Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
|
|
- Erkki Ranta
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YMP 7/0/0 PIRKKALA Kurikan asemakaavan laajennus (nro ) Osallisumis- ja arvioinisuunnielma Kurikka uusi pienaloalue Linnakivi
2 YMP 7/0/0 Osallisumis- ja arvioinisuunnielman arkoius Osallisumis- ja arvioinisuunnielma (OAS) laadiaan kaavoiusyön alkaessa osana kaavayön ohjelmoinia. Siinä esieään suunnielma osallisumisen ja muun vuorovaikuuksen järjesämisesä sekä vaikuusen arvioinnisa. OAS:n laaiminen perusuu maankäyö- ja rakennuslakiin (MRL ). OAS ehdään ennen muua osallisia varen. Osallisia ova mm. asukkaa, kiineisöjen omisaja, yheisö sekä kunnan ja valion viranomaisia ai muu joiden asumiseen, yöekoon ai muihin oloihin kaava saaaa huomaavasi vaikuaa (MRL ). Osallisumis- ja arvioinisuunnielman ulisi anaa osallisille perusiedo kaavahankkeesa ja sen valmiseluprosessisa niin, eä osallise voiva arvioida omala kannalaan hankkeen merkiysä sekä arvea osallisua kaavan valmiseluun. Osallisumis- ja arvioinisuunnielmaa voidaan arviaessa arkenaa kaavoiushankkeen aikana aina ehdousvaiheeseen asi. Suunnielman arkisuksesa iedoeaan osallisille esim. kuuluuksella. Jos OAS ei osallisen mielesä ole asianmukainen, hän voi esiää kaavoiajalle ja viime kädessä Pirkanmaan ELY-keskukselle neuvoelua sen riiävyydesä (MRL. ). Esiys on ehävä ennen kaavaehdouksen aseamisa julkisesi nähäville. Suunnielualue Alueen pina-ala on yheensä n.,7 ha. Suunnielualue sijoiuu Pirkkalan Kurikkaan ns. Manalanprunnin alueelle. Alue on ällä hekellä mesäinen alue, jossa kulkee ulkoilureii. Alueen läheisyydessä Naisenjärven lähellä on puheiden mukaan sijainnu ennen linnakivi linnavuorella. Pirkkalan Linnavuori uskin oli muinaislinna-radiion mukainen puolususlinna vaan ehkä paikallinen levooman ajan pakolinna, suojapaikka. Linnakiveä ei ole esinnöisä huolimaa löydey. Hisoriaan viiaen uudelle pienaloalueelle on anneu nimi Linnakiven asuinalue. Alueen sijaini Pirkkalan opaskaralla Alusava avoiee Alueen maanomisajana on kuna ja aloie kaavamuuokseen on ullu kunnanhalliuksela. Asemakaavoius on ullu vireille kaavoiuskasauksessa 0. Tavoieena on asemakaavoiaa pienaloalue Kurikan asuinalueen jakeeksi. Suunnielussa oeaan eriyisesi huomioon luonnonympärisö, maisema ja ympäröivä rakennuskana. Alueen kaunäkymiin ja miakaavaan kiinnieään eriyisä huomioa. Laadullisena avoieena on omaleimainen, laadukas ja urvallinen uusi pienaloalue. Kurikan asemakaavan laajennus nro - osallisumis- ja arvioinisuunnielma
3 YMP 7/0/0 Kaavailanne, suunnielma ja selviykse Maakunakaava Alueella on voimassa Pirkanmaan. maakunakaava (007) ja Pirkkalan yleiskaava (99). Maakunakaavassa alue on osoieu asunoalueeksi (A). Maakunakaava 007 Yleiskaava Voimassa olevassa oikeusvaikuukseomassa yleiskaavassa vuodela 99 alue on osoieu maa- ja mesäalousalueeksi, jolla on ulkoilun ohjaamisarvea ai ympärisöarvoja (MU). Pirkkalan aajamayleiskaava 00 -yö on ehdousvaiheessa. Keväällä 0 ehdouksena nähävillä olleessa aajamayleiskaavassa alue on osoieu asuinpienalojen alueeksi (). Alueen viereen on osoieu ohjeellinen ulkoilureii, pyöräilyn kehiämiskäyävä ja viheryheysarve. Yleiskaava 99 Taajamayleiskaava 00 ehdous (9..0) Kurikan asemakaavan laajennus nro - osallisumis- ja arvioinisuunnielma
4 YMP 7/0/0 ja Kuri- Asemakaava Alueella ei ole asema-kaavaa. Alue rajauuu Kurikan asemakaavaan, joka on vahvisunu kanien osala vahvisuneen asemakaavan rajalle. Oe asemakaavayhdiselmäsä alueela Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnielma 00 Alue sijoiuu Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnielmassa keskusa-alueen, merkiäväsi äydenneävän asuinalueen ja uuden, merkiäväsi kehieävän yöpaikka-alueen väliselle alueelle. Oe rakennesuunnielmasa. Kurikan asemakaavan laajennus nro - osallisumis- ja arvioinisuunnielma
5 YMP 7/0/0 Maanomisus Alueen pina-ala on yheensä n.,7 ha. Maanomisajana on Pirkkalan kuna. Selviykse Alueela on laadiu keväällä 0 liio-oravaselviys ja kesällä 0 luonoselviys. Alueelle laadiaan arviaessa myös muia selviyksiä. Vaikuukse ja niiden arvioini Vaikuusalueeseen kuuluu Kaavoiusyön aikana arvioidaan asemakaavan laajennuksen vaikuuksia. Olennaisia arvioinikoheia ällä suunnielualueella on: ympärisövaikuukse, erveellisyys, urvallisuus, viihyisyys yhdyskunarakeneen aloudellisuus liikeneellise vaikuukse (liikenneurvallisuus, kevy liikenne, liiymä, oimivuus, liikeneen melu) Koko kunaa palvelevan virkisyeiin vaikuavuus kunnan liikkumisen verkossa rakenneu ympärisö kaupunkikuva, maisemakuva palvelurakenne luonoympärisö Kaavaa valmiselaessa vaikuusen arvioinnin arvea äsmenneään. Kekä ova osallise ja sidoyhmä? Osallisia asiassa ova suunnielualueen ja lähialueen asukkaa sekä oimija, joiden olosuheisiin kaava saaaa huomaavasi vaikuaa. Viranomaisen ja yheisöjen osala osallisuminen ja vuorovaikuus asemakaavoiuksen yheydessä apahuva eupäässä neuvoeluiden ja lausunojen kaua. Asemakaavan laajennuksesa iedoeaan seuraaville osapuolille: Naapurionien omisaja Kunnan hallinokunna Tampereen aluepelasuslaios Tampereen kaukolämpöoimina Elenia verkko Oy Pirkanmaan Ely-keskus Pirkkalan Kurikan asukasyhdisys Pirkkalan omakoiyhdisysen yheisoimikuna Pirkkala-seura ry. Pirkkalan ympärisöyhdisys Muu ilmoiuksensa mukaan Kurikan asemakaavan laajennus nro - osallisumis- ja arvioinisuunnielma
6 YMP 7/0/0 Mien voi osallisua mien suunnielusa iedoeaan? Suunnieluvaihe Työsäminen Käsiely Osallisuminen Tiedoaminen Tavoieaika-aulu Aloiusvaihe Vireille ulo kaavoiuskasauksella OAS:n riiävyyden OAS nähävillä 9/0 Yleisen avoieiden ai arvioini. Suunniel- Kuuluus kaavan vireille- aseelu, erikseen Kunnanhalliuksessa man riiävyydesä ulosa ja OAS:n nähävil- lähöieojen kokoaminen (KH). voi jäää kirjallisen läolosa. Kaavan vireilleuman Viranomaisneuvoelu mielipieen. losa iedoeaan Pirkkalai- OAS:n laadina arviaessa nen lehdessä, virallisilla (MRA ). Oas ilmoiusauluilla sekä kunnan käsiellään ympärisölauakunnassa. www-sivuilla sekä kirjeise muulla paikkakunnalla asuville maanomisa- Valmiseluvaihe 0 Ehdousvaihe 0/0-/0 Hyväksymisvaihe -/0 Kaavaluonnoksen laadina Kaavaluonnoksesa saaujen mielipieiden ja lausunojen jälkeen luonnos yöseään kaavaehdoukseksi. Kaavan hyväksymisen pääökseneko (kunnanhallius, valuuso). Kaavaluonnos käsiellään ympärisölauakunnassa (YMPLA). Valmiseluaineiso nähävillä 0 pv. Kaavaehdous käsiellään YMPLA:ssa ja KH:ssa joka aseaa ehdouksen nähäville 0 pv.. Viranomaisneuvoelu (MRA ). Kunnanhallius esiää kunnanvaluusolle kaavan hyväksymisä. Mielipieen esiäminen valmisuneesa aineisosa kirjallisesi ja suullisesi nähävilläolon aikana. Mahdollise muisuukse kirjallisesi nähävilläolon aikana Mahdollise valiukse Hämeenlinnan hallino-oikeudelle. Kuka valmiselee kaavaa ja misä saa lisäieoa? Asemakaavoiusa ekee Pirkkalan kunnan maankäyö. Lisäieoja anava Kaavoiusjohaja Mai Jääskeläinen Toimisoarkkiehi Pauliina Pelkonen 00 Sähköposiosoie: eunimi.sukunimi@pirkkala.fi jille. Luonnos nähävillä kunnanvirasossa ja wwwsivuilla. Tiedoaminen Pirkkalainen lehdessä, virallisilla ilmoiusauluilla ja www-sivuilla. Ehdous nähävillä kunnanvirasossa ja wwwsivuilla Tiedoaminen Pirkkalainen lehdessä, virallisilla ilmoiusauluilla ja www-sivuilla. Kuuluus hyväksymispääöksesä lehdessä ja virallisilla ilmoiusauluilla. Käyniosoie: Pirkkalan kuna Maankäyö Suupanie 90 PIRKKALA Suunnielun eenemisä voi seuraa neissä osoieessa Mien mielipide ai muisuus anneaan? Mielipieen ai muisuuksen voi jäää posise vapaamuooisella kirjeellä, sähköposilla osoieeseen ymparisooimenkirjaamo@pirkkala.fi ai käymällä henkilökohaisesi maankäyön palvelupiseessä. Kommenoini sähköisessä muodossa on oivoavaa, koska se helpoaa viesien käsielyä prosessin eri vaiheissa. Kurikan asemakaavan laajennus nro - osallisumis- ja arvioinisuunnielma
7 YMP 7/0/0 Asemakaavaprosessi Kurikan asemakaavan laajennus nro - osallisumis- ja arvioinisuunnielma 7
8 Pirkkalan kuna Dnro YMP 7/0/0 KURIKAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS (nro ) Liie Asemakaavan laajennusalue C Kaupunkimiaus Tampere, Pirkkalan kuna Sijainikara LV RM P PK VV sl AK LV AK AK PY AK SR C PK AK PY C C AK C PY AK PY PY VU W Y PY AK AK sl T VR T T PK- VU PK- T PK- T VR M T/res PK- sm SL- M Oe yleiskaavasa 99 M MT LV PY VV VU AK sm PY AK PK PK AK sm PY MU L db DEN VR L db DEN PK-/ res VU PK-/ res T/res T/res MU T/res MU M /PK /PK /P /PK /PK sl /PK /PK /PK VR PY VR
9 k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k k Manalanprunni Z Z Z Z Z Z Rp Rp 0 0 Rp Rp7 Rp7 Rp9 Rp70 Rp Rp7 Rp Rp9 Rp0 Rp Rp Rp Rp Rp Rp Rp Rp 9 9 Rp Rp0 Rp Rp0 Rp79 Rp7 9 9 Rp77 Rr7 Rp7 Rp7 Rp Rp Rp Rp Rp Rp Rp Rp Rp Rp7 rp rp7 rp0 rp7 rp7 rp7 rp70 rp rp79 rp 9 0 Haikka :7 :9 :9 :70 :0 : : : :0 : : :7 : :9 :0 : : : : :9 :0 :7 : :9 :90 :9 :9 :9 :9 :9 :9 :97 :9 :99 :00 :0 :0 :0 :0 :0 :0 :07 :0 :09 :0 : : : : :7 :7 :70 :7 :7 :7 :7 :7 :7 :7 :77 :7 :79 :7 :70 :79 :7 :77 :7 : :7 :7 rakeneilla PRUNNINTIE KARSIKONTIE -SIMONTIE SATUP. VASIKKAHAKA EMÄNNÄNP. TARINOLKU KURIKANTIE METSÄMÄENKAARI LTOHAKA METSÄPOLKU le a le a a a en pp pp/ pp/ pp pp pppp pp pp 00+0 e=0. e=0. e=0. e= e=0. e=0. 0. e=0. e= VK P -/s -/s I ½kI- I- I- ½kI Liie Kaavan laajennusalue. Tanpereen kaupunki KURIKAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS (nro ) OTE AJANTASAKAAVASTA :000 0 Pere 00 Kurikka Pirkkalan kuna Dnro YMP 7/0/0
10 Pirkkalan kuna Dnro YMP 7/0/0 MET SÄM TIE ÄEN KAA IN NN ARI U PR TIE N IKO S AR K KU RI KA NT IE 00 Kurikka Kaavan laajennusalue Liie KURIKAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS (nro ) Rakenneu- ja luonnonympärisö Pysyilmakuva 0 :000
LIETO / LOUKINAINEN / MATINTALO 2 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , SUUNNITTELUALUE
ainalo Osallisumis- ja arvioinisuunnielma LEO / LOUKNANEN / ANALO ASEAKAAVA JA ASEAKAAVAN UUOS OSALLSUS- JA ARVONSUUNNELA..0,..0 SUUNNELUALUE Suunnielualue sijaisee Loukinaisissa Seälän asuinalueen iä-
LIITE 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Pitkärannan ja Valtavainion asemakaava. Päivitetty Suunnittelualue
L OSLLISUMIS- J RIOSUUILM Pikärannan ja alavainion asemakaava Päiviey..0. Suunnielualue ämä osallisumis- ja vioinisuunnielma koskee Ulvilan kaupungin Pikärannan ja alavainion kaupunginosien asemakaavan
ISOSANNAN (8.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 20 TONTIN 23 ASEMAKAAVAN MUUTOS
ISOSANNAN (8.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 20 TONTIN 23 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1633 Asemakaavan selosus Porin kaupunkisuunnielu 20.11.2013 Vireilleulo 6.9.2013 Luonnosvaihe nähävillä 7.9 20.9.2013 KH KV 1.
METSÄKAARI 12 (TONTTI ) ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN. Asemakaavan muutos, joka koskee 2. kaupunginosan (Kontiopuisto) korttelin 35 tonttia 11.
PEKSÄMÄEN KAUPUNK ASEMAKAAVAN MUUTOS METSÄKAAR (TONTT ---) ASEMAKAAVAN MUUTTAMNEN Asemakaavan muuos, joka koskee. kaupunginosan (Koniopuiso) korelin onia. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7..0 (arkenneu 0..0) PERUS-
PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012
PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Killon asemakaavan laajennus (nro 251) Killonvainiontien kadun jatkaminen Linnakalliontielle Päivityshistoria 30.5.2018 YLA Maanmittauslaitos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria 8.9.2017 Yla PIR 891/1103/2016 PIR 996/1103/2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis-
SELOSTUS Pääskykallion muutos 1
SELOSUS Pääskykallion muuos L:\KAAVA\EX\KAAVASEL\7\ Paaskykallion_m.doc\H PÄÄSKYKALLION ASEMAKAAVAN MUUOS KAAVAN LAAIJA: LIEDON KUNNAN KAAVOIUS JAEKNISE PALVELU: Kaavoiusinsinööri Juha Mäki p. 0 09 Suunnielija
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria
PIRKKALA Linnakallion asemakaavan laajennus (nro 231) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria 26.11.2015 Mitä on suunnitteilla? Ilmakuva Hannu Vallas Alue sijoittuu keskeiselle paikalle
PIR1105/1103/2016. Lentokuva Vallas Oy 2014
Lentokuva Vallas Oy 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Partolan asemakaavan muutos (nro 246) Partolan liikennealueen muutos välillä Nuolialantie - Pereentie - VT3 Päivityshistoria 24.8.2016 YMP
A197 Hennan bulevardin laajennuksen asemakaava KAAVASELOSTUS
A197 Hennan bulevardin laajennuksen asemakaava KAAVASELOSTUS Elinvoima- ja ekninen valiokuna 12.01.2019 Ehdous nähävillä 21.02. - 07.03.2019 A197 Hennan bulevardin laajennus, asemakaava Asia 1/10.02.03/2019
SELOSTUS Eritasoliittymän_muutos 1 LIETO ASEMANSEUTU ERITASOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS
SELOSTUS Eiasoliiymän_muuos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Aseman_eiaso_m.docx\PS ERITASOMÄN KAAVAN LAATIJA: ASEMAKAAVAN MUUTOS LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoiusinsinööi Juha Mäki p. 0
LUKKARINMÄKI 12 HORN 2 LUKKARINMÄKI HORN 2 ALHAISI 13 ASEMAKAAVAN MUUTOS, RAIVAAJANKATU SIJAINTIKARTTA 1:5000. Kaupunkikehityspalvelut
SJANTKARTTA :000 ASEMAKAAVAN MUUTOS, RAVAAJANKATU Kaupunkisuunnielu Kaupunkikehiyspalvelu Örninkau Saamakau Kivenhakkaajankau Kivenhakkaajankau Kärkänkau lomäenkau Kurimonkuja Kulkurinkuja Koulukau Kerimanninkau
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI. Mustalahden asemakaava Liikenneselvitys. Työ: E23641. Tampere 18.5.2010
MÄNÄ-VLPPULAN KAUPUNK Musalahden asemakaava Liikenneselviys yö: E ampere 8..00 ARX Ympärisö Oy PL 0 ampere Puhelin 00 000 elefax 00 00 www.airix.fi oimiso: urku, ampere, Espoo ja Oulu Mänä-Vilppulan kaupunki,
LUKKARINMÄKI 12 HORN 2 LUKKARINMÄKI HORN 2 ALHAISI 13 ASEMAKAAVAN MUUTOS, RAIVAAJANKATU SIJAINTIKARTTA 1:5000. Kaupunkikehityspalvelut
SJANTKARTTA :000 ASEMAKAAVAN MUUTOS, RAVAAJANKATU Kaupunkisuunnielu Kaupunkikehiyspalvelu Örninkau Saamakau Kivenhakkaajankau Kivenhakkaajankau Kärkänkau lomäenkau Kurimonkuja Kulkurinkuja Koulukau Kerimanninkau
SELOSTUS K muutos 1
SELOSTUS K. 0 muuos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\K_0_m.doc\TH LETO LTTONEN LTTOSTEN KORTTELN 0 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATJA: LEDON KUNNAN KAAVOTUS JA TEKNSET PALVELUT: Kaavoiusinsinööri Juha Mäki p. 00
638/AKM SILTAKATU ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
/AKM SLTAKATU -9 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muuos koskee Plaanin (.) kaupunginosan korelin 9 onia. Asemakaavan muuoksella muodosuu Plaanin (.) kaupunginosan korelin 9 oni. HYVÄKSYMSPÄVÄMÄÄRÄT:
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria
PIRKKALA Vähäjärven asemakaavan muutos (nro 219) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria 29.05.2017 Mikä on OAS? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoitustyön alkaessa
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016
PIR 891/1103/2016 ilmakuva Röni-kuva Oy 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria 31.10.2017 Yla 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus
638/AKM SILTAKATU ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
/AKM SLTAKATU -9 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muuos koskee Plaanin (.) kaupunginosan korelin 19 onia. Asemakaavan muuoksella muodosuu Plaanin (.) kaupunginosan korelin 19 oni. KÄSTTELYPÄVÄMÄÄRÄ:
HARJUKATU 41 (TONTTI 593-2-16-15) ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN. Asemakaavan muutos, joka koskee 2. kaupunginosan (Kontiopuisto) korttelin 16 tonttia 15.
PEKSÄMÄEN KAUPUNK ASEMAKAAVAN MUUTOS HARJUKATU 41 (TONTT 593-2-16-15) ASEMAKAAVAN MUUTTAMNEN Asemakaavan muuos, joka koskee 2. kaupunginosan (Koniopuiso) korelin 16 onia 15. Asemakaavan muuoksella muodosuu
638/AKM SILTAKATU ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
/AKM SLTAKATU -9 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muuos koskee Plaanin (.) kaupunginosan korelin 19 onia. Asemakaavan muuoksella muodosuu Plaanin (.) kaupunginosan korelin 19 oni. KÄSTTELYPÄVÄMÄÄRÄ:
LIETO LOUKINAINEN PERKIÖNTIE ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
SELOSTUS L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\Perkionie.doc\PS ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATJA: LEDON KUNNAN KAAVOTUS JA TEKNSET PALVELUT: Kaavoiusinsinööri Juha Mäki p. 0 0 Kaavoiusariehi Pea Sillanpää
YMP326/1103/2014. Lentokuva Vallas Oy 2009
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos ja laajennus (nro 239) Tommilan päiväkodin tontin muuttaminen asumiseen Päivityshistoria 5.5.2014YMP Lentokuva Vallas Oy 2009 LIITTEET:
AP TÄHTINIEMENTIE PUOSHAK 92.2 I I I I AO s TÄHTINIEMI
K K P500 P800 :8 9 Puoshaka Messuraii k 95 90 9.5 9.9 9.6 9.9 9.0 9.0 9. 9. 9. 9.5 9.5 9. 9. 9.9 9. 89. 87.8 87.6 87. 86. 705 7 56 57 9 5 7 6 6 5 9 0 08 5 9 8 8 7 7 78-9--M50-9--M50-9--M50 UTTORATT TÄHTNEMENTE
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
YMP658/1103/2012 Kurikka, 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pereen asemakaavan laajennus (nro 248) Pereensaari Päivityshistoria 21.8.2017 YLa 1 Pereen asemakaavan laajennus nro 248 - osallistumis-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos (nro 238)
YMP 376/1103/2014 Lentokuva Vallas Oy 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos (nro 238) 1 Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos nro 238
Hausjärvellä on neljä taajamaa: Oitissa 2416 asukasta, Ryttylässä 1842 asukasta, Hikiässä 1135 asukasta ja Monnissa 800 asukasta.
Hausjärven omakoioni 0 Hausjärvellä on neljä aajamaa: Oiissa 6 asukasa, Ryylässä 8 asukasa, Hikiässä 5 asukasa ja Monnissa 800 asukasa. Eäisyyde kaupunkeihin: Helsinkiin 85 km, Laheen 5 km, Hämeenlinnaan
SELOSTUS Hartelan muutos 1 L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\2015\4_14_Hartelan_muutos.docx\PS LIETO LOUKINAINEN HARTELAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
SELOSUS Harelan muuos L:\KAAVA\EX\KAAVASEL\0\ Harelan_muuos.docx\PS LEO LOUKNANEN HELAN ASEMAKAAVAN MUUOS KAAVAN LAAJA: LEDON KUNA / KAAVOUS JA EKNSE PALVELU: Kaavoiusinsinööri Juha Mäki p. 0 0 Kaavoiusarkkiehi
YMP658/1103/2012 YMP613/1103/2014. Lentokuva Vallas Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Turrin asemakaavan muutos ja laajennus (nro 241)
YMP658/1103/2012 YMP613/1103/2014 Lentokuva Vallas Oy 2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Turrin asemakaavan muutos ja laajennus (nro 241) Päivityshistoria luo19.1.2016 30.3.2015 YMP 10.6.2014 1
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
YMP658/1103/2012 Kurikka, 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pereen asemakaavan laajennus (nro 248) Pereensaari Päivityshistoria 21.8.2017 YLa 13.2.2018 Yla 1 Pereen asemakaavan laajennus nro 248
PIR/1257/1103/2017. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kyöstin asemakaavan muutos (nro 247) Korttelit 725, 746 Päivityshistoria 7.11.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kyöstin asemakaavan muutos (nro 247) Korttelit 725, 746 Päivityshistoria 7.11.2017 YLa 1 Kansikuva yllä, Lentokuva Vallas, 2013 Kansikuva alla, Pirkkalan kunta / Tampere
AMMATTIRAKENTAJILLE LUOVUTETTAVAT ASUNTOTONTIT KEVÄÄLLÄ 2019
www.urku.fi/oni..0 AMMATTIRAKENTAJILLE LUOVUTETTAVAT ASUNTOTONTIT KEVÄÄLLÄ 0 Tonin kiineisöunnus Osoie Pina-ala m Rak.oik. k-m Käyöarkoius Kärsämäki --0- Heikki Huhamäen polku 0+0 AP- Yli-Maaria ---,,
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Loukonlahden asemakaavan korttelin 224 muutos ja laajennus (nro242) Päivityshistoria 7.5.2015 YMP Lentokuva Vallas Oy 2012 LIITTEET: Sijaintikartta, maakuntakaava,
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kyöstin asemakaavan muutos (nro 247) Korttelit 725, 746a Päivityshistoria 7.11.2017 16.4.2018 YLa 5.11.2018 Yla 1 Kansikuva yllä, Lentokuva Vallas, 2013 Kansikuva
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria 17.08.2017 Yla PIR 891/1103/2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Naistenmatkantien liikennealueen muutos katualueeksi välillä Kurikantie - VT3 Päivityshistoria Yla PIR538/1103/2018 YMP658/1103/2012
YMP658/1103/2012 Lentokuva Vallas Oy 2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan, Niemenmaan ja Rantaniityn asemakaavan muutos ja laajennus Turrin, Kyöstin ja Haikan asemakaavan muutos (nro
Aluevarausmerkinnät: T/kem Maakuntakaava
kk mk mv se jl ma ge pv nat luo un kp me va sv rr rr A AA C P TP T TT T/kem V R RA RM L LM LL LS E ET EN EJ EO EK EP S SL SM SR M MT MU MY W c ca km at p t t/ kem mo vt/kt/st vt/kt st yt tv /k /v ab/12
PIR/198/1103/2018. Rönikuva Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Partolan alueen Veskan hotellin asemakaavan muutos (Kaava nro 252)
Rönikuva 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Partolan alueen Veskan hotellin asemakaavan muutos (Kaava nro 252) Päivityshistoria Yla 4.6.2018 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Niemenmaan asemakaavan muutos (nro 253) Päivityshistoria Yla PIR 537/1103/2018
PIR 537/1103/2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Niemenmaan asemakaavan muutos (nro 253) Päivityshistoria 31.5.2018 Yla LIITTEET: Sijaintikartta, maakuntakaava ja taajamayleiskaava 2020 Ajantasa-asemakaavaote
Ulvilan kaupunki Nummelan kaupunginosa (7), kortteli 375 tontti 9, Hormiston kaupunginosan (13.), Palokujan katu (osa) sekä peltoalue (osa).
ULVILAN KAUPUNKI Hormison asemakaan muuos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA / 6 LIITE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hormison ja Nummelan asemakaan muuos Ulvilan kaupunki Nummelan kaupunginosa
MYNSTERIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelia 344 ja korttelin 346 tontteja 1-4 sekä katualuetta
MYNSTERN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korelia ja korelin oneja - sekä kaualuea MYNSTERN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Koreli, osa korelia sekä kaualuea MAANKÄYTTÖOSASTO ULVLAN KAUPUNK ASEMAKAAVASELOSTUS
KOMISSION KERTOMUS. Suomi. Perussopimuksen 126 artiklan 3 kohdan nojalla laadittu kertomus
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.2.205 COM(205) 4 final KOMISSION KERTOMUS Suomi Perussopimuksen 26 ariklan 3 kohdan nojalla laadiu keromus FI FI KOMISSION KERTOMUS Suomi Perussopimuksen 26 ariklan 3 kohdan
LIITE 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Pitkärannan ja Valtavainion asemakaava. Päivitetty Suunnittelualue
L SLLU- J RIUUIL ikärannan ja alavainion emakaava äiviey... Suunnielualue ämä osallisumis- ja vioinisuunnielma koskee Ulvilan kaupungin ikärannan ja alavainion kaupunginosien emakaavan laaimisa (kaupunginosa
Kaavaselostus
: : : : 0,0 m : : 0, m : 0,0 m, m 0,0 m / I / 0,0 m I / 0,0 m / I / 0,0 m PÄHKINÄPUISTO 00, m :, m 0,0 m I /, m, m,0 m, m, m 0,0 m : 0 0 00 : 0 rp, m, m I /, m 0,0 m 0,0 m 0,0 m / I /,0 m : : : : : : :
LIITE 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Pitkärannan ja Valtavainion asemakaava. Päivitetty Suunnittelualue
L SLLU- J RSUUIL ikärannan ja alavainion emakaava äiviey... Suunnielualue ämä osallisumis- ja vioinisuunnielma koskee Ulvilan kaupungin ikärannan ja alavainion kaupunginosien emakaavan laaimisa (kaupunginosa
ULVILAN KAUPUNKI. Loukkuran asemakaava (laajennus) ja asemakaavan muutos
ASEMAKAAVASELOSTUS Louuran asemaaava ja asemaaavan muuos ULVLAN KAUPUNK Louuran asemaaava (laajennus) ja asemaaavan muuos Koreli oni -, oreli oni -, oreli oni - ja oreli oni - seä au- ja puisoaluea. DNo
SELOSTUS. Dnro KAUS/112/2010 VP 3/25.1.2010 13.11.2013 RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Dnro KAUS//00 VP /5..00..0 609 56 SELOSTUS RIESKALAN (7.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Vireille: 9..00 KH hyväksyny: KV hyväksyny: PERUS- JA TUNNISTETIEDOT TUNNISTETIEDOT
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
YMP649/1103/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
YMP649/1103/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 243) Vanhan kirjaston tontin muuttaminen asuinkerrostalotontiksi Päivityshistoria 17.8.2015 YMP Lentokuva Vallas
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.
LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie
Dnro ESAVI/7609/04.09/2014. Asia voidaan ratkaista, vaikka lausuntoa ei anneta. Asiakirjat on toimitettu Iitin kunnanvirastoon.
) Aluehalinoviraso Iiin kuna PL 32 Dnro ESAVI760904.092014 Eelä-Suomi 47401 KAUSALA IITIN KUNTA yiäj..u, _2o2: Asianro 21-11'2014 Saapunu.ZC _2oA 720. _.,..,20. Tiedoksi -" CLf Ush j Viie Kouvolan kaupunki,
Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava
Iso-Räyrinki Kirsinranta ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja sisältöön nähden tarpeellinen
HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO KUNINKAANTAMMI KESKUSTA ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
HELSNGN KUPUNKSUUNNTTELUVRSTO SEMKVOSSTO 0:50 KUNNKNTMM KESKUST SEMKV J SEMKVN MUUTOKSEN SELOSTUS SEMKVN J SEMKVN MUUTOKSEN SELOSTUS SEMKV- J SEMKVN MUUTOSKRTT NRO 50 PÄVÄTTY.9.0. semakaava koskee: Helsingin
Yhdessä yhteistyöllä. -toimintamalli
1 Yhdessä yheisyöllä ERITYIS- -oiminamalli OPETTAJA 2 Meidän hyvä fiilis Konflikien rakaisumalli Jälkikäsiely Seinäjoen kaupungin Yhdessä yheisyöllä oiminamalli sisälyy koulujen suunnielmaan oppilaiden
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...
RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUUPALAN KOULUALUEEN ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lähtökohdat Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
YMP649/1103/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
YMP649/0/205 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 24) anhan kirjaston tontin muuttaminen asuinkerrostalotontiksi Päivityshistoria 7.8.205 YMP Lentokuva allas Oy 202
Y m p ä r i s t ö k a t s a u s
Y m p ä r i s ö k a s a u s 2007 Finavia ja ympärisö vuonna 2007 Ympärisölupia vireillä ympäri maaa Vuonna 2007 Länsi-Suomen ympärisölupaviraso anoi pääöksen ympärisönsuojelulain mukaisesa luvasa Tampere-
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Asemakaavaehdotus 30.4.2009 YHTEENVETO KAAVA-ALUEISTA
PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Asemakaavaehdotus 30.4.2009 YHTEENVETO KAAVA-ALUEISTA KORTTELIALUEET Käyttötarkoitus Osuus A (A, AP ja AK) 8,20% 15,12 C 4,69% 8,66 RA 43,83% 80,82 RM 24,69% 45,53 EN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 214005183 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.12.2015 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 303 (tontit 1 ja
2.4.2012. Ennen opiskelua OHJAUSTOIMINTA TALOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMASSA
OHJAUSTOIMINTA TALOTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMASSA Mikkelin ammaikorkeakoulun pedagogisen sraegian mukaan ohuksen avoieena on edisää opiskelijoiden siouumisa opiskeluunsa, ukea heidän yksilöllisiä uravalinoan
Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus
Kosken koulukeskus 9.3.2018 Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus Maakuntakaava Alueella on voimassa Ympäristöministeriön 21.12.2011 vahvistama Etelä-Karjalan maakuntakaava. Kosken koulun alue on maakuntakaavassa
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta
KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ULVILAN KAUPUNKI. Pitkärannan asemakaava (laajennus) ja asemakaavan muutos
ASMAKAAVASLOSTUS Pikärannan emakaava ja emakaavan muuos / ULVILA KAUPUKI Pikärannan emakaava (laajennus) ja emakaavan muuos Koreli 0-,,, ja 0-, osa koreleisa,,, sekä puiso-, lähivirkisys- ja kaualuee..0
LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA
LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun
Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KH 28.8.2017 Liite 34 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA,
HUITTISTEN KAUPUNKI / Tekninen palvelukeskus / suunnittelu- ja maankäyttöpalvelut / kaavoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osayleiskaavan muutoksen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA,
Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 834/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan laaditaan asemakaava hankkeesta osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan osallisten
ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kouvolan kaupunki Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ANJALANKOSKEN TAAJAMAYLEISKAAVAN MUUTOS JA LAAJENTAMINEN VALTATIEN 15 PARANTAMINEN Kouvolan kaupunki Tekniikka- ja ympäristöpalvelut
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva
A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kellon keskustan asemakaavan muutoksen ja asemakaavan laajennuksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kaavan laadinnan yhteydessä
KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5189 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 22.11.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelin 543 tontteja 1 ja 2, korttelin
VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( )
A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 10.04.2017 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 (915-16-9251-2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Liite 4) Täydennetty
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus. 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue KAAVOITUS 2017
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2017 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.3.2016 KURIKAN KAUPUNKI Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
HERRALAHDEN (14.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTIN 19 ASEMAKAAVAN MUUTOS
HERRLHDEN (.) KUPUNGNOSN KORELN ONN 9 SEMKVN MUUOS 609 66 semaaavan selosus Yllä: havainnepiirros/riehioimiso R-Vasamäi Oy Porin aupunisuunnielu 6.0.05 Vireilleulo.6.05 Luonnosvaihe nähävillä.6 7.6.05
Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
(Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 4; JUSSILAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Alueen pinta-ala on n. 96
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee