Terveyttä luonnosta Marjo Tourula Arja Rautio

Terveyttä luonnosta Marjo Tourula Arja Rautio

Terveyttä luonnosta

Terveyttä luonnosta Marjo Tourula Arja Rautio

Terveyttä LUONNOSTA Marjo Tourula Arja Rautio Tekstin copyright Marjo Tourula ja Arja Rautio Valokuvien copyright Veikko Virkkunen / Metsähallitus, Henriika Salmi, Marjo Tourula, Arja Rautio ja Thule-instituutin kuva-arkisto Julkaisija: Thule-instituutti Oulun yliopisto, Metsähallitus ja Oulun seutu Julkaisupaikka ja -aika: Oulu 2014 Graafinen suunnittelu: Hannele Heikkilä-Tuomaala ISBN: 978-952-62-0374-4

NOCTURNE Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesäyön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhoutuu. En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen. Eino Leino

SISÄLTÖ 1. JOHDANTO 7 2. KIRJALLISUUSKATSAUKSEN TOTEUTUS JA AINEISTO 11 3. TERVEYTTÄ LUONNOSTA 13 3.1. Terveyttä ja hyvinvointia edistävät luonnon ominaisuudet 13 3.2. Luonnon yhteys fyysiseen terveyteen 19 3.3. Luonnon yhteys psyykkiseen terveyteen 27 3.4. Luonnon yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosioekonomisiin tekijöihin 35 3.5. Väestöryhmien erityistarpeet 43 3.6. Terveydenhuollon interventiot 53 4. JOHTOPÄÄTÖKSET 57 LÄHTEET 61 Liite 1 72

JOHDANTO 7 1. JOHDANTO R unoilijat, kirjailijat ja taiteilijat ovat jo pitkään ja moninaisesti tuoneet esille luonnon merkityksen terveyttä ja hyvinvointia edistävänä tekijänä. Kuitenkin vasta 2000-luvulla luonnon terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ovat nousseet sekä tutkimuksen että terveyden edistämistyön kehittämisen kohteiksi. Tämän kirjallisuuskatsauksen tietokantojen hakutuloksessa lähes 80 % aihetta koskevista tutkimuksista oli julkaistu 2000-luvulla. Ihminen on sopeutunut elämään luonnossa noin viiden miljoonan vuoden ajan ihmisen historiasta, ja vain noin 2000 vuotta sitten alkoi sopeutuminen kaupunkiympäristöihin (ks. Yamaguchi ym. 2006). Koemme metsän ja luonnon edelleen miellyttävimpänä ympäristönä. Tällä hetkellä kuitenkin noin puolet maapallon väestöstä asuu kaupungeissa, ja arvion mukaan vuoteen 2030 mennessä kolme viidestä henkilöstä tulee asumaan kaupunkimaisessa ympäristössä (Smith & Guarnizo 2009). Teollistuminen ja kaupungistuminen ovat johtaneet lisääntyviin sisälläoloaikoihin. Tyypillinen amerikkalainen viettää arvion mukaan jopa 90 % elämästään sisätiloissa (Evans & McCoy 1998). Ihmisten lisääntynyt irtaantuminen luonnosta on noussut huolenaiheeksi, ja tilastoseurantojen mukaan luonnon virkistyskäyttö onkin olennaisesti vähentynyt Yhdysvalloissa ja Japanissa (Pergams & Zaradic 2008). Toisaalta laajempi, 20 maata koskeva tarkastelu osoittaa ulkoilun lisääntyvän (Balmford ym. 2009), ja Suomessa ulkoilu kuuluu lähes kaikkien elämään (Sievänen & Neuvonen 2011). Elinympäristön kysymykset ovat terveyden edistämisen haasteena, mikä näkyy myös kansallisissa kehittämislinjauksissa. Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiassa, Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020, on yhtenä painoalueena terveyttä ja turvallisuutta tukeva elinympäristö (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010): Elinympäristön tila vaikuttaa ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin. Ilmastonmuutos ja ekosysteemin tilan heikkeneminen kaven-

8 TERVEYTTÄ LUONNOSTA tavat hyvinvoinnin mahdollisuuksia. Sosiaalinen ja ekologinen kestävyys edellyttävät, että hyvä elämä voidaan turvata silloinkin, kun jaettavana ovat niukkenevat voimavarat. Jokaisen sukupolven pitäisi jättää perinnöksi elinkelpoisempi ympäristö. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2010.) Myös Valtioneuvoston periaatepäätökseen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2008) on kirjattu tavoitteeksi järjestää kansalaisille hyvät mahdollisuudet arkiliikuntaan ja esteettömät lähiliikuntapaikat kaikkien ikä- ja väestöryhmien saataville. Asutusalueiden puistot lähiluontokohteina sekä kaukaisemmat kansal- Ilmaston tasapaino Luonnolliset elinympäristöt, Puut lispuistot tarjoavat mahdollisuuksia sekä arkiliikuntaan että monipuolisille luontoharrastuksille. Jakartan (Jakarta Declaration 1997) ja Kuvio 1. Terveyden kartta (Barton & Grant 2012). Ottawan (Ottawa Charter for Health Promotion) julistukset tukevat luonnon tuottamaa hyvinvointi- ja terveysnäkökulmaa (WHO 1986). Terveys on täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, ei pelkästään sairauden poissaoloa (WHO 1948), vaan myös kykyä sopeutua ja korjata eri osa-alueiden häiriöitä. Yksilön toimintakyky, koettu elämänlaatu ja hyvinvointi ovat terveys-käsitteeseen sisältyviä tekijöitä. (Huber ym. 2011.) Camfieldin ja Skevingtonin (2008) mukaan hyvinvointi ja elämänlaatu ovat hyvin lähellä toisiaan, ja ne voidaan käytännössä katsoa tarkoittavan samaa asiaa. Kimin (2000) typologian mukaan ympäristön ulottuvuutta voidaan tarkastella fyysisen, sosiaalisen ja symbolisen jaottelun mukaisesti. Fyysisen ympäristön ajatellaan muodostuvan elävästä ja elottomasta osasta. Eloton ympäristö jakaantuu luonnolliseen ympäristöön, kuten ilma, vesi ja maa, sekä MAAILMANLAAJUINEN EKOSYSTEEMI Rakennuksset, Paikkakunnat Tulot, Innovointi LUONTOYMPÄRISTÖ RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Työskentely, Ostoksilla käynti, Liikkuminen AKTIVITEETIT Asuminen, Leikkiminen, Oppiminen PAIKALLISTALOUS Sosiaalinen pääoma YHTEISÖ VÄESTÖ Ikä, sukupuoli, perinnölliset tekijät Ruokavalio, Liikunta ELÄMÄNTAPA Työtasapaino Makrotalous, politiikka, kulttuuri, maailmanlaajuiset voimat Verkostot Markkinat, Investointi Terveys- ja hyvinvointitekijät kaupungeissamme Ilma, Vesi, Maa, Maaperät Kadut, Tiet Kaikilta tasoilta lähiympäristöstä alueille Biodiversiteetti keinotekoiseen ympäristöön alkaen meitä ympäröivistä vaatteistamme ja päätyen maapalloa ympäröiviin satelliitteihin. Fyysinen ympäristö on toimintakenttä, mutta myös stressin ja erilaisten ärsykkeiden lähde. Monet fyysisen ympäristön elementit vaikuttavat elämäntyyliin, aktiviteetteihin, tapoihin ja terveyteen. Sosiaalinen ympäristö muodostuu ihmisistä ja yhteisöistä, joissa yksilön odote-

JOHDANTO 9 taan toimivan tietyllä tavalla odotuksiin sidotun systeemin mukaisesti. Symbolinen ympäristö on kielen, merkitysten, tapojen, sääntöjen sekä kulttuuristen symbolien kautta vahvasti liittyneenä sosiaalisen ja fyysisen ympäristön osaalueisiin. (Kim 2000.) Barton ja Grant (2012, kuvio 1) jakavat ympäristön rakennettuun ympäristöön ja luontoon. Luonnolla viitataan tässä katsauksessa ihmistä ympäröivään luontoon, jossa ihmistoimien näkyvät jäljet ovat vain pienenä osana (Kettunen 2008). Ympäristön ja ihmisen terveyden välinen vuorovaikutus on monimutkainen, monien eri tekijöiden kokonaisuus. Open Oulun seudun puistoista elinvoimaa -hanke Open Oulun seudun puistoista elinvoimaa (OPEN Oulu Parks Enjoying Nature) -hankkeen tarkoituksena on edistää terveydenhoito-, hyvinvointi- ja matkailualan palveluinnovaatioita. Projektin tavoitteet ovat yhdenmukaiset hyvinvointiohjelmien kanssa, joissa korostetaan kansalaisten terveyden edistämistä, eriarvoisuuden poistamista, hyvinvointia edistävien yhteistyöverkostojen luomista sekä alaan liittyvän osaamisen ja elinkeinoelämän kehittämistä. (Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointiohjelma 2008 2017, Terveys 2015 kansaterveysohjelma, Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2012 2015). Metsähallituksen ja Oulun kaupungin toteuttamassa Open-hankkeessa Oulun seudun virkistysalueista rakennetaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa yhtenäinen toimintaympäristön ja palvelukokonaisuuden muodostama verkosto. Hankkeessa lisätään tietoisuutta luonnon tuottamista terveys- ja hyvinvointivaikutuksista sekä kehitetään siihen liittyvää osaamista. Hankkeeseen liittyvän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli kerätä luontoympäristön tuottamien terveys- ja hyvinvointivaikutusten aihealuetta koskeva tutkittu tieto kattavasti yhteen ja tehdä siitä yleisluonteinen yhteenveto ja johtopäätökset. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksista ja herättää mielenkiintoa aihetta kohtaan. Kirjallisuuskatsausta on myös hyödynnetty luonnon terveys- ja hyvinvointivaikutuksia arvioivan mittarin kehittämisessä. Tiedon tuottaminen hyvinvointihyödyistä on tärkeää, ja hyötyjen ja kustannusten vertailulla saadaan perusteita yhteiskunnan virkistyspalveluiden tuottamiseen (Sievänen & Neuvonen 2011). Kuvaileva kirjallisuuskatsaus on yleiskatsaus ilman tiukkoja ja tarkkoja sisäänottokriteereitä mahdollistaen laajat aineistot. Tutkittavaa ilmiötä kuvataan luokittelemalla ilmiön ominaisuuksia. (Salminen 2011.) Yksi kuvailevan kirjallisuuskatsauksen muodoista on integroiva kirjallisuuskatsaus, joka mahdollistaa kirjallisuuden tarkastelun ja syntetisoinnin (Torraco 2005) sekä tuottaa laajemman kuvan aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta systemaattiseen kirjallisuuskatsaukseen verrattuna (Evans 2008). Se myös sallii erilaisin metodisin lähtökohdin tehdyt tutkimukset analyysin aineistoksi (Whittemore & Knalf 2005).

KIRJALLISUUSKATSAUKSEN TOTEUTUS JA AINEISTO 11 2. KIRJALLISUUSKATSAUKSEN toteutus ja aineisto K atsaus toteutettiin vaiheittaisesti: tutkimusongelman muotoilu, aineiston kerääminen, arviointi, analyysi sekä tulkinta ja tulosten esittäminen (Cooper 1989). Katsauksessa tarkasteltiin aikaisempia tutkimuksia, jotka liittyivät luontoympäristön tuottamiin terveys- ja hyvinvointivaikutuksiin, ryhmiteltiin tutkimusten tuloksia sekä luotiin johtopäätöksiä tutkimus- ja kehittämistyölle. Katsauksessa haettiin vastauksia seuraaviin kysymyksiin: 1. Millaisia ihmisten terveyttä ja hyvinvointia edistäviä vaikutuksia luontoympäristö tuottaa? 2. Millaisilla menetelmillä luontoympäristön tuottamia terveys- ja hyvinvointivaikutuksia on mitattu? 3. Mitä perusteita ja kehittämisehdotuksia aikaisempi tutkimus tuottaa terveyden edistämiseen? Hurrikaanit, maanjäristykset ja muut luonnonkatastrofit tuovat mukanaan suurta psyykkistä ahdistusta eri puolilla maailmaa (Bratman ym. 2010 kirjallisuuskatsaus). Kokonaisvaltainen turvallisuus, sekä psyykkinen että fyysinen, on ennakkoehto terveyden ja hyvinvoinnin saavuttamiselle luontoympäristöissä. Ilman psyykkistä turvallisuuden tunnetta elpyminen ja luontokokemuksen terapeuttinen vaikutus eivät ole mahdollisia (Salonen 2010). WHO:n (2013) määritelmän mukaan ympäristöterveys käsittelee kaikkia ihmisen ulkopuolisia fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia tekijöitä ja niihin liittyviä käyttäytymiseen vaikuttavia tekijöitä. Ympäristöterveys sisältää niiden ympäristötekijöiden määrittämisen ja hallinnan, jotka voivat mahdollisesti vaikuttaa terveyteen ja suuntautua estämään sairautta ja luomaan terveyttä tukevia ympäristöjä. Ympäristöterveyteen liitetään yleensä terveyttä vaarantavia riskitekijöitä, jotka liittyvät esimerkiksi ilmansaasteisiin, ultraviolettisäteilyyn, kemikaaleihin sekä vesi- ja ruokaturvallisuu-

12 TERVEYTTÄ LUONNOSTA teen. Ympäristössä voi olla monia fyysistä terveyttä uhkaavia tekijöitä, mutta myös koettua epämiellyttävyyttä. Ympäristöterveydestä puhuttaessa olisi tärkeää tuoda esiin myös luontoympäristön terveyttä edistävät vaikutukset ja laajentaa ympäristöterveyden-käsite sairauslähtöisestä riskien huomioimisesta terveyttä edistäviin ja sairauksia ehkäiseviin tekijöihin. Tämä kirjallisuuskatsaus kohdentuu luonnon tuottamiin myönteisiin terveys- ja hyvinvointivaikutuksiin jättäen riskitekijät, niiltä suojautumisen ja eri turvallisuustekijät tarkastelun ulkopuolelle. Green care -käsitteen alkuperä ulottuu Alankomaihin, jossa 1970-luvulla puhuttiin care farm -tiloista. Suomeen tämä käsite tuli vuonna 2008. Green care tarkoittaa väljästi luonnon hyödyntämistä sosiaali-, terveys- ja kasvatuspalveluiden tuottamisessa. Green care pitää sisällään luontoon tai maatilalle sijoittuvia interventioita, kuten hoivamaatalouden, eläinavusteisen terapian ja terapeuttisen puutarhanhoidon, joilla on selkeä tavoite ihmisen hyvinvoinnin edistämisessä, ja joita koulutettu henkilökunta toteuttaa. (Soini ym. 2011.) Green care voidaan jakaa luonnon kokemuksellisuuteen sekä vuorovaikutuksellisuuteen luontoelementtien kanssa. Kokemuksellisuuteen sisältyy aktiivinen luonnossa liikkuminen (esimerkiksi luontoliikunta ja seikkailuterapia) sekä luonnon katselu. Vuorovaikutuksellisuus luontoelementtien kanssa on terapeuttista puutarhanhoitoa ja eläinavusteista terapiaa (Haubenhofer ym. 2010). Kirjallisuuskatsausta ei ole kohdennettu varsinaisesti green care -aihealuetta käsitteleviin tutkimuksiin, mutta katsaus sivuaa green care -käsitettä tarkasteltaessa luontoympäristön terveys- ja hyvinvointivaikutuksia kokemuksellisuuden näkökulmasta. Tarkempi kuvaus kirjallisuuskatsauksen toteuttamisesta löytyy liitteestä 1. Kirjallisuuskatsaukseen valitut tutkimukset luokiteltiin sisällön mukaisiin kategorioihin: 1) terveyttä ja hyvinvointia edistävät luonnon ominaisuudet, 2) luonnon yhteys fyysiseen terveyteen, 3) luonnon yhteys psyykkiseen terveyteen, 4) luonnon yhteys sosiaaliseen hyvinvointiin ja sosioekonomisiin tekijöihin, 5) väestöryhmien erityistarpeet sekä 6) terveydenhuollon interventiot. Ihminen on kokonaisuus, jossa kehollisuus, tajunnallisuus ja situationaalisuus kietoutuvat toisiinsa (Rauhala 2005) eikä ympäristöä voida siitä erottaa (Pinder ym. 2009). Jaottelu on siten keinotekoinen, mutta auttaa hahmottamaan luonnon tuottamaa moniulotteista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tutkimuskenttää.

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT LUONNON OMINAISUUDET 13 3. TERVEYTTÄ LUONNOSTA 3.1. Terveyttä ja hyvinvointia edistävät luonnon ominaisuudet J o 30 vuotta sitten keskusteltiin luonnosta hyvinvointitekijänä sekä mahdollisuuksista kartoittaa sitä monitieteisesti. Esitettiin kysymyksiä: Millainen on konkreettisesti hyvä luonnonympäristö ja miten luonnon eri tekijät vaikuttavat hyvinvointiin? Tutkimuksessa käytettiin Pyynikin ulkoilualueen kävijöiden haastatteluja. Mieleisin lähivirkistysaluetyyppi sisälsi luonnontilassa olevia alueita, ihanteellisimmillaan metsää ja vesistöä. Metsä nähtiin sekä fyysisenä (ilman puhdistajana ja suojan antajana) että psyykkisenä (rauhoittajana) hyvinvointitekijänä. Ympäristön virkistyskäytön kannalta tärkeimpiä ominaisuuksia olivat luonnon sopivuus virkistyskäyttöön, kauneus ja esteettisyys sekä puhtaus, siisteys ja saasteettomuus. (Eskelinen 1979.) Vihreän luontoympäristön ilman laatua parantava ominaisuus on yksi luontoympäristön terveysvaikutusten taustamekanismi, joka on laajasti tiedostettu. Myös kaupunkipuistojen merkitys lämpötiloja tasaavana tekijänä on tärkeä. (Karjalainen ym. 2007, Paoletti ym. 2011, Su ym. 2011.) Kulttuuriset tekijät ja henkilökohtaiset näkemykset, mieltymykset ja elämäntavat vaikuttavat käsityksiimme ympäristön ominaisuuksien arvostuksesta sekä siihen, millaisia vaatimuksia asetamme erilaisille viher- ja puistoalueille (Tyrväinen ym. 2007). Mielipaikalla tarkoitetaan yleensä arkiympäristön paikkaa, joka koetaan tärkeänä ja arvokkaana itselle. Mielipaikka on elvyttävä, kiehtova ja auttaa psyykkisen tasapainon saavuttamisessa (Korpela & Hartig 1996). Luontoympäristöt, kuten puistot, rannat tai metsät, ovat Suomessa (Korpela & Hartig 1996, Korpela & Ylèn 2007) sekä myös kansainvälisesti (Newell 1997) yleisimmin nimetty mielipaikaksi. Mielipaikan tärkeimmiksi ominaisuuksiksi mainittiin Helsingissä tehdyssä tutkimuksessa hiljaisuus, metsäinen tunne, luonto ja toimivuus (Tyrväinen ym. 2007). Simulan (2012) laadul-

14 TERVEYTTÄ LUONNOSTA liseen haastatteluaineistoon perustuvassa väitöstutkimuksessa osa haastateltavista ei pitänyt kaupunkiluontoa luontoelämysten lähteenä. Kaupunkiluonnon ilmanlaatu koettiin huonoksi ja liikenteen taustakohina ja yleinen häly peittivät allensa heikoimmat luontoäänet yksipuolistaen äänimaailmaa. Metsän on arvioitu auttavan väsymyksestä palautumisessa kaupunkiympäristöä paremmin (Staats ym. 2003), sillä siihen sisältyvät vähäiset ihmismäärät, hiljaisuus, liikkeiden vähyys ja hitaat muutokset. Metsän ärsykkeet ovat ennustettavissa, eivätkä ne ole ristiriitaisia tai monimerkityksellisiä. (Shin ym. 2010 kirjallisuuskatsaus.) Hauru ym. (2012) tutkivat metsän ominaisuuksia elvyttävyyden näkökulmasta Helsingin kaupunkiympäristössä. Tutkimukseen osallistuneet kokivat elvyttävimpänä ympäristönä metsän siimeksen, josta ei ollut näköyhteyttä kaupunkimaiseen ympäristöön. Asutuksen ympäröimää metsää pidettiin elvyttävämpänä kuin teiden ympäröimää metsää. Laajat saarekkeet metsäistä elinympäristöä tai tiheä ja monikerroksinen kasvillisuus, joka ehkäisi kaupunkiympäristön näkymistä metsään, mahdollistivat paremmin elvyttävyyskokemuksien saavuttamisen. (Hauru ym. 2012.) Metsässä käynnin säännöllisyyttä edisti metsän suuri koko (noin 2 hehtaaria) (Coles & Bussey 2000) ja pienemmissä metsiköissä sen muoto (Coles & Bussey 2000, Grahn ym. 2005). Erityisesti lapsilla nämä seikat vaikuttivat huomattavasti heidän leikkeihinsä (Grahn ym. 2005). Suuremmilla luontoalueilla näyttäisi olevan merkittävämpi vaikutus terveyteen pieniin alueisiin verrattuna (Mitchell ym. 2011). Monimuotoisia maisemia erilaisine elinympäristöineen, jotka sisältävät puita, vettä, sinistä taivasta ja pilviä, pidetään miellyttävinä. Pretty ym. (2005) näyttivät aikuisille yli 300 valokuvaa maaseudulta ja kaupunkiympäristöistä saadakseen selville, millaisia ympäristöjä pidetään miellyttävinä tai epämiellyttävinä. Kuvat, joissa oli mukana myös eläimiä, kuten lampaita, koettiin miellyttävinä, vaikka niissä ei ollut vettä tai taivasta. Näissä kuvissa eläimet korvasivat vesistön ja taivaan. Tummaa taivasta ja ukkospilviä ei suosittu, ja vihreää maisemaa pidettiin ruskeaan verrattuna miellyttävämpänä. Useat tutkittavista eivät pitäneet maaseudun maisemia koskaan epämiellyttävinä. Maaseudulla roskat ja hylätyt autot olivat väliaikainen ongelma, koska vihreä kasvillisuus yhdessä sinisen taivaan tai veden kanssa kumosi epämiellyttävät elementit. Rikkoontuneet, pilaantuneet ja hylätyt kaupunkiympäristöjen alueet sekä kuvat, joissa oli graffiteja, rakennustelineitä, betonielementtejä, roskia ja särkyneitä ikkunoita koettiin epämiellyttävinä. Kaupunkimaisemaa pilvenpiirtäjineen ja puistoineen pidettiin miellyttävänä erityisesti silloin, kun vesistöä ja sinistä taivasta oli läsnä. Vierailu, mutta ei niinkään asuminen, arvioitiin tällaisessa paikassa miellyttäväksi. (Pretty ym. 2005.) Ympäristön vaihtelevuudella, sekä vihreiden että ei-vihreiden alueiden sijainnilla kävelyetäisyydellä, on havaittu olevan myönteisiä vaikutuksia (Pereira ym. 2012). Ruotsalaistutkimuksessa kaupunkien luonto- ja puutarhaympäristön laatuominaisuudet muodostuivat muun muassa rauhallisuudesta, erämaisuudesta, lajien rikkaudesta, tilasta, oleskelupuutarhoista ja juhlavuudesta (Grahn ym. 2005). Asuinalueiden lähiluonnon määrän ja virkistysarvoa lisäävien ominaisuuksien vaikutusta muun muassa tyytyväisyyteen tutkittiin kysely- ja GISpaikkatietomenetelmien avulla. Mitä useampia

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT LUONNON OMINAISUUDET 15 virkistysarvoa lisääviä ominaisuuksia luontoympäristöissä oli, sitä tyytyväisempiä ja jossakin määrin elinvoimaisempia asuinalueella oltiin. Useita laatutekijöitä omaavia alueita saavutettiin kuitenkin harvemmin. (Björk ym. 2008.) Puistojen laatutekijöitä voidaan mitata ja tutkia suhteessa fyysiseen aktiivisuuteen (Bedimo-Rung ym. 2005). Australiassa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin puistoihin tehtyjen parannustöiden lisäävän vierailijoiden määrää ja vierailijoiden kävelyn sekä aktiivisuuden tason määrää puistoissa (Veitch ym. 2012). Luomalla mahdollisuuksia fyysiseen aktiivisuuteen, puistot vaikuttavat fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia edistävästi (Bedimo-Rung ym. 2005). Virkistysarvoltaan korkeilla lähiluontoalueilla on osoittautunut olevan yhteys viikoittaiseen kohtalaisen fyysiseen aktiivisuuden määrään (Björk ym. 2008). Arvioitaessa puistojen suhdetta ja merkitystä fyysiseen aktiivisuuteen, voidaan tarkastella neljää maantieteellistä aluetta. 1) Aktiviteettialueet ovat vyöhykkeitä, osia tai mahdollistavia alueita, joka ovat erityisesti suunniteltu tai yleisesti käytetty liikuntaan, kuten urheilukentät, polut ja leikkikentät. 2) Puistoa tukeviin alu-

16 TERVEYTTÄ LUONNOSTA eisiin sisältyvät huoltoalueet ja varusteet, jotka tekevät liikkumisen puistoissa houkuttelevaksi ja turvalliseksi erilaisille käyttäjille. Nämä alueet eivät suoraan edistä fyysistä aktiivisuutta, mutta kuuluvat alueen kokonaisuuteen, kuten yleiset rakennukset, suojat, majat, eväsretkialueet ja parkkipaikat. Puistoa tukevilla alueilla voi olla yhteyttä siihen, kuinka usein ja kuinka pitkään ihmiset alueella viihtyvät sekä kuinka aktiivisia ihmiset siellä ovat. Koska puistot ovat enemmän kuin osiensa summa, on välttämätöntä tarkastella myös 3) aluetta kokonaisuutena, sen kokonaisvaikutelmaa ja merkitystä, esimerkiksi alueen esteettisyyden, koon ja monimuotoisuuden näkökulmasta. Tähän yhteyteen liittyy myös tiedon keräämisen tärkeys puiston kokonaiskäytettävyydestä sekä saavutettavuudesta. Puiston käyttöön vaikuttavat vahvasti 4) puistoa ympäröivien alueiden ominaisuudet, kuten liikenne (saavutettavuus), turmeltuneet tai hylätyt asumukset (esteettisyys), rikollisuus (turvallisuus) ja asuinalueen väestölliset tekijät. (Bedimo-Rung ym. 2005.) Alueen houkuttelevuuteen ja käyttöön vaikuttavat puistojen toiminnalliset ominaisuudet, kunto, esteettisyys, turvallisuus, puistojen hallinta sekä saavutettavuus. Alueiden toiminnalliset ominaisuudet johtavat erilaisiin käyttömuotoihin. Esimerkiksi urheilukenttiä käyttävät erilaiset urheiluseurat, ja luonnontilaisilla alueilla voi puolestaan olla vähäisempää liikuntaa vaativaa luonnon tutkiskelua. Toiminnallisia ominaisuuksia ovat kävijöiden käytössä olevat puistojen varustukset (esim. valaistus, makkaranpaistopaikat, keinut) sekä järjestetyt aktiviteetit (esim. liikuntakerhot, konsertit, kilpailut). Toiminnalliset ominaisuudet tuovat alueelle monipuolisuutta erilaisia tarpeita varten eri ajankohtina, vuoden ympäri. (Bedimo- Rung ym. 2005.) Ihmiset hakeutuvat mielellään alueille, joiden kunto on hyvä ja varustus ehjää ja turvallista, ja välttelevät huonokuntoisia alueita. Visuaaliset vihjeet alueella esiintyvästä perinteisiä normeja ja arvoja rikkovasta käyttäytymisestä, kuten ympäristöön jätetyt roskat, graffitit ja huono omaisuuden ylläpito sekä häiritsevä sosiaalinen käyttäytyminen (esimerkiksi juopottelu ja laiton pitkäaikainen oleskelu puistossa), vaikuttavat käsitykseen alueen kunnosta. Esteettisyys sisältää puiston erilaiset houkuttelevat ja viehättävät design-tekijät. Kauneudella ja mie-

TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA EDISTÄVÄT LUONNON OMINAISUUDET 17 lenkiintoisilla näkymillä, joita lumoavat maisemat tarjoavat, voi olla hyvin voimakas fyysistä aktiivisuutta motivoiva vaikutus, kuten Owen ym. (2004) toteaa kirjallisuuskatsauksensa johtopäätöksissä. Turvallisuusnäkökohtaa voidaan tutkia henkilökohtaisia turvallisuudentunteita tai objektiivisia rikostilastoja tarkastelemalla. Ympäristön turvattomuus voi johtaa aktiviteettien etsimiseen muualta kuin luonnosta. Hallinta liittyy puistojen suunnitteluun, hoitamiseen ja taloudenpitoon. Saavutettavuus on sekä alueelle pääsyä että navigointia alueen sisällä. Saatavilla olevien puistoalueiden määrä ja jakautuminen yhteisössä, kaikkien ihmisten oikeudenmukainen pääsy puistoihin sekä etäisyydet kodin ja lähimmän puiston välillä tuovat haasteita saavutettavuuteen. (Bedimo-Rung ym. 2005.) Puistojen ja laadukkaiden ulkoilualueiden saavutettavuudella on yhteys aikuisten lisääntyneeseen fyysiseen aktiivisuuteen useiden tutkimusten mukaan (Giles-Corti & Donovan 2002, Giles-Corti ym. 2005, Ellaway ym. 2005, Sugiyama ym. 2008, Björk ym. 2008, Sugiyama ym. 2010, Mahmood ym. 2012). Hollantilaisen tutkimuksen mukaan asuinpaikan

18 TERVEYTTÄ LUONNOSTA lähellä sijaitsevilla vihervirkistysalueilla oli yhteys pyöräilyyn käytettyyn aikaan (Wendel- Vos ym. 2004) sekä australialaisessa tutkimuksessa kävelyn määrään (Sugiyama ym. 2008, 2010). Henkilöt, jotka havaitsivat lähiympäristössä paljon luontoa, kokivat fyysisen ja psyykkisen terveytensä paremmaksi kuin ne, jotka havaitsivat vähän luontoa ympärillään (Sugiyama ym. 2008). Luontoympäristöllä ja sen saavutettavuudella on havaittu olevan positiivista yhteyttä sekä yksilön elämäntyytyväisyyteen että yhteisön tyytyväisyyteen kaupunkiympäristössä (Vemuri ym. 2011). Kuntokävely on suosituimpia ulkoiluharrastuksia Suomessa, ja suurin osa siitä tapahtuu lähellä kotia sijaitsevissa virkistyskohteissa (Sievänen & Neuvonen 2011). Virkistäytymistä tuottava luontoalue on mahdollista saavuttaa helposti keskimäärin 35 %:lla tutkimuksissa mukana olleiden EU-maiden (n=23) kansalaisella. Suomessa lähiympäristön luontovirkistysalueet ja jokamiehen oikeudet ovat erityisen tärkeitä; noin 80 % vastaajista matkusti korkeintaan kahdeksan kilometriä päästäkseen virkistäytymään luontoon. (PEER 2012.) Amerikkalainen organisaatio The Trust for Public Land (TPL) on käynnistänyt aloitteen, jonka tavoitteena on helposti saavutettava puisto jokaiselle perheelle (Parks for People, Trust for Public Land 2012). Ihanteellisimmillaan viherympäristö tulisi saavuttaa 5 minuutin kävelyllä (Coles & Caserio 2001) tai Sugiyaman ym. (2010) mukaan sijaita korkeintaan 1600 metrin päässä asuinpaikasta. Maaseudulla asuvat kuvasivat haastatteluissa olevansa etuoikeutettuja kaupunkilaisiin verrattuna päästessään helposti luontoon (O Brien 2005). Tarvitaan sekä helposti saavutettavia lähiluontokohteita että kaukaisempia luonto- alueita, jotka mahdollistavat pidempiaikaista luonnossa viipymistä. Esimerkiksi opettajille tehty tutkimus osoitti toistuvaa työstressiä kokeneiden opettajien suosivan pidempiaikaista luonnossa olemista, kun taas vähän työstressiä kokeneille riittävät lyhyet luonnon aistinautinnot, kuten lintujen viserryksen kuuleminen lähiluonnossa. Kauempana kotoa olevat luontokohteet voivat nousta tärkeämpään asemaan suuremman stressin tai kriisin aikana. (Gulwadi 2006.) Kanadan luonnonsuojelualueilla (Pinery Provincial Park, Gatineau Park) esiin nousivat laajojen suojelualueiden moninaiset terveyttä ja hyvinvointia edistävät vaikutukset. Alueella vierailu täytti vierailun motiivit ja tavoitteet; luonnossa käynti oli positiivinen elämänkokemus, ja luontokontaktin arvioitiin parantavan kanadalaisten elämänlaatua. (Lemieux ym. 2012.)

LUONNON YHTEYS FYYSISEEN TERVEYTEEN 19 3.2. Luonnon yhteys fyysiseen terveyteen uonto koskettaa ihmistä kaikkien aistien kautta. Se on aika-tila, jossa L mieli ja ruumis yhtyvät aistikokemuksessa osaksi luonnon mystistä suuruutta. Tunne siitä, että ihminen on erottamaton osa aistimaansa hetkeä ja todellisuutta, keskittää ajatukset käsillä olevaan tilanteeseen. (Simula 2012, s.129.) Pienet yksityiskohdat, kuten puiden lehtien värit ja puiden lävitse lankeava valo sekä metsän äänet ja hajut tuovat mielihyvää (O Brien 2005). Luonto itsessään tuottaa terveysvaikutuksia Luontoympäristöjen kansanterveydellinen merkitys tulee esille kahden mekanismin kautta: puistot houkuttelevat ihmisiä viettämään suuremman osan vapaa-ajastaan ulkona ja motivoivat liikkumaan enemmän, mutta myös luontoympäristö itse tuottaa terveys- ja hyvinvointivaikutuksia (ks. de Vries ym. 2003). Tyrväisen (2001) kaupunkimetsän arvottamista koskevassa tutkimuksessa luonto itsessään nousi tärkeimmäksi tekijäksi, joka nähtiin tärkeämpänä kuin liikunta. Myös muualla Pohjoismaissa teh-

20 TERVEYTTÄ LUONNOSTA tyjen tutkimusten mukaan ihmiset hakevat hiljaisuutta ja esteettisiä elämyksiä metsämaisemista (Tyrväisen 2001 mukaan Bennet ym. 1981, Grahn 1991, Jensen 1995). Luonnossa sijaitsevissa mielipaikoissa ollaan, rentoudutaan sekä kävellään, kun taas aktiivisempi fyysinen harjoittelu voi tapahtua muissa ympäristöissä (Korpela & Ylén 2007). Moritan ym. (2007) kyselytutkimuksessa vihamielisyyden ja masentuneisuuden väheneminen metsäpäivän jälkeen ei pelkästään aiheutunut liikunnasta vaan ennemminkin metsäympäristöstä. Viherympäristöjen yhteys liikuntaan ja sairauksiin Vuosittain kuolee yhä enemmän ihmisiä sydänja verisuonisairauksiin, joiden arvioidaan pysyvän johtavina kuolleisuuden aiheuttajina (WHO 2012). Korkea verenpaine, kohonneet veren rasva-arvot, diabetes, epäterveellinen ruokavalio, vähäinen liikunta, tupakointi ja epätarkoituksenmukainen alkoholin käyttö ovat yleisimpiä riskitekijöitä (WHO 2011). Näistä vähäinen fyysinen liikunta aiheuttaa maailmanlaajuisesti noin 1.9 miljoonaa kuolemaa vuosittain (WHO 2004). Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa suojaavasti useisiin sairauksiin, kuten sepelvaltimoja verenpainetautiin, syöpään, diabetekseen ja osteoporoosiin, sekä vähentää kuolleisuutta (Pate ym. 1995, Scully ym. 1998). Puistojen läheisyys lisää fyysistä aktiivisuutta (Kaczynski & Henderson 2007, Björk ym. 2008, Sugiyama ym. 2010), jolla on kansaterveydellistä merkitystä (Pretty ym. 2005). Liikunta laskee jo itsessään verenpainetta, kohentaa itsetuntemusta ja mielialaa, mutta luontoympäristössä nämä terveysvaikutukset vahvistuvat. Kokeellisessa tutkimuksessa verenpaine oli matalampi ja mieliala parempi niillä tutkittavilla, jotka liikuntaharjoitetta tehdessään katsoivat miellyttäviä luontomaisemakuvia, kuin niillä tutkittavilla, jotka pelkästään harjoittelivat tai harjoittelun ohessa katsoivat epämiellyttäviä maisemakuvia (Pretty ym. 2005). Mielenkiintoisessa luontoympäristössä juoksevat henkilöt juoksivat lujempaa, mutta kokivat silti saman verran väsymystä ja fyysisiä oireita, kuin rauhallisempaan tahtiin ikävystyttävällä urheiluradalla juoksevat (Pennebaker & Lightner 1980). Ihmiset myös suorittivat liikuntaohjelmansa loppuun useammin luonnossa kuin sisätiloissa (Pretty ym. 2007), ja fyysiseen aktiivisuuteen sitoudutaan luontoympäristöissä pidemmiksi ajoiksi (Pennebaker & Lightner 1980, Pretty ym. 2007). Bowlerin ym. (2010) laajassa systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa selvitettiin, lisäävätkö luonnossa tapahtuneet aktiviteetit terveysvaikutuksia muuta ympäristöä enemmän. Katsaukseen valikoiduista tutkimuksista suurin osa mittasi tunteita, osa tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä sekä pieni osa kardiovaskulaarisia, hormonitasoon tai immuunijärjestelmän toimintaan liittyviä toimintoja. Objektiivisen kvantitatiivisen synteesin ja meta-analyysin tulokset antoivat selkeää näyttöä luontoliikunnan tunteisiin liittyvistä positiivisista vaikutuksista muihin ympäristöihin verrattuna. Luontoliikunta vähensi koettuja negatiivisia tunteita, kuten vihaa, uupumusta ja surua. Hieman näyttöä löytyi luontoliikunnan myönteisistä vaikutuksista koettuun energiatasoon sekä tarkkaavaisuuteen. Heikointa näyttö oli fysiologisiin vasteisiin, kuten verenpaineeseen ja kortisolin tasoon, joskin analyysi perustui tältä osin muutamaan tutkimukseen. Tutkimuksiin osallistuneet olivat yleensä opiskelijoita, aikuisia miehiä ja

LUONNON YHTEYS FYYSISEEN TERVEYTEEN 21 fyysisesti aktiivisia aikuisia, minkä takia tutkimukset eivät anna luotettavaa kuvaa koko väestöstä. Vaikutuksia todennettiin pääosin lyhyellä aikavälillä, mikä nostaa esiin pitkittäistutkimuksen ja kumulatiivisten terveysvaikutusten tutkimisen tarpeellisuuden. Aikaisemmat tutkimustulokset osoittivat suuntaa-antavasti luontoympäristöllä olevan suoria ja positiivisia vaikutuksia hyvinvointiin, mutta lisätutkimuksia tarvitaan arvioitaessa yleistä kansaterveydellistä merkitystä. (Bowler ym. 2010.) Laajoissa, Englannissa tehdyissä väestötason kyselytutkimuksissa osoitettiin suositellun fyysisen aktiivisuuden määrän saavuttavan paremmin ne henkilöt, jotka asuivat eniten lähiviheralueita sisältävillä asuinalueilla (Coombes ym. 2010, Mytton ym. 2012). Fyysisen aktiivisuuden ja viherympäristön välinen yhteys oli voimakkaampaa, kun analyysi rajattiin koskemaan vain kaupunkiympäristöä, jolloin yhteyttä ei näyttäisi selittävän maaseudulla asuvien fyysinen aktiivisuus. Yhteyttä viheralueiden ja tavanomaisten aktiviteettien, kuten kävelyn, välillä ei kuitenkaan löytynyt, vaan yhteydet tulivat esille puutarhanhoidon ja työterveysliikunnan kautta. Viherympäristön ja fyysisen aktiivisuuden väliset yhteydet eivät välttämättä selity tavanomaisilla henkilökohtaisilla viherympäristöjen virkistyskäytöillä. (Mytton ym. 2012.) Eurooppalaisessa tutkimuksessa asuinympäristön vihreiden alueiden suurempi määrä oli yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen ja vähäisempään ylipainoon ja lihavuuteen. Vihreiden asuinalueiden ihmiset harrastivat 3.3 kertaa enemmän säännöllistä fyysistä harjoittelua kuin ne, jotka asuivat vähemmän viheralueita sijaitsevilla asuinalueilla. (Ellaway ym. 2005.) Laajan (60 tutkimusta) kirjallisuuskatsauksen tuloksena suurimmasta osasta aikaisempia tutkimuksia löydettiin positiivinen tai heikko yhteys viherympäristön ja ylipainoisuuteen liittyvien terveysindikaattoreiden väliltä. Joiltakin osin eri tutkimusten tulokset olivat kuitenkin ristiriitaisia. (Lachowycz & Jones 2011.) Tanskalaisessa kyselytutkimuksessa viherympäristön läheisyydellä oli yhteyttä vähäisempään stressitasoon ja pienempään ylipainon todennäköisyyteen, mutta käyntimäärät viheralueilla eivät selittäneet tätä yhteyttä (Nielsen & Hansen 2007). Englantilaisen tutkimuksen mukaan lähimpänä viheralueita asuvat henkilöt olivat jopa todennäköisimmin ylipainoisia (Cummins & Fagg 2012). Asuinalueen viherympäristön määrällä ei välttämättä ole suoraa yhteyttä fyysisen aktiivisuuden määrään, eikä se siten näyttäisi selittävän kokonaan luontoympäristön ja terveyden välistä yhteyttä (Maas ym. 2008). Luontoympäristöllä ja sen fysikaalisilla tekijöillä on vaikutusta verenpaineeseen. Ympäristön lämpötilalla ja erityisesti ikääntyvien verenpainetasolla on voimakas yhteys; ulkoilman lämpötilan noustessa verenpaine laskee (Alperovitch ym. 2009), ja tavanomainen kylmäaltistus talvella, sekä jo pelkkä kasvojen jäähtyminen, nostavat verenpainetta (Edwards ym. 2008). Sekä metsämaiseman näkeminen (Suda ym. 2001, Lee ym. 2009) että metsän tuoksut (Miyazaki ym. 1999) vaikuttavat puolestaan verenpainetta laskevasti. Pelkästään luontomaiseman katsominen ikkunasta laski 10 minuutissa tutkimushenkilöiden verenpainetta, kun taas ikkunattomassa huoneessa verenpaine puolestaan nousi. Verenpaine oli myös matalampi luontoympäristössä käveltäessä. (Hartig ym. 2003.) Samankaltainen vaikutus tuli esiin katsottaessa luontoja kaupunkiaiheisia videoita. Luontoaiheisen, 10 minuuttia kestävän videon katselu palautti

22 TERVEYTTÄ LUONNOSTA stressistä 4 7 minuutissa, mikä näkyi muun muassa verenpaineen ja lihasjännityksen laskuna. (Ulrich ym. 1991.) Myös pulssi oli alhaisempi luontoaiheisia videoita (Laumann ym. 2003) ja metsämaisemaa (Lee ym. 2009) katsottaessa verrattuna kaupunkiympäristön videoihin. Metsäkylvyn vaikutukset Shinrin-yoku on japanilainen määritelmä, joka tarkoittaa metsän tunnelman saavuttamista tai metsäkylpyä (forest bathing) (Tsunetsugu ym. 2010). Metsäkylpy on lyhyt, kiireetön metsässä käynti, josta löytyy luonnon aromaterapian ominaisuuksia. Metsäkylpyyn mennään rentoutumaan ja virkistäytymään sekä samalla hengitetään haihtuvia antimikrobisia yhdisteitä, puun eteerisiä öljyjä (Li 2010). Metsäkylpy on saanut lisääntynyttä huomioita ja suosiota rentoutumista lisäävän ja stressiä ehkäisevän kykynsä takia Japanissa viime vuosina (Morita ym. 2007, Tsunetsugu ym. 2010). Fysiologiset mittaustulokset osoittivat metsäkylvyllä olevan rentouttavaa vaikutusta. Park tutkimusryhmineen (2010) tutki metsäkylvyn fysiologisia vaikutuksia 24 japanilaisessa metsässä. Koehenkilöt (n=280) joko katselivat ja istuivat tai kävelivät metsässä. Kontrollitilanteessa he olivat kaupunkiympäristössä. Laaja kokeellinen tutkimus osoitti metsäympäristön edistävän matalampaa verenpainetta ja pulssia sekä kortisolipitoisuutta, lisääntynyttä parasympaattisen hermoston aktiivisuutta ja matalampaa sympaattisen hermoston aktiivisuutta kuin kaupunkiympäristö. (Park ym. 2010.) Parasympaattisen hermoston aktiivisuus nousee, kun tunnemme olomme rentoutuneeksi ja sympaattisen hermoston aktiivisuus puolestaan nousee stressitilanteissa. Syljen amylaasientsyymin määrä antoi viitteitä sympaattisen hermoston toiminnan matalammasta tasosta metsäympäristöissä (Yamaguchi ym. 2006). Lin ym. (2008a, 2008b) tutkimukset tukivat näitä löydöksiä. Metsäkylpy vaikutti laskevasti adrenaliinin ja noradrenaliinin pitoisuuteen veressä. Kaupunkivierailun yhteydessä tätä vaikutusta ei havaittu. Kortisolin määrä voi toimia biologisena indikaattorina kuvastamassa stressitasoa ja sen vaihtelua. Ward Thompson ym. (2012) tutkimuksen tarkoituksena oli testata, vaikuttaako asuinalueen viherympäristön määrä stressiin. Hän mittasi syljen kortisolin määrää sekä subjektiivista koettua stressiä ja yleistä hyvinvointia kyselyjen avulla. Tulokset osoittivat merkittävää yhteyttä koetun stressin, päivittäisen kortisolin määrän ja asuinalueen viherympäristön määrän välillä. Asuinalueen viherympäristö osoittautui olevan merkittävä stressitasoon vaikuttava tekijä. Mitä suurempi viherympäristön prosenttiosuus oli, sitä suurempi oli kortisolin lasku. Myös koettu stressitaso laski asuinalueen viherympäristön määrän lisääntyessä. (Ward Thompson ym. 2012.) Myös tilastollisesti merkittävää yhteyttä on löydetty työntekijöiden luontokontaktin ja stressin sekä yleisten sairausoireiden välillä. Luontokontakti työpäivän aikana vähensi stressiä ja sairausoireita. (Largo-Wightin ym. 2011.) Stressi estää ihmisen immunologisen järjestelmän toimintaa. Korkea kortisolitaso voi olla yhteydessä matalaan luonnollisten tappajasolujen (Natural Killer) aktiviteetin tasoon (De Amici ym. 2000). Li (2006, 2007, 2008a, 2008b) selvitti tutkimusryhmiensä kanssa metsäympäristön tuottamaa ihmisten immunologista järjestelmää vahvistavaa vaikutusta mittaamalla luonnollisten tappajasolun (NK-solujen) aktiviteettia. Tappajasoluilla on tärkeä

LUONNON YHTEYS FYYSISEEN TERVEYTEEN 23 puolustajan tehtävä kasvainsoluja, bakteereja ja virus-infektoituneita soluja vastaan. Tappajasolujen korkea aktiivisuustaso laskee muun muassa syövän esiintyvyyttä (Imai ym. 2000). Metsien tuottamien antimikrobisten yhdisteiden, puiden eteeristen öljyjen (phytoncides), yhteyttä ihmisten tappajasolujen aktiviteettiin ja solun sisäisten proteiinien tasoon tutkittiin tämän tärkeän näkökohdan takia. (Li 2010.) Tutkimus osoitti puiden eteeristen öljyjen merkittävästi lisäävän tappajasolujen aktiivisuutta (Li ym. 2006). Tutkimuksessa käytettiin japanilaisten puiden, kuten sentripuun, öljyä (Li ym. 2006). Grassmannin ym. (2003) tutkimus osoitti myös eurooppalaisen vuorimännyn öljyn sisältävän antioksidatiivisia ominaisuuksia. Laboratorioissa tehtyjen kokeiden lisäksi Li (2007) teki ryhmänsä kanssa tutkimuksen, jossa koehenkilöt osallistuivat 3 vuorokautta kestävään metsäkylpytutkimukseen. Tutkittavien (12 tervettä miestä) metsäkylpyyn sisältyi rauhallista kävelyä metsässä, jonka puut olivat pääosin japanilaisia setripuita, pyökkejä ja tammeja. Verikokeet metsäkylpyä ennen ja jälkeen osoittivat huomattavan eron tappajasoluissa. Metsäkylpy lisäsi merkittävästi tap-

24 TERVEYTTÄ LUONNOSTA pajasolujen aktiivisuutta ja määrää sekä solunsisäisten valkuaisaineiden (perforin, GrA, GrB, GRN) määrää. (Li ym. 2007, Li ym. 2008a, 2008b.) Metsäretken jälkeen luonnollisten tappajasolujen lisääntynyt aktiivisuustaso säilyi yli seitsemän vuorokautta (jopa 30) sekä miehillä että naisilla (Li ym. 2008a, 2008b). Myös päivän kestävällä metsäretkellä on myönteisiä vaikutuksia puolustusjärjestelmän toimintaan (Li ym. 2010). Metsättömässä ympäristöllä tällaisia vaikutuksia ei esiinny. Puiden eteeristä öljyä mitattiin olevan metsien ilmassa, mutta kaupungeissa sitä ei juurikaan havaittu olevan (Li ym. 2008b). Japanilainen sanomalehti, The Japan Times, kirjoitti Li:n tutkimuksiin liittyen: Jonain päivänä lääkärin resepti stressaantuneille työntekijöille voi olla: Kävele metsissä (The Japan Times 2008). Elämäntapaan kuuluvat toistuvat metsäkylvyt voivat vähentää stressiin liittyvien sairauksien riskejä. Negatiivisilla tunteilla, kuten masennuksella, ahdistuneisuudella ja vihamielisyydellä, on riskejä lisäävä vaikutus muun muassa sydän- ja verisuonitaudeissa sekä lisääntyneessä kuolleisuudessa (Taylor ym. 1997). Luonnon mielipaikoissa negatiiviset tunteet muuttuvat positiivisemmiksi (Korpela & Ylén 2007), jolloin metsässä kävely voi vähentää sepelvaltimotaudin riskitekijöitä (Morita ym. 2007). Asuinympäristön vaihtelevalla vihreydellä voi olla suojaavaa vaikutusta sepelvaltimotautiin ja aivohalvaukseen suhteen. Sairaalakäynnit sekä itse ilmoitettujen sydänsairauksien tai aivohalvauksien määrät olivat selkeästi vähäisempiä niillä aikuisilla, joiden lähiseudulla oli enemmän vaihtelevuutta viher- ja ei-viheralueissa. Tutkijat arvioivat lisääntyneen fyysisen aktiivisuuden myös vaikuttavan tähän yhteyteen. (Pereira ym. 2012.) Metsässä kävely osoittautui laskevan myös diabetesta sairastavien henkilöiden veren glukoosipitoisuutta tehokkaammin kuin muut aktiviteetit (Ohtsuka ym. 1998). Mielipaikan vaikutukset koettuun terveyteen Terveytensä huonommaksi kokeneet tutkittavat henkilöt ilmoittivat hyötyvänsä luonnossa sijaitsevassa mielipaikassa käynnistä eniten (Korpela & Ylén 2007). Luonnon yhteys koettuun terveyteen oli voimakkainta erityisesti kotiäideillä, ikääntyvillä ja matalassa sosioekono-

LUONNON YHTEYS FYYSISEEN TERVEYTEEN 25 misessa asemassa olevilla henkilöillä, jotka olivat riippuvaisimpia ja eniten kosketuksissa lähiympäristöönsä (de Vries ym. 2003, Maas ym. 2006). Kansallisia tilastotietoja analysoimalla saatiin tuloksia, joiden mukaan sairastuvuus oli matalinta enemmän luontoa sijaitsevilla asuinalueilla. Luonnon ja terveyden yhteys tuli voimakkaimmin esiin lapsilla ja matalammassa sosioekonomisessa asemassa olevilla henkilöillä. (Maas ym. 2009a.) Hollantilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että stressaavat elämäntilanteet olivat yhteydessä sairausoireisiin ja koettuun psyykkiseen terveyteen. Viherympäristöt kolmen kilometrin etäisyydellä kodista vähensivät merkittävästi stressaavia elämäntilanteita ja niiden aiheuttamia negatiivisia terveysvaikutuksia. (van den Berg ym. 2010.) Koetun terveydentilan sekä toimintakyvyn on arvioitu paranevan luontoympäristöissä. Asuminen luontorikkaalla asuinpaikkakunnalla osoitti myös laajan (n=17 000) hollantilaisen epidemiologisen tutkimuksen mukaan vähentävän sairausoireita ja lisäävän koettua terveyttä. (de Vries ym. 2003.) Lähiluontopaikoilla todettiin olevan kansanterveydellistä merkitystä (de Vries ym. 2003, Maas ym. 2009a). Toisaalta yksiselitteistä johtopäätöstä ei voi tehdä luontoympäristön läheisyyden ja terveyden lisääntymisen yhteydestä, koska on myös mahdollista, että terveet ja terveelliset elämäntavat omaavat henkilöt valitsevat asuinalueekseen juuri luontoa sisältävän ympäristön (Groenewegen ym. 2006). Luonnon monimuotoisuuden vaikutukset terveyteen Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti pitää sisällään elämän koko kirjon, kuten lajien perinnöllisen muuntelun ja runsauden sekä elinympäristöjen, geologisen ja maisematason monimuotoisuuden sekä ekosysteemien toimivuuden (Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu 2013). Nopeasti kapeneva biodiversiteetti on kuvattu ihmisten toiminnasta johtuvaksi maailmanlaajuisesti vaikuttavaksi kehityssuunnaksi. Samanaikaisesti krooniset tulehdukselliset sairaudet ovat lisääntyneet erityisesti teollistuneissa maissa. Tulehdus on avaintekijänä astmassa, allergisissa sairauksissa, autoimmuunisairauksissa ja monissa syövissä. Nämä kaksi kehityssuuntaa, kapeneva biodiversiteetti ja tulehduksellisten sairauksien voimakas lisääntyminen, voivat olla yhteydessä toisiinsa. (von Hertzen ym. 2011, Hanski ym. 2012.) Suomalaisessa tutkimuksessa osoitettiin tutkittavien henkilöiden kodin lähellä olevan luontoympäristön monimuotoisuuden vaikuttavan iholla olevien bakteeriluokkien koostumukseen. Terveisiin henkilöihin verrattuna, atooppisesti herkistyneiden henkilöiden asuinympäristön biodiversiteetti oli kapeampi, ja heillä oli merkittävästi matalampi yleinen gammaproteobakteerien moninaisuus ihollaan. (Hanski ym. 2012.) Luontoympäristö ja väestön kuolleisuus Luontoympäristön vaikutuksesta kuolleisuuteen on näyttöä joidenkin tutkimusten mukaan. Laajassa kanadalaisessa kohorttitutkimuksessa seurattiin yli 35-vuotiaiden aikuisten (n=575 000) kuolleisuutta ja verrattiin sitä viheralueiden määrään. Kuolleisuus väheni viheralueiden määrän lisääntyessä. Voimakkain vaikutus oli hengityselinsairauksien kuolleisuudessa, vaikka ilmansaasteiden vaikutus otettiin tutkimuksessa huomioon. Yhteyteen saattoivat vaikuttaa myös asuinalueen sosiodemograafiset ja elintapaan

26 TERVEYTTÄ LUONNOSTA liittyvät tekijät. (Villeneuve ym. 2012.) Samankaltaisiin tuloksiin päädyttiin toisessa tutkimuksessa, jossa kuolleisuuden osoitettiin olevan Englannissa matalampaa niillä henkilöillä, jotka kokivat luontoympäristön useimmin (Mitchell & Popham 2008). Myös Japanissa tehdyssä viiden vuoden seurantatutkimuksessa löydettiin yhteyksiä; asuminen alueella, jossa oli kävelyn mahdollistavia viheralueita, vaikutti myönteisesti ikääntyvien pitkäikäisyyteen. Eloonjäämisen todennäköisyyttä lisäsi myös tutkittavien positiivinen asenne nykyistä yhteisöään kohtaan sekä halu jatkaa siellä elämistään. (Takano ym. 2002.) Kuitenkin viherympäristön ja sydän- ja verisuonitautikuolleisuuden yhteydellä näyttäisi olevan kansallisuudesta, sosiaalisesta ja ympäristöllisestä kontekstista riippuvaista eroavuutta, sillä Uudessa Seelannissa viherympäristön ja kuolleisuuden välillä ei löytynyt yhteyttä (Richardson ym. 2010). Samoin myös USA:n suurkaupunkeja (n=49) koskevassa tutkimuksessa yhteyttä viherympäristön ja kuolleisuuden (sydänsairaudet, diabetes, keuhkosyöpä, auto-onnettomuudet) välillä ei löytynyt. Vihreämmät kaupungit osoittautuivat olevan laajemmalle alueelle levittäytyneitä, jolloin niissä oli myös korkeampi riippuvuus autoista. (Richardson ym. 2012.) Luonnon tuottamia fyysiseen terveyteen liittyviä vaikutuksia on tutkittu monin erilaisin tutkimusmenetelmin ja -asetelmin, kuten väestötason epidemiologisiin laajoihin tilastoihin, solutason tutkimuksiin, kokeellisiin tutkimuksiin sekä koettuihin vaikutuksiin perustuen. Samansuuntaiset tutkimustulokset vahvistavat tietoa siitä, että luontoympäristöllä on merkittävää fyysistä terveyttä edistävää vaikutusta.

LUONNON YHTEYS PSYYKKISEEN TERVEYTEEN 27 3.3. Luonnon yhteys psyykkiseen terveyteen S ugiyama ym. (2008) tutkimuksen mukaan asuinympäristön vihreys näytti olevan enemmän yhteydessä psyykkiseen kuin fyysiseen terveyteen. Myös haastattelututkimuksessa haastateltavat kuvasivat yksityiskohtaisemmin ja korostuneemmin metsän emotionaalisia ja psykologisia kuin fyysisiä vaikutuksia (O Brien 2005). Koemme luonnon katsomalla luontoa tai olemalla fyysisesti luonnossa läsnä. Jo pelkästään ikkunasta näkyvän luonnon vaikutukset psyykkisiin voimavaroihin ovat merkittäviä (Taulukko 3, mukaillen Gilchrist 2011). Laajan luontoaiheisen seinävalokuvan katselu (Felsten 2009) ja nauhoitettujen luontoäänien kuunteleminen (Diette ym. 2003) vähensivät stressiä (Diette ym. 2003, Felsten 2009) ja lievensivät koettua kipua sairaalaympäristössä (Diette ym. 2003). Teknologiset ratkaisut eivät kuitenkaan voi korvata oikeaa luontoa. Kahnin ym. (2008) tutkimuksessa sydämen sykkeen tasoittuminen lievän stressin jälkeen oli nopeampaa niillä tutkittavilla, jotka katselivat todellista ikkunasta

28 TERVEYTTÄ LUONNOSTA Taulukko 3. Ikkunasta näkyvän luonnon vaikutus psyykkisiin voimavaroihin (mukaillen Gilchrist 2011). Tutkimus Tulokset Aineisto Terveydenhuollon konteksti Ulrich (1984) Asuinalueen konteksti Kaplan (2001) Wells (2000) Taylor ym. (2002) Tennessen & Cimprich (1995) Koulukonteksti Matsuoka (2010) Työpaikkakonteksti Kaplan (1993) Tutkimus 1 Kaplan (1993) Tutkimus 2 Leather ym. (1998) Shin (2007) Tutkimuksessa vertailtiin leikkauksesta toipuvia potilaita, joiden ikkunasta näkyi joko puita tai tiiliseinä. Maisemanäkymää katselevat tarvitsivat vähemmän vahvaa kipulääkettä ja kotiutuivat aikaisemmin. Kotona luontonäkymä ikkunasta oli yhteydessä korkeampaan asuinalueen tyytyväisyyteen kokonaisuudessaan ja koettuun hyvinvointiin. Puiden näkyminen ikkunasta oli yhteydessä rauhan tunteeseen, ja puiden puuttuminen yhdistettiin hermostuneisuuteen ja keskittymiskyvyn puutteeseen. Lasten keskittymiskyky parani, kun he muuttivat kotiin, jossa ikkunoista näkyi enemmän luontoa. Asunnon laatu ei selittänyt muutosta. Tytöillä, jotka näkivät ikkunasta enemmän luontoa, oli enemmän itsehillintää. Samaa yhteyttä ei esiintynyt pojilla. Opiskelijat, joilla näkyi enemmän luontoa ikkunasta, suoriutuivat paremmin tarkkaavaisuutta vaativista tehtävistä. Luonnolla ei ollut vaikutusta opiskelijoiden mielialaan. Korkeammat koepisteet, valmistuneiden määrä ja opiskelijoiden aikomukset edetä opinnoissaan pidemmälle sekä matalampi rangaistavan käyttäytymisen taso yhdistettiin puiden ja pensaiden ikkunanäkymään. Laajoilla yksitoikkoisilla aukeilla (nurmikko, urheilukenttä, parkkipaikka) oli negatiivinen vaikutus. Opiskelijoiden sosioekonomiset tekijät ja etninen tausta sekä opiskelijoiden määrä ja rakennusten ikä eivät olleet selittävinä tekijöinä. Toimistotyöntekijät, joilla oli luontonäkymä ikkunasta, ilmoittivat vähemmän sairausoireita puolen vuoden sisällä ja korkeampaa työtyytyväisyyttä kuin ilman luontonäkymää olevat työntekijät. Toimistotyöntekijöiden tyytyväisyys ikkunanäkymään lisääntyi luontonäkymän lisääntyessä. Tyytyväisyys ikkunanäkymään oli yhteydessä työtyytyväisyyteen, innostumiseen tehtävistä, vähäisempään turhautuneisuuteen, elämäntyytyväisyyteen ja yleiseen terveyteen. Työpaikan ikkunasta näkyvä luonto suojasi työstressin negatiiviselta vaikutukselta, aikomukselta lopettaa työt. Sillä oli myös yhteyttä korkeampaan työtyytyväisyyteen sekä pientä myönteistä vaikutusta yleiseen hyvinvointiin. Metsänäkymä työpaikan ikkunasta lisäsi työntekijöiden työtyytyväisyyttä ja vähensi stressiä. Henkilökohtaisilla tekijöillä (iällä, sukupuolella tai työn sisällöllä) ei ollut vaikutusta tutkimuksen tuloksiin. 46 potilasta, USA 188 kerrostalon asukasta, USA 17 lasta, USA 169 lasta/vanhempaa, USA 72 opiskelijaa, USA 101 koulua, USA 120 toimistotyöntekijää, USA 615 toimistotyöntekijää, USA 100 viinin tuottajaa, Etelä-Eurooppa 931 toimistotyöntekijää, Korea

LUONNON YHTEYS PSYYKKISEEN TERVEYTEEN 29 avautuvaa luontomaisemaa verrattuna niihin tutkittaviin, jotka katsoivat samaa luontomaisemaa ikkunan kokoisesta plasmaruudusta. Luonto elvyttää Flow-kokemukseen liittyy monia elementtejä, kuten tasapaino henkilökohtaisten taitojen ja aktiviteettien tuomien haasteiden välillä, keskittyminen toiminnan tarkkaavaisuuteen, itsetietoisuuden häviäminen, tunne toiminnan ja ympäristön hallinnasta, hetkellinen huolten, rajoitteiden, ajan ja paikan häviäminen sekä nautinnollisuus ja mielihyvä. Metsissä on paljon flow-kokemusta edesauttavia elementtejä, ja metsäkokemus tuottaa erityisen kokemuksen tilan, jota ei ole saavutettavissa jokapäiväisessä arjessa. Osa ihmisistä saavuttaa luonnossa flow-kokemuksia riskejä ja vaaroja sisältävien seikkailuharrastusten kautta. (Shin ym. 2010 kirjallisuuskatsaus.) Luonnon elvyttävyyteen liittyy kaksi keskeistä teoriaa. Elvyttävyys voidaan nähdä palautumisena stressitilanteesta, jolloin ihminen reagoi hyvinvointia uhkaavissa tilanteissa fysiologisesti, psyykkisesti ja toiminnallisesti (Ulrich 1991).