Epävirallinen suomennos Pipa Pärssinen 2



Samankaltaiset tiedostot
Flash ActionScript osa 2

Koulutustilaisuudessa tehtiin kolme ryhmätyötä. Seuraavassa on koonti ryhmätöiden tuloksista.

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Geometrinen piirtäminen

1. Lämmittely: erilaisia juoksuharjoitteita yhteensä 4-5 min. / 30 sekuntia harjoite.

FC HONKA AKATEMIAN ARVOT

Sisäkorvaistutteen saaneiden lasten kuntoutuksen ja tulkkauspalvelujen tarkoituksenmukaisuus ja tulevaisuuden tarve. 2. vaiheen haastattelututkimus.

KÄSIPALLO Lämmittelypelejä ja -leikkejä

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA Hakuaika päättyy

pienempää, joten vektoreiden välinen kulma voidaan aina rajoittaa välille o. Erikoisesti on

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

Tilannekatsaus Eero Ehanti

Ohjeita linja- ja aikatuomareille

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

Automaatiojärjestelmät Timo Heikkinen

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

Vaaratilanteet - ilmoittaminen ja hyödyntäminen

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO TOIMINTA-AJATUS TOIMINTAYMPÄRISTÖ PIDÄMME TÄRKEÄNÄ ETTÄ

Ominaisuus- ja toimintokuvaus Idea/Kehityspankki - sovelluksesta

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä.

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

Luento 2 Moodle ja sähköposti, O Aulikki Hyrskykari

7. KRIISIT JA SELVIYTYMINEN URHEILIJAN ELÄMÄSSÄ

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä.

2.1. Miten lapsi oppii? Tutkimalla, kysymällä, toimimalla ja leikkimällä

RISTIKKO. Määritelmä:

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA

Kuntien vammaisneuvostojen työpaja

Aineen häviämättömyyden periaate Jos lähtöaineissa on tietty määrä joitakin atomeja, reaktiotuotteissa täytyy olla sama määrä näitä atomeja.

ICOM CECA & UMAC Annual Conference 2014 Squaring the Circle? Research, Museum, Public Alexandria, 9-14 October

Ylälinjasi johtaja on:

Yhteenveto Päivä liitossa päivästä

Ystävän apuri. Palveluihin ohjaamisen opasvihko ikäihmisen ystävälle. Ystävätoiminnan alueellisen tuen kehittämisprojekti 2012-

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 201/ /2016

PAKKAUSSELOSTE. Livensa 300 mikrogrammaa/24 tuntia depotlaastari Testosteroni

- Lähettää kasvulohkotiedot sähköiseen tukihakuun tai tulostaa paperille. - Lähettää kylvöalailmoituksen tiedot sähköiseen tukihakuun

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen ( ) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta.

Aineistoa hankitaan laajasti ja monipuolisesti asiakkaiden erilaisiin tarpeisiin. Suosituksena on hankkia kirjaa/1000 asukasta.

Sisällysluettelo OHJE

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

Tehtävä 1. Kestävän muotoilun tehtäväpaketti koululaisille. Tärkeimmät ja turhimmat

JFunnel: Käytettävyysohjatun vuorovaikutussuunnittelun prosessiopas

Liikkujan polku mitä, miksi ja miten? #LiikkujanPolku

LUKITIETOA JA TAITOA VERKOSTA koulutus Hakuaika päättyy

Koululaisen liikuntaopas

KOTIKOKKI.NET- AINEISTO- OHJEET Mainosbannerit. Erityisohjeet Flash- bannereita varten

MUTKAPOLUN PÄIVÄKODIN ESIOPETUKSEN TOIMINTASUUNNITELMA Auringonpilkkujen ryhmä. Päivänsäteiden ryhmä

Eurovac 200T Purunpoistolaite

nettiluento Lapsen syntymä ja kaksikulttuurisen parisuhteen haasteet, Jaana Anglé Lisätietoa:

Verkkokurssin suunnittelu

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE

Naksutinkoulutuksen komennot

Bridgen peruskurssi/eto Harjoitusjaot 1(5) Raija Tuomi 2. oppitunti

Lausunto sähköisen median viestintäpoliittisesta ohjelmasta

Fy06 Koe Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/6

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

Edelliset kirjeet löydät tarvittaessa Purkista: purkki.partio.fi > Piiri palvelee > Kuksa-jäsenrekisteri

PERUSASENTO A) PERUSASENNON OPETTAMINEN KOSKETUSKEPIN AVULLA

Fenomenografia laadullisena tutkimussuuntauksena

Katson sääennusteen, mutta kisapäivänä hyvä suoritukseni ei ole kiinni säätilasta.

Fysiikan labra Powerlandissa

Urheillen terveyttä seurassa -tapaaminen Liikkujan polku -verkosto

Joukkuevoimistelun fyysisen harjoittelun liikepankki

Kiltahuone on killan yleisin käytössä oleva palvelu, joka koetaan varsin helposti lähestyttäväksi.

HENKKARIKLUBI. Mepco HRM uudet ominaisuudet vinkkejä eri osa-alueisiin 1 (16) Lomakkeen kansiorakenne

Liite III. Muutoksia valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen tiettyihin kohtiin

KUULEMINEN KURINPITOMENETTELYSSÄ

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

B2C KOHDERYHMÄPALVELUT PALVELUKUVAUS

Tuomasmessu on rukoileva messu. Messua valmistellaan rukoillen ja itse messussa on sijaa monenlaiselle rukoukselle. Anna-Maija Raittila

Opinpaletin koulutustarjonta

Ohje viranomaisille 8/ (6)

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

3. Kolmiulotteisten kohteiden esitys ja mallintaminen: jatkoa

KoiraNet-jalostustietojärjestelmän asetukset ja käyttöohjeet SPK:lle

KR-Tukefin Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

Tervetuloa GoGolfin Green Card -kurssille

KOIRAN KOTIKÄYTTÄYTYMINEN MITÄ EMME SAA SELVILLE LUONNETESTEISSÄ? Tuire Kaimio (eläintenkouluttaja, tietokirjailija, kennel Deictic)

PubMed pikaopas. 1. Yksinkertainen haku, haku vapain sanoin

Oulun kaupunki Kansankadun saneeraus TUKEFIN 2 - kannustinpilotti. tavoitteet, kannusteet ja läpimenoajat ja tuottavuus

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

Moottoroidun B-ryhmän varjoliitimen koulutusohjelma

TULOSKORTTI TULOSKORTTI TOTEUTUS. Kirjasto updated yhteiskehittäminen. KIRJASTO UPDATED yhteiskehittäminen Kirjasto treenaa nuoria hanke 1) LÄHTÖKOHTA

3. Riittääkö Tilaajavastuusta saatava raportti sieltä saatavien tietojen osalta ja katsooko tilaaja sen sieltä suoraan tässäkin vaiheessa?

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

Ensitietoa skitsofreniasta Ne puhuu skitsofreniasta mitä se tarkoittaa?

Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu

Eye Pal Solo. Käyttöohje

MoViE- sovelluksen käyttöohjeet

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNÖT

Leena Suurpää, Nuorisotutkimusverkosto (Nuorisotutkimusseura ry.), puheenjohtaja Katariina Soanjärvi, Humanistinen ammattikorkeakoulu, sihteeri

Lapin sosiaalityön kehittämisyksikkö, 1. kehittämisseminaari, MUISTIO

Yleiset aseita koskevat rajoitukset / säännökset noudattavat IPSC:n mukaisia sääntöjä, esim aseen turvallinen toimiminen, varmistimet ym.

Transkriptio:

SISÄLTÖ SISÄLTÖ... 1 KLIKKAUS JA LUPAUS... 3 Miksi klikkeritreenausta?... 3 Asiat tapahtuvat... 3 Shaping... 3 Ensimmäiset asiat ensin... 3 Anteliaisuus... 5 Ajituksen parantaminen... 6 Klikkaus ja nami helppa... 6 Lämmittelyharjitukset... 6 Käden kskeminen... 6 Ongelmanratkaisu... 7 Tinen sheipattu käytös... 7 Tinen tapa saada käytös aikaan... 8 Sääntöjä... 8 Jackpt... 9 Nimeäminen... 9 Stressisignaalit... 10 HELPPOJA KLIKKAUKSIA - PERUSTEITA... 10 HELPPOJA EDELLEEN... 10 1

SOVELLUKSIA... 10 TEMPPUJA... 11 ONGELMAKÄYTÖKSIÄ... 11 Miksi kira tekee jtain?... 11 Vastaehdllistuminen... 11 Itseluttamuksen lisääminen pelkkaalle kiralle... 12 Termistöä, selityksiä... 12 Vahvisteet ja kuinka niitä käytetään... 12 Ertteleva vahvistaminen (differential R)... 13 Taikauskinen käytös (superstitius behavir)... 13 Rankaiseminen... 13 Sammuttaminen... 14 Ketjuttaminen... 14 Peittyminen (vershadwing)... 14 Vastaehdllistuminen... 15 Pisherkistäminen... 15 Kysymyksiä... 15 Käytöksen ulttuvuuksien mukkaaminen... 15 Keskiarvn ympärillä muuntelu kestn lisäämiseksi... 15 Työskentely kaukaa... 15 Sujuvuus (fluency)... 16 Surituksen parantamispelejä... 16 Latenssin parantaminen... 16 Npeusharjituksia... 16 Krttipeli... 16 Kuunteleminen... 16 Merkit, signaalit, vihjeet ja käskyt... 17 Käsky vai signaali vai mlemmat... 17 Käskyn tai signaalin lisääminen... 17 Vihjeen hävittäminen tai muuttaminen... 17 Mitä kira yrittää kerta ihmiselle?... 18 Kysymyksiä vihjeistä... 18 Klikkeristä ja nameista ern pääsy... 18 Sillanrakentaminen... 19 Muistiinpant... 19 Crssver kirat ja hjaajat... 19 VINKKEJÄ... 20 Epävirallinen sumenns Pipa Pärssinen 2

KLIKKAUS JA LUPAUS Miksi klikkeritreenausta? - akvaarissa eläimet - ei vi laittaa kuristuspantaa kaulaan ja kiska siitä, eläimet vain uivat pis - käytetään markkeria merkitsemään haluttu käytös ja kerrtaan eläimelle, että se palkitaan siitä - klikkeritreenausta vidaan käyttää yksinkertaisiin tai mnimutkaisiin käytöksiin - ngelmien ratkmiseen, humin lisäämiseen - pelkkaille kirille spiva, kska ei perustu pakkn - ei helppa ihmiselle, kiralle helppa Asiat tapahtuvat - kert tarkasti hyödyllistä tieta - helpttaa kiran ppimista - ääni ainutlaatuinen kira humii sen - yhdistetään namiin ääni kert, että palkki n tulssa - ajitus mnesti hun suullisessa kehussa (hidas, väärä aika) (kkeile sana hyvä samaan aikaan kun naksautat) - mikä tahansa npea, erttuva ääni kelpaa - palkitaan karkeasta sinne päin käytöksestä ja vähitellen siitä kehitetään tivttu käytös - kira saa sallistua ppimisprsessiin - perinteisessä kulutuksessa palkitaan lpullisesta käytöksestä ja usein näytetään kiralle, mitä sen halutaan tekevän - jssain khtaa annetaan kiran yrittää itse ilman apuja mnesti kirat tullin turhautuvat ja luvuttavat, kun eivät saa - palkki käsite tässä: jtain, jnka vuksi kira työskentelee - perinteisessä kulutuksessa kiralle näytetään, mitä sen halutaan tekevän (esim. painetaan tai hukutellaan istumaan ), klikkerikulutuksessa yksi tapa n dttaa, että kira tekee ikein/sinne päin ja palkitaan siitä Shaping - puretaan käytös pieniin siin/askeliin, jtka muistuttavat yhä enemmän lpullista käytöstä - jkaista askelta palkitaan useaan tteeseen matkan varrella - vidaan pettaa mnimutkaisia käytöksiä - tärkeää n jakaa käytös riittävän mneen saan - ngelmia syntyy, js askeleet vat liian suuria eikä kira ymmärrä niitä - Mnty Rberts ( hevskuiskaaja ): js ppimisprsessi jaetaan 10 saan, tärkein sa n 0 ja 1 välillä Ensimmäiset asiat ensin - perustaitja vaaditaan: ajitus, palkkiiden runsas jakaminen (= vahvistusvauhti) ja käytösten jakaminen siin - nnistuminen riippuu näistä hulimatta millä menetelmällä kuluttaa nämä aina mukana - kkeilu: kieppuminen ympäri ja sen jakaminen siin (tdellisuudessa ei ensimmäisiä harjiteltavia asiita, kska siinä n paljn vaihtelevuutta) - kysymysten avulla: Mikä n lpullinen käytös? = 10. kira tekee kknaisen ympyrän Mikä n ensimmäinen askel? Mikä n tinen askel? - Lisätään askeleet 1. ja keskimmäisen välille 1. katse kääntyy 3

4. 6. kira kääntyy ½ väliin (alkuun jätetään tarkituksella paljn askelia, kska se n kriittisin vaihe uuden pettamisessa) - sitten lppuun askelia 6. kira kääntyy ½ väliin 8. 10. kira tekee kknaisen ympyrän - sitten väliaskelmat 1. katse kääntyy 2. 3. 4. ¼ käännös 5. 6. kira kääntyy ½ väliin 7. 8. kira kääntyy ¾ 9. 10. kira tekee kknaisen ympyrän - sitten kk sarja 1. katse kääntyy 2. pää kääntyy 3. yksi jalka kääntyy 4. ¼ käännös 5. pulessa välissä ¼ ja ½ kääntyminen 6. kira kääntyy ½ väliin 7. pulessa välissä ½ ja ¾ kääntyminen 8. kira kääntyy ¾ 9. kira kääntyy melkein kknaan 10. kira tekee kknaisen ympyrän - askeleet 1-4 vat pienempiä kuin 4-8 ensimmäiset askeleet aina tärkeimpiä - vaikuttaa hitaalta ja työläältä? - jkainen askel kestää n. 30 s, kska siitä klikataan n. 3-5 kertaa ja sen jälkeen dtetaan, että kira tekee enemmän (= seuraavan askelman) - em. n kriteerin nstamista - prsessi näyttää tältä: kira seis hjaajan edessä, dtetaan klikkerin ja namien kanssa. Kira kyllästyy ja kats muualle CT. Miettii, mitä tapahtui, kats uudelleen ja CT. Tistaa ja aina CT. Sitten pieni tauk ja uusi sarja (askel 2). Odtetaan hieman enemmän eli päänkääntämistä ja CT (palkki n. 5 kertaa, max. 10 kertaa). Taas tauk ja askel 3. Työskennellään 3-5 askelta ja sitten pitempi tauk. Kun alitetaan uudelleen, palataan viimeisimpään askeleeseen ja jatketaan taas muutama askelma. Lyhyitä jaksja tistetaan, kunnes kk käytös n tehty. - Entä js kira ei liikuta silmiään? Vidaan jk jakaa pienempiin siin edelleen (askel 0 = mikä tahansa silmien liike ja sitten vain silmien liike haluttuun suuntaan) - Kskaan ei haittaa purkaa käytöstä erittäin pieniin siin - Suurin syy kulutuksen epännistumiseen n se, että askeleet vat yleensä liian suuria - Tämä näkyy esim. haukkumisena, makuulle menemisenä, pistumisena paikalta, kira tekee jtain muuta - Tinen vaihteht js kira ei tee mitään : lämmittelyharjitukset; kira tajuaa, että sitä palkitaan jnkin tekemisestä eikä sen pidä dttaa hjaajan hjeita 4

Anteliaisuus - klikkerikulutuksessa kuluu nameja - pitää sata jakaa niitä ikein - namit helppja käyttää ja useimmat kirat pitävät niistä - kannattaa harjitella namin antamista erikseen - testi: mitä merkitystä namilla n alitetaan istumisella (ei tarvitse sata sitä vielä) kynä, paperia, kell ja nameja 30 s aikaa: kuinka mnta kertaa kira istuu sinä aikana (ei käsketä istumaan, katstaan vain kuinka mnta kertaa istuu. Kun istahtaa, vapautetaan siitä esim. itse liikkumalla. Ei palkita namilla). Lasketaan, kuinka mnta kertaa istuu em. n perustas sitten namit mukaan 30 s aikaa ja nami jka kerta kun istuu (vapautus istumisesta jkaisen kerran jälkeen). Ei kehteta istumaan, dtetaan että istuu. Lasketaan tulkset nk era näiden kahden välillä? tehdään namilla palkittu 30 s sarja uudelleen yhteensä n. 10 kertaa (ei käsketä kiraa istumaan, dtetaan vain) kknaiskest n. 10 min tuls: pitäisi nähdä istumisen lisääntyneen perustassta js tas laskee kiraa ei palkittu istumisesta vaan jstain muusta tai kira ei kkenut namia palkkina sitten uusi ke: 30 s aikana kuinka mnta kertaa kira seis (tarkkaillaan, ei nameja) 30 s aika ja palkitaan sekunninkin kestävistä seismisista 10 tista, 10-15 s tauk välissä verrataan tulksia tässä samalla pistettiin istuminen eteneminen hieman hitaampaa kuin istumisen kanssa, kska palkittiin edellisessä sarjassa istumisesta klmas ke: 30 s aikana palkitaan kiraa säännöllisesti esim. 2 s välein 2-3 sarjaa mitä tapahtuu? kiran kiinnstus luultavasti kasvaa, mutta istuminen/seisminen heikkenee - tarinan petus: mitä enemmän palkitaan, sitä kiinnstuneempi kira n hjaajasta - palkkin pitää tulla erityisestä tapahtumasta, ei sattumanvaraisesti mistä vain - halutaan palkita kiraa tiheästi, jtta työskentelisi tavitteena tietty päämäärä siksi käytökset jaetaan pieniin siin - muita variaatiita: jka kerta, kun kira istuu nami pudtetaan maahan lähelle hjaajaa tai vaihtehtisesti kauas hjaajasta mitä tapahtuu 2-3 sarjan jälkeen? Lisääntyykö istuminen, istuuk kira lähempänä/kauempana - em. kertvat siitä, mitä merkitystä n sillä, mihin khtaa kira palkitaan (laitetaan muistiin, mitä tapahtui) - jskus kannattaa heittää nami kauaksi, jskus antaa se läheltä tai kiran llessa paikillaan - seuraamisen harjittelu: kävellään ympäriinsä ja aina kun kira tulee lähelle seuraamispaikkaa palkitaan mitä vaikutusta? - naminantharjitus: klikkeri ja namit eri käsissä. Klik ja nami avustajalle 10 s ajan, kädet ennen ja jälkeen jkaisen namin antamisen sivuilla. Ei CT samaan aikaan, ensin klikkaus (ei saa huijata) - avustaja tarkkailee, että klikkauksen aikana ei liikuteta käsiä - tärkeää, ettei namikäsi liiku, jttei kira ennaki sitä ja jätä klikkausta kuuntelematta - npeuden kehittäminen tässä esim. 20 namia 10 s aikana 5

Ajituksen parantaminen - aluksi n itse hidas - mitä parempi ajitus, sitä npeammin kira ppii - harjituksia, 3-5 min kerrallaan (avustaja mukana) klikkaus, kun pall pmppaa maasta (krkeimmalla khdalla ilmassa) avustaja kskettaa käsivartta epäsäännöllisesti, klikkaus kun kskee avustaja liikkuu epämääräisesti huneessa, klikkaus kun vasen jalka kskee maata ja sitten kun varpaat vasemmassa jalassa kskee maata TV: klikkaus kun kuvakulma vaihtuu tai kun tietty henkilö tekee tiettyä asiaa tai san tietyn sanan petetun klikkerikiran kanssa harjittelu Klikkaus ja nami helppa - klikkerin lataaminen - klikkaus ja nami kiralle 20-30 kertaa muutamana päivänä muutaman kerran päivässä - kiraa ei tarvitse tarkkailla tätä tehdessä eikä sen pidä (eikä saa) tehdä jtain tiettyä asiaa samaan aikaan - nami yleensä annetaan kiralle, ei mennä kiran lu palkitsemaan - kun kira alkaa tajuta klikkerin lämmittelyharjitukset alkavat - alituksena kskettaminen käteen helpp havaita Lämmittelyharjitukset - petetaan kira yrittämään mnia asiita - etenkin js kiraa n j kulutettu perinteisesti - näytetään kiralle, että n namia - dtetaan, että kira tekee jtain, ihan mitä tahansa, jsta CT - dtetaan uudelleen, tinen käytös CT - tistetaan 4-5 kertaa jka kerta eri käytöksestä palkiten - kira ppii tarjamaan käytöksiä - myös ns. 101 tapaa käyttää laatikka/matta/kassia kiran timinta khteen suhteen (kskee eri ruumiinsillaan, kävelee yli jne.) ja sen mukkaaminen (sheippaaminen) - suunnitelman laatiminen = eri askeleet matkalla lpputulkseen ja eteneminen (n. 5 sarjaa, 1-2 min pitkiä) - sama harjitus muutaman kk kuluttua, kun n j harjitellut klikkerillä nk era? Käden kskeminen - käden kskeminen kunlla - khdentamisharjitus - eri askeleet taas ylös ennen alittamista 1. kats kättä 2. njautuu khti kättä 3. kskee mihin tahansa khtaa kättä - lput vaiheet? Lisää vaiheita alkuun? - harjittelun alittaminen: häiriötön paikka, 5 namia eri kasihin, klikkeri tiseen käteen, tinen käsi kiran kunn taslle kämmen khti kiraa n. 10 cm kirasta - CT katsmisesta ja samalla käsi alas - käden nst ja CT katsmisesta jne. 5 kertaa yhteensä - HUOM! Harjitellaan sheippaamista, jten yritetään klikata kun kira juuri kats kättä. Js ehtii kskea liian hidas klikkaus ajituksen harjittelua - sitten 2. askel eli hieman liikutettava päätä (5x) - kskeminen käteen (ltava ajissa tässä, ei liian myöhään) valmis! - arviinti: menikö k, lisik tarvinnut lisää askelia? 6

- tärkeitä pintteja sheippaamisessa: ennen alittamista päätettävä, mikä käytös n ja n ltava mielikuva siitä, kuinka mnta askelta käytöksen saaminen aikaan vaatii jkaista askelta tehdään, kunnes kira tekee 3-10 ikeaa käytöstä ja sitten tauk (kknaiskest yhdellä askeleella 1-2 min) jkainen askel alitetaan siitä, mistä n aittu ei vaihdeta klikattavaa asiaa kesken sarjan. Js kira tekee erityisen hyvin jackpt, mutta ei vaadita yllättävän nnistumisen tistuvan vaan pysytään k. askeleen taslla dtetaan, että kira tekee jtain, jsta vidaan klikata annetaan kiran ppia, ei yritetä pettaa sitä. Kiran pitää saada harjitella asiiden tarjamista jtta kirasta tulisi hyvä siinä. Tässä harjiteltiin puhdasta shapingia, vaikka tdellisuudessa käytetään apuna myös hukuttimia tai vastaavia pitää muistaa klikata ja palkita riittävän usein. 3-5 s välein tai muutin suunnitelmaa pitää krjata (pienemmät askeleet) vastustetaan halua antaa kiralle apuja tai muuta rhkaisua suu ja vartal hiljaa (lukassa ke ja pettaja kulkisi ympäriinsä taputtelemassa ppilaita selkään ja juttelisi) vaikea keskittyä tällaisessa tilanteessa seuraavalle taslle vidaan siirtyä, kun n tehty 3-10 ikeaa tista edellisellä taslla (vi tarvita vain 3 tai kaikki 10) taukja ja kulutuksen etenemisen arviintia välillä edistymisen kirjaaminen Ongelmanratkaisu - kira ei tee mitään? Tehdään lämmittelyharjituksia lisää - turhautuminen tai sekavuus: viimeiset askeleet liian suuria, palataan aiempaan askeleeseen ja puretaan aittu seuraava askel ainakin 2 uuteen askelmaan - tinen vaihteht n pitää tauka ja palataan asiaan myöhemmin - haukkuminen: jtkut kirat haukkuvat kiihtyessään ja turhautuessaan klikkeritreenaus vi aiheuttaa näitä kumpaakin. Selän kääntäminen kunnes kira hiljenee, harjittelu lppuu hetkeksi kunnes kira n 5-10 s hiljaa. Harjitteluhjelman tarkistaminen miksi kira turhautui? - kira lähtee pis tai vaeltelee: namit tylsiä, niitä ei tule tarpeeksi npeasti tai kira ei le vielä valmis työskentelemään. Ratkaisu: paremmat namit, tiheämpi klikkaaminen, yksinkertaisemmat käytökset, tauk hetkeksi. - jtkut kirat eivät pidä nameista: lelupalkki, leikki jne. Kulutus etenee tullin hieman hitaammin, mutta etenee kuitenkin. Helppjen käytösten harjittelua, kunnes kira innstuu työskentelystä. - klikkerin pelk: äänen vaimentaminen tai jku muu ääni tai klikkerisana Tinen sheipattu käytös - ensimmäisenä petetut käytökset pysyvät vahvimmin kiralla - näitä kira tekee usein, js ei ymmärrä mitä siltä halutaan - ajateltava tarkin, mistä ensimmäisenä klikkaa - hyödyllistä humista klikkaaminen (kntakti) - laitetaan nameja käteen käsi vartaln sivulle suraan ja klikkeri tiseen käteen. Odtetaan, että kiran silmät jättävät käden katsmisen CT (kats jtain muuta kuin kättä) 3 kertaa - tauk ja seuraavien askelien kirjittaminen muistiin (päämäärä = kira kats kasvihin) - sheipataan vähitellen lähemmäksi naamaa katsmisesta - kira ppii, että namia saa vaikka kira ei tuijtakaan sitä kiran pitää tehdä jtain ansaitakseen namin - varsinkin ahneille kirille hyvä harjitus 7

Tinen tapa saada käytös aikaan - hukuttelu (lure training, luring) - tätä aikaisemmin kerrtut harjitukset puhdasta shapingia llaan dtettu, että kira tekee jtain, jsta sitä vidaan palkita - shaping alussa siksi, että hjaaja ymmärtäisi kuinka kira vi ppia itse tekemällä - hukuttelu vi auttaa saamaan käytöksen tapahtumisen alkuun, ensimmäisen askeleen aikaan - tinen tapa namilla hukuttelun lisäksi n käyttää käden kskettamista, ksketuskeppiä tai alustaa apuna - khteet vivat lla hyödyllisiä, mutta ne pitää häivyttää jtenkin - häivyttäminen: tehdään jtain pienemmäksi ja vähemmän helpsti kiran havaittavaksi esim. pienentämällä khdetta - jskus shaping timii paremmin, jskus hukuttelu - hukuttelu sillin paikallaan, kun tietää, että kira ei alittaisi muuten ensimmäistä askelta tai siinä n vaikeuksia. Esim. veden jumisen sheippaaminen hankalaa laitetaan vesikippn nami vidaan saada käytös aikaan - hukuttelu vi timia arille ja herkille kirille, jtka luvuttavat helpsti - hukuttelun haitat hukuttimesta ernpääsy. Hukuttelu helppa, jten siihen jäädään helpsti kiinni liian pitkäksi aikaa hukuttimen häivyttäminen vaikeutuu kira vi tulla passiivisemmaksi, dttaa että hjaaja näyttää, mitä kiran pitää tehdä - js haluaa, että kira ajattelee ja sallistuu ppimiseen hukuttimien runsasta käyttöä vältettävä - muistettavia asiita, js käyttää hukuttelua kiraa ei kiusata hukuttimella annetaan kiralle nami tms., js n sillä hukuteltu ruka- ja leluhukuttimia käytetään säästeliäästi käytösten alkuvaiheissa. Hyvä sääntö n käyttää hukutinta 3-5 kertaa ja sitten kkeilla ilman klikataan ja palkitaan, vaikka käytetään hukutinta hukutin vain saa käytöksen aikaan, se pitää kuitenkin merkitä ja palkita khde pitää häivyttää vähitellen ja mitä aiemmin, sitä parempi js khde tuntuu häiritsevän käytöstä, kannattaa kkeilla shapingia - yksinkertaiset käytökset vidaan sheipata melk helpstikin - vaikka alku tuntuu hitaalta, ei juduta miettimään hukuttimesta ernpääsyä - namihullu kira saattaa keskittyä vain edessään heiluvaan namiin, jllin shaping vi lla parempi tapa - shapingin avulla ppii enemmän ppimisesta - ke: laukku keskelle hunetta ja valitaan käytös, jka halutaan aikaan (kira laittaa yhden jalan laukkuun): kkeillaan hukuttelun avulla ja sitten yritetään päästä hukuttimesta ern. Vertailu sheipaten tehtyihin laukkuleikkeihin - kirjan hjeissa käytetään mlempia tapja, useimmiten shapingia - js shaping ei timi hukuttelu kkeiluun ja päinvastin Sääntöjä ei kskaan klikkausta ilman namia työskennellään pienissä askelissa, max. 3 min kerrallaan harjituksen lpettaminen ennen kuin kira väsyy askelilla vidaan liikkua sekä ylös että alas ja niillä vidaan pysytellä hetken aikaa kiran mukaan ppimistasanne (kira ei tunnu edistyvän): tarkastellaan sheippausprsessia uudelleen ja palkitsemisvauhtia 8

alkuvaiheessa harjittelu ennen ateriita uusia klikkeritreenauksessa yksi asia kerrallaan kunnes sillä n nimi (käsky, vihje). Myöhemmin usea asia kerrallaan, mutta ei samalla harjittelujakslla/kerralla kiran pitää fyysisesti pystyä tekemään asiat, jita siltä halutaan ennen alittamista lpputulksen määrittely ja mikä ensimmäinen askel n sekä askelten eteneminen (kirjallisestikin) tarpeeksi pienet askeleet seuraavat askeleet mielessä harjitellessa, js kira sattuukin hyppäämään parin askeleen yli kun kira tulee etevämmäksi yhdessä vaiheessa ei vi pysytellä liian kauan, jtta etenemistä tapahtuisi (alle 10 / vaihe) harjittelu ei saa tapahtua kiireessä, eteneminen askelissa/vaiheiden mukaan. Jkainen käytös pitäisi pystyä jakamaan ainakin 10 saan ajittain harjittelusuunnitelman tarkastaminen harjittelua ei keskeytetä jnkun muun asian tekemiseksi, kira vi kkea sen rangaistukseksi harjitteluajankhdan, pituuden ja palkkiiden vaihtelua, eri paikat ja häiriöt kun kira alkaa sata kira ei tajuakaan palataan edelliseen nnistuneeseen vaiheeseen. Jskus kira haluaa pitää tauka, se k. Js lpettaa työskentelyn kknaan tai n hämmentynyt tai stressaantunut helpp harjitus jhn vi lpettaa ja suunnitelman tarkastaminen kira tekee samaa virhettä uudelleen liian npea eteneminen tai klikataan jstain muusta mistä luullaan klikattavan suunnitelman tarkastaminen jkaisen kerran alussa palataan hieman taaksepäin ja kerrataan mitä kira n ppinut ei kahden ulttuvuuden sheippaamista samaan aikaan. Käytös vi parantua intensiteetissä (vimakkuus), npeudessa tai kestssa nämä kaikki ikään kuin srmien väliin klmin malliin viritetyn kuminauhan eri kulmia kun yhtä venytetään/harjitetaan, muut antavat hieman myöten eli helptetaan muita sia klikkerin ääni vi keskeyttää timinnan hetkeksi, kun kira tulee hakemaan namia nrmaalia. Palkki vidaan myös antaa kiran llessa asennssa/paikassa, jllin ei juduta keskeyttämään käytöstä (esim. seuraaminen) Jackpt - suuri yllättävä palkki - mnta namia tai erikisen hyvä herkku tai muu arvstettu palkki (ulkilu, kirien tapaaminen, leikki) - kun kira tekee jtain erikisen hyvin, esim. tekee paremman surituksen kuin siltä dtettiin Nimeäminen - ennen kuin aletaan lisätä harjiteltavia käytöksiä nimi edelliselle - nimi pettaa kiran erttamaan eri käytökset tisistaan ja antaa kntrllia käytöksiin, jtta kira ei tee niitä min päin - js asiita ei nimetä kira tekee kaikkea sekaisin - kun käytös n sellaisella taslla, että se näyttää tarpeeksi paljn halutunlaiselta, vidaank ennustaa, että kira tulee tekemään sen uudelleen nimi - santaan käsky/nimi/vihje juuri kun kira alittaa tekemään sen ja sen jälkeen CT - tistetaan samaa kaavaa 30-50 kertaa muutaman päivän aikana - jka kymmenes kerta tms. ei santa heti käskyä ja js kira kuitenkin tekee sen ei palkkaa kira ppii yhdistämään käskyn ja tekemisen tisiinsa (ja palkkin) - kun kira ei tee mitään, kun ei santa mitään ja tekee, kun santaan kira alkaa ymmärtää käskysanan merkityksen - käskyä vidaan tullin alkaa sana aikaisemmin, ennen kuin kira n alkamassa käytöstä - sitten uusimman pitun käskysanan ja aiemmin pitun käskysanan vaihteluja, esim. istu ja maahan kiran pitää tehdä santun käskyn mukaan, jtta saa palkkin - käskysana ei heti mukana, kska 9

alussa ei lpullista kuvaa selvänä, halutaan, että kira yhdistää käskyn ikeaan asiaan sanallinen infrmaati selkeämpää kiralle, kun llaan ensin ltu hiljaa kira keskittyy paremmin siihen, mitä santaan käskyn sanminen aikaisessa vaiheessa ei auta kiraa ppimaan mitä sen pitää tehdä (kuten ei auta se, että käsketään jnkun tehdä sydänleikkaus, pitää ensin harjitella sitä) - fyysinen infrmaati: ei kannata liikuskella paljn harjittelun aikana, jttei kira luule, että liike n sa käytöstä sekä vartalnkielen välttäminen (eleet jne.) - uuden käskyn mukaantt: järjestys uusi käsky vanha käsky käytös palkki - kira alkaa ennakida uuden käskyn edeltävän vanhaa käskyä ja alkaa tehdä j uudesta käskystä Stressisignaalit - ppiminen aina stressaavaa - stressin pitäminen hallittavalla taslla - stressisignaaleja mm. haukttelu, jähmettyminen, katsekntaktin välttäminen, lipminen, hitaasti liikkuminen, pissalevuus, hyperaktiivisuus, hyppiminen, haukkuminen, vinkuminen - leikin ttaminen saksi kulutusta vi lieventää tätä stressiä - palkitseminen tarpeeksi usein - ei liian paljn vaatimuksia kerralla - pienet nnistumiset - jackptteja sillin tällöin - itse rauhallinen HELPPOJA KLIKKAUKSIA - PERUSTEITA - namin ttaminen kauniisti - istuminen - maahanmen - luksetul - hihnassa käveleminen - dttaminen - ei saa kskea HELPPOJA EDELLEEN - mukana sheippausta ja hukuttelua - katsminen - kskeminen nenällä - peruuttaminen - tassulla kskeminen - katsminen tiettyyn suuntaan - ilman hihnaa kulkeminen - tarkastaminen SOVELLUKSIA - malle paikalle meneminen - tervehtiminen - tutkimisessa rentutuminen - lääkkeen ttaminen - kääntyminen - paikillaan seisminen pesussa ja harjatessa - kynsien leikkaaminen 10

TEMPPUJA - pään laskeminen - etsiminen - vilkuttaminen - kullutta leikkiminen - puhuminen - tanssiminen - skeittaaminen ONGELMAKÄYTÖKSIÄ - käytöksen mukkaamista - käytösngelmat eivät yleensä pistu itsestään vaan ne pahenevat - js kira pelkää tai n aggressiivinen työskennellään sillä taslla, jssa kira vielä tuntee lnsa suhteellisen mukavaksi ei pakteta yli kykyjensä (tekee ngelmista vielä pahempia) - varttava kirien hampaita! - klikkerikulutuksella hyviä vaikutuksia ngelmakäytöksiin, sivuvaikutuksena vain se, että ngelmaan ei tule muutksia (mutta ei ainakaan pahene vrt. paktetaan ngelmista hi) - eteneminen kiran mukaan Miksi kira tekee jtain? - mistä palkitaan se tistuu - kira haukkuu ihminen menee pis vahvistaa haukkumista - mietittävä, miten käytös palkitsee kiraa - muutetaan palkkita ja krvataan käytös tisella käytöksellä - katstaan miten kira hyötyy käytöksestä millin käytös alkaa mikä laukaisee sen miten lähellä laukaisevan tekijän pitää lla miten erityinen laukaiseva tekijä n mitä kira tekee, millä tavalla esim. aggressiivinen tai pelkää kuinka vakavaa tämä n nk kira purrut jtain mitä hjaaja tekee kiralle mikä lpettaa käytöksen mitä kiran halutaan tekevän - annetaan kiralle vaihtehtinen käyttäytymismalli, jta kira ei vi tehdä samaan aikaan ei-tivtun kanssa (esim. hyppiminen vs. istuminen) - palkitaan vaihtehtisesta käytöksestä vaikka kk lppuiän ajan - ei-tivutut käytökset eivät enää tuta palkkita kulevat pis (sammuminen) ja vaihtehtisesta palkitaan lisääntyy Vastaehdllistuminen - muutetaan kiran tunnereaktita jtain asiaa khtaan - pelkreaktit - esim. pelännyt lapsia yhdistetään lapsen näkeminen herkkuihin ja pian lapsen näkeminen tu kiran mieleen psitiivisia asiita = herkut - alitus sellaisella taslla, että kira ei le stressaantunut ja vähitellen siitä eteenpäin - haukkuminen ikkunassa tai vella - rauhittumisharjittelu (keskittyminen) - miminen 11

Itseluttamuksen lisääminen pelkkaalle kiralle - pelk vi lla yleistä pelka tai khdistuu tarkasti jhnkin - seurausta yleensä kkemusten puutteesta (psitiiviset) - pelt yleistyvät helpsti - kira saa palkkiita pelkkaasta käytöksestään (lhduttaminen, pelttava asia menee pis jne.) - sujelevuus (haukkuminen pelsta): kira ei saa päättää, miltä se sujelee perhettään/tala tms. - sujeleminen yleensä sisältää vieraiden ihmisten läsnäln ja kira vi yhdistää sujelemisen (peln) yleensäkin vieraisiin ihmisiin, ei vaarallisiin vieraisiin ihmisiin - kira ei saa päättää, kuka n vaarallinen vaan lauman jhtaja - itsevarma kira ei ke tarvetta esittää samalla tavalla uhkauseleitä kuin pelkas kira - pelk n llut kirille hyödyllistä, sujellut kiraa nyt pelkkuutta mukattu jalstuksella spivaksi (vartikirille epäluulisuus vieraita khtaan k, tietyille metsästyskirille ei) - lelujen kiinnstavuuden lisääminen - esinepelt - äänipelt - ihmis- ja ksketuspelt - kira-kira suhteet Termistöä, selityksiä - perantti ehdllistuminen: mukataan käytöstä vahvistamalla tivttua vastinetta - vahviste ja rankaisu - P+ - P- - R+ - R- - psitiivinen ja negatiivinen matemaattisia termejä (lisää ja vähemmän) - nk seuraamus vahvistava vai heikentävä riippuu siitä, miten ne vaikuttavat käytökseen - mnia käytöksiä vidaan katsa sekä lisääntymisen ja vähenemisen kautta, esim. kira istuu eikä hypi istuminen lisääntyy ja hyppiminen vähenee kiraa vidaan jk vahvistaa tai rangaista tässä yhteydessä riippuen siitä, millin seuraamus tutetaan istumisen vai hyppimisen jälkeen istumisen jälkeen vahvisteita hyppimisen jälkeen rankaisuja - ngelmia esiintyy, js luullaan, että vahvistetaan jtain asiaa, mutta kira tekeekin sitä aina vain vähemmän - jitain käytöksiä vidaan vahingssa vahvistaa tai rangaista - ABC Antecedent edeltävät timet: mitä tapahtuu ennen käytöstä, esim. käsieleet Behavir käytös: mitä kira tekee Cnsequence seuraamus: käytöksen jälkivaikutukset, vahvistavia tai rankaisevia. - shaping successive apprximatin = tisiaan seuraavat likiarvt - rakennetaan käytös pala palalta - vähitellen nstetaan kriteeriä eli vaatimusastetta (palkitaan paremmista likiarvista, lähempänä lpullista tavitetta) Vahvisteet ja kuinka niitä käytetään - klikkeri (markkeeraaja) = sekundaarinen vahviste, klassisesti yhdistetty primaariseen vahvisteeseen - primaarinen vahviste = jtain jsta kira lunnstaan pitää ruka, vesi, vapaus, ksketus, leikki 12

vaihtelee eri kirilla jtain, mitä eläin tarvitsee selvitäkseen - sekundaarinen vahviste = ehdllistettu, liitetty primaariseen vahvisteeseen - sivuvaikutuksena kira alkaa pitää klikkerin ääntä tärkeänä ja työskentelee saadakseen sen aikaan - vahvistustiheys (rate f reinfrcement) = kuinka usein palkki annetaan krkea alkuvaiheessa petusta - vahvistusaikataulu (schedule f reinfrcement) jatkuva: jka kerta palkitaan, kun kira tekee käytöksen ajittainen: kun käytös n vakiintunut palkitaan sillin tällöin js jatkuvaa kira ei tee, js ei saa palkkita kuten n tttunut, käytös sammuu pis (limukka-autmaatti vs. raha-autmaatti) vaihteleva aikataulu (variable s f R): ei palkita jka kerta, esim. kalastaminen, rahapelit vahvja sammuttamista vastaan - vastakkaisia mielipiteitä edellä mainitusta - jidenkin mielestä pitää käyttää ajittaista vahvistamista, jidenkin mielestä ei, kska ei kuitenkaan pystytä vahvistamaan jatkuvasti mnimutkaisissa käytöksissä tulee aina ajittaista vahvistamista - ehdtus: jtain vaihtelevuutta harjitteluun sheipatessa ajittaista vahvistamista, kun valitaan käytökset, jista palkitaan käytös vakaa vidaan pyytää 2-3 tista ennen palkkita, pitempiä ja lyhyempiä kestltaan erilaiset palkkit kiinnstavuudeltaan - kun käytös n j lemassa sitä ei tule palkinneeksi, jten lunnllisestikin ajittaista vahvistamista (esim. istuminen, jta tapahtuu usein ilman palkkita) - ngelmia vi syntyä, js yhtäkkiä siirtyy ajittaiseen palkitsemiseen pitkään jatkuneen jatkuvan palkitsemisen jälkeen - Premarckin periaate: krkeasti palkittua käytöstä vidaan käyttää vähemmän palkitun/ei niin mieluisan vahvisteena - katsekntaktista palkitaan päästämällä kira leikkimään - ns. life rewards palkkit krkeasti arvstettuja/palkittuja käytöksiä niistä kira pitää siksi, että kira n kira (meneminen kiran tai ihmisen lukse, juksentelu, leikkiminen, liikkuminen eteenpäin ) - vapautetaan näille palkkille (vapautussana) Ertteleva vahvistaminen (differential R) - DRA, DRI - kira tekee jtain ei-tivttua palkitaan, kun kira tekee kaikkea muuta paitsi ei-tivttua käytöstä tietyssä tilanteessa Taikauskinen käytös (superstitius behavir) - sattumalta ppiminen tai epärelevantin asian liittäminen ppimiseen - nnenlakit, amuletit jne. - kirat yhdistävät asiita ympäristöstä siihen, mitä tapahtuu samaan aikaan - vääriäkin asiita saattaa yhdistyä ppimisessa, niistä ernpääsy Rankaiseminen - lisätään jtain epämiellyttävää tai tetaan jtain miellyttävää pis - vähentää käytöstä - tehkkuus riippuu rankaisun surittamisen npeudesta ja säännöllisyydestä - tehkas rangaistus: 13

välitön tapahtuu jka kerta riittävän vimakas yhdistyy ikeaan käytökseen - fyysisillä vi lla sivuvaikutuksia rankaisu yhdistetään jhnkin tiettyyn lsuhteeseen, jka lisää pelkkuutta tai aggressiivisia vastineita khti tiettyä ihmistä tai ympäristöä erttelu: rankaisu liitetään ihmiseen, jllin kiellettyä asiaa vidaan tehdä, kun ihminen ei le paikalla - klikkerikulutus kehttaa kiraa kkeilemaan - js jskus vastataan kkeiluun rankaisulla (P+) ja jskus klikkaamalla (R+) kira menee sekaisin, ei uskalla yrittää yhtä paljn - yleistä sekakulutetuilla (crssver-kirilla) - klikkerikulutuksessa pahin väärän kkeilemisesta n se, että siitä ei palkita - miet negatiivinen rankaisu, js kira esim. kiihtyy liikaa keskeytetään harjitus, käännetään kiralle selkä, puhutaan puhelimeen, puhutaan kaverille tms. n. 30 s ajaksi - kskaan ei saa rangaista kiraa siitä, että se ei ymmärrä tai pitää miettimistauka - ppiminen n väsyttävää ja kiran pitää saada pitää taukja - negatiivinen rankaisu tehkkainta, kun sitä käytetään harkiten ja tarjtaan sillä kiralle infrmaatita tekemisestään Sammuttaminen - käytöksen pistuminen - ennen lpullista pistumista käytöksen kiihtyminen vimakkuudessa = sammumispurkaus - jitain käytöksiä vaikea sammuttaa, kska ne palkitsevat itsessään kiran - mnet kirat pitävät haukkumisesta tai sen tuttamasta stressin helpttumisesta - ympäristön mukkaaminen ja vaihtehtisen käytöksen luminen tilalle - sheipatessa käytetään sammumispurkausta - halutaan enemmän/parempia käytöksiä kiran aiemmin tekemä ei enää timi ja kkeilee vimakkaammin/enemmän jne. palkitaan siitä - hyödynnys: käytös käskyn alaisuuteen, vahvistetaan jatkuvasti ja sitten ei enää pyydetä käytöstä - tällaiset käytökset (jatkuva vahv.) livat heikkja sammumista vastaan eli sammuvat pis, kun niitä ei pyydetä eikä vahvisteta sammumispurkauksen jälkeen kskaan - satunnaisesti/ajittaisesti vahvistettua käytöstä vaikea saada pis (kerjääminen ) Ketjuttaminen - jkainen sa petetaan erikseen kunnes se n valmis ja sia liitetään yhteen kknaisuuksiksi, mnimutkaisemmiksi - takaperinketjuttaminen = viimeinen sa ketjuun ensin ja siitä taaksepäin - ppiminen helpttuu tätä kautta, kk ketju vahvistuu, kun edetään khti tuttua saa - esim. nut = viimeinen sa nutesineen luvutus = vahvin sa ja siitä tulee itsessään j sekundaarinen vahviste, kska palkki n liittynyt siihen niin usein Peittyminen (vershadwing) - eläimen kannalta tärkein ympäristön elementti peittää alleen muut yksityiskhdat - esim. leluhullu kira ajattelee vain lelua eikä kuule/näe muuta 14

Vastaehdllistuminen - petetaan kiralle erilainen vastine vihjeeseen tai ympäristön tuttamiin ärsykkeisiin - ngelmakäytöksen kanssa käytetään - klassista ehdllistumista Pisherkistäminen - em. kanssa yhdessä käytetty - pelt - tehdään pelkhierarkia ja sen läpikäyminen vähän pelttavasta aina khti pelttavampaa Kysymyksiä - kira tekee käytöstä, jten vaaditaan enemmän ennen palkkita. Kira lpettaa tekemisen ja häipyy. Alitus uudelleen alusta vai krkeammasta tassta? Kira ei le kiinnstunut, kska ei nnistu (vita). Askeleet liian isja tai vaikeita. Pienempiä sia, ei ihan alkuun kuitenkaan vaan edellinen tas ja siitä eteneminen muutamien tistjen jälkeen - sama käytös mnena päivänä, alitetaank ensimmäisestä askeleesta jka päivä? Ei ensimmäisestä, jk siitä mihin jäätiin tai pikakertaus vaiheista alkuun - realistinen harjittelun määrä? 5-10 kertaa päivässä riippuen harjiteltavasta asiasta, ei kuitenkaan kuin pari minuuttia kerrallaan jaettuna kk päivälle Käytöksen ulttuvuuksien mukkaaminen - halutaan mukata käytöksen eri ulttuvuuksia tai krjata jtain j pittua - käytöksen tpgrafia: kuinka krkealle/npeasti/lujaa/kauan/npeasti reagiden jne. käytös tapahtuu - yhtä ulttuvuutta kerrallaan muutetaan - ketjutettu käytös siin ja san muuttaminen sitten takaisin ketjuksi Keskiarvn ympärillä muuntelu kestn lisäämiseksi - kest yksi (vaikea) ulttuvuus - buncing metdi eli keskiarvn ympärillä pmppiminen - ihmiset ennalta-arvattavia, rytmi helpsti tulee esille - uusi käytös ja kesta sille - viivytetään klikkausta 1 s ajan = 1 vaihe - sitten 2 s kunnes päästään 5 s:in - 5 s rajana pmppimiselle: maksimi 5, jten keskiarv 3. Vaihdellaan tästä lähtien aikaa kuinka kauan kiran pitää säilyttää haluttu käytös, esim. 2 5 3 1 4 3 s ennen klikkausta - kira kesti 6 3:n keskiarvn harjitusta - seuraava keskiarv 4 tai 5 ja sen ympärillä pmppimista - jatketaan samaa rataa lisäten aikaa - tistja / keskiarv max. 10 Työskentely kaukaa - etäisyyden lisääminen - alitetaan lähellä ja vähitellen kauemmaksi - ks. hjeet 15

Sujuvuus (fluency) - kira tekee käytöksen tarkasti ja välittömästi vihjeen jälkeen - hulimatta siitä, mitä ympärillä tapahtuu (häiriötestattu), minimimäärällä palkkiita (sammumiselle varma) ja missä tahansa ympäristössä (yleistynyt) - kuten kielen ppiminen ymmärtäminen ja sujuva puhuminen eri asiita - kun käytös n käskyn alaisuudessa yleistäminen = eri paikissa tekeminen - perinteinen kulutus: häiriötestaamiseen viittaaminen tällöin ihmiset mnesti ajattelevat kiraa kulutusta vastustavana lina eikä sallistujana - yleistäminen = petetaan kira tekemään käytös tehdään samalla tavalla missä tahansa, millin tahansa ja hulimatta siitä, mitä muualla tapahtuu - kirat eivät yleistä helpsti, sitä pitää auttaa mat asennt: harjitellaan llen itse eri asennissa (istuen, maaten, seisten jne.) suunta: khti kiraa, selin, vinttain kiran suunta sijainti huneessa huneiden vaihtaminen päivän ajankhta muut ympäristön asiat (etenkin palkitsevat asiat ympäristössä ja niistä hulimatta tekeminen häiriö vi timia sitten palkkina) eri paikat (piha, katu, kentät jne.) Surituksen parantamispelejä Latenssin parantaminen = aika, jka kiralta kuluu ennen kuin se alkaa tehdä käytöstä, reagida vihjeeseen - tehdään 3 tista (avustaja kats ajat jne.) - kiran keskimääräinen npeus käskyn surittamiseen mitataan - maksimiaika = pisin näistä em. tistjen surittamiseen kuluneista ajista, aikaraja - vihje 10 kertaa, klikataan vain 5 npeinta reaktita - js kira ei tarpeeksi npea = ylittää maksimiajan syödään/llaan syövinään kiran nami - palkitaan siis kiran käytöksen alittamisesta eli heti CT - lasketaan taas aikja ja kiristetään maksimia jne. Npeusharjituksia - srmiharjitukset piannsitssa tavitteena säilyttää tarkkuus ja lisätä npeutta - ennen näitä harjituksia kiran pitää tehdä käytökset suhteellisen lpullisen näköisenä - 1 käytös, laskin/ajastin tai avustaja laskee - lasketaan kuinka mnta kertaa kira tekee käytöksen 10-15 s aikana (vapautus välillä) - tämä perusta - seuraavaksi npeimmat kknaiset istuminen 15 s sisällä (vapautetaan jkaisen jälkeen) - yritetään lisätä kknaisia istumisia jkaisen 15 s jaksn sisällä - kun saavutetaan maksimimäärä 15 s sisällä khtetaan aika 20 s ja pitemmiksi ajiksi, esim. minuutiksi lpulta Krttipeli - vaihdellaan palkkiita kira innstuu ja kkeilee enemmän - merkitään krtteihin erilaisia tapja palkita kiraa (esim. CT, C ja leikki, sana & nami jne.) - palkitaan krtin mukaisesti kiraa vaihtelevuutta Kuunteleminen - kaksi käytöstä ja niitä vurtellen - kiran pitää kuunnella, kumpi käsky santaan 16

- js tekee väärän vaihdetaan paikkaa, ei palkkita Merkit, signaalit, vihjeet ja käskyt - merkki: mikä tahansa ympäristössä, jka antaa infrmaatita kiralle siitä, mitä tulee tapahtumaan. Esim. klikkerin ttaminen esille - vihje: kert kiralle, mikä käytös pitää tehdä - käsky: verbaalinen vihje - signaali: visuaalinen vihje - vihjeet kskevat aina yhtä erityistä käytöstä - käytöksellä vi lla useampi vihje, esim. käsimerkki ja käsky - ympäristön vihjeet, vartal tai äänensävy - kurkttaminen namia khti vihje palkkin saamisesta - ylimääräiset, tahattmat vartalvihjeet käskyjen hella Käsky vai signaali vai mlemmat - visuaalinen kiralle selkeämpi - valittava tarkituksen mukaan Käskyn tai signaalin lisääminen - käsky mukaan, kun kira tekee lutettavasti (80% ikein) - js dtetaan 100% ikein jkin ympäristössä j timii kiralle vihjeenä, kska kira tekee kk ajan ikein (pään kääntyminen, katse tms.) - dtetaan liian kauan kira vi luulla, että sen pitää tehdä vain sitä tiettyä käytöstä, ei tarja muuta helpsti - vihje juuri ennen käytöstä, kun kira alkaa tehdä sitä - kira alkaa erttaa, että jkin ympäristössä edeltää aina käytöstä (vihje siis) erttaa kiralle sen, millin kira saa palkkin ja millin ei - ei CT, js ei le annettu vihjettä - yhdistelmiä paljn: vihje käytös CT, vähän näitä ei vihjettä käytös ei palkkita (ei haluta menettää uutta käytöstä!) palkitaan aina, kun tekee vihjeestä - vähitellen vihje yhä aikaisemmin kunnes kira tekee käytöksen puhtaasti vihjeestä Vihjeen hävittäminen tai muuttaminen - jskus pitää päästä ern vihjeestä: llaan lutu se vahingssa, se pitää muuttaa jksikin tiseksi tai eri haluta enää käyttää vihjettä - tätä kutsutaan häivyttämiseksi - tehdään vihje aina vähemmän selväksi kiralle - esim. ksketuskeppi: pienennetään sitä tai pidetään sitä kauempana khteesta - muutetaan vihje: häivytetään vanha vihje ja krvataan se uudella - yhdistetään uusi vihje vanhaan kuten yhdistetään yleensäkin vihje käytökseen: uusi vihje vanha vihje käytös palkki - kira alkaa ennakida että uusi vihje tarkittaa vanhan vihjeen tulemista ja tekee j uudesta vihjeestä käytöksen - vanha vihje ei enää tarpeellinen, sen vi tullin häivyttää pis ketjusta - ennakinti yleensäkin samaan tapaan: kira ennaki jstain vihjeestä, että ikea vihje n tulssa ja tekee käytöksen (mat eleet tms. ennen käskyä) - pitää lla tarkkana, ettei tee eleitä, jtka alkavat timia kiralle tahattmina vihjeinä - ei palkita käytöstä, jta tehdään ilman vihjettä 17

Mitä kira yrittää kerta ihmiselle? - kira antaa ihmiselle infrmaatita, ei vain yksisuuntaisesti ihminen kiralle - kirilla ei le lemassa salajunta, jnka avulla ne yrittävät tehdä ihmisen elämän hankalaksi - kirat tekevät sitä, mikä timii niille - mietittävä, mitä hyötyä käytöksestä n kiran kannalta (vai nk) - stressin merkit: välttely, nuuskiminen, muun puuhaaminen, rapsuttaminen, pistuminen paikalta, kääntyminen pispäin, hyppiminen jne. Kysymyksiä vihjeistä - js kira tekee käytöstä, mutta hjaaja ei le työskentelemässä kiran kanssa palkitaank? Timintjen pitäisi lla ärsykekntrllissa eli js kiraa ei le käsketty tekemään, ei tarvitse palkita - petetaan kiralle sitä, että se ei tee mitään (esim. makilee paikillaan) kuinka estetään kiraa tekemästä kaikkia temppuja ja että kira ei lpeta tekemistä, kska sitä ei palkita? Palkitaan kiraa tekemättömyydestä, annetaan nameja, kun makaa paikillaan. Vähitellen pidennetään namien antamisen väliä. Js kira tarjilee käytöksiä laitetaan ne vihjeen alaisuuteen ja kira tietää, että ilman vihjettä niitä ei kannata tehdä. Js kira tekee kaiken mahdllisen llaan alitettu liian suurella askeleella tai edetty liian npeasti kira n turhautunut ja yrittää saada palkkin. Pienemmät askeleet. - kun kira tekee käytöksen lutettavasti (n. 10 min helppjen käytösten kanssa), nimetäänkö ne sillin? Löisikö hjaaja veta käytöksen tekemisestä? Onk suritusprsentti n. 80? Js n nimi. - miten kira vi tietää, mitä sen pitää tehdä, js käytöksillä ei le nimeä? Kkeilee kaiken mahdllisen kira n hämmentynyt, ei tiedä mitä halutaan. Js kira tarjaa mntaa käytöstä niitä ei le nimetty liian mnta uutta asiaa kerrallaan liian suuret askeleet etenemisessä ert ajissa tai paikissa, js harjitellaan useaa uutta asiaa kerrallaan. Ei samalla kerralla kahta uutta asiaa (esim. pieni tauk väliin) - kira tekee käytöstä kk ajan käytökselle nimi ja ärsykekntrlli eri käytöksien harjittelu, jiden aikana ei vi tehdä sitä, mitä n tehnyt kk ajan (esim. kira vilkuttaa kk ajan tetaan tilalle esim. seisminen paikillaan) - käytösten säilyttäminen, kun petetaan uusia vanhat käskyn alle ja palkitaan, kun niitä käytetään kira ppii tekemään ne vain pyydettyinä (kska muuten niitä ei palkita) Klikkeristä ja nameista ern pääsy - ennen tätä seuraavat palat khdallaan käytös näyttää siltä kuin haluaa vihje mukana yleistäminen - kun nämä k, jkaista käytöstä ei tarvitse vahvistaa klikkaamalla - vaihtelevat palkitsemistavat (klikkaus + lelu, kehu + leikki jne.) - käytös lutettavammaksi palkitseminen vaihtelee enemmän ja epäennustettavasti - mtivinnista ei kskaan päästä ern (ei itsekään lisi töissä palkatta) 18

- klikkerin käyttöä ei lpeteta, uusia käytöksiä petettaessa mukana - hiensäätönä tai js halutaan muuttaa käytöksen saa klikkeri mukana taas - rukaan erittäin mtivituneet kirat petettava pitämään muistakin palkkiista kuin ruuasta - lelut hyviä npeuden ja intensiteetin lisäämisessä - leluja ei käytetä kiran hukuttelemiseen (esim. luksetuln npeuttaminen), kska ne n vaikea häivyttää pis - palkkille ei kannata pitää vapaata pääsyä, jtta lisi kiran mielestä arvkkaampi (esim. ei rukaa kk ajan esillä) Sillanrakentaminen - ääni, merkki - mnia lunnllisia sekundaarisia vahvisteita lemassa - sanallinen merkki ei yhtä tarkka kuin klikkeri, jten käytösten sheippaamisessa ei yhtä tehkas - ei sellaista sanaa, jta käytetään usein muutenkin Muistiinpant - tärkeää laittaa muistiin tistjen määrät - muistiinpanjen avulla vidaan määritellä phja harjittelulle (missä askeleessa/taslla llaan) - antaa myös mahdllisuuksia helpmmin mukata harjitushjelmaa - muistiin laitettavia asiita päivämäärä harjituksen numer käytöksen nnistuminen (nnistumiset / aika esim.) phja: js halutaan muuttaa jtain, esim. latenssia, kesta harjituksen pituus seuraava harjitus ympäristötieta Crssver kirat ja hjaajat - ngelmia hjaajille saattaa syntyä, kska he eivät halua lupua käytöksen kntrllimisesta kun asiat eivät nnistu palaavat vanhaan tapaan (esim. hukuttelu tai paktteet) eivät luta, että kira hksaa itse etsivät syitä kiran käytökselle (kira kusettaa hjaajaa tms.) - kirat eivät tarja käytöksiä eivät le hyviä tekemään mnia eri asiita dttavat käskyjä tttuneet vain tekemään asiat eri tavalla - hyvä asia klikkerikulutuksessa n se, että sitä vidaan käyttää mnilla eri tasilla alittelevista tempuista käytännön svelluksiin - ensimmäinen vaihe klikkerikulutuksen pettelussa n kkeilua - ngelmia tullin saattaa lla se, että kira ei huli nameja, pelkää klikkeriä tai ei ymmärrä, mitä kiran pitäisi tehdä ( pitää pettaa työskentelemään eri tavalla, ppia ppimaan) - vaikeinta vi lla käytösten tarjamisen ppiminen ( tehdään ensin lämmittelyharjituksia) - ei harjitella aluksi mitään ikeaa, temppuja ja harjitellaan uutta tapaa - aikaisemmin kaikki se, mikä ei le llut sitä, mitä hjaaja n halunnut n krjattu (kielletty tekemästä) nyt eri säännöt aikaa kiralle tajuta tämä - hjaaja vi innstua lisäämään klikkerikulutuksen saksi tavallista treenitapaa ei timi kunnlla näin (jtenkin kuitenkin timii) - jskus edetään pitemmälle ja käytetään enemmän ja enemmän klikkerimenetelmää 19

VINKKEJÄ - kanjen kanssa harjitellessa humaa helpsti, että palkkin antamisen suunnalla / paikalla n merkitystä (kanat vat npeita) - lämmittelyjharjitukset: ei kannata aina palkita istumisesta, maahanmensta tai katseesta, kska ne vat staattisia käytöksiä (paikallaanpysyviä). Vi aiheuttaa ngelmia, kun aletaankin hakea liikettä - ei saa juuttua liian kauaksi aikaa eri vaiheisiin, esim. nutesineeseen kskemiseen, ettei kira luule, että se n lpullinen käytös. Edetään kun edellinen käytös n sujuvaa - kira puree: vinkaisu ja leikkimisen lpettaminen tehkas tapa saada pureminen lppumaan, etenkin pennut - uusi käytös ja vihje: yhdistetään tisiinsa ainakin 50-60 kertaa, jtta kira saisi yhdistää asiat tisiinsa - kira jalkjen liikkuminen: avustaja vi klikata, js n tarvetta palkita jalan liikkeestä - vapautus: santaan sana ja hukutellaan / saadaan kira jtenkin liikkeelle - asentpeli: santaan vihje ja dtetaan hieman klikkauksen kanssa js kira vaihtaa asenta ei ymmärrä vielä tarkalleen vihjettä (esim. nusee maasta istumaan) - ksketuskeppi ja kskeminen tiettyyn khtaan: kuminauha kepin ympärille merkiksi, jnka ala/yläpulelle ksketuksen pitää sua. Siirretään tarpeen mukaan - kiran humitta jättäminen (negat. rankaisu): ei katsta, puhuta, ksketeta tai anneta kiran kskea hjaajaan - namien vaihtaminen pitkään harjitellessa kira ei kyllästy namiin, kun se vaihtuu - sanallinen klikkaus: hyvä siinä, että kädet jäävät mlemmat vapaiksi. Huna se, että ei le kvin tarkka ja erttuva - vartaln asent vi lla tarkkaa kiralle: kira ei ehkä tunnista käskyä, js hjaaja istuu. Muutellaan asenta harjitellessa - käsky vidaan ttaa mukaan npeasti, js llaan varmja, että kira tulee tekemään haluttua asiaa (esim. etsii nameja maasta) - nk kira ikea vai vasenkylkinen? Kira pispäin hjaajasta suraa linjaa kutsutaan mitä kautta kääntyy? 20