TEHTÄVÄKUVA 2015 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän tarkoitus/avaintehtävät: Keskushallinto/Ylin päätöksenteko Kunnanjohtaja Kimmo Behm Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi vaaditaan hyvä käytännön kokemus kunnallishallinnosta. Hallintojohtaja Jukka Anttila Sivistystoimenjohtaja Tiina Hirvonen Sosiaali ja terveysjohtaja Erja Pentti Tekninen johtaja Ilkka Ruutu Kehitysjohtaja Aarno Kononen Kunnanhallituksen puheenjohtaja Outi Mäkelä Kunnan ylimmän päätöksenteon osana vastakunnan kokonaisvaltaisesta johtamisesta kuntalain ja valtuuston sekä hallituksen hyväksymän kuntastrategian ja johtosääntöjen sekä päätösten mukaisesti Kuntalain 24 :n mukaisesti kunnanhallituksen alaisena 1. johtaa kunnan strategista kehittämistä sekä vastaa kunnanhallituksen kanssa kuntakonsernin ohjauksesta 2. vastaa kunnan ylimpänä viranhaltijana valtuuston ja kunnanhallituksen tavoitteiden ja päätösten toteuttamisesta 3. vastaa siitä, että koko kunnan toiminta on taloudellisesti ja tehokkaasti hoidettu 4. johtaa kunnan hallintoa ja henkilöstöorganisaatioita 5. vastaa koko kunnan ulkoisesta ja sisäisestä tiedottamisesta 6. johtaa kunnan valmiussuunnittelua 7. edustaa tai määrää kunnan muun viranhaltijan tai kutsuu luottamushenkilön edustamaan kuntaa neuvotteluissa ja edustustilaisuuksissa, jollei kunnanhallitus yksittäistapauksissa toisin päätä. Viranhaltijan/työntekijän sijainen: Henkilön hoitamat sijaisuudet:
1. Hallintojohtaja 2. Kehitysjohtaja 3. Sivistystoimen toimialajohtaja
TAVOITEOSA TAVOITTEET KAUDELLE 2015 TAVOITTEET TOIMENPITEET SEURANTA, AIKATAULU Johtaa kuntaa ja kuntakonsernia kuntastrategian mukaisesti ja yhteisesti asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi erityisesti painopisteenä kuntatalouden sopeuttaminen, toiminnan tuottavuuden parantaminen ja osallistuminen kunnan kannalta merkittävään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta koskevaan selvitykseen Hyvinkään sairaanhoitoalueen kuntien edustajien kanssa. Johtaa, valmistella ja tehdä yhteistyössä toimialojen ja kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen kanssa kunnanhallitukselle kuntastrategian toteuttamista tukevia esityksiä. Käydä aktiivisesti keskustelua kunnan toiminnasta, tulevaisuudesta ja kuntastrategian toteuttamisesta sekä esityksistä kunnan palvelutuotannon kehittämiseksi luottamushenkilö- ja viranhaltijaorganisaation sekä kuntalaisten ja sidosryhmien kesken käytävän vuoropuhelun kautta. Tilinpäätöksen alijäämän suuruus suhteessa talousarvioon, Talousarviotavoitteiden toteutumisaste, tarkastuskertomus, toimialojen toiminnan kehittämishankkeita koskevat esitykset, valtuutettujen arviot pidetyistä valtuustoseminaareista ja valtuutettujen aamupuurotilaisuuksista ja kuntalaistapaamisista. Hallituksen jäsenten tyytyväisyys kunnan johtamiseen kehittynyt myönteisesti /hallituksen itsearviointi ja kehityskeskustelut. Kunta menestynyt hyvin kuntien välisissä imagotutkimuksissa ja on positiivisesti näkyvillä julkisuudessa. Johtaa valmistelua ja varmistaa päättäjien keskustelumahdollisuus kunnan kannanottojen muodostamiseksi ja esitysten tekemiseksi kunnallishallintoa koskevissa muutoksissa mm. metropolihallinto, sosiaali ja terveydenhuollon uudistus ja kuntalaki. Esitysten ja kannanottojen käsittely kunnallishallintoa koskevista lainsäädäntöesityksistä hallituksessa ja valtuustossa. Johtaa kokonaisvaltaisesti kunnan talousarvion ja suunnitelman valmistelua yhteistyössä kunnan johtoryhmän kanssa. Osallistuminen konserniyhtiöiden ohjaukseen ja säännöllinen yhteistyö konserniyhtiöiden johdon kanssa sekä konserniohjeiden uudistaminen. Hallituksen ja joryn arvio talousarvion valmistelun onnistumisesta. Hallituksen arvio konserniohjauksen toimivuuden kehityksestä loppuvuonna.
Osallistua elinkeinopoliittisesti merkittävien hankkeiden edistämiseen ja kaupallisten palvelujen kehittämiseen Edunvalvonta Kuuman ja Helsingin seudun kuntienyhteistyöelimissä. Osallistuminen erilaisiin yhteistyötapaamisiin elinkeinoelämän - ja yrittäjäjärjestöjen kanssa. Osallistuminen Hyvinkään sairaanhoitoalueen pohjalle muodostettavan sote-tuotantoalueen osan valmisteluun alueelle perustettavan valmisteluryhmän kanssa. Kuuman arvio edunvalvonnan tuloksista ja oma arvio tuloksista. Järjestettyjen tilaisuuksien määrä. Esitys uudesta toimintamallista kuntien luottamushenkilöorganisaatioille vuoden loppuun mennessä. Osallistuminen kunnan toimipaikka-alueiden, kaupallisten palveluiden ja muiden elinkeinohankkeiden kehittämishankkeisiin sekä yhteydenpito asiakkaisiin markkinoinnissa elinkeino- ja kuntakehityksen johdon, elinkeinojohtajan kanssa ja ympäristötoimialan johdon kanssa. Arvio elinkeinopoliittisten hankkeiden edistymisestä ja onnistumisista. Johtoryhmätyön, työyhteisön yhteisöllisyyden ja työhyvinvoinnin kehittäminen koko kunnassa. Edistää johtoryhmätyön kautta toimialoilla esimiestoimintaa, osaamista ja työhyvinvointia sekä henkilöstöohjelman tavoitteiden toteutumista sekä henkilöstökyselyn kautta saatavien kehittämistoimenpiteiden toteuttamista. Johtoryhmän toiminnan arviointi ja koulutukset. Työhyvinvoinnin ja henkilöstöohjelman toteutumisen arviointi joryn kanssa säännöllisesti. Vastata valmiussuunnittelun ja varautumisen ajan tasalla pidosta Kunnan valmiussuunnittelun johtoryhmän (vss-jory) kokoukset kaksi kertaa vuodessa, joista toisen yhteydessä pidetään lyhyt valmiusharjoitus. Vss-joryt kesä ja joulukuu. Harjoituksen onnistumisen arviointi.
OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OSAAMISTARVE PITKÄLLÄ OSAAMISEN KEHITTÄMISTAVOITE ENSI TÄHTÄIMELLÄ VUODELLE Strategisen johtamisen näkemyksellinen Johtamisen haasteet työyhteisössä kehittäminen KEHITTÄMISTAPA, MIHIN MENNESSÄ Johtamisen coaching Hyväksyminen: Kunnanhallitus Päiväys 2.2.2015 Esimiehen allekirjoitus Outi Mäkelä kunnanhallituksen puheenjohtaja Henkilön allekirjoitus Kimmo Behm kunnanjohtaja
TEHTÄVÄKUVA 2015 (vaihe k.jory 27.1.2015) Tehkuva15 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja virkanimike Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän tarkoitus/avaintehtävät: KESKUSHALLINNON TOIMIALA Hallintojohtaja Jukka Anttila Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi vaaditaan kokemusta julkisen hallinnon kehittämisessä ja johtamisessa tai muissa vaativissa kunnallishallinnon tehtävissä Back Marja-Liisa, hallintopäällikkö, Hallintopalvelut Ojala Leena, henkilöstön kehittämispäällikkö, Henkilöstöpalvelut Kivilevo Pekka, talousjohtaja, Talouspalvelut Savander-Hämäläinen Anu, Aleksia liikelaitoksen johtaja Alatalo Eija, Nurmijärven Työterveys - liikelaitoksen johtaja Kimmo Behm, kunnanjohtaja Keskushallinnon toimiala vastaa kunnan kokonaistaloudesta, keskushallinnon tukipalvelujen tuottamisesta sekä kunnan hallinnon kehittämistehtävistä. Toimiala vastaa liikelaitospalvelujen (Aleksia ja Työterveys) tehokkaasta ja taloudellisesta järjestämisestä. Keskushallinnon toimialan johtaminen. Toimivan hallinnon kehittäminen sekä kuntalaisten ja hallinnon vuorovaikutuksen edistäminen. Kunnanjohtajan tukeminen kuntaorganisaation kehittämisessä. Kansainvälisten asioiden koordinointi, keskushallinnon valmiussuunnittelusta vastaaminen Viranhaltijan/työntekijän sijainen: 1. Hallintopalvelujen hallintopäällikkö 2. Talousjohtaja 3. Henkilöstön kehittämispäällikkö Toimivaltuudet: Sijaisuus kattaa kaikki hallintojohtajan tehtävät lukuun ottamatta valtuuston sihteerin tehtäviä, joissa 1. sijainen on hallintopalvelujen hallintopäällikkö ja 2. kunnansihteeri. Hallintosäännön mukaiset toimialajohtajan valtuudet
TAVOITEOSA TAVOITTEET KAUDELLE 2015 TAVOITTEET TOIMENPITEET SEURANTA, AIKATAULU 1. Keskushallinnon toimialan johtaminen strategian suuntaisesti ja esitysten tekeminen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi Toimialan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden edistäminen - vastaan keskushallinnon tuottavuuden parantamisesta mm. henkilöresurssien mitoituksella ja työprosessien muuttamisella Oma johtoryhmä ja kunnan jory arvio kevät ja syksy raportoinnin yhteydessä; liikelaitosten arvio samoin Henkilöresurssiarvioinnin johtopäätösten konkretisointi työjärjestelyin toukokuussa - johdan ja osallistun tietohallinnon kehittämiseen palvelutuotannon osana huolehtimalla tietohallinnon asiantuntijatuen hankinnasta ja kehittämisryhmän toimintaan osallistumalla Tietohallinnon etenemissuunnitelman käsittely hallituksessa 3/2015 ja jatkotyöstä sopimus Tieran kanssa 4/2015 2. Kuntaorganisaation toimivuuden parantaminen Kuntaorganisaatiota muuttamalla - laadin kuntalain mahdollisuuksien hyödyntämistä koskevan esityksen kh-käsittelyyn USO3-työn tukemana (Uuden sukupolven organisaatiot 3-vaihe) USO3-työn hyödyntäminen luottamuselinten koulutuksessa ja paikallisseminaarien järjestämisessä: 1. seminaari: kuntalain uudet mahdollisuudet 2. seminaari: esityksen laadinta Toimielinten pj:t mukana Palvelutuotanto-ohjelman valikoitu tarkastelu yhdessä palveluverkon kanssa; yhteisen näkemyksen muodostamisessa kunnanhallituksen kanssa Edistän valtakunnallista Avoin hallinto-hanketta kunnan käytäntöjen muuttamisella Esitys hallitukseen v. 2015 aikana ja sitä koskevat päätökset tehdään v. 2016; hallitusjäsenten aktiivisuus valtakunnallisissa seminaareissa 1. seminaari 5/2015 ja 2. seminaari 10/2015 Toimielinten pj.-tapaaminen 3-4/2015 (arviointi ym.) Näkemys tarkastelun suunnasta kevät; on samalla hallituksen osatavoite Osakeyhtiöiden päätösten avoimuus määritellään talven aikana ja muut toimet syksyllä
3. Henkilöstön työhyvinvoinnista huolehtiminen vaikuttamalla keskeisiin tekijöihin Keskushallinto laatii ohjeen valmistelijoille päätösvaihtoehtojen laadinnasta ja tarpeellisten vaikutusten arvioinnista (esityslistamalli) Keskushallinto vastaa Elkun kanssa kuntastrategian ajantasaisuuden tarkastelusta Päivitän kunnan johtoryhmälle kokonaiskehittämisen kohteet vuosille 2015-2016 Valtakunnallisten sähköisten portaalien käytön lisääminen ja kansalaisfoorumien järjestäminen asukasiltojen yhteydessä Johtaa esimiestoiminnan ja työhyvinvoinnin kehittämistä henkilöstökyselyä hyödyntäen Mallin laadinta kevät Valmentaminen syksy. Seminaari 3/2015 ja käsittely 5/2015 Jory-käsittelyyn helmimaaliskuussa; kh-tiedoksi Lisäämissuunnitelma 9/2015 Kevät 1 ja syksy 1 Toimenpidevalinta 30.5. ja syksy toteutusta 4. Toimialan liikelaitosten toiminnan edistäminen 5. Turvallisuussuunnitelman toteutus ja valmiussuunnittelun yleisen osan päivittäminen vuoden 2015 aikana Aleksia - aluekeittiöinvestointien rahoitusmallien kartoitus, jotta valittu eteneminen mahdollista Nurmijärven Työterveys - Esityksen valmistelu toimintamallista vaihtoehtoineen Vastaan turvallisuustyöryhmän pj:nä turvallisuussuunnitelman toteuttamisesta eri osapuolten kanssa Vastaan valmiussuunnittelun yleisen osan päivittämisestä yhdessä turvallisuuspäällikön kanssa Ratkaisu talousarvion käsittelyssä Käsittely kevään aikana Suunnitelma 3/2015 valtuusto ja seuranta OVK I ja II yhteydessä Valmis toukokuussa
OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OSAAMISTARVE PITKÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ OSAAMISEN KEHITTÄMISTAVOITE ENSI VUODELLE KEHITTÄMISTAPA, MIHIN MENNESSÄ - Verkostojen hyödyntäminen kunnan kehitystyössä - seminaarien hyödyntäminen kuntakohtaisessa työssä - vuoden aikana - henkilöjohtamistaitojen syventäminen lisäkoulutuksella - johtamistaitojen päivittäminen - Tuottavuuskeinojen aktiivinen hakeminen ja tietohallinto- koulutus tarpeen - vuoden aikana Hyväksyminen: Kunnanhallitus Päiväys 3.2.2015 Esimiehen allekirjoitus Kimmo Behm Henkilön allekirjoitus Jukka Anttila
TEHTÄVÄKUVA 2015 Toimiala: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan perustehtävä: Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä liikuntapalveluiden toimiala SoTeLi-toimiala (Sosiaali-Terveys-Liikunta) Sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Pentti virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja käytännön kokemusta sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnosta Ilpo Salminen (johtava ylilääkäri) Mervi Herola (perhe- ja sosiaalipalveluiden päällikkö), viranhaltija vaihtuu vuonna 2015 Sannamari Nousiainen (hallintopäällikkö), viransijainen 31.12.2016 asti. Antero Lempiö (liikuntapäällikkö) Kimmo Behm (kunnanjohtaja) Sosiaali- ja terveystoimen toimiala koostuu neljästä tulosalueesta: hallinto- ja talouspalvelut, perheja sosiaalipalvelut, terveyspalvelut sekä liikuntapalvelut. Tulosalueiden tehtäviä ovat: Hallinto- ja talouspalvelut Toimialan henkilöstöasioiden koordinointi Toimialan (hankintojen ja) investointien koordinointi. Toimialan tilojen käytön suunnittelu ja koordinointi. Talousarvion laadinta tulosalueiden kanssa, määrärahojen seuranta sekä raportointi. Toimialan taloustoimintojen ylläpitäminen, suunnittelu ja kehittäminen (laskutus, ostolaskujen käsittely, kustannuslaskenta, raportointi). Tukipalvelu-liikelaitosten (työterveys, ruokahuolto, siivous) yhteistyön koordinointi. Lautakuntatyöskentelyyn liittyvät hallinnolliset valmistelu-, toimeenpano- sekä sihteeritehtävät. Toimialan johdon tukitehtävät. Toimialakohtaisen tietohallinnon koordinointi. Perhe- ja sosiaalipalvelut Lapsiperheiden-, koulujen- ja aikuissosiaalityö Perhetyö ja tukihenkilötoiminta Lastensuojelu (avohuolto, perhehoito, laitoshoito) Työllisyyspalvelut
Kehitysvammaisten palvelut Vammaispalvelut Toimeentulotuki Talous- ja velkaneuvonta Perheneuvola Ennalta ehkäisevän työn koordinointi Terveyspalvelut Vanhustyö ja laitoshoito Avoterveydenhoito Päihdepalvelut Mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Lääkäritoiminnot ja erityispalvelut Apteekki Erikoissairaanhoito Liikuntapalvelut Liikuntapalvelut ja järjestötoiminta Liikunnanohjaus ja tapahtumat Tehtävän tarkoitus/avaintehtävät: Yhteisen sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtaminen valtuuston asettamien strategian, päämäärien ja tavoitteiden mukaisesti. Sosiaali- ja terveysjohtaja vastaa toimialansa: - toiminnan kehittämisestä, strategisesta suunnittelusta ja ohjauksesta sekä taloudesta - toiminnan tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta eri toimintojen ja yhteisten asioiden valmistelun koordinoinnista (strategia, talousarvio, henkilöstösuunnitelma, johtoryhmätyöskentely) - henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisestä - yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa (tulosalueet, muut toimialat, oman toimialan lautakunnat, kunnan toimielimet, muut kunnat ja muut yhteistyötahot) - työllisyysasioiden koordinoinnista - johtamisesta valmiussuunnitelman mukaisesti ja toimii huoltopäällikkönä kunnan poikkeusolojen organisaatiossa. Viranhaltijan/työntekijän sijainen: - tulosaluepäälliköt (välittömät alaiset) seuraavassa järjestyksessä: johtava ylilääkäri, perhe- ja sosiaalipalveluiden päällikkö, hallintopäällikkö, liikuntapäällikkö Henkilön hoitamat sijaisuudet: -
TAVOITEOSA TAVOITTEET KAUDELLE 2015 TAVOITTEET TOIMENPITEET SEURANTA, AIKATAULU Toimialan strategisen johtamisen vahvistaminen Parantunut toiminnan tuottavuus Hyvinvointi- ja terveysjohtaminen Osaamisen kehittäminen ja henkilöstöresurssien hyödyntäminen; henkilöstöohjelman sisäänajo toimialan arkeen Vastaa toimialan kokonaisvaltaisesta johtamisesta, johtamisen kehittämisestä sekä johtamisen mallin valmistumisesta (Sotelin johtamisstrategia). Toimii aktiivisena kunnan edustajana Keski-Uudenmaan kuntien (KUK) sote-tuotanto-organisaatiota valmistelevassa työryhmässä. Kehittää toimialan palvelujen organisointia siten, että palvelut pystytään tuottamaan lakisääteisten määräaikojen puitteissa vaikka kevään 2015 aikana valmistuvat vammaispalvelujen ja sosiaalihuollon uudet lakiesitykset edellyttävät monien työprosessien ja henkilöstön työnkuvien tarkistuksia. Koordinoi lasten ja perheiden palvelujen muutosprosessin käyttöönottoa ohjausryhmän puheenjohtajana, jotta toimintatapoja kehitetään aiempaa joustavammiksi ja toisaalta tehokkaammiksi. Varmistaa toimialan osalta perhetukikeskus-hankkeen etenemisen niin, että kokonaisuus voidaan ottaa käyttöön vuoden 2016 aikana. Vastaa toimialan tuotteistamisen etenemisestä resurssien puitteissa sekä suun terveydenhuollon palvelusetelin käyttöönotosta palvelusetelikilpailutuksen valmistuttua. Osallistuu työllisyyden ohjausryhmässä kunnan työllisyystoimenpiteiden, palkkatuen sekä Woimalan työllistämistoimenpiteiden koordinointiin, jotta pitkäaikaistyöttömien määrä kääntyy laskuun. Vastaa kotihoidon palveluiden lisääntymisestä työn tehostumisen avulla, jotta mahdollisimman moni ikäihminen voi asua kotonaan. Jatkaa juuri järjestäytyneen aikuisten hyvinvointityöryhmän puheenjohtajana linkittäen ryhmän toimintaa vahvasti koko kunnan hyvinvointisuunnitelmaan. Toimii vuosittain päävastuussa kahdessa työseminaaripäivässä toimialan esimiehille, joissa käsitellään mm. talouden sopeuttamistoimenpiteitä sekä valmistautumista sote-tuotanto-organisaatioon. Toimialalle valmistuu johtamisstrategia vuoden 2015 aikana. Sote-työryhmän aikataulun mukaisesti tiedottaminen kunnan- ja sotelijoryssä. Määräajat lautakunnalle tiedoksi. Viranomaisten toimittamien lastensuojeluilmoitusten määrä. Hankesuunnitelman sekä hankkeen käynnistymis- ja valmistumisajat Tiedoksi lautakunnalle, soteli-jory käsittely Pitkäaikaistyöttömien määrä Kotona asuvien yli 75-v määrä Hyvinvoinsuunnitelman käsittelyaikataulu Palautekyselyt toimialan esimiehiltä
Vastaa helmikuisen työhyvinvointikyselyn tuloksien perusteella henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämisestä. Sotelin tulos suhteessa muun kunnan tuloksiin nähden OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OSAAMISTARVE PITKÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ Strategisen johtamisen vahvistaminen Hyväksyminen: Kunnanhallitus OSAAMISEN KEHITTÄMISTAVOITE ENSI VUODELLE Omien voimavarojen jakaminen oikein sekä ajankäytön rationalisointi. Esimiehen allekirjoitus KEHITTÄMISTAPA, MIHIN MENNESSÄ Viikkotyöajan seuranta, puolivuotiskehityskeskustelu Henkilön allekirjoitus Päiväys Kimmo Behm, kunnanjohtaja Erja Pentti, sosiaali- ja terveysjohtaja
TEHTÄVÄKUVA 2015 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Kelpoisuusehdot: Henkilön nimi: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän tarkoitus ja keskeinen sisältö: Sivistystoimen toimiala Sivistystoimenjohtaja Virkaan soveltuva korkeakoulututkinto, opetushallinnon tutkinto tai keskimmäinen arvosana kouluhallinnon tutkinnossa sekä kokemusta sivistystoimen alalta Tiina Hirvonen Hallintopäällikkö, Kirsi Hyvämäki Opetuspäällikkö Kati Luostarinen Kirjastonjohtaja Anu Sorvali Varhaiskasvatuspäällikkö Leena Laine Nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen Kimmo Behm, kunnanjohtaja Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimiala mahdollistaa kuntalaisille oppimisen, sivistymisen ja elinikäisen kasvun. Sivistystoimi huolehtii Nurmijärven kunnan monipuolisista varhaiskasvatus-, koulutus-, nuoriso- sekä kirjasto- ja kulttuuripalveluista. Sivistystoimen johtaminen ja toimialan toiminnan kehittäminen valtuuston asettamien päämäärien, strategisten päätösten ja tavoitteiden mukaisesti Sivistystoimenjohtaja vastaa toimialansa - toiminnan kehittämisestä, strategisesta suunnittelusta ja ohjauksesta sekä taloudesta - toiminnan tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta - eri toimintojen ja yhteisten asioiden valmistelun koordinoinnista(strategia, talousarvio, henkilöstösuunnitelma, johtoryhmätyöskentely) - henkilöstön osaamisen kehittämisestä ja työhyvinvoinnista - yhteistyöstä (tulosalueet, kunnan muut toimialat, oman toimialan lautakunnat, muut lomake päivitetty 31.12.2013
kunnan toimielimet, kuntayhteistyö ja muut yhteistyötahot) - sivistystoimen toiminnassa avoimen varhaisen yhteistyön kehittämisestä - toimialan valmiussuunnittelusta Viranhaltijan/työntekijän sijainen: Tulosaluepäälliköt seuraavassa järjestyksessä: 1. opetuspäällikkö 2. hallintopäällikkö 3. varhaiskasvatuspäällikkö 4. nuorisopäällikkö 5. kirjastonjohtaja Henkilön hoitamat sijaisuudet: opetuspäällikkö 2. sijainen hallintopäällikkö 1. sijainen varhaiskasvatuspäällikkö 4.sijainen kirjastonjohtaja 4. sijainen nuorisopäällikkö 2.sijainen Hyväksyminen pvm: allekirjoitus ja nimike: lomake päivitetty 31.12.2013
TAVOITTEET KAUDELLE 2015 TAVOITTEET TOIMENPITEET SEURANTA, AIKATAULU Sivistystoimen toiminnan kehittäminen kunnan strategian suuntaisesti erityisesti tukemalla kuntalaisten aktiivisuutta ja osallisuutta sekä ylläpitämällä hyvinvointia edistäviä palveluja Johtaa vuoden 2015 talousarvion toimialakohtaisten tavoitteiden, jotka liittyvät aktiivisuuden ja osallisuuden vahvistamiseen sekä lasten ja nuorten palveluihin, toteutumista sekä näkymistä toiminnassa. Vahvistaa monialaista yhteistyötä erityisesti lasten ja nuorten hyvinvoinnin ohjausryhmän kautta. Johtaa sivistystoimen pitkän aikavälin tulevaisuuden suunnittelua. Edistää opetussuunnitelmatyön valmistumista ja tulosaluei- Sivistystoimen johtoryhmä, lautakunnat, lasten ja nuorten hyvinvoinnin ohjausryhmä Vuoden 2015 toimintakertomus Tuottavuuden ja taloudellisuuden kehittäminen ja ylläpitäminen sivistystoimen toiminnassa Johtamisen ja yhteisöllisyyden kehittäminen toimialalla ja työhyvinvoinnin lisääminen Yhteistyön edelleen kehittäminen toimialan tulosalueiden, muiden toimialojen ja KUUMA - kuntien kesken den visiointityön toteutumista. Johtaa tuottavuuden ja taloudellisen toiminnan kehittämistä ja toteutumista toimialalla. Edistää seuraavien toimenpiteiden toteutumista toimialalla: tuotteistamisen jatkaminen, palvelusetelin käyttöönottaminen varhaiskasvatuksessa, määrärahan käytön seuraamisen vahvistaminen tulosyksiköissä eri tulosalueilla ja prosessikuvausten päivittäminen. Johtaa toimialan esimiestoiminnan, osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämistä sekä henkilöstöohjelman toteuttamista. Vastaa toimialan esimiesiltapäivien järjestämisestä sekä toimialan valmiussuunnitelman päivittämisestä. Johtaa toimialan tulosalueiden yhteistyön kehittämistä ja konkreettista toteuttamista. Osallistuu palveluverkkosuunnitelman päivittämiseen sekä seuraavan vuoden investointiohjelman tekemiseen. Osallistuu monitoimitalohankkeen suunnitteluun ja käytännön toiminnan organisoinnin valmisteluun. Osallistuu Kuuma-sivistysryhmän toimintaan kuntakokeilun ohjausryhmän jäsenenä. Johtaa Kuuma-TVT hankkeen loppuunsaattamista hankejohtajana. Osallistuu yhteistyöhön Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän ja Uu- Palvelusetelin käyttöönottaminen, tuotteistamisen edistyminen, yksikkökohtaiset määrärahan seurannat, päivitetyt prosessikuvaukset Toimialan johtoryhmä Koulutuspäivien määrä Henkilöstökyselyn tulosten arviointi ja hyödyntäminen Esimiestapaamisten määrä Päivitetty valmiussuunnitelma Tulosalueiden yhteistyön tulokset Palveluverkkosuunnitelman päivitys Toimialan esitys investointiohjelmaksi toimialan osalta Monitoimitalon suunnitelman edistyminen ja monotoimitalon toiminnan organisoinnin suunnitelma Hankeraportit rahoittajille Osallistuminen yhteistyötapaamisiin lomake päivitetty 31.12.2013
Sivistystoimeen liittyvien lainsäädännön muutosten huomioiminen toiminnan kehittämisessä ja toiminnassa. Muiden lainsäädännössä tapahtuvien mahdollisten muutosten vaikutusten huomioiminen sivistystoimen toiminnassa. denmaanliiton kanssa. Osallistuu Arkadian koulukiinteistöt Oy:n hallituksen työskentelyyn. Valmistelee Taaborin alueen käytön kehittämistä yhteistyössä Kivi-juhlien ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Osallistuu lukiotyöryhmän työskentelyyn. Valmistelee lukiokoulutuksen järjestämisluvan hakemista. Osallistuu varhaiskasvatuslain aiheuttamien muutosten toteuttamisen suunnitteluun. Osallistuu sote-uudistuksen vaikutusten arviointiin kunnan toiminnassa ja on mukana valmistelussa mahdollisissa organisaatiomuutoksissa, jotka johtuvat sote-uudistuksesta. Taaborin alueen kehittämissuunnitelma Sivistystoimen johtoryhmä Lukiotyöryhmän raportti Järjestämisluvan hakemus Sivistyslautakunta Sivistystoimen johtoryhmä Kunnan johtoryhmä OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISTAVOITE ENSI VUODELLE Toimialaan liittyvät lainsäädännön muutokset KEINO Lyhyet koulutukset AIKATAULU OSAAMISTARVE PITKÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ KEINO AIKATAULU Hyväksyminen: Päiväys Esimiehen allekirjoitus Henkilön allekirjoitus lomake päivitetty 31.12.2013
TEHTÄVÄKUVA 2015 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän tarkoitus/avaintehtävät: Viranhaltijan/työntekijän sijainen: 1. Juha Oksanen, suunnittelupäällikkö 2. Ville Könönen, rakennuspäällikkö (3. N.N, kunnallistekniikan päällikkö) 4. Leena Vuorenpää, hallintopäällikkö Ympäristötoimiala Tekninen johtaja Ilkka Ruutu Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä käytännön perehtyneisyys teknisen toimialan johtamiseen sekä kunnallishallintoon. Juha Oksanen, suunnittelupäällikkö Ville Könönen, rakennuspäällikkö (N.N, kunnallistekniikan päällikkö) Leena Vuorenpää, hallintopäällikkö Johanna Sahlstedt, vesilaitoksen johtaja Heikki Mälkki, rakennustarkastaja Kimmo Behm, kunnanjohtaja Ympäristötoimiala vastaa kunnan ympäristön suunnittelusta (asemakaava-alueet ja infra), kehittämisestä, siisteydestä, viihtyisyydestä ja turvallisuudesta. Toimiala vastaa kunnan rakennuskannan omistajatehtävistä sekä viher- ja liikunta-alueiden, katujen, verkostojen ja muun kunnallistekniikan rakentamisesta ja ylläpidosta sekä rakennusvalvonnasta, joukkoliikenteestä, vesihuollosta ja jätehuollosta. Tekninen johtaja vastaa toimialansa - toiminnan johtamisesta, kehittämisestä, strategisesta suunnittelusta sekä taloudesta - toiminnan tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta - eri toimintojen valmistelun koordinoinnista (strategia, talousarvio, henkilöstösuunnitelma, johtoryhmätyöskentely) - henkilöstön osaamisen kehittämisestä ja työhyvinvoinnista - yhteistyöstä (tulosalueet, kunnan muut toimialat, oman toimialan lautakunnat, muut kunnan toimielimet, kuntayhteistyö ja muut yhteistyötahot) Henkilön hoitamat sijaisuudet:
TAVOITEOSA TAVOITTEET KAUDELLE 2015 TAVOITTEET TOIMENPITEET SEURANTA, AIKATAULU 1. Toimiala toimii kuntastrategian mukaisesti ja tuottaa tehtävänsä mukaiset palvelut ja suoritteet: ympäristötoimialan päätehtävänä on tuottaa ja ylläpitää hyvää elinympäristöä kuntalaisille. Yhdyskuntarakentamisessa tavoitellaan riittävää kaupunkikuvallista laatutasoa. Strateginen ja operatiivinen johtaminen: Kuntastrategian aiheuttamien muutostarpeiden arviointi ja jalkauttaminen ympäristötoimialan näkökulmasta. Viirinlaakson projektiryhmän johtaminen. Johdon raportit ja projektiryhmän muistiot, koko vuosi 2. Toimiala toimii tuottavasti ja kehittää toimintaansa. 3. Henkilökunta on motivoitunutta ja tekee hyvää yhteistyötä kuntalaisten, luottamushenkilöiden ja toisten yksiköiden kanssa. Kehittämistyö: Talonrakennushankeohje päivittäminen. Tulosalueiden tehokkuuden tarkastelu. Hankekohtaisen työajanseurannan käyttöönotto. Henkilöstöjohtaminen: Toimialan avainhenkilöriski hallitaan uusien henkilöiden perehdytyksillä ja sijaisjärjestelyillä. Työhyvinvointikyselyn hyödyntäminen henkilöstön kehittämisessä. Asemakaavoitusyksikön toimintatapojen kehittäminen, uuden asemakaavapäällikön rekrytointi ja perehdyttäminen. Tekninen lautakunta, helmikuu Toimialan johtoryhmä, v. 2015 aikana Johtoryhmätyöskentely, koko vuosi. Teknisen keskuksen ja asemakaavoitus- ja tekninen suunnittelu - tulosalueen henkilöjärjestelyt, koko vuosi. 4. Kunnan edunvalvonta ja seutuyhteistyö. Edunvalvonta: Kunnan tulevan jätehuollon järjestämismallin selvittäminen ja liittymisneuvottelut seudullisten jätehuoltoyhtiöiden kanssa. Päätöksen valmistelu tekniseen lautakuntaan vuoden 2015 aikana.
OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OSAAMISTARVE PITKÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ OSAAMISEN KEHITTÄMISTAVOITE ENSI VUODELLE KEHITTÄMISTAPA, MIHIN MENNESSÄ Taloushallinnon syvempi osaaminen Ammatillisen osaamisen kehittäminen Osallistuminen soveltuvaan koulutukseen, seminaareihin tai opintomatkalle Hyväksyminen: Kunnanhallitus Päiväys Esimiehen allekirjoitus Henkilön allekirjoitus Kimmo Behm, kunnanjohtaja Ilkka Ruutu, tekninen johtaja
TEHTÄVÄKUVA 2015 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Elinkeino- ja kuntakehityskeskus Kehitysjohtaja Aarno Kononen Ylempi korkeakoulututkinto ja käytännön perehtyneisyys kehittämis- ja suunnittelutehtäviin Yleiskaavapäällikkö Pihala, maankäyttöpäällikkö Haikala, elinkeinojohtaja Pietarinen, erikoissuunnittelija Nikunlaakso, toimistosihteeri Vuorio Kimmo Behm, kunnanjohtaja Viranhaltijan/työntekijän sijainen: 1.Yleiskaavapäällikkö, 2. Maankäyttöpäällikkö 3. Elinkeinojohtaja, kukin toimialueensa asioissa, yleiskaavapäällikkö keskuksen yhteisissä asioissa Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Keskuksen tehtävänä on vastata kuntastrategian laadinnasta ja seurannasta sekä kunnan kasvun hallinnasta ja seurannasta. Keskus vastaa elinkeinojen kehittämisestä, strategisesta maankäytön suunnittelusta, yhdyskuntarakenteen ohjauksesta ja yleispiirteisestä liikennejärjestelmän suunnittelusta, maanhankinnasta ja luovutuksesta, kunnan tietohuollosta, seutuyhteistyöstä ja kunnan edunvalvonnasta toimialueeltaan. Tehtävän tarkoitus/avaintehtävät: - keskuksen johtaminen - kuntastrategian ajan tasalla pitäminen ja seuranta - maankäytön toteutusohjelman laadinta - investointien koordinointi kasvun hallinnan näkökulmasta - palveluverkon koordinointi yhteistyössä toimialojen kanssa - elinkeinotoimen toiminnan ohjaus - maanpolitiikan ohjaus - yleiskaavoituksen ohjaus - seutuyhteistyö ja kunnan edunvalvonta MAL- asioissa - henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittäminen Henkilön hoitamat sijaisuudet: Kunnanjohtaja, 2. sijainen
TAVOITEOSA TAVOITTEET KAUDELLE 2015 TAVOITTEET TOIMENPITEET SEURANTA, AIKATAULU Kuntastrategian ja talousarviossa määriteltyjen tavoitteiden toteuttaminen. Kuntastrategian ajan tasalla pito ja palveluverkkosuunnitelman ajantasaisuuden arviointi Keskuksen toiminnan johtaminen ja kehittäminen kuntastrategian ja valtuuston vuositavoitteiden mukaisesti. Vastata yhteistyössä keskushallinnon ja toimialojen kanssa uuden kuntastrategian ajantasaisuuden arvioinnista ja sen käsittelystä valtuustossa. Palveluverkkosuunnitelman arvioinnin ohjaus. Tavoitteet: osavuosikatsaukset Strategian ajantasaisuuden arviointi valtuustoseminaari 03/2015 ja valtuusto 05/2015 Palveluverkkosuunnitelman arviointi 30.6. mennessä Henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin parantaminen ja tuloksellisen toiminnan edistäminen Keskuksen prosessien jatkuva kehittäminen. Edistää keskuksen työn tuloksellisuutta edistävien toimintatapojen kehittämistä (KPMG:n sisäinen tarkastus 2014 huomioiden), ja ylläpitää hyvää ja tuloksellista työskentelyilmapiriä. Uusien toimitilojen vaatimien toimintatapamuutosten käyttöön ottaminen Seuranta: työpaikkakokoukset, kehityskeskustelut, keskuksen johtoryhmätyöskentely Toimitiloista johtuvat toimintatapamuutokset alkuvuoden 2015 aikana Maanhankinta ja maanluovutus toteutuvat talousarvion mukaisesti Maapoliittisia toimintatapoja koskevien periaatteiden uudistaminen. Maankäytön toteutusohjelman painoarvon kasvattaminen aikaistamalla sen valmistelua. Maanhankinnan ja maanluovutuksen ohjaus ja priorisointi painopisteisiin (Viirinlaakson sopimukset ja luovutukset, Kirkonkylän ja Klaukkalan alueiden maanhankinta). Uudet toimintatavat valmistellaan hyväksyttäväksi Kunlan käsittelyyn 30.9.2015 mennessä MATO-ohjelmatyön käynnistys alkuvuodesta 2015 Seuranta: osavuosikatsaukset Elinkeinopoliittisen toimintatapojen tehostamisen, yritystoiminnan edistämisen ja työpaikkojen lisäämisen ohjaus Ohjata elinkeinotoimen asiakashallintaprosessien kehittämistä sekä kunnan yritysalueiden aktiivista kehittämistä ja markkinointia (Ilvesvuori ja muut alueet). Yleiskaavoituksen etenemisestä huolehtiminen Osayleiskaavojen laadinnan ohjaus ja aikataulutavoitteiden seurannan parantaminen (Klaukkalan, Perttulan, Kirkonkylän osayleiskaavat). Seutuyhteistyö ja kunnan edun valvonta on tuloksellista Kunnan edun valvonta maankäytön, asumisen ja liikenteen asioissa seudun yhteistyöryhmissä: Klaukkalan ohikulkutiehanke, KUUMA-kilpailukykyjohtoryhmä, MALneuvottelukunta, HLJ- toimikunta (HLJ-2015), MAL- aiesopimuksen valmistelu, kannanotot metropolilainsäädäntöön asioiden valmistelu kunnan toimielimille. Markkinointitapahtumat ja esitteiden uudistaminen alkuvuoden aikana, seuranta osavuosikatsauksissa Klaukkalan ja Perttulan osayleiskaavat valmistellaan hyväksyttäväksi v. 2015 aikana Kirkonkylän osayleiskaavaluonnoksen valmistelu aloitetaan HLJ-2015/MASU/Asumisen strategian hyväksyminen, kevät 2015, MAL- aiesopimuksen valmistelu v. 2015 aikana Muistiot ja raportointi kunnan johtoryhmässä
OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OSAAMISTARVE PITKÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ OSAAMISEN KEHITTÄMISTAVOITE ENSI VUODELLE KEHITTÄMISTAPA, MIHIN MENNESSÄ Kunnan kehittäminen ja tulevaisuustyö Strategiatyön ja kehittämistyön menetelmät Koulutus 2015 Maankäytön ja elinkeinotoimen asiakenttään perehtyminen Maankäytön ja elinkeinotoimen substanssiasioihin perehtyminen Ko. asioita koskeva koulutus 2015 aikana Hyväksyminen: Päiväys: 19.5.2015 Esimiehen allekirjoitus Henkilön allekirjoitus