HARTOLA, Kirkonseudun asemakaava-alue MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus Koskee 21.3.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA
Asemakaavan muutos koskee: Kirkonseudun asemakaava-alue kortteli 52, osa korttelista 52, tori- ja pysäköintialue sekä katualue. Asemakaavan muutoksella muodostuu: kortteli 54, osa korttelista 52, torialue sekä katualue ja lähivirkistysalue. Alue sijaitsee Yhdystien, Keskustien, Kaivotien ja Vierukkatien rajaamalla alueella. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TAVOITE JA KESKEINEN SISÄLTÖ Asemakaavan muutos on käynnistynyt Osuuskauppa Hämeenmaan aloitteesta. Tavoitteena on muuttaa voimassa olevaa asemakaavaa siten, että Hämeenmaan S-Markettia voidaan laajentaa. Liikerakennuksen toimivuuden kannalta ainoa laajennussuunta on itään päin Toritien yli. Tämän vuoksi Toritien katualuetta siirretään ja laajaa torialuetta pienennetään. Liitteet: 1. Sijaintikartta 2. Asemakaavakartta 1:2000 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 2
1. KAAVA-ALUEEN KUVAUS Rakennettu ympäristö Luonnonympäristö Pohjakartta Maanomistus Muutosalue sijaitsee Hartolan vanhan kivikirkon vieressä toisella puolen Yhdystietä. Rakennuskanta on eri-ikäistä asuinrakennuksia ja liikerakennuksia. Muutosalueen itäosassa on kolme kolmikerroksista asuinkerrostaloa. Toritie on toteutettu asemakaavasta poiketen torialueen kiertäen asuinkerrostalojen vierelle. Suunnittelualueella ei ole merkittävää luonnonympäristöä. Alueella on yksittäisiä puita. Pohjakartta on hyväksytty maanmittaushallituksessa 20.9.1976. Kartta on vanha ja kaikkien rakennusten osalta ei pidä paikkaansa, mutta kiinteistörajat ovat ajan tasalla. Katu- ja torialueet sekä torin vieressä kaksi kerrostalotonttia ovat kunnan omistuksessa. Muu tonttimaa on yksityisessä omistuksessa. Palvelut Palvelut sijaitsevat keskustaajamassa. Yhdyskuntatekninen huolto Suunnittelutilanne Alueella on kunnan vesijohto- ja viemäriverkosto sekä kaukolämpö. Päijät-Hämeen Maakuntakaava on vahvistettu 11.3.2008. Siinä suunnittelualue on taajamatoimintojen aluetta (A) sekä keskusta-aluetta (C). Taajama-alueen osayleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa 8.6.1994. Yleiskaavassa suunnittelualue on merkitty keskustatoimintojen alueeksi (C). Alue on vedenhankinnalle tärkeällä pohjavesialueella. Voimassa olevassa asemakaavassa korttelissa 54 liikerakennusten tontit (KL ja AL) sekä pysäköinti ja torialue. Toritien toisella puolella korttelissa 52 on neljä kerrostalotonttia (AK). 2. KAAVOITUKSEN TAVOITE Tavoitteena on mahdollistaa S-Marketin laajennushanke ja siten kehittää keskustaajaman päivittäistavaratarjontaa. 3
3. SUUNNITTELUPROSESSI Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt Osuuskauppa Hämeenmaa. Kaavatoimikunta päätti käynnistää hankkeen kokouksessaan 7.12.2011. Kunnanhallitus päätti käynnistää asemakaavamuutoshankkeen 12.12.2011. Arkkitehti Pirjo Kinnunen laati Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) 21.3.2012 ja teki alueelle kaavaluonnoksen, mutta joutui vetäytymään työstä vakavan sairauden vuoksi. Työtä jatkoi arkkitehti Pekka Päivärinne kaavan viimeistelyn ja selostuksen osalta. Kaavaa ja hanketta esiteltiin yleisötilaisuudessa kunnantalolla 12.6.1012. Kunnanhallituksen käsittelyyn asia saatetaan 25.6.2012, jonka jälkeen se menee kuukaudeksi julkisesti nähtäville. 4. ASEMAKAAVAN MUUTOS JA SEN PERUSTELUT Muutoksen kohteena on keskustaajaman korttelit 54 ja 52:n puolikas. Korttelin 54 keskellä on S-Marketin liikerakennus, jonka laajennustarve aiheuttaa kaavan muutostarpeen. Tonttia laajennetaan 1000 m 2 Toritien yli. Olemassa olevan liikerakennuksen laajennusmahdollisuuksia tutkittaessa päädyttiin ainoaksi mahdollisuudeksi laajentua itään päin siirtämällä rakennuksen takaseinää 20 metriä. Laajennuksen suuruus on 720 m 2. Lisäksi varaudutaan myöhemmin 350 m 2 :n laajennukseen, mutta siitä ei ole vielä mitään päätöksiä. Tämän vuoksi asemakaavaa muutetaan siirtämällä Toritien katualue nykyisen torialueen etelä- ja itäpuolelle. Torikadun linjaus muuttuu 90 metrin matkalta. Uusi linjaus on 130 m ja se kiertää vanhan torialueen kerrostalotontteja sivuten. Poistuvan linjauksen alla on vesi- ja viemärijohdot sekä kaukolämpökanaali. Liikerakennuksen laajennus sijoittuu niiden päälle, mikä edellyttää johtojen siirtämistä tai rakennukseen tehtävää tunnelia. Nykyisen kaavan mukainen torialue on todettu tarpeettoman suureksi. Sen pienentäminen ei haittaa torikauppaa. Torialueeksi jää 1 720 m 2, kun se aiemmin oli 5900 m 2. Laajennetun liiketontin ja Toritien välinen alue kerrostalojen edessä merkitään lähivirkistysalueeksi, joka sijaintinsa puolesta asuinkerrostalojen edessä on puutonta toria parempi vaihtoehto. Pysäköintialuetta laajennetaan Yhdystien varrella, koska laajennetun marketin asiakasmäärä vaatii lisää paikoitustilaa. Kerrostalotonttien mukaan ottaminen johtuu Toritien katualueen vaatimista tilatarpeista. Asemakaavamerkinnät säilyvät ennallaan. 4
5. ASEMAKAAVAN MUUTOSTEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Liikkeenharjoittajan tavoitteena on asiakkaiden parempi palvelu eli suurempi asiakasmäärä. Kaavamuutos edesauttaa kuntalaisille parempaa palvelua tämän liikkeen osalta.. Muutoksena voimassaolevaan kaavaan on torialueen pienentyminen, mitä ei pidetä pahana, koska suurelle torialueelle ei ole ollut käyttöä. Taajamakuvaan vaikuttava tekijä on Toritien pitkän näkymän katkeaminen. Toritien pitkä näkymä ei ole seudullisesti merkittävä. Toritie on tonttitie. Uusi linjaus palvelee paremmin tonttitienä kerrostalojen osalta. Toritien vanhan linjauksen alla olevan kunnallistekniikan tuleva ratkaisu jää Hämeenmaan kontolle. Siitä ei kunnalle tule kustannuksia. 6. TOTEUTTAMINEN Hämeenmaan projekti toteutetaan heti, kun kaavalliset edellytykset antavat myöten. Lahdessa 16.6.2012 Pekka Päivärinne 5