Jätevesivalvonnan historiaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jätevesivalvonnan historiaa"

Transkriptio

1 Jätevesivalvonnan historiaa Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät 2019 Johtava asiantuntija, DI Valo Olli, Hämeen ELY-keskus

2 1700-luku Vuoden 1766 kalastussäännössä oli kielletty jätteiden, muun muassa risupurjeiden heittäminen ja jättäminen veteen. 2 Adolf Fredrik

3 Carl Cederström (1895): Neuvoja kalastuksen hoidossa pienempien kalavesien omistajille sekä kalastajille Vesi tulee saastuneeksi siten, että siihen juoksutetaan monenlaista törkyä tehtaista ja muista laitoksista, niin kuin sahoista, paperivanuketehtaista, nahkatehtaista, värjäyslaitoksista yms. Törkyaineiden poistamista varten on välttämätöntä tulla ensin vakuutetuksi siitä, onko vedessä todella saastaa ja sitä varten otettava vettä epäluulonalaisen tehtaan sekä ylä- että alapuolelta, joka vesi sitten viedään esim. apteekkiin tutkittavaksi, onko siinä saastaa.

4 Maanviljelysinsinööripiirit Aluksi kuivatus- ja vesistötöitä maatalouden tarpeisiin. Vähitellen tuli uusia tehtäviä, jotka vaativat valtiovallan toimenpiteitä, kuten vesistöjen suojeleminen likaantumiselta ja asutusten viemäröinti

5 1902 Vesioikeuslaki Vuoden 1902 vesioikeuslakiin sisältyi vesistön luonnollisen tilan pysyttämisen periaate VOL 1:24 : Jätevesien johtaminen ei saa muuttaa vesialueen luonnollista tilaa = vesistön pilaamiskielto Valvonta hajautettu maaherralle, poliisille, maanmittarille, tie- ja vesirakennusinsinöörille ja maanviljelysinsinöörille 1950-luvun lopussa vesiensuojelutehtävät keskitettiin kokonaan maataloushallitukselle ja sen alaisille maanviljelysinsinööripiireille 5 Valo Olli

6 1960-luku maanviljelysinsinööripiireissä 13 piiriä Vesiensuojelu- ja vesihuoltotehtävät lisääntyivät Vesilaboratorioita perustettiin Vesilaki annettiin 1961 Asetus vesiensuojelua koskevista ennakkotoimenpiteistä Ei kok

7 Turku Valo Olli

8 Vesihallinto Vesihallitus : keskusvirasto - Edisti vesiensuojelua ja vesivarojen käyttöä - Vesipiirien vesitoimistot: - Vesihallituksen alaisuudessa toimivia aluehallintoviranomaisia - Kontrollinäytteenottoa ja puhdistamoiden käytön ohjausta - Jätevesivalvonta hyvin resursoitua (Hev) Tuv, Hev 80-82

9 VESIHALLINTO V Ettala

10 Ennakkoilmoitusmenettely Yli 200 asukkaan jätevesien johtamisesta vesistöön tuli tehdä ennakkoilmoitus vesipiirin vesitoimistolle Vesihallitus antoi ilmoituksesta lausunnon: Jos johtamisesta saattoi aiheutua vesistön pilaantumista (VL 1:19), tuli hakea lupa vesioikeudelta (isoimmat jätevedenpuhdistamot) Jos pilaantumista ei katsottu aiheutuvan (lupaa ei tarvita), annettiin kuitenkin käsittely-, tarkkailu- ja raportointivaatimukset ( pikkulupa ) Vesipiirit valvoivat lupien ja lausuntojen noudattamista 10 Olli Valo

11 11 Valo Olli

12 12 Valo Olli

13 Vesi- ja ympäristöhallinto Vesi- ja ympäristöhallitus Antoi valvontaohjeita aluehallinnolle eri toimialoille (mm. menettely lain rikkomistapauksissa, puhdistamolietteet, jne.) Vesi- ja ympäristöpiirit Toimiala laajentui muihinkin ympäristökysymyksiin 13 KB, Kyvy 92-95, Neva

14 Alueelliset ympäristökeskukset VNp 365/1994 vesiin johdettavien jätevesien ja teollisuudesta viemäriin johdettavien jätevesien käsittelystä Uusi valvottava säännös: luvan lisäksi tuli valvoa jätevesidirektiivin noudattamista Kumoutui yhdyskuntajätevesiasetuksella (888/2006) Typpeä poistettava, kun sen vähentämisellä voidaan parantaa vesien tilaa Ympäristönsuojelulaki v Jätevesien luvitus, valvonta ja pilaamiskielto osaksi ympäristölainsäätelyä, yhteys vesilakiin katkesi. 14 HAMYK, Kosovo

15 ELY-keskukset Keskittyminen valvontaan, luvat AVI:in Tarkastusten painoarvo lisääntynyt ja sisältö jäsentynyt Valvontaohjelmat ja luokat Uusia valvottavia asioita: HAVA, riskinhallinta 2015 YSL:n muutos: Lupamääräysten tarkistamisen kumoaminen 15 Valo Olli

16 16 Valo Olli Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu!

Ca Vesilautakunnan kokousten pöytäkirjat. Vesilautakunnan kokouksista liitteineen

Ca Vesilautakunnan kokousten pöytäkirjat. Vesilautakunnan kokouksista liitteineen ARKISTOLUETTELO Kunta/Kuntainliitto Pääsarjan nimike Sääksmäen kunta B-E Arkistonmuodostaja/viranomainen Vesilautakunta Hyllyn numero 1111 Lukumäärä ja laatu Arkistotunnus Asiakirjakokonaisuuden nimi Aika

Lisätiedot

ELY-keskuksen rooli rakentamisessa

ELY-keskuksen rooli rakentamisessa ELY-keskuksen rooli rakentamisessa Rakentaminen nopeammaksi -seminaari Kuopio 7.2.2018 Kimmo Huttunen, ympäristölakimies Pohjois-Savon ELY-keskus 7.2.2018 ELY-keskuksen vastuualueet Elinkeinot, työvoima

Lisätiedot

Sääntelyn muutostarpeet ja vaihtoehdot. Antti Belinskij Lupamuutos-hankkeen sidosryhmätilaisuus Bank, Helsinki

Sääntelyn muutostarpeet ja vaihtoehdot. Antti Belinskij Lupamuutos-hankkeen sidosryhmätilaisuus Bank, Helsinki Sääntelyn muutostarpeet ja vaihtoehdot Antti Belinskij Lupamuutos-hankkeen sidosryhmätilaisuus 14.3.2019 Bank, Helsinki Muutostarpeet EU-oikeus Muutosten teemat (täydentävät toisiaan) A. Ympäristötavoitteet

Lisätiedot

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen

Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Jätevedenpuhdistamoiden ympäristöluvan muuttaminen Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät, Kuopio 3.-4.2019 28.3.2019 YSL 29 Luvanvaraisen toiminnan olennainen muuttaminen "Ympäristöluvanvaraisen

Lisätiedot

Metsäpäivä Kirjavalan metsästysmaja 11.4.2012

Metsäpäivä Kirjavalan metsästysmaja 11.4.2012 Metsäpäivä Kirjavalan metsästysmaja 11.4.2012 Visa Niittyniemi 24.5.2012 1 Järvien luokittelu Environment Centre / Presentation / Author Lovasjärvi 2 24.5.2012 Simpelejärven länsiosan fosforikuormitus

Lisätiedot

VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ. Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12.

VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ. Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12. VESIEN- JA MERENHOIDON HUOMIOIMINEN LUPIEN VALMISTELUSSA JA PÄÄTÖKSISSÄ Hämeen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmän kokous 7.12.2016 Riitta Ikäheimo 8.12.2016 1 Aluehallintovirastojen ympäristölupavastuualueet

Lisätiedot

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta

Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Kaivoksen perustamiseen liittyvä ympäristölupamenettely ja toiminnan valvonta Pohjois-Savon ELY-keskus 10.10.2018 1 Kaivostoiminnan luvat Kaivostoiminta edellyttää useita lupia ja muita menettelyjä (KaivosL,YVAL,

Lisätiedot

Valvonnan kehittäminen ja maksullisuus Uudenmaan ELY-keskuksen kuntien neuvottelupäivä

Valvonnan kehittäminen ja maksullisuus Uudenmaan ELY-keskuksen kuntien neuvottelupäivä Valvonnan kehittäminen ja maksullisuus Uudenmaan ELY-keskuksen kuntien neuvottelupäivä Helsinki 18.9.2014 Ylitarkastaja Juha Lahtela Ympäristöministeriö Valvonta ja hallintopakko YSL 18 Luku (167 189 )

Lisätiedot

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Ympäristönsuojelupäivät 2013 Lammin biologinen asema Marko Nurmikolu & Vesa Valpasvuo On erilaisia vesiä ja niille

Lisätiedot

Eläinsuojien ympäristölupien valvonta. Ympäristönsuojelun viranhaltijat Lamminpäivät Anne Polso Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Eläinsuojien ympäristölupien valvonta. Ympäristönsuojelun viranhaltijat Lamminpäivät Anne Polso Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Eläinsuojien ympäristölupien valvonta Ympäristönsuojelun viranhaltijat Lamminpäivät 6.10.2017 Anne Polso Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Yleistä valvonnasta Valvontaviranomaisten tehtävänä yleisen edun valvonta

Lisätiedot

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech)

Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Viemäröinti ja jätevedenpuhdistus Anna Mikola TkT D Sc (Tech) Kytkeytyminen oppimistavoitteisiin Pystyy kuvailemaan yhdyskuntien vesi- ja jätehuollon kokonaisuuden sekä niiden järjestämisen perusperiaatteet

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostusverkosto

Vesistöjen kunnostusverkosto Vesistöjen kunnostusverkosto - yhteistyöllä kohti parempia kunnostushankkeita Auri Sarvilinna ja Maria Arola, SYKE Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Taustaa Vesien-

Lisätiedot

Kemira Chemicals Oy PL Sastamala TARKKAILUN PERUSTE. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös no 12/2015/1, annettu

Kemira Chemicals Oy PL Sastamala TARKKAILUN PERUSTE. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös no 12/2015/1, annettu Tarkkailusuunnitelman hyväksymispäätös annettu julkipanon jälkeen PIRELY/5427/2015 10.10.2016 1(5) ASIA HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain mukaisesta tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä, joka koskee

Lisätiedot

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO

LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO LOHJAN RAKENNUSVALVONNAN JÄTEVESI-INFO 29.8.2019 * kaikki rakennuksessa vakituisesti kirjoilla olevat koskee vain vakituisia asuntoja * ** *** https://www.ymparisto.fi/fi-fi/rakentaminen/rakennushanke/talotekniset_jarjestelmat_lvi/kiinteiston_jatevesien_kasittely

Lisätiedot

YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö

YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät 19.-20.3.2013 Rovaniemi 21.3.2013 1 YM:n valvontaohje Annettu 7.11.2012, korvaa aiemmin 2005

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet

KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN. 2 LUKU: Jätevedet KIRKKONUMMEN KUNTA Dnro 606/2012 KIRKKONUMMEN KUNNAN YMPA RISTO NSUOJELUMA A RA YKSET 2 LUKU: Jätevedet Sisällys 2. LUKU: JÄTEVEDET... 3 3 Jätevesien käsittely viemäriverkoston ulkopuolella... 3 1. Jätevesien

Lisätiedot

Jakeluasemat pohjavesialueella. Juhani Gustafsson Luontoympäristöosasto, Vesien- ja merten suojeluyksikkö YGOFORUM seminaari,

Jakeluasemat pohjavesialueella. Juhani Gustafsson Luontoympäristöosasto, Vesien- ja merten suojeluyksikkö YGOFORUM seminaari, Jakeluasemat pohjavesialueella Juhani Gustafsson Luontoympäristöosasto, Vesien- ja merten suojeluyksikkö YGOFORUM seminaari, 21.11.2017 Taustaa Ympäristönsuojelulaki (527/2014) Maaperän ja pohjaveden pilaamiskiellot

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa

Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Lopen vesihuoltopäivä 7.5.2010 Lainsäädäntö ja kunnan käytäntö jätevesiasioissa Juha Viinikka ympäristöpäällikkö Vesihuoltoa ohjaava lainsäädäntö Vesilaki Ympäristönsuojelulaki Maankäyttö- ja rakennuslaki

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Pori 4.11.2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kari Nieminen Lain tavoite 1. Edistää, järjestää ja sovittaa yhteen vesivarojen ja vesiympäristön

Lisätiedot

Pilaantuneiden kohteiden hallinnointi Turussa

Pilaantuneiden kohteiden hallinnointi Turussa Pilaantuneiden kohteiden hallinnointi Turussa Fredrik Klingstedt 29.3.2012 Toimivalta maaperän puhdistamisessa Pilaantuneen maaperän puhdistamisen viranomaistehtävistä Turussa vastaa Turun kaupungin ympäristönsuojelutoimisto

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri Kukka

Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri Kukka Hallituksen esitys yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä ja valvonnasta annetun lain muuttamisesta (HE 204/2017 vp) Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto Risto Lampinen ja Harri

Lisätiedot

Puheenjohtaja Erik Sjöberg Utö

Puheenjohtaja Erik Sjöberg Utö Etelä-Suomi Päätös Nro 5/2012/1 Dnro ESAVI/197/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.1.2012 ASIA Utö Vattenandelslag nimisen vesiosuuskunnan ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

Kaivosten valvonta ja ympäristötarkkailu

Kaivosten valvonta ja ympäristötarkkailu Kaivosten valvonta ja ympäristötarkkailu Lapin 15. kalatalouspäivät Rovaniemellä 20.-21.11.2018 16.11.2018 Kaivoksia valvovat viranomaiset ELY-keskus Ympäristölupapäätösten valvonta Yleisen edun valvonta

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka ELY-keskuksen aluekehitystehtävät Lainsäädännöllinen pohja Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä (1837/2009) Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus. Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus. Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kopakkaojan (53.027) luonnontilaisuus Jermi Tertsunen, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 29.01.2014 1 VL 5. Luku (Ojitus) 3 Ojituksen luvanvaraisuus Ojituksella sekä ojan käyttämisellä

Lisätiedot

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve

Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve Lämpökaivojen ympäristövaikutukset ja luvantarve Hydrogeologi Timo Kinnunen, Uudenmaan ELY-keskus 11.4.2013 Esityksen sisältö Lämpökaivoihin liittyviä ympäristöriskejä Lämpökaivon rakentamiseen tarvitaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2016 Ympäristölautakunta

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2016 Ympäristölautakunta YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN VALVONTAOHJELMA VUODELLE 2016 Ympäristölautakunta 8.12.2015 163 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Ympäristölupalaitosten valvonta... 3 3 Ympäristönsuojelulain mukaisti rekisteröitävien

Lisätiedot

Uusi valvontaohje ja hyvät valvontakäytännöt. VARELY, Turku Ylitarkastaja Juha Lahtela Ympäristöministeriö

Uusi valvontaohje ja hyvät valvontakäytännöt. VARELY, Turku Ylitarkastaja Juha Lahtela Ympäristöministeriö Uusi valvontaohje ja hyvät valvontakäytännöt VARELY, Turku 30.9.2015 Ylitarkastaja Juha Lahtela Ympäristöministeriö Esityksen sisältö Valvontaohje Valvontasuunnitelma Valvontaohjelma Valvonnan maksullisuus

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA

YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TEHTÄVÄT OJITUS- ASIOISSA SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä... 1 1.1 Ojituksen käsite vesilaissa... 1 1.2 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen rooli ojitusasioissa... 1 2. Päätösasiat...

Lisätiedot

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Lapland,

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro

Kommenttipuheenvuoro Kommenttipuheenvuoro TORNION-MUONIONJOEN VALUMA-ALUEEN JÄTEVESIENKÄSITTELYN YLEISTARKASTELU SUOMEN ALUEEN OSALTA 27.10.2017 VESIHUOLTOTARKASTAJA RISTO ROMAKKANIEMI Yleistä Vesihuoltoa ohjaavia lakeja Suomessa:

Lisätiedot

Ajankohtaista vesioikeutta korkeimmassa hallintooikeudessa

Ajankohtaista vesioikeutta korkeimmassa hallintooikeudessa Ajankohtaista vesioikeutta korkeimmassa hallintooikeudessa Ympäristöoikeuden VII ajankohtaispäivä 10.4.2008 Joensuun yliopisto Hallintosihteeri Sinikka Pärnänen Korkein hallinto-oikeus Tilastoa Vesitalousasiat

Lisätiedot

Siipikarjan tai sikojen tehokasvatus Ympäristölupien tarkistaminen päätelmien vuoksi Millainen hakemus sellainen päätös

Siipikarjan tai sikojen tehokasvatus Ympäristölupien tarkistaminen päätelmien vuoksi Millainen hakemus sellainen päätös Siipikarjan tai sikojen tehokasvatus Ympäristölupien tarkistaminen päätelmien vuoksi Millainen hakemus sellainen päätös Eläinsuojat, joissa ei ole BAT-AEL puuttumisen lisäksi muuta muutosta > ELY:n päätös

Lisätiedot

Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh

Kainuun Ympäristökeskus PL 115 Annettu julkipanon jälkeen Kajaani Dnro: 1297Y puh K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S Kainuun Ympäristökeskus PÄÄTÖS PL 115 Annettu julkipanon jälkeen 24.6.2004 87101 Kajaani Dnro: 1297Y0008-121 puh. 08-61631 ASIA Päätös hakemuksesta, joka koskee

Lisätiedot

Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta

Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta Hajajätevesilainsäädännön uudistaminen Kirkkonummen kunnan näkökulmasta 29.3.2017 LINKKI2016-hankkeen loppuseminaari Lohjan kaupungintalo Monkola 29.3.2017 Kirkkonummen kunta/ ympäristönsuojelu, Elina

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Salo 6.3.2013 Oikeus vesialueen ruoppaukseen VL 2:6: Lietteestä, matalikosta tai muusta niihin verrattavasta

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) 24 Haukivuoren jätevedenpuhdistamon ympäristölupa

Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) 24 Haukivuoren jätevedenpuhdistamon ympäristölupa Mikkeli Kokouskutsu 1 (9) Aika 28.05.2015, klo 16:30 Paikka Mikkelin kaupungin virastotalo, kokoushuone 3 (3. kerros) Käsiteltävät asiat 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Ajankohtaista YM:ssä Sonja Pyykkönen

Ajankohtaista YM:ssä Sonja Pyykkönen Ajankohtaista YM:ssä 12.2.2019 Sonja Pyykkönen Sisältö Ravinteiden kierrätyksen ja vesien- ja merenhoidon kärkihankkeet Vesiensuojelun tehostamisohjelma Vesienhoitosuunnitelmien ja toimenpideohjelmien

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Ilmoitusmenettely kunnostusojituksissa

Ilmoitusmenettely kunnostusojituksissa Ilmoitusmenettely kunnostusojituksissa Kunnostusojitusten vesiensuojelupäivä 16.4.2013 16.4.2013 Esityksen sisältö Milloin on tehtävä ilmoitus ojituksesta Mitä ilmoituksen tulee sisältää Vesilain mukaan

Lisätiedot

Ojitusisännöinti ja vesilaki. Ojitusisännöinti ja vesilaki. Pori ja Seinäjoki Vesitalousasiantuntija Ari Sallmén

Ojitusisännöinti ja vesilaki. Ojitusisännöinti ja vesilaki. Pori ja Seinäjoki Vesitalousasiantuntija Ari Sallmén Ojitusisännöinti ja vesilaki Ojitusisännöinti ja vesilaki. Pori ja Seinäjoki 22 23.2.2017 Vesitalousasiantuntija Ari Sallmén Ojittaminen on Ojituksella tarkoitetaan maan kuivattamiseksi taikka muunlaisen

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

Vesien tila ja vesiluvat

Vesien tila ja vesiluvat Vesien tila ja vesiluvat 23.1.2012 Pohjois-Karjalan Karjalan ELY-keskus Paula Mononen Aarne Wahlgren Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.1.2013 1 Vesienhoidon suunnittelu Suomessa Vesienhoidon tavoitteena on

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain (YSL) uudistaminen. ELY-keskuksen neuvottelukunta Janne Kärkkäinen

Ympäristönsuojelulain (YSL) uudistaminen. ELY-keskuksen neuvottelukunta Janne Kärkkäinen Ympäristönsuojelulain (YSL) uudistaminen ELY-keskuksen neuvottelukunta 18.6.2015 Janne Kärkkäinen 22.6.2015 Vaiheet I-vaihe: uusi ympäristönsuojelulaki 1.9.2014 asetus ympäristönsuojelusta 10.9.2015 II-vaihe:

Lisätiedot

Valvontasuunnitelma Valvontavastuun siirtyminen

Valvontasuunnitelma Valvontavastuun siirtyminen Valvontasuunnitelma 2015 Valvontavastuun siirtyminen Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivä 18.9.2014 Mikko Kantokari, UUDELY 30.9.2014 Valvontasuunnitelmassa huomioon otettavia muutoksia Ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Lupamääräysten tarkistamisesta luopumisen. vaikutukset-projekti. [Anne Puska, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lupamääräysten tarkistamisesta luopumisen. vaikutukset-projekti. [Anne Puska, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Lupamääräysten tarkistamisesta luopumisen vaikutukset-projekti [Anne Puska, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 3.4.2019 1 Selvityksen toteutus Haastattelun tuloksia ja johtopäätöksiä Kehittämisehdotukset

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS Ympäristölupaosasto Annettu julkipanon jälkeen TAMPERE Päivämäärä Diaarinumero PIR 2002 Y

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS Ympäristölupaosasto Annettu julkipanon jälkeen TAMPERE Päivämäärä Diaarinumero PIR 2002 Y PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 58 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Kihniön kunnan jätevedenpuhdistamon ympäristölupapäätöksessä asetetun

Lisätiedot

Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta

Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta Riihimäen Metallikaluste Oy:n ilmoitus toiminnan lopettamisesta Ympla 16.6.2016 89 Riihimäen Metallikaluste Oy:lle on myönnetty ympäristölupa vuonna 2009 (Ympla 29.10.2009 151, Dnro 740/2009). Ympäristöluvan

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010

LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 LOIMAAN KAUPUNGIN TALOUSARVIO 2010 1 LOIMAAN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLIIKELAITOKSEN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2010 Kaupunginvaltuuston hyväksymät Loimaan kaupungin

Lisätiedot

Jätevesien käsittely kuntoon

Jätevesien käsittely kuntoon Jätevesien käsittely kuntoon Uudet vaatimukset haja-asutuksen jätevesien käsittelystä 1.1.2014 alkaen Järviseudun jätevesi 2013 tiedotushanke KUREJOKI 7.4.2010 Vauhtia jätevesien käsittelyyn Kaikissa kiinteistöissä

Lisätiedot

Kosteikot tutuksi tilaisuus Vuokko Mähönen / POSELY

Kosteikot tutuksi tilaisuus Vuokko Mähönen / POSELY Kosteikot tutuksi tilaisuus 4.10.2018 Kosteikot POSELYn alueella Rahoitus raamit EU kautta Kosteikkojen ja laskeutusaltaiden hoito Ympäristötuki korvaus vuodesta 1995 -> Ympäristökorvaus järjestelmän tuki

Lisätiedot

Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi

Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät 3.-4.4.2019 Kuopio Ari Kangas Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Kiimingin Jäälin vesienhoitoyhdistys ry Vuosikokous klo 18 Jäälinmaja

Kiimingin Jäälin vesienhoitoyhdistys ry Vuosikokous klo 18 Jäälinmaja KIIMINGIN JÄÄLIN VESIENHOITOYHDISTYS RY Kiimingin Jäälin vesienhoitoyhdistys ry Vuosikokous 26.2.215 klo 18 Jäälinmaja Vuosikokous 26.2.215 klo 18 Ongelmat ja tavoitteet Kuormituksen pienentäminen kiintoaine

Lisätiedot

Vesilainsäädännön muutoksia

Vesilainsäädännön muutoksia Vesilainsäädännön muutoksia Vesilain kokonaisuudistuksen tausta Syitä Fragmentoituminen Vanhentuminen Suhde perustuslakiin Organisaatiouudistukset Valmistelu Toimikunta 2004 Työryhmä 2006 HE 2007 syksyllä

Lisätiedot

FORSSAN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimi

FORSSAN KAUPUNKI Tekninen ja ympäristötoimi 18.1.2012 1(4) YMPÄRISTÖVALVONTASUUNNITELMA Valvontasuunnitelmassa kuvataan Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaiset valvonnan tarpeet, valvontaan käytettävät resurssit ja valvonnan tavoitteet sekä raportoidaan

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ympäristöasiat. Ilmoitukset ja luvat

Yleisötilaisuuden ympäristöasiat. Ilmoitukset ja luvat Yleisötilaisuuden ympäristöasiat Ilmoitukset ja luvat Yleisötilaisuudesta mahdollisesti vaadittavia ilmoituksia ja lupia Meluilmoitus Ympäristönsuojelulaki 527/2014 Jätehuoltosuunnitelma Jätelaki 646/2011

Lisätiedot

Ilmoitusmenettelyyn siirrettävät toiminnat. Kommenttipuheenvuoro kuulemistilaisuudessa

Ilmoitusmenettelyyn siirrettävät toiminnat. Kommenttipuheenvuoro kuulemistilaisuudessa Ilmoitusmenettelyyn siirrettävät toiminnat Kommenttipuheenvuoro kuulemistilaisuudessa 15.5.2017 1 Ympäristölupien käsittelytilanne Toteutetut keventämistoimet - Ei lupien automaattitarkistamista - Siirrot

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELU- VIRANOMAISEN TAKSA 2014 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

Ympäristölupamenettelyn sujuvoittaminen. Raportti Ryhmä II: Lupahakemus-vaihe Helsinki

Ympäristölupamenettelyn sujuvoittaminen. Raportti Ryhmä II: Lupahakemus-vaihe Helsinki 1 Ympäristölupamenettelyn sujuvoittaminen Raportti Ryhmä II: Lupahakemus-vaihe Helsinki 8.5.2014 2 1. Lupahakemuksen vireille tuloa edeltävä vaihe (hankkeen suunnittelu) Hakemuksen sisältö- ja selvitysvaatimukset

Lisätiedot

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN Kari Nieminen, Varsinais-Suomen ELY-keskus Parainen 9.5.2012 9.5.2012/ Lähtökohta (VL 2:6): Yleisen oikeuden mukaisen ruoppauksen toteuttamiseen ei tarvitse

Lisätiedot

Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon

Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon Vesilain uudistus ja sen vaikutukset ojittamiseen ja ojien kunnossapitoon Ojitusten luonnonmukainen peruskunnostus seminaari 29.10.2012 HAMK Tommi Muilu Taustaa Vesilain uudistuksella tehostetaan vesitalousasioiden

Lisätiedot

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto 82139565 NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO Johdanto Nurmijärven Viirinlaaksossa on tarkoitus maankäytön kehittymisen myötä putkittaa nykyinen oja taajama-alueen läpi.

Lisätiedot

Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus

Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät Kemi 16.11.2016 Arto Seppälä Aiheita Lapin vesihuollon tila Vesihuollon rahoitus Ajankohtaista vesihuoltolain siirtymäsäännöksissä Maakuntauudistus

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 TAMMELAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1. Ympäristönsuojelulain (527/2014), Valtioneuvoston asetuksen ympäristönsuojelusta (713/2014) ja vesilain (587/2011) mukaisen luvan,

Lisätiedot

HE 66/2000 vp YLEISPERUSTELUT

HE 66/2000 vp YLEISPERUSTELUT HE 66/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen tmjumisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakiin ehdotetaan tehtäväksi ympäristöhallinnon

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Maksujen määräytymisperusteet... 1 3 Lupien, ilmoitusten ja muiden asioiden käsittelymaksut... 1 4 Menettelyn

Lisätiedot

Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa

Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa Vesipuitedirektiivin täytäntöönpano Suomessa Satu Räsänen, Ympäristöministeriö 16.9.2009 Lappeenranta Kaivannaisalan ympäristöpäivä Satu Räsänen /Ympäristöministeriö /Vesipolitiikan puitedirektiivi 1 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Luontoa huomioon ottavia ratkaisuja

Luontoa huomioon ottavia ratkaisuja Luonnontilaisen kaltaiseksi palautunut uoma ja luontoarvojen huomioon ottaminen ojitusprosessissa Luontoa huomioon ottavia ratkaisuja Lasse Järvenpää SYKE Luonnonmukaisen ojien kunnossapidossa peruskuivatushankkeen

Lisätiedot

Vesiensuojelun tehostamisohjelman kaupunkien vesien ja haitallisten aineiden vähentäminen teeman hallinnointi

Vesiensuojelun tehostamisohjelman kaupunkien vesien ja haitallisten aineiden vähentäminen teeman hallinnointi Vesiensuojelun tehostamisohjelman kaupunkien vesien ja haitallisten aineiden vähentäminen teeman hallinnointi Esa Pekonen, Etelä-Savon ELY-keskus Rahoitusasiantuntija Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari

Lisätiedot

RUOPPAUS, MASSOJEN LÄJITTÄMINEN JA VESIJÄTÖN LUNASTUS ALAKYLÄN YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNTA VUOSIKOKOUS

RUOPPAUS, MASSOJEN LÄJITTÄMINEN JA VESIJÄTÖN LUNASTUS ALAKYLÄN YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNTA VUOSIKOKOUS RUOPPAUS, MASSOJEN LÄJITTÄMINEN JA VESIJÄTÖN LUNASTUS 20.4.2018 ALAKYLÄN YHTEISEN VESIALUEEN OSAKASKUNTA VUOSIKOKOUS RUOPPAUKSESTA HUOMIOITAVA KIINTEISTÖN EDUSTALLA EI OLE LUNASTAMATONTA VESIJÄTTÖÄ KIINTEISTÖN

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/303/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Vesilain vastainen rakentaminen Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma

Vesilain vastainen rakentaminen Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma Vesilaki yleistä Vesilain vastainen rakentaminen Ympäristörikosten torjunnan koulutusohjelma 2017-2018 14.2.2018 Ympäristöneuvos Arto Paananen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 13.6.2016- Pirkanmaan

Lisätiedot

OJITUS & LUVAT. MTK-Varsinais-Suomi Sallmén Ari

OJITUS & LUVAT. MTK-Varsinais-Suomi Sallmén Ari OJITUS & LUVAT MTK-Varsinais-Suomi 4.4.2019 23.10.2018 OJITUSILMOITUS Ojitushankkeesta vastaavan on kirjallisesti ilmoitettava muusta kuin vähäisestä ojituksesta valtion valvontaviranomaiselle vähintään

Lisätiedot

-tietojärjestelmä. Päivi Laurila, projektipäällikkö Hämeen ELY-keskus Ympäristönsuojelun neuvottelupäivät

-tietojärjestelmä. Päivi Laurila, projektipäällikkö Hämeen ELY-keskus Ympäristönsuojelun neuvottelupäivät -tietojärjestelmä Päivi Laurila, projektipäällikkö Hämeen ELY-keskus Ympäristönsuojelun neuvottelupäivät 5.6.2019 YLVA ja siihen liittyvien muiden tietojärjestelmien kokonaisuus Suunniteltu tietojärjestelmien

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA TOIMINNAN SIJAINTI Hikinoro Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee

Lisätiedot

Vesienhoidollisten toimenpiteiden & vesioikeudellisten velvoitteiden yhteensovittaminen

Vesienhoidollisten toimenpiteiden & vesioikeudellisten velvoitteiden yhteensovittaminen Vesienhoidollisten toimenpiteiden & vesioikeudellisten velvoitteiden yhteensovittaminen Ojat kuntoon hankkeen aloitusseminaari 4.5.2017, HAMK Visamäki Elina Laine elina.ma.laine@student.hamk.fi Työn taustasta

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA

TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA TOHOLAMMIN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 1 Soveltamisala 1.1 Ympäristönsuojelulain (86/2000) ja vesilain (264/1961) mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä kunnan ympäristönsuojeluviranomaisessa

Lisätiedot

Kohteen luokittelu sekä tiedot luvista, rekisteröinneistä ja ilmoituksista

Kohteen luokittelu sekä tiedot luvista, rekisteröinneistä ja ilmoituksista Kohteen luokittelu sekä tiedot luvista, rekisteröinneistä ja ilmoituksista 1.1.1 Kohteen luokittelu Kohteiden luokittelu tapahtuu osiokohtaisesti. Tietoteknisistä syistä myös sellaiset tiedot, jotka ovat

Lisätiedot

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi

Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Vesipolitiikan puitedirektiivi on prosessi Puitedirektiivi on Euroopan laajuinen, uusi järjestelmä. Direktiivi luo jatkuvan prosessin, jolle on annettu määräajat ja tavoitteet. Kansallinen toteutus sovitetaan

Lisätiedot

Valtion aluehallinto uudistuu Vaikuttaako uudistus PIMA-tehtäviin?

Valtion aluehallinto uudistuu Vaikuttaako uudistus PIMA-tehtäviin? Valtion aluehallinto uudistuu 1.1.2010. Vaikuttaako uudistus PIMA-tehtäviin? Eija Lehtonen Uudenmaan ympäristökeskus 1 Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan

Lisätiedot

EU-OIKEUDELLINEN TAUSTA

EU-OIKEUDELLINEN TAUSTA EU-OIKEUDELLINEN TAUSTA Apulaisprof. Niko Soininen Helsingin yliopisto/helsus 18.3.2019 1 SISÄLTÖ 1. Suomen sääntelyn nykytila 2. EU-oikeuden vaatimukset ja komission palaute Suomelle 3. Suomen nykysääntelyn

Lisätiedot

Pienvedet ja uusi vesilaki. tulkinnat pienvesien suojelusta. Sinikka Rantalainen

Pienvedet ja uusi vesilaki. tulkinnat pienvesien suojelusta. Sinikka Rantalainen Pienvedet ja uusi vesilaki tulkinnat pienvesien suojelusta Sinikka Rantalainen Vantaan pienvesiselvitys 2009 Jatkotoimenpiteet: 1. Järjestetään inventointitietojen hallinnointi ja päivitysvastuu sekä muodostetaan

Lisätiedot

Hyvä ympäristölupahakemus

Hyvä ympäristölupahakemus Hyvä ympäristölupahakemus Valvojan näkökulma Uudenmaan ELY-keskus, Ympäristövalvonta, Heli Antson 4.12.2015 Valvojan toiveita hyvälle lupahakemukselle: Millainen ympäristölupahakemus - sellainen lupapäätös!

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

Broilertilojen ympäristöluvat

Broilertilojen ympäristöluvat Broilertilojen ympäristöluvat Lähde: www.ymparisto.fi Kuva Pekka Koskinen Ympäristölupavaatimukset Eläinsuoja tarvitsee ympäristöluvan, jos se on tarkoitettu vähintään (YSA 1 1 momentti 11 kohta) 10 000

Lisätiedot

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus www.omahäme.fi Tehtävä: Kalatalous 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelu vastaa eri lakeihin

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 598 PÄÄTÖS Helsinki 19.5.2009 Annettu julkipanon jälkeen Dnro UUS-2008-Y-653-111 No YS 598 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 101 :n mukaisesta, erikseen tehdystä hakemuksesta, joka koskee YIT Rakennus Oy:n

Lisätiedot

Ympäristörikosten laimennus

Ympäristörikosten laimennus Ympäristörikosten laimennus Miten vaikuttaa etukäteen ympäristörikoksen minimoimiseksi. Pertti Sundqvist Aiheita 1. lupa vai rikos? 2. miten ehkäistä 3. valitusten ja vastaavien muodolliset vaatimukset

Lisätiedot

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS

PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PIRKANMAAN YMPÄRISTÖKESKUS PÄÄTÖS PL 297 Annettu julkipanon jälkeen 33101 TAMPERE Puh. (03) 2420 111 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 115 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee Länsi-Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016

SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 1 Khall. 30.06.2014 156 Liite 72 Kvalt. 06.10.2014 50 Liite 33 SIIKALATVAN KUNNAN YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN TAKSA 2016 - ympäristönsuojelun maksutaksa Hyväksytty Siikalatvan kunnanvaltuustossa 06.10.2014

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot

Lupamääräysten tarkistamisesta luopumisen vaikutukset

Lupamääräysten tarkistamisesta luopumisen vaikutukset Lupamääräysten tarkistamisesta luopumisen vaikutukset Viranomaishaastattelujen tulokset Anne Puska, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 SELVITYKSEN SISÄLTÖ Toteutustavasta Tuloksia ja johtopäätöksiä Kehittämisehdotukset

Lisätiedot

TOISSIJAISEN YMPÄRISTÖVASTUUN RAHOITTAMINEN. Viranomaiskäytännön näkökulma

TOISSIJAISEN YMPÄRISTÖVASTUUN RAHOITTAMINEN. Viranomaiskäytännön näkökulma TOISSIJAISEN YMPÄRISTÖVASTUUN RAHOITTAMINEN Viranomaiskäytännön näkökulma 1 Ympäristövalvonta Lähinnä ELY-keskukset ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset toteuttavat Mm. ympäristönsuojelulaki, jätelaki

Lisätiedot

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marja Kuhmonen Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 15.2.2012 1 YKSITYINEN SOSIAALIPALVELU: Laki yksityisistä

Lisätiedot

Ennakoiva menettely- eläinsuojan ympäristölupa hakemusprosessissa. Vuokko Mähönen

Ennakoiva menettely- eläinsuojan ympäristölupa hakemusprosessissa. Vuokko Mähönen Ennakoiva menettely- eläinsuojan ympäristölupa hakemusprosessissa Vuokko Mähönen 14.11.2018 SISÄLTÖ ELY-keskuksen esittely ja tavoitteet ELY-Keskuksen rooli valvonnassa Miten ennakoidaan lupaprosessissa

Lisätiedot

Jätevesienkäsittely kuntoon

Jätevesienkäsittely kuntoon Jätevesienkäsittely kuntoon Eija Säger Hämeen ammattikorkeakoulu Jätevesihuollon kehittäminen Tammelan kunnan hajaasutusalueilla hanke JärviSunnuntai 12.6.2011 Hämeen luontokeskus, Tammela Säädösmuutokset

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1909/2016 19.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Hyvinkään lämpövoima Oy, Sahanmäen lämpökeskus, Kerkkolankatu 35 Hyvinkään

Lisätiedot

Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen

Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen Uusi vesilaki ja asetus astuivat voimaan 1.1.2012 Mikä muuttuu? Ylitarkastaja Arto Paananen Pirkanmaan ELY-keskus Ympäristövalvontayksikkö Vesilaki yleistä Yleiskäyttöoikeudet Vesistössä kulkeminen, veden

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ympäristölupavastuualue. Viranomaiskokous 19.1.2011 Haaparanta, Ruotsi. Erkki Kantola, Juhani Itkonen

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ympäristölupavastuualue. Viranomaiskokous 19.1.2011 Haaparanta, Ruotsi. Erkki Kantola, Juhani Itkonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ympäristölupavastuualue Viranomaiskokous 19.1.2011 Haaparanta, Ruotsi Erkki Kantola, Juhani Itkonen Aluehallinnon uudistus 1.1.2010 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot