Tuusulanjärven kalatiheys ja -biomassa vuonna 2007 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna
|
|
- Marika Väänänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tuusulanjärven kalatiheys ja -biomassa vuonna 27 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna Tommi Malinen ja Pekka Antti-Poika Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos 1. Johdanto Tuusulanjärven kalatutkimusten päämääränä on ollut seurata tehokalastushankkeen mahdollisesti aiheuttamia muutoksia kalayhteisössä. Järven kalakantojen kehitystä on seurattu vuoden 1999 jälkeen sekä verkkokoekalastuksilla (Vesala & Ruuhijärvi 27 ja 28) että samanaikaisilla kaikuluotauksilla ja koetroolauksilla (Malinen ym. 27). Lisäksi on vuodesta 25 alkaen alettu kerätä aineistoa populaatioanalyysien tekemiseen särjelle, lahnalle ja pasurille (Lehtonen ym. 28). Vuoden 27 kaikuluotaus- ja koetroolaustutkimusten tavoitteena oli arvioida Tuusulanjärven ulappa-alueen kalatiheys ja -biomassa. Lisäksi tavoitteena oli arvioida kuhan poikastuotannon onnistumista poikasten kasvun ja tiheysarvioiden perusteella sekä kuorekannan tilaa laskemalla ikäryhmittäiset runsausarviot koko kannalle. 2. Aineisto ja menetelmät 2.1 Aineisto Vuoden 27 kaikuluotaus- ja koetroolaustutkimukset aloitettiin 3. ja 31. elokuuta. Ensimmäisenä päivänä kaikuluodattiin yli 3 m syvät pohjois-etelä suuntaisia, 2 m välein sijaitsevia linjoja pitkin (kuva 1A). Lisäksi troolattiin kolme vetoa (kuva 1B); linja A syvyydeltä 2-4 m, linja B syvyydeltä -2 m ja linja C syvyydeltä 3-5 m. Seuraavana päivänä troolattiin vielä kolme vetoa (kuva 1C); linjat A ja C syvyydeltä 3-5 m sekä linja B syvyydeltä -2 m. Toinen tutkimusjakso oli marraskuuta. Ensimmäisenä päivänä kaikuluodattiin samat linjat kuin elokuussa (kuva 1A) ja troolattiin kaksi vetoa (kuva 1D); linja A syvyydeltä -2 m ja linja B syvyydeltä 2-4 m. Lisäksi saatiin kalanäytteet kalastaja Turtiaisen kolmesta Sarvikallion edustalla tehdystä nuottavedosta. Kaikuluotausotannan ulkopuolisen alueen kalamäärän arvioimiseksi troolattiin matalilla alueilla marraskuun 8. päivänä linjat A, C, D ja E syvyydeltä -1,5 m (kuva 1E). Lisäksi tehtiin yksi veto syvännealueella; linja B syvyydeltä 2-4 m.
2 Kuva 1. Tuusulanjärvellä kaikuluodatut (A) ja koetroolatut (B-E) linjat vuonna 27. 2
3 2.2 Menetelmät Kaikuluotaus Kaikuluotaukset tehtiin SIMRAD EY-5 -tutkimuskaikuluotaimella, joka oli varustettu lohkokeilaisella ES12-7C anturilla (äänen taajuus 12 khz ja äänikeilan avautumiskulma 7 o ). Aineisto analysoitiin EP5- ja Excel -ohjelmilla. EP5 -ohjelma erittelee yksittäisistä kaloista ja kalaparvista heijastuneet kaiut. Kalojen vertikaalisen etäisyyden toisistaan ja pohjasta tulee olla vähintään 3 cm, jotta ne havaittaisiin yksittäisinä. Kaikuluotaimen pintakatvealue oli anturin ns. lähikenttävaikutuksen takia 1,4 metriä. Tätä lähempää anturia ei voida laskea luotettavia kalatiheysarvioita. Elokuussa pohjasta nousseiden metaanikuplien vaikutus kalakanta-arvioihin poistettiin jättämällä kuplia sisältävät pulssit analyysien ulkopuolelle. Yli 5 m syvien alueiden kalatiheys laskettiin siten, että yhden otosyksikön muodosti yhden kaikuluotauslinjan yli 5 m syvä alue. Vastaavasti kalatiheys 3-5 m syville alueille laskettiin käyttämällä otosyksikköinä niitä linjojen osia, joissa syvyys oli 3-5 m. Käytännössä yhdestä kaikuluotauslinjasta tuli näitä otosyksikköjä kaksi kappaletta (linjan alku- ja loppuosa). Otosyksikön kalatiheys laskettiin seuraavasti: 1) Otosyksikkö jaettiin alustavan, lähinnä kaikuluotausaineiston silmämääräisen tarkastelun ja troolisaaliiden perusteella jonkin muuttujan (kalatiheys, lajijakauma, kokojakauma) suhteen toisistaan eroaviin osiin (sekä horisontaali- että vertikaalisuunnassa). Nämä osat analysoitiin erikseen. 2) Laskettiin analysoitavan osan kalatiheys jakamalla kaikuintegraali vesikerroksen keskimääräisellä yhdestä kalasta heijastuvalla integraalilla ( ). Tämä laskettiin vesikerroksen koetroolisaaliin pituusjakauman sekä kohdevoimakkuuden ja kalan pituuden riippuvuuden (Malinen & Tuomaala, julkaisematon) perusteella. 3) Laskettiin koko otosyksikön keskimääräiset kalatiheysarvot yhdistämällä analysoitujen osien kalatiheydet. 4) Kalatiheys muutettiin lajikohtaiseksi troolisaaliin lajijakauman perusteella. Otosyksikön kalalajikohtaiset biomassat laskettiin lajikohtaisten tiheysarvioiden ja troolisaaliin lajikohtaisten keskipainojen avulla. Yli 5 m ja 3-5 m syvien alueiden keskimääräinen kalatiheys ja -biomassa sekä niiden varianssit laskettiin otosyksikköjen pituuksilla painotettuna keskiarvona (Shotton & Bazigos 1984). Kalatiheyden ja -biomassan 95 % luottamusvälit laskettiin Poisson - jakaumaan perustuen (Jolly & Hampton 199) Koetroolaus Koetroolauksissa käytettiin pientä paritroolia, jonka suuaukon korkeus oli 1,5 m (1,5-3 m syvät ) tai 2 m (yli 3 m syvät ), leveys 5 m ja perän silmäharvuus 3 mm. Troolin vetonopeus oli keskimäärin 1,5 solmua. Koetroolaustutkimuksen tavoitteena oli: 1) Kalalajien runsaussuhteiden ja kokojakauman selvittäminen ulappa-alueella eri vesikerroksissa kaikuluotaustulosten laskentaa varten 3
4 2) Kaikuluotaimen pintakatvealueen kalatiheyden ja -biomassan arviointi 3) Matalien (1,5-3 m syvien) alueiden kalatiheyden ja -biomassan arviointi 4) Kuhanpoikasten kokojakauman määrittäminen Kunkin lajin vetokohtainen saalis punnittiin gramman tarkkuudella. Saaliin lajikohtaiset yksilömäärät laskettiin joko kaikista kaloista tai otoksesta lasketun keskipainon perusteella. Lisäksi syvännealueen vedoista mitattiin lajikohtaiset pituusjakaumat millimetrin tarkkuudella. Kaikuluotaimen pintakatvealueen lajikohtaiset kalatiheydet ja -biomassat hehtaaria kohti laskettiin elokuussa kahden ja marraskuussa yhden -2 m syvyydeltä vedetyn troolivedon perusteella. Matalien alueiden kalamääräarviot laskettiin neljän marraskuussa -1,5 m syvyydeltä vedetyn troolivedon perusteella Kuorekannan koko Kuorekannan koko marraskuussa arvioitiin erikseen -vuotiaille ja vanhemmille kuoreille laskemalla yhteen yli 3 m syvien alueiden kaikuluotausarvio sekä troolauksen perusteella lasketut pintakatvealueen tiheysarvio ja 1,5 3 m syvien alueiden tiheysarvio. Kannan kokoa laskettaessa oletettiin, ettei alle 1,5 m syvillä alueilla ollut kuoreita. Laskelmissa eroteltiin -vuotiaat ja vanhemmat kuoreet troolisaaliin pituusjakauman perusteella. Kuoreen kuolevuusarviot laskettiin vuoden 26 marraskuun koko kannan koon (Malinen ym. 27) ja vuoden 27 marraskuun - vuotiaita vanhempien kuoreiden lukumäärän suhteeseen perustuen Kuhanpoikasten tiheys ja koko Kesänvanhojen kuhanpoikasten tiheys arvioitiin yli 3 m syville alueille laskemalla yhteen kaikuluotausarvio ja troolauksella saatu pintakatvealueen tiheysarvio. On huomattava, että arvio koskee vain yli 3 m syviä alueita, eivätkä kaikuluotaimen pohjakatvealueella olleet kuhat sisälly arvioon. Troolisaaliista määritettiin kuhanpoikasten pituusjakaumat, keskipituudet ja keskipainot. Lisäksi arvioitiin kuhanpoikasten kuolevuus elokuun lopun ja marraskuun alun välisenä aikana ja arvioitiin nuottakalastuksen aiheuttaman kuolevuuden suuruutta nuottasaalistietojen perusteella (Lehtonen ym. 28). 3. Tulokset Tuusulanjärven yli 5 m syvien alueiden kalatiheysarvio (kaikuluotausarvio + pintatroolausarvio) oli vuoden 27 elokuun lopussa n. 22 ja marraskuun alussa n. 12 kalaa/ha (kuva 2A). Vastaavat kalabiomassa-arviot olivat elokuussa n. 14 kg ja marraskuussa n. 13 kg/ha (kuva 2B). Kalatiheysarviot olivat sekä elo- että marraskuussa selvästi pienempiä kuin vuonna 26 vastaavina ajankohtina. Kalabiomassa-arvio oli elokuussa samaa tasoa kuin vuoden 26 elokuussa, mutta marraskuussa paljon pienempi kuin vuoden 26 marraskuussa. Biomassakuvaa tulkittaessa on syytä muistaa, että vuosien 25 ja 26 marraskuun arviot ovat epätarkkoja kalojen laikuttaisen esiintymisen ja kaikuluotauslinjojen pienen lukumäärän takia. 4
5 A 7 6 Tiheys (kalaa/ha) B Biomassa (kg/ha) Kuva 2. Tuusulanjärven yli 5 m syvien alueiden kalatiheys (A) ja -biomassa (B) sekä niiden 95 % luottamusvälit kaikuluotauksella arvioituna vuosina Vuodesta 21 alkaen (pois lukien vuoden 23 marraskuu) on esitetty myös kaikuluotausarvion ja koetroolauksista lasketun pintakatvealueen arvion summa (o -merkki). Vuoden 26 marraskuun arvioille ei ole esitetty luottamusväliä normaalia suppeamman otannan takia. Vertailukelpoisuuden saavuttamiseksi kuvassa on esitetty ainoastaan päivällä tehtyjen tutkimusten tulokset. Vuoden 27 tutkimuspäivinä kalat olivat jakautuneet siten, että 3-5 m syvillä alueilla oli vähemmän kalaa kuin syvännealueella. Näiden 3-5 m syvien alueiden tiheysarvio oli elokuussa n. 15 ja marraskuussa n. 6 kalaa/ha (kuva 3). Vastaavat biomassa-arviot olivat n. 7 ja n. 65 5
6 kg/ha (kuva 4). Pintakatvealueen kalatiheys- ja biomassa-arviot olivat hyvin pieniä. Myös syvyysvyöhykkeen 1,5-3 m kalamäärät olivat pieniä Kalatiheys (yks./ha) Yli 5 m syvät 3-5 m syvät pintakatvealue Kalatiheys (yks./ha) Yli 5 m syvät 3-5 m syvät pintakatvealue 1,5-3 m syvät Kuva 3. Tuusulanjärven kalatiheys syvyysvyöhykkeittäin elo-marraskuussa 27. Yli 5 m ja 3-5 m syvien alueiden arviot perustuvat kaikuluotauksiin. Kaikuluotaimen pintakatvealueen sekä matalien (1,5-3 m syvien) alueiden arviot perustuvat koetroolauksiin. 6
7 Kalabiomassa (kg/ha) Yli 5 m syvät 3-5 m syvät pintakatvealue Kalabiomassa (kg/ha) Yli 5 m syvät 3-5 m syvät pintakatvealue 1,5-3 m syvät Kuva 4. Tuusulanjärven kalabiomassa syvyysvyöhykkeittäin elo-marraskuussa 27. Yli 5 m ja 3-5 m syvien alueiden arviot perustuvat kaikuluotauksiin, kaikuluotaimen pintakatvealueen sekä matalien (1,5-3 m syvien) alueiden arviot koetroolauksiin. Elokuussa lukumääräisesti runsain laji oli kuore (kuva 5). Yli 5 m syvien alueiden kuoretiheys oli n. 6 yks./ha. Seuraavaksi runsain laji oli lahna. Myös alle 7,5 cm pituisia lahnoja ja/tai pasureita sekä kuhia (-vuotiaita) esiintyi melko runsaasti. Kalabiomassat antoivat kalojen runsaussuhteista hieman erilaisen kuvan, valtaosa biomassasta koostui lahnoista ja pasureista. Marraskuussa lukumääräisesti runsain laji oli lahna ja toiseksi runsain pasuri. Suuri osa lahnoista ja pasureista oli alle 7,5 cm:n pituisia. Biomassa-arvioissa suurikokoisten lahnojen merkitys korostui, yli 7,5 cm:n pituisten lahnojen biomassa-arvio oli lähes 9 kg/ha, joka oli miltei 7 % kokonaisbiomassasta yli 5 m syvillä alueilla. Särjen ja ahvenen runsausarviot olivat selvästi pienempiä kuin vuonna 26, salakan puolestaan suurempia (Malinen ym. 27). Matalien alueiden kalatiheydet ja -biomassat olivat pieniä. Särki oli lukumäärältään ja lahna biomassaltaan runsain laji (kuva 6). 7
8 särki kuha kuore salakka lahna lahna ja pasuri (< 7,5 cm) pasuri muut Kalatiheys (kpl/ha) (kpl/ha) Biomassa (kg/ha) m syvät yli 5m syvät 3-5m syvät yli 5m syvät Kalatiheys (kpl/ha) Biomassa (kg/ha) m syvät yli 5m syvät 3-5m syvät yli 5m syvät Kuva 5. Tuusulanjärven kalatiheys ja biomassa lajeittain elo- ja marraskuussa 27 eri syvyysvyöhykkeillä kaikuluotausten ja koetroolausten perusteella. 8
9 8 3 kpl/ha kg/ha muut pasuri lahna ja pasuri (< 7,5 cm) lahna salakka kuore kuha särki Tiheys Biomassa Kuva 6. Tuusulanjärven kalatiheys ja -biomassa lajeittain 1,5-3 m syvillä alueilla tehtyjen koetroolausten perusteella. Huom! Akselien asteikot erilaiset verrattuna kuvaan 5. Syvännealueen lajeittaiset tiheys ja -biomassa-arviot ovat vaihdelleet paljon viime vuosina (kuva 7). Vuosina 2 ja 21 runsaana esiintynyt kuore on vähentynyt voimakkaasti, kun taas särkikalojen, etenkin lahnan tiheys ja biomassa ovat kasvaneet. Särkikalojen esiintyminen syvännealueella näyttäsi kuitenkin vaihtelevan voimakkaasti. Erityisesti tämä näkyy särkitiheyksissä ja biomassoissa, jotka olivat poikkeuksellisen suuria vuonna 26. Tämä arvio on kuitenkin epätarkka kalojen laikuttaisen esiintymisen ja kaikuluotauslinjojen pienen lukumäärän takia. Kuorekannan koko on edelleen murto-osa vuosien 2 ja 21 kannan koosta (kuva 8). Runsasta vuosiluokkaa ei ole muodostunut kertaakaan vuoden 21 jälkeen. Vuoden 27 elokuussa kesänvanhoja (-vuotiaat) kuoreita oli kohtalaisen runsaasti (n. 6 kpl/ha yli 5 m syvillä alueilla), mutta marraskuuhun mennessä niiden tiheys oli vähentynyt huomattavasti (alle 1 kpl/ha yli 5 m syvillä alueilla). Marraskuussa 27 arvio yli 1,5 m syvien alueiden kuorekannan koosta oli n. 17 yksilöä. Kesänvanhojen osuus kannasta oli n. 99 %. Vuonna 26 ja aikaisemmin syntyneiden kuoreiden kuolevuus vuoden aikana (loppusyksy 26 loppusyksy 27) oli 97 % (kuva 8). Kesänvanhat kuoreet erottuivat pituusjakaumassa erillisenä ryhmänä elokuussa, jolloin niiden keskipituus oli n. 65 mm (kuva 9). Kuoreet kasvoivat syksyllä varsin hyvin ja marraskuussa kesänvanhojen keskipituus oli jo n. 85 mm. Marraskuussa vanhempien kuoreiden pituusjakauman erottaminen alkoi käydä hankalaksi niiden vähäisen määrän takia. Kuhanpoikasia esiintyi viime vuosia vähemmän. Elokuussa niiden tiheys yli 3 m syvilllä alueilla oli n. 31 kpl/ha (taulukko 1). Tuolloin niiden keskipituus oli 78 mm ja keskipaino n. 3, g. Marraskuussa poikasia tavattiin tutkimusalueella paljon vähemmän, ainoastaan n. 7 kpl/ha. Poikaset eivät sateisen syksyn aikana juurikaan enää kasvaneet, vaan niiden keskipituus 9
10 marraskuussa oli n. 81 mm ja keskipaino 3,1 g. Suurikokoisia, selvästi kalaravintoon siirtyneitä poikasia ei ole vuosina 26 ja 27 juuri havaittu. Viimeksi niitä oli runsaammin vuoden 25 loppusyksyllä, jolloin niiden osuus oli n. 2 % kaikista kuhanpoikasista (kuva 1). Viimeksi Kuhanpoikasten kuolevuus syksyn aikana oli edellisiä vuosia pienempi. Nuottakalastuksen kuhanpoikassaalis vaikutti laskennallisesti kuhanpoikastiheyteen siten, että marraskuun tiheyden n. 72 kpl/ha sijasta ilman kalastusta tiheys olisi ollut n. 76 kpl/ha. Todennäköisesti Tuusulanjärven kuhanpoikastiheys on kuitenkin esitettyjä lukuja suurempi, koska arvioista puuttuvat kaikuluotaimen pohjakatvealueella olleet poikaset. A 6 Tiheys (kalaa/ha) kuore lahna ja pasuri <7 cm lahna B 5 sorva Biomassa (kg/ha) särki muut Kuva 7. Yli 5 m syvien alueiden kalatiheysarviot (A) ja kalabiomassa-arviot (B) kaikuluotausten ja pintatroolausten perusteella loppusyksyllä vuosina Vuosina 2 ja 21 luokka muut sisältää kaikki muut lajit paitsi kuoreen. 1
11 12 Kannan koko (milj. yksilöä) % 97 % 8 % 95 % 53 % 94 % 97 % -vuotiaat vanhemmat Kuva 8. Tuusulanjärven kuorekannan kehitys vuosina 2-27 loppusyksyllä tehtyjen kaikuluotausten ja koetroolausten perusteella. Tutkimusajankohtien välillä tapahtunut kuolevuus on ilmoitettu prosentteina pylväiden välillä. Osuus, ,2,15,1, Pituus (mm) Osuus, ,2,15,1, Pituus (mm) Kuva 9. Tuusulanjärven kuoreen pituusjakauma vuoden 27 elokuun lopussa ja marraskuun alussa. 11
12 Taulukko 1. Kuhanpoikasten keskipituus ja -paino koetroolauksissa sekä poikasten tiheys syvännealueella kaikuluotauksen ja koetroolauksen perusteella vuosina elokuu elokuu elokuu elokuu lokamarraskuu lokamarraskuu lokamarraskuu lokamarraskuu pvm keskipituus (mm) keskipaino (g) mitattujen lkm tiheys (kpl/ha) 61,3 66,7 6,2 8,4 63,6 7,5 77,7 8,5 1,47 1,72 1,64 4,57 1,58 1,87 2,97 3, Osuus Osuus ,6,6,4,4,2, ,6,6,4,4,2, ,6,6,4,4,2, Pituus Pituus Kuva 1. Kuhanpoikasten pituusjakaumat koetroolauksissa elo-marraskuussa Vähäisen näytemäärän takia on vuoden 27 marraskuun jakaumaan otettu mukaan myös nuottanäytteisiin osuneet kuhat. 12
13 4. Tulosten tarkastelu Tuusulanjärven ulappa-alueen kalayhteisö koostui vuoden 27 elokuun lopulla lähinnä kesänvanhoista kuoreista, kaikenkokoisista lahnoista ja pasureista sekä kesänvanhoista kuhista. Marraskuussa kalayhteisön koostumus oli muuten samantyyppinen, mutta kesänvanhat kuoreet ja kuhat olivat tuntuvasti vähentyneet luonnollisen kuolevuuuden seurauksena. Särkiä esiintyi ulappaalueella huomattavan vähän verrattuna vuoteen 26. Elokuun kalatiheydet ja biomassat olivat melko suuria verrattuna viime vuosien elokuun arviohin, marraskuun puolestaan melko pieniä. Tuusulanjärven ulappa-alueen valtalaji on vaihtunut 2-luvulla. Vielä vuosina 2 ja 21 kuoretta esiintyi runsaasti. Vuosina kuorekannan romahdettua ulappa-alueen kalamäärä oli syksyllä varsin alhainen, mutta tämän jälkeen se on jälleen ollut suurempi. Kuoreen sijasta on ulappa-alueella esiintynyt lähinnä lahnaa ja pasuria sekä vuonna 26 myös särkeä. Vuoden 26 arviot ovat kuitenkin epätarkkoja kalojen laikuttaisen esiintymisen ja kaikuluotauslinjojen vähäisen määrän takia. Kaikuluotaus- ja koetroolaustutkimuksen ensisijaisena tavoitteena ei ollut särkikalojen kantojen runsauden arviointi, vaan tämä toteutetaan myöhemmin laadittavalla populaatioanalyysillä (Lehtonen ym. 28). Kaikuluotaukset kuvaavat kyllä nuotattavien särkikalojen määrää syvännealueella. Vuoden 27 marraskuussa särkikalojen tiheys- ja biomassa-arviot olivat alhaisempia kuin vuosina 25 ja 26. Vastaavasti nuottapyynnin hehtaarisaaliit olivat vuonna 27 selvästi pienempiä kuin kahtena aikaisempana vuotena (Lehtonen ym. 28). Ilmeisesti syksyllä 27 valaistusolosuhteet olivat veden sameuden ja pilvisten päivien takia sellaiset, ettei suuria särkikalaparvia muodostunut syvännealueelle edellisten syksyjen tapaan. Toisaalta vaikuttaa siltä, että monilla särkikalalajeilla (särki, lahna, pasuri) vuosiluokasta 27 tulee viileän kesän seurauksena heikompi kuin viime vuosina. Kaikuluotausten ja koetroolausten mukaan särkibiomassa ulappaalueella oli vähäinen ja koostui miltei yksinomaan vuosiluokan 26 kaloista (8-11 cm:n pituisista). Tulosten perusteella on kuitenkin vaikea sanoa, onko vanhempien särkien määrä tosiaan vähäinen vai olivatko särjet tutkimusalueen ulkopuolella. Tämäkin selviää myöhemmin laadittavasta populaatioanalyysistä. Lahna- ja pasurikannat vaikuttavat edelleen vahvoilta vaikka vuosiluokasta 27 tulisikin heikko. Kuhanpoikastiheys oli elokuussa 27 pienempi kuin viime vuosina. Poikaset olivat kuitenkin kesällä kasvaneet hyvin. Elokuun lopussa ne olivat selvästi suurempia kuin keskimäärin Tuusulanjärvellä, ja suurempia kuin samaan aikaan Hiidenveden Kiihkelyksenselällä (julkaisematon aineisto). Todennäköisesti tästä johtuen niiden luonnollinen kuolevuus syksyn aikana oli aiempaa pienempi, ja marraskuussa niitä oli vielä jäljellä yli 7 kpl/ha (yli 3 m syvillä alueilla). Sateisen syksyn aikana ne eivät kuitenkaan enää juuri kasvaneet. Tästä huolimatta niiden keskipituus oli marraskuussa tarkastelujakson (24-27) suurin, n. 8 mm, eikä alle 7 mm poikasia juurikaan esiintynyt. Tämänkokoisten poikasten kuolevuus ensimmäisen talven aikana on todennäköisesti kohtuullisen pieni, joskin suurempi kuin syksyllä 25 havaittujen poikkeuksellisen suurikokoisten poikasten kuolevuus (Lappalainen ym. 2, Lappalainen ym. 25). Vaikuttaa siltä, että kuhavuosiluokasta 27 tulee sateisesta ja viileästä vuodesta huolimatta kohtuullisen hyvä. Kuhakannasta saadaan todennäköisesti hyviä saaliita lähivuosina, koska vuosiluokasta 25 vaikuttaa tulevan varsin hyvä (Tuomaala & Malinen 26). Ahvenenpoikasia saatiin troolilla vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Sama havaittiin myös verkkokoekalastuksissa (Vesala & 13
14 Ruuhijärvi 28) ja nuottasaaliissa (Lehtonen ym. 28). Ahvenvuosiluokasta 27 tulee siis todennäköisesti heikko. Tuusulanjärven kuorekannan alennustila jatkuu. Vuonna 25 tapahtunut lievä runsastuminen jäi tilapäiseksi. Vuosiluokka 27 on heikko, ja vanhempien kuoreiden määrä on erittäin vähäinen. Vuosiluokan 27 kuoreet ovat kuitenkin kasvaneet poikkeuksellisen nopeasti, ja osa kaloista todennäköisesti kutee jo keväällä 28. Näin ollen Tuusulanjärvellä lienee edelleen riittävä emokanta hyvän vuosiluokan tuottamiseksi suotuisissa olosuhteissa. Kuorekannan runsastuminen lähivuosina ei kuitenkaan näytä todennäköiseltä, koska järvessä ei juuri ole tarjolla kuoreelle tärkeätä viileätä alusvettä kesällä. Kaikuluotauksen analysoinnin kannalta olosuhteet olivat vuonna 28 varsin hyvät. Kalat olivat etenkin marraskuussa hajallaan välivedessä, ja kaikuluotaimen pintakatvealueen kalamäärät olivat koetroolausten perusteella pieniä. On kuitenkin muistettava, että arviot koskevat vain syvännealuetta eikä niihin sisälly kaikuluotaimen pohjakatvealueen kalamäärää. Todennäköisesti etenkin marraskuussa osa kaloista, myös kuhanpoikasista, on ollut pohjakatvealueella. Näin ollen syvännealueen todelliset kalamäärät ovat laskettuja arvioita suurempia. Kuorekanta-arvion ja elokuun kuhanpoikastiheysarvion osalta tämä virhelähde lienee kuitenkin merkityksetön. Marraskuussa järven koillispään kaikuluotauslinjoilla (linjat 7 ja 8) havaittiin pinnan tuntumassa, osittain pintakatvealueella kalaparvia. Koska näistä kaloista ei saatu troolinäytettä, on niiden vaikutuksesta arvioihin vaikea tehdä päätelmiä. Todennäköisesti kyseessä olivat joidenkin särkikalalajien muodostamat parvet. Samaan aikaan pintakatvealueella tehtyjen troolivetojen saaliit olivat pieniä, mutta ne tehtiinkin eri alueella (satunnainen otanta). Todennäköisesti pintakatvealueen kalamäärä on siis esitettyä suurempi särkikalojen osalta. Jatkossa Tuusulanjärven kaikuluotaus ja koetroolaus kannattaa tehdä siten, että elokuun lopussa ja loka-marraskuun vaihteessa kaikuluodataan syvännealue tiheällä linjastolla, jotta saataisiin luotettavat kanta-arviot kuoreesta ja kuhanpoikasista sekä arviot niiden kuolevuuksista. Jos ulappa-alueella esiintyy suuria särkikalaparvia, kannattaa niiden lajijakauma yrittää selvittää tekemällä mahdollisimman monta troolivetoa runsaskalaisissa paikoissa. Koska syksyllä valoisan ajan lyhyys rajoittaa troolivetojen lukumäärää, yksi tai kaksi nuottavetoa kaikkein runsaskalaisemmissa paikoissa parantaisi huomattavasti tulosten luotettavuutta. Mikäli tähän ei ole mahdollisuutta, kannattaisi syvännealueen troolauksiin varata kaksi päivää. 14
15 5. Johtopäätökset Tuusulanjärven ulappa-alueen kalatiheys oli elokuun lopussa n. 22 ja marraskuun alussa n. 12 kalaa/ha. Vastaavat biomassat olivat n. 14 ja 13 kg/ha. Kalayhteisö koostui lähinnä kaikenkokoisista lahnoista ja pasureista sekä kesänvanhoista kuoreista ja kuhista. Kuhanpoikastiheys oli pienempi kuin viime vuosina. Hyvän kasvun ja pienen kuolevuuden ansiosta kuhavuosiluokka 27 on kuitenkin kohtuullisen hyvä. Ahvenvuosiluokka 27 on heikko. Kuorekanta on heikko, mutta saattaa edelleen muodostaa runsaita vuosiluokkia sopivissa olosuhteissa. Särjellä, lahnalla ja pasurilla vuosiluokka 27 on heikompi kuin viime vuosina. Tästä huolimatta lahna- ja pasurikannat ovat vahvat. Tulosten perusteella näyttää siltä, että särkikalat, erityisesti lahna ja pasuri ovat alkaneet hyödyntää kuorekannan romahtamisen vapauttamia ravintoresursseja ulappa-alueella, mikä on huono suuntaus järven tilan kannalta. Vaikuttaa siltä, että näiden lajien hoitokalastus ei ole ollut viime vuosina tarpeeksi tehokasta. Lähdeluettelo Jolly, G. M. & Hampton, I. 199: Some problems in the statistical design and analysis of acoustic surveys to assess fish biomass. Rapp. P.-V. Reun. Cons. Int. Explor. Mer. 189: Lehtonen, H., Kervinen, J. & Malinen, T. 28: Tuusulanjärven särkikalakantojen koon arviointi populaatioanalyysillä. Väliraportti vuoden 27 tutkimuksista. Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos. Tutkimusraportti. 9 s. Lappalainen, J., Erm, V., Kjellman, J. & Lehtonen, H. 2: Size-dependent winter mortality of age- pikeperch (Stizostedion lucioperca) in Pärnu Bay, the Baltic Sea. Can. J. Fish. Aquat. Sci. 57: Lappalainen, J., Vinni, M. & Kjellman, J. 25: Diet, condition and mortality of pikeperch (Sander lucioperca) during their first winter. Arch. Hydrobiol. Spec. Issued Advanc. Limnol. 59: Lehtonen, H., Kervinen, J. & Malinen, T. 27: Tuusulanjärven särkikalakantojen koon arviointi populaatioanalyysillä. Väliraportti vuoden 26 tutkimuksista. Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos. 7 s. Malinen, T., Tuomaala, A., Antti-Poika, P. & Pekcan-Hekim, Z. 27: Tuusulanjärven kalatiheys ja biomassa vuonna 26 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna. Tutkimusraportti. Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos. 14 s. Shotton, R. & Bazigos, G. P Techniques and considerations in the design of acoustic surveys. Rapp. P.-v. Réun. Cons. int. Explor. Mer. 184:
16 Tuomaala, A. & Malinen, T. 26: Tuusulanjärven kalatiheys ja -biomassa vuonna 25 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna. Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteiden laitos. Tutkimusraportti. 17 s. Vesala, S. & Ruuhijärvi, J. 27: Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 26. RKTL, Evon riistan- ja kalantutkimus. Moniste, 2 s. Vesala, S. & Ruuhijärvi, J. 28: Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 27. RKTL, Evon riistan- ja kalantutkimus. Moniste, 15 s. 16
Tuusulanjärven kalatiheys ja biomassa vuonna 2006 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna
Tuusulanjärven kalatiheys ja biomassa vuonna 26 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna Tommi Malinen, Antti Tuomaala, Pekka Antti-Poika & Zeynep Pekcan-Hekim Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden
Tuusulanjärven kalatiheys ja -biomassa vuonna 2008 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna
Tuusulanjärven kalatiheys ja -biomassa vuonna 28 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna Tommi Malinen ja Pekka Antti-Poika Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos Sisällysluettelo
Tuusulanjärven kalatiheys ja biomassa vuonna 2005 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna
Tuusulanjärven kalatiheys ja biomassa vuonna 25 kaikuluotauksella ja koetroolauksella arvioituna Antti Tuomaala ja Tommi Malinen Helsingin yliopisto, bio- ja ympäristötieteiden laitos PL 65 14 Helsingin
Tuusulanjärven ulappa-alueen kalasto vuonna 2014 kaikuluotauksen ja koetroolauksen perusteella arvioituna
Tuusulanjärven ulappa-alueen kalasto vuonna 214 kaikuluotauksen ja koetroolauksen perusteella arvioituna Tutkimusraportti 5.3.215 Tommi Malinen Mika Vinni Helsingin yliopisto ympäristötieteiden laitos
MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2011
MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2011 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 168/2012 Tommi Malinen, Jouni Kervinen ja Janne Raunio TIIVISTELMÄ
Tuusulanjärven ulapan kalasto vuosina kaikuluotauksen ja koetroolauksen perusteella arvioituna
Tuusulanjärven ulapan kalasto vuosina 1997-216 kaikuluotauksen ja koetroolauksen perusteella arvioituna Tutkimusraportti 4.4.217 Tommi Malinen Helsingin yliopisto ympäristötieteiden laitos 1. Johdanto
Hiidenveden ulappa-alueen kalatiheys, -biomassa ja lajijakauma elokuussa 2013 kaikuluotauksen ja koetroolauksen perusteella arvioituna
Hiidenveden ulappa-alueen kalatiheys, -biomassa ja lajijakauma elokuussa 213 kaikuluotauksen ja koetroolauksen perusteella arvioituna Tommi Malinen ja Mika Vinni Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden
Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon ?
Mitä verkkokoekalastus, kaikuluotaus ja populaatioanalyysi kertovat tehohoitokalastuksen vaikutuksesta Tuusulanjärven kalastoon 1996-218? Jukka Ruuhijärvi (Luke), Tommi Malinen (HY) ja Martti Rask (HY)
KYMIJOEN PYHÄJÄRVEN ULAPPA-ALUEEN KALAKANNAT VUONNA 2012
KYMIJOEN PYHÄJÄRVEN ULAPPA-ALUEEN KALAKANNAT VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 190/2013 Tommi Malinen, Helsingin yliopisto Mika Vinni, Helsingin yliopisto Janne Raunio, Kymijoen
Hauhonselän ulapan kalasto elokuussa 2018 kaikuluotauksen ja koetroolauksen perusteella
Hauhonselän ulapan kalasto elokuussa 2018 kaikuluotauksen ja koetroolauksen perusteella Tommi Malinen ja Mika Vinni Helsingin yliopisto Ekosysteemit ja ympäristö -tutkimusohjelma Tutkimusraportti 20.2.2019
Tuusulanjärven ulappa-alueen kalayhteisö kesällä 2015
Tuusulanjärven ulappa-alueen kalayhteisö kesällä 215 Tommi Malinen 1, Mika Vinni 1, Sami Vesala 2 ja Jukka Ruuhijärvi 2 1 Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos, akvaattiset tieteet 2 Luonnonvarakeskus
Sulkasääsken runsaus Hyvinkään Kytäjärvessä
Sulkasääsken runsaus Hyvinkään Kytäjärvessä Tutkimusraportti 25.1.211 Tommi Malinen Pekka Antti-Poika Mika Vinni Helsingin yliopisto ympäristötieteiden laitos akvaattiset tieteet 1. Tausta Sulkasääsken
Tuusulanjärven ja Rusutjärven ravintoketjukunnostuksen kalatutkimuksia vuosina
KALA- JA RIISTARAPORTTEJA nro 32 Mikko Olin ja Jukka Ruuhijärvi (toim.) Tuusulanjärven ja Rusutjärven ravintoketjukunnostuksen kalatutkimuksia vuosina 2-23 Helsinki 2 Julkaisija Riista- ja kalatalouden
Kalojen ja sulkasääsken toukkien runsaus Hiidenvedellä vuonna 2007
Kalojen ja sulkasääsken toukkien runsaus Hiidenvedellä vuonna 27 Tommi Malinen Mika Vinni Antti Tuomaala Pekka Antti-Poika Helsingin yliopisto bio- ja ympäristötieteiden laitos/ akvaattiset tieteet Syvyys
Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto
Mitä me tiedämme tai emme tiedä Hiidenveden kalaston tilasta? Tommi Malinen Helsingin yliopisto Hiidenveden kalasto 100 vuotta sitten Hellevaaran ja Jääskeläisen aineistot 1913-1928 Kuhakanta runsas, tehokkaan
Vesijärven Enonselän ulapan kalatiheys ja -biomassa sekä runsaimpien lajien ravinto kesällä 2015
Vesijärven Enonselän ulapan kalatiheys ja -biomassa sekä runsaimpien lajien ravinto kesällä 215 Tommi Malinen Mika Vinni Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos, akvaattiset tieteet Tutkimusraportti
Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2007
Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 7 Sami Vesala, Jukka Ruuhijärvi ja Samuli Sairanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon kalantutkimusasema 97, Evo. Johdanto Hiidenveden verkkokoekalastusten
Vesijärven Enonselän ulapan kalayhteisö kesällä 2016
Vesijärven Enonselän ulapan kalayhteisö kesällä 216 Tommi Malinen 1,2 Mika Vinni 2 Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö 1 Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos, akvaattiset tieteet 2 Tutkimusraportti
MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012
MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 209/2013 Janne Raunio TIIVISTELMÄ Tämä raportti käsittelee
Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2008
Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna Jukka Ruuhijärvi ja Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon riistan- ja kalantutkimus, 197, Evo 1. Johdanto Verkkokoekalastusten tavoitteena
Someron Pitkäjärven ja Rautelanjärven ulappa-alueen kalasto kaikuluotauksen ja koetroolauksen perusteella arvioituna
Someron Pitkäjärven ja Rautelanjärven ulappa-alueen kalasto kaikuluotauksen ja koetroolauksen perusteella arvioituna Tommi Malinen Mika Vinni Tutkimusraportti 21.4. Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden
VARESJÄRVI KOEKALASTUS
Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö
Sulkasääsken toukkien runsaus Kaukjärvessä kesällä 2014
Sulkasääsken toukkien runsaus Kaukjärvessä kesällä 214 Tommi Malinen Mika Vinni Helsingin yliopisto ympäristötieteiden laitos Sisällysluettelo 1. Johdanto. 2 2. Aineisto ja menetelmät... 2 3. Tulokset..
Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-2012
Tuusulanjärven kalakantojen kehitys järven kunnostuksen vuosina 1996-212 Jukka Ruuhijärvi, Sami Vesala ja Martti Rask Riistan- ja kalantutkimus, Evo Tuusulanjärven tila paremmaksi seminaari Gustavelund,
Sulkasääsken runsaus Hiidenvedellä vuonna 2013
Sulkasääsken runsaus Hiidenvedellä vuonna 213 Tutkimusraportti 8.11.213 Tommi Malinen Mika Vinni Helsingin yliopisto ympäristötieteiden laitos/ akvaattiset tieteet 1. Johdanto Sulkasääski (Chaoborus flavicans)
Kaukjärven kalojen sekä sulkasääsken toukkien ja muiden pohjaeläinten runsaus vuonna 2007
Kaukjärven kalojen sekä sulkasääsken toukkien ja muiden pohjaeläinten runsaus vuonna 27 Tommi Malinen, Mika Vinni ja Pekka Antti-Poika Helsingin yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos (akvaattiset
Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011
ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY RY Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2011 1. Johdanto Läntisen Pien - Saimaan koetroolausten tarkoitus on selvittää selkä-alueiden
Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 2009
Tuusulanjärven verkkokoekalastukset vuonna 9 Jukka Ruuhijärvi ja Sami Vesala Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evon riistan- ja kalantutkimus, 197, Evo 1. Johdanto Verkkokoekalastusten tavoitteena
Karhijärven kalaston nykytila
Karhijärven kalaston nykytila Ravintoketjukunnostus rehevien järvien hoidossa -seminaari 21.11.212 Kankaanpää Samuli Sairanen RK, Evon riistan- ja kalantutkimus Tutkimuksen taustaa Koekalastukset liittyvät
Sulkasääsken toukkien ja pohjaeläinten runsaus Mäntsälän Huntti- ja Sahajärvessä
Sulkasääsken toukkien ja pohjaeläinten runsaus Mäntsälän Huntti- ja Sahajärvessä Tommi Malinen, Mika Vinni, Pekka Antti-Poika ja Antti Tuomaala Helsingin yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos/akvaattiset
Kalayhteisö sulkasääskikannan säätelijänä Kaukjärvessä
Kalayhteisö sulkasääskikannan säätelijänä Kaukjärvessä Tutkimusraportti 12.11.214 Tommi Malinen ja Mika Vinni Helsingin yliopisto ympäristötieteiden laitos 1. Johdanto Pahoin rehevöityneen Tammelan Kaukjärven
Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 2012 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2012
Lopen Pääjärven koekalastukset vuonna 212 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 212 Johdanto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti Hämeenlinnassa, Tammelassa
Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella
Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki Etelä-Savon ELY Mikkeli 16.11.2010 Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Yleistä Kyyvesi kuntoon hankkeen tarkoituksena
Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna 2013 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2013
Hiidenveden verkkokoekalastukset vuonna Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu Johdanto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti Hiidenveden kesällä. Verkkokoekalastusten
Enäjärven kalasto - vuoden 2003 koekalastusten tulokset Petri Rannikko
Enäjärven kalasto - vuoden 23 koekalastusten tulokset Petri Rannikko Enäjärven hoitokalastushankkeen tulosten arvioimiseksi järven kalaston nykytila selvitettiin koeverkkokalastuksella elokuun alussa 23.
Hoitokalastus ja järven ravintoverkon rakenne Hiidenveden ja Lohjanjärven tutkimustuloksia. Tommi Malinen, Helsingin yliopisto Anu Suonpää, Luvy
Hoitokalastus ja järven ravintoverkon rakenne Hiidenveden ja Lohjanjärven tutkimustuloksia Tommi Malinen, Helsingin yliopisto Anu Suonpää, Luvy Tausta 10 vuoden hoitokalastus ei parantanut Hiidenveden
2(11) TORSAN KOEVERKKOKALASTUS VUONNA 2014. 1. Taustaa
2(11) TORSAN KOEVERKKOKALASTUS VUONNA 2014 1. Taustaa Torsa on toinen keskusjärvi Hiitolanjoen vesistössä Simpelejärven ohella. Torsan pinta-ala on 1375 ha, järven suurin syvyys on 53 m ja keskisyvyys
Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin
Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Antti Lappalainen Merimetsotyöryhmä 04.01.2016 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetson ravinnonkäyttö Merimetson vaikutukset kalakantoihin Saaristomeren
Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013
Raportti Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 2 3 Tulokset 3 3.1 Koskin koulu 3 3.1.1
Hiidenveden ekologisen tilan kehitys Mitä eri biologiset indikaattorit kertovat Hiidenveden tilan kehityksestä?
Hiidenveden ekologisen tilan kehitys Mitä eri biologiset indikaattorit kertovat Hiidenveden tilan kehityksestä? Tutkimuspäällikkö Anne Liljendahl, LUVY ry Hiidenvedellä tehdyt ekologiset tutkimukset 2016-2017
LOUNAIS-SUOMEN KALASTUSALUE KOEKALASTUSRAPORTTI 1 (8) Terhi Sulonen 6.8.2007
LOUNAIS-SUOMEN KALASTUSALUE KOEKALASTUSRAPORTTI 1 (8) UUDENKAUPUNGIN HAAVAISTEN LAHTIEN KOEKALASTUS 2007 Haavaisten vesialue on n. 10 km 2 suuruinen merenlahti Uudessakaupungissa. Koekelastus on osa Haavaisten
Sulkasääsken ja jäännemassiaisen runsaus Hiidenvedellä kesällä 2014
Sulkasääsken ja jäännemassiaisen runsaus Hiidenvedellä kesällä 214 Tutkimusraportti 25.2.215 Tommi Malinen Mika Vinni Helsingin yliopisto ympäristötieteiden laitos/ akvaattiset tieteet 1. Johdanto Hiidenveden
Kyyveden Hirviselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella
Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki Etelä-Savon ELY Mikkeli 19.10.2010, täydennys 16.11.2010 Kyyveden Hirviselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Yleistä Kyyvesi kuntoon
HIIDENVEDEN VERKKOKOEKALASTUKSET VUONNA 2010
HIIDENVEDEN VERKKOKOEKALASTUKSET VUONNA 1 Samuli Sairanen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Evon riistan- ja kalantutkimus Marraskuu 1 1. JOHDANTO Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti
Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011
Iso-Lumperoisen verkkokoekalastus 2011 Juha Piilola Saarijärven osakaskunta 2011 Sisältö 1. Aineistot ja menetelmät...3 2. Tulokset ja tulosten tarkastelu saaliista ja lajeittain...4 Ahven...5 Särki...6
Suuren ja Pienen Raudanveden koekalastukset vuonna 2017
Suuren ja Pienen Raudanveden koekalastukset vuonna 2017 Katja Kulo Luonnonvarakeskus, huhtikuu 2018 Johdanto Luonnonvarakeskus (LUKE) koekalasti Rantasalmella sijaitsevat Suuren ja Pienen Raudanveden kesällä
Hämeenlinnan Alajärven ravintoverkkoselvitys vuonna 2017
Hämeenlinnan Alajärven ravintoverkkoselvitys vuonna 2017 Tommi Malinen Mika Vinni Helsingin yliopisto Ekosysteemit ja ympäristö -tutkimusohjelma Tutkimusraportti 14.2.2019 Näkymä Alajärveltä elokuun 3.
Rutajärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen
Rutajärven verkkokoekalastus 217 Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 6/217 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 2.1. Tutkimusjärvi...
Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry
ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY RY LÄNTISEN PIEN-SAIMAAN KOETROOLAUKSET SYKSYLLÄ 2012 Etelä-Karjalan Kalatalouskeskus ry 1. Johdanto Läntisen Pien - Saimaan koetroolausten tarkoitus on selvittää selkä-alueiden
Kakskerranjärven koekalastukset vuonna 2013 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2013
Kakskerranjärven koekalastukset vuonna Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu Johdanto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti Turun Kakskerranjärven kesällä.
Tuusulanjärven kuhanpoikasten ja muiden ulappa-alueen kalojen ravinto elo-syyskuussa 2008
Tuusulanjärven kuhanpoikasten ja muiden ulappa-alueen kalojen ravinto elo-syyskuussa 8 Tutkimusraportti 16.6.9 Toi Malinen ja Mika Vinni Helsingin yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos/ akvaattiset
Sulkasääsken toukkien runsaus Vanajanselällä kesällä 2013
Sulkasääsken toukkien runsaus Vanajanselällä kesällä 213 Tommi Malinen 1 Mika Vinni 1 Jussi Iso-Tuisku 2 1 Helsingin yliopisto 2 Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry 1. Johdanto Sulkasääsken
Sulkasääsken runsaus Hiidenvedellä vuonna 2009
Sulkasääsken runsaus Hiidenvedellä vuonna 2009 Tutkimusraportti 29.9.2010 Tommi Malinen Pekka Antti-Poika Mika Vinni Helsingin yliopisto ympäristötieteiden laitos/ akvaattiset tieteet 1. Johdanto Hiidenveden
Nuutajärven koeverkkokalastus vuonna 2014
Nuutajärven koeverkkokalastus vuonna 2014 Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen 2014 Hämeen kalatalouskeskus Raportti nro 19/2014 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. Menetelmät... 3 3. Tulokset... 4 4. Tulosten
POLVIJÄRVEN KALASTORAKENTEEN TUTKIMUS SYKSYLLÄ 2008
POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Ympäristöteknologian koulutusohjelma AYNS07 POLVIJÄRVEN KALASTORAKENTEEN TUTKIMUS SYKSYLLÄ 2008 Heiskanen Tuulia, Kempas Anita, Räsänen Riika ja Tossavainen Tarmo SISÄLLYSLUETTELO
Merimetsojen vaikutus kalakantoihin
Merimetsojen vaikutus kalakantoihin Antti Lappalainen Kalastusaluepäivät, Kotka 10.10.2017 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetsokannan kehitys Suomessa Merimetson ravinnonkäyttö Merimetson vaikutukset
Saarijärven koekalastus 2014
Saarijärven koekalastus 2014 Johdanto Saarijärvi on keskisuuri, pinta-alaltaan 1020 ha järvi Mikkelin ja Juvan rajalla. Järvin on humuspitoisuudeltaan keskihumuksinen ja sen ekologinen tila on vuonna 2013
Sulkasääsken runsaus Hiidenvedellä vuonna 2012
Sulkasääsken runsaus Hiidenvedellä vuonna 212 Tutkimusraportti 4.2.213 Tommi Malinen Mika Vinni Helsingin yliopisto ympäristötieteiden laitos/ akvaattiset tieteet 1. Johdanto Hiidenveden syvillä alueilla
Sulkasääsken runsaus Someron Painiossa ja Pitkäjärvessä
Sulkasääsken runsaus Someron Painiossa ja Pitkäjärvessä Tommi Malinen Mika Vinni Helsingin yliopisto, ympäristötieteiden laitos 1. Johdanto Sulkasääsken toukat (kuva 1) ovat eläinplanktonia syöviä petoja,
KAKSKERRANJÄRVEN KALASTON RAKENNE JA KUHAN KASVU VUONNA 2010
KAKSKERRANJÄRVEN KALASTON RAKENNE JA KUHAN KASVU VUONNA 21 Samuli Sairanen & Jaakko Ahonen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Evon riistan- ja kalantutkimus Joulukuu 21 1. JOHDANTO Riista- ja kalatalouden
Rappusen koekalastukset vuosina 2009 ja 2017 Katja Kulo Luonnonvarakeskus, huhtikuu 2018
Rappusen koekalastukset vuosina 2009 ja 2017 Katja Kulo Luonnonvarakeskus, huhtikuu 2018 Johdanto Luonnonvarakeskus (LUKE) koekalasti Rantasalmella sijaitsevan Rappusen kesällä 2017. Verkkokoekalastusten
Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta
Kokemuksia Tuusulanjärven tehokalastuksesta 1997-2014 Jaana Hietala ja Mauri Pekkarinen Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä www.tuusulanjarvi.org Pinta-ala 6,0 km2 Keskisyvyys 3,2 m Maksimisyvyys
Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014
Tyystiö Nordic verkkokoekalastus 2014 Jomiset Oy Miska Etholén Johdanto Tyystiö on noin 14 hehtaaria suuri järvi joka sijaitsee Salon kaupungissa, Lounais Suomessa. Salmijärvi-Tyystiö-Kaituri-seura teetti
Iso Soukkajärven verkkokoekalastus 2012
Iso Soukkajärven verkkokoekalastus 212 Marko Paloniemi 3.8.212 2 1. Johdanto Etelä-Pohjanmaan Kalatalouskeskus suoritti verkkokoekalastuksen Alavuden Iso Soukkajärvessä heinäkuussa 212. Koekalastus tehtiin
KISKON KIRKKOJÄRVEN VERKKOKOEKALASTUS VUONNA 2015
KISKON KIRKKOJÄRVEN VERKKOKOEKALASTUS VUONNA 2015 Olli Ylönen L-S Kalatalouskeskus ry 2015 Puutarhakatu 19 A 20100 Turku 1 1. Johdanto Kirkkojärvi on Kiskonjoen vesistön toiseksi suurin järvi, 717 hehtaaria.
KUHAN KASVUNOPEUS JA SUKUKYPSYYS ETELÄ- KALLAVEDELLÄ
KUHAN KASVUNOPEUS JA SUKUKYPSYYS ETELÄ- KALLAVEDELLÄ Tapio Keskinen Etelä Kallaveden kalastusalue 25.5 26 1 1. Johdanto Kuhasta on tullut 199-luvun aikana kalataloudellisesti merkittävä kalalaji Etelä-Kallavedellä.
HIIDENVEDEN HOITOKALASTUKSET 2004
Hiidenveden kunnostusprojekti Hiidenveden kalastusalue HIIDENVEDEN HOITOKALASTUKSET 24 Helsinki 11.1.25 Juhani Niinimäki 1 Taustaa Hiidenveden kunnostusohjelmassa vuosille 25-28 (Vesi-Eko Oy 23) todettiin
Voidaanko järvien veden laatua parantaa hoitokalastamalla? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto
Voidaanko järvien veden laatua parantaa hoitokalastamalla? Hannu Lehtonen Helsingin yliopisto Hoitokalastuksen tavoite: Pyritään vähentämään kalojen aiheuttamaa sisäistä kuormitusta ja vaikuttamaan ravintoketjujen
Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014
Raportti Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 3 3 Tulokset
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y
S A V O K A R J A L A N Y M P Ä R I S T Ö T U T K I M U S O Y Tiia Grönholm (email) Linnunmaa Oy 24.8.2012 Lähetämme ohessa yhteenvedon Endomines Oy:n Karjalan Kultalinjan YVAan liittyvistä vuoden 2012
Sulkasääsken toukkien runsaus Mustialanlammilla kesällä 2009
Sulkasääsken toukkien runsaus Mustialanlammilla kesällä 2009 Tommi Malinen, Mika Vinni ja Pekka Antti-Poika Helsingin yliopsto, ympäristötieteiden laitos Johdanto Sulkasääsken toukat ovat järven pohjalla
Kuntayhtymän toimialue
Kuntayhtymän toimialue kuntayhtymä perustettu v. 1976 - Järvenpää, Kerava, Tuusula ja Vantaa - liikelaitoskuntayhtymäksi 2013 alkaen - HSY jäsenyhteisöksi Vantaan tilalle Keski-Uudenmaan meriviemärin tarkoitus:
Kuhan alamitan nosto Saaristomerellä
Kuhan alamitan nosto Saaristomerellä Jari Raitaniemi Luonnonvarakeskus Tiedotus- ja koulutusristeily kaupallisille kalastajille 3 4.2.216, Viking Gabriella Uusi kalastusasetus ja kuhan alamitta kuhan yleinen
Sulkasääsken runsaus Hyvinkään Piilolammissa
Sulkasääsken runsaus Hyvinkään Piilolammissa Tommi Malinen Pekka Antti-Poika Mika Vinni Helsingin ylipoisto ympäristötieteiden laitos akvaattiset tieteet 1. Tausta Sulkasääsken toukkien on havaittu vaikuttavan
KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010
Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät
Kalakantojen muutokset Saaristomerellä. Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet
Kalakantojen muutokset Saaristomerellä Fiskebeståndens förändringar i Skärgårdshavet Skärgårdshavets biosfärområdets vinterträff 2010 28. 1. 2010 Ari Leskelä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Kalakantojen
Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys
Järven tilapäinen kuivattaminen kalaveden hoitokeinona Esimerkkinä Haapajärven tyhjennys Aarno Karels Etelä-Karjalan kalatalouskeskus ry Valtakunnalliset XXIV Kalastusaluepäivät 16.-18.2.2012 Haapajärven
Anu Suonpää, , Vihdin vesistöpäivä
Anu Suonpää, 8.11.2014, Vihdin vesistöpäivä Järvi Hoi - hanke Järvi Hoi on kansainvälinen hoitokalastuksen kehittelyhanke Suomessa ja Ruotsissa 2012-2014 Hankekumppanit: Hässleholmin kunta, Regito Research
KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA
SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY B 4114 KUOPION KAUPUNKI SAVON SELLU OY KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN YHTEISTARKKAILUOHJELMA KUOPIO 12.5.2011 PÄIVITETTY 7.2.2012 JUKKA HARTIKAINEN KALLAVEDEN KALATALOUDELLINEN
Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä
Kokemuksia hoitokalastuksista eräillä Etelä-Suomen järvillä Vihdin Enäjärvi Espoon Pitkäjärvi ja Lippajärvi Näillä kolmella järvellä on suunnilleen samankaltainen kuormitushistoria. Alkuun kuitenkin lyhyesti
Simpelejärven verkkokoekalastukset
Simpelejärven verkkokoekalastukset Jukka Ruuhijärvi, Pasi Ala-Opas ja Katja Kulo Luonnonvarakeskus, sisävesien kalavarat Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Koekalastuksia on tehty kolmella Simpelejärven
Keskeiset termit kalakantaarvioiden. Ari Leskelä, RKTL
Keskeiset termit kalakantaarvioiden laadinnassa Ari Leskelä, RKTL 21.3.2014 Mitkä? SSB, kutukannan biomassa R, rekrytointi F, kalastuskuolevuus M, luonnollinen kuolevuus MSY, kestävä enimmäistuotto Kalakanta
KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012. Heikki Holsti 2012
KOURAJOEN-PALOJOEN JA SEN SUU- RIMMAN SIVU-UOMAN MURRONJOEN KALASTON SELVITTÄMINEN SÄHKÖKALASTUKSILLA VUONNA 2012 Heikki Holsti 2012 Kirjenumero 1079/12 SISÄLTÖ 1. JOHDANTO... 1 2. TUTKIMUSALUE... 1 3.
KERIMÄEN (SAVONLINNA) RUOKOJÄRVEN KOEVERKKOKALASTUS
SAVO-KARJALAN YMPÄRISTÖTUTKIMUS OY B 5284 PRO RUOKOJÄRVI RY KERIMÄEN (SAVONLINNA) RUOKOJÄRVEN KOEVERKKOKALASTUS 29.-31.8.2017 MIIKA SARPAKUNNAS 5.10.2017 1. KERIMÄEN (SAVONLINNA) RUOKO- JÄRVEN KOEVERKKOKALASTUS
KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1
KALAVAROJEN KESTÄVÄ KÄYTTÖ JA HOITO KalL 1 Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Noitasaaren rannasta Pohjois-Konnevedeltä löytynyt tuhatkunta vuotta vanha uistin. Rautalammin
Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013
Harjunpäänjoen ja Joutsijoen lohi- ja taimenkanta 2013 Harjunpäänjoen koealat Koekalastukset tehtiin elokuun 2013 aikana Sähkökoekalastettujen alueiden yhteenlaskettu pinta-ala oli 2431 m 2. Koealojen
Liesjärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen
Liesjärven verkkokoekalastus 218 Marko Puranen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Atte Mutanen Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 15/218 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 2.1.
Karhijärven koekalastukset vuonna 2013 Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu 2013
Karhijärven koekalastukset vuonna Samuli Sairanen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Joulukuu Johdanto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) koekalasti Lavian Karhijärven kesällä. Verkkokoekalastusten
Raportti Pyhä- ja Kuivajärven Nordickoeverkkokalastuksista
Raportti Pyhä- ja Kuivajärven Nordickoeverkkokalastuksista vuonna 2012 Janne Ruokolainen, Petri Mäkinen, Tomi Ranta ja Jani Hakkola 2012 Hämeen kalatalouskeskus Raportti nro 23/2012 JOHDANTO Koekalastukset
Pasi Ala-Opas, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evo. Johdanto
30.9.2014 Pasi Ala-Opas, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Evo Johdanto Tammelan järvien ja kalaston tutkimus ja kunnostus -hanke (2012-2014) Tavoitteena selvittää verkkokoekalastuksin kalaston nykytilaa
LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012
LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012 JOHANNA MEHTÄLÄ 2014 TARKKAILUN PERUSTA Lokan ja Porttipahdan tekojärvien kalaston elohopeapitoisuuksien tarkkailu perustuu
Sisävesien vajaasti hyödynnettyjen ekologisesti kestävä saalispotentiaali
Sisävesien vajaasti hyödynnettyjen ekologisesti kestävä saalispotentiaali Timo Ruokonen Timo J. Marjomäki, Iia Suomi, Tapio Keskinen, Tero Forsman & Juha Karjalainen Jyväskylän yliopisto, Luonnonvarakeskus,
KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014
Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä 2 SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista
Hoitokalastussaalis Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija Lahden seudun ympäristöpalvelut
Hoitokalastussaalis 2014 Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija Lahden seudun ympäristöpalvelut Hoitokalastuksen tavoitteet Hoitokalastuksella pyritään pitämään eläinplanktonia ravintonaan käyttävien
Koekalastus seitsemällä Tammelan järvellä
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A TAMMELAN KUNTA Koekalastus seitsemällä Tammelan järvellä Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 30309-P19329 Raportti J. Partanen Sisällysluettelo 1 Johdanto...
MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013
MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2013 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 227/2014 Janne Raunio TIIVISTELMÄ Tämä raportti käsittelee
Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen
Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 Teksti: Jussi Aaltonen Kuvat: Tero Forsman (ellei toisin mainita) Pyhäjärvi-instituutti
Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily Luonnonvarakeskus
Missä kuhat ovat? Outi Heikinheimo Luonnonvarakeskus (Luke) Ammattikalastajaristeily 7.-8.2. 2018 Esityksen sisältö Kuhan vuosiluokkavaihtelun taustalla kesän lämpötilat Kuhakannan kehitys 1980 alkaen
EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009
EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009 Pyhäjärvi-instituutti Henri Vaarala Marraskuu 2009 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...3 3. TULOKSET...4 3.1. Eurakosken koeala...4
Kylänjärven verkkokoekalastus Marko Puranen, Petri Mäkinen ja Tomi Ranta
Kylänjärven verkkokoekalastus 216 Marko Puranen, Petri Mäkinen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 2/216 2 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 2.1. Tutkimusjärvi...