YMP649/1103/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YMP649/1103/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma"

Transkriptio

1 YMP649/0/205 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 24) anhan kirjaston tontin muuttaminen asuinkerrostalotontiksi Päivityshistoria YMP Lentokuva allas Oy 202

2 Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 24 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2

3 Suunnittelualue Kaavamuutos käsittäää ns. vanhann kirjaston ton- ja Suupantien kulmauksessa Suupantorin kul- malla. Rakennuksessa on tällä hetkellä Pirkka- lan kunnan hallintotiloja. Tontti on osa korttelia 70, ja sille sijoittuu ko. kiinteistön lisäksi kaksi asuinkerrostaloa käsittävä kiinteistö nro tontille. tin numero 70/2 ( )) Suupankujan Tontilla oleva rakennus on valmistunut 978 alun perin kaupan tiloiksi. Kirjasto sijoittui raken- rakennus oli vuoteen 200, kunnes kirjasto muutti nykyisiin tiloihin. apautuviin tiloihin sa- neerattiin nykyiset oimistotilat vuonna 200. Rakennus on huonokuntoinen ja toisen kerrok- sen tiloissa on todettu kosteusvaurioita minkä vuoksi osa tiloista on poissa käytöstä. anhentuneen 970-luvun rakennuksen kunto, remontoimisen kalleus sekä remonteilla saavu- tettava elinkaaren lyhyys ovat johtaneet arvioi- maan tontin kehitysmahdollisuuksia uudisraken- tamisen keinoin. nukseen 985 (rakennuslupa), jossa käytössä ireilletulo Alueen kaavoitus on tullut vireille vuoden 20 kaavoituskatsauksella, KH Suunnittelualue,Ktj-selaintietopalvelu, Maanmittauslaitos 205 Alustavat tavoitteet Osallistumis- ja arviointisuunnitelmann tarkoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoitustyön alkaessa osana kaavatyön ohjelmointia. Siinä esitetään suunnitelma osallistumisen ja muun vuorovaikutuksen järjestämisestä sekä vaikutusten arvioinnista. OAS:n laatiminen perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRL 6 ). OAS tehdään ennen muuta osallisia varten. Osallisia ovat mm. asukkaat, kiinteistöjen omistajat, yhteisöt sekä kun- nan ja valtion viranomaisia tai muut joiden asumiseen, työtekoon tai muihin oloihin kaava saattaaa huomattavasti vaikuttaa (MRL 62 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tulisi antaa osallisille perustiedot kaavahankkeesta ja sen valmisteluprosessista niin, että osalliset voivat arvioidaa omalta kannaltaan hankkeen merkitystä sekä tarvetta osallistua kaavan valmisteluun. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaann tarvittaessa tarkentaa kaavoitushankkeen aikana aina ehdotusvai- ole asianmukainen, hän voi esittää kaavoittajalle ja viime kädessä Pirkanmaan ELY-keskukselle neuvottelua sen riittävyydestä (MRL 64. ). Esitys on tehtävä ennen kaavaehdotuksen asettamista julkisesti nähtäville. heeseen asti. Suunnitelman tarkistuksesta tiedotetaan osallisille esim. kuulutuksella. Jos OAS ei osallisen mielestä Keskustan maankäytön tehostaminen sekä asumisen ja palveluiden kehittäminen kuntakeskuksessa puoltavat ajatusta tontin kehittämistä asuinkäyttöön. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on tutkia tontin muuttamista asumisen kortteliksi. Täydennysrakentamisen sovittaminen ympäröivään rakentamiseen, rakenteellinen auto- Kaupunkikuvallisesti ja arkkitehtuurin osalta tavoitteena on mahdollistaa laadukastaa ja omaleimaista keskusta- rakentamista, viihtyisää ja urbaania asumista,, sekä joukkoliikenteeseen tukeutuvaa ja esteetöntä kaupunkia. Määrällisiksi tavoitteiksi on alustavasti kaavailtu tontin mahdollistavan asumista n. 000 ke-m2, liiketiloja katu- tasoon ke-m2 sekä pysäköinti rakenteellisena tontin omaan tarpeeseen. paikoitus sekä liikenteelliset ratkaisut ovat osaltaan tutkittavia asioitaa asemakaavamuutoksen laadinnassa. Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 24 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma

4 Kaavatilanne, suunnitelmat, selvitykset ja päätökset Maakuntakaava Alueella on voimassa Pirkanmaan. maakuntakaava (2007) ja Pirkkalan yleiskaava (996). Maakuntakaavassa alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C). Maakuntakaava 2040 työ on luonnosvaiheessa. Maakuntakaava Yleiskaava oimassa olevassa Yleiskaava 995:ssä alue on osoitettu julkisten palveluiden ja hallinnon alueeksi (C). altuuston ( ) hyväksymässä uudessa taajama-alueen yleiskaava 2020:ssa alue on merkitty niinikään keskustatoimintojen alueeksi (C). Alue on tarkoitettu asemakaavoitettavaksi. Alueelle saa osoittaa palveluja hallintoa keskustaan soveltuvaa asumista sekä ympäristöhäiriötä aiheuttamatonta työpaikkatoimintaa, näihin liittyvää liikennettä ja virkistystä sekä yhdyskuntateknistä huoltoa. Yleiskaava 2020 on korkeimmassa hallinto-oikeudessa valituksen johdosta. alitus ei koske suunnittelualuetta. Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 24 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4

5 Oikeusvaikutteettomat yleiskaava 995 ja Taajamayleiskaava 2020 (alt ) Asemakaava Tontilla on asemakaava, joka on tullut voimaann Tontti on merkitty liike- ja toimistorakennusten kort- telialueeksi (K). Rakennusoikeutta tontilla on 200 ja sallittu kerroskorkeus kaksi. Naistenmatkan osa-alueenasemakaavojen voimaantulopäiviä sekä asemakaavayhdistelmä. Tampereen kaupunkiseudun rakennussuunnitelma 200 Ote rakennesuunnitelmasta. Pirkkalan keskusta on kohde 27. Yleissuunnitelma 2004 Pirkkalan keskustan täydennysrakentaminen perustuu 200 järjestetynn arkkitehtikilpailun tuloksena syntynee- seen keskusta-alueen yleissuunnitelmaan (A-Konsultit, 2004). Yleissuunnitelman keskeinen tavoite oli esittää Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 24 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5

6 tapa, jolla keskustan matalalla tehokkuudella rakennetut korttelit täydennysrakennetaan vaiheittain. Yleissuunnitelma on toteutunut Koulutien itäpuolen osalta sekä torin, Suupantien Naistenmatkantien ja Nordean kiinteistön rajaaman korttelin osalta. Yleissuunnitelma käynnisti kuntakeskuksen täydennysrakentamisen. Kaupunkiseudun yhteinen rakennemalli sekä siinä ääneen lausuttu tarve kaupunkirakenteen tiivistämiselle ja täydennysrakentamiselle sekä kunnan omat tavoitteet asukasmäärän kasvusta 200 mennessä ovat johtaneet siihen, että kuntakeskustaa on suunniteltu 200-luvun kaavamuutoksissa yleissuunnitelmaa tehokkaammin. Mm. kunnanviraston kehityshanke sekä lukion kaavamuutos ovat esimerkkeinä em. muutoksesta. Maanomistus Tontin pinta-ala on 207 m2 ja maanomistajana on Pirkkalan kunta. Naapuriosallisina tiedotetaan kiinteistöjä , , , ja Selvitykset Olemassa olevia selvityksiä aluetta koskien on Naistenmatkantien meluselvitys (Ramboll Oy, 20), Naistenmatkantien (mt 022) liikenneselvitys (Sito Oy, 2007, 20); Pirkkala liikenne-ennusteen päivitys vuodelle 200, (Kalenoja, 2008); Pirkkalan keskustan luontoselvitys Yleiskaavaan, (Ramboll Oy, 2009), Suupan liikennejärjestelyiden yleissuunnitelma, (Sito Oy 204), Modernin rakennusperinnön selvitys (M. Hinnerichsen, 2008). aikutukset ja niiden arviointi aikutusalueeseen kuuluu Pirkkalan keskusta kokonaisuudessaan. Keskeisin vaikutusalue rajautuu lännessä Lentoasemantiehen, pohjoisessa Naistenmatkantiehen, idässä Suupantien risteykseen ja ähäjärveen ja etelässä Pyhäojaan sekä liikenteellisesti koulukeskuksen ja Suupankujan kerrostalojen tontteihin. Kaavoitustyön aikana arvioidaan asemakaavamuutoksen vaikutuksia. Olennaisia arviointikohteita tällä suunnittelualueella on: ympäristövaikutukset, terveellisyys, turvallisuus, viihtyisyys yhdyskuntarakenteen taloudellisuus liikenteelliset vaikutukset (liikenneturvallisuus, kevyt liikenne, liittymät, toimivuus) rakennettu ympäristö kaupunkikuva, maisemakuva palvelut Kaavaa valmisteltaessa vaikutusten arvioinnin tarvetta täsmennetään. Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 24 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6

7 Ketkä ovat osalliset ja sidosryhmät? Osallisia asiassa ovat suunnittelualueen ja lähialueen asukkaat sekä toimijat, joiden olosuhteisiin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. iranomaisten ja yhteisöjen osalta osallistuminen ja vuorovaikutus asemakaavoituksen yhteydessä tapahtuvat etupäässä neuvotteluiden ja lausuntojen kautta. Asemakaavan laajennuksesta tiedotetaan seuraaville osapuolille: Naapuritonttien omistajat (5 asuntoosakeyhtiötä) Kunnan hallintokunnat Pirkanmaan pelastuslaitos Tampereen kaukolämpötoiminta Elenia Oy Pirkanmaan Ely-keskus Pirkkalan ympäristöyhdistys Pirkkala-Seura Ry Pirkanmaan maakuntamuseo Muut ilmoituksensa mukaan Miten voi osallistua miten suunnittelusta tiedotetaan? Suunnitteluvaihe Tavoiteaika-taulu Työstäminen Käsittely Osallistuminen Tiedottaminen Aloitusvaihe ireille tulo kaavoituskatsauksella OAS:n riittävyyden OAS nähtävillä 7-9/205 Yleisten tavoitteiden tai arviointi. Suunnitel- Kuulutus kaavan vireille- asettelu, erikseen Kunnanhallituksessa man riittävyydestä tulosta ja OAS:n nähtävil- lähtötietojen kokoaminen (KH). voi jättää kirjallisen läolosta. Kaavan vireilletuman iranomaisneuvottelut mielipiteen. losta tiedotetaan Pirkkalai- OAS:n laadinta tarvittaessa nen lehdessä, virallisilla (MRA 26 ). Oas ilmoitustauluilla sekä kunnan käsitellään ympäristölautakunnassa. www-sivuilla sekä kirjeitse muulla paikkakunnalla asuville maanomista- almisteluvaihe 0/205-6/206 Ehdotusvaihe 7-/206 Hyväksymisvaihe 2/206-/207 Kaavaluonnoksen laadinta Kaavaluonnoksesta saatujen mielipiteiden ja lausuntojen jälkeen luonnos työstetään kaavaehdotukseksi. Kaavan hyväksymisen päätöksenteko (kunnanhallitus, valtuusto). Kaavaluonnos käsitellään ympäristölautakunnassa (YMPLA). almisteluaineisto nähtävillä 0 pv. Kaavaehdotus käsitellään YMPLA:ssa ja KH:ssa joka asettaa ehdotuksen nähtäville 0 pv. 2. iranomaisneuvottelu (MRA 26 ). Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle kaavan hyväksymistä. Mielipiteen esittäminen valmistuneesta aineistosta kirjallisesti ja suullisesti nähtävillä olon aikana. Mahdolliset muistutukset kirjallisesti nähtävilläolon aikana Mahdolliset valitukset Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle. Kuka valmistelee kaavaa ja mistä saa lisätietoa? Asemakaavoitusta tekee Pirkkalan kunnan maankäyttö. Lisätietoja antaa jille. Luonnos nähtävillä kunnanvirastossa ja wwwsivuilla. Tiedottaminen Pirkkalainen lehdessä, virallisilla ilmoitustauluilla ja www-sivuilla. Ehdotus nähtävillä kunnanvirastossa ja wwwsivuilla Tiedottaminen Pirkkalainen lehdessä, virallisilla ilmoitustauluilla ja www-sivuilla. Kuulutus hyväksymispäätöksestä lehdessä ja virallisilla ilmoitustauluilla. Arkkitehti Santeri Kortelahti etunimi.sukunimi@pirkkala.fi Pirkkalan kunta Maankäyttö Suupantie 960 PIRKKALA Suunnittelun etenemistä voi seurata netissä osoitteessa Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 24 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7

8 Miten mielipide tai muistutus annetaan? Mielipiteen tai muistutuksen voi jättää postitse vapaamuotoisella kirjeellä, sähköpostilla osoitteeseen tai käymällä henkilökohtaisesti maankäytön palvelupisteessä. Kommentointi sähköisessä muodossa on toivottavaa, koska se helpottaa viestien käsittelyssä prosessin eri vaiheissa. Asemakaavaprosessi Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 24 - osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8

9 Pirkkalan kunta Dnro YMP 649/0/205 NAISTENMATKAN ASEMAAAN MUUTOS (NRO 24) Liite Asemakaavan muutos- ja laajennusalue C Kaupunkimittaus Tampere, Pirkkalan kunta Sijaintikartta :4 0.0 /s :526 :529 :527 2: 876:.6 : :522 :52 4. :54 :4 :484 :528 :55 ra :56 876: SM 80 Lava :57 Loukonlahti :529 :58 :59 876:2 :485 : :54 Hiidenkari Kuikurasaari :4 Uimar. :5 Haikanniemi luo 4:5 876:2 :52 :7 0 :20 80 :9 : :86 :88 : :200 2:72 :90 5 :20 :96 :99 :89 :202 :990: :990: 2:76 2:7 :0 : :84 :82 :8 2:82 :204 2:85 2: :98 2:87 :28 :29 :74 :2 4 7 :59 :58 4:56 2:6 4:46 2:94 : : 2:2 2: 2:4 :5 2:82 Lepomoisio 2:8 2:4 4:576 8:0 Koulu :5 :90 2:54 2:48 7 PIRKKALA 2:5 :67 2:6 2:52 2:50 2:44 :66 2:89 :527 :47 2:5 2:47 4:282 Terv.k. :65 2:46 4:4 4:7 4:296 4:6 4:02 :58 4:584 2:25 7:990: 2 4:97 7:0 4:58 4:5 4:96 2:84 4:279 4:255 2:48 4:2 4:26 60 Turkkirata 65 2:52 4:29 :542 2:9 4: :56 2:7 6 :2 2:7 2:4 48 Sankila :42 :56 2:74 2:6 2:9 2:77 2:45 4:445 4:47 4:556 :708 4:44 4:440 4:446 4:557 4:56 4:545 4:42 4:476 4:474 4:55 4:475 4:5 4:448 4:450 :728 4:559 4:48 4:457 4:5 878: 4:54 4:454 4:455 4:55 4:56 4:549 :78 4:587 4:552 :47 :76 4:588 :724 :77 4:59 4:54 4:482 :725 :7 4:48 :79 4:592 4:589 4:55 4:487 4:590 4:602 4:594 4:595 :72 4:550 4:67 :726 4:560 4:548 4:54 4:542 4:48 4:574 4:575 :727 :720 4:540 4:58 4:59 4:485 4:672 :6 :5 :47 4:508 4:507 4:456 4:45 4:480 4:59 4:60 :722 4:60 :70 :9 :2 4:57 4:596 :2 4:9 :7 4:600 4:56 4:606 4:599 4:607 :662 4:675 4:577 :20 :55 :22 Koivistonkorpi 4:597 4:608 :72 4:604 4:55 :58 4:598 4:609 :2 4:6 4:60 :97 2:79 Aittokorpi 4:62 4:6 :88 2:04 25 :0 :07 :06 2: :80 :57 2:02 2:08 Huovi 2:7 2:66 2:99 2:82 2:8 2:67 2:98 2:84 2:86 :45 :25 :57 : :6 :49 2:75 :54 U 4:695 ähäjärvi :46 :47 :49 :26 :4 :27 :48 :28 :5 ra 2 65 n to 2:2 2: :44 2:98 2:96 2:87 Manalanprunni :24 Ku 2: 2:97 2:85 4:64 : :2 Jäähalli 2:70 48 Sankila 4:605 uorenhaka :08 2:8 Ote valtuuston hyväksymästä yleiskaavasta 2020 : :729 :72 4:547 4:505 4:504 4:447 4:452 4:570 :4 :29 :57 adelmakorpi 4:506 4:45 4:479 4:645 4:484 4:67 4:558 4:52 4:49 4:260 : 4:546 4:54 4:50 4:477 4:26 4:259 4:478 :02 ar :72 :7 :70 4:555 4:554 4:5 4:502 4:472 4:57 4:572 :96 : :709 4:59 4:50 4:6 Ollinaho :544 :54 4:58 4:509 4:500 4:50 2:05 2: :57 :422 4:57 4:499 4:422 4:57 Hävinnytniitty :42 4:498 4:42 4:42 4:49 4:486 2:78 :47 :49 2:72 2:06 2:77 Kurikka 4:4 4:424 4:48 :748 :74 4:4 4:40 4:425 4:47 4:444 4:6 :6 :0 E 2:75 2:44 2:76 4:628 4:426 4:46 : :742 :747 :480 5 :545 :480 :746 :75 4:442 4:44 : :74 :745 :704 :75 4:427 4:45 4:44 4:466 4:62 :54 :48 :62 :460 :744ar :706 :705 :700 4: :00 :60 2:88 :5 :707 4:62 4:627 :7 4:582 Uimaranta :99 2:70 2:47 :45 :587 :04 :62 :454 :45 :452 :496 :68 :0 :05 :447 :449 :46 :450 :67 4:622 4:580 :45 :445 :446 :448 :462 :66 4:62 :89 :57 2:7 2:50 2:49 2:46 2:42 4:624 4:626 4:46 4:420 :77 :77 2:5 4: :65 luo 4:625 4:45 4:686 :464 4:68 :444 :46 4:620 4:44 4:464 :98 2:72 59 :59 :49 :646 :645 4:428 :0 :7 :64 :642 4:69 :44 :647 4:42 876:2 :70 :9 :640 4:67 4:4 :67 :72 :40 :8 :40 :56 :64 4:544 :6 :8 T 6:2 64 4:244 :692 4:66 Koulu 4:465 :69 :7 :77 4:24 4:205 :8 4:662 4:65 4:652 4:46 :84 :648 :694 :7 :82 :85 :69 :69 4:576 : :57 6: 4:287 4:42 4:0 Uimaranta :72 :80 :9 :86 :644 :684 4:654 :90 4:25 4:4 4:97 4:28 4: :649 :496 :92 :9 4:497 ähäjärvi 4:2 4:22 4:24 : : luo :688 :689 :690 :685 4:660 4:66 4:47 :68 :24 4:658 4:657 4:429 :25 :4 4:40 4:254 :57 :206 6: 2:85 :52 4:26 4: Sankila :56 4:0 4:280 4:462 :206 4:9 4: :59 :57 :685 4:650 :79 :90 :87 :520 :56 :526 :50 :54 :78 :68 4:649 :7 :94 :687 luo U :20 2:45 :5 :50 :5 W :2 :50 :0 2:49 :88 4:62 4:68 4: :55 2:42 7:990-2:78 2:56 2:40 2:4 :70 :77 :89 4:684 :220 2:88 :56 :682 :680 :678 :677 4:659 4:68 4:52 4:6 :68 A :69 :76 :496 :679 :626 4:65 2:7 2:6 2:5 :54 4:64 2:9 : :5 4:78 :400 4:87 0 :52 :240 Urh. 4:522 4:20 20: :9 Suuppa 7:0 :8 :58 :95 4: :59 4:667 :68 :75 4:88 4:566 4:565 4: 4:4 4:64 :99 4:0 4:404 4:405 4:666 4:50 :67 :97 :98 :427 4:407 4: 4:665 4:668 :96 :627 4:69 4:85 Kullankukkula 4:528 4:227 4:0 :60 :56 4:52 :52 :424 4:88 2:6 :5 :54 4:700 8:0 :6 :78 :29 :587 :62 4:40 4:680 :62 Kirkko :02 :25 U T 4:278 4:94 4: :49 4:277 4:94 4:66 :50 :5 :406 :990: :622 4:644 4:492 4:67 4:68 :6 :4 :525 4:92 4:646 4:77 4:50 4:677 :54 :5 :59 4:60 :6 :524 4:278 4:75 2:69 4:678 4:59 :56 4:86 4:990: 4:494 4:679 4:647 :2 :27 :22 :55 4:92 4:69 4:27 4:690 5 :525 4:57 4:692 4:689 4: :240 :0 K.talo 8:0 4:266 4:648 4:60 2:4 MA 4:25 :64 :66 :68 :69 4:80 Huhtakanto 00 4:8 4:4 4:8 2:95 :77 :4 4:25 2:9 4:7 4:69 8: 48 Sankila 90 7:990: 4:90 :650 :589 :6 4:77 4:66 :50 4:75 /s 4:78 4:67 4:82 4:7 4:0 2:5 :0 2:96 :80 4: 4:292 4:29 :9 79 :76 :22 2 2:97 :76 :5 :22 4:44 4:642 4:698 2:99 :0 :75 :4 C :2 :44 4:0 4:5 4:90 4:697 4:495 :55 :502 4:202 4:200 :546 :545 :56 :564 :56 :57 :59 :695 :6 :67 4:76 8:990: 4:699 4:64 4:42 :562 :566 :756 :757 :60 :62 :65 4:74 4:222 4:696 H.as. 4:65 4:20 4:48 7:990: 20: :42 Komperinmäki :547 :56 :56 :565 :76 4:22 4:45 4:29 4:49 SM 2 :7 :78 :79 4:62 :548 :74 :8 4:22 :8 4:00 4:8 4:80 :62 :74 : PIRKKALA 4:9 4:57 4:688 :2 PK : :27 4:209 4:5 4:05 :9 :2 4: :26 :240 4:85 4:90 : :7 :7 :72 4:0 4:59 4:6 :74 H.as :74 :588 :80 4:6 4:79 4:2 4:2 :70 :74 :77 :42 4: :26 4:84 :22 :46 :7 :75 :9 4:27 4:207 :24 :57 :4 :4 2:0 4:208 4:25 :72 7 :69 : :2 4:250 :9 :2 :45 0 :240 4:64 4:98 :74 27 : :5 :6 4:0 :46 :587 :8 :4 :7 :70 :702 :6 :24 :25 :26 :27 :28 :29 : :4 4:52 4:4 :0 :2 : 4:4 4:22 :62 :20 jl :62 :620 : :60 :4 :47 :66 :22 :55 :58 4:208 4:225 :02 :2 4:569 :26 jl/s 29 Kirkkoveräjä :470 : :8 4:72 :702 :478 :464 :600 :586 :576 :6 4:74 SM :472 :54 4:7 :477 :47 :65 4:68 4:629 :479 :74 :586 :64 :89 4:567 :7 :2 :05 :7 2:79 :88 :85 4:568 S :5 AMsrs 2 :6 :755 :86 :8 4:66 4:94 :8 2:990: Ollila :702 :464 :9 :69 :46 :22 :696 :8 :7 :4 4:5 :76 : :640 C :04 :02 :62 :84 :625 :624 :2 :5 :65 4:09 2:990: : :72 4:96 4:60 : :28 : : : :0 :50 :474 :52 :475 :6 :82 :79 :08 :29 :2 4 2 :60 :58 :77 :60 :49 4:526 4:704 4:9 :4 876: : :5 : : : jl /s : : :98 4:400 :64 :65 Uimar. :70 :22 :57 4:8 4:40 :52 :50 :554 :580 anh.k. :6 :5 :4 Naistenmatka :59 :80 4:2 LS :25 5:0 :7 :40 :42 MA 2:86 2: :75 :09 :6 6:0 :87 :26 :2 :0 :5 :87 :67 :56 :78 :52 :45 :68 2:8 :702 :476 - :579 :7 4:682 :28 :47 :8 2:75 atka :77 :24 2:8 :68 :47 4:82 4:28 :2 :4 :44 :55 :5 :76 :0 2:990: : 2:74 : :20 2:80 :990: :54 :5 :48 :74 :69 :04 :45 /s :482 :5 :586 :87 :65 :2 :52 :72 :70 :05 :02 :99 ra Naistenmatkanlahti :76 Penttilä :87 :75 :29 :98 :97 6 : :74 :46 :5 Haikka 4:527 Rekolanniemi :44 :5 :42 :72 :52 Soukonkallio :20 :84 25 :4 :2 luo :85 :7 :00 :97 4:525 :49 :587 :2 :22 :7 :20 :208 :78 56 :40 :50 8:0 :46 :47 :4 :766 :07 :79 :9 :59 :590 : :2 :24 :697 :8 :5 :585 :49 :74 :74 :7 :67 :96 876: :22 M : :9 :209 :2 :6 : Loukonlahti 878: :4 : :90 876: :75 :2 :95 :9 :88 :6 :9 :94 uohiniemi :2 : :92 876: :0 :27 2:92 irkaniemi U Urh. 876: Haikanlahti ra ta K- :25 876: n to ra 8 Kiviranta :28 4: Ku :26 :25 M 4 S2 4:677 Tuuliniemi 5.0 :50 :22 :2 876: : :5 75 :990: :9906: : :9909: :26 :555 :8 6 Louko :48 :6

10 Pirkkalan kunta Dnro YMP 649/0/205 e= a p ar 9.4 ar 99.4 P/s kt 96.5 kt Rp 40 4: LYT Rp :6 K I 0 II 09 nä a 8:0 5dB 5dB /6 P ½ a- ½ pp B le 2 4:265 ar 95.5 kt yr : :46 : :990: : K :42 :44 2A h / II II 4: K II 2000 II a- 0 2 p ar : :46 AL 97.6 Pyhäjoki 99. tori ar kt Rp6 kl rp 4-6 pp/h/t kl pp/t 70 LPA I p p I m 00 I asl 200 pp 8: 6 4 a 2550 I 4 SUUPANTORI 98. a I t p ajo (704-, 2) 9 pp Kaavan muutosalue. NAISTENMATKAN ASEMAAAN MUUTOS (nro 24) Liite 2 OTE AJANTASAAASTA :000

11 Pirkkalan kunta Dnro YMP 649/0/ Liite Kaavan muutosalue. NAISTENMATKAN ASEMAAAN MUUTOS (nro 24) Rakennettu- ja luonnonympäristö Pystyilmakuva 204 :000

YMP649/1103/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

YMP649/1103/2015  Osallistumis- ja arviointisuunnitelma YMP649/1103/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 243) Vanhan kirjaston tontin muuttaminen asuinkerrostalotontiksi Päivityshistoria 17.8.2015 YMP Lentokuva Vallas

Lisätiedot

PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012

PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012 PIR/182/1103/2018 YMP658/1103/2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Killon asemakaavan laajennus (nro 251) Killonvainiontien kadun jatkaminen Linnakalliontielle Päivityshistoria 30.5.2018 YLA Maanmittauslaitos

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Koiviston asemakaavan laajennus (nro 249) Päivityshistoria 8.9.2017 Yla PIR 891/1103/2016 PIR 996/1103/2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis-

Lisätiedot

PIR1105/1103/2016. Lentokuva Vallas Oy 2014

PIR1105/1103/2016. Lentokuva Vallas Oy 2014 Lentokuva Vallas Oy 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Partolan asemakaavan muutos (nro 246) Partolan liikennealueen muutos välillä Nuolialantie - Pereentie - VT3 Päivityshistoria 24.8.2016 YMP

Lisätiedot

YMP326/1103/2014. Lentokuva Vallas Oy 2009

YMP326/1103/2014. Lentokuva Vallas Oy 2009 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos ja laajennus (nro 239) Tommilan päiväkodin tontin muuttaminen asumiseen Päivityshistoria 5.5.2014YMP Lentokuva Vallas Oy 2009 LIITTEET:

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria PIRKKALA Vähäjärven asemakaavan muutos (nro 219) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria 29.05.2017 Mikä on OAS? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoitustyön alkaessa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria PIRKKALA Linnakallion asemakaavan laajennus (nro 231) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivityshistoria 26.11.2015 Mitä on suunnitteilla? Ilmakuva Hannu Vallas Alue sijoittuu keskeiselle paikalle

Lisätiedot

PIR/198/1103/2018. Rönikuva Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Partolan alueen Veskan hotellin asemakaavan muutos (Kaava nro 252)

PIR/198/1103/2018. Rönikuva Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Partolan alueen Veskan hotellin asemakaavan muutos (Kaava nro 252) Rönikuva 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Partolan alueen Veskan hotellin asemakaavan muutos (Kaava nro 252) Päivityshistoria Yla 4.6.2018 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016 PIR 891/1103/2016 ilmakuva Röni-kuva Oy 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria 31.10.2017 Yla 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus

Lisätiedot

PIR/1257/1103/2017. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kyöstin asemakaavan muutos (nro 247) Korttelit 725, 746 Päivityshistoria 7.11.

PIR/1257/1103/2017. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kyöstin asemakaavan muutos (nro 247) Korttelit 725, 746 Päivityshistoria 7.11. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kyöstin asemakaavan muutos (nro 247) Korttelit 725, 746 Päivityshistoria 7.11.2017 YLa 1 Kansikuva yllä, Lentokuva Vallas, 2013 Kansikuva alla, Pirkkalan kunta / Tampere

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kyöstin asemakaavan muutos (nro 247) Korttelit 725, 746a Päivityshistoria 7.11.2017 16.4.2018 YLa 5.11.2018 Yla 1 Kansikuva yllä, Lentokuva Vallas, 2013 Kansikuva

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma YMP658/1103/2012 Lentokuva Vallas Oy 2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 232) Kunnantalon korttelin muuttaminen monipuoliseksi julkisten- ja kaupallisten palveluiden

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Loukonlahden asemakaavan korttelin 224 muutos ja laajennus (nro242) Päivityshistoria 7.5.2015 YMP Lentokuva Vallas Oy 2012 LIITTEET: Sijaintikartta, maakuntakaava,

Lisätiedot

YMP658/1103/2012 YMP613/1103/2014. Lentokuva Vallas Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Turrin asemakaavan muutos ja laajennus (nro 241)

YMP658/1103/2012 YMP613/1103/2014. Lentokuva Vallas Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Turrin asemakaavan muutos ja laajennus (nro 241) YMP658/1103/2012 YMP613/1103/2014 Lentokuva Vallas Oy 2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Turrin asemakaavan muutos ja laajennus (nro 241) Päivityshistoria luo19.1.2016 30.3.2015 YMP 10.6.2014 1

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos (nro 238)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos (nro 238) YMP 376/1103/2014 Lentokuva Vallas Oy 2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos (nro 238) 1 Lepomoisio Huovin asemakaavan laajennus ja muutos nro 238

Lisätiedot

Naistenmatkantien liikennealueen muutos katualueeksi välillä Kurikantie - VT3 Päivityshistoria Yla PIR538/1103/2018 YMP658/1103/2012

Naistenmatkantien liikennealueen muutos katualueeksi välillä Kurikantie - VT3 Päivityshistoria Yla PIR538/1103/2018 YMP658/1103/2012 YMP658/1103/2012 Lentokuva Vallas Oy 2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan, Niemenmaan ja Rantaniityn asemakaavan muutos ja laajennus Turrin, Kyöstin ja Haikan asemakaavan muutos (nro

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Niemenmaan asemakaavan muutos (nro 253) Päivityshistoria Yla PIR 537/1103/2018

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Niemenmaan asemakaavan muutos (nro 253) Päivityshistoria Yla PIR 537/1103/2018 PIR 537/1103/2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Niemenmaan asemakaavan muutos (nro 253) Päivityshistoria 31.5.2018 Yla LIITTEET: Sijaintikartta, maakuntakaava ja taajamayleiskaava 2020 Ajantasa-asemakaavaote

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria Yla PIR 891/1103/2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Vähävaitin asemakaavan laajennus (nro 244) Päivityshistoria 17.08.2017 Yla PIR 891/1103/2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma YMP658/1103/2012 Kurikka, 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pereen asemakaavan laajennus (nro 248) Pereensaari Päivityshistoria 21.8.2017 YLa 1 Pereen asemakaavan laajennus nro 248 - osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Loukonlahden asemakaavan korttelin 206 muutos (nro250) Päivityshistoria Yla

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Loukonlahden asemakaavan korttelin 206 muutos (nro250) Päivityshistoria Yla PIR11/1103/2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Loukonlahden asemakaavan korttelin 206 muutos (nro250) Päivityshistoria 9.3.2018 Yla Lentokuva Vallas Oy 2012 LIITTEET: Sijaintikartta, maakuntakaava

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma YMP658/1103/2012 Kurikka, 2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pereen asemakaavan laajennus (nro 248) Pereensaari Päivityshistoria 21.8.2017 YLa 13.2.2018 Yla 1 Pereen asemakaavan laajennus nro 248

Lisätiedot

Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 257 osallistumis ja arviointisuunitelma 2

Naistenmatkan asemakaavan muutos nro 257 osallistumis ja arviointisuunitelma 2 PIR/xxxx/1103/2019 PIR/662/1103/201 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 257) Koulu ja urheilukampus Päivityshistoria 22.5.2019 Naistenmatkan asemakaavan muutos nro

Lisätiedot

Tekninen johtaja Korhosen ehdotus Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Asemakaavaluonnos sekä kaavaselostusluonnos

Tekninen johtaja Korhosen ehdotus Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Asemakaavaluonnos sekä kaavaselostusluonnos TEK 9.12.2015 Lausunto asemakaavamuutoksesta, Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 243) Rakennuspäällikkö Keränen 2.12.2015 Kaavaluonnoksen aineistoon on perehdytty liikenteen, katujen ja vesihuollon

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KERTTULANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA (KERTTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 4.12.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Rautjärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA RAUTJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAK/59 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLE KORPINMAA VASIKKASAAREN ALUETTA RAK/59 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.12.2016 HEINOLAN KAUPUNKI RANTA-ASEMAKAAVAN LAATIMINEN OSALLE TILOJA KORPINMAA 111 406-3-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän

Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos - Värenmäki MERIKARVIAN KUNTA 3.2.2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

Juvan kunta Hatsolan asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Hatsolan asemakaavan kumoaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä riittävän varhaisessa vaiheessa tulee

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Luonterin rantayleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA LUONTERIN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-297 Asia n:o: 121/10.02.03/2019 17.6.2008, päivitetty 26.2.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 26.2.2019

Lisätiedot

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA

SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh. OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5185 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 47 sekä katualuetta ja

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Kaava nro ak1084 Ketunkatu 2 ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasan Kaupungin kaavoitus 10.4.2017 Suunnittelun kohde Suunnittelualue käsittää tontin 905-25-89-4

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PUUMALAN KUNTA KESKUTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark

EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3

ASEMATIE 13. Ak 212 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 Ak 212 ASEMATIE 13 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosa, kortteli 46, tontti 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 3.3.2015, päivitetty 22.11.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten kaupunki

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaava nro 1087 RISTINUMMEN KESKUS Asemakaavan ja tonttijaon muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasan kaupungin kaavoitus 25.1.2019 Suunnittelun kohde Asemakaava koskee 29. kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE 2 KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI PIRILÄN KUKKATALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Pirilän Kukkatalo Oy:n liiketoiminnan alueella Kerttulan kaupunginosassa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIA KORTTELIN 29 (OSA), PAPPILANTIE (OSA), MYLLYTANHUA (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/ OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot