SKINNARILAN NIEMEN KASVILLISUUS JA KULTTUURIYMPÄRISTÖ Tiina Kolari Etelä-Karjala-instituutti Raportti 17 Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Tiina Kolari ja Etelä-Karjala-instituutti www.lut.fi/eki etela-karjala-instituutti@lut.fi Lappeenrannan teknillinen yliopisto ISBN 978-952-265-296-6 ISBN 978-952-265-297-3 (PDF) ISSN 1795-2867 Yliopistopaino, Lappeenranta, 2012 2
SISÄLLYS ESIPUHE... 5 SKINNARILAN HOVI... 6 Yleiskuvaus... 6 Skinnarilan Hovin historiaa... 9 Alueen kulttuurihistorialliset ja maisemalliset arvot... 12 KASVILLISUUDEN KARTOITUSALUE JA -MENETELMÄT... 15 KASVILLISUUS... 17 Pohjoisrinne... 17 Itä- ja etelärinteet... 18 Pihapiiri ja tienpientareet... 19 KASVILAJISTO... 23 Sammalet... 23 Putkilokasvit heimoittain... 23 UHANALAISET LAJIT JA ARVOKKAAT ELINYMPÄRISTÖT... 36 Uhanalaiset kasvilajit... 36 Harjumetsät... 37 Perinneympäristöt... 38 TULOKSET JA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET... 39 Kuusien iän määritys... 39 Parkinmäen harjun ennallistaminen... 40 Pihapiirin hoitotoimenpiteet... 40 Muut toimenpiteet... 42 LÄHTEET... 43 KUVALIITE... 46 3
4
ESIPUHE Skinnarilan niemen kasvillisuusselvityksen tarkoituksena on ollut kartoittaa Skinnarilan Hovin pihapiirin ja Parkinmäen harjun mahdolliset harvinaiset tai uhanalaiset kasvit, sekä arvokkaat elinympäristöt tulevien hoitotoimenpiteiden suunnittelua varten. Palauttamalla Hovin ympäristö 1800- ja 1900-lukujen vaihteen mukaiseksi puistoalueeksi, alueen arvokkuus lisääntyisi entisestään. Vuonna 1966 Lappeenrannan kaupunki luovutti Skinnarilan niemen alueen valtiolle Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun (sittemmin Lappeenrannan teknillinen yliopisto) rakentamista varten. Viime vuosina alueelle on noussut muun muassa Saimaan ammattikorkeakoulun uudet tilat, ja kampusalue on laajentunut kohti Skinnarilan Hovia ja Parkinmäkeä. Osana Lappeenrannan teknillisen yliopiston Green campus -projektia on Skinnarilaan valmistunut vuosien 2011 2012 aikana Tervahaudanpuistoalue, joka toimii päätepisteenä Pallon kaupunginosasta Skinnarilaan kulkevalle rantareitille. Puisto sijoittuu vastapäätä yliopistoa ja rajoittuu Skinnarilan Hovin alueeseen. Green campus -projektin tavoitteina on konkreettisella tavalla tuoda esille vihreitä arvoja ja yliopiston vahvaa energiaosaamista, sekä lisätä kampusalueen viihtyisyyttä, säilyttäen samalla alue mahdollisimman luonnontilaisena ja monimuotoisena. Tervahaudanpuistolla on pyritty lisäämään alueen viihtyisyyttä luomalla siitä monipuolinen vapaa-ajanviettopaikka niin opiskelijoille kuin muillekin lappeenrantalaisille, sekä matkailijoille. Muutama vuosi sitten Lappeenrannan saksalaiseen ystävyyskaupunkiin Schwäbisch Halliin rakennettu puusilta nimettiin Lappeenrannan mukaan. Vastavuoroisesti osa Tervahaudanpuistosta on haluttu nimetä Schwäbish Hall -puistoksi. Puistoalue muodostuu mäenharjanteesta ja sen päällä kohoavasta tuuliturbiinista, sekä turbiiniin yhtyvästä purosta. Myös Skinnarilan Hovin ympäristön ja Parkinmäen alueen liittäminen osaksi Tervahaudanpuistoa on ollut suunnitteilla. Skinnarilan niemen ympäri kulkee tällä hetkellä Lappeenrannan kaupungin ympäristötoimen tekemä luontopolku opasteineen, mutta käytännössä Hovin ympäristö harjuineen on ollut hoitamaton viime vuodet. Vuonna 2005 valmistui Suunnittelutoimisto Molino Oy:n toteuttama maisemasuunnitelma Skinnarilan Hovin ympäristön kehittämiseksi, ja kesän 2012 kasvillisuusselvityksen tarkoituksena on ollut kartoittaa alue kasvilajeineen tulevien toimenpiteiden tarkempaa suunnittelua varten. 18.11.2012 Tiina Kolari 5
SKINNARILAN HOVI Yleiskuvaus Eteläkarjalainen järvenrantahuvila Skinnarilan Hovi sijaitsee Lappeenrannassa Skinnarilan kaupunginosassa. Matkaa kaupungin keskustasta Skinnarilan Hoville tulee maateitse noin 6,5 km. Skinnarilan Hovin päärakennuksen on rakennuttanut perheelleen hopeaseppä Pekka Silventoinen vuosien 1902 1904 välillä. Silventoisen perikunnan omistuksessa Skinnarilan niemen tila säilyi 70 vuotta aina vuoteen 1963 saakka, kunnes tilan osti Lappeen kunta, ja se liitettiin Lappeenrannan kaupunkiin. Vuonna 1967 tila lahjoitettiin valtiolle Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun rakentamista varten. Skinnarilan Hovin ympäristön maa-alueen omistaa Senaatti-kiinteistöt Oy, ja itse päärakennus pihapiireineen on Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n omistuksessa. Lappeenrannan teknillinen yliopisto on vuokrannut Skinnarilan Hovin käyttöönsä. Hovi sijaitsee Saimaan rannalla Parkinmäen harjun kupeessa, ja se toimii ihanteellisena paikkana erilaisille edustus- ja juhlatilaisuuksille. Skinnarilan Hovi kesällä 2012 (Tiina Kolari). 6
Skinnarila vuonna 1971 (Maanmittaushallitus). Skinnarilan niemi vuonna 2011 (THE Kopterikuva Oy). 7
Skinnarilan kylä vuonna 1787 (Kansallisarkisto). 8
Skinnarilan Hovin historiaa Skinnarilan niemen alueen harjumaisemaa ja sen monimuotoista kasvilajistoa on pidetty korkeassa arvossa koko Skinnarilan Hovin yli satavuotisen historian aikana. Luonnonkauniiseen maisemaan ihastui erityisesti Pietarissa työskennellyt hopeaseppä Pekka Silventoinen soutuveneretkellään kesällä 1893. Tuohon aikaan tilaa asui venäläispariskunta Ivan ja Gabriella Maximov, jotka olivat jo tilan kuudensia omistajia kymmenen vuoden sisään, eivätkä hekään tunteneet paikkaa kodikseen. Toisaalta Pekka Silventoinen näki Skinnarilan niemessä paikan, jonne mieluusti vetäytyisi viettämään tulevia eläkepäiviään yhdessä vaimonsa Hannan ja lastensa kanssa. Näin saattoivat alkaa keskustelut tilan myynnistä, ja vuoden 1894 kevääseen mennessä oli päästy sopimukseen myyntihinnasta. Omistajavaihdokseen tarvittiin vielä vahvistus Lappeen käräjätuomarilta, ja lopulta vuoden 1895 marraskuussa Skinnarilan niemen alue pää- ja piharakennuksineen siirtyi virallisesti Pekka Silventoisen omistukseen. Ensimmäisinä vuosina Pietarin koti toimi Silventoisen perheelle vielä varsinaisena ympärivuotisena asuntona, mutta joka kesä perhe saapui Skinnarilaan nauttimaan luonnonrauhasta ja luonnonkauniista maisemista. Heinäkuun 27. päivänä vuonna 1901 tilan silloinen päärakennus tuhoutui rajussa tulipalossa, ja perhe joutui asettumaan palolta säästyneeseen rantarakennukseen, johon kuului vain muutama huone ja keittiö. Viisilapsiselle perheelle tilat kävivät kuitenkin ahtaaksi, joten Pekka päätti rakennuttaa entisen päärakennuksen tilalle uuden entistäkin koreamman huvilan. Ennen uuden päärakennuksen valmistumista ostettiin Lemiltä kestikievarirakennus (Keskihuvila/Kilpisen huvila), joka purettiin ja rakennettiin uudelleen Skinnarilaan perheelle tilapäiseksi asuintilaksi. Samalla siirrettiin myös navetta, aitat, talousrakennus sekä tilanhoitajan asuntona toiminut tupa, joka edelleen sijaitsee Hovin etupihassa. Uuden päärakennuksen eli nykyisen Skinnarilan Hovin tarkasta valmistumisajankohdasta ei ole selvyyttä, mutta sen tiedetään ajoittuvan vuosien 1902 1904 välille. Vuosien saatossa Skinnarilan Hovi alkoi tuntua Silventoisen perheestä yhä enemmän kodilta Pietarin asunnon jäädessä kakkosasunnoksi. Uuden päärakennuksen valmistuttua alettiin Skinnarilassa viettää myös joulut, ja vuonna 1916 perhe luopui lopullisesti Pietarin asunnosta Pekan vetäytyessä viettämään eläkepäiviään. Hän kuitenkin menehtyi vielä saman vuoden aikana. Silventoisen perikunnan omistuksessa tila säilyi vuoteen 1963 saakka, jolloin se myytiin Lappeen kunnalle. 1900-luvun alun maalaistaloille tyypilliseen tapaan Hovin pihapiirissä sijaitsi useita piharakennuksia. Pekka ja Hanna Silventoisen lapsenlapsen Pekka Silventoisen kuvauksen perusteella laaditussa kartassa ovat näkyvissä 1900-luvun alussa Skinnarilan niemellä sijainneet rakennukset, sekä harjanteella risteilleen polkuverkoston kulkusuunnat. Tähän päivään saakka vanhoista rakennuksista on Hovin lisäksi säilynyt vain pihapiirissä sijaitseva tilanhoitajan rakennus. 9
Kartta 1. Skinnarilan Hovin entiset rakennukset. Kartta on laadittu Pekka Silventoisen kuvauksen perusteella (karttapiirros Kimmo Heikkilä). Kartan 1 rakennukset ovat: 1) Talousrakennus, jossa oli navetta, hevostalli, lantala ja heinäsuoja, rakennukseen liittyi myös ajoneuvovaja, viljalaarit, nukkuma-aitta sekä polttopuuvaja, 2) Etuosastaan avoin kalustevaja, 3) Keskihuvila eli Kilpisen huvila, 4) Keskihuvilan halkovaja ja ulkohuussi, 5) Alahuvila, 6) Vanha sauna, jonka yhteydessä pesutupa ja mankeli, 7) Uimakoppi, 8) Iso heinälato, 9) Näköalapaikka, 10) Levähdyspaikka ja 11) Katettu perunakuoppa. Skinnarilan niemen venäläinen kartta vuodelta 1893, jossa Parkinmäelle on piirretty puistokäytävät (Kansallisarkisto). 10
Georg Palmrothin rakentama rantahuvila, joka säilyi ainoana rakennuksena kesän 1901 tulipalolta. Huvila purettiin 1970-luvun alussa (Pekka Silventoinen). Lemiltä tuotu kestikievarirakennus eli Keskihuvila (Lappeenrannan teknillisen yliopisto). Rakennus purettiin vuonna 1978. 11
Alueen kulttuurihistorialliset ja maisemalliset arvot Noin 10 000 vuotta sitten viimeisimmän jääkauden sulamisvaihe muovasi maisemaa synnyttäen erilaisia harju- ja reunamuodostelmia. Jääkerroksen vetäytyessä hitaasti luoteeseen syntyi myös Skinnarilan niemellä Saimaan rannalla sijaitseva Parkinmäen harju. Puistomaisen ilmeensä ja harjanteella risteilevän polkuverkostonsa Parkinmäen harju sai 1870- luvulla tilan silloisen omistajan hovioikeudenneuvos Georg Palmrothin toimesta. Juuri puistomaisuutensa vuoksi harju saikin englanninkielestä juontuvan nimensä Parkki. Polkuverkosto oli mukulakivin reunustettu ja hyvin hoidettu. Myöhemmin Silventoisen perheelle polkuverkoston kunnossapito oli kunnia-asia. Jokainen kesänvietto aloitettiin suursiivouksella, johon kuului osana polkuverkoston siistiminen roskista ja neulasista, sekä kivetysten kunnostaminen. Polut toimivat ikään kuin oikoreitteinä niemen kauneimmille paikoille. Suoraan Hovin pihasta lähtivät polut näköalapaikoille, sekä harjun yli pohjoisrannan uimapaikalle. Pekka ja Hanna Silventoisen esikoislapsen Alman päiväkirjamerkinnöistä käyvät ilmi, kuinka rakas paikka Skinnarila oli koko perheelle. Niemen monimuotoinen luonto harjuineen, ja hiekkarantoineen oli lumonnut etenkin Alman. Maisemassa arvostettiin etenkin sen avaruutta. Harjulta avautui näkymä kaupunkiin, ja Pien-Saimaan ylitse pohjoiseen aina Taipalsaarelle saakka. Uuden päärakennuksen Pekka oli halunnut sijoittaa entistä lähemmäs rantaa, ja mahdollisimman monesta ikkunasta oli oltava esteetön näkymä Saimaalle. Alueen luonto nähtiin arvokkaana jo sellaisenaan, eikä kovinkaan suurille maanmuokkaustoimille nähty tarvetta. Kuistin edustalla kasvoi kauniisti haaroittunut ns. satakielikoivu ja hieman ylempänä rinteessä matala tammi, mutta muilta osin näkymä Hovin kuistilta järvelle pidettiin avoimena puista. Uuden päärakennuksen valmistuttua oli Hanna halunnut istuttaa rakennuksen suojaksi kuusiaidan, sekä kuistin edustalle puolikaaren muotoisen kukkapenkin, jossa kasvoi muun muassa syysastereita. Pihapiiriin istutettiin myös muutama tammi, omenapuita, sekä syreeni- ja ruusupensaita. 1920-luvulla Hovin sisäänkäynnin edustalle istutettiin kaksi lehmusta, ja niiden edustalle syreenejä. Lehmusten väliin sijoitettiin pöytä ja penkit, ja suojaisan lehtimajan alla nautittiin usein lounasta. Päärakennuksen ja lehmusten väliin muodostettiin kaksi kolmionmuotoista nurmialuetta, jolle istutettiin jasmiinipensaita. Alma Kuula (os. Silventoinen) kirjoittaa päiväkirjassaan Skinnarilasta 28.12.1902: Aurinko laskee niin punaisena ja lumi on niin äärettömän puhdasta ja kimaltelee. Olemme aivan hurmaantuneita! Miten nautinkaan, kun saan pistäytyä täällä talvellakin! Saan nähdä taas tutut, rakkaat paikat! Joka puu, joka pensas, joka polku, eläimet ja asuinrakennukset ovat niin rakkaita. 12
Skinnarilan Hovin alue on lisäksi kulttuurihistoriallisesti arvokas. Sotiemme välisenä aikana 1920 30- luvuilla Skinnarilan niemellä vierailivat monet aikansa merkittävimmistä kulttuurivaikuttajista. Silventoisen lasten mukana Skinnarilaan saapui niin säveltäjiä, muusikoita kuin taidemaalareitakin etsimään inspiraatiota seuraaviin teoksiinsa. Helsingin Musiikkiopistossa opiskellut Alma avioitui säveltäjä Toivo Kuulan kanssa vuonna 1915, ja Skinnarilan luonnonmaisema innoitti myös Kuulaa sävellyksissään. Hovissa vierailivat useasti myös muun muassa säveltäjät Sulho Ranta, Heikki Klemetti, Ilmari Krohn ja Yrjö Kilpinen. Myös Silventoisten kolmanneksi vanhin tytär Olga eli Oili oli niittänyt mainetta laulajana. Vaikka Skinnarilan Hovi säilyi suurimmilta sodan aiheuttamilta vahingoilta, ei sen taide-elämä palautunut sotien jälkeen enää ennalleen. Osaltaan tähän oli vaikuttanut Alma Kuulan kuolema vuonna 1941. Sotien jälkeen Hovin isännyys siirtyi Silvennoisten lapsenlapsille, ja perikuntalaisten kesänviettopaikkana tila säilyi vuoteen 1963 saakka. Tilan siirryttyä 1960-luvulla Lappeen kunnalle ja Lappeenrannan kaupungille, ei alueen arvoa vielä ymmärretty ja rakennukset seisoivat tyhjillään. Samalla myös metsänhoito jäi vähemmälle huomiolle. Yksi toisensa jälkeen rakennukset ovat purettu, ja tähän päivään saakka on säästynyt päärakennuksen lisäksi vain alun perin Lemiltä hankittu tilanhoitajan tupa. Tänä päivänä Skinnarilan niemellä kulkee noin 1,5 km mittainen, Lappeenrannan kaupungin ympäristötoimen tekemä luontopolku, mutta vain murto-osa entisaikojen polkuverkostoista ja kivetyksistä on yhä nähtävissä. Alue on yhä virkistyskäytössä, mutta Parkinmäen harjulla puusto on lisääntynyt merkittävästi ja kaunis näköala järvelle on kasvanut umpeen. Skinnarilan Hovi toimii edelleen erilaisten juhlatilaisuuksien, kuten syntymäpäivä- ja valmistujaisjuhlien pitopaikkana. Hovi piha on kuitenkin ollut juhlatilaisuuksissa hyvin vähäisellä käytöllä, sillä entisaikojen kaunis näkymä kuistilta järvelle on umpeutunut, eikä pihapiiriä ole juurikaan hoidettu. 13
Osa Parkinmäen harjun luontopolusta kesällä 2012 (Tiina Kolari). Skinnarilan Hovi pohjoisesta yliopiston suuntaan kuvattuna (THE Kopterikuva Oy). 14
KASVILLISUUDEN KARTOITUSALUE JA -MENETELMÄT Skinnarilan niemen kasvillisuus kartoitettiin useilla maastokäynneillä kesän 2012 aikana. Maastokäyntien tarkat ajankohdat ovat: 10.5, 27.5, 3.6, 18.6, 20.6, 26.6, 29.6, 3.7, 4.7, 10.7, 11.7, 23.7, 24.7, 30.7, 4.8, 11.8, 12.8 ja 24.9. Maastokäyntien suorittamisesta ja raportoinnista on vastannut biologian ylioppilas Tiina Kolari. Viimeisen maastokäynnin (24.9) tarkoituksena oli tehdä havaintoja Skinnarilan Hovin ympäristössä viime vuosisadalla sijainneiden rakennusten ja polkuverkostojen jäänteistä. Kartta 2. Skinnarilan niemen peruskartta (Maamittauslaitos, lupa 364/MML/12). Maastokäynneillä kirjattiin ylös havaitut kasvilajit, sekä yleispiirteitä alueella vallitsevasta kasvillisuudesta. Kasvillisuuden kartoittamisessa toimi apuna myös Skinnarilan niemestä vuosina 2011 2012 otetut ilmakuvat (THE Kopterikuva Oy). Maastossa tehtyjen havaintojen perusteella laaditussa kasvilajilistassa on esitetty sanikkaiset ja siemenkasvit heimoittain. Selvityksessä ei ole kartoitettu rannan vesikasvillisuutta. Lisäksi voikukkia, poimulehtiä, kevätleinikkejä, pajuangervoa, sekä pihassa kasvavaa ruusua ei ole määritelty lajilleen. Ne ovat ryhminä hyvin monimuotoisia ja risteytyvät helposti läheisten lajien kanssa, joten tunnistaminen lajilleen on vaikeaa. Putkilokasvien ryhmittely ja tieteelliset nimet mukailevat Suurta Pohjolan kasviota (Mossberg B., Stenberg L. 2012). 15
Kaikki havaitut sammallajit on eritelty omaksi ryhmäkseen, vaikka tieteellisessä luokittelujärjestelmässä ne kuuluvatkin eri luokkiin ja heimoihin. Skinnarilan hovia ympäröivän kuusiaidan puita kairattiin tarkoituksena määrittää puiden ikä ja arvioida niiden kunto alueen hoitotoimenpiteiden suunnittelua varten. Pihapiirin kuusiaita on alun perin muodostunut 16 puuyksilöstä, joista kaksi on sittemmin kaadettu. Jokaisesta kuusiaidan puusta mitattiin sen ympärysmitta 130 cm:n korkeudelta, ja kairattavat puut valittiin arpomalla. Puiden kairaus toteutettiin 10.5.2012. Lisäksi alueen kasvillisuutta havainnoitiin maanantaina 18.6.2012 Etelä-Karjala-instituutin järjestämän luontokierroksen aikana. Luontokierros oli avoin Lappeenrannan teknillisen yliopiston henkilökunnalle. Kierroksen vetäjinä toimivat filosofian tohtori Kimmo Saarinen ja filosofian maisteri Seppo Vuokko. Kartta 3. Kasvillisuusselvitysalue sekä Punaisen listan, rauhoitettujen ja tyypillisten harjujen kasvilajien esiintymät. Selvitysalueet: A) etelärinne, B) pohjoisrinne, C) itärinne, D) Parkinmäen harjun lakialueet, E) Skinnarilan Hovin pihapiiri, F) tienpientareet ja G) rantavyöhyke. Kasvilajit: 1) kelta-apila, 2) kalliokielo, 3) kangasvuokko, 4) sarjatalvikki, 5) lehtoneidonvaippa, 6) ahokissankäpälä, 7) harjuhäränsilmä ja 8) valkolehdokki (karttapiirros Kimmo Heikkilä). 16
KASVILLISUUS Pohjoisrinne Parkinmäen harjun pohjoisrinne on etelärinteitään varjoisampi, viileämpi ja kosteampi, sekä kasvillisuudeltaan melko vähälajinen. Rinnettä peittää tiheä, lähinnä seinä- ja kerrossammalista muodostuva sammalikko, joka imee hyvin kosteutta itseensä, eikä toimi sopivana kasvualustana kovin monille kasvilajeille. Pohjoisrinne on pitkälle kuusivaltainen, ja harjun lakialueilla valtapuuna on mänty. Lehtipuista yleisimmät ovat pihlaja ja hieskoivu. Ruohovartisista kasveista pohjoisrinteessä ja harjanteella esiintyy yleisinä lillukka (Rubus saxatilis), kielo (Convallaria majalis), oravanmarja (Maianthemum bifolium), kevätlinnunherne (Lathyrus vernus) ja vanamo (Linnaea borealis), sekä metsämaitikka (Melampyrum sylvaticum) ja kangasmaitikka (Melampyrum pratense). Harjanteella esiintyy myös rauhoitettuihin kämmekkäkasveihin kuuluva valkolehdokki (Platathera bifolia). Parkinmäen harjun pohjoisrinne toukokuussa 2012 (Tiina Kolari). 17
Parkinmäen harjanteella puusto on viime vuosikymmeninä lisääntynyt ja kasvillisuus on hoitamattomana päässyt heinittymään, minkä vuoksi 1900-luvun alkupuolella harjanteella vallinnut avoin näkymä Saimaalle on kasvanut umpeen. Pääosa heinäkasvillisuudesta muodostuu 70-140 cm korkeaksi ja tiiviinä mättäinä kasvavasta metsäkastikasta (Calamagrostis arundinacea). Sekä pohjoisrinteessä, että harjanteella on runsaasti myös lahoavaa puuainesta. Lahoava puusto on tärkeä elinympäristö saproksyyleille eli lahopuussa eläville eliölajeille, ja lahopuun määrä ja laatu ovat yksi metsien monimuotoisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Itä- ja etelärinteet Hovin idän puoleisessa, idän ja etelän suuntaan laskeutuvassa rinteessä esiintyy harjumetsien paisterinteille tyypillisiä kasvilajeja, kuten kevätlinnunherne (Lathyrus vernus), harjuhäränsilmä (Hypochoeris maculata), kalliokielo (Polygonatum odoratum), sarjatalvikki (Chimaphila umbellata), ahokissankäpälä (Antennaria dioica) ja kangasvuokko (Pulsatilla vernalis). Kalliokielon, sarjatalvikin ja kangasvuokon esiintymät ovat yksittäisiä. Kyseisten kasvien esiintymät löytyvät rinteen tyveltä, saunarakennusten kohdalta haarautuvan polun läheisyydestä. Samalta alueelta löytyy myös rauhoitettu kämmekkäkasvi lehtoneidonvaippa (Epipactis helleborine). Tyypillisiä harjujen paisterinteiden kasvilajeja ei esiinny etelän suuntaan laskeutuvalla rinteellä Hovin länsipuolella. Vaikka valaistus- ja kosteusoloiltaan etelärinne onkin pohjoisrinnettä valoisampi ja kuivempi, vertailemalla vuosina 1971 ja 2011 otettuja ilmakuvia voidaan huomata puuston lisääntyneen etelärinteessä voimakkaasti. Valtapuuna rinteessä kasvaa mänty, mutta länteen päin mennessä yleistyvät lehtipuista etenkin pihlaja ja hieskoivu. Pohjakerroksen muodostavat pääasiassa seinä- ja kerrossammal. Myös etelän suuntaan laskeutuvat rinteet ovat heinittyneet, ja metsäkastikkaa kasvaa runsaana myös Hovin länsipuolelle jäävällä rinteellä. Yleisiä kenttäkerroksen kasveja rinteessä ovat myös sananjalka, mustikka ja puolukka. Rinteessä voi törmätä esimerkiksi terttuseljaan (Sambucus racemosa) ja jättipalsamiin (Impatiens glandulifera), jotka ovat Suomessa alun perin tulokaslajeja, ja nykyisin niitä tapaa luonnosta puutarhakarkulaisina. Näyttävyydestään huolimatta monessa Euroopan maassa jättipalsami on luokiteltu haitalliseksi sen ollessa hyvin kilpailukykyinen rehevillä kasvupaikoilla ja sen syrjäyttäessä helposti alkuperäisen kasvillisuuden. 18
Pihapiiri ja tienpientareet Skinnarilan Hovin pihapiirissä huomio kiinnittyy iäkkääseen kuusiaitaan. Hovin piha-alue ja pientareet ovat olleet käytännössä hoitamattomia monia vuosia pihanurmen leikkausta lukuun ottamatta. Kuusiaitaa ei ole koskaan leikattu, minkä vuoksi se on päässyt kasvamaan hyvin kookkaaksi. Nykyisellään se varjostaa voimakkaasti Hovin sisäänkäyntiä ja piha-aluetta. Rannan suunnasta Hovia ympäröi laaja heinäkasvillisuus, jonka muodostavat pääasiassa puistonurmikka (Poa chaixii) ja vihviläkasveihin kuuluva valkopiippo (Luzula luzuloides). Molemmat kasvit ovat Suomessa melko harvinaisia, mutta kuitenkin vakiintuneita uustulokkaita, joita tapaa yleisimmin puistoista, sekä huviloiden ja kartanoiden pihoilta. Tiheitä kasvustoja muodostavina puistonurmikka ja valkopiippo antavat pihapiirille puistomaisen ilmeen. Ne ovatkin perinteisiä näennäiseen luonnonmukaisuuteen pyrkivien englantilaisten maisemapuutarhojen kasveja. Arvokkaisiin pihapiirin kasveihin lukeutuu myös metsälehmus (Tilia cordata), jota on pitkään käytetty kaupungeissa kujannepuuna. 1920-luvulla Hovin etupihalle istutetut kaksi metsälehmusta ovat hävinneet, mutta lehmus esiintyy pihapiirissä myös luonnontilaisena. Kuistin edustalle istutettu, kauniisti haaroittunut tammi on kaatunut myrskyssä, sekä ns. satakielikoivu on kaadettu pihasta lahovaurioiden vuoksi. Tilanhoitajan rakennuksen takana kasvavien omenapuiden määrä on myös vähentynyt muutamaan. Pihaan istutetuista ruusu- ja syreenipensaista on säilynyt osa. Ruusua ei ole määritelty tarkasti lajilleen, mutta sen voidaan olettaa kuuluvan viljelylajeihin luonnonvaraisten ruusulajien sijasta. Rinteestä Hovin pohjoisseinustalta löytää valtikkamaisen ukontulikukan (Verbascum thapsus), jonka yksi tyypillisimmistä kasvupaikoista on juuri soraiset, jyrkät rinteet. Kuistin edustalla kasvaa leinikkikasveihin kuuluva lehtoakileija (Aquilegia vulgaris), sekä kohokkikasveihin kuuluvan harjaneilikka (Dianthus barbatus). Sekä lehtoakileijaa, että harjaneilikkaa on jo pitkään käytetty koristekasveina, mutta 1900-luvun alkupuolella kuistin edustalla sijainneet perennapenkit ovat kuitenkin hävinneet. Skinnarilan Hovin pihapiirissä sijainneen navetan alue on lajistollisesti monimuotoinen, vaikka osittain sen on jo vallannut sananjalkakasvusto. Alueella kasvaa monia tyypillisiä ketojen ja niittyjen kasveja kuten mäkitervakko (Viscaria vulgaris), kumina (Carum carvi), aholeinikki (Ranunculus polyanthemos) ja niittynätkelmä (Lathyrus pratensis). Alueella kasvava kelta-apila (Trifolium aureum) lukeutuu silmälläpidettävien kasvien joukkoon, ja pihaan johtavan tienvarressa kasvaa myös silmälläpidettäviin kasveihin kuuluva ahokissankäpälä (Antennaria dioica). Lisäksi tilanhoitajan rakennuksen kulmalla on istutettuja puna- ja mustaherukkapensaita, ja rakennuksen takana kasvavat istutetut omenapuut, sekä komeita haapoja. Teollisessa käytössä haapa ei ole ollut kovinkaan arvostettua puutavaraa, mutta luonnon monimuotoisuuden kannalta haavat toimivat avainlajeina. 19
Haavat ovat erityisen tärkeitä elinympäristöjä erilaisille selkärangattomille, lahottajasienille, sekä pesiville tikoille, joiden pesiä käyttävät hyväkseen myös monet muut piennisäkkäät. Saunarakennusten ja teiden väliin jäävällä ravinteikkaalla alueella, jossa aikoinaan sijaitsi keskihuvila ja Pekka Silventoisen puutarha, kasvillisuus on hoitamattomana päässyt hyvin reheväksi ja epäsiistin näköiseksi. Lajistollisesti hyvin monimuotoisella alueella esiintyy niin kangasmetsien, kosteikkojen, kuin niittyjen kasvillisuutta. Niittykasvillisuutta edustavat muun muassa ahdekaunokki (Centaurea jacea), ruusuruoho (Knautia arvensis), päivänkakkara (Leucanthemum vulgare), ahomansikka (Fragaria vesca), ahomatara (Galium boreale), puna-ailakki (Silene dioica), ja hiirenvirna (Vicia cracca). Tuoreille niityille ominaiseen tapaan myös kookas mesiangervo (Filipendula ulmaria) on tehokkaasti levittäytynyt alueelle. Koristekasveina yleisesti käytetyt terttuselja (Sambucus racemosa), siperianhernepensas (Caragana arborescens), sekä pajuangervo (Spiraea) kasvavat alueella luonnontilaisina. Niittotalouden häviämisen vaikutuksesta harvinaistuneen peurankellon (Campanula glomerata) voi löytää tien varresta. Tien suunnasta saunalle päin mentäessä alue muuttuu nopeasti kosteammaksi, ja saunan takana aidan molemmin esiintyy tyypillisiä soiden ja kosteikkojen kasveja kuten suo-orvokkeja (Viola palustris), rantamataraa (Galium palustre), ja kurjenjalkaa (Comarum palustre), sekä okarahkasammalta (Sphagnum squerrosum). Saunarakennuksen ja tien väliin jäävä reuna-alue toukokuussa 2012 (Tiina Kolari). 20
Yliopiston rantasauna-alueen länsipuoleinen alue heinäkuussa 2012 (Tiina Kolari). 21
Okarahkasammal (Sphagnum squarrosum) (Tiina Kolari). Kallioimarre (Polypodium vulgare) (alla vasemmalla) ja metsäkorte (Equisetum sylvaticum) (alla oikealla). Kuvat Tiina Kolari. 22
KASVILAJISTO Sammalet 1. Metsäkerrossammal Hylocomium splendens 2. Metsäliekosammal Rhytidiadelphus triquetrus 3. Niittyliekosammal Rhytidiadelphus squarrosus 4. Seinäsammal Pleurozium schreberi 5. Kangaskarhunsammal Polytrichum juniperinum 6. Kivikynsisammal Dicranum scoparium 7. Kangaskynsisammal Dicranum polysetum 8. Palmusammal Climacium dendroides 9. Okarahkasammal Sphagnum squarrosum 10. Metsälehväsammal Plagiomnium cuspidatum 11. Keuhkosammal Marchantia polymorpha Putkilokasvit heimoittain KORTEKASVIT Equisetaceae 1. Metsäkorte Equisetum sylvaticum 2. Peltokorte Equisetum arvense KALLIOIMARREKASVIT Polupodiaceae 3. Kallioimarre Polypodium vulgare SANANJALKAKASVIT Dennstaediaceae 4. Sananjalka Pteridium aquilinum KIVIYRTTIKASVIT Woodsiaceae 5. Metsäimarre Gymnocarpium dryopteris 6. Soreahiirenporras Athyrium filix-femina ALVEJUURIKASVIT Dryopteridaceae 7. Metsäalvejuuri Dryopteris carthusiana MÄNTYKASVIT Pinaceae 8. Mänty Pinus sysvestris 9. Kuusi Picea abies 23
Tammi (Querqus robur) (Tiina Kolari). Alla vasemmalla harjaneilikka (Dianthus barbatus) ja oikealla aholeinikki (Ranunculus polyanthemos). Kuvat Tiina Kolari. 24
SYPRESSIKASVIT Cupressaceae 10. Kataja Juniperus communis PAJUKASVIT Salicaceae 11. Kiiltopaju Salix phylicifolia 12. Raita Salix caprea 13. Virpapaju Salix aurita 14. Haapa Populus tremula KOIVUKASVIT Betulaceae 15. Hieskoivu Betula pubescens 16. Rauduskoivu Betula pendula 17. Harmaaleppä Alnus incana 18. Tervaleppä Alnus glutinosa PYÖKKIKASVIT Fagaceae 19. Tammi Querqus robur NOKKOSKASVIT Urticaceae 20. Nokkonen Urtica dioica TATARKASVIT Polygonaceae 21. Pihatatar Polygonum aviculare 22. Nurmitatar Bistorta vivipara 23. Ahosuolaheinä Rumex acetosella 24. Niittysuolaheinä Rumex acetosa 25. Tarharaparperi Rheum rhapontium KOHOKKIKASVIT Caryophyllaceae 26. Nurmikohokki Silene vulgaris 27. Heinätähtimö Stellaria graminea 28. Metsätähtimö Stellaria longifolia 29. Pihatähtimö Stellaria media 30. Mäkitervakko Viscaria vulgaris 31. Puna-ailakki Silene dioica 32. Harjaneilikka Dianthus barbatus LEINIKKIKASVIT Ranunculaceae 33. Niittyleinikki Ranunculus acris 34. Aholeinikki Ranunculus polyanthemos 25
Vasemmalla kelta-apila (Trifolium aureum) ja oikealla pajuangervo (Spiraea) (Tiina Kolari). Alla vasemmalla lehtoakileija (Aquilegia vulgaris) ja oikealla kurjenjalka (Comarum palustre). Kuvat Tiina Kolari. 26
35. Kevätleinikit Ranunculus auricomus -ryhmä 36. Rönsyleinikki Ranunculus repens 37. Kangasvuokko Pulsatilla vernalis 38. Lehtoakileija Aquilegia vulgaris EMÄKKIKASVIT Fumariaceae 39. Peltoemäkki Fumaria officinalis RISTIKUKKAISKASVIT Brassicaceae 40. Kevättaskuruoho Thlaspi caerulescens 41. Ruotsinpitkäpalko Arabidopsis suecica HERUKKAKASVIT Grossulariacea 42. Punaherukka Ribes rubrum 43. Mustaherukka Ribes nigrum RUUSUKASVIT Rosaceae 44. Vadelma Rubus idaeus 45. Ojakellukka Geum rivale 46. Lillukka Rubus saxatilis 47. Ahomansikka Fragaria vesca 48. Pihlaja Sorbus aucuparia 49. Rätvänä Potentilla erecta 50. Hopeahanhikki Potentilla argentea 51. Peltohanhikki Potentilla norvegica 52. Kurjenjalka Comarum palustre 53. Poimulehdet Alchemilla 54. Tarhaomenapuu Malus domestica 55. Ruusu Rosa 56. Tuomi Prunus padus 57. Mesiangervo Filipendula ulmaria 58. Pajuangervo Spiraea HERNEKASVIT Fabaceae 59. Valkoapila Trifolium repens 60. Puna-apila Trifolium pratense 61. Metsäapila Trifolium medium 62. Alsikeapila Trifolium hybridum 63. Kelta-apila Trifolium aureum 64. Hiirenvirna Vicia cracca 65. Aitovirna Vicia sepium 66. Metsänätkelmä Lathyrus sylvestris 67. Niittynätkelmä Lathyrus pratensis 27
Kevätlinnunherne (Lathyrus vernus) vasemmalla ja siperianhernepensas (Caragana arborescens) (Tiina Kolari). Alla jättipalsami (Impatiens glandulifera) ja sarjatalvikki (Chimaphila umbellata). Kuvat Tiina Kolari. 28
68. Kevätlinnunherne Lathyrus vernus 69. Siperianhernepensas Caragana arborescens KÄENKAALIKASVIT Oxalidaceae 70. Käenkaali Oxalis acetosella VAAHTERAKASVIT Aceraceae 71. Metsävaahtera Acer platanoides PALSAMIKASVIT Balsaminaceae 72. Jättipalsami Impatiens glandulifera LEHMUSKASVIT Tiliaceae 73. Metsälehmus Tilia cordata KUISMAKASVIT Clusiaceae 74. Särmäkuisma Hypericum maculatum ORVOKKIKASVIT Violaceae 75. Metsäorvokki Viola riviniana 76. Aho-orvokki Viola canina 77. Suo-orvokki Viola palustris HORSMAKASVIT Onagraceae 78. Maitohorsma Epilobium angustifolium 79. Lehtohorsma Epilobium montanum 80. Amerikanhorsma Epilobium adenocaulon SARJAKUKKAISKASVIT Apiaceae 81. Vuohenputki Aegopodium podagraria 82. Koiranputki Anthriscus sylvestris 83. Ahopukinjuuri Pimpinella saxifraga 84. Kumina Carum carvi 85. Ukonputki Heracleum sphondylium TALVIKKIKASVIT Pyrolaceae 86. Nuokkutalvikki Orthilia secunda 87. Pikkutalvikki Pyrola minor 88. Sarjatalvikki Chimaphila umbellata 29
Ukontulikukan (Verbascum thapsus) maaruusuke (vasemmalla) ja kukkimisvaihe (Tiina Kolari). Alla ranta-alpi (Lysimachia vulgaris) ja niittyhumala (Prunella vulgaris). Kuvat Tiina Kolari. 30
89. Mäntykukka Monotropa hypopitys KANERVAKASVIT Ericaceae 90. Kanerva Calluna vulgaris 91. Mustikka Vaccinium myrtillus 92. Puolukka Vaccinium vitis-idaea 93. Sianpuolukka Arctostaphylos uva-ursi ESIKKOKASVIT Primulaceae 94. Metsätähti Trientalis europaea 95. Ranta-alpi Lysimachia vulgaris 96. Terttualpi Lysimachia thyrsiflora ÖLJYPUUKASVIT Oleaceae 97. Pihasyreeni Syringa vulgaris MATARAKASVIT Rubiaceae 98. Paimenmatara Galium album 99. Luhtamatara Galium uliginosum 100. Rantamatara Galium palustre 101. Ahomatara Galium boreale LEMMIKKIKASVIT Boraginaceae 102. Peltolemmikki Myosotis arvensis 103. Puistolemmikki Myosotis sylvatica HUULIKUKKAISKASVIT Lamiaceae 104. Niittyhumala Prunella vulgaris 105. Maahumala Glechoma hederacea 106. Rantaminttu Mentha arvensis 107. Karheapillike Galeopsis tetrahit NAAMAKUKKAISKASVIT Scrophulariaceae 108. Metsämaitikka Melampyrum sylvaticum 109. Kangasmaitikka Melampyrum pratense 110. Nurmitädyke Veronica chamaedrys 111. Rohtotädyke Veronica officinalis 112. Orvontädyke Veronica serpyllifolia 113. Keltakannusruoho Linaria vulgaris 114. Ukontulikukka Verbascum thapsus 31
Vanamo (Linnaea borealis). Kuva Tiina Kolari. Alla peurankello (Campanula glomerata) ja ahdekaunokki (Centaurea jacea). Kuvat Tiina Kolari. 32
RATAMOKASVIT Plantaginaceae 115. Piharatamo Plantago major KUUSAMAKASVIT Caprifoliaceae 116. Terttuselja Sambucus racemosa 117. Vanamo Linnaea borealis PURTOJUURIKASVIT Dipsacaceae 118. Ruusuruoho Knautia arvensis KELLOKASVIT Campanulaceae 119. Kissankello Campanula rotundifolia 120. Harakankello Campanula patula 121. Kurjenkello Campanula persicifolia 122. Peurankello Campanula glomerata ASTERIKASVIT Asteraceae 123. Ahojäkkärä Gnaphalium sylvaticum 124. Savijäkkärä Gnaphalium uliginosum 125. Siankärsämö Achillea millefolium 126. Ojakärsämö Achillea ptarmica 127. Päivänkakkara Leucanthemum vulgare 128. Pujo Artemisia vulgaris 129. Leskenlehti Tussilago farfara 130. Kaunokainen Bellis perennis 131. Ahdekaunokki Centaurea jacea 132. Pelto-ohdake Cirsium arvense 133. Piikkiohdake Cirsium vulgare 134. Kultapiisku Solidago virgaurea 135. Kissankäpälä Antennaria dioica 136. Harjuhäränsilmä Hypochoeris maculata 137. Voikukat Taraxacum 138. Huopakeltano Pilosella officinarum 139. Salokeltanot sektio Hieracium 140. Sarjakeltano Hieracium umbellatum 141. Syysmaitiainen Leontodon autumnalis SUDENMARJAKASVIT Trilliaceae 142. Sudenmarja Paris quadrifolia 33
Kalliokielo (Polygonatum odoratum). Kuva Tiina Kolari. Ruusuruoho (Knautia arvensis). Kuva Tiina Kolari. 34
KIELOKASVIT Convallariaceae 143. Kielo Convallaria majalis 144. Kalliokielo Polygonatum odoratum 145. Oravanmarja Maianthemum bifolium KÄMMEKKÄKASVIT Orchidaceae 146. Valkolehdokki Platanthera bifolia 147. Lehtoneidonvaippa Epipactis helleborine VIHVILÄKASVIT Juncaceae 148. Kevätpiippo Luzula pilosa 149. Valkopiippo Luzula luzuloides SARAKASVIT Cyperaceae 150. Jänönsara Carex ovalis 151. Sormisara Carex digitata 152. Kalvassara Carex pallescens 153. Harmaasara Carex canescens HEINÄKASVIT Poaceae 154. Nurmitähkiö Phleum pratense 155. Nurmipuntarpää Alopecurus pratensis 156. Koiranheinä Dactylis glomerata 157. Juolavehnä Elytrigia repens 158. Metsäkastikka Calamagrostis arundinacea 159. Hietakastikka Calamagrostis epigejos 160. Metsälauha Deschampsia flexuosa 162. Nurmilauha Deschampsia cespitosa 163. Nurmirölli Agrostis capillaris 164. Kylänurmikka Poa annua 165. Niittynurmikka Poa pratensis 166. Puistonurmikka Poa chaixii 167. Nuokkuhelmikkä Melica nutans 35
UHANALAISET LAJIT JA ARVOKKAAT ELINYMPÄRISTÖT Uhanalaiset kasvilajit Suomen uhanalaiset lajit ovat määritelty Ympäristöministeriön ja Suomen ympäristökeskuksen julkaisussa Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010. Julkaisussa esitellään Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) alueellisen uhanalaisuudenarvioinnin kriteerit, sekä tulokset Suomen lajien osalta. Vuoden 2000 uhanalaisuusarvioinnissa nimettiin myös Suomen kansainväliset vastuulajit. Useimmat niistä lajeista eivät ole uhanalaisia, eikä niillä ole Suomen lain turvaamaa asemaa, mutta ne ovat Suomessa tai Pohjois-Euroopassa kotoperäisiä, ja Suomella ajatellaan olevan niiden suojelussa kansainvälinen vastuu. Kaiken kaikkiaan globaalissa IUCN -luokituksessa on käytössä yhdeksän luokkaa. Näiden lisäksi alueellisessa luokittelussa käytetään luokkia arviointiin soveltumattomat (NA) ja arvioimatta jätetyt (NE). Uhanalaiset lajit muodostuvat kolmesta luokasta: äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU). Suomen punaisen listan muodostavat hävinneiksi (RE), uhanalaisiksi (CR, EN, VU), silmälläpidettäviksi (NT) ja puutteellisesti tunnetuiksi (DD) arvioidut lajit. Punaisen listan lajeilla ei ole automaattisesti Suomen lainsäädännön turvaamaa asemaa, vaan eliölajeja voidaan säätää suojeltaviksi erikseen luonnonsuojelulakien mukaan. Uhanalaiseksi voidaan säätää luonnonsuojelulain 46 asetuksella sellaisia luonnonvaraisia eliölajeja, joiden luontainen säilyminen Suomessa on vaarantunut. Lisäksi luonnonsuojelulain 47 mukaan voidaan säätää uhanalainen laji erityisesti suojeltavaksi, mikäli sen häviämisuhka on ilmeinen. Luonnonsuojelulain 42 asetuksen mukaan kasvilaji voidaan myös rauhoittaa, jolloin sen kerääminen, poimiminen, irtileikkaaminen, juurineen ottaminen tai hävittäminen on kielletty. Maastokäyntien yhteydessä Skinnarilan niemellä löydettiin kaikkiaan 178 kasvilajia, joista sammallajeja oli 11 ja putkilokasveja 167. Uhanalaisista kasvilajeista havaittiin vaarantuneen (VU) kangasvuokon (Pulsatilla vernalis) esiintymä harjulle etelän suunnasta nousevan polun läheisyydessä. Suunnittelutoimisto Molinon tekemän maisemasuunnitelman mukaan vuonna 2005 Skinnarilassa havaittiin 13 kangasvuokkoa. Kesällä 2012 selvitysalueella havaittiin enää yhden kangasvuokon kukkinut verso. Kangasvuokko on Suomessa reliktilaji eli sen sopeutuminen jääkautta seuranneeseen aroilmastoon selittää sen nykyistä levinneisyyttä. Suomessa kangasvuokko kasvaa Salpausselän alueella ja muutamissa muissa harjumaisemissa. Lisäksi silmälläpidettävien luokan lajeista havaittiin ahokissankäpälän (Antennaria dioica), sarjatalvikin (Chimaphila umbellata) sekä kelta-apilan (Trifolium aureum) kukkivia versoja. Järvi-Suomen alueella sarjatalvikki on määritelty alueellisesti uhanalaiseksi. 36
Selvitysalueella havaitut kangasvuokko (Pulsatilla vernalis), valkolehdokki (Platanthera bifolia) ja lehtoneidonvaippa (Epipactis helleborine) kuuluvat Suomen luonnonsuojelulain 42 asetuksen mukaan kokonaan rauhoitettuihin putkilokasveihin. Rauhoitettuja kasveja on alueella ennen esiintynyt laajoina alueina, mutta kartoituksessa havaittiin vain yksittäisiä esiintymiä. Kansainvälisiä vastuulajeja ei selvitysalueella havaittu. Harjumetsät Suomen harjumetsät ovat muodostuneet viimeisimmän jääkauden loppuvaiheessa sulamisvesien muokatessa maakerroksia harjuiksi, reunamuodostumiksi ja deltoiksi. Harjumetsiin luetaan kuuluviksi paiste- ja varjorinteet, sekä niiden väliin jäävät lakialueet. Harjumetsiä leimaavat niille ominaiset valo-, lämpö- ja maaperäominaisuudet, sekä omalaatuinen lajisto. Tyypillistä luonnontilaisille harjumetsille ovat puuston aukkoisuus ja kivennäismaapaljastumat. Erityisen merkittäviä monimuotoisuuden kannalta ovat etenkin harjujen etelän ja länteen suuntaan avautuvat avoimet ja paahteiset rinteet. Luonnon monimuotoisuuden on havaittu merkittävästi heikentyneen Suomen harjumetsissä, mikä näkyy harjuille tyypillisen eliöstön taantumisena, puuston lisääntymisenä ja kivennäismaa-aukkojen umpeenkasvuna. Muun muassa tehokkaan metsäpalojen torjunnan ja rehevöittävän ilman typpilaskeuman vuoksi sammaleisuus, heinäkasvillisuus ja varjoisuus ovat lisääntyneet myös Parkinmäen harjun alueella. Parkinmäen selvitysalue on ollut vuosikymmeniä hoitamaton, minkä vuoksi harju on heinittynyt ja puusto lisääntynyt. Valaistusolojen muuttuessa harjumetsille tyypillisten kasvilajien esiintymät ovat taantuneet. Harjuille ja etenkin niiden valorinteille tyypillisiä kasveja ovat kangasajuruoho (Thymus serpyllum), kangasvuokko (Pulsatilla vernalis), ahokissankäpälä (Antennaria dioica), harjuhäränsilmä (Hypochoeris maculata) ja kalliokielo (Polygonatum odoratum), sekä rehevimmissä harjumetsissä kevätlinnunherne (Lathyrus vernus), kielo (Convallaria majalis), ahomansikka (Fragaria vesca) ja nuokkuhelmikkä (Melica nutans). Näistä lajeista Parkinmäen selvitysalueella havaittiin kaikkien esiintymiä kangasajuruohoa lukuun ottamatta. Esiintymät ovat kuitenkin osan kasveista kohdalla yksittäisiä. Laajojen kasvustojen puuttuessa kasvien levittäytyminen on vaikeaa. Alueen heinittyminen ja lisääntyvä varjostus vaikeuttavat etenkin kangasvuokon lisääntymistä. Harjumetsiä edustava Parkinmäki kuuluu EU:n luonnonsuojeludirektiivin mukaisiin arvokkaisiin elinympäristöihin, ja ovat yksi Suomen kansainvälisistä vastuuluontotyypeistä. Suomen luonnonsuojelulain 29 mukaisia suojeltavia luontotyyppejä selvityksessä ei havaittu, eikä selvitysalue lukeudu Natura 2000 -verkoston suojelualueisiin. 37
Perinneympäristöt Perinneympäristöt ovat nimensä mukaisesti perinteisen maankäytön, kuten karjatalouden ja maanviljelyn muovaamia maisematyyppejä. Maankäyttö on muokannut samalla alueiden eliölajistoa ympäröivistä alueista poikkeaviksi. Perinneympäristöt voidaan jakaa rakennettuihin ympäristöihin, sekä niitto- ja laidunkäytön seurauksena syntyneisiin ympäristötyyppeihin eli perinnebiotooppeihin. Erilaiset niityt muodostavat perinneympäristöjen ytimen, mutta niihin lukeutuu myös muita kulttuurivaikutteisia ympäristöjä, kuten pihamaat, puistot, puutarhat ja tienpientareet. Maatalouden modernisoitumisen ja niittykulttuurin häviämisen vuoksi erilaisten perinneympäristöjen määrä on romahtanut, ja luontotyyppinä erilaiset perinnebiotoopit ovat pääosin äärimmäisen uhanalaisia (CR). Alueiden häviämisen myötä myös niille tyypillinen lajisto on taantunut. Suomen uhanalaisista lajeista suurin osaa elää metsissä tai erilaisissa perinneympäristöissä. Uhanalaisten lajien lisäksi monen ennen hyvin tunnetun ja tavallisen niittyjen kasvilajien, mukaan lukien päivänkakkaran (Leucanthemum vulgare) ja ahomansikan (Fragaria vesca), esiintymät ovat taantuneet. Jotta perinnebiotoopit säilyisivät lajistollisesti monimuotoisina, vaativat ne jatkuvaa käyttöä. Modernisoitumisen myötä monin paikoin avoimet niityt ovat sulkeutuneet niittojen puutteessa. Avointen alueiden sulkeutuminen on yksi merkittävimmistä uhanalaisuuden syistä ja uhkatekijöistä. Myös Silventoiset harjoittivat Skinnarilassa perinteistä viljelymaataloutta, ja lähipelloilla tilan eteläpuolella viljeltiin muun muassa perunaa, ruista ja kauraa. Hovin pihapiirissä sijaitsi lisäksi Pekan omenapuutarha. Tähän päivään mennessä pellot ovat kuitenkin jääneet uusien rakennusten ja parkkipaikkojen alle, ja myös omenapuista on jäljellä enää vain kaksi kappaletta. Skinnarilan Hovin heinänkorjuuta 1930-luvulla (Pentti Siltanen). 38
TULOKSET JA TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Kuusien iän määritys Etelä- ja länsiseinustoilla Hovia ympäröivän kuusiaidan iän, ja puiden kunnon määrittämiseksi otettiin kairausnäytteet kolmesta arvonnalla valitusta aidan puuyksilöstä. Kaikissa kolmessa kairausnäytteessä havaittiin lahovaurioita, eikä kuusien tarkkaa iänmääritystä voitu tehdä vuosirenkaita laskemalla. Alma Kuulan (os. Silventoinen) muistelmateoksesta käy kuitenkin ilmi, että kuuset ovat istutettu vuonna 1904. Kesäkuun 10. päivä vuonna 1904 Alma kirjoittaa päiväkirjassaan:...äiti on istuttanut kahdelle puolelle kuusia sekä sireenejä järvelle viettävälle rinteelle, kauniita taimia sekä verandan eteen pihakoivun (Kuula A. Virta venhettä vie, Päiväkirja vuosilta 1901 1919). Kuusista mitattiin myös ympärysmitat, ja mediaaniarvoksi saatiin 1,22 m vaihteluvälillä 1,01-1,83 m. Jos arvioidaan puun kasvuksi 2 mm/vuosi ja oletuksena puun kasvuaika kairauskorkeudelle 15 vuotta, saadaan em. mediaaniarvolla laskennalliseksi puuniäksi 112 vuotta. Kuusien kaatamista suositeltiin jo vuoden 2005 Suunnittelutoimisto Molinon toteuttamassa Skinnarilan Hovin ympäristön maisemasuunnitelmassa, ja ehdotusta tukevat kesän 2012 kairausnäytteissä havaitut lahovauriot. Lahovaurioiden vuoksi on mahdollista, että jokin kuusista kaatuisi Hovin päälle. Vuoden 2005 maisemasuunnitelman mukaisesti kaadettavan kuusiaidan tilalle voitaisiin istuttaa esimerkiksi lehtipensasaita kunnioittaen Hanna Silventoisen alkuperäistä ajatusta Hovia suojaavasta aidasta. Pensasaidalla saataisiin piha-alue selkeästi rajatuksi. Kuusesta otettu kairausnäyte, jossa näkyvissä lahovaurioita (Tiina Kolari). 39
Parkinmäen harjun ennallistaminen Harjun tarkempia hoitotoimenpiteitä suunniteltaessa on lähtökohdaksi otettava alueen voimakas kulttuurihistoria, sekä maisema- ja virkistysarvot. Alueen palauttaminen 1800-luvun lopun mukaiseksi puistoalueeksi vaatii polkuverkosto siivoamista ja kunnostamista. Avaamalla näkymää ja palauttamalla näköalapaikkojen levähdyspaikat paikoilleen lisättäisiin alueen viihtyisyyttä ja arvoa virkistyskäytössä. Jotta Parkinmäki säilyisi suotuisana elinympäristönä harjukasvillisuudelle, vaatii alue hoitoa. Hoitotoimenpiteiden tarkoituksena olisi palauttaa harjumetsille luonteenomainen paahteisuus, sillä etenkin harjujen paisterinteiden kasvillisuus vaatii valoa ja lämpöä. Tyypillisesti harjuille omaleimaista kasvillisuutta tavataan etelän ja länteen suuntaan aukeavilla paisterinteillä. Parkinmäellä tyypillisiä harjukasveja tavattiin idän ja etelän suuntaan laskeutuvalla rinteellä, joskin näiden esiintymät olivat pääasiassa yksittäisiä. Harjumetsiä voidaan ennallistaa paljastamalla kivennäismaata, sekä vähentämällä varjostavaa puustoa ja luomalla pienaukkoja, esimerkiksi polttamalla metsää luonnonkuloja jäljitellen. Monet tyypilliset harjukasvit hyötyvät myös hakkuutähteiden polttamisesta paikan päällä. Luontaisina kuivat harjumetsät palaisivat useasti, mutta ihminen on metsänhoitotoimilla ja etenkin tehokkaalla palontorjunnalla estänyt luontaiset metsäpalot. Tämän seurauksena harjumetsät umpeutuvat, ja paahteisuutta vaativat kasvit taantuvat. Umpeenkasvun myötä tyypilliset harjukasvit ovat vaarassa kadota kokonaan. Näkymä harjun laelta pohjoiseen voidaan palauttaa poistamalla kuusia ylärinteestä. Harjumetsät ovat tyypillisesti mäntyvaltaisia, ja myös etelän ja idän suuntiin avautuvilla rinteillä puustoa voidaan avata ja paahteisuutta lisätä poistamalla kuuset, sekä osa taimikosta. Harjun hoitotoimenpiteitä suunniteltaessa on otettava huomioon uhanalaisen kangasvuokon ja silmälläpidettävien luokkaan kuuluvien ahokissankäpälän ja sarjatalvikin, sekä luonnonsuojelulain asetuksella rauhoitettujen lehtoneidonvaipan ja valkolehdokin sijainnit. Osana harjumetsien hoitotoimenpiteisiin lukeutuu myös luontoon kuulumattomien lajien hävittäminen. Hovin länsipuolella etelän suuntaan avautuvassa rinteessä kasvavat terttuselja ja jättipalsami ovat alun perin puutarhojen koristekasveja, ja etenkin jättipalsami syrjäyttää helposti alkuperäisen kasvillisuuden. Pihapiirin hoitotoimenpiteet Pihapiirin tarkempia hoitotoimenpiteitä suunniteltaessa tulisi huomioida alueen alkuperäinen rakenne ja kasvilajisto, sekä sen voimakas kulttuurihistoria. Pihapiirin hoitotoimenpiteillä voidaan vaikuttaa alueen viihtyisyyteen, ja tuoda esille sen maisemallisia ja kulttuurihistoriallisia arvoja. 40
Näkymä Hovin kuistilta järven suuntaan voidaan avata etenkin kuusia ja taimikkoa poistamalla. Harjukasveista varsinkin kangasvuokko hyötyy valon lisääntymisestä. Pihaa kunnostettaessa ja harvennuksia tehdessä tulee muistaa säästää puistonurmikan ja valkopiipon kasvustot, jotka antavat pihapiirille sen puistomaisen ilmeen. Maiseman ennallistamiseksi voidaan istuttaa uusi tammi myrskyssä kaatuneen tilalle, kuitenkin järvinäköalan ulkopuolelle. Istuttamalla alkuperäisten lehmusten tilalle uudet yksilöt, luodaan myös sisäänkäynnille selkeä ja kaunis rajaus. Jasmiini-, ruusuja syreenipensaat olivat myös osa pihan alkuperäisiä kukkaistutuksia. Erilaiset pihamaat, puistot ja puutarhat ovat tärkeitä elinympäristöjä monille uhanalaisille ja punaisen listan lajeille. Skinnarilan Hovin pihan hoitotoimenpiteitä suunniteltaessa on huomioitava silmälläpidettäväksi määritellyn kelta-apilan esiintymä. Pihapiirin arvokkaita kasveja ovat myös luonnontilaisina kasvavat metsälehmus ja siperianhernepensas, joita on säästettävä. Hovin molemmilla puolilla kasvavan sananjalkakasvuston hävittäminen olisi tärkeää monimuotoisuuden kannalta. Valkopiippoa (Luzula luzuloides) Skinnarilan Hovin pihapiirissä kesällä 2012 (Tiina Kolari). Maatalouden modernisoitumisen myötä erilaiset niittykasvit ovat joutuneet ahtaalle. Hovin saunan ja teiden väliin jäävä reuna-alue on käyttämättömänä kasvanut umpeen, ja kookkaat heinät vievät tilaa 41
niittykasvillisuudelta. Alueella ei havaittu uhanalaisia kasvilajeja, mutta toisaalta pienetkin perinnemaisema-alueet ovat paikallisesti tärkeitä. Kyseisellä alueella havaittiin huomionarvoisia niittyjen kasvilajeja, jotka houkuttelevat paikalle myös runsaasti eläinlajeja, etenkin perhosia, pistiäisiä ja kovakuoriaisia. Aloittamalla hoitotoimenpiteet reuna-alue tarjoaisi sopivan elinympäristön taantuvalle perinnekasvillisuudelle, sekä perinneympäristöille ominaiselle hyönteislajistolle. Ojien, tienpientareiden ja pihamaiden hoitoon niittykasvillisuuden turvapaikkana, sekä niittojen ajankohtaan on kiinnitettävä kuitenkin erityistä huomiota. Koska alue on ollut pitkään käyttämättömänä, se todennäköisesti vaatii raivausta ennen säännöllisten hoitotoimenpiteiden aloittamista. Aloittamalla niitot voidaan lisätä alueen avoimuutta, ja turvata sen monimuotoisuus. Niittyjen hoidossa olennaista ovat säännölliset, vuosittaiset niitot. Niitot olisi suoritettava vasta niittylajien siementen kypsyttyä. Niittyjäte on korjattava pois alueelta, sillä niittykasvit hyötyvät ravinteiden, etenkin typen ja fosforin, niukkuudesta. Ravinteiden lisääntyessä heinät ja kookkaat ruohot tukehduttavat helposti matalammat niittykasvit, minkä vuoksi niittyjen hoidossa lannoitus on kielletty. Muut toimenpiteet Skinnarilan niemen luontopolun opasteet kaipaavat päivitystä. Tämän hetkiset opasteet ovat likaisia ja kärsineet kosteushaittoja. Uusissa opasteissa voitaisiin hyödyntää uutta tekniikkaa esimerkiksi datamatriisikoodeja (QR-koodi) käyttämällä. Opasteiden koodit aukaisisivat lisäinformaatiota ja kuvamateriaalia alueen kasvillisuudesta. Sieltä täältä löytyy myös metsään kuulumatonta roskaa, mitkä olisi hyvä kerätä pois. Skinnarilan Hovin pihapiirissä aikoinaan sijainnut kaivo on turvallisuussyistä täytetty, mutta vanha kaivon käsipumppu löytyi maastosta kasvillisuuskartoituksen yhteydessä kesällä 2012. Palauttamalla vanha kaivopumppu paikoilleen tuotaisiin samalla takaisin osa 1900-luvun alkupuolella Hovin pihapiirissä vallinneesta näkymästä. Sonja Tamper Skinnarilan Hovin kaivolla vuonna 1986 (Tuomo Tamper) ja maastosta kesällä 2012 löydetty pumppu (Pertti Kolari). 42
LÄHTEET KIRJALLISUUS Kohvakka M. Skinnarilan Hovi. Lappeenrannan kirjapaino Oy, Lappeenranta, 2007. Kuula A. Virta venhettä vie, Päiväkirja vuosilta 1901 1919. WSOY, Porvoo, 1968. Mossberg B. & Stenberg L. Suuri Pohjolan kasvio. Suomentanut Vuokko S. & Väre H. Tammi, Hung Hing, Kiina, 2012. Ryttäri T., Kalliovirta M. & Lampinen R. (toim.). Suomen uhanalaiset kasvit. Tammi, Helsinki, 2012. Rassi P., Hyvärinen E., Juslén A. & Mannerkoski I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. Edita Prima Oy, Helsinki, 2010. Nikkilä J. Muistelmia tulevaisuudesta. Lappeenrannan teknillisen yliopiston suunnittelu ja rakentaminen. Tammerprint, Tampere, 2011. Kurtto A. & Helynranta L. Otavan värikasvio. Otava, Keuruu, 2010. Piirainen M., Piirainen P. & Vainio H. Kotimaan luonnonkasvit. WSOY, Porvoo, 2004. Laine L.J. Suomen luonto-opas. WSOY, Porvoo, 2010. Vuokko S. & Peiponen J. Kasvit Suomen luonnossa. Otava, Keuruu, 2010. Hautamäki R. Portti puutarhaan, Historiallisten puutarhojen inventointiopas. Edita Oy, Helsinki, 2000. VERKKOLÄHTEET Koko maassa rauhoitetut kasvit http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=16849#a1 (Luettu 24.10.2012) Luontodirektiivin luontotyyppi (liite 1): Harjumetsät http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=119935&lan=fi (Luettu 24.10.2012) Harjumetsien paahderinteet nykytila ja hoito http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=107891&lan=fi (Luettu 24.10.2012)
Ympäristöministeriö, Suomen ympäristökeskus, Suomen kuntaliitto: Kuntien arvokkaat luontotyypit http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=125891&lan=fi (Luettu 24.10.2012) Perinnemaisemat ja perinnebiotoobit http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/kasvikulttuuri/artikkelit/18_perinnemaisemat.htm (Luettu 31.10.2012) Omenapuun alla piirteitä maalaistalon pihakulttuurista http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/kasvikulttuuri/artikkelit/16_omenapuu.htm (Luettu 11.11.2012) Kartanoiden puistot ja puutarhat http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/kasvikulttuuri/artikkelit/07_kartanot.htm (Luettu 13.11.2012) Elämäntapa luo kasvimaailmaa http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/kasvikulttuuri/artikkelit/02_elamantapa.htm (Luettu 13.11.2012) Luontoportti, kasvit http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kasvit/ (Luettu 31.10.2012) Kansainväliset vastuulajit http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=9841&lan=fi (Luettu 29.10.2012) Suomen kansainväliset vastuuluontotyypit http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=22726&lan=fi (Luettu 1.11.2012) Luontotyyppien suojelu http://www.mtk.fi/ymparisto/luonnonsuojelu/fi_fi/luontotyyppien_suojelu/ (Luettu 1.11.2012) Harjumetsien ja teiden ennallistaminen http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/hankkeet/lifeluontohankkeet/metsalife/harjumetsatjatiet/sivut /MetsaLifenharjumetsatjatiet.aspx (Luettu 13.11.2012) Green campus eletään kuin opetetaan http://www.lut.fi/fi/greencampus/esittely/sivut/default.aspx (Luettu 14.11.2012) Tervahaudanpuisto viihtyisyyden puolesta http://www.lut.fi/fi/greencampus/esittely/sivut/tervahaudanpuisto.aspx (Luettu 14.11.2012) SANOMALEHDET Tiusanen Heli. Tervahdaudanpuistoon nousee tuuliturbiini ehkä jo elokuussa. Etelä-Saimaa, 29.5.2011 Leena Eerola. Skinnarilan Hovin puisto kuntoon. Etelä-Saimaa, 26.8.2007. 44
Wiipuri, 31.7.1901 JULKAISEMATTOMAT AINEISTOT Suunnittelutoimiston Molino Oy. Skinnarilan Hovin luonnonkauneus ja puutarhat. Moniste, 2005. TIEDONANNOT Jaakko Nikkilä 30.10.2012 Kimmo Saarinen 18.6.2012, 29.10.2012 ja 30.10.2012 Leena Eerola 19.10.2011, 26.10.2011 ja 15.9.2012 Pekka Silventoinen 7.9.2012, 29.11.2012 Sirpa Kinnunen ja Tarja Juvonen 11.3.2012 KUVAT Anna-Liisa Pirhonen Kansallisarkisto Kimmo Heikkilä Lappeenrannan teknillinen yliopisto Maanmittauslaitos Pekka Silventoinen Pentti Siltanen Pertti Kolari THE Kopterikuva Oy Tiina Kolari Tuomo Tamper 45
KUVALIITE Yllä Skinnarilan Hovi ja sitä ympäröivä kuusiaita talvella 2011 (THE Kopterikuva Oy). Alla Skinnarilan Hovin piha vuonna 2011 (THE Kopterikuva Oy). 46
Skinnarilan Hovia ympäröivä kuusiaita (Tiina Kolari). 47
Skinnarilan Hovin takapiha. Kuistin vasemmalla kulmalla on nähtävissä yksi säilyneistä syreeneistä, ja oikealla ruusupensas. (Tiina Kolari). Alla Lemiltä hankittu tilanhoitajan tupa (Tiina Kolari). 48
1900-luvun alkupuolella Parkinmäen harjulta avautui näkymä Ruohosaareen. Sittemmin näkymät harjulta Saimaalle ovat umpeutuneet. (THE Kopterikuva Oy). Alla Skinnarilan niemen harjumetsä vuonna 2011 (THE Kopterikuva Oy). 49
Nääkymä Skinnarilan Hovin kuistin edustalta kohti Saimaata (Tiina Kolari). Alla näkymä kuistin edustalta rinteeseen kohti pohjoista. Kuvassa oikealla 1900-luvun alkupuolelta säilynyt ruusupensas (Tiina Kolari). 50
Luonnonsuojelulain 42 asetuksen nojalla rauhoitettu valkolehdokki (Platanthera bifolia) (Tiina Kolari). 51
Luonnonsuojelulain 42 asetuksen nojalla rauhoitettu lehtoneidonvaippa (Epipactis helleborine) (Tiina Kolari). 52
Kangasvuokko (Pulsatilla vernalis) (Anna-Liisa Pirhonen). Kuva ei selvitysalueelta. 53