Tekninen lautakunta 25 11.02.2009 Kaupunginhallitus 85 24.02.2009 Kaupunginvaltuusto 30 16.03.2009 ISO-ROMMAKKO, HIETAPERÄ, EKSYNEENNIEMI RANTA-ASEMAKAAVA-MUUTOKSEN JA LAAJENNUKSEN HYVÄKSYMINEN TEKNLTK 25 Maanmittausteknikko 22.1.2009 Metsähallitus on laadituttanut oululaisella suunnittelutoimisto AirIx Ympäristö Oy:llä kaavamuutoksen ja laajennuksen Ontojärvi Iso-Rommakkojärvi ranta-alueilla voimassa olevaan 28.3.2000 vahvistettuun ranta-asemakaavaan. Kaavahankkeen käynnistämisen perusteina ovat olleet vanhassa kaavassa Ontojärven säännöstelyn johdosta vyöryvän rantapenkan taakse osoitettu lomarakentaminen, pysyvään asumiseen varattujen rakennuspaikkojen toteutumatta jääminen ja joidenkin uusien rakennuspaikkojen muodostaminen Iso-Rommakojärven ja Ontojärven rantavyöhykkeelle. Kaavan muuttamista ja laajentamista varten laadittu kaava on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 29.10. - 28.11.2008. Voimassa olevan kaavan muutoksina Ontojärven rannalla Roukonpuron suussa, tunnetaan myös nimellä Roukunpuro, vyöryvän törmän päällä olevan korttelin 2 rakennusten sijoittamisesta ja rannan suojaamisesta sortumaa vastaan annetaan kaavaehdotuksessa uudet yhteistyössä Kainuun ympäristökeskuksen ja kaupungin rakennusvalvonnan kanssa muotoillut kaavamääräykset. Muutettavassa kaavassa Eksyneenniemestä itään olevat rannan takamaastoon sijoitetut omakotitalojen rakennuspaikat on poistettu ja korvattu matkailua palvelevien rakennusten korttelialueilla RM 3 ja 5, joista kummallekin erikseen saa rakentaa asuinrakennuksia 500 k-m2 ja saunoja, joiden kerrosala saa olla 50 m2. Hietaperän koulusta länteen olevalle rannalle on kaavoitettu kaksi asuinpientalojen (AP) rakennuspaikkaa, joilla kummallakin on rakennusoikeutta 250 k-m2. Alueella on entuudestaan yleinen veneranta ja veneiden vesillelaskupaikka sekä laavu nuotiopohjineen. Omakotitalon rakennuspaikaksi varatulla alueella sijaitseva laavu esitetään siirrettäväksi venerannan yhteyteen. Tällä kaavan laajennusalueella otaksutaan eräiden vahvistamattomien tietojen perusteella olevan sotahistoriaan liittyviä hautoja, joiden paikka suojataan kaavamerkinnällä s-1 ja kaavamääräyksellä, jonka mukaan aluetta koskevista toimenpiteistä on neuvoteltava Museoviraston/puolustushallinnon kanssa. Iso-Rommakkojärven koilliseen avautuvalle rannalle kaavaehdotuksessa on varattu neljä uutta loma-asuinrakennuksen rakennuspaikkaa. Kaavaehdotuksesta lausunnon ovat Kuhmon kaupungin ohella
antaneet Kainuun ympäristökeskus, Tiehallinto ja Kainuun Museo. Muistutuksia kaavaehdotuksesta ovat jättäneet Teuvo Purkunen, jonka muistutus erillisenä liitteenä, sekä Anja ja Arto Heikura, Kalle Maunumäki ja Pirjo Väyrynen sekä Iso-Rommakkojärven ranta-asukkaista yhteismuistutuksen jättäneet Martti Heikkinen, Kari Nikulainen, Jorma Kyllönen, Kari Piirainen, Pullit, Simulat, Komulainen, Piirainen ja Ismo Malinen. Kaavaehdotuksesta saaduista lausunnoista ja muistutuksista tehty kaavan laatijan kokoama kooste ja perustellut vastineet liitteenä. Maankäyttö- ja rakennuslaissa olevan asemakaavan sisältövaatimuksia koskevan yleissäädöksen 54 :n mukaan asemakaava on laadittava siten, että luodaan edellytykset terveelliselle, turvalliselle ja viihtyisälle elinympäristölle, palvelujen alueelliselle saatavuudelle ja liikenteen järjestämiselle. Rakennettua ympäristöä ja luonnonympäristöä tulee vaalia eikä niihin liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Kaavoitettavalla alueella tai sen lähiympäristössä on oltava riittävästi puistoja tai muita lähivirkistykseen soveltuvia alueita. Asemakaavalla ei saa aiheuttaa kenenkään elinympäristön laadun sellaista merkityksellistä heikkenemistä, joka ei ole perusteltua asemakaavan tarkoitus huomioon ottaen. Asemakaavalla ei myöskään saa asettaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle sellaista kohtuutonta rajoitusta tai aiheuttaa sellaista kohtuutonta haittaa, joka kaavalle asetettavia tavoitteita tai vaatimuksia syrjäyttämättä voidaan välttää. Jos asemakaava laaditaan alueelle, jolla ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa, on asemakaavaa laadittaessa soveltuvin osin otettava huomioon myös mitä yleiskaavan sisältövaatimuksista säädetään. Maankäyttö- ja rakennuslaissa erityisesti ranta-alueiden loma-asutuksen suunnittelua varten säädetyn 73 :n mukaan laadittaessa yleiskaavaa tai asemakaavaa (ranta-asemakaava) pääasiassa loma-asutuksen järjestämiseksi ranta-alueelle on sen lisäksi, mitä yleistai asemakaavasta muutoin säädetään, katsottava, että: 1) suunniteltu rakentaminen ja muu maankäyttö sopeutuu rantamaisemaan ja muuhun ympäristöön; 2) luonnonsuojelu, maisema-arvot, virkistystarpeet, vesiensuojelu ja vesihuollon järjestäminen sekä vesistön, maaston ja luonnon ominaispiirteet otetaan muutoinkin huomioon; sekä 3) ranta-alueille jää riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta. Ranta-asemakaavasta on muutoin voimassa, mitä asemakaavasta säädetään. Mitä 60 :ssä säädetään asemakaavan ajanmukaisuuden arvioinnista, ei kuitenkaan koske ranta-asemakaavaa. Kaavaehdotuksesta tehtyjen muistutusten käsittelystä säädetyn MRL 65 :n 1.1.2009 voimaan tulleen 2. momentin muutoksen mukaan muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa on ilmoitettava kunnan perusteltu kannanotto esitettyyn mielipiteeseen. Lisätietoja antaa maanmittausteknikko Seppo Tikkanen, puhelin 08-615 55258.
Maanmittausteknikon esitys: Tekninen lautakunta kaupunginhallitukselle esittää, että kaupunginhallitus hylkää Iso-Rommakko, Hietaperä, Eksyneenniemi ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusehdotuksesta tehdyt muistutukset kaavan laatijan muistutusten johdosta laatimassa koosteessa sanotuilla perusteilla. Samalla kaupunginhallitus päättää, ettei kaavaehdotusta lausuntojen johdosta muuteta. Kaupunginhallitus toteaa Iso-Rommakko, Hietaperä, Eksyneenniemi ranta-asemakaavan muutos- ja laajennusehdotuksen täyttävän maankäyttö- rakennuslaissa ranta-asemakaavan laadinnalle asettamat vaatimukset. Kaupunginhallitus päättää esittää kaavaehdotuksen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Liitteenä Teuvo Purkusen kaavan laadinnan aikana tekemät muutosvaatimus 24.6.2008 ja muistutus 21.11.2008, kaavan laatijan kokoama kooste lausunnoista ja muistutuksista ja niiden johdosta laatimat vastineet perusteluineen sekä kaavaselostuksen tiivistelmä ja kaavakartta. Kaupungininsinöörin päätösehdotus: Tekninen lautakunta hyväksyy maanmittausteknikon esityksen. Liite. Tekninen lautakunta yksimielisesti hyväksyi päätösehdotuksen. KHALL 85 Kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus hyväksyy teknisen lautakunnan esityksen. Liite. Merkitään, että Pekka Heikkisen ja Kari Nikulaisen ilmoitusten perusteella kaupunginhallitus totesi heidät esteellisiksi tämän asian käsittelyyn hallintolain 28 1 mom. 5. kohdan perusteella. Heikkinen ja Nikulainen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Kaupunginhallituksen I varapuheenjohtaja Martti Malinen johti puhetta tämän pykälän aikana. Kaupunginhallitus yksimielisesti hyväksyi kaupunginjohtajan päätösehdotuksen. KVALT 30 Liite. Merkitään, että Pekka Heikkisen ja Kari Nikulaisen ilmoituksen perusteella kaupunginvaltuusto totesi heidät esteellisiksi tämän asian käsittelyyn hallintolain 28 1 mom. 5. kohdan perusteella. Keskustelun aikana Kirsi Virtanen Maija Pennan kannattamana esitti, että asia jätetään pöydälle. Koska oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu
ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen ja teki seuraavan äänes tysesityksen: Ne jotka kannattavat kaupunginhallituksen esitystä ää nestävät jaa ja ne jotka kannattavat Kirsi Virtasen esitystä äänestävät ei. Äänestysmenettely hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä jaa äänestivät seuraavat 29 valtuutettua: Heikki Heikkinen, Päivi Hoffrén, Heikki Huotari, Asko Kähkönen, Heikki Hyvönen, Ritva Vataja, Antti Jokela, Helena Kampman, Jari Kanerva, Mikko Kanniai nen, Jouni Kilpeläinen, Anneli Kinnunen, Helena Komulainen, Kaija Komulainen, Jaakko Kyllönen, Väinö Kärnä, Juha-Matti Huusko, Jouko Miettinen, Esko Partanen, Kari Peltonen, Eira Piipponen, Jor ma Piipponen, Mauri Piirainen, Matti Pääkkönen, Miia Rahikainen, Vesa Rantanen, Maarit Rauhala, Teuvo Seppänen ja Veikko Tikka nen. Ei äänestivät seuraavat kolme valtuutettua: Jaakko Mikkola, Maija Penna ja Kirsi Virtanen. Tyhjää äänesti valtuutettu Tarmo Suihko. Puheenjohtaja totesi Kirsi Virtasen esityksen tulleen rauenneeksi. Kokous keskeytettiin neuvottelutauon pitämistä varten klo 18:35-18:48 välisenä aikana. Keskustelun aikana Maarit Rauhala Esko Partasen kannattamana esitti, että asia palautetaan uu delleen valmisteltavaksi. Jaakko Kyllönen Heikki Hyvösen kannatta mana esitti, että kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä kaupunginhalli tuksen esityksen. Koska oli tehty kaupunginhallituksen esityksestä poikkeava kannatettu ehdotus puheenjohtaja esitti suoritettavaksi nimenhuutoäänestyksen ja teki seuraavan äänes tysesityksen: Ne jotka kannattavat Jaakko Kyllösen esitystä äänestävät jaa ja ne jotka kannattavat Maarit Rauhalan esitystä äänestävät ei. Ää nestysmenettely hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä jaa äänestivät seuraavat 7 valtuutettua: Heikki Hyvönen, Jouni Kilpe läinen, Jaakko Kyllönen, Eira Piipponen, Jorma Piipponen, Mauri Pii rainen ja Vesa Rantanen. Ei äänestivät seuraavat 25 valtuutettua: Heikki Heikkinen, Päivi Hoffrén, Heikki Huotari, Asko Kähkönen, Ritva Vataja, Antti Jokela, He le na Kampman, Jari Kanerva, Mikko Kanniainen, Anneli Kinnunen, Hele na Komulainen, Kaija Ko mulainen, Väinö Kärnä, Juha-Matti Huus ko, Jouko Miettinen, Jaakko Mikkola, Maija Penna, Esko Partanen, Kari Peltonen, Matti Pääkkö nen, Miia Rahikainen, Maarit Rauhala, Teuvo Seppänen, Veikko Tik kanen ja Kirsi Virtanen. Tyhjää äänesti valtuutettu Tarmo Suihko.
Puheenjohtaja totesi kaupunginvaltuuston hyväksyneen Maarit Rauhalan esityksen.