IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018"

Transkriptio

1 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki tuli voimaan kuitenkin siten, että merkittävää osaa laista sovelletaan vasta lukien, jolloin uusi kuntavaalikausi alkaa. Uusi kuntalaki pyrkii vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Vuoden 1995 jälkeen sääntely- ja toimintaympäristössä on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Kuntalain 1 :n mukaan lain tarkoituksena on luoda edellytykset kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteutumiselle kunnan toiminnassa. Tarkoituksena on edistää kunnan toiminnan suunnitelmallisuutta ja taloudellista kestävyyttä. Lain 1 :n mukaan kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Kuntalaissa kunnan toiminta nähdään myös lainsäädännön tasolla entistä selkeämmin laajana kokonaisuutena. Laissa käsite kunnan toiminta määritellään siten, että se sisältää oikeudellisen kuntakonsernin lisäksi kuntien yhteistoiminnan sekä omistukseen, sopimukseen ja rahoitukseen perustuvan kunnan toiminnan. Muun muassa yhtiöittämisvelvollisuutta koskeva sääntely on vaikuttanut siihen, että konsernisääntelyyn ja omistajaohjaukseen on laissa kiinnitetty erityistä huomiota. lain tarkoituksena on vahvistaa kokonaisohjausta. Kunnan johtamista koskevat säännökset on koottu laissa yhteen lukuun. Uudistuksella pyritään vahvistamaan kunnan johtamista ja poliittisen johdon päätöksentekokykyä sekä selkeyttämään poliittisen ja ammatillisen johdon työnjakoa. Tämän lisäksi lakisääteisestä kuntastrategiasta pyritään luomaan johtamisen keskeinen ohjausväline ja näin kokoamaan yhteen pitkän aikavälin suunnittelun hajanaista sääntelyä. Hallitusohjelma ja kuntatalous Hallituksen strategisia tavoitteita ovat terveys ja hyvinvointi, työllisyys, kilpailukyky ja kasvu, koulutus ja osaaminen, biotalous ja puhtaat teknologiat sekä toimintatapojen muuttaminen edistämällä digitalisaatiota ja purkamalla sääntelyä ja byrokratiaa. Julkista taloutta tasapainotetaan vuoden 2019 tasolla 4 miljardilla eurolla. Mikäli yhteiskuntasopimusta ei synny elokuun 2015 loppuun mennessä, sopeutustoimien yhteismäärä nousee 6 miljardiin euroon vuoteen 2021 mennessä. Näiden lisäksi pidemmällä aikavälillä toteutetaan toimia, jotka vahvistavat julkista taloutta 4 miljardilla eurolla ja vastaavat näin kestävyysvajeen tuomaan haasteeseen. Talousarvion ja suunnitelman perusta Talousarvion ja suunnitelman perustana on Iin kunnan strategia. Strategian mukaisesti Iin kunnan tavoitteena on tasapainoinen ja ylijäämäinen tulos.

2 2 Talousarvion 2016 toiminnalliset tavoitteet pohjautuvat kuntastrategiaan. Talousarvion suunnittelussa otetaan myös huomioon hyvinvointikertomuksesta nousevat kehittämiskohteet. Kunnan talousarvioissa asetetaan myös liikelaitosten toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma laaditaan siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava kunnanvaltuuston hyväksymää talousarviota. Sitoviin määrärahoihin tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Talousarvioon otetaan toiminnan edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määrärahat ja tuloarviot ovat bruttomääräisiä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnanvaltuusto hyväksyy talousarviossa projektien meno- ja tuloarviot hankekohtaisesti. Kunnanhallitus antaa luvan kesken vuoden esitettäville hankehakemuksille ja projekteille. Sitovuustaso/tulosalue jakaantuu tulosyksiköihin, joiden määrärahoista ja riittävyydestä vastaa ao. toimielin. Tulosyksikkö-tasoon tehtävistä muutoksista päättää ao. toimielin oman talousarvionsa puitteissa. Taloussuunnitelmaa ei hyväksytä sitovana vaan ohjeellisena. Iin kunnassa taloussuunnitelma laaditaan neljälle vuodelle. Kuntalain 69 mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Kuntalain 71 mukaan tarkastuslautakunnan on arvioitava ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Talousarvio osana toimintasuunnitelmaa on valtuuston keskeinen toiminnan ohjausväline ja kokonaistalouden suunnitelma. Talousarviossa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Toimielimien on vuoden 2016 talousarvioehdotuksessa huomioitava Iin kunnan taloudellinen tila ja kiinnitettävä erityistä huomiota toiminnan taloudellisuuteen ja tuottavuuteen. Lähtökohtana laadinnassa on kuluvan vuoden menotaso. Jos toiminnassa tapahtuu olennaisia muutoksia, jotka vaikuttavat määrärahatarpeeseen, on muutoksen nettovaikutus toimintaan laskettava ja tältä pohjalta lasketaan tarvittava määräraha. Talousarvion tehtävä Talousarvio ja taloussuunnitelma ovat tärkeimmät välineet kunnan toimielinten ja liikelaitosten perustehtävien ja tavoitteiden toteuttamisessa.

3 Oulunkaaren kuntayhtymä järjestää Iin kunnan lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Järjestämissopimuksessa sovitaan sosiaali- ja terveyspalvelujen taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet sekä budjetti. Oulunkaaren kuntayhtymä tuottaa kuntapalvelutoimiston palvelut sekä elinkeinojen kehittämispalveluita, joiden budjetit sovitaan vuosittain etukäteen. Myös muiden sopimuskumppaneiden tuottamien palveluiden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet sovitaan etukäteen talousarvioon. Valtuusto asettaa kuntakonsernille strategiset tavoitteet. Kuntakonsernin tulee esittää valtuustolle toiminnan ja talouden keskeisimmät tavoitteet ja investoinnit. Investointiosa Investointiosassa esitetään investointeja koskevat tavoitteet, hankkeiden kustannusarviot ja niiden jaksottuminen investointimenoina suunnitteluvuosille sekä investointeihin saatavat rahoitusosuudet ja muut tulot. Investoinniksi lasketaan yli euron uudisrakennus ja peruskorjaushankkeet, mutta investoinniksi voidaan lukea myös hanke, joka on luonteeltaan investointi. Investointimäärärahat ovat hanke tai hankeryhmäkohtaisia. Investointirajaa pienemmille korjauksille ja kunnostuksille varataan määräraha käyttötalousosaan. Investoinnit on asetettava tärkeysjärjestykseen, että välttämättömät investoinnit pystytään toteuttamaan. Määrärahat ovat sitovia bruttomääräisinä. Investointiosassa tai sen perusteluissa määritellään valtuustoon nähden sitova taso. Investointimäärärahat eivät saa ylittää vuoden 2016 poistoja. Tavoitteiden sitovuus ja seurantajärjestelmä Tavoitteisiin liittyvät talousarviovuotta koskevat toimenpiteet ovat valtuuston nähden sitovia. Lautakuntatasolla voidaan käyttösuunnitelmien yhteydessä määrittää tulosalue- ja tulosyksikkökohtaisesti yksityiskohtaisempia ja määrältään useampia tavoitteita/toimenpiteitä, joita talousarviovuoden aikana lautakunnat voivat seurata. Talousarvion toteutumista seurataan säännöllisesti vuoden aikana. Tavoitteiden saavuttaminen varmistetaan vuonna 2016 yhdellä väliraportoinnilla ( tilanne). Lopullinen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutuma esitetään tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakuntien rooli päätöksenteossa Talousarvion laadinnassa tulee kiinnittää erityistä huomiota toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden asettamiseen ja niiden mittaamiseen. Mittarit tulee olla mittavia esimerkiksi kappale, euroa/asukas, tai asteikko johon mitattua tulosta voidaan verrata. Mittarin pitää olla sellainen, että pystytään yksiselitteisesti toteamaan onko asetettu tavoite saavutettu. Palkat ja sosiaaliturvamaksut Palkkoihin lasketaan keskitetysti 0,3 % korotus. Korotusprosentti tarkentuu vielä kesäkuun loppuun mennessä neuvoteltavalla kunta-alan sopimuskorotuksella ajanjaksolle Toiminnan muuttuessa on talousarvioteksteissä oltava perustelut uudet viran/toimen lisäämiseen ja tarvittavat määrärahat tulee olla varattuna talousarvioon. Arviot vuoden 2016 palkoista lasketaan keskitetysti henkilöstöpalveluissa lisättynä arvio ensivuoden korotuksista ja palvelualuekohtaiset tiedot toimitetaan syyskuun puolivälissä palvelujohtajien käyttöön tarkistettaviksi ja edelleen talousarviopohjaan kirjattaviksi. Ottakaa huomioon määräaikaisten virkojen ja työsuhteiden osalta se, 3

4 4 että palkkaa ei ole laskettu koko vuodelle vaan luvut on laskettu kunkin työsuhteen päättymiseen asti. Palkkojen sivukulut lasketaan ennakkotietojen pohjalta, lopulliset luvut vahvistuvat vasta kuluvan vuoden lopulla. Sivukulut lasketaan talousarviopohjaan keskitetysti, joten toimielimien ei tule niitä itse laskea. Palkkojen sivukuluprosentit vuonna ovat 2015: Kuel palkkaperusteinen prosentti 17,20 % Opettajien VaEl-maksu 21,42 % Sairausvakuutusmaksu 2,08 % Työttömyysvak.maksu (keskimäärin) 3,15 % Muut (keskimäärin) 0,50 % Hallintokuntien pitää liittää talousarvioehdotukseensa henkilöstösuunnitelma vuosille Henkilöstösuunnitelmassa pitää ottaa huomioon kunnan strategia. Eläkemenoperusteiset maksut Iin kunta on palkkasumman perusteella eläkelaitoksen luokituksen mukaan keskisuuri työnantaja. Eläkelaitoksen budjetointiohjeet päivitetään Kevan hallituksen kokouksen jälkeen. Varhe-maksut budjetoidaan tilille 4102/Kuel/varhe-maksu ja eläkemenoperusteiset 4101/KuEL/eläkemenot. Varhe-maksujen ennakkomaksun tarkan määrän Keva ilmoittaa tammikuussa Toimintatulot ja muut toimintaohjeet lakisääteisiä taksoja ja maksuja korotetaan lain asettamalle tasolle muita maksuja ja taksoja korotetaan palvelusta kunnalle aiheutuneiden kulujen tasolle tulojen arvioinnissa pyritään mahdollisimman realistiselle tasolle uudet käyttö- ja palvelumaksut tulee esittää viimeistään talousarvion laadinnan yhteydessä hyväksyttäväksi lautakunnalle/johtokunnalle palvelualueiden ulkoisten tulojen laskutusta ja perintää tehostetaan määrärahat kirjataan talousarvioon bruttomääräisinä investointitarpeet tulee kartoittaa teknisen toimiston kanssa kaikki hankinnat tulee kilpailuttaa hankintaohjeen mukaisesti ja kaikista ei-pakollisista hankinnoista tulee luopua Kuntakonserni Tytäryhtiöille asetetaan toiminnalliset tavoitteet, jotka ohjaavat kunnan edustajia tytäryhteisöjen toimielimissä. Talousarviossa määritellään tytäryhtiöille taloudelliset tavoitteet ja aikataulu tavoitteiden toteutumisen raportoinnista.

5 5 VÄLIRAPOTOINNIN JA TALOUSARVION AIKATAULU kk vko päivä klo elokuu Kunnanhallitus 35 syys Kunnanhallitus Lautakunnat/ johtokunnat, väliraportti Kunnanhallitus, väliraportti loka marra s Kunnanvaltuusto, väliraportti Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus, vero-% Kunnanvaltuusto, vero-% Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto, TA 2016 Kunnanhallitus joulu Kunnanhallitus, täytäntöönpano Kunnanhallitus 53

6 6 TEKNISET LAADINTAOHJEET Yleistä Kuntaliitto on julkaissut vuonna 2011 suosituksen Kunnan ja kuntayhtymän talousarvio ja suunnitelma. Suositusta noudatetaan talousarvion laadinnassa. Tavoitteet ja perustelut laaditaan valmiiseen taulukkopohjaan edellisten vuosien tapaan. Tavoitteiden mitattavuusvaatimus Talousarviossa ja suunnitelmassa asetettavien tavoitteiden tulisi olla mitattavissa määrällisesti tai laadullisesti. Käyttötalousosan määräraha- ja tuloarvioesitykset Toimialat ja liikelaitokset tallentavat määrärahaesityksensä talousarviovuodelle taloussuunnitteluohjelmalla. Palkat ja sivukulut Palkat toimitetaan henkilöstöpalveluista taloussihteerin kautta toimialoille ja liikelaitoksille. Palkkoihin lasketaan korotus valmiiksi. Sivukulut lasketaan keskitetysti toimialojen ja liikelaitosten pyynnöstä taloussuunnitelmaohjelmaan palkkojen syöttämisen jälkeen. Muistakaa tarkistaa määräaikaisten työntekijöiden palkat. Eläkemenoperusteiset ja Varhe-maksut syöttävät toimialat ja liikelaitokset myöhemmin annetun ohjeen mukaisesti. Sisäiset erät Iin ateria- ja tilapalveluliikelaitoksen tulee laatia oma talousarvio ensimmäisenä. Sisäiset laskutukset pitää sisällyttää hallintokuntien talousarvioehdotukseen. Sisäiselle tulolle ja menolle pitää olla sisäinen vastine. Sisäiset erät tulot ja menot toimitetaan taloussihteerille, joka tallentaa ne keskitetysti (ellei muuta sovita). Tällä järjestelyllä syötetyt sisäiset tulot ja menot ovat samansuuruiset. Valtionosuudet Yleiseen valtion ja kuntien väliseen kustannustenjakoon perustuvat valtionosuudet budjetoidaan tuloslaskelmaan keskitetysti. Muut toimintaan saatavat tuet ja avustukset hallintokunta budjetoi tulosalueelleen. Investoinnit Tekninen toimisto tekee budjetin kaikista investointimenoista keskitetysti. Poistot Poistot tallennetaan keskitetysti kuntapalvelutoimiston toimesta. Kunnan ja liikelaitosten väliset sisäiset poistot syöttää taloussihteeri keskitetysti.

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2018 2019 Yleistä Kuntalain 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2011 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2011 2014 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä 1 IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. 1 IIN KUNTA hyv. khall 8.9.2008 278 PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2009 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2009 2012 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Talousarvion ja -suunnitelman perusta Talousarvion ja -suunnitelman perustana on Haapaveden kaupungin strategia. Sen mukaisesti

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/5 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2018. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan.

Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan. JUANKOSKEN KAUPUNKI 15.6.2015 Kaupunginhallitus Jakelussa mainitut VUODEN 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEEET Lakkaavan kunnan talousarvio ja suunnitelma Juankoski laatii itsenäisen kaupungin viimeisen talousarvion

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt kaupungin

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman 2009-2011 laadintaohjeet Kaupunginhallitus 23.06.2008 1. Talousarvio ja suunnitelmakausi Käyttötalousosa ja investointiosa laaditaan 3-vuotiskaudelle

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017 2018 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2014 tilinpäätöksen sekä vuoden 2015 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE Vuoden 2017 Talousarvion täytäntöönpano-ohje Julkaisija: Vihdin kunta 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Yleistä Sitovuus Talousarvio on tärkein

Lisätiedot

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli 12.6.2015 Sisältö 1 Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli: Toimiala... 3 Toimiala... 3 Tuloslaskelma ja määrällinen henkilöstön tarve... 3 Toimialan

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KUHMOISTEN KUNTA 8.9.2014 1 Lautakunnat Hallintokunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talousarvioesityksen laadinnan perusteet Kuntalain 65 :n mukaan

Lisätiedot

OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012

OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012 OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012 Yleistä Yli-Iin kunta liitetään osaksi Oulun kaupunkia 1.1.2013. Taloussuunnitelma laaditaan vuosille 2010-2012, ja tavoitteena on pyrkiä

Lisätiedot

Talousarvio- ja tilauskehykset

Talousarvio- ja tilauskehykset VUODEN 2014 TALOUSARVION TEKNISET LAADINTAOHJEET TALOUSARVION VALMISTELUN AIKATAULU Vuoden 2014 talousarvion valmistelu on käynnistynyt hallintokuntien kanssa 14.-30.5. käytävillä tilaaja-tuottaja -neuvotteluilla.

Lisätiedot

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä. Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala

TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä. Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ. 1 Soveltamisala 1 TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 19.12.2001 hyväksymä Voimaantulo 01.01.2002 I LUKU YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Soveltamisala Tässä säännössä annetaan kaupungin kaikille toiminnoille yhteiset taloussuunnittelua,

Lisätiedot

JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma

JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma JHS 199 Kuntien ja kuntayhtymien talousarvio ja -suunnitelma Versio: Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 2 3 Viittaukset... 2 4 Termit ja lyhenteet... 2

Lisätiedot

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 25.1.2016 Kh 25.1.2016 1 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita

Lisätiedot

VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2014-2015 TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2014-2015 TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 25.6.2012 Palvelukeskuksille VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2014-2015 TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAN TEHTÄVÄT JA SISÄLTÖ Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö

Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle. Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Johda kunnan toimintaa kokonaisuutena uuden kuntalain kehykset johtamiselle Minna-Marja Jokinen Lainsäädäntöneuvos Valtiovarainministeriö Esityksen teemat Kunnan toiminnan johtaminen kokonaisuutena Kuntastrategia

Lisätiedot

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 9.1.2017 1 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET TALOUDEN KEHITYS Ohjeet vuoden 2016 talousarvion valmistelua varten joudutaan edelleen antamaan erittäin epävarman taloustilanteen

Lisätiedot

Talousarvion valmistelu ja seuranta 16.1.2013

Talousarvion valmistelu ja seuranta 16.1.2013 Talousarvion valmistelu ja seuranta 16.1.2013 Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen

Lisätiedot

Rakennuslautakunnan vuoden 2015 talousarvio ja vv. 2015-2017 taloussuunnitelma

Rakennuslautakunnan vuoden 2015 talousarvio ja vv. 2015-2017 taloussuunnitelma Rakennuslautakunta 80 21.10.2014 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 talousarvio ja vv. 2015-2017 taloussuunnitelma 103/04.041/2014, 91/04.041/2014 Rakla 80 Virolahden kunnanhallitus on kokouksessaan 25.8.2014

Lisätiedot

Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9 / 2011 KOKOUSAIKA Tiistai 01.11.2011 kello 17.00 20.25 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 19.12.2016 Liite 2 155 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 19.12.2016 Talousarvion 2017 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille 2013-2014 laadinnan lähtökohdat Loviisan kaupungin talousnäkymät. Huhtikuun toteumatietojen perusteella tilikaudelle 2011 ennustetaan noin 0,9

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Kuntaliiton ajankohtaiset. Kirsi Rontu

Kuntaliiton ajankohtaiset. Kirsi Rontu Kuntaliiton ajankohtaiset Kirsi Rontu Kuntalain kokonaisuudistus Hallitus antoi esityksensä uudeksi kuntalaiksi Eduskunta hyväksyi 13.3.2015 uuden kuntalain ja siihen liittyvät lait. Uusi kuntalaki on

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.

Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Kunnanhallitus 286 19.11.2013 Kunnanhallitus 299 03.12.2013 Kunnanhallitus 314 09.12.2013 Vuoden 2014 talousarvio ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelma KHALL 286 Kunnanjohtaja Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Siilinjärven kunta Esityslista 2/ Teknisen lautakunnan tiejaosto. Kokousaika kello 12:00

Siilinjärven kunta Esityslista 2/ Teknisen lautakunnan tiejaosto. Kokousaika kello 12:00 Siilinjärven kunta Esityslista 2/2016 1 Teknisen lautakunnan tiejaosto Kokousaika 26.02.2016 kello 12:00 Kokouspaikka Maaseututoimisto, Kapteeninväylä 5, 70900 Toivala Asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille Kunnanhallitus 203 05.09.2016 Kunnanhallitus 290 28.11.2016 Kunnanhallitus 302 12.12.2016 Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille 2016-2017 Khall 05.09.2016 203 Uusi

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Ulvilan valtuusto hyväksyi kokouksessaan 12.12.2014 vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016 2018 taloussuunnitelman. Talousarviossa valtuusto on hyväksynyt toiminnalliset

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 9.11.2015 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 9.11.2015 Talousarvion 2016 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE 1.Yleistä KunL. 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. Luumäen kunnan talousarvio laaditaan tileittäin

Lisätiedot

VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Khall 28.1.2008 liite nro 3 IIN KUNTA VUODEN 2008 PALVELUSOPIMUKSET/TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Iin kunnan kehittämissuunnitelmaan, Kuntastrategia 2013, kirjatut kunnan strategiset päämäärät ja

Lisätiedot

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohje. Käsittely Kunnanhallitus 12.10.2015 187

Hailuodon kunta. Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohje. Käsittely Kunnanhallitus 12.10.2015 187 1 Hailuodon kunta Talousarvion 2016 ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohje Käsittely Kunnanhallitus 12.10.2015 187 2 1 Taloudellinen kehitys Yleinen talouden kehitys Suomen kansantalous kasvaa seuraavien

Lisätiedot

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää

Uusi kuntalaki. Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Uusi kuntalaki Lainsäädäntöneuvos Eeva Mäenpää Kuntalain uudistamisen tavoitteet TALOUDEN KESTÄVYYS Kunnan toiminnan taloudellisen kestävyyden turvaaminen Pitkän aikavälin vastuunkannon korostaminen päätöksenteossa

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet

Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet Aikataulu: Talousarvio laaditaan liitteenä olevan aikataulun mukaan (ks. Liite 1). Budjettipohjat ja tietojen syöttäminen: Kukin esimies valmistelee taloussihteeri

Lisätiedot

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Teknisen lautakunnan valvontajaosto 18 30.03.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN TARKISTAMINEN VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Kaupunginvaltuusto on 7.12.2010

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Talousarvio 2015 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 15.12.2014 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ

SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ SASTAMALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN TALOUSSÄÄNTÖ Sisällys 1 YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ... 2 1 Taloussäännön soveltaminen... 2 2 Taloudellisuus ja tulosvastuu... 2 3 Sisäinen valvonta... 2 4 Riskienhallinta... 2 2

Lisätiedot

TALOUSARVION VALMISTELU VUODELLE 2008

TALOUSARVION VALMISTELU VUODELLE 2008 TALOUSARVION VALMISTELU VUODELLE 2008 1 LIITE 1 Kainuun maakunta -kuntayhtymän talousarvio vuodelle 2008 tehdään tulosyksiköittäin erillisellä web-taloussuunnitteluohjelmalla. Kunkin tulosyksikön tiedot

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE

KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE KINNULAN KUNTA KUNNANHALLITUS Khall 13.01. 2014 4, liite 1 VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET HALLINTOKUNNILLE YLEISTÄ Kuntalain 65 mukaan kunnan talouden hoidossa ja toiminnassa on noudatettava

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA

VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA IIN KUNTA Khall 13.1.2014 Hallintopalvelut VUODEN 2015 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO JA SEURANTA 1. Yleistä Kuntalain mukaan kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2014 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2014 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/6 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2016. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. YLEISTÄ Kunnanhallitus lähettää hallintokunnille valtuuston 20.12.2009 :n 65 kohdalla hyväksymän vuoden 2011 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosiksi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Talouden ohjaus johtokuntien tehtävänä

Talouden ohjaus johtokuntien tehtävänä Talouden ohjaus johtokuntien tehtävänä Johtokuntakoulutus 20.2.2013 Tampere talo 1 Talous ja liiketoimintaryhmä Sisältö Talouden ohjauksen elementit Talouden toiminnot ja toimijat Tampereen kaupungissa

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet

Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Kunnanhallitus 201 07.09.2015 Rautavaara-Savotta: Kuntastrategia-2030 sekä vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2017-2018 laadintaohjeet Khall 07.09.2015 201 Uusi Kuntalaki VI Osa Talous 13 luku

Lisätiedot

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous

Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntalaki uudistuu - Kunnan ja kuntakonsernin talous Kuntamarkkinat Helsinki 12.9.2014 Kirsi Mononen, johtava lakimies Kuntatalousohjelma Kuntataloudelle kokonaisuutena oma tasapainotavoite» Menojen ja

Lisätiedot

Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8 / 2012 KOKOUSAIKA Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari

Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia.

Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia. Palvelutuotannon lautakunta 6 29.01.2015 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelma 897/02.02.02/2014 Palvelutuotannon lautakunta 6 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 07.12.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.12.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Osuuspankin kokoushuone 282 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.

VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12. VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN

Lisätiedot