TYÖVOIMAN TARVE JA OSAAMIS- VAATIMUKSET SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA SEKÄ HIUSALALLA

TYÖVOIMAN TARVE JA OSAAMIS- VAATIMUKSET SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA SEKÄ HIUSALALLA selvitys kahden koulutuksen järjestäjän alueella Raportit ja selvitykset 2011:16

Opetushallitus Raportit ja selvitykset 2011:16 ISBN 978-952-13-4813-6 (pdf) ISSN-L 1798-8918 ISSN 1798-8926 (verkkojulkaisu) Taitto: PSWFolders Oy/Timo Päivärinta www.oph.fi/julkaisut

SISÄLTÖ Tiivistelmä... 4 Esipuhe... 6 1 Johdanto... 7 2 Työllisyystilanne ja koulutus sosiaali- ja terveysalalla sekä hiusalalla 8 2.1 Väestö- ja palvelurakenteen muutokset... 8 2.2 Lähihoitajien ja parturi-kampaajien ammatillinen peruskoulutus... 15 2.3 Koulutuksen ennakointi... 18 3 Selvityksen toteuttaminen... 21 3.1 Selvityksen tarkoitus ja tavoite... 21 3.2 Tiedonkeruu... 21 3.2.1 Tiedonkeruu Sastamalan koulutuskuntayhtymässä... 21 3.2.2 Sastamalan koulutuskuntayhtymän asiantuntijatapaamiset... 23 3.2.3 Tiedonkeruu Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymässä... 24 3.3 Aineiston analyysi... 29 3.3.1 Analyysi Sastamalan koulutuskuntayhtymässä... 29 3.3.2 Sosiaali- ja terveysalan osaamis- ja rekrytointitarpeet Oulun Eteläisen alueella... 42 4 Tulosten tarkastelu... 59 4.1 Lähihoitajien saatavuus ja osaaminen lähitulevaisuudessa... 59 4.2 Miten herättää sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden kiinnostus vanhustyötä kohtaan?... 62 4.3 Parturi-kampaajan työn ja osaamisen kehitys... 67 5 Johtopäätökset ja kehittämisehdotukset... 71 5.1 Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen ja työelämän kehittämiskohteet. 71 5.2 Hiusalan koulutuksen ja työelämän kehittämiskohteet... 73 Lähteet... 75 LIITE 1 Kalajokilaakson työvaliokunnassa mukana olevat organisaatiot ja edustajat... 77 3

Tiivistelmä Tämän työn tavoitteena oli tarkastella sosiaali- ja terveysalan sekä hiusalan työtilannetta. Tehtävänä oli selvittää työvoimapulan syitä ja työntekijöiden valtakunnallista saatavuutta. Hankkeen käynnisti Opetushallitus syksyllä 2009. Hanketyön toteuttivat Sastamalan koulutuskuntayhtymä sekä Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä. Sosiaali- ja terveysalan ja hiusalan edustajien mielenkiintoa alaansa kohtaan sekä työvoiman saatavuutta ja työelämän osaamisvaatimuksia selvitettiin kyselytutkimuksilla, haastatteluilla ja keskusteluilla. Ne kohdistuivat alan kouluttajiin, opiskelijoihin, työntekijöihin ja yrittäjiin, kunnan viranhaltijoihin sekä kolmannen sektorin edustajiin. Tulosten mukaan lähihoitajien työtilanne on hyvä, heistä on jopa pulaa työmarkkinoilla. Heitä tarvitaan nyt, ja tulevaisuudessa tarve on yhä suurempi vanhusten määrän kasvaessa ja sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyden lisääntyessä. Nimenomaan vanhustyöhön tarvitaan ammattitaitoista työvoimaa. Vanhustyö ei kuitenkaan innosta opiskelijoita muun muassa siksi, että alaa ei arvosteta. Arvostuksen kasvattamisen lisäksi vanhustyön työvoimatarpeen täyttämiseksi pitää työpaikkojen ja työntekijöiden kohdata sekä alueellisesti että laadullisesti. Lisäksi ammatillisen peruskoulutuksen ja työelämän välistä yhteistyötä tulisi lisätä. Alalta lähteneet ja työelämän ulkopuolelle jääneet tulisi ohjata takaisin lähihoitajan työhön. Huomion kiinnittäminen työn johtamiseen saattaa tehdä sosiaali- ja terveysalan vetovoimaisemmaksi, sillä hyvässä johtajuudessa kiinnitetään huomiota työssä jaksamiseen ja viihtymiseen sekä työn arvostukseen. Tulosten mukaan hiusalalla on selkeä työvoimapula Oulun Eteläisen alueella, kun taas Pirkanmaalla ongelmana on nimenomaan osaavan työvoiman puute. Selvityksen mukaan tulevaisuudessa kaikkien sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien ja erityisesti lähihoitajien keskeistä osaamista on työn perusosaamisen ohella toimialariippumattomien taitojen hallinta: vuorovaikutus, viestintä ja kommunikointiin liittyvät taidot, asiakaslähtöisyys, yhteistyötaidot, laatuajattelu, atk-osaaminen, itsensä johtamistaito ja kyky itsenäiseen työhön. Lähihoitajien osaamistarpeita ovat myös kuntouttava työote sekä kyky itsenäiseen työhön esimerkiksi vanhusten kodeissa. Näihin osaamistarpeisiin on jo kiinnitetty huomiota, sillä vuonna 2010 uudistetut sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet vastaavat jo monilta osin näihin osaamisvaatimuksiin. Hiusalan työntekijöiltä odotetaan ammatin perustaitojen hallintaa. Lisäksi tulevaisuudessa korostuvat asiakaspalvelutaidot, työskentelymotivaatio ja sitoutumiskyky. Suuri osa hiusalan yrittäjien esittämistä kehittämisehdotuksista on jo otettu 4

huomioon vuonna 2009 uudistetussa hiusalan perustutkinnon perusteessa, joten alan koulutuksen kehitys etenee oikeaan suuntaan. Asiasanat: sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, hiusalan perustutkinto, lähihoitaja, parturikampaaja, osaamistarpeet, työvoiman saatavuus, työvoimapula 5

Esipuhe Hanke työvoimapulasta kärsivien alojen tilanteen selvittämiseksi sosiaali- ja terveysalalla sekä hiusalalla käynnistettiin Opetushallituksen rahoituspäätöksellä 18.9.2009 nro 316/422/2009. Hankkeen toteuttivat Sastamalan koulutuskuntayhtymä sekä Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä. Ne perehtyivät alueillaan erityisesti lähihoitajien ja parturi-kampaajien työtilanteeseen ja selvittivät näiden ammattialojen työvoimapulan syitä ja työntekijöiden valtakunnallista saatavuutta. Aineistoa selvitykseen kerättiin kyselyillä sekä asiantuntijakeskusteluilla. Koulutuksen järjestäjistä ja työelämän edustajista koostuva ohjausryhmä sekä Opetushallituksen asiantuntijat ovat ohjanneet selvitystyötä. Työn tuloksia käsiteltiin seminaarissa 9.2.2011 Sastamalassa. Raportti selvitystyöstä luovutettiin Opetushallitukselle helmikuun lopussa 2011. Selvitystyön tekijät kiittävät kaikkia kyselyihin vastanneita sekä asiantuntijakeskusteluihin osallistuneita. Selvityksen ovat laatineet Kirsi Nikali-Rauva Tarja Lylynperä Helena Särkänlahti Elina Pouru-Rajala Kirsi Jämsä Ulla Mäntykangas Hannu Simi Katariina Pitkänen Sastamalan koulutuskuntayhtymä Sastamalan koulutuskuntayhtymä Työterveyslaitos Sastamalan koulutuskuntayhtymä Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Sastamalan koulutuskuntayhtymä 6

1 Johdanto Tämän selvitystyön tavoitteena on selvittää sosiaali- ja terveysalan sekä hiusalan työvoiman valtakunnallista saatavuutta ja työvoimapulan syitä sekä arvioida alan työvoiman valtakunnallinen kehitys lähitulevaisuudessa. Sosiaali- ja terveysalan työvoiman valtakunnallista saatavuutta selvitetään lähihoitajan ammatin näkökulmasta. Tarkastelun kohteena on erityisesti vanhustyö, koska ikäihmisten määrä kasvaa ja suurin työvoimatarve on tulevaisuudessa kyseisellä sektorilla. Hiusala on otettu mukaan selvitykseen, koska alalla on ollut erityisesti pääkaupunkiseudulla työvoimapulaa selvityksen toimeksiantovaiheessa. Tässä hankkeessa selvitetään hiusalan työllisyystilannetta Pirkanmaan alueella, mahdollisen työvoimapulan syitä sekä koulutuksen ja työelämän vastaavuuksia. Työssä tarkastellaan myös työvoiman saatavuudessa esiintyviä ongelmia. Tavoitteena on lisäksi selvittää hiusalan tämän päivän työelämässä vallitsevia ammattitaitovaatimuksia ja hyödyntää saatuja tietoja koulutuksen kehittämisessä. Hiusalaa tarkastellaan selvityksessä erityisesti parturi-kampaajien työn näkökulmasta. Sastamalan koulutuskuntayhtymä selvitti lähihoitajaopiskelijoiden kiinnostusta vanhustyöhön, halua opiskella alaa ja työskennellä vanhustyössä. Selvitys toteutettiin kyselytutkimuksella, joka kohdistui alan opettajiin ja opiskelijoihin. Hiusalan kysely puolestaan kohdistui Pirkanmaan alan yrittäjiin. Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymän tavoitteena oli selvittää työelämän osaamiskartoitushaastattelujen avulla, mitä osaamista sosiaali- ja terveysalalla ja erityisesti lähihoitajan työssä sekä hiusalalla parturi-kampaajien työssä nyt ja tulevaisuudessa tarvitaan. Oulun Eteläisen alueella tehty selvitys kohdistui sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden ja yritysten lähiesimiehiin sekä hiusalan yrittäjiin. Kummankin koulutuksen järjestäjän toteuttamassa selvitystyössä hyödynnettiin lisäksi paikallisia asiantuntijaryhmiä. 7

2 Työllisyystilanne ja koulutus sosiaali- ja terveysalalla sekä hiusalalla 2.1 Väestö- ja palvelurakenteen muutokset Väestörakenteen muutokset Suomalainen väestö vanhenee nopeaa tahtia. Väestön ikääntyminen on merkittävimpiä Suomen taloudellisen kehityksen haasteita. Työelämään tulevat ikäluokat ovat jo vuodesta 2005 asti olleet pienempiä kuin poistuvat ikäluokat. Ennusteiden mukaan Suomen väkimäärä saavuttaa huippunsa 2020-luvulla ja kääntyy sitten laskuun. Samaan aikaan työikäisten (15 64-vuotiaat) määrä alkaa supistua. Vanhushuoltosuhde saattaa muuttua niin, että 65 vuotta täyttäneiden määrä suhteessa työikäisiin jopa kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä. Yli 65-vuotiaiden osuuden arvioidaan kasvavan nykyisestä 16 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ja pysyvän lähes samana seuraavat kymmenen vuotta. Yli 85-vuotiaiden osuuden väestöstä ennustetaan kasvavan vuoden 2008 1,8 prosentista vuoteen 2040 mennessä 6,1 prosenttiin. Määrällinen nousu on 94 000:sta 349 000:een. Myös nuorissa ikäluokissa tapahtuu muutoksia (Heikkilä & Kirveennummi 2009, 7). Alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä vähenee nykyisestä 17 prosentista runsaaseen 15 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä (Tilastokeskus 2009). Lapsija nuorisoikäluokkien kehitys on kuitenkin alueellisesti epätasaista. Esimerkiksi peruskouluikäisten määrä vähenee nykyisestä vuoteen 2012 mennessä vain vähän Pohjois-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä; myöskään Uudellamaalla suhteellinen väheneminen ei ole dramaattista. Sen sijaan Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa peruskouluikäisiä on nykyiseen verrattuna alle 90 prosenttia. Vuoteen 2020 mennessä alueellinen eriytyminen jatkuu. Huomioitavaa on lisäksi väestön epätasainen ikäjakauma maan eri osissa. Väestö vähenee ja ikääntyy syrjäseuduilla ja maaseudulla, kun taas työikäiset pyrkivät suurimpien kaupunkien lähettyville. Työ- ja elinkeinoministeriön neuvottelevan virkamiehen Pekka Tiaisen mukaan (tähän selvitykseen kuuluvassa seminaarissa 9.2.2011) vuoden 2011 alussa koko maassa oli sosiaali- ja terveysalan avoimia työpaikkoja 250 ja työttömiä 2000. Osan tästä kohtaanto-ongelmasta selittänee se, että nuoret ja työikäiset asuvat työttöminä kaupungeissa, kun työtä olisi maakunnissa. Maahanmuutto Suomeen on melko vähäistä. Tosin suomalaisissa kouluissa opiskelee noin 35 000 maahanmuuttajataustaista oppilasta. Vuoden 2008 lopulla Suomessa asui vakituisesti noin 144 500 ulkomaan kansalaista. Lisäksi tilapäisesti täällä asui noin 40 000 henkilöä. Ulkomaalaisista suurin osa, vajaat 80 prosenttia, on työikäisiä, mutta työvoimaan heistä kuuluu vain noin puolet. Suomessa asuvien 8

ulkomaalaisten työttömyysaste on noin 20 prosenttia. Maahanmuuttajien määrän lisääntyminen tuo haasteita sosiaali- ja terveysalalle, sillä kielikoulutuksen ja yhteiskuntaan integroivan koulutuksen kysyntä kasvaa. Kotouttamiskoulutuksessa tarvitaan toimivaa yhteistyötä kuntien, koulutuksen järjestäjien ja maahanmuuttajien kesken. Toisaalta maahanmuuttajia voitaisiin työllistää sosiaali- ja terveysalalle. Tämä vaatii tehostamista työvoimatarpeeseen vastaavan maahanmuuton tukemisessa, aikaisemmin ja muualla hankitun osaamisen tunnustamisessa, maahanmuuttajille soveltuvien koulutusmallien ja oppisopimuskoulutuksen lisäämisessä sekä kielenopetuksessa. Nämä kaikki ovat pitkällisiä prosesseja, joten maahanmuuttajien kouluttaminen ei ole nopea keino lisätä sosiaalialan työvoimaa. Kuvatunlainen väestökehitys tarkoittaa työvoiman kannalta sitä, että työmarkkinoilta poistuu enemmän työvoimaa kuin sinne tulee. Kehitys alkoi 2000-luvun alkuvuosina, ja muutos kestää 2030-luvulle saakka. Työikäinen väestö vähenee Suomessa vuosina 2010 2020 noin 140 000:lla ja vuoteen 2030 mennessä 165 000:lla. Suuret ikäluokat tulivat eläkeikään vuonna 2010 ja siirtyvät kokonaisuudessaan eläkkeelle vuoteen 2020 mennessä. Työikäisen väestön määrän lisäksi työvoiman määrään vaikuttavat työttömyys, työssä olevien työkyky ja työmotivaatio, eläkkeelle siirtyminen, opiskeluaikojen pituus sekä maastamuutto ja maahanmuutto. (Alasoini 2010.) Nykyiset ennusteet ja työntekijälaskelmat eivät pidä paikkaansa siinä tapauksessa, että vanhusten toimintakyky säilyy nykyistä pidempään. Jos tulevat vanhukset pystyvät itsenäiseen elämään muutaman vuoden nykyisiä pidempään, hoitohenkilöstöä ei tarvita niin paljon kuin nyt ennakoidaan. Palvelurakenteen muutokset Ikääntyminen ja henkilökohtaisten palveluiden tarpeen kasvu muuttavat palvelurakennetta. Lisää työvoimaa tarvitaan palvelualoille ja ennen kaikkea sosiaali- ja terveysalalle. Työllisten määrä kasvaakin tulevaisuudessa lähinnä vain palvelualoilla. Ennakoidaan, että vuonna 2025 sosiaalipalveluja annetaan Suomessa 10,4 prosenttia ja terveydenhoitopalveluja 9,8 prosenttia kaikista palveluista (Honkatukia 2010, 108). Kun vertaillaan henkilöstömäärän muutosta kuntien peruspalveluissa, vuosien 1990 2004 henkilöstömäärästä ja väestömuutoksesta voidaan johtaa henkilöstön tarve vuoteen 2050 sosiaali- ja terveyspalveluissa. Ero arvioidaan suureksi. Peruspalveluista runsaimmin kasvavat sosiaalipalvelut niin, että vuonna 2015 sosiaalipalveluihin tarvitaan noin 100 000 työntekijää, mutta vuonna 2050 jo noin 250 000 työntekijää. Terveyspalveluissa kasvu on 150 000:sta 200 000 työntekijään. (Vesterinen 2009, 12.) Palveluiden tarpeen lisääntyminen voimakkaasti kasvattaa nopeasti sosiaali- ja terveysalan kustannuksia. Ikäsidonnaiset hoito- ja hoivamenot suhteessa bruttokansantuotteeseen nousevat kuusi prosenttiyksikköä 2030-luvun puoliväliin mennessä, jos rakenteellisia uudistuksia ei tehdä (Valtiovarainministeriö 2010). Toisaalta yhden toimialan menestyminen tai taantuminen voi vaikuttaa moneen muuhun alaan (Kuusi 2008, 19). Ongelmaksi koetaankin, että sosiaali- ja terveys- 9

palvelujen toimialan kasvu voi rajoittaa muiden palvelutoimialojen työvoimapotentiaalia, mikä osaltaan hidastaa näiden toimialojen kasvua tulevaisuudessa (Honkatukia, Ahokas & Mattila 2010, 10). Ikäluokkakehityksessä on merkittäviä alueellisia eroja, sillä maan sisäisen muuttoliikkeen seurauksena työikäinen väestö muuttaa entistä enemmän kasvukeskuksiin ja kasvava osuus vanhusväestöä jää asumaan keskusalueiden ulkopuolelle. Tämä vääristää entisestään alueellisia huoltosuhteita. Perinteisesti taloudellisen nousukauden aikana muuttoliike kasvukeskuksiin kiihtyy. Väestö- ja elinkeinorakenteen muuttuessa tarvitaan kykyä ennakoida alueiden kehitystä ja luoda tulevaisuussuuntautuneita alueellisia strategioita. Tärkeää on hyödyntää alueella jo olevia vahvuuksia ja tehostaa toimintamalleja. Pohjois-Pohjanmaa on väkiluvultaan yksi nopeimmin kasvavista Suomen maakunnista. Siihen kuuluu 34 kuntaa. Tällä alueella talouden ja työllisyyden kehityksen näkymät ovat myönteiset. Monilla aloilla menee taantuman jälkeen jo hyvin. Työttömyys on jo vähentynyt, mutta osaavaa työvoimaa on tarjolla varsinkin teollisuudessa. Sosiaali- ja terveysalan palveluihin syntyy uusia työpaikkoja jopa niin, että työvoiman saatavuus näihin tehtäviin koetaan huolestuttavaksi. (Nieminen 2010, 163 173.) Pirkanmaan maakunta on Suomen toiseksi suurin. Siihen kuuluu 24 kuntaa. Pirkanmaalla on selkeitä merkkejä elinkeinoelämän suhdanteiden paranemisesta, mutta toimialojen kehityksessä on huomattavia eroja. Työttömyys on edelleen kasvanut, mutta selvästi aiempaa hitaammin. Uhkana on suhdannetyöttömyyden patoutuminen rakennetyöttömyydeksi. Nuorisotyöttömyys on myös pysytellyt korkealla tasolla. Työnhakijoista yli neljäsosa on alle 29-vuotiaita, mikä samalla on merkinnyt selvää korkeakoulutettujen työttömien osuuden kasvua. (Nieminen 2010, 60 74.) Sastamala (asukasluku 25 000) kuuluu Lounais-Pirkanmaan alueeseen. Siellä taantumasta ovat parhaiten selvinneet palvelualat. Metalliteollisuudessa näkyy hienoisia kasvun merkkejä. Työvoimaa tarvitaan sosiaali- ja terveysalalla. Työvoiman saatavuus Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan ja yliopistossa harjoitettavan tutkimuksen kehittämisestä suunnitelman hyväksymisvuotta ja sitä seuraavaa viittä kalenterivuotta varten. Kehitystyön tavoitteena on tasa-arvoisten koulutusmahdollisuuksien toteutuminen, koulutuksen korkea laatu ja osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen (Opetusministeriö 2009, 19). Osaavan työvoiman saatavuuden kehittämiselle on annettu koulutuksen alueelliset tavoitteet ja aikuiskoulutuksen tarjonnan tavoitteet (Opetusministeriö 2009, 24 27). Koulutusjärjestelmän toiminnan tehostamisessa huomioidaan opintojen keskeyttäminen ja koulutukseen käytetty aika (Opetusministeriö 2009, 28 30). Koulutuksen rakenteellinen kehittäminen edellyttää kouluverkkojen uudistamista ja muun muassa ammatillisessa koulutuksessa palvelunäkökohdan 10

huomioonottamista (Opetusministeriö 2009, 31 35). Suomen kansallisena strategiana on osaamisperustan vahvistaminen uudistamalla koulutusta ja lisäämällä voimavaroja tutkimukseen ja tuotekehitykseen (Opetusministeriö 2009, 39 41). Vuonna 2009 Suomen työllisyysaste kääntyi laskuun ensimmäisen kerran 1990- luvun laman jälkeen. Se laski 2,3 prosenttiyksikköä edellisvuodesta ja oli 68,3 prosenttia. Työllisiä oli 2 457 000, ja heidän määränsä väheni 74 000 hengellä vuoden 2006 tasolle. Työttömyysaste oli 8,2 prosenttia vuonna 2009. Miesten työttömyysaste oli 8,9 ja naisten 7,6 prosenttia. Miesten työllisyyden vähenemistä selittää työllisyystilanteen heikkeneminen miesvaltaisilla toimialoilla teollisuudessa ja rakentamisessa. Palkansaajia oli 84 000 henkeä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, kun sen sijaan yrittäjiä tuli lisää 10 000. Vuoden 2009 työllisten väheneminen on kuitenkin vielä varsin kaukana vuosien 1991 1993 työllisyyden muutoksesta. Tuolloin vuosittain yli satatuhatta työllistä menetti työpaikkansa. (Tilastokeskus 2009.) Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan teollisuuden, kaupan ja rakentamisen työntekijät kärsivät talouden taantumassa, kun taas terveys- ja sosiaalipalveluissa työntekijöiden määrä jatkoi vuonna 2009 kasvuaan. Terveys- ja sosiaalipalvelut työllistivät vuonna 2009 jo saman verran kuin teollisuus. Sosiaalija terveysalan perustutkinnon (lähihoitajan) tai vastaavan toisen asteen koulutuksen saaneita oli vuoden 2007 alussa yhteensä 168 000. Lähes kaikki (99 %, n = 139 000) koulutuksen saaneet lähihoitajat tai vastaavan koulutuksen saaneet olivat jääneet Suomeen ja vain yksi prosentti oli ulkomailla. Suomessa työssä olevia oli 119 700 (67 %) ja työttömänä oli 7 900 (6 %). Työssä olevista lähihoitajan tai vastaavan toisen asteen koulutuksen saaneista työskenteli muulla kuin sosiaali- ja terveysalalla 14 % (n = 16 758). Eläkeläisten osuus oli 27 000. Lähihoitajan tai vastaavan toisen asteen koulutuksen saaneista oli työvoiman ulkopuolella 11 500 (8 %). Näistä työvoiman ulkopuolella olevista 41 % opiskelee (n = 4 715). (Haapa-aho 2010, 46.) Tehyn selvityksen (2010) mukaan samaan aikaan kun työllisyys väheni muilla aloilla, hoitohenkilöstön työllisyystilanne jopa hieman parani, sijaisiakin palkattiin lomakauden ulkopuolella yhtä paljon kuin aiemmin. Ongelmana on pikemminkin ollut koko maassa ja kaikilla toimialoilla sekä lomakaudella että sen ulkopuolella koulutetun hoitohenkilökunnan sijaisten saatavuudessa. Lähes puolet Tehyn selvitykseen vastanneista ilmoitti, että heidän edustamissaan organisaatioissa on ollut ongelmia työvoiman saatavuudessa yli kuusi kuukautta kestäviin sijaisuuksiin, ja reilussa neljänneksessä vastaajien organisaatioista oli ollut rekrytointiongelmia myös vakituisten, toistaiseksi voimassa olevien työsuhteiden rekrytoinnissa. Tehyn selvityksessä vuoden 2010 tietoja verrataan vuoteen 2008, ja tällä ajalla tilanne näyttää pysyneen ennallaan pidempien sijaisuuksien ja vakituisten työsuhteiden suhteen. Suurimpia ongelmia on ollut lyhyisiin työsuhteisiin rekrytoitaessa. Sijaisten saaminen alle puoli vuotta kestäviin, lyhytaikaisiin työsuhteisiin tuottaa ongelmia. Kaikkein suurimpia ongelmia työvoiman saatavuudessa on silloin, kun kyseessä on lyhytaikainen, yhdestä kolmeen päivään kestävä työsuhde. (Haapa-aho 2010, 38 39.) Tarkasteltaessa lähihoitajien sijaisten 11

saatavuutta huomataan, että pulaa on ollut jo useita vuosia. Sosiaali- ja terveysalan organisaatioiden esimiehistä vuonna 2008 50 prosentin mukaan ja vuonna 2009 47 prosentin mukaan lähihoitajien sijaisten saatavuudessa oli ongelmia (Haapaaho 2010, 40). Yhtenä osasyynä siihen, että sosiaali- ja terveysalan työntekijät eivät kärsineet taantumasta muiden alojen tapaan, oli se, että lähihoitajia on koulutettu 2000- luvulla vähemmän kuin tavoite on ollut ja vasta 2009 koulutuksen aloituspaikkojen määrä on ollut lähellä tavoitetta (Haapa-aho 2010, 48). Koska on tiedossa, että alan työntekijöitä tarvitaan tulevaisuudessa runsaasti, tarvitaan valtakunnallista seurantaa, jossa tarkastellaan aloituspaikkojen tarvetta yhdessä työttömyystilastojen kanssa. Näin voitaisiin vähentää alueellista työttömyyttä. Sosiaali- ja terveysalalla on selkeät ammatit, joten hyvä ennakointi on mahdollista. Tutkinnon suorittaneita on vuosittain vähemmän kuin ennakointitoimikunnan määrittämiä aloituspaikkoja. Opintonsa keskeyttäneiden määriä ja opintojen keskeyttämisen syitä on syytä tarkastella pitkällä ajanjaksolla kaikissa ammattiryhmissä ja tehdä niiden pohjalta tarvittavia johtopäätöksiä koulutuksen rakenteiden ja sisältöjen tarkistamiseksi. (Haapa-aho 2010, 48.) Samaan aikaan kun työntekijöistä on pulaa, heitä on työttöminäkin. Lähihoitajista oli vuonna 2008 vailla työtä 376 (Haapa-aho 2010, 42). Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuudessa on kaksi ääriulottuvuutta: työvoimapula (avoimiin paikkoihin ei ole riittävästi hakijoita) tai suuri työvoiman ylitarjonta (kaikille työtä hakeville ei riitä työpaikkoja). Kohtaanto-ongelmia voi ilmetä alueellisesti tai ammatillisesti. Alueellinen kohtaamattomuus tarkoittaa sitä, että työttömät työnhakijat ja avoimet paikat ovat sijoittuneet eri alueille. Ammatillisessa kohtaamattomuudessa on kyse siitä, että työvoiman kysyjän hakema ja tarjoajan olemassa oleva osaaminen ja ominaisuudet eivät kohtaa. Työ- ja elinkeinohallinto selvittää kolme kertaa vuodessa työ- ja elinkeinotoimistoissa olevia niin sanotusti vaikeasti täytettäviä paikkoja. Tammikuussa 2009 työvoimatoimistoissa oli avoinna yhteensä noin 65 000 työpaikkaa, näistä noin 1 500 oli työvoimatoimistojen mukaan sellaisia, joihin oli vaikea löytää sopivaa työvoimaa. Kymmenen eniten rekrytointivaikeuksia kohtaavan ammatin listalla on useita sosiaali- ja terveysalan ammatteja. Lähihoitajan ammatissa oli rekrytointivaikeuksia tammikuussa 2009 kaikista ammateista kolmanneksi eniten. (Pentikäinen, Tuomaala, Lith, Mursu & Forsström 2009, 20 21.) Työttömien ohella myös piilotyöttömät voidaan katsoa työtä vailla oleviksi. Piilotyöttömyydellä tarkoitetaan työvoiman ulkopuolella olevia, jotka haluaisivat ansiotyöhön, mutta eivät eri syistä johtuen hae aktiivisesti työtä. Piilotyöttömiä oli 94 000 vuonna 2009. Eniten piilotyöttömiä oli 15 24-vuotiaissa (30 000) ja 55 64-vuotiaissa (22 000). Yhteensä työttömiä ja piilotyöttömiä oli 315 000 henkeä vuonna 2009, mikä vastaa vuoden 2005 tasoa. Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneista oli vuonna 2006 yhteensä 22 000 (6 %) tilastoitu muuten poissa työelämästä oleviksi (opis- 12

kelija, kotona, varusmies yms.). Toisen asteen koulutuksen suorittaneista 6,9 prosenttia ja ammattikorkeakoulututkinnon tai niin kutsutun vanhan opistoasteen tutkinnon suorittaneista oli 5,6 prosenttia muuten poissa työelämästä. Ailasmaan (2009) mukaan suuri osa muuten poissa työelämästä olevista palaa työelämään jo vuoden jälkeen. Ajallisesti tämä viittaa äitiyslomalla olemiseen. Noin 60 prosenttia tulee työelämään takaisin ennemmin tai myöhemmin, mutta osa ei palaa töihin useankaan vuoden jälkeen. Silloin, kun ollaan opiskelemassa, aikaa työhön palaamiseen menee kauemmin. Eläkeläisten paluu työelämään on ilmiö, jota esiintyy jonkin verran enemmän koko ajan. (Haapa-aho 2010, 46.) Hiusalan yrittäjien hallituksen seminaarissa 11. 14.11.2010 todettiin, että hiusalalla on jonkin verran jouduttu lomauttamaan ja irtisanomaan työntekijöitä. Pääsääntöisesti hiusalalla kuitenkin halutaan pitää työvoimasta kiinni. Yrityksiin, joissa asiakaspalvelutaito ja ammattitaito ovat kohdallaan, lama tai suhdannevaihtelut eivät juuri vaikuta. Yrittäjyys Suomessa toimi vuonna 2008 Tilastokeskuksen yritysrekisterin tietojen mukaan 320 952 yritystä. Ne työllistivät 1 502 213 henkilöä palkansaajina tai yrittäjinä. Yritysten määrä on lisääntynyt tasaisesti vuodesta 1995 lähtien. (Tilastokeskus 2010, Yritysrekisterin vuositilasto 2008.) Yrittäjiä oli vuonna 2009 noin 251 000, eli 9 prosenttia työllisistä (Tilastokeskus 2010). Sosiaali- ja terveysalan yrittäjyys Hoivayrittäjyyden voidaan sanoa olevan suhteellisen uusi yrittäjyyden ala suomalaisessa yhteiskunnassa, sillä sosiaali- ja terveysalalla julkinen sektori on perinteisesti huolehtinut vanhusten ja muidenkin hoivaa tarvitsevien hoidosta ja yrittäjyys on ollut vähäistä. Viime vuosina etenkin vanhustyön pitkäaikaista hoitoa tarjoavien hoiva-alan yrittäjien määrä on kuitenkin noussut tasaisesti vuosittain. Yksityisestä terveydenhuollosta annetun lain (152/1990) mukaan yksityisen terveydenhuollon palvelujen tuottaja on yhtiö, osuuskunta, yhdistys, muu yhteisö tai säätiö tai yksittäinen henkilö, joka ylläpitää terveydenhuollon palveluita tuottavaa yksikköä (STAKES, 148). Hoivayrityksiä ja niiden toimintaa ohjaa sosiaalija terveydenhuollon lainsäädäntö. Laki yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta (603/1996) sekä laki yksityisestä terveydenhuollosta (152/1990) määrittelevät hoivayritysten toimintaa, luvanvaraisuutta ja yrityksen toimitiloja. Yksityisiksi sosiaalipalveluiksi luetaan sellaiset yksityisen henkilön tai yhteisön tuottamat lasten ja nuorten huollon, lasten päivähoidon, vammaisten, kehitysvammaisten, vanhusten tai päihdehuollon palvelut tai muut vastaavat sosiaalihuollon palvelut, joita palveluntuottaja antaa korvausta vastaan liike- tai ammattitoimintaa harjoittamalla. Vuonna 2009 sosiaali- ja terveysalan yrityksiä oli 17 094 eli viisi prosenttia kaikista yrityksistä. Henkilöstöä yrityksillä oli 46 579 eli kolme prosenttia kaikkien yritysten henkilöstömäärästä. Liikevaihdon määrä oli 3 540 miljoonaa euroa eli prosentti yritysten liikevaihdosta. (Tilastokeskus 2010.) Sosiaalipalveluyrityksiä vuonna 13

2009 oli lähes 3 300. Ne työllistivät 23 500 henkilöä (kasvua 12 % vuodesta 2008). Alan liikevaihdon ja henkilöstön kasvu osoittavat selvästi, että yritysten koko on kasvanut. Markkinoille on tullut suuria yrityksiä, joiden liikevaihto voi olla kymmeniä miljoonia euroja. Yksityiset palveluntuottajat, järjestöt ja yritykset, tuottavat yli neljäsosan kaikista sosiaalipalveluista ja viidesosan terveyspalveluista henkilöstön määrillä mitattuna. Järjestöt tuottavat 19 ja yritykset 8 prosenttia kaikista sosiaalipalveluista. Terveyspalveluissa järjestöjen osuus on 5 ja yritysten 13 prosenttia. Vuonna 2004 lisättiin lakiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta (733/1992) vaihtoehto, jonka mukaan kunta voi järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvia tehtäviä antamalla käyttäjälle palvelusetelin. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä (569/2009, palvelusetelilaki) tuli voimaan 1.8.2009. Se mahdollistaa kuntien tai kuntayhtymien harkinnan mukaisesti palvelusetelin käytön entistä laajemmin kunnan järjestämisvastuulla olevien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämistapana. Palvelusetelin käytön laajentamista on perusteltu muun muassa väestön ikääntymisen mukanaan tuoman palveluntarpeen kasvulla. Palvelujen tarvitsijoiden määrän lisääntyessä ja vanhusväestön tulotason parantuessa yhä suurempi joukko ihmisiä kuuluu sosiaali- ja palvelualan yrittäjien kohderyhmään. Hiusalan yrittäjyys Hiusalan yritykset ovat perinteisesti olleet pieniä. Keskimäärin hiusalan yritykset ovat työllistäneet kaksi henkilöä. Viime aikoina suuntana on ollut yksittäisten liikkeiden kasvu sekä liikkeiden ketjuuntuminen. (Konttinen, Salonen, Huovinen & Huikuri 2007, 9.) Jatkossa hiusalalla tulee olemaan sekä pieniä liikkeitä että suurempia laaja-alaisesti asiakkaita palvelevia yrityksiä. Hiusyrittäjien mukaan alalla on tulevaisuudessa nähtävissä yhteisen tuotemerkin alla toimivien yritysketjujen lisääntyminen. Yhteisen tuotemerkin alla toimivien yritysten toiminta tapahtuu kuitenkin yleensä itsenäisinä yrittäjinä. (Koulutustoimikuntien katsaukset 2002.) Taloudellisen tilanteen parantuessa hiusalan palveluiden kysynnän odotetaan kasvavan, joten uusia työpaikkoja uskotaan syntyvän hiusalalle (Hanhijoki, Katajisto, Kimari & Savioja 2009, 65). Vapaa-ajan lisääntyminen sekä suurten ikäluokkien maksukykyisyys johtavat palvelujen kysynnän nousuun (Niskanen & Virtanen 2007). Liiketaloudellisesti kannattava parturi-kampaamo tarvitsee vähintään 800 asiakasta. Suuret työvoimakustannukset vaikuttavat työllistämiseen ja ovat syynä siihen, että valtaosa alalle jäävistä päätyy yrittäjiksi. Esimerkiksi vuonna 2002 hiusalalla toimi noin 2600 työntekijää ja 9 300 yrittäjää (Koulutustoimikuntien katsaukset 2002). 14

2.2 Lähihoitajien ja parturi-kampaajien ammatillinen peruskoulutus Ammatillisen koulutuksen suosio on jatkuvassa kasvussa. Kevään 2010 yhteishaussa ammatillisen toisen asteen koulutuspaikkoja täytettiin 78166. Ammatillisen koulutuksen sekä ylioppilaspohjaisen ammatillisen koulutuksen hakijamäärä kasvoi edellisistä vuosista. Aloista suosituin oli sosiaali- ja terveysala. Aloituspaikkoja sosiaali- ja terveysalalla oli nuorten koulutuksessa yhteensä 5300. (Ammatillinen koulutus yhä suositumpi 2010.) Ammatillinen koulutus on vahvasti yhteiskunnan, sekä valtion että kuntien, ylläpitämää toimintaa. Koulutukseen sitoutuu runsaasti yhteiskunnan resursseja, joten koulutuksen määrällinen ja laadullinen tarve vaatii suunnitelmallisuutta ja ennakointia, jotta resurssit kohdentuisivat koulutuksen kullekin osa-alueelle sopivan suuruisina. Tarvitaan kokonaisnäkemystä koulutuksen ja työllisyyden tilasta sekä näiden välisestä yhteydestä, jotta mahdollisimman hyvin voidaan saada koulutus vastaamaan työvoiman tarvetta. Työvoiman kysynnän muutokset vaikuttavat luonnollisesti koulutuksen järjestämiseen. Taantuvien toimialojen koulutusta on vähennettävä, jotta nuoria ei kouluteta turhaan. Opetusministeriö ennakoi koulutuksen määrää ja laatua Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa (KESU), joka laaditaan neljän vuoden välein. Kehittämissuunnitelman linjauksiin ovat vaikuttaneet esimerkiksi Mitenna 2006 -projekti sekä koulutustoimikunnissa tehty selvitystyö. Toisaalta työllisyys on tärkeä yksilön elämänlaatuun positiivisesti vaikuttava tekijä. Siten koulutuksen tulee vastata myös kansalaisen tarpeisiin. Koulutuksella vaikutetaan koko kansakunnan tilaan ja tulevaisuuteen, muun muassa valtakunnan kokonaistalouteen, tuotantoon ja näiden kehittämiseen sekä kansalaisten hyvinvointiin. Ammatillisesta peruskoulutuksesta säädetään laissa ammatillisesta koulutuksesta (630/1998). Lain lähtökohtana on tarjota nuorille ja aikuisille ammatilliseen tutkintoon johtavaa koulutusta. Laissa 630/98 todetaan, että koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijalle ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä valmiuksia itsenäisen ammatin harjoittamiseen (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998). Edelleen laissa todetaan, että ammatillisessa koulutuksessa on huomioitava työelämän vaatimukset. Koulutuksen ja elinkeinoelämän vaatimukset sovittamalla tähdätään kvalitatiivisten ja kvantitatiivisten tavoitteiden täyttämiseen. Koulutuksen on vastattava myös yhteiskunnan ja talouselämän tarpeisiin. (Laki ammatillisesta koulutuksesta 630/1998.) Opetushallitus antaa määräyksenä ammatillisten perustutkintojen perusteet (630/1998, 13 ). Ammatillinen peruskoulutus järjestetään koulutuksen järjestäjän laatiman ja hyväksymän opetussuunnitelman pohjalta. Koulutuksen järjestämisessä tulee noudattaa ammatillisten perustutkintojen perusteita. Ammatillinen perustutkinto voidaan suorittaa ammatillisena peruskoulutuksena (opetussuunnitelmaperusteinen koulutus), näyttötutkintona ja oppisopimuskoulutuksena. Mikäli koulutuksen järjestäjä järjestää näyttötutkintoon valmistavaa koulutusta, 15

koulutuksen järjestäjä päättää valmistavan koulutuksen sisällöstä ja järjestämisestä tutkinnon perusteiden mukaisesti (631/1998, 8 ). Ammatillisia perustutkintoja on eri koulutusaloilla yhteensä 52, ja ne sisältävät 121 koulutusohjelmaa. Tutkinnon laajuus on 120 opintoviikkoa. Tämä vastaa kolmen vuoden opintoja. Tutkinto koostuu ammatillisesta tutkinnon osasta (90 ov), ammattitaitoa täydentävistä tutkinnon osista (20 ov) sekä vapaasti valittavista tutkinnon osista (10 ov). Ammatillisiin opintoihin liittyy ohjattua työssä oppimista vähintään 20 opintoviikkoa. Koulutuksen järjestäjä voi vaikuttaa koulutuksen sisältöihin opetussuunnitelmissaan, sillä esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa 10 opintoviikon laajuinen, kaikille valinnainen tutkinnon osa voi olla paikallisiin työelämän tarpeisiin sovitettu ja 10 opintoviikon laajuisissa vapaasti valittavissa tutkinnon osissa voidaan tarjota monipuolisesti opiskelijan henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan sisällytettäviä tutkinnon osia. Näitä opintoja voidaan myös käyttää paikallisesti ja alueellisesti tarkoituksenmukaisesti ja näiden avulla voidaan esimerkiksi vastata työvoiman tarpeeseen. (Opetushallitus 2010, Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, määräys 17/011/2010.) Ammatillinen perustutkinto on kunkin toimialan työelämään tulotutkinto, ja suoritettuaan sen työntekijä on saavuttanut riittävän osaamisen aloittaakseen työt ja astuakseen työmarkkinoille. Tutkinnon tavoitteena on olla riittävän laajaalainen, jotta tutkinnon suorittanut kykenee työskentelemään opiskelemansa toimialan vaihtelevissa tehtävissä. Lisäksi ammatilliset perustutkinnot tuottavat erikoistuneempaa osaamista ainakin yhdelle työelämän alueelle. Ammatillisen perustutkinnon tulee myös antaa valmiudet jatkokoulutukseen. (Ammatillisten perustutkintojen kehittämisen periaatteet 2008.) Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon (lähihoitaja) johtava koulutus Lähihoitaja on nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö (laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 559/1994). Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) rekisteröi hakemuksesta nimikesuojatun terveydenhuollon ammattihenkilön. Tutkintotodistus tuottaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon suorittaneelle ammatinharjoittamisoikeuden. Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista määrittää lähihoitajan tehtävän kelpoisuusvaatimuksena (272/2005) tehtävään soveltuvan sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tai muun vastaavan tutkinnon. Lisäksi tehtäviä, joihin mainitun lain mukaan vaaditaan sosiaali- ja terveydenhuollon perustutkinto, voi hoitaa myös henkilö, joka on ennen lain voimaantuloa suorittanut tehtävään soveltuvan kouluasteisen sosiaali- tai terveydenhuoltoalan ammatillisen tutkinnon tai vastaavan. (Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 272/2005.) Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon (lähihoitaja) johtava koulutus aloitettiin kokeiluna syksyllä 1993. Tutkinnon valtakunnallinen opetussuunnitelman peruste 16

annettiin 1995 ja tutkintonimikkeeksi vahvistettiin sen nykyinen nimi sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnossa yhdistyi seitsemän terveydenhuollon tutkintoa ja kolme sosiaalihuollon tutkintoa. Tutkinto oli aluksi 2,5-vuotinen, 100 opintoviikon laajuinen. Tästä 20 opintoviikkoa oli opiskelijan valitseman suuntautumisvaihtoehdon mukaisia opintoja. Lähihoitajan tutkinnon tavoitteena tuolloin oli mahdollistaa laaja horisontaalinen ammatillinen liikkuvuus sosiaali- ja terveydenhuollossa. Vuonna 1999 lähihoitajatutkinto muuttui 120 opintoviikon laajuiseksi, koska lähihoitajilla oli työllistymisvaikeuksia etenkin terveydenhuollon ammatillisiin tehtäviin. Tutkinnon suuntautumisvaihtoehdot korvattiin koulutusohjelmittain eriytyvillä ammatillisilla opinnoilla, joiden laajuudeksi tuli 40 opintoviikkoa. Lähihoitajatutkinnon suorittaminen näyttötutkintona tuli samalla mahdolliseksi. Vuonna 2001 opetussuunnitelmaan ja tutkinnon perusteisiin sisällytettiin aikaisempien koulutusohjelmavaihtoehtojen lisäksi kuntoutuksen koulutusohjelma vastaamaan työelämän osaamistarpeita. (Hakala & Tahvanainen 2009, 11.) Ammatillisen koulutuksen laadun, vaikuttavuuden ja työelämävastaavuuden parantamiseksi liitettiin ammatillisessa peruskoulutuksessa kaikkiin ammatillisiin perustutkintoihin ammattitaidon yhdeksi arviointimenetelmäksi ammattiosaamisen näytöt elokuussa 2006. Ammattiosaamisen näytössä opiskelija osoittaa taitonsa tekemällä käytännön työtehtäviä mahdollisimman aidoissa työtilanteissa ja näyttää, miten hyvin hän on saavuttanut tutkinnon perusteissa määritellyn työelämän edellyttämän ammattitaidon. (Hakala & Tahvanainen 2009, 12 13.) Uudistetut sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perusteet tulivat voimaan elokuun 2010 alussa. Tutkinnon laajuus säilyi 120 opintoviikkona. Tutkinnon perusteet ovat yhteiset ammatilliselle peruskoulutukselle ja näyttötutkinnolle. Sosiaali- ja terveysalan työelämävastaavuutta on edelleen vahvistettu ja tutkinnon suorittamismahdollisuuksia on monipuolistettu ja valinnaisuutta lisätty. Tutkinto on mahdollista suorittaa työelämän edellyttämää ammattipätevyyttä tuottava tutkinnon osa kerrallaan. Ensisijaisena tavoitteena on kuitenkin koko tutkinnon suorittaminen. Lähihoitaja työskentelee sosiaali- ja terveysalan hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävissä. Tutkintoon on sisällytetty yrittäjyysosaamista ja terveyttä, turvallisuutta sekä työ- ja toimintakykyä tukevia osioita. Myös elinikäisen oppimisen avaintaitojen osuutta on vahvistettu. Työssäoppimista sosiaalija terveysalan perustutkinnossa on vähintään 29 opintoviikkoa. (Opetushallitus 2010, 18 20.) OKM:n tutkintorakenneasetuksessa 11.1.2011 sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon liitettiin uusi jalkojenhoidon koulutusohjelma/osaamisala, joka tulee voimaan 1.1.2012 alkaen. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon oli suorittanut Suomessa vuosina 2000 2007 yhteensä 39 430 henkilöä joko opetussuunnitelmaperusteisena peruskoulutuksena tai näyttötutkintona. Vuonna 2009 sosiaali- ja terveysalan aloituspaikkoja oli 8878, mikä on 1254 paikkaa enemmän kuin vuonna 2000. Nuorten aloituspaikat ovat pysyneet lähes ennallaan vuoden 2000 alusta lähtien, mutta näyttötutkintona suoritettujen koulutusten määrä on lisääntynyt. Vuonna 2009 sosiaali- ja terve- 17

ysalan opetussuunnitelmaperusteisena peruskoulutuksena suorittaneista noin 17 prosenttia ja näyttötutkinnon suorittaneista noin 25 prosenttia on valinnut koulutusohjelmakseen vanhustyön. (Haapa-aho 2009.) Hiusalan perustutkintoon (parturi-kampaaja) johtava koulutus Hiusalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneita parturi-kampaajia vuonna 2009 oli 811 henkilöä (opetussuunnitelmaperusteinen koulutus), ja näyttötutkintona tutkinnon suoritti 128 henkilöä, joten tutkinnon suoritti yhteensä 939 henkilöä koko maassa. Vuonna 2010 aloituspaikkoja koko maassa oli nuorten ja aikuisten koulutuksessa 1169. Näistä Pirkanmaalla olevien koulutuksen järjestäjien osuus oli 148 aloituspaikkaa. (Wera 2011.) Vuonna 2008 aloituspaikkoja oli 1188 ja vuonna 2006 974. Aloituspaikkojen lisääntyvä suunta on siis havaittavissa. Hiusalan koulutusta järjestävät ammatillisen toisen asteen oppilaitokset sekä muutamat yksityiset oppilaitokset. Yksityiset koulut tarjoavat myös viikonloppuja iltaopetusta, joten näiden opiskelupaikkojen todellinen vuosittainen määrä saattaa olla huomattavasti suurempi kuin julkisen sektorin toisen asteen oppilaitosten. Yksityisten koulujen opetussuunnitelma mukailee jossain määrin perustutkinnon perustetta. (Suomen Hiusalan yrittäjät /Hiusalan koulutusta 2010.) Suomen Hiusyrittäjät ry:n mukaan hiusalan koulutuspaikkoja on liikaa. Hiusalan yrittäjät toteavat, että alan koulutus tulisi keskittää kasvukeskuksiin, joissa on oletettavammin uusia työpaikkoja hiusalan osaajille. Työttömyyttä ilmenee erityisesti muuttotappioalueilla. (Koulutustoimikuntien katsaukset 2002, 38.) Parturi-kampaajalla on koulutuksensa perusteella laaja-alaiset ammatilliset valmiudet alan eri osa-alueille. Hiusalan perustutkinnon tavoitteena on, että parturikampaaja osaa hiusten hoidon eri työvaiheet sekä työssä käytettävien laitteiden käytön. Hänellä on kädentaitojen lisäksi tietoa alan kosmeettisista aineista ja tuotteista. Hiusalan vaatimuksia ovat kyky visuaaliseen ajatteluun sekä kyky yhdistää ajankohtainen muoti ja asiakkaan tyyli kampauksen tai leikkauksen muotoilussa tai värikäsittelyissä. Asiakaspalvelussa vaadittavat kommunikointitaidot ovat ammattitaitoisen parturi-kampaajan edellytys. Hän tiedostaa ammattiinsa liittyvän etiikan, kuten asiakasta koskevan vaitiolovelvollisuuden sekä alan tietosuoja- ja kuluttajansuojasäädökset, ja työskentelee hiusalalle vakiintuneiden arvojen mukaisesti kohdellen asiakkaitaan ja työtovereitaan tasa- ja yhdenvertaisesti kansallisuuteen tai alkuperään katsomatta. Koulutuksen tarkoituksena on antaa valmiudet sekä yrityksen työntekijänä toimimiseen että yrittäjyyteen. Alansa hallitseva parturi-kampaaja työskentelee taloudellisesti huomioiden työpaikkansa tai yrityksensä kannattavuuden. (Ammatillisen tutkinnon perusteet 2009, 6.) 2.3 Koulutuksen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden ennakoinnin merkitystä ja ennakointiyhteistyötä korostetaan yhä enemmän. Taustalla on yleinen huoli työvoiman riittävyydestä tulevaisuudessa, jolloin työntekijöitä jää eläkkeelle paljon enemmän kuin nyt. 18

Johtopäätöksenä on, että on välttämätöntä saada työvoiman tarjonta kohdennetuksi mahdollisimman hyvin kysynnän mukaan (Hanhijoki, Katajisto, Kimari & Savioja 2009, 207). Koulutuksen ennakoinnissa on kiinnitetty huomiota enenevässä määrin siihen, että eräillä opintoaloilla koulutustarjonta ja tavoitteet eivät vastaa kehittämissuunnitelman tavoitteiden toteutumista. Työvoimaa tulisi tuottaa niille alueille, joilla ennakoidaan työvoimapulan laajentumista ja joilla on tarpeeseen nähden liian vähän opintojen aloittajia. (OPM 2010a, 26.) Niitä opintoaloja, joilla on tarpeeseen nähden liian vähän aloittajia, ovat sosiaalija terveysala, lääketiede, kone-, metalli- ja energiatekniikka ja puhdistuspalvelut. Siten tämän selvityksen alue eli sosiaali- ja terveysala kuuluu lisättävien aloituspaikkojen opintoaloihin. Toisaalta kauneudenhoitoalalla, johon hiusalakin kuuluu, on nähty tarvetta aloittajapaikkojen vähentämiseen. (OPM 2010a, 26; Haltia et al. 2010, 28.) Yleisesti on todettu, että niin sanotun klusteripohjaisen ennakoinnin lisäksi tarvitaan myös yksittäisiin aloihin liittyviä kohdennettuja selvityksiä (Kuusi 2008, 22). Ammatillisten koulutuspaikkojen tavoite vuodelle 2012 on 18 000 aloituspaikkaa (Opetushallitus 2007, 77). Aloittajatavoitteet opintoaloittain sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalla jakautuvat siten, että sosiaali- ja terveysalan ammatillisessa peruskoulutuksessa vuonna 2012 aloittaa 7 400 uutta opiskelijaa ja kauneudenhoitoalan ammatillisessa peruskoulutuksessa 1 000 opiskelijaa (Opetushallitus 2007, 77). Yksi määrällisen ennakoinnin keino voi olla valmistuneiden sijoittumisen seuranta tilastollisten menetelmien ja luokituksien avulla (Kuusi 2008, 18). Opetushallituksen Wera-raportointijärjestelmän mukaan vuosina 2000 2004 lähihoitajiksi valmistui yhteensä 39 203 henkilöä. Työvoimaan heistä kuului 33 900 (86,5 prosenttia). Tästä joukosta 29 578 oli työssä ja 4 322 oli työttömänä. Työvoiman ulkopuolella olevista (yht. 5303 henkeä) yli puolet opiskeli (Markkanen 2009, 9). Koulutus on kytköksissä työmarkkinoiden muutokseen ja siten muutokset työmarkkinoilla eivät koske ainoastaan eri ammattien määrällisiä osuuksia ammatti- ja toimialarakenteessa. Myös toimenkuvat ammattien sisällä ja ammattien tehtäväsisällöt muuttuvat (Elinkeinoelämän keskusliitto 2006, 52). Tulevaisuuden työvoimantarpeen määrällisen ennakoinnin näkökulmasta on huomioitava myös muut tutkinnot, joihin voidaan kytkeä hoivapainotteisia osioita, kuten kotitalousja puhdistuspalvelujen perustutkinto (kodinhuoltaja, toimitilahuoltaja). Tämä koulutus antaa valmiuksia hoiva-alan avustaviin tehtäviin, esimerkiksi siivoukseen, ruuanlaittoon ja kaupassa käyntiin. Tällöin lähihoitajat voivat keskittyä varsinaiseen hoitotyöhön. Tulevaisuuden työvoimantarpeen laadullisen ennakoinnin näkökulmasta voidaan todeta, että tutkimustietoa on tuotettu valitettavan vähän (Hakala & Tahvanainen 2009, 10). Laadullinen näkökulma mahdollisesti olisi ammattialojen raporteissa 19

usein mainittu alan vetovoimaisuus (Markkanen 2009, 9; Ruontimo 2009, 6 11), mutta kyseistä käsitettä ei ole raporteissa tarkemmin selvitetty. Sen sijaan ammatillisen koulutuksen tutkintojen ennakoinnin näkökulmasta on löydetty sosiaalija terveysalan substanssiosaamisen tulevaisuuden osaamistarpeita (Haltia et al. 2010, 36). Osaamistarpeiksi on esitetty ennaltaehkäisevää ja ennakoivaa toimintaa, verkostomaisen työkulttuurin osaamista ja monialaisessa ympäristössä toimimista, tietoteknistä osaamista, sosiaalisia taitoja ja asiakaslähtöistä tapaa toimia (Haltia et al. 2010, 58 69). Koulutustarpeita ennakoitaessa ei yleensä mainita laadullisen ennakoinnin kehittämistä, ja määrällisessä ennakoinnissakin on paljon ongelmia ja puutteita. Esimerkiksi tilastointia, luokituksia ja ennakointimenetelmiä ei hallita. Yksittäisiä aloja ja ammattiryhmiä koskevaa tietoa ei aina ole saatavissa, tilastotuotanto on hidasta ja ajan tasalla oleva tieto puuttuu. (Kuusi 2008, 6.) Koulutustarpeiden ennakointi kuitenkin liittyy läheisesti koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman (KESU) valmisteluun ja sitä kautta koulutuspoliittiseen ohjaukseen ja päätöksentekoon (Kuusi 2008, 11). On suunniteltu, että kauneudenhoitoalan ammatillisessa peruskoulutuksessa julkisella sektorilla vuonna 2012 aloittaisi 1000 opiskelijaa (Opetushallitus 2007, 77). Hiusalan opiskelutilastoissa näkyvät vain julkisen sektorin opiskelijatiedot, eikä tietoa yksityisten koulujen kautta valmistuneista ole saatavissa. Myös alueelliset koulutuksen ennakointitiedot puuttuvat. Hiusalalla toimii julkisen sektorin eli valtionosuusjärjestelmän piirissä toimivia sekä yksityisinä liikeyrityksinä toimivia oppilaitoksia. (OPM 2002, 37 40.) Lisäksi kauneudenhoitoalalla toimii yksityisiä kouluja. Parturi-kampaajien ja kosmetologien koulutuksen aloilla vallitseva nopea tuotekehitys johtaa palvelujen muuttumiseen, ja tämä edellyttää joustavaa kouluttamista ja tutkintojen jatkuvaa uudistamista. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että molemmille aloille varmistetaan lisäkoulutuspaikkoja työelämän tarpeen mukaan. Erityisesti on otettava huomioon, että aloilla tarvitaan myös lyhytkestoista lisäkoulutusta, joka ei johda tutkintoon. (OPM 2002, 37 40.) Hiusalan työelämää ja siten koulutusta on vaikea ennakoida, koska naisyrittäjien konkreettisten liiketoiminnan tavoitteiden aikajänne on useimmiten lyhyt. Esimerkiksi kolmannes naisyrittäjistä suunnitteli toiminnan laajentamista nykyisessä yrityksessä; yritystoiminnan lopettaminen, keskeyttäminen tai myynti oli näköpiirissä joka kymmenennessä yrityksessä. (Palmgren et al. 2010, 21.) 20

3 Selvityksen toteuttaminen 3.1 Selvityksen tarkoitus ja tavoite Sosiaali- ja terveysalan työvoimapulaa tarkastellaan Sastamalan koulutuskuntayhtymän ja Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymän tekemien selvitysten avulla. Kumpikin koulutuskuntayhtymä on selvittänyt sosiaali- ja terveysalan ja hiusalan työvoimapulaa sekä lähihoitajien että parturi-kampaajien näkökulmasta. Sastamalassa aineistoa kerättiin kyselytutkimuksella lähihoitajakoulutuksen opettajilta ja lähihoitajaopiskelijoilta Sastamalasta, Tampereelta, Helsingistä, Ylivieskasta, Ouluista, Joensuusta, Rovaniemeltä, Kuopiosta ja Turusta. Näiden kyselyiden avulla selvitettiin sosiaali- ja terveysalan ja erityisesti vanhustyön työvoimapulan syitä ja nuorten kiinnostusta opiskella vanhustyötä ja työskennellä alalla. Hiusalan kysely kohdistui Pirkanmaan alan yrittäjiin. Selvitystyössä asetettuja ongelmia tarkasteltiin eri menetelmien avulla. Sastamalan koulutuskuntayhtymässä käytettiin Digium-kyselyä, jonka hyötyjä ovat laaja saavutettavuus ja nopeus. Sen kysymysten laadinta ja muokkaus on yksinkertaista, eikä se sido tutkimushenkilöitä ennen kuin analyysivaiheessa. Kaikkiaan Digium-kyselyä on helppo käyttää. Toisaalta heikkouksina voidaan nähdä, että Digiumin kysymyksiä ei ole mahdollista tarkentaa ja että koko kyselyprosessi vaatii runsaasti aikaa yhteydenottoineen oppilaitosten vastuuhenkilöihin ja kyselytilanteen järjestelyineen. Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymän käyttämässä C&Q -menetelmässä korostuvat työelämän nykyosaaminen ja tulevaisuuden vaatimukset. Sen ehdoton etu on jatkuvuus. Heikkona puolena tässäkin menetelmässä voidaan pitää sitä, että se vaatii paljon aikaa kysely- ja analyysivaiheessa. Selvitystyössä on siis käytetty rinnan sekä määrällistä että laadullista tietoa antavaa menetelmää. Yksi yhteen päätelmien tekeminen kyselyistä ja haastatteluista on hankalaa, koska kysymykset eivät olleet samat ja koska näkökulma oli erilainen. Tarkka vertailukelpoisuus ei kuitenkaan ole tarpeen, koska tavoitteena oli laaja näkemys, ja se saadaan esille käyttämällä erilaisia menetelmiä. Kyselyt täydentävät toisiaan, ja kun niihin lisätään asiantuntijaryhmien näkemys, saadaan koottua yhteen kouluttajien, opiskelijoiden, työelämän, kunnan viranhaltijoiden ja kolmannen sektorin näkemykset. 3.2 Tiedonkeruu 3.2.1 Tiedonkeruu Sastamalan koulutuskuntayhtymässä Sastamalan koulutuskuntayhtymässä tietoa kerättiin www-selainpohjaisella Digium-ohjelmistolla laadituilla kysymyksillä keväällä 2010. Kysymykset tehtiin itse valmiille pohjalle, ja ne esitestattiin Karkun kotitalous- ja sosiaalialan oppilaitoksessa opettajilla ja opiskelijoilla. Opetushallituksen edustaja oli mukana kysymysten laadinnassa. 21

Kysymykset lähetettiin sähköpostitse Sastamalassa, Tampereella, Helsingissä, Ylivieskassa, Oulussa, Joensuussa, Rovaniemellä, Kuopiossa ja Turussa toimivien lähihoitajakoulutusta antavien oppilaitosten koulutuspäälliköille. Heitä pyydettiin toimittamaan kyselyn linkki lähihoitajakoulutuksen opettajille sekä toista ja kolmatta vuotta opiskeleville lähihoitajaopiskelijoille. Kaikkiaan 497 lähihoitajaopiskelijaa ja 89 heidän opettajaansa vastasi kyselyihin. Hiusalalla kysely tehtiin postikyselynä ja vastaajia oli 22. Hiusalankin kysymykset olivat monivalintakysymyksiä, joista eräitä tarkennettiin avokysymyksillä. Sosiaali- ja terveysalan kysymykset lähetettiin opettajille ja opiskelijoille, koska haluttiin selvittää muun muassa vanhustyön koulutusohjelmavalintoja sekä sitä, millaista oli kiinnostus vanhustyötä kohtaan. Selvitettiin myös, mihin työpaikkaan (muuhun kuin sosiaali- ja terveysalan) opiskelijat hakeutuvat valmistumisen jälkeen. Jotta saataisiin vastauksia koulutuksen sekä työelämän kehittämiseksi, kysyttiin, mitä pitäisi tehdä vanhustyön koulutusohjelmaan hakeutumisen edesauttamiseksi. Kysymykset suunniteltiin niin, että saataisiin tietoa työvoimapulasta sosiaali- ja terveysalalla. Lisäksi haluttiin saada tietoa siitä, mikä vaikuttaa opiskelijoiden koulutusohjelmavalintoihin. Kysymykset olivat suljettuja, ja lisäksi oli joitakin avokysymyksiä tarkentavia vastauksia varten. Lähihoitajaopiskelijoille suunnatuilla kysymyksillä haluttiin selvittää, millaisia koulutusalavalintoja opiskelijat tekevät ja miksi. Koulutusalavalinnan kautta lähestyttiin vanhustyön teemaa vielä tarkentavin kysymyksin, jotta saataisiin selville, miksi nuoret valitsevat tai eivät valitse vanhustyötä viimeisenä opiskeluvuotenaan. Opiskelijoille esitetyt kysymykset: 1. Ikä 2. Sukupuoli 3. Opiskelupaikkakunta 4. Koulutusohjelma tai osaamisala 5. Miksi valitsit juuri tämän koulutusohjelman tai osaamisalan (tärkein syy)? 6. Vastaa tähän kysymykseen, mikäli valitsit vanhustyön koulutusohjelman tai osaamisalan. Valitsin vanhustyön koulutusohjelman/osaamisalan, koska (tärkein syy) 7. Vastaa tähän kysymykseen, mikäli et valinnut vanhustyön koulutusohjelmaa/osaamisalaa. En valinnut vanhustyön koulutusohjelmaa/osaamisalaa, koska (tärkein syy) 8. Mikäli valmistut lähihoitajaksi tänä keväänä, oletko saanut työpaikan? 9. Jos olet saanut työpaikan, niin miltä alalta. 22