Lisäksi korotettiin ns. maksukattoa 679 eurosta 691 euroon.

Samankaltaiset tiedostot
Lisäksi korotettiin ns. maksukattoa 679 eurosta 691 euroon.

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Perusturvan toimialan vuoden 2016 talousarvion toteutuminen ja lisämääräraha-anomus 544/ /2016

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 8/2015 1

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Perusturvalautakunta Vuoden 2018 talousarvio

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ Kaupunginhallitus. AIKA kello 15:00-16:56. PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 115

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Äänekosken lukion tilapäistilojen hankinta

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

a) euroa (v.2010), lyhennykset alkaen (10 v) b) euroa (v.2012), lyhennykset alkaen (3 v)

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit

Perusturvan vastuualueiden esitykset henkilöstömuutoksista vuodelle 2018 ovat:

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lapuan kaupungin lausunto terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta vuosille

Talouden vakauttaminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Aikuisväestön lautakunta Aikuisväestön lautakunta Terveydenhuollon asiakasmaksut alkaen 10828/02.04.

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Hulevesitaksa 1099/10.03.

Hallitus Asiakasmaksut / /2015 EKSTPHAL 214

Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien yhdistäminen

Vanhusten palvelujen asiakasmaksut esitettävät muutokset vuodelle Vanhusneuvosto Asiakasmaksulaki

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Kaupunginhallituksen jäsenille on toimitettu kaupunginjohtajan esitys talousarvioksi ja -suunnitelmaksi

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Lausunto ympäristöministeriölle maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lausuntopyynnön materiaalit:

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

Sosiaali- ja terveysltk Kaupunginhallitus TALOUSARVIOMUUTOS, SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI 10/10.

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: talousjohtaja Tuija Ojala, puh

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Periaatepäätös tulevasta päätöksenteko-organisaatiosta 36/00.

Palvelukotien ja kuntoutumiskotien vuokrien tarkistus alkaen

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle /211/2015

Terveydenhuoltolain mukaisen järjestämissuunnitelman hyväksyminen

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

Kuntarahoitus 15661/ , , ,00 2,128 kiinteä,

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Lämmöntuotantoa varten on perusteilla yhtiö ja sen kanssa on valmisteltu sopimusta, jonka pääkohtia on mm. seuraavat:

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Perusturvalautakunta Vuoden 2019 talousarvio 777/ /2018

Kunnanhallitus

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Perusturvan toimialan talousarvion toteutuminen tammi-syyskuu 2017 ja lisämäärärahaesitys

Liiteaineisto Kuntaliiton tiedotteeseen Kysely kunnille asiakasmaksujen korotuksista Anu Nemlander Mari Sjöholm

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kiinteistö Oy Hopunkallion lainatakaus

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitussihteeri Johanna Huovinen

Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Perusturvalautakunta liite nro 1

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Transkriptio:

Perusturvalautakunta 88 16.12.2015 Kaupunginhallitus 352 21.12.2015 Perusturvalautakunta 26 27.04.2016 Kaupunginhallitus 109 09.05.2016 Kaupunginhallitus 163 20.06.2016 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen muutokset 827/05.00.00/2015 PETUR 16.12.2015 88 Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista ja niiden enimmäismäärästä säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa 734/92 ja asetuksessa 912/92 (asiakasmaksulaki ja asiakasmaksuasetus). Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin voidaan tehdä tarkistuksia asetuksella, josta säädetään asiakasmaksulain 2 :ssä Asiakasmaksuasetuksen 33 a :ssä säädetään maksujen indeksitarkistuksista, jotka voidaan tehdä joka toinen vuosi. Sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksuja, kotihoidon palveluseteliä ja eräitä tulorajoja on tarkistettu edellisen kerran 21.11.2014 annetulla valtioneuvoston asetuksella ja sosiaali- ja terveysministeriön ilmoituksella. Ko. maksut tulivat voimaan 1.1.2015. Valtioneuvosto antoi 19. marraskuuta asetuksen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen muuttamisesta (as nro 1350/2015). Uudet maksut tulevat voimaan 1. tammikuuta 2016. Asiakasmaksuihin ja maksujen määräytymisen perusteena oleviin tulorajoihin tehtiin indeksikorotukset. Lisäksi tehtiin tasasuuruisten asiakasmaksujen 27,5 prosentin erilliskorotus, jolla tavoitellaan hallitusohjelman mukaisesti 150 miljoonan euron lisäystä maksukertymään. Lisäksi korotettiin ns. maksukattoa 679 eurosta 691 euroon. Maksuasetus ei määrittele asiakasmaksun enimmäismäärää sairaanhoitajan käynnille. Laissa sosiaali- ja terveydenhuollon maksuista 5 kohta 1 määritellään, mitkä terveydenhuollon palvelut ovat maksuttomia ja mistä saa periä maksuja. Lain 5 :n 1 a) kohdan mukaan maksuja saa periä 18 vuotta täyttäneille annetuista avosairaanhoidon ja suun terveydenhuollon palveluista. Sairaanhoitajan käyntimaksua ei aikaisemmin ole Äänekoskella ollut käytössä. Sitä on kuitenkin enenevässä määrin ryhdytty perimään eri terveyskeskuksissa. Vuonna 2016 esitetäänkin ko. maksu otettavaksi myös Äänekoskella käyttöön ja sen suuruudeksi esitetään samaa kuin esim. fysioterapeutin käynniltä peritään eli 11,50. Vuoden 2016 talousarviotulot on arvioitu siten, että maksu

on käytössä. Lisäksi se sisältyy terveydenhuollon talouden vuoden 2016 vakauttamissuunnitelmaan, mikä on esitetty myös perusturvalautakunnalle. Maksua ei peritä silloin, kun sairaanhoitajakäynti muuttuu lääkärikäynniksi, päihdeklinikan sairaanhoitajakäynneistä, INR-vastaanoton käynneistä (antikoagulanttihoitoon liittyvät Marevan-lääkepitoisuuden kontrollit ja annosmääritykset) eikä ryhmävastaanottokäynneistä. Liitteestä ilmenee vuoden 2015 voimassa olevat maksut ja vuodelle 2016 tulevat muutokset. Perusturvajohtajan ehdotus: Perusturvalautakunta päättää, että vuoden 2016 asiakasmaksut otetaan käyttöön liitteessä esitetyn suuruisena 1.1.2016 alkaen. Keskustelun kuluessa Simo Holopainen teki seuraavan, perusturvajohtajan esityksestä poikkeavan esityksen: Perusturvalautakunta päättää tehdä asetuksen mukaisiin tasasuuruisiin asiakasmaksuihin vain indeksitarkistuksen (n. 1,8 %) ja hyväksyy hoitajakäynnistä perittävän maksun esityksen mukaisesti. Eero Hakonen kannatti Simo Holopaisen ehdotusta. Markku Hytönen teki seuraavan esityksen: Perusturvalautakunta päättää, että asetuksen mukaisia tasasuuruisia maksuja korotetaan 15 % ja hyväksyy hoitajakäynnin maksun esityksen mukaisesti. Piia Flink-Liimatainen kannatti Markku Hytösen ehdotusta. Koska oli tehty kaksi perusturvajohtajan esityksestä poikkeavaa ehdotusta, puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: Ensimmäisessä äänestyksessä vastakkain ovat Holopaisen ja Hytösen esitykset, koska ne poikkeavat eniten perusturvajohtajan ehdotuksesta. Toisessa äänestyksessä ovat vastakkain ensimmäisessä äänestyksessä voittanut esitys ja perusturvajohtajan esitys. Ensimmäisessä äänestyksessä Holopaisen esitystä kannattavat äänestävät ei ja Hytösen ehdotusta kannattavat jaa.

Suoritetussa äänestyksessä annettiin kolme jaa-ääntä (Hytönen, Tuikka, Flink-Liimatainen), kolme ei-ääntä (Tuominen, Hakonen, Holopainen) ja kaksi tyhjää (Hänninen, Lång). Puheenjohtaja totesi, että puheenjohtajan äänen ratkaistessa Holopaisen ehdotus voitti. Puheenjohtaja esitti, että toisessa äänestyksessä ne, jotka kannattavat perusturvajohtajan ehdotusta, äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Holopaisen esitystä äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin kaksi jaa-ääntä (Hänninen, Lång) ja kuusi ei-ääntä (Tuominen, Hakonen, Holopainen, Hytönen, Tuikka, Flink-Liimatainen). Puheenjohtaja totesi, että perusturvalautakunnan päätökseksi tuli, että tasasuuruisia asiakasmaksuja korotetaan vain indeksikorotuksella ja käyttöön otetaan hoitajakäynnin maksu perusturvajohtajan esityksen mukaisesti. KH 21.12.2015 352 - - - - - Kuntalain 51 :n (365/1995) ja Äänekosken kaupungin hal lin to säännön 43 :n mukaan asian ottamisesta kaupunginhallituksen kä si teltä väk si voi päättää kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen pu heenjoh ta ja tai kaupunginjohtaja. Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginjohtajan muutettu ehdotus: Kaupunginhallitus päättää käyttää otto-oikeuttaan pe rus tur va lau takun nan kokouksessaan 16.12.2015, 88, tekemään päätökseen sosi aa li- ja terveyshuollon asiakasmaksujen muutoksista 1.1.2016 alkaen. Kaupunginhallitus päättää, että vuoden 2016 sosiaali- ja ter vey denhuol lon asiakasmaksut otetaan käyttöön 1.1.2016 alkaen oheisen liitteen mukaisina. Kaupunginhallitus päättää käyttää otto-oikeuttaan perusturvalautakunnan kokouksessaan 16.12.2015, 88, tekemään päätökseen sosiaali- ja terveyshuollon asiakasmaksujen muutoksista 1.1.2016 alkaen. Kaupunginhallitus päättää, että perusturvalautakunnan päätös pidetään tässä vaiheessa voimassa ja asiaan palataan huhti-toukokuulla perusterveydenhuollon arviointiprojektin

toimenpideohjelman valmistuttua. Hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginjohtajan muutettu ehdotus. - - - - - PETUR 27.04.2016 26 Perusturvalautakunnan vuoden 2016 talousarvion määrärahat eivät tu le riittämään. Tämän vuoksi asiakasmaksujakin on tarkasteltava uu del leen. Tulokertymän parantamiseksi esitetään, että sosiaali- ja ter veyden huol lon maksut otetaan käyttöön asiakasmaksulain- ja ase tuk sen mukaisina. Perusturvajohtajan ehdotus: Koska vuoden 2016 neljä ensimmäistä kuukautta maksuja on peritty vain indeksikorotetuilla hinnoilla, uusien korotusten vaikutus sekä kaupungin tu loi hin että yksittäisille asiakkaille on merkittävästi pienempi kuin jos 1.5. käyttöön esitettävät maksut olisi peritty koko vuoden. Tämä johtuu sii tä, että erityisesti terveyspalveluita runsaasti käyttäviltä on jo ehditty pe riä maksimimäärä (kolme) terveyskeskus-/hoitajakäyntimaksua. Myös maksukatto täyttyy palveluja paljon käyttävillä jo alkuvuodesta. Perusturvalautakunta päättää, että sosiaali- ja ter vey den huol lon maksuasetuksen mukaiset asiakasmaksut otetaan käyttöön 1.5.2016 alkaen. Maksut on esitetty liitteessä. Jani Korhonen esitti Simo Holopaisen kannattamana, että asiakasmaksuja ei koroteta. Asia päätettiin ratkaista nimenhuutoäänestyksellä. Äänestyksessä perusturvajohtajan esitys oli 'jaa' ja Korhosen esitys oli 'ei'. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 'ei' -ääntä (Hakonen, Holopainen, Hytönen, Korhonen, Tuominen, Tuikka, Flink-Liimatainen) ja 2 'jaa' -ääntä (Lång, Hänninen). Äänestyksen tuloksena perusturvalautakunta päätti olla nostamatta asiakasmaksuja. KH 09.05.2016 109 - - - - - Kuntalain 51 :n (365/1995) ja Äänekosken kaupungin hal lin to säännön 43 :n mukaan asian ottamisesta kaupunginhallituksen kä si teltä väk si voi päättää kaupunginhallitus, kaupunginhallituksen pu heenjoh ta ja tai kaupunginjohtaja. Kaupungin taloudellinen tilanne

Perusturvalautakunta on alkuvuoden perusteella ylittämässä vuoden 2016 talousarvion vähintään 1,4 milj. eurolla. Perusturvan toimialan vuo den 2016 talousarviomenot ovat 74,6 milj. euroa ja tulot 11,3 milj.. Nettomäärärahat ovat siis 63,3 milj.. Vuoden 2015 ti lin pää töksen mukaiset nettomenot olivat 64,7 milj. eli n. 1,4 milj. suu rem mat kuin vuoden 2016 talousarvio. Perusturvalautakunta on 27.4.2016 25:ssä hyväksynyt 1,4 milj. euron lisämäärärahaesityksen vietäväksi kaupunginvaltuustolle hy väksyt tä väk si. Tarvittavassa lisämäärärahan määrässä on huomioitu lop pu vuo del le tavoitellut menosäästöt sekä mahdollinen asia kasmak su jen korotus. Mikäli asiakasmaksuja ei koroteta hal li tuk sen linjauksen mukaisesti, niin haettava lisämääräraha ei tule riit tä mään perusturvan ylittyviin menoihin. Taloussuunnitelman 2016-2019 mukaan kaupungin tulisi tehdä 1,6 milj. euron ylijäämä vuonna 2016, jotta kertyneet alijäämät (5,5 milj. eu roa) voidaan kattaa suunnitelmakaudella. Mikäli hyväksytyssä talous ar vios sa ei pysytä, alijäämää ei saada katettua kuntalain edel lyttä mäs sä aikataulussa. Perusterveydenhuollon arviointiprojekti Kaupunginjohtaja asetti päätöksellään 10.11.2015, 21 ter veys palve lui den arviointiprojektin. Projektin tavoitteena oli toiminnallinen kehit tä mi nen sekä säästöt. Konsulttiselvityksen lopputulemana oli kuiten kin se, että Ää ne kos ken kaupungin tarvevakioidut ter veys pal ve lujen menot alittavat val ta kun nan keskitason, eikä toi men pi de-eh dotuk siin sisälly oleel li sia re surs si vä hen nyk siä. Projektin mukaan ta loudel li suut ta ja kustannusten hallintaa tul laan tavoittelemaan toi min tamal lia ja prosesseja kehittämällä. Toi min nan ja prosessien ke hit tä misen kautta mahdollisesti syntyvät kus tan nus sääs töt tulevat nä kymään hyvin pitkällä aikavälillä, joten ku lu van vuoden osalta ei ole näh tä vis sä merkittäviä kus tan nus sääs tö jä. Asiakasmaksujen korottaminen ympäristökunnissa Lähes kaikki ympäristökunnat ovat korottaneet asia kas pal ve lu maksu jaan. Maksujen korotukset on tehty pääosin täysimääräisenä, lukuun ot ta mat ta muutamaa poikkeusta (lähde:www.soste.fi). Perusturvaliikelaitos Saarikka ja Wiitaunioni ovat nostaneet asiakaspalvelumaksuja osittain. Kaupunginjohtajan ehdotus: (valmistelu talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh. 020 632 2072)

Kaupunginjohtajan muutettu ehdotus: Kaupunginhallitus päättää käyttää otto-oikeuttaan pe rus tur va lau takun nan kokouksessaan 27.04.2016, 26, tekemään päätökseen sosi aa li- ja terveyshuollon asiakasmaksujen muutoksista 1.5.2016 alkaen. Kaupunginhallitus päättää, että vuoden 2016 sosiaali- ja ter vey denhuol lon asiakasmaksut otetaan käyttöön 1.6.2016 alkaen oheisen liit teen mukaisina. Kaupunginhallitus päättää käyttää otto-oikeuttaan perusturvalautakunnan kokouksessaan 27.4.2016, 26, tekemään päätökseen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen muutoksista. Kaupunginhallitus päättää, että perusturvalautakunnan päätös pidetään tässä vaiheessa voimassa ja asiaan palataan kesäkuussa sen jälkeen, kun perusterveydenhuollon arviointiprojektin toimenpideohjelma on valmistunut. KH 163 Hyväksyttiin kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus. - - - - - Perusterveydenhuollon arviointiprojektin toimenpideohjelman valmistuttua perusturvatoimiala on käynnistänyt toimenpiteet toimintatapamallin uudistamiseksi ja prosessien kehittämiseksi. Mikäli perusturvan toimintamallin uudistaminen ja prosessien kehittäminen onnistuu suunnitellusti, näköpiirissä on selkeitä kustannussäästöjä pitkällä aikavälillä, mutta kuluvan vuoden osalta kustannussäästöt jäävät marginaalisiksi. Perusturvalautakunta on alkuvuoden perusteella ylittämässä vuoden 2016 talousarvion vähintään 1,4 milj. eurolla. Perusturvalautakunta on esittänyt kaupunginvaltuustolle, että se myöntäisi 1 milj. eron lisämäärärahan perusterveydenhuollon palveluista aiheutuviin menoihin ja 0,4 milj. euron lisämäärärahan lastensuojelun menoihin. Kaupunginvaltuuston hyväksymän taloussuunnitelman 2016-2019 mukaan kaupungin tulisi tehdä 1,6 milj. euron ylijäämä vuonna 2016, jotta aikaisempina vuosina kertyneet alijäämät (5,5 milj. euroa) voidaan kattaa suunnitelmakaudella. Perusturvalautakunnan arvioimasta talousarvion 1,4 milj. euron ylityksestä johtuen kaupungin kertyneen alijäämän kattaminen suunnittelukaudella vaarantuu merkittävästi ja tulevien vuosien

Kaupunginjohtajan ehdotus: ylijäämätavoite muodostuu epärealistiseksi, mikäli kaupungin tuloja ei lisätä tai toiminnan menoleikkauksia ei tehdä talouden tasapainon saavuttamiseksi. Edellä mainituista syistä johtuen asiakaspalvelumaksuja tulisi korottaa viipymättä, jotta kaupunki pystyisi jatkossakin tarjoamaan riittävät ja laadukkaat palvelut kuntalaisille. Asiakaspalvelumaksujen korottamisen arvioidaan tuovan kuluvalle vuodelle 50 000 euron lisäyksen tuloihin. Asiakaspalvelumaksujen korottaminen ei yksistään ratkaise heikkoa taloudellista tilaa, mutta korotus luo paremmat mahdollisuudet selviytyä toimialojen lisääntyvistä kustannuksista ja alijäämän kattamisvelvollisuudesta. (valmistelu talousjohtaja Tapani Hämäläinen, puh. 020 632 2072) Kaupunginhallitus päättää, että sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut otetaan käyttöön 1.8.2016 alkaen oheisen liitteen mukaisina. Käsittely: Leila Lindell esitti Merja Närhin kannattamana, että asia palautetaan perusturvalautakunnan käsittelyyn ja että asia tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn 22.8.2016, jolloin mukana on oltava Raisio-Paimion -mallin mukaan laadittu vaihtoehtolaskelma. Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja totesi, että koska keskustelun aikana oli tehty pohjaehdotuksesta poikkeava, kannatettu ehdotus, asiasta on suoritettava äänestys. Äänestysmenettelyksi hyväksyttiin nimenhuutoäänestys; ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan pohjaehdotusta, äänestävät jaa, ja ne, jotka kannattavat Leila Lindellin ehdotusta, äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 ei-ääntä (Kari Kiiskinen, Jari Halttunen, Keijo Kainu, Leila Lindell, Tommi Lunttila, Sirpa Martins, Merja Närhi, Pentti Piilonen ja Marke Tuominen). Puheenjohtaja totesi Leila Lindellin ehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi äänin 9-0. Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti äänin 9-0, että asia palautetaan perusturvalautakunnan käsittelyyn. Asia tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn 22.8.2016, jolloin mukana on oltava Raisio-Paimion -mallin mukaan laadittu vaihtoehtolaskelma.

- - - - -