Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille"

Transkriptio

1 Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

2 Eurajoen kunta Hallintokuntien talousarvion laadintaohjeet 1. Aluksi Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta (suunnitelmakausi) koskeva taloussuunnitelma, jonka ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi. Talousarvio osana taloussuunnitelmaa on valtuuston keskeinen kunnan toiminnan ohjausväline sekä kunnan kokonaistalouden suunnitelma. Talousarvio ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Kunnan taloussuunnittelussa toiminnalla ja taloudella on kiinteä yhteys. Talousarviossa ja suunnitelmassa osoitetaan riittävät voimavarat asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi sekä se, miten toiminta ja investoinnit rahoitetaan. Suunnitelmien on oltava realistisia kunnan talouden tasapaino on suunnitelmakaudella voitava säilyttää tai saavuttaa. Talousarviossa ja suunnitelmassa - asetetaan palvelutoimintaa ja investointihankkeita koskevat tavoitteet - budjetoidaan menoja ja tuloja koskevat arviot tehtäville ja hankkeille - osoitetaan miten varsinainen toiminta ja investoinnit rahoitetaan. Hallintokuntien talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisen lähtökohtana tulee olla talousarvion 2017 käsittelyn yhteydessä hyväksytty kuntastrategia Kuntastrategian mukaiset kolme toteuttamisen näkökulmaa eli ydinasiaa ovat elinvoimainen Eurajoki, hyvinvoiva Eurajoki sekä osallistava Eurajoki. Elokuussa 2017 uuden valtuuston aloitettua työnsä kuntastrategiaa tullaan päivittämään. Talousarvion laadintaa tulevat ohjaamaan myös elo-syyskuussa käytävä valtion budjettiriihi ja syksyn talouskehitys- ja verotuloennusteet. Vuosien talousarvio ja suunnitelma sisältää sitovan talousarviovuoden 2018 sekä lisäksi suunnitelmavuodet Hallintokuntien tulee ottaa huomioon tällä hetkellä tiedossa olevat toimintaan ja talouteen vaikuttavat muutokset. Investointiesitykset tulee esittää koko taloussuunnitelmakaudelle Investointien tulee perustua hallintokuntien pitkän aikavälin investointisuunnitelmaan.

3 2. Laadittavat suunnitelmat ja suunnitteluaikataulu 2.1. Aikataulu Hallintokunnan suunnitelmaesitys vuosille tulee jättää kunnanhallitukselle viimeistään Talouden vuosikello on liitteenä Suunnitelmaesitys Hallintokunnat tekevät suunnitelmaesityksen jokaiselle hallinnassaan olevalle tulosalueelle eli talousarvion valtuustotason määrärahalle. Hallintokunnan suunnitelmaesitys koostuu kolmesta osasta: A. Käyttösuunnitelmaesitys vuodelle 2018 B. Suunnitelmaesityksen tekstiosa vuosille C. Investointiohjelmaesitys vuosille Keskistetysti henkilöstöhallinnon toimesta laaditaan henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Käyttösuunnitelmaesitys Hallintokunnat tekevät talousarviota varten euromääräisen, tilitasoisen käyttösuunnitelmaesityksen. Käyttösuunnitelmaesitykset tehdään suoraan Aditron Intime -ohjelmaan. Intime ohjelman pääkäyttäjä on pääkirjanpitäjä Irmeli Palmulaakso, joka hallinnoi taloussuunnitteluosion käyttäjätunnuksia. Taloussuunnitteluosion käyttöopastusta on mahdollista saada tarvittaessa pääkirjanpitäjältä. Ehdotettavat määrärahat samoin verolliset myyntitulot budjetoidaan ilman arvonlisäveron osuutta. Vuoden 2018 talousarviota laadittaessa palkkamäärärahat sivukuluineen lasketaan ja tallennetaan keskitetysti taloushallinnon pääkirjanpitäjän toimesta. Sijaisten ja muiden määräaikaisten palkkaukseen liittyvät määrärahat pääkirjanpitäjä käy läpi eri hallintokuntien ydinprosessien johtajien kanssa. Palkkamäärärahoja budjetoidessa huomioidaan, että valtakunnallisen kilpailukykysopimuksen mukaisesti kuntasektorin lomarahoja leikataan 30 %:a vuosina Sopimuskaudella ei koroteta palkkoja. Yhdistymissopimuksen kohdan 7.2. mukainen palkkojen harmonisointi on toteutettu vuoden 2017 alusta lukien. Keskitetystä vietyjä palkkamäärärahoja ei saa muuttaa. Mikäli palkkamäärärahojen viennissä ilmenee kuitenkin jotain epäselvää tai huomautettavaa, tulee niistä ilmoittaa pääkirjanpitäjälle. Kun valtuusto joulukuussa on hyväksynyt talousarvion, hallintokunnat tarkistavat käyttösuunnitelmansa hyväksyttyjen talousarviomäärärahojen puitteisiin.

4 Tekstiosa Tärkeä osa hallintokunnan suunnitelmaesitystä on tekstiosa, joka sisältää seuraavat otsikot: - Sitovat tavoitteet vuonna Painopistealueet suunnitelmakaudella Talousarvion 2018 muut perustelut Hallintokunnan on talousarvion laadinnan yhteydessä täsmällisesti kirjattava sitovat tavoitteet. Sitovien tavoitteiden tulee olla mitattavissa määrällisesti ja/tai laadullisesti. Tavoitteiden tulee olla sellaisia, että niiden toteutumista voidaan seurata. toteutumaraporteissa ja toimintakertomuksessa. Erillisellä lomakkeella on esitettävä selvästi perustelut tilikohtaisesti mahdollisille budjettiraamin ylityksille. Talousarvion perusteluissa hallintokunnan tulee erityisesti esittää, miten hallintokunta vastaa toimintaympäristön muutoksiin, yhteistoimintaa ja palvelujen tuotantotapaa kehittämällä. Tekstiosa tulee pyrkiä kirjoittamaan siten, että se on mahdollisimman suoraan käyttökelpoinen lopullisen suunnitelman tekstiosaksi. Tekstiä laadittaessa on muistettava, että valtuusto hyväksyy vuotta 2018 koskevat tekstin osat sitovina ja myöhempiä vuosia koskevat osat ohjeellisina. Investointiohjelmaesitys Investointiohjelmaesityksessään hallintokunta esittää vuosittain kaikki hallintokunnan hankkeet (muut paitsi rakennusinvestoinnit, jotka kokoaa tekninen toimi) jotka aiheuttavat menoja tai tuloja talousarvion investointiosaan kaudella Kaikki hankkeet tulee perustella ja niiden vaikutukset käyttötalouteen arvioida. Lisäksi kaikista vuoden 2018 talousarvioon esitetyistä yli euron investointihankkeista on laadittava tarkka hankeselvitys, jossa hanke selostetaan, perustellaan ja kustannukset eritellään. Hankeselvitys tulee täyttää niin, että siitä on todettavissa talousarviovuoden aikana hankkeen sisältö. Lomakemalli toimitetaan hallintokuntiin sähköpostitse. Tiedot taloussuunnitelmakauden investoinneista toimitetaan pääkirjanpitäjälle, joka syöttää ne keskitetysti Intime-ohjelmaan. Investoinneista on käytävä ilmi: - mille vuodelle hanke sijoittuu - mikä on hankkeen kokonaiskustannusarvio - liittyykö siihen tuloja (esim. valtionosuuksia) - hankkeen perustelut ja vaikutukset käyttötalouteen. Alle euron hankinnat tulee budjetoida käyttötalousosaan. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma Vuoden 2018 talousarvioon sisällytetään henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Suunnitelma laaditaan lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa säännösten mukaisesti.

5 Kunnan henkilöstö- ja koulutussuunnitelmassa esitetään - henkilöstön rakenne ja määrä mukaan lukien toteutuneiden määräaikaisten työsopimusten määrä sekä arvio näiden kehittymisestä. - periaatteet erilaisten työsuhdemuotojen käytöstä - yleiset periaatteet, joilla pyritään ylläpitämään työkyvyttömyysuhan alaisten ja ikääntyneiden työntekijöiden työkykyä - arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta sekä ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvista muutoksista ja näiden syistä sekä arvioon perustuva suunnitelma - suunnitelmien toteutumisen seuranta. Vuonna 2018 henkilöstö- ja koulutussuunnitelman kokoaa keskitetysti henkilöstöpäällikkö. 2.3 Menokehykset Vuosikatteelle ei aseteta tavoitetta, vaan kunnanhallitus asettaa vuosittaisen menokehyksen verrattuna edellisen vuoden talousarvion menoihin. Vuosikatteen tulee kuitenkin aina kattaa suunnitelman mukaiset poistot. Investointitaso määräytyy vuosikatteen perusteella. Vuosikatteen yli meneviä investointeja voidaan kattaa enintään kolmasosalla aikaisempien tilikausien rahoitusylijäämästä. Kuntien vuosille vahvistamasta investointiohjelmasta pidetään kiinni ja uudet investoinnit tuodaan talousarvioon taloussuunnitelman kautta. Vuoden 2018 talousarvio laaditaan siten, että käyttötalouden menoraami pysyy ennallaan vuoteen 2017 verrattuna. 2.4 Henkilöstöä koskevat esitykset Talousarviovuonna 2018 henkilöstölisäyksiin on suhtauduttava pidättyvästi. Rekrytointi on ennakoivaa ja aitoon tarpeeseen liittyvää korvausrekrytointia. Uusrekrytointi kohdistuu hyvin koulutettuun potentiaaliin ja suuntautuu strategian painottamiin tehtäviin. 2.5 Talousarviomuutokset Kuntalain 110 :n mukaan talousarvioon tehtävistä muutoksista päättää valtuusto. Jos hallintokunnalla on talousarviovuoden aikana tarvetta tehdä muutoksia valtuustotasontalousarviomäärärahoihinsa, se tekee asiasta muutosesityksen välittömästi, kun muutostarve ilmenee. Suunnitelmaesityksen toimittaminen Edellä mainitut suunnitelmaesityksen osiot tulee tallettaa annetussa määräajassa wordmuodossa Y-asemalle Julkinen/Taloushallinto/Talousarvio 2018 kansioon. Lisätiedot: Talousjohtaja Bella Ahto, puh Pääkirjanpitäjä Irmeli Palmulaakso, puh

6

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio 2019 - taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 Eurajoen kunta Hallintokuntien talousarvion laadintaohjeet 1. Aluksi Kuntalain 110 :n mukaan

Lisätiedot

Eurajoen ja Luvian yhdistymishallitus Hallintokuntien suunnitteluohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

Eurajoen ja Luvian yhdistymishallitus Hallintokuntien suunnitteluohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille Eurajoen ja Luvian yhdistymishallitus Hallintokuntien suunnitteluohjeet - talousarvio 2017 - taloussuunnitelma vuosille 2017-2019 Eurajoen kunta Hallintokuntien suunnitteluohjeet 1. Aluksi Kuntalain 110

Lisätiedot

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE Dnro NAKKILAN KUNTA Kunnanhallitus Hallintokunnille ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE 2019 2021 Yleinen taloudellinen kehitys Julkisen talouden suunnitelman

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017 2018 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2014 tilinpäätöksen sekä vuoden 2015 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018

418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018 418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 1.10.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: 1.10.2018 klo 8.30 Karvian kunnantalo Kunnanhallituksen

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelma Laadintaohje Kuntatalouden epävarmuus jatkuu ja suurimman epävarmuustekijän siihen tuo nyt lausuntokierroksella olevat maakuntauudistus

Lisätiedot

Kh liite KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2017 laadintaohje

Kh liite KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2017 laadintaohje Kh 27.6.2016 161 liite KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/5 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2019. Vuodelle laaditaan

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/5 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2018. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2014 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2014 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/6 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2016. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2018 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2018 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/6 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2020. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Esityslista 10/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Esityslista 10/2018 1 Kunnanhallitus Aika 14.12.2018 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus 331 19.10.2016 Kunnanhallitus 381 21.11.2016 MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 421/2/20/200/2016 Khall 19.10.2016 331 Valtuusto hyväksyi vuoden 2017

Lisätiedot

Kokouskutsu Tekninen lautakunta 10/2018

Kokouskutsu Tekninen lautakunta 10/2018 Kokouskutsu Tekninen lautakunta 10/2018 Kokousaika ja paikka: Keskiviikko 26.9.2018 klo 18.00 Kunnantalo, kunnanhallituksen huone ------------------------------------------------------------- LIITTEET:

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2019 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2019 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/6 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2021. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (8) Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien 2020 2021 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2019 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2017 tilinpäätöksen sekä vuoden 2018 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE 1.Yleistä KunL. 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. Luumäen kunnan talousarvio laaditaan tileittäin

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018 Aika 1.10.2018 klo 8.37 11.32 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Isotalo Aila varapuheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki

Lisätiedot

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018

Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Rääkkylän kunta 1 TALOUSARVION LAADINTAOHJE VUODELLE 2018 Hyväksytty kunnanhallituksessa 2017 Rääkkylän kunta 2 Yleistä Kuntalain (410/2015) 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun men nes sä hyväksyttävä

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 19.12.2016 kello 17.00 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti, l

Lisätiedot

Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9 / 2011 KOKOUSAIKA Tiistai 01.11.2011 kello 17.00 20.25 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille

Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille Kunnanhallitus 203 05.09.2016 Kunnanhallitus 290 28.11.2016 Kunnanhallitus 302 12.12.2016 Rautavaara-Savotta: Talouden tasapainottamisohjelman hyväksyminen vuosille 2016-2017 Khall 05.09.2016 203 Uusi

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KUHMOISTEN KUNTA 8.9.2014 1 Lautakunnat Hallintokunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talousarvioesityksen laadinnan perusteet Kuntalain 65 :n mukaan

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 299 19.10.2015. 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 25/2015 1 (1) 299 Asianro 6862/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2019 taloussuunnitelma Talousarviopäällikkö Pirjo Salmelainen Talous- ja strategiapalvelu

Lisätiedot

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017

Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Askolan kunnan henkilöstö-ja koulutussuunnitelma 2017 Yhteistyötoimikunta 30.1.2017 Kunnanhallitus1.2.2017 Sisällysluettelo 1 Yleistä 2 Perusteet henkilöstö- ja koulutussuunnitelman laatimiseen 3 Koulutuskorvauksen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 19.12.2016 kello 17.00 18.10 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti,

Lisätiedot

Tiistai 20.09.2016 Klo 17.00

Tiistai 20.09.2016 Klo 17.00 Tekninen lautakunta 20.09.2016 52 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tiistai 20.09.2016 Klo 17.00 Kunnanvirasto 48 49 50 51 52 53 54 55 56 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten Ohje 1 (6) Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien 2016 2017 taloussuunnitelmaesitysten perusteet Valtionosuusjärjestelmän muutos koskettaa ensimmäisen kerran kuntia vuoden 2015 talousarvioiden osalta.

Lisätiedot

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila Kunnan talouden perusteet Luottamushenkilöiden koulutus 11.2.2013 Sirkka Lankila Valtuusto ja kunnan talous Valtuusto päättää kunnan talouden ja rahoituksen perusteista eli valtuusto käyttää kunnassa budjettivaltaa

Lisätiedot

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT

4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA JA INVESTOINNIT Sivistyslautakunta 75 26.09.2017 Sivistyslautakunta 82 09.10.2017 Sivistyslautakunta 4 30.10.2017 4 SIVISTYSLAUTAKUNNAN TALOUSARVIO 2018 JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2020 JA INVESTOINNIT SIVLTK 75 Valmistelija:

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA) Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)

Lisätiedot

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2017 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Talousarvion ja -suunnitelman perusta Talousarvion ja -suunnitelman perustana on Haapaveden kaupungin strategia. Sen mukaisesti

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio KOULUTUKSEN KUNTAYHTYMÄ KOKOUSKUTSU ASIALUETTELO Valtuusto 4/2018 KOKOUSTIEDOT Aika Paikka Perjantai 14.12.2018 klo 13.00 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski,

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT

VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT Hallintokunnille VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT Talousarvio ja käyttösuunnitelmat Valtuusto on hyväksynyt vuoden 2019 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2020 2022

Lisätiedot

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli

Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli 12.6.2015 Sisältö 1 Talousarvioesityksen sisältö ja asemointimalli: Toimiala... 3 Toimiala... 3 Tuloslaskelma ja määrällinen henkilöstön tarve... 3 Toimialan

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus 331 19.10.2016 Kunnanhallitus 381 21.11.2016 Kunnanhallitus 401 12.12.2016 Kunnanhallitus 420 19.12.2016 MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 421/2/20/200/2016

Lisätiedot

1. Yleistä Kuntalain 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta.

1. Yleistä Kuntalain 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. 1 Hallintokuntien taloussuunnitteluohjeet 1. Yleistä Kuntalain 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. Tämän ohjeen liitteenä on 1.10.2013 voimaan tulleen organisaation mukainen

Lisätiedot

Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena

Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Henkilöstö strategisena voimavarana: henkilöstösuunnitelma toiminnan tuloksellisuuden tukena Kirteko-verkostotapaaminen Oili Marttila Kirkon työmarkkinaosasto 11/2016 Henkilöstösuunnitelma -Yksi vai useampia

Lisätiedot

OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012

OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012 OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012 Yleistä Yli-Iin kunta liitetään osaksi Oulun kaupunkia 1.1.2013. Taloussuunnitelma laaditaan vuosille 2010-2012, ja tavoitteena on pyrkiä

Lisätiedot

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat

Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille laadinnan lähtökohdat Talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille 2013-2014 laadinnan lähtökohdat Loviisan kaupungin talousnäkymät. Huhtikuun toteumatietojen perusteella tilikaudelle 2011 ennustetaan noin 0,9

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus /194/2016 TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA VALMISTELUOHJEET

SÄKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus /194/2016 TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA VALMISTELUOHJEET SÄKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus 20.6.2016 04.041/194/2016 TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 2020 VALMISTELUOHJEET 1 Sisällysluettelo 1 Suunnitteluperusteet... 2 1.1 Talousarvion ja -suunnitelman

Lisätiedot

Taloussuunnitelmaa v ei hyväksytä sitovana vaan ohjeellisena.

Taloussuunnitelmaa v ei hyväksytä sitovana vaan ohjeellisena. 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2019 2020 Yleistä Talousarvion tehtävä Kuntalain 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4 Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tukipalvelulautakunta, 15, 11.08.2015 Tukipalvelulautakunta, 23, 29.10.2015 23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta MjuDno-2015-671 Tukipalvelulautakunta,

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje 1 Talousarvion laadintaprosessi ja aikataulu Vuoden 2019 talousarvion laadintaprosessi aikatauluineen sekä vastuutahoineen on seuraava:

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (8) Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019 2020 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2018 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2016 tilinpäätöksen sekä vuoden 2017 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018

TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 HALSUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 13.2.2018 Sisällys 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERUSTEET... 2 Kuntalain keskeiset määräykset kunnan talouden hoitoon... 2 Kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8 / 2012 KOKOUSAIKA Torstai 01.11.2012 kello 17.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto

Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma Maakuntavaltuusto Liite 2 Lisätalousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019 2021 Maakuntavaltuusto 10.6.2019 1 Sisällysluettelo: 4. Talousarvion ja -suunnitelman rakenne... 2 5. Talousarvion laadinnan yleiset periaatteet...

Lisätiedot

Alustava talousarvio -ohje hallintokunnille. Lopullisen ohjeen kunnanhallitus hyväksyy. arvioidaan kehittyvän vuosina seuraavasti:

Alustava talousarvio -ohje hallintokunnille. Lopullisen ohjeen kunnanhallitus hyväksyy. arvioidaan kehittyvän vuosina seuraavasti: Dnra 162104.04 V2016 NAKKILAN KUNTA Kunnanhallitus Hallintokunnille Alustava talousarvio -ohje hallintokunnille. Lopullisen ohjeen kunnanhallitus hyväksyy kokouksessaan 5.9.2016. Raportteja voi ottaa 2.9.2016

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI Kunnanhallitus 19.6.2017 119 LIITE NRO 1 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015» siirtymäsäännöksiä

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI Kunnanhallitus 18.6.2018 83 LIITE NRO 1 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA -SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman 2009-2011 laadintaohjeet Kaupunginhallitus 23.06.2008 1. Talousarvio ja suunnitelmakausi Käyttötalousosa ja investointiosa laaditaan 3-vuotiskaudelle

Lisätiedot

Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan.

Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan. JUANKOSKEN KAUPUNKI 15.6.2015 Kaupunginhallitus Jakelussa mainitut VUODEN 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEEET Lakkaavan kunnan talousarvio ja suunnitelma Juankoski laatii itsenäisen kaupungin viimeisen talousarvion

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa

Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Talouden sääntely uudessa kuntalaissa Kuntaliiton ja Etelä-Savon maakuntaliiton ajankohtaisseminaari 7.5.2015 Mikkeli Kehittämispäällikkö Sari Korento Uusi kuntalaki (410/2015) Hyväksyttiin eduskunnassa

Lisätiedot

Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje

Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman laadintaohje Talousarvion 2018 ja taloussuunnitelman 2019 2020 laadintaohje Kuntien yleinen talouskehitys Suomen julkinen talous on ollut alijäämäinen viime vuosikymmenen loppupuolelta saakka ja julkisen talouden suunnitelman

Lisätiedot

14.6.2012 VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2013 2015 VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET

14.6.2012 VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2013 2015 VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET 14.6.2012 VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2013 2015 VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET YLEISTÄ Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 11.6.2012 vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelman

Lisätiedot

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä 1 IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 24/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 07.12.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.12.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Osuuspankin kokoushuone 282 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 11.12.2013 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen

Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Vuoden 2014 talousarvion valmistelu ja vuoden 2013 talousarvion toteuttaminen Kaupunginvaltuuston seminaari 05.-06.21.2013 Ari Hirvensalo Talousjohtaja Kuntalaki 65 Talousarvio ja -suunnitelma Valtuuston

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE Vuoden 2017 Talousarvion täytäntöönpano-ohje Julkaisija: Vihdin kunta 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Yleistä Sitovuus Talousarvio on tärkein

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/ (11) Henkilöstöjaosto Vuoden 2018 henkilöstön koulutussuunnitelma ja koulutuskorvaus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/ (11) Henkilöstöjaosto Vuoden 2018 henkilöstön koulutussuunnitelma ja koulutuskorvaus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 5/2017 1 (11) Aika 13.12.2017, klo 17:03-18:20 Paikka Kokoustila Hermanni Käsitellyt asiat 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 Pöytäkirjan tarkastus 28 Henkilöstöjaoston

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2018 2019 Yleistä Kuntalain 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset

Lisätiedot

Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1

Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1 Utsjoen kunta Esityslista 1/2019 1 uusto Aika 14.01.2019 klo 12:00 Paikka Kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman uudelleen käsittely

Teknisen lautakunnan vuoden 2019 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman uudelleen käsittely Kunnanhallitus 270 21.11.2018 Tekninen lautakunta 49 28.11.2018 Teknisen lautakunnan vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2020-2021 taloussuunnitelman uudelleen käsittely Khall 21.11.2018 270 Taloussihteeri

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot