Päihdehäiriöiden kehittymistä voidaan ehkäistä

Mauri Marttunen ja Bettina von der Pahlen PÄIHDEPSYKIATRIA-TEEMA, KATSAUS Päihdehäiriöiden kehittymistä voidaan ehkäistä Päihdehäiriöt ja muut mielenterveyshäiriöt liittyvät toisiinsa monin tavoin. Ensimmäiset päihdekokeilut ajoittuvat varhaisnuoruuteen ja käyttötottumukset vakiintuvat nuoruudessa. Varhaisen päihteiden käytön aloituksen ja nuoruuden päihdeongelmien lisäksi erityisesti ADHD ja käytöshäiriöt altistavat myöhemmille päihdehäiriöille. Näiden häiriöiden ehkäisy ja tehokas hoito voivat vähentää myöhemmän päihdehäiriön kehittymisen vaaraa. Päihdehäiriöiden kehittymisen ehkäisyyn on monia eri mahdollisuuksia. Päihdepoliittisin päätöksin vaikutetaan alkoholin saatavuuteen. Lapset huomioon ottavien työtapojen käyttöön otto aikuisten palveluissa auttaa tukemaan riskioloissa eläviä lapsia ja nuoria. Varhaisella ja riittävällä puuttumisella nuorten päihdekäyttöön voidaan estää vaarassa olevien nuorten oireilun kehittyminen häiriöksi. Niin nuoruudessa kuin aikuisuudessakin päihdehäiriöihin liittyy yleisesti muita samanaikaisia mielenterveyshäiriöitä. Merkittävä osa aikuisuuden mielenterveyshäiriöistä alkaa ennen 24. ikävuotta (Kessler ym. 2005), ja noin 10 % lapsista ja ainakin 20 % nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä (Costello ym. 2011). Lapsuuden ja nuoruuden eri mielenterveyshäiriöiden merkitys myöhemmän päihdeongelman kehittymiseen vaihtelee. Esimerkiksi nuoruuden ahdistuneisuushäiriöt voivat jopa vähentää aikuisuuden päihdehäiriöiden vaaraa (Kaplow ym. 2001), mutta lapsuuden ja nuoruuden ADHD:n ja käytöshäiriöiden lisäksi depressiot näyttävät altistavan myöhemmille päihdehäiriöille (Sihvola ym. 2010). Nuoruuden päihdeongelmien merkitys aikuisuuden päihdehäiriöiden kehittymisessä on keskeinen. Myös nuoren varsinaisia häiriöitä lievempi psyykkinen oireilu, kuten runsas päihteiden käyttö tai nuoruuden pitkäaikaiset tai toistuvat masennusoireet (Aalto-Setälä ym. 2002), näyttävät ennustavan vahvasti myöhempää selviytymistä ja päihdeongelmien ilmaantuvuutta. Voisi siis olettaa, että lapsuuden ja nuoruuden psyykkisen oireilun ja häiriöiden varhainen tunnistaminen ja tehokas hoito ehkäisevät myöhemmän päihdehäiriön kehittymistä ja että nuorten päihdeongelmien ehkäisy ja tehokas hoito vähentävät aikuisuuden päihdehäiriöiden riskiä. ADHD ja käytöshäiriöt Lapsen ja nuoren käyttäytymisen ja tunteiden säätely kehittyy aivojen kypsyessä vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Lapsilla esiintyy yleisesti ohimeneviä käyttäytymisen vaikeuksia, joita ei voi vielä luokitella häiriöksi. Tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriö (ADHD) on lapsuudessa alkava neuropsykiatrinen häiriö, joka on pojilla yleisempi kuin tytöillä. Häiriön esiintyvyys lapsilla ja nuorilla on 5 10 %, ja noin 75 % häiriöistä jatkuu nuoruusikään ja puolet edelleen aikuisuuteen (Wilens ja Morrison 2011). Häiriön keskeiset oireet ovat heikentynyt tarkkaavuuden säätely ja toiminnanohjaus sekä levottomuus ja impulssien hallinnan vaikeus. Lapsuuden ADHD:lle ominaiset impulsiivisuus ja yliaktiivisuus lieventyvät usein nuoruudessa, kun taas tarkkaamattomuus on oireena pysyvämpi. Käytöshäiriö on lapsuudessa tai nuoruudessa alkava toistuva tai pysyvä epäsosiaalisen käyttäytymisen malli. Käytöshäiriöinen lapsi 2051 Duodecim 2013;129:2051 6

PÄIHDEPSYKIATRIA 2052 YDINASIAT 88Monet lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöt altistavat myöhemmille päihdehäiriöille. 88ADHD:n ja käytöshäiriön tehokas hoito ehkäissee myöhempiä päihdehäiriöitä. 88Mitä myöhemmin nuori aloittaa päihteiden käytön, sitä pienempi on päihdehäiriön riski. 8 8 Nuorten päihdeongelmien laaja-alaiset ehkäisyohjelmat ovat tuloksellisia. tai nuori rikkoo toistuvasti iänmukaisia sosiaalisia normeja ja muiden perusoikeuksia. Häiriölle on ominaista pitkäkestoinen ja toistuva epäsosiaalinen, aggressiivinen tai uhmakas käytös. Käytöshäiriöitä on arvioitu esiintyvän noin 6 9 %:lla nuorista, ja ne ovat pojilla yleisempiä kuin tytöillä. Käytöshäiriöihin liittyy useimmiten muita samanaikaisia mielenterveyshäiriöitä, joista yleisimpiä ovat ADHD, päihdehäiriöt sekä ahdistuneisuus- ja masennushäiriöt (Lehto-Salo ym. 2009). ADHD ja käytöshäiriöt lisäävät päihdehäiriöriskiä. Lapsuuden ja nuoruuden ADHD liittyy käytöshäiriöihin ja myöhempiin päihdehäiriöihin (Lee ym. 2011). Charachin ym. (2011) meta-analyysin mukaan lapsuuden ADHD lisää merkittävästi aikuisuuden päihdehäiriöiden riskiä. Käytöshäiriöistä etenkin lapsuudessa alkava tyyppi edeltää usein aikuisiän epäsosiaalista persoonallisuushäiriötä, ja siihen liittyy aikuisiällä usein väkivaltaisuutta ja rikollisuutta sekä päihde- ja muita mielenterveyshäiriöitä. Käytöshäiriöiden liitännäishäiriöt lisäävät rikollisen käyttäytymisen, päihteiden käytön ja epäsosiaalisen persoonallisuuden kehittymisen riskiä (Sourander ym. 2007). Koska ADHD ja käytöshäiriöt ovat usein samanaikaisia, on mahdollista että ADHD:n riskivaikutus välittyy ainakin osittain käytöshäiriön kautta (Lee ym. 2011). Pienentääkö ADHD:n ja käytöshäiriöiden hoito päihdehäiriöriskiä? ADHD:n vaikuttavat hoidot perustuvat lapsen ja vanhempien käyttäytymisterapeuttisiin interventioihin, asianmukaiseen lääkehoitoon (yleensä stimulanttilääkehoito tai atomoksetiini) ja näiden yhdistelmiin. Lasten käytöshäiriöiden hoitomalleista useimmissa on tavoitteena vanhemmuuden vahvistaminen. Hoidon aikana pyritään vanhemman ja lapsen välisen positiivisen vuorovaikutuksen lisäämiseen ja tuetaan vanhempia toimimaan lapsen toivottua käytöstä lisäävästi ja tämän ongelmallista käyttäytymistä vähentävästi. Nuorten käytöshäiriöiden hoitomallit pohjautuvat perhekeskeisiin menetelmiin, joita on muokattu siten että on otettu huomioon myös nuoren laajempi sosiaalinen verkosto ja yhdistetty siihen tarvittaessa yksilöllisiä hoitomuotoja (Liddle ym. 2009, Henggeler 2011). Koska etenevät tutkimukset ADHD:n ja käytöshäiriöiden vaikutuksesta myöhemmin kehittyviin päihdehäiriöihin ovat naturalistisia eivätkä siis hoidon suhteen satunnaistettuja niissä on ollut vaikea arvioida hoidon vaikutusta aikuisuuden päihdehäiriön kehittymiseen. Etenkin julkisuudessa on esitetty huoli siitä, että ADHD:n stimulanttihoito altistaisi myöhemmälle päihdehäiriön kehittymiselle. Joidenkin seurantatutkimusten mukaan lapsuuden ADHD:n stimulanttihoidolla ei ollut aikuisuuden päihdehäiriötä lisäävää muttei myöskään siltä suojaavaa vaikutusta (Biederman ym. 2008). Toisissa tutkimuksissa hoidolla taas on havaittu selvä nuoruuden päihdehäiriöltä suojaava vaikutus (Wilens ym. 2008). Tutkimustieto viittaa siihen, että lapsuuden ADHD:n stimulanttihoidolla olisi ainakin nuoruuteen ulottuva päihdehäiriöltä suojaava vaikutus. Siitä, jatkuuko tämä vaikutus mahdollisesti aikuisuuteen vai häviääkö se, tarvitaan lisätutkimusta. Masennus Masennuksen ilmaantuvuus ja esiintyvyys kasvaa nuoruudessa. Nuoruuden masennusjaksojen esiintyvyys on eri tutkimuksissa vaihdellut noin 5 8 %:n välillä, ja ne ovat tytöillä yleisempiä kuin pojilla (Costello ym. 2011). Muut masennuksen kanssa samanaikaiset M. Marttunen ja B. von der Pahlen

mielenterveyshäiriöt ja päihdeongelmat ovat yleisiä, ja niiden selvittely ja hoito kuuluu masennuksen hoitoon. Seurantatutkimukset osoittavat nuoruuden masennusoireiden ja masennustilojen liittyvän myöhempään päihdeongelmaan tai -häiriöön (Aalto-Setälä ym. 2002, Pardini ym. 2007), vaikka yhteyden mekanismeja tunnetaan huonosti. Nuorten keskivaikean ja vaikean masennuksen hoito aloitetaan pääsääntöisesti psykososiaalisin hoidoin, ja hoitoon suositellaan liitettäväksi SSRI-lääkehoito, ellei hoitovastetta saavuteta muutamassa viikossa. Nuoren masennuksen aktiivinen hoito ja nopean remission saavuttaminen parantaa masennuksen pidemmän ajan ennustetta (Vitiello ym. 2011), ja masennuksen tehokas hoito vähentää myös päihdeongelmaisten päihteiden käyttöä (Muhonen ym. 2008). Tuoreessa tutkimuksessa keskimäärin 15-vuotiaana masennuksenhoitotutkimukseen osallistuneita nuoria seurattiin viiden vuoden ajan keskimäärin 20 vuoden ikään asti (Curry ym. 2012). Hyvä hoitovaste masennuksen hoidossa suojasi potilaita seuranta-aikana huumeriippuvuudelta tai väärinkäytöltä mutta ei alkoholihäiriöiltä. Havainto tukee käsitystä hoidon myöhäisnuoruuteen tai nuoreen aikuisuuteen ulottuvasta suojaavasta vaikutuksesta. Sen sijaan on niukasti tietoa siitä, ehkäiseekö nuoren masennuksen tehokas hoito myöhemmän aikuisuuden päihdehäiriöitä. Koska merkittävä osa nuorten masennuksista ja muista mielenterveyshäiriöistä on liitoksissa toisiinsa, on yhden tietyn häiriön myöhempää päihdehäiriötä ennustavan vaikutuksen arvioiminen vaikeaa. Lisäksi päihde- ja muilla mielenterveyden häiriöillä on ainakin osittain yhteisiä yleisiä riskitekijöitä. Päihdehäiriöille altistavien mielenterveyshäiriöiden hoidon suorasta vaikutuksesta päihdehäiriön riskiin on vaikea muodostaa luotettavaa kuvaa, koska esimerkiksi nuorten masennusta koskevista hoitotutkimuksista on yleensä suljettu pois vaikeimmat myöhemmälle päihdehäiriölle altistavat liitännäishäiriöt. Toisaalta näiden häiriöiden hyvällä hoidolla voidaan turvata nuoren koulunkäynti ja sosiaalisten taitojen kehittyminen, jotka puolestaan ehkäisevät syrjäytymiskehitystä ja siihen yleisesti liittyviä päihdeongelmia. Päihteiden käyttö ja päihdehäiriöt Suomalaisnuorten ensimmäiset päihdekokeilut ajoittuvat 12 13 vuoden ikään. Alkoholi on suomalaisnuorten yleisimmin käyttämä päihde. Eurooppalaisten koululaisten päihteiden käyttöä selvittävän koululaistutkimuksen mukaan suomalaisista peruskoulun yhdeksäsluokkalaisista pojista 58 % ja tytöistä 60 % oli joskus elinaikanaan ollut humalassa, ja joka kymmenes joi itsensä vähintään kerran viikossa humalaan (Hibell ym. 2012). Suomalaisnuorten alkoholinkäyttöä luonnehtii humalahakuisuus. Nuorten yleisimmin käyttämä huume on kannabis, jota on kokeillut noin 10 % nuorista. Nuorten alkoholin käyttö lisääntyi 1990-luvulle asti, ja se on edelleen yleistä 18-vuotiaiden keskuudessa. Sen sijaan 15 16-vuotiaiden raittius on lisääntynyt vuosien 1995 2011 aikana. Vuonna 2011 pojista oli raittiita 17 % ja tytöistä 16 % (Hibell ym. 2012). Väestössä alkoholinkäytöllä on selvä suhde ikään: käyttö alkaa lisääntyä varhaisnuoruudessa, on yleisintä nuoressa aikuisuudessa ja vähenee sitten iän myötä (Griffin ja Botvin 2010). Varhainen alkoholinkäytön aloittaminen on merkittävä myöhempien päihdeongelmien ja -häiriöiden riskitekijä riippumatta muista lapsuudenperheeseen tai omaan käyttäytymiseen liittyvistä taustatekijöistä. Esimerkiksi alle 15-vuotiaana alkoholinkäytön aloittaneiden juomatavat ovat humalahakuisempia, ja myöhemmin aloittaneisiin nuoriin verrattuna useam malla heistä on myös aikuisiässä alkoholin ongelmakäyttöä (DeWit ym. 2000). Valtaosalle päihteitä kokeilevista ja niitä käyttävistä nuorista ei kehity päihdehäiriöitä. Varhain aloitettu häiriötasoista käyttöä lievempikin alkoholinkäyttö häiritsee aivojen kypsymistä, ja humalahakuinen juominen voi heikentää pysyvästi muistia ja oppimiskykyä (Penttilä 2013). Runsas päihteiden käyttö vaikeuttaa nuoren kognitiivista, emotionaalista ja sosiaalista kehitystä sekä altistaa vakavalle riskikäyttäytymiselle ja myöhemmille mielen 2053 Päihdehäiriöiden kehittymistä voidaan ehkäistä

PÄIHDEPSYKIATRIA 2054 terveyshäiriöille. Päihdehäiriöiden tyypillinen alkamisikä on myöhäisnuoruus, ja niiden yleisyys on 5 10 %. Ne ovat usein pitkäkestoisia, vaikeahoitoisia ja toistuvia. On tavallista, että päihdehäiriöstä kärsivä nuori käyttää samanaikaisesti useampia päihteitä, ja psykiatrinen monihäiriöisyys on pikemmin sääntö kuin poikkeus. Yleisimpiä samanaikaisia häiriöitä ovat ADHD sekä käytös- ja mielialahäiriöt (Lepistö ym. 2006). Nuorten päihdehäiriöiden hoito. Nuoren päihdehäiriön hoidon kohteena on nuoren lisäksi usein hänen perheensä kaikkine ongelmineen. Hoidon aloittamiseen tuleekin Riskitekijöiden varhainen tunnistaminen ja hoito on tärkeää liittää huolellinen tutkimus, hoidon tarpeen kokonaisarviointi ja nuorisopsykiatrinen arvio. Olennaista on varhainen puuttuminen ongelmalliseen käyttöön, jolloin muutosmotivaatiota vahvistava hoitomalli on suositeltava (Lepistö ym. 2006). Nuoren päihdehäiriön asianmukainen hoito edellyttää suunnitelmallisuutta sekä nuoren ja yleensä myös hänen perheensä osallistumista. Nuorten päihdeongelmien hoito edellyttää sekä työntekijöiltä että hoitojärjestelmältä toisaalta joustavuutta, toisaalta riittävää jämäkkyyttä. Nuoren muiden samanaikaisten psykiatristen ongelmien hoitaminen on tärkeä osa hoitoa. Yksilökeskeisissä hoidoissa kuten kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa pyritään muun muassa tunnistamaan nuoren ympäristöön ja omiin kokemuksiin liittyviä tekijöitä, jotka laukaisevat päihdekäyttöä. Tavoitteena on, että nuori itse pystyy välttämään riskitilanteita ja löytämään vaihtoehtoisia tapoja selvitä niistä. Hoitotulokset ovat olleet suhteellisen hyviä, joskin yksilöhoitojen puutteena on se, ettei niissä oteta riittävästi huomioon perheeseen liittyviä riski- ja suojatekijöitä (Waldron ja Turner 2008). Perheterapeuttiset ja niin sanotut yhdistelmähoidot, joissa työskennellään intensiivisesti sekä yksilö- että perhekeskeisin interventioin ja joissa otetaan huomioon nuoren kehitysvaihe, näyttävät tehokkaimmilta (Waldron ja Turner 2008). Esimerkiksi monimuotoista perheterapiaa (multidimensional family therapy, MDFT) koskeneissa tutkimuksissa sillä hoidettujen nuorten päihteiden käyttö ja päihdeongelmien vakavuus vähenivät verrokkiryhmiin verrattuna enemmän (Henderson ym. 2010). Hoitotulokset ovat säilyneet kahdentoista kuukauden seurannoissa. Yhdistelmähoidot näyttävät olevan tehokkaita juuri pitkälle kehittyneistä ja vaikea-asteisista päihde- sekä useista samanaikaisista mielenterveysongelmista kärsivien nuorten hoidossa (Henderson ym. 2010). Nuorten päihdehäiriöiden hoitotutkimuksista ei ole julkaistu riittävän pitkiä seurantatutkimuksia, jota voitaisiin arvioida niiden suoraa aikuisuuden päihdehäiriöitä ehkäisevää vaikutusta. Nuorten päihdehäiriöiden ehkäisy Päihdeongelmien ehkäisyn ja hoidon suunnittelussa on otettava huomioon, että nuorten ongelmat ovat yksilöllisiä ja monitekijäisiä. Samat altistavat tekijät voivat johtaa moniin yleisiin nuorten ongelmiin, kuten muihin mielenterveyden häiriöihin, tapaturmiin, väkivaltaiseen ja itsetuhoiseen käyttäytymiseen, koulunkäynnin keskeytymiseen tai työttömyyteen. Nämä ongelmat ennakoivat usein päihdeongelmia tai esiintyvät niiden kanssa samanaikaisesti. Häiriöille ja ongelmille altistavat tekijät vaikuttavat vuorovaikutuksessa suojaavien tekijöiden kanssa. Päihdeongelmien ja -häiriöiden ehkäisyn näkökulmasta onkin tärkeää sekä pyrkiä tunnistamaan ja hoitamaan riskitekijät mahdollisimman varhain että vahvistamaan häiriöiltä suojaavia tekijöitä. Esimerkiksi Toumbouroun ym. (2007) metaanalyysissa perheen alhaiseen sosioekonomiseen asemaan liittyviä lasten kehityksen ongelmia ehkäisseet interventiot vähensivät merkittävästi näiden perheiden lasten ja nuorten rikollisuutta, väkivaltaista käytöstä ja jonkin verran päihdekäyttöä sekä kohensivat heidän yleistä terveyttään. Sairauksien ehkäisyohjelmat voidaan jakaa eri tyyppeihin sen mukaan, mihin väestöön ne kohdistuvat. Väestölähtöisen (universaa M. Marttunen ja B. von der Pahlen

lin) ehkäisyn kohderyhmä on valikoitumaton, esimerkiksi koko koululuokka. Riskiryhmiin kohdistuvassa (selektiivisessä) ehkäisyssä interventio kohdennetaan esimerkiksi päihdeongelmaisten vanhempien lapsiin, ja suuressa vaarassa oleviin kohdistuvassa (indikoidussa) ehkäisyssä esimerkiksi päihteitä runsaasti käyttäviin nuoriin (Griffin ja Botvin 2010). Valtaosa päihdeongelmien ehkäisyä koskevista ohjelmista ja tutkimuksista kohdistuu nuoriin, koska päihteiden kokeilu ja käyttötavat muodostuvat tämän ikäkauden aikana. Useimpien ohjelmien tavoitteena on ehkäistä tai myöhentää nuorten päihteiden käyttöä. Ohjelmien tyypillisiä sisältöjä ovat koulussa tapahtuvan valistuksen ja sosiaalisten taitojen kehittämisen lisäksi vanhempien tukeminen ja opettaminen tunnistamaan ja seuraamaan lastensa päihdekäyttöä, keskustelemaan heidän kanssaan käytöstä ja vahvistamaan perheen päihteiden käyttöä koskevia sääntöjä. Laajemmissa yhteisöllisissä ohjelmissa edellisiin liitetään esimerkiksi median välityksellä tai lainsäädännöllisin toimin vaikuttaminen, jolla vaikeutetaan päihteiden saatavuutta (Foxcroft ja Tsertsvadze 2012). Useat sekä kouluissa toteutetut että perheisiin kohdennetut yleiset ehkäisyohjelmat ovat osoittautuneet tehokkaiksi. Varhaisnuoriin koulussa kohdennettujen riittävän laaja-alaisten ohjelmien vaikutusta on seurattu 5 6 vuoden ajan, ja interventioryhmiin kuuluneiden nuorten humalajuominen ja alkoholin käyttö on ollut selvästi, eri tutkimuksissa noin 10 40 %, vähäisempää kuin vertailuryhmiin kuuluneiden (Griffin ja Botvin 2010). Tuoreessa meta-analyysissa (Foxcroft ja Tsertsvadze 2012) myös useimmat perheisiin kohdennetut ehkäisyohjelmat olivat tehokkaita ja vaikutukseltaan suhteellisen pysyviä. Päihteitä käyttävien vanhempien suuressa vaarassa oleviin lapsiin kohdistuvaa ehkäisyä koskevien tutkimusten meta-analyysissa interventiot olivat tehokkaimpia silloin, kun ne kestivät yli kymmenen viikkoa ja olivat laaja-alaisia, jolloin ne sisälsivät sekä nuoreen, vanhemmuuteen että perheen vuorovaikutukseen liittyviä osatekijöitä (Bröning ym. 2012). Myös nuorten kannabiksen käytön ehkäisytutkimuksessa havaittiin ohjelman riittävän pitkän keston (vähintään 15 tapaamista), interaktiivisuuden ja useiden ehkäisymallien yhdistämisen olevan yhteydessä parempaan vaikutukseen (Porath-Waller ym. 2010). Lopuksi Päihdehäiriöiden ehkäisemiseen on mahdollisuuksia monilla eri tasoilla. Nuorten, kuten koko väestön, päihteiden käyttöön vaikutetaan monin päihdepoliittisin päätöksin, esimerkiksi hintapolitiikalla, vaikuttamalla alkoholin saatavuuteen sekä kontrolloimalla nuorten alkoholin käyttöä ikärajoituksin. Lapsiperheitä ja vanhemmuutta tukemalla voidaan neuvoloissa, päiväkodeissa ja kouluissa tehdä merkittävää terveyttä edistävää ja häiriöitä ehkäisevää työtä. Kouluyhteisöissä voidaan tietoisesti toimia niin, että tuetaan lasten ja nuorten psykososiaalista kehitystä. Palvelujärjestelmässä voidaan ottaa käyttöön työtapoja, joilla aikuisten palveluissa otetaan systemaattisesti huomioon heidän perheissään asuvat lapset ja nuoret. Näin voidaan tukea esimerkiksi masennuksesta tai muista ongelmista kärsivien vanhempien lapsia (Solantaus ym. 2010). Päihdehäiriöiden kehittymistä voidaan vähentää ehkäisemällä ja hoitamalla tehokkaasti nuorten päihdeongelmiin altistavia häiriöitä, erityisesti ADHD:ta ja käytöshäiriöitä. Koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa sekä terveyskeskuksissa on tärkeää tunnistaa nuorten päihteiden käyttö. Varhaisella ja riittävällä puuttumisella ja melko lyhyilläkin interventioilla voidaan estää näiden riskissä olevien nuorten oireilun vaikeutuminen ja kehittyminen myöhemmin päihdehäiriöksi. MAURI MARTTUNEN, tutkimusprofessori, professori Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Mielenterveys ja päihdepalvelut -osasto Helsingin yliopisto ja HYKS BETTINA VON DER PAHLEN, FT, dosentti, erikoistutkija Åbo Akademi, Institutionen för psykologi och logopedi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Mielenterveys ja päihdepalvelut -osasto SIDONNAISUUDET Mauri Marttunen: Lisenssitulo tai tekijänpalkkio (Kustannus Oy Duodecim) Bettina von der Pahlen: Ei sidonnaisuuksia 2055 Päihdehäiriöiden kehittymistä voidaan ehkäistä

PÄIHDEPSYKIATRIA KIRJALLISUUTTA Aalto-Setälä T, Marttunen M, Tuulio- Henriksson A, Poikolainen K, Lönnqvist J. Depressive symptoms in adolescence predict early adulthood depressive disorders and maladjustment. Am J Psychiatry 2002;159:1235 7. Biederman J, Monuteaux MC, Spencer T, Wilens TE, Macpherson HA, Faraone SV. Stimulant therapy and risk for subsequent substance use disorders in male adults with ADHD: a naturalistic controlled 10-year follow-up study. Am J Psychiatry 2008;165:597 603. Bröning S, Kumpfer K, Kruse K, ym. Selective prevention programs for children from substance-affected families: a comprehensive systematic review. Subst Abuse Treat Prev Policy 2012;7:23. Charach A, Yeung E, Climans T, Lillie E. Childhood attention-deficit/hyperactivity disorder and future substance use disorders: comparative meta-analyses. Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2011;50:9 21. Costello EJ, Copeland W, Angold A. Trends in psychopathology across the adolescent years: what changes when children become adolescents, and when adolescents become adults? J Child Psychol Psychiatry 2011;52:1015 25. Curry J, Silva S, Rohde P, ym. Onset of alcohol or substance use disorders following treatment for adolescent depression. J Consult Clin Psychol 2012; 80:299 312. DeWit DJ, Adlaf EM, Offord DR, Ogborne AC. Age at first alcohol use: a risk factor for the development of alcohol disorders. Am J Psychiatry 2000;157:745 50. Foxcroft DR, Tsertsvadze A. Universal alcohol misuse prevention programmes for children and adolescents: Cochrane systematic reviews. Perspect Public Health 2012;132:128 34. Griffin KW, Botvin GJ. Evidence-based interventions for preventing substance use disorders in adolescents. Child Adolesc Psychiatr Clin N Am 2010;19:505 26. Henderson CE, Dakof GA, Greenbaum PE, Liddle HA. Effectiveness of multidimensional family therapy with higher severity substance-abusing adolescents: report from two randomized controlled trials. J Consult Clin Psychol 2010;78:885 97. Henggeler SW. Efficacy studies to large-scale transport: the development and validation of multisystemic therapy programs. Annu Rev Clin Psychol 2011;7:351 81. Hibell B, Guttormsson U, Ahlström S, ym. The 2011 ESPAD report. Substance use among students in 36 European countries. The Swedish Council for Information on Alcohol and Other Drugs (CAN), The European Monitoring Centre for Drugs and Drug Addiction (EMCDDA). Tukholma 2012. Kaplow JB, Curran PJ, Angold A, Costello EJ. The prospective relation between dimensions of anxiety and the initiation of adolescent alcohol use. J Clin Child Psychol 2001;30:316 26. Kessler RC, Berglund P, Demler O, Jin R, Merikangas KR, Walters EE. Lifetime prevalence and age-of-onset distributions of DSM-IV disorders in the National Comorbidity Survey Replication. Arch Gen Psychiatry 2005;62:593 602. Lee SS, Humphreys KL, Flory K, Liu R, Glass K. Prospective association of childhood attention-deficit/hyperactivity disorder (ADHD) and substance use and abuse/dependence: a meta-analytic review. Clin Psychol Rev 2011;31:328 41. Lehto-Salo P, Närhi V, Ahonen T, Marttunen M. Psychiatric comorbidity more common among adolescent females with CD/ODD than among males. Nord J Psychiatry 2009;63:308 15. Lepistö J, von der Pahlen B, Marttunen M. Nuoren päihdehäiriöiden hoito. Suom Lääkäril 2006;61,2331 8. Liddle HA, Rowe CL, Dakof GA, Henderson CE, Greenbaum PE. Multidimensional family therapy for young adolescent substance abuse: twelvemonth outcomes of a randomized controlled trial. J Consult Clin Psychol 2009;77:12 25. Muhonen LH, Lahti J, Sinclair D, Lönnqvist J, Alho H. Treatment of alcohol dependence in patients with co-morbid major depressive disorder predictors for the outcomes with memantine and escitalopram medication. Subst Abuse Treat Prev Policy 2008;3:20. Pardini D, White HR, Stouthamer-Loeber M. Early adolescent psychopathology as a predictor of alcohol use disorders by young adulthood. Drug Alcohol Depend. 2007;88 Suppl 1:S38 49. Penttilä J. Alkoholi ja nuoret aivot. Suom Lääkäril 2013;68:1395. Porath-Waller AJ, Beasley E, Beirness DJ. A meta-analytic review of schoolbased prevention for cannabis use. Health Educ Behav 2010;37:709 23. Sihvola E, Marttunen M, Kaprio J. Masennus ennakoi nuoren päihdeongelmaa. Duodecim 2010;126:1245 6. Solantaus T, Paavonen EJ, Toikka S, Punamäki RL. Preventive interventions in families with parental depression: children s psychosocial symptoms and prosocial behaviour. Eur Child Adolesc Psychiatry 2010;19:883 92. Sourander A, Jensen P, Davies M, ym. Who is at greatest risk of adverse longterm outcomes? The Finnish From a Boy to a Man study. J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2007;46:1148 61. Toumbourou JW, Hemphill SA, Tresidder J, Humphreys C, Edwards J, Murray D. Mental health promotion and socioeconomic disadvantage: lessons from substance abuse, violence and crime prevention and child health. Health Promot J Austr 2007;18:184 90. Vitiello B, Emslie G, Clarke G, ym. Long-term outcome of adolescent depression initially resistant to selective serotonin reuptake inhibitor treatment: a follow-up study of the TORDIA sample. J Clin Psychiatry 2011;72:388 96. Waldron HB, Turner CW. Evidencebased psychosocial treatments for adolescent substance abuse. J Clin Child Adolesc Psychol 2008;37:238 61. Wilens TE, Adamson J, Monuteaux MC, ym. Effect of prior stimulant treatment for attention-deficit/hyperactivity disorder on subsequent risk for cigarette smoking and alcohol and drug use disorders in adolescents. Arch Pediatr Adolesc Med 2008;162:916 21. Wilens TE, Morrison NR. The intersection of attention-deficit hyperactivity disorder and substance use. Curr Opin Psychiatry 2011;24:280 5. Summary Development of substance use disorders can be prevented The first experiments with intoxicants take place in early adolescence, and the drug use habits become established during adolescence. In addition to an early start of substance abuse and adolescent drug problems, especially ADHD and behavior disorders predispose to subsequent substance use disorders. Prevention and effective treatment of these disturbances can decrease the risk of subsequent development of substance use disorders. Drug policy decisions are applied to influence the availability of alcohol. Early and adequate interventions in adolescent drug abuse may prevent the development of symptoms into a disorder among the young at risk. 2056 M. Marttunen ja B. von der Pahlen