Uudet rokotteet B-ryhmän meningokokkia vastaan
|
|
- Raili Nurmi
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jukka Hietalahti ja Seppo Meri KATSAUS Uudet rokotteet B-ryhmän meningokokkia vastaan B-seroryhmän meningokokkia vastaan ei ole ollut tehokasta eikä kattavaa rokotetta, sillä sen siaalihappokapselia pidetään heikosti immunogeenisena ja sen pelätään rokotekomponenttina aiheut ta van autoimmuniteettia. Rokotekandidaatteja on etsitty bakteerin genomista niin sanotun käänteisen rokotekehittelyn (reverse vaccinology) avulla. Laajalla seulonnalla löytyi muun muassa yksi ulkokalvon pintaproteiini, jonka myöhemmin havaittiin sitovan komplementin oikotien estäjää, tekijä H:ta (fhbp, tekijä H:ta sitova proteiini). FHbp-proteiinia hyödyntäen on tuotettu uusia, yleiskattavia rokotteita B-seroryhmän meningokokkitautia vastaan. Proteiinin mahdollinen haitta on sen muuntelutaipumus. Rakennetutkimuksen avulla rokoteproteiinia voidaan räätälöidä halutulla tavalla. Ensimmäinen uusi MenB-rokote, jossa FHbp on yhtenä osana saataneen käyttöön lähiaikoina. Se soveltuu MenB-epide mioiden ehkäisyyn ja suojaamaan meningokokki-infektioille alttiita henkilöitä. Meningokokki (Neisseria meningitidis) on gramnegatiivinen diplokokki, joka yhdessä tippuria aiheuttavan gonokokin (N. gonorrhoeae) kanssa muodostaa Neisseria-suvun mer kittävät ihmispatogeenit. Vaikka meningokokki on yleensä harmiton nenänielun kommensaali, on osalla meningokokkikannoista virulenssitekijöitä, joiden avulla bakteeri voi läpäistä nieluepiteelin ja aiheuttaa invasiivisen infektion. Taudinkuvana on yleensä aivokalvotulehdus (meningiitti), joskus rajuoireinen sepsis tai näiden yhdistelmä. Kuolleisuus invasiiviseen meningokokki-infektioon on noin 10 %. Sepsisoirein ilmenevä tauti on usein nopeasti tappava (1,2). Vaikka meningokokkitauti onkin harvinainen Suomessa ja muissa teollistuneissa yhteiskunnissa (ilmaantuvuus noin 1/ ei-epideemisessä tilanteessa), se aiheuttaa endeemisiä epidemioita Sahelissa ja sen eteläpuolella Afrikan meningiittivyöhykkeellä. Kahdeksan kahdentoista vuoden välein sairastuvuus suurenee siellä tasolle / (1, 2, 3). Meningokokkitauti on pääosin alle yksivuotiaiden pikkulasten ja vuotiaiden sairaus (KUVA 1). Pikkulasten tautiriskiä selittää pitkälti äidin vasta-aineiden hiipuminen elimistössä ja oman immuunipuolustuksen kypsymättömyys. Myöhäisen murrosiän ilmaantuvuushuippu liittyy tartuntaa ja nenänielu kantajuutta lisääviin riskitekijöihin (muun muassa sylkikontaktit ja tupakointi). Meningokokkien kapselilliset muodot voidaan jakaa 13 seroryhmään kapselin polysakkaridirakenteen perusteella. Lähestulkoon kaikki invasiivisen taudin aiheuttajat kuuluvat seroryhmiin A, B, C, W, X tai Y (1, 2). Bakteeri voi tarvittaessa lopettaa kapselipolysakkaridituotannon ja muuttua kapselittomaksi. Näin ollen kapselillisuus on faasivariaatio. Polysakkaridikapseli on meningokokin tärkein virulenssi tekijä. Vain ani harvoin kapseligeenittömät, niin sanotut capsule null locus kannat aiheuttavat invasiivisen infektion. Kapseli suojaa bakteeria komplementtivälitteiseltä tapolta ja fagosytoosilta verenkierrossa. Se myös peittää useat ulkokalvon proteiinit ja hankaloittaa näin muun muassa opsonisaatiota. Aluksi kehitettyjen seroryhmäkohtaisten polysakkaridirokotteiden rinnalle tulivat polysakkaridikonjugaattirokotteet. Niissä kapselipoly sakkaridi on liitetty kantajaproteiiniin, joka saa aikaan tehokkaamman, auttaja-t-soluvälitteisen immunologisen muistin. Tätä kirjoittaessa Suomessa markkinoilla on MenC- 525 Duodecim 2015;131:525 32
2 KATSAUS Tapauksia/ Ikäryhmä KUVA 1. Meningokokki-infektiot Suomessa ihmistä kohti ikäryhmittäin vuosina (laboratoriolöydökset). Punainen viiva edustaa naisten ilmaantuvuutta ja sininen miesten. Vaaleanpunainen alue kuvaa vuosittaisia vaihteluita kokonais ilmaantuvuudessa (3). Kotimaan luvut noudattelevat eurooppalaista sairastavuuden ikäryhmäkohtaista tilannetta (5). Vuosi 2013 oli ainoa, jolloin vuotiaiden ryhmässä ei raportoitu yhtään viljelypositiivista tautitapausta. 526 konjugaattirokote NeisVac-C ja nelivalentit, seroryhmiä A, C, W ja Y vastaan immunisoivat rokotteet: polysakkaridirokote Mencevax ACWY Novum sekä konjugaattirokotteet Menveo ja Nimenrix. Tavanomaisista meningokokkirokotteista on vastikään ilmestynyt suomenkielinen katsausartikkeli (4). Meningokokki B rokotekehityksen pulmana Seroryhmän B meningokokkia (MenB) vastaan suunnattujen rokotteiden kehittelyn kompastuskiveksi muodostui ulkokalvon α(2 8)-linkittyneistä siaalihappotähteistä koostuva kapselipolysakkaridirakenne, jota ilmenee myös alkiokautisen aivokudoksen glykoproteiineissa (muun muassa aivojen kehityksessä keskeisessä N-CAM-proteiinissa) (6, 7). Näin ollen MenB:n kapselipolysakkaridi voisi rokoteantigeenina olla joko heikosti immunogeeninen tai peräti autoimmunogeeninen. Laajamittaiseen rokotetuotantoon MenB-kapselirakenteilla ei ole lähdetty turvallisuussyistä. MenB on merkittävin invasiivisen meningokokkitaudin aiheuttaja kaikissa ikäryhmissä Euroopassa (5). Se on merkittävä seroryhmä tautitapauksissa myös muualla maailmassa. Viime vuosikymmeninä suurin osa Suomen meningokokkitapauksista on ollut MenB:n aiheuttamia (KUVA 2). Vuosina maassamme todettiin varusmiehillä 29 meningokokkitautitapausta. Niistä kaikki 28 viljelyssä varmistettua tapausta oli MenB:n aiheuttamia (8). Koska laajemmat yksittäiset MenB-epidemiat ovat yleensä yhden hypervirulentin meningokokkikannan aiheuttamia, voidaan kyseistä epidemiaa vastaan muodostaa kantaspesifisiä rokotteita. Näin on toimittu Kuubassa luvulla ja Uudessa-Seelannissa luvulla. Kantakohtaisia rokotteita on käytetty myös Norjassa, Brasiliassa ja Chilessä riehuneita epidemioita vastaan. Käytetyt rokotteet ovat koostuneet kokonaisista bakteereista eristetyistä ulkokalvovesikkeleistä, joista on vähennetty lipo-oligosakkaridin määrää (9). Rokotteiden teho on ollut hyvä paikallisten epidemioiden taltuttamiseksi, mutta eri rokotteet eivät tuota riittävää tehoa muiden MenBkantojen aiheuttamiin epidemioihin (9). Käänteinen rokotetutkimus Genomikartoitusten myötä tarjoutui mahdollisuus etsiä immunisaatioon soveltuvia proteiineja ja niiden epitooppeja mikrobien genomeista. Vuonna 1999 selvitettiin MenBkanta MC58:n genomi. Koska bakteerin eri tilanteissa ilmentämät geenit ovat genomissa, J. Hietalahti ja S. Meri
3 Osuus, % W Muut C Y B Vuosi KUVA 2. Meningokokkitapausten osuudet seroryhmittäin Suomessa veri- ja aivo-selkäydinnestenäytteistä. Ajanjaksolla ei ollut yhtään seroryhmän A aiheuttamaa tapausta. Kuva on koostettu THL:n Tartuntataudit Suomessa julkaisuista. ei kohdeproteiinin ilmentymisen vähyys tai hankalasti määritettävissä oleva rakenne estä niiden etsimistä. MenB:n genomin analysoinnin yhteydessä etsittiinkin tietokoneohjelmin avoimia lukukehyksiä. Näistä valikoitiin todennäköisesti bakteerisolun ulkopuolella tai ulkokalvolla ilmentyviä proteiineja tällaisille antigeeneille tyypillisten sekvenssien avulla (genominlouhinta, genome mining). Löydetyt valkuaisaineet pyrittiin tuottamaan Escherichia coli bakteerissa fuusioproteiineina. Lopullisista onnistuneista rekombinanttiproteiineista valittiin ne, jotka ELISA- ja virtaussyto metria-analyyseissä tunnistettiin usean MenB-kannan pinnalta. Seerumien bakteereja tuhoava (bakterisidinen) aktiivisuus arvioitiin ihmisen komplementtiproteiineja apuna käyttäen, jotta löydettäisiin tehokkaimman immuunivasteen tuottavat proteiinit. Valikoituneista proteiineista hylättiin sellaiset, joissa tietokoneanalyysin pohjalta ilmeni vaiheisuutta. Kuudestasadasta geenistä löydettiin seitsemän antigeenia, joita yhdisti vahva sekvenssin säilyminen eri MenBkannoissa ja sijainti immuunipuolustuksen ulottuvilla niin kapselillisissa kuin kapselittomissakin meningokokeissa (10). Tutkimus oli uraauurtava, sillä potentiaalisia epitooppeja etsittiin ensi kertaa suoraan genomista. Menetelmän nimeksi on vakiintunut käänteinen rokotetutkimus (reverse vaccinology). Puolessatoista vuodessa löydettiin 85 uutta ulkokalvon pintaproteiinia, joista 25:n todettiin aikaansaavan bakterisidisiä vasta-aineita. Aiemmin kuluneen 40 vuoden aikana vastaavia on löytynyt reilu kymmenkunta (11). Käänteisen rokotetutkimuksen avulla löytyi myös ulkokalvon proteiini (GNA1870, LP2086), jonka myöhemmin havaittiin olevan komplementin tekijä H:ta sitova proteii ni (f Hbp, factor H-binding protein) (12, 13, 14). Nimensä mukaisesti f Hbp sitoo komplementin oikotien toimintaa estävän tekijä H:n pinnalleen ja pyrkii siten estämään komplementti välitteisen tapon (KUVA 3). Infektiossa tai rokotusten yhteydessä f Hbp:tä kohtaan muodostuu myös vasta-aineita, jotka kykenevät estämään tekijä H:n sitoutumisen (14). Vasta-aineiden sitominen sekä aktivoi komplementin klassisen tien että tehostaa opsonofagosytoosia (15). Antigeeniset rakenteet f Hbp:ssa ovat osia, joissa on suurin aminohappovaihtelu. f Hbpmuotoja on jaoteltu eri tyyppeihin riippuen siitä, mistä tutkijaryhmästä on kyse: f Hbpalaperheitä on kuvattu kaksi (A ja B) ja variantteja kolme. Vaikkakin tietyn variantin tai alaperheen sisällä aminohappotähteet ovat selvästi konservoituneempia, ovat niiden väliset erot aminohapposekvenssissä merkittäviä. 527 Uudet rokotteet B-ryhmän meningokokkia vastaan
4 KATSAUS 528 Klassinen tie C4b2a + C3 Lektiinitie C3b + C4b2a / C3bBb C4b2a3b / (C3b) 2 Bb, C5 C5b + C6 C5b6 + C7 C5b67 + C8α γ,β C5b678α γ,β + C9 + C9 + C9... MAC Tekijä H C3b + B C3bB, D Oikotie C3 C3(H 2 O) + B C3(H 2 O)B, D C3(H 2 O)Bb, C3, C3, C3... KUVA 3. Komplementtijärjestelmä kaavamaisesti esitettynä. Oikotie käynnistyy C3-valkuaisen aktivoitumisesta (spontaani hydrolyysi) ja johtaa C3-konvertaasin C3(H2O)Bb muodostumiseen. Sekä tämä että myöhemmin muodostuva varsinainen C3-konvertaasi (C3bBb) pilkkovat useita C3-molekyylejä aktiiviseen C3b-muotoon. Tekijä H estää konvertaasien aktivaatiota. Elimistön omat proteiinit (esimerkiksi vasta- aineet tai CRP) tai spesifiset mikrobirakenteet aktivoivat klassisen tien ja lektiinitien. Punaiset nuolet kuvaavat komplementin loppureittiä (tekijät C5, C6, C7, C8 ja C9). Sen lopputuloksena voi esimerkiksi neisseriabakteerin pinnalle muodostua solukalvoa tuhoava kompleksi (membrane attack complex, MAC). Oikotien ja loppupään tekijöiden (esim. H, D, properdiini, C6, C7) puutoksiin liittyy huomattavasti suurentunut riski sairastua neisseria-infektioihin. Siksi erityyppiset f Hbp:t saavat yleensä aikaan varianttispesifisiä vasta-aineita, jotka eivät kykene sitoutumaan toisen tyypin f Hbp:tä pinnallaan kantaviin meningokokkeihin (12, 13, 16). Mainittakoon, että tekijä H:ta sitovia, rakenteeltaan erilaisia proteiineja tunnetaan lukuisilta muiltakin merkittäviltä patogeeneilta (17). Tekijä H:ta ja muita komplementin estäjiä sitovat bakteerien proteiinit ovat otollisia komponentteja rokotteissa, sillä niitä vastaan muodostuvat vasta-aineet voimistavat oikotievälitteistä opsonisaatiota ja eritoten neisserioiden tuhoamisessa tärkeän komplementin loppureitin aktivaatiota (18). Komplementin solukalvoa tuhoava kompleksi (MAC) on kuvattu spesifisesti juuri neisserioilta suojaavaksi tekijäksi. MenB-rokotteet Käänteisen rokotetutkimuksen kuvannut italialainen tutkijaryhmä kehitti työn pohjalta 4CMenB-rokotteen (Bexsero). Se on ensimmäinen kattavaksi tarkoitettu MenB-rokote, jossa ei ole kapselipolysakkaridia antigeenina (19). Rokotteessa on mainitussa tutkimuksessa löytyneitä antigeeneja: variantin 1 (tai alaperheen B) f Hbp fuusioituna apuproteiiniin GNA2091, hepariinia sitova virulenssitekijä NHBA (neisserial heparin binding antigen) fuusioituna apuproteiiniin GNA1030, NadA (neisserial Adhesin A) ja Uudessa-Seelannissa hypersporadista MenB-infektio kantaa vastaan rokotteena käytetyn NZ 98/254-MenB -kannan ulkokalvorakkulat. 4CMenB:n tarkoituksena ei ole kattaa kaikkia f Hbp-variantteja vaan tuottaa laajempi immuniteetti käyttämällä myös eri kannoista saatuja ja erilaisia ulkokalvon proteiineja, jotka ovat kohtalaisen konservoituneita meningokokeissa. Tällöin myös epitooppien määrä suurenee patogeenin pinnalla. Kuitenkaan noin puolella MenBkannoista ei ole variantin 1 f Hbp:tä, jolloin kyseisten bakteerien kyky sitoa tekijää H ei heikkene. Muodostetut kolme rekombinanttiproteiinia tuotetaan E. coli bakteerilla. Rokotteen tehosteaine (adjuvantti) on alumiinihydroksidi. Ulkokalvovesikkelirokotteen antigeenit toiminevat apuadjuvanttina (20). Euroopan lääkevirasto EMA (European Medicines Agency) myönsi Bexserolle Euroopan unionin kattavan myyntiluvan tammikuussa CMenB-rokotteen tehoa on tutkittu useassa eri tutkimusasetelmassa MenB:n referenssikantoihin, joita vastaan suuntautuvat vasta-aineet ovat muodostuneet vain yhtä rokoteproteiinia kohtaan (21). Tehon ja turvallisuuden suhteen on tehty 15 serologista tutkimusta, ihmisillä kaksikuukautisista vauvoista 50-vuo- J. Hietalahti ja S. Meri
5 YDINASIAT 88 Seroryhmän B meningokokin kapselin heikko immunogeenisuus ja sokerirakenteiden yhtäläisyydet aivokudoksen glykoproteiineihin ovat jarruttaneet rokotteen kehittämistä. 88 Sopivien kandidaattiproteiinien etsimisellä bakteerigenomista (käänteinen rokotetutkimus) on löydetty nopeasti ja edullisesti proteiineja uuden polven meningokokkirokotetta varten. 88 B-meningokokin rokotetutkimus on herättänyt mielenkiinnon patogeenien komplementin estäjiä sitovien proteiinien käytölle rokotetuotannossa. 88 Rakenteeseen perustuvan rokotetutkimuksen pääajatuksena on räätälöidä eri proteiinivarianteista antigeeni, jossa eri varianttikantojen epitoopit on liitetty yhteen rakenteeseen. 8 8 Uusi MenB-rokote (Bexsero) soveltuu kaikenikäisille. Sillä pyritään ehkäisemään MenB-epidemioiden leviämistä ja suojaamaan infektioille alttiita henkilöitä. tiaisiin. Serologisissa tutkimuksissa käytettiin referenssibakteerikantoja, joita vastaan tutkittiin seerumin bakterisidinen vaste (serum bactericidal assay eli SBA-tutkimus) käyttäen ihmisen komplementtia. Näiden tutkimusten perusteella Bexseron valmisteyhteenvedossa alle puolivuotiaille suositellaan kolmen rokoteannoksen perussarjaa ja tätä vanhemmille kahden rokotuksen perussarjaa. Pikkulasten rokottamisen ongelmana on heikkenevä immuunivaste, kuten muillakin meningokokkirokotteilla aiemmin. Tämän vuoksi tehosterokotetta suositellaan alle kaksivuotiaana rokotetuille. Tätä vanhempien osalta tehosteen tarvetta ei ole varmistettu (22, 23). Meningokokkitaudin sporadinen esiintyvyys ja pieni ilmaantuvuus hankaloittavat rokotteen tehon arviointia. 4CMenB:n tehosta ei siten vielä ole kliiniseen tutkimukseen pohjautuvaa näyttöä. Aiemmissa kapselipolysakkaridiin pohjautuvissa rokotteissa ei ollut tarvetta tutkia SBA:n avulla rokotteen tehoa lukuisiin saman seroryhmän meningokokkikantoihin, sillä ne jakoivat rokoteantigeenin keskenään. Uusilla MenB-rokotteilla tilanne on kuitenkin toinen, sillä kannoilla on antigeeneista erilaisia versioita. Ongelman kiertämiseksi kehitettiin antigeenien tyypitysmenetelmä MATS (meningococcal antigen typing system). Kyseessä on ELISA-menetelmään pohjautuva, rokote anti geeneja tunnistavia polyklonaalisia vasta-aineita hyödyntävä tutkimusmenetelmä, jonka tuloksia verrataan bakteerikantakohtaisesti SBA-menetelmään (24). Näin pystytään tutkimaan joukko eri bakteerikantoja nopeammin, edullisemmin ja ilman epäeettisen suuria määriä rokotetutkimukseen osallistuneiden ihmisten verta, minkä tavanomainen SBA olisi vaatinut. Kahden, noin eurooppalaista ja kanadalaista MenB-kantaa kattaneen tutkimuksen mukaan % kannoista ennakoitiin kuolevan rokotettujen ihmisten seerumissa (25, 26). Aivokalvotulehdusvyöhykkeellä esiintyneistä, rokotteiden ulottumattomissa olleista yhdestätoista seroryhmän X meningokokkikannoista yhdeksän oli MATS-analyysin perusteella 4CMenB:llä katettavissa mikä on ensimmäinen tutkimus 4CMenB:n tehosta toisen seroryhmän bakteereilla (27). Valitettavasti MATS on epäsuora tutkimusmenetelmä, ja se sisältää enemmän virhelähteitä kuin SBA. MATS-kokeet ennustavat SBA-tuloksia, jotka taas ennustaisivat todellista rokotesuojaa. Uudesta rokotteesta on tehty hyöty-kustannusarvio Britanniassa. Siellä Bexsero jätettiin aluksi rokotusohjelman ulkopuolelle, kunnes maaliskuussa 2014 rokotetta päädyttiin suosittamaan kolmen pistoksen sarjana kahden, neljän ja 12 kuukauden iässä. Britanniassa ilmaista rokotetta ei kuitenkaan suositeta MenB-infektion sairastaneen lähikontakteille, mutta tunnettuja riskiryhmiä voisi kuitenkin rokottaa MenB:tä vastaan. Bexseron käyttö pienen MenB-tautiepidemian taltuttamiseksi voisi myös tulla kyseeseen (28). Loppuvuonna 2013 ja alkuvuonna 2014 on ollut ryväs MenB-infektioita kahdessa yhdysvaltalaisyliopistossa (Berkeley ja Santa Barbara). Yhdysvaltalaisviranomaiset antoivat poikkeusluvan Bexseron käytölle MenB-tartunto- 529 Uudet rokotteet B-ryhmän meningokokkia vastaan
6 KATSAUS 530 jen pysäyttämiseksi. Lisäksi on käynnistetty rokotuskampanja osassa Quebecin provinssia Kanadassa. Nämä toimet ovat rokotteen ensimmäiset kliiniset koetinkivet. FHbp:n tavanomaisemmin keinoin kuvanneen kilpailevan tutkijaryhmän kehitystyön tulos on rlp2086-rokote. Siinä antigeeneina toimivat E. colilla ekspressoidut rekombinantti-f Hbp-lipoproteiinit molempaa f Hbpalaperhettä A ja B edustavasta MenB-kannasta (13). RLP2086-rokote näyttää tuottavan tehokkaan, tosin f Hbp-ekspressiosta riippuvaisen suojan eri MenB-kantoja vastaan (29). Tehoa ja turvallisuutta on arvioitu murrosikäisillä ja nuorilla aikuisilla. Bexsero-rokote on saanut yhdysvaltalaiselta lääkevalvontaviranomaiselta (FDA, Food and Drug Administration) niin sanotun breakthrough therapy statuksen, jonka turvin vakavia sairauksia vastaan kehitetyt lääkkeet käyvät nopeutetun myyntilupaprosessin. Bexseroa ei ole vielä saatavilla Suomessa. rlp2086-rokote sai marraskuun 2014 lopulla Yhdysvaltain lääkevalvontaviranomaisen (FDA) hyväksynnän, ja sitä markkinoidaan Yhdysvalloissa tuotenimellä Trumenba. Bexsero sai vastaavan hyväksynnän tammikuun 2015 lopulla. Molemmilla valmisteilla on tehty rokotetutkimuksia Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen alaisuudessa. Rakenteeseen perustuva rokotetutkimus Lääkekehityksessä on jo tavanomaista rakentaa vakaita, helposti tuotettavia ja turvallisesti annosteltavissa olevia molekyylejä alusta alkaen. Vastaava kehityskulku on odotettavissa myös rokotepuolella (30). Patogeenien lajin sisäisen proteiinivariaation kiertämiseksi voitaisiin tulevaisuuden rokoteantigeenit räätälöidä laajemmin kattaviksi rakentamalla ne samaa logiikkaa hyödyntäen. Nykyaikainen röntgenkristallografia ja ydinmagneettiresonanssispektroskopia (NMRspektroskopia) mahdollistavat tarkat proteiinirakenteiden määritykset. Näin on mahdollista kehittää uusia, entistä hienovaraisemmin tuotettuja rekombinanttiantigeeneja (30). Siitä, mihin käänteisellä rokotetutkimuksella päästiin, näyttäisi rakenteeseen perustuvalla rokotetutkimuksella (structural vaccinology) olevan mahdollista päästä vielä eteenpäin. FHbp:n eri alatyyppien ongelma oli se, että ne eivät saa aikaan ristiin reagoivia vasta-aineita. Tämän ratkaisuna on ollut sisällyttää rokotekehitykseen joko yksi tai useampi alatyypeistä ja yhdistää se muihin proteiiniantigeeneihin. FHbp:n tarkka rakenne on selvitetty sekä röntgenkristallografian että NMR-spektroskopian avulla. FHbp on rakenteeltaan kaksiosainen: aminoterminaalissa on simpukkamainen, vastakkaissuuntainen beeta-laskosrakenne (C-domeeni) ja karboksiterminaalissa kahdeksanjuosteinen, vastakkaissuuntainen beeta-tynnyrirakenne, joka on jaettavissa A- ja B-domeeneiksi. Rakenteita yhdistää lyhyt alfa-kierrerakenne. Aminoterminaalin kysteiinitähteeseen liittyvä rasvahappohäntä ankkuroi proteiinin meningokokin ulkokalvolle (31). Rakenteen avulla on mahdollista muokata eri f Hbp-varianteista proteiinikimeeri, jossa on eri varianttien epitooppeja ympättynä yhteen, niin että muodostunut rakenne pystyisi immunisoimaan mahdollisimman kattavasti eri meningokokkikantoja vastaan (31). Parhaimmalla proteiinirakenteella on korvattu kolme erilaista varianttia ja saatu laaja suoja eri meningokokkikantoja vastaan (32) (KUVA 4). Vaikka fhbp-geeni on löydetty kaikista tutkituista menigokokkikannoista, ei f Hbp ole meningokokille ainutlaatuinen tekijä H:n reseptori. FHbp-geenin poistosta huolimatta meningokokkimutantit kykenevät edelleen sitomaan tekijä H:ta NspA:n avulla (neisserial surface protein A, neisserioiden pintaproteiini A). Kuten f Hbp:n myös NspA:n ilmentymisen määrä korreloi tekijä H:n sitoutumiseen (33). 4CMenB-rokotteessa on mukana vain yhden varianttityypin f Hbp, joten merkittävällä osalla meningokokkikantoja se ei pysty tehostamaan opsonofagosytoosia estämällä tekijä H:n kiinnittymistä. Toisaalta f Hbp-pohjainen rokote, jossa ei ole mukana NspA:ta, voi ajaa meningokokkikannat ilmentämään heikosti f Hbp:a, jolloin NspA:n merkitys korvaavana tekijä H:ta sitovana järjestelmänä korostuu J. Hietalahti ja S. Meri
7 (33). Looginen kehityssuunta olisi rokote, joka kattaisi kaikki tekijä H:ta sitovat meningokokkiproteiinit. Näiden toiminnan estäminen varmistaisi mitä suurimmassa määrin komplementin oikotieaktivaation ja sitä kautta tehostuneemman opsonofagosytoosin ja varmemman MAC-välitteisen tapon. NadA:ta onkin harkittu rokotteen komponentiksi (33). Valitettavasti vastikään on havaittu, että osalla meningokokkikannoista ulkokalvon runsaslukuinen proteiini, poriini B (luokka porb2), voi sitoa tekijä H:ta (34). Löytö osoittaa osaltaan komplementin oikotien eston tärkeyden meningokokin puolustusstrategiana. Uuden polven rokotteiden kattavuutta onkin jatkossa seurattava. Lopuksi Uuden MenB-rokotteen kehittäminen on esimerkki uudesta tavasta tehdä rokotteita. Käänteisen rokotetutkimuksen antigeeninetsinnässä ei tarvitse viljellä itse patogeenia, ja tavanomaisten menetelmien avulla hankalasti löydettävät proteiinit voivat paljastua genominlouhinnan avulla. Tärkeimmät edut ovat kuitenkin säästöt sekä ajassa että rahassa (11). Rokotteiden vasta-aineenmuodostuksen ongelmia ratkaiseva rakenteellinen rokotetutkimus vie myös alaa eteenpäin. Uusi MenB-rokote sopii kaikille ikäryhmille. Sen käyttöaiheina tulevat luultavasti olemaan MenB-bakteerin aiheuttamien epide mioi den torjunnat sekä MenB-infektioiden ehkäisy henkilöillä, joilla on suuri riski sairastua meningokokki-infektioon. Jälkimmäiseen Antigeenin kolmiulotteisen rakenteen määrittäminen pintarakenteen aminohappotähteiden selvittämiseksi Eri bakteerikantojen antigeenivarianttien sekvensointi ja pinta-aminohapporakenteiden erot Proteiinimutanttien tai -kimeerien luominen huomioiden eri antigeenivarianttien epitoopit Biokemiallisten ominaisuuksien (mm. rakenteen vakauden) selvittäminen ja serologiset kokeet Pääkandidaattiproteiinien selvittäminen Optimaalisen antigeenin luominen ja testaus Epitooppien kartoitus monoklonaalisten vasta-aineiden avulla KUVA 4. Rakenteellisen rokotetutkimuksen perusperiaatteet (32). ryhmään kuuluvat henkilöt, joilla on komplementin oikotien tai loppupään tekijöiden puutos. Komplementin loppupään toiminnan salpaa myös PNH- (paroksysmaalinen nokturnaalinen hemoglobinuria) ja ahus- (atyyppinen hemolyyttisureeminen oireyhtymä) tautien hoitoon käytettävä ekulitsumabilääkitys (anti-c5). Näissä tilanteissa henkilön riski sairastua meningokokkitautiin on lisääntynyt noin tuhatkertaisesti. JUKKA HIETALAHTI, LL, terveyskeskuslääkäri SEPPO MERI, LT, immunologian professori Bakteriologian ja immunologian osasto Haartman-instituutti Helsingin yliopisto SIDONNAISUUDET Jukka Hietalahti: Ei sidonnaisuuksia Seppo Meri: Apuraha (Huslab), asiantuntijapalkkio (Lab quality), luentopalkkio (Alexion, MSD, Pfizer, Roche), lisenssitulo tai tekijänpalkkio (Duodecim) 531 Uudet rokotteet B-ryhmän meningokokkia vastaan
8 KATSAUS KIRJALLISUUTTA 1. Stephens DS, Greenwood B, Brandtzaeg P. Epidemic meningitis, meningococcaemia, and Neisseria meningitidis. Lancet 2007;369: Rosenstein NE, Perkins BA, Stephens DS, Popovic T, Hughes JM. Meningococcal disease. N Engl J Med 2001;344: Tartuntatautirekisterin tilastotietokanta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. www3.thl.fi/stat/. 4. Peltola H. Kohti yhä täydellisempää meningokokkirokotetta. Suom Lääkäril 2012;67: European Centre for Disease Prevention and Control. Annual epidemiological report: Reporting on 2010 surveillance data and 2011 epidemic intelligence data. Tukholma: ECDC eu/en/publications/publications/annualepidemiological-report-2012.pdf. 6. Häyrinen J, Jennings H, Raff HV, ym. Antibodies to polysialic acid and its N-propyl derivative: binding properties and interaction with human embryonal brain glycopeptides. J Infect Dis 1995;171: Finne J, Leinonen M, Mäkelä PH. Antigenic similarities between brain components and bacteria causing meningitis. Implications for vaccine development and pathogenesis. Lancet 1983;2: Hannila-Handelberg T, Toropainen M, Nohynek H, Kuusi M, Mäkitie I. Varusmiesten invasiiviset meningokokkitaudit Suom Lääkäril 2015;70: Holst J, Martin D, Arnold R, ym. Properties and clinical performance of vaccines containing outer membrane vesicles from Neisseria meningitidis. Vaccine 2009;27 (Suppl 2):B Pizza M, Scarlato V, Masignani V, ym. Identification of vaccine candidates against serogroup B meningococcus by whole-genome sequencing. Science 2000; 287: Rappuoli R. Reverse vaccinology, a genome-based approach to vaccine development. Vaccine 2001;19: Masignani V, Comanducci M, Giuliani MM, ym. Vaccination against Neisseria meningitidis using three variants of the lipoprotein GNA1870. J Exp Med 2003;197: Fletcher LD, Bernfield L, Barniak V, ym. Vaccine potential of the Neisseria meningitidis 2086 lipoprotein. Infect Immun 2004;72: Madico G, Welsch JA, Lewis LA, ym. The meningococcal vaccine candidate GNA1870 binds the complement regulatory protein factor H and enhances serum resistance. J Immunol 2006;177: Welsch JA, Ram S, Koeberling O, Granoff DM. Complement-dependent synergistic bactericidal activity of antibodies against factor H-binding protein, a sparsely distributed meningococcal vaccine antigen. J Infect Dis 2008;197: Beernink PT, Granoff DM. Bactericidal antibody responses induced by meningococcal recombinant chimeric factor H-binding protein vaccines. Infect Immun 2008;76: Meri T, Amdahl H, Lehtinen MJ, ym. Microbes bind complement inhibitor factor H via a common site. PLoS Pathog 2013;9: e Meri S, Jördens M, Jarva H. Microbial complement inhibitors as vaccines. Vaccine 2008;26(Suppl 8):I Giuliani MM, Adu-Bobie J, Comanducci M, ym. A universal vaccine for serogroup B meningococcus. Proc Natl Acad Sci U S A 2006;103: Sanders H, Feavers IM. Adjuvant properties of meningococcal outer membrane vesicles and the use of adjuvants in Neisseria meningitidis protein vaccines. Expert Rev Vaccines 2011;10: Giuliani MM, Biolchi A, Serruto D, ym. Measuring antigen-specific bactericidal responses to a multicomponent vaccine against serogroup B meningococcus. Vaccine 2010;28: Bexseron valmisteyhteenveto. www. ema.europa.eu/docs/fi_fi/document_library/epar_-_product_information/human/002333/wc pdf. 23. Snape MD, Saroey P, John TM, ym. Persistence of bactericidal antibodies following early infant vaccination with a serogroup B meningococcal vaccine and immunogenicity of a preschool booster dose. CMAJ 2013;185:E Donnelly J, Medini D, Boccadifuoco G, ym. Qualitative and quantitative assessment of meningococcal antigens to evaluate the potential strain coverage of protein-based vaccines. Proc Natl Acad Sci U S A 2010;107: Vogel U, Taha MK, Vazquez JA, ym. Predicted strain coverage of a meningococcal multicomponent vaccine (4CMenB) in Europe: a qualitative and quantitative assessment. Lancet Infect Dis 2013;13: Bettinger JA, Scheifele DW, Halperin SA. ym. Diversity of Canadian meningococcal serogroup B isolates and estimated coverage by an investigational meningococcal serogroup B vaccine (4CMenB). Vaccine 2013;32: Hong E, Giuliani MM, Deghmane AE, ym. Could the multicomponent meningococcal serogroup B vaccine (4CMenB) control Neisseria meningitidis capsular group X outbreaks in Africa? Vaccine 2013;31: Meningococcal meningitis and septicaemia. Kirjassa: Salisbury D, Ramsay M, toim. Immunisation against infectious disease. The Green Book. Lontoo: Public Health England 2014, s Jiang HQ, Hoiseth SK, Harris SL, ym. Broad vaccine coverage predicted for a bivalent recombinant factor H binding protein based vaccine to prevent serogroup B meningococcal disease. Vaccine 2010;28: Dormitzer PR, Ulmer JB, Rappuoli R. Structure-based antigen design: a strategy for next generation vaccines. Trends Biotechnol 2008;26: Dormitzer PR, Grandi G, Rappuoli R. Structural vaccinology starts to deliver. Nat Rev Microbiol 2012;10: Scarselli M, Aricò B, Brunelli B, ym. Rational design of a meningococcal antigen inducing broad protective immunity. Sci Transl Med 2011;3:91ra Lewis LA, Ngampasutadol J, Wallace R, Reid JE, Vogel U, Ram S. The meningococcal vaccine candidate neisserial surface protein A (NspA) binds to factor H and enhances meningococcal resistance to complement. PLoS Pathog 2010;6:e Lewis LA, Vu DM, Vasudhev S, Shaugh nessy J, Granoff DM, Ram S. Factor H-dependent alternative pathway inhibition mediated by porin B contributes to virulence of Neisseria meningitidis. MBio 2013;4:e Summary New vaccines against group B meningococcal diseases There has been no efficient general vaccine against serogroup B meningococcus (MenB), since its polysialic acid capsule is of low immunogenicity and could potentially induce autoimmunity. Reverse vaccinology has revealed new promising protein candidates for vaccine development. One of them is factor H-binding protein (fhbp), which has the potential to curb the alternative pathway of human complement. As fhbp can elicit antibodies that promote complement-mediated lysis, a vaccine partly based on it has been introduced against MenB infections. FHbp has been the milestone protein for structural vaccinology to create optimal chimeric antigens for vaccine use. 532 J. Hietalahti ja S. Meri
Meningokokki ja uuden polven rokotteet
Meningokokki ja uuden polven rokotteet Jukka Hietalahti Lääketieteen kandidaatti Tutkielma Helsinki, 7. huhtikuuta 2014 Ohjaaja: Seppo Meri, professori, Bakteriologian ja immunologian osasto, Haartman-instituutti
LisätiedotMiten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö
Miten rokottaminen suojaa yksilöä ja rokotuskattavuus väestöä Merit Melin Rokotusohjelmayksikkö 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Miten rokottaminen suojaa yksilöä? Immuunijärjestelmä Taudinaiheuttajilta suojaavan immuniteetin
LisätiedotVarusmiesten invasiiviset meningokokkitaudit 2003 2012
Julkaistu 14.1.215 www.laakarilehti.fi Alkuperäistutkimus VERKOSSA ENSIN tieteessä Tuula Hannila-Handelberg LT, sisätautien ja infektiosairauksien erikoislääkäri, Puolustusvoimien epidemiologi Sotilaslääketieteen
LisätiedotNEISSERIA MENINGITIDIS B JA KOMPLEMENTTIREAKTION VÄISTÖ IHMISSEERUMISSA IN VITRO
NEISSERIA MENINGITIDIS B JA KOMPLEMENTTIREAKTION VÄISTÖ IHMISSEERUMISSA IN VITRO Noora Härkönen Tutkielma Lääketieteen koulutusohjelma Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Lääketieteen laitos
LisätiedotVanhentunut. Suositus estolääkityksestä ja rokotteen käytöstä meningokokkitapausten yhteydessä SUOSITUS
SUOSITUS estolääkityksestä ja rokotteen käytöstä meningokokkitapausten yhteydessä Vanhentunut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos PL 30 (Mannerheimintie 166) 00271 Helsinki Puhelin: 020 610 6000 www.thl.fi
LisätiedotTutkimus. Terveys. Turvallisuus. Rokotetutkimusta - terveemmän tulevaisuuden puolesta.
Tutkimus. Terveys. Turvallisuus. Rokotetutkimusta - terveemmän tulevaisuuden puolesta. ROKOTETUTKIMUSTA terveemmän tulevaisuuden puolesta Tarttuvien tautien ennaltaehkäisy edellyttää rokotteiden jatkuvaa
LisätiedotSuositus estolääkityksestä ja rokotteen käytöstä meningokokkitapausten yhteydessä
OHJAUS Suositus estolääkityksestä ja rokotteen käytöstä meningokokkitapausten yhteydessä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos PL 30 (Mannerheimintie 166) 00271 Helsinki Puhelin: 029 524 6000 www.thl.fi 12
LisätiedotKomplementtitutkimukset
Komplementtitutkimukset Hanna Jarva HUSLAB ja Haartman-instituutti Bakteriologian ja immunologian osasto Komplementti osa luontaista immuunijärjestelmää koostuu yli 30 proteiinista aktivoituu kaskadimaisesti
LisätiedotKäänteisestä rokotetutkimuksesta ratkaisu flavobakteeriongelmiin?
Käänteisestä rokotetutkimuksesta ratkaisu flavobakteeriongelmiin? 26.3.2015 Kalaterveyspäivät, Tampere Krister Sundell Akvaattisen patobiologian laboratorio Åbo Akademi Flavobacterium psychrophilum Aiheuttaa
LisätiedotMenjugate. 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Menjugate 22.06.2016, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 VI.2.1 Julkisen yhteenvedon osiot Tietoa sairauden esiintyvyydestä N. meningitidis -bakteeri voi aiheuttaa infektion
LisätiedotJukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia
Bordetella pertussis Laboratorion näkökulma Jukka Hytönen Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri UTULab Bakteeriserologia SIDONNAISUUDET Asiantuntija Labquality Ammatinharjoittaja Mehiläinen Apurahoja:
LisätiedotToimenpideohje estolä ä kityksestä jä rokotteen kä yto stä inväsiivisten meningokokkitäutitäpäusten yhteydessä
1 Toimenpideohje estolä ä kityksestä jä rokotteen kä yto stä inväsiivisten meningokokkitäutitäpäusten yhteydessä Toimenpideohjeen tavoite ja kohderyhmä Ohje antaa tietoa toimista, joilla ehkäistään tartunnan
LisätiedotRokottaminen - käytännön ohjeita pulmatilanteisiin
Rokottaminen - käytännön ohjeita pulmatilanteisiin Th Nina Strömberg Rokotusohjelmayksikkö THL 5.4.2016 1 Rokottamisen muistisäännöt Rokottamisessa ja rokotussarjojen aikatauluttamisessa on tietyt lainalaisuudet,
LisätiedotHPV rokotus. Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö. Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla
HPV rokotus Tuija Leino, LT, ylilääkäri, Rokotusohjelmayksikkö Ei sidonnaisuuksia Osastolla rokotetutkimuksia GSK:n rokotteilla Uusi rokote tulossa markkinoille! Gardasil 9 HPV16 ja 18 HPV 6 ja 11 kondyloomasuoja
LisätiedotPienryhmä 3 immuunipuolustus, ratkaisut
Pienryhmä 3 immuunipuolustus, ratkaisut 1. Biologian yo 2013 mukailtu. Merkitse onko väittämä oikein vai väärin, Korjaa väärien väittämien virheet ja perustele korjauksesi. a. Syöjäsolut vastaavat elimistön
LisätiedotSanna Nikunen ELL 4.10.2012
Sanna Nikunen ELL 4.10.2012 Kuuluu heimoon Orthomyxoviridae, joka jaetaan kahteen sukuun; Influenssa A- ja B- virukset sekä influenssa C-virukset A-virukset eläimillä ja ihmisillä, B- virukset harvinaisempia,
LisätiedotHPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi?
HPV-rokote tulee rokotusohjelmaan mitä, kenelle, miksi? Tuija Leino THL Kerron tässä alkavasta rokotusohjelmasta rokotteesta Miksi otettu ohjelmaan? Miltä taudilta suojaudutaan? Miksi otettu ohjelmaan
LisätiedotTuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa
Tuhkarokko Euroopassa ja Yhdysvalloissa - mikä suoja suomalaisilla? Tartuntatautikurssi 15.4.2015 15.4.2015 Virusinfektiot-yksikkö/ Mia Kontio 1 Tuhkarokko: epäíly ja varmistus Oireet 7-21 vrk tartunnasta:
LisätiedotProperdiinigeenin mutaatio meningiitin taustalla
Sanna Seitsonen, Merja Helminen, Hanna Jarva, Seppo Meri ja Irma Järvelä TAPAUSSELOSTUS Properdiinigeenin mutaatio meningiitin taustalla Properdiinin puutos on harvinainen X-kromosomissa periytyvä sairaus,
LisätiedotLIITE I VALMISTEYHTEENVETO
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 1 Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan
LisätiedotLIITE I VALMISTEYHTEENVETO
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 1 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Bexsero injektioneste, suspensio, esitäytetyssä ruiskussa B-ryhmän meningokokkirokote (rdna, nelikomponenttinen, adsorboitunut) 2. VAIKUTTAVAT AINEET
LisätiedotTÄRKEITÄ TURVALLISUUSTIETOJA 1 MIKÄ ON SOLIRIS? 1 SOLIRISIN KÄYTTÖAIHEET 1
Lääkärin opas Soliris (ekulitsumabi)- hoidon määräämiseen potilaille, joilla on kohtauksittainen yöllinen hemoglobinuria (paroksysmaalinen nokturnaalinen hemoglobinuria, PNH) Prescribing Heinäkuu 2015.
LisätiedotKandiakatemiA Kandiklinikka
Kandiklinikka Kandit vastaavat Immunologia Luonnollinen ja hankittu immuniteetti IMMUNOLOGIA Ihmisen immuniteetti pohjautuu luonnolliseen ja hankittuun immuniteettiin. Immunologiasta vastaa lymfaattiset
LisätiedotLIITE I VALMISTEYHTEENVETO
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 1 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI Bexsero injektioneste, suspensio, esitäytetyssä ruiskussa B-ryhmän meningokokkirokote (rdna, nelikomponenttinen, adsorboitunut) 2. VAIKUTTAVAT AINEET
LisätiedotEpidemioiden torjunta rokotuksin Tuija Leino, THL
Epidemioiden torjunta rokotuksin 11.10.2012 Tuija Leino, THL 1 Lähtökohta Rokotteilla pystytään ehkäisemään eräiden tarttuvien tautien tartuntoja ja/tai oireiden ilmaantumista Voidaan ehkäistä mikrobin
LisätiedotLääkärin opas SOLIRIS (ekulitsumabi) -hoidon määräämiseen potilaille, joilla on refraktorinen yleistynyt myasthenia gravis (gmg)
Lääkärin opas SOLIRIS (ekulitsumabi) -hoidon määräämiseen potilaille, joilla on refraktorinen yleistynyt myasthenia gravis (gmg) Lue kaikki valmistetta koskevat tiedot oheisesta SOLIRIS-valmisteyhteenvedosta,
LisätiedotRiskiryhmien pneumokokkirokotukset
Riskiryhmien pneumokokkirokotukset Hanna Nohynek Sairaanhoitopiirien tartuntatautipäivät 30.9.2013 Rokotusten ja Immuunipuolustuksen osasto 2013-09-30 Riskiryhmien Pnc rokotukset / HNohynek 1 Pneumokokkirokotteet
LisätiedotRESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV)
RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS (RSV) Infektioiden torjuntapäivät 8.11.2018 Espoo, Dipoli 8.11.2018 Respiratory syncytial virus/ Niina Ikonen 1 RS-VIRUS Virus eristettiin 1956 Aiheuttaa vuosittaisia epidemioita
LisätiedotNarkolepsian immunologiaa ja Pandemrixiin liittyvät tutkimkset
Narkolepsian immunologiaa ja Pandemrixiin liittyvät tutkimkset Outi Vaarala, Immuunivasteyksikön päällikkö, THL Narkolepsian kulku - autoimmuunihypoteesiin perustuva malli Hypokretiinia Tuottavat neuronit
LisätiedotProscar. 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Proscar 7.8.2015, versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Eturauhanen on ainoastaan miehillä oleva rauhanen. Eturauhanen
LisätiedotLasten rokotukset. HBV - riskiryhmät. Suomen rokotusohjelma. Suomen lasten rokotusohjelma - riskiryhmät. Suomen rokotusohjelma - riskiryhmät
Suomen rokotusohjelma Lasten rokotukset 27.9.2013 Yleinen rokotusohjelma Rota DTaP-IPV-Hib + Rota + PCV DTaP-IPV-Hib + Rota + PCV DTaP-IPV-Hib + PCV MPR Influenssa DTaP-IPV MPR dtap tulossa: HPV Lapset
LisätiedotHepatiitti A, meningokokki ja syyhy. 11.4.2016 Tartuntatautikurssi 2016 1
Hepatiitti A, meningokokki ja syyhy 11.4.2016 Tartuntatautikurssi 2016 1 Sidonnaisuudet Tartuntatautilääkäri, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2014 16: HUS Peijaksen ja Lohjan sairaala; Lohjan, Lieksan
LisätiedotLäpimurto ms-taudin hoidossa?
Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin
LisätiedotLasten kotisyntyiset invasiiviset infektiot
Samuli Jenu, Leena Simons, Anu Pätäri-Sampo, Maija Toropainen ja Harri Saxén ALKUPERÄISTUTKIMUS JOHDANTO. Aiemmin terveillä lapsilla esiintyy edelleen jopa henkeä uhkaavia invasiivisia bakteeri-infektioita.
LisätiedotBI4 IHMISEN BIOLOGIA
BI4 IHMISEN BIOLOGIA MITÄ ROKOTUKSIA? Muistatko mitä rokotuksia olet saanut ja minkä viimeiseksi? Miten huolehdit koulun jälkeen rokotuksistasi? Mikrobit uhkaavat elimistöä Mikrobit voivat olla bakteereita,
LisätiedotKantasolusiirtopotilaiden rokotukset. Sari Hämäläinen Infektiolääkäri KYS
Kantasolusiirtopotilaiden rokotukset Sari Hämäläinen Infektiolääkäri KYS Sidonnaisuus Luennoitsijana aikuisten rokotukset osana rokotesuojaa 2016 Miksi rokotetaan? rokotettaessa elimistöön annetaan pieni
Lisätiedotvauriotyypit Figure 5-17.mhc.restriktio 9/24/14 Autoimmuniteetti Kudosvaurion mekanismit Petteri Arstila Haartman-instituutti Patogeeniset mekanismit
vauriotyypit Kudosvaurion mekanismit Autoimmuniteetti Petteri Arstila Haartman-instituutti Antigeenin tunnistus HLA:ssa pitää sisällään autoimmuniteetin riskin: jokaisella on autoreaktiivisia lymfosyyttejä
LisätiedotBakteerimeningiitti ja vesirokko/vyöruusu -infektiontorjunnalliset näkökannat. Niina Kerttula infektiolääkäri 16.10.2015
Bakteerimeningiitti ja vesirokko/vyöruusu -infektiontorjunnalliset näkökannat Niina Kerttula infektiolääkäri 16.10.2015 1 Lapsi voi saada vesirokon isovanhempansa vyöruususta. Oikein/väärin? Suomalaiset
LisätiedotTutkimus odottaville äideille.
Tutkimus odottaville äideille. Hyvä odottava äiti! Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskus toteuttaa paikkakunnallasi tutkimuksen, jolla selvitetään kuinka tehokkaasti yleisesti käytössä olevan dtap-
LisätiedotInjektioneste, suspensio. Vaaleanpunertava tai valkoinen neste, joka sisältää valkoista sakkaa. Sakka sekoittuu helposti ravisteltaessa.
1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Trilyme injektioneste, suspensio koirille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi annos (1 ml) sisältää: Vaikuttavat aineet: Inaktivoitu Borrelia burgdorferi sensu lato: Borrelia
LisätiedotPneumokokkirokotus miksi ja kenelle
Pneumokokkirokotus miksi ja kenelle SidonnaisuusilmoitusTutkimuspäällikkö Arto Palmu Tampere THL on toteuttanut laajaa pikkulasten FinIP-rokotetutkimusta vuodesta 2008 alkaen, suurin rahoittaja on GSK
LisätiedotMencevax ACWY Novum injektiokuiva-aine ja liuotin, liuosta varten esitäytetyssä ruiskussa Meningokokki A, C, W 135 ja Y polysakkaridirokote.
. LÄÄKEVALMISTEE IMI ACW ovum injektiokuiva-aine ja liuotin, liuosta varten esitäytetyssä ruiskussa Meningokokki A, C, W 35 ja polysakkaridirokote. 2. VAIKUTTAVAT AIEET JA IIDE MÄÄRÄT Käyttövalmiiksi saattamisen
LisätiedotBCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS
BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS Lapsen tuberkuloosi on nyky-suomessa harvinainen tauti ei ole tuttu lääkäreille
LisätiedotHevosten rokottaminen. Eläinlääkäri Martti Nevalainen Intervet Oy, osa Schering-Plough konsernia
Hevosten rokottaminen Eläinlääkäri Martti Nevalainen Intervet Oy, osa Schering-Plough konsernia Miksi rokotuttaa hevosia? Pyritään ennaltaehkäisemään tai lieventämään tartuntatauteja, jotka saattavat aiheuttaa
LisätiedotBenepali on ensimmäinen etanerseptin biosimilaari - Sic!
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 1/2016 BIOLOGISET LÄÄKKEET Benepali on ensimmäinen etanerseptin biosimilaari Taina Methuen, Niklas Ekman, Pekka Kurki / Kirjoitettu 22.4.2016 / Julkaistu 10.5.2016 Benepali
LisätiedotHinkuyskä Jussi Mertsola Professori Lasten ja nuorten klinikka, Tyks
Hinkuyskä 8.11.2018 Jussi Mertsola Professori Lasten ja nuorten klinikka, Tyks Rokotusohjelma hinkuyskää vastaan 3 kk DTaP-IPV-Hib 5 kk DTaP-IPV-Hib 12kk DTaP-IPV-Hib 4 v DTaP-IPV 14-15 v dtap 18-30 v
LisätiedotArvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä
Arvokkaiden yhdisteiden tuottaminen kasveissa ja kasvisoluviljelmissä Siirtogeenisiä organismeja käytetään jo nyt monien yleisten biologisten lääkeaineiden valmistuksessa. Esimerkiksi sellaisia yksinkertaisia
Lisätiedot11. Elimistö puolustautuu
11. Elimistö puolustautuu Taudinaiheuttajat Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin
LisätiedotAlueellinen sairaalahygieniapäivä Epidemiologinen katsaus
Alueellinen sairaalahygieniapäivä 22.11.2017 -Epidemiologinen katsaus infektiolääkäri Hanna Viskari 1 2 7-vuotiaan tytön virtsan klebsiella. Anamneesissa ei ole erityistä syytä tällaiseen resistenssiin
LisätiedotNivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus
Nivelreuman serologiset testit: mitä ne kertovat? LT, apulaisylilääkäri Anna-Maija Haapala TAYS Laboratoriokeskus Sisältö 1. Nivelreuma: etiologia, esiintyvyys, diagnostiikka 2. Nivelreuman serologiset
LisätiedotAjankohtaista henkilökunnan rokotuksista. Valtakunnalliset keuhkopäivät Tea Nieminen, infektiolääkäri
Ajankohtaista henkilökunnan rokotuksista Valtakunnalliset keuhkopäivät 3.10.2017 Tea Nieminen, infektiolääkäri Aikuisten rokottaminen Kaikkien tulisi huolehtia, että he ovat saaneet vähintään kolme annosta
LisätiedotMikrobilääkeresistenssi Suomessa. Miika Bergman LL, FM, erikoistutkija Mikrobilääkeresistenssiyksikkö (TAMI)
Mikrobilääkeresistenssi Suomessa Miika Bergman LL, FM, erikoistutkija Mikrobilääkeresistenssiyksikkö (TAMI) Sisältö Mikrobilääkeresistenssin seuranta FiRe TTR SIRO Kohdennetut tutkimukset esim. karbapenemaasidiagnostiikka
LisätiedotTietoisku Euroopan tuhkarokkotilanteesta entä Suomi?
Tietoisku Euroopan tuhkarokkotilanteesta entä Suomi? Tartuntatautikurssi 6.4.2017 Tartuntatautilääkäri Mari Kinnunen 6.4.2017 1 WHO pyrkii hävittämään tuhkarokon Euroopasta WHO:n tavoitteena on ollut hävittää
LisätiedotOnko yhteistyö lääketeollisuuden kanssa lähtökohtaisesti epäilyttävää?
Onko yhteistyö lääketeollisuuden kanssa lähtökohtaisesti epäilyttävää? Etiikan päivä 2014 Juhani Eskola 19.3.2014 Esityksen nimi / Tekijä 1 Esityksen teemat Otsikon kysymys on ymmärrettävä Rokotekehitys
Lisätiedot15.4.2015 Tartuntatautitapauksia ja niiden ratkaisuja/ Katrine Pesola
Tartuntatautitapauksia ja niiden ratkaisuja Katrine Pesola, THL 15.4.2015 Tartuntatautitapauksia ja niiden ratkaisuja/ Katrine Pesola 1 Salmonellakysymyksiä (1) Todettu Salmonella Infantis potilaalla,
LisätiedotMaailman epidemiatilanteen seuranta ja riskinarviointi
Maailman epidemiatilanteen seuranta ja riskinarviointi Jussi Sane, johtava asiantuntija, dosentti Infektiotautien torjunta ja rokotukset-yksikkö Terveysturvallisuusosasto 8.9.2016 1 Tartuntatautitilanteen
LisätiedotB-leuk-määritys vieritestimittauksena infektiodiagnostiikassa
4.2.2009 B-leuk-määritys vieritestimittauksena infektiodiagnostiikassa Ville Peltola Dosentti, lasten infektiolääkäri TYKS Hengitystieinfektioiden lukumäärä vuosittain 7 Infektioita/ vuosi/ henkilö (keskiarvo)
LisätiedotInfluenssa. Niina Ikonen. Tartuntatautikurssi, Helsinki 8.4.2016
Influenssa Niina Ikonen Tartuntatautikurssi, Helsinki 8.4.2016 Influenssan tautitaakka vuosittaisia epidemioita ja ajoittain pandemioita vuosittain 5-10% aikuisista ja 20-30% lapsista sairastuu influenssaan
LisätiedotLasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy. Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007
Lasten tuberkuloosi ja sen ehkäisy Eeva Salo Koulutuspäivä LPR 6.3.2007 Tartuntatautirekisteri 1995-2006 alle 15-vuotiaiden tb-tapaukset Suomessa 10 8 6 4 2 0 1995 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003
LisätiedotVERIRYHMÄT JA VERIRYHMÄVASTA-AINEET
VERIRYHMÄT JA VERIRYHMÄVASTA-AINEET Raskaudenaikaiset veriryhmäimmunisaatiot 2018 Kati Sulin Biokemisti 12.4.2018 Sisältö Veriryhmät ABO Rh-veriryhmäjärjestelmä Sikiön veriryhmämääritykset äidin verinäytteestä
LisätiedotElimistö puolustautuu
Elimistö puolustautuu Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin Miten elimistö
LisätiedotRokotusten hyödyt ja haitat
Rokotusten hyödyt ja haitat Hanna Nohynek 16.2.2012 Terveydenhoitajapäivät, Helsinki Rokotusohjelmayksikkö 1 H.Nohynek - sidonnaisuudet 2/2012 LT, kansainvälisen terveydenhuollon erityispätevyys, Fellow
LisätiedotEuroopan lääkeviraston rooli rokotteen turvallisuuden arvioinnissa - tapaus Pandemrix. Sosiaali- ja Terveysministeriö
Euroopan lääkeviraston rooli rokotteen turvallisuuden arvioinnissa - tapaus Pandemrix Sosiaali- ja Terveysministeriö 13.12. 2010 Pekka Kurki Rokote tarvitsee myyntiluvan Kansalliset myyntiluvat Fimea arvioi
LisätiedotElimistö puolustautuu
Elimistö puolustautuu Tautimikrobit (= patogeenit): Bakteerit (esim. kolera), virukset (esim. influenssa), alkueliöt (esim. malaria), eräät sienet (esim. silsa) Aiheuttavat infektiotaudin Mistä taudinaiheuttajat
LisätiedotMyyntiluvallisten rokotteiden sisältämään alumiiniin ei liity turvallisuusriskiä - Sic!
Page 1 of 7 JULKAISTU NUMEROSSA 3-4/2017 BIOLOGISET LÄÄKKEET Myyntiluvallisten rokotteiden sisältämään alumiiniin ei liity turvallisuusriskiä Mari Martikainen, Pauliina Lehtolainen-Dalkilic, Päivi Ruokoniemi
LisätiedotLIITE I VALMISTEYHTEENVETO
LIITE I VALMISTEYHTEEVETO 1 Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan
LisätiedotThe 5th Finnish Microbial Pathogenesis Day / Registration
The 5th Finnish Microbial Pathogenesis Day / Registration Akrenius, Nina Bakteriologian ja immunologian osasto Haartman-instituutti PL 21 00014 HY Amdahl, Hanne Bakteriologian ja immunologian osasto Haartman-instituutti
LisätiedotPLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0
PLENADREN RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VERSIO 3.0 VI.2 VI.2.1 JULKISEN YHTEENVEDON OSIOT Tietoa sairauden esiintyvyydestä PLENADREN-valmistetta käytetään lisämunuaisten vajaatoiminnan
LisätiedotMitä opittiin kuluneen influenssakauden infektioista?
Mitä opittiin kuluneen influenssakauden infektioista? Mika Salminen Professori Infektiotaudit -osasto Helsinki 13.5.2016 4.4.2016 Tartuntatautikurssi 2016/Niina Ikonen 1 Influenssan tautitaakka vuosittain
LisätiedotPuutiaisaivotulehdusrokotuskampanjan. vuosina 2011 2015 SUOSITUS
Puutiaisaivotulehdusrokotuskampanjan jatko Ahvenanmaalla vuosina 2011 2015 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos PL 30 (Mannerheimintie 166) 00271 Helsinki Puhelin: 020 610 6000 www.thl.fi 1 2011 1 PUUTIAISAIVOTULEHDUSROKOTUSKAMPANJAN
LisätiedotTARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina
TARTUNTATAUDIT Ellen, Olli, Maria & Elina ELIMISTÖN PUOLUSTUSKYKY Immuniteetti eli vastutuskyky on elimistön kyky suojautua tarttuvilta taudeilta Jos tauteja aiheuttavat mikrobit uhkaavat elimistöä, käynnistyy
LisätiedotMikä suoja matkailijalle?
Mikä suoja matkailijalle? Katariina Kainulainen, infektiolääkäri, HUS Eeva Pekkanen, terveydenhoitaja, THL 23.11.2017 Katariina Kainulainen/Eeva Pekkanen 1 Sidonnaisuudet Eeva Pekkanen Terveydenhoitaja,
LisätiedotOligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen - Sic!
Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 3-4/2017 EX TEMPORE Oligonukleotidi-lääkevalmisteet ja niiden turvallisuuden tutkiminen Enni-Kaisa Mustonen / Kirjoitettu 18.12.2017 / Julkaistu Oligonukleotidit ovat nukleotideista
LisätiedotKirjavuus komplementtipuutosten erilaisissa
Katsaus Kliinisesti merkittävät komplementtipuutokset Hanna Jarva ja Seppo Meri Komplementtijärjestelmä on luonnollisen immuniteetin tärkeä osa. Hiljattain on osoitettu, että komplementti myös voimistaa
LisätiedotTilastotietoa tuberkuloosista. Tuberkuloosi maailmalla
Tilastotietoa tuberkuloosista Tuberkuloosi maailmalla Tuberkuloosi on huomattava terveydellinen ongelma maailmalla. Tuberkuloosi on yleinen erityisesti alhaisen tulotason maissa ja niissä maissa, joiden
LisätiedotLIITE I VALMISTEYHTEENVETO
LIITE I VALMISTEYHTEEVETO 1 Tähän lääkkeeseen kohdistuu lisäseuranta. Tällä tavalla voidaan havaita nopeasti uutta turvallisuutta koskevaa tietoa. Terveydenhuollon ammattilaisia pyydetään ilmoittamaan
LisätiedotLIITE I VALMISTEYHTEENVETO
LIITE I VALMISTEYHTEENVETO 1 1. ELÄINLÄÄKKEEN NIMI Porcilis ColiClos injektioneste, suspensio sioille 2. LAADULLINEN JA MÄÄRÄLLINEN KOOSTUMUS Yksi 2 ml:n annos sisältää: Vaikuttavat aineet: Escherichia
LisätiedotYleisimmät infektio-ongelmat Suomeen saavuttaessa XXIX Valtakunnalliset tartuntatautipäivät Infektiolääkäri Kirsi Valve
Yleisimmät infektio-ongelmat Suomeen saavuttaessa 15.11.2016 XXIX Valtakunnalliset tartuntatautipäivät Infektiolääkäri Kirsi Valve Mistä maista turvapaikanhakijoita on tullut Suomeen? TOP 4 Lähtömaa 2015
LisätiedotKomplementtidiagnostiikka. Markku Viander Turun yliopisto Lääketieteellinen mikrobiologia
Komplementtidiagnostiikka Markku Viander Turun yliopisto Lääketieteellinen mikrobiologia AbAg, CRP MBL Vieraat solut, mikrobit, aktivaattoripinta Klassinen ja lektiinitie Vaihtoehtoinen tie C aktivaatio
LisätiedotClostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy
Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?
LisätiedotKokogenomisekvensointi (WGS)
Kokogenomisekvensointi (WGS) - Esimerkkinä tuberkuloosi FT, Dos., johtava asiantuntija Hanna Soini Terveysturvallisuusosasto 14.11.2017 WGS - Hanna Soini 1 Sidonnaisuudet Hanna Soini Johtava asiantuntija,
LisätiedotMikrobilääkeresistenssitilanne Suomessa ja maailmalla
Mikrobilääkeresistenssitilanne Suomessa ja maailmalla Jari Jalava, FT 7.4.2017 1 Mikrobilääkeresistenssin seurantamekanismit FiRe - Finnish Study Group for Antimicrobial Resistance Tartuntatautirekisteri
LisätiedotLääkärin opas kohtauksittainen yöllinen hemoglobinuria
Lääkärin opas SOLIRIS (ekulitsumabi) -hoidon määräämiseen potilaille, joilla on kohtauksittainen yöllinen hemoglobinuria (paroksysmaalinen nokturnaalinen hemoglobinuria, PNH) Lue kaikki valmistetta koskevat
LisätiedotTuhkarokko meillä ja muualla
Tuhkarokko meillä ja muualla Mia Kontio Virologian yksikkö Tartuntatautiseurannan ja torjunnan osasto Labquality päivät 10.2.2012 26.2.2012 Tuhkarokko meillä ja muualla/mia Kontio 1 TUHKAROKKO (morbilli,
LisätiedotKatsaus elintarvikevälitteisiin epidemioihin ja yhteistyöhön Euroopan tautikeskuksen kanssa
Katsaus elintarvikevälitteisiin epidemioihin ja yhteistyöhön Euroopan tautikeskuksen kanssa Laboratorion näkökulma Susanna Lukinmaa-Åberg 2.10.2013 SHP tartuntatautiseurannan neuvottelupäivät 1 Zoonoottiset,
LisätiedotMa > GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING
Ma 5.12. -> GENERAL PRINCIPLES OF CELL SIGNALING Cell-Surface Receptors Relay Extracellular Signals via Intracellular Signaling Pathways Some Intracellular Signaling Proteins Act as Molecular Switches
LisätiedotKuolioinen suolistotulehdus kalkkunoilla -projektin kuulumisia. Päivikki Perko-Mäkelä Erikoistutkija, ELT Evira, Seinäjoki
Kuolioinen suolistotulehdus kalkkunoilla -projektin kuulumisia Päivikki Perko-Mäkelä Erikoistutkija, ELT Evira, Seinäjoki Tutkimuksen tarkoitus on ymmärtää paremmin kuolioisen suolistotulehduksen syntyä
LisätiedotBoostrix Polio. 6.3.2015, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Boostrix Polio 6.3.2015, Versio 1 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Hinkuyskän epidemiologia Hinkuyskän aiheuttaja
Lisätiedotgramnegatiiviset sauvat
Karbapenemaasia tuottavat gramnegatiiviset sauvat Jari Jalava, FT Sisältö 1. Karbapenemaasit 2. Karbapenemaasien kliininen merkitys 3. Epidemiologinen tilanne 4. Karbapeneemeille resistenttien kantojen
LisätiedotKansallisen narkolepsiatyöryhmän väliraportti narkolepsian ja Pandemrix rokottamisen välisestä yhteydestä Terhi Kilpi
Kansallisen narkolepsiatyöryhmän väliraportti narkolepsian ja Pandemrix rokottamisen välisestä yhteydestä Terhi Kilpi 1.2.2011 28.1.2011 1 Suomen tilanne 24.1.2011 THL saanut yhteensä 57 ilmoitusta narkolepsian
LisätiedotInfluenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016
Influenssarokotus miksi ja kenelle? Esa Rintala, ylilääkäri Sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2016 Influenssa Lisää väestön sairastuvuutta 5 15 % aikuisista ja 20 30 % lapsista sairastuu
LisätiedotVERISUONIKATETRI-INFEKTIOT
VERISUONIKATETRI-INFEKTIOT Kirsi Terho Hygieniahoitaja, TtM VSSHP/TYKS 25.3.2014 VERISUONIKATETRIEN INFEKTIOIDEN ESIINTYVYYS Verisuonikatetri-infektiot l. verisuonikatetrihoitoon liittyvät infektiot Riski
LisätiedotOLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry
OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI www.ett.fi ETT ry VIRUSRIPULIT, HENGITYSTIETULEHDUKSET Ajoittain esiintyviä, erittäin helposti leviäviä V. 2012 tarttuvaa, voimakasoireista koronavirusripulia (?)
LisätiedotVALMISTEYHTEENVETO 1
VALMISTEYHTEENVETO 1 1. LÄÄKEVALMISTEEN NIMI MENJUGATE KIT 10 mikrog injektiokuiva-aine ja liuotin, suspensiota varten. C-ryhmän meningokokkikonjugaattirokote 2. VAIKUTTAVAT AINEET JA NIIDEN MÄÄRÄT Yksi
LisätiedotTartuntatautilaki. Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat, Aluehallintoylilääkäri Hannele Havanka 1
Tartuntatautilaki Uusi Tartuntatautilaki (1227/2016) tuli voimaan 1.3.2017. Laki korvaa aiemman vuodelta 1986 peräisin olleen lain. Merkittävimmät muutokset aikaisempaan lakiin verrattuna koskevat hoitoon
LisätiedotInfluenssavirusinfektioiden seuranta Suomessa
Influenssavirusinfektioiden seuranta Suomessa Niina Ikonen Tartuntatautikurssi, Helsinki 15.4.2015 14.4.2015 Influenssavirusinfektioiden seuranta/niina Ikonen 1 Influenssa vuosittaisia epidemioita ja ajoittain
LisätiedotInfluvac 15 mikrog HA / 0,5 ml injektioneste, suspensio esitäytetyssä ruiskussa , Versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO
Influvac 15 mikrog HA / 0,5 ml injektioneste, suspensio esitäytetyssä ruiskussa 6.7.2016, Versio 3.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden
LisätiedotSukupuolitautien Käypä hoito - suositus. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP
Sukupuolitautien Käypä hoito - suositus Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP 3.11.2009 Tavoitteet (1) Tavoitteena on vähentää sukupuoliteitse tarttuvien tautien esiintymistä yhdenmukaistamalla niiden diagnostiikkaa
LisätiedotBCG-rokotusohjelman muutos. Satu Rapola Rokoteosasto Kansanterveyslaitos
BCG-rokotusohjelman muutos Satu Rapola Rokoteosasto Kansanterveyslaitos BCG-rokote Tuberkuloosia vastaan Sisältää Mycobacterium bovis kannasta heikennettyjä Bacillus-Calmette-Guérin bakteereita BCG-kanta
LisätiedotHLA alueen geenit ja niiden funktiot. Maisa Lokki, dosentti Transplantaatiolaboratorio Haartman Instituutti
HLA alueen geenit ja niiden funktiot Maisa Lokki, dosentti Transplantaatiolaboratorio Haartman Instituutti 29.1.2014 Vieras versus oma Immuunijärjestelmä puolustaa elimistöä haitallisia organismeja vastaan
Lisätiedot