KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2016 laadintaohje"

Transkriptio

1 KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje

2 Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/5 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille taloussuunnitelma. Talousarvio laaditaan valtuustoon nähden sitovana käyttötalousosan osalta toimielintasolla ja investointiosan osalta hankeryhmittäin toimielintasolla kuitenkin siten, että hankinta-arvoltaan yli euron investoinnit käsitellään erillisenä hankkeena. Investointien osalta laaditaan investointisuunnitelma, joka käsitellään valtuustossa joko erillisenä asiana tai talousarvion liitteenä. Kauhavan kaupunkistrategiaan perustuvat, vuoden 2015 talousarvioon sisältyvät toimielimille määritellyt, valtuustoon nähden sitovat strategiset tavoitteet päivitetään tarvittavilta osin. Valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden lisäksi talousarviossa asetetaan toimielintasolla sitovia tavoitteita. Strategia kokonaisuudessaan löytyy kaupungin kotisivuilta Kouluverkon kehittämissuunnitelman mukaiset toimenpiteet kuten myös muut mahdolliset rakenteelliset ja tuottavuutta parantavat toimintamuutokset on huomioitava vuoden talousarviossa sekä taloussuunnitelmassa. Hallintokunnat valmistelevat talousarvioesityksensä annettujen ohjeiden perusteella. Lautakuntien hyväksymät esitykset palautetaan taloustoimistoon (ja web-budjetointiohjelmistoon tallennettuna) mennessä. Vuoden talousarvio tehdään 10 euron tarkkuudella ja vuosien taloussuunnitelma tehdään 1000 euron tarkkuudella. Koko suunnitelmakausi esitetään vuoden 2015 rahanarvossa. Määrärahat ja tuloarviot ilmoitetaan arvonlisäverottomina (nettomääräisinä). Talousarvion valmistelussa on varauduttava karsintakierrokseen sen jälkeen kun kaupungin tulorahoituksen taso on selvillä. Valtuusto päättää veroprosenteista ja käsittelee budjetin Käyttötalouden budjetointi Talousarvio laaditaan valtuustoon nähden sitovana seuraaville toimielimille: 1. Keskusvaalilautakunta 2. Tarkastuslautakunta 3. Kaupunginvaltuusto 4. Kaupunginhallitus 5. Perusturva 6. Kasvatus- ja opetuslautakunta (sis. musiikkiopiston johtokunta) 7. Vapaa-aikalautakunta 8. Tekninen lautakunta 9. Ympäristölautakunta

3 Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 3/5 Budjettiesitykset ja perustelutekstit vuodelle tallennetaan web-budjetointia käyttäen. Talousarvioehdotukset tulee tehdä todellista tarvetta vastaaviksi tarkkaa taloutta noudattaen. Informatiivisissa tiedoissa annetaan selvitys hallintokunnan talousarviovuoden toiminnasta. Talousarvioon ehdotettavat, nykytasoista toimintaa laajentavat uudet määrärahat tulee perustella tarkasti. Käyttötalousmäärärahat saavat olla enintään vuoden 2015 hyväksytyn talousarvion tasolla. Luvut syötetään budjettiin tileille kustannuspaikoittain. Valtuuston sitovuustason lisäksi talousarvio on toimielimeen nähden sitova tehtävä- (osasto 4) tai osatehtävä-tasolla (osasto 5). Pelastustoimen kustannukset budjetoidaan teknisen lautakunnan ja ylijäämärahastoista toteutettavat käyttötalouskohteet kaupunginhallituksen alle. Henkilöstökulut budjetoidaan kaupungille hyväksytyn, voimassaolevan vakanssirakenteen mukaisena. Palkkamäärärahat varataan siten, että vakanssien haltijoiden nykyisiin palkkoihin varataan 0,7 prosentin korotus. Vuosiloman-, sairasloma- ym. sijaisuudet hoidetaan pääsääntöisesti ao. toiminnon vakansseihin nimetyllä henkilöstöllä. Mikäli ulkopuolisia sijaisia kuitenkin tarvitaan, budjetoidaan heille varattavat palkkamäärärahat seuraavasti: - Sairausloman sijaiset, tili Äitiys- ja isyysloman- sekä vanhempain- ja hoitovapaan sijaiset, tili Vuosilomansijaiset, tili Muut sijaiset, tili 4017 Henkilöstösuunnitelman sanallisessa osassa on mainittava sijaisten ja/tai lisätyövoiman tarpeesta. Sijaisuuksia koordinoi henkilöstöjohtaja. Avoimeksi tulevien virkojen tai toimien rationalisointia / täyttämistä koordinoi henkilöstöjohtaja. Tavoitteena on optimiin mitoitetun organisaation saavuttaminen kaikilla toimialoilla, joten luonnollinen poistuma on hyödynnettävä täysimääräisesti. Mikäli tehtävää ei voida jättää täyttämättä tai tehtäviä jakaa, tulee lautakunnan henkilöstöjohtajan lausunnon saatuaan hakea virkojen ja toimien sekä yli 12 kk:n pituisten sijaisuuksien täyttämistä varten kaupunginhallitukselta täyttölupa. Palkkojen sivukulut syötetään budjettiin keskitetysti taloushallintotiimin toimesta. Sosiaaliturva-, työttömyysvakuutus-, tapaturmavakuutus- ja ryhmähenkivakuutusmaksuihin sekä palkkaperusteiseen KuEL-maksuun varataan yhteensä 24 prosenttia. VEL:n alaisten opettajien palkkaperusteisiin sivukuluihin varataan 28 prosenttia. Myös eläkemenoperusteinen ja varhaiseläkemenoperusteinen KuEL-maksu tallennetaan talousarvioon keskitetysti taloushallintotiimin toimesta. Ennakkotiedon mukaan varhemaksun määrän arvioidaan vuonna nousevan noin 2 prosenttia ja eläkemenoperusteinen maksun laskevan noin 3 prosenttia vuoden 2015 tasosta. Kuelpalkkaperusteinen eläkemaksu nousee 0,2 %-yksikköä. Työttömyysvakuutusmaksu nousee 0,5 %-yksikköä. Talousarvio sisältää sekä ulkoiset että sisäiset erät, mutta on valtuustoon nähden sitova ulkoisten erien osalta. Sisäisiä eriä ovat mm. kaupungin oman toiminnan ateriapalvelut ja sisäiset vuokrat. Sisäisten erien budjetoinnissa on huomioitava, että sisäinen meno ja tulo tulee olla yhtä suuri (netto = 0). Sisäisen palvelun tuottajan (tilapalvelun, ruokapalvelun, konekeskuksen ym.) on valmisteltava oman toimintansa sisäisten erien jakaminen yhdessä taloushallinnon kanssa, ja erien budjetointi suoritetaan keskitetysti hallintokuntien ja taloustoimen yhdessä sopimalla tavalla.

4 Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 4/5 Kustannuslaskennalliset erät tallennetaan keskitetysti taloushallinnon toimesta. Kustannuslaskennallisia eriä ovat mm. taloushallinnon ym. kustannusten vyörytykset ja poistot. Lomatoimen hallinnon kustannukset tulee kattaa täysimääräisesti Melan tarkoitusta varten maksamalla hallintorahalla. Talousarvioesitykseen sisältyvien hankkeiden kustannusarviot ja kuntarahaosuudet on eriteltävä informatiivisissa tiedoissa. Uusiin hankkeisiin ei lähdetä talousarviovuoden aikana, mikäli niihin ei talousarviossa ole myönnetty rahoitusta tai ellei ulkopuolinen rahoitus kata kuluja täysimääräisesti. Henkilöstösuunnitelma Henkilöstösuunnitelman pohja tehdään hallintokunnille valmiiksi kansioon t:1yhteinen/taloussuunnitelmat/. Kukin hallintokunta täydentää laskentataulukkoon henkilöstömuutokset. Taulukkoon on valmiiksi syötetty henkilökunnan määrä sellaisena kuin se oli henkilöstöhallinnon ohjelmassa Tämä tieto tulee hallintokunnissa tarkistaa vastaamaan tilannetta ja merkitä muutokset vuodelle sekä suunnitelmavuosille. Oikeanpuolimmaiseen sarakkeeseen voi kirjoittaa lisätietoja. Henkilöstösuunnitelmassa (oo-document-tiedosto samassa kansiossa) mainitaan sanallisesti mahdollisesta lisätyövoiman tarpeesta perusteluineen (esim. vuonna tarvitaan tilapäisesti 1 henkilö 3 kk:n ajaksi x-projektiin). Myös muut tiedossa olevat henkilöstön määrää tai vakanssien koko-/osa-aikaisuutta koskeva muutokset ml tiedossa olevat eläköitymiset mainitaan. Tavoitteet Investoinnit Talousarvioon sisällytetään valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset ja taloudelliset toimielinkohtaiset tavoitteet, jotka ovat strategisia. Lautakuntien tulee käsitellä tavoitteet elokuussa ennen talousarvioesityksen antamista. Konserniyhteisöille asetetaan omat tavoitteet. Tavoitteiden tulee olla mitattavissa, ja niiden saavuttamiseen asetetaan tavoitearvo ja aika. Kun tavoite saavutetaan, asetetaan uusi tavoite. Valtuustoon nähden sitovien tavoitteiden lisäksi toimialojen on määriteltävä lautakuntaan / kaupunginhallitukseen nähden sitovat tavoitteet. Lisäksi hallintokunnat laativat käyttösuunnitelmat, jotka ovat informatiivista tietoa valtuustoon nähden. Kun talousarvion sitovuustaso valtuustoon nähden muuttuu ylemmäksi, on informatiiviseen tietoon kiinnitettävä erityistä huomiota. Tavoitteet ja taloussuunnitelmaan liittyvät informatiiviset tiedot tallennetaan kansioon t:1yhteinen/taloussuunnitelmat/. Mittavan investointitarpeen vuoksi kestävä investointitaso (poistoja aiheuttavien investointien nettomäärän sovittaminen on sumu-poistojen tasoon) joudutaan ylittämään, mikäli toteutuksessa ei osittain päädytä vaihtoehtoisiin malleihin kuten esimerkiksi kiinteis-

5 Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 5/5 töleasing-ratkaisuihin. Investointien määrä on kuitenkin saatava kestävälle tasolle vuoteen 2020 mennessä. Kukin toimielin tekee investoinneista omat esityksensä. Investointiesityksissä on otettava huomioon aikaisemmat investointisuunnitelmat ja päätökset. Ne investointihankkeet, joihin haetaan valtionosuutta vuonna, on esitettävä otettavaksi vuoden investointiohjelmaan. Hankkeille on haettava mahdollisuuksien mukaan myös muuta rahoitusta. Investointeihin otettavan hankkeen / hankinnan kustannusten on oltava vähintään euroa. Käyttöomaisuuden vuosikorjausmenot budjetoidaan käyttötalouteen, ainoastaan perusparannuskustannukset otetaan uushankintojen lisäksi investointeihin. Investointiesitykset tehdään hankkeittain mahdolliset osahankkeet eritellen valmiiseen taulukkopohjaan kansioon t:1yhteinen/taloussuunnitelmat/. Esityksestä on käytävä ilmi hankkeen nimi, toteutusajankohta, kokonaiskustannukset, kustannukset vuosittain ja hankkeeseen saatavat valtionosuudet sekä hankkeen vaikutus käyttötalouteen. Lautakunta kohdistaa valtuuston myöntämän hankeryhmäkohtaisen määrärahan yksittäisille hankkeille. Lisätietoja antaa tarvittaessa Liisa Salo, puh tai Kauhavalla KAUHAVAN KAUPUNGINHALLITUS Markku Lumio kaupunginjohtaja Liisa Salo hallintojohtaja

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2014 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2014 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/6 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2016. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

Kh liite KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2017 laadintaohje

Kh liite KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2017 laadintaohje Kh 27.6.2016 161 liite KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/5 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2019. Vuodelle laaditaan

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2018 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2018 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/6 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2020. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2019 laadintaohje

KAUHAVAN KAUPUNKI. Talousarvion 2019 laadintaohje KAUHAVAN KAUPUNKI Talousarvion laadintaohje Kauhavan kaupunki TALOUSARVION 2/6 Talousarvion valmistelu Kauhavan kaupungin taloussuunnittelukausi on 3 vuotta, 2021. Vuodelle laaditaan talousarvion ja vuosille

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Talousarvion ja -suunnitelman perusta Talousarvion ja -suunnitelman perustana on Haapaveden kaupungin strategia. Sen mukaisesti

Lisätiedot

Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan.

Talousarvion valmistelusta vastaa kaupunginhallitus sekä kukin toimielin omalla tehtäväalueellaan. JUANKOSKEN KAUPUNKI 15.6.2015 Kaupunginhallitus Jakelussa mainitut VUODEN 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEEET Lakkaavan kunnan talousarvio ja suunnitelma Juankoski laatii itsenäisen kaupungin viimeisen talousarvion

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2016 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.

Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa. Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla

Lisätiedot

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio 2018 - taloussuunnitelma vuosille 2018-2020 Eurajoen kunta Hallintokuntien talousarvion laadintaohjeet 1. Aluksi Kuntalain 110 :n mukaan

Lisätiedot

Talousarvio- ja tilauskehykset

Talousarvio- ja tilauskehykset VUODEN 2014 TALOUSARVION TEKNISET LAADINTAOHJEET TALOUSARVION VALMISTELUN AIKATAULU Vuoden 2014 talousarvion valmistelu on käynnistynyt hallintokuntien kanssa 14.-30.5. käytävillä tilaaja-tuottaja -neuvotteluilla.

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman laadintaohjeet UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvion 2009 ja taloussuunnitelman 2009-2011 laadintaohjeet Kaupunginhallitus 23.06.2008 1. Talousarvio ja suunnitelmakausi Käyttötalousosa ja investointiosa laaditaan 3-vuotiskaudelle

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI 2/5 11.1.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI 2/5 11.1.2016 KAUHAVAN KAUPUNKI 1/5 Kauhavan kaupungin vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 14.12.2015 talousarvion vuodelle 2016. Hallintokuntien tulee noudattaa

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Talousarvio 2015 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 15.12.2014 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille

Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio taloussuunnitelma vuosille Eurajoen kunnanhallitus Hallintokuntien laadintaohjeet - talousarvio 2019 - taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 Eurajoen kunta Hallintokuntien talousarvion laadintaohjeet 1. Aluksi Kuntalain 110 :n mukaan

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

14.6.2012 VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2013 2015 VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET

14.6.2012 VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2013 2015 VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET 14.6.2012 VUODEN 2013 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2013 2015 VALMISTELU JA LAADINTAOHJEET YLEISTÄ Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 11.6.2012 vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelman

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2019 talousarvion laadintaohje 1 Talousarvion laadintaprosessi ja aikataulu Vuoden 2019 talousarvion laadintaprosessi aikatauluineen sekä vastuutahoineen on seuraava:

Lisätiedot

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki

Iiris-Maija Koivujärvi-Viitala jäsen Harri Kontiainen Eija Mahlamäki 1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 8/2012 Aika: Torstai 11.10.2012 klo. 19.00-20,45 Paikka: Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä: Markku Koskela puh.johtaja Kari Tuuliniemi varapuheenjohtaja Iiris-Maija

Lisätiedot

418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018

418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018 418 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 1.10.2018 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 7/2018 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: 1.10.2018 klo 8.30 Karvian kunnantalo Kunnanhallituksen

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 11.9.2017 Toimielimet ja valmistelevat viranhaltijat VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2020 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA

Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Lappeenrannan kaupunki 12.9.14 VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2016 2017 LAADINTA Yleistä Kaupunginhallitus päättää ensi vuoden ja taloussuunnittelukauden kehysten tarkistuksesta kokouksessaan

Lisätiedot

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE

ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE Dnro NAKKILAN KUNTA Kunnanhallitus Hallintokunnille ESITYSTEN TEKEMINEN VUODEN 2018 TALOUSARVIOON JA TALOUSSUUNNITEL- MAAN VUOSILLE 2019 2021 Yleinen taloudellinen kehitys Julkisen talouden suunnitelman

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2017 2018 Yleinen taloudellinen tilanne Kuntalaisiin ja kuntiin vaikuttava lainsäädäntö on voimakkaasti uudistumassa. Uusi kuntalaki

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012

OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012 OHJE 1 (6) Hallintokunnille TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2010 2012 Yleistä Yli-Iin kunta liitetään osaksi Oulun kaupunkia 1.1.2013. Taloussuunnitelma laaditaan vuosille 2010-2012, ja tavoitteena on pyrkiä

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Laadintaohjeet

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018. Laadintaohjeet UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2018 Laadintaohjeet Kaupunginhallitus 16.06.2015 1. Raamin perusteet Koska kaupungin verotulojen kasvu on vaisua ja valtionosuudet pienenevät

Lisätiedot

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KUHMOISTEN KUNTA 8.9.2014 1 Lautakunnat Hallintokunnat VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOTEEN 2017 ULOTTUVAN TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talousarvioesityksen laadinnan perusteet Kuntalain 65 :n mukaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017

IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO/PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2014 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2015 2017 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011

45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011 Sastamalan Tilakeskuksen Sastamalan Tilakeskuksen Sastamalan Tilakeskuksen 45 27.09.2011 63 23.11.2011 71 14.12.2011 Tilakeskuksen talousarvio 2012 ja taloussuunnitelma 2012-2015 - liikelaitoksen talousarvion

Lisätiedot

OHJE VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN SEKÄ VUODEN 2018 TALOUSARVION JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAATIMISEKSI

OHJE VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN SEKÄ VUODEN 2018 TALOUSARVION JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAATIMISEKSI OHJE VUOSIEN 2018 2022 TALOUSSUUNNITELMAN SEKÄ VUODEN 2018 TALOUSARVION JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAATIMISEKSI Suunnittelujärjestelmän kokonaisuus Strategia Kaupunkistrategia vuosille 2014-2025 hyväksyttiin

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

KHALL. 11.1.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. YLEISTÄ Kunnanhallitus lähettää hallintokunnille valtuuston 20.12.2009 :n 65 kohdalla hyväksymän vuoden 2011 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosiksi

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet

Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet Aikataulu: Talousarvio laaditaan liitteenä olevan aikataulun mukaan (ks. Liite 1). Budjettipohjat ja tietojen syöttäminen: Kukin esimies valmistelee taloussihteeri

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelma Laadintaohje Kuntatalouden epävarmuus jatkuu ja suurimman epävarmuustekijän siihen tuo nyt lausuntokierroksella olevat maakuntauudistus

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 7/2018 Aika 1.10.2018 klo 8.37 11.32 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Isotalo Aila varapuheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadinta

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadinta MUONION KUNTA Kunnanhallitus 17.8.2017 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2019 2020 taloussuunnitelman laadinta 1. Talousarvion ja -suunnitelman perusta Kuntataloutta on leimannut viime vuodet kireys,

Lisätiedot

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI Kunnanhallitus 19.6.2017 119 LIITE NRO 1 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,

Lisätiedot

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4

Kiinteistöpalv ,2 Yhteensä ,4 Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (5) Tukipalvelulautakunta, 15, 11.08.2015 Tukipalvelulautakunta, 23, 29.10.2015 23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta MjuDno-2015-671 Tukipalvelulautakunta,

Lisätiedot

Kunnallinen Asetuskokoelma

Kunnallinen Asetuskokoelma N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 31 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018 Asianro 305/02.06.01/2019 Hallintopäällikkö Anne Rantala 25.2.2019: Teknisen lautakunnan vuoden 2018 tilinpäätös on oheismateriaalina.

Lisätiedot

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI

VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI Kunnanhallitus 18.6.2018 83 LIITE NRO 1 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN LAADINTAOHJE JA TALOUSARVIORAAMI YLEISTÄ TALOUSARVIOSTA JA -SUUNNITELMASTA Taloussuunnitelma kattaa kolme tulevaa vuotta,

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE 1.Yleistä KunL. 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. Luumäen kunnan talousarvio laaditaan tileittäin

Lisätiedot

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.

Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta. Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (5) Vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017 2018 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2016 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2014 tilinpäätöksen sekä vuoden 2015 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:

Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet: NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien

Lisätiedot

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä

IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011. Yleistä 1 IIN KUNTA PALVELUSOPIMUS VUODELLE 2008 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2008 2011 Yleistä Kuntalain 65 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Hallitus 28.8.2013 Versio 1.0 1 (8) Sisällysluettelo VUODEN 2014 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2015 2016 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET...

Lisätiedot

Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset

Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset Koetalousarvion rakenne ja JHSsuositukset Koetalousarvion laadinnan aloitustilaisuus 12.6.2018 Pasi Leppänen 1 Koetalousarvion osat tuloslaskelma (maakunta ja liikelaitokset yhteensä ilman sisäisiä eriä

Lisätiedot

Kauhavan kaupungin vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet

Kauhavan kaupungin vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Kh 2 liite KAUHAVAN KAUPUNKI 1/5 Kauhavan kaupungin vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 19.12.2016 talousarvion vuodelle 2017. Hallintokuntien tulee

Lisätiedot

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2018 2019 Yleistä Kuntalain 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO- OHJE Vuoden 2017 Talousarvion täytäntöönpano-ohje Julkaisija: Vihdin kunta 1 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Yleistä Sitovuus Talousarvio on tärkein

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus Kaupunginhallitus 268 17.10.2012 Kaupunginhallitus 280 23.10.2012 Kaupunginhallitus 282 29.10.2012 Vuoden 2013 talousarvioehdotus ja vuosien 2013-2015 taloussuunnitelmaehdotus sekä vuosien 2013-2017 investointisuunnitelmaehdotus

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma

Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019

Lisätiedot

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman 2018 laadintaohje

Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman 2018 laadintaohje Perusturvakuntayhtymä Akselin vuoden 2017 talousarvion ja taloussuunnitelman 2018 laadintaohje 1 Talousarvion laadintaprosessi ja aikataulu Vuoden 2017 talousarvion laadintaprosessi aikatauluineen sekä

Lisätiedot

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA

TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA Tekninen lautakunta 107 16.12.2014 TEKNISEN LAUTAKUNNAN VUODEN 2015 KÄYTTÖSUUNNITELMA 395/00.04.041/2014 Tekla 107 Hallintosihteeri Katja Dahlman: Valtuusto on hyväksynyt kokouksessaan 15.12.2014 Harjavallan

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (8) Vuoden 2019 talousarvio ja vuosien 2020 2021 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2019 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2017 tilinpäätöksen sekä vuoden 2018 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE

VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017 2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJE 1.Yleistä KunL. 110 :ssä säädetään talousarvion ja taloussuunnitelman laatimisesta. Luumäen kunnan talousarvio laaditaan tileittäin

Lisätiedot

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN 2015-2017 VALMISTELUOHJEET Suunnittelun aikataulu Toimialat jättävät esityksensä kunnanhallitukselle 30.09.2014 mennessä. Sisäiset erät tulee

Lisätiedot

Väkiluku ja väestöennuste

Väkiluku ja väestöennuste Ohje 1 (6) Vuoden 2019 talousarvion laadintaohje 1. Yleistä Talousarvion ja suunnitelman asiakirjapohjana on vuoden 2018 talous- ja toimintasuunnitelma. Tarkastuslautakunta on jälleen kiinnittänyt huomiota

Lisätiedot

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Talousarvio 2016 1 (6) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 14.12.2015 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2014-2015 TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2014-2015 TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 25.6.2012 Palvelukeskuksille VUODEN 2013 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2014-2015 TALOUS- SUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAN TEHTÄVÄT JA SISÄLTÖ Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa 1 KAUHAJOEN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Laadintaohjeet

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma Laadintaohjeet UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2017-2019 Laadintaohjeet Kaupunginhallitus 20.06.2016 Suunnittelukehys 2017-2019 Kaupungin talousarvion ja taloussuunnitelman tavoitteiden

Lisätiedot

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017

TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 Talousarvio 2017 1 (6) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2017 Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 19.12.2016 hyväksymää talousarviota.

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN

KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN KAUPUNGINHALLITUKSEN SUUNNITTELUKEHYKSET JA LAADINTAOHJEET TALOUSSUUNNITELMAAN 2020-2023 2 Linjaukset / Toimintakatevaade Toimintakatevaade määritetään kaupunkitasoisesti; Vuoden 2020 menot vuoden 2019

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA

SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA SONKAJÄRVEN KUNTA 22.9.2014 Kunnanhallitus Toimielimet SONKAJÄRVEN KUNNAN VUODEN 2015 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2017 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTA Yleinen taloudellinen tilanne Suomen bruttokansantuotteen

Lisätiedot

Kokouskutsu Tekninen lautakunta 10/2018

Kokouskutsu Tekninen lautakunta 10/2018 Kokouskutsu Tekninen lautakunta 10/2018 Kokousaika ja paikka: Keskiviikko 26.9.2018 klo 18.00 Kunnantalo, kunnanhallituksen huone ------------------------------------------------------------- LIITTEET:

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus /194/2016 TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA VALMISTELUOHJEET

SÄKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus /194/2016 TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA VALMISTELUOHJEET SÄKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus 20.6.2016 04.041/194/2016 TALOUSARVIO 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 2020 VALMISTELUOHJEET 1 Sisällysluettelo 1 Suunnitteluperusteet... 2 1.1 Talousarvion ja -suunnitelman

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

Taloussuunnitelmaa v ei hyväksytä sitovana vaan ohjeellisena.

Taloussuunnitelmaa v ei hyväksytä sitovana vaan ohjeellisena. 1 IIN KUNTA TALOUSARVIO VUODELLE 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 2019 2020 Yleistä Talousarvion tehtävä Kuntalain 110 :n mukaan: Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi

Lisätiedot

Kauhavan kaupungin vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet

Kauhavan kaupungin vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet KAUHAVAN KAUPUNKI 1/6 Kauhavan kaupungin vuoden 2019 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 10.12.2018 talousarvion vuodelle 2019. Hallintokuntien tulee noudattaa

Lisätiedot

23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta. 24 Teknisen johtajan ajankohtaiskatsaus / tukipalvelulautakunta

23 Talousarvio 2016 / Käyttötalous / tukipalvelulautakunta. 24 Teknisen johtajan ajankohtaiskatsaus / tukipalvelulautakunta Mäntyharju Pöytäkirja 5/2015 1 (10) Aika 29.10.2015, klo 17:30-18:39 Paikka Kunnantalo, teknisen johtajan huone Käsitellyt asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus 23

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi

Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi Tekninen lautakunta 164 03.10.2017 Teknisen lautakunnan esitys vuoden 2018 talousarvioksi ja vuosien 2018-2021 taloussuunnitelmaksi 474/02.021/2017 TL 164 Selostus: Savonlinnan kaupunginhallitus on antanut

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Nimi ja tehtävät Vakka-Suomen Vesi LIIKELAITOS on KUNTALAIN MUKAINEN Uudenkaupungin

Lisätiedot

Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017

Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017 Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017 Virasto: Nuorisoasiainkeskus Laatija: Lilja Kinnunen Henkilöstö- ja henkilöstömenosuunnitelma 2015-2017: toteutuma 2013, 2014 käyttösuunnitelman pohjalta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Tiistai kello Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Viranomainen TUUSNIEMEN KUNTA Tekninen lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA 9 / 2011 KOKOUSAIKA Tiistai 01.11.2011 kello 17.00 20.25 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja

Lisätiedot

Salon kaupungin toiminnan ja talouden kehys vuosille 2016 2019 ja talousarvion laadintaohjeet

Salon kaupungin toiminnan ja talouden kehys vuosille 2016 2019 ja talousarvion laadintaohjeet Salon kaupungin toiminnan ja talouden kehys vuosille 2016 2019 ja talousarvion laadintaohjeet Strategiset lähtökohdat vuosille 2016 2019: Kaupunkistrategia 2015 2018 1. Salo on seutunsa keskus, joka tuottaa

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallinto-osasto KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN TIEDOTE 24.3.2016 1 KAUHAVAN TILINPÄÄTÖS SELVÄSTI YLIJÄÄMÄINEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2015 oli tarkistusten jälkeen lähes 0,6 miljoonaa euroa alijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2016 esiteltävä vuoden

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma

Talousarvio ja vuosien 2012-2013 taloussuunnitelma Vesihuoltolaitoksen johtokunta 4 19.01.2011 Vesihuoltolaitoksen johtokunnan käyttösuunnitelma vuodelle 2011 2/02.02.02/2010 VESI 4 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio on kunnan kaikkia

Lisätiedot

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011

VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Teknisen lautakunnan valvontajaosto 18 30.03.2011 VUODEN 2011 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN TARKISTAMINEN VALVJAOS 18 Toimialan vt. esimies 29.3.2011 Kaupunginvaltuusto on 7.12.2010

Lisätiedot

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135 Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2016 2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET TALOUDEN KEHITYS Ohjeet vuoden 2016 talousarvion valmistelua varten joudutaan edelleen antamaan erittäin epävarman taloustilanteen

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma Laadintaohje 1 (8) Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2019 2020 taloussuunnitelma Laadintaohje Vuoden 2018 talousarvion laadintaohje on valmisteltu vuoden 2016 tilinpäätöksen sekä vuoden 2017 puolivuotisraportin pohjalta.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö

Lisätiedot