POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS, LIIKENNE- JA INFRASTRUKTUURI-VASTUUALUE

LIEVENTÄMISTOIMENPITEET 16X147840 Lokakuu 2013 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS, LIIKENNE- JA INFRASTRUKTUURI-VASTUUALUE Hailuodon tieyhteyshankkeen vaikutukset Natura-alueille Lieventämistoimenpiteet

Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus, liikenne- ja infrastruktuuri-vastuualue Hailuodon tieyhteyshankkeen vaikutukset Natura-alueille Lieventämistoimenpiteet Sisältö 1 TAUSTATIEDOT JALIEVENTÄMISTOIMENPITEIDEN TAVOITTEET... 1 2 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN NATURA-LAUSUNTO... 2 2.1 Vaikutusalue... 2 2.2 Mahdolliset haitalliset vaikutukset Natura-alueilla... 3 3 MUUTOKSET HANKKEESSA LAUSUNNON ANTAMISEN JÄLKEEN... 6 4 RANTA- JA JÄÄEROOSIO... 7 4.1 Hailuodon alueen jääeroosio, jatkoselvitys 2013... 7 4.2 Rantavoimat ja jääeroosio hankealueella... 7 5 PENGERTIEN VAIKUTUKSET JÄÄEROOSIOON... 8 5.1 Vaikutusmekanismit... 8 5.2 Alueellinen kohdentuminen Natura-alueille... 9 5.3 Kohdentuminen rannan korkeusvyöhykkeillä... 11 5.4 Esiintymisfrekvenssi... 12 6 MAHDOLLISET LIEVENTÄMISTOIMENPITEET JA -KEINOT SEKÄ NIIDEN EKOLOGISET JA TOIMINNALLISET PERUSTEET... 14 6.1 Luontotyypit... 15 6.1.1 Merenrantaniityt... 15 6.1.2 Ulkosaariston luodot ja saaret... 16 6.1.3 Vedenalaiset hiekkasärkät... 17 6.1.4 Laajat matalat lahdet... 17 6.1.5 Itämeren hiekkarannat... 18 6.2 Lajit... 18 6.2.1 Nelilehtivesikuusi... 18 6.2.2 Upossarpio... 20 6.2.3 Rönsysorsimo... 23 6.2.4 Ruijanesikko... 24 6.2.5 Etelänsuosirri... 26 6.2.6 Kiljuhanhi... 27 6.3 Jään liikepotentiaalin säilyttäminen... 28 7 ESITETTÄVÄT LIEVENTÄMISTOIMENPITEET... 29 7.1 Toimenpiteiden tavoitteet ja perusteet... 29 7.2 Lievennystoimenpiteet... 30

7.2.1 Lauttaväylän auki pito... 30 7.2.2 Muut lieventämistoimenpiteet... 31 7.3 Arvio lieventämistoimenpiteiden vaikuttavuudesta... 32 7.4 Rahoitus ja siihen sitoutuminen... 33 8 LÄHTEET... 34 Liitteet Liite 1 Valokuvaliite Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei saa kopioida tai jäljentää missään muodossa ilman Pöyry Finland Oy:n antamaa kirjallista lupaa. Kuvat: Aija Degerman, Ella Kilpeläinen, Antje Neumann, Tiina Sauvola, Harri Taavetti Pöyry Finland Oy Yhteystiedot PL 20, Tutkijantie 2 A 90590 OULU puh. 010 33280 sähköposti etunimi.sukunimi@poyry.com www.poyry.fi

1 1 TAUSTATIEDOT JALIEVENTÄMISTOIMENPITEIDEN TAVOITTEET Hailuodon kiinteän tieyhteyden ja Oulunsalo-Hailuoto tuulipuistohankkeen YVAmenettely toteutettiin vuosina 2008 2010. Tämän jälkeen hankkeita on viety eteenpäin ja sen tiimoilta on tehty runsaasti lisäselvityksiä ja arviointeja, joista voidaan mainita mm.: Merialueen osayleiskaavaluonnokset 2010 Kiinteän yhteyden yleissuunnitelma 2010 2011 Natura-lausunnot 12/2010 ELY-y:lta ja 1/2011 YM:ltä Täydentävät selvitykset: o Jääeroosioselvityksen täydentäminen. Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2011. o Oulunsalo-Hailuoto merituulipuisto ja kiinteä tieyhteys: Luontoselvitys. Pöyry 2011. o Täydentävät Natura-arvioinnit 2011 Natura-asiantuntijatapaamisia mm. 10.8.2011 ja 11.4.2012 Natura-lausunnot täydennetyistä arvioinneista 6/2012 Hankkeiden osayleiskaavaluonnoksen osalta ympäristöministeriö antoi osayleiskaavaa koskevan Natura-lausunnon kesäkuussa 2012. Lausunnossa otettiin ensisijaisesti kantaa kiinteän liikenneyhteyden ja tuulipuiston yhteisvaikutuksiin. Lausunnossaan Ympäristöministeriö totesi, että hankkeella on tai saattaa olla kirjeessä tarkemmin kuvattuja merkittävästi heikentäviä vaikutuksia alueen suojelutavoitteisiin. Natura-lausunnon johtopäätöksissä todetaan, että luonnonsuojelulain 66 :n asianmukainen soveltaminen edellyttää, että mahdolliset lieventävät toimet perustuisivat toimijaa sitoviin viranomaispäätöksiin. Syyskuussa 2012 pidettiin ympäristöministeriössä neuvottelu, jossa Hailuotohankkeiden ohjausryhmä halusi selvittää osayleiskaavan jatkamismahdollisuuksia liikennehankkeen osalta. Neuvottelun tuloksena päädyttiin ratkaisuun, että ELY ympäristö- ja liikennevastuualueet yhdessä kuntien ja konsulttien kanssa ryhtyvät selvittämään ja suunnittelemaan Natura-vaikutusten lieventämistoimenpiteitä. ELY-keskuksen ympäristövastuualueen roolia on tarkennettu niin, että luonnonsuojeluyksikkö antaa hankkeessa asiantuntijaohjausta. Lieventämistoimenpiteiden suunnittelemiseksi perustettiin työryhmä, joka yhdessä konsultin kanssa laati erillisen työohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi. Työryhmään kuuluivat seuraavat jäsenet: Risto Leppänen, pj Päivi Hautaniemi Markku Maikkola Matti Tynjälä/Riikka Hannila Asiantuntijat: Eero Melantie POP ELY, liikenne ja infra POP ELY, liikenne ja infra Hailuodon kunta Oulun seudun ympäristötoimi POP ELY, ympäristö

Jorma Pessa Konsultit: Kari Kainua Ella Kilpeläinen Tapio Tuuttila, siht. POP ELY, ympäristö Pöyry Finland Oy Pöyry Finland Oy Airix Ympäristö Oy Jääeroosion osalta asiantuntijoina toimivat professori Matti Leppäranta Helsingin yliopistosta ja tekniikan tohtori Mauri Määttänen Lujari Oy:stä. Työn yhteydessä Matti Leppäranta laati erillisselvityksen, jossa hän tarkensi aiemmin tehtyä jääeroosioraporttia muun muassa jään liikkeiden, termomekaanisen eroosion, liikenneyhteyden vaikutusten sekä ympäristöolojen säilyttämisen osalta. Työohjelman mukaisiin aivoriihien työskentelyyn osallistuivat lisäksi seuraavat asiantuntijat: Tupuna Kovanen Sari Lajunen Markku Tönkyrä Urpo Ruonala Maarit Parrila Ari Nurkkala Essi Keskinen Olli-Matti Tervaniemi Jukka Kaakinen Aija Degerman Aappo Luukkonen Eero Taskila Lotta Lehtinen Annamari Markkola Sami Aikio Kari Koivula POP ELY, ympäristö Liikennevirasto Hailuoto Hailuoto Hailuodon kunta Hailuodon kunta Metsähallitus, Luontopalvelut Metsähallitus, Laatumaa Oulun seudun sähkö Pöyry Finland Oy Pöyry Finland Oy Pöyry Finland Oy Pöyry Finland Oy Oulun Yliopisto, Biologian laitos Oulun Yliopisto, Biologian laitos Oulun Yliopisto, Biologian laitos Tämän työn tavoitteena on esittää ne toimet, joiden avulla voidaan varmistaa, että hankkeen vaikutusalueen Natura-alueiden lisääntymis- ja levähdyspaikat säilyvät ekologisesti toimivina eikä merkittävästi heikentäviä vaikutuksia ilmene niiden luontotyypeille eikä lajeille, jolloin poikkeuslupaa hankeen toteuttamiseen ei tarvita. 2 YMPÄRISTÖMINISTERIÖN NATURA-LAUSUNTO 2.1 Vaikutusalue Ympäristöministeriön lausunnon lähtötietona olevan aiemman selvityksen (POPELY 2011) mukaan kiinteän tieyhteyden vaikutukset ilmenevät voimakkaimmin Riutunkari Nenännokka välisellä ranta-alueella, missä jään siirtymät maalle pienentyisivät. Selvityksessä päädyttiin myös päätelmiin, että Isomatalalla ja Säärenperässä siirrokset voivat 2

hieman pienentyä (Isomatala- Härkäsäikän alue) ja tielinjan pohjoispuolella oleviin luotoihin lounaasta tuleva jääeroosio jää pois. Lännen luoteen suunnasta tuleva jääeroosio säilyy. Avoimeksi kysymykseksi jäi kuinka kriittinen on lounaasta tuleva jääeroosio. Lisäksi vaikutuksia arvioitiin kohdistuvan seuraaville Natura-alueiden ulkopuolisille alueille: Huikun eteläiselle ranta-alueelle penkereen päästä noin 5 km matkalle, penkereen päiden pohjoisella puolella 2 3 km matkalla jääeroosio etelän-lounaan suunnista jää pois. Muualla vaikutukset arvioitiin vähäisiksi (Kuva 1). 3 Kuva 1 2011). Tuulipuiston ja kiinteän liikenneyhteyden vaikutus jääeroosioon (POPELY 2.2 Mahdolliset haitalliset vaikutukset Natura-alueilla Osayleiskaavaa koskevassa lausunnossaan, joka sisälsi sekä tuulipuiston että kiinteän liikenneyhteyden, ympäristöministeriö toi esille seuraavia merkittäviä tai mahdollisesti merkittäviä vaikutuksia alueellisesti, luontotyypeittäin tai lajeittain, jotka on esitetty seuraavassa Natura-alueittain. Natura-alueiden sijainti on esitetty kuvassa Kuva 1. Isomatala-Maasyvänlahti, FI1100203 Luontotyypit - Merenrantaniityt (1630), heikentyvästä jääeroosiosta kohdistuva vaikutus on merkittävästi heikentyvä, kohdistuu juuri kriittiseen rantavyöhykkeeseen. - Ulkosaariston luodot ja saaret (1620), Ulkoriisin luodolla jääeroosiolla todennäköisesti tärkeä merkitys. Eliölajit - Ruijanesikko (VU), jääeroosion mahdollinen lieventyminen voi aiheuttaa merkittävää heikentymistä lajille.

- Upossarpion (EN), pitkäaikaisten merkittävien vaikutusten mahdollisuutta ei voida sulkea pois. - Nelilehtivesikuusi (EN), jääeroosion lieventymisen aiheuttaman umpeenkasvu heikentää lajin säilymismahdollisuuksia entisestään. - Rönsysorsimo (CR), rantaviivan avoimena säilyminen edellyttää eroosiota, eroosion heikentymisen vaikutus selvästi merkittävä. - Etelänsuosirri (CR), jääeroosion lieventymistä on pidettävä merkittävänä heikentymisenä. - Kiljuhanhi (CR), jääeroosion heikentymisestä johtuva rantaniittyjen umpeenkasvu olisi merkittävää heikentämistä. Vedenkorkeuden muutos - Korkean veden osuminen juuri pesimäkauteen olisi vaikutuksiltaan merkittävä. Alueiden eheys - Pengertien ja tuulipuiston yhteisvaikutusten merkittävyyttä ei voida sulkea pois. Säärenperä ja Karinkannanmatala, FI1105201 Luontotyypit - Vedenalaiset hiekkasärkät (1110) liikkuvien jäiden aiheuttama pohjaeroosion vähentyminen, ei voida pitää pois suljettuna, etteivätkö vaikutukset voisi olla merkittäviä. - Merenrantaniityt (1630), heikentyvästä jääeroosiosta kohdistuva vaikutus on merkittävästi heikentyvä, kohdistuu juuri kriittiseen rantavyöhykkeeseen. - Ulkosaariston luodot ja saaret (1620), jääeroosio lieventyy, jääeroosiolla ominaispiirteille tärkeä merkitys, sen vuoksi ei ole perusteltua sulkea pois heikentävien vaikutusten mahdollisuutta. Eliölajit - Ruijanesikko (VU), jääeroosion mahdollinen lieventyminen voi aiheuttaa merkittävää heikentymistä lajille. - Upossarpio (EN), pitkäaikaisten merkittävien vaikutusten mahdollisuutta ei voida sulkea pois. - Rönsysorsimo (CR), alueen suojeluperusteena, edellä on todettu, että rantaviivan avoimena säilyminen edellyttää eroosiota, eroosion heikentymisen vaikutus selvästi merkittävä. - Etelänsuosirri (CR), lajin elinympäristöihin kohdistuva vaikutus arvioidaan lyhyellä aikavälillä todennäköisesti vähäiseksi. Pienestä populaatiokoosta ja lajin vaateliaista elinympäristövaatimuksista johtuen merkittävyys saattaa kuitenkin olla pidemmällä aikavälillä kohtalainen. 4 Vedenkorkeuden muutos - Korkean veden osuminen juuri pesimäkauteen olisi vaikutuksiltaan merkittävä.

Alueiden eheys Liminganlahti, FI1102200 - Pengertien ja tuulipuiston yhteisvaikutusten merkittävyyttä ei voida sulkea pois. Luontotyypit - Laajat matalat lahdet (1160), osa vastaa myös vedenalaisia hiekkasärkkiä. Matalien hiekkapohjaisten rantojen osalta jääeroosion heikentyminen ja kiintoaineksen kerääntyminen rantavesiin voi aiheuttaa heikentäviä vaikutuksia ko. luontotyypille. - Merenrantaniityt (1630), heikentyvästä jääeroosiosta kohdistuva vaikutus on merkittävästi heikentyvä, kohdistuu juuri kriittiseen rantavyöhykkeeseen. - Itämeren hiekkarannat (1640), esiintymä on pieni, mutta Nenännokan alueella voi olla merkittäviä yhteisvaikutuksia. Eliölajit - Ruijanesikko (VU), merkittäviä heikentäviä vaikutuksia ei voida sulkea pois. - Upossarpio (EN), pitkäaikaisten merkittävien vaikutusten mahdollisuutta ei voida sulkea pois. - Nelilehtivesikuusi (EN), pitkäaikaisten merkittävien vaikutusten mahdollisuutta ei voida sulkea pois. - Etelänsuosirri (CR) ja kiljuhanhi (CR), jääeroosion lieventymistä on pidettävä merkittävänä heikentymisenä. Alueiden eheys ja muu linnusto Perämeren saaret, FI300302 - Pengertien ja tuulipuiston yhteisvaikutusten merkittävyyttä ei voida sulkea pois. Luontotyypit - Vedenalaiset hiekkasärkät (1110), on merkitystä, erityisesti lounaan puolelta suuntautuva eroosio poistuisi lähes kokonaan. Mahdollisia vaikutuksia ei voida kuitenkaan pitää merkittävinä. - Ulkosaariston luodot ja saaret (1620), paikalliset muutokset (Jussinmatala ja lähiluodot) huomattaviakin. Kuitenkin kokonaisuus huomioon ottaen vaikutuksia ei voida pitää merkittävinä. - Merenrantaniityt (1630), sijaitsevat useissa kohdin lounaanpuoleisilla rantaalueilla erityisesti Kellon Kraaselissa. Luontotyypille kohdistuvia merkittäviä vaikutuksia ei voida sulkea pois. Eliölajit - Ruijanesikko (VU), merkittäviä heikentäviä vaikutuksia ei voida sulkea pois. - Upossarpio (EN), eroosion heikentyminen lounaanpuoleisilla rannoilla, merkittävien vaikutusten mahdollisuutta ei voida sulkea pois. - Etelänsuosirri (CR), merkittävien vaikutusten mahdollisuutta ei voida sulkea pois. 5

3 MUUTOKSET HANKKEESSA LAUSUNNON ANTAMISEN JÄLKEEN Ympäristöministeriön Natura-lausunto koski kaavoitushanketta, jossa kiinteän tieyhteyden lisäksi oli mukana laaja tuulivoimapuistohanke. Lausunnon antamisen jälkeen hanke on merkittävästi muuttunut tuulivoimapuiston jäätyä pois (Kuva 2). Yhteisvaikutuksia tuulivoimapuiston kanssa ei siis enää ole, joten erityisesti turbiinien mahdolliset vaikutukset linnustoon törmäysriskin ja häiriintymisen kautta ovat jääneet kokonaan pois. Samoin perustusten, väylien ja kaapelointien rakentamiset vesialueille, joilla voisi olla vaikutuksia vedenalaiseen luontoon, ovat jääneet pois. Myös jään liikkeisiin vaikuttava tuulivoimaloiden perustusten pois jäänti vähentää omalta osaltaan jääkenttää paikallaan pitäviä voimia. Professori Leppärannan tekemät jatkoselvitykset jäiden liikkeistä ja mekaniikasta sekä jääeroosion eri tyypeistä ovat selventäneet kuvaa ja auttaneet rajaamaan vaikutusalueita edellisselvitystä selvästi suppeammiksi. 6 Kuva 2. Suunnitelmakartta sekä havainnekuva tieyhteyshankkeesta (Oulunsalo-Hailuoto projektien havainnollistaminen, WSP Environmental Oy).

7 4 RANTA- JA JÄÄEROOSIO 4.1 Hailuodon alueen jääeroosio, jatkoselvitys 2013 Tämän työn yhteydessä professori Matti Leppäranta (2013) jatkoi vuoden 2011 raportin (POPELY 2011) pohjalta työtään Hailuodon liikenneyhteyden osalta. Kirjallisuusselvitysten, maastotyön, haastattelujen ja edellisen selvityksen aineiston uudelleen tarkastelun pohjalta arviota voitiin tarkentaa. Olennaisin tarkennus liittyi niin sanottuun termomekaaniseen jääeroosioon, jonka merkitys tarkastelualueella on selvästi suurempi kuin aiemmin arvioitiin. Termomekaanisella eroosiolla tarkoitetaan ilmiötä, jossa pohjaan jäätynyt jää nostaa pohja-ainesta vedenkorkeuden noustessa ja vapauttaa sen myöhemmin takaisin pohjaan ja aiheuttaa eroosiota rantalinjan tuntumassa. Vaikutusalue on laaja laakeilla rannoilla, ulottuen satojen metrien päähän keskiveden linjasta. Eroosioprosessin merkitystä vahvistaa sen säännöllisyys Suomen puoleisen Perämeren loivilla rannoilla. Se on voimakas erityisesti silloin, kun jää muodostuu matalaan veteen, mikä on normaali ilmiö hankealueella. Tarkemmin jään liikkeitä ja vaikutuksia on käsitelty Leppärannan vuoden 2013 jatkoselvitysraportissa. Termomekaanista eroosiota koskevan johtopäätöksen perusteella voitiin raportissa aiempaa tarkemmin rajata pengeryhteyden alueellisia vaikutuksia, sillä tiehankkeella ei ole termiseen eikä termomekaaniseen eroosioon heikentäviä vaikutuksia. Raportin mukaan maayhteys voi jopa voimistaa termomekaanista eroosiota, kun patovaikutuksen takia korkeat vedet voivat nousta jääpeiteaikana hieman nykyistä ylemmäksi. 4.2 Rantavoimat ja jääeroosio hankealueella Rantoja muokkaavia tekijöitä ovat muun muassa aallokko, tuuli, vedenkorkeuden vaihtelut, maankohoaminen, horisontaalinen ja vertikaalinen jääeroosio ja ihmisen toiminta (esim. laidunnus ja niitto, laivaliikenne). Rantojen vähittäinen muuntuminen ja kasvillisuusvyöhykkeiden siirtyminen maankohoamisen myötä on sinällään rantojen luontainen tapahtuma. Jääeroosiolla tarkoitetaan jäiden liikkeistä johtuvaa rannan kulutusta ja muokkausta. Merellisessä jääkentässä tapahtuu siirroksia kolmen mekanismin avulla (Leppäranta 2013): (1) Lämpölaajeneminen aiheuttaa pieniä, muutamien metrien mittaisia siirtymiä. Jään lämpölaajenemiskerroin on 5x10 5 C 1, joten 10 km levyinen jääkenttä laajenee 5 m, jos lämpötila nousee 10 C. (2) Vertikaalisia siirroksia tapahtuu vedenkorkeuden muutosten myötä. Perämerellä Oulun Raahen alueella vedenkorkeus vaihtelee noin -1,5 m ja +2,0 m välillä keskiveteen eli nk. liittoveteen nähden. (3) Merellinen jääkenttä on niin laaja, että voimakas tuuli kykenee ajamaan sen liikkeeseen, jolloin puhutaan ajojäästä. Kaksi ensimmäistä mekanismia toimivat koko talven ajan, kun taas Hailuodon ja mantereen välisellä alueella kolmas mekanismi toimii vain kun jää on riittävän ohutta. Mekaanisen tuulen aiheuttaman maalle työntyvän jääeroosion syntyedellytykset ovat Leppärannan (2013) mukaan seuraavat:

- rannan läheisen jään paksuus on ainakin 15 cm, sillä muutoin jää rikkoutuu teleiksi lähellä rantaa eikä pääse työntymään pitkälle maalle - rannanläheisen jään paksuus on alle 30 cm, sillä paksumpi jää tukeutuu jo kiintojääksi, eikä tuulen voima ole riittävä sitä rikkomaan ja saattamaan liikkeelle - tuulen voiman on oltava 10 50 kn/m, mikä Hailuodon ja mantereen välillä tarkoittaa sitä, että tuulen nopeus tulee olla yli 20 m/s ja koko alueen tulee olla jäässä, jotta tuulella on riittävä pyyhkäisymatka - jään työntöä edeltää vedenpinnan huomattava yli 1 metrin nouseminen (keskiveden suhteen), mikä on mahdollista etelän lounaan suuntaisilla. Leppärannan (2013) mukaan Hailuodon ja mantereen välisellä alueella tärkeimmät ranta-alueen jääeroosiolajit ovat termomekaaninen eroosio ja mekaaninen eroosio. Edellisessä maa-ainesta ja kasvillisuutta siirtyy matalilla alueilla jäähän jään kasvettua pohjaan asti ja pohjaan jäätynyt jää pääsee sitten liikkumaan vedenkorkeuden muuttuessa. Jälkimmäisessä tuuli ajaa jäätä rantaan suurina levyinä. Termomekaaninen eroosio voi vaikuttaa yli 500 m päähän rannasta, ja sitä esiintyy lähes vuosittain (Kuva 3). Mekaaninen eroosio vaikuttaa korkeintaan 200 m päähän, ja merkittävää työntöä esiintyy 5 10 vuoden välein paikasta riippuen. Sekundääriset jääeroosiolajit ovat ahtojäiden kasautuminen matalikoille sekä jään lämpölaajenemisen aiheuttama jään työntö. Luodonselällä ei ole havaittu ahtojäitä. Vain Hailuodon Siikajoen salmen länsiosissa voi kyntäviä ahtojäitä esiintyä, mutta penger ei vaikuta sinne asti. Jään lämpölaajenemista tapahtuu vuosittain, mutta se on kokonaisvaikutukseltaan vähäistä, eikä hankkeella ole siihen vaikutusta. Jääeroosio ja aallokko ovat tärkeitä mekanismeja Perämeren rannikkoalueen luonnon uudistajana ja biodiversiteetin ylläpitäjänä. 8 Kuva 3. Vasemmassa kuvassa kuvassa maa-ainesta on siirtynyt niitylle jään mukana. Oikeanpuoleisessa kuvassa jäiden repimää pajukkoa. Kuvattu Isomatalan Naturaalueella toukokuussa 2013. 5 PENGERTIEN VAIKUTUKSET JÄÄEROOSIOON 5.1 Vaikutusmekanismit Jatkoselvitysraportin (Leppäranta 2013) mukaan suunniteltu maayhteys muodostaa tutkimusalueen jäälle kiinteän pohjoisreunan. Pengertien reuna ankkuroi jääkenttää helpottaen kiintojään muodostusta. Jäähän kohdistuva tärkein työntövoima tuuli ei muutu merkittävästi pengerryksen takia. Maayhteys vaikuttaa tuuleen suunnilleen leveytensä verran molemmin puolin, mikä on hyvin pieni matka Luodonselän mittoihin verrattuna,

ja samoin maayhteyden vaikutus tuulen pyyhkäisymatkoihin on vähäinen. Siirtymien ollessa 100 m suuruusluokkaa jo olemassa oleva väylä vaimentaa tuulen työntövoiman siirtymistä läpi. Sääoloihin maayhteys ei juuri vaikuta. Lumen ajautuminen ja kinostuminen kylläkin muuttaa lumen paksuutta penkereen molemmin puolin, mutta tämä vaikutus ei ulotu kauas penkereestä. Tuulen puolelta lunta ajautuu pois ja toiselle puolelle kinostuu. Penger lyhentää avovesikaudella tuulen pyyhkäisymatkoja, mikä heikentää hieman aaltoeroosiota. Matalilla laakeilla alueilla aaltoeroosio ei ole voimakas, joten sen heikennyksen merkitys jää vähäiseksi. Kiinteän tieyhteyden vaikutuksista jääoloihin on Leppäranta (2013) todennut jatkoselvityksessään seuraavaa: 1. Jään rakenne ja jään paksuuden kehitys eivät merkittävästi muutu nykytilanteesta. 2. Kiintojää muodostuu nykyoloissa viimeistään, kun jään paksuus on 30 cm. Kun jään paksuus alkaa lähestyä tätä tasoa, muodostuu Luodonselkä liian ahtaaksi jään liikkeelle. Maayhteys ei vaikuta pyyhkäisymatkaan Luodonselän alueella, sillä se sijaitsee tämän alueen reunalla ja nykyisin lauttaväylä vaimentaa työntövoiman läpisiirtoa. Lauttaväylän reunan muuttaminen kiinteäksi reunaksi lisää kuitenkin murtoreunan pituutta tuulen suunnasta riippuen, ja sen takia on odotettavissa, että suurin liikkuvan jään paksuus alenee. Koska jääkentän lujuus kasvaa neliöllisesti paksuuden suhteen, liikkuvan jään maksimi paksuuden muutos on pieni. 3. Jään liike määräytyy pääosin tuulesta ja alueen reunoista. Lounaan puoleisilla tuulilla tuleva työntövoima ei pääse maayhteyden läpi, ja niinpä tämän pohjoispuolelle avautuu railo, kun jää on vielä liikkuvaista. Edelleen pohjoisempana tulee Oulun väylä vastaan, joten pohjoispuolen jääkentässä on vain leikkausvastusta. Maayhteyden eteläpuolella jää ahtoutuu sitä vasten, jos vain jääkentän murtoraja ylittyy. Suurin voima kohdistuu maayhteyteen juuri lounaistuulilla pitkän pyyhkäisymatkan takia, ja lisäksi lounaistuulet nostavat veden pintaa. Arvioitu 30 % lujuuden kasvu tarkoittaa sitä, että 3,5 cm ohuempi jää muodostaa kiintojäätä. Alkutalvesta jää kasvaa keskimäärin 0,8 cm päivässä, jolloin se aika, jolloin jää voi liikkua, lyhenee keskimäärin noin 4,5 vuorokaudella. Mallilaskelmien tulosten perusteella voidaan todeta, että jää liikkuu myös maayhteyden tilanteessa, vaikkakin heikommin. Koska jään liikenopeus pienenee, on myös odotettavissa, että jään ajautuminen rantaan jää lyhyemmäksi maayhteyden länsi- ja itäpuolella maayhteyden rakentamisen jälkeen. Koillistuulilla jää ei pääse hyvin liikkeelle, sillä koillistuulilla vedenpinta laskee ja jää tukeutuu matalikoihin ja rantoihin yhä paremmin. Tämän takia jäät eivät nykyisinkään liiku koillistuulilla. Luoteen ja kaakon suunnilla tilanne ei siis paljon muutu, sillä penkereen tarjoama leikkausvastus on vähäinen jään puristusvastukseen verrattuna. Jään liikkeen käynnistämiseksi tarvitaan näissäkin tapauksissa vedenpinnan nousu alkuehtona, ja näiden sektorien jään liikkeet ovat odotetumpia, jos tilannetta edeltää voimakas lounaisen sektorin tuulitilanne. 5.2 Alueellinen kohdentuminen Natura-alueille Tarkennetun raportin perusteella Leppäranta (2013) on arvioinut kiinteän tieyhteyden vaikuttavan Natura-alueiden jääeroosioon seuraavasti: 9

Isomatala-Maasyvänlahti, FI1100203 Alue on Hailuodon kohdealueen lounaiskolkassa, kaukana pengerlinjalta, ja jääeroosiovaikutukset tulevat sen länsipuolelle etelän-lännen sektorin tuulista, kun taas itäpuolella termomekaaninen eroosio on hallitseva. Nämä eroosiotapahtumat eivät riipu siitä, onko Hailuotoon lautta- tai maayhteys. Koska Isomatala on kiintojään reunan suunnalla, länsipuolen eroosion todennäköisyys on alkutalvesta suurempi kuin Oulunsalon ja Santosen alueella, sillä pyyhkäisymatkat voivat olla pidempiä, kun ulkomerellä on jäätä. Tosin jäiden tarttuminen pohjaan Hailuodon Oulunsalon välillä rajoittaa jään liikettä ja sen myötä mekaanisen eroosion alueita. Isomatalan itäpuolella on laaja eroosiovyöhyke, jota termomekaaninen eroosio kykenee ylläpitämään. Isomatalan Maasyvänlahden Natura-alueisiin ei siis maayhteyden rakentamisella ole kuin korkeintaan vähäisiä vaikutuksia. Perämeren saaret, FI300302 Maayhteyden vaikutuksesta jään paineet laskevat hieman lauttaväylän pohjoispuolisilla saarilla lounais- ja etelätuulilla ja tällöin myös niistä suunnista tuleva jääeroosio heikkenee hieman. Lännen ja pohjoisen välisestä sektorista puhaltavien tuulien vallitessa sen sijaan eroosioon ei tule kuin korkeintaan vähäisiä muutoksia. Matalilla luodoilla termomekaaninen eroosio vaikuttaa sekä myös aaltoeroosion rooli on merkittävä. Alueella on selvästi nähtävissä, että puusto alkaa vahvistua, kun luodon korkeus ylittää vedenkorkeuden maksimin. Tämän perusteella mekaanista jääeroosiota ei voi pitää tärkeänä. Akionlahti on penkereen vaikutusten ulkopuolella. Kaiken kaikkiaan maayhteyden rakentamisella on korkeintaan vähäisiä vaikutuksia lauttaväylän pohjoispuolella olevien Natura-alueiden luonnontilaan. Ojakylänlahti ja Kengänkari, FI1100204 Penkereellä ei ole vaikutusta. Mekaanisesta jääeroosiosta ei siellä havaintojen mukaan esiinny, mikä on ymmärrettävää, sillä alkuehtojen kehittyminen on sangen epätodennäköistä. Liminganlahti, FI1102200 Nenännokan alueella suunnitelman mukainen penger aiheuttaa jään paineiden kasvua penkereen eteläpuolella, mutta Nenännokka on jo kauempana pengerkorvasta ja siksi siellä muutos on vähäisempi. Jään siirrokset voivat kiinteän reunan takia hieman lyhentyä. Näin ollen alueella penkereestä Nenännokkaan penkereellä on jonkin verran vaikutuksia. Liminganlahdella voi tapahtua mekaanista jääeroosiota lännen luoteen suunnan tuulilla, harvemmin kuin Huikunrantaan ja Nenännokkaan. Liminganlahden jääeroosioon ei pengerryksellä ole suuntauksensa takia kuin korkeintaan vähäisiä vaikutuksia. Liminganlahti on pitkä ja matala, ja siksi mekaaninen eroosio ei sinne pääse pitkälle, ja termomekaanisella eroosiolla on ilmeisesti suuri merkitys. Vuoden 2000 jälkeen on kerran 10 15 cm paksu jää aiheuttanut mekaanista eroosiota Liminganlahdella. Penkereen tapauksessa jää liikkuessaan leikkautuisi maayhteydestä, jolloin leikkauskitkavastusta tulee mutta se on pienempi kuin lounaistuulilla vastassa oleva puristusvastus. Säärenperä ja Karinkannanmatala, FI1105201 Alue on kauempana suunnitellusta maayhteydestä, ja mekaanista eroosiota tapahtuu lounaan lännen välisillä tuulilla lännestä päin, eikä maayhteyden vaikutus enää siellä tunnu. Nämä alueet ovat matalia kuten Isomatala, ja on selvää, että termomekaaninen eroosio on merkittävä. Mallilaskelmien perusteella voidaan katsoa, että korkeintaan vähäistä jääeroosion vähenemistä voi seurata maayhteyden rakentamisen takia. 10

11 Natura-alueiden sijainti ja vaikutusalueet on esitetty kuvassa 17. 5.3 Kohdentuminen rannan korkeusvyöhykkeillä Kuten edellä on todettu, merkittävin heikentävä vaikutus rantaeroosiossa ilmenee lounaanpuoleisilla tuulilla, jolloin penger vähentää jääkentän liikettä. Jäiden liikesuunta Luodonselällä on tällöin pääosin tuulen aiheuttaman työntövoiman suuntaista, joten vaikutukset kohdistuvat voimakkaimmin tuulta vasten oleviin rantoihin. Tuulen työnnön aiheuttaman jäiden liikkeellelähdön perustekijä on vedenpinnan huomattava, yli 1 m:n nousu, joka nostamalla jääkantta irrottaa ja löyhentää sen sidostuneisuutta, jolloin jäiden liike on mahdollista. Jään paksuuden ollessa 15 30 cm ja vedenpinnan yli 1 m keskiveden korkeuden mekaanisen jääeroosion vaikutukset kohdistuvat voimakkaimmin rannan yläosaan. Kasvit esiintyvät rannalla yleensä vyöhykkeittäin kasvupaikkavaatimustensa mukaisesti. Syvemmässä rantavedessä esiintyy Natura-lajeista upossarpio ja ylimpänä ruijanesikko. Yksinkertaistettu kaaviokuva Natura-lajien vyöhykkeisyydestä on esitetty kuvassa Kuva 4. Tarkemmin lajien ekologiaa on käsitelty raportin kohdassa 6. Kuva 4. Yksinkertaistettu kaaviokuva Natura-lajien vyöhykkeisyydestä ranta-alueilla. Luodonselän alue on matalaa, eikä siellä esiinny ahtojäiden aiheuttamaa kyntöä, mikä selviää hyvin keilaavan luotaimen (Sonarin) avulla tehdyistä alueen pohjatopografian kartoituksista. Perämeren ulapalta itään kulkeutuvat ahtojäät juuttuvat Hailuodon Siikajoen väliseen matalaan alueeseen, eivätkä pääse siitä läpi. Myös tutkasatelliittien ottamissa kuvissa tämä näkyy hyvin. Rannan tuntumassa kyntö aiheuttaa eroosiota, mutta se on siellä osa mekaanista jääeroosiota (Leppäranta 2013). Pöyryn biologi suoritti 20.5.2013 rantajäiden sulettua, maastotarkastelua Naturaalueiden rannoilla. Veden korkeus oli maastokäynnin aikaan 30 40 cm alle keskiveden. Maastokäynnillä todettiin selviä jää eroosion merkkejä, kuten pienten kivien ja maaaineksen siirtymiä, siirtymien paljastamia kasvittomia laikkuja sekä rantavoimien katkomaa ja kasaamaa ruovikkoa (liite 1). Havaittu rantaeroosio oli tyypillistä termomekaanista eroosiota. Vanhempia jäiden jättämiä jälkiä oli havaittavissa ylempänä rannoil-

la, yli metrin korkeudella pajujen rungoissa. Maalla tai matalassa rantavedessä ei havaittu varsinaisia jäiden kynnön aiheuttamia selkeitä kyntövanoja. Vuonna 2009 tehty vedenalaisen luonnon selvitys (Luontotieto Oy 2009) käsitti 14 havainnointipistettä Oulunsalon Riutunkarin - Hailuodon Huikun välisellä alueella, mutta pisteet eivät sijoittuneet Natura-alueille. Lähimpänä Oulunsalon Nenännokkaa sijaitsevalla pisteellä oli kuitenkin todettavissa hiekan seassa yksittäisiä jääeroosion liikuttelemia kiviä ja kiviryhmiä. Selvityksissä havaittiin myös useita liikkuvia vedenalaisia hiekkasärkkiä nykyisen lauttaväylän läheisyydessä karikkojen tuntumassa ja Oulunsalon rantavyöhykkeessä. Tätä selvitystä varten tarkistettiin myös vuonna 2012 VELMU-hankkeen (vedenalaisen luonnon inventointi) yhteydessä alueelta kerättyä vedenalaista sukellus- ja videointi raaka-aineistoa (Metsähallitus 2013, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 2013a). Pääosin videoimalla kerätty aineisto sijoittuu tarkastelualueella Isomatalan Maasyvänlahden ympäristöön ja osin myös Natura-alueen sisälle, Karinkannanmatalan länsipuolelle, Luodonselälle, Liminganlahden edustalle ja keskiosiin sekä Perämeren saarten lounaisosiin. Liminganlahden Natura-alueelta Nenännokan ympäristöstä ei ole vedenalaisen luonnon kartoitustietoa. Yleisesti tehtyjen kartoitusten perusteella tarkastelualue on pohjanlaadultaan pääosin hiekkaa tai silttistä hiekkaa, jonka seassa on vähän kiviä. Kasvillisuus on alueella jokseenkin niukkaa johtuen aallokon, virtausten ja eroosion jatkuvasti muokkaamasta epästabiilista hiekkaisesta pohjasta. Suojaisilla paikoilla esiintyy kuitenkin uposkasveja kuten vitoja sekä myös näkinpartaisleviä. Harvakseltaan kivien päällä esiintyy myös rihmamaisia viherleviä sekä näkinsammalia. Ensimmäisessä aivoriihessä 12.2.2013 Metsähallituksen vedenalaisen luonnon asiantuntija Essi Keskinen arvioi, että hankealue on kiintojääaluetta. Ahtojää vaikuttaa merenpohjaan, mutta ahtojäitä ei tällä alueella ole. Hiekkasärkkien alueella aaltojen vaikutus pitää särkät puhtaana, ei pelkästään jääeroosio. Jääeroosiolla ei ole isoa vaikutusta vedenalaisiin hiekkasärkkiin. Samalla hän huomautti, että vedenalaisia luontotyyppejä ei ole inventoitu muualla Luodonselällä kuin aiemmin suunnitellun tuulipuiston alueella. 5.4 Esiintymisfrekvenssi Alkutalvena jääolosuhteet ovat rannalle työntyvään mekaaniseen jääeroosioon suotuisat keskimäärin noin neljän viikon ajan vuosittain. Tämä pitää hyvin yhtä sen kanssa, että voimakkaita jääeroosiotapahtumia on esiintynyt Luodonselän alueella 5 10 vuoden välein (ainakin vuoden 1970 jälkeen) (Leppäranta 2013). Vuosijakson 1984 2012 (28 vuotta) Marjaniemen tuulitietojen ja Oulun vedenkorkeushavaintojen (4 tunnin välein) perusteella arvioitiin kuinka usein olosuhteet merkittäville jäiden ylityönnöille ovat alueella suotuisat. Yli 21 m/s olevia tuulen nopeuksia oli ko. jakson havaintoaineistossa 235 kpl. Tällöin tuulen suunta oli sektorista 180 225 127 kertaa. Näistä mittauksista 13 kpl sattui marras-tammikuulle, jolloin myös vedenpinta nousi 4 tunnin havaintoaikana yli 40 cm. Yli 80 cm nousuja oli vastaavasti 1 kpl. Tarkastelu vahvistaa päätelmää, että voimakkaat jäiden ylityönnöt ovat alueella harvinaisia, vain 1-2 kertaa vuosikymmenessä tapahtuvia. Vallitseva tuulensuunta alueella on etelän kaakonpuoleiset tuulet, joiden osuus vuosien 1984 2012 havainnoista oli noin 23 %, kuten seuraavasta asetelmasta voidaan havaita: 12

13 Tuulen suunta %-osuus Pohjoista-Koillisesta 0-45 12,81 % Koillisesta- Idästä 45-90 7,68 % Idästä-Kaakosta 90-135 14,49 % Kaakosta-Etelästä 135-180 14,71 % Etelästä-Kaakosta 180-225 23,16 % Kaakosta-Lännestä 225-270 9,23 % Lännestä-Luoteesta 270-315 9,18 % Luoteesta-Pohjoisesta 315-360 8,73 % Vedenpinnan korkeuksiin suunniteltu penger-siltayhteys vaikuttaa normaalituulitilanteissa vain vähän. Mallilaskelmien (Kainua ja Vepsä 2009) mukaan vaikutus avovesikaudella vedenkorkeuksiin oli vain muutamien senttimetrien luokkaa. Laskentajaksoon sisältyi myös kovatuulisia jaksoja, mutta kovilla myrskyillä penkereen aiheuttama padotus voi olla hieman suurempaa. Leppäranta (2013) on arvioinut maksimaalisen nousun voivan olla myrskytilanteessa korkeintaan 10 cm. Vedenpinnan lievällä nousulla on termomekaanista eroosiota lisäävä vaikutus laakeilla ranta-alueilla. Kohtuullisen vähäinen padottava vaikutus selittyy sillä, että yhteyden silta-aukot rakennetaan syvänteiden kohdalle ja penkereet luonnostaan matalille alueille (Kuva 5), jolloin poikkialan pienentyminen on vähäisempää kuin mitä päällisin puolin karttakuvalta tarkasteltuna näyttää. Meriveden korkeudet nousevat syksyä kohden ja keväällä vesi on yleensä alhaalla (Kuva 6). Samoin keväällä myrskyjen todennäköisyys on pieni syksyyn verrattuna, jolloin vaikutus vedenkorkeuteen on vähäisempi kuin syksyllä ja alkutalvella. Keväällä myös liikkuvan jään aika on lyhyt, kun jäät haurastuvat ja sulavat nopeasti. Kuva 5. Penger-siltayhteyden sijainti ja syvyyssuhteet.

14 Kuva 6. Meriveden keskimääräinen korkeus ja sen vaihtelu Oulun edustalla (Toppilan mareografi). Penger-siltayhteyden rakentaminen lieventää harvoin tapahtuvaa mekaanista eroosiota lähellä penkereen molempia päitä, mikä ilmenee kovan tuulen aiheuttaman liikkeen hidastumisena ja lyhentymisenä. Syntyvän haitan esiintymisfrekvenssiä ja sen suhdetta muihin rantavoimiin on havainnollistettu kuvassa Kuva 7. Muokkaava tekijä Toistuvuus vuosittain Muutos 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Aallokko x x x x x x x x x x Lievenee penkereen lähellä Tuuli x x x x x x x x x x Ei muutosta Veden korkeuden vaihtelu x x x x x x x x x x Voimistuu muutamia senttejä Maankohoaminen x x x x x x x x x x Ei muutosta Termo-mekaaninen eroosio x x x x x x x x x x Voi hieman voimistua Jään lämpölaajeneminen x x x x x x x x x x Ei muutosta Ajojään mekaaninen eroosio x x x x x x x x Liike ja esiintymistiheys hieman lievenee. Esiintyy noin 1-2 kertaa vuosikymmenessä Kuva 7. Rantavoimat ja arvio niiden ajallisten ilmenemisfrenkvenssien muutoksista. 6 MAHDOLLISET LIEVENTÄMISTOIMENPITEET JA -KEINOT SEKÄ NIIDEN EKOLOGISET JA TOIMINNALLISET PERUSTEET Seuraaviin kappaleisiin on koottu Ympäristöministeriön lausunnossa esitettyjen Naturaalueiden suojeluperusteena olevien luontotyyppien ja lajien ekologiaa sekä lieventämistoimenpiteitä, joilla heikentyvän jääeroosion vaikutuksia voidaan lieventää luontotyy-

peittäin ja lajeittain. Tähän hankkeeseen ehdotetut lieventämistoimenpiteet on kuvattu kappaleessa 7. 6.1 Luontotyypit 6.1.1 Merenrantaniityt Merenrantaniityillä (1630, Itämeren boreaaliset rantaniityt; priorisoitu luontotyyppi) geolitoraalivyöhykkeen kasvillisuus on matalaa. Matalakasvuisten merenrantaniittyjen laajuuteen vaikuttavat rannan ympäristö- ja kasvupaikkaolosuhteet sekä maankäyttö. Pohjanlahden alavien rantojen rantaniityt ovat laajempia kuin Saaristomeren tai Suomenlahden pienipiirteisillä ja rikkonaisilla rannikoilla. Nykyisin merenrantaniittyjen uhkatekijöinä ovat ruovikon ja pensaiden levittäytyminen niittyjen laidunnuksen vähennyttyä ja Itämeren rehevöitymisen vuoksi (Airaksinen & Karttunen 2001). Luonnostaan matalakasvuisina pysyvät lähinnä vain jään säännöllisen kuluttavan vaikutuksen kohteena olevat rantaniityt (Kuva 8). Merenrantaniityt koostuvat aina useista kasviyhdyskunnista, jotka esiintyvät rannalla vyöhykkeisesti tai mosaiikkimaisesti. Joskus niityillä esiintyy myös suolalaikkuja (Airaksinen & Karttunen 2001). Usein niittyjä on perinteisesti laidunnettu tai niitetty, joka on pitänyt rantaniityt avoimina ja kasvilajistoltaan monimuotoisina sekä sopivina pesiville kahlaajalinnuille. Luontotyyppiä uhkaavat laidunnuksen ja niiton loputtua umpeenkasvu sekä vesien rehevöityminen ja ojitukset (Valtion ympäristöhallinto 2011e). 15 Kuva 8. Kivikkoista merenrantaniittyä. Kuva Parmiinit-saarelta kesällä 2011. Luontotyypin esiintyminen tarkastelualueella Merenrantaniittyjä esiintyy tarkastelualueella Natura-alueilla Isomatala-Maasyvänlahti, Säärenperä-Karinkannanmatala, Liminganlahti ja Perämeren saaret. Lieventämismahdollisuudet Merenrantaniittyjen ennallistamis- ja hoitotoimenpiteinä käytetään yleisesti niittoa ja laidunnusta. Merenrantaniittyjen säilymistä avoimena edesauttaa myös pensaikon raivaus niityn yläosasta. Hoidon tavoitteena on monipuolisen lajiston ylläpitäminen ja me-

renrantaniittyjen lajiston palauttaminen (Pykälä 2001). Laidunnuksen vaikutuksia rantaniityn kasvillisuuteen ovat kasvillisuuden madaltuminen, karikkeen poistuminen, lisääntynyt ravinteiden kierto sekä avointen laikkujen muodostuminen tallauksen vuoksi. Kohtuullinen laidunnus lisää kasviston monimuotoisuutta. Merenrantaniityillä laidunnuksesta hyötyvät matalakasvuiset ruohot, monet heinäkasit ja suolakkokasvit. Hyötyjiä ovat etenkin lyhytikäiset lajit (Väre ym. 2004). Umpeenkasvaneella niityllä taimien itäminen on vaikeaa korkean kasvillisuuden ja runsaan karikkeen vuoksi. Laidunnus lisää siementen itämismahdollisuuksia aikaansaamalla aukkoja kasvillisuuteen. Monien kasvilajien siemenet voivat säilyä siemenpankissa, ja laji voi palautua, kun olosuhteet muuttuvat suotuisiksi. Liminganlahdella tehtyjen rantaniittyjen kasvillisuusseurantojen mukaan laidunnuksella ja niitolla saadaan järviruokokasvustot merkittävästi vähenemään ruovikoituneilla rantaniityillä (Hägg ym. 2006). Jo kahden tai kolmen vuoden niitolla järviruoko vähenee huomattavasti (Siira & Pessa 1992), ja jatkuvasti niitetyiltä tai laidunnetuilta niityiltä se saattaa pysyä kokonaan poissa (Pykälä 2001). 6.1.2 Ulkosaariston luodot ja saaret Ulkosaariston luodot ja saaret (1620; Itämeren boreaaliset luodot ja saaret) ovat meritai ulkosaaristovyöhykkeessä esiintyviä luotojen tai pienten saarien ryhmiä tai yksittäisiä saaria (Kuva 9), jotka ovat usein puuttomia ja kallioisia. Tarkastelualueella ei kuitenkaan ole kallioluotoja. Luontotyyppiin kuuluvat myös ympäröivät vedenalaiset pohjat ja näiden kasvillisuus. Luodot ja saaret ovat tärkeitä merilintujen ja hylkeiden pesimis- ja/tai levähdyspaikkoja. Luontotyyppiä esiintyy saariston ulommissa osissa, mutta yksittäisiä linnuille tärkeitä luotoja voi löytyä sisäsaaristostakin. Ulkosaariston luodot ja saaret on Suomessa yleinen luontotyyppi. 16 Kuva 9. Luontotyyppiä ulkosaariston luodot ja saaret esiintyy Natura-alueella Perämeren saaret. Kuva Ahinletolta kesällä 2011. Luontotyypin esiintyminen tarkastelualueella Luontotyyppiä esiintyy Natura-alueilla Isomatala-Maasyvänlahti ja Perämeren saaret.

Maankohoaminen aiheuttaa luontotyypillä usean kasvillisuustyypin sukkessiokehityksen. Linnuston ulosteiden lannoittava vaikutus näkyy selvästi korkeaa typpipitoisuutta suosivien kasvilajien hallitsevuutena. Luontotyyppiin kohdistuvat uhkatekijät ovat Itämeren rehevöityminen, vesiliikenne ja öljyvahinkojen kasvava todennäköisyys tulevaisuudessa. (Airaksinen & Karttunen 2001, Valtion ympäristöhallinto 2011e). Lieventämismahdollisuudet Ennallistamistoimenpiteenä saarilta voidaan raivata puustoa ja pensaikkoa, jotta ne pysyvät avoimena. Suuremmilla saarilla hoitotoimenpiteitä voivat olla myös laidunnus. 6.1.3 Vedenalaiset hiekkasärkät Vedenalaiset hiekkasärkät (1110; Vedenalaiset hiekkasärkät) ovat yleensä rantavyöhykkeen läheisyydessä sijaitsevia, merenpohjasta kohoavia, pysyvästi veden alla olevia hiekkasärkkiä, joilla veden syvyys on harvoin yli 20 m. Hiekan joukossa esiintyy yleisesti kiviä ja lohkareita. Luontotyyppi esiintyy lähinnä jäätikön sulamisvesivirtojen muodostamilla glasifluviaalisilla kerrostumilla. Vedenalaiset hiekkasärkät voivat olla kasvittomia tai niillä voi esiintyä pehmeillä pohjilla uposkasveja kuten vitoja, hapsikkaita ja näkinpartaisleviä. Hiekkasärkillä elää myös tyypillisiä pehmeiden pohjien pohjaeläimiä. Vedenalaisilla hiekkasärkillä on myös merkitys kalojen kutualueina sekä joissain määrin myös hylkeiden levähdyspaikkoina. Luontotyyppiin kohdistuvat uhkatekijät ovat Itämeren rehevöityminen, merihiekan ja soranotto ja rakentaminen. (Airaksinen & Karttunen 2001, Valtion ympäristöhallinto 2011e). Luontotyypin esiintyminen tarkastelualueella Luontotyyppiä esiintyy Natura-alueilla Säärenperä-Karinkannanmatala ja Perämeren saaret. Lieventämismahdollisuudet Jätevesien ja maankäytön suunnittelulla ja huomioinnilla voidaan vähentää vesialueiden rehevöitymistä ja huomioida maa-ainesten otto esimerkiksi sijainninohjauksella. 6.1.4 Laajat matalat lahdet Laajat matalat lahdet (1160; Laajat matalat lahdet) ovat kookkaita merenlahtia, joissa ei tavallisesti ole makean jokiveden vaikutusta eikä meren virtausvaikutusta. Ne ovat mannerrannikon tai suurten saarien hiekkaisia tai pehmeäpohjaisia suojaisia lahtia. Laajat matalat lahdet ovat useiden luontotyyppien muodostamia kokonaisuuksia, joissa voi olla esim. vedenalaisia hiekkasärkkiä. Merenlahtien pohjanlaatu ja kerrostumat ovat hyvin vaihtelevia ja pohjaeläimistön vyöhykkeisyys on hyvin kehittynyt. Eliöyhdyskunnat ovat yleensä hyvin monimuotoisia. Luontotyypille ovat Perämerellä tyypillisiä esimerkiksi vita- ja näkinpartaislevien kasvustot ja myös uhanalainen upossarpio. Luontotyyppiin kohdistuvat uhkatekijät ovat rantarakentaminen, veneily ja siihen liittyvät ruoppaukset sekä Itämeren yleinen rehevöitymiskehitys. (Airaksinen & Karttunen 2001, Valtion ympäristöhallinto 2011e). Luontotyypin esiintyminen tarkastelualueella Luontotyyppiä esiintyy Liminganlahden Natura-alueella. 17

Lieventämismahdollisuudet Yleisesti luontotyyppiin kohdistuvia uhkatekijöitä voidaan lieventää jätevesien käsittelyllä ja rannankäyttömuotojen sijainninohjauksella. 6.1.5 Itämeren hiekkarannat 6.2 Lajit Itämeren hiekkarannat (1640; Itämeren boreaaliset hiekkarannat, joilla on monivuotista ruohovartista kasvillisuutta) ovat aaltojen muovaamia ja sijaitsevat itämeren rannoilla ja saarissa vesirajan yläpuolella. Niillä kasvaa monivuotisia kasveja, esimerkiksi rantavehnää, suola-arhoa ja merinätkelmää. Kasvipeite on tyypillisesti harva ja kasvittomia hiekkapintoja on etenkin lähellä vesirajaa. Hiekka on vallitseva maalaji, mutta seassa voi olla soraa ja kiviä. Dyynit kuuluvat muihin luontodirektiivin luontotyyppeihin. Hiekkarantaesiintymiä on Suomessa runsaimmin Perämeren rannikolla ja Hailuodossa. Luontotyyppiin kohdistuvat uhkatekijät ovat Itämeren rehevöitymisestä ja rantalaidunnuksen loppumisesta aiheutuva umpeenkasvu, paikoin myös rakentaminen sekä virkistyskäytöstä ja hiekanotosta aiheutuva kuluminen. (Airaksinen & Karttunen 2001, Valtion ympäristöhallinto 2011e). Luontotyypin esiintyminen tarkastelualueella Itämeren hiekkarannat -luontotyyppiä esiintyy tarkastelualueella Liminganlahden Natura-alueella. Lieventämismahdollisuudet Ennallistamistoimenpiteenä hiekkarannoilta voidaan raivata puustoa, pensaikkoa ja ruovikkoa sekä käsitellä maaperää mekaanisesti, jotta hiekkarannat pysyvät avoimena. Suuremmilla alueilla hoitotoimenpiteitä voivat olla myös niitto ja laidunnus. 6.2.1 Nelilehtivesikuusi Lajin kuvaus ja ekologiaa Nelilehtivesikuusi (Hippuris tetraphylla) on onttovartinen kuusimaisen näköinen vesikasvi, jonka lyhyet ja tylpät lehdet ovat 4-6 lehden kiehkuroina pitkin vartta (Kuva 10). Nelilehtivesikuusi kasvaa niukkasuolaisessa murtovedessä pehmeäpohjaisissa ruovikon ja saraikon aukkopaikoissa, laidunnettujen rantaniittyjen lampareissa sekä paljaalla maalla. Maankohoamisen vuoksi lajin kasvupaikat eivät ole pitkäikäisiä. (Ilmonen ym. 2001; Valtion ympäristöhallinto 2011f) 18

19 Kuva 10. Nelilehtivesikuusi. Nelilehtivesikuusta on kasvanut harvakseltaan melkein koko Suomen rannikolla, mutta nykyesiintymistä valtaosa on Perämeren pohjukassa. Itämeren rehevöityminen ja rantalaidunnuksen loppuminen ovat aiheuttaneet voimakasta ruovikoitumista, mikä on luultavasti syynä lajin voimakkaaseen taantumiseen. Nelilehtivesikuusi risteytyy helposti lamparevesikuusen kanssa. Risteymä on vahvempi kilpailussa, ja se on syrjäyttänyt nelilehtivesikuusen monin paikoin. Nelilehtivesikuusi on luokiteltu luonnonsuojelulain (N:o 1096) 46 :n mukaisesti uhanalaiseksi lajiksi. Laji on arvioitu erittäin uhanalaiseksi (EN) (Rassi ym. 2010). Nelilehtivesikuusi on myös rauhoitettu ja kuuluu Suomen kansainvälisiin vastuulajeihin. Nelilehtivesikuusen Euroopan kannasta 30 45 % on arvioitu olevan Suomessa. Sopiville paikoille nelilehtivesikuusi voi levittäytyä siemenistä tai varren kappaleista. Laji on tuulipölytteinen ja siementuotto on useimmiten hyvä. Siementen itävyyttä ei tunneta. Siemenet voivat luultavasti kulkeutua kelluen veden mukana pitkiä matkoja (Naturvårdsverket 2006). Esimerkiksi Satakunnassa uusien populaatioiden on oletettu syntyneen tällä tavoin (Lampolahti ja Lampolahti 2011 Naturvårdsverketin 2006 mukaan). Nelilehtivesikuuselle Ruotsissa tehdyn suojelusuunnitelman mukaan (Naturvårdsverket 2006) Ruotsin populaatiot ovat luultavasti syntyneet Suomen puolelta kulkeutuneista siemenistä tai varren kappaleista. Ruotsin puolella nelilehtivesikuusen esiintymiseen jatkossakin arvioidaan tärkeitä tekijöitä olevan Suomen puolen elinvoimaiset populaatiot sekä sopivien habitaattien säilyminen. Lajilla on ilmeisesti siemenpankki, sillä Kanadan rannikolla (La Pérouse Bay) alueella, missä esiintyy sekä nelilehtivesikuusta että lamparevesikuusta, tutkimuksessa (Chang ym. 2001) todettiin, että ko. alueella Hippuris-lajin siemenet esiintyivät pitkäaikaisessa siemenpankissa neljän yleisimmän lajin joukossa.

Lajin esiintyminen tarkastelualueella Nelilehtivesikuusta esiintyy tarkastelualueella Natura-alueilla Isomatala-Maasyvänlahti ja Liminganlahti. 20 6.2.2 Upossarpio Lieventämismahdollisuudet Ruotsin nelilehtivesikuusen suojelusuunnitelmassa (Naturvårdsverket 2006) lajin turvaamisessa sopivien toimenpiteiden (elinvoimaisten populaatioiden ja sopivien habitaattien säilyttäminen) lisäksi on arvioitu nykyisten kloonikasvustojen jakaminen tai lajin kylväminen siemenistä läheisille sopiville kasvupaikoille. Menetelmien onnistumista tulisi kuitenkin ensin tutkia, koska lajin populaatioekologiaa, leviämistä klooneista, pölytystä ja siementuottoa ei ole tutkittu (Naturvårdsverket 2006), eikä myöskään mahdollista siemenpankkia. Mahdollisia lieventämistoimenpiteitä lajilla voivat olla kylvö- ja siirtoistutukset tai maan paljastaminen laikkujen vieressä, jolloin kloonit voivat levitä tai mahdollinen siemenpankki itää. Nelilehtivesikuusen lisääntymistä ei ole tutkittu, joten toimenpiteiden onnistuminen on epävarmaa ja vaatisi lisäselvityksiä. Mahdollinen lieventämistoimenpide on myös olemassa olevien esiintymien ja sopivien elinympäristöjen suojelu. Kasvupaikkojen hoito niittämällä tai laiduntamalla voi auttaa kasvupaikkojen säilymisessä, toisaalta laidunnus voi vaikuttaa lajiin myös negatiivisesti. Upossarpio (Alisma wahlenbergii) on vaatimattoman näköinen noin 10 30 cm korkea uposkasvi (Kuva 11). Varren tyveltä lähtee kymmenkunta nauhamaista lehteä ja lehtien muodostaman ruusukkeen keskelle kasvaa vähähaarainen kukinto. Upossarpio kasvaa matalissa merenlahdissa, merenrantaniityn painanteissa, sinikaislavyöhykkeen tai rantaluikka- / hapsiluikkakasvustojen allikoissa. Kasvupohja on yleensä lietteensekaista hiekkaa tai hiesua. Yleisimmin upossarpiota tavataan merenrannan tuntumassa sijaitsevissa rantalammikoissa, joissa murtovesi vaihtuu säännöllisesti. Upossarpiota esiintyy Perämerellä 0,3-1 metrin syvyydellä alueilla, jotka ovat suojassa voimakkaalta aaltoeroosiolta ja jääeroosiolta ja jotka eivät jää täysin kuiville matalan veden aikaan. Upossarpiota ei esiinny kovin syvissä vesissä, kivikkoisilla paikoilla eikä avoimilla rannoilla. Perämeren maankohoamisrannoilla kasvupaikat muuttuvat ajan myötä lajille sopimattomiksi, mutta uusia syntyy jatkuvasti tilalle (Naturvårsverket 2005). Upossarpio on Itämeren alueelle kotoperäinen laji, jonka pääesiintymisalue on Perämeren itärannikko Kalajoelta Kemiin. Upossarpio on taantunut ja sen esiintymisalue on supistunut. Rantaniittyjen laidunnuksen loppumisen ja vesien rehevöitymisen myötä lisääntyvä ruovikoituminen uhkaavat lajin kasvupaikkoja. Myös merenpohjan liettyminen näyttää uhkaavan lajia. Ilmastonmuutoksen seurauksena talvien leudontuminen, mahdollinen jääeroosion lieventyminen ja merivedenpinnan nousu voivat muuttaa rantoja siten, ettei upossarpion esiintymiselle sopivia kasvupaikkoja ole saatavilla. Laji on heikko kilpailija (Ulvinen 1997b; Ilmonen ym. 2001). Kasvukauden piteneminen ja vesien lämpeneminen kasvattaa planktontuotantoa ja lisää kasvillisuuden umpeenkasvua. Vähentyvä jääeroosio erityisesti Perämeren ja Suomenlahden rannoilla voisi lisätä umpeenkasvua ja heikentää upossarpion elinympäristöjä Naturvårdsverketin (2005) mukaan.

Upossarpiolla on vahva suojelustatus. Laji on luokiteltu luonnonsuojelulain (N:o 1096) 46 :n mukaisesti uhanalaiseksi lajiksi. Laji on arvioitu erittäin uhanalaiseksi (EN; Rassi ym. 2010). Upossarpio on myös rauhoitettu ja on luokiteltu luonnonsuojelulain 47 :n nojalla erityisesti suojeltaviksi lajeiksi. Se kuuluu myös Suomen kansainvälisiin vastuulajeihin. Upossarpion Euroopan kannasta n. 80 % on arvioitu olevan Suomessa. Upossarpion lisääntyminen tapahtuu pääasiassa siemenistä, jotka leviävät enimmäkseen emokasvin läheisyyteen. Upossarpion kukat eivät avaudu, vaan pölyttyvät itsepölytteisesti. Siemenellinen uudistuminen on tehokasta (Ulvinen 1997b; Ilmonen ym. 2001), ja upossarpio esiintyy usein tiheinä kasvustoina sellaisilla paikoilla, joilla ympäristö on sopiva (Naturvårsverket 2005). Jonkinlaista kasvullista lisääntymistä esiintyy hyvin lähellä emokasvia versojen kasvaessa juurakosta. Siemenet itävät luultavasti pääasiassa seuraavan vuoden keväällä. Upossarpiolle Ruotsissa tehdyn suojelusuunnitelman mukaan (Naturvårsverket 2005) kasvatuksessa itäminen on tapahtunut jo heti syksyllä siementen irrottua emokasvista. Ei ole tiedossa tapahtuuko tätä myös luonnossa. Lehdet ja kukkavarret lakastuvat melko aikaisin syksyllä, jopa syyskuun alussa - puolivälissä, ja kasvi talvehtii pienen juurakon avulla pohjasedimentissä. Perämerellä, toisin kuin Ruotsin puolen rannikolla, lajilla vaikuttaisi olevan hyvä leviämiskyky jopa pidempien matkojen päähän. Sopivat kasvupaikat ovat usein erillisiä ja välimatkat voivat olla suuria (Naturvårdsverket 2005). Upossarpion siemenet kypsyvät veden alla ja uppoavat nopeasti pohjaan irtauduttuaan emokasvista, joten voidaan olettaa, että siementen leviäminen pitkiä matkoja veden virtausten mukana ei ole yleistä (Naturvårdsverket 2005). Siemenet voivat leviä kauemmas vesilintujen mukana tai koko kasvin irrotessa pohjasta. Kasvit kelluvat ja voivat kulkeutua pitkiä matkoja veden virtausten mukana. Upossarpion sukulaislajilla ratamosarpiolla on pitkäikäinen siemenpankki kasvupaikoillaan, mutta ei tiedetä onko sellainen myös upossarpiolla. Upossarpion suojelusuunnitelmassa Ruotsissa (Naturvårdsverket 2005) arvioidaan upossarpion siementen olevan lyhytikäisempiä, koska sen siemenet ovat ohuempia ratamosarpioon verrattuna. Ulvisen 1997b ja Ilmosen ym. 2001 mukaan upossarpiolla on ilmeisesti pitkäikäinen siemenvarasto. Siemenpankin esiintymistä ei kuitenkaan ole tutkittu. Perämerellä suurin osa upossarpioesiintymistä ilmestyy luonnollisesti avoimiin ympäristöihin. Rantojen laiduntamisella on lajille positiivinen merkitys. Laidunnus ei kuitenkaan ole ollut merkittävin tekijä Perämerellä lajin ekologian kannalta. Rantavoimien, kuten jään vaikutuksella on merkitystä lajin elinympäristöjen säilymiselle avoimina (Naturvårdsverket 2005). 21