2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella."

Transkriptio

1 Esisopimuksen kohdan "Esisopimuksen perusteella tapahtuvat maksut" perusteella maksettu kauppahinnan osasuoritus euroa ja varsinaisen kaupan solmimisen yhteydessa maksettava euroa muodostavat kokonaiskauppahinnan. 2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella. 3. Rasitteet Myyja sitoutuu ennen lopullisen kauppakirjan allekirjoittamista vapauttamaan kaupan kohteen sita mahdollisesti rasittavista velkakiinnityksista. Myyja vakuuttaa, etta kaupan kohdetta ei rasita mikaan muu oikeus. 4. Verot ja maksut Niista veroista ja muista julkisoikeudellisista maksuista, jotka kohdistuvat kaupan kohteeseen ja liittyvat aikaan ennen kaupantekopa'iva'a, vastaa myyja. Taman jalkeiselta ajalta niista vastaa ostaja. 5. Varainsiirtovero Ostaja vastaa tasta kaupasta menevasta varainsiirtoverosta. 6. Liittymissopimukset Myyja siirtaa lopullisella kauppakirjalla sahkoyhtion kanssa solmittuun liittymissopimukseen seka muihin kaupan kohdetta koskeviin kunnallisteknisiin liittymissopimuksiin perustuvat oikeutensa ostajalle ilman eri korvausta. Nama oikeudet siirtyvat samalla hetkella kun kaupan kohteen omistus- ja hallintaoikeus siirtyy ja ostaja vastaa siirtohetkesta lukien kaikista liittymissopimuksiin liittyvista velvoitteista ja maksuista. 7. Vuokrasopimuksen siirto Kauppakirjalla myyja siirtaa ostajalle, mikali vuokrasopimus edelleen on voimassa: Erkki Haron kanssa solmitun vuokrasopimuksen (liite II) koskien rakennusta (188). Vuokrasopimus kaikkine siihen liittyvine vuokranantajan oikeuksineen siirtyy ostajalle samalla hetkella kun kaupan kohteen omistus- ja hallintaoikeus siirtyy ja ostaja vastaa siirtohetkesta lukien vuokrasopimuksen mukaisista vuokranantajan vastuista ja velvoitteista. Myyjan tulce, mikali ostaja sita pyytaa, irtisanoa tassa kohdassa 7 tarkoitettu vuokrasopimus ostajan pyytamana ajankohtana ennen lopullisen kaupan tekemista. Mikali vuokrasopimus irtisanotaan edella mainitulla tavalla ostajan pyynnosta, ostaja on velvollinen korvaamaan myyjalle kaikki irtisanomisen seurauksena myyjalle aiheutuvat vuokratulon menetykset seka irtisanomisen jalkeen ennen lopullisen kaupan tekemista rakennuksen

2 lammittamisesta aiheutuvat kohtuulliset kustannukset. Tassa kohdassa 7 tarkoitetun vuokrasopimuksen ehtoja voidaan muuttaa ennen lopullisen kaupan tekemista vain, mikali muutoksille saadaan ostajan etukateinen hyvaksynta. 8. Peltoalueen vuokraus Selvyyden vuoksi todetaan etta myyjalla on oikeus vuokrata kaupan kohteen peltoaluetta kunnes omistus- ja hallintaoikeus kaupankohteeseen siirtyy ostajalle. Myyjalla on oikeus kaikkiin eraantyneisiin peltoaluevuokriin. Mikali omistus-jahallintaoikeudensiirtoaiheuttaapeltoalueenvuokraajalle menetyksia, on ostajan korvattava menetys peltoalueen vuokraajalle taysimaaraisena. Korvauksen yhteenlaskettu enimmaismaara on 600 euroa. 9. Osuudet yhteisiin alueisiin Kaupan kohteella ei ole osuutta yhteisiin alueisiin. 10. Lohkominen ja lainhuudatus Ostaja on tietoinen siita etta kaupan kohteelle on haettava lainhuuto kuuden kuukauden kuluessa kauppakirjan allekirjoittamisesta. Ostaja vastaa ta'sta kaupasta suoritettavasta lohkomis- ja lainhuutokustannuksista. 11. Kaupan kohteeseen tutustuminen Ostaja on perusteellisesti tutustunut kaupan kohteeseen. Ostaja on tutustunut rakennukseen, voimassa olevaan kaavaan, lainhuutorekisteri- ja kiinteistorekisteriotteeseen seka rasitustodistukseen. Myyja vakuuttaa kertoneensa ostajalle kaikki tiedossaan olleet kaupan kohdetta koskevat seikat ja niissa mahdollisesti ennen kauppaa tietoonsa tulleet muutokset, jotka ovat saattaneet vaikuttaa ostajan kaupantekopaatokseen. 12. Irtaimisto 13. Muuta Tahan kauppaan ei kuulu irtainta omaisuutta eika sopijaosapuolten kesken ole kauppaan liittyen tehty eri sopimusta irtaimen luovutuksesta. Ostaja on tietoinen siita, etta kaupan kohteelle ilmoitettu pinta-ala on likimaarainen, eika tule esittamaan myyjalle vaatimuksia sen johdosta etta alueen lopullinen, lohkomistoimituksessa maariteltava pinta-ala mahdollisesti poikkcaa ilmoitetusta pinta-alasta.

3 Tama esisopimus on laadittu kolmena (3) samansisaltoisena kappaleena, yksi kummallekin osapuolelle ja yksi julkiselle kaupanvahvistajalle. Helsinki Ferrari a Oy Ab flfr Tomas Landers toimitusjohtaja Tahan esisopimukseen suostun ja sitoudun tayttamaan sen ehdot. Paikka ja aika kuten ylla. Billnas Samlade Verk Oy Olli Muurainen hallituksen puheenjohtaja

4 JULKISEN KAUPANVAHVISTAJAN TODISTUS Julkisena kaupanvahvistajana todistan, etta toimitusjohtaja Tomas Landers Ferraria Oy Ab:n puolesta myyjana seka hallituksen puheenjohtaja Olli Muurainen Billnas Samlade Verk Oy:n puolesta ostajana ovat yhta aikaa saapuvilla ollen allekirjoittaneet taman esisopimuksen. Olen tarkistanut allekirjoittajien henkilollisyydet ja todennut etta esisopimus on tehty maakaaren 2 luvun 1 :ssa saadetylla tavalla. Helsinki Johatnna Dyhr Kataseporin karajaoik. maacliama julkinen kaupanvahvistaja (750/29)

5 Liite I 100m '. ^P%^ 5000 Peruskartta 4m: Maanmittauslaitos lupanro 395^/MMU09 Asemakaava 2m: Maanmittauslaitos

ESISOPIMUS KIINTEISTON KAUPASTA

ESISOPIMUS KIINTEISTON KAUPASTA ESISOPIMUS KIINTEISTON KAUPASTA KAUPAN OSAPUOLET Talla esisopimuksella osapuolet sopivat myohemmin tehtavasta kiinteiston kaupasta seuraavasti: Myyja Ostaja Ferraria Oy Ab Y-tunnus 0107936-3 10470FISKARS

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava. Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä

Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava. Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä K A U P P A K I R J A 1/4 MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 2 ESISOPIMUKSEN OSAPUOLET JA ESISOPIMUKSEN TARKOITUS 1. OSAPUOLET 1.1. TULEVA MYYJÄ Savonlinnan kaupunki Y-tunnus 0166906-4 Osoite: Olavinkatu 27 57130 Savonlinna (jäljempänä

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A 1/5 K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki y-tunnus: 0208852-8 Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava MSK Group Oy y-tunnus: 0292505-8 Osoite: Pohjanmaanväylä 1661, 62375 Ylihärmä KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

Pohtimo 619:0 kaupan kohteena olevalla määräalalla ei ole vahvistettua kaavaa.

Pohtimo 619:0 kaupan kohteena olevalla määräalalla ei ole vahvistettua kaavaa. KAUPPAKIRJALUONNOS KAUPAN OSAPUOLET Myyjä: Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Ly-tunnus: 0973110-9 Osoite: Toripuistikko 5-7, 3. krs 96200 ROVANIEMI Ostaja: Osoite: Evo Tek Oy / perustettavan yhtiön lukuun

Lisätiedot

Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio

Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio KAUPPAKIRJA Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Ostaja Raision seudun Koulutuskuntayhtymä y-tunnus 0204427-7 Eeronkuja 3 21200 Raisio Kaupan kohde Kiinteistö 680-1-156-2 rakennuksineen.

Lisätiedot

1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos)

1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos) 1 (5) KAUPPAKIRJA (luonnos) Määräalan osto perustuu teknisen palveluiden lautakunnan lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X. Kauppakirja allekirjoitetaan, kun asemakaavamuutos on hyväksytty ja lainvoimainen.

Lisätiedot

Luonnos 30.4.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali.

Luonnos 30.4.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 Myyjä 2 Ostaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Profmer Oy, y-tunnus 0576362-1, Teräskatu 11, 21110 Naantali. 1 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 14. kaupunginosan

Lisätiedot

Y-tunnus 0208852-8 Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava

Y-tunnus 0208852-8 Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava Kh 22.2.2016 liite x 1/5 Asianumero MH 833/2016, 06.04.01 KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä: Ostaja: Suomen valtio, Metsähallitus Kotipaikka Vantaa, Y-tunnus 0116726-7 Osoite: PL 94, 01301 VANTAA Kauhavan

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen

Lisätiedot

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x.

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. 1 KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

Luonnos 22.5.2015. Kartta kaupan kohteesta liitteenä. 4 Kauppahinta on seitsemäntoistatuhatta (17 000) euroa.

Luonnos 22.5.2015. Kartta kaupan kohteesta liitteenä. 4 Kauppahinta on seitsemäntoistatuhatta (17 000) euroa. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja Kiinteistö Oy Röölänranta, y-tunnus 2402096-2, c/o Jari Savola, 21100 Naantali. 3 Kupan kohde Naantalin kaupungin

Lisätiedot

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL.

Kaupan kohde on asemakaavan mukaista sosiaalitointa ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta YS sekä lähivirkistysaluetta VL. KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS alustava luonnos Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 43100 Saarijärvi Ostaja Rakennus Kujala Oy (0843888-3) Soijinmäentie 2 43220 Mahlu Kaupan

Lisätiedot

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä

Kauppahinta viisikymmentätuhatta (50.000,00) euroa. Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä Kiinteistön kauppa 1 (4) Myyjä Rautjärven kunta (0206951-1) Simpeleentie 12 56800 SIMPELE Ostaja Kuusisto, Ville Pekka Tapani Ahmakuja 3 55420 Imatra Kaupan kohde Kauppahinta Rautjärven kunnan Torsansalon

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 6 Myyjä LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 Ostaja Kellomäentie

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 6 Myyjä LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 Ostaja Kellomäentie

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 1 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN JA LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 2 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Pirkanmaan Osuuskauppa ( Myyjä ), (Y-tunnus: 0536307-0), PL 130, 33101 Tampere Ostaja Lempäälän

Lisätiedot

KAUPAN KOHDE Noin 37,8 ha:n suuruinen määräala tilasta Hakomäki Kartta liitteenä.

KAUPAN KOHDE Noin 37,8 ha:n suuruinen määräala tilasta Hakomäki Kartta liitteenä. Kaupunginhallitus 17.12.2018 liite nro 3 (1/8) KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS MYYJÄ Finsilva Oyj, 1943058-8 PL 314, 33101 Tampere OSTAJA Äänekosken kaupunki, 2045520-5 Hallintokatu 4, Äänekoski KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

Kauppaan ei kuulu osuuksia yhteisiin alueisiin eikä erityisiin etuuksiin.

Kauppaan ei kuulu osuuksia yhteisiin alueisiin eikä erityisiin etuuksiin. 1/6 Asianumero KAUPAN OSAPUOLET KAUPPAKIRJA Myyjä: Ostaja: Suomen valtio, Metsähallitus Kotipaikka Vantaa, Y-tunnus 0116726-7 Osoite: PL 94, 01301 VANTAA Keuruun kaupunki Multiantie 5 42700 Keuruu Y-tunnus

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA MYYJÄ: Kauhavan kaupunki, y-tunnus 0208852-8 Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA. OSTAJA: Eepee-Kiinteistöt Oy, y-tunnus 2285106-8 Osoite: PL 70, 60101 SEINÄJOKI. KAUPAN KOHDE: Kauhavan

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ).

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ). Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Naantalin Vuokratalot Oy, y-tunnus 08544715. 3 Kaupan kohde Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan

Lisätiedot

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Savitaipaleen kunta (Y-tunnus 0163109-0), jäljempänä myyjä Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE Kiinteistö Oy Saimaan Teknopuu (Y-tunnus 1870998-2),

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA. Suvirannankatu JÄRVENPÄÄ. Suostumuksen antaja: xxxx, xxxxxx-xxxx. Suvirannankatu JÄRVENPÄÄ

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA. Suvirannankatu JÄRVENPÄÄ. Suostumuksen antaja: xxxx, xxxxxx-xxxx. Suvirannankatu JÄRVENPÄÄ KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA Myyjä xxxx, xxxxxx-xxxx Suvirannankatu 5 04400 JÄRVENPÄÄ Suostumuksen antaja: xxxx, xxxxxx-xxxx Suvirannankatu 5 04400 JÄRVENPÄÄ Ostaja Järvenpään kaupunki, 0126541-4 PL 41 04401

Lisätiedot

Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio

Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio KAUPPAKIRJA Myyjä Raision kaupunki y-tunnus 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Ostaja Kiinteistö Oy Kuloisten Kauppakeskus y-tunnus 0800379-1 c/o Kauppakeskus Mylly Myllynkatu 1 21280 Raisio Kaupan kohde Osoitteessa

Lisätiedot

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali.

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali. Naantalin kaupunki 1 Myyjä Kauppa kirja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 2 Ostaja Timo Noko Naantali. 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 8. kaupunginosan (Luolala)

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Lasse Sihvo & Pia Rautio Nousiaisten kunta

KAUPPAKIRJA. Lasse Sihvo & Pia Rautio Nousiaisten kunta KAUPPAKIRJA Lasse Sihvo & Pia Rautio Nousiaisten kunta 2015 1. MYYJÄ: Sihvo, Lasse Tapio (½) ( ) Rautio, Pia Anneli (½) ( ) (jäljempänä Myyjä ) 2. OSTAJA: Nousiaisten kunta (jäljempänä Ostaja ) Y-tunnus

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 1 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA PIRKANMAAN OSUUSKAUPAN JA LEMPÄÄLÄN KUNNAN VÄLILLÄ 2 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Pirkanmaan Osuuskauppa ( Myyjä ), (Y tunnus: 0536307 0), PL 130, 33101 Tampere Ostaja Lempäälän

Lisätiedot

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA 1 KIINTEISTÖN MÄÄRÄALAN ESIKAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Savitaipaleen kunta (Y-tunnus 0163109-0), jäljempänä myyjä Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE Almukhtar Mateen Saber Hadi (XXXXXXXXX),

Lisätiedot

Myyjä 1/2 Laitakangas Väinö Nestori, (Sotu) k. 5.9.1980 jakamattoman kuolinpesän osakkaat:

Myyjä 1/2 Laitakangas Väinö Nestori, (Sotu) k. 5.9.1980 jakamattoman kuolinpesän osakkaat: 1 (5) KAUPPAKIRJA (Luonnos) Kiinteistön osto perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X Myyjä 1/2 Laitakangas Väinö Nestori, (Sotu) k. 5.9.1980 jakamattoman kuolinpesän osakkaat:

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Tällä kauppakirjalla luovutetaan alla mainittu kiinteistö seuraavin ehdoin:

KAUPPAKIRJA. Tällä kauppakirjalla luovutetaan alla mainittu kiinteistö seuraavin ehdoin: KAUPPAKIRJA Tällä kauppakirjalla luovutetaan alla mainittu kiinteistö seuraavin ehdoin: Myyjä Elfoil-Kiinteistöt Oy c/o Asianajaja Aku Rantasalo Asianajotoimisto Ruoholahti Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 1 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Kiinteistön myynti perustuu Mynämäen kunnanvaltuuston päätökseen 10.12.2018/ xx Myyjä Mynämäen kunta (Y-tunnus 2048364-4) Keskuskatu 21, 23100 Mynämäki Edustajina kunnanjohtaja

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ MÄÄRÄALAN 1 / 5 KAUPPAKIRJA

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ MÄÄRÄALAN 1 / 5 KAUPPAKIRJA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ MÄÄRÄALAN 1 / 5 Myyjä Ostaja LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, Elinvoima ja kaupunkikehitys Maaomaisuuden hallinta, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 Luovutukseen

Lisätiedot

KAUPPAHINTA JA MAKSUEHDOT Kauppahinta on kaksisataaviisikymmentätuhatta ( ) euroa. Kauppahinta maksetaan myyjän osoittamalle tilille.

KAUPPAHINTA JA MAKSUEHDOT Kauppahinta on kaksisataaviisikymmentätuhatta ( ) euroa. Kauppahinta maksetaan myyjän osoittamalle tilille. Alustava..01 KAUPPAKIRJA MYYJÄT Marko Pörsti (xxxxxxxx-xxxx) Kaakontie 00 TAMPERE Pentti Pörsti (xxxxxxxx-xxxx) Vesa Manninen (xxxxxxxx-xxxx) Kaarina Ihalainen (xxxxxxxx-xxxx) Terttu Schreiber (xxxxxxxx-xxxx)

Lisätiedot

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ

3 KAUPAN KOHDE 5 KAUPAN MUUT EHDOT 4 KAUPPAHINTA 2 OSTAJA. Merimasku-Antinlinna 23.5.2014. Luonnos ---- 1 MYYJÄ NAANTALIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA 23.5.2014 ---- 1 Luonnos ---- 1 MYYJÄ 2 OSTAJA Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2 21100 Naantali Petri Kodisoja 3 KAUPAN KOHDE Naantalin kaupungin Tammisaaren

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Määräalalla tai tonteilla ei ole sellaisia rakennuksia, rakenteita tai laitteita, jotka olisivat kaupan kohteina.

KAUPPAKIRJA. Määräalalla tai tonteilla ei ole sellaisia rakennuksia, rakenteita tai laitteita, jotka olisivat kaupan kohteina. LUONNOS 15.6.2016 KAUPPAKIRJA Myyjä: Finavia Oyj Y tunnus: 2302570 2 Lentäjäntie 3 / PL 50, 01531 VANTAA Ostaja: Lappeenrannan kaupunki Y tunnus: 0162193 3 PL 11, 53101 LAPPEENRANTA Taustaksi: Saimaan

Lisätiedot

Kauppahinta kaksituhattakahdeksansataakahdeksankymmentäneljä (2.884,00) euroa.

Kauppahinta kaksituhattakahdeksansataakahdeksankymmentäneljä (2.884,00) euroa. K A U P P A K I R J A Myyjä Kankaanpään kaupunki ( y 0133596-1) Kuninkaanlähteenkatu 12 Ostaja Kaupan kohde Teuvo Rosenberg (301156-0410) osuus ½ sekä Anja Rosenberg (220259-166C) osuus ½ Kurrenpolku 1

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Asianumero MH 1976/2017/ KAUPAN OSAPUOLET. Suomen valtio, Metsähallitus. Lappeenrannan kaupunki

KAUPPAKIRJA. Asianumero MH 1976/2017/ KAUPAN OSAPUOLET. Suomen valtio, Metsähallitus. Lappeenrannan kaupunki 1 (7) Asianumero MH 1976/2017/06.04.01 KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Suomen valtio, Metsähallitus Ostaja Lappeenrannan kaupunki Tällä kauppakirjalla allekirjoittaneet ovat sopineet kiinteistön luovutuksesta

Lisätiedot

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa. KAUPPAKIRJA 1(5) MYYJÄ OSTAJA Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA nimi, tunnus Osoite: KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Ylivieskan kaupungin xx kaupunginosan (x.) korttelin

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET. Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy. Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun [].

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET. Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy. Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun []. KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy ja Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun [].2017 2(6) KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Ismo Syvähuoko

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA

MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 MÄÄRÄALAN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄT 1/5 Marja-Leena Airio 1/5 Merja Hannele Meronen 1/5 Jarkko Pekka Nurminen 1/5 Jarmo Tapio Nurminen 1/5 Jorma Tapani Nurminen yhteyshenkilö: Jarkko

Lisätiedot

HAKEMUS 16.1 0.2007. Tarvittaessa lisätietoja asiassa antaa Jouni Puhakka, gsm 040-50 6363 8 tai jouni.puhakka@lindstro~ninvest.fi.

HAKEMUS 16.1 0.2007. Tarvittaessa lisätietoja asiassa antaa Jouni Puhakka, gsm 040-50 6363 8 tai jouni.puhakka@lindstro~ninvest.fi. * Lindström v HAKEMUS C-?,!. "Q-$:j.,.c*,.g./ew- 16.1 0.2007 HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Lindström Oy suunnittelee Konalassa osoitteessa Ristipellontie 14, Helsinki sijaitsevan palvelukeskuskiinteistönsä

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Asianumero MH 1976/2017/ KAUPAN OSAPUOLET. Suomen valtio, Metsähallitus. Lappeenrannan kaupunki

KAUPPAKIRJA. Asianumero MH 1976/2017/ KAUPAN OSAPUOLET. Suomen valtio, Metsähallitus. Lappeenrannan kaupunki 1 (7) Asianumero MH 1976/2017/06.04.01 KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Suomen valtio, Metsähallitus Ostaja Lappeenrannan kaupunki Tällä kauppakirjalla allekirjoittaneet ovat sopineet kiinteistöjen luovutuksesta

Lisätiedot

Taipalsaaren kunta (y-tunnus: ), jäljempänä Myyjä. Myytävä määräala on merkitty oheiseen liitekarttaan.

Taipalsaaren kunta (y-tunnus: ), jäljempänä Myyjä. Myytävä määräala on merkitty oheiseen liitekarttaan. 1 / 5 MÄÄRÄALAN KAUPPA Kaupan osapuolet MYYJÄ Taipalsaaren kunta (y-tunnus: 0163320-5), jäljempänä Myyjä 54920 Taipalsaari OSTAJAT Kaupan kohde Kauppahinta Taipalsaaren kunnassa sijaitsevasta harjurinne

Lisätiedot

KERROSTALOTONTIN KAUPPAKIRJA

KERROSTALOTONTIN KAUPPAKIRJA 1 KERROSTALOTONTIN KAUPPAKIRJA MYYJÄ Ylöjärven kaupunki (Y-tunnus 0158221-7), osoite PL 22, 33471 YLÖJÄRVI jäljempänä myyjä. OSTAJA Asunto Oy Ylöjärven Artturintorni (Y-tunnus 2869298-5 ), osoite c/o YIT

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTUKSESTA 1 (5)

HEINOLAN KAUPUNKI ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTUKSESTA 1 (5) HEINOLAN KAUPUNKI ESISOPIMUS ALUEEN LUOVUTUKSESTA 1 (5) I. Tämä esisopimus liittyy Heinolan kaupungin ja Reino Javanainen kuolinpesän väliseen maankäyttösopimukseen, joka allekirjoitetaan yhtä aikaa tämän

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA - LUONNOS

KAUPPAKIRJA - LUONNOS KAUPPAKIRJA - LUONNOS 1 Luovutus Myyjä Tällä kauppakirjalla myyjä luovuttaa ostajalle omistusoikeuden kaupan kohteeseen alla olevin luovutusehdoin. Haapaveden kaupunki, y-tunnus 0184872-4, osoite PL 40,

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA luonnos. Mäntyharjun kunta Y-tunnus PL MÄNTYHARJU

KAUPPAKIRJA luonnos. Mäntyharjun kunta Y-tunnus PL MÄNTYHARJU KAUPPAKIRJA luonnos Myyjä Ostaja Mäntyharjun kunta Y-tunnus 0165 761-0 PL 76 52701 MÄNTYHARJU Mäntyharjun Rengaspalvelu Oy Y-tunnus 2605537-6 Luotoniementie 47 52700 MÄNTYHARJU 1 Kaupan kohde Mäntyharjun

Lisätiedot

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA

ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA 15.5.2017, ver 1 Sivu 1 / 7 ESISOPIMUS KIINTEISTÖN KAUPASTA SOPIMUKSEN OSAPUOLET (Kapulin yritysalue / kortteli 2313) y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

1070 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-58 Kenttämaa sekä 2762 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-4 Ampumarata.

1070 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-58 Kenttämaa sekä 2762 m²:n suuruinen määräala tilasta 778-403-3-4 Ampumarata. KAUPPAKIRJA Myyjä: Suonenjoen kaupunki (0208061-4) PL 13, 77601 SUONENJOKI Ostaja: Rakennusliike Pihatto Oy (2043919-2) Rautalammintie 13 B 13, 77600 Suonenjoki Kaupan kohde: 1070 m²:n suuruinen määräala

Lisätiedot

Luonnos Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu 2, Naantali, y-tunnus , jäljempänä myyjä.

Luonnos Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu 2, Naantali, y-tunnus , jäljempänä myyjä. 1 Myyjä Ostaja 9.5.018 Naantalin kaupunki, Käsityöläiskatu, 1100 Naantali, y-tunnus 015457-, jäljempänä myyjä. J & T Pajunen Oy, Navirentie 1, 1100 Naantali, y-tunnus 06719-, jäljempänä ostaja. 1 Kaupan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 0201256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI OSTAJA Kiinteistö Oy Kasarmikatu 21 Y-tunnus 2683399-1 Eteläesplanadi

Lisätiedot

Kauppahinta on seitsemänkymmentäviisituhatta (75.000) euroa.

Kauppahinta on seitsemänkymmentäviisituhatta (75.000) euroa. KAUPPAKIRJA Myyjä Ostaja Raision kaupunki 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Asunto Oy Raision Kerttulanpesä 0608552-7 c/o Lemminkäinen Talo Oy Rauhankatu 11 A 20100 Turku Kaupan kohde Alueelle 29.11.2010 hyväksytyn

Lisätiedot

(luonnos , Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p )

(luonnos , Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p ) 1(5) MAANKÄYTTÖSOPIMUS/KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS (luonnos 29.9.2017, Asian valmistelija tekninen johtaja Jari Lämsä, p. 0400 646 848) 1. SOPIJAPUOLET Joutsan kunta Y-tunnus: 0174108-9 Osoite: Länsitie

Lisätiedot

Outokumpu Oyj, y-tunnus 02 15254-2 Riihitontuntie 7 A 02200 Espoo

Outokumpu Oyj, y-tunnus 02 15254-2 Riihitontuntie 7 A 02200 Espoo Tall8 kauppakirjalla myydah ja luovutetaan alla mainittu kiinteisto seuraavin ehdoin: Myyja Ostajat Outokumpu Oyj, y-tunnus 02 15254-2 Riihitontuntie 7 A 02200 Espoo xxxxxxxxxxx xxxxxxxxxxxxxxxxxxxx xxxxx

Lisätiedot

Tällä kauppakirjalla myyjä luovuttaa ostajalle seuraavat kohteet:

Tällä kauppakirjalla myyjä luovuttaa ostajalle seuraavat kohteet: KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1. Sopijapuolet Myyjä Pudasjärven kaupunki Y-tunnus 0188962-2 PL 10 93101 Pudasjärvi Ostaja [Pudasjärven Kehitys Oy] Y-tunnus [ ] [PL 10] 93101 Pudasjärvi 2. Kaupan kohde Tällä

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 Luonnos

Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 Luonnos Naantalin kaupunki Esisopimus kiinteistökaupasta 2 3.5 Omistus- ja hallintaoikeus sekä kiinteistönmuodostus 3.6 Kiinnitykset ja rasitukset Omistus- ja hallintaoikeus luovutettaviin alueisiin siirtyvät,

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston kauppakirjan hyväksymispäätös

Kunnanvaltuuston kauppakirjan hyväksymispäätös 1 MALLIKAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA Savitaipaleen kunta, jäljempänä myyjä Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE XXXXXXXXXXXXX XXXXXXXXXXXXX Kunnanvaltuuston kauppakirjan hyväksymispäätös KAUPAN

Lisätiedot

Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, TAMPERE

Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, TAMPERE KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjät: Marja-Leena Korte-Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Juha Matti Suonpää (xxxxxx-xxxx), osuus ½ Vanha Hervannantie 192, 33870 TAMPERE jäljempänä myyjä Ostaja: Lempäälän

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA (LUONNOS)

KAUPPAKIRJA (LUONNOS) 1 (5) KAUPPAKIRJA (LUONNOS) Myyjä Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska Ostaja Rave Rakennus Oy, 1769201-5 tai määräämänsä Osoite: Lintutie 1 84100 Ylivieska Kaupan kohde Ylivieskan

Lisätiedot

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA 1 Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2019 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 Ostajat Timo Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Hanna Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Kolsantie 91 Kaupan kohde

Lisätiedot

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. (Jäljempänä tässä kauppakirjassa Myyjä )

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. (Jäljempänä tässä kauppakirjassa Myyjä ) 1/5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA (Jäljempänä tässä kauppakirjassa Myyjä ) OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus]

Lisätiedot

1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS. Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, Kyöstintie 4, PL Ylivieska

1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS. Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, Kyöstintie 4, PL Ylivieska 1 (7) VAIHTOKIRJAN ESISOPIMUS Osapuolet 1. Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska 2. Maler Oy, 0773587-8 Joutsentie 2, 84100 Ylivieska Vaihdon kohde 1. Ylivieskan kaupunki luovuttaa

Lisätiedot

Kauppahinta on yhdeksänkymmentäseitsemäntuhatta viisisataaneljäkymmentäyhdeksän (97 549) euroa.

Kauppahinta on yhdeksänkymmentäseitsemäntuhatta viisisataaneljäkymmentäyhdeksän (97 549) euroa. K A U P P A K I R J A MYYJÄ OSTAJA Asunto Oy Kirkkonummen Ainola, 0878287-9 c/o YIT Rakennus Oy, PL 36, 00621 Helsinki (jäljempänä Myyjä) Kirkkonummen kunta, 0203107-0 PL 20, 02401 Kirkkonummi (jäljempänä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5)

Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) Kaupunginhallitus 17.8.2015 liite nro 7 (1/5) KIINTEISTÖREKISTERIN KARTTAOTE 10.8.2015 Rekisteriyksikkö 992-454-1-98 Hirvaskankaan Liikekeskus Sivu 1 (1) Kiinteistötunnus: 992-454-1-98 Nimi: Hirvaskankaan

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 2 KAUPPAKIRJA 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Simon kunta Y-tunnus 0193015-4 Osoite Ratatie 6 95200 SIMO Myöhemmin 'Myyjä' Ostaja Rakennus Osuma Oy Y-tunnus 0758047-4 Osoite Revontie

Lisätiedot

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki.

Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. 1 SOPIJAPUOLET Myyjä 1.1 Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, jäljempänä kaupunki. Ostaja 1.2 Olli Mäkinen perustettavan yhtiön lukuun. 2 SOPIMUSALUE JA ESISOPIMUKSEN

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kiinteistön kauppakirja 1 Luonnos Myyjä Naantalin seurakuntayhtymä (y-tunnus ), Piispantie 2, Naantali

Naantalin kaupunki Kiinteistön kauppakirja 1 Luonnos Myyjä Naantalin seurakuntayhtymä (y-tunnus ), Piispantie 2, Naantali Naantalin kaupunki Kiinteistön kauppakirja 1 Luonnos 3.2.2019 1 Myyjä Naantalin seurakuntayhtymä (y-tunnus 2231520-6), Piispantie 2, 21100 Naantali 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupunki (y-tunnus

Lisätiedot

1) Lohjalla sijaitseva Uusi-Hontti-niminen kiinteistö (kiinteistötunnus )

1) Lohjalla sijaitseva Uusi-Hontti-niminen kiinteistö (kiinteistötunnus ) Sivu 1 / 5 KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ OSTAJA Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä y-tunnus: 1567535-0 osoite: HUS Tilakeskus/ PL 302, 00029 HUS Lohjan kaupunki y-tunnus: 1068322-0

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Rymättylän kunnantupa Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali 2 Ostaja Meripalo Oy, y-tunnus 0929716-2 Raatihuoneenkatu 1, 21100 Naantali 3 Kaupan kohde

Lisätiedot

K A U P P A K I R J A

K A U P P A K I R J A K A U P P A K I R J A 1/7 MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki y-tunnus: 0208852-8 osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava Kuusikkoaho Oy y-t unnus: 0965807-9 osoite: Kuopiontie 97 B, 83630 Kuusjärvi KAUPAN KOHTEET

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 5

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 5 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 5 Myyjä UPM-KYMMENE OYJ Ostaja LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Luovutukseen liittyvät Lappeenrannan kaupungin lainvoimaiset päätökset: - kaupunginvaltuuston päätös 30.8.2010

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. jäljempänä Kaupunki tai Myyjä. Kuopion kaupungissa tontti 297-22- -. Tontin pinta-ala on m 2.

KAUPPAKIRJA. jäljempänä Kaupunki tai Myyjä. Kuopion kaupungissa tontti 297-22- -. Tontin pinta-ala on m 2. Asianro KAUPPAKIRJA MYYJÄ: Kuopion kaupunki, Y-tunnus 0171450-7 osoite Tulliportinkatu 31, 70110 KUOPIO jäljempänä Kaupunki tai Myyjä. OSTAJA: Finnpulp Oy, 2547020-1, Liljasaarentie 3 B 8, 00340 HELSINKI

Lisätiedot

Nurmijärven kunta Y 9014643-2 PL 37 01901 Nurmijärvi, jäljempänä luovutuksen saaja

Nurmijärven kunta Y 9014643-2 PL 37 01901 Nurmijärvi, jäljempänä luovutuksen saaja MÄÄRÄALAN LUOVUTUSKIRJA LUONNOS LUOVUTTAJAT Liisa Eerola Anna-Maija Laine Hilkka Lättilä Pia Eerola Carita Kiikka Satu Lauri Anne Laine, jäljempänä luovuttajat LUOVUTUKSEN SAAJA Nurmijärven kunta Y 9014643-2

Lisätiedot

Luonnos /tn KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

Luonnos /tn KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 25.1.2018/tn KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 2 A. ESISOPIMUKSEN OSAPUOLET TULEVA MYYJÄ Savonlinnan kaupunki Y-tunnus 166906-4 Osoite: Olavinkatu 27 57130 Savonlinna (jäljempänä Kaupunki) TULEVA OSTAJA

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET MYYJÄ Y-tunnus: 2068177-1 Asunto Oy Järvenpään Ahotie 10 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSTAJA Taaleri Tonttirahasto Ky,jonka puolesta ja lukuun toimii sen vastuunalainen Y-tunnus: 2671111-8 2. KAUPAN

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali.

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali. Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Matti Arvonen ( - ) perustettavan yhtiön lukuun, Naantali. Naantalin

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA (LUONNOS)

KAUPPAKIRJA (LUONNOS) 1 (5) KAUPPAKIRJA (LUONNOS) Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen xx.xx.2014 X Myyjä Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 Kyöstintie 4, PL 70 84100 Ylivieska Ostaja Cenna Oy,

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja Suomen Filateliapalvelu Oy, y-tunnus 0927794-6, perustettavan yhtiön lukuun

Lisätiedot

3. KAUPAN EHDOT 3.1. Kauppahinta Kauppahinta on seitsemäntuhattaneljäsataaviisikymmentäviisi (7.455,-) euroa.

3. KAUPAN EHDOT 3.1. Kauppahinta Kauppahinta on seitsemäntuhattaneljäsataaviisikymmentäviisi (7.455,-) euroa. KAUPPAKIRJA 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Hlö-tunnus Myöhemmin: 'Myyjä'. Erkki Estola Isokatu 14 85800 Haapajärvi Ostaja Haapajärven kaupunki Y-tunnus 0209756-3 Kirkkokatu 2 85800 Haapajärvi Myöhemmin: 'Ostaja'.

Lisätiedot

VAIHTOSOPIMUS. RAAHEPOLIS OY, Y-tunnus Rantakatu 8, Raahe

VAIHTOSOPIMUS. RAAHEPOLIS OY, Y-tunnus Rantakatu 8, Raahe VAIHTOSOPIMUS SOPIJAPUOLET: RAAHEN KAUPUNKI, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe RAAHEPOLIS OY, Y-tunnus 0830284-7 Rantakatu 8, 92100 Raahe VAIHDON KOHTEET: Raahen kaupunki luovuttaa Raahepolis Oy:lle

Lisätiedot

Tällä kauppakirjalla luovutetaan alla mainittu kiinteistö ja rakennus seuraavin ehdoin:

Tällä kauppakirjalla luovutetaan alla mainittu kiinteistö ja rakennus seuraavin ehdoin: Luonnos.4.016 AV KAUPPAKIRJA Tällä kauppakirjalla luovutetaan alla mainittu kiinteistö ja rakennus seuraavin ehdoin: Myyjä Patria Land Services Oy y-tunnus: 0986818-0 Kaivokatu 10 A 00100 Helsinki Ostaja

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN 1(5) LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / OP TONTTIRAHASTO KY / JATKE OY PERUSTETTAVAN / PERUSTETTAVIEN YHTIÖIDEN LUKUUN KAUPPAKIRJA 1. Sopimusosapuolet Myyjä Ostaja Toteuttaja Lappeenrannan kaupunki, jota edustaa

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki ( ), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus Osoite:

Valkeakosken kaupunki ( ), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. Sukunimi, Etunimet, jäljempänä ostaja. sotu/y-tunnus

Lisätiedot

Nimi: Kiinteistö Oy Rauhan Ranta 6 Y-tunnus: 2145043-0 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki

Nimi: Kiinteistö Oy Rauhan Ranta 6 Y-tunnus: 2145043-0 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Nimi: Kiinteistö Oy Rauhan Ranta 6 Y-tunnus: 2145043-0 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki ("Myyjä") 1.2 Ostaja Nimi: Eläkevakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

KAU PPAKI RJA MYYJÄ. Punkaharjun kunta Kauppatie 20 58500 Punkaharju Ly-tunnus 0166332-4 jäljempänä myyjä OSTAJA

KAU PPAKI RJA MYYJÄ. Punkaharjun kunta Kauppatie 20 58500 Punkaharju Ly-tunnus 0166332-4 jäljempänä myyjä OSTAJA KAU PPAKI RJA MYYJÄ OSTAJA Punkaharjun kunta Kauppatie 20 58500 Punkaharju Ly-tunnus 0166332-4 jäljempänä myyjä Koy Punkaharjun Vuokratalot P118 58501 Punkaharju Ly-tunnus 0479835-5 jäljempänä ostaja.

Lisätiedot

OSAPUOLET 1. Joensuun kaupunki, y-tunnus (KV [ ] [ ] ) PL 59, Joensuu

OSAPUOLET 1. Joensuun kaupunki, y-tunnus (KV [ ] [ ] ) PL 59, Joensuu 1 LUONNOS 27.11.2018 KAUPPAKIRJA OSAPUOLET 1. Joensuun kaupunki, y-tunnus 0242746-2 (KV [ ] [ ] ) PL 59, 80101 Joensuu 2. Joensuun Yrityskiinteistöt Oy, y-tunnus 0168064-2 Länsikatu 15, 80110 Joensuu KAUPAN

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Veturin yritysalue / tontti 2308-1) MYYJÄ OSTAJA Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus]

MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA. OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus] 1/5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA LUONNOS MYYJÄ: Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis (Y: 2186527-3) Parantolantie 24 40930 KINKOMAA OSTAJA: Maija Meikäläinen [hlö-tunnus] Matti Meikäläinen [hlö-tunnus] Mäkipajanranta

Lisätiedot

Luonnos Naantalin kaupunki, y-tunnus omistusosuus: 326/1000, ja. Maskun kunta, y-tunnus omistusosuus: 42/1000,

Luonnos Naantalin kaupunki, y-tunnus omistusosuus: 326/1000, ja. Maskun kunta, y-tunnus omistusosuus: 42/1000, 1 Sopijapuolet 1 1.1 Myyjät Raision kaupunki, y-tunnus 0204428-5, omistusosuus: 632/1000, Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2 omistusosuus: 326/1000, ja Maskun kunta, y-tunnus 0204064-7 omistusosuus:

Lisätiedot

Koko virallinen nimi (h- tai y-tunnus), jäljempänä Ostaja. Hangon kaupunki (y-tunnus ), jäljempänä Myyjä.

Koko virallinen nimi (h- tai y-tunnus), jäljempänä Ostaja. Hangon kaupunki (y-tunnus ), jäljempänä Myyjä. Kauppakirja Ostaja Myyjä Koko virallinen nimi (h- tai y-tunnus), jäljempänä Ostaja. Hangon kaupunki (y-tunnus 0103166-9), jäljempänä Myyjä. 1. Kaupan kohde Liitekartan mukainen noin 7000 m 2 suuruinen

Lisätiedot

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA Sijaintikartta M:\KARTTA\LIITE\2013\Liitekartat\Luovutettavat_tontit_kiinteistot\Valskarinkuja\Sijaintikartta.pdf

Lisätiedot

KIINTEISTÖ ESIKAUPAN PURKUSOPIMUS

KIINTEISTÖ ESIKAUPAN PURKUSOPIMUS KIINTEISTÖ ESIKAUPAN PURKUSOPIMUS SOPIMUKSEN OSAPUOLET Savitaipaleen kunta Y-tunnus 0163109-0 Kirkkotie 6 54800 SAVITAIPALE Maarakennus Suutarinen Oy Y-tunnus 0666856-2 Vuorilahdentie 7 52700 MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään allekirjoittaneet seuraavan kiinteistön kauppaa koskevan esisopimuksen:

Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään allekirjoittaneet seuraavan kiinteistön kauppaa koskevan esisopimuksen: 1 KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS, LUONNOS 5.4.2017 Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään allekirjoittaneet seuraavan kiinteistön kauppaa koskevan esisopimuksen: MYYJÄ VR-Yhtymä Oy (1003521-5) Vilhonkatu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI

Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus PL 2200, HELSINGIN KAUPUNKI KAUPPAKIRJA MYYJÄ Helsingin kaupunki, jota edustaa kiinteistölautakunta Y-tunnus 02011256-6 PL 2200, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI OSTAJA Kiinteistö Oy Asemapäällikönkatu 12 Y-tunnus 0234529-9 Ratavartijankatu

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Ostaja Kiinteistö Oy Luolalanmäki, y-tunnus 1948424-4, Koivumäentie 9, 21110 Naantali.

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 31.12.2015, ver 2 Sivu 1 / 5 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET (Nikinoja / huoltorakennus) MYYJÄ Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä. puhelin: 019-264 5000 päätös:

Lisätiedot

VAIHTOKIRJA. Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly ) Hallituskatu 7, PL Rovaniemi. Aatu Sakari Kourin kuolinpesä

VAIHTOKIRJA. Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly ) Hallituskatu 7, PL Rovaniemi. Aatu Sakari Kourin kuolinpesä 1 VAIHTOKIRJA Vaihdon osapuolet: Rovaniemen kaupunki (ly 1978283-1) Hallituskatu 7, PL 8216 96101 Rovaniemi ja Aatu Sakari Kourin kuolinpesä Vaihdonkohteet ja niiden arvostus: Rovaniemen kaupunki luovuttaa

Lisätiedot