EasySport -palloilukerhot syrjäytymisen ehkäisijänä

EasySport -palloilukerhot syrjäytymisen ehkäisijänä Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Pro gradu -tutkielma Kasvatustiede Syyskuu 2014 Tytti Haltsonen Ohjaaja: Heikki Ruismäki

Tiedekunta - Fakultet - Faculty Käyttäytymistieteellinen Tekijä - Författare Author Tytti Haltsonen Työn nimi - Arbetets titel EasySport palloilukerhot syrjäytymisen ehkäisijänä Title: EasySport playing ball clubs against social exclusion Oppiaine - Läroämne Subject Kasvatustiede Työn laji/ Ohjaaja - Arbetets art/handledare - Level/Instructor Laitos - Institution - Department Opettajankoulutuslaitos Aika - Datum - Month and year Sivumäärä 66 s + 1 liite s. Pro gradu -tutkielma / Heikki Ruismäki 09/2014 Lasten ja nuorten pahoinvointi ja riski syrjäytyä kasvavat koko ajan. Liikunnan mahdollisuudet elämänlaadun parantamiseen on mielenkiintoinen ja ajankohtainen tutkimuskohde, sillä liikunnan merkitys ihmisen psyykkiselle hyvinvoinnille on suuri ja liikunnan avulla on mahdollisuus tukea lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää minkälaiset lapset osallistuvat Helsingin kaupungin EasySport -matalankynnyksen liikuntakerhoihin. Tutkimuksessa pyritään selvittämään kohtaako EasySport -toiminta oikeat lapset voidakseen toimia syrjäytymisen ehkäisijänä vai osallistuuko kerhoihin pääasiassa jo urheilevia ja harrastavia lapsia urheiluseuroista. Analysoin myös sitä, parantaako liikuntakerhoon osallistuminen lasten sosiaalista vuorovaikutusta tai lisääkö se lasten ystävyyssuhteita. Pidän myös tärkeänä lasten mielipidettä siitä, miten matalan kynnyksen toiminta eroaa perinteisestä urheiluseuratoiminnasta ja koululiikunnasta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu syrjäytymisestä ja sen ehkäisystä sekä liikunnan vaikutuksista psyykkisessä ja sosiaalisessa kehityksessä. Teoriaosuudessa käsitellään myös urheiluseuratoimintaa ja liikunnanopetusta suhteessa matalan kynnyksen liikuntaan. Tutkimuskysymykset olivat: Minkälaisia lapsia EasySport -kerhoihin osallistuu? Kohtaako EasySport -toiminta oikeat lapset voidakseen tukea syrjäytymisen ehkäisyä? Miten EasySport -kerhot eroavat perinteisestä urheiluseuratoiminnasta, mikä tekee EasySportista matalankynnyksen toimintaa? Edistävätkö EasySport -kerhot lasten sosiaalista kehitystä? Tutkimuksen kohteena olivat siis EasySport -palloilukerhoihin osallistuvat lapset. Tutkimus toteutettiin lomakehaastatteluna vierailemalla kahdeksassa EasySport -palloilukerhossa. Kyselyyn vastasi yhteensä 71 iältään 7-13 vuotiasta lasta. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena ja aineiston analysoinnissa käytettiin sisällönanalyysiä. Tutkimuksen perusteella selvisi, että EasySport kerhoihin osallistuvat lapset ovat pääasiassa maahanmuuttajataustaisia poikia. Toiminta tukee maahanmuuttajien kotoutumista, joka on osa syrjäytymisen ehkäisyä. Palloilukerhot kehittävät myös lasten vuorovaikutustaitoja ja säännöllinen osallistuminen kerhoon voi parantaa lasten elämänlaatua ja sytyttää liikuntainnostuksen. Tulosten perusteella toiminnan voidaan myös katsoa edistävän lasten sosiaalista kehitystä ja ystävyyssuhteita. EasySport palloilukerhoihin osallistuvat lapset kokevat toiminnan mielekkäänä ja erilaisena kuin liikunnanopetus tai urheiluseuratoiminta, koska kerhossa lapsilla on mahdollisuus päättää ohjelmasta ja liikkuminen koetaan vapaammaksi. Avainsanat Nyckelord: Syrjäytyminen, syrjäytymisen ehkäisy, matalan kynnyksen liikunta, sosiaalinen kompetenssi, vertaissuhteet, minäkäsitys ja sosiaalinen vuorovaikutus. Keywords: Social exclusion, prevention of the exclusion, easy access sport,social competence, selfimage, social interaction Säilytyspaikka - Förvaringsställe - Where deposited Helsingin yliopiston kirjasto, keskustakampuksen kirjasto, käyttäytymistieteet / Minerva

Tiedekunta - Faculty Behavioural Sciences Tekijä - Author Tytti Haltsonen Työn nimi EasySport palloilukerhot syrjäytymisen ehkäisijänä Title EasySport playing ball clubs against social Exclusion Oppiaine Subject Education Työn laji/ Ohjaaja - Level/Instructor Master s Thesis / Heikki Ruismäki Laitos - - Department Teacher Education Aika - Month and year 09/2014 Sivumäärä Number of pages 66 pp. + 1 appendices Tiivistelmä - Referat - Abstract The emotional instability and the risk of being socially excluded are growing all the time among the children and young people. The chances of physical activities improving the quality of life is an interesting and current study, as for a human being the physical activities play a big role in one's psychological well-being, and there is a good chance to prevent children's and young people's social exclusion with sports. This study was purposed to find out what kind of children take part to Helsinki's EasySport -easy access sport clubs. The study is supposed to find out if the EasySport - action is reaching the right children, which are in threat of being socially excluded or are the participating children mainly already having experience in sport clubs and sport as a hobby. I am also analyzing if participating a sport club is improving child's social interaction or if it's bringing more friendships. I also think it's very important to know the children's opinion about how this easy access action differs from a traditional sport club action and physical education at school. The study's theoretical frame of reference forms from the social exclusion and it's prevention as well as the affection of sports in psychological and social development of a person. The sport club action and physical education in relation to easy access sports are also handled in the theory part. The research questions were: What kind of children are participating the EasySport-clubs? Is the EasySport-action reaching the right children to support the prevention of the social exclusion? How do the EasySport-clubs differ from the traditional sport club action? What makes the EasySport an easy access action? Are the EasySport-clubs encouraging children's social development? The target of the research was, therefore, the children participating the Easy Sport -ball clubs. The study was carried out in form interview by visiting eight Easy Sport -ball clubs. A total of 71 children from age 7 to 13 responded to the survey. The study was conducted as a qualitative case study and the data was analyzed using content analysis. Based on the study it became clear that the children participating the EasySport-clubs are mainly boys with immigrant background. The activity supports the integration of immigrants, which is part of the prevention of the exclusion. Ball clubs also develops children's communication skills and the regular participation in the club can improve the children's quality of life and ignite the enthusiasm of exercise. The results of the operation can also be seen as contributing to children's social development and friendships. The children participating the Easy Sport -ball clubs experience the activity meaningful and different from the school sports or sport club activity, because the children have the opportunity to decide what the program includes and the activities are considered more free. Avainsanat: Syrjäytyminen, syrjäytymisen ehkäisy, matalan kynnyksen liikunta, sosiaalinen kompetenssi, vertaissuhteet, minäkäsitys ja sosiaalinen vuorovaikutus. Keywords:Social exclusion, prevention of the exclusion, easy access sport, social competence, selfimage, social interaction. Säilytyspaikka - Förvaringsställe - Where deposited City Centre Campus Library/Behavioural Sciences/Minerva Muita tietoja - Övriga uppgifter - Additional information

Sisällys 1 JOHDANTO... 1 2 LIIKUNTA ELÄMÄNLAADUN PARANTAJANA... 4 3 SYRJÄYTYMINEN JA SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY... 6 3.1 Syrjäytyminen... 6 3.2 Syrjäytymisen ehkäisy... 9 4 SOSIAALISET TAIDOT SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYSSÄ... 11 4.1 Sosiaalinen kompetenssi ja vuorovaikutus... 11 4.2 Minäkuva... 13 4.3 Vertaissuhteet... 14 4.4 Vertaissuhteet liikuntaharrastuksessa... 14 5 LIIKUNTA SYRJÄYTYMISEN EHKÄISYSSÄ... 16 5.1 Koululiikunta... 18 5.2 Urheiluseuratoiminta... 20 5.3 Matalan kynnyksen urheilu... 22 5.4 EasySport -toiminta... 25 6 TUTKIMUSTEHTÄVÄ JA TUTKIMUSKYSYMYKSET... 26 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS... 27 7.1 Tutkimuksen kohde... 27 7.2 Tutkimusmenetelmä, laadullinen tapaustutkimus... 28 7.3 Aineiston hankinta... 29 7.4 Aineiston analysointi... 31 8 TUTKIMUSTULOKSET JA NIIDEN TULKINTAA... 33 8.1 EasySport -palloilukerhoihin osallistuvat lapset... 33 8.2 EasySport urheiluseuratoiminta... 37 8.3 EasySport koululiikunta... 38 8.4 Sosiaaliset suhteet liikuntakerhossa... 39 8.5 Yhteenveto... 41 9 LUOTETTAVUUS... 49 10 POHDINTAA... 50 LÄHTEET... 59

1 Johdanto Liikunnan ilo ja ryhmään kuulumisen tunne ovat asioita, joiden tulisi kuulua jokaisen lapsen elämään. Kansallisten liikuntasuositusten mukaan lasten tulisi liikkua vähintään 2 tuntia päivässä, koska liian vähäinen liikunta on terveysriski ja lisää mm. ylipainoisuutta. Liiallisesta istumisesta on myös käyty julkista keskustelua ja mm. UKK-instituutin tutkija Pauliina Husu on tutkinut pitkäaikaisen istumisen vaikutuksia ja todennut liiallisen istumisen lisäävän jopa kuolleisuutta (Husu, Paronen, Suni & Vasankari, 2014, 38). Yleisesti liikunnallisen elämäntavan lisäämistä on pidetty yhtenä yhteiskuntamme tärkeimmistä tavoitteista. Samaan aikaan liian vähäisen liikkumisen kanssa on julkisuudessa ollut paljon keskustelua lasten harrastusten kustannuksista, jotka ovat vuosikymmenessä jopa kolminkertaistuneet. Korkeat kustannukset jättävät yhä useammat lapset ja nuoret harrastustoiminnan ulkopuolelle. (HS, 9.4.2014). Vähäisen liikunnan lisäksi olemme saaneet lukea kirjoituksia lasten ja nuorten sosiaalisten ja mielenterveysongelmien lisääntymisestä. Myös lasten ja nuorten riski syrjäytyä on kasvanut. Näistä ongelmista havahtuneena Helsingin kaupunki, monien muidenkin kuntien ja kaupunkien tapaan, on ryhtynyt tarjoamaan alakouluikäisille lapsille maksutonta liikuntaa koulujen tiloissa iltapäivisin. Tämän tutkimukseni kohteena oleva EasySport -toiminta on osa näitä toimenpiteitä. EasySport hanke sai alkunsa halusta edistää moniarvoisempaa liikuntakulttuuria, tasapuolisempia liikunnanharrastamisen mahdollisuuksia sekä kehittää liikuntapalveluita, joissa lapset pääsevät itse ääneen toiminnan sisältöjen suunnittelussa. Toiminta on toteutettu matalankynnyksen henkeen ja se on avointa kaikille lapsille. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten Helsingin kaupungin järjestämä matalankynnyksen EasySport -toiminta ja erityisesti palloilukerhot ovat onnistuneet kohtaamaan syrjäytymisuhan alla olevia lapsia ja näin tukemaan lasten vertaissuhteita, sosiaalisen vuorovaikutuksen kehittymistä ja toimimaan syrjäytymisen ehkäisijänä.

2 Urheiluharrastuksen on todettu ehkäisevän lasten ja nuorten syrjäytymistä, sillä harrastus tuo lapselle onnistumisen elämyksiä, aikuiskontakteja, parantaa ystävyyssuhteita ja kasvattaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Urheiluharrastuksen parissa lapsi saa toimia ryhmässä, jossa on muita samanikäisiä lapsia. Vertaisryhmään kuuluminen on tärkeä osa lapsen persoonallisuuden kehitystä ja eheän minän omaavalla lapsella on pienempi riski jäädä yhteiskunnan ulkopuolelle, siis syrjäytyä. Vuosia urheiluseuratoiminnassa mukana olleena ja joukkueurheilua harrastaneena olen huomannut lasten ja nuorten harrastustoiminnan kehityksen kulkevan yhä kilpailullisempaan suuntaan hinnalla millä hyvänsä. Tämä tarkoittaa usein harrastemaksujen kohtuutonta nousua ja harrastajien valikoitumista sellaisiksi lapsiksi, joiden vanhemmilla on mahdollisuus tukea lapsensa harrastustoimintaa taloudellisesti. Tämä kehitys on kuitenkin väärä, koska näillä keinoilla urheiluseurat rajaavat toiminnastaan pois suuren osan lapsia, joiden potentiaali urheilijoina jää täysin huomioimatta ja mahdollisuus yhteisölliseen vuorovaikutukseen oman ikäryhmänsä kanssa evätään. Liikunnan harrastamisen tulisi olla tasapuolisesti mahdollista kaikille halukkaille ja jokaisen lapsen tulisi voida harrastaa liikuntaa tavalla, joka on hänelle itselleen mieluisa. Raha ei ainoastaan ole avain hyvälle urheilumenestykselle ja vahvistaakseni kantaani haluan tutkia matalankynnyksen liikuntatoimintaa, joka on suunniteltu tukemaan juuri näiden urheiluseurojen ulkopuolelle jäävien lasten liikuntaharrastuksen mahdollistamiseksi. Omasta koripallo taustastani johtuen olen rajannut tutkimuksen koskemaan EasySport palloilukerhoja. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää voidaanko matalankynnyksen liikuntatoiminnalla ylipäätään tukea syrjäytymisen ehkäisyä ja siihen osallistuvien lasten sosiaalista kehitystä. Koska urheiluseurojen tarjoamaan harrastustoimintaan osallistuvat pääasiassa sellaiset lapset, joiden vanhemmilla on mahdollisuus tu-

3 kea heidän harrastustaan niin taloudellisesti kuin osallistumallakin, on mielenkiintoista pystyvätkö nämä matalankynnyksen liikuntakerhot kohtaamaan myös lapsia, jotka eivät muuten voisi osallistua harrastustoimintaan vai osallistuuko kerhoihin pääasiassa sellaisia lapsia, jotka urheilevat muutenkin, ja jotka hakevat liikuntakerhosta lisäharjoittelumahdollisuutta pärjätäkseen yhä kovenevassa kilpailussa. Tutkimukseni tarkoituksena on lisäksi selvittää, mikä tekee EasySport - toiminnasta matalankynnyksen urheilua ja miten toimintaan osallistuvat lapset kokevat sen eroavan perinteisestä urheiluseuratoiminnasta ja koulun liikunnan opetuksesta.

4 2 Liikunta elämänlaadun parantajana Suomen liikunta ja Urheilu Ry:n yhdessä usean liikuntatahon kanssa toteuttaman kansallisen liikuntatutkimuksen (2010) mukaan vain alle puolet lapsista ja nuorista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi, joten joka toisen lapsen ja nuoren liikkumista on lisättävä. Kouluikäisten liikuntasuositusten mukaan, lasten ja nuorten tulee liikkua vähintään 1-2 tuntia päivässä ja yli kahden tunnin mittaisia istumajaksoja tulee välttää (Kansallinen liikuntatutkimus, 2010). Lasten ja nuorten urheiluharrastukselle on siis perustelunsa ja vaikka siitä on käytettävissä vähemmän tutkimustietoa kuin aikuisten fyysisestä aktiivisuudesta, on huoli lasten ja nuorten passivoitumisesta ja etenkin arkiliikunnan vähenemisestä aiheellinen. Muita liikunnan kanssa kilpailevia ajanvietteitä on tänä päivänä paljon ja lapset viettävät entistä enemmän aikaa tietokoneiden, pelikonsoleiden ja mobiililaitteiden ääressä. Ruutuajan osuus on kasvanut kymmenessä vuodessa hyvin runsaasti. (Miettinen, Rotkirch, 2012, 107-108.) Tästä huolimatta urheilu on kuitenkin edelleen suosituin 3 18-vuotiaiden harrastus, suomalaisista lapsista ja nuorista 92 % harrastaa liikuntaa. Suosituimmat lajit ovat jalkapallo, pyöräily, uinti, juoksulenkkeily, hiihto ja salibandy. Eniten suosiota ovat lisänneet juoksulenkkeily, kuntosaliharjoittelu, salibandy ja ratsastus. (Kansallinen liikuntatutkimus, 2010.) Urheilua harrastetaan pääasiassa urheiluseuroissa, jopa 43 % kansalliseen liikuntatutkimukseen osallistuneista lapsista ilmoitti harrastavansa urheilua urheiluseurassa. (Kansallinen liikuntatutkimus 2010.) Urheiluseuraharrastuksen esteeksi on kuitenkin muodostumassa kasvavat kustannukset, jotka ovat nousseet keskusteluihin viime aikoina. Liikuntaharrastus urheiluseurassa saattaa olla liian kallista jo kahdelle kolmesta suomalaisesta. (Puronaho, 2014, 7.)

5 Suomen valtion yhtenä liikuntapolitiikan tavoitteena on liikunnallisen elämäntavan edistäminen (Puronaho, 2014, s. 7). Liikunnan tärkein yhteiskunnallinen perustelu on fyysisestä kunnosta ja toimintakyvystä huolehtiminen, minkä kautta voidaan vaikuttaa laajemminkin kansalaisten fyysiseen terveyteen ja muun muassa pidentää työkykyisyysaikaa. Yksilötasolla liikunnan lisääminen merkitsee hyvinvoinnin kohoamisen ohella myös elämänlaadun kokonaisvaltaista paranemista. (Laakso, 2007, 19.) Fyysisen hyvinvoinnin parantamisen ohella liikunnan on katsottu edistävän myös psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Näin ollen liikunta on erityisen tärkeää lapsille ja nuorille. (Laakso, Nupponen & Telama, 2007, s. 42.) Liikunnan parissa koetaan suuria tunteita, onnistumisen elämyksiä, ryhmään kuulumisen tunteita ja oppimisen ja osaamisen tuottama mielihyvä sekä tappion karvaus ovat elämyksiä, joita ei välttämättä muualla voi kokea. (Lintunen, 2007, 30.) Pohja liikunnalliseen elämään luodaan jo lapsuudessa. Lapsuuden ja nuoruuden liikunta-aktiivisuudella ja harrastuneisuudella on merkitystä myös aikuisiän liikunnan kannalta (Laakso ym., 2007, 56). Perhe on erittäin vahva tekijä lapsen liikuntaan sosiaalistamisessa ja liikunta-aktiivisuuteen vaikuttamisessa ja vanhempien liikuntaharrastuksella on todettu olevan yhteys lapsen liikuntaharrastukseen. Vanhempien vaikutus voi näkyä hyväksyvänä liikunta-asenteena, käyttäytymismalleina, rohkaisuna, sosiaalisen tuen osoittamisena, liikuntaan kohdistuvien odotusten asettamisena ja ohjeiden antamisena. Myös muiden perheen jäsenten liikunta-aktiivisuus voi edistää lapsen liikuntaharrastusta. Perheen lisäksi tärkeä liikuntaan sosiaalistava tekijä on lapsen kaveripiiri eli vertaisryhmä, jonka merkityksiä käsittelen tuonnempana. ( Laakso ym. 2007, 58-59.) Useiden tutkimusten mukaan fyysinen aktiivisuus ja liikunnallinen elämäntapa ovat tavoittelemisen arvoisia asioita ja liikunta tukee lapsen ja nuoren fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua. Siksi liikuntaharrastusten tulisi olla kaikkien saatavilla. Tässä tutkimuksessa keskityn näistä liikunnan tuottamista hyödyistä liikuntaharrastuksen mahdollisuuksiin tukea lasten sosiaalista vuorovaikutusta ja toimia syrjäytymisen ehkäisijänä.

6 3 Syrjäytyminen ja syrjäytymisen ehkäisy Syrjäytyminen ja syrjäytymisen ehkäisy ovat tämän tutkimuksen keskeisiä käsitteitä, sillä tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, voidaanko matalankynnyksen liikuntakerhotoiminnalla tukea syrjäytymisen ehkäisyä. Tästä johtuen tässä luvussa määritellään mitä syrjäytymisellä tarkoitetaan yleisesti ja mitkä ovat toimenpiteitä, joilla lasten ja nuorten syrjäytymistä pyritään ehkäisemään. 3.1 Syrjäytyminen Syrjäytymisen käsite omaksuttiin suomalaiseen keskusteluun 1970-luvulla. Tuolloin syrjäytymisellä tarkoitettiin työttömyyttä, työkyvyttömyyttä ja ennenaikaista eläkkeelle siirtymistä. Myöhemmin syrjäytyminen on saanut muita merkityksiä ja sillä on tarkoitettu yleisesti huono-osaisuutta ja sen kasautumista. syrjäytymisellä voidaan tarkoittaa taloudellista, sosiaalista, sukupuolista, seksuaalista, rodullista tai uskonnollista syrjäytymistä, mutta viime aikoina näistä on nostettu esiin lähinnä taloudellinen ja sosiaalinen syrjäytyminen. Syrjäytyminen rinnastetaan siis yleensä köyhyyteen, mutta viime aikaisessa eurooppalaisessa keskustelussa syrjäytymineen on kuvattu tarkoittavan henkilöä, joka on samanaikaisesti köyhä, yhteiskunnasta eristynyt ja kyvytön käyttämään laillisia etuuksiaan. (Taskinen, 2001, 4.) Edellä mainittu määritelmä kuvaa aikuista syrjäytynyttä, mutta lasten ja nuorten syrjäytymisestä puhuttaessa on todettu, että kyse on erilaisista asioista. Lasten ja nuorten syrjäytyminen on epäselvää eikä aikuisista käytetty käsite sovellu lasten tutkimiseen. (Taskinen, 2001, 5.) Syrjäytyminen -käsite viittaa siis keskeisesti aikuisuuteen ja aikuismaiseen yhteiskunta-asemaan ja monien tutkijoiden mukaan onkin ollut epäselvää voidaanko nuorten kohdalla puhua syrjäytymisen riskeistä vai tulisiko puhua syrjäytymisvaarasta. (Linnakangas & Suikkanen, 2004, 28.) Ritva Kuulan (2000) mukaan lasten ja nuorten syrjäytymisen rinnakkaisterminä voidaan käyttää lei-

7 mautumista. Se tarkoittaisi, että syrjäytyneeksi voitaisiin kutsua ketä tahansa lasta tai nuorta, joka poikkeaa joukosta, on erilainen kuin muut eikä noudata kulttuurinsa käytöstapoja, on opintosuorituksissaan alle keskitason tai, jonka persoonallisuus on jollain lailla poikkeava. Leimautumisen käsite ei siis ole kovin käyttökelpoinen sen eriytymättömyyden vuoksi. (Kuula, 2000, 42). Kaarina Laine (2005) määrittelee syrjäytymisen pitkäkestoisena prosessina, jossa erilaiset sosiaaliset ongelmat ajavat ihmisen erilleen yhteiskunnasta. Usein mukana on myös psykososiaalisia ja elämänhallintaan liittyviä ongelmia. Lapsen ja nuoren persoonallisuuden kehittymiseen vaikuttaa kaikki sosiokulttuurinen vuorovaikutus ja kehityksen riskitekijät, jotka heijastuvat aina aikuisiälle asti, vaikuttavat negatiivisesti lapsen kehitykseen. Riskitekijöiden kasautuminen merkitsee selvää syrjäytymisriskiä jo lapsuudessa. (Laine, 2005, 207.) Siksi lapsen elämänhallinnan tukeminen ja sosiaalisten taitojen kehittäminen on erityisen tärkeää. Pauli Siljander (1996) puolestaan näkee syrjäytymisen kasaantuvana huonoosaisuutena, jolle on tyypillistä moniongelmaisuus: epäonnistuminen koulussa, perheessä, sosiaalisissa suhteissa, työmarkkinoilla jne. Kysymys on prosessista, jossa eri vaiheet seuraavat toisiaan ja muodostavat eräänlaisen noidan kehän. (Siljander, 1996, 8.) Syrjäytyminen on myös määritelty vaiheittain eteneväksi prosessiksi, jonka vaiheet ovat seuraavanlaisia: 1. vaikeudet kotona, koulussa tai sosiaalisessa ympäristössä 2. koulun keskeyttäminen tai alisuorittaminen 3. huono työmarkkina-asema 4. täydellinen syrjäytyminen, johon sisältyy työn vieroksuminen, sosiaaliavun varassa eläminen, päihdeongelmat ja kriminalisoituminen 5. eristäytyminen yhteiskunnasta (Takala, 1992, 38).

8 Syrjäytymisessä voidaan erottaa toisistaan syrjäyttämisen prosessi ja sitä seuraava syrjäytymisen tila (Taskinen, 2001, 7). Syrjäyttäminen liittyy erityisesti lasten ja nuorten syrjäytymiseen. Vertaisryhmän ulkopuolelle jääminen ja jatkuva torjunta vahvistavat lapsen tunnetta ulkopuoliseksi jäämisestä ja lisäävät syrjään vetäytymistä. (Laine, 2005, 208. ) Teemu Vartiamäki ja Miika Niemelä (2010) käsittelevät teoksessaan lasten syrjäytymistä, joka voi alkaa esimerkiksi siitä, että lapsi jätetään aina ulkopuoliseksi koulussa, harrastuksessa ja vapaa-ajalla huonon käytöksen takia. Ulkopuolelle jättäminen on lapselle suora viesti siitä, että hänestä ei pidetä eikä häntä hyväksytä. Kyse on syrjäyttämisestä ja osattomuuden voimistamisesta, joka on aina aikuisen syy. (Vartiamäki, Niemelä, 2010, 49.) Tutkijatohtori Elina Pekkarinen (2012) on luennoinut Kouluterveyspäivillä lasten ja nuorten syrjäytymisestä. Hän painottaa, että lasten ja nuorten syrjäytymisestä puhuttaessa on erityisen tärkeää tunnustaa käsitteen moniulotteisuus, sillä lapset ja nuoret itse mieltävät syrjäytymisen yksinäisyydeksi - syrjään jäämiseksi vertaissuhteista (Pekkarinen, 2012, 16). Reija Paananen (2012) muistuttaa, että syrjäytymisestä puhuttaessa unohdetaan toisinaan myös se, että usein ongelmat juontavat juurensa varhaisempiin elämänvaiheisiin. Perusta myöhemmälle hyvinvoinnille luodaan lapsuudessa ja lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin vaikuttavat niin ikään perimä kuin biologinen, psykologinen ja sosiaalinen ympäristökin. Kehitykseen vaikuttavat myös lähiympäristön välittävien tekijöiden kautta ajankohtaiset yhteiskunnalliset päätökset ja sukupolvien ketjussa siirtyvien geneettisten ominaisuuksien lisäksi myös sosiaaliset, aineelliset ja kulttuuriset elämänhallinnan voimavarat. (Paananen, 2012, 15.) Riski syrjäytyä tarkoittaa siis heikompia sosiaalisia mahdollisuuksia kansalaiseksi kasvamisessa. Heikompiin sosiaalisiin mahdollisuuksiin kuuluu muun muassa lapsen perushoiva ja psykososiaalinen hyvinvointi ja perheen sosioekonominen tilanne. (Järventie 1999, 120).

9 Köyhyys ja perheen heikko taloudellinen tilanne heikentävät lapsen kehitysedellytyksiä, vaikeuttamalla liittymistä yhteiskuntaan. Köyhillä lapsilla on myös tutkittu olevan heikompi koulumenestys ja turvattomampi elinympäristö. (Taskinen, 2001, 25.) 3.2 Syrjäytymisen ehkäisy Syrjäytymisvaarassa olevan nuoren kohdalla lähtökohtana on usein päihderiippuvainen perhe sekä vaikeudet lapsuudessa, jotka ovat johtaneet huonoon itsetuntoon. Tärkeimpänä tekijänä on kuitenkin kokonaistilanne nuoren perheessä ja sosiaalisen tukiverkon puuttuminen. (Linnakangas & Suikkanen, 2004, 47.) Syrjäytymisen ehkäisyssä tavoitteena on orientoitua haasteellisten nuorten kohtaamisen monin eri tavoin elämän eri osa-alueilla, kuten koulussa, nuorisotyössä, harrastuksissa ja kotioloissa (Linnakangas & Suikkanen, 2004, 37). Kodin, koulun ja yksityisen elämänpiirin tiivis vuorovaikutus tukee nuoren kehitystä. Parhaimmassa tapauksessa niihin sisältyy voimavaratekijöitä kuten hyvä huolenpito kotona, nuoren kehitystä tukeva opettaja koulussa, rakentavaan ajankäyttöön suuntaavat ystävät ja harrastukset sekä terveyttä tukevien tottumusten omaksuminen. Kuhunkin elämänpiiriin voi kasautua myös riskitekijöitä, jotka vievät lasta kielteiseen suuntaan. (Linnakangas & Suikkanen, 2004, 37.) Lasten ja nuorten syrjäytymistä tutkinut Irmeli Järventie (2009) on selonteossaan selvittänyt, että lasten ja nuorten syrjäytymiseen liittyy usein monia erilaisia tekijöitä, kuten kouluvaikeudet, päihteiden käyttö, epäsosiaalinen ryhmäytyminen ja heikot vuorovaikutustaidot sekä vetäytyminen sosiaalisesta ympäristöstä. Hän on tutkimuksessaan pureutunut näihin ongelmiin ja pohtinut niille ratkaisua. Yhdeksi tukikeinoksi hän on kehittänyt ennaltaehkäisevän kenttätyön, jossa kokeiltiin mm. seikkailukasvatusta. Se on terapeuttinen ryhmätyömenetelmä, jossa pyritään vahvistamaan sosiaalista identiteettiä ja ryhmän yhteenkuuluvuuden tunnetta. (Järventie, 1999, 110-111.)

10 Syrjäytymisen ehkäisyssä pyritään tuottamaan lapsille positiivisia kokemuksia, joita saadakseen lapsi tarvitsee tiettyjä taitoja. Nämä taidot Järventie on jaotellut kolmeen osaan: 1. Kovat taidot, eli fyysiset taidot, taito tehdä jotain 2. pehmeät taidot eli sosiaaliset taidot mm. kommunikointitaito 3. metataidot kuten vastuunotto ja päätöksen teko (Järventie, 1999, 111). Järventie (1999, 118) jatkaa, että erityisen tärkeää lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä on identiteetin ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen. Sirpa Taskinen (2001, 53) puolestaan kiteyttää lapsen kehitysedellytykset kolmeen keskeiseen tekijään, joiden avulla tuetaan lasten tasapainoista kasvua ja yhteiskuntaan sopeutumista. Nämä tekijät ovat: 1. Perushoiva ja huolenpito, jolla tarkoitetaan turvallista kasvuympäristöä, perustarpeita, kuten ruoka ja juoma ja vaatetus 2. vuorovaikutus, johon kuuluvat puhe ja muu kommunikaatio, sosiaalistaminen kulttuuriseen perintöön ja normeihin 3. hyväksyntä eli ymmärretyksi tuleminen (Taskinen, 2001, 53.) Keskeinen asia lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä on siis elämähallinnan vahvistaminen. Elämänhallinnan puuttuessa yksilö on kyvytön kohtaamaan erilaisia elämäntilanteita. Elämänhallinta viittaa lasten ja nuorten kohdalla heidän kasvuolosuhteisiinsa. (Lämsä, 2009, 38).

11 Miettinen & Kuitunen (1996) määrittelevät elämänhallinnan kykynä pitää koossa omaa elämäänsä ja jakavat sen sisäiseen ja ulkoiseen elämänhallintaan. Ulkoisella elämänhallinnalla tarkoitetaan ympäristössä olevia aineellisia mahdollisuuksia, kuten ihmissuhdeverkostoa, kun taas sisäisessä elämänhallinnassa on kyse ihmisen omista kyvyistä sopeutua ja ratkaista ongelmia. ( Miettinen & Kuitunen, 1996, 144 145.) Tässä tutkimuksessa keskityn syrjäytymisen ehkäisyssä edellä mainittuun elämänhallinnan tukemiseen, jolla tarkoitetaan Lämsän (2009) mukaan ihmisen hyvinvoinnin tukemista ja perustarpeiden tyydyttämistä sekä yhteiskuntaan osallistumiseen ohjaamista. (Lämsä 2009, 55). Elämänhallinnan tukemiseen liittyvät olennaisesti lapsen sosiaaliset taidot ja kyky vuorovaikutukseen. 4 Sosiaaliset taidot syrjäytymisen ehkäisyssä 4.1 Sosiaalinen kompetenssi ja vuorovaikutus Christiina Salmivalli (2000) määrittelee teoksessaan sosiaalisen kompetenssin eli sosiaalisen pätevyyden tarkoittavan yksilön kykyä saavuttaa omia päämääriä niin, että myönteiset vuorovaikutussuhteet muihin säilyvät (Salmivalli, 2000, 71). Kaarina Laineen (2005) mukaan taas sosiaalinen kompetenssi on laaja käsite, jonka määritelmässä on keskeistä ihmisen kyky tuottaa positiivisia ja välttää muiden negatiivisia reaktioita. Sosiaalisesti kyvykäs henkilö osaa siis käyttäytyä sellaisella tavalla, jonka muut hyväksyvät (Laine, 2005, 114). Sosiaalisen kompetenssin on katsottu olevan myös yhteiskuntakelpoisuudesta ja tasapainoisesta persoonallisuudesta kertova yksilön piirre. Se muodostuu useasta osa-alueesta, joista tärkeimpiä ovat myönteinen minäkuva, hyvä itsetunto, täsmällinen kommunikointi, kyky ratkaista ristiriitoja ja kyky luoda suhteita toisiin ihmisiin ja tiedostaa normit. (Ahvenainen, 2001, 47.)

12 Sosiaalisen kompetenssin kehittäminen ja vuorovaikutustaitojen parantaminen ovat oleellinen osa lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyä (Linnakangas & Suikkanen, 2004, 47). Lapsi tarvitsee myönteisiä kokemuksia ja hyväksytyksi tulemisen tunnetta, mitkä toteutuvat parhaiten vertaisryhmässä. Ihmisen sosiaalinen kehitys on elämänpituinen prosessi, joka alkaa varhaislapsuudesta ja jatkuu aina vanhuusikään saakka. Kehitykseen vaikuttaa koko lasta ympäröivä sosiaalinen konteksti, johon kuuluvat perhe, yhteisön arvot ja asenteet, kulttuurin taloudelliset sekä poliittiset rakenteet. Lapsen perustarpeista huolehdittaessa perheen hyvinvointi on tärkeää, jotta vanhemmilla olisi voimavaroja huolehtia lapsistaan ja mahdollisuus tarjota heille turvallinen kasvuympäristö. Tämä on perusedellytys myönteisen sosiaalisen kompetenssin kehittymiselle. (Laine, 2005, 125.) Sosiaaliseen kompetenssiin liittyvät keskeisesti vuorovaikutustaidot, jotka ovat käyttäytymisen taitoja, joita tarvitaan onnistumiseen vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa vaativissa tilanteissa. Ne ovat opittuja, joskin synnynnäisellä temperamentilla voi olla vaikutusta (Laine, 2005, 115-116). Ihmisten välistä vuorovaikutusta säätelee minäkäsitys. Jos esimerkiksi ihmisellä on alhainen itsetunto, hänellä on usein vaikeuksia suhtautumisessa itseensä ja muihin (Laine, 2005, 143). Sosiaalinen vuorovaikutus kuvaa Rovion ja Lintusen mukaan ihmisten keskinäistä suhdetta ajallisesti pysyvänä prosessina. Se on vaikuttamista, koska muut vaikuttavat meihin ja käyttäydymme ryhmässä eri tavalla kuin yksin. (Rovio & Lintunen, 2009, 22.)

13 4.2 Minäkuva Ihmiset ovat vuorovaikutuksessa monien ihmisten kanssa. Varsinaisesta sosiaalisista ihmissuhteista voidaan puhua silloin, kun vuorovaikutus on toistuvaa ja vastavuoroista ja siihen liittyy sen osapuoliin kohdistuvia odotuksia. Myönteiset ihmissuhteet tukevat ihmisen psyykkistä hyvinvointia. (Laine, 2005, 140) Ihmisen minäkäsitys on sosiaalisen vuorovaikutuksen elementtinä tärkein. Se määrää hänen asenteitaan, toimintaansa ja käyttäytymistään sosiaalisissa tilanteissa. Minänsä avulla ihminen antaa merkityksen tapahtumille. Lapsen minäkäsitys kehittyy pikkuhiljaa hänen sosiaalisten kokemustensa karttuessa. Negatiivisen minäkuvan omaava lapsi ei kykene ottamaan vastaan palautetta onnistumisistaan tai hyväksytyksi tulemisestaan ryhmässä. Myönteinen minäkäsitys tukee positiivista suhtautumista tulevaisuuteen ja auttaa tekemään realistisia tavoitteita tulevaisuutta varten. (Aho, 2005, 20.) Lapsen ja nuoren minäkuva kehittyy hiljalleen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Minä on persoonallisuuden ydin ja persoonallisuus muodostuu yksilölle tunnusomaisista ja pysyvistä piirteistä. Koko ihmisen elämä pyörii hänen minänsä ympärillä ja siksi kasvattajan tulee tuntea lapsen minäkäsityksen eri osa-alueet ja niiden tärkeys lapselle, voidakseen vaikuttaa positiivisen itsetunnon syntymiseen. (Aho, 2005, 24.) Liikuntaharrastus kasvattaa lapsen sosiaalista pääomaa, sillä liikuntaryhmässä lapsi saa positiivisia kokemuksia, toimii vuorovaikutuksessa saman ikäisten lasten kanssa ja oppii sosiaalisia taitoja sekä tuntee ryhmään kuuluvuutta (Bailey 2005, 74). Parhaiten nuoren minäkuva ja itsetunto kehittyvät itsesäädellyssä toiminnassa, jossa nuoret saavat itse suunnitella ja järjestää toimintaa. Omatoimisuus ja vastuunottaminen kehittävät lasta myös moraalisesti. Osallisuus voi vaikuttaa myös lasten viihtyvyyteen ja sosiaalisten suhteiden kehittymiseen. (Telama, 2000, 72.)

14 4.3 Vertaissuhteet Ryhmätilanne on yksilön kannalta merkittävä asia, sillä ihmisen minä syntyy meistä. Ihminen löytää oman yksilöllisyytensä ryhmässä samaistumalla ja peilaamalla ja jäsentää jatkuvasti minuuttaan palautteella, jota muut ryhmän jäsenet hänen toiminnastaan antavat. (Rovio & Lintunen, 2009, 14.) Vertaissuhteet eli samanikäisten ja suunnilleen samalla kehitystasolla olevien lasten kanssa luotujen suhteiden merkitystä lasten kehityksessä on viimeaikoina tutkittu paljon. Vertaisten kanssa opitaan tietoja, taitoja ja asenteita ja koetaan asioita, jotka vaikuttavat lasten ja nuorten sopeutumisen lisäksi myös hyvinvointiin ja pitkälle heidän tulevaisuuteensa. (Salmivalli, 2000, 15.) Vertaisryhmään kuuluminen on tärkeää ja palkitsevaa, sillä kaveriporukka tarjoaa ajanvietettä, kumppanuutta ja tunteen johonkin kuulumisesta. Ryhmässä opetellaan yhdessä toimimista, kompromissien tekemistä ja oman paikan ottamista. Vertaisryhmässä tapahtuvan sosiaalisen vertailun kautta lapsi oppii paljon itsestään ja saa tukea minäkuvansa rakentamiseen. (Salmivalli, 2000, 33.) Myös ystävyyssuhteet ovat tärkeitä lapsen sosiaaliselle kehitykselle. Ystävyyssuhteilla ja vertaisryhmällä on selvä yhteys lapsen ja nuoren psykososiaaliseen kehitykseen. Vuorovaikutussuhteet tarjoavat juuri sellaisen kontekstin, jossa perustaidot ja kyvyt pääsevät esille ja kehittyvät. (Laine, 2005, 206.) 4.4 Vertaissuhteet liikuntaharrastuksessa Lapsen kehityksen kannalta on hyvä kuulua myös vapaa-ajalla johonkin ryhmään, jolla on yhteinen tavoite. Tässä tarkoituksessa harrastaminen urheiluseurassa on paikallaan. Vaihtoehtona ovat myös lasten itse muodostamat ryhmät, joissa ei ole aikuisia johtamassa toimintaa. Parhaimmillaan näitä ryhmiä ovat pihoilla pelaavat ja muuta toimintaa harrastavat porukat, mutta huonoimmillaan nämä lasten ja nuorten itse kokoamat ryhmät voivat olla myös taloudellisia tai muita etuisuuksia itselleen haalivia rikollisjengejä. (Turkka, 2008, 54.)

15 Liikunnalla on nuorille tiettyä itseisarvoa, sillä se on eri muodoissaan lapsille tärkeä elämysten lähde ja sosiaalisen kanssakäymisen muoto. Se kehittää nuorten omatoimisuutta ja nuorten välinen vuorovaikutus ja yhteistoiminta ovat edellytyksenä toisten kanssa toimimiselle ja toisten huomioon ottamiselle. Hyvät sosiaalisen vuorovaikutuksen taidot tukevat myös kommunikointia ristiriitatilanteiden ratkaisemisessa ja luovat pohjaa moraalisen ajattelun kehittymiselle. (Telama, 2007, 71 72.) Lasten ryhmäytyminen joukkueeksi on hienoa ja heidän oma verkostonsa ja heitä varten luotujen verkostojen vastaanottaminen on yhteinen lahja kaikille toiminnassa mukana oleville. (Turkka, 2008, 54.) Joukkueurheilu kehittää lasten yhteistyökykyä. Pelissä kaikki tarvitsevat apua ja tukea ja toisen pelaajan huomioon ottaminen vaatii oman psyykkisen ja fyysisen kehitystason tuntemista. Yhteispelin positiivisena kannustimena toimii joukkueen sisäinen paine puhaltaa yhteen hiileen. Myös kurinalaisuuden oppiminen ja sääntöjen noudattaminen palvelevat muussakin elämässä. (Turkka, 2008, 100, 103.) Osallisuus, osallistuminen, ryhmään kuuluminen ja samaistuminen ovat yksi kokemuksellisuuden alue. Yhteenkuuluvuus on teoreettisen tai käsitteellisen kokemuksen kuvauksen lisäksi myös aito tunne, jota yksilö hakee pelatessaan joukkueessa. (Pirnes & Tiihonen, 2001, 208.) Osallisuuskokemuksen saaminen vaatii aikaa, jotta yhteenkuuluvuuden tunteet ehtivät ryhmässä kehittyä. Ryhmän tulee rakentua yksilölle merkittäväksi ja turvalliseksi yhteisöksi niin, että hän on itse saanut olla mukana muokkaamassa yhteisöä haluamaansa suuntaan. Jos toiminta on liian valmiiksi organisoitua tai aikuiset ovat hoitaneet kaiken nuorten puolesta, voivat osallisuuskokemukset jäädä saamatta ja suhde yhteisöön jäädä syntymättä tai katketa. (Pirnes & Tiihonen, 2010, 208.)

16 5 Liikunta syrjäytymisen ehkäisyssä Ohjatun toiminnan kuten liikuntaharrastuksen on katsottu tukevan syrjäytymisen ehkäisyä. Kun toiminta on osallistavaa ja tasa-arvoista ja sen tavoitteena on että jokainen lapsi kokee itsensä arvostetuksi ja hyväksytyksi ja se kehittää lasten sosiaalista kehitystä yhteistoiminnalla, sillä on positiivinen vaikutus syrjäytymisen ehkäisemiseen. (Paju & Honkala, 2008, 110-111.) Liikuntaharrastuksessa on mahdollisuus lapsen sosiaalisen kasvun ja minäkuvan tukemiseen. Joukkueessa lapsi oppii vuorovaikutustaitoja ja kohtaamaan pettymyksiä ja nauttimaan onnistumisista (Bailey, 2005, 80). Urheiluharrastuksessa lapset ovat tekemisissä toistensa kanssa. Ryhmätilanteella on tärkeä vaikutus yksilön kannalta, sillä minä syntyy meistä. Ihminen jäsentää ryhmätilanteessa minuuttaan suhteessa palautteeseen, jota toiminnastaan saa, ryhmän muut jäsenet toimivat hänelle peilinä, johon hän voi heijastaa toimintaansa. Ryhmään kuuluminen lisää yksilön itsetuntemuksen kehittymistä, joka vaatii aina kanssakäymistä ja toimimista muiden kanssa. (Rovio & Lintunen, 2009, 14, 16.) Liikunta myös kasvattaa lapsen sosiaalista pääomaa, yhteinen toiminta luo yhteisöllisyyttä, jota voidaan yhdessä yhteenkuuluvuuden tunteen kanssa pitää yhtenä kasvatusvuorovaikutuksen tärkeänä päämääränä. Liikunnan sosiaalisella pääomalla viitataan usein myös sosiaalisiin verkostoihin, normeihin ja luottamukseen, jotka ryhmässä muodostuvat ja jotka ovat vaikuttavat myönteisesti jopa fyysiseen terveyteen (Lintunen & Kuusela, 2009, 203.) Risto Telama (2000) käsittelee liikunnan ja urheilun mahdollisuuksia tukea lapsen kasvua ja kehitystä Mari Miettisen toimittamassa teoksessa Haasteena huomisen hyvinvointi. Telaman mukaan ohjattu tai lasten omaehtoinen liikunta on tärkeä sosiaalistumisympäristö. Syynä tähän on lasten suuri ajankäyttö vertaisryhmissä leikkien ja pelaten tai ohjatussa toiminnassa harrastuksen parissa. Liikunta ei suoraan kehitä lapsen sosiaalistumista, mutta tarjoaa siihen loistavat puitteet. Kaikki riippuu lopulta siitä, miten liikunta on organisoitu. (Telama, 2000, 60.)

17 Riikka Åstrand (2007) on tutkinut Pro Gradu -tutkielmassaan pitkäaikaisen harrastuksen mahdollisuutta ehkäistä syrjäytymistä ja toteaa, että harrastus voi ennaltaehkäistä syrjäytymistä, mikäli seuraavat seikat on huomioitu: Ei vaadi vanhemmilta panostusta: Harrastus on joko ilmainen tai hyvin edullinen ja helposti saatavissa. Ohjaaja on omistautunut asialle: Ohjaaja on sisäistänyt toiminnan arvon, eikä toiminnassa noudateta tiukkaa aikataulua. Ohjaajalla on persoona pelissä ja kyky innostaa lapsia. Toiminta on merkityksellistä: Toiminta on pitkäjänteistä, intensiivistä, tavoitteellista ja haastavaa. Se on toteutettu niin, että itseohjautuvuus korostuu ja se tarjoaa lapsille elämyksiä, kuten leirit, pelit, esiintymiset. Harrastus tarjoaa vahvan aikuisten ja lasten muodostaman yhteisön: Yhteisö kunnioittaa erilaisuutta ja korostaa yhteisvastuuta. Kohderyhmä on tarkoin määritelty: Osallistujien ikä, sukupuoli ja sosiaalinen tausta on huomioitu toiminnan suunnittelussa. Toiminnan lajivalinnan merkitys on huomioitu: Liikuntalaji tulee valita niin, että toiminta voi olla edullista ja saavutettavaa, monipuolista ja sen puitteissa on mahdollista luoda ryhmälle yhteiset tavoitteet. (Åstrand, 2007, 116.) Liikuntaharrastus voi parhaimmillaan kehittää myös lasten yhteistyökykyä, auttavaisuutta ja kykyä ymmärtää erilaisuutta (Autio & Kaski, 2005, s. 56).

18 Se, miten lapsi viettää vapaa-aikaansa, voi parhaimmillaan olla kouluun verrattavissa oleva kehitystä tukeva voimavara, sillä harrastus kehittää sosiaalisia taitoja, vahvistaa pystyvyyden tunnetta ja lisää sosiaalista pääomaa. Merkitys on suuri erityisesti lapsilla, joilla on ongelmia esimerkiksi kotioloissaan ja perhesuhteissaan. (Telama, 2000, 55.) Opetushallituksen liikuntaa ja oppimista käsittelevän tilannekatsauksen (2012) perusteella liikunnan on myös todettu parantavan oppimistuloksia, koska liikunta vaikuttaa aivojen verenkiertoon, rakenteisiin ja toimintaan edullisesti. Liikunnalla on todettu olevan vaikutusta myös luokkahuonekäyttäytymiseen. Luokissa, joissa koulupäivään kuuluu enemmän liikuntaa, on todettu olevan huomattavasti vähemmän häiriökäyttäytymistä. Liikunnan lisääminen parantaa myös oppilaiden keskittymistä. (Syväoja, Kantomaa, Laine, Jaakkola, Pyhältö & Tammelin, 2012, 5, 18.) 5.1 Koululiikunta Valtakunnallisen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2004) mukaan alakoulujen liikunnanopetuksen päämääränä on: Vaikuttaa myönteisesti oppilaan fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintakykyyn ja hyvinvointiin sekä ohjata oppilasta ymmärtämään liikunnan terveydellinen merkitys. (POPS, 2004, 247) Liikunnanopetuksen tulee tarjota oppilaalle sellaisia tietoja, taitoja ja kokemuksia, joiden pohjalta on mahdollista omaksua liikunnallinen elämäntapa. Opetuksessa ja arvioinnissa tulee ottaa huomioon luonnon olosuhteet ja vuodenajat, paikalliset olosuhteet, lähiympäristön ja koulun tarjoamat mahdollisuudet sekä oppilaan erityistarpeet ja terveydentila. (POPS, 2004, 247.)

19 Vuosiluokilla 1-4 liikunnanopetus etenee motorisista taidoista kohti lajitaitoja. Opetuksen päätavoitteiksi on määritelty, että oppilas oppii motorisia perustaitoja monipuolisesti ja saa virikkeitä liikunnan harrastamiseen, oppii hyvinvointia edistäviä ja turvallisia liikuntatapoja, uimataidon ja kehittyy itsenäisen työskentelyn ja yhteistyötaidoissaan. (POPS, 2004, 248.) Opetuksen keskeisenä sisältönä ovat: juoksu, hypyt, heitot ja niiden soveltaminen eri liikuntamuotoihin voimistelu ilman välineitä, välineillä ja telineillä musiikki- ja ilmaisuliikunta sekä tanssit leikki-, viite-, pienpelit ja eri palloilulajeja luontoliikunta talviliikunta veteen totuttautuminen ja uintiharjoitukset liikunnalliset leikit Ylemmillä vuosiluokilla 5-9 liikunnanopetuksessa tulee ottaa huomioon oppilaiden kasvun ja kehityksen erot ja kehitysvaiheessa korostuvat sukupuolten väliset eroavaisuudet. Liikunnanopetuksen tavoitteena on edelleen kehittää motorisia perustaitoja ja oppia liikunnan lajitaitoja. Oppilaan tulisi myös ymmärtää liikunnan merkitys hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitämisessä ja oppia kehittämään ja tarkkailemaan toimintakykyään, oppia toimimaan itsenäisesti ja ryhmässä ja hyväksymään itsensä sekä suvaitsemaan erilaisuutta. Tutkimukseni kannalta tärkeä tavoite on, että oppilas tutustuu liikunnan harrastusympäristöihin ja osaa etsiä tietoa liikunnan harrastamismahdollisuuksista. (POPS, 2004, 249.) Opetuksen keskeiset sisällöt ovat hyvin samankaltaiset kuin alemmillakin luokilla erotuksenaan siirtyminen leikistä pikku hiljaa lähemmäs oikeita lajitaitoja ja oman toimintakyvyn ja lihashuollon huomioiminen. (POPS, 2004, 249.)

20 Uuden opetussuunnitelman suunnittelutyö on käynnissä ja perusopetuksen seuraavan opetussuunnitelman on määrä tulla voimaan vuonna 2016. Uuden opetussuunnitelman perustelusuunnitelman mukaan tässä vuonna 2016 voimaan tulevassa opetussuunnitelmassa tavoitteet liikunnanopetuksen osalta eivät juurikaan muutu. Liikunnanopetuksen tehtävää on hieman täsmennetty, mutta sisällöltään se on hyvin saman kaltainen: Liikunnan opetuksen tehtävänä on vaikuttaa oppilaan hyvinvointiin tukemalla sekä myönteistä suhtautumista omaan kehoon, että fyysistä, sosiaalista ja psyykkistä toimintakykyä samalla vahvistaen liikunnallisen elämäntavan perustaa. (POPS2016, 2014, 123.) Aiemmasta poiketen uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan liikunnan tehtävää myönteisen minäkäsityksen luojana ja osallisuuden kokemusten tarjoajana sekä oppilaiden vastuuntuntoisuuden kehittämistä. Keskeisissä sisällöissä painotetaan lajitaitojen sijaan toimintakyvyn eri osa-alueiden kuten fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn kehittämistä. (POPS2016, 2014, 124.) 5.2 Urheiluseuratoiminta Maarit Tuomanen (2007) on määritellyt pro gradu -tutkimuksessaan urheiluseuran käyttäen liikuntakomitean mietintöä (1991) lähteenään. Tämän määritelmän mukaan urheiluseuralla tarkoitetaan järjestöä, jonka tehtävänä on edistää jäsentensä vapaa-ajan harrastusta. Urheiluseura on vapaaehtoisorganisaatio ja sen toiminta perustuu sen jäsenistön aktiivisuuteen. (Liikuntakomitean mietintö, 1991, Tuomasen, 2007, 14, mukaan.) Urheiluseurojen toiminnan perustana ovat kansalaistoiminta ja liikuntaharrastus. Liikunnallisten ja urheilullisten tavoitteiden lisäksi urheiluseuran toiminnan yhtenä päätarkoituksena on nuorisokasvatus (Heinilä & Koski, 1991, 2 6).

21 Urheiluseuroista löytyy kilpaurheiluseuroja, kuntoliikuntaseuroja ja monialaseuroja. Kilpaseurojen toimintatarkoituksena on kilpailumenestys tai liikuntasaavutuksiin pyrkiminen, kuntoseurat puolestaan pitävät tärkeimpänä liikunta- ja ulkoiluharrastusta itsessään. Monialaseurat ovat edellisten yhdistelmiä. (Heinilä & Koski, 1991, s.18). Jali Westergårdin (1990, 93) mukaan urheiluvalmennuksen tavoitteena on mahdollisimman hyvien tulosten saavuttaminen. Jorma Kukkonen (1990) puolestaan näkee, että perinteisessä urheiluvalmennuksessa korostuu kilpailun lisäksi ihmisen fyysisen kehityksen edistäminen, mutta varsinkaan lasten ja nuorten valmennus ei saisi jäädä tälle tasolle, vaan tunne-elämän ja sosiaalisuuden kehittäminen on huomioitava (Kukkonen, 1990, 59). Urheiluseuratoimintaa voidaan pitää organisoituna urheilutoimintana, jota Weinbergin ja Gouldin (2003) mukaan luonnehtii aikuiskeskeisyys. Tämä tarkoittaa sitä, että aikuiset eli valmentajat ja ohjaajat ovat vastuussa harjoittelusta ja asettavat säännöt toiminnalle. Tämän lisäksi kaikelle organisoidulle liikunnalle on ominaista liitettävyys tiettyyn aikaan ja paikkaan. (Weinberg & Gould 2003, 117.) Palomäki ja Heinkinaro-Johansson (2011, 26) lisäävät, että organisoitua liikuntaa harrastetaan yleensä ohjatusti. Ja Nupponen (1997, 20) lukee organisoituun liikuntaan esimerkiksi urheiluseurojen tai koulujen liikuntakerhotoimintaan osallistumisen. Näiden näkemysten perusteella EasySport -toiminta ja urheiluseuratoiminta eivät eroaisi toisistaan, koska molemmat ovat organisoituja ja niitä harrastetaan ohjatusti.

22 5.3 Matalan kynnyksen urheilu Matalan kynnyksen urheilutoiminnalla tarkoitetaan erityisesti liikuntakerhoja, jotka on suunnattu kaikille. Toiminta palvelee kaikkia osallistujia, mutta erityisesti vähän liikkuvia lapsia. Matalan kynnyksen toiminnalla on tiettyjä tunnuspiirteitä, joista ainakin yhden tulee täyttyä, jotta toiminta voidaan luokitella matalan kynnyksen toiminnaksi. Näitä tunnuspiirteitä ovat: - Edullisuus, kerhot ovat usein ilmaisia tai osallistumaan pääsee hyvin matalin kustannuksin - Toiminta lähellä lapsen arkiympäristöä, koululla tai läheisellä liikuntapaikalla - Monipuoliset sisällöt - Liikunnan perustietojen ja taitojen kehittäminen - Erikseen ja yhdessä tarpeen mukaan eriyttäen ja yhdistäen (Valo RY, 2013, 8). Matalan kynnyksen liikuntakerhojen sisällöt voivat olla hyvin erilaisia ja toimintaa voidaan järjestää sekä yhden lajin liikuntakerhona, jolloin monipuolista toimintaa höystetään yhden lajin perustaitojen painotetulla harjoittelulla, että monipuolisena liikuntakerhona, jossa liikunnan perustaitoja harjoitellaan ilman lajipainotuksia. (Valo Ry, 2013, 9.) Liikuntakerho voi olla kaikille avoin, jolloin mukaan voi tulla kuka tahansa, tai kutsukerho, jolloin osallistujat kutsutaan mukaan toimintaan esim. ylipainoisille lapsille suunnattu liikuntakerho tai muslimityttöjen uimakoulu (Valo Ry, 2013, 9). Myös ohjaajajärjestelyt voivat vaihdella. Ohjaajina voivat toimia nuoret itse, iltapäiväkerhoissa opettajat tai kerhoja voidaan järjestää yhteistyössä urheiluseurojen kanssa, jolloin vetäjät tulevat seuran toimesta (Valo Ry, 2013, 9.) Matalan kynnyksen liikuntakerhoille on kehitetty oma toimintamallinsa, joka on rakennettu tukemaan käytännön kerhotoimintaa ja jossa kuvataan matalan kynnyksen toimintaa järjestettäessä huomioitavat osa-alueet. (Valo Ry, 2013, 12.)

23 Matalan kynnyksen liikuntakerhojen toimintamalli on kuvattu kuvassa 1. Kuva 1. (Valo Ry, 2013, 12.) Toimintamalli on rakennettu tukemaan käytännön kerhotoimintaa ja siinä kuvataan huomioon otettavat osa-alueet keskeltä ulospäin. Kaiken lähtökohtana on lapsi/nuori, jonka liikunnan riemu taataan turvallisen ilmapiirin luomisella ja onnistumisen kokemusten mahdollistamisella. (Valo Ry, 2013, 12.)

24 Seuraavalla kehällä ovat käytännön toimintaa tukevat ja kynnystä madaltavat osa-alueet, joihin kuuluvat erilaiset toimintatavat, kuten avoin toiminta, jossa harjoitteet sopivat jokaiselle, soveltava toiminta, jossa sääntöjä, alueita tai välineitä muokataan jokaisen liikkujan tarpeita vastaaviksi, rinnakkainen toiminta, jossa kaikki tekevät samaa harjoitetta samassa tilassa, kukin omalla tasollaan ja erillinen toiminta, jossa eritasoista tai erilaista harjoittelua kaipaavat liikkujat on jaettu omiin ryhmiinsä. (Valo ry, 2013, 14.) Tällä samalle kehälle kuuluu myös jäsentäminen, joka tarkoittaa selkeästi suunniteltua ohjausta. Jäsentäminen antaa sekä ohjaajalle että osallistujalle mahdollisuuden ennakoida tilanteita. Lisäksi tutut toimintamallit luovat turvallisuuden tunnetta. Jäsentämistä ovat esimerkiksi ajan ja tilan jäsentäminen. (Valo Ry, 2013, 14.) Käytännön toimintaa tukemaan on luotu myös OSAT-ajattelu, jossa ohjaaja voi yksinkertaisten kysymysten avulla miettiä, onko oleellinen otettu huomioon. O= opetus eli millä tyylillä opetan, S= säännöt ja ohjeet, miten muutan sääntöjä ja ohjeita niin, että mahdollistan jokaisen osallistumisen, A= Asianmukaiset välineet, miten voin edistää lasten onnistumisen kokemuksia välineen kokoa ja painoa muuttamalla, T= tila ja ympäristö, miten tilaa voi muokata sopivammaksi? (Valo Ry, 2013, 14-15.) Uloimmalla kehällä ovat suunnittelun avaimet, eli toiminnan suunnitteluun liittyvät osa-alueet. Toiminnan hyvä suunnittelu tarkoittaa sitä, että ennen toiminnan käynnistämistä otetaan huomioon ne tekijät, jotka voivat edesauttaa tai toisaalta hankaloittaa matalankynnyksen toiminnan toteutumista. (Valo Ry, 2013, 16.)

25 5.4 EasySport -toiminta Helsingin kaupunki otti vuonna 2010 käyttöön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman. Ensimmäisellä kaudella liikuntavirasto sai satojen eurojen suuruisen erillismäärärahan, joka mahdollisti lasten ja nuorten liikuntapalveluiden kehittämisen hyvinvointisuunnitelman tavoitteita toteuttaen. Tarkoituksena oli kehittää palveluita, johon osallistumisen kynnys on tehty mahdollisimman matalaksi, jolloin kuka tahansa liikuntataitoihin, varallisuuteen tai kansallisuuteen katsomatta voi osallistua. Tästä syntyi alakoululaisille lapsille suunnattu toimintamalli, EasySport. (Soini, 2013, 1, 5.) EasySport -toimintamallissa liikuntavirasto tuottaa liikuntapalveluita alakoululaisille lapsille yhteistyössä opetusviraston sekä helsinkiläisten urheiluseurojen kanssa. EasySport -toiminnan tarkoituksena on tarjota helposti saatavilla olevaa, edullista tai kokonaan maksutonta matalan kynnyksen harrasteliikuntaa kaikenlaisille lapsille. Toiminnan ohjauksesta vastaavat pääasiassa urheiluseurojen ohjaajat ja toimintaa järjestetään iltapäivisin koulujen tiloissa tai koulujen lähellä olevissa liikuntapaikoissa. Toiminta on avointa ja pääsääntöisesti maksutonta eikä edellytä koko kaudeksi sitoutumista. Toimintaan osallistuminen ei myöskään vaadi lapsilta erityisiä liikunnallisia taitoja, ja koululaiset voivat osallistua toimintaan ilman erillistä ilmoittautumista. Näiden elementtien avulla osallistuminen on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi kaikenlaisille lapsille. (Soini, 2013, 16.) Keskeisimpänä kohderyhmänä EasySport -toiminnassa ovat sellaiset 3.-6.- luokkalaiset lapset, jotka ovat vaarassa jäädä syrjään hyvinvointia tukevista liikuntaharrastuksista. Toimintaa on suunniteltu yhdessä koulujen kanssa ja koulu on määritellyt muun muassa sen, minkälaista liikuntaa oppilaat ovat toivoneet sekä sen, suunnitellaanko ryhmät tytöille ja pojille erikseen. Kerhojen ohjelma on suunniteltu niin, että lapset saavat vaikuttaa siihen ja ohjaajat on koulutettu käsittelemään erilaisia, usein aikaisemmin liikuntaa harrastamattomia lapsia. Osa kerhoista toteutetaan yhteistyössä helsinkiläisten urheiluseurojen kanssa. (Soini, 2013, 17.)