CapMan-konsernin vuoden 2013 tulos

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "CapMan-konsernin vuoden 2013 tulos"

Transkriptio

1 Heikki Westerlund toimitusjohtaja, senior partner Niko Haavisto talousjohtaja Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden tuloskehityksestä, markkinoiden kasvuodotuksista ja markkinaennusteista sekä lausumat, joissa esiintyy sana "odottaa", "uskoa", "ennakoida tai muu vastaava ilmaisu, ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Näihin lausumiin liittyy luonteensa puolesta riskejä ja epävarmuus-tekijöitä, koska ne ovat riippuvaisia tulevaisuuden tapahtumista ja tulevista olosuhteista. Sen vuoksi todellinen tulos voi merkittävästi erota siitä, mitä tulevaisuutta koskevissa lausumissa on todettu tai oletettu. CapMan Oyj ei sitoudu päivittämään tulevaisuutta koskevia lausumia muutoin kuin lain edellyttämissä tilanteissa. Tämä esitys ei muodosta sijoitusneuvoa eikä tarjousta myydä tai kehotusta tarjoutua ostamaan arvopapereita tai muutoin tehdä sijoituksia.

2 Sisältö Keskeiset tapahtumat 2013 ja strategian toteuttaminen Toimintaympäristö 2013 Vuoden 2013 tulos Näkymät vuodelle 2014 Liitteet

3 Vuoden 2013 saldo ja näkymät alkaneelle vuodelle Palkkiotuotot ja kulut tasapainossa + Hyvä potentiaali irtautumisten myötä (kassavirta, voitonjako ja käyvät arvot) + Vahvistunut rahoitusasema + + Varainhankinnan viimeistely ja uudet Sijoitusstrategian mukaisia uusia tuotteet sijoituksia ja piristynyt deal flow + + Finanssikriisin varjon lopullinen Kolme rahastoa perustettu karistaminen Heikko osakekohtainen kokonaistulos? Toimintaympäristö Käyvän arvon muutos vaatimaton? Sääntely Voitonjako-osuustuottoja tuovat? Uudet pääomalähteet irtautumiset harvassa

4 Hyvä rahoitusasema vuoden 2013 lopussa Rahavarat + rahoituslimiitti Rahavarat 17,4 milj. Rahoituslimiitti 13,0 milj. vs. Sitoumukset Vielä kutsumattomia: 30,3 milj. Velka Pankkilaina: 16,9 milj. JVK-laina: 15 milj. Hybridilaina: 15 milj. Mistä hyvä rahoitusasema syntyi? Toimenpiteet taseessa Irtautumiset vs. Omaisuus Rahastosijoitukset: 64,1 milj. Maneq-sijoitukset: 9,6 milj. Voitonjako-oikeudet Mihin rahaa käytetään? Rahastosijoitussitoumusten kattamiseen Velan takaisinmaksuun varautumiseen + strategisiin liikkeisiin

5 Sijoitukset ja irtautumiset vuonna ,2 M Palautuksia CapManille* 5,5 M + useita lisäsijoituksia CapManilta kutsuttua pääomaa *Voitonjako-osuustuotot + palautettu pääoma

6 Sijoitusstrategian mukaisia sijoituksia Liike- ja asuinkiinteistösalkku Kööpenhaminan keskustassa Tukee pohjoismaisiin kasvukeskuksiin keskittyvää lisäarvoa tuottavaa sijoitusstrategiaamme Venäjän johtava IT-alan ulkoistamispalvelujen tarjoaja Markkinoilla runsaasti kasvupotentiaalia ja mahdollisuuksia hyödyntää alan kokemustamme Johtava pohjoismainen viestintäverkosto Suomalainen hotellikonserni Panostamme digitaalisen viestinnän kasvuun Pohjoismaissa Ainutlaatuinen asema Suomen hotellimarkkinan luksussegmentissä

7 Varainhankinta etenee Uusimpien rahastojen tilanne kolmella keskeisellä sijoitusalueella (vahvistetut sitoumukset): 206 milj. euroa 97 milj. euroa Tavoitteena on kerätä yhteensä yli 700 miljoonaa euroa. 50 milj euroa (sijoituskapasiteetti 125 milj. euroa)

8 Sisältö Keskeiset tapahtumat 2013 ja strategian toteuttaminen Toimintaympäristö 2013 Vuoden 2013 tulos Näkymät vuodelle 2014 Liitteet

9 Havaintoja toimintaympäristöstämme Edelleen paljon epävarmuutta Pankkirahoitusta saatavilla valikoidusti Hintatasot nousussa? AIFMD voimaan Real asset / yield - tuotteet suosiossa Kansantalouksien positiivinen kehitys edelleen ohuella pohjalla Pankkirahoituksen saatavuus kehittynyt ennakoidulla tavalla valikoivuus kasvanut Euroopan tasolla huoli kauppojen hintatason noususta suhteellisen paljon rahaa, niukasti kohteita, hyvä tilanne irtautumisten kannalta Merkittävät sääntelyhankkeet (AIFMD) vihdoinkin voimaan käytännön toteutus / laajuus edelleen arvoitus Real asset / yield -tuotteet suosiossa meillä Real Estate ja Credit

10 Kasvuennusteissa maantieteellisiä eroja BKT-ennusteet: 2013: -0,4 % 2014: 1,0 % 2015: 1,6 % Pohjoismaat kasvavat euroaluetta nopeammin Suomi on jäljessä muita Pohjoismaita 2013: 1,2 % 2014: 2,8 % 2015: 3,1 % 2013: -1,0 % 2014: 1,3 % 2015: 1,9 % 2013: 1,5 % 2014: 2,3 % 2015: 2,9 % Kasvu Venäjällä hidastunut 2013: 0,7 % 2014: 2,3 % 2015: 3,0 % 2013: 0,3 % 2014: 1,6 % 2015: 1,9 % Lähteet: OECD

11 Sijoitustoiminta

12 Kohdeyritysten pitoaika vaikuttaa kaikkiin pääomasijoittamisen vaiheisiin Vuosia Pääomasijoittajan keskimääräinen pitoaika eurooppalaisissa kohdeyrityksissä ,5 4,3 3,9 4,1 4,9 5,0 5,4 5,8 Kohdeyritysten pitoaika on pidentynyt hallinnointiyhtiöiden etsiessä tuottavia irtautumismahdollisuuksia Pitoaika Irtautumisvuosi Lähde: Preqin Private Equity Spotlight joulukuu 2013

13 Velan osuus yritysjärjestelyissä hienoisessa kasvussa Velkaosuus pienissä ja keskisuurissa eurooppalaisissa yritysjärjestelyissä* 6,0x 4,4x 5,0x 4,2x 4,0x 3,0x 2,0x 1,0x 0,0x Laina/EBITDA Pankkilaina/EBITDA *Buyout-yrityskaupat Euroopassa (EV<250 milj. euroa) Lähde: S&P LCD European Leveraged Buyout Review Jan-Dec 2013.

14 Venäjä: Monet sektorit kasvavat yhä taloutta nopeammin Yksityisen kulutuksen vuosittainen kasvu 5-6 % Laajakaistan levinneisyys 40 % vs. 73 % EU:ssa 2 Matkapuhelinten myynti ja dataliikenne Suurin matkapuhelinmarkkina Euroopassa. Dataliikenteen vuotuinen kasvuennuste 76% Verkkokauppa vuotuinen kasvuennuste 17% 4 IT palvelut E CAGR of 12% 5 Uusien autojen myynti Suurin Euroopassa 6 Rakentaminen ja asuminen Alhainen asuntokanta, vain 3% asuntolainaa BKT:sta 7 Yksityinen terveydenhuolto vuotuinen kasvuennuste 15% 8 1 UBS Investment Research 2 IKS-Consulting, Eurostat 3 Bank of America Merrill Lynch, Cisco 4 Euromonitor 5 IDC 6 Ernst & Young 7 Rosstat, Euromonitor, UNECE 8 JP Morgan, Frost and Sullivan

15 Kotimainen kiinteistömarkkina piristyi hieman vuonna 2013 Kiinteistökauppojen volyymit kaupallisissa kohteissa 8 Mrd ,1 mrd 2,4 mrd Kotimainen ostaja Kansainvälinen ostaja Lähde: KTI

16 Varainhankinta

17 Yli rahastoa markkinoilla Mrd $ 800 Varainhankintaa tekevät pääomasijoitusrahastot 1/ /2013 Rahastojen lukumäärä mrd $ ja kilpailu rahastositoumuksista pysyy kovana mrd $ Kokonaistavoite varainhankinnassa vuonna Kerätyt varat Rahastoja markkinoilla (lkm) Lähde: Preqin Q Private Equity Fundraising, tammikuu 2014

18 Pääomasitoumukset eurooppalaisiin Buyout-rahastoihin kaksinkertaistuivat vuoden 2012 tasosta Pääomasitoumukset eurooppalaisiin Buyout rahastoihin Mrd $ ,8 mrd $ 24 58,8 mrd $ Rahastot (lkm) Megaluokan rahastot menestyivät Euroopassa vuonna 2013 Sitoumukset Rahastot (lkm) Lähde: Preqin Q Private Equity Fundraising, tammikuu 2014 Huom! Varainhankinnan luvut saattavat muuttua uuden tiedon ollessa saatavilla

19 Varainhankintaan käytetty aika piteni Kk Keskimääräinen aika rahaston lopullisen koon saavuttamiseksi ,2 11,5 14,4 16,7 18,0 16,1 17,9 18,2 Varainhankintaan käytetään keskimäärin jopa finanssikriisin jälkeisiä vuosia enemmän aikaa Varainhankintaan käytetty aika (kk) Lähde: Preqin Q Private Equity Fundraising, tammikuu 2014

20 Sisältö Keskeiset tapahtumat 2013 ja strategian toteuttaminen Toimintaympäristö 2013 Vuoden 2013 tulos Näkymät vuodelle 2014 Liitteet

21 Konsernin liikevaihto ja liikevoitto Milj. 40 Liikevaihto 5 4 Milj. Liikevoitto 4,0 4, ,55 13,2 23,2,2 21,3 29,8 27, ,7 2,0 1,9 1,9 2,6 3,3 10 6,7 6,

22 Liikevaihdon ja liikevoiton kehitys vuositasolla Milj. 40 Liikevaihto Milj. 25 Liikevoitto 35 2,6 21, ,1 1,8 2, ,9 34,0 28,3 25,5 26, , ,6 3, , Palkkiotuotot Voitonjako-osuustuotot Liikevoitto *Liikevaihtoluvuissa ei olla huomioitu aikaisempien vuosien kiinteistökonsultoinnista (lakkautettu liiketoiminta) saatuja tuottoja

23 Kertaerillä korjatun liikevoiton muodostuminen ,2 milj. 1,9 milj. Sijoitusten käyvän arvon muutokset Voitonjakoosuustuotot (netto) Korjattu liikevoitto* 4,5 milj Palkkiotuotot Kulut* 26,9 milj. 25,5 milj Tasapainossa 0 *Operatiivisen toiminnan kuluista poistettu 1,5 milj. euroa kertaluonteisia kuluja sekä tiimien osuus voitonjako-osuustuotoista, 0,9 milj. euroa

24 Hallinnointiliiketoiminta kannattavaa milj. euroa 1-12/ /12 Liikevaihto 29,8 27,3 Palkkiotuotot 26,9 25,5 Voitonjako-osuustuotot 2,9 1,8 Operatiivisen toiminnan kulut -27,0-29,6 Liikevoitto/-tappio 2,8-2,3 Tulos 1,5-2,5 Palkkiotuotot kasvoivat uusien perustettujen rahastojen sekä hankintarengaspalvelusta (CaPS) ja kirjanpitopalveluista saatujen tuottojen johdosta Voitonjako-osuustuottoja MQ Retail AB:sta, Tieturi Oy:sta and Cardinal Foods AS:sta irtautumisten johdosta Katsauskauden operatiivisen toiminnan kulut sisälsivät noin1,5 milj. euroa kertaluonteisia kuluja.

25 Voitonjakopotentiaali Salkut (oma pääoma käypään arvoon) rahastojen voitonjako-osuusvaiheen mukaan 93,4 milj. 43,0 milj. 6,4% 2,9% 16,4 milj. 1,1% Voitonjaon piirissä olevat rahastot Yht. 1,5 mrd euroa Irtautumis- ja arvonkehitysvaiheessa olevat rahastot Aktiivisessa sijoitusvaiheessa olevat rahastot Rahastot, joilla ei ole voitonjakopotentiaalia CapManille 1 316,4 milj. 89,6% Kolmen ensimmäisen kategorian rahastoissa lisäksi 785 milj. euroa vielä sijoitettavissa olevaa omaa pääomaa, johon liittyy pitkän aikavälin voitonjakopotentiaalia.

26 Rahastojen voitonjakopotentiaalin analysointi (1) Voitonjaon piirissä olevat rahastot Teknisesti voitonjaon piirissä olevat rahastot (Käyvät arvot ylittävät sijoittajille tarvittavan kassavirran) Salkku käypään arvoon (M ) Tarvittava kassavirta sijoittajille (M ) Kassavirran ylittävä käypä arvo (%) CME VII B FM II B FM III B FV V Fenno Ohjelma FM III A CME VIIA + KB CMPMF 16,4 19,3 34,3 149,4 2,8 21,9 118, % +57 % +26 % Kaikista irtautumisista saadaan voitonjakoosuustuottoja Projektikohtainen hotelli-rahasto 7,1 2, % Kohdeyritykset Ei sisällä aktiivisessa sijoitusvaiheessa olevia rahastoja

27 Rahastojen voitonjakopotentiaalin analysointi (2) Muut rahastot, joilla on voitonjakopotentiaalia CMB IX CMR CMB VIII CMT 2007 CM LS CMRE I* CMRE II CMRHE Salkku käypään arvoon (oma pääoma, M ) Tarvittava kassavirta sijoittajille (M ) 272,8 79,6 225,7 31,0 28,7 286,2 112,7 351,9 64,1 60,9 40,9 116,9 310,7 77,2 157,5 419,9 *On jo tuottanut voitonjakoa Ei sisällä aktiivisessa sijoitusvaiheessa olevia rahastoja

28 Rahastosijoitustoiminnan tulos vaatimaton milj. euroa 1 12/ /2012 Sijoitusten käyvän arvon muutos 1,2 5,3 Liikevoitto 0,5 4,9 Tulos -0,1 5,3 Käyvät arvot nousivat 1,6 % vuonna Arvonkehitykseen vaikuttaa mm. aktiivinen sijoituskohteiden arvonkehitystyö, kohdeyritysten odotusten mukainen taloudellinen kehitys, käynnissä olevat irtautumisprosessit, listattujen verrokkiyritysten markkina-arvojen kehitys sekä valuuttakurssimuutokset. Vaatimaton käyvän arvon muutos suhteessa tavoitteisiin on pääosin seurausta joidenkin kohdeyritysten heikommasta taloudellisesta kehityksestä.

29 Käyvän arvon muutokset jääneet tavoitteista M 64,1 1,2 6,5-5,3 Tase vuoden 2013 lopussa Käyvän arvon muutokset 2013 (+1,6 %) Positiivinen vaikutus Negatiivinen vaikutus

30 Käyvän arvon kehitys on monen tekijän yhteispeliä Keskeiset valuutat heikentyneet (SEK, NOK, RUB) Yksittäisten kohdeyritysten kehitys odotettua heikompaa Arvostustasot korkealla jo alkuvuodesta yritysten tekemien tulosennusteiden perusteella Vaatimaton käyvän arvon muutos 2013 Listayhtiöiden EV/EBITDAkertoimet ovat nousseet OMX Nordic Mid Cap - indeksiä vähemmän Teollisuus- ja rakennusalan tulos heikko, näkymät edelleen epävarmat

31 CapManin omien sijoitusten käyvät arvot rahastojen perustamisvuoden mukaan % Käypä arvo/perustamisvuosi Muut 3 % % % %

32 Sijoitusten käyvät arvot kohdeyrityksen käypien arvojen muutokset vuonna 2013* 59 kiinteistösijoituksen käypien arvojen muutokset vuonna 2013* 4 % 3 % 2 % 33 % 50 % 49 % 46 % 13 % Uudet sijoitukset Käypä arvo kasvanut Käypä arvo sama kuin Käypä arvo laskenut *Irtautumisia ei ole huomioitu laskelmissa **Sisältää Lönnrotinkatu 20:ssa sijaitsevan kiinteistön irtautumisen yhteydessä salkkuun jääneen sijoituksen

33 Irtautumiskertoimet vs. CapManin aikaisemmat arvostukset 24 vuosina toteutettua Buyout-irtautumista vuoden 2000 jälkeen tehdyistä sijoituksista. Vertailu toteutuneen irtautumiskertoimen ja CapManin ennen irtautumista tehdyn arvostuksen välillä. Keskivertokerroin (gross) 3,0x 2,8x 2,5x 2,5x 2,0x 1,7x 1,5x 1,2x 1,5x 1,0x 0,5x 0,0x 3 v. ennen irtautumista 2 v. ennen irtautumista 1 v. ennen irtautumista Viimeinen arvostus ennen irtautumista Irtautuminen

34 Rahastosijoitukset ja -sitoumukset yhteensä 94,4 milj. euroa milj. 60 Valtaosa omista sijoituksista buyout-rahastoissa Buyout, 52% Credit, 7% Russia, 7% Public Market, 7% Real Estate, 11% Other, 12% Access, 4% Sijoitukset käypään arvoon, yhteensä 64,1 milj. euroa (palkin alaosa) Jäljellä olevat sitoumukset, yhteensä 30,3 milj. euroa (palkin yläosa)

35 Oman pääoman tuotto jäänyt tavoitteista Tavoitteet Toteuma 1 12/2013 Kannattavuus Oman pääoman tuotto yli 20 % vuodessa Oman pääoman tuotto 2,0 % Pääomarakenne Omavaraisuusaste vähintään 60 % Omavaraisuusaste 58,9 % Osinkopolitiikka Maksaa osinkoa vähintään 50 % nettotuloksesta Hallitus ehdottaa osingoksi 0,04 euroa per osake.

36 Sisältö Keskeiset tapahtumat 2013 ja strategian toteuttaminen Toimintaympäristö 2013 Vuoden 2013 tulos Näkymät vuodelle 2014 Liitteet

37 Muutokset sääntely-ympäristössä luovat mahdollisuuksia Kiristyvä sääntely luo kilpailuetuja CapManin kaltaiselle läpinäkyvälle ja rakenteiltaan kattavalle organisaatiolle AIFMD Direktiivin 2. tason asetus julkistettiin joulukuussa 2012 Kansalliseen lainsäädäntöön ; täytäntöönpano vuoden 2014 alussa Solvenssi II Täytäntöönpanoa lykättiin vuoteen 2015 Basel III Toteutetaan vuosina

38 Näkymät vuodelle 2014 Palkkiotuotot kattavat kulumme ennen mahdollisia kertaluonteisia yrityskauppoihin tai suurempiin kehityshankkeisiin liittyviä eriä. Voitonjako-osuustuottojen muodostuminen riippuu siitä tapahtuuko irtautuminen rahastossa, joka on jo voitonjaon piirissä tai joka irtautumisen myötä siirtyy voitonjakoon. Salkussamme on tällä hetkellä useita sijoituskohteita, joista olemme valmiita irtautumaan vuoden 2014 aikana. Taseestamme tekemiemme rahastosijoitusten arvonkehitys vaikuttaa merkittävästi vuoden 2014 kokonaistulokseen. Odotamme eri kohdeyritysten ja kiinteistöjen kehityksessä olevan eroavuuksia myös vuoden 2014 aikana toimialasta ja sijainnista riippuen. Kohdeyritysten ja kiinteistöjen oman kehityksen lisäksi rahastosijoitusten kehitykseen vaikuttavat monet muut tekijät, muun muassa toimialojen ja kansantalouksien yleinen kehitys, verrokkiyritysten arvostuskertoimet sekä valuuttakurssit.

39 Tulosarviomme vuodelle 2014 Arvioimme osakekohtaisen tuloksemme paranevan merkittävästi vuoden 2013 tasosta erityisesti kasvavan liikevoiton seurauksena.

40 CapMan Public Market CapMan Public Market -rahasto jatkaa toimintaansa strategiansa mukaisesti. CapMan osallistuu jatkossa uuden listattuihin yrityksiin sijoittavan rahaston varainhankintaan, saaden hallinnointipalkkioita ja voitonjakoosuustuottoja CapManin kautta tehtyjen sijoitussitoumusten perusteella. Sijoitustiimi toimii CapManin Tukholman toimistolla. Järjestelyn myötä Public Market raportoidaan jatkossa osana muita sijoitusalueita.

41 Varsinainen yhtiökokous 2014 Aika ja paikka Hallituksen osinkoesitys yhtiökokoukselle , kello alkaen G18-juhlasali, osoite Yrjönkatu 18, Helsinki Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Osinkoa jaetaan 0,04 euroa per osake Uudelleenvalittaviksi ehdotetaan seuraavat hallituksen jäsenet Koen Dejonckheere Karri Kaitue Nora Kerppola Claes de Neergaard Ari Tolppanen

42 IR-kalenteri ja IR-tiimi IR-kalenteri 2014 IR-tiimi 2013 vuosikertomus viikolla 9 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja, senior partner puh heikki.westerlund@capman.com Q1 osavuositulos Niko Haavisto, talousjohtaja puh niko.haavisto@capman.com Q2 osavuositulos Q3 osavuositulos Jerome Bouix, liiketoiminnan kehitys ja sijoittajasuhteet -tiimin vetäjä, senior partner puh jerome.bouix@capman.com Linda Tierala, päällikkö, viestintä ja IR puh linda.tierala@capman.com

43 Sisältö Keskeiset tapahtumat 2013 Toimintaympäristö 2013 Vuoden 2013 tulos Strategian toteuttaminen Näkymät vuodelle 2014 Liitteet

44 Pääomarahastojen hallinnointiyhtiö - keskitymme Pohjoismaihin ja Venäjään Ainutlaatuinen pääomarahastojen hallinnointiyhtiö Pohjoismaissa ja Venäjällä 25 vuoden kokemus 3,1 mrd. euron hallinnoitavat pääomat 5 sijoitusaluetta Salkussa 33 kohdeyritystä ja 58 kiinteistöä 125 rahastosijoittajaa Henkilöstöä 103 Listattu Helsingin pörssiin vuonna 2001

45 Aktiivinen omistajuus suurin erottava tekijä muihin omaisuuslajeihin verrattuna Keskeisiä arvonkehitystyökaluja Kasvun rakentaminen Aktiivinen omistajuus esim. strategia ja johto Yrityskäytäntöjen ammattimaistaminen Tavoitteena sijoituksen arvon vähintään kaksinkertaistaminen CapManin sijoitusaikana

46 Operatiivisella kehityksellä yhä suurempi vaikutus arvonkehitykseen 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % 0 % 18 % 22 % 31 % 50 % Arvonkehitykseen vaikuttavat komponentit 46 % 32 % 36 % 39 % 50 % 30 % 25 % 20 % Velkavipu Kertoimet Operatiivinen kehitys Lähde: AT Kearney

47 Tuottopotentiaali pohjautuu kohdeyritysten arvonnousuun ansaintamallissa useita tuottoelementtejä 1. Ennustettavat palkkiotuotot kattavat CapManin organisaation kulut Ilmainen sijoitusorganisaatio osakkeenomistajille Vakaa, pitkän aikavälin tulonlähde Voitonjako-osuustuotot Lisätuottoja CapManin omista rahastosijoituksista % rahaston kassavirrasta, mikäli rahasto on voitonjaossa Omat rahastosijoitukset 64,1 milj. euroa Omat rahastositoumukset 30,3 milj. euroa

48 Aktiivinen kohdeyritysten ja kiinteistöjen omistaja CapMan Buyout CapMan Russia CapMan Credit CapMan Public Market CapMan Real Estate 24 vuotta ja 10 rahastoa Ei-strategiset toimialat jotka hyötyvät nopeasti kasvavasta keskiluokasta Yli 50 sijoitusta 19 vuodessa Keskisuurten listattujen yritysten aktivistiomistaja Erikoitunut kaupallisiin sekä toimisto- ja hotellikiinteistöihin 33 kohdeyritystä* ja 58 kiinteistöä 5,4 mrd. euron liikevaihto** 43,200 Henkilöstö** m² pinta-ala 500 vuokralaista * Buyout, Russia ja Public Market

49 CapManilla vahvat näytöt arvonluontikyvystä Kohdeyrityssijoitusten arvo Kiinteistösijoitusten arvo * IRR 32 % Omistusaika keskimäärin 5,6 vuotta IRR 54 % Omistusaika keskimäärin 1,8 vuotta 200 ** Arvo sijoitushetkenä Arvo irtautumishetkenä 0 Arvo sijoitushetkenä Arvo irtautumishetkenä * 83 irtautumista oman pääoman ehtoisista Buyout, Russia ja Public Market -rahastoista. Irtautumiset sisältävät osingot, korkotuotot ja myyntituotot. Norumrahastojen irtautumiset ovat mukana luvuissa, samoin kuin Alliance Scan East Fundin Venäjälle tekemät sijoitukset. Indeksoitu, sijoitushetki = 100 ** 28 irtautumista CapMan Real Estate I ja CapMan Real Estate II -rahastoista sekä 4 NEP Partnersin tekemää irtautumista. Luvut on laskettu sijoitusten oman pääoman osuudelle (ml. joukkovelkakirjalaina) sisältäen vuokratulot (netto). Indeksoitu, sijoitushetki = 100.

50 Avainluvut Tulos / osake, senttiä -1,2 0,3 Tulos / osake, laimennusvaikutuksella oikaistu, senttiä -1,2 0,3 Oma pääoma / osake, senttiä* 77,0 93,9 Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä Osakelukumäärä katsauskauden lopussa** Ulkona olevien osakkeiden määrä Yrityksen hallussa olevat omat osakkeet kauden lopussa Oman pääoman tuotto vuodessa, % 2,0 3,2 Sijoitetun pääoman tuotto vuodessa, % 3,5 4,3 Omavaraisuusaste, % 58,9 61,9 Nettovelkaantumisaste, % 22,3 32,2 *IFRS:n mukaan 15 milj. euron (29 milj. euroa 2012) joukkovelkakirjalaina on luettu mukaan omaan pääomaan myös osakekohtaisen oman pääoman laskemisessa. Osakekohtaisen tuloksen laskemisessa on vähennetty katsauskaudelle kohdistuvat oman pääoman ehtoisen joukkovelkakirjalainan korot (netto). **Osakkeiden kokonaislukumäärä nousi CapMan Oyj:n optio-oikeuksilla 2008B merkittyjen yhteensä uuden B-sarjan osakkeen johdosta.

51 Konsernin tuloslaskelma, IFRS milj. euroa 1-12/ /12 Liikevaihto 29,8 27,3 Palkkiot 26,9 25,5 Voitonjako-osuustuotot 2,9 1,8 Liiketoiminnan muut tuotot 0,2 0,2 Operatiivisen toiminnan kulut -27,9-30,3 Sijoitusten käyvän arvon muutokset 1,2 5,3 Liikevoitto 3,3 2,6 Rahoitustuotot ja -kulut -0,7 0,1 Osuus osakkuusyritysten tuloksesta -0,6 0,6 Tulos ennen veroja 2,0 3,3 Konsernin kauden tulos 1,5 2,7

52 Konsernin tase Varat, IFRS tuhatta euroa Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet Liikearvo Muut aineettomat hyödykkeet Sijoitukset osakkuusyrityksissä Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat sijoitukset Rahastosijoitukset Muut sijoitukset Saamiset Laskennalliset verosaamiset Pitkäaikaiset varat Myyntisaamiset ja muut saamiset Käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat Rahavarat Lyhytaikaiset varat Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät VARAT YHTEENSÄ

53 Konsernin tase Oma pääoma ja velat, IFRS tuhatta euroa Osakepääoma Ylikurssirahasto Muut rahastot Muuntoerot Kertyneet voittovarat Oma pääoma yhteensä Laskennalliset verovelat Pitkäaikaiset korolliset velat Muut velat Eläkevelvoitteet Pitkäaikaiset velat Osto- ja muut velat Lyhytaikaiset korolliset velat Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat Lyhytaikaiset velat Velat yhteensä OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ

54 CapMan Oyj:n suurimmat osakkeenomistajat Osuus osakkeista, % Osuus äänistä, % Gimv NV*** 9,9% 6,2% Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 8,4% 5,2% Oy Inventiainvest AB+ (Ari Tolppanen**) 8,2% 19,5% Winsome Oy + Tuomo Raasio* 4,4% 8,4% Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma 4,3% 2,7% Joensuun Kauppa ja Kone 4,3% 2,7% Vesasco Oy 4,0% 2,5% Stiftelsen för Åbo Akademi 3,5% 2,2% Heiwes Oy + Heikki Westerlund* 3,5% 10,4% Geldegal Oy** + Mom Invest Oy** + Olli Liitola* 3,1% 9,4% 10 suurinta osakkeenomistajaa yhteensä 53,6% 69,2% CapManin työntekijä. **CapManin työntekijä, jolla on määräysvalta ko. yhtiössä, mutta joka ei omista CapManin osakkeita suoraan. ***liputusilmoitus

CapMan 25 vuotta pääomasijoittajana Pohjoismaissa ja Venäjällä

CapMan 25 vuotta pääomasijoittajana Pohjoismaissa ja Venäjällä CapMan 25 vuotta pääomasijoittajana Pohjoismaissa ja Venäjällä Heikki Westerlund toimitusjohtaja, senior partner, CapMan Oyj Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden

Lisätiedot

CapMan-konsernin osavuositulos 1.1. 30.6.2012

CapMan-konsernin osavuositulos 1.1. 30.6.2012 CapMan-konsernin osavuositulos 1.1. 30.6.2012 Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus, Helsinki Jerome Bouix myynti, markkinointi, sijoittajasuhteet ja viestintä -tiimin vetäjä, senior partner Niko Haavisto

Lisätiedot

CapMan yksi Euroopan johtavista pääomasijoittajista

CapMan yksi Euroopan johtavista pääomasijoittajista CapMan yksi Euroopan johtavista pääomasijoittajista Yhtiökokous 2015 toimitusjohtajan katsaus Heikki Westerlund toimitusjohtaja, CapMan Oyj Helsinki, Tulevaisuutta koskevat lausumat ja vastuuvapauslauseke

Lisätiedot

CapMan-konsernin tulos tammi maaliskuussa 2015. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsingissä 7.5.

CapMan-konsernin tulos tammi maaliskuussa 2015. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsingissä 7.5. CapMan-konsernin tulos tammi maaliskuussa 2015 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsingissä Vastuuvapauslauseke Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat

Lisätiedot

CapMan pääomasijoittamisen edelläkävijä

CapMan pääomasijoittamisen edelläkävijä CapMan pääomasijoittamisen edelläkävijä Pörssi-ilta Tampere, tiistai Jerome Bouix senior partner Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden tuloskehityksestä, markkinoiden

Lisätiedot

CapMan Oyj:n tulos tammi syyskuussa Niko Haavisto, talousjohtaja Helsinki,

CapMan Oyj:n tulos tammi syyskuussa Niko Haavisto, talousjohtaja Helsinki, CapMan Oyj:n tulos tammi syyskuussa 2016 Niko Haavisto, talousjohtaja Helsinki, Tulevaisuutta koskevat lausumat ja vastuuvapauslauseke Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön

Lisätiedot

CapMan-konsernin tulos vuonna 2014

CapMan-konsernin tulos vuonna 2014 CapMan-konsernin tulos vuonna 2014, Helsinki Heikki Westerlund toimitusjohtaja Niko Haavisto talousjohtaja Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden tuloskehityksestä,

Lisätiedot

CapMan-konsernin tammi kesäkuun 2014 tulos

CapMan-konsernin tammi kesäkuun 2014 tulos , Helsinki Heikki Westerlund toimitusjohtaja, senior partner Niko Haavisto talousjohtaja Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden tuloskehityksestä, markkinoiden

Lisätiedot

CapMan pääomasijoittamisen edelläkävijä

CapMan pääomasijoittamisen edelläkävijä CapMan pääomasijoittamisen edelläkävijä Pörssiaamu Helsinki, perjantai Heikki Westerlund toimitusjohtaja, senior partner Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden

Lisätiedot

CapMan-konsernin tammi syyskuun 2013 tulos

CapMan-konsernin tammi syyskuun 2013 tulos CapMan-konsernin tammi syyskuun 2013 tulos Helsinki Heikki Westerlund toimitusjohtaja, senior partner Niko Haavisto talousjohtaja Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden

Lisätiedot

CapMan-konsernin osavuositulos 1.1. 30.9.2012

CapMan-konsernin osavuositulos 1.1. 30.9.2012 CapMan-konsernin osavuositulos 1.1. 30.9.2012, Helsinki Lennart Simonsen toimitusjohtaja Niko Haavisto talousjohtaja Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden tuloskehityksestä,

Lisätiedot

CapMan-konsernin tulos tammi kesäkuussa 2015. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsingissä 6.8.2015

CapMan-konsernin tulos tammi kesäkuussa 2015. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsingissä 6.8.2015 CapMan-konsernin tulos tammi kesäkuussa 2015 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsingissä Vastuuvapauslauseke Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat

Lisätiedot

CapMan-konsernin tammi syyskuun 2013 tulos

CapMan-konsernin tammi syyskuun 2013 tulos CapMan-konsernin tammi syyskuun 2013 tulos Carnegien lounastilaisuus Heikki Westerlund toimitusjohtaja, senior partner Niko Haavisto talousjohtaja Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat

Lisätiedot

CapMan-konsernin vuoden 2012 tulos

CapMan-konsernin vuoden 2012 tulos CapMan-konsernin vuoden 2012 tulos Heikki Westerlund, hallituksen puheenjohtaja Niko Haavisto talousjohtaja, vt. toimitusjohtaja Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden

Lisätiedot

CapMan-konsernin vuoden 2011 tulos

CapMan-konsernin vuoden 2011 tulos CapMan-konsernin vuoden 2011 tulos Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus Lennart Simonsen, toimitusjohtaja, senior partner Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden

Lisätiedot

CapMan pääomasijoittaja Pohjoismaissa ja Venäjällä

CapMan pääomasijoittaja Pohjoismaissa ja Venäjällä CapMan pääomasijoittaja Pohjoismaissa ja Venäjällä Yhtiökokous 2012 Toimitusjohtajan katsaus Lennart Simonsen, toimitusjohtaja, senior partner, CapMan Oyj CapMan on listattu pääomarahastojen hallinnointiyhtiö

Lisätiedot

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006. 5.5.2006 Heikki Westerlund

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006. 5.5.2006 Heikki Westerlund CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2006 5.5.2006 Heikki Westerlund 05 May 2006 1 CapMan johtava pääomasijoittaja Pohjoismaissa Pohjoismainen läsnäolo ja markkinaasema perustettu 1989 toimistot Helsingissä,

Lisätiedot

25 vuotta arvonluontia Pohjoismaissa ja Venäjällä

25 vuotta arvonluontia Pohjoismaissa ja Venäjällä 25 vuotta arvonluontia Pohjoismaissa ja Venäjällä Heikki Westerlund CapMan Oyj:n toimitusjohtaja ja senior partner Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden tuloskehityksestä,

Lisätiedot

CapMan pääomasijoittamisen edelläkävijä

CapMan pääomasijoittamisen edelläkävijä CapMan pääomasijoittamisen edelläkävijä CapMan-aamiaistilaisuus, Nordnet, Niko Haavisto talousjohtaja Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden tuloskehityksestä,

Lisätiedot

CapMan-konsernin tulos tammi syyskuussa 2015. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsingissä 5.11.

CapMan-konsernin tulos tammi syyskuussa 2015. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsingissä 5.11. CapMan-konsernin tulos tammi syyskuussa 2015 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsingissä Vastuuvapauslauseke Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat

Lisätiedot

CapMan pääomasijoittaja Pohjoismaissa ja Venäjällä. Yhtiökokous 2013 Toimitusjohtajan katsaus Niko Haavisto vt. toimitusjohtaja, CapMan Oyj

CapMan pääomasijoittaja Pohjoismaissa ja Venäjällä. Yhtiökokous 2013 Toimitusjohtajan katsaus Niko Haavisto vt. toimitusjohtaja, CapMan Oyj CapMan pääomasijoittaja Pohjoismaissa ja Venäjällä Yhtiökokous 2013 Toimitusjohtajan katsaus Niko Haavisto vt. toimitusjohtaja, CapMan Oyj Tulevaisuutta koskevat lausumat ja vastuuvapauslauseke Tietyt

Lisätiedot

CapMan-konsernin tammi maaliskuun 2013 tulos

CapMan-konsernin tammi maaliskuun 2013 tulos CapMan-konsernin tammi maaliskuun 2013 tulos Carnegien lounastilaisuus, Helsinki Niko Haavisto toimitusjohtaja, talousjohtaja Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden

Lisätiedot

Osavuositulos

Osavuositulos Osavuositulos 1.1. 30.6.2011 Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus,, Helsinki Lennart Simonsen, toimitusjohtaja, senior partner Jerome Bouix, Myynti, markkinointi, sijoittajasuhteet ja viestintä -tiimin vetäjä,

Lisätiedot

Osavuositulos

Osavuositulos Osavuositulos 1.1. 30.9.2011 Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden tuloskehityksestä, markkinoiden kasvuodotuksista ja markkinaennusteista sekä lausumat, joissa

Lisätiedot

CapMan pääomasijoittaja Pohjoismaissa ja Venäjällä

CapMan pääomasijoittaja Pohjoismaissa ja Venäjällä CapMan pääomasijoittaja Pohjoismaissa ja Venäjällä Yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Lennart Simonsen, toimitusjohtaja, senior partner, CapMan Oyj Sisältö Toimintaympäristö Strategia Vuoden 2010

Lisätiedot

CapMan Building successful businesses

CapMan Building successful businesses CapMan Building successful businesses 14.-15.11. 2012 Lennart Simonsen toimitusjohtaja, senior partner Jerome Bouix senior partner Sijoitus Invest 2012, Wanha Satama, Helsinki Tietyt tähän materiaaliin

Lisätiedot

CapMan Oyj -konsernin vuoden 2010 tulos. Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus 4.2.2011 Lennart Simonsen, toimitusjohtaja, senior partner

CapMan Oyj -konsernin vuoden 2010 tulos. Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus 4.2.2011 Lennart Simonsen, toimitusjohtaja, senior partner CapMan Oyj -konsernin vuoden 2010 tulos Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus Lennart Simonsen, toimitusjohtaja, senior partner Sisältö CapManin liiketoiminta ja päivitetty strategia Toimintaympäristö Tulos

Lisätiedot

CapMan Oyj:n tulos tammi maaliskuussa Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsinki,

CapMan Oyj:n tulos tammi maaliskuussa Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsinki, CapMan Oyj:n tulos tammi maaliskuussa 2016 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsinki, Tulevaisuutta koskevat lausumat ja vastuuvapauslauseke Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät

Lisätiedot

CapMan kansainvälinen sijoitus- ja varainhoitoyhtiö. Yhtiökokous 2016 toimitusjohtajan katsaus Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Helsinki, 16.3.

CapMan kansainvälinen sijoitus- ja varainhoitoyhtiö. Yhtiökokous 2016 toimitusjohtajan katsaus Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Helsinki, 16.3. CapMan kansainvälinen sijoitus- ja varainhoitoyhtiö Yhtiökokous 2016 toimitusjohtajan katsaus Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Helsinki, Tulevaisuutta koskevat lausumat ja vastuuvapauslauseke Tietyt

Lisätiedot

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2006. 10.8.2006 Heikki Westerlund

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2006. 10.8.2006 Heikki Westerlund CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2006 10.8.2006 Heikki Westerlund 10 August 2006 1 CapMan johtava pääomasijoittaja Pohjoismaissa Pohjoismainen läsnäolo ja markkinaasema perustettu 1989 toimistot Helsingissä,

Lisätiedot

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

KONSERNIN TUNNUSLUVUT KONSERNIN TUNNUSLUVUT 2011 2010 2009 Liikevaihto milj. euroa 524,8 487,9 407,3 Liikevoitto " 34,4 32,6 15,6 (% liikevaihdosta) % 6,6 6,7 3,8 Rahoitusnetto milj. euroa -4,9-3,1-6,6 (% liikevaihdosta) %

Lisätiedot

CAPMAN-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2013

CAPMAN-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2013 CAPMAN-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2013 2 (29) CapMan-konsernin tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2013 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat tilikaudella 2013: Konsernin liikevaihto oli 29,8 milj.

Lisätiedot

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake  5,81 5,29 4,77 Osinko/osake  0,20 *) 0,20 - 2012 2011 2010 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 483,3 519,0 480,8 Liikevoitto milj. euroa 29,4 35,0 32,6 (% liikevaihdosta) % 6,1 6,7 6,8 Rahoitusnetto milj. euroa -5,7-5,5-3,1 (% liikevaihdosta)

Lisätiedot

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6 2014 2013 2012 KONSERNIN TUNNUSLUVUT Liikevaihto milj. euroa 426,3 475,8 483,3 Liikevoitto/ -tappio milj. euroa -18,6 0,7 29,3 (% liikevaihdosta) % -4,4 0,1 6,1 Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä milj.

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

CapMan-konsernin vuoden 2015 tulos. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja

CapMan-konsernin vuoden 2015 tulos. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja CapMan-konsernin vuoden 2015 tulos Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Vastuuvapauslauseke Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät lausumat, kuten lausumat yhtiön tulevaisuuden

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2009 2008 2008 Liikevaihto, milj. euroa 477,6 452,9 1 952,9 Liikevoitto 19,9 33,3 95,1* Liikevoittoprosentti 4,2 7,4 4,9 * Voitto ennen veroja, milj. euroa -8,1 35,3 46,6 Oman

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj YHTIÖKOKOUS 24.3.2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj 1 Raision strategiset jaksot Käänne 2007 Kannattavuus 2008-2009 Kasvu 2010-2011 Huhtikuu 2010: Glisten Helmikuu 2011: Big Bear Group 2 Raisio

Lisätiedot

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2006. 25.10.2006 Heikki Westerlund

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2006. 25.10.2006 Heikki Westerlund CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2006 25.10.2006 Heikki Westerlund 25 October 2006 1 CapMan johtava pääomasijoittaja Pohjoismaissa Pohjoismainen läsnäolo ja markkinaasema perustettu 1989 toimistot

Lisätiedot

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008 1/8 Tunnusluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2008 2007 2008 2007 Liikevaihto, milj. euroa 561,4 463,2 1 952,9 1 710,6 Liikevoitto ilman kertal. erää 27,0 22,1 95,1 101,8 Liikevoittoprosentti ilman kertal. erää

Lisätiedot

CapMan Oyj:n tulos tammi kesäkuussa Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsinki,

CapMan Oyj:n tulos tammi kesäkuussa Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsinki, CapMan Oyj:n tulos tammi kesäkuussa 2016 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Niko Haavisto, talousjohtaja Helsinki, Tulevaisuutta koskevat lausumat ja vastuuvapauslauseke Tietyt tähän materiaaliin sisältyvät

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010

Toimitusjohtajan katsaus. Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Toimitusjohtajan katsaus Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 Tilinpäätös 11/2008 10/2009 tiivistelmä 1/2 Liikevaihto 15,41 milj. euroa (18,40 milj. euroa), laskua 16 % Liikevoitto -0,41 milj. euroa (0,74

Lisätiedot

CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2014

CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2014 CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2014 2 CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2014 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 15,0 milj. euroa (16,5

Lisätiedot

CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013

CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 2 (28) CapMan-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 16,5 milj. euroa

Lisätiedot

CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2014

CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2014 1 CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2014 2 CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2014 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 7,0 milj. euroa (6,8

Lisätiedot

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 % 1/7 Liiketoimintaryhmien avainluvut 10-12 10-12 1-12 1-12 2007 2006 2007 2006 Itella Viestinvälitys Liikevaihto 248,6 243,4 893,8 869,7 Liikevoitto 21,3 28,1 88,9 73,6 Liikevoitto-% 8,6 % 11,5 % 9,9 %

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008 1/8 Tunnusluvut 1-3 1-3 1-12 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 447,4 431,5 1 688,3 Liikevoitto, milj. euroa 33,3 45,9 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa 35,3 48,2 109,5 Liikevoittoprosentti 7,4

Lisätiedot

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2009. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja 7.4.2009

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2009. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja 7.4.2009 CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2009 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja 7.4.2009 Sisältö CapMan tänään Markkinatilanne Vuosi 2008 Vuosi 2009 Tulevaisuuden näkymät 2 Kaksijakoinen vuosi 2008 Onnistumisia

Lisätiedot

CapMan ostaa 28,7 prosenttia Norvestiasta. Tiedotustilaisuus Helsingissä 12.5.2015 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja

CapMan ostaa 28,7 prosenttia Norvestiasta. Tiedotustilaisuus Helsingissä 12.5.2015 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja CapMan ostaa 28,7 prosenttia Norvestiasta Tiedotustilaisuus Helsingissä Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Tavoitteenamme on tarjota paras kokemus pääomasijoittamisesta kehittämällä innovatiivisia ratkaisuja,

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

CapMan kasvua listaamattomista yrityksistä ja kiinteistöistä. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Arvopaperin Rahapäivä 17.9.2015

CapMan kasvua listaamattomista yrityksistä ja kiinteistöistä. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Arvopaperin Rahapäivä 17.9.2015 CapMan kasvua listaamattomista yrityksistä ja kiinteistöistä Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Arvopaperin Rahapäivä Sisältö Toimintaympäristö Esimerkkejä sijoituskohteista ja niiden arvonluonnista Miksi

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008 1/8 Tunnusluvut 7-9 7-9 1-9 1-9 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 468,0 396,5 1 391,5 1 247,4 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 24,2 14,1 68,1 79,7 101,8 Voitto ennen veroja, milj.

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0 Kamux Oyj Liite pörssitiedotteeseen klo 12:00 HISTORIALLISET TALOUDELLISET TIEDOT 1.1. - 31.12.2016 Tässä liitteessä esitetyt Kamux Oyj:n ( Yhtiö ) historialliset taloudelliset tiedot osavuosijaksoilta

Lisätiedot

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 % 1/8 Liiketoimintaryhmien avainluvut miljoonaa euroa 10-12 10-12 1-12 1-12 2006 2005 2006 2005 Viestinvälitys Liikevaihto 236,1 232,3 841,7 825,7 Liikevoitto 36,3 30,3 104,3 106,3 Liikevoitto-% 15,4 % 13,0

Lisätiedot

Oikaisut IFRS Julkaistu

Oikaisut IFRS Julkaistu :n mukaan oikaistujen ja tilikaudella 2017 osavuosikatsauksissa ja vuositilinpäätöksessä julkaistujen tietojen vertailut on esitetty seuraavissa taulukoissa. jen laskelmien tiedot ja tilikauden 2017 raportoitujen

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS tuhatta euroa 1.1.-31.12.2010 1.1.-31.12.2009 Liikevaihto 9 862 6 920 Liiketoiminnan muut tuotot 4 3 Aineiden ja tarvikkeiden käyttö ( ) -557-508 Työsuhde-etuuksista

Lisätiedot

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008 1/8 Tunnusluvut 4-6 4-6 1-6 1-6 1-12 2008 2007 2008 2007 2007 Liikevaihto, milj. euroa 470,6 413,0 923,5 850,9 1 710,6 Liikevoitto, milj. euroa 10,6 19,7 43,9 65,6 101,8 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013

CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.9.2013 2 (28) CapMan-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2013 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 23,2 milj. euroa

Lisätiedot

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2007

CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2007 CapMan Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2007 29.3.2007 Adams-Sali Heikki Westerlund toimitusjohtaja CapMan Oyj 29.3.2007 1 Vaihtoehtoisen sijoitusluokan kasvun taustalla asiakaskysyntä Uusina sijoittajaryhminä

Lisätiedot

Raision yhtiökokous 23.3.2016

Raision yhtiökokous 23.3.2016 Raision yhtiökokous 23.3.2016 1 0,03 0,04 0,07 0,09 0,10 0,11 0,12 0,13 0,14 0,16* Hyvä osinkohistoria Keskiarvo +22 % +29% +11% +10% +9% +8% +8% +14% +75% +33% * 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut 1/8 n tunnusluvut Q1/2007 Q1/2006 Muutos 1-12/2006 % Liikevaihto, milj. euroa 431,5 384,9 12,1 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 45,9 37,6 22,1 89,0 Liikevoittoprosentti 10,6 9,8 5,7 Voitto ennen veroja,

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Tilikausi 2014 Yhtiökokous, 12.3.2015 Jari Jaakkola, toimitusjohtaja Kehitys 2014 Talouskasvu oli useimmilla markkinoilla heikkoa. Toisaalta talouden matalasuhdanne käynnisti useissa organisaatioissa

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018 VAHVA KASVU JATKUI VUONNA 2017 LIIKEVOITTO NELINKERTAISTUI 3 VUOSI 2017 OLI ERINOMAINEN 11,6 % LIIKEVAIHDON KASVU 21,0 % MYYNTIKATTEEN KASVU 312,1% LIIKEVOITON KASVU YLI 40

Lisätiedot

CapMan ja pääomasijoittaminen: vaihtoehtoisesta valtavirraksi. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Arvopaperin Rahapäivä,

CapMan ja pääomasijoittaminen: vaihtoehtoisesta valtavirraksi. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Arvopaperin Rahapäivä, CapMan ja pääomasijoittaminen: vaihtoehtoisesta valtavirraksi Heikki Westerlund, toimitusjohtaja Arvopaperin Rahapäivä, Tulevaisuutta koskevat lausumat ja vastuuvapauslauseke Tietyt tähän materiaaliin

Lisätiedot

CapMan Oyj osavuositulos 1.1. 30.6.2007. 10.8.2007 Heikki Westerlund

CapMan Oyj osavuositulos 1.1. 30.6.2007. 10.8.2007 Heikki Westerlund CapMan Oyj osavuositulos 1.1. 30.6.2007 10.8.2007 Heikki Westerlund 10/8/2007 1 Markkinatrendejä Arvostustasot edelleen historiallisesti korkealla tasolla, erityisesti buyout- ja kiinteistökaupoissa Suurien

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus

Puolivuosikatsaus Puolivuosikatsaus 1.1 30.6. 2017 Avainluvut 4-6/2017 4-6/2016 Muutos% 1-6/2017 1-6/2016 Muutos% 1-12/2016 Liikevaihto, MEUR 196,0 192,4 1,9 % 352,6 350,6 0,6 % 775,8 Vertailukelpoisten myymälöiden liikevaihdon

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa. GLASTON OYJ ABP Pörssitiedote 8.2.2011 klo 9.00 Glaston: Ennakkotietoja vuoden tuloksesta Saadut tilaukset olivat tammi-joulukuussa 148,3 (151,5) miljoonaa euroa. Neljännen vuosineljänneksen saadut tilaukset

Lisätiedot

CapManin tulos

CapManin tulos CAPMAN OYJ 1-3 2019 CapManin 1-3 2019 tulos Selkeä tulosparannus Joakim Frimodig toimitusjohtaja 25.4.2019 Tulevaisuutta koskevat lausumat ja vastuuvapauslauseke Seuraava koskee tätä dokumenttia, siihen

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

Q Puolivuosikatsaus

Q Puolivuosikatsaus Q2 1.1. 30.6.2018 Puolivuosikatsaus Avainluvut 4-6/2018 4-6/2017 Muutos% 1-6/2018 1-6/2017 Muutos% 1-12/2017 Liikevaihto, MEUR 217,7 196,0 11,0 % 391,3 352,6 11,0 % 796,5 Vertailukelpoisten myymälöiden

Lisätiedot

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2016 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 302,9 291,2 4% 590,9 571,4 3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*)

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015

AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Muutos, % Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 2016 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 2016 2015 Muutos, % 2016 2015 Muutos, % 2015 Liikevaihto 269,6 269,3 0 % 860,5 840,7 2 % 1 130,7 Käyttökate

Lisätiedot

CapMan-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012

CapMan-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 1 (24) CapMan Oyj Pörssitiedote 9.8.2012 kello 9.00 CapMan-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 13,2 milj. euroa (15,7

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015

CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 2 CAPMAN-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.3.2015 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat katsauskaudella: Konsernin liikevaihto oli 7,3 milj. euroa (7,0

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 391,2 359,8 1 230,9 1 120,6 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 14,1 15,5 79,7 67,6 89,0 Liikevoittoprosentti 3,6 4,3 6,5 6,0 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa

Lisätiedot

CapMan Oyj:n vuoden 2006 tulos. Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus 2.2.2007 Heikki Westerlund

CapMan Oyj:n vuoden 2006 tulos. Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus 2.2.2007 Heikki Westerlund CapMan Oyj:n vuoden 2006 tulos Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus 2.2.2007 Heikki Westerlund 02 February 2007 1 Vuoden 2006 kohokohdat Kasvun vuosi kaikkien tunnuslukujen osalta Pääomien kasvu 17 %, tavoite

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Loka-joulukuu 2018 22.2.2019 2 / 6 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.10. 31.12.2018 Loka - joulukuu 2018 lyhyesti Konsernin liiketoiminta kehittyi vuoden neljännen kvartaalin aikana

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

Osavuositulos

Osavuositulos Osavuositulos 1.1. 31.3.2011 Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus,, Helsinki Lennart Simonsen, toimitusjohtaja, senior partner Jerome Bouix, Myynti, markkinointi, sijoittajasuhteet ja viestintä -tiimin vetäjä,

Lisätiedot

CapMan vaihtoehtoisen sijoitusluokan. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja, CapMan Oyj 30.3.2010

CapMan vaihtoehtoisen sijoitusluokan. Heikki Westerlund, toimitusjohtaja, CapMan Oyj 30.3.2010 CapMan vaihtoehtoisen sijoitusluokan hallinnointiyhtiö i i h iö Pohjoismaissa i ja Venäjällä Yhtiökokous 2010 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja, CapMan Oyj Sisällys CapMan tänään Toimintaympäristö Vuoden

Lisätiedot

CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2010

CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2010 1 (21) CapMan Oyj Pörssitiedote 5.11.2010 kello 8.30 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2010 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat tammi syyskuussa 2010: Konsernin liikevaihto oli 29,7 milj.

Lisätiedot

CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010

CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010 1 (21) CapMan Oyj Pörssitiedote 6.8.2010 kello 8.30 CapMan Oyj -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2010 Tuloskehitys ja merkittävät tapahtumat tammi kesäkuussa 2010: Konsernin liikevaihto oli 21,0 milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen. 1/8 Tunnusluvut Liikevaihto, milj. euroa 408,2 376,0 839,7 760,9 1 550,6 Liikevoitto, milj. euroa 19,7 14,4 65,6 52,0 89,0 Liikevoittoprosentti 4,8 3,8 7,8 6,8 5,7 Voitto ennen veroja, milj. euroa 21,4

Lisätiedot

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni Toimitusjohtaja Juha Näkki 30.10.2013 Ingman Groupista suurin omistaja Omistus 23.11.2012: 25,03 % omistus 16.8.2013: 30,52 % pakollinen julkinen ostotarjous 18.9.

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS Liiketoimintakatsaus Heinä-syyskuu 2018 29.10.2018 2 / 5 ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS 1.7. 30.9.2018 Heinä-syyskuu 2018 lyhyesti Liikevaihto heinä-syyskuussa kasvoi 22 % ja käyttökate 66 % edellisen

Lisätiedot

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2009. Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus 30.10.2009 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja, CapMan Oyj

CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2009. Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus 30.10.2009 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja, CapMan Oyj CapMan Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2009 Lehdistö- ja analyytikkotilaisuus 30.10.2009 Heikki Westerlund, toimitusjohtaja, CapMan Oyj Sisällys CapMan tänään Toimintaympäristö Osavuositulos 1.1.-30.9.2009

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot