Teksti: TYTTI PASANEN, KALEVI KORPELA Luonto liikuttaa ja elvyttää

Teksti: TYTTI PASANEN, KALEVI KORPELA Luonto liikuttaa ja elvyttää 4 LIIKUNTA & TIEDE 52 4 / 2015

Ympäristötutkimuksista tiedetään, että suuri osa aikuisista sanoo mielipaikakseen luontoympäristön. Mielipaikkoihin luontoon halutaan rauhoittumaan ja virkistymään sekä nauttimaan luonnosta. Niissä käymisen koetaan elvyttävän, selkiyttävän ajatuksia, parantavan mielialaa ja keskittymiskykyä sekä auttavan arjen huolten unohtamista ja akkujen lataamista. Liikunta vaikuttaa yleensä suotuisasti mielenterveyteen ja psyykkiseen hyvin vointiin (Penedo & Dahn 2005), mutta liikuntaympäristön merkityksestä tiedetään vähemmän. Luontoympäristöille altistumisen mahdolliset hyvin vointiyhteydet ovat herättäneet ympäristöpsykologian tutkimuspiireissä yhä enemmän kiinnostusta aina 1990-luvun alusta lähtien, ja varsinkin kuluvana vuosikymmenenä aihepiirin tutkimusten määrä on lisääntynyt voimakkaasti (Hartig ym. 2014). Suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa metsiltä on vaikea välttyä ja mökkikulttuuri elää vahvana, pidetään usein itsestään selvänä, että luonnon läheisyys on tärkeää hyvinvoinnin kannalta. Tässä katsauksessa tarkastelemme luontoympäristöissä liikkumisen hyvinvointiyhteyksiä kvantitatiivisen tutkimustiedon valossa. Luontoympäristöjen elvyttäviä ominaisuuksia tutki ensimmäisten joukossa Roger Ulrich tunnetussa sairaalakokeessaan. Potilaat, joiden sairaalavuoteesta näkyi puita, paranivat nopeammin kuin ne potilaat, joiden ikkuna oli suunnattu vastapäisen talon seinään (Ulrich ym. 1984). Sittemmin aihepiirin tutkimus on lisääntynyt ja tutkimusongelmien kirjo laajentunut niin paljon, että pelkästään kävely- ja juoksukokeista eri ympäristöissä on koostettu jo aina kin kolme kattavaa meta-analyysiä. Vuonna 2014 julkaistu meta-analyysien yhteenveto summaa, että luonnon elvyttävästä vaikutuksesta alkaa olla jo vahvaa näyttöä (Hartig ym. 2014). Luontoympäristöjen tuomaa lisäarvoa liikuntaan on selitetty yhtäältä elpymisen tunteen kautta. Elpymisellä voidaan tarkoittaa joko psykofysiologista stressin lieventymistä, jossa sekä psykologiset että fysiologiset stressioireet helpottavat (Ulrich 1983; Kuva: ANTERO AALTONEN LIIKUNTA & TIEDE 52 4 / 2015 5

Ulrich ym. 1991), tai tarkkaavuuden elpymistä, jossa ärsykkeisiin väsynyt mieli elpyy tahattomasti vailla pinnistelyä (Kaplan 1995). Luontoympäristöjen ajatellaan edistävän kummallakin tavalla määriteltyä elpymistä erityisen hyvin (Kaplan 1995; Ulrich ym. 1991). Lisäksi luontoympäristöt voivat edistää hyvinvointia kannustamalla liikkumaan sekä tarjoamalla mahdollisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen tai tarvittaessa yksinoloon (esim. Abraham ym. 2010). Tässä katsauksessa luontoympäristöillä tarkoitetaan lähinnä kaupunkimaisten, valtaosiltaan rakennetuista elementeistä koostuvien ympäristöjen vastakohtaa: metsiä, kaupunkipuistoja, luonnonpuistoja, kesämökin ympäristöä ja vesiympäristöjä. Kiinnostuksen kohteena eivät siis ole ainoastaan koskemattomat luonnonmukaiset ympäristöt vaan kaikenlaiset arjessa saavutettavissa olevat, valtaosaltaan luontoelementeistä koostuvat ympäristöt. Toki kaupunkipuistotkin ovat suurelta osin ihmisen rakentamia, mutta luontoelementit ovat niissä vallitsevia. Monissa aihepiirin kansainvälisissä tutkimuksissa käytetään termejä viherympäristö ja viherliikunta, jotka kuitenkaan eivät päde Suomen oloihin, joissa luontoympäristön pääväri vaihtelee vuodenajoittain. Myös psyykkisen hyvinvoinnin määrittely on monitahoinen. Osin tämä selittyy erityyppisillä tutkimusasetelmilla. Epidemiologisissa tutkimuksissa keskitytään sairastavuuteen, jolloin diagnosoitu mielenterveysongelma on luonteva mittari mielen hyvinvoinnille. Kokeellisissa tutkimuksissa, joissa kiinnostuksen kohteena ovat erot eri ympäristöissä tapahtuneen liikuntasuorituksen jälkeen, on tapana kartoittaa koehenkilöiden senhetkistä mielialaa ja tunteita. Kyselytutkimuksissa taas psyykkisellä hyvinvoinnilla usein tarkoitetaan koettua, emotionaalista hyvinvointia jollakin kuluneella aikavälillä, esimerkiksi viimeisen neljän viikon aikana. Tutkimusasetelmien erojen lisäksi eri maissa ja eri tutkimusryhmillä on omat tapansa ja sanamuotoilunsa, joilla psyykkistä hyvinvointia kartoitetaan, minkä vuoksi tutkimustulosten vertailu voi olla hankalaa. Suomalaiset ahkeria luonnossa ulkoilijoita Suomalaisten liikkumista luontoympäristöissä on kartoitettu laajasti viimeksi vuosina 2009 2010 lähes 9000 suomalaisen kyselytutkimuksella (Sievänen & Neuvonen 2011). Kyselyn mukaan lähes jokainen suomalainen on ulkoillut luontoympäristössä vähintään 15 minuuttia kerrallaan kuluneen vuoden aikana. Keskimäärin suomalaiset ulkoilevat kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Tästä huolimatta kolmasosa on sitä mieltä, että ei syystä tai toisesta pysty liikkumaan luonnossa niin usein kuin haluaisi. Erityistä on, että luontoliikunnan määrä ei riipu asuinpaikkakunnan koosta eikä maantieteellisestä sijainnista. Myöskään sukupuolten välillä ei ole eroja luontoliikunnan määrässä. Sen sijaan työssäkäyvät ja paremmin koulutetut ulkoilevat työttömiä ja vähemmän kouluja käyneitä enemmän. Lähiympäristössä tapahtuva ulkoilu antaa mielihyvää ja esteettisiä elämyksiä, tuntuu parantavan terveyttä ja kuntoa sekä auttaa irtautumaan arjesta (Paronen 2001). Vaikka luontoharrastusten kirjo on laaja, arkiulkoilun muodoista kävely on suosituinta (85 prosenttia oli harrastanut tätä viimeisen vuoden aikana; Sievänen & Neuvonen 2011). Pyöräily on toiseksi suosituin luontoliikunnan muoto (55 %). Lisäksi lähes kaksi kolmesta harjoittaa luonnossa jonkinlaista keräilytoimintaa kuten marjastusta tai sienestystä. Hiihtolajeja harrastaa noin puolet. Seuraavaksi esiteltävissä tutkimuksissa luontoliikunta tarkoittaa usein kävelyä tai juoksulenkkeilyä luontoympäristöissä. Luonnossa liikkumisen jälkeen parempi mieliala Sekä mielialan että itsetunnon on havaittu paranevan välittömästi luontoliikunnan jälkeen (Barton & Pretty 2010). Kymmenen tutkimuksen meta-analyysissä voimakkaimmat muutokset mielialassa ja itsetunnossa tapahtuivat lyhyiden, vain viiden minuutin pituisten liikuntasuoritusten jälkeen (Barton & Pretty 2010). Kevyt liikunta havaittiin intensiteetiltään kohtuullista liikuntaa tehokkaammaksi sekä mielialan että itsetunnon kannalta. Toisaalta raskas liikunta paransi myös itsetuntoa. Ero itsetunnon kohenemisessa oli suurempi niillä koehenkilöillä, joilla oli diagnosoitu mielenterveysongelma. Kyseisessä meta-analyysissä ei kuitenkaan vertailtu sitä, missä määrin luontoympäristössä liikkumisen jälkituntemukset eroavat rakennetussa ympäristössä liikkumisen jälkeisistä tuntemuksista. Sisä- ja ulkoliikunnan jälkeisiä tuntemuksia on vertaillut 11 tutkimuksen meta-analyysi (Thomp- Hyvinvoinnin kannalta olennaista lienee löytää omasta arkielämästään ne paikat tai reitit, joissa kokee viihtyvänsä, ja hakeutua tällaisiin paikkoihin sopivan usein. 6 LIIKUNTA & TIEDE 52 4 / 2015

Vihreämmillä asuinalueilla asuvat harrastavat sekä liikuntaa että viherliikuntaa enemmän kuin muut. Viherliikunnan suuremman määrän on havaittu olevan yhteydessä parempaan mielenterveyteen. son Coon ym. 2011). Tutkimuksen ulkoympäristöt olivat pääosin luontoympäristöjä. Tulosten mukaan neljässä kuudesta kokeesta positiivisten tunteiden määrä kasvoi ja negatiivisten tunteiden määrä vähe ni enemmän ulkoliikunnan jälkeen verrattuna sisäliikuntaan. Kolmasosassa meta-analyysin tutkimuksista eroja mielialassa ei löytynyt suuntaan tai toiseen. Joidenkin tuntemusten, kuten jännittyneisyyden, suhteen näyttö oli lisäksi ristiriitaista. Tästä huolimatta ulkoliikunnasta oli nautittu enemmän kuin sisäliikunnasta kaikissa viidessä tutkimuksessa, joissa asiaa oli kartoitettu. Samankaltainen, mutta myös rakennetut ulkoympäristöt huomioinut 25 tutkimuksen meta-analyysi havaitsi, että luontoliikunnan jälkeen tarkkaavuuskyky parani ja vihan, väsymyksen sekä surun/masentuneisuuden tunteet vähenivät enemmän kuin vastaavassa toiminnassa rakennetussa sisä- tai ulkoympäristössä (Bowler ym. 2010). Luontoliikunnan jälkeen energisyys ja rauhallisuus lisääntyivät sekä ahdistuneisuus väheni, mutta muutoksessa ei ollut eroja eri ympäristöjen välillä. Vihreämmillä asuinalueilla liikutaan enemmän ja sairastetaan vähemmän Vihreämmillä asuinalueilla asuvat harrastavat sekä liikuntaa että viherliikuntaa enemmän kuin muut (de Jong ym. 2012; de Vries ym. 2013). Viherliikunnan määrän on havaittu välittyvän parempaan mielenterveyteen (de Vries ym. 2013). Lähes 350 000 hollantilaisen terveys- ja asuinpaikkatietoja yhdistänyt tutkimus havaitsikin, että kymmenen prosenttia keskimääräistä enemmän viheralueita kilometrin säteellä sisältävillä alueilla masennuksen riski oli neljä prosenttia ja ahdistushäiriön riski viisi prosenttia pienempi kuin vähemmän vihreyttä sisältävillä alueilla (Maas ym. 2009). Tutkimuksessa vakioitiin sekä alueen urbaanisuuden aste että lukuisia sosioekonomisia tekijöitä. Myös yhteyksiä muihin sairauksiin löytyi, mutta erot vihreämpien ja muiden asuinalueiden välillä olivat suurimmat nimenomaan mielenterveysongelmien suhteen. Paljon luonnossa liikkuvat voivat paremmin vai hyvinvoivat hakeutuvat luontoon? Suomalaisessa valtakunnalliseen kyselyaineistoon pohjautuvassa tutkimuksessa tiheämpi viikoittainen luonnossa liikkuminen oli yhteydessä parempaan hyvinvointiin lukuisten taustatekijöiden, kuten yleisen liikunnallisuuden, vakioinnin jälkeenkin (Pasanen ym. 2014). Rakennetuissa sisä- ja ulkoympäristöissä liikkumisella ei vastaavia hyvinvointiyhteyksiä löytynyt. Vastaavasti skotlantilaisessa väestötutkimuksessa niillä, jotka liikkuivat metsässä tai puistoissa useammin kuin kerran viikossa, oli 40 prosenttia pienempi riski mielenterveyshäiriöön verrattuna niihin, jotka eivät liikkuneet näissä ympäristöissä lainkaan (Mitchell 2013). Jokainen ylimääräinen liikuntakerta metsässä tai puistossa vähensi mielenterveyshäiriön riskiä kuusi prosenttia. Hieman ristiriitaisesti tosin samassa tutkimuksessa rakennetuissa ympäristöissä useammin liikkuneet vastasivat positiivista mielen hyvinvointia mitanneeseen kysymyspatteristoon muita myönteisemmin (Mitchell 2013). Yllä mainittujen poikkileikkausaineistoihin perus tuvien tutkimusten ongelmana on se, ettei syy - - seuraussuhteisiin voida ottaa kantaa. On aivan yhtä mahdollista, että paremmin voivat henkilöt hakeutuvat luontoympäristöön muita herkemmin, kuin että luonto liikuntaympäristönä tuottaa ylimääräisiä hyvinvointivaikutuksia. Syyseuraussuhteiden todistaminen muissa kuin koeolosuhteissa tai pitkittäistutkimuksissa on haastavaa. Viitteitä siitä, että luontoympäristöille altistuminen nimenomaan kohentaa hyvinvointia, on antanut seurantatutkimus Englannista. Tässä seurattiin noin tuhatta kotitaloutta, jotka olivat muuttaneet joko vihreämmälle tai vähemmän vihreälle asuinalueelle seurantajakson aikana (Alcock ym. 2014). Kotitalouksia seurattiin kaksi vuotta ennen muuttoa ja kolme vuotta muuton jälkeen. Vihreämmille alueille muuttaneiden hyvinvointi oli merkitsevästi suurempaa jokaisena seurantavuonna verrattuna tilanteeseen kaksi vuotta ennen muuttoa. Vähemmän vihreille alueille muuttaneiden hyvinvointi notkahti vuosi ennen muuttoa ja palasi takaisin lähtötasolle, mutta ei siis parantunut muuton jälkeen. Mielipaikka on usealle luontopaikka Yksi selitys luontoympäristöille altistumisen ja parem man hyvinvoinnin väliselle suhteelle on ympäristön käyttö psyykkiseen itsesäätelyyn mielipaikkojen avulla. Mielipaikkatutkimusten pääidea on, että ihmiset tietoisesti tai tiedostamatta pyrkivät toteuttamaan psyykkistä itsesäätelyä valitsemalla sopivia ympäristöjä ja välttelemällä toisia (Korpela 2008). Yleensä yli 90 prosenttia kaupunkilaisista tunnistaa asuinalueellaan mielipaikan. Mielipaikkojen on havaittu aikuisilla olevan valtaosin noin 60 prosenttia LIIKUNTA & TIEDE 52 4 / 2015 7

- luontopaikkoja myös muualla kuin Suomessa (Jorgensen ym. 2007). Tyypillinen käyntitiheys oman asuinalueen mielipaikassa on 2 3 kertaa viikossa (Korpela ym. 2008). Paikkoihin halutaan useimmiten rauhoittumaan ja virkistymään sekä nauttimaan luonnosta. Niissä käymisen koetaan elvyttävän, selkiyttävän ajatuksia, parantavan mielialaa ja keskittymiskykyä sekä auttavan arjen huolten unohtamista ja akkujen lataamista. Pääkaupunkiseudulta kerätyssä aikuisaineistossa havaittiin, että ne, jotka kertoivat olevansa muita useammin huonolla tuulella tai joilla on muita enemmän ruumiillisia pikkuvaivoja, kuten pää- tai hartiasärkyjä, väsymystä tai huimausta ja heikkoa oloa, valitsivat muita todennäköisemmin mielipaikakseen asuinympäristönsä luontopaikan (Korpela & Ylén 2007). He myös kokivat mielialansa kohentuvan enemmän kuin ne, joilla oli vähän negatiivista mielialaa ja sairausoireita. Kokeellisessa päiväkirjatutkimuksessa havaittiin, että mielipaikkakäyntien tietoisella lisäämisellä voitiin lisätä elpymiskokemusten voimakkuutta vertailuryhmiin verrattuna (Korpela & Ylén 2009). Haasteena luontoympäristön epätasainen saavutettavuus Luonnossa liikkumisen on havaittu edistävän mielialaa sekä olevan positiivisessa yhteydessä pidemmän aikavälin hyvinvointiin. Nämä tulokset voivat osin selittää sitä, miksi vihreämmillä asuinalueilla mielenterveyshäiriöiden sairastavuus on havaittu olevan muita pienempää. On kuitenkin muistettava, että luontoliikunnan väestötason hyvinvointiyhteydet pätevät ennen kaikkea suurissa otoksissa. Yksilöiden kannalta luontoliikunnan tuoma mahdollinen lisäarvo hyvinvointiin voi vaihdella paljonkin ihmisestä toiseen. Toiset nauttivat luontoliikunnassa joka säässä vuoden ympäri, kun taas toisille metsä voi olla jopa pelottava ympäristö, jossa käynti ei ainakaan lisää hyvinvointia (Gatersleben & Andrews 2013). Vaikka tutkimustiedon valossa ajan viettäminen luontoympäristöissä tuo oman panoksensa hyvinvointia määrittävään yhtälöön, jää yhteyden suuruus verrattain pieneksi (Hartig ym. 2014). Yleisesti hyvinvoinnin kannalta enemmän on merkitystä monilla sosioekonomisilla tekijöillä tai muulla terveyskäyttäytymisellä kuten tupakoinnilla (Hartig ym. 2014). Luonnollisesti hyvinvoinnin kannalta onkin ensisijaista, että harrastaa liikuntaa ylipäätään, ja vasta toissijaista, missä ympäristössä tämä tapahtuu. Kuitenkin pienelläkin lisällä keskimääräiseen hyvinvointiin voi olla merkittävä vaikutus kansanterveydellisesti. Luontoympäristöjen epätasaista saavutettavuutta pidetään aihepiirin tutkimuksessa ongelmallisena sekä tutkimuksen että siitä tehtävien johtopäätösten kannalta. Vaikka väestötason analyysit lähtökohtaisesti vakioidaankin sosioekonomisten tekijöiden sekä kaupungistumisasteen suhteen, on aina mahdollista, että yllä esitetyt positiiviset yhteydet liittyvät hyvinvoivien valikoitumiseen vihreämmille asuinalueille. Suomessa on kuitenkin luonnon saavutettavuuden suhteen kansainvälisesti katsottuna ainutlaatuinen tilanne. Keskimäärin kotoa on 700 metrin matka metsään, ja jopa puolet asuu alle 200 metrin päässä metsästä (Sievänen & Neuvonen 2011). Näinpä lähes kaikilla on halutessaan mahdollisuus hyödyntää luontoympäristöjä liikuntaan. Haasteena on säilyttää hyvä saavutettavuus jatkossakin väestön keskittyessä yhä enemmän kasvukeskuksiin. Asian toinen puoli on luontoympäristöjen saavutettavuuden ja ihmisten luontosuuntautuneisuuden keskinäinen suhde, jonka tutkimus on toistaiseksi vähäistä. Esimerkiksi tuoreessa australialaistutkimuksessa luontosuuntautuneisuus oli vahvemmin yhteydessä puistossa käymiseen ja siellä vietettyyn aikaan kuin puistojen saavutettavuus kilometrin säteellä kotoa (Lin ym. 2014). Luontoympäristöt tarjoavat ilmaiset ja helposti saavutettavat puitteet liikuntaan. Parhaimmillaan luonto liikuntaympäristönä antaa mahdollisuuden myös elpymiseen ja mielen hyvinvoinnin ylläpitoon. Toki ympäristöjen jako rakennettuihin ja luonnonympäristöihin on melko karkea. Tosielämässä monet ympäristöt ja lenkkireitit sisältävät molempia ominaisuuksia. Hyvinvoinnin kannalta olennaista lienee löytää omasta arkielämästään ne paikat tai reitit, joissa kokee viihtyvänsä, ja hakeutua tällaisiin paikkoihin sopivan usein. TYTTI PASANEN, FM Tohtoriopiskelija Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö/psykologia Tampereen yliopisto Sähköposti: tytti.pasanen@uta.fi KALEVI KORPELA, PsT Professori Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö/psykologia Tampereen yliopisto Sähköposti: kalevi.korpela@uta.fi Suomessa kotoa on keskimäärin 700 metrin matka metsään. Puolet suomalaisista asuu alle 200 metrin päässä metsästä. Lähes kaikilla on halutessaan mahdollisuus hyödyntää luontoympäristöjä liikuntaan. 8 LIIKUNTA & TIEDE 52 4 / 2015

LÄHTEET: Abraham, A. Sommerhalder, K. & Abel, T. 2010. Landscape and well-being: A scoping study on the health-promoting impact of outdoor environments. International Journal of Public Health 551, 59 69. Alcock, I. White, M. P. Wheeler, B. W. Fleming, L. E. & Depledge, M. H. 2014. Longitudinal effects on mental health of moving to greener and less green urban areas. Environmental Science & Technology 482, 1247 1255. Barton, J. & Pretty, J. 2010. What is the best dose of nature and green exercise for improving mental health? A multi-study analysis. Environmental Science & Technology 4410, 3947 3955. Bowler, D. E. Buyung-Ali, L. Knight, T. M., & Pullin, A. S. 2010. A systematic review of evidence for the added benefits to health of exposure to natural environments. BMC Public Health 10, 456 465. De Jong, K. Albin, M. Skärbäck, E. Grahn, P., & Björk, J. 2012. Perceived green qualities were associated with neighborhood satisfaction, physical activity, and general health: Results from a crosssectional study in suburban and rural Scania, southern Sweden. Health & Place 18(6), 1374 1380. de Vries, S. van Dillen, S. M. E. Groenewegen, P. P. & Spreeuwenberg, P. 2013. Streetscape greenery and health: Stress, social cohesion and physical activity as mediators. Social Science & Medicine 940, 26 33. Gatersleben, B. & Andrews, M. 2013. When walking in nature is not restorative The role of prospect and refuge. Health & Place 20, 91 101. Hartig, T. Mitchell, R. de Vries, S. & Frumkin, H. 2014. Nature and health. Annual Review of Public Health 351, 207 228. Jorgensen, A. Hitchmough, J. & Dunnett, N. 2007. Woodland as a setting for housing-appreciation and fear and the contribution to residential satisfaction and place identity in Warrington New Town, UK. Landscape and Urban Planning 79, 273 287. Kaplan, S. 1995. The restorative benefits of nature: Toward an integrative framework. Journal of Environmental Psychology 153, 169 182. Korpela, K. 2008. Ympäristö ja positiiviset tunteet. Teoksessa: R-L. Punamäki, P. Nieminen & M. Kiviaho (toim.) Mieli ja terveys: ilon ja muutoksen psykologiaa. Tampere: Yliopistopaino, 59 78. Korpela, K. & Ylén, M. 2007. Perceived health is associated with visiting natural favourite places in the vicinity. Health & Place 13, 138 151. Korpela, K. & Ylén, M. 2009. Effectiveness of favorite place prescriptions - A field experiment. American Journal of Preventive Medicine 36, 435 438. Korpela, K. Ylén, M. Tyrväinen, L. & Silvennoinen, H. 2008. Determinants of restorative experiences in everyday favourite places. Health & Place 14, 636-652. Lin, B. B. Fuller, R. A., Bush, R. Gaston, K. J., & Shanahan, D. F. 2014. Opportunity or Orientation? Who Uses Urban Parks and Why. PLoS ONE 91: e87422. Maas, J., Verheij, R.A. de Vries, S., Spreeuwenberg, P. Schellevis, F.G., & Groenewegen, P.P. 2009. Morbidity is related to a green living environment. Journal of Epidemiology and Community Health 63 (12), 967 973. Mitchell, R. 2013. Is physical activity in natural environments better for mental health than physical activity in other environments? Social Science & Medicine 91, 130 134. Paronen, O. 2001. Ulkoilun hyvinvointikokemukset ja esteet. Teoksessa: T. Sievänen (toim.) Luonnon virkistyskäyttö 2000. Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi, LVVI-tutkimus 1997 2000, Loppuraportti. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 802. Vantaa: Metsäntutkimuslaitos, 100 111. Pasanen, T. Tyrväinen, L. Korpela, K. 2014. The relationship between perceived well-being and physical activity indoors, outdoors in built environments, and outdoors in nature. Applied Psychology: Health and Well-Being 63, 1 23. Penedo, F.J. & Dahn, J.R. 2005. Exercise and well-being: A review of mental and physical health benefits associated with physical activity. Current Opinion in Psychiatry 182, 189 193. Sievänen, T. & Neuvonen, M. 2011. Luonnon virkistyskäytön kysyntä 2010 ja kysynnän muutos. Teoksessa: T. Sievänen, & M. Neuvonen (toim.) Luonnon virkistyskäyttö 2010. Vantaa: Metsäntutkimuslaitos, 37 73. Thompson Coon, J. Boddy, K. Stein, K. Whear, R. Barton, J., & Depledge, M. H. 2011. Does participating in physical activity in outdoor natural environments have a greater effect on physical and mental wellbeing than physical activity indoors? A systematic review. Environmental Science & Technology 455, 1761 1772. Ulrich, R.S. 1983. Aesthetic and affective response to natural environment. Human Behavior & Environment: Advances in Theory & Research 6, 85 125. Ulrich, R. S. 1984. View through a window may influence recovery from surgery. Science 224, 420 421. Ulrich, R.S. Simons, R.F. Losito, B.D., Fiorito, E. Miles, M.A. & Zelson, M. 1991. Stress recovery during exposure to natural and urban environments. Journal of Environmental Psychology 113, 201 230. LIIKUNTA & TIEDE 52 4 / 2015 9