Talousarvion laskentaperusteet ovat vuodelle 2019:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvion laskentaperusteet ovat vuodelle 2019:"

Transkriptio

1 Lautakunnille, ja kuntakonsernin tytäryhtiöille TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUOSILLE Kunnanhallituksen talousarviosuunnitelma Toimintakatteen arvioidaan ensi vuonna heikkenevän 2,1 miljoonaa euroa -106,5 milj. euroon kasvun ollessa 2,0 % vuoden 2018 tilinpäätösennusteeseen verrattuna. Verorahoituksen (115 milj. euroa) ennakoidaan kasvavan 4,8 milj. euroa, muutos tilinpäätösennusteeseen on 4,4 %. Verotulotäydennyksen kasvu nostaa valtionosuutta 28,5 milj. euroon. Veroprosentit säilyvät nykyisen suuruisina. Vuosikate kasvaa 9,3 milj. euroon, 436 euroon per asukas kattaen suunnitelmapoistot 116 %. Tilikauden tulos on 1,3 milj. euroa. Uutta lainaa nostetaan netto 11,5 milj. euroa 15 milj. euron investointien rahoittamiseen. Kunnan lainakanta kasvaa 80,6 milj. euroon ja nousee asukasta kohden euroon. Valtuuston hyväksymässä kuntastrategiassa tulee investointien kestävästä tulorahoituksesta huolehtia ja velkaantuminen pitää hallinnassa pitkällä aikavälillä Talousarviolaadinnan perusteet Talousarvio laaditaan valtuuston hyväksymän kuntastrategian tavoitteiden ja toimialan palvelutarveanalyysin pohjalta. Kuntastrategian (kv 12/2016) tavoiteasetannasta johdetaan talousarvion eri tulosalueille tavoitteet ja toimenpiteet/keinot - asukkaiden hyvinvointiin - talouteen - kuntalaisten palveluihin - asumiseen ja määnkäyttöön sekä - elinkeinoihin ja työllisyyteen Talousarvion laskentaperusteet ovat vuodelle 2019:

2 Kunta-alan uusi työ- ja virkaehtosopimuskausi on voimassa Sopimuskaudella KVTES -palkkoja korotetaan 1.25 % ( ), järjestelyvaraerä 1,2 % ( ) ja 1 % ( ) Lomaraha budjetoidaan täysimääräisenä alkaen. Palkkahallinto on laskenut touko-kesäkuussa vakinaisen henkilöstöstön vuosipalkat materiaalin toimialojen käyttöön. Laskettuihin vuosipalkkoihin ei sisälly 1,2 prosentin järjeslyvaraerää, joka varataan henkilöstöpalveluiden tulosyksikköön keskitetysti. Paikalliseen tuloksellisuuteen perustuva kertaerä kirjataan vuoden 2018 palkkausmenoksi, vaikka maksaminen tapahtuuu vuoden 2019 puolella. Soten osalta maksuajankohta on mahdollisesti joulukuu Kuntatyönantajan sosiaaliturvamaksut alenevat (-0,52 %) ja ovat keskimäärin 24,77 % (ennakkotieto), josta o sairasvakuutusmaksu 0,75% o työttömyysvakuutusmaksu on 2,60 %, taloudellinen tuki 0,035 % ja lakisääteinen tapaturmavakuutus 0,15 %. o palkkaperusteisesta KTEL maksu 16,15 % (arvio) o vuodesta 2019 alkaen uusi työkyvyttömyysmaksu korvaa varhaiseläkemenoperusteisen eläkemaksun. Työkyvyttömyysmaksu lasketaan etukäteen prosenttina palkkasummasta ja peritään osana jäsenyhteisönpalkkaperusteista eläkemaksua. Vuoden 2019 työkyvyttömyysmaksun laskennassa huomioidaan vuosina 2016 ja 2017 alkaneet työkyvyttömyyseläkkeet ja kuntoutukset, vuosina alkaneet työkyvyttömyyseläkkeet ja kuntoutustuet. Keva julkaisee tätä maksua koskevan budjetointiohjeen kesäkuun loppuun mennessä. o eläkemenoperusteisen maksun alustava arvio tehdään tarkistamalla vuoden 2018 ennakkomaksut kertoimella 1,08. o opettajien VaEL-maksu 16,39 % vuodelle 2019, maksu tulee tarkistaa syksyllä. STM vahvistaa sosiaaliturvamaksuprosentit lopullisesti marraskuussa. Kuluttajahintaindeksin muutos on vuonna 2019

3 arviolta 1,4 % ja peruspalvelujen hintaindeksin muutos 0,7 % (2017; -1,7 %). Suunnitelmavuodet Suunnitelmavuosien pohjana käytetään talousarviovuotta 2019, johon tehdään ja perustellaan reaaliset muutokset edelliseen vuoteen verrattuna. Suunnitelmavuodet esitetään vuoden 2019 rahanarvossa, jotta suunnitelmavuodet ovat vertailukelpoiset talousarviovuoden kanssa. Merkittävät toiminnalliset muutokset kustannusvaikutuksineen tulee budjetoida. Budjetointi suunnitteluvuosille tehdään normaalisti ilman maakunta- ja soteuudistusta. 2. Käyttötalous 2.1. Talousarvion 2019 tulosalueiden valmistelu Toimielinten talousarvioehdotukset esitetään tulosalueittain toimintatuotot ja -kulut (ulkoiset ja sisäiset) sekä toimintakate muodossa. Toimielimet laativat tulosalueittain ehdotukset taloussuunnitteluohjelmaan sarakkeeseen TOE 2019, TOE 2020 ja TOE TOE 2019 täytetään (100) euron tarkkuudella ja suunnitelmavuodet (1000) euron tarkkuudella. Talousarvion tekstiosassa esitetään tulosalueittain seuraavat asiat: 1. Toimintaympäristön muutokset suunnitelmakaudella merkittävät lainsäädännön muutokset - merkittävät toiminnalliset muutokset 2. Merkittävät toiminnalliset muutokset talousarviovuonna Sitovat tavoitteet kuntastrategian toteuttamiseksi suunnitelmakaudella Tavoitteita voidaan asettaa taloudellisuudelle, tuottavuudelle, vaikuttavuudelle, kehittämiselle ja riskienhallinnalle. Asetettujen tavoitteiden tulee keskeisesti tukea ja edesauttaa kunnan

4 strategisten tavoitteiden saavuttamista ja huomioida riskienhallintaan liittyvät näkökohdat tai kysymykset. Tavoitteita voidaan asettaa seuraavista näkökulmista: - vastaavat asiakkaiden ja kuntalaisten tarpeisiin - kehittävät palvelujen saatavuutta ja vaikuttavuutta - kehittävät kunnan palveluja ja toimintaprosesseja - ovat realistisia suhteessa kunnan voimavaroihin ja - ovat kunnan omin toimenpitein saavutettavissa - edistävät kunnan menestymistä tehtävissään - huomioivat ja parantavat riskienhallintaa - ovat mittavissa! 4. Riskit tavoitteiden saavuttamisessa Millaisia riskejä tai epävarmuustekijöitä mahdollisesti tavoitteiden saavuttamiseen sisältyy ja millaisia toimenpiteitä tavoitteisiin pääseminen edellyttää Tulosalueittain tulee esittää ns. infotietona merkittävien toiminta- ja tehtäväalueiden suorite- ja tunnuslukutiedot edelliseltä tilinpäätösvuodelta, kuluvalta talousarviovuodelta sekä suunnitelmavuosilta Lautakuntien käyttösuunnitelma (yksityiskohtainen suunnitelma talousarvioksi) Käyttösuunnitelma on talousarvioon sisältyvä yksityiskohtainen, tulosyksikkökohtainen vuosibudjetti, joka muodostuu numeraalisesta ja kirjallisesta osasta. Talousarvion ja käyttösuunnitelman tulee olla yhtäpitävät ja tämän varmistamiseksi ne tulee valmistella samanaikaisesti. Kustannuspaikat muodostavat talousarvion ja käyttösuunnitelman alimman tason, jolle määrärahat ja tuloarviot on tarkoituksenmukaista kohdentaa budjettiseurantaa varten. Pääprosesseja hyvin tukeva käyttösuunnitelma on budjetoinnin ja määrärahaseurannan peruspilari. 1. Tulosyksikön tavoitteet

5 Tulosyksikköjen tavoitteet perustuvat ylemmän tason tulosaluetavoitteille tukien niiden toteuttamista. Tulosyksiköiden tavoitteissa korostuu toiminnan operatiivnen ohjaaminen ja organisaation toiminnan johtaminen, tulosyksikkökohtaiset tavoitteet ovat osaltaan työnjohdollisia. Käyttösuunnitelma ja talousarvio tuottavat taloussuunnitteluun, päätöksentekoon ja talousseurantaan toisiaan täydentävää informaatiota organisaation toiminnasta. Valtuuston tulosaluetavoitteet tarkentuvat alemman tason tavoitteissa (tulosyksikkö 1 ja 2 tasoilla) ja edelleen esimies- ja alaiskeskusteluissa. 2. Tulosyksikön toiminnan painopisteet ja oleelliset muutokset talousarviovuoden aikana Tarvittaessa, vapaamuotoinen 3. Numeraalinen osa Käyttösuunnitelman numeraalinen osa tallennetaan kustannuspaikkatasolla taloussuunnitteluohjelmaan. Käyttösuunnitelma täsmäytetään taloussuunnitteluohjelmassa kustannuspaikka- ja tilitasolla. Talousarvion/käyttösuunnitelman laadintaraportit tulostetaan taloussuunnitteluohjelmasta talousarvion tasapainotusta varten. Talousarviovuoden kaikki toimintakulut ja toimintatuotot arvioidaan ja budjetoidaan talousarvioon ja käyttösuunnitelmiin bruttoperiaatteella Muut käyttötalouden ohjeet Maksut ja taksat Toimialojen tulee päivittää maksut ja taksat vastaamaan kustannustason muutosta. Maksujen ja taksojen yleinen tarkistusperusteena käyteään viranomaispäätöksiä ja määräyksiä sekä omakustannus perustetta.

6 Sisäiset vuokrat ja ruoka- ja siivouspalvelut Tekninen toimiala valmistelee sisäiset vuokrat suoraan käyttösuunnitelmiin ja talousarvioon viimeistään elokuun alkuun mennessä. Sote kuntayhtymän tuotantoon siirtyminen muuttaa laskentaa siten, että nykyisistä soten sisäisista vuokrista tulee ulkoisia vuokratuloja, joista tehdään vuokrasopimukset kunnan ja sotekuntayhtymän välillä. Sisäinen vuokra sisältää tällä hetkellä 1) pääomavuokraosuuden, johon sisältyy 4 %:n korkokustannus rakennuksen tekniselle arvolle sekä 1,75 % korjausvastuu rakennuksen jälleenhankintaarvolle. Samoin vuokraan sisältyy 2) ylläpitovuokra, joka muodostuu kunnossapidosta, kiinteistönhoidosta, käyttökuluista ja muista käyttäjäpalvelueristä. Siivouspalvelut budjetoidaan ja laskutetaan erikseen. Tilavuokrista ja sisäisten vuokrien budjetoinnista saa lisätietoa Soile Karhiselta puh Jokaiselle keittiölle tai toimipisteelle tehdään oma budjetti, jossa arvioidaan tuotettava suoritemäärä ja sen perusteella lasketaan kunkin yksikön yksikköhinta. Yksikköhinnan ja toteutuviksi arvioitujen suoritemäärien perusteella lasketaan yksikön ruokailupalvelujen ostomääräraha vuodelle Ruokailupalveluiden valmistellaan alustavasti ja lopullisesti mennessä, jossa huomioidaan ruokapalveluiden myynti ulkoisena myyntitulona sote kuntayhtymälle. Toimialat arvioivat alkukesän aikana aterioiden ostomäärät vuodelle Palvelupäällikkö valmistelee toimialojen kanssa ruokapalveluiden sisäiset ja ulkoiset ostot ja myynnit. Keski-Uudenmaan sotekuntayhtymälle myytävistä ruokapalveluista tulee valmistella erilliset palvelusopimukset. Lisätietoja antaa Irma Virtanen puh Numeraalisten tietojen tallennus taloussuunnitteluohjelmaan Käyttösuunnitelman/talousarvion laadintapohjat tehdään FPM - taloussuunnitteluohjelmaan. Numeraaliset tiedot tallennetaan laskelmatyypille toimielimien esitys 2019 (TOE

7 2019). Henkilöstösuunnittelussa/budjetoinnissa käytetään apuna Pegasos ohjelmaa (HENSU). Hallintokunnat tallentavat sekä käyttötalousosan että investointiosan eurotiedot. Suunnitelmavuodet 2019 ja 2020 tallennetaan laskelmatyyppeihin TOE 2019 ja Tallennustaso Eurotiedot tallennetaan seuraaville tasoille: Käyttötalousosa: tili, kustannuspaikka, vapaavalintaiset toiminto-, seuranta1 ja seuranta2 tunnistetasot Investointiosa: tili, kustannuspaikka, investointikohde Sisäiset menot ja tulot: kukin toimiala vastaa omien sisäisten tulojen meno- ja tuloerien budjetoinnista. Talousarvioehdotukset tehdään 100 euron tarkkuudella. Suunnitelmavuodet esitetään taulukossa 1000 euron tarkkuudella. Henkilöstösuunnitelma Talousarvion ja -suunnitelman liitteeksi laaditaan henkilöstösuunnitelma. Henkilöstöjohtaja lähettää henkilöstösuunnitelman laadintaa varten hallintokunnille erillisen ohjeen. Henkilöstösuunnitelmaehdotus palautetaan talousarvion yhteydessä kunnanhallitukselle ja henkilöstöjohtajalle. Henkilöstösuunnitelma on osa talousarvioehdotuksen sisältöä. Suunnitelmasta tulee selvitä henkilöstömuutokset aikavälillä TP 2017, TPE 2018, TA 2019 ja TS Investoinnit Käyttöomaisuushankinnan arvonlisäveroton euroraja , sitä pienemmät hankinnat ovat lähtökohtaisesti käyttömenoja. Tulkinta ei ole yksiselitteinen ja kannattaa keskusteluttaa/tarkistaa esim. taloushallinnossa, koska yksityiskohtaisten tarkkojen tulkintaohjeiden antaminen etukäteen ei ole mahdollista. Jos hankkeen tai sen osan toteuttaminen viivästyy kuluvan vuoden arvioidusta aikataulusta

8 ja talousarvioon varattu määräraha jää käyttämättä, esitetään investoinnin rahoitustarve uudelleen seuraaville vuosille arvioidun käytön mukaisena. 4. Tytäryhtiöt Kuntakonserniin kuuluvien tytäryhtiöiden tulee esittää näitä ohjeita soveltaen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet, jotka tukevat kuntasstrategian päämäärien saavuttamista. Valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista seurataan talousarviovuoden aikana niin, että yhtiöt raportoivat eri toimialojen tapaan tavoitteiden toteutumisesta osavuosikatsausten ja konsernitilinpäätöksen yhteydessä. Tytäryhtiöiden tulee laatia vähintään kolmevuotinen talousarvio ja taloussuunnitelma sisältäen tulos- ja rahoituslaskelman sekä investointiohjelman vuosille samanaikaisesti kunnan kanssa. Laskelmiin tulee sisältyä TP 2017, TA 2018, TPE 2018, TA 2019 ja TS 2020 ja TS 2021 tulosja rahoituslaskelma sekä investointiohjelma. Kuntastrategiasta johdettujen valtuuston asettamien tavoitteiden on keskeisessä asemassa tytäryhtiöiden budjettitavoitteiden asetannassa. 5. Strategiset ohjelmat Kunnan strategiset ohjelmat (henkilöstöpoliittiset periaatteet, elinkeino-, asunto- ja maankäyttö- yms. suunnitelmat) tulee valmistella samanaikaisesti kunnan talousarvion ja taloussuunnitelman kanssa liitettäväksi talousarvioon ja taloussuunnitelmaan. 6. Palautus Lautakuntien talousarvioehdotukset tulee toimittaa kunnanhallitukselle mennessä. Palautettavaan materiaaliin tulee liittää erillisenä asiakirjana talousarvion käyttösuunnitelma. Tytäryhtiöiden talousarvioesitykset palautetaan mennessä kunnanhallitukselle. Kunnanhallituksen ja valtuuston talousarvioseminaarit pidetään elo syyskuussa. Lisäksi kunnanhallitus antaa

9 elokuussa tarkennettuja lisäohjeita VM:n budjettiesityksen julkistamisen jälkeen talousarvion valmisteluun. Kunnanjohtajan ehdotus julkaistaan torstaina Kunnanvaltuusto päättää tulovero- ja kiinteistöveroprosenteista viimeistään marraskuun valtuuston kokouksessa ja lopullisesta talousarviosta kokouksessa. Lisätietoja talousarvion ja -suunnitelman laadinnasta saa kunnanjohtajalta ja talousjohtajalta. MÄNTSÄLÄN KUNNANHALLITUS Liitteet V-aseman hakemisto TA 2018/ Liite!; Kunnanhallituksen taloussuunnitelma Liite 2; Tulosalueen talousarvioehdotus (mallipohja) valmistellaan mennessä Liite 3; Investointisuunnitelma (-2023) Jakelu Kairesalo Esko Siikaluoma Esa Lindgren Mika Laakknen Ari Komulainen Satu Karhinen Soile Lintonen Pekka Virolainen Jarkko Fager-Pintilä Noora Gummerus Vesa Gustafsson-Kaipainen Riitta Virtanen Irma Kuune Saija Mäntsälän Yrityskehitys Oy/Kari Harri Nivos Oy/Muukka Esa Mäntsälän Vuokra-asunnot Oy/Ohvo Rauni Mäntsälän Jäähalli Oy/Taljavaara Jorma

10 Kiinteistö Oy Mäntsälän toimistotalo/rauni Ohvo

TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUOSILLE

TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUOSILLE Lautakunnille, ja kuntakonsernin tytäryhtiöille TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUOSILLE 2018-2020 1. YLEISTÄ 1.1. Kunnanhallituksen talousarviosuunnitelma 12.6.2017 Kunnanhallitus käsitteli

Lisätiedot

TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUOSILLE 2016-2018

TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUOSILLE 2016-2018 Lautakunnille, ja kuntakonsernin tytäryhtiöille TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUOSILLE 2016-2018 1. YLEISTÄ 1.1. Kunnanvaltuuston talousarvioraami 15.6.2015 Kunnanvaltuusto käsitteli

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/5 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2018. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2014 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2014 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/6 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2016. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Kh liite KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2017 laadintaohje

Kh liite KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2017 laadintaohje Kh 27.6.2016 161 liite KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/5 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2019. Vuodelle laaditaan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2014 121 hyväksynyt vuoden talousarvion sekä vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman.

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2014 121 hyväksynyt vuoden talousarvion sekä vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman. Tekninen lautakunta 9 27.01.2015 Teknisen toimialan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma Tekninen lautakunta 9 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2014 121 hyväksynyt vuoden talousarvion sekä vuosien

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Tekninen lautakunta 164 03.10.2017 Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi 474/02.021/2017 TL 164 Selostus: Savonlinnan kaupunginhallitus on antanut

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus

VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus Yleishallinnon ja elinkeinotoimen toteutuma tulosyksiköittäin ajalla 1.1.- ja tilinpäätösennuste. Yleishallinto,

Lisätiedot

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE Dnro NAKKILAN KUNTA Kunnanhallitus Hallintokunnille ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE 2019 2021 Yleinen taloudellinen kehitys Julkisen talouden suunnitelman

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio 2019 - taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 Eurajoen kunta Hallintokuntien talousarvion laadintaohjeet 1. Aluksi Kuntalain 110 :n mukaan

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE 1.Yleistä KunL. 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. Luumäen kunnan talousarvio laaditaan tileittäin

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman 2009-2011 laadintaohjeet Kaupunginhallitus 23.06.2008 1. Talousarvio ja suunnitelmakausi Käyttötalousosa ja investointiosa laaditaan 3-vuotiskaudelle

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017 2018 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2014 tilinpäätöksen sekä vuoden 2015 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2018 2019 Yleistä Kuntalain 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio 2018 - taloussuunnitelma vuosille 2018-2020 Eurajoen kunta Hallintokuntien talousarvion laadintaohjeet 1. Aluksi Kuntalain 110 :n mukaan

Lisätiedot

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä 1 IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2018 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2018 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/6 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2020. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Taloussuunnitelmaa v ei hyväksytä sitovana vaan ohjeellisena.

Taloussuunnitelmaa v ei hyväksytä sitovana vaan ohjeellisena. 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2019 2020 Yleistä Talousarvion tehtävä Kuntalain 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion sekä vuosien taloussuunnitelman.

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion sekä vuosien taloussuunnitelman. Tekninen lautakunta 3 26.01.2016 Teknisen toimialan vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelma 268/02.02/2015 Tekninen lautakunta 3 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2015 125 hyväksynyt vuoden 2016

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI Kunnanhallitus 18.6.2018 83 LIITE NRO 1 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA -SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Yleistä Kaupunginhallitus päättää ensi vuoden ja taloussuunnittelukauden kehysten tarkistuksesta kokouksessaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2019 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2019 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/6 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2021. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

Väkiluku ja väestöennuste

Väkiluku ja väestöennuste Ohje 1 (6) Vuoden 2019 talousarvion laadintaohje 1. Yleistä Talousarvion ja suunnitelman asiakirjapohjana on vuoden 2018 talous- ja toimintasuunnitelma. Tarkastuslautakunta on jälleen kiinnittänyt huomiota

Lisätiedot

OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012

OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012 OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012 Yleistä Yli-Iin kunta liitetään osaksi Oulun kaupunkia 1.1.2013. Taloussuunnitelma laaditaan vuosille 2010-2012, ja tavoitteena on pyrkiä

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4 Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tukipalvelulautakunta, 15, 11.08.2015 Tukipalvelulautakunta, 23, 29.10.2015 23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta MjuDno-2015-671 Tukipalvelulautakunta,

Lisätiedot

Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan.

Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan. JUANKOSKEN KAUPUNKI 15.6.2015 Kaupunginhallitus Jakelussa mainitut VUODEN 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEEET Lakkaavan kunnan talousarvio ja suunnitelma Juankoski laatii itsenäisen kaupungin viimeisen talousarvion

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

- toimialojen tulee laatia talousarvioehdotuksensa siten, että ne on tallennettu taloussuunnitteluohjelmaan viimeistään

- toimialojen tulee laatia talousarvioehdotuksensa siten, että ne on tallennettu taloussuunnitteluohjelmaan viimeistään Hallinto- ja kehittämispalvelut Ohje 1/1 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 Kunnanhallituksen talousarvioraami Talousarviovalmistelun lähtökohtia on käsitelty kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KUHMOISTEN KUNTA 8.9.2014 1 Lautakunnat Hallintokunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talousarvioesityksen laadinnan perusteet Kuntalain 65 :n mukaan

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Sivistyslautakunta 154 05.10.2017 Sivistyslautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi SL 154 Selostus: Kaupunginhallitus on 3.7.2017 hyväksynyt vuoden 2018 talousarvion

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET JUVAN KUNTA VUODEN 2018 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2019-2020 LAADINTAOHJEET Talousarvion laadinta etenee Juvan kunnassa seuraavan aikataulun mukaisesti: Elo syyskuu 14.8.2017 budjettikehys ja ohjeistus

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011

45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011 Sastamalan Tilakeskuksen Sastamalan Tilakeskuksen Sastamalan Tilakeskuksen 45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011 Tilakeskuksen talousarvio 2012 ja taloussuunnitelma 2012-2015 - liikelaitoksen talousarvion

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija

Lisätiedot

RAHOITUSOSA. Talousarvion 2005 rahoituslaskelma. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat

RAHOITUSOSA. Talousarvion 2005 rahoituslaskelma. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat RAHOITUSOSA RAHOITUSOSA n rahoitusosaan kootaan käyttötalous-tuloslaskelma- ja investointiosan tulojen ja menojen aiheuttama kassavirta (varsinaisen toiminnan ja investointien kassavirta). Lisäksi rahoitusosaan

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018

Keskusvaalilautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA Tarkastuslautakunta TA 2018 TALOUSARVIOMUUTOS MTA 2018 KÄYTTÖTALOUS Valtuuston nähden sitovat toimielinten määrärahat Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 139 860 0 139 860 Toimintakulut -103 719 0-103 719 Toimintakate 36 141 0 36 141 Toimintakulut -2 604

Lisätiedot

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ:

TOT. % TOT M TOIMINTATUOTOT 68,4 16,7 24,5 % 18,6 TOIMINTAKULUT 64,7 16,4 25,3 % 17,4 - SIITÄ: Yhtymähallitus 28.4.217 LIITE 2 Kuntayhtymän taloudellinen välikatsaus 31.3.217 Savon koulutuskuntayhtymän kirjanpidon 31.3.217 tilanteen mukaisen tuloslaskelman tiivistelmä sekä nettoinvestoinnit ovat

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE 1.Yleistä KunL. 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. Luumäen kunnan talousarvio laaditaan tileittäin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Kunnanhallitus 10.12.2014 1 ( 7 )

MÄNTSÄLÄN KUNTA Kunnanhallitus 10.12.2014 1 ( 7 ) 1 ( 7 ) Lautakunnille Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohje Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2014 121 hyväksynyt vuoden 2015 talousarvion sekä vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman. Vuoden 2014

Lisätiedot

14.6.2012 VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2013 2015 VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET

14.6.2012 VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2013 2015 VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET 14.6.2012 VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2013 2015 VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET YLEISTÄ Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 11.6.2012 vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelman

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen Kunnanhallitus 195 06.11.2017 Kunnanvaltuusto 39 13.11.2017 Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen 62/02.02.00/2016 Khall 06.11.2017 195 Valmistelija: hallintojohtaja Eija Hämäläinen

Lisätiedot

RAHOITUSOSA. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat. Talousarvion 2004 rahoituslaskelma

RAHOITUSOSA. Taloussuunnitelmakauden rahoituslaskelmat. Talousarvion 2004 rahoituslaskelma 151 RAHOITUSOSA 152 153 RAHOITUSOSA Talousarvion rahoitusosaan kootaan käyttötalous-, tuloslaskelma - ja investointiosan tulojen ja menojen aiheuttama kassavirta (varsinaisen toiminnan ja investointien

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Talousarvion ja -suunnitelman perusta Talousarvion ja -suunnitelman perustana on Haapaveden kaupungin strategia. Sen mukaisesti

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2017 talousarvion laadintatilanne 19.9.2017 Budjetin perusteet Budjettiesityksen laadinta perustuu KH:n 25.4.päättämiin ohjeisiin Määrärahakehys rakennettiin kaupungin talouden kokonaiskehyksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78

Espoon kaupunki Pöytäkirja 78 07.11.2016 Sivu 1 / 1 1924/2016 00.04.01.00 78 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokouksen 18.11.2016 kokousedustajan määrääminen ja toimiohjeen antaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODEN TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Yleishallinnon ja elinkeinotoimen tulosalueiden toteutuma tulosyksiköittäin ajalla 1.1. ja tilinpäätösennuste Tulosalue: Tilivelvollinen: Yleishallinto 18510 YLEISHALLINTO

Lisätiedot

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto Liite 2 Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019 2021 Maakuntavaltuusto 10.6.2019 1 Sisällysluettelo: 4. Talousarvion ja -suunnitelman rakenne... 2 5. Talousarvion laadinnan yleiset periaatteet...

Lisätiedot

VUODEN 2020 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET

VUODEN 2020 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET 1 VUODEN 2020 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2021 2022 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMISOHJEET Talousarvion laatimisen säädöspohja Kunnanhallitus 9.9.2019, Liite n:o 7. Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden

Lisätiedot

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli 12.6.2015 Sisältö 1 Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli: Toimiala... 3 Toimiala... 3 Tuloslaskelma ja määrällinen henkilöstön tarve... 3 Toimialan

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 9.12.2013 hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2014-2016 taloussuunnitelman.

Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 9.12.2013 hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2014-2016 taloussuunnitelman. MÄNTSÄLÄN KUNTA Kunnanhallitus 8.1.2014 Lautakunnille Mäntsälän veden johtokunnalle VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 9.12.2013 hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet

Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet Aikataulu: Talousarvio laaditaan liitteenä olevan aikataulun mukaan (ks. Liite 1). Budjettipohjat ja tietojen syöttäminen: Kukin esimies valmistelee taloussihteeri

Lisätiedot

Suunnittelukehysten perusteet

Suunnittelukehysten perusteet Kaupunginhallitus 344 19.06.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille 2875/02.02.00/2017 KHALL 19.06.2017 344 Talouden tasapaino

Lisätiedot

Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8 / 2012 KOKOUSAIKA Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI Kunnanhallitus 19.6.2017 119 LIITE NRO 1 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,

Lisätiedot