-VERTAISSOVITTELU- Sovittelumenetelmä kouluille. perustietoa. Maija Gellin

-VERTAISSOVITTELU- Sovittelumenetelmä kouluille perustietoa Maija Gellin 2006

2 Copyright Maija Gellin 2006 Suomen Sovittelufoorumi ry Versohanke Eteläinen Salmitie 1 02430 Masala koordinaattori Maija Gellin gsm: 040-7079076 email: maija.gellin@ssf-ffm.com

3 SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 4 1. Taustanäkemyksiä 5 1.1. Koulukiusaaminen 5 1.2. Ratkaisukeskeinen ajattelu 6 1.3. Rikossovittelu 8 1.4. Sovittelu koulussa seminaarin näkökulmia 9 1.5. Koulusovittelu 11 1.6. Vertaissovittelu ja osallisuus 13 2. Suomen sovittelufoorumi vertaissovittelutoiminnan taustaorganisaationa 15 2.1. Restoratiivinen oikeus ja sovittelu 16 2.2. Sovittelun osa-alueita 16 3. Vertaissovittelu 17 3.1. Vertaissovittelutoiminnan selvitysten tuloksia 19 3.2. Vertaissovittelutoiminnan kevään 2005 kyselyn tuloksia 20 2.3. Vertaissovittelutoiminnan hyödyt 22 4. Vertaissovittelutoiminta koulussa 23 5. Viite- ja kirjallisuusluettelo 24

4 ESIPUHE Syksyllä 2000 Suomen Punaisen Ristin kouluyhteistyön suunnittelija Piia Karjalainen ja tutkija Sari Vesikansa sopivat yhteistyöstä, jonka tavoitteena oli luoda kouluihin sopiva sovittelu-toiminnan koulutusmalli ja -materiaali. Minua pyydettiin mukaan koulutuksen sisällön kehittelyyn käytännön näkökulmaa tuomaan. Toiminta haluttiin heti nimetä vertaissovitteluksi korostaen sitä, että kyseessä on oppilaiden keskuuteen tarkoitettu sovittelumalli. Hesan nuorten ääni -kampanja toi hienon viitekehyksen, jonka puitteissa koulutusta Helsingin seudun kouluissa lähdettiin toteuttamaan keväällä 2001. Vuoden 2005 päättyessä koulutuksia on järjestetty ja toiminta käynnistetty jo yli sadassa koulussa ympäri Suomea ja koulutuskyselyitä tulee jatkuvasti lisää. Yhteistyötä on tehty niin yksittäisten koulujen, kuntien, erilaisten projektien kuin järjestöjenkin kanssa. Opetusministeriön tukeman vuoden 2006 alkaessa käynnistyneen vertaissovitteluhankkeen myötä vertaissovittelukoulutusta tarjotaan ja toimintaa ohjataan Suomen sovittelufoorumin puitteissa. Suomen Punaisen Ristin Paljon väliä projekti on päättynyt ja piirit ohjaavat jatkossa koulutuskyselyt suoraan Suomen sovittelufoorumin koordinaattorille. Nykymuotoinen vertaissovittelutoiminta jatkuu; koulutuksia toteutetaan ja toimintaa tuetaan entiseen tapaan ja pääosin myös entisten kouluttajien voimin. Opetusministeriön rahoituksen turvin olemme voineet laskea versotoiminnan koulutuskokonaisuuksien lähtöhintoja. Lisäksi koulut voivat edelleen hakea sponsoritukea alueellisilta tahoilta kuten järjestöiltä tai yrityksiltä. Versohankkeen myötä kouluttajaverkostoa laajennetaan koko maan kattavaksi. Tämä mahdollistaa entistä paremman alueellisen tuen jo mukana toiminnassa oleville versokouluille. Versohankkeen puitteissa jatkuu myös versotoiminnan kehittäminen. Vireillä on sekä selvityssuunnitelmia että materiaalin päivitystä, mitä työtä ohjaa hankkeen kehittämistyöryhmä. Syksyllä 2005 järjestetyssä vertaissovitteluseminaarissa opettajat toivoivat mm. koulusovittelulle omia www-sivuja. Toivetta on jo ryhdytty toteuttamaan. Suomen sovittelufoorumin kotisivut koulusovittelunosioineen on aukaistu osoitteessa www.ssf-ffm.com. Suomen sovittelufoorumi Finlands forum för medling (SSF-FFM) on laaja-alainen kaikkien alojen sovittelutyötä edustava yhteisö. Yhdistyksen päätavoitteena on kehittää ja tukea sovittelutoiminnan kentän eri osa-alueita, joita ovat: rikossovittelu, perheasioiden sovittelu, läheisneuvonpito lastensuojelutilanteissa, koulusovittelu, monikulttuurinen sovittelu, kaupallisten riitojen sovittelu, työpaikkasovittelu, rauhansovittelu sekä tuomioistuinsovittelu ja asianajajaliiton sovintomenettely. Koulusovittelu ja vertaissovittelutoiminta tukee paitsi koulujen hyvinvointia myös sovittelevan työotteen leviämistä kouluympäristöstä työympäristöihin ja koko yhteiskuntaan. Vertaissovittelu menetelmänä elää ja kehittyy jatkuvasti, joten keräämme ja otamme vastaan edelleen mielipiteitä ja käytännön kokemuksia kehittämisen eväiksi. Maaliskuussa 2006 Maija Gellin

5 1. TAUSTANÄKEMYKSIÄ 1.1. Koulukiusaaminen Tutkija Christina Salmivallin kirjassa Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä hahmottuu koulukiusaamisen määritelmä seuraavasti: kouluväkivalta tai kiusaaminen on koulussa yhteen oppilaaseen kohdistuvaa negatiivista joko suoraa tai epäsuoraa toimintaa, jolle ominaista on toistuvuus. Tärkeä koulukiusaamisen tunnusmerkki on osapuolten välinen voimasuhteiden epätasapaino, ts. uhrin on vaikea puolustautua ja hän on ainakin jossain mielessä puolustuskyvytön kiusaajan rinnalla. Koululuokissa ja välitunneilla tapahtuu päivittäin monenlaisia aggressiivisia yhteydenottoja. Tämä kaikki ei kuitenkaan ole koulukiusaamista. Sen sijaan kiusaaminen on aina tietynlaista aggressiivista käyttäytymistä, joka ilmenee kouluissa monessa erilaisessa muodossa. Se voi olla: 1) sanallista painostamista, uhkaamista, pilkkaamista 2) fyysistä loukkaamista, tönimistä, potkimista tai lyömistä 3) välinpitämättömyyttä tai toveripiiristä eristämistä 4) pakottamista tai painostamista, tai kiristämistä 5) suoranaista vahingontekoa. (Salmivalli 1998) Kirjassaan Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä Christina Salmivalli toteaa, että kiusaaminen ei ole aina selvästi opettajien huomattavissa. Kiusattu oppilas ei itse siitä välttämättä halua kertoa. Kiusatuksi joutuminen saatetaan kokea häpeänä tai sitten pelätään, että aikuiselle kertomisesta ei ole apua vaan kiusaaminen päinvastoin pahenee entisestään. Artikkelissaan Kiusaamisen havaitseminen Salmivalli valottaa tarkemmin tätä aihetta (Salmivalli 1999). WHO:n tutkimuksen mukaan Suomi sijoittuu kansainvälisessä vertailussa koulukiusaamisen suhteen tilastoissa keskivaiheille ja EU-projektissa Violence in the School voitiin todeta, että tämä ilmiö esiintyy tutkimusten mukaan eri maissa hyvin samantapaisena. Suomessa on uuteen koululainsäädäntöön otettu pykälä, jonka mukaan oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Tämän mukaan koulukiusaamiseen tulee puuttua välittömästi ja toimia kussakin yksittäistapauksessa sen lopettamiseksi. Lainsäädäntö ei kuitenkaan yksin riitä, vaan jokaisen koulun tulee laatia toimintaohjelma koulukiusaamisen ehkäisemiseksi. Koulusovittelu on yksi tärkeä toimintamalli, joka voidaan ottaa toimintaohjelmaan ja käyttöön, jos koulu niin haluaa, toteaa opetusministeriön johtaja Kirsi Lindroos Sovittelu koulussa - seminaarin puheessaan ja katsoo, että kiusaamista voidaan ehkäistä koulussa tehokkaasti mm. seuraavilla keinoilla: Jokaisella koululla pitäisi olla selkeät käyttäytymissäännöt ja säännökset siitä, miten kiusaamiseen tartutaan. Hyvä kouluilmapiiri Hyvä luokkailmasto, sillä tutkimusten mukaan luokissa, joissa on hyvä luokkahenki on vähemmän kiusaamista kuin muissa luokissa Hyvä opettaja - oppilassuhde Tehokas tarttuminen kiusaamiseen kiusaamistapausten tultua esille. (Sovittelu koulussa 2001) Koulutusta koskevien lakien pykäliin, jotka koskevat oikeutta turvalliseen opiskeluympäristöön, on lisätty säännös, jonka mukaan opetuksen järjestäjän tulee

6 opetussuunnitelman yhteydessä laatia suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä, toimeenpanna suunnitelma sekä valvoa sen noudattamista ja toteutumista (Pelkonen 2003, 9). Koulujen kurinpitoon liittyvien lakien muutokset tulivat voimaan 1.8.2003. Laki turvaa koulutyöskentelyä: Perusopetuslaki n:o 628/1999 määrittelee pykälässä 29 lapsen oikeuden turvalliseen opiskeluympäristöön. Koululla on ensisijainen velvollisuus estää väkivalta ja kiusaaminen käytettävissään olevin keinoin. Koululla tulee olla myös suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi kiusaamiselta ja velvollisuus toimeenpanna suunnitelma ja valvoa sen noudattamista. Lisäksi kouluilla on oltava järjestyssäännöt. Koulun turvallisuusstrategia on näkyvissä mm. koulun opetussuunnitelmassa. Muutokset ovat johtaneet monissa oppilaitoksissa keskusteluun järjestyssäännöistä ja niiden soveltamisesta. Keskusteluissa on etsitty koulukohtaisia keinoja, joilla pyritään edistämään koulun sisäistä järjestystä, opiskelun sujuvuutta sekä kouluyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Vertaissovittelu on näissä pohdinnoissa huomioitu yhtenä varhaisen puuttumisen keinona työrauhaa turvattaessa sekä oppilaiden osallisuutta lisättäessä. 1.2. Ratkaisukeskeinen ajattelu Ratkaisukeskeinen lähestymistapa pohjautuu 1980-luvulla USA:ssa kehittyneeseen lyhytterapiamuotoon, jossa keskitytään asiakkaan ongelmien sijasta hänen unelmiinsa ja tavoitteisiinsa sekä niihin ratkaisuihin, joilla näihin päästäisiin. Ratkaisukeskeisen terapian periaatteita on viimeisenä vuosikymmenenä ryhdytty soveltamaan laajasti myös terapia kentän ulkopuolella esim. työyhteisöjen kehittämisessä, johtamisessa, sosiaali- ja nuorisotyössä ja urheiluvalmennuksessa. Periaatteiden on todettu soveltuvan hyvin niin opetus- ja ohjaamistyöhön kuin oppimiseenkin. Ratkaisukeskeisen ajattelun huomioita herättävin lähtökohta on se, että ongelmaan liittyvien syiden selvittelyn sijaan keskitytään etsimään eri ratkaisuvaihtoehtoja. Ajatuksena on, että ongelman ratkaisemisen kannalta ei ole välttämätöntä tietää, mistä ongelma johtuu, sillä hyvä ratkaisu ei välttämättä liity alkuperäiseen syyhyn. Sen sijaan ryhdytään pohtimaan tavoitteita; sitä ideaalitilannetta, joka olisi parempi kuin nykyinen ja kohdistetaan huomio siihen, mitä tehdään eri tavalla, jotta tavoitteeseen päästään. Työskentelyssä kuullaan osallistujien ideoita ja toiveita ilman syyllistämistä tai syyttelyä. Osallistujat ohjataan löytämään konkreettisia ratkaisuja, joilla voidaan edetä kohti tavoitetta. Ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneelle työlle on ominaista: Asiakaslähtöisyys. Asiakas voi olla esim. yksilö, perhe, ryhmä tai työyhteisö. Asiakas asettaa itse omat tavoitteensa sen sijaan, että joutuisi hyväksymään asiantuntijoiden määrittelemät tavoitteet. Tavoitelähtöisyys ja tulevaisuussuuntautuneisuus. Keskusteluissa painopiste on tavoitteissa ja siinä miten asiakas voi ne saavuttaa. Voimavarakeskeisyys. Tutkitaan ja hyödynnetään asiakkaan kykyjä, taitoja ja osaamista käsillä olevan pulman ratkaisemissa tai tavoitteiden saavuttamisessa. Menneisyyttä tarkastellaan pikemminkin voimavarana.

7 Poikkeuksien ja edistyksen huomioiminen. Tutkitaan erityisesti niitä aikoja ja hetkiä, jolloin vaikeudet ovat paremmin hallinnassa tai jokin tavoite toteutuu vaikka osaksikin. Tärkeää on kartoittaa tavoitteen suuntaan tapahtuvaa edistystä. Myönteisyys, luovuus, leikillisyys ja huumori. Tämä työmuoto tukee asiakkaan vahvoja puolia. Uusien näkökulmien syntymisen lisäksi oleellista on ideoida ja testata vuorovaikutussuhteessa erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Hyödyntäminen ja konstruktiivinen näkemys. Ratkaisukeskeinen työtapa on salliva ja siinä voidaan vapaasti liittää muista työmuodoista lainattuja ideoita, kuten kognitiivisen terapian harjoituksia, narratiivisen terapian ulkoistamista, NLP-tekniikoita, tarinoita, paradoksaalisia kotitehtäviä, sopimuksia jne. Yhteistyö ja kannustus. Asiakkaan verkostot ja läheiset nähdään voimavarana ja pulmia voidaan ratkoa yhteistyössä heidän kanssaan. Tärkeä osa työtä on aito myönteinen palaute sekä ansion ja kiitosten jakaminen edistyksestä eri osapuolille. (www.ratkes.fi 2001) Ongelmakeskeisen ja ratkaisukeskeisen lähestymistavan erot Ongelmakeskeinen lähestymistapa Ongelmien kuvaaminen Kielteisen kehityksen huomioiminen Ongelmien syiden miettiminen Taustatekijöiden pohtiminen Esteiden ja rajoitusten näkeminen Syyllisten etsiminen (Ahola ja Hirvihuhta 2000, 14) Ratkaisukeskeinen lähestymistapa Tavoitteiden kuvaaminen Myönteisenkehityksen huomioiminen Myönteisen kehityksen selittäminen Aikaisempien onnistumisten pohtiminen Mahdollisuuksien ja voimavarojen tutk. Ansion jakaminen edistyksestä Tapani Ahola ja Harri Hirvihuhta toteavat kirjassaan Vääryydestä vastuuseen, että ratkaisukeskeinen ajattelu on esim. vastuuseen ohjaamisessa omaksuttu niin, että siinä ei mietitä sitä, mistä johtuu, että oppilas on tehnyt jotain väärin. Sen sijaan kaikki huomio kiinnitetään tulevaisuuteen: miten voitaisiin vakuuttua siitä, että sama paha ei tapahdu uudestaan riippumatta siitä, mistä se alun perin johtui. Kirjoittajat toteavat edelleen, että syiden selvittämättä jättäminen ei saa tarkoittaa väärän teon kohteeksi joutuneen ihmisen tunteiden ja kokemusten mitätöintiä. Loukkaantumisen ja kärsimyksen kokemukset on ensin otettava tosissaan ennen kuin kunnollinen sopiminen osapuolten välillä tulee mahdolliseksi. (Ahola ja Hirvihuhta 2000). Ahola ja Hirvihuhta toteavat edelleen, että (sovittelu)hankkeet on yleensä aloitettu koko koulun tiedotuskampanjalla, opettajien kouluttamisella ja siitä on edetty sovittelijoiden valintaan ja heidän kouluttamiseensa. Prosessin tarkoituksena on parantaa oppilaiden vuorovaikutustaitoja, antaa valmiuksia ristiriitojen rakentavaan ratkaisuun sekä vaikuttaa luokkien omien normien muodostumiseen. Tavoitteena on, että ns. vertaissovittelijat voisivat hoitaa ainakin helpoimmat riitatilanteet. Tämä kaikki tapahtuu tietenkin opettajan vastuulla ja taustatuella eikä niin, että oppilaat jätettäisiin selviämään keskenään hankalien tilanteiden kanssa. Sovittelun ja vastuuseen ohjaamismallin eroista kirjoittajat toteavat, että sovittelu ja vastuuseen ohjaaminen eivät ole ristiriidassa keskenään, vaan ne täydentävät toisiaan. Sovittelu vaatii koko luokan tai koulun kouluttamista, kun taas vastuuseen ohjaaminen on opettajan oma työskentelytapa. Vastuuseen ohjaaminen vaatii sellaista auktoriteettia ja päättäväistä tilanteisiin tarttumista, jota ei voida tietenkään odottaa vertaissovittelijoilta. Yhteistä molemmille lähestymistavoille on se, että niiden vaikutukset voivat merkittävästi vaikuttaa luokan yhteishenkeen ja oppilaiden kykyyn oppia sopimaan ristiriitojaan. (Ahola ja Hirvihuhta 2000).

8 1.3. Rikossovittelu Suomessa käytettävä rikoksen sovittelumalli pohjautuu Yhdysvalloista peräisin olevaan organisaatiomalliin, jossa tavoitteena ovat vaihtoehtojen etsiminen oikeuskäsittelylle, etenkin nuorten osapuolten kohdalla vastuuttaminen ja tarvittaessa kuntouttaminen sekä vahinkojen korvaaminen. Sovittelijoiden tärkeimpänä tehtävän on sovittelun mahdollistaminen. Suomessa sovittelu alkoi kokeiluluontoisesti vuonna 1983 Vantaalla ja hiljalleen toiminta vakiintui ja laajeni muillekin suuremmille paikkakunnille. Myös rikosoikeusjärjestelmä oli kiinnostunut sovittelusta ja vuonna 1991 tulivatkin voimaan uusitut säännökset toimenpiteistä luopumisesta. Niiden esitöissä sovittelu mainittiin yhtenä perusteena jättää syyttämättä tai rangaistukseen tuomitsematta. Vuoden 1996 alussa tuli voimaan lainmuutos, jossa vastaava peruste oli jo nostettu lakitekstiin. Joulukuussa 2005 eduskunta vahvisti vihdoin oman lain rikos- ja riita-asioiden sovittelusta. Lain toimeenpano toteutetaan kevään 2006 aikana ja se merkitsee sovittelumahdollisuuden laajenemista niin, että kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus tarvittaessa sovitteluun. Stakesin ja Suomen Sovittelun Tuki ry:n tuottamassa Sovittelijan oppaassa määritellään sovittelu vapaaehtoiseksi ja oikeuden ulkopuoliseksi tavaksi ratkaista rikos- ja riita-asioita. Suomalaista sovittelua voidaan luonnehtia rikosprosessille vaihtoehtoiseksi menettelyksi, joka voi korvata oikeuskäsittelyn - osin tai kokonaan ja johtaa rikosoikeudellisesti toimenpiteistä luopumiseen tai lieventää rangaistusta. Keskeistä rikossovittelussa on maallikkoajatteluun perustuva, osapuolten ehdoilla tapahtuva ongelmanratkaisu, jossa otetaan huomioon myös oikeuslaitoksen odotukset. Sovittelussa ei keskitytä rikosprosessin tapaan tarkastelemaan sitä, onko tekijä rikkonut jotakin rikosoikeuden normia, vaan huomion keskipisteenä ovat osapuolten väliset inhimilliset suhteet ja niissä tapahtuneet vauriot. Sovittelussa on kysymys siitä, millä tavoin loukatun osapuolen niin aineelliset kuin henkisetkin menetykset voidaan korvata. Kriminaalipoliittisiksi tavoitteiksi luetaan rikossovittelussa yhteisöllisyys, lähikontrolli ja ihmisten vastuu toisista. Sovittelun yleisenä päämääränä on vaikuttaa yhteisössä rikollisuutta hillitsevästi ja lisätä samalla yleistä sovinnollisuutta. Tavoitteena on kehittää erityisesti nuorten lainrikkojien vastuuntuntoa, helpottaa rikoksen uhriksi joutuneiden asemaa sekä tarjota oikeuskäsittelylle vaihtoehtoinen, vapaaehtoisuuteen perustuva menettely ratkaista kansalaisten rikos- ja riita-asioita. Rikossovittelun hyödyksi oikeuslaitoksen työn helpottamisen lisäksi Sovittelijan oppaassa luetellaan mm. seuraavat seikat: tekemättä jääneet uudet rikokset asianomistajan tunne-elämän positiiviset muutokset aineellisten korvausten lisäksi sovittelijoiden työstään sama tyydytys ja heidän kauttaan välittyvä tieto soviteltavien rikosten luonteesta asiallisen tiedon kasvu ja tarpeettoman pelon väheneminen sekä tekijän perheen sisäisten keskustelujen myönteinen heijastusvaikutus Lisäksi etenkin nuorille ja lapsille sovittelu merkitsee kasvun mahdollisuutta: Nuori kohtaa tekonsa uhrille aiheuttamat seuraukset ja joutuu ottamaan itse vastuun teostaan. Sovittelussa nuori voi käsitellä ja ratkaista aiheuttamiaan ongelmia hyväksyttävällä tavalla. Sovittelu antaa nuorelle mahdollisuuden hyvittää, korvata ja korjata tehty vahinko ja vääryys, millä on myönteistä merkitystä nuoren itsetunnon kannalta.

9 Rikossovittelussa korostetaan vuorovaikutuksen merkitystä sovittelun onnistumisessa. Sovittelijan tehtävistä todetaan Sovittelijan oppaassa seuraavaa: Sovittelija vetää sovitteluneuvottelun eli toimii keskustelua ohjaavana puheenjohtajana, joka aktiivisesti pyrkii edesauttamaan sovinnon syntymistä. Sovittelija luo turvallista ilmapiiriä ja antaa osapuolille mahdollisuuden purkaa tunteitaan. Sovittelija huolehtii tilanteen tasapuolisuudesta, mikä on erityisen tärkeää etenkin silloin kun osapuolet ovat syystä tai toisesta voimasuhteiltaan epätasaisia. Sovittelijan on kuitenkin pysyttävä puolueettomana. Sovittelija seuraa ratkaisun oikeellisuutta eli hän edistää vain sellaisen sovinnon syntymistä, mikä on kaikkien kannalta kohtuullinen ja perustuu oikeaan tietoon ja aitoon vapaehtoisuuteen. (Rikos- ja riita-asioiden sovittelijan opas 1999, 38 ja 39) Tutkijat Ossi Eskelinen on tutkinut nuorten ja lasten rikossovittelun tuloksia. He toteavat vuonna 2004 valmistuneen tutkimuksensa yhteenvetona, että varhainen puuttuminen pysäyttää ja ehkäisee kielletyn toiminnan jatkamista jos lapsi ei ole jo liian tottunut tekemään rikkeitä. Tutkimuksen mukaan sovittelussa olleista noin 40% lopettaa rikkeet heti ja noin 20 % viiveellä. Tutkimuksessa ilmeni myös, että sovittelun tuloksena vanhemmat kiinnittävät paremmin huomiota lastensa tekemisiin ja toisaalta sovittelussa osapuolina olleille lapsille sovittelu on kokemuksena myönteinen. Lapsen mieli vapautuu kun asia saadaan puhuttua pois ja lapset oppivat selvittämään asioitaan rauhallisesti keskustelemalla. (Eskelinen 2005). 1.4. Sovittelu koulussa seminaarin näkökulmia Kouluväkivallan vastustaminen nousi EU:ssa esiin Hollannin EU-puheenjohtajuuskaudella ja ensimmäinen asiaa koskeva seminaari järjestettiin Hollanissa Utrechtissa 1997. Samana vuonna aloitti myös Violence in the School -expertryhmä toimintansa jatkaen aina vuoden 1999 loppuun. Seuraavan vuoden alusta perustettiin kuuteen eri Euroopan maahan väkivallan vastustamista koskeva CONNECT -hanke. Suomen CONNECT fi - hanke on Terveyden edistämisen keskuksen koordinoimaa ja hanke käsittelee tyttöjen ja poikien väkivaltaisen käyttäytymisen lisäksi myös lasten ja nuorten mielenterveyttä, jolloin hankkeessa yhdistyvät opetustoimi ja sosiaali- ja terveystoimi. CONNECT fi -hankkeen tavoitteena toisaalta viedä eteenpäin Euroopassa kouluväkivallan vastustamista mielenterveyttä edistämällä ja toisaalta koota yhteen asiantuntemus kaikista verkostoista ja luoda esitys Toimenpideohjelmaksi EU:n ministeriölle kouluväkivallan vastustamiseen. Suomen CONNECT fi -hankkeen johtoryhmä halusi myös käynnistää Portugalin CONNECT pt -hankkeen mallin mukaan Suomen kouluissa sovittelukäytännön yhtenä konkreettisena esimerkkinä terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseen. Asiaan liittyviä käytäntöjä, tutkimuksia ja koulutusta pohdittiin hankkeen järjestämässä Sovittelu koulussa seminaarissa Säätytalolla Helsingissä 15.-16.3.2001. Ylitarkastaja Elsi Veijola Opetusministeriöstä kiteyttää keväällä 2001 Sovittelu koulussa seminaarin puheenvuorossaan sovittelutoiminnan niin, että sovittelussa tehtävään koulutetut luotettavat koulutoverit ottavat vastuuta koulun ristiriitojen varsinkin koulukiusaamisen sovittelusta. Sovittelu tapahtuu aina viimekädessä opettajan vastuulla ja sovittelutapahtuman jälkeen ristiriidan/kiusaamisen selviämisestä tulee järjestää seuranta. (Sovittelu koulussa 2001).

10 Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara tervehdyksessään samaisessa seminaarissa toteaa, että kun eri yhteyksissä puhutaan mielenterveydestä osana kansanterveystyötä ja erityisesti mielenterveyden edistämistä, kysytään tavallisesti aika pian, mitä se on, mitä voimme konkreettisesti tehdä. Sovittelumenettely on tärkeä innovatiivinen esimerkki siitä, miten mielenterveyttä voidaan edistää. Sovitteluun liittyy sisäänrakennettuna aivan erityinen mielenterveyden edistämisen näkökulma, jota haluaisin tässä painottaa. Sovitteluun osallistuville lapsille ja nuorille tulee kokemus siitä, että ongelmista voi puhua niiden identifioidun kohteen kanssa. Eikä pelkästään puhua, vaan myös sopia. Ja tämä kaikki voi tapahtua itsenäisesti, ilman perheen tukea. Ratkaisut perustuvat osapuolten omaan toimintaan koulun tarjoamassa kehyksessä. Onnistuneen sovittelun seurauksena monisyiset ongelmat eivät ehkä selviä käden käänteessä. Tärkeää on se, että sovittelun onnistuessa voimakas sisäinen paine lievittyy. Mikä tärkeintä, ketään ei leimata huonommaksi, autettavaksi tai peräti mielenterveysongelmaiseksi, vaikka taustalla voikin olla monenlaisia tekijöitä. Leimautumista ei myöskään edistetä eristämällä ongelma mielenterveysammattilaisten hoitoon, vaan toimitaan koulun keinoin. (Sovittelu koulussa 2001). Sovittelu koulussa seminaarissa sovittelutoimintaan liittyviä tutkimustuloksia esittelivät myös professori Helen Cowie Surreyn yliopistosta Englannista ja professori Lidia Grave- Resenders Abertan yliopistosta Portugalista. Tutkimusten mukaan koulukiusaaminen on hyvin yleinen ilmiö kouluissa. Professori Lidia Grave-Resenders toteaa, että sovittelutoiminta on rauhanomainen tapa ratkaista ristiriitoja. Se vaatii vuoropuhelua prosessin aikana. Sovittelu on yleensä tiettyyn kaavaan nojautuva prosessi, missä kolmas osapuoli pyrkii järjestämään vuoropuhelua ristiriitatilanteen osapuolten välille. Vuoropuhelussa osapuolet pääsevät esittämään oman näkemyksensä tilanteesta ja voivat sovittelijan avulla löytää ratkaisun ristiriitaan. Erityisen tärkeää on, että ristiriidan osapuolet itse löytävät ratkaisun. Helen Cowie on toiminut tutkijana ns. Lorenzo-projektissa, joka johon osallistui 35 brittiläistä koulua, joissa haastateltiin vuoden aikana 204 kiusattua oppilasta ja 209 kontrollioppilasta, joita ei oltu kiusattu. Cowien mukaan noin 30 prosenttia lapsista joutuu kiusatuiksi kouluvuosinaan. Uhrit eivät yleensä kerro kiusaamisesta kenellekään ja kiusatun yleisin oire onkin masennus ja muut mielenterveysongelmat. Lorenzo -projektin kouluissa käynnistettiin vertaistukitoiminta ja vuoden kuluttua vertaistukitoiminnan aloittamisesta oppilailta ja opettajilta kysyttiin, oliko toiminnasta ollut hyötyä. Uhrit kokivat, että he olivat voineet viimeinkin puhua ongelmistaan jollekin ja valtaosa haastatelluista koki toiminnan lisänneen avoimuutta ja parantaneen ilmapiiriä kouluissa. Ongelmat pystyttiin jakamaan ja niistä oli mahdollista keskustella. Projektissa vertaistukitoiminnan tuloksena kiusaamisen salanneiden joukko väheni puoleen. Uhreista 90 prosenttia piti toimintaa erittäin tärkeänä ja opettajatkin kokivat, että koulu tuntui turvallisemmalta kuin ennen, samoin vanhemmat arvostivat toimintaa. Myös ne oppilaat, joita ei oltu kiusattu kokivat vertaistukitoiminnan hyödylliseksi. Lorenzo -projekti toteutettiin osana The Prince's Trust -projektia, johon osallistui kaikkiaan 1835 oppilasta ja 226 opettajaa 51 englantilaisesta koulusta. Projektin teemoja ja tuloksia on raportoitu mm. Naylorin ja Cowien artikkelissa The effectiveness of peer support systems in challenging school bullying (Naylor & Cowie 1999, 467-479). Johtaja Kirsi Lindroos Opetusministeriön yleissivistävästä yksiköstä toteaa Sovittelu koulussa seminaarin puheessaan, että tutkimusten mukaan kasvatusvastuussa olevat henkilöt vain harvoin tiesivät kiusaamisesta. Oppilaiden vanhemmista vain 18% oli tietoisia kiusaamistapauksista. Opettajan tietoon oli tullut vain 15% tapauksista. Siis vain noin 1/6 koulukiusaamisista tulee opettajan tietoon ja vanhemmatkin ovat tietoisia vain 1/5

11 tapauksista. Sen sijaan oppilaat, koulutoverit ovat koko ajan lähempänä kiusattua oppilasta ja ovat olennaisesti paremmin perillä vaikeasta tilanteesta. Kuitenkin oppilaat vain harvoin käyvät spontaanisti puolustamaan toveriaan. Pelätään joutumista itsekin syrjityksi ja kiusatuksi ja opettajalle kertomista pidetään edelleen kanteluna, jota muut oppilaat eivät hyväksy. (Sovittelu koulussa 2001). 1.5. Koulusovittelu Kirjassa Just Schools; A Whole School Approach to Restorative Justice kirjoittaja Belinda Hopkins, joka toimii johtajavana kouluttajana Lontoolaisessa Transforming Conflict keskuksessa, esittää näkemyksen siitä, millainen on restoratiivinen koulu. Hän esittää, että välittämisen ja oikeudenmukaisuuden etiikan tulisi olla kouluyhteisön toiminnan keskeinen lähtökohta. Tämän etiikan toteutumiseen tarvitaan filosofiaa, taitoja ja prosesseja, jotka nojaavat restoratiiviseen eli korjaavaan oikeuteen ennemminkin kuin rikosoikeuteen. Hopkins toteaa, että kouluyhteisöllä on tänä päivänä monia haasteita ja restoratiivinen ajattelu voi tukea ja tuoda tuloksia mm. seuraavissa asioissa: - kouluyhteisön turvallisuuden, työrauhan ja ilmapiirin parantaminen - eristämisen ja eristäytymisen vähentäminen - osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukeminen - moraalin ja itsetunnon kohottaminen -?? nostaminen - koulukiusaamisen ja häiriökäyttäytymisen vähentäminen koko yhteisössä - koulun henkilökunnan uupumisen välttäminen (Hopkins 2006, 28) Norjalainen Pohjoismaisen sovittelufoorumin puheenjohtaja Dag Hareide (2005) kuvaa norjalaista koulusovittelun mallia pyramidikaavion avulla. Kaavion alin osa eli perusta muodostuu hänen mukaansa kouluyhteisön jäsenten itseluottamuksen, empatian, vuorovaikutuksen ja yhteistyön opiskelusta. Koulun arjessa näitä taitoja oppiessaan oppilaat tulevat samalla harjoitelleeksi erimielisyyksien purkamista, suvaitsevaisuutta sekä asioiden selvittelyä puhumalla yhteistyössä muiden oppilaiden ja opettajien kanssa. Toisen portaan muodostavat varsinaiset konfliktitilanteet, joissa oppilaat ovat itse osallisina ja joita he spontaanisti pyrkivät selvittämään riitakumppaninsa kanssa tai yhdessä muiden oppilaiden kanssa erilaisissa tilanteissa tunneilla ja välitunneilla. Kolmas osa muodostuu tietoisesta sovittelusta joko sovittelijaoppilaiden tai opettajan johdolla. Neljäs porras tuo sovittelun sijaan tai rinnalle koulun perinteiset puuttumisen keinot sanktioineen. Sanktiot ja perinteinen puuttuminen Sovittelu sovittelijaoppilaiden tai opettajien johdolla Konfliktinhallintataitojen opiskelu tilanteessa, jossa ollaan itse konfliktissa osallisena Itseluottamuksen, empatian, vuorovaikutustaitojen ja yhteistyön opiskelu koulun arkitilanteissa Kaavio 1. Koulusovittelun malli norjalaisen Dag Hareiden mukaan

12 Hareide (2005) näkee koulusovittelun luontaiseksi osaksi kouluyhteisön elämää, sillä kaikissa yhteisöissä esiintyy ristiriitoja ja konflikteja. Ristiriidat tulisikin hänen mukaansa nähdä haastaviksi oppimisen tilanteiksi mieluummin kuin ikäväksi eripuraksi. Koulu voisi toimia ja toimii kasvun ja oppimisen paikkana myös konfliktinhallinnassa ja sovittelutaidoissa osana sitä sosiaalisten kykyjen ja vuorovaikutuksen opettelua, jota koulussa luonnostaan tapahtuu. Kyse on pitkälti siitä, mitä tavoitteita koulutyölle tiedollisen oppimisen lisäksi asetetaan, mihin resurssit asetetaan ja minkälaisia projekteja koulussa priorisoidaan. IV Pohjoismaiden sovittelu ja konfliktinhallinta konferenssi toteutui Helsingissä toukokuussa 2006. Koulusovittelu oli vahvasti esillä, sillä teeman osallistujajoukko oli koko konferenssin ryhmistä suurin. Koulusovitteluosaseminaariin osallistui lähes 70 koulusovittelun asiantuntijaa, opettajaa ja kouluttajaa kuudestatoista eri maasta. Koulusovitteluseminaarin ohjelmaan kuului kolmen päivän aikana esityksiä ja luentoja, joissa osallistujille muodostui kattava kuva pohjoismaisista koulusovittelumalleista. Lisäksi konferenssin yhteydessä toteutettiin suomalaisille vertaissovittelijoille ja heidän ohjaajilleen suunnattu draamatyöpaja, jonka osallistujat pääsivät esiintymään presidentti Haloselle ja yleisölle juhlallisissa avajaisissa. Draamatyöpajaan osallistuneet ohjaajat ja oppilaat palkittiinkin raikuvin aplodein ja presidentin kiitoksin heidän esitettyään oppimaansa lähes neljäsataapäiselle kansainväliselle yleisölle. Yhteenvetona koulusovitteluseminaarin työskentelystä kiteytyi näkemys keskeisistä tavoitteista ja toiveista, joilla koulusovittelutoimintaa voidaan viedä eteenpäin kaikissa maissa: Kolme Timanttia eli yhteenveto koulusovitteluseminaariväen näkemyksistä Helsingin konferenssissa toukokuussa 2006 1. Konfliktin hallinta ja sovittelu ovat taitoja, joiden opetuksen tulee sisältyä koulujen opetussuunnitelmiin. Kansallisia projekteja, menetelmien kehittämistä sekä opettajien ja oppilaiden kouluttamista tulee Opetusministeriöiden tukea Sovittelu on yksi rauhan ylläpitämisen työväline. Nykyisessä globalisaatio kehityksessä rauhan kasvatus on luonnollinen ja tärkeä koulutyön teema, jolla lisätään vuorovaikutustaitoja ja rauhaa kouluyhteisöissä. 2. Voimavaroja tulee lisätä ja yhteistyötä ja verkostoitumista eri maiden välillä tulee tukea ja kehittää. Avainsanat englanniksi ovat: Promote Educate Everyone Resources Mediation Evaluate Dialog Integrate Action Together Inform Opportunity Now! 3. Ajankohtaista ja tärkeää on vahvistaa hyvien käytäntöjen kehittämistä tutkimuksessa ja arvioinnissa, jotta voidaan varmistaa koulusovitteluohjelmien korkea laatu jatkossakin. Konferenssin ohjelma ja yhteenvedot ovat luettavissa Suomen sovittelufoorumin kotisivuilla osoitteessa www.ssf-ffm.com.

13 Suomessa koulusovittelua ovat kehittäneet mm. Ben Furman Vastuun portaat ohjelmallaan, eri järjestöt sekä yksittäiset opettajat ja kuraattorit omassa työssään. Suomessa toimivat rikos- ja riita-asioiden sovittelutoimistot ovat myös tehneet yhteistyötä alueensa koulujen kanssa. Tiedottamisen ja viranomaistahoilta (esim. sosiaalityöntekijä, poliisi, syyttäjä) tulleiden sovittelualoitteiden lisäksi sovittelutoimet ovat tarjonneet myös apuaan suoraan koulun henkilökunnalta tai oppilaiden vanhemmilta tulleisiin sovittelupyyntöihin. Viranomaisten taholta tulleet aloitteet kuuluvat luonnollisesti perinteisen rikossovittelun piiriin silloinkin kun tapaus liittyy kouluun tai oppilaisiin. Mutta kun aloite sovittelutoimelle tulee suoraan koulun rehtorilta, opettajalta tai muulta työntekijältä tai oppilaan vanhemmilta, on kyse sovittelutilanteesta, joka voisi mahtua koulusovittelun määritelmään. Tällöin koulun omien puuttumisen keinojen rinnalle tuodaan ulkopuolelta järjestetty sovitteluneuvottelu, jossa pohditaan sekä teon hyvittämistä että vastaavan teon ennaltaehkäisyä. Tällaisesta yhteistyöstä sovittelutoimen ja koulun välillä on saatu myönteisiä kokemuksia. Erilaisia projekteja, joissa vuorovaikutustaitoja pyritään lisäämään sovittelun keinoin on varmasti käytössä jatkuvasti eri puolilla Suomen kouluja niin koulun henkilökunnan itsensä kuin ulkopuolisten tahojen toteuttamana. Hyvien käytäntöjen etsiminen, tutkiminen ja mallintaminen olisikin ensiarvoisen tärkeää, jotta sovittelun periaatteista voisi tulla osa koulun arjen vuorovaikutuskäytäntöjä. 1.6. Vertaissovittelu ja osallisuus Vertaissovittelu, jossa sovittelijaoppilaat sovittelevat oppilaiden välisiä konflikteja, on Hareiden mallin mukaan osa koulusovittelun kokonaisuutta. Koulu voi hänen mukaansa asettaa kolme erilaista tavoitetta, joihin vertaissovittelu voi koulussa perustua. 1) Oppilailla on enemmän aikaa riitojen selvittelyyn kuin opettajilla, jotka eivät kaikkia tilanteita voi olla ratkaisemassa = pragmaattinen perusta 2) Oppilaat voivat oppia sovitellessaan konflikteja = pedagoginen perusta 3) Oppilaat omistavat konfliktinsa ja heillä on oikeus olla osallisena ratkaisuja etsittäessä = demokraattinen perusta Ari Antikainen, Risto Rinne ja Leena Koski (2000) pohtivat identiteetin tuottamista kouluyhteisössä kirjassaan Kasvatussosiologia ja toteavat, että koulutuksen kenttä ei muodostu pelkästään rakenteista ja käytännöistä, vaan myös kulttuurisista symboleista, jotka järjestävät kentän ihmiset, asiat, teot ja kokemukset muuttaen ne sosiaalisiksi merkityksiksi. Yksilön elämäkerrallisella ja kokemuksellisella tasolla koulutus voi tarjota erilaisia resursseja elämänkulun ongelmien ratkaisemiseksi, valtauttaa ihmisiä toimimaan ja vahvistaa identiteettiä ja elämänkulkua. Oppilaat ja opettajat tulevat kouluun kokonaisina ihmisinä tuoden mukanaan erilaisissa sosiaalisissa ja kulttuurisissa olosuhteissa hankkimansa resurssit ja lähtiessään koulusta he vievät koulussa omaksumansa resurssit ja identiteetit mukanaan koulun ulkopuolelle. (Antikainen, Rinne & Koski 2000, 260-261). Osallisuuden mahdollistaminen eri tavoin eri tasoilla tekee mahdolliseksi kouluyhteisön toimimisen paitsi tiedollisena lähteenä myös yksilön, nuoren kasvuareenana, jossa vaikuttamista, vastuunottoa ja elämänhallintaa voi harjoitella. Antikainen, Rinne ja Koski tuovat kirjassaan esiin Wexlerin näkemyksen, jonka mukaan oppilaiden keskeisenä pyrkimyksenä on koulussa tulla joksikin eli hankkia todellinen identiteetti, jonka on oltava kelpoinen myös ystävien silmissä. Identiteetin tuottaminen puolestaan on koulussa

14 järjestäytynyt prosessi, johon oppilaat ja opettajat osallistuvat aktiivisesti ja joka on kouluorganisaation ehdollistama, mutta koulun ulkopuolisiin sosiaalisiin voimiin kiinnittyvä. (Antikainen, Rinne & Koski 2000, 262-263). Vertaissovittelu menetelmänä tuo kouluyhteisön käyttöön toimintamallin tai työotteen, joka on käytössä laajasti erilaisia konflikteja ja ristiriitoja ratkaistaessa niin yksilön kuin yhteiskunnan tai jopa kansojen välisellä tasolla. Osallistuminen toimintaan tuo oppilaille valmiuksia, jotka toimivat paitsi kouluyhteisössä myös koulu ulkopuolella välittömästi ja myöhemmässäkin elämässä. Vertaissovittelutoimintaa selvittävän kyselyn vastauksissa oppilaat pitivät yhtenä tärkeänä seikkana mahdollisuutta vaikuttaa koulun käytäntöihin ja auttaa toisia oppilaita. Tunne siitä, että omassa yhteisössään voi toimia mielekkäällä tavalla lisää turvallisuuden tunnetta ja vastuunkantoa sekä tuo elämään mielekkyyttä, sillä käsitys itsestä oman elämän toimijana ja toteuttajana vahvistuu. Leevi Launosen ja Lea Pulkkisen toimittamassa kirjassa Koulu kasvuyhteisönä todetaan, että koulumme on suuntautunut tiedolliseen oppimiseen ja opettamiseen, vaikka koulukasvatuksella on myös muita päämääriä. He korostavat, että jo perusopetuslain mukaan koulun tulee tukea oppilaita heidän kasvussaan ihmisinä sekä vastuukykyisinä kansalaisina ja antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. (Launonen & Pulkkinen 2000, 46). Edelleen he jatkavat, että noin puolet persoonallisuuden piirteiden vaihteluista selittyy perinnöllisyyden kautta, mutta toinen puoli tulee ympäristötekijöistä. Näistä osa on ihmisen omia kokemuksia ja osa lähiyhteisön kuten saman koulun oppilaiden yhteisiä kokemuksia. Hyvä koulu voi edistää lasten kehitystä enemmän kuin yksin kodin tarjoamat virikkeet, toteavat kirjoittajat. (Launonen & Pulkkinen 2000, 49). Opetusministeriön kouluhyvinvointityöryhmän muistiossa todetaan, että huoli nuorten kehityksestä sisältyy myös uusiin opetussuunnitelmien perusteisiin. Vuonna 2004 vahvistettiin opetussuunnitelmien uudet perusteet, joissa määritellään koulun tehtäväksi paitsi oppimisen edistäminen myös lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtiminen sekä elämän hallinnan ja valmiuksien, kuten itsetunnon kehittymisen, vahvistaminen. Perusopetuksen tavoitteena on nuorten yksilöllisen identiteetin kehittäminen niin, että nuori oppii käyttämään oikeuksiaan ja vapauksiaan sekä tekemään itsenäisiä päätöksiä ja valintoja. Yksilöllisyyden rinnalla korostetaan kuitenkin myös vastuullisuutta ja yhteisöllisyyttä, sillä yksilö elää aina suhteessa yhteisöönsä. Näin osallisuus ja kyky vuorovaikutukseen ovat tärkeä osa hyvinvointia. (Kouluhyvintointityöryhmän muistio 2005, 16 ja 17). Leena Nousiainen ja Ulla Piekkari kuvaavat julkaisussa Osallistuva oppilas yhteisöllinen koulu osallistumisen ja osallisuuden oikeudeksi, jota voi oppia. Nuoret eivät aloita osallistumistaan itsestään, koska heillä ei ole tarpeeksi tietoa tai tarpeita, joten edellytykset osallistumiseen pitää luoda. Jotta nuoresta kehittyy demokraattisen yhteiskunnan aktiivinen toimija, tulee koulun kehittää nuoren valmiuksia kommunikaatioon, dialogiin, lisätä valmiuksia elää toisten kanssa yhdessä ja valmiuksia ottaa osaa julkiseen keskusteluun. Mahdollisuudet vuorovaikutukseen erilaisten yhteisöjen ja yksilöiden välillä ovat kansalaisvaikuttamisen lähtökohtana. (Nousiainen & Piekkari 2005).

15 2. SUOMEN SOVITTELUFOORUMI VERTAISSOVITTELUTOIMINNAN TAUSTAORGANISAATIONA Suomen sovittelufoorumi ry on vuonna 2003 perustettu kaikkien alojen sovittelutyötä edustava yhteisö. Kysymyksessä on sitoutumaton oikeudellisuudesta ja sosiaalisuudesta voimavaransa ammentava vapaaehtoisjärjestö, jonka hallitus edustaa koko sovittelun kenttää asiantuntijuuden ja sidosryhmiensä kautta. Yhteisössä on sidosryhmiä sosiaali- ja terveysalan järjestöistä aina ministeriöihin, muihin viranomaisiin, lakisääteisiin yhdistyksiin, tutkimusyhteisöihin ja nuoriso- ja rauhanjärjestöihin. Yhdistyksen päätavoitteena on kehittää vahvassa muutos- ja syntyvaiheessa olevaa sovittelutoiminnan kenttää, jossa rikos- ja riita-asioiden sovittelulla on jo toimintaperinteensä. Lakisääteistäminen ja lukuisat muut tarpeet eri aloilla vaativat kokonaisuuden luomista ja vahvaa yhtenäistä kehitystyötä sovittelun eri osa-alueella, joita ovat: rikossovittelu, perheasiain-sovittelu, läheisneuvonpito lastensuojelutilanteissa, koulusovittelu, monikulttuurinen sovittelu, kaupallisten riitojen sovittelu, työpaikkasovittelu, rauhansovittelu sekä tuomioistuinsovittelu ja asianajajaliiton sovintomenettely. Kahden viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana sovittelu on tullut merkittäväksi keinoksi riitojen ratkaisemisessa. Erityyppisissä lähestymistavoissa on juuri tällä hetkellä meneillään voimakas kasvun ja kehittymisen vaihe kaikkialla läntisessä maailmassa niin yksilöiden tasolla kuin kansainväliselläkin tasolla. Riitelevä konfliktinratkaisun malli ei ole riittävä keino jälkimodernin maailman ongelmien ja konfliktien ratkaisussa. Itse asiassa voidaan hyvin perustein puhua sovittelumenettelyn renessanssista, joka tuottaa menetelmän sovellutuksia aina vain uusille sosiaalisten ongelmien alueille. Sitä ovat olleet edesauttamassa eri organisaatiot ja instituutit, kuten kirkko ja erilaiset yhdistykset, koulutustapahtumat, uusi lainsäädäntö, julkishallinnon kokeilut ja tutkimusprojektit sekä kansainväliset konferenssit. Sovittelu on vahvasti esillä myös Euroopan Unionin asialistalla. Pohjoismaat ovat sovittelun lipunkantajia ja yhteistyön ansiosta kaikissa Pohjoismaissa sovittelu on voimakkaasti lisääntymässä. Suomen Sovittelufoorumi on mukana Pohjoismaisessa konfliktinratkaisu- ja sovittelufoorumissa (NFM) osallistuen mm. sen hallitustyöskentelyyn. Suomi ja Norja olivat ensimmäiset eurooppalaiset valtiot, jotka ottivat käyttöön rikosasioiden sovittelun 1980-luvulla. Sosiaali- ja terveysministeriössä on laadittu lakiesitys rikosasioiden sovittelun valtakunnallisesta järjestämisestä valtion varoilla. Laki tuomioistuinsovittelusta tuli voimaan 1.1.2006 ja laki rikos- ja riita-asioiden sovittelusta tuli toimeenpanoon kevään 2006 aikana. Oikeusministeriön keskeisiin strategisiin tavoitteisiin 2006-2009 kuuluu vaihtoehtoisten riidanratkaisumenetelmien kehittäminen. Euroopan oikeusministerit keskustelivat restoratiivisesta eli korjaavasta oikeudesta kokouksessaan huhtikuussa 2005 Helsingissä.

16 2.1. Restoratiivinen oikeus ja sovittelu Restoratiivisen oikeuden keskeisenä ajatuksena on, että tapahtunut teko palautetaan asianosaisille niin, että he voivat itse olla aktiivisia osallisia asiansa ratkaisussa. Restoratiivinen oikeus tarkoittaa rikosasiassa toimintaa, jossa mahdollisuuksien mukaan kaikki, joilla on etuja valvottavanaan tietyssä rikoksessa otetaan mukaan ja yhdessä ulkopuolisen avustuksella selvitetään ja tunnistetaan teon aiheuttama paha, siitä johtuvat tarpeet ja velvollisuudet, jotta voidaan mahdollisuuksien rajoissa korjata asia ja saada kussakin tilanteessa hyvä ja oikeudenmukainen tulos. Restoratiivisen oikeuden tavoitteena on korjata vääryys ja vähentää osapuolille aiheutunutta traumaa. Menettelyn on havaittu vähentävän rikosten uusimisriskiä etenkin väkivaltarikoksissa ja lisäävän asianosaisten tyytyväisyyttä. Restoratiivisen oikeuden työvälineenä on sovittelu menettely. Sovittelu on vapaaehtoinen konfliktinratkaisumenetelmä, jossa puolueeton ulkopuolinen henkilö auttaa riidan osapuolia erityisen sovittelumenettelyn avulla löytämään molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun. Sovittelija ohjaa prosessia, jonka lopputuloksena asianosaiset itse löytävät ratkaisun. Sovittelun luonne on vahvasti varhaisesti puuttuvaa, monesti ennaltaehkäisevää, alun perin rikospuolella nuoriin kohdistuvaa, tulevaisuuteen suuntautuvaa, etsivää sosiaalista toimintaa, jolla aktiivisesti etsitään pysyväisluonteisija myönteisiä ratkaisuja. Sovinto on positiivinen yhteiskunnallinen arvo. 2.2. Sovittelun osa-alueita Rikosasioiden sovittelu Rikosasioiden sovittelussa rikoksentekijä ja uhri kohtaavat puolueettomien sovittelijanvälityksellä ja etsivät yhdessä ratkaisua rikoksen aiheuttamiin ongelmiin. Norjassa ja Suomessa koulutetut vapaaehtoissovittelijat hoitavat 95 % sovitteluista, joita on tuhansia vuodessa. Rikossovittelun laki tuli Suomessa voimaan 1.1.2006. Perheasioiden sovittelu Suomen avioliittolaissa todetaan, että perheessä esiintyvät ristiriidat ja oikeudelliset ongelmat on pyrittävä ensisijassa selvittämään asianosaisten välisissä neuvotteluissa ja ratkaisemaan sopimuksella. Pohjoismaissa kunnat, seurakunnat ja yksityiset lastensuojeluorganisaatiot järjestävät perheasioiden sovittelutoimintaa. Läheisneuvonpito Läheisneuvonpidossa laajempi yhteisö, esimerkiksi perheenjäsenten sukulaiset tai ystävät, osallistuvat ulkopuolisen järjestäjän johdolla ongelmien selvittelyyn sovintotarkoituksessa. Menetelmää sovelletaan erityyppisiin kiistoihin perhe-elämän ongelmissa. Stakesin huostaanottoprojektissa läheisneuvonpitoa on tutkittu nimenomaan vakavissa lastensuojelutilanteissa, mutta se on osoittautunut toimivaksi myös varhaisemmissa tilanteissa. Läheisneuvonpidon yleistyminen vaatisi lastensuojelulainsäädäntöön läheisneuvonpidon työkäytäntöihin ohjaavia säädöksiä. Koulusovittelu Erilaisia riidansovitteluohjelmia on sovellettu kouluihin jo pitkään. Näiden tavoitteena on vähentää kouluissa väkivaltaa ja kiusaamista. Suomen Punaisen Ristin käynnistämä vertaissovittelukoulutus siirtyi vuoden 2006 vaihtuessa Suomen sovittelufoorumin tehtäväkenttään Opetusministeriön myönnettyä rahoituksen hankkeeseen. Vertaissovitteluhankkeessa koulutetaan oppilaita vertaissovittelijoiksi, jotka sovittelevat koulun oppilaiden välisiä ristiriitoja. Vertaissovittelua tukee koulussa aina koulutettu ohjaavien opettajien ryhmä. Vertaissovittelun myötä oppilaat ovat kokeneet voineensa vaikuttaa myönteisesti koulun ilmapiiriin. Monikulttuurinen sovittelu Monikulttuurisessa (sosiaalisessa) sovittelussa tavoitteena on saada ristiriitatilanteet sovitteluun jo ennen kuin ne pääosin vapaaehtoisorganisaatioiden tai kunnan edustajien taholta. Sovitteluprojektien tarkoituksena on auttaa naapureiden välisissä ristiriidoissa. Sosiaalisessa sovittelussa eri osapuolilla on aina erilainen kulttuuritausta. Helsingissä ja Vantaalla pääosin vuonna 2003 toteutetussa Let s Talk-projektissa kehitettiin sovittelumalleja eri kansallisuuksien tai eri kulttuureista tulevien ryhmien välillä syntyneiden konfliktien ratkaisemiseen. Projektin tavoitteena oli kouluttaa maahanmuuttajataustaisia henkilöitä sovittelijoiksi.

17 Työpaikkasovittelu Työpaikkasovittelussa sovitellaan työntekijöiden keskinäisiä tai johtajan ja työntekijä välisiä konflikteja. Sovittelijat ovat työyhteisön sisältä tai ulkopuolelta koulutettuja sovittelijoita. Kaupallisten riitojen sovittelu Sovittelijoiden toiminta talouselämän toimijoiden välisissä konflikteissa on Pohjoismaisen Konfliktinratkaisuja Sovittelufoorumin uusi alue. Oikeudenkäynnit ja välimiesoikeudenkäynnit eivät ole aina parhaita yhtiöiden välisten riitojen ratkaisukeinoja. Vaihtoehtoisia riidanratkaisumalleja on kehitelty. Rauhansovittelu Kansainvälinen rauhansovittelu on lisääntynyt kylmän sodan jälkeen. Monet kansalaisjärjestöt ovat keskusteluilla ja rauhaa rakentamalla pyrkineet auttamaan väkivaltaisilla kriisialueilla. Pohjoismaisia kokeneita poliitikkoja on käytetty rauhansovittelijoina kaikkialla ympäri maailmaa. Pohjoismaiden profiilia rauhanrakentajina tulisi entisestään kohottaa. Konfliktinratkaisu- ja Sovittelufoorumi näkee globalisaatiosovittelun mahdollisuutena edistää köyhien ja rikkaiden maiden sekä National Group Organisations-yhteisöjen, esimerkiksi Attac ja ylikansallisten organisaatioiden vastakkainasetteludialogia. Tuomioistuinsovittelu Tuomioistuinsovittelussa sovitellaan riita-asioita asianosaisten kesken tuomarin johdolla ja välityksellä. Norjassa tämä aloitettiin 1997 annetulla kokeilulailla. Sitä on laajennettu jatkuvasti ja ehdotettu vakinaistettavaksi. Tanskassa on meneillään tuomioistuinsovittelua koskeva kokeilu, jossa on mukana tuomareita ja asianajajia. Näissä järjestelmissä tuomari voi myös ottaa itselleen avustajan asianosaisten kustannuksella. Suomen tuomioistuinsovittelua koskevan lakiehdotuksen mukaan lapsen elatusta, huoltoa tai tapaamisoikeutta koskevaa asiaa voi tuomari sovitella siten, että hän käyttää apunaan asiantuntijaa. Tavoitteena on, että käsittelyajat lyhenevät ja lasten mahdollisuus pitää suhteet yllä kumpaankin vanhempaan paranevat. Suomen Asianajajaliiton sovintomenettely Suomen Asianajajaliitto on jo usean vuoden ajan kouluttanut asianajajia toimimaan sovittelijoina riitaasioissa. Sovintomenettelyjen pääpaino on kaupallisten riitojen sovittelussa. Asianajajaliitto on kehittänyt sovintomenettelyä myös sovellettavaksi perheoikeudellisten riita-asioiden sovitteluun ja kouluttanut tähän erikoistuneita sovittelijoita. 3. VERTAISSOVITTELU Vertaissovittelu on ratkaisukeskeisyyteen pohjautuva menetelmä, joka tuo vaihtoehtoisen ja vapaaehtoisen tavan ratkaista oppilaiden välisiä ristiriitoja koulun arkipäivässä. Menetelmän tarkoituksena on oppilaiden vuorovaikutustaitoja edistämällä vähentää koulujen toimintahäiriöitä. Ajatuksena on luoda ratkaisukeskeinen ilmapiiri, jossa ristiriitatilanteet ymmärretään tavalliseen elämään kuuluviksi ilmiöiksi, joiden ratkaiseminen on enemmänkin haaste kuin hankala tai ikävä asia. Vertaissovittelu on menetelmänä yksinkertainen selkeä kaava, jonka mukaisesti osapuolia hieman vanhemmat sovittelijoiksi koulutetut oppilaat auttavat osapuolina olevia oppilaita löytämään itse ratkaisun ristiriitaansa. Sovittelun aikana osapuolet saavat kertoa oman näkemyksensä tapahtuneesta, kuvata tuntemuksiaan ja pohtia eri ratkaisuvaihtoehtoja. Kaavaa noudattamalla sovittelijaoppilaat ja ristiriidan osapuolet etenevät lopulta sopimukseen, jonka toteutumista seurataan. Vertaissovittelulla on aina koulussa aikuisten tuki ja vertaissovittelijaryhmää ohjaa koulussa koulun henkilökunnasta muutaman henkilön tiimi tai työpari. Myös vanhemmille tiedotetaan toiminnan alkamisesta koulussa. Toiminnan ohjaajat luovat yhdessä oppilaiden kanssa strategian, jonka mukaisesti sovittelijat toimivat jos sovittelussa nousee esiin vakavampaa ja pidempiaikaista koulukiusaamista. Vertaissovittelun kautta ohjaajat mahdollisesti kuulevat useammin kiusaamistapauksista, jotka muuten eivät tulisi aikuisten tietoon ja pystyvät ohjaamaan tapaukset tarvittaessa ammattiavun piiriin.

18 Vertaissovittelu ei siis ole kaikkia ongelmia poistava menetelmä, vaan vertaissovittelun avulla pyritään ratkaisemaan koulun arjessa esiintyviä pienempiä välikohtauksia ja näin samalla voidaan ennalta ehkäistä suurempien ongelmien kertymistä. Varhainen puuttuminen on tärkeä osa vertaissovittelutoimintaa. Salmivalli toteaa artikkelissaan Kiusaamisen havaitseminen, että satunnaisetkin aggressiiviset episodit vaativat aikuisten selvittelyä ja puuttumista jo senkin takia, etteivät ne koskaan pääsisi kehittymään systemaattiseksi kiusaamiseksi (Salmivalli 1999). Ratkaisukeskeisen ajattelun pohjalta oppilaat koulutetaan tulevaisuussuuntaiseen ja ratkaisuja hakevaan toimintaan syyttelyn ja syiden etsimisen sijaan. Pyrkimyksenä on antaa kaikille koulun oppilaille myönteinen väline tai tapa, jolla puuttua tilanteisiin, jotka koetaan kiusaamiseksi tai mieltä pahoittaviksi tapahtumiksi. Ratkaisukeskeiseen ajatteluun pohjaten vertaissovittelumenetelmässä keskeinen lähtökohta on osapuolten kuuleminen ja tunteiden purkaminen ilman syyttelyä. Sovittelijaoppilaat koulutetaan kuuntelemaan molempien osapuolten näkemykset ikään kuin tarinoina, mikä auttaa sovittelijoita suhtautumaan tilanteeseen puolueettomasti. Sovittelijaoppilaat ohjaavat keskustelua kysymyksin niin, että osapuolet saavat tilaisuuden kertoa tunteistaan ja kokemastaan vääryydestä. Näin osapuolille selviää ristiriidan aiheuttama tilanne kokonaisuudessaan ja samalla syntyy hyvä perusta keskustelulle, jossa voidaan ratkaisuja lähteä etsimään. Kuten Ahola ja Hirvihuhta toteavat, ristiriitatilanteiden selvittelyssä on loukkaantumisen tunteet käsiteltävä ennen kuin sovinnon teko tulee mahdolliseksi. Toinen tärkeä tavoite koulutuksessa on opastaa sovittelijaoppilaat kysymään osapuolilta sellaisia kysymyksiä, jotka johtavat ratkaisuvaihtoehtojen löytymiseen ja arviointiin sekä lopuksi kokeiltavan ratkaisun valintaan. Vertaissovittelussa oppilaiden koulutus keskittyy, kuten rikossovittelussa, sovittelijan vuorovaikutustaitojen edistämiseen sekä sovittelijan roolin ja toimintatapojen omaksumiseen. Sovittelijaoppilaat harjoittelevat vuorovaikutustaitoja, kuuntelemista ja kyselemistä. Olennaista vertaissovittelun etenemiselle on se, että sovittelija ei jää arvioimaan onko kuullut tilanteet tosia vai ei, tai pohtimaan kuka tilanteessa on syyllinen tai syytön, vaan, että sovittelija antaa tilaa erilaisille näkökannoille, huolehtii tasapuolisuudesta ja puolueettomuudesta ja ohjaa osapuolet etsimään ratkaisuvaihtoehtoja. Tasapuolisella huomioimisella, siis kysymyksillä ja kuuntelulla, sovittelija saa aikaan ilmapiirin, jossa osapuolet kokevat tulevansa kuulluiksi, mikä puolestaan vahvistaa osapuolten uskoa siihen, että he voivat itse vaikuttaa ratkaisun syntymiseen. Sovittelijaoppilaat eivät toimi tuomareina, terapeutteina tai laajasti asioita oivaltavina esikuvina vaan omasta henkilökohtaisesta persoonastaan käsin sovittelijaoppilaat ohjaavat sovittelutilannetta annetun kaavan mukaan tehden näin sovintoneuvottelun mahdolliseksi.

19 3.1. Vertaissovittelutoiminnan selvitysten tuloksia Vertaissovittelutoimintaa ovat Suomessa tutkineet Sanna Kekkonen ja Maarit Kokko pro gradu työssään Oulun yliopistolle. Tutkimuksen mukaan sovittelijaoppilaat ovat kokeneet, että vertaissovittelutoiminta on: kehittänyt ihmissuhdetaitoja lisännyt itsevarmuutta antanut mahdollisuuden tutustua uusiin oppilaisiin ja opettajiin antanut mahdollisuuden olla aktiivisesti mukana koulun toiminnassa tuonut uusia näkökantoja omaan elämään hyödyttänyt mahdollisesti tulevan ammatin hoitoa tuonut onnistumisen kokemuksia kehittänyt sovittelijan taitoja Sovittelijaoppilaat katsoivat vertaissovittelun merkityksen koululle ilmenevän mm: kiusaamisen ennaltaehkäisijänä tärkeänä mahdollisuutena puuttua ristiriitoihin jälki-istuntoja vähentävänä toimintana rakentavana tapana ratkaista riitoja, koska sovittelussa asia mietitään perusteellisemmin opettajien työtä helpottavana toimintana (Kekkonen & Kokko 2003) Kaisa Lantta on Jyväskylän yliopiston erityispedagogiikan opintoihinsa liittyen tehnyt proseminaarityön, jossa hän tutki opettajien asenteiden muuttumista vertaissovittelutoiminnan edetessä koululla. Tämän työn yhteenvedossa todettiin, että vaikka lähtötilanteessa opettajien asenne oli usein epäilevä, sovittelujen myötä vertaissovittelu koettiin tervetulleeksi vaihtoehtoiseksi toimintatavaksi. Lantan seminaarityön kyselyyn vastanneiden opettajien mukaan kaikkien koulun opettajien kouluttaminen on tärkeää vertaissovittelutoiminnan alkaessa. Opettajat olivat kokeneet, että koulutuksessa saatu selkeä ja ytimekäs tieto sekä demonstraatioharjoitukset lisäsivät uskoa menetelmän toimivuuteen. Toiminnan edetessä opettajat näkivät vertaissovittelun hyvänä ratkaisumallina oppilaiden välisiin riitatilanteisiin ja kokivat, että he saattoivat keskittyä paremmin itse opetustyöhön. Vertaissovittelun etuina he toivat esiin mm. seuraavia seikkoja: Vuorovaikutustaitojen kehittyminen Ristiriitatilanteen osapuolten kohtaaminen kasvokkain turvallisessa ympäristössä syyttelyittä (vrt. jälkiistunto). Nuorille kehittyvä taito ratkaista ongelmia omatoimisesti Osapuolilla sama kieli, ratkaisut nuorten omasta maailmasta Nopea puuttumisen tapa Mahdollisuus rakentavaan, molempia osapuolia tyydyttävään puhumiseen ja keskusteluun Ei mekaanista anteeksipyyntöä, vaan aito kohtaaminen Vaikutus asenteisiin ja käytökseen myönteistä. Hyvä malli nuorille rakentaa, ei repiä tulevaisuuteen (lainaus opettajalta) Sopimukseen sitoutuminen kunnia-asia nuorille, aikuisten luottamus nuoria ja heidän osaamistaan kohtaan lisääntyy (Lantta 2003)

20 3.2. Vertaissovittelutoiminnan kevään 2005 kyselyn tuloksia Keväällä 2005 toteuttivat kouluttajat Harri Väisänen ja Maija Gellin toisen vertaissovittelutoimintaan liittyvän kyselyn. Maija Gellin on koonnut yhteen kyselyn tulokset. Kevään 2005 kysely postitettiin kirjallisena kaikkiaan kolmellekymmenellekolmelle vuosina 2001-2004 vertaissovittelukoulutuksen saaneelle koululle Helsingin ja Uudenmaan alueella. Kaikkiaan 21 koulua reagoi kyselyyn ja analysoitavaa materiaalia saatiin 19 koululta. Kyselyn tulosten avulla on haluttu saada tietoa paitsi toiminnan vaikuttavuudesta myös ennen kaikkea tietoa, jonka pohjalta vertaissovittelutoiminnan koulutusta on kehitetty ja kehitetään yhä paremmin käytännön arkitilanteita palvelevaksi sovittelumenetelmäksi. Kyselyyn vastanneilla kouluilla oppilaiden välisiä riitatilanteita oli lukukausina keväästä 2001 syksyyn 2004 soviteltu yhteensä 649 tapausta. Näistä 616 tapauksessa eli 95% oli syntynyt sopimus, joka oli pitänyt. Fyysiset ja sanalliset tilanteet ovat kyselyn tulosten mukaan selkeästi eniten sovitteluun ohjattuja tapauksia; yhteensä 85% sovitelluista tilanteista kuuluvat näihin luonnehdintoihin. Muita tapauksia (15%) luonnehdittiin omaisuuteen kohdistuneiksi tilanteiksi, pakottamiseksi ja eristämiseksi. Koulujen opettajien ja muun henkilökunnan suhtautumista vertaissovittelutoiminnan ohjaajat kertoivat yhteensä 55 kuvauksen kautta. Toimivuutta kuvaavina kommentteina käytettiin useimmiten ilmaisuja vertaissovittelu toimii tai vertaissovittelulla on myönteinen vaikutus arkeen. Toimimattomuutta puolestaan kuvattiin useimmiten ilmaisuin käytetään liian vähän tai sovitteluun ohjaus kangertelee. Kokonaisuudessaan 64% kommenteista kertoi henkilökunnan myönteisestä suhtautumisesta menetelmään ja toimintaan. 11% esitti toiveita koulutuksen ja tiedottamisen suhteen. 25% kuvauksista liittyi toimimattomuuteen niin, että 20% kommenteista kuvasi toiminnan käytäntöön liittyviä ongelmia ja 5% kuvauksista henkilökunnan kielteistä suhtautumista. Kaiken kaikkiaan 242 vertaissovittelijaoppilaalta saatiin vastauksia, joissa kuvattiin toimintaa yhteensä 806 kommentilla. Nämä kommentit voitiin jakaa menetelmän toimivuutta ja toimimattomuutta kuvaaviin näkemyksiin sekä toiveisiin. Kaikista kommenteista 74% kuvasi sitä, että vertaissovittelu toimii koulussa. 14% kommenteista kertoi toimimattomuudesta ja 12% kaikista kommenteista sisälsi toiveen. Menetelmän toimivuutta vertaissovittelijaoppilaat kuvasivat useimmiten yksinkertaisesti, että verso tai sovittelu toimii. Lisäksi käytettiin ilmaisuja ilmapiiri on muuttunut paremmaksi, on hyvä kun oppilaat saavat sopia riitojaan ilman aikuisia tai opettajia, verso on hyvä juttu tai koululla ei ole enää niin paljon riitoja / tappeluita / kiusaamista. Menetelmän toimimattomuuteen liittyvissä kuvauksissa todettiin sovitteluun tulevan liian helppoja tapauksia ja että, kaikki oppilaat tiedä toiminnasta tarpeeksi tai, että osapuolet eivät aina ota sovittelua tosissaan. Vertaissovittelijana toimimista ilmaisevissa kuvauksissa käytettiin useimmiten ilmaisua sovittelu on kivaa/mukavaa/hyvää/siistiä. Lisäksi todettiin, että työssä oppii riitojen selvittelyä ja pidettiin hyvänä sitä, että saa auttaa. Sovittelutyötä pidettiin mielenkiintoisena, helppona ja tärkeänä tapana vaikuttaa. Muutamat totesivat olevansa ylpeitä sovittelutyön tuloksista. Toimimattomuuteen liittyen todettiin sovittelutyön olevan