TEHTÄVÄKUVA tuottamisesta sekä kunnan hallinnon kehittämistehtävistä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEHTÄVÄKUVA tuottamisesta sekä kunnan hallinnon kehittämistehtävistä."

Transkriptio

1 TEHTÄVÄKUVA 2018 Jukka Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: KESKUSHALLINNON TOIMIALA Hallintojohtaja Jukka Anttila Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi vaaditaan kokemusta julkisen hallinnon kehittämisessä ja johtamisessa tai muissa vaativissa kunnallishallinnon tehtävissä Back Marja-Liisa, hallintopäällikkö, hallintopalvelut Ojala Leena, henkilöstön kehittämispäällikkö, henkilöstöpalvelut Kivilevo Pekka, talousjohtaja, talouspalvelut Savander-Hämäläinen Anu, Aleksia liikelaitoksen johtaja Esimiehen nimi ja virkanimike Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän tarkoitus/avaintehtävät: Outi Mäkelä kunnanjohtaja Keskushallinnon toimiala vastaa kunnan kokonaistaloudesta, keskushallinnon tukipalvelujen tuottamisesta sekä kunnan hallinnon kehittämistehtävistä. Keskushallinto tukee Aleksian (siivous- ja ruokapalvelut) toimintaa. Toimiala käy hinta- ja laatuneuvottelut Keski-uudenmaan työterveyspalvelut oy:n kanssa. Keskushallinnon toimialan johtaminen. Toimivan hallinnon kehittäminen sekä kuntalaisten ja hallinnon vuorovaikutuksen edistäminen. Kunnanjohtajan tukeminen kuntaorganisaation kehittämisessä. Kansainvälisten asioiden koordinointi, Keskushallinnon valmiussuunnittelusta vastaaminen. Viranhaltijan/työntekijän sijainen: 1. Hallintopalvelujen hallintopäällikkö 2. Talousjohtaja 3. Henkilöstöpäällikkö Sijaisuus kattaa kaikki hallintojohtajan tehtävät lukuun ottamatta valtuuston sihteerin tehtäviä, joissa 1. sijainen on hallintopalvelujen hallintopäällikkö ja 2. kunnansihteeri. Hallintojohtaja toimii kunnanjohtajan 1. sijaisena. vss jory - kunnanjohtajan 1. sijainen Kunnan johtopäivystys loma-aikana keväällä tehtävän sopimuksen mukaisesti.

2 Toimivaltuudet: Hallintosäännön mukaiset toimialajohtajan valtuudet

3 TAVOITEOSA TAVOITTEET KAUDELLE 2018 TAVOITTEET TOIMENPITEET SEURANTA, AIKATAULU Keskushallinnon toimialan johtaminen strategian suuntaisesti ja esitysten tekeminen tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi Edistän sähköisten palvelujen lisäämistä digikärkihankkeen vetäjänä. Kuntasivut uusitaan. D 365 asiakaspalaute käytössä 4/18 Kuntasivut uusittu 11/18 Turvallisuuden lisääminen Seuraan viestinnän ohjelmien päivittämistä. Osallistun selvityksiin koskien tietotekniikkapalvelujen edullisinta järjestämistapaa vaihtoehtoina ainakin Keski-Uudenmaan ICT-Oy. Myös tietohallinnon järjestäminen on uudelleen ratkaistava. Ennakoidaan eläköitymisiin ja maakuntauudistukseen liittyen keskushallinnon vakanssien tarve osaamistarveanalyysin perusteella.. Vastaan turvallisuussuunnittelun ja ajattelun edistämisestä koskien mm. turvallisuussuunnitelman uusimisen tapaa (laadinnan päävastuu turvallisuuspäälliköllä) Ohjelmat päivitetty 10/18 Konsulttikartoitus 5/18 Tietohallinnon johto ratkaistu 10/18 Osaamistarve kartoitettu 4/18 Vakanssirakenne 8/18 Turvallisuussuunnitelma päivitetty sähköisenä 10/18 Kuntaorganisaation toimivuuden ja taloudellisuuden parantaminen ja kuntalaisten vuorovaikutusmahdollisuuksien lisääminen Vastaan strategian toimeenpanosta tarvittavilta osin. Osallistun organisaatiotarkasteluun Tuen kunnan talousohjauksen rakentamista tuotepohjaiseksi vuosien aikana (päävastuu talousjohtajalla) Huolehdin osallistumismahdollisuuksien, hallintolain, tietosuojan ja muun hallinnon vaatimusten vaatiman osaamisen lisäämisestä organisaatiossa (=hyvän hallinnon turvaamista) - valmistautuminen maakunta-kuntakuntalainen rajapintojen luomiseen Keskitetään asianhallinta-kirjaamo toiminnot kunnassa ja valmistellaan esityslistojen laadinnan mahv aloitettavat kartoitettava 4/18 Tällä oma aikataulunsa Henkilörekisterit käyty läpi 5/18 Osallistuva budjetointi laajentaminen suunniteltu 8/18

4 dollinen keskittäminen hallintopäällikkö-ryhmässä. Tuen hallintopalvelut-tulosaluetta valmistelussa. Kirjaamoratkaisu 8/18 Esityslistojen laadintaratkaisu 8/18 Osallistun konsernijaoston asioiden koontaan. Työnjako sovittu hallintopääll. kanssa 3/18 Henkilöstön työhyvinvoinnista ja tuloksellisuudesta huolehtiminen Varmistan Tyhy-sib-hankkeen parhaiden piirteiden siirtämisen kunnan käytännöiksi ( henkilöstöpäälliköllä päävastuu) Keskushallinnon kuulemis ja osallistumistapoja monipuolistetaan johdollani (henk.kysely 2017) ja tämän vuoden henkilöstökyselyyn reagointi Edistän henkilöstön tehtäväkuvien muuttamisella työn mielekkyyttä ja toiminnan tehokkuutta. Työkuormien tasaus tavoitteena.. Väliraportista johtopäätökset 5/18 Käyty läpi 9/18 Tarvittavat toimet 12/18 Käyty läpi 9/18

5 OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2018 OSAAMISTARVE PITKÄLLÄ TÄHTÄIMELLÄ OSAAMISEN KEHITTÄMISTAVOITE ENSI VUODELLE - Verkostojen hyödyntäminen kunnan kehitystyössä - Soveltuvien seminaarien hyödyntäminen kuntakohtaisessa työssä - Oman työn kehittäminen ja kunnan oma koulutus KEHITTÄMISTAPA, MIHIN MENNESSÄ - vuoden aikana - Juridiikan osaamisen päivittäminen Lakikohtaiset pikakurssit - vuoden aikana Hyväksyminen: Kunnanhallitus Päiväys Esimiehen allekirjoitus Outi Mäkelä Henkilön allekirjoitus Jukka Anttila

TEHTÄVÄKUVA Tehku17pe

TEHTÄVÄKUVA Tehku17pe TEHTÄVÄKUVA 2017 Tehku17pe 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja virkanimike Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA. Tehtävänimike: Kunnanjohtaja (vs 5.3. alkaen ja virassa alkaen) Kelpoisuusehdot:

TEHTÄVÄKUVA. Tehtävänimike: Kunnanjohtaja (vs 5.3. alkaen ja virassa alkaen) Kelpoisuusehdot: TEHTÄVÄKUVA Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Kelpoisuusehdot: Henkilön nimi: Välittömät alaiset: Nurmijärven kunta, ylin päätöksenteko Kunnanjohtaja (vs 5.3. alkaen ja virassa 1.5.2018 alkaen)

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA

TEHTÄVÄKUVA TEHTÄVÄKUVA 2017 19.1.2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä:

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA tutkinto tai keskimmäinen arvosana kouluhallinnon tutkinnossa sekä kokemusta sivistystoimen

TEHTÄVÄKUVA tutkinto tai keskimmäinen arvosana kouluhallinnon tutkinnossa sekä kokemusta sivistystoimen TEHTÄVÄKUVA Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Kelpoisuusehdot: Henkilön nimi: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän tarkoitus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA kehittäminen valtuuston asettamien päämäärien, strategisten päätösten ja tavoitteiden mukaisesti

TEHTÄVÄKUVA kehittäminen valtuuston asettamien päämäärien, strategisten päätösten ja tavoitteiden mukaisesti TEHTÄVÄKUVA 2017 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Kelpoisuusehdot: Henkilön nimi: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän tarkoitus

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA 2016. Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi vaaditaan hyvä käytännön kokemus kunnallishallinnosta.

TEHTÄVÄKUVA 2016. Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi vaaditaan hyvä käytännön kokemus kunnallishallinnosta. TEHTÄVÄKUVA 2016 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän

Lisätiedot

TEHTÄVÄKUVA 2015. Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi vaaditaan hyvä käytännön kokemus kunnallishallinnosta.

TEHTÄVÄKUVA 2015. Virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi vaaditaan hyvä käytännön kokemus kunnallishallinnosta. TEHTÄVÄKUVA 2015 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus

ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ. Ehdotus kaupunginhallitus ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ ESPOON KAUPUNGIN KONSERNIHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 14.11.2011 Voimaan 1.1.2012 Ehdotus kaupunginhallitus 23.11.2015 1 Toiminta-ajatus Konsernihallinnon

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Palvelukeskus. Helsingin kaupungin Palvelukeskus-liikelaitoksen toimintasääntö alkaen.

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Palvelukeskus. Helsingin kaupungin Palvelukeskus-liikelaitoksen toimintasääntö alkaen. HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Helsingin kaupungin -liikelaitoksen toimintasääntö 1.7.2017 alkaen. 1 Toimiala ja organisaatio 1.1 -liikelaitos osana keskushallintoa -liikelaitos huolehtii palvelutoiminnan

Lisätiedot

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen

Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen viraksi / kehittämiskoordinaattorin viran perustaminen Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 51 02.09.2016 Kehittämiskoordinaattorin toimen muuttaminen

Lisätiedot

1. Hallintojohtaja 2. Kehitysjohtaja 3. Sivistystoimen toimialajohtaja

1. Hallintojohtaja 2. Kehitysjohtaja 3. Sivistystoimen toimialajohtaja TEHTÄVÄKUVA 2014 Toimiala/tulosalue/yksikkö: Tehtävänimike: Henkilön nimi: Pätevyysvaatimukset: Välittömät alaiset: Esimiehen nimi ja tehtävänimike: Toimialan/tulosalueen/yksikön perustehtävä: Tehtävän

Lisätiedot

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS

JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JANAKKALAN VESI LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ Voimassa 13.2.2018 alkaen Janakkalan Veden johtokunta 13.12.2017 36 Kunnanhallitus 18.12.2017 365 Valtuusto 5.2.2018 7 2 JANAKKALAN VESI LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Kv 16/15.12.2012 139 Kunnanvaltuuston 15.12.2012 hyväksymä 622/00.01.01/2012. Kunnanhallituksen johtosääntö

Kv 16/15.12.2012 139 Kunnanvaltuuston 15.12.2012 hyväksymä 622/00.01.01/2012. Kunnanhallituksen johtosääntö Kunnanhallituksen johtosääntö voimaan 2013 1 Sisällys LUKU KUNNANHALLITUS... 3 Tehtävät... 3 Toimikausi ja kokoonpano... 3 Esittely... 3 Päätös- ja toimintavalta... 3 LUKU KONSERNIJAOSTO... 5 5. Kunnanhallituksessa

Lisätiedot

KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3

KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3 KU-SELVITYS/LOPPURAPORTTI LIITE 3 Hallinto, henkilöstö ja tukipalvelut -työryhmä (29.4.2014, päivitetty 12.6.2014) VAKANSSIEN PÄÄLLEKKÄISYYKSIEN ARVIOINTI TOIMIALOITTAIN ARVIOITAVINA: JOHTAJAT JA PÄÄLLIKÖT

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö

Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan keskushallinnon toimialan liikelaitosten johtosääntö Sisällysluettelo Liikelaitosten organisaatio

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI KÄYTTÖTALOUSOSA KAUPUNGINHALLITUS TALOUSARVIO 2017 TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 KH 26.9.2016 1..1 Keskusvaalilautakunta Keskusvaalilautakunta Toimintatuotot 14 490 0 0 Toimintakulut -18

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Valtuusto. Tarkastuslautakunta. Hallitus. Yksilöasiainjaosto. Henkilöstöjaosto. Toimitusjohtaja. Sisäinen tarkastus. Ikäihmisten palvelut

Valtuusto. Tarkastuslautakunta. Hallitus. Yksilöasiainjaosto. Henkilöstöjaosto. Toimitusjohtaja. Sisäinen tarkastus. Ikäihmisten palvelut Johdon tuki Valtuusto Henkilöstöjaosto Tarkastuslautakunta Hallitus Yksilöasiainjaosto Sisäinen tarkastus Toimitusjohtaja Hallinto Terveys- ja sairaanhoitopalvelut Ikäihmisten palvelut Perhe- ja sosiaalipalvelut

Lisätiedot

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. 1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011

Lisätiedot

LOHJA 91/01/003/02 KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ

LOHJA 91/01/003/02 KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ 1 LOHJA 91/01/003/02 KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 24.9.2003 83 Voimassa 1.1.2004 alkaen Muutettu kaupunginvaltuusto 12.11.2008 116: muutoksia 6, 7, 9 Voimassa 1.1.2009 alkaen Muutettu

Lisätiedot

Hollolan kunta Kunnanhallituksen johtosääntö

Hollolan kunta Kunnanhallituksen johtosääntö Hollolan kunta Kunnanhallituksen johtosääntö 1 HOLLOLAN KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuusto 2.4.2012 Voimaantulo 1.5.2012 1 Toiminta-ajatus Kunnanhallituksen tehtävänä on johtaa kunnan hallintoa

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 187 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 1.9.2003 145 Voimaan 7.10.2003 Valtuusto 15.10.2007 127 Voimaan 16.10.2007 Valtuusto 21.3.2011

Lisätiedot

Elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen lausunto toimintaorganisaation muuttamiseen tähtäävästä mallista

Elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen lausunto toimintaorganisaation muuttamiseen tähtäävästä mallista 18.4.2018 Elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen lausunto toimintaorganisaation muuttamiseen tähtäävästä mallista Kunnanhallitus on 26.3.2018 81 päättänyt hyväksyä mallin kunnan uuden toimintaorganisaation

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2017 1 (5) 441 Asiakirjahallinnon periaatteet ja johtavan viranhaltijan nimeäminen HEL 2017-004408 T 00 01 00 Päätös päätti hyväksyä Helsingin kaupungin asiakirjahallinnon

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat: Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 1 Sisällysluettelo SISÄLLYSLUETTELO... 1 HALLINTO- JA TUKIPALVELUT... 2 HALLINTOPALVELUT... 2 TYÖSUOJELUTOIMINTA... 2 VIESTINTÄ... 2 KEHITTÄMISRYHMÄ...

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2019 Nro 14 HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala Hyvinvointilautakunnan tehtävänä

Lisätiedot

Mäntsälän kunta. Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö

Mäntsälän kunta. Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö Mäntsälän kunta Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö Toimintasääntö tulee voimaan 1.2.2013 Sisällysluettelo Hallintopalvelut toimialan toimintasääntö... 2 1. Toimintasäännön perusta ja tarkoitus...

Lisätiedot

HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017

HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 HÄMEENKYRÖN KUNTA Kunnanhallitus Liite HALLINTOPALVELUJEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2017 Hallituksen alaiset vastuualueet:. Toimielimet ja johto. Hallinnon tukipalvelut. Yhteistoiminta 2 HALLINTOPALVELUT YHTEENSÄ

Lisätiedot

Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola

Tukipalveluiden kehittämisohjelma. Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Tukipalveluiden kehittämisohjelma Terveys- ja talouspäivät 27.9.2013 Tekninen johtaja Pekka Erola Lähtötilanne Tukipalveluita kolmessa organisaation osassa 2 27.9.2013 Vaiheet Tukipalveluiden esiselvitys

Lisätiedot

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen Kunnanhallitus 121 08.05.2017 Kunnanhallitus 174 12.06.2017 Hyvinvointilautakunta 12 15.06.2017 Kunnanhallitus 216 26.06.2017 Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen 1.8.2017

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja

Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja www.omahäme.fi Miten Kanta-Hämeessä edetään? Oma Häme 31.1.2018 Jukka Lindberg Sote-muutosjohtaja Kanta-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu 2015 2016 2017 2018 2019 2020 Sote I, II, III Oma

Lisätiedot

Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset

Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset Kunnanhallitus 154 02.05.2017 Kunnanhallitus 173 15.05.2017 Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 02.05.2017 154 Vuoden 2017 talousarvioon

Lisätiedot

Työryhmäraportti. Tietohallinto. Nykytilan kuvaus sekä uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen

Työryhmäraportti. Tietohallinto. Nykytilan kuvaus sekä uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Työryhmäraportti Nykytilan kuvaus sekä uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Tietohallinto päiväys 13.03.2014 1 Yhteenveto Kotkan ja Haminan tietohallintoyksiköt vastaavat

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä

Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä Sosiaali- ja terveydenhuolto, turvallisuus ja varautuminen & hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Satakunnan kuntapäivä 8.5.2018 Terttu Nordman Muutosjohtaja, Satakunta Maakunnan tehtävät Hyvinvoinnin

Lisätiedot

laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista.

laajemmin sivistystoimen toimialaan kuuluvien tapahtumien toteuttamista. Liite VIRKOJA JA TOIMIA KOSKEVAT MUUTOKSET Yhteenvedossa vasemmalla on esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Organisaation kehittämissuunnitelman täytäntöönpano KH KV

Organisaation kehittämissuunnitelman täytäntöönpano KH KV Organisaation kehittämissuunnitelman täytäntöönpano 16.4.2018 KH 23.4.2018 KV Taustaa Joroisten kunnanhallitus päätti käynnistää kokouksessaan 2.5.2016 selvitystyön, jossa Joroisten kuntaorganisaatiota

Lisätiedot

Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki

Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki 1 Maakuntauudistus - Poliittisen ohjauksen neuvottelukunta Kokousaika 06.06.2018 kello 15:00 19:00 Kokouspaikka Mikkeli, Kenkäveron Rantapaviljonki Muistio 4/2018 1. Kokouksen avaus... 3 2. Edellisen muistion

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

VUODEN 2016 TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODEN TALOUSRVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Yleishallinnon ja elinkeinotoimen tulosalueiden toteutuma tulosyksiköittäin ajalla 1.1. ja tilinpäätösennuste Tulosalue: Tilivelvollinen: Yleishallinto 18510 YLEISHALLINTO

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Talousjohtajan viran täyttäminen 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 8..0 talousjohtajan viran

Lisätiedot

I. Perehdytys: II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio

I. Perehdytys: II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio I. Perehdytys: - hyvinvointitoimialan organisaatio - Talouden terminologia tutuksi - talousarvion laadinta II. Talousarvioesitys 2018 ja suunnitelmavuosien 2019 ja 2020 talousarvio Hallintopäällikkö Sannamari

Lisätiedot

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ

TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ TOIMIVAN LAADUNHALLINTAA JA LAADUN JATKUVAA PARANTAMISTA TUKEVAN JÄRJESTELMÄN KRITEERISTÖ Paasitorni 17.12.2013 Opetusneuvos Anu Räisänen AMMATILLISEN KOULUTUKSEN LAATUTYÖRYHMÄ 2012 (1) 1 Koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi

Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista. www.inno-vointi.fi Havaintoja henkilöstöammattilaisten haastatteluista 1 Aineisto 7 organisaatiosta henkilöstöjohtaja 4 * henkilöstöpäällikkö henkilöstöosaston päällikkö henkilöstönkehittämispäällikkö koulutussuunnittelija

Lisätiedot

Uusi kaupunginkanslia alkaen

Uusi kaupunginkanslia alkaen Uusi kaupunginkanslia 1.6.2018 alkaen Kaupunginkanslian tehtävänä on toimia kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen yleisenä suunnittelu-, valmistelu- ja toimeenpanoelimenä sekä vastata kaupungin kehittämisestä.

Lisätiedot

Valiokuntamalli. Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja

Valiokuntamalli. Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja Valiokuntamalli Antti Ollikainen Hallituksen puheenjohtaja Kempele Oulu 193 000 Hailuoto 1 000 Kempele 16 800 Lumijoki 2 100 Liminka Tyrnävä 6 600 9 500 Muhos 9 000 VALTUUSTON TIIMITYÖSKENTELY KEMPELEESSÄ

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

uvut 1. Käyty / ei käyty 2. Talouden tasapainottamisohjelman toteutuma 3. Ohjeiden päivittäminen ja uusien toimintojen käyttöön 4.

uvut 1. Käyty / ei käyty 2. Talouden tasapainottamisohjelman toteutuma 3. Ohjeiden päivittäminen ja uusien toimintojen käyttöön 4. Hallintopalvelukeskuksen toiminnallisten tavoitteiden toteuma 1.1. 31.7.2015 Hallintolautakunta (=valtuustoon nähden sitovia) Sitovat tavoitteet Mittarit/Tunnusl uvut Mittarin tulos/ 7/2015 Henkilöstön

Lisätiedot

Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x)

Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x) Hyväksytty sääntötyöryhmässä 22.3.2018 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HALLINTO-OSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Yhteisen kirkkovaltuuston hyväksymä xxxkuun xx. päivänä 201x (voimaan xx.xx.201x) 1. Vastuualue, toiminta-ajatus,

Lisätiedot

johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa

johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa Uudistuva ja vuorovaikutteinen johtaminen johdamme vastuullisesti, päätöksentekomme on nopeaa ja rakentavaa, arvostamme henkilöstöämme sekä toimimme vuorovaikutuksessa kuntalaisten kanssa K a u p u n g

Lisätiedot

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen

Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen alkaen Kunnanhallitus 121 08.05.2017 Kunnanhallitus 174 12.06.2017 Hyvinvointilautakunta 12 15.06.2017 Lisäselvitys kunnanhallitukselle/hyvinvointijohtajan viran perustaminen 1.8.2017 alkaen Khall 08.05.2017

Lisätiedot

Valtuusto (51) Tarkastuslautakunta (7) Keskusvaalilautakunta (5) Elinvoimajaosto (5) Kunnanhallitus (11) Henkilöstöjaosto (5) Nuorisovaltuusto

Valtuusto (51) Tarkastuslautakunta (7) Keskusvaalilautakunta (5) Elinvoimajaosto (5) Kunnanhallitus (11) Henkilöstöjaosto (5) Nuorisovaltuusto Valtuusto (51) Tarkastuslautakunta Keskusvaalilautakunta (5) Kunnanhallitus (11) Elinvoimajaosto (5) Henkilöstöjaosto (5) Nuorisovaltuusto Vanhusneuvosto Vammaisneuvosto Nimistötoimikunta Perusturvavaliokunta

Lisätiedot

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava

Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa. va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Poliittisten johtamis- ja päätöksentekojärjestelmien uudistaminen ARTTU2 -kunnissa va kehittämispäällikkö Jarkko Majava Tausta Pohjautuu 40 ARTTU2-kunnalle tehtyyn kyselyyn Kuntien poliittisten johtamis-

Lisätiedot

SÄÄD Ö SK O K O E L M A

SÄÄD Ö SK O K O E L M A 1 (5) Kotkan kaupungin SÄÄD Ö SK O K O E L M A 2019 Nro 11 VARHAISKASVATUKSEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointilautakunnan

Lisätiedot

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä

Kärkölän kunnan KH KV KÄRKÖLÄN KUNTA puh Virkatie Järvelä Kärkölän kunnan KH 4.9.2017 KV 18.9.2017 KÄRKÖLÄN KUNTA puh. 044 770 2200 karkolan.kunta@karkola.fi Virkatie 1 16600 Järvelä www.karkola.fi KÄRKÖLÄN STRATEGIA Sisällys VISIO... 3 ARVOT... 3 STRATEGIAN

Lisätiedot

TEHTÄVIEN VAATIVUUS OSAAMISPROFIILI JOHTAVAT VIRANHALTIJAT

TEHTÄVIEN VAATIVUUS OSAAMISPROFIILI JOHTAVAT VIRANHALTIJAT TEHTÄVIEN VAATIVUUS OSAAMISPROFIILI JOHTAVAT VIRANHALTIJAT Vakanssi: Palvelualuejohtaja Perustehtävä: Johtaa ja kehittää palvelualuettaan/palvelualueitaan kokonaisvaltaisesti ja strategian mukaisesti koko

Lisätiedot

Laura Suojanen Kehittämispäällikkö HUS Perusterveydenhuollon yksikkö.

Laura Suojanen Kehittämispäällikkö HUS Perusterveydenhuollon yksikkö. Laura Suojanen Kehittämispäällikkö HUS Perusterveydenhuollon yksikkö laura.suojanen@hus.fi www.hyvakierre.fi HUS PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ 3/2019 HUSin toimitusjohtaja 10,5 vakanssia (15 henkilöä)

Lisätiedot

Tämä kumoaa seuraavat säännöt ja ohjeet: - hallinto- ja konsernipalvelut delegointisääntö talous- ja hallintojohtajan päätös

Tämä kumoaa seuraavat säännöt ja ohjeet: - hallinto- ja konsernipalvelut delegointisääntö talous- ja hallintojohtajan päätös RIIHIMÄEN KAUPUNKI HALLINTO- JA KONSERNIPALVELUT DELEGOINTISÄÄNTÖ Talous- ja hallintojohtajan päätös 14.3.2019/ 63 Voimaantulo 15.3.2019 Tämä kumoaa seuraavat säännöt ja ohjeet: - hallinto- ja konsernipalvelut

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus

VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN RAPORTOINTI/HALLINTOPALVELUT Kunnanhallitus Yleishallinnon ja elinkeinotoimen toteutuma tulosyksiköittäin ajalla 1.1.- ja tilinpäätösennuste. Yleishallinto,

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin viestintäsuunnitelma 2018

Ylöjärven kaupungin viestintäsuunnitelma 2018 Ylöjärven kaupungin viestintäsuunnitelma 2018 Kaupunginhallitus 5.3.2018 Viestintää yhteisin periaattein Ylöjärven kaupungin viestintää toteutetaan hajautetusti mutta yhteisin periaattein. Yleisenä ohjeena

Lisätiedot

TATU toimenpiteet johtokunnan alaisissa liikelaitoksissa. Palveluliikelaitosten johtokunta 11.6.2014

TATU toimenpiteet johtokunnan alaisissa liikelaitoksissa. Palveluliikelaitosten johtokunta 11.6.2014 TATU toimenpiteet johtokunnan alaisissa liikelaitoksissa Palveluliikelaitosten johtokunta 11.6.2014 PALIN tarkoituksena on osallistua Espoon TATU-ohjelmaan valmistelemalla siihen seuraavia asioita: 1.

Lisätiedot

Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen

Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen Henkilöstön näkökulma johtamisjärjestelmän uudistukseen Valtuustoseminaari 13.6.2019 Nina Gros Henkilöstöjohtaja Esityksen sisältö Aineistot 1. Henkilöstökokemus 2. Lähiesimiestyön tila 3. Johdon näkemys

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013

Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Luottamushenkilöiden perehdytys 2013 Kaupunginhallituksen toimiala Kaupunginjohtaja Juha Majalahti Hallinto- ja talousjohtaja Annu Kalliaisenaho Hallintopäällikkö Jarkko Luukkonen Kehittämispäällikkö Satu

Lisätiedot

2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA

2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA 2.8. YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA Toimiala vastaa Joroisten kunnan ympäristötoimen viranomaispalvelujen tuottamisesta. Ympäristötoimen toimialaan kuuluvat rakennusvalvonta, ympäristönvalvonta, maa-ainesasiat

Lisätiedot

127 Hallintajohtajan virka / talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen

127 Hallintajohtajan virka / talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 12/2015 1 (6) 127 Hallintajohtajan virka / talous- ja hallintojohtajan viran täyttäminen KNGDno-2015-711 Valmistelija / lisätiedot: Johanna Luukkonen johanna.luukkonen@kangasniemi.fi

Lisätiedot

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.

KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ. Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1. KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI KESKUSVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ Voimaantulo Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2008 69 1.1.2009 Toiminta-ajatus 1 Keskusvirasto huolehtii kaupunginvaltuuston,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10

JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 JYVÄSKYLÄN SEURAKUNTA TUKIPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kirkkovaltuustossa 14.12.2015, 10 1 LUKU TUKIPALVELUIDEN TOIMINTA-AJATUS, RAKENNE JA TEHTÄVÄT 1 Toiminta-ajatus Jyväskylän seurakunnan tukipalveluiden

Lisätiedot

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA

TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA TYÖTURVALLLISUUS OSANA TYÖHYVINVOINNIN JOHTAMISTA Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä, Seinäjoen kaupunki TYÖHYVINVOINTISEMINAARI 7.-8.2.2018 MÄÄRITELMIÄ - Työhyvinvointi kuvaa työntekijän

Lisätiedot

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg

Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg Me teemme yhdessä Uutta Tuusulaa! Hyvinvointiseminaari Arto Lindberg 3.10.2017 3. Tulevaisuuden kunnan kysymystä: Mistä tulemme? Missä olemme? Mihin haluamme mennä? Hallitus päätti neuvottelussaan 5.7.2017,

Lisätiedot

KH KV

KH KV Kiteen kaupungin palveluohjelma 2010 KH 10.5.2010 112 KV 17.5.2010 26 Sisältö 1. Palveluohjelman tarkoitus ja suhde kaupunkistrategiaan... 1-2 2. Palveluohjelman oleellisimmat päämäärät, toteuttaminen

Lisätiedot

Haminan kaupunginhallitus

Haminan kaupunginhallitus 1 Haminan kaupunginhallitus 19.6.2017 Sisällysluettelo 1 Kaupunginhallituksen toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Konsernipalveluiden henkilöstön toimivalta... 3 3 Haminan Vesi -liikelaitoksen henkilöstön

Lisätiedot

Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä

Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä YHTYMÄKOKOUS TARKASTUSLAUTAKUNTA HALLITUS VT. KUNTAYHTYMÄN JOHTAJA Ari Loppi Maija Kirvesoja PIRKANMAAN AMMATTIOPISTO Nuorten koulutuspalvelut VS. REHTORI Leena

Lisätiedot

Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö

Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö Mäntsälän kunta Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö Toimintasääntö 1.4.2019 lukien LUONNOS Sisällysluettelo Konsernipalvelut toimialan toimintasääntö... 2 1. Toimintasäännön perusta ja tarkoitus...

Lisätiedot

Aluehallinto turvallisuusalan yhteistoiminnan tekijänä

Aluehallinto turvallisuusalan yhteistoiminnan tekijänä Aluehallinto turvallisuusalan yhteistoiminnan tekijänä Maanpuolustuskorkeakoulu 1 Käsittely Alueista ja alueellisuudesta Yhteistoiminnan integraatiotasot Näkökulmia turvallisuuden yhteistoimintaan Turvallisuuden

Lisätiedot

-3, KH 5.10.2015 16:00. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus 5.10.2015

-3, KH 5.10.2015 16:00. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus 5.10.2015 -3, KH 5.10.2015 16:00 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 5.10.2015 Esityslista 21/2015 -2, KH 5.10.2015 16:00 Kokousaika Maanantai 5.10.2015 klo 16.00 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN

Lisätiedot

Valtion. ylimmän johdon valintaperusteet

Valtion. ylimmän johdon valintaperusteet Valtion ylimmän johdon valintaperusteet pähkinänkuoressa Valtionhallinnon johtajapolitiikkaa koskevan valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti valtiovarainministeriö on täsmentänyt yhdessä ministeriöiden

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Lautakunnan 5.5.2009 hyväksymä versio SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Yleiset määräykset Pietarsaaren sosiaali- ja terveyslautakunta on se toimielin, jolla sosiaali- ja terveydenhuoltolainsäädännön

Lisätiedot

Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe

Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe Rakenne- ja johtamisjärjestelmätyö Valmisteluvaihe 14.8.2018 Rakenteen ja johtamisjärjestelmän valmistelu 6/2018-9/2018 Johtoryhmä 1.6.2018 Muutosta valmisteleva viestintä Toimialojen johtoryhmät Toimialojen

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuripalvelut; tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Kulttuuri- ja museotoimen investointisuunnitelman

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNGIN KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN KAUPUNGIN KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN KAUPUNGIN KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 4.11.2013 96 1 Soveltamisala Kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan alaisuudessa toimivan keskushallinnon toimintaan sovelletaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (6) 108 Toimialan palvelukokonaisuuksien ason virkojen täyttömenettely ja kelpoisuusehdot HEL 2016-013422 T 01 01 00 Päätös päätti, että toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (5) 5 Kaupunkiympäristön toimialan hallintojohtajan viran täyttäminen HEL 2016-014177 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää ottaa kaupunkiympäristön

Lisätiedot

Konserni- ja hallintopalveluiden toimialue jakaantuu neljään vastuualueeseen:

Konserni- ja hallintopalveluiden toimialue jakaantuu neljään vastuualueeseen: Konserni- ja hallintopalvelut Delegointisääntö 1 Tausta ja tarkoitus Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 24.4.2017 Riihimäen kaupungille uuden hallintosäännön. Kaupunginhallituksen toiminta on jaettu kolmeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (5) 305 Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja koordinointi Helsingissä HEL 2018-004236 T 06 01 02 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Pöydällepanoehdotus:

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä.

Kuntayhtymän johtaja toimii yhtymähallituksen esittelijänä. Yhtymähallitus 194 07.12.2011 Yhtymävaltuusto 12 14.12.2011 Yhtymähallitus 70 11.04.2012 Hallintosäännön muutos YhtHall 194 7.12.2011 Johtotiimi 30.11.2011 Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Lisätiedot

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA

TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA TIEDOSTA TURVAA MITEN TYÖPAIKALLA HYÖDYNNETÄÄN TIETOA Työturvallisuuspäivän alueseminaari 28.4.2017 Seinäjoki Työsuojelu- ja turvallisuuspäällikkö Elina Hihnala-Mäkelä Seinäjoen kaupunki / Henkilöstöhallinto

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Kaupunkistrategia n Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Kulttuuri-, Museo- ja Nuorisotoimen investointisuunnitelman päivittäminen lautakunnassa (08/2010) Asian

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Sivu 1 / 5 PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Vuonna 2017 kunta järjesti kuntalaisille peruspalvelut, huolehti infrastruktuurista ja kehitti kunnan elinvoimaisuutta asetettujen tavoitteiden mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (5) 7 Sosiaali- ja terveystoimialan hallintojohtajan viran täyttäminen HEL 2016-014168 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää ottaa sosiaali-

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig

O Osaava-ohjelma Programmet Kunnig n taustaa Hallitusohjelman tavoite "Opettajan työn houkuttelevuutta parannetaan kehittämällä työolosuhteita. Koulutuksen järjestäjille säädetään velvoite huolehtia siitä, että henkilöstö saa säännöllisesti

Lisätiedot