Onnistunut navettarakennusinvestointi -rakennuttajan ja kilpailuttajan näkökulma

Samankaltaiset tiedostot
NAVETTARASTIT Kommentteja tuotantorakennusinvestointien suunnittelusta. Esa Heikkinen ProAgria Kainuu

MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT. Hankkeeseen ryhtyvät

Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen

Sujuvan toteutuksen perusta on hyvä suunnittelu case esimerkki toteutusvaihtoehdoista

Kuinka kaupunki rakennuttaa turvallisesti

Liiketoimintasuunnitelma ja siihen liittyvä maksuvalmius- ja kannattavuuslaskelma. Juhani Torkko ProAgria Etelä-Pohjanmaa

RAKENTAJAILTA. Kajaanin kaupunki Rakennusvalvonta, Hannu Leskinen Rakentajailta 1

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI OHJEITA RAKENTAJILLE 1(3) Rakennusvalvonta 2009

Taloyhtiö 2014 tapahtumassa

Rakennusvalvontaviranomainen

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA ESPOON KAUPUNKI Liite 3

JUUAN POIKOLAN KOULUN JÄÄKIEKKOKAUKALON KATTAMINEN

Maatilarakentamisen turvallisuus

PUNKALAITUMEN KUNTA TEKNINEN TOIMI VARTIOLAN KENTÄN VALAISTUS

Toimivuutta ja turvaa katolle. Katse kattoon. REM-Taloyhtiötapahtuma 2016 Helsinki Jari Suuronen

Hallitusammattilaisen toiminta ja onnistunut korjaushanke

TURVALLISUUSASIAKIRJA. Mattilankatu

Rakennuttajan pätevöityskoulutus RAP 24 Talonrakentajille & infrarakentajille

URAKKAMUOTOKOULUTUS. Torstaina Kylpylähotelli Kunnonpaikka

RAKENNUTTAMINEN PIMA-HANKKEISSA

Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M

Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti

Korjausrakentamisen uudet määräykset - rakennuttajakonsultin näkökulma

Esittäjän esittely. Tämä ei ole opetusmateriaali, vaan Jussin näkemys lyhyellä kokemuksella ilman kyseisten urakkamuotojen koulutusta

MRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA ENEMMÄN KUIN SOPIMUS

Rakentajan info. Mannisenmäki -alueen erityispiirteitä. RAKENNUSVALVONTA Kaisa Hirvaskoski-Leinonen, lupa-arkkitehti

Antti Myyryläinen Timbal Palvelut Oy

Rakennushankkeen osapuolet: vastuut ja velvoitteet

Työmaakohtainen perehdyttäminen rakennustyömaalla

1 TURVALLISUUSSELVITYKSEN TAUSTA TURVALLISUUSSELVITYKSEN LAADINTA TURVALLISUUSSELVITYKSEN SISÄLTÖ... 5

MOISION AYRSHIRE UUDEN PIHATON RAKENTAMINEN KESÄ 2015

Pöytyän kunta KESKUSKEITTIÖ TYÖTURVALLISUUSASIAKIRJA

Tarjous. Turun kaupunki, Kaupunkiympäristötoimiala/ Kaupunkiympäristön rakennuttaminen Vastaava rakennuttaja Mika Pitkänen

URAKKASOPIMUKSET Rakennusurakan yleiset sopimusehdot YSE 1998

KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA

Virtain yhtenäiskoulu. Rakennuttajakonsultin hankinta Tarjouspyynnön esittely Raimo Pirhonen Tekninen johtaja (Virrat)

lähes nollaenergiapientalon rakennuttamisen mallintaminen nzeb-hankemalli energiatehokkaan pientalon rakennuttamisen malli nzeb Hankeosaaminen

Yhteiset kokoukset ja toimitukset

Viemäreiden sisäpuolinen korjaus

Kestäväksi Rakennettu Suomi Yhtenäiset käytännöt

Kuivaketju 10. Kuinka minimoin kosteusriskit jo rakennusvaiheessa

MRL 153 :n mukainen rakennushankkeeseen ryhtyvän ilmoitus loppukatselmusta varten ja tarkastusasiakirjan yhteenveto

Rakentajailta Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Uudet tehtäväluettelot ja KSE13 -koulutus

TURVALLISUUSASIAKIRJA

1 Urakkasopimus YSE 1998 RT Tämä sopimuslomake perustuu Rakennusurakan yleisiin sopimusehtoihin YSE 1998.

YSE:n käyttö PKSSK:ssa

Taloyhtiön vastuu rakennuttajana

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?

RIL RR-tekniikkaryhmän iltapäiväseminaari Ennen rakennushankkeella oli selkeä tilaajaosapuoli. Kehittäjä=omistaja= käyttäjä

Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (6) Dnro 4248/070/2014

Sanoista tekoihin turvallisuutta yhteiselle työpaikalle

Tarja Ahovainio Kaukajärviosuuskunta

Pientalotyömaan vastuuhenkilöt. Tapani Hoppu

Suunnittelu tarvitsee erilaisia asiantuntijoita

RAJAKYLÄN KOULUI, 1-vaihe, PERUSKORJAUS AV-HANKINTAAN LIITTYVIÄ MUITA VAATIMUKSIA

LAPPAJÄRVEN KUNNAN RAKENNUSVALVONTA

KUIVAKETJU 10 MITEN NOSTETAAN SUUNNITTELUN ARVOSTUSTA? Risto Jyrkkä

RAKENNUSTUOTTEIDEN KELPOISUUS

s u u n n i t t e l i j a

Tampereen kaupunki, rakennusvalvontavirasto rakennustarkastusinsinööri Jyrki Ottman

JULKISIVUKORJAUKSEN SUUNNITTELU TURHAA VAI TURVAA?

Tervetuloa!

Investointipalvelu ProAgrian valtakunnallinen palvelu alkaen

Turvallisuusasiakirja. (VNa 205/2009)

Peruskorjaushankkeen käyttöönotto ja takuu Talotekniikan käyttöönoton haasteet Jyrki Vilmunen

YHTEINEN KUNNALLISTEKNINEN TYÖMAA SOPIMUSMALLIN PÄIVITYS

Aiheita. Mihin kvv-työnjohtajaa työmaalla tarvitaan? Kvv-työnjohtaja Asennusten valvonta / jätevesijärjestelmät

Rakennushankkeen oikeudelliset roolit

HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN ROOLI KORJAUSHANKKEESSA Timo Määttä, hallituksen puheenjohtaja

UUDET TAVAT RAKENNUTTAA

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä

Energiatehokkuusvaatimusten kiristämisen vaikutus rakennusterveyteen. Rakennusneuvos Teppo Lehtinen Ympäristöministeriö Eduskunta

Sisällysluettelo. Esipuhe 3

Rakennuttajan vastuu ja päätöksenteko

Käyttöönotto ja dokumentointi hankkeessa

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund

Sisäilmaongelmien ratkaisemisen haasteet Hankemallin vaikutus ongelmien ratkaisussa. Harri Korkalainen Sitowise Oy

Sopimusten merkityksestä

Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä: Ark -ja Rak-suunnittelu. Ari Hyvärinen Oulu

ONNISTUNEEN KORJAUSHANKKEEN AVAINASIAT. Kiinteistöpostin Juhlaseminaari 20 vuotta Finlandiatalo Mikko Tarri

SUUNNITTELIJAN, RAKENNUTTAJAN JA PÄÄTOTEUTTAJAN VELVOLLISUUDET. Lainsäädäntö

Rakentajailta Lupapäätös Rakennusvalvonta Juha Vulkko

Taloyhtiön korjaustarpeisiin 2000-luvun ratkaisut

1. Neuvontakäynti / Talkooneuvonta taloyhtiöille, 335 (sis alv 24 %, 270 alv 0 %)

URAKKAOHJELMA. Riihipuisto

ARKVISIO OY PÄÄSUUNNITTELUTYÖN TILAAJANOHJE 1

RAK-C Tietoyhdennetty rakentaminen Rakentamisen suunnitteluprosessi talotekniikan näkökulmasta. Jouko Pakanen, ENG/Rakennustekniikan laitos

JÄPPILÄN SEUDUN VESIOSUUSKUNTA VESIHUOLLON TIEDOTUSTILAISUUS Tilaisuuden avaus Vesihuollon yleiset periaatteet Osuuskunnan yleiset

Antti Myyryläinen Timbal Palvelut Oy

LUONNOS. Ylöjärven kaupunki / Yhdyskuntatekniikka Räikäntie 3 / PL Ylöjärvi

Oma koti ja sen suunnittelijat

PIENTALOHANKKEEN ARKKITEHTI- JA PÄÄSUUNNITTELU

nzeb Hankeosaaminen - Tausta ja tavoitteet

AS OY ROVANIEMEN TUOHITIE 4 Tuohitie Rovaniemi

Granlund Manager - Scudo Pro Hankkeiden kustannusohjauksen kokonaisratkaisu

LVI-PROJEKTIN LÄPIVIENTI TIMO SVAHN 08/05/2015

RT VASTAANOTTOTARKASTUKSEN PÖYTÄKIRJA. syyskuu 2000 korvaa RT 80209

LAUKAAN KUNTA LEPPÄVEDEN PÄIVÄKOTI 1(7)

Transkriptio:

Onnistunut navettarakennusinvestointi -rakennuttajan ja kilpailuttajan näkökulma ProAgria Etelä-Pohjanmaa Pääsuunnittelija, Rakennuttamispäällikkö Timo Korpela

ProAgria Etelä-Pohjanmaa Suomen monipuolisin maatalouden ja muiden maaseutuun liittyvien elinkeinojen kehittäjä ja palveluntarjoaja. Palvelumme: kasvi- ja kotieläintuotannon palvelut talous- tili- ja yrityspalvelut rakennus-, salaoja- ja mittauspalvelut maisema-, ruoka- ja kotitalouspalvelut Palvelumme ovat käytännönläheisiä. Vahvuutemme on laaja-alainen osaajajoukko.

Onnistunut navettarakennusinvestointi Antaa tilat ja puitteet jossa Voi harjoittaa maidontuotantoa kannattavasti Rakennus on turvallinen Rakenteet tai laitteet eivät aiheuta vaaraa terveydelle Tilat ovat viihtyisät Suunnittelussa ja rakentamisessa on otettu huomioon ympäristö ja kestävä kehitys Otettu huomioon tilan ja työntekijöiden moottoripolttoaineet Huomioitu laajennusvarat Aikataulu ja budjetti on pitänyt! Riskit ovat hallinnassa!

Raha ohjaa suunnittelua? Rahoittaja ohjaa suunnittelun laatua ja hintaa ylhäältä alaspäin Onnistuneessa investoinnissa on ohjausta tapahtunut myös alhaalta ylöspäin EU - MMM Mavi - ELY Pankit, vakuutuslaitokset Maatila Rakennuttajakonsultti Tilan tuotannon, talouden ja rakentamisen suunnitteluun osallistuvat ammattilaiset Kauppa ja teollisuus

Lähtökohta onnistuneeseen rakennus investointiin Talous kunnossa ja tuotantoon hyvä osaaminen Syy lähteä investoimaan on selkeä ja siitä ollaan yhtä mieltä. Miksi investoin? Työn helpottaminen, tehostaminen ja rationalisointi Hyvä työympäristö, paremmat tuotanto-olosuhteet Parempi kannattavuus Energian säästö ja/tai tuottaminen Riskit kartoitettu ja tiedostettu. Kannattaako riskin otto? Rehun saanti turvattu laajentuvalle yksikölle. Eläinten hankinta ja kasvatus suunniteltu Myytävälle tuotteelle on markkinat ja hyvä markkinahinta

Kun investoidaan niin kehitetään toimintaa Suunnittelussa on mukana kaikki tilan töihin osallistuvat Erilaisiin toiminnallisiin ratkaisuihin on tutustuttu hyvissä ajoin, että on ollut niitä aikaa sulatella. On mietitty kokonaan uusia toimintatapoja Rehuntuotanto, -varastointi, -jako Lypsyjärjestelmät Lantajärjestelmät Ryhmittelyt, osastoinnit Lypsy, umpi, tunnutus, kiimaiset, poikiminen Vasikan juotto, hiehokasvatus, siemennys Sairaat, hoitokarsinat, eläinten käsittely

Aikaa suunnittelulle ja kilpailuttamiselle Toiveet kirjattu ylös ja niille tehty tilasuunnitelma tai alustava luonnos Investoinnin budjettiraamit on laskettu Toiminnallisuus ja ideat on testautettu asiantuntijoilla Olemassa oleva rakennuskanta hyödynnetään mahdollisimman kustannustehokkaasti Etsitään hyvä rakentamispaikka (maaperä kantavaa ja siirrot rakennusten välillä ovat lyhyet) (sijainti mahdollistaa laajentamisen) Toiminnallisten ja teknisten ratkaisujen vaikutukset työmenekkiin, eläinten hyvinvointiin ja käyttökustannuksiin on mietitty Kustannusarvio on teetetty alan ammattilaisella On laitettu asiat tärkeysjärjestykseen Maltetaan luopua tuottamattomista neliöistä ja laitteista (Otetaan kuitenkin huomioon työmotivaatioon vaikuttavat investoinnit)

Ammattilaisten käyttö Tilaaja arvostaa ammattilaisten osaamista ja hyödyntää sitä Hankkeeseen valitut ammattilaiset arvostavat tilaajan toiveita, tuntevat maatalousrakentamisen toiminnalliset vaatimukset sekä lainsäätäjien ja rahoittajien vaatimukset Hankkeeseen valitut ammattilaiset arvostavat toisten ammattilaisten osaamista ja toimivat osana kokonaisuutta parhaaseen lopputulokseen pääsemiseksi Jokainen myötävaikuttaa osaltaan siihen, että kaikki osapuolet saavat työhönsä tarvitsemat lähtötiedot Ammattilaiset antavat panoksensa käyttöön omalla erikoisosaamisalueellaan

Rakennussuunnittelu ja pääsuunnittelu Hankkeessa on ammattitaitoinen pääsuunnittelija joka valvoo suunnittelun laatua On tehty tarvittava määrä vaihtoehtoisia ehdotus ja luonnossuunnitelmia ja niille kustannusarvioita Tuotannon asiantuntijat ja taloussuunnittelijat päivittävät laskelmia ja ohjaavat osaltaan suunnittelua toiminnallisesti ja taloudellisesti järkeväksi. Rakennussuunnitelmat ja kustannusarvio tehdään asiakkaan tilauksen ja hankesuunnittelun mukaisesti ympäristölupaa, rakennuslupaa, rahoituksen hakua ja kilpailuttamista varten Tilaaja teettää myös tarvittavat rakenne-, sähkö- ja LVI suunnitelmat kilpailuttamista varten Suunnitelmat tukevat aitoa kilpailuttamista

Edut kun kilpailuttaminen, aikataulutus ja tarjousten vertailu tehty ammattilaisen toimesta Urakkamuoto ja urakkarajat ovat selkeät Rakentamisen aikataulu on laadittu tiukaksi mutta realistiseksi urakka-asiakirjat asianmukaiset, mahdollista saada takuutyötä kohteelle valittu pätevä työturvallisuuskoordinaattori joka huolehtii rakennuttajan työturvallisuusvelvoitteiden hoidosta työturvallisuusriskit hallinnassa Päätetty urakkatarjousten arviointiperusteet. Kirjaus tarjouspyyntöön/urakkaohjelmaan Valittu sopivat tavarantoimittaja- ja urakoitsijaehdokkaat ja tiedusteltu tarjoushalukkuus Lähetetty samanaikaisesti tarjouspyyntöasiakirjat urakoitsijoille Mahdollista saada vertailukelpoiset tarjoukset ja verrata niitä tavoitebudjettiin Ammattilainen vertailee ja tekee ehdotuksen valittavista tavarantoimittajista ja urakoitsijoista tilaajalle Tilaajalla edellytykset hinnallisesti, aikataulullisesti ja laadullisesti riskittömämpään rakentamiseen

Urakka- ja hankintaneuvottelut, sopimusten valmistelu Käydään tarvittavat hankinta- ja urakkaneuvottelut Varmistetaan, että suunnittelu- ja rakentamisaikataulut ovat realistiset Varmistetaan rakentamisen muut edellytykset kuten luvat, rahoitus, aikataulu Tarkistetaan tarjouksiin perustuva kustannusarvio ja aikataulu - > Tässä vaiheessa rakennuksen lopullinen hinta ja rakentamisaikataulu on tiedossa (hinta- ja aikatauluriski hallinnassa) Tehdään urakoitsijavalintaesitykset Tilaajan tehtyä rakentamispäätöksen ja valittuaan urakoitsijat Ilmoitetaan urakoitsijavalinnoista urakkakilpailuun osallistuneille Valmistellaan ja hyväksytetään urakkasopimukset ja järjestetään allekirjoitustilaisuus Nimetään yhteiselle rakennustyömaalle päätoteuttaja Huolehditaan, että määritellyt vakuudet annetaan

Työmaakokoukset ja turvallisuuskoordinaattorin tehtävät Järjestetään tilaajan ja urakoitsijan välinen käynnistämiskokous Perehdytetään rakennushankkeeseen ryhtyvään sopimussuhteessa olevat urakoitsijat kohteeseen Päivitetään ja pidetään ajan tasalla rakennuttajan turvallisuusasiakirja, turvallisuussäännöt ja menettelyohjeet Valvotaan, että päätoteuttaja huolehtii lainsäädännön mukaisista työturvallisuusvelvoitteistaan ja tekee tarvittavat työturvallisuussuunnitelmat Hyväksytään urakoitsijoiden esittämät alihankkijat, laite- ja tuotevalinnat Huolehditaan, että päätoteuttaja hyväksyttää viranomaisella tarvittavat vastuulliset työnjohtajat Kutsutaan koolle aloituskokous ja osallistutaan henkilökohtaisesti tai edustajan välityksellä aloituskokoukseen Järjestetään seurantakokoukset Varmistetaan osapuolten yhteistoiminta!

Rakentamisen aikaiset muutokset Teetetään tarvittavat lisä- ja muutostyösuunnitelmat Pyydetään lisä- ja muutostyötarjoukset Käsitellään lisä- ja muutostyötarjoukset Valmistellaan muutosten edellyttämät päätökset ja selvitykset aikatauluun sovittaen Tiedotetaan suunnittelijoita ja urakoitsijoita muutoksista ja päätöksistä

Vastaava mestari ja/tai valvoja Valvotaan hankkeen laadun toteutuminen viranomaismääräysten ja urakkasopimuksen mukaisesti laaturiski hallinnassa Huolehditaan suunnitelmien ja muiden tietojen toimittamisesta työmaalle Huolehditaan, että jokaisella työntekijällä on työmaalla liikkuessaan näkyvillä henkilön yksilöivä kuvallinen tunniste Valvotaan työmaan kulkulupajärjestelmän toimivuutta Valvotaan rakentamisen aikaisia muutoksia Valvotaan, että päätoteuttaja yhteen sovittaa urakoitsijoiden työt Valvotaan lupaehtojen täyttämistä Varmistetaan, että työmaalla pidetään rakennustyön tarkastusasiakirjaa Osallistutaan rakennushankkeelle määrättyihin katselmuksiin Tarvittaessa myös hankkeen taloudellinen seuranta (laskujen tarkistus) ja raportointi Tarvittaessa työsuoritusten tuntikirjaukset, urakkojen määrämittaukset Tarvittaessa palkkalaskennasta huolehtiminen ja kirjanpito, tilipalvelut laatu- ja hintariski, sanktioriski, veroseuraamisriski hallinnassa

Vastaanotto Tarkastetaan, että laitteet ja komponentit on hyväksytty ja asennustapatarkastukset suoritettu Tarkistetaan rakenteet ja pinnat, tarvittaessa tarkistusmittauksin. Virhe- ja puuteluettelot Huolehditaan, että rakentamisen tekniset vaatimukset täyttyvät Tarkastetaan käyttö- ja huolto-ohjeet sekä huoltokirjan valmius Tarkastetaan tarkastusasiakirjan merkinnät Varmistetaan viranomaiskatselmusten suorittaminen Huolehditaan, että päätoteuttaja pyytää loppukatselmuksen toimittamista riittävän ajoissa ennen rakennuksen aiottua käyttöönottoa. Sovitaan vastaanottotarkastusten pitämisestä Tarkastetaan urakoitsijoiden luovutusasiakirjat Tarkastetaan suunnittelualojen loppupiirustukset Varmistetaan ylläpito- ja käyttöhenkilökunnan koulutus Tarvittaessa taloudellinen loppuselvitys Takuut ja vastuut selvät. Laitteet toimii ja niitä osataan käyttää

Kiitos kaikille kuulijoille ja yhteistyökumppaneille, jotka ovat olleet mukana kanssani kokemassa onnistumisia navettojen rakennuttamisessa!