Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 1 (14) Inhankosken vesivoima Arkistotutkimukset ja historia 1 Rakennusluvat Senaatti on päätöksellään 23.11.1833 vahvistanut Vaasan läänin kuvernöörin 22.3.1833 rakennuskaaren nojalla antaman päätöksen, jolla kauppias Pehr Malmille ja maanviljelijä C. Gaddille myönnettiin lupa rakentaa Inhanjoen Wääräkoskeen sahalaitos ja kahdella kiviparilla käyvä tullimylly eli veromylly. Ennen maaherran päätöstä, kihlakunnanoikeus on pitänyt paikan päällä katselmuksen. Malm ja Gadd ovat esittäneet hakemuksessaan, että heillä on laillinen oikeus laitosta varten Tapaninmäen talon (3:1) mailla. Maaherran päätöksessä todetaan, ettei kenellekään aiheudu vahinkoa, eikä kenenkään etua loukata rakennettavan laitoksen myötä. Oikeutta vastaan hakijat joutuvat suorittamaan alueen asukkaille viljan jauhatusta yhden kapallisen (n. 4,6 l) yhtä tynnyrinalaa (n. 0,5 ha) kohti. Lisäksi hakijoiden täytyy pitää tie kunnossa myllylle (lähde 1). Vanha myllyrakennus purettiin saharakennuksen tieltä ja siinä osakkaina olleiden talojen jauhatusoikeudet siirrettiin uuteen myllyyn (2, s. 17). Kuvernöörin päätöksen asiakirjoja ei ole saatavilla, koska ne ovat tuhoutuneet Vaasan palossa 1852. Senaatin päätöksessä 9.12.1836, joka koskee em. sahalaitoksen ja myllyn verollepanoa, todetaan että mainitut laitokset olivat silloin em. Pehr Malmin ja laamanni Eric Gustaf Roschierin omistuksessa (3). Tarkoituksena oli, että perustetun myllyn työnhankintapiiri käsittäisi Ähtärin kappelin sekä Niemisveden ja Liesjärven kylät. Kun mylly oli ollut toiminnassa parin vuoden ajan, todettiin että sitä oli käytetty vähänpuoleisesti; talolliset jauhattivat viljansa edelleen kotitarvemyllyissä. Myllyn käyttäjinä olivat pääasiallisesti olleet Tuomarniemi torppineen, Tapaninmäen tila ja myllyn yhteyteen perustetun sahan työläiset (4). Vaasan läänin kuvernööri on päätöksellään 31.1.1841 myöntänyt Eric Gustav Roschierille oikeuden perustaa harkkouuni ja 20-leiviskäinen kankirautavasara sekä rakentaa laitoksen toimintaa varten pato samaan paikkaan, missä hän jo ennestään omisti kaksiraamisen sahan ja myllyn. Padolle annettiin rakennuslupa siten, että ulottuu koko joen poikki. Harkkouuni ja kankirautavasara tuli noin 300 m alajuoksulle päin sahasta ja myllystä. Tässäkin lupamenettelyssä on kuultu asianosaisia (5). Tämän luvan mukaisia rakennuksia ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa rakennettu (2, s. 20-22). Toukokuussa 1842 Wasastjerna jätti senaattiin lupa-anomuksen masuunin rakentamisesta. Keisarillisen käskykirjeen 31.5.1842 perusteella saapui vuorimestari Idestam tutkimaan Ähtärin järvien malmipitoisuuksia. Idestamin lausunnon mukaan järvien malmipitoisuudet, määrät ja laadut olivat huonot. Myös malmin nostaminen tulisi kalliiksi. Tämän myötä Wasastjerna luopui masuunin rakentamista. Marraskuussa 1842 järvien malmipitoisuutta tutkittiin uudestaan malmintutkija Gustaf Albrechtin toimesta. Tutkimuksen mukaan malmia järvissä olisi ollut riittämiin useiden vuosikymmenten tarvetta varten. Näihin aikoihin Inhan saha muutettiin tullisahasta kotitarvesahaksi. Tällaisena sen toiminta jatkui aina 1860-luvulle saakka (2, s. 20-22). Vuonna 1851 saha lopetti toimintansa toistaiseksi kannattamattomana. Sahan toiminta käynnistyi uudelleen 1862 (6). Gustaf August Wasastjernan pyynnöstä Vaasan läänin kuvernööri 11.8.1851 uusi harkkouunia koskevan privilegion, jonka nojalla perustettiin Inhaan 2-piippuinen harkkohytti ja kankivasara kaksine ahjoineen (7). Laitokset valmistuivat 1854, jolloin alkoi Inhankosken varressa varsinainen rautaruukkiteollisuus. Ruukki tunnettiin tuolloin nimellä Gustafsfors bruuk (2). Gustaf August Wasastjernan hakemuksesta pidettiin katselmus 1857 koskien sahan rakentamista / muuttamista tullisahaksi. Paikalla olivat mm. Karl Tapaninmäki ja Göran Rinta-aho. Katselmuksessa todetaan, että Wasastjernan saha-, mylly- ym. rakennukset ovat Tapaninmäeltä vuokratuilla mailla (8).
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 2 (14) 1850-luvulla laaditusta kartasta ilmenee Inhankoskessa olleet rakenteet, kts. kuva 1. Kartan mukaan Inhankosken vesivoima oli kokonaan em. laitosten käytössä. Kartan on laatinut todennäköisesti E.J. Bähr (2, s. 15). Kuva 1: 1850-luvulla laadittu kartta Inhankosken alueesta. Inhan saha, joka vuonna 1842 oli muutettu kotitarvesahaksi, muutettiin Vaasan läänin kuvernöörin päätöksellä 20.1.1862 uudelleen vesivoimalla toimivaksi 2-raamiseksi verosahaksi. Senaatti vahvisti päätöksen 9.5.1862. Päätöksessä mainitaan, että koko Inhanjoen levyinen pato sijaitsee noin 680 m Hankavedestä alaspäin (9 ja 10). Jo aikaisemmin Wasastjerna oli uusinut patolaitteet sekä laittanut
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 3 (14) myllyyn Tampereen konepajassa valmistetun ryynimyllyn, siellä ennestään olleen yhden kiviparin lisäksi (2, s. 29). Rautatie Tampereelta Vaasaan otettiin koekäyttöön marraskuussa 1882 ja avattiin virallisesti 29.9.1883. Tämä vaikutti merkittävästi laitoksen tuotantoon (2, s. 40). Inhanjoen yläputouksessa oleva tullimylly kunnostettiin 1855, jolloin myllyyn tuli kaksi jauhoparia sekä sihtilaitteet. Samalla vesirattaan tilalle laitettiin 15 hv:n turbiini. Vesisaha kunnostettiin 1886; käyttövoima siihen saatiin 30 hv:n turbiinilla (2, s. 48-49). Vuonna 1896 valssilaitosta varten hankittiin 150 hv:n turbiini (2, s. 64). August N:son Keirkner rakensi Hankaveden rantaan v. 1894-95 uuden isomman höyrysahan, jonka kahdesta raamista toinen oli ns. kaksoisraami. Vuonna 1901 sahalle asennettiin hihnapyörällä varustettu 35 hv:n sähkögeneraattori. Vesisahan ylempään kerrokseen rakennettiin v. 1898 sähkövalokeskus, mistä riitti sähköä lähes 500 lampun tarpeisiin. Sahan toiminta lopetettiin 1930- luvulla, jolloin sen tilalle rakennettiin pienempi voimalarakennus (2, s. 76, 84, 86, 91). Vuonna 1902 Inhan mylly lopetti toimintansa (6). Inhankoskessa oli laitoksen käytössä useita vesivoimaa hyödyntäviä vesipyöriä ja -turbiineja. Esim. vuonna 1910 niitä oli kaikkiaan 8 kpl (2, s. 93). Vuonna 1915 Inhan tehdas olikin tuotannon bruttoarvon mukaan laskettuna suurin metallialan yritys Vaasan läänissä (6). 2 Laitosten omistus, maanmittaus, kartat Ähtärin vesistöistä on laadittu kartta vuonna 1777. Tähän karttaan on merkitty Inhanjokeen yksi mylly, joka on nimetty Inhanmyllyksi (11), kts. kuva 2.
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 4 (14) Kuva 2: Ähtärin vesistöistä on laadittu kartta vuodelta 1777. Hankaveden jakokunnassa on tehty isojako 1768-1800, joka on rekisteröity 17.4.1802. Isojaon kartta on laadittu 1795-97. Isojaossa talot Tapaninmäki 3 ja Seilosenaho (myöh. Sara-aho) 6 olivat vielä yhdessä. Myöhemmässä jaossa nämä talot erotettiin toisistaan ja talo Tapaninmäki 3 jaettiin osiin 3:1 ja 3:2; tämä jako on rekisteröity 24.9.1824; karttana on käytetty isojaon karttaa. Isojaon karttaan on merkitty mylly likiman ns. Hamarinsillan kohdalle (jolle kohtaa 1854 rakennettiin kankirautapaja ja harkkouuni). Karttaan on merkitty myös tie, joka johtaa Tapaninmäen talosta myllylle. Mylly on merkitty keskelle Inhanjokea, eikä sillä ole omaa kuvionumeroa. Isojaon pöytäkirjassa tai jakokirjassa ei ole mainintaa myllystä (12). Tässä myllyssä jauhettiin Tapaninmäen, Rinta-ahon, Sara-ahon, Hankaniemen ja Tuomarniemen talojen viljat (2, s. 14).
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 5 (14) Kuva 3: Isojaon kartta, Hankaveden jakokunta. Pitäjänkartassa vuodelta 1840 on kuvattu Inhanjoessa vain yksi vesilaitos (11), kts. kuva 4.
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 6 (14) Kuva 4: Pitäjänkartta vuodelta 1840. Sahalaitoksen maaperä kuului Tapaninmäen tilan omistajalle, joka oli vuonna 1832 myynyt Malmille ja Gaddille laitosta ja lautatarhaa varten tarpeellisen maa-alan (4). Roschier myi Inhan ruukin privilegion sekä sahan ja myllyn maa-alueineen 28.10.1841 Gustaf Adolf Wasastjernalle (13). (privilegio = erioikeus; jollekin yhteisölle tai yksityiselle myönnetty etuus, jota ei ole muilla) Gustaf Adolf Wasastjernan poika Gustaf August Wasastjerna peri isänsä 10.10.1849 (7). Vuonna 1869 Gustaf August Wasastjerna teki konkurssin. Konkurssihuutokaupassa 15.7.1870 oluttehtailija Christian Bähr osti ruukin maa-alueineen, sahoineen ja myllyineen. Ostaja sai tehtaan ja laitokset kaikkine etuineen ja toisaalta joutui vastaamaan kaikista aikaisemmista sitoumuksista. Pöytäkirjaan on merkitty, että maa-alueet on vuokrattu Tapaninmäen (3:1), Hankaniemen (5) ja Rintaahon (3:2) taloilta 50 vuodeksi vuosina 1852-53. Herman Jakobsson Tapaninmäki toi esille, että Jakob Tapaninmäellä on jauhatusoikeus tehtaan myllyssä, mutta siitä ei ole näyttää kirjallista sopimusta. Oikeuden suuruus on 35 tynnyriä vuodessa (7). 17.9.1872 Christian Bähr myi puolet Inhan ruukista Ernst Julius Bährille (14). Ernst Julius Bährin myytyä puolikkaansa omistivat Inhan ruukin 20.3.1879 Christian Bähr ja Gustaf Albin Wasastjerna (15). 30.4.1881 Christian Bähr ja Gustaf Albin Wasastjerna myivät Inhan ruukin ruotsalaisille Axel W. Lagergrenille ja August Janzonille (16).
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 7 (14) Vuonna 1886 erotettiin August N:son Keirknerille tilat Inhan tehtaan tiluksia 3:3 ja Inhan tehtaan tiluksia 3:4 lohkomisessa. Saanto tapahtui seuraavasti. Tapaninmäen talosta erotettiin G.A. Wasastjernan 10.11.1852 vuokraama alue. Kyseisen alueen on ostanut Axel W. Lagergren 21.5.1881 Karl Karlsson Tapaninmäeltä. Kaupan ehtoihin kuului, että myyjä saa jauhattaa 35 tynnyriä vuodessa viljaa ostajan myllyssä. Samana päivänä Lagergren osti maa-alueen myös Rinta-ahon talosta. Myyjänä oli Karl Göransson Rinta-aho. Myös tässä kaupassa myyjälle annettiin jauhatusoikeus 25 tynnyriin viljaa vuosittain. Lagergren ja August Janzon myivät Inhan ruukin maa-alueineen Keirknerille 30.6.1884 (17, 18). Lohkomiskartta kuvassa 5. Kuva 5: Tilojen 3:3 ja 3:4 lohkomiskartta. Vuonna 1897 tehdyssä lohkomisessa Keirknerille erotettiin tila 6:1 seuraavasti. Wihtori ja Kalle Hermanninpojat Sara-aho myivät 15.11.1892 Keirknerille maa-alueen Sara-ahon talosta nro 6. Myytyyn alueeseen sisältyi kaksi Inhanjoessa olevaa saarta. Tämä maa-alue lohkottiin tilaksi 6:1 (19). Kauppakirjassa on sovittu, että aikaisemmin sovittu jauhatusoikeus (myllytys) muutettiin vuosittaiseksi rahakorvaukseksi (20). Syynä siihen, että tehdas oli pitkään vuokramaalle lienee se, että Suomessa oli hyvin voimakkaat osittamisrajoitukset vuoteen 1864 saakka. Lohkominen tuli vasta tuolloin mahdolliseksi, mutta oli aina vuoteen 1895 saakka monimutkainen ja kallis toimenpide vaatien mm. lohkomisluvan korkeimmalta oikeudelta. Vuoden 1895 jälkeen osittamisrajoitukset helpottuivat oleellisesti.
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 8 (14) Vuosina 1904-09 suoritettiin Ähtärissä kalavesien piirirajankäynti. Tässä yhteydessä käytiin jakokuntien väliset rajat vesialueilla siltä osin, kuin ne olivat jääneet isojaon jäljiltä epäselviksi tai ristiriitaisiksi. Tässä toimituksessa ei tehty selvitystä eikä sanallakaan mainittu vesivoiman omistuksesta Hankaveden jakokunnassa (21). 14.2.1917 Keirkner myi Inhan tehdasomaisuuden maa-alueineen vuorineuvos Albert Lindsay von Julinille (20). 1.10.1926 von Julin myi Inhan tehtaaseen liittyvät kiinteistöt Oy Inha Bruks Ab:lle (22). Ruukin tuotantotoiminnan von Julin myi Oy Inha Bruks Ab:lle jo 1.1.1918 (2, s. 131). Oy Fiskars Ab:n hankki kaikki Oy Inha Bruks Ab:n osakkeet. Fiskars sai lainhuudon seuraaville tiloille 22.8.1940: Ähtäri/Hankavesi 6:1, 6:3, 6:7, 3:3, 3:4, 3:14, 3:23, 3:25, 3:32, 3:37, 3:46, 3:57, 3:59, 3:74, 3:76, 7:14 ja 7:18. Ähtäri/Ouluvesi 5:12. Ähtäri/Kivijärvi 10:6 (23). Kts. kuva 6.
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 9 (14) Kuva 6: Fiskarsin omistuksessa 1940-luvulla olleet alueet väritetty violetilla. 17.12.1963 Killin Voima Oy osti Oy Fiskars Ab:ltä Ähtäri/Hankavesi 3:37, 3:57, 3:95, 3:170, 6:1, 6:12 ja 6:13 kuuluvat ynnä lisäksi vanhoihin mylly-, saha- ym lupiin perustuvat vesi- ja käyttöoikeudet Ähtärin kunnan Hankaveden kylässä olevaan siihen osaan Inhanjoesta, joka sijaitsee Hankaveden ja kylänrajan välissä, vesivoimineen mainitussa osassa Inhanjokea oleviin Inhankoskiin sekä osuutensa Inhanjoen luusuassa olevaan säännöstelypatoon (24). Kun em. kauppa tehtiin, Inhan ruukin alkuperäisistä maa-alueista tilat 3:4 ja 6:1 olivat edelleen voimassa olevia, eikä niistä oltu erotettu mitään alueita pois sitten 1800-luvulla tehtyjen kauppojen. Tilasta 3:3 oli erotettu vuonna 1953 rekisteröidyssä lohkomisessa tila 3:122. Tila 3:122 ei saanut lohkomisessa osuutta vesivoimaan.
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 10 (14) Inhankosken vesivoiman omistuksesta ei ole riidelty hovioikeudessa vuosina 1776-1930 (25). 3 Maakirja, verollepano Maakirjat ovat maaverotusta varten laadittuja luetteloita, ensin talonpojittain ja 1630-luvulta alkaen kylittäin ja taloittain maksettavista veroista. Ensimmäiset Suomessa laaditut maakirjat ovat Hämeestä vuodelta 1539. Viimeiset maakirjat on laadittu 1905. Vastuu maakirjojen laatimisesta kuului lääninhallituksille, jonka valvonnassa laadittiin määrävälein uudet varsinaiset maakirjat eli erikoismaakirjat (special jordebok). Henkikirjoittajan johtosääntö 16.10.1689 määräsi maakirjaan merkittäväksi muun muassa erityisinä kiinteistöinä kaikki sellaiset myllyt, jotka eivät kuuluneet mihinkään taloon ja kuuluneet sen veroon. Vastaava määräys sisältyi kamarikollegion maakirjojen pitämistä koskevaan kiertokirjeeseen 10.12.1724 sekä maakirjojen valmistamista koskevaan keisarilliseen kirjeeseen 13.2.1829. Keisarillisella kirjeellä 4.5.1839 määrättiin maakirjaan merkittäväksi muun muassa kaikki sahat ja myllyt. Keisarillisella kirjeellä 14.5.1846 määrättiin sahat ja myllyt merkittäväksi maakirjan liitteenä olevaan erilliseen myllyluetteloon. Maakirjassa 1775, 1777, 1788 ei ollut mainintaa myllyistä Inhanjoessa (26). Ei myöskään maakirjassa 1793 (26b). Kruununkokouksessa 4.6.1877 Keuruun pitäjän kunnantuvassa on luettu, tarkastettu ja hyväksytty luettelo, jossa on ilmoitettu Keuruun-Ähtärin alueen verollepannut myllyt. Luettelon mukaan vuonna 1786 on ollut kotitarvemyllynä verollepantu mm. Inhanjoessa sijainnut mylly. Mylly sijaitsi luettelon mukaan Tapaninmäen talon mailla ja sen vero oli 2 13/16 tynnyriä (4). Maakirjassa 1830 on mainittuna Inhankosken kotitarvemylly Hankaveden kylässä. Myllyn omistajiksi on merkitty talot Tapaninmäki 3 ja Moksu 4. Veron määrä oli 2 13/16 tynnyriä, kts. kuva 7 (27). Kuva 7: Maakirja 1830, kotitarvemyllyt. Maakirjassa 1845 mainitaan Inhanjoessa mylly, joka on talon Tuomarniemi 2 alueella. Myllyn vero on 1,15 tynnyriä. Maakirjan mukaan kyseessä on tullimylly, jossa on yksi kivipari. Myllyä on maakirjan mukaan verotettu vuodesta 1834 lähtien, kts. kuva 8. Lisäksi maakirjaan on merkitty myös edellä maakirjan 1830 kohdalla mainittu kotitarvemylly, jossa on 1 kivipari ja joka on pantu verolle vuodesta 1786 lähtien, kts. kuva 9 (28).
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 11 (14) Kuva 8: Maakirja 1845. Kuva 9: Maakirja 1845, kotitarvemylly. Vuoden 1855 maakirjaan on merkitty em. kahden myllyn lisäksi Gustafsforsin (eli Inhankosken) sulatuslaitos (blästerverk). Laitokseen kuuluivat maakirjan mukaan kuvernöörin päätöksen 11.8.1851 mukaiset 2-piippuinen harkkohytti ja kankivasara kaksine ahjoineen, kts. kuva 10 (29). Kuva 10: Maakirja 1855.
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 12 (14) Maakirjaan 1875 on merkitty samat kolme myllyä kuin vuoden 1855 maakirjaan (30). Vuonna 1886 laaditun luettelon mukaan Ähtärissä oli tuolloin 38 kpl kotitarvemyllyjä. Näistä 22 kpl jauhoi viljaa tuulen voimalla (6). Kun Ähtärin myllyjä pantiin vuosina 1884-85 maaverolle, Inhan patruunan mylly sai maaverokseen ¼ manttaalia. Tämä rasitus vastasi Ähtärin suurimpien talojen verolukua (6). 4 Myöhemmät rakennusluvat yms. Killinkosken Tehdasten Osakeyhtiö, Ryötön Paperitehdas Osakeyhtiö, Inhan tehtaan omistaja August N:son Keirkner ja Vääräkosken tehtaan omistaja G.A Lönnqvist ovat v. 1913 anoneet lupaa Ähtärinjärven, Väliveden ja Hankaveden vedenlaskun järjestämiseen. Lupaa on anottu, jotta hakijoiden omistamien vesilaitosten vesivoimaa voitaisiin lisätä. Vaasan läänin maaherranvirasto on antanut luvan 22.9.1919. Vuonna 1915 on paikan päällä suoritettu katselmus, jossa yhteydessä on myös kuultu asiallisia. Hakemuksen johdosta ei kukaan asianosainen ole jättänyt muistutusta (31). Em. osakkaat sopivat kustannusten jaosta 19.6.1922 (Inha 25%, Killinkoski 45%, Lönnqvist 15% ja Ryöttö 15%). Ensimmäiseksi päätettiin kunnostaa/rakentaa Inhan joen luusuaan säännöstelypato (32). Killin Voima Oy on ostanut Ab J.W Enqvistin Oy:n osuuden Inhan säännöstelypadosta 10.2.1955 (33). Killin Voima Oy on vuokrannut vesivoiman käyttöoikeutta Metsähallitukselta 31.8.1964. Asia ilmenee Metsähallituksen vastauksesta Killin Voima Oy:n kirjeeseen 2.11.1967 (34). Länsi-Suomen vesioikeuden päätöksessä 13.2.1976 todetaan mm. seuraavaa. Inhanjoessa on ollut noin 0,6 km päässä niskalta Inhan ylempi voimalaitos, joka kuitenkin on purettu. Noin 0,4 km alempana on Inhan voimalaitos. Laitoksen putous on noin 4,2 m, rakennusvirtaama noin 7 m 3 /s ja sen teho noin 240 kw. Inhankosken vesivoiman omistaa nykyisin Killin Voima Oy (s. 5). Useat maanomistajat ja yhteisöt esittivät muutoksia suunnitelmaan, mutta yksikään vaatimuksista ei koskenut tai muutoin viitannut vesivoiman omistukseen. Länsi-Suomen vesioikeus myönsi Killin Voima Oy:lle luvan Ähtärinjärven ym. säännöstelyn muuttamiselle (s. 36) (35). Korkeimmassa hallintooikeudessa ei otettu kantaa vesivoiman omistukseen, koska siitä ei tehty valitusta (36). 5 Inhanjoen korkeussuhteet Inhanjoki johtaa veden Hankavedestä Ouluveteen. Peruskartan mukaan Hankaveden vedenpinnan keskikorkeus on 153,5 m (vaihteluväli 152,76-154,41). Ouluveden vedenpinnan korkeus on 139,8 m. Länsi-Suomen ympäristökeskuksen vesipintamittauksen mukaan 28.3.2008 vedenpinnan korkeudet olivat kuvan 11 mukaiset.
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 13 (14) Kuva 11: Vedenpinnan korkeuksia. 6 Haastattelut A) Mauri Kaleva, Killin Voima Oy:n toimitusjohtaja (puhelu 4.3.2013) Vuonna 1963 tehdyn kaupan jälkeen Killin Voima ei ole rakentanut Inhankoskeen voimalaitosta tms. Syynä ovat olleet taloudelliset seikat eli sähkövoimaa on ollut edullisempaa tuottaa muutoin kuin uudella vesivoimalaitoksella. Inhankosken vesivoimaa ei tällä hetkellä käytä kukaan; Fiskars käyttää tai sillä on ainakin oikeus käyttää Inhanjoen vettä jäähdytykseen tms. käyttötarkoitukseen. Killin Voima omistaa Hankaveden luusuassa olevan padon kokonaan. Pato lienee rakennettu vuoden 1900 jommallakummalla puolella Inhankosken ruukin sähköntuotantoa varten. Killin Voima osti padon Enqvistiltä, Fiskarsilta ja Lönnqvistiltä. Lönnqvistin myynnistä ei kuitenkaan ole löytynyt mitään dokumenttia. Killan Voima Oy on kuitenkin vastannut Ähtärinjärven säännöstelylupahakemuksesta, Inhankosken uoman perkauksesta ja Inhan padon korjaus- sekä käyttökustannuksista joten Killin Voima Oy käytännössä hallitsee patoa. Mistään riidoista tai epäselvyyksistä ei ole tietoa. Tosin Kaleva on hoitanut Killin Voima Oy:n asioita vuodesta 1995 lähtien, jota edeltävästä ajasta on tietous vain siltä osin, kuin löytyy kirjallisia dokumentteja. Killin Voima on perannut Inhanjoen uomaa padon alapuoliselta osuudelta 1960- tai 70-luvulla. Asia lienee liittynyt Ähtärinjärven säännöstelyyn. B) Matti Takamäki, Hankaveden osakaskunnan puheenjohtaja (puhelu 4.3.2013)
Pohjanmaan maanmittaustoimisto PÖYTÄKIRJAN LIITE 4 14 (14) On töissä Koillis-Satakunnan Sähkössä, joka omistaa Killin Voiman. Totesi olevansa jäävi tässä asiassa. Olettaa, että Fiskars tai sen saantomies omistaa vesivoiman. Hänellä ei ole tiedossa, että vesivoiman omistuksesta olisi koskaan ollut riitaa tai epäselvyyttä. Hankaveden osakaskunta on vuokrannut kalastusoikeuden Hankaveden luusuan ja kylärajan välisellä alueella Inhan taimi Ry:lle. Lähteet: (1) Senaatin päätös 23.11.1833 (2) Reino Hahne,Inhan ruukkiyhdyskunta 1833-1964, Ähtäri 1994 (3) Senaatin päätös 9.12.1836 (4) L.A. Sillanpää, Vanhan Ruoveden historia II:2, 1969, ss. 102-106, 144 (5) Vaasan läänin kuvernöörin päätös 30.1.1841 (6) Juhani Viertola, Ähtärin historia 1865-1918, 1988, ss. 194, 203, 224, 226 (7) Pakkohuutokaupan 15.7.1870 pöytäkirja (8) Katselmus, maanmittauslaitoksen arkisto, ark. nro 2:19 (9) Senaatin vahvistus 9.5.1862 Vaasan läänin kuvernöörin päätökselle 20.1.1862 (10) Vaasan kuvernöörin päätös 20.1.1862 (11) Arkistolaitoksen digitaalinen aineisto, http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=821265 (12) Hankaveden jakokunnan isojako, maanmittauslaitoksen arkisto, ark.nro 2:1-8 kartat, 2:9-14 asiakirjat (13) Kauppakirja 28.10.1841 (14) Lainhuudatusasiain pöytäkirja 8.9.1873/43 (15) Eevert Laine, Suomen vuoritoimi 1809-1884, III osa, s. 163 (16) Kiinnitysasiain pöytäkirja 8.12.1882/45 (17) Lainhuudatusasiain pöytäkirja 12.5.1886/28 (18) Lohkominen, maanmittauslaitoksen arkisto, ark. nro 2:32 (19) Lohkominen, maanmittauslaitoksen arkisto, ark. nro 2:35 (20) Lainhuudatusasiain pöytäkirja 30.4.1917/94 (21) Kalavesien piirirajankäynti 1904-09, maanmittauslaitoksen arkisto, ark. nro 7:37 ja Alajärvi 5:19 (22) Lainhuudatusasiain pöytäkirja 30.3.1927/3, 4, 6 (23) Lainhuudatusasiain pöytäkirja 22.8.1940/23, 24 (24) Kauppakirja 17.12.1963 (25) Luettelo vesistöjä, kalastusta ja vesilaitoksia koskevista asiakirjoista 1, Vaasan hovioikeuden vetojutut 1776-1930, Vaasa 1975 (26) Korsholman maakirjat 1773-1790, Vaasan maakunta-arkisto (26b) Korsholman itäisen voutikunnan maakirjat 1792-1834, Vaasan maakunta-arkisto (27) Korsholman itäisen voutikunnan maakirja 1830, Vaasan maakunta-arkisto (28) Maakirja 1845, Vaasan maakunta-arkisto (29) Maakirja 1855, Vaasan maakunta-arkisto (30) Maakirja 1875, Vaasan maakunta-arkisto (31) Vaasan läänin maaherranviraston lupa 22.9.1919 (32) Osakkaiden sopimus 19.6.1922. (33) Kauppakirja 10.2.1955. (34) Metsähallituksen vastaus Killin Voima Oy:n kirjeeseen 2.11.1967. (35) Länsi-Suomen vesioikeuden päätös 13.2.1976 (36) Korkeimman hallinto-oikeuden päätös 14.4.1977