ScenoProt- onlinekyselyiden tulokset. Ruotsi
|
|
- Karoliina Korhonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ScenoProt- onlinekyselyiden tulokset Ruotsi
2 Tietoa tutkimuksesta Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin nettikyselynä syyskuussa N= 505 Vastaajiksi otettiin eri ikäisiä ja erilaisia asuinalueita edustavia henkilöitä, joiden kiinnostus ruokavaliotaan kohtaan oli asteikolla 1-10 vähintään tasoa 5. Vastaajilta kysyttiin erilaisten kasviproteiinilähteiden tuttuudesta ja heidän suhtautumisestaan kasviperäisiin proteiineihin. Heitä pyydettiin miettimään miten kasviperäisten proteiinien suosiota voisi lisätä ja mikä nykyään estää heitä käyttämästä niitä enempää. Sen lisäksi he kertoivat taustatietoina ikänsä, asuinpaikkansa, ammattinsa ja elämäntilanteensa, sekä vastasivat kysymyksiin ruokavaliostaan ja ruoanlaittotavoistaan.
3 Yhteenveto Ruotsalaisista vastaajiksi valikoituneista kuluttajista noin 88 % on sekasyöjiä ja noin 9 % erilaisia kasvissyöjiä. Kasvissyöjien osuus koko väestössä voi olla hieman pienempi, sillä tähän tutkimukseen otettiin mukaan vain ihmisiä, jotka olivat jossain määrin kiinnostuneita ruokavaliostaan. Suuri enemmistö vastaajista valmistaa itse ruokaa vähintään viikottain ja enemmistö tekee ruoan useimmiten alusta lähtien itse. Noin 45 % vastaajista suunnittelee muuttavansa ruokavaliotaan jollain tavalla seuraavan vuoden aikana. Yleisin suunniteltu muutos on tarkemmin määrittelemätön terveellisempi syöminen. Vihannesten ja hedelmien syömisen lisääminen ja siiryminen enemmän kohti kasvissyöntiä kiinnostaa monia. Jotkut suunnittelevat vähentävänsä sokerin ja muiden hiilihydraattien syömistä. Noin puolet vastaajista kiinnittää huomiota hiilihydraattien määrään ruokavaliossaan. Moni seuraa myös rasvojen ja proteiinin määrä ruoassaan. Tärkeimmät proteiininlähteet ruotsalaisten ruokavalioissa ovat vaalea liha (46 %) ja punainen liha (33 %). Maitotuotteiden osuus on yllättävän paljon pienempi (12 %) kuin Suomessa (33 %). Käyttävätkö ruotsalaiset oikeasti paljon vähemmän maitotuotteita kuin suomalaiset, vai onko jommassakummassa maassa väärä mielikuva maitotuotteiden proteiinipitoisuudesta?
4 Yhteenveto Kun vastaajilta kysyttiin avoimena mitä kasviproteiinin lähteitä heille tulee mieleen, yleisin vastaus oli pavut. Linssit, soija ja palkokasvit yleisesti tulivat myös monille mieleen. Yli neljännes vastaajista ei osannut nimetä yhtään kasviproteiinin lähdettä. Viljakasvit olivat eniten käytettyjä kasviproteiinilähteitä. Oletettavasti suuri osa tästä käytetään leipänä ja puurona, eikä proteiini ole ollut käytön syynä. Lähes yhtä moni ilmoitti käyttävänsä pähkinöitä. Kolme neljästä käyttää palkokasveja vähintään silloin tällöin. Sieniproteiinituotteita kuten Quornia käyttää ainakin silloin tällöin yli kolmannes vastaajista. Quorn, tofu ja muut soijatuotteet ovat niminä tuttuja lähes kaikille. Myös seitanin ja soijarouheen tuntevat yli puolet vastaajista. Kun vastaajia pyydettiin miettimään miksi he käyttävät niitä kasviproteiinin lähteitä, joita käyttävät, maku nousi selvästi tärkeimmäksi tekijäksi. Terveellisyys on myös tärkeä valintaperuste.
5 Yhteenveto Vastaajilta kysyttiin sekä avoimena että vaihtoehtojen kanssa tärkeimpiä esteitä kasviproteiinien käyttöön ja toisaalta tekijöitä, jotka voisivat houkutella käyttämään niitä enemmän. Tottumattomuus ja tuotteiden tuntemattomuus oli suurin käytön este. Maistatukset ja muut keinot tuttuuden lisäämiseksi alentaisivat kokeilukynnystä. Kasviproteiinituotteiden hintaa pidettiin myös korkeana ja hintojen alentaminen nousi tärkeimmäksi tuotteiden houkuttelevuutta lisääväksi tekijäksi. Reseptien ja käyttöideoiden tuominen kuluttajien saataville kaikin mahdollisin keinoin (kaupassa, netissä, tv:n kokkiohjelmissa) edistäisi ostohalukuutta. Näkyvyys kaupassa ja houkutteleva esillepano ovat oleellisen tärkeitä tekijöitä myynnin edistämisessä. Kuluttajien hintamielikuva 300 gramman kasviperäistä proteiinia sisältävälle valmisruoka-aterialle on noin kruunua. Kylmästä myytävää pidetään hieman arvokkaampana kuin pakasteateriaa.
6 Yhteenveto Maku on tärkein asa, jota pitää korostaa kasviperäistä proteiinia sisältävistä tuotteista puhuttaessa ja niiden markkinointiviestinnässä. Tuotteen laatua ja terveellisyyttä kannattaa myös tuoda esiin. Reseptit ja käyttöideat olivat myös tärkeitä. Tulosten perusteella tunnettujen ihmisten mielipiteitä tuotteista ei kaivata markkinointiviestinnässä. Sitä pidettiin ylivoimaisesti vähiten tärkeänä viestittävänä asiana. Eläinten oikeudet ja lihan korvaaminen jakoivat mielipiteitä. Toisille on eläinten oikeudet ovat tärkein syy syödä kasvistuotteita, toiset taas eivät halua kuulla liikaa syyllistämistä lihan syömisestä. Noin kolmannes vastaajista voisi ainakin kokeilla hyönteisiä ravintona. Alle 7 % vastaajista on syönyt hyönteisiä ja aikoo syödä niitä tulevaisuudessakin. Noin 45 % luultavasti tai varmasti kieltäytyisi edes kokeilemasta hyönteisruokaa.
7 Vastaajien taustatietoja Sukupuoli Ikä 49 % 51 % Nainen Mies 32 % 32 % vuotta vuotta vuotta vuotta 16 % 20 %
8 Vastaajien taustatietoja Asuinalue Asuinpaikka 19 % 36 % Östra Mellansverige Småland med öarna 22 % 9 % 23 % Tukholman seutu Göteborgin seutu Malmön seutu 19 % 17 % 9 % Sydsverige Västsverige Norra Sverige 28 % 7 % 11 % Muu yli asukkaan kaupunki Pienempi taajama Maaseutu
9 Vastaajien taustatietoja Ammatti Elämäntilanne Johtava asema 9 % 4 % 5 % Yrittäjä 4 % yhden aikuisen talous 15 % 6 % Ylempi toimihenkilö tai asiantuntija 28 % 28 % kahden aikuisen talous 20 % Toimihenkilö yksi aikuinen ja lapsi/lapsia 41 % Työntekijä Opiskelija 7 % 33 % kaksi aikuista ja lapsi/lapsia muu Eläkeläinen
10 Vastaajien ruokavalio 26 % 1 % 2 % 2 % 4 % Mikä seuraavista kuvaa parhaiten omaa ruokavaliotasi? 3 % 16 % 46 % Sekasyöjä, en ole kovin kiinnostunut edes kokeilemaan kasvisruokia kuin korkeintaan satunnaisesti Sekasyöjä, kokeilen mielelläni myös kasvisruokia Sekasyöjä, syön usein myös kasvisruokia, tai pidän kasvisruokapäiviä vähintään viikottain. Pescovegetaristi, syön kasvikunnan tuotteiden lisäksi kalaa, maitotuotteita ja munia Lakto-ovovegetaristi, syön kasvikunnan tuotteiden lisäksi maitotuotteita ja munia Laktovegetaristi, syön kasvikunnan tuotteiden lisäksi maitotuotteita Vegaani, syön vain kasvikunnan tuotteita 25% 20% 15% 10% 5% Kuinka kiinnostunut olet yleisesti ruokavaliostasi, erityisesti proteiinin saannista ja erilaisista proteiininlähteistä? (Asteikko 1-10) 21% 16% 20% 18% 7% 19% Muu ruokavalio 0% Lähes puolet vastaajista on sekasyöjiä, jotka kokeilevat mielellään myös kasvisruokia. Noin joka kuudes ei ole kovin kiinnostunut edes kokeilemaan kasvisruokia. Vastaajista 9 % on eriasteisia kasvissyöjiä. Muu ruokavalio = gluteeniton (2 kpl), LCHF (2), flexitaristi (2) Vastaajista karsittiin pois ne joiden kiinnostus ruokavalioon oli 1-4.
11 Vastaajien ruokavalio Kuinka usein valmistat itse ruokaa? Kun taloudessanne valmistetaan ruokaa tehdäänkö se useimmiten... 4 % 0 % 10 % Joka päivä tai lähes joka päivä Useita kertoja viikossa 18 % alusta lähtien itse 35 % 51 % Kerran-pari viikossa Harvemmin puolivalmisteita käyttäen valmisruoista 82 %
12 Vastaajien ruokavalio Aiotko muuttaa ruokavaliotasi seuraavan vuoden aikana? Niiltä, jotka vastasivat aikovansa muuttaa ruokavaliotaan (n=225), kysyttiin avoimena kysymyksenä miten he aikovat sitä muuttaa. Yleisimmät muutosaikeet: 55 % 45 % Kyllä Ei Syödä terveellisemmin 22 % Lisätä hedelmien ja kasvisten määrää 17 % Vähentää hiilihydraattien syöntiä 12 % Lisätä veganismia/ kasvissyöntiä 10 % Ei osaa sanoa 9 % Vähentää sokerin määrää 8 % Vähentää lihansyöntiä 6 % Vähentää rasvan määrää 5 % Valmistaa ruokaa enemmän itse kotona/ itse 5 % Vähemmän aterioita/ pienempi annoskoko 5 % Laihdutan/ pudotan painoa 5 % Lisätä proteiinien syöntiä 4 % Lisätä rasvan määrää 3 % Vähentää maitotuotteiden määrää 2 %
13 Vastaajien ruokavalio 60% Mihin seuraavien ravintoaineiden määriin kiinnität huomiota ruokavaliossasi? 50% 50% 45% 43% 40% 30% 29% 29% 29% 24% 20% 15% 10% 0% Hiilihydraatit Rasva Proteiini Energia (kcal, kj) Vitamiinit Kuitu Kivennäisaineet En kiinnitä huomiota erityisesti mihinkään Noin puolet vastaajista kiinnittää huomiota hiilihydraattien määrään ruokavaliossaan. Rasvan ja proteiinin määriin kiinnitetään myös runsaasti huomiota.
14 Vastaajien ruokavalio 50% 45% 46% Mitkä ovat tällä hetkellä ruokavaliosi tärkeimmät proteiininlähteet? Valitse 1-2 tärkeintä 40% 35% 33% 30% 28% 27% 25% 20% 20% 15% 10% 5% 12% 7% 6% 0% vaalea liha (kana, kalkkuna...) punainen liha (nauta, sika, lammas...) kasvikset/ kasvikunnan tuotteet kala kananmunat maitotuotteet en osaa sanoa viljatuotteet Hieman alle puolelle vastaajista siipikarja on yksi tärkeimmistä proteiinilähteistä, noin kolmasosalle punainen liha. Maitotuotteiden osuus tärkeänä proteiininlähteenä on paljon pienempi kuin Suomessa.
15 Kasviproteiinin tuttuus Vastaajilta kysyttiin avoimena mitä proteiinipitoisia kasveja tai kasvikunnan tuotteita heille tuli mieleen. Pavut ja linssit olivat yleisimmät vastaajille mieleen tulleet proteiinipitoiset kasvit. Melko paljon mainintoja saivat myös palkokasvit, soija, herneet, parsakaali ja pähkinät. Yllättävän moni ei osannut nimetä yhtään proteiinipitoista kasvia tai kasvikunnan tuotetta. Vieressä useimmin mainitut vastaukset. Pienempiä vastausmääriä saivat chian siemenet, jyvät/vilja, avokado, sienet, peruna, porkkana kukkakaali ja sienet. Muutama vastaaja ehdotti kasvikunnan tuotteiksi myös maitotuotteita ja kananmunia. Pavut 36 % Ei tiedä/ ei osaa sanoa 26 % Linssit 15 % Soijavalmisteet (suikale, rouhe, pala, tofu) 13 % Palkokasvit 11 % Herneet, kikherneet 11 % Parsakaali 5 % Pähkinät 5 % Qvinoa 4 % Pinaatti 3 % Quorn 2 % Maissi 2 % Ei mikään 2 % Kaali 2 % Tattari 2 % Siemenet (auringonkukka, ym) 2 %
16 Kasviproteiinin tuttuus Seuraavassa listassa on lueteltu erilaisia kasviproteiinin lähteitä. Kuinka usein käytät niitä tai kuinka tuttuja ne ovat sinulle? Käytän säännöllisesti Käytän silloin tällöin Olen kokeillut kerran tai pari Olen kuullut, mutta en ole kokeillut En tunne edes nimeltä Viljakasvit (esim. kaura, vehnä, tattari, kvinoa, amarantti) Pähkinät ja siemenet (esim. manteli, maapähkinä, kurpitsansiemen) Palkokasvit (esim. soija-, kidney- ja härkäpapu, punaiset ja vihreät linssit, herne, kikherne, sinilupiini) Sienet (esim. sieniproteiinituote Quorn) Öljysiemenkasvit (esim. hamppu, pellava, rypsi) Merilevät (esim. nori, wakame, arame) 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kysyttäessä mitä kasviproteiinin lähteitä vastaajat käyttävät, viljakasvit osoittautuvat eniten käytetyiksi. Oletettavasti tässä on mukana runsaasti esim. leipänä tai puurona käytettyä viljaa, jolloin tuotetta tuskin on ajateltu proteiinilähteenä. Pähkinöitä ja palkokasveja käytetään myös paljon.
17 Kasviproteiinin tuttuus Niistä kasviproteiinin lähteistä, joita vastaajat ilmoittivat käyttävänsä, heiltä kysyttiin tarkemmin mitä he käyttävät. Tässä yleisimmät käytetyt kasviproteiinin lähteet: Palkokasvit (n=384) Linssit 43 % Herneet 43 % Kidney-papu 36 % Kikherne 33 % Soija 21 % Härkäpapu 14 % Valkopapu 11 % Soijapapu 8 % Viljakasvit (n=408) Vehnä 47 % Kaura 46 % Kvinoa 28 % Tattari 16 % Pähkinät ja siemenet (n=417) Maapähkinä 43 % Manteli 43 % Kurpitsansiemenet 34 % Cashewpähkinä 21 % Auringonkukansiemenet 17 % Saksanpähkinä 13 % Hasselpähkinä 9 % Öljysiemenkasvit (n=152) Pellavansiemen 54 % Hampun siemen 20 % Rypsi 13 % Sienet (n=237) Quorn 53 % Herkkusieni 25 % Kantarelli 21 % Tatti 7 % Merilevät (n=95) Nori 33 % Arame 9 % Wakame 7 %
18 Kasviproteiinin tuttuus Entä kuinka usein käytät tai kuinka tuttuja seuraavat proteiinipitoiset kasvipohjaiset tuotteet ovat sinulle? Käytän säännöllisesti Käytän silloin tällöin Olen kokeillut kerran tai pari Olen kuullut, mutta en ole kokeillut En tunne edes nimeltä Sieniproteiinipohjaiset tuotteet (esim. Quorn rouhe, kuutiot, pihvit) Soijapohjaiset tuotteet (esim. pihvit, makkarat, pyörykät) Tofu (maustamaton tai maustettu) Seitanpohjaiset tuotteet (esim. pihvit, makkarat, suikaleet Soijarouhe (tumma tai vaalea) 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Sieniproteiinituotteet ovat Ruotsissa lyöneet läpi selvästi paremmin kuin muissa maissa. Yli kolmasosa vastaajista käyttää niitä vähintään silloin tällöin.
19 Kasviproteiinien käyttö Vastaajilta (n=505) kysyttiin miksi he käyttävät niitä proteiinipitoisia kasviksia ja kasvistuotteita, joita käyttävät. Maku 47 % Terveellisyys 27 % Täyttävä 5 % Proteiinin lähde 5 % Keho voi paremmin 5 % Lihan korvike 3 % Hyvä ravinnonlähde 3 % Ekologisuus 3 % Vaihtelun vuoksi 3 %
20 Kasviproteiinien käyttö Niiltä vastaajilta, jotka kertoivat käyttävänsä hyvin vähän kasviperäisiä proteiineja (n=214) kysyttiin mikä on esteenä sille, että he käyttäisivät enemmän proteiinipitoisia kasviksia ja kasvistuotteita. Ei mikään 13 % Hinta 10 % Tiedon puute 9 % Maku 7 % Perhe ei pidä 7 % Pidän lihasta/ olen lihansyöjä 7 % Valmistustaidon puute 6 % En löydä reseptejä 6 % Ajan puute 5 % Laiskuus 3 % Haluan syödä monipuolisesti 2 % Saatavuus 2 %
21 Kasviproteiinien käyttö Vastaajilta (n=505) kysyttiin mitkä asiat voisivat lisätä proteiinipitoisten kasvisten käyttöä. Enemmän helppoja reseptejä 18 % En tiedä 18 % Halvempi hinta 17 % Enemmän tietoa tarjolla 8 % Maistiaisia tarjolla 6 % Ei mikään 5 % Parempi maku 5 % Mainoksia 4 % Tarjouksia 3 % Valmistuksen helppous 2 % Saatavuuden lisäys 2 % Ilmaisia näytteitä kotiin 2 % Suurempi valikoima 2 % Reseptejä suoraan tuotteissa 1 % Hyvä sijainti kaupassa 1 % Arvosteluja enemmän nähtävillä 1 % Parempi ravintosisältö 1 % Suosituksia perheeltä ja ystäviltä 1 % Perhe pitäisi niistä 1 % Luonnollisuus 1 %
22 Kasviproteiinien käyttö Mieti syitä sille, että et käytä nykyistä enempää proteiinipitoisia kasviksia tai kasvistuotteita. Kuinka paljon seuraavat tekijät vaikuttavat ko. tuotteiden käyttöön? 1=Ei vaikuta lainkaan =erittäin tärkeä syy olla käyttämättä Tottumattomuus/ eivät ole tuttuja Kallis hinta Ei tule ajatelleeksi Tiedon puute/ en osaa käyttää niitä En pidä mausta Puuttuu reseptejä/ en osaa valmistaa niitä Perheenjäsenet eivät halua syödä En pidä koostumuksesta Eivät sovi minulle Vaikea löytää kaupasta Työläs valmistaa 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Tottumattomuus/ tuntemattomuus ja tiedon puute ovat tärkeimpiä syitä olla käyttämättä kasviproteiineja. Myös kalliina pidetty hinta vaikuttaa.
23 Kasviproteiinien käyttö Kuinka todennäköisesti seuraavat tekijät lisäisivät proteiinipitoisten kasvisten ja kasvistuotteiden käyttöä omassa ruokavaliossasi? 1=Ei varmasti lisäisi =aivan varmasti lisäisi Alempi hinta Maistatukset ja esittelyt Reseptit ja käyttöideat paketin mukana Reseptit ja käyttöideat muualla kuin pakkauksessa (netissä, Näkyvyys kaupassa, houkutteleva esillepano Tuotteen pitkä säilyvyys Mainoskampanjat Ekologinen pakkaus Pienemmät pakkaukset Isommat pakkaukset 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Hintojen alentaminen lisäisi proteiinipitoisten kasvistuotteiden käyttöä. Tuotteiden tekeminen tutummiksi maistatusten, esittelyjen, näkyvyyden, reseptien ja käyttöideoiden avulla lisäisi käyttöä.
24 Kasviproteiinien käyttö Jos markkinoille tuotaisiin seuraavia proteiinipitoisia kasvisvalmisteita ja tuotteet olisivat sinulle sopivan hintaisia, miten se vaikuttaisi kasviproteiinien käyttöösi? Lisäisi kasviproteiinien käyttöä paljon Lisäisi kasviproteiinien käyttöä hieman Voisi lisätä ainakin kokeiluhalukkuutta Tuskin vaikuttaisi kasviproteiinien käyttöön Voisi jopa vähentää kasviproteiinien käyttöä Esikäsitelty käyttövalmis raaka-aine Ruoanlaittoa nopeuttava puolivalmis tuote Valmis lämmitettävä ateria (pakaste tai eines) 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
25 Hintamielikuva Mikä olisi mielestäsi sopiva hinta kasviproteiinipitoiselle valmisruoka-annokselle (300g)? 10 kr 15 kr 20 kr 25 kr 30 kr 35 kr 40 kr 45 kr 50 kr 55 kr 60 kr 65 kr 70 kr 75 kr 80 kr 85 kr 90 kr 95 kr 100 kr kylmästä myytävä tuote pakaste 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Kysyttäessä mikä olisi sopiva hinta 300 gramman kasviproteiinia sisältävälle valmisaterialle mediaanihinnaksi tulee 30 kruunua pakasteelle ja 35 kruunua kylmästä myytävälle aterialle. Keskimäärin kylmästä myytävää pidetään hieman arvokkaampana kuin pakastetta.
26 Viestintä kasviproteiinista Mitkä ovat mielestäsi tärkeimmät asiat, mitä viestinnässä (mainonnassa ja julkisessa keskustelussa) pitäisi mielestäsi korostaa, kun puhutaan proteiinipitoisista kasvistuotteista? tärkein 2. tärkein 3. tärkein Selvästi tärkeimpinä korostettavina asioina kasviperäisistä proteiinituotteista puhuttaessa pidetään hyvää makua ja laatua. Keveyttä ja terveellisyyttäkin kannattaa korostaa.
27 Viestintä kasviproteiinista Entä mitä asioita viestinnässä ei pitäisi mielestäsi korostaa tai mitkä asiat ovat vähemmän tärkeitä, kun puhutaan proteiinipitoisista kasvistuotteista? vähiten tärkeä 2. vähiten tärkeä 3. vähiten tärkeä Ylivoimaisesti vähiten tärkeä asia viestinnässä ovat tunnettujen ihmisten mielipiteet. Yli puolet vastaajista katsoo, että tunnettujen ihmisten mielipiteet ovat kolmen vähiten tärkeän asian joukossa.
28 Näkyvyys kaupassa 40% 35% 30% 25% 35% Miten proteiinipitoisten kasvistuotteiden tulisi mielestäsi olla esillä kaupoissa? 33% 20% 17% 15% 13% 10% 5% 0% Kaikki yhdessä paikassa kasvisruokanurkkauksessa Pakasteet pakasteiden joukossa, kuivatuotteet kuivatuotteiden joukossa jne, mutta omilla osastoillaan selvästi erottuvina kokonaisuuksina Tuotemerkeittäin, yhden brändin kaikki tuotteet yhdessä Kasviproteiinituotteita ei tarvitse erotella mitenkään muista tuotteista Oma kasvisnurkkaus ja erottuvat kokonaisuudet omilla osastoillaan saavat suunnilleen yhtä suuren kannatuksen kysyttäessä miten kasviproteiinituotteiden olisi hyvä olla esillä kaupoissa.
29 Lihan jäljittely Mitä mieltä olet siitä, että jotkut proteiinipitoiset kasvistuotteet näyttävät lihatuotteilta ja jäljittelevät niiiden makua ja rakennetta (kuten nakit ja hampurilaispihvit)? On tärkeää, että tuotteet ovat mahdollisimman paljon lihan kaltaisia. On hyvä, että on kasvispohjaisia lihaa muistuttavia tuotteita, mutta lihan jäljittely ei saa olla itsetarkoitus. Ei väliä / en osaa sanoa Lihan jäljittely on turhaa, mutta ei haittaa, vaikka joitakin lihajäljitelmiä olisikin markkinoilla. Kasvistuotteiden ei missään tapauksessa pidä jäljitellä lihatuotteita. 11% 31% 29% 15% 14% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
30 Hyönteiset ravintona Hyönteisiä pidetään myös yhtenä potentiaalisena tulevaisuuden proteiininlähteenä. Kuinka todennäköisesti söisit hyönteisiä tai niistä valmistettuja tuotteita (kuten patukoita, keksejä tai valmisruokia) osana ruokavaliotasi, jos niitä olisi saatavilla? Olen maistanut/syönyt hyönteisiä ja olen kiinnostunut syömään niitä myös tulevaisuudessa Olen maistanut/syönyt hyönteisiä, mutta en ole kiinnostunut syömään niitä tulevaisuudessa En ole syönyt hyönteisiä, mutta aion tulevaisuudessa ainakin maistaa niitä En ole syönyt hyönteisiä enkä usko, että tulen syömään niitä muuten kuin ehkä kokeilun vuoksi En ole syönyt hyönteisiä enkä usko, että haluan edes maistaa niitä En ole syönyt hyönteisiä enkä missään nimessä halua edes maistaa niitä En osaa sanoa 7% 10% 18% 13% 18% 27% 7% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%
31 Mitä halutaan ostaa Viimeisenä vastaajilta kysyttin avoimena minkälaisia proteiinipitoisia kasvistuotteita he haluaisivat ostaa Alusta lähtien itse tehtäviä 40 % Puolivalmisteita 24 % Valmisruokia 12 % Kasvispihvejä 2 % Quorn eri muodoissa 2 % Pihvejä 1 % Pataruokia 1 % Palkokasveja 1 % Soijamakkaroita 1 % Lihapullia 1 % Burgereita 1 % Tofua 1 % Tuotteita valmiilla resepteillä 1 %
ScenoProtonlinekyselyiden. Saksa
ScenoProtonlinekyselyiden tulokset Saksa Tietoa tutkimuksesta Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin nettikyselynä syyskuussa 2016. N= 505 Vastaajiksi otettiin eri ikäisiä ja erilaisia asuinalueita
ScenoProtonlinekyselyiden
ScenoProtonlinekyselyiden tulokset UK Tietoa tutkimuksesta Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin nettikyselynä syyskuussa 2016. N= 503 Vastaajiksi otettiin eri ikäisiä ja erilaisia asuinalueita edustavia
ScenoProt- onlinekyselyiden tulokset. Suomi
ScenoProt- onlinekyselyiden tulokset Suomi Tietoa tutkimuksesta Tutkimuksen toteutus Tutkimus toteutettiin nettikyselynä syyskuussa 2016. N= 502 Vastaajiksi otettiin eri ikäisiä ja erilaisia asuinalueita
WP6 - Markkinat ja kuluttajat
WP6 - Markkinat ja kuluttajat 01.12.2017 Antti Isokangas, Makery Oy 2016 2017 Fokusryhmähaastattelut Suomessa 7 x 6-8 ryhmää, sekasyöjiä ja eriasteisia kasvissyöjiä Keskustelujen teemana yleisesti kuluttajien
Vegaaniruokailija asiakkaana- Vegaaniruokavalion koostaminen
Vegaaniruokailija asiakkaana- Vegaaniruokavalion koostaminen Mistä vegaaniruokavalio koostuu? Vegaaniruokavaliossa käytetään monipuolisesti Viljavalmisteita Palkokasveja Kasviksia Marjoja Hedelmiä Sieniä
WP06. - Change of consumption, lifestyles and human activity and export potential - Antti Isokangas
WP06 - Change of consumption, lifestyles and human activity and export potential - Antti Isokangas 24.8.2016 Lähtöasetelma Kuluttajien hyväksynnällä on keskeinen rooli kestävästi tuotettujen kasviperäisten
Nuorten asenteet ja mielikuvat ruokaan ja syömiseen liittyen
Nuorten asenteet ja mielikuvat ruokaan ja syömiseen liittyen 11/2018 Makery Oy, 0873653-0, Pasilankatu 2 E, 00240 Helsinki 1 Taustatietoja 2 Vastaajien taustatietoja Sukupuoli Mies 42 % Nainen 58 % Ikä
Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta. Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki
Lasten ravitsemus ravitsemussuositusten näkökulmasta Ravitsemussuunnittelija Salla Kaurijoki Kylän Kattaus liikelaitos Jyväskylän kaupunki 10.11.2017 Enemmistö lapsista voi hyvin ravitsemuksen näkökulmasta
Apetit. Kasvisten käyttö Suomessa ja Ruotsissa 7-8/2017
Apetit Kasvisten käyttö Suomessa ja Ruotsissa 7-8/017 Johdanto Tämän tutkimuksen on tehnyt IROResearch Oy Apetit Ruoka Oy:n toimeksiannosta heinäelokuussa 017. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kasvisten
Tuhat Suomalaista Kotimaisen ruoan arvostus
Tuhat Suomalaista Kotimaisen ruoan arvostus Joulukuu 017 tilaaja: maa- ja metsätalousministeriö SFS ISO0 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 1/017 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimuksen
Kasvisruokavalioiden toteuttaminen kouluruokailussa
Kasvisruokavalioiden toteuttaminen kouluruokailussa Syödään ja opitaan yhdessä koulutus Seinäjoki 30.8.2017 Lotta Pelkonen TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Vegaaniliiton ravitsemusvastaava Sisältö
Ilmoitus erityisruokavaliosta päiväkodissa tai koulussa pitkä versio
Ilmoitus erityisruokavaliosta päiväkodissa tai koulussa pitkä versio Palautetaan oman koulun terveydenhoitajalle. Käytä tätä lomaketta silloin, kun ruokavalioon liittyy monia rajoituksia. Ruokailijan nimi
VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET
1 VIIKKO I1 RUOKAVALION PERUSTEET 2 VIIKKO 1 - Johdanto Tällä ensimmäisellä viikolla käymme läpi ravitsemuksen perusteet. Käymme läpi kolme perusravintoainetta. Niitä kutsutaan usein nimellä makroravinteet.
KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011
KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia
Orkla-ruokabarometri Tarja Pentilä
Orkla-ruokabarometri 2016 8.2.2017 Tarja Pentilä Tietoja tutkimuksesta Orklan ruokabarometri 2016 Menetelmä: Otanta: Verkkokysely Kansallisesti edustava otanta vähintään 18 vuotta täyttäneestä väestöstä
Kestävyys vs. ravintosisältö
Kestävyys vs. ravintosisältö Annikka Marniemi elintarvikeasiantuntija, ETM NUTS vuosiseminaari Pari perusasiaa: Mitä niukempi energiansaanti, sitä enemmän laadulla on merkitystä Niukalla saannilla ravintoaineen
Inno-torin kyselyiden tuloksia
Inno-torin kyselyiden tuloksia Johdanto Kysyimme kuluttajilta mm. millaisia tuotteita he käyttävät, kuinka usein ja mikä vaikuttaa tuotteen valintaan tai miltä osastolta tuotteen tulisi löytyä sekä millaisia
Pysytään lujina naiset!
Pysytään lujina naiset! Nykyajan tietotulva ei välttämättä anna selkeää kuvaa, miten syödä terveellisesti. Sen sijaan se saattaa hämmentää ja terveellisesti syöminen voi tuntua vaikealta, kalliilta ja
Espoon Palloseura. Ravitsemus miten, mitä ja milloin syödä. Espoon Palloseuran Jalkapallo ry - Stefan Wikström
Espoon Palloseura Ravitsemus miten, mitä ja milloin syödä Espoon Palloseuran Jalkapallo ry - Stefan Wikström 1 Ravitsemus * Tämä on perusravitsemusluento, ihan joka ikiselle ihmiselle - minimitaso * Patrik
Satafood Kehittämisyhdistys Ry Suomen Siipikarjaliitto Ry. Kvalitatiivinen tutkimus Kopla Helsinki Kati Nurminen & Jenna Puikkonen
Satafood Kehittämisyhdistys Ry Suomen Siipikarjaliitto Ry Kvalitatiivinen tutkimus Kopla Helsinki Kati Nurminen & Jenna Puikkonen RUOAN JA LIHAN VALINTAPERUSTEET LUOMULIHA SIIPIKARJA BROILERI JA KALKKUNA
KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA 28.2.2014 KATRIINA PARTANEN
KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ SILAKKAPAJA 28.2.2014 KATRIINA PARTANEN 16 Kalan kulutus 2000 2011 (kg/hlö/vuosi) 14 12 10 8 6 Kaikki kala Tuontikala Kotimainan kala Silakka 4 2 0 2000 2001 2002 2003 2004
KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA
KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 16.11.2012 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia
Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017
Pro Kala Kala suomalaisten ruokapöydässä 2017 Katriina Partanen Pro Kala ry Tel. +358 40 0 827 277 Tauko Design 24.5.2017 katriina.partanen@prokala.fi 1 Tutkimusraportti Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan
Trendejä meiltä ja maailmalta
Trendejä meiltä ja maailmalta Ruokavalioiden ja kulutustottumusten pirstaloituminen Ei hallitsevaa ruokavaliosuuntausta vaan täsmähyvinvointia Pirstaloitunut Free from kulutus hyvinvoinnin tukena Kuinka
v Ateriat koostetaan neljän aterian päivärytmin mukaan. v Ateriat koostetaan alla olevista raaka-aineista seuraavalla tavalla:
v Ateriat koostetaan neljän aterian päivärytmin mukaan. v Ateriat koostetaan alla olevista raaka-aineista seuraavalla tavalla: Valitaan yksi proteiininlähde. Perusaterialla valitaan kaksi rasvanlähdettä.
Keski-Suomen kestävä proteiinijärjestelmä Kestävä proteiinijärjestelmä - terveys tähtäimessä
Keski-Suomen kestävä proteiinijärjestelmä 1.12.2017 Kestävä proteiinijärjestelmä - terveys tähtäimessä Anne-Maria Pajari Dosentti, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto Pohjana suomalaiset ravitsemussuositukset
tapaan huolehtia monipuolisista ruokavalinnoista, säännöllisestä ateriarytmistä ja energiantarvetta
Kasvisruokavaliot Kasvisruokavalioissa tulee sekaruokavalion tapaan huolehtia monipuolisista ruokavalinnoista, säännöllisestä ateriarytmistä ja energiantarvetta vastaavasta ruokamäärästä. Kun lapsi tai
HÄRKÄPAPU. Opetusmateriaali. Laatinut: Sonja Hakala, Tuotepäällikkö (Elintarviketieteiden maisteri)
HÄRKÄPAPU Opetusmateriaali Laatinut: Sonja Hakala, Tuotepäällikkö (Elintarviketieteiden maisteri) MIKÄ IHMEEN HÄRKÄPAPU? Palkokasvi, jota viljeltiin jo ennen ajanlaskun alkua ruoaksi Välimeren alueella
Kotitehtävän tarkastus
Kotitehtävän tarkastus Tarkistetaan edellisen tunnin kotitehtävä Kuidun saanti Ruuanvalmistus Tehtävä Keskustele parisi kanssa Kuka teidän perheessä kokkaa yleensä? Kuka päättää mitä syödään? Onko ruoka
TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA
TERVEELLINEN RAVITSEMUS OSANA ARKEA Mitä kaikkea terveellinen ravinto on? Terveellinen ravinto Terveellisestä ruokavaliosta saa sopivasti energiaa ja tarvittavia ravintoaineita Terveellinen ravinto auttaa
Kasvisruokaa erilaisille asiakasryhmille
Kasvisruokaa erilaisille asiakasryhmille Leena Putkonen laillistettu ravitsemusterapeutti (TtM) e: leena@ravitsemusratkaisut.fi w: leenaputkonen.fi, ruokamysteerit.fi T: @LeenaPutkonen, @Ruokamysteerit
Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli
Ravitsemuksen ABC Energiaravintoaineet - proteiinin ja rasvan rooli 8.11.2014 Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo:
Painonhallinnan perusteet. Valio Oy
Painonhallinnan perusteet. Painonhallinta onnistuu Painonhallinnan periaate on yksinkertainen: paino tippuu, jos syö vähemmän kuin kuluttaa. Käytännössä onnistuminen vaatii suunnittelua ja sitoutumista
1 Lasten ruoka-allergiatutkimus. Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää)
1 Lasten ruoka-allergiatutkimus Lomake nro (A-lomakkeesta, terveydenhoitaja täyttää) LOMAKE C. Kotona täytettävä, palautus postitse palautuskirjekuoressa. VASTAUSOHJE Vastatkaa taulukkomuotoisiin kysymyksiin
FORMARE 2015. Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon
FORMARE 2015 Ravinnon merkitys hyvinvoinnille - ja ohjeet terveelliseen ruokavalioon Sisältö Kalorit ja kulutus Proteiini Hiilihydraatti Rasva Vitamiinit Kivennäis- ja hivenaineet Vesi ja nesteytys Ravintosuositukset
Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen
Ravitsemuksen ABC Perhe-elämän erityiskysymyksiä Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Aikataulu 25.10. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja hiilihydraatit
Kasvisruokavalioiden turvallinen toteuttaminen
Kasvisruokavalioiden turvallinen toteuttaminen Lasten ja nuorten terveydeksi! koulutuspäivä Jyväskylä 29.8.2017 Lotta Pelkonen TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Vegaaniliiton ravitsemusvastaava Sisältö
Vegaaniruokavalion toteuttaminen
Vegaaniruokavalio tutuksi koulutus 12.4.2018 Lotta Pelkonen TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti Vegaaniliiton ravitsemusvastaava Tmi Ravitsemusterapeutti Lotta Pelkonen / Vegan Fitness Oy Vegaaniruokavalion
Leikki-ikäisen ruokavalio
Leikki-ikäisen ruokavalio Makumieltymykset ja ruokailutottumukset kehittyvät varhain ja säilyvät usein aikuisuuteen saakka. Näin ollen juuri lapsuus on tärkeä ajankohta tehdä terveyttä edistäviä ruokavalintoja.
1 / 24. Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus
1 / 24 Kalvosarja vanhempainiltaan nuorten hyvinvointi ja ravitsemus Täydellisiähän emme ole, mutta pikkuisen paremmaksi on helppo tulla. Mieti nuoresi/perheesi viimeisintä viikkoa ja vastaa kuten asia
Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät
Kananmunien ostopäätökseen vaikuttavat tekijät SIIPISEMINAARI Pasi Saarnivaara.10.017 Kananmunien kulutus 1 kg per henkilö EU 016: 1,6 kg (kuorimunat ja munatuotteet yhteensä) = noin 00 kananmunaa per
Valtuutettu Tuija Hyytiän ym. valtuutettujen aloite koskien kasvisruuan lisäämistä päiväkodeissa ja kouluissa
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 384/12.01.03/2017 121 Valtuutettu Tuija Hyytiän ym. valtuutettujen aloite koskien kasvisruuan lisäämistä päiväkodeissa ja kouluissa historia Kaupunginvaltuusto
Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein.
Valitse oikea vastaus. Joskus voi olla useampi kuin yksi vaihtoehto oikein. Merkitse rastilla, mikä/mitkä vaihtoehdot ovat oikein. 1. Ruoka-ainekolmiossa ne elintarvikkeet, joita on hyvä syödä joka päivä,
MIKSI SYÖDÄ LIHAA. Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland
MIKSI SYÖDÄ LIHAA Soile Käkönen Ravitsemusasiantuntija HKScan Finland 1 Suomalaiset ravitsemussuositukset Kaikkea saa syödä Ravintoaineista ruokaan Kansalliset erityispiirteet Lisää kasviksia Laatu Rasva
Luomun kuluttajabarometri 2015
Luomun Pasi Saarnivaara 25.9.2015 Suomen Gallup Elintarviketieto Oy / Luomun Luomun kiinnostavuus Kuinka paljon sinua kiinnostaa? TOTAL 2015 (n=00) TOTAL 20 (n=43) 0% 20% 40% 60% 80% 0% Luomu eli luonnonmukainen
NUTRITION GUIDELINES 1-5
NUTRITION GUIDELINES 1-5 STEP 1A) Juo 500-1000ml vettä samantien kun olet herännyt Antaa tuhdisti energiaa, etenkin aamuisin. HUOM! Laita joukkoon ripaus hyvälaatuista suolaa (esim. pinkkiä- tai kalaharin
OHJEET 2700 KCAL, 5 ATERIAA
OHJEET 2700 KCAL, 5 ATERIAA ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN Arvioi ensin päivittäinen energiantarpeesi osoitteessa osoitteessa www.sydan.fi/energiantarve. Laskelmassa
Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto
Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä
OHJEET 2400 KCAL ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN
OHJEET 2400 KCAL ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN Arvioi ensin päivittäinen energiantarpeesi osoitteessa osoitteessa www.sydan.fi/energiantarve. Laskelmassa otetaan
LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ
LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,
OHJEET 3600 KCAL ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN
OHJEET 3600 KCAL ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN Arvioi ensin päivittäinen energiantarpeesi osoitteessa osoitteessa www.sydan.fi/energiantarve. Laskelmassa otetaan
Oma media. Sydän.fi kävijää/kk Sydän-lehti lukijaa Diabetes.fi n kävijää/kk Diabetes-lehti lukijaa
Markkinointi 2016 Oma media Sydänmerkki.fi 24 000 kävijää/kk Facebook 13 250 tykkääjää Instagram yli 900 seuraajaa Uutiskirje kuluttajille 1 krt/kk, lähes 6 000 tilaajaa oma kirje horecalle, teollisuudelle
Aamu ja iltapala vaihtoehdot
Aamu ja iltapala vaihtoehdot Smoothie Määrä kcal hiilihydraatti g rasva g proteiini g Kuitu Mansikka / muu marja 100g 45 8,5 0,2 0,5 1,9 Mustikka/ muu marja 50g 25 3,5 0,3 0,5 1,5 Puolukka/ muu marja 50g
Lataa Karpin keittokirja - Katriina Luotonen. Lataa
Lataa Karpin keittokirja - Katriina Luotonen Lataa Kirjailija: Katriina Luotonen ISBN: 9789522200358 Sivumäärä: 356 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.73 Mb 300 ruokaohjetta vähähiilihydraattiseen ruokavalioon
Diabeetikon ruokailu sairaalassa
Diabeetikon ruokailu sairaalassa { Ravitsemusterapeutti Roope Mäkelä Satks Ruokavaliosuositus Diabeetikoille suositellaan samanlaista ruokaa kuin koko väestölle Ravitsemushoito on oleellinen osa diabeteksen
URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Ravinnon laatu, suojaravintoaineet Yläkouluakatemia 2015-2016 Vko 36 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI SUOJARAVINTOAINEET https://www.youtube.com/watch?v=cgcpdskk1o8&spfreload=10
Suomi Syö Nopeus, helppous, eettisyys - ruokatrendit murroksessa? Tutkimuksen sisältö ja toteutus
Suomi Syö 2018 Nopeus, helppous, eettisyys - ruokatrendit murroksessa? Tutkimuksen sisältö ja toteutus Suomi Syö 2018 sisältö 1 (2) Ruokaan liittyvät asenteet ja trendit Muun muassa ruoanlaittoon panostaminen,
Urheilijan Ravintovalmennus Materiaalit. #Makroajattelu. Viikko 1 / Moduuli 1
3 Viikko 1 Makroajattelu 2 Urheilijan Ravintovalmennus Materiaalit Viikko 1 / Moduuli 1 #Makroajattelu Materiaalien tarkoitus on toimia tiivistelmänä. Nostamme niissä olennaiset asiat esiin. Ne toimivat
KUNNON RUOKAA NUORELLE URHEILIJALLE. Urheiluravitsemuksen kouluttajakoulutus 2010, Varalan Urheiluopisto
KUNNON RUOKAA NUORELLE URHEILIJALLE Urheiluravitsemuksen kouluttajakoulutus 2010, Varalan Urheiluopisto HARJOITTELU KEHITTÄÄ JA TUKEE HYVÄÄ TERVEYTTÄ urheilijan kehittyminen harjoitus + - palautuminen
THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma
THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2
Hyvällä ravitsemuksella voidaan vaikuttaa myös elämänlaatuun parantamalla päivittäistä jaksamista ja vireyttä!
Ravitsemusterapeutti Nea Kurvinen, Ravitsemusterapia Balans nea.kurvinen@ravitsemusbalans.fi 21.11.2017 Hyvällä ravitsemuksella voidaan vaikuttaa myös elämänlaatuun parantamalla päivittäistä jaksamista
Erityisruokavaliot. Erityisruokavaliossa vältetään yhtä tai useampaa ruoka-ainetta
Erityisruokavaliot Erityisruokavaliossa vältetään yhtä tai useampaa ruoka-ainetta terveydellisistä, eettisistä, ekologisista tai uskonnollisista syistä. Erityisruokavalioiden riskinä on ruokavalion yksipuolistuminen,
Kasvisravinto-opas. Vihjeitä viisaisiin valintoihin
Kasvisravinto-opas Vihjeitä viisaisiin valintoihin Kasvisruokailijan ruokapyramidi on saman näköinen kuin tavallinen ruokapyramidi. Ainoastaan eläinkunnan proteiinilähteet on korvattu kasvikunnan proteiinilähteillä
RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ. Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti
RAVITSEMUS MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISYSSÄ Jan Verho Lailistettu ravitsemusterapeutti ELINTAPANEUVONTA EHKÄISEE MUISTIHÄIRIÖITÄ MUISTISAIRAUKSIEN EHKÄISY ALKAA JO KOHDUSSA Riittävä ravitsemus raskausaikana
OHJEET 2700 KCAL, 6 ATERIAA
OHJEET 20 KCAL, 6 ATERIAA ARVIOI OMA ENERGIANTARPEESI JA VALITSE RUOKAVALIO KULUTUSARVIOSI MUKAAN Arvioi ensin päivittäinen energiantarpeesi osoitteessa osoitteessa www.sydan.fi/energiantarve. Laskelmassa
Ruokavalinnoilla on merkitystä. s. 8 15
Ruokavalinnoilla on merkitystä s. 8 15 1 Tavoitteet Ruokavalintoihin vaikuttavat tekijät Taito tunnistaa elintarvikkeiden terveellisyydestä kertovia piirteitä 2 Pohdittavaksi Kuka perheessäsi vastaa siitä,
Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi
Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Interventiotutkimuksen tulokset Pirjo Pietinen 2.12.2008 Kuvat: Leipätiedotus 1.12.2008 Yläkoululaisten ravitsemus ja hyvinvointi Tutkimusasetelma Kevät 2007 Lukuvuosi
Itämeren ruokavalio. Kaisa Härmälä. Marttaliitto ry
Itämeren ruokavalio Kaisa Härmälä Marttaliitto ry Itämeren ruokavalio Kotimainen vaihtoehto Välimeren ruokavaliolle. Lähellä tuotettua. Sesongin mukaista. Välimeren ruokavalio Itämeren ruokavalio Oliiviöljy
Ravitsemusohjauksen painopistealueet
ETM Ravitsemusohjauksen painopistealueet Tampere 11.5.2011 Ruoan merkitys urheilijalle Harjoittelun tehostaminen jaksaminen, motivaatio, rasituksen sieto, keskittyminen, tekniikka, motoriikka Harjoittelun
Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava
Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan
Nuoren urheilijan ravitsemus arjessa. Lauttasaaren yhteiskoulu, Mari Lahti, Ravitsemusasiantuntija ja -valmentaja, ETK
Nuoren urheilijan ravitsemus arjessa Lauttasaaren yhteiskoulu, 27.9.2016 Mari Lahti, Ravitsemusasiantuntija ja -valmentaja, ETK Urheilijaksi kasvaminen - Kehityksen kolmio Ravinnon merkitys nuorelle urheilijalle
Training With Ilona Basic: Ruokavalio
Training With Ilona Basic: Ruokavalio Aamupala (kokoa alta, tai valitse smoothie tai pannarit) Valitse hedelmä: Puurohiutale 40 g Ruisleipä 50 g Sokeroimaton mysli 40 g 4 valkuaista (munakas tai lisää
Resurssiviisas kansalainen
Resurssiviisas kansalainen Tutkimuksen osaraportti: ruokaan ja ravintoon liittyvät tulokset 5.7.07 Kantar TNS Jaakko Hyry 00879 Resurssiviisas kansalainen 07 Sisältö Tutkimuksen toteutus, sisältö ja aineiston
Ruokaratkaisuja. Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS. Kirsi Englund
Ruokaratkaisuja Parempaa arkiruokaa vähemmällä vaivalla - PIKAOPAS Kirsi Englund Hyvän aterian malli Ateria on ravitsemuksellisesti laadukas, kun lautaseltasi löytyy nämä neljä osaa. Omaksu malli mieleesi,
Rautaisannos proteiinitietoa
Novel protein sources for food security (ScenoProt) Rautaisannos proteiinitietoa Hard Rock Cafe, Aleksanterinkatu 21, Helsinki Tiistai 2.11. klo 9.15 10.15 Avaus ScenoProt-hankkeen johtaja, erikoistutkija
RUOKA & RAVITSemUS. Speltti-juurespata
RUOKA & RAVITSemUS Speltti-juurespata 60 voi hyvin 2 Oma maa mainioin Onko mahdollista syödä vain Suomessa tuotettua kasvisruokaa ja saada silti kaikki tarvittavat ravintoaineet? Kyllä. Lue, miten se onnistuu.
LIIKKUVAN LAPSEN RAVINTO-OPAS
LIIKKUVAN LAPSEN RAVINTO-OPAS Kaikki liikunta on lapselle hyväksi, olipa kyseessä koulumatkan pyöräily, välitunti- tai pihaleikit, ulkoilu perheen kanssa, harrastusliikunta tai muu arjessa tapahtuva liikkuminen.
Henna Alanko Essee 1 (6) 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, 8.11.2012
Henna Alanko Essee 1 (6) Emma Havela 702H24B Hoitotyön päätöksenteko, Riitta Huotari ohjaus ja opetus Merja Koskenniemi 8.11.2012 Ravitsemuskysely yläastelaisille Syksyllä 2012 Rovaniemen ammattikorkeakoulun
Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan?
Luomuelintarvikepäivä 18.10.2018 Kuinka kuluttajan ostoskori luomutetaan? Antti Oksa Valikoimajohtaja Tuoretuotteet S-ryhmän Vähittäiskaupan ketjuohjaus Twitter: @AnttiOksa Kuinka kuluttajan ostoskori
Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 2009. 4.12.2009 Johanna Kuosmanen
Päivittäistavarakauppa ry Jouluruokatutkimus 9 4.1.9 Johanna Kuosmanen Tiivistelmä tuloksista 1/6 Jouluruokien tärkeimmät ostopäätökseen vaikuttavat tekijät ovat hinta, laatu ja kotimaisuus. Kotimaisuuden
Proteiiniomavaraisuus miten määritellään ja missä mennään? Jarkko Niemi Luke / Talous ja yhteiskunta Scenoprot-hankkeen proteiiniaamu 24.8.
Proteiiniomavaraisuus miten määritellään ja missä mennään? Jarkko Niemi Luke / Talous ja yhteiskunta Scenoprot-hankkeen proteiiniaamu 24.8.2016 Novel protein sources for food security (ScenoProt) Taustaa
En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja.
Oraksen soppavihko En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Miksi siis kukaan lukisi ruokaohjeitani? No juuri siksi! Jos minä osaan laittaa nämä ruuat, sitten osaa kyllä lähes kuka tahansa. Tässä vihkosessa
SUOMI SYÖ 2016 KASVAAKO KIINNOSTUS KOTIMAISEEN RUOKAAN EDELLEEN? VIELÄKÖ PROTEIINIMYÖNTEISYYS KASVAA? Suomi Syö 2016, Taloustutkimus Oy
SUOMI SYÖ 2016 KASVAAKO KIINNOSTUS KOTIMAISEEN RUOKAAN EDELLEEN? VIELÄKÖ PROTEIINIMYÖNTEISYYS KASVAA? 1 SUOMI SYÖ 2016 -TUTKIMUKSEN SISÄLTÖ Ruokailuun liittyvät asenteet mm. ruoanlaittoon panostaminen,
10 yleistä kysymystä leivästä. Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin?
10 yleistä kysymystä leivästä Jokaisella on oma näkemyksensä leivästä. Mutta perustuuko se olettamuksiin vai oikeisiin faktoihin? Onko leipä terveellistä? Kyllä Leipä sisältää paljon hyvää kuitua, hiilihydraattia,
Tampereen seudun ILMANKOS 2009 2012
Tampereen seudun ILMANKOS 2009 2012 Tavoitteina ilmastovastuullinen arki ja yhteisöllisyyden edistäminen Toteuttajana Ekokumppanit Oy Rahoittajat : Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR,) Pirkanmaan liitto,
Dialyysipotilaan ruokavalio
Dialyysipotilaan ruokavalio Keski-Suomen munuaiskoulutus 4.12.2018 Kati Venäläinen, ravitsemusterapeutti Dialyysipotilaan ravitsemushoidon tavoitteena Hyvän ravitsemustilan ja voinnin ylläpito Riittävästi
KILPAILU- JA PELIREISSUT. Lapin urheiluakatemia RAVINTO
KILPAILU- JA PELIREISSUT Lapin urheiluakatemia RAVINTO Rasvat edistävät urheilijan energiansaantia, palautumista, terveyttä ja kehitystä. Niukka rasvansaanti häiritsee hormonitoimintaa. Rasvoja saa mm.
Eväitä ruokapuheisiin
Eväitä ruokapuheisiin Esityksessä on ravitsemussuositusten mukainen viikon ruokavalio kevyttä työtä tekevälle, liikuntaa harrastavalle naiselle (8,4 MJ/vrk eli 2000 kcal/vrk). Yksittäisille aterioille
LUOMUTUOTTEIDEN. mahdollisuudet ja markkina-aukot kaupan valikoimassa. Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry
LUOMUTUOTTEIDEN mahdollisuudet ja markkina-aukot kaupan valikoimassa Marja-Riitta Kottila, Pro Luomu ry marja-riitta.kottila@proluomu.fi Selvityksen tarkoitus ja toteutus Selvityksen tarkoitus oli tunnistaa
Hyvä ruoka syntyy laadukkaista ja tuoreista. Suosi aterioillasi paljon ravintoaineita sisältäviä. Erilaiset ruokavalinnat ja elintarvikkeiden
Hyvinsyömisen taito Maukas liharuoka kuuluu arkeen ja se kruunaa juhlan. Liha on aterian sydän, jonka ympärille muu ateriakokonaisuus kootaan. Liha on myös voimaruokaa, josta saa lähes kaiken: proteiinit,
Terveellinen kaura. Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013. Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry
Terveellinen kaura Lumoudu kaurasta Kaurapäivä 1.10.2013 Kaisa Mensonen Leipätiedotus ry Mikä on Leipätiedotus? Leipomoalan yhteinen tiedotusyksikkö Perustettu 1961 Rahoitus Perusbudjetti jäsenmaksuista
Ravitsemuksen ABC. Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen
Ravitsemuksen ABC Kuopion Reippaan Voimistelijat Ry Ravitsemustieteen opiskelija Noora Mikkonen Tulossa La 25.10. La 8.11. La 15.11. La 22.11. La 29.11. Energiaravintoaineiden kirjo: energian tarve ja
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI
santasport.fi URHEILIJAN RAVINTO Yläkouluakatemialeiri vko 32 2015 Santasport Lapin Urheiluopisto I Hiihtomajantie 2 I 96400 ROVANIEMI 2 11.8.2015 PALAUTUMINEN -kehittymisen kulmakivi - Harjoittelun tarkoitus
KASVISTEN ENERGIAPITOISUUDET
LIITE 1. VIHANNEKSIEN RAVINTOKOOSTUMUS KASVISTEN ENERGIAPITOISUUDET Taulukko 1. Lehtivihannesten, sipulien, juuresten, palkokasvien ja mukulakasvien energiapitoisuudet. KASVISTEN ENERGIA KJ Kcal PITOISUUDET
Suomalaiset ravitsemussuositukset. - Jokaiselle löytyy tapa syödä hyvin
Suomalaiset ravitsemussuositukset - Jokaiselle löytyy tapa syödä hyvin Esityksen sisältö Ravitsemussuositusten tausta ja tavoitteet Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014 Terveyttä ruuasta Liikunta Kestävät
09/01/2015. Luennon sisältö. Kehityskolmio KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE. Tapiolan Voimistelijat Tammikuu 2015. Voimistelijan ruokavalio
KUNNON RUOKAA NUORELLE VOIMISTELIJALLE Tapiolan Voimistelijat Tammikuu 2015 Johanna Kleemola Luennon sisältö Voimistelijan ruokavalio Voimistelijan päivän eri ateriat aamupala, lounas/päivällinen, välipalat
& KESTÄVÄ ARKI. Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari
& KESTÄVÄ ARKI Neuvonnan johtaja Teija Jerkku #Järkiruokaa lautasella -seminaari 20.4.2018 OLEMME EDISTÄNEET KESTÄVÄÄ ARKEA JO 119 VUOTTA Välitämme tietoa ja tarjoamme ratkaisuja kohtuulliseen kulutukseen
Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella
Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen
Ikääntyneen ruokavalio
Ikääntyneen ruokavalio Iän myötä ruokamäärät usein pienenevät ja ruokavalion laatu heikkenee. Ravintoaineiden tarve pysyy kuitenkin ennallaan tai jopa kasvaa. Monipuolinen ja riittävä ruokavalio ylläpitää