Nuoressa on voima positiivisen pedagogiikan mahdollisuuksia Vahvuudet, unelmat, tulevaisuus! 25.8.2017 Erja Sandberg KT, EO
Mitä tulee paikalle kun sinä tulet paikalle? (Esa Saarinen)
MIKSI VAHVUUDET?
Kun siirryin yläasteelle pistin täysin ranttaliksi; häiriköin ja pinnasin minkäkerkesin. Alisuoriuduin siis pahasti, päästötodistuksen ka. oli 6,8. Kävin yläasteen jälkeen vielä10-luokan, se sujui hyvin kannustavan ja vahvuuksia korostavan opettajan ansiosta, vaikka menin erään toisen oppilaan kanssa luokalle diagnoosilla näiden kanssa ei pärjää kukaan. Tämä opettaja todellakin teki kaikkensa että itsetuntomme kohenisi, löytäisimme itsemme ja oman uramme. Väitöstutkimuksesta: Sandberg, E. (2016). ADHD perheessä opetus-, sosiaali- ja terveystoimen tukimuodot ja niiden koettu vaikutus. Helsingin yliopisto.
Tutkimuksestani (Sandberg, 2016) Aikuisten ADHD-ominaisuudella varustettujen henkilöiden kokemukset kouluajan vahvuusperustaisesta ohjauksesta ja opetuksesta ovat positiivisia. Aineistossa on kuvauksia aiempien vuosikymmenten opettajista, jotka painottivat oppilaiden vahvuuksia. -> Kuvattiin käänteentekeväksi tekijäksi alisuoriutumiselle, oppimiselle ja oppilaan itsetunnolle, koko myöhemmälle elämälle. Tukea tarvinneet aikuiset muistavat aikuisuudessa hyvin opettajien ja ohjaajien asenteet ja toimintamallit. Suurella osalla tutkimukseni ADHD-oireisista aikuisista henkilöistä on negatiivinen käsitys itsestä ja heikko itsetunto. Tuntevat kelpaamattomuutta yhteiskuntaan.
Ajattelutavan muutos Kun selvitämme heikkouksia, saamme esiin heikkouksia. (esim. oppimisvaikeustestit). On valtavasti lääketieteellisiä, erityispedagogisia ja psykologisia testejä, joilla kyetään näyttämään oppijan heikkoudet. Esimerkiksi oppimisvaikeus tai keskittymisen vaikeus on elämässä vain yksi asia, nuori voi pärjätä superlahjakkaana myös pulmien kanssa ja suuntautua vahvuuksiensa suuntaan. (Ohjattava!) Meillä on taipumus keskittyä siihen puoleen, mikä on heikosti. Ei vahvuuksia. Heikkousperustaiset testit Opiskelijan heikot kohdat
Ajattelutavan muutos Kun selvitetään vahvuuksia, saadaan esiin vahvuuksia! Ydinvahvuuksia, joissa voidaan loistaa. Piilossa olevia vahvuuksia, joita voidaan kehittää. Samalla teemme näkyväksi opiskelijan hyviä puolia. Ei heikkouksia. Vahvuusperustaiset testit Opiskelijan vahvat kohdat
Heikot vs. vahvat kohdat Meidän tulee käyttää rinnakkain heikkojen kohtien todentamista ja vahvojen kohtien vahvistamista! -> Autetaan esimerkiksi oppimisvaikeuksissa, samalla muistutellaan ja ohjataan vahvuuksien suuntaan ja vahvistetaan nuoren positiivista käsitystä itsestään. Negatiiviset tapahtumat ja huomiot jättävät isomman, jopa kymmenkertaisen jäljen opiskelijaan. Päivittäin heikoista kohdista muistuttelemalla opiskelija alkaa uskoa olevansa heikko, huono tms. Kokeile! Työpäivässäsi oli monta hyvää ja onnistunutta asiaa, mutta yksi meni pieleen. Mitä muistat parhaiten päivästäsi?
VAHVUUSPERUSTAISEN PSYKOLOGIAN TAUSTAA
Ydinvahvuudet Jokaisella henkilöllä on keskimäärin 5 ydinvahvuutta. linssi jonka läpi katsot maailmaa Vaikuttavat siihen miten käyttäydyt, mitä arvostat, miten toimit, miten tunnet. Koet vahvuuden sopivan hyvin sinuun ja haluat käyttää vahvuutta. Vahvuuden käyttäminen ei kuluta energiaasi vaan tuo sitä lisää. Oppiminen tapahtuu nopeasti vahvuuden avulla. Opettajana tai ohjaajana tehtävänäsi on löytää nuorilta nämä ydinvahvuudet!
Positiivisen psykologian taustalla Psykologian perinteet pohjaavat toiseen maailmansotaan, traumatisoituneiden sotilaiden hoitoon. Psykiatria ja psykologia yhdessä pyrkivät luokittelemaan mielen sairauksia ja kehittelemään hoitomalleja rintamalla olleille itsetuhoisille, masentuneille ym. henkilöille. -> Suuri hyöty erilaisten mielenterveyden ongelmien diagnosointiin ja hoitoon. -> Psykologia juuttui vuosikymmeniksi tarkastelemaan sairausperustaisesti ihmisluonnetta (sairausmalli). Tarvittiin myös jotain muuta!
Persoonallisuuspsykologia Psykologian yksi haara Tavoitteena persoonallisuuden eri puolien kuvaaminen, selittäminen tai ennustaminen. Tutkimuskohteina usein yksittäisten persoonallisuuden ominaisuuksien väliset yhteydet. Ihmisen persoonallisuus kehittyy ympäristön kanssa vuoropuheluna. (esim. opiskelija - ohjaaja/opettaja) Positiivinen psykologia kuuluu personallisuuspsykologiaan.
Positiivinen psykologia pyrkii vastaamaan kysymykseen: Voiko psykologia tuottaa tietoa, jonka avulla voidaan lisätä hyvinvointia yhtä suuressa mittakaavassa? Keskittyy tutkimaan yksilön vahvuuksia ja voimavaroja heikkouden ja puutteiden tarkastelun sijaan (Seligman & Csikszentmihalyi, 2000). Panostetaan TIETOISESTI siihen mikä toimii!
-> Perinteinen psykologia ja positiivinen psykologia täydentävät toisiaan. (vrt. sairaanhoito terveydenhuolto)
Marie Jahoda (1907-2001) Itävaltalainen positiivinen psykologi Kritisoi psykologian keskittymistä mielen sairauksiin ja halusi tuoda ihmisen hyvinvoinnin keskiöön. Määritteli 5 hyvinvoivan ihmisen ominaisuutta: 1. Ajanhallintataidot 2. Mielekkäät sosiaaliset suhteet 3. Tehokas toimiminen toisten ihmisten kanssa 4. Hyvä itsetunto 5. Aktiivisuus Hyvinvoinnin saavuttaminen vaatii muutakin kuin pahoinvoinnin poistamisen. (Jahoda, 1958)
Positiivisen psykologian tavoitteet 1. Olla yhtä kiinnostunut ihmisen heikkouksista ja vahvuuksista. 2. Olla yhtä kiinnostunut rakentamaan vahvuuksia kuin korjaamaan heikkouksia. 3. Olla yhtä kiinnostunut tekemään normaalien ihmisten elämästä täydellisempää (ml. nerot ja lahjakkaat). Keskeisenä teoreettisena lähtökohtana on keskittää näkökulma siihen mikä toimii. Tavoitteena ei ole vain ennaltaehkäisy vaan parhauden mahdollistuminen. Kun tunnemme omat ja toistemme vahvuudet, on helpompi onnistua. Prof. Martin Seligman
Seligmanin (2011) kehittämä PERMA-malli Pennsylvanian yliopistosta. Hyvinvointi jakautuu: 1. Positive emotions (myönteiset tunteet) 2. Engagement (sitoutuminen, heittäytyminen) 3. Relationships (aidot ihmissuhteet) 4. Meaning (merkityksellisyys) 5. Accomplishment (aikaansaaminen, tulokset)
Kasvun ajattelumalli (growth mindset) Prof. Carol Dweck Fixed mindset (kiinteä, meissä on synnynnäinen tietty älykkyys, joka ei muutu). Growth mindset (uskomme, että voimme kehittyä ja muuttua), kykyä kehittyä suuntaan jos toiseenkin. Keskity prosessissa onnistumisiin, yrittämiseen, sinnikkyyteen ym. pelkän optimaalisen lopputuloksen sijaan. -> Hermosolut luovat vahvempia yhteyksiä. -> Laajentaa opiskelijan ajattelua.
Sonja Lyubomirsky Onnellisuustutkija, psykologian professori, USA. Positiivinen psykologia ei ole onnellisuuspsykologiaa, mutta onnellisuudella on merkitystä ihmisen hyvinvointiin. Happiness pie ( Onnellisuuden piirakka ) Onnellisuus perittyä 50 % Olosuhteet 10 % (esim. perhe, varakkuus) Omat asenteet itseen ja vahvuuksien tunnistaminen 40 % Minäkäsitys!
Positiivisen psykologian vahvuusperustaisia sovelluksia on kehitetty ja kehitetään edelleen varhaiskasvatukseen, kouluun, työelämään, johtamiseen.. -> Pedagogiikka, kuntoutus- ja terapiatyö, työnohjaus, työhyvinvointi ym. Konkreettisena työkaluna ja pohjana käytetään esimerkiksi VIA tai KTA vahvuustestiä. Luonteenvahvuudet ovat ruori ja polttoaine, jotka energisoivat lahjamme, osaamisemme. (Linkins, 2012)
Vahvuusperustainen ohjaus ja opetus Soveltamista opetukseen, ohjaamiseen ja kasvatukseen, täydentää kasvatustieteen kenttää. Keskiössä osallistuminen, vahvuudet, myönteiset tunteet. -> Oppiminen ja hyvinvointi rakentuu toimintaympäristöjen ja yksilön välisessä vuorovaikutuksessa. Vahvuudet ovat väyliä nähdä tietoisesti hyvää. Hyvien asioiden huomaaminen, micro moments. Hyvä edellä. Vahvuusperustainen opetus ei tarkoita heikkouksissa auttamisen unohtamista, vaan tietoista keskittymistä hyvään. Rinnakkain. Ydinvahvuudet ovat opiskelijan diagnosoituja voimatyökaluja ihmisten kanssa toimimiseen, opiskeluun ja koko elämään. Vahvuuskieli, vahvojen puolien sanoittaminen Tulevaisuuteen suuntautuminen, innostaminen, kannustaminen Tavoitteena nuoren vahva itsetunto ja positiivinen minäkuva.
Kenelle vahvuusperusteista ohjausta ja opetusta? Jokaiselle!
Mitä opetat nuorelle? Mitä haluaisit opettaa opiskelijalle, reppuun tulevaisuuden voimavaroiksi, voimatyökaluiksi? Kun lapsi, nuori tai aikuinen kohtaa vastoinkäymisiä, kuinka selviämme niistä yli?
Miksi luonteenvahvuuksia kouluun? Sosiaaliset taidot kehittyvät, ryhmädynamiikan ymmärtäminen. Uteliaisuus ja luovuus kasvaa. Luokkahuoneen ilmapiiri paranee -> akateemiset tulokset kasvavat/kehittyvät. Sinnikkyys luonteenvahvuuksista on yhteydessä vahvimmin opintomenestyksen kanssa. Arviointikyky, itsesäätelykyky, oppimisen ilo ja harkitsevaisuus ovat vahvasti yhteydessä opintomenestyksen kanssa. Vahvuuksien voima perustuu siihen, että voimme ottaa itsestämme ja toisistamme voimavaroja, jotka muuten jäävät piiloon. Tuodaan hyvät ja voimauttavat asiat esiin. Hyvää pitää tuoda tarkoituksella esiin, jotta oppijan minäkuva pysyy korkealla.
Vahvuuksia myös kotiin Vanhempien kasvatus vaihtelee. -> Vahvuuksilla vahvaksi elämään Vanhempien uskomukset vakiintuvat. -> Osalla tukea tarvitsevien oppilaiden vanhemmilla samantyyppistä problematiikkaa ja ovat tottuneet vain heikkous-ajatteluun! Koulun ja kodin yhteistyö, jatkumoajattelu. Nuori pärjää vastoinkäymisten äärellä. Positiivinen, kannustava palaute myös kotona. Itsetunnon ja minäkuvan kehitys jokaisessa ympäristössä.
Kokeakseen jonkin taidon, kyvyn tai persoonan alueen vahvuudekseen, opiskelija tarvitsee, että joku hänelle tärkeä ulkopuolinen ihminen 1) tunnistaa taidon ja antaa siitä 2) positiivista palautetta. -> Lisää nuoren itsearvostusta ja itseluottamusta. -> Oppii hyödyntämään vahvuuksiaan, pystyy paremmin selviytymään epäonnistumista tai vaikeuksista. -> Motivoi.
MITEN VAHVUUSPERUSTAISTA OPETUSTA JA OHJAUSTA TOTEUTETAAN?
Vahvuuspedagogiikan toteuttaminen 1. Omien vahvuuksien tunnistaminen (vahvuustesti), 2. Oppilaille/opiskelijoille/ohjattaville testin teettäminen. 3. Kannustaminen ja vahvuuksien havainnoiminen arjessa. 4. Aktiivinen toimijuus, näkymätön näkyväksi, dokumentointi, sanoittaminen. 5. Kokemusten jakaminen ja merkitysten anto, sosiaalinen tuki, vuorovaikutus, merkitysten ymmärtäminen, yhteisöllisyys, ryhmään kuuluminen, vertaisuus.
Jokaisessa nuoressa on valtava potentiaali ja voima! Se täytyy vain saada esiin. Miten sinä saat omassa työssäsi sen esiin jokaiselle nuorelle näkyväksi? myös heille (ja etenkin heille), jotka eivät usko itseensä ja mahdollisuuksiinsa?
Wilman tuntimerkinnät TAI
OPS 2016 korostaa vahvuuksia Ohjaa oppilaita löytämään omat vahvuutensa ja rakentamaan tulevaisuutta oppimisen keinoin. Yhteisö antaa sopivia haasteita ja tukee vahvuuksien löytämistä ja hyödyntämistä. Erityisen tärkeätä on rohkaista oppilaita tunnistamaan oma erityislaatunsa, omat vahvuutensa ja kehittymismahdollisuutensa sekä arvostamaan itseään. Koulutyön järjestämisessä otetaan huomioon kaikkien oppilaiden tarpeet, edellytykset ja vahvuudet. Huoltajien ja muiden tahojen kanssa tehtävä yhteistyö tukee tässä onnistumista.
The science of character http://ed.ted.com/on/g0v14tg9 What are your character strengths? https://www.youtube.com/watch?v=k-3ijnr1gcg
6 hyvettä aihealueittain 24 luonteenvahvuutta Luonteenvahvuudet pohjaavat antiikin kreikkaan, hyveisiin
Muutamia luonteenvahvuuksia Sinnikkyys - ponnistelua tekemisen ja oppimisen eteen Itsesäätely - kyky säädellä omia tunteita ja stressiä Myötätunto - empatiataitoja, myötätuntoa, ystävällisyyttä Uteliaisuus - tiedon janoa, uuden tutkimista, kyselemistä Reiluus tasapuolisuutta, oikean ja väärän tunnistamista Ystävällisyys huomaavaista käyttäytymistä ilman vastapalvelua Sosiaalinen älykkyys kykyä ymmärtää toisten käytöstä ja tunteita vuorovaikutustilanteessa Rohkeus Uskaltaa vaikka pelottaa tai ei tiedä tulevasta Aristoteles: Rohkeat ihmiset tulevat rohkeammiksi kun he tekevät rohkeampia tekoja. Rohkeus on luonteenvahvuus joka kehittyy kun sitä käytetään.
Sinnikkyys jalostaa lahjojamme, On rohkeus tuoda osaaminen esiin, Itsesäätelykykyä tarvitaan kun olemme toistemme kanssa, tuemme toisiamme. Jos emme tunnista vahvuuksiamme. Mitä hyötyä silloin on osaamisesta? www.erjasandberg.eu Erja.Sandberg@helsinki.fi