ScenoProtonlinekyselyiden tulokset Saksa
Tietoa tutkimuksesta Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin nettikyselynä syyskuussa 2016. N= 505 Vastaajiksi otettiin eri ikäisiä ja erilaisia asuinalueita edustavia henkilöitä, joiden kiinnostus ruokavaliotaan kohtaan oli asteikolla 1-10 vähintään tasoa 5. Vastaajilta kysyttiin erilaisten kasviproteiinilähteiden tuttuudesta ja heidän suhtautumisestaan kasviperäisiin proteiineihin. Heitä pyydettiin miettimään miten kasviperäisten proteiinien suosiota voisi lisätä ja mikä nykyään estää heitä käyttämästä niitä enempää. Sen lisäksi he kertoivat taustatietoina ikänsä, asuinpaikkansa, ammattinsa ja elämäntilanteensa, sekä vastasivat kysymyksiin ruokavaliostaan ja ruoanlaittotavoistaan.
Yhteenveto Saksalaisista vastaajiksi valikoituneista kuluttajista noin 90 % on sekasyöjiä ja noin 9 % erilaisia kasvissyöjiä. Sellaisia vastaajia, jotka eivät juuri ole edes kiinnostuneita kokeilemaan kasvisruokia on enemmän kuin muissa tutkituissa maissa, mikä voi johtua Saksan lihaa korostavasta ruokakulttuurista. Toisaalta myös usein kasvisruokia syöviä sekasyöjiä on enemmän. Lähes kaikki vastaajat valmistavat itse ruokaa vähintään viikottain ja enemmistö tekee ruoan useimmiten alusta lähtien itse. Noin 40 % vastaajista suunnittelee muuttavansa ruokavaliotaan jollain tavalla seuraavan vuoden aikana. Yleisin suunniteltu muutos on tarkemmin määrittelemätön terveellisyyden lisääminen. Lihaa ja hiilihydraattejakin halutaan vähentää ja vihanneksien määrää lisätä. Huolimatta viime vuosien runsaasta keskustelusta hiilihydraattien ja proteiinin ympärillä, rasva on se mihin saksalaiset kiinnittävät ruokavaliossaan eniten huomiota. Lähes yhtä moni seuraa hiilihydraattien määrää ja vitamiinien määrää. Saksalaisten kiinnostus vitamiineihin on selvästi suurempaa kuin muissa tutkituissa maissa. Proteiiniin kiinnitetään suhteessa vähän huomiota. Erikoista kyllä noin 40 % saksalaisista pitää kasviksia yhtenä tärkeimmistä proteiininlähteistään. Tämä poikkeaa huomattavasti muiden maiden tuloksista. Ovatko kasvikset todella niin tärkeä proteiininlähde Saksassa, vai onko kyse kuluttajien tietämättömyydestä? Vaalea liha, kala ja sitten maitotuotteet ja punainen liha seuraavat perässä.
Yhteenveto Kun vastaajilta kysyttiin avoimena mitä kasviproteiinin lähteitä heille tulee mieleen yleisimmät vastaus oli soija, sitten pavut, herneet, parsakaali ja palkokasvit ylipäätään. Noin 15 % vastaajista ei osannut mainita yhtään kasviproteiinin lähdettä. Eniten käytettyjä kasviproteiinilähteitä ovat pähkinät ja siemenet, sekä palkokasvit. Viljakasveja käytetään runsaasti, ja melkein puolet käyttää myös sieniä vähintään silloin tällöin. Tofua, soijatuotteita ja seitania käyttää kaikkia vajaa 30 % vastaajista. Siinä missä tofu ja soijatuotteet ovat tunnettuja myös niiden keskuudessa, jotka eivät käytä niitä, noin neljännes saksalaisista ei koskaan kuulutkaan seitanista. Kun vastaajia pyydettiin miettimään miksi he käyttävät niitä kasviproteiinin lähteitä, joita käyttävät, maku nousi ylivoimaisesti tärkeimmäksi tekijäksi. Terveellisyys on myös tärkeä valintaperuste noin joka viidennelle kasviproteiinin käyttäjälle.
Yhteenveto Vastaajilta kysyttiin sekä avoimena että vaihtoehtojen kanssa tärkeimpiä esteitä kasviproteiinien käyttöön ja toisaalta tekijöitä, jotka voisivat houkutella käyttämään niitä enemmän. Hinta nousi tärkeimmäksi tekijäksi. Kuluttajien mielikuvissa proteiinipitoiset kasvistuotteet ovat kalliita ja niiden hinnan alentaminen lisäisi käyttöä. Makumielikuva on myös negatiivinen osalla vastaajista. Tuntemattomuus ja tottumattomuus oli tärkeä syy olla käyttämättä tuotteita. Maistatusten tärkeyst korostui saksalaisten vastauksissa. Tuotteita halutaan ehdottomasti maistaa ennen ensimmäistä ostokertaa. Reseptien ja käyttöideoiden tuominen kuluttajien saataville varsinkin pakkauksissa ja myös muilla keinoin (kaupassa, netissä, tv:n kokkiohjelmissa) edistäisi ostohalukuutta. Näkyvyyden lisääminen kaupassa olisi myös tärkeä myyntiä edistävä tekijä. Kuluttajien hintamielikuva 300 gramman kasviperäistä proteiinia sisältävälle valmisruoka-aterialle on noin kolme euroa. Kylmästä myytävää pidetään aavistuksen arvokkaampana kuin pakasteateriaa.
Yhteenveto Maku ja laatu ovat tärkeimpiä asoita, joita pitää korostaa kasviperäistä proteiinia sisältävistä tuotteista puhuttaessa ja niiden markkinointiviestinnässä. Myös proteiinisisältö ja terveellisyys kannattaa mainita. Tulosten perusteella tunnettujen ihmisten mielipiteitä tuotteista ei kaivata markkinointiviestinnässä. Sitä pidettiin ylivoimaisesti vähiten tärkeänä viestittävänä asiana. Eläinten oikeudet ja ilmastonmuutoksesta ei välttämättä kannata puhua, vaikka ne osalle vastaajista ovatkin tärkeitä. Saksalaiset suhtautuvat muiden maiden kansalaisia hieman nihkeämmin hyönteisten syöntiin. Vain noin neljännes vastaajista voisi ajatella kokeilevansa tai käyttävänsä hyönteisiä ravintona. Alle 8 % vastaajista on syönyt hyönteisiä ja aikoo syödä niitä tulevaisuudessakin. Yli puolet luultavasti tai varmasti kieltäytyisi edes kokeilemasta hyönteisruokaa.
Vastaajien taustatietoja Sukupuoli Ikä 21 % 42 % 39 % 18-29 vuotta Nainen 30-39 vuotta 58 % Mies 18 % 40-49 vuotta 50-65 vuotta 22 %
Vastaajien taustatietoja Asuinpaikka Ammatti Johtava asema 21 % 45 % 5 % 4 % 8 % 17 % Berliinin seutu Hampurin seutu Münchenin seutu Muu yli 500 000 asukkaan kaupunki Pienempi taajama Maaseutu 6 % 11 % 15 % 6 % 39 % 7 % 16 % Yrittäjä Ylempi toimihenkilö tai asiantuntija Toimihenkilö Työntekijä Opiskelija Eläkeläinen
Vastaajien taustatietoja Elämäntilanne 25% Kuinka kiinnostunut olet yleisesti ruokavaliostasi, erityisesti proteiinin saannista ja erilaisista proteiininlähteistä? (Asteikko 1-10) 26 % 4 % 29 % yhden aikuisen talous kahden aikuisen talous 20% 18% 17% 20% 18% yksi aikuinen ja lapsi/lapsia 15% 13% 13% 5 % kaksi aikuista ja lapsi/lapsia 10% 36 % muu 5% 0% 5 6 7 8 9 10 Muu = useampia aikuisia, kommuuni Vastaajista karsittiin pois ne joiden kiinnostus ruokavalioon oli 1-4.
Vastaajien ruokavalio 0 % 3 % 6 % Mikä seuraavista kuvaa parhaiten omaa ruokavaliotasi? 0 % 1 % 19 % Sekasyöjä, en ole kovin kiinnostunut edes kokeilemaan kasvisruokia kuin korkeintaan satunnaisesti Sekasyöjä, kokeilen mielelläni myös kasvisruokia 31 % 40 % Sekasyöjä, syön usein myös kasvisruokia, tai pidän kasvisruokapäiviä vähintään viikottain. Pescovegetaristi, syön kasvikunnan tuotteiden lisäksi kalaa, maitotuotteita ja munia Lakto-ovovegetaristi, syön kasvikunnan tuotteiden lisäksi maitotuotteita ja munia Laktovegetaristi, syön kasvikunnan tuotteiden lisäksi maitotuotteita Vegaani, syön vain kasvikunnan tuotteita Muu ruokavalio Neljä kymmenestä vastaajasta on sekasyöjiä, jotka kokeilevat mielellään myös kasvisruokia. Sellaisia vastaajia, jotka eivät ole kiinnostuneita edes kokeilemaan kasvisruokia on noin joka viides, mikä on enemmän kuin muissa tutkituissa maissa. Toisaalta myös kasvisruokapäiviä pitäviä on myös enemmän kuin muualla. Vastaajista 9 % on eriasteisia kasvissyöjiä.
Vastaajien ruokavalio Kuinka usein valmistat itse ruokaa? Kun taloudessanne valmistetaan ruokaa tehdäänkö se useimmiten... 2 % 2 % 11 % Joka päivä tai lähes joka päivä Useita kertoja viikossa 27 % alusta lähtien itse 32 % 55 % Kerran-pari viikossa Harvemmin 71 % puolivalmisteita käyttäen valmisruoista
Vastaajien ruokavalio Aiotko muuttaa ruokavaliotasi seuraavan vuoden aikana? Niiltä, jotka vastasivat aikovansa muuttaa ruokavaliotaan (n=208), kysyttiin avoimena kysymyksenä miten he aikovat sitä muuttaa. Yleisimmät muutosaikeet: 59 % 41 % Kyllä Ei Terveellisemmäksi 22 % Vähemmän lihaa 17 % Vähemmän hiilihydraatteja 14 % Enemmän vihanneksia 13 % Vähärasvaista 9 % Enemmän proteiineja 9 % Vähemmän/ ei sokeria 7 % Kasvisruokaa 6 % Enemmän hedelmiä 5 % Vegaani/ vähemmän eläinperäistä 5 % Tuoreita tuotteita 3 % Vähemmän kaloreita 3 % Luomu 3 % En tiedä 3 % Enemmän kalaa 2 %
Vastaajien ruokavalio 60% 50% 57% Mihin seuraavien ravintoaineiden määriin kiinnität huomiota ruokavaliossasi? 54% 52% 40% 41% 39% 36% 30% 29% 20% 10% 10% 0% Rasva Hiilihydraatit Vitamiinit Proteiini Kuitu Energia (kcal, kj) Kivennäisaineet En kiinnitä huomiota erityisesti mihinkään Saksalaiset kiinnittävät eniten huomiota rasvaan. Muista maista poikkeaa saksalaisten runsas kiinnostus vitamiineihin. Proteiinin määrään kiinnitetään jopa vitamiineja vähemmän huomiota.
Vastaajien ruokavalio 45% Mitkä ovat tällä hetkellä ruokavaliosi tärkeimmät proteiininlähteet? Valitse 1-2 tärkeintä 40% 39% 35% 30% 34% 32% 29% 28% 25% 20% 15% 10% 5% 11% 11% 5% 0% kasvikset/ kasvikunnan tuotteet vaalea liha (kana, kalkkuna...) kala maitotuotteet punainen liha (nauta, sika, lammas...) kananmunat viljatuotteet en osaa sanoa Noin neljä kymmenestä saksalaisesta pitää kasviksia yhtenä tärkeimmistä proteiininlähteistään, mitä voi pitää hyvin yllättävänä, kun ajattelee miten lihapainotteisena saksalaista ruokaa yleensä pidetään. Erilaiset lihat ja maitotuotteet ovat myös tärkeitä.
Kasviproteiinin tuttuus Vastaajilta kysyttiin avoimena mitä proteiinipitoisia kasveja tai kasvikunnan tuotteita heille tuli mieleen. Soija ja muut pavut ja palkokasvit olivat yleisimmät vastaajille mieleen tulleet proteiinipitoiset kasvit. Melko paljon mainintoja saivat myös parsakaali, linssit ja pinaatti. Perunaa, porkkaanaa ja pähkinöitä ehdotettiin myös. Vieressä useimmin mainitut vastaukset. Pienempiä vastausmääriä saivat avokado, viljat, kesäkurpitsa, kyssäkaali, sienet, salaatti, kikherneet ja kvinoa. Muutama vastaaja ehdotti kasvikunnan tuotteiksi myös kananmunia. Soija 16 % En tiedä 15 % Pavut 12 % Herneet 10 % Parsakaali 10 % Palkokasvit 9 % Linssit 9 % Pinaatti 6 % Peruna 6 % Porkkanat 5 % Pähkinät 5 % Kaali 3 % Maissi 3 % Tomaatti 2 % Tofu 2 % Paprika 2 % Kukkakaali 2 % Lehtikaali 2 %
Kasviproteiinin tuttuus Seuraavassa listassa on lueteltu erilaisia kasviproteiinin lähteitä. Kuinka usein käytät niitä tai kuinka tuttuja ne ovat sinulle? Käytän säännöllisesti Käytän silloin tällöin Olen kokeillut kerran tai pari Olen kuullut, mutta en ole kokeillut En tunne edes nimeltä Pähkinät ja siemenet (esim. manteli, maapähkinä, kurpitsansiemen) Palkokasvit (esim. soija-, kidney- ja härkäpapu, punaiset ja vihreät linssit, herne, kikherne, sinilupiini) Viljakasvit (esim. kaura, vehnä, tattari, kvinoa, amarantti) Sienet (esim. sieniproteiinituote Quorn) Öljysiemenkasvit (esim. hamppu, pellava, rypsi) Merilevät (esim. nori, wakame, arame) 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kysyttäessä mitä kasviproteiinin lähteitä vastaajat käyttävät, pähkinät ja palkokasvit olivat yleisimmät vastaukset. Viljakasveja käytettiin lähes yhtä paljon. Sieniä ja öljysiemen kasveja käytettiin myös jonkin verran.
Kasviproteiinin tuttuus Niistä kasviproteiinin lähteistä, joita vastaajat ilmoittivat käyttävänsä, heiltä kysyttiin tarkemmin mitä he käyttävät. Tässä yleisimmät käytetyt kasviproteiinin lähteet: Palkokasvit (n=419) Herneet 54 % Kidneypavut 33 % Linssejä 29 % Papuja 19 % Kikherneet 15 % Punaiset linssit 15 % Soija 13 % Paksuja papuja 9 % Vihreitä linssejä 9 % Vihreät pavut 7 % Valkopapuja 6 % Öljysiemenkasvit (n=181) Pellavansiemen 70 % Hamppu 11 % Pähkinät ja siemenet (n=422) Maapähkinä 51 % Manteli 40 % Saksanpähkinä 29 % Kurpitsansiemenet 27 % Hasslpähkinä 15 % Pähkinäsekoitukset 10 % Auringonkukansiemenet 10 % Cashew 9 % Viljakasvit (n=367) Vehnä 52 % Kaura 44 % Kvinoa 17 % Tattari 13 % Sienet (n=240) Herkkusieni 56 % Kantarelli 17 % Herkkutatti 17 % Merilevät (n=59) Nori 37 % Wakame 14 % Arame 12 %
Kasviproteiinin tuttuus Entä kuinka usein käytät tai kuinka tuttuja seuraavat proteiinipitoiset kasvipohjaiset tuotteet ovat sinulle? Käytän säännöllisesti Käytän silloin tällöin Olen kokeillut kerran tai pari Olen kuullut, mutta en ole kokeillut En tunne edes nimeltä Tofu (maustamaton tai maustettu) Soijapohjaiset tuotteet (esim. pihvit, makkarat, pyörykät) Seitanpohjaiset tuotteet (esim. pihvit, makkarat, suikaleet Soijarouhe (tumma tai vaalea) Sieniproteiinipohjaiset tuotteet (esim. Quorn rouhe, kuutiot, pihvit) 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Tofu ja muut soijatuotteet ovat eniten käytettyjä kasviproteiinituotteita Saksassa. Seitania käyttää noin joka viides vastaaja, mutta vielä useampi ei ole kuullutkaan seitanista.
Kasviproteiinien käyttö Vastaajilta (n=505) kysyttiin miksi he käyttävät niitä proteiinipitoisia kasviksia ja kasvistuotteita, joita käyttävät. Maku 49 % Terveellisyys 19 % Helppokäyttöisyys 8 % Vaihtoehtoinen proteiininlähde 4 % Lisuke 3 % Saa tarvittavat ravintoaineet 2 % Tasapainoista 1 % Saatavuus 1 % Kylläisyys 1 % Edullista 1 % Virkistävää 1 % Vaihtelua 1 %
Kasviproteiinien käyttö Niiltä vastaajilta, jotka kertoivat käyttävänsä hyvin vähän kasviperäisiä proteiineja (n=209), kysyttiin mikä on esteenä sille, että he käyttäisivät enemmän proteiinipitoisia kasviksia ja kasvistuotteita. En tiedä/ en osaa sanoa/ ei mikään 31 % Maku 11 % Hinta 10 % Tiedon puute 6 % Aika 4 % Ei sovi minulle/ allergia 4 % Laiskuus 3 % Saatavuus 3 % En osaa valmistaa 2 % Tavat 1 % Haluan syödä monipuolisesti 1 %
Kasviproteiinien käyttö Vastaajilta kysyttiin mitkä asiat voisivat lisätä proteiinipitoisten kasvisten käyttöä. Edullisempi hinta/ tarjoukset 19 % Reseptit ja ideat 17 % Hyvä/ parempi maku 11 % Ilmaiset näytteet/ maistiaiset 9 % En tiedä 6 % Ei mikään 6 % Enemmän tietoa saatavilla5 % Valmistus helppoa 4 % Markkinointia 3 % Saatavuus 2 % Valmisruoka 2 % Tuotteet yhdessä reseptien kanssa 2 % Ammattilaisten avulla 1 % Terveellisyys 1 % Laajempi valikoima 1 % Pitää ensin kokeilla 1 % Tuote-esittelyt 1 % Luomu 1 %
Kasviproteiinien käyttö Mieti syitä sille, että et käytä nykyistä enempää proteiinipitoisia kasviksia tai kasvistuotteita. Kuinka paljon seuraavat tekijät vaikuttavat ko. tuotteiden käyttöön? 1=Ei vaikuta lainkaan 2 3 4 5 6 7=erittäin tärkeä syy olla käyttämättä Kallis hinta En pidä mausta Tottumattomuus/ eivät ole tuttuja Tiedon puute/ en osaa käyttää niitä Puuttuu reseptejä/ en osaa valmistaa niitä Ei tule ajatelleeksi Vaikea löytää kaupasta En pidä koostumuksesta Perheenjäsenet eivät halua syödä Työläs valmistaa Eivät sovi minulle 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Hinta ja se ettei mausta pidetä tärkeimmät syyt olla käyttämättä proteiinipitoisia kasvistuotteita.
Kasviproteiinien käyttö Kuinka todennäköisesti seuraavat tekijät lisäisivät proteiinipitoisten kasvisten ja kasvistuotteiden käyttöä omassa ruokavaliossasi? 1=Ei varmasti lisäisi 2 3 4 5 6 7=aivan varmasti lisäisi Maistatukset ja esittelyt Alempi hinta Reseptit ja käyttöideat paketin mukana Reseptit ja käyttöideat muualla kuin pakkauksessa (netissä, mainoksissa, Näkyvyys kaupassa, houkutteleva esillepano Tuotteen pitkä säilyvyys Pienemmät pakkaukset Mainoskampanjat Ekologinen pakkaus Isommat pakkaukset 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Tuotteiden tekeminen tutummiksi maistatusten ja esittelyjen kautta olisi tehokkain keino lisätä kulutusta. Hinnan alentaminen toimisi myös, samoin kuin reseptien ja käyttöideoiden lisääminen.
Kasviproteiinien käyttö Jos markkinoille tuotaisiin seuraavia proteiinipitoisia kasvisvalmisteita ja tuotteet olisivat sinulle sopivan hintaisia, miten se vaikuttaisi kasviproteiinien käyttöösi? Lisäisi kasviproteiinien käyttöä paljon Voisi lisätä ainakin kokeiluhalukkuutta Voisi jopa vähentää kasviproteiinien käyttöä Lisäisi kasviproteiinien käyttöä hieman Tuskin vaikuttaisi kasviproteiinien käyttöön Esikäsitelty käyttövalmis raaka-aine Ruoanlaittoa nopeuttava puolivalmis tuote Valmis lämmitettävä ateria (pakaste tai eines) 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
Hintamielikuva Mikä olisi mielestäsi sopiva hinta kasviproteiinipitoiselle valmisruoka-annokselle (300g)? 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 5,5 6,0 6,5 7,0 7,5 8,0 8,5 9,0 9,5 10,0 kylmästä myytävä tuote pakaste 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kysyttäessä mikä olisi sopiva hinta 300 gramman kasviproteiinia sisältävälle valmisaterialle mediaanihinnaksi tulee 3 euroa sekä pakasteelle että kylmästä myytävälle aterialle. Keskimäärin kylmästä myytävää pidetään hieman arvokkaampana kuin pakastetta.
Viestintä kasviproteiinista Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät asiat, mitä viestinnässä (mainonnassa ja julkisessa keskustelussa) pitäisi mielestäsi korostaa, kun puhutaan proteiinipitoisista kasvistuotteista? tärkein 2. tärkein 3. tärkein 120 100 80 60 40 20 0 112 94 71 88 108 81 58 58 50 40 39 43 45 38 40 37 36 42 34 33 34 33 31 24 40 27 25 26 29 15 10 15 18 3 0 1 Selvästi tärkeimpinä korostettavina asioina kasviperäisistä proteiinituotteista puhuttaessa pidetään hyvää makua ja laatua.
Viestintä kasviproteiinista Entä mitä asioita viestinnässä ei pitäisi mielestäsi korostaa tai mitkä asiat ovat vähemmän tärkeitä, kun puhutaan proteiinipitoisista kasvistuotteista? vähiten tärkeä 2. vähiten tärkeä 3. vähiten tärkeä 250 225 200 150 100 50 89 64 62 34 37 55 58 34 33 44 45 46 30 22 27 24 29 26 23 28 20 23 19 25 33 33 42 48 32 18 13 12 9 22 25 0 Ylivoimaisesti vähiten tärkeä asia viestinnässä ovat tunnettujen ihmisten mielipiteet. Noin kaksi kolmesta vastaajista katsoo, että tunnettujen ihmisten mielipiteet ovat kolmen vähiten tärkeän asian joukossa.
Näkyvyys kaupassa 50% 45% 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% 44% Kaikki yhdessä paikassa kasvisruokanurkkauksessa Miten proteiinipitoisten kasvistuotteiden tulisi mielestäsi olla esillä kaupoissa? 33% Pakasteet pakasteiden joukossa, kuivatuotteet kuivatuotteiden joukossa jne, mutta omilla osastoillaan selvästi erottuvina kokonaisuuksina 10% Tuotemerkeittäin, yhden brändin kaikki tuotteet yhdessä 13% Kasviproteiinituotteita ei tarvitse erotella mitenkään muista tuotteista Erillinen kasvisnurkkaus olisi saksalaisten mielestä paras tapa laittaa kasviproteiinituotteet esille kaupoissa.
Lihan jäljittely Mitä mieltä olet siitä, että jotkut proteiinipitoiset kasvistuotteet näyttävät lihatuotteilta ja jäljittelevät niiiden makua ja rakennetta (kuten nakit ja hampurilaispihvit)? On tärkeää, että tuotteet ovat mahdollisimman paljon lihan kaltaisia. On hyvä, että on kasvispohjaisia lihaa muistuttavia tuotteita, mutta lihan jäljittely ei saa olla itsetarkoitus. Ei väliä / en osaa sanoa Lihan jäljittely on turhaa, mutta ei haittaa, vaikka joitakin lihajäljitelmiä olisikin markkinoilla. Kasvistuotteiden ei missään tapauksessa pidä jäljitellä lihatuotteita. 10% 24% 15% 26% 26% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
Hyönteiset ravintona Hyönteisiä pidetään myös yhtenä potentiaalisena tulevaisuuden proteiininlähteenä. Kuinka todennäköisesti söisit hyönteisiä tai niistä valmistettuja tuotteita (kuten patukoita, keksejä tai valmisruokia) osana ruokavaliotasi, jos niitä olisi saatavilla? Olen maistanut/syönyt hyönteisiä ja olen kiinnostunut syömään niitä myös tulevaisuudessa Olen maistanut/syönyt hyönteisiä, mutta en ole kiinnostunut syömään niitä tulevaisuudessa En ole syönyt hyönteisiä, mutta aion tulevaisuudessa ainakin maistaa niitä En ole syönyt hyönteisiä enkä usko, että tulen syömään niitä muuten kuin ehkä kokeilun vuoksi En ole syönyt hyönteisiä enkä usko, että haluan edes maistaa niitä En ole syönyt hyönteisiä enkä missään nimessä halua edes maistaa niitä En osaa sanoa 5% 6% 15% 16% 17% 37% 5% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
Mitä halutaan ostaa Viimeisenä vastaajilta kysyttin avoimena minkälaisia proteiinipitoisia kasvistuotteita he haluaisivat ostaa Alusta lähtien itse tehtäviä 49 % Puolivalmisteita 32 % Valmisaterioita 18 % En tiedä 5 % Makkaroita 2 % Tofu 1 % Linssit 1 % Soijatuotteita 1 % Palkokasvit 1 %