Lopen kunta TALOUSARVIO 2013 I OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.



Samankaltaiset tiedostot
Lopen kunta TALOUSARVIO 2013 II OSAVUOSIKATSAUS

Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

(Valmistelija: Talousjohtaja Pekka Leppänen, p )

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Lopen kunta TALOUSARVIO 2012 I OSAVUOSIKATSAUS

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Lopen kunta TALOUSARVIO 2012 II OSAVUOSIKATSAUS

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Poikkeama. Kunnallisvero ,5. Yhteisövero ,9

OSAVUOSIKATSAUS

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN OSAVUOSIKATSAUS

Talousarvio toteutuminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Talousraportti 8/

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

Tilausten toteutuminen

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talouskatsaus

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015

kk=75%

Tilausten toteutuminen

Talousraportti 6/

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ulkoistamista koskeva kysely

Kuukausiseuranta ja toteumaennuste HELMIKUU Kaupunginhallitus

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous

Talousraportti 6/

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Talousarvio Ympäristö- ja rakennuslautakunta

ERIKOISSAIRAANHOITO YHTEENSÄ

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Koko Kanta-Hämeen asukasluku väheni viime vuonna 668 hengellä. Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Talousarvio 2019 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA NAANTALIN KAUPUNKI

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Talousarvion toteutuminen

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Jyväskylän maalaiskunta TOIMINNAN JA TALOUDEN KUUKAUSIRAPORTTI Tiivistelmä

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta.

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Sosiaalitoimeen kuuluu neljä sitovuustasoa; sosiaalitoimen hallinto, sosiaalityö, vanhustyö/kotipalvelu sekä vammaispalvelut.

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousraportti 10/ Väestö

KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 8/2016

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

TULOSTILIT (ULKOISET)

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 2016

Kunnanhallituksen talousarvioesitys 2019

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista vuonna 2017

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Osavuosikatsaus II

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Kumppanuussopimus. Tahto-osa. Euran kunta ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Tammi-heinäkuun tulos 2017

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

Kunnan talouden perusteet. Luottamushenkilöiden koulutus Sirkka Lankila

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Lisämäärärahan myöntäminen sosiaalityöhön, vammaispalveluihin, päivähoitoon ja vanhusten asumispalveluihin

Miehikkälän vammaisoppilaiden ja ap/ip-toiminnan valtionosuus vähennetään vasta loppulaskussa.

Erityisasumisen toimeenpano-ohjelma Päivitys

2014 Toimintasuunnitelma, toteuma ajalta 1-8/2014

Hallintokeskuksen talousarviomuutokset Khall liite 2

Pielisen Karjalan suhteellinen vuotuinen väestömuutos (pl Juuka)

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2015. Kaikkia tulosalueita sitovat tavoitteet v Kuntalaisten hyvinvoinnin edistäminen

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien taloussuunnitelmaesitysten

Transkriptio:

Lopen kunta TALOUSARVIO 2013 I OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.

1 1. TALOUDEN TOTEUTUMISEN YLEISKATSAUS tilanne 30.4., 1 000 15 000 11 000 7 000 3 000-1 000 Tuotot Kulut Vuosikate Tilikauden tulos 2009 2 847 14 753 317-137 2010 3 123 14 701 913 458 2011 2 596 14 445 1 305 841 2012 2 699 15 198 1 649 1 221 2013 2 798 15 902 891 406 Kaavio vertailee kunnan talouden kehitystä eräiden tunnuslukujen kautta viisivuotisjaksolla 2009 2013 tilanteessa 30.4. ilman jaksotuksia. Tuottojen ja kulujen osalta eri vuosien välistä vertailua vääristää lomatoimen siirtyminen vuoden 2011 alusta lukien Hämeenlinnan kaupungin hoidettavaksi - sen johdosta sekä tuottojen että kulujen kokonaismäärä tuolloin väheni. Tarkempi toteutumavertailuraportti on tämän osavuosikatsauksen liitteenä. Toimintatuotot ovat alkuvuoden aikana kasvaneet edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna 3,7 %. Toteutumavertailussa euromääräisesti eniten ovat kasvaneet myyntituotot, jossa ulkoisissa tuotoissa eniten kasvua on metsänhakkuutuotoissa ja uutena eränä ovat terveyskeskukselta perityt ruokapalvelumaksut. Lisäksi sisäisissä kiinteistönhoidon kirjauksissa on tuntuvaa kasvua edellisvuoteen verrattuna. Maksutuotot, jotka koostuvat lähinnä sosiaalitoimen ja varhaiskasvatuksen palveluista perittävistä maksuista, ovat säilyneet viime vuoden tasolla. Tukien ja avustusten osalta kertymän pienentyminen edellisvuodesta johtuu pääosin opetushallituksen myöntämän erityisavustuksen maksatuksen siirtymisestä tarkastelujakson jälkeen, kun viime vuonna vastaava avustus maksettiin kunnalle jo huhtikuussa. Lisäksi työllistämistuen käyttö on alkuvuoden aikana ollut vähäisempää kuin viime vuonna. Vuokratuottojen väheneminen johtuu toisaalta vuokrattavan asuntokannan vähentymisestä yksittäisten osakehuoneistojen myynnin johdosta sekä toisaalta yritystalon vajaakäytöstä. Toimintakulujen kasvu on alkuvuoden aikana ollut 4,6 %. Kasvun suuruuteen vaikuttaa paljolti asiakaspalvelujen ostojen 7,8 %:n kasvu, mikä johtuu ennen kaikkea terveydenhuollon kuntayhtymien maksuosuuksien kasvusta, mutta lisäystä on myös muutoin sosiaalitoimen asiakaspalvelujen ostoissa. Muiden palvelujen ostojen kasvu johtuu maataloushallinnon tehtävien hoidon siirrosta Janakkalan hoidettavaksi sekä jo edellä tuottojen kohdalla todetuista sisäisistä kiinteistömenojen kirjauksista. Henkilöstökuluissa kasvua on ollut 2,4 %. Prosentuaalisesti eniten ovat kasvaneet vuokrakulut, jossa erityisen suurta lisäystä on Terveystalo Lopenpajan vuokrissa. Vuoden 2013 talousarvioon verrattuna toimintakulujen toteutuma on 33,2 % (vuonna 2012 33,4 %) ja tuottojen toteutuma 33,1 % (33,5 %). arvion tehtäväalueittaista toteutumista on tarkasteltu jäljempänä.

2 Kuluvan vuoden ensimmäisen vuosikolmanneksen vuosikate on 758.385 euroa heikompi kuin viime vuonna ja tulos 406.088 euroa ylijäämäinen, mikä on heikoin ensimmäisen vuosikolmanneksen tilanne sitten vuoden 2009. Vaikka tuotto- ja kuluerien kertymisessä saattaa eri vuosien välillä olla vaihtelua, voidaan jo nyt todeta, että kunnan talouden säilyttäminen tasapainossa on haasteellista. Merkittävinä syinä tähän on jo edellä todettujen terveydenhuollon menopaineiden ja sosiaalitoimen palvelujen kysynnän kasvun lisäksi rahoituksellisten erien heikko toteutuma, mikä johtuu verotulotilitysten vähenemisestä viime vuoteen verrattuna sekä valtionosuuksiin kohdistetuista leikkauksista. Niitä tarkastellaan seuraavaksi. Verotulot 30.4., 1 000 9 000 7 000 5 000 3 000 1 000-1 000 Kunnallisvero Kiinteistövero Yhteisövero Yhteensä 2009 7 751 10 191 7 952 2010 7 531 10 290 7 830 2011 7 999 6 270 8 275 2012 8 644 18 262 8 925 2013 8 460 35 264 8 760 Ensimmäisen vuosikolmanneksen aikana verotulokertymä on vähentynyt viime vuoteen verrattuna 1,8 %. Syynä tähän on lähinnä kunnallisverotilitysten alhainen taso, joka on johtunut pääasiassa edelliseen vuoteen kohdistuneiden ennakoiden täydennysmaksujen merkittävästä alenemisesta. Vuoden 2013 ennakoiden tilitykset ovat valtakunnallisesti olleet lähes ennakoidulla tasolla, mutta Lopella on kehitys tältäkin osin ollut huonompi johtuen mm. siitä, että kunnan asukasluku väheni viime vuonna. Lisäksi kunnan työttömyysaste on ollut loivassa nousussa, kuten valtakunnassa yleisestikin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kunnallisverotilityksissä jäädään vuositasolla viime vuoden tasolle, kun talousarviossa ennakoitiin viime vuoden toteutuneeseen nähden 2,6 %:n kasvua. Toisaalta vuoden 2012 verotuksen ensimmäiset alustavat tulokehitystiedot ennakoivat sitä, että kunnallisverotuksen tulos olisi Lopelle hieman keskimääräistä parempi, mikä toteutuessaan vaikuttaa loppuvuoden tilitysoikaisuihin. Yhteisöveron osalta huhtikuun tilityksiin sisältyi vanhaan verovuoteen kohdistunut yksittäinen oikaisu, joka alensi kertaluonteisesti tilityksiä. Nykynäkymin yhteisöverotuloihin ennakoitu 6,2 %:n kasvu toteutuu. Kunnallisveron kertymä on alkuvuonna ollut 2,1 % heikompi kuin vuotta aikaisemmin, yhteisöveron osalta on kasvua 0,8 %. Kuluvan vuoden ennakoiden osalta kunnallisverotilitykset ovat vähentyneet 0,1 % ja yhteisöverotilitykset kasvaneet 11,8 %. arvioon verrattuna kunnallisveroa on kertynyt 36,7 % (vuonna 2012 40,1 %) ja yhteisöveroa 25,7 % (22,7 %) budjetoidusta. Kiinteistöveron tuotto on vielä tässä vaiheessa vähäinen. Alkuvuoden näkymien perusteella verotuloihin ennakoidaan vuositasolla viime vuoteen verrattuna vain vähäistä kasvua ja sen johdosta kokonaiskertymässä jäätäisiin budjetoidusta 0,4 0,5 M. Toisaalta verotulojen tilitysjärjestelmää ollaan uudistamassa, mikä toteutuessaan nopeuttaa tilitysten kertymistä. Verohallinnon näkemyksen mukaan uudistus toteutuu kuluvan vuoden syksyllä, jolloin tammikuulta 2014 siirtyisi kuntasektorille tilitettäväksi noin 200 M jo tämän vuoden joulukuussa. Lopen osalta uudistus merkitsisi edellä ennakoidun tilitysvajeen puolittumista.

3 Valtionosuudet 30.4., 1 000 5 400 5 200 5 268 5 288 5 000 4 800 4 600 4 468 4 722 4 905 2009 2010 2011 2012 2013 4 400 4 200 Valtionosuudet yht. Kunnan saamiin valtionosuuksiin kohdistuu hallitusohjelman ja hallituksen kevään 2012 kehysriihipäätösten perusteella kuluvana vuonna asukasta kohden 141 leikkaukset (1.181.157 ), mikä merkitsee yli yhden veroprosentin tuoton menetystä. Lisäksi opetustoimen valtionosuusperusteissa on vuoden 2013 indeksitarkistukset jäädytetty, mikä käytännössä merkitsee lisäleikkausta, koska toteutunut kustannustason muutos jää kuntasektorin vastuulle. Valtionosuuskertymässä on lievä kasvu viime vuoteen verrattuna - viime kädessä sen ansiosta, että kuntiin lainsäädännön johdosta kohdistuvia veromenetyksiä kompensoidaan valtionosuuksien kautta. arvioon verrattuna valtionosuuksien kertymä on ollut 33,4 % (vuonna 2012 34,5 %). arviotavoite ei nykynäkymin aivan täyty, mutta vaje jää pieneksi, mikäli lukion syksyn oppilasmäärä toteutuu alustavan tiedon mukaisena. Kunnan velkamäärän takia yleisen korkotason kehityksellä on suuri merkitys. Euribor-korkojen taso putosi vuoden 2012 aikana yli prosentilla ja on sen jälkeen tasaantunut historiallisen alhaiselle tasolle. Esimerkiksi kuuden kuukauden euribor-korko on ollut alle 0,4 % viime vuoden lokakuusta alkaen. Korkotason ennakoidaan pysyvän matalana vielä pitkään ja kuluvan vuoden aikana siinä ei odoteta tapahtuvan merkittävää muutosta, joten talousarvion valmistelupohja on nykynäkymin lainakorkojen osalta pitävä. Kunnanhallitus on lainanottovaltuutensa puitteissa päättänyt 2 M :n lainanotosta siten, että laina nostetaan toukokuussa. Alkuvuoden aikana on maksuvalmiutta turvattu edullisin lyhytaikaisin lainoin kuntatodistusohjelman puitteissa. arvion toteutuksessa on haasteita selvästi edellisvuosia enemmän. Kunnan talouden liikkumavara on kapea, minkä takia tilanne on herkästi haavoittuvainen ja johon terveydenhuollon kuntayhtymien talouden alijäämäisyys tuo lisäpaineita. Tämän johdosta on välttämätöntä, että hallintokunnat toteuttavat käyttötaloutensa talousarvion puitteissa, mielellään säästövoittoisesti, koska rahoituksellisten erien kautta ei tänä vuonna helpotusta talouden tilanteeseen saada. Päätöksenteossa on talouteen vaikuttavat tekijät pidettävä jatkuvasti keskeisinä esillä, jotta saavutettua kehityksen myönteistä suuntaa ei katkaista.

4 2. KÄYTTÖTALOUSOSAN TOTEUTUMINEN KESKUSVAALILAUTAKUNTA VAALIT Valtiollisten ja kunnallisten vaalien sekä kansanäänestyksen järjestelytehtävät. Toteutuma Vuonna 2013 ei järjestetä valtiollisia tai kunnallisia vaaleja. Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 6 18 853-100,0 Toimintakate -6-18 853-100,0 Poistot

5 TARKASTUSLAUTAKUNTA TARKASTUSTOIMI Kuntalain 9. luvussa on määritelty tarkastustoimen tehtävät, joita lautakunta ja tilintarkastaja toteuttavat: Tarkastuksen organisointi sekä tavoitteiden toteutumisen ja talouden tilan arviointi (Kuntalaki 71 ) Hallinnon, kirjanpidon ja tilinpäätöksen laillisuuden sekä valtionosuusperusteiden oikeellisuuden ja sisäisen valvonnan toimivuuden varmistaminen (Kuntalaki 73 ja 75 ). Toteutuma Tarkastuslautakunta on alkuvuoden aikana saattanut päätökseen vuoden 2012 arviointityön ja antanut siihen liittyvän arviointikertomuksensa valtuustolle 25.4.2013. Samassa kokouksessa tilintarkastaja antoi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2012. Tarkastuslautakunnan työssä vuoden 2012 arvioinnin painopistealueina olivat kunnanhallituksen alaiset tehtäväalueet ja vapaa-aikatoimen palvelut. Lisäksi lautakunta seurasi investointien toteuttamista, kunnan talouden kehitystä ja ajankohtaisia asioita. Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 27 650 27 650 12 320 44,6 10 915 12,9 Toimintakate -27 650-27 650-12 320 44,6-10 915 12,9 Poistot

6 KUNNANHALLITUS KESKUSHALLINTO Huolehtia osaltaan kunnan kehittämisestä, edunvalvonnasta ja johtamisjärjestelmän toimivuudesta sekä kunnan resursseista, joita tarvitaan kunnan kehittämisessä, viranomaistoimintojen hoidossa ja kunnan palvelutuotannossa. TALOUSARVIO 2013 Sitovat tavoitteet 1. Rakentamisvalmiit yritystontit 2. Lopen Vuokratalot Oy:n talous kestävällä pohjalla suunnitelmakauden 2010 2013 aikana Silmänkannon tp-alueen markkinointisuunnitelma Toteutetaan konsernineuvotteluissa hyväksyttyä toimenpideohjelmaa Alueen internetsivut valmiit (kävijöiden seuranta, lkm/kk) Markkinointisuunnitelma valmis Markkinointitoimenpiteiden aiheuttamien yhteydenottojen lkm Lopen Vuokratalot Oy:n tilinpäätöksen tunnusluvut ovat edellistä vuotta paremmat. Yhtiön käyttöaste vähintään 95 %. Saatavien määrä laskeva. Kehittämispäällikkö johtaja Toteutuma 1 Silmänkannon internet-sivut (www.silmankanto.fi) ovat valmiit ja markkinointimateriaalia on tuotettu. Aktiiviset markkinointitoimenpiteet käynnistetään kaavan vahvistuttua. Toteutuma 2 Lopen Vuokratalot Oy:n talouden tasapainottamista on jatkettu tavoitteiden mukaisesti ja siihen liittyen yhtiö on mm. kilpailuttanut loput lainasalkustaan lainanhoitokustannusten pienentämiseksi. Ongelmana ovat yhä asuntojen alhainen täyttöaste sekä saamisten suuri määrä.

7 Toiminnalliset tavoitteet 1. Kunnan hallittu kasvu Kunnan asukasluvun ja yritysten määrän kehitys säilyy positiivisena 2. Väkiluku ja palvelutarjonta tasapainossa 3. Koordinoitu ylikunnallinen yhteismarkkinointi 4. Toteutettavien rakenne- ja palvelutuotannon muutosselvitysten laadukas toteuttaminen 5. Käyttötalous tasapainossa kestävällä pohjalla siten, että - veroprosentti ei merkittävästi poikkea talousalueen kuntien yleisestä tasosta - maksut ja taksat eivät merkittävästi poikkea talousalueen kuntien yleisestä tasosta 6. Taloudellisesti kestävä investointisuunnitelma 7. Tarpeettomasta omaisuudesta luovutaan 8. Onnistunut esimiestyö 9. Kunnan keskeisille palvelusuoritteille on laskettu hinta 10. Kunnan velkamäärä kääntyy laskuun valtuustokauden loppuun mennessä Kunnan peruspalvelut ovat tehokkaassa käytössä Tuloksellinen ja toimiva kuntamarkkinointi Valtakunnalliseen kuntarakenneuudistukseen osallistuminen Kunnan asukasluku kasvaa 0,5-1 %, kunnassa toimivien yritysten määrä lisääntyy vrt. 2012 Toteutunut väkiluvun kasvu (%) ja nettomuutto. Peruspalveluiden käyttöaste (käyttö/kapasiteetti) Vuokrataloyhtiön käyttöaste Tapahtumat ja markkinointitoimet 2013 Osallistuminen ylikunnalliseen markkinointiin seutukunnallisesti Päätös kuntaliitosselvityksestä Linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteesta ja organisoinnista Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja Kehittämispäällikkö Kunnanjohtaja Veroprosentit ennallaan Tulos > 0 johtaja Tarkistetut maksut ja taksat käyttöönotettu Taloudellisiin resursseihin sopeutettu investointisuunnitelma vuosille 2013 2017 Toteutetaan talousarvion mukaiset talouden tervehdyttämistoimet Johtoryhmätyöskentelyn tehostaminen Jatketaan sosiaalisektorin palveluiden hinnoittelua Suoritehinta ohjaa päätöksentekoa Velkamäärä laskee Päivitetyt maksut ja taksat käytössä vuoden alusta / maksujen ja taksojen taso vrt. seutukunta Suhteellisen velkaantuneisuuden tunnusluku laskee arvion 2013 toimenpideohjelman toteutus Johtajaprofiilit (ydinjohtoryhmä) Johtoryhmätyöskentelyn dokumentaatio Sote-palveluiden laskutushinta Perusterveydenhuollon palveluverkon kehittämistoimet Velkaantuneisuuden tunnusluku paranee johtaja johtaja johtaja Kunnanjohtaja johtaja Perusturvajohtaja johtaja

8 Toteutuma 1 Kunnan asukasluku on kääntynyt viime vuoden pienen laskun jälkeen uudestaan nousuun. Asukasluku oli maaliskuun lopussa 8.342 eli vuoden alun aikana kasvua on 6 henkilöä. Toteutuma 2 Kunnan palvelut ovat tehokkaassa käytössä ns. tyhjäkäyntiä ei ole. Väkiluvun kasvu oli tammi-maaliskuun aikana 0,07 %, nettomuutto 4 henkilöä. Vuokrataloyhtiön asuntojen täyttöaste oli huhtikuun lopussa noin 75 %. Toteutuma 3 Riihimäen seudun yhteismarkkinointia on toteutettu suunnitelman mukaisesti osana Häme 2013 hanketta. Kevään aikana on mm. toteutettu pääkaupunkiseudulla radiomainoskampanja ja jaettu Helsingin Sanomien välissä asumisen ja matkailun liitteet sekä tehty asumisen- ja toimitilamarkkinointiin liittyvää printtimarkkinointia. Toteutuma 4 Kuntaliitosselvitykseen otetaan kantaa elo-syyskuun aikana, kun kuntarakennelaki on tullut voimaan. Alkuvuoden aikana kunnanjohtaja on kartoittanut naapurikuntien halukkuutta ja mielenkiintoa yhteisen liitosselvityksen tekemiseen Lopen kunnan kanssa ja Hausjärven ja Riihimäen virkamiesjohto on ilmaissut siihen valmiutensa. Virkamiesjohdon näkemyksen mukaan myös Janakkala ja Hyvinkää olisi järkevää saada mukaan yhteiseen selvitykseen. Riihimäen kaupunki on uudistamassa sosiaali- ja terveystoimen osalta hallinto-organisaatiotaan ja Lopen kunta on saanut mahdollisuuden lausua siitä näkemyksensä. Uudistus tukee kuntien välistä sote-yhteistyötä ja edesauttaisi sote-integraation toiminnallista toteuttamista. Uudistuksen eteneminen on suotavaa. Sote-integraation hallinnollisen toteuttamisen aikataulu ja vaihtoehdot ovat kiinni valtakunnallisista soterakennelinjauksista. Asiakokonaisuus etenee vasta, kun valtakunnalliset linjaukset on tehty. Toteutuma 5 Valtuusto vahvisti kuluvan vuoden veroprosentit kaikilta osin entisen suuruisina. Vuosi on käynnistynyt talouden osalta edeltäjiään haasteellisempana ja rahoituksellisten erien kautta ei tulla saamaan samanlaista tukea käyttötalouden toteutumiselle. Talouden osalta painopiste on, että vuodelta 2013 voitaisiin valmistella tuloksella mitaten tasapainoinen tilinpäätös, mikä edellyttää sitä, että hallintokunnat toteuttavat toimintansa vähintään talousarvion puitteissa, mielellään säästövoittoisesti. Hallintokunnat ovat talousarvion valmistelun yhteydessä tarkistaneet maksujensa ja taksojensa tason ajantasaisuuden ja tarkistetut maksut ja taksat on täytäntöönpantu. Toteutuma 6 arvioon sisältyvä investointisuunnitelma on mitoitettu kunnan taloudellisiin resursseihin niin, että kunnan velkamäärän kehitys on lähivuosina edelleen laskeva ja samalla suhteellisen velkaantuneisuuden tunnusluku paranee. Toteutuma 7 Kunnanhallitus on toiminut tavoitteen mukaisesti niin, että tarpeettomasta omaisuudesta voidaan luopua ja sen myötä yksittäisiä asunto-osakehuoneistoja on asetettu myyntiin. Toteutuma 8 Johtoryhmätyöskentelyn kehittämisprosessi alkaa toukokuussa ja ajoittuu pääosin syyskaudelle. Kevätkausi on keskitytty kunnantalon toimistohenkilöstön uudelleenallokointiprojektiin.

9 Toteutuma 9 Vanhusten asumispalvelujen ja kotipalvelun hinnoittelutyö on toteutettu vuonna 2012 ja muutoin työtä jatketaan tarvittavilta osin. Toteutuma 10 Kunnan velkamäärä on ollut laskeva jo kolmen vuoden ajan ja taloussuunnitelman mukaan se myös säilyy laskevana. Toimintatuotot 101 630 101 630 19 927 19,6 17 005 17,2 Valmistus omaan käyttöön 1 Toimintakulut 1 698 570 1 698 570 576 272 33,9 580 479-0,7 Toimintakate -1 596 940-1 596 940-556 345 34,8-563 474-1,3 Poistot 25 420 25 420 5 857 Hankkeet PIKKUPÄSSI 1 -hankkeessa selvitettiin Hyvinkäältä Lopen kautta Karkkilaan kulkevan vanhan ratapohjan käyttömahdollisuuksia polkupyöräilyreittinä. Hanke on päättynyt 28.2.2013. Hanke toteutui suunnitelman mukaisesti. Lopen kunta on mukana Hausjärven kunnan hallinnoimassa Kylät ja kunta yhdessä älykkäästi (KyKyä) -hankkeessa. Hanke rahoitetaan EMO ry / Leader-rahoituksella eikä siitä aiheudu Lopen kunnalle erillistä kuntarahoitusosuutta. Hanke on edennyt suunnitelman mukaisesti.

10 KUNNANHALLITUS HENKILÖSTÖHALLINTO Lopen kunnan keskitettyyn henkilöstöhallintoon ja henkilöstöpolitiikan kehittämiseen sisältyvät keskitetty henkilöstökoulutus, yhteistoiminta, työsuojelu, työterveyshuolto sekä tyky-toiminta. Toimialaan kuuluvat myös työllistäminen ja palkkavaraukset. TALOUSARVIO 2013 Sitovat tavoitteet 1. Pitkäaikaistyöttömien aktivointi ja työllistäminen Kunta työllistää pitkäaikaistyöttömiä 7 htv Aktivoitujen ja työllistettyjen lkm/htv Hallintopäällikkö 2. Henkilöstöpolitiikka ja -hallinto on suunnitelmallista ja perustuu henkilöstöstrategiaan Henkilöstöohjelman päivittäminen Hyväksytty henkilöstöohjelma 2013 2016 Hallintopäällikkö Toteutuma 1 Palkkatuella on työllistetty vuoden alusta lukien 4 henkilöä. Loppuvuotta kohden on tarvetta vauhdittaa työllistämistoimenpiteitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Toteutuma 2 Henkilöstöohjelman päivittäminen ajoittuu syyskaudelle 2013 kuntastrategian valmistuttua. Toiminnalliset tavoitteet 1. Pitkäaikaistyöttömien aktivointi ja työllistäminen Nuorten ja aikuisten työpajatoiminta yhdistetään toimimaan samoissa tiloissa Työpajatoimintaan osallistuvien nuorten ja aikuisten pajapaikkojen täyttömäärä kasvaa vrt. 2012 Käytettyjen pajapaikkojen täyttöaste, tavoite 20/24 Hallintopäällikkö 2. Selkeä ja oikeudenmukainen palkkausjärjestelmä TVA- ja HTA-järjestelmien päivittäminen (seutukunnallisena yhteistyönä) Palkkausjärjestelmien kehittäminen toteutunut yhteistoiminnallisesti, hyväksytyt TVA- ja HTAkriteerit Hallintopäällikkö 3. Rekrytointiohje käytössä Rekrytointi- ja perehdytyskäytännöt toimivat Lähtövaihtuvuus Palvelussuhteen pituus irtisanoutuessa Hallintopäällikkö

11 4. Suunnitelmallinen tyky-toiminta Tyky-toimintasuunnitelman 2012-2013 toteuttaminen Suunnitelman mukaiset tapahtumat toteutettu / tyky-toiminnan käyttöaste Hallintopäällikkö 5. Henkilöstön poissaolojen määrä vähenee Varhaisen puuttumisen käytänteet aktiivisessa käytössä Poissaolojen määrä vrt. 2011 ja 2012 Hallintopäällikkö 6. Henkilöstöresurssit kohdennettu palvelutuotannon suhteen oikein Ulkoisen ja sisäisen asiakaspalvelun tehostaminen Toimistoresurssien tarvekartoitus ja uudelleen allokointi Hallinnonalakohtaiset toimistotiimit käytössä Kunnanjohtaja Hallintopäällikkö Toteutuma 1 Nuorten ja aikuisten työpajatoiminta yhdistettiin samoihin tiloihin Yhdystie 8:aan loppuvuoden 2012 aikana. Yhteistyötä kunnan ja työpajatoimintaa tarjoavan HRAKSin välillä on tiivistetty tavoitteiden saavuttamiseksi. Toteutuma 2 Alkuvuoden 2013 aikana on työstetty ja päivitetty yhteistyössä henkilöstöjärjestöjen edustajien kanssa kunnallisen teknisen henkilöstön ja opetushenkilöstön tehtävien vaativuuden arviointi (TVA) järjestelmiä. Näiden henkilöstöryhmien osalta järjestelmät saadaan päivitettyä kevätkauden 2013 aikana. Muun henkilöstön (KVTES) osalta TVA-järjestelmän päivittäminen aloitetaan kevätkauden aikana. Toteutuma 3 Henkilöstöhallinto on aktiivisesti tukenut ja neuvonut esimiehiä rekrytointiin liittyneissä asioissa. Esimiehiä tullaan ohjeistamaan lisää perehdyttämiseen liittyvissä seikoissa syyskaudella 2013. Toteutuma 4 Tyky-toimenpiteet on toteutettu suunnitelman mukaisesti. Työnantajan sekä henkilöstön edustajista koostuva tyky-ryhmä on valvonut toteutusta. Kulttuuri- ja liikuntasetelit on otettu alkuvuonna kokeilukäyttöön ja niistä saatu palaute on ollut positiivista. Toteutuma 5 Henkilöstöhallinto varmistaa omalta osaltaan varhaisen puuttumisen käytänteiden toteutumista sekä antaa niiden vahvistamiseksi esimiehille lisätietoa ja koulutusta. Toteutuma 6 Kunnantalon toimistoresurssien uudelleenallokointiprojekti käynnistettiin vuoden alussa. Johtoryhmän tukena projektissa on toiminut Hyria koulutus Oy. Projektin myötä tehdään päätös resurssien uudelleenjärjestelyistä. Tavoitteena on parantaa ulkoista ja sisäistä asiakaspalvelua, laajentaa kunnantalon aukioloa, tehostaa työskentelyä sekä syventää ja laajentaa henkilöstön osaamista.

12 Toimintatuotot 121 000 121 000 Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 617 160 617 160 257 673 41,8 292 501-11,9 Toimintakate -496 160-496 160-257 673 51,9-292 501-11,9 Poistot Poikkeamat talousarvioon 2013 Tämänhetkisen arvion mukaan työterveyshuollon kustannukset tulevat ylittymään budjetoidusta noin 10.000 eurolla. Ylitys katetaan talousarvion sisältä.

13 KUNNANHALLITUS MAANKÄYTTÖ JA KAAVOITUS Huolehtia kunnan alueen suunnitelmallisesta maankäytöstä yleiskaavoituksen ja asemakaavoituksen avulla siten, että kunnan alueen asumisen, yrittämisen, erilaisten palvelutoimintojen ja vapaa-ajan toiminta- ja sijoittumisedellytykset pystytään turvaamaan arvostaen ja huomioiden kunnan luonto- ja kulttuurimaisemalliset arvot. TALOUSARVIO 2013 Sitovat tavoitteet 1. Rakentamisvalmiit yritystontit Silmänkannon yritysalueen asemakaavoitus Asemakaavan laadinta käynnistetty ja kaavaehdotus valmis (tavoitteena kaavan hyväksyminen vuoden 2014 alussa) Kehittämispäällikkö Maankäyttöpäällikkö Toteutuma Silmänkannon yritysalueen asemakaavoitus on käynnistynyt. Kaavaluonnos tulee nähtäville kesäkuussa 2013. Toiminnalliset tavoitteet 1. Maankäytön kehityskuva Maankäytön kehityskuvan laadinnan tarvetta käsitellään uuden kuntastrategian valmistelun yhteydessä Maankäyttöpäällikkö 2. Kunnan taajamissa (Kirkonkylä, Launonen, Läyliäinen) kunnan kaavoittamia, kunnallistekniikalla varustettuja tontteja myynnissä Kaikissa kunnan taajamissa on myynnissä/ vuokrattavana omakotitontteja Yhteensä 15 myytyä/vuokrattua omakotitonttia Vanhakosken asuntoalueelta myyty/vuokrattu 2 tonttia Maankäyttöpäällikkö 3. Kaavoituksen prosessikuvaus Hyväksytyt kaavat Rauhala II alueen asemakaava hyväksytty Ns. Ikikumin alueen kaavamuutos käynnistetty Maakylän yleiskaavan laadinta aloitettu Sujuva kaavoitusprosessi Maankäyttöpäällikkö 4. Maankäyttö- ja kaavoitussuunnitelma 2011 2021 Maankäytön kehityskuvan laadinnan tarvetta käsitellään uuden kuntastrategian valmistelun yhteydessä

14 Toteutuma 1 Maankäytön kehityskuvaa ei edellisen valtuustokauden aikana laadittu. Tavoitetta ei sisällytetä tulevaan kuntastrategiaan, koska valmiit osayleiskaavat ohjaavat maankäyttöä ja maanhankintaa. Toteutuma 2 Kaikista taajamista löytyy myytäviä/vuokrattavia omakotitontteja. Vuoden 2013 puolella on vuokrattu yksi omakotitontti Marjarinteen asuntoalueelta, yhtään tonttia ei ole myyty. Uuden Vanhakosken asuntoalueen tontit tulevat myyntiin tonttimarkkinoiden yhteydessä 25.5.2013. Jos tontinmyynti lähtee sieltä hyvin käyntiin, voidaan myyntitavoite saavuttaa, muutoin on todennäköistä, ettei talousarvion mukaista tontinmyyntituloa vuoden aikana synny. Toteutuma 3 Rauhala II alueen asemakaava on hyväksytty valtuustossa 6.5.2013. Ns. Ikikumin alueen kaavamuutos voidaan käynnistää vasta alueen maaperän puhdistustöiden jälkeen. Puhdistustyöt on suunniteltu tehtäväksi vuosina 2014 2015. Läyliäinen Maakylä-yleiskaavan laadinta aloitetaan Silmänkannon asemakaavaprosessin jälkeen. Toteutuma 4 Maankäyttö- ja kaavoitussuunnitelmaa ei edellisen valtuustokauden aikana laadittu. Tavoitetta ei sisällytetä tulevaan kuntastrategiaan, koska kunnan väestönkasvu sekä valmiit osayleiskaavat ohjaavat maankäyttöä, maanhankintaa ja kaavoitusta. Toimintatuotot 3 000 3 000 45 1,5 4 1 013,5 Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 78 960 78 960 32 019 40,6 36 422 Toimintakate -75 960-75 960-31 974 42,1-36 418-12,2 Poistot

15 KUNNANHALLITUS MAA- JA METSÄTILAT Metsätalouden harjoittaminen talousmetsien osalta metsätaloussuunnitelman mukaisesti mahdollisimman hyvää taloudellista tulosta tehden. Kaava-alueiden puistometsiä hoidetaan luonto- ja virkistysarvoja sekä moninaiskäyttöä korostaen ja kuntalaisten toiveita kuunnellen. TALOUSARVIO 2013 Toiminnalliset tavoitteet 1. Vuosien 2005 2014 metsätaloussuunnitelman noudattaminen 2. Vuosittaisten hakkuiden toteuttaminen Suunnitelman toteuttaminen vuoden 2013 osalta Hakkuiden nettotulo 85.000 Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja Toteutuma 1 Metsä- ja puistohakkuissa on noudatettu metsätaloussuunnitelmaa. Uusi suunnitelma laaditaan kuluvan vuoden aikana. Suurin ja taloudellisesti merkittävin hakkuu on toteutettu Heikkilän tilalla. Toteutuma 2 Nykynäkymin nettotulo saavutetaan kuluvan vuoden aikana, jos yllättäviä myrsky- tai muita ylimääräisiä kustannuksia aiheuttavia metsätuhoja ei vuoden aikana synny. Toimintatuotot 412 000 412 000 92 173 22,4 21 311 332,5 Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 93 550 93 550 38 707 41,4 17 824 117,2 Toimintakate 318 450 318 450 53 466 16,8 3 487 1 433,4 Poistot

16 KUNNANHALLITUS RUOKAPALVELUT Tuottaa monipuolista, terveellistä ja maittavaa ruokaa asiakkaille taloudellisesti ja asiakaslähtöisesti sekä ohjata oikeisiin ruokatottumuksiin ja -tapoihin. TALOUSARVIO 2013 Toiminnalliset tavoitteet 1. n taloudellinen toteuttaminen 2. Uuden esikoulun keittiön toiminnan käynnistäminen 3. Lopen terveysaseman keittiön toiminnan tarkastelu ja työntekijöiden perehdytys Ruokalistat, budjetin toteutuminen, asiakaspalaute Toiminta suunnitelman mukaisesti käynnissä. Keittiötoiminta vakiinnutettu ja työntekijät sitoutettu toimintaan. Ruokapalvelupäällikkö Ruokapalvelupäällikkö Ruokapalvelupäällikkö Toteutuma 1 ä toteutettu taloudellisesti ja ruokalistojen mukaisesti. Asiakaspalaute on pääosin ollut positiivista. Toteutuma 2 Esikoulurakennus rakennusvaiheessa. Toteutuma 3 Lopen terveysaseman ruokahuolto siirtyi kunnan tehtäväksi 1.2.2013 lukien. Terveysaseman keittiön työntekijöiden perehdytys ja toiminnan muokkaaminen on käynnissä. Toimintatuotot 1 489 250 1 489 250 529 971 35,6 475 260 11,5 Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 1 448 880 1 448 880 446 935 30,8 405 259 Toimintakate 40 370 40 370 83 036 205,7 70 001 18,6 Poistot 39 880 39 880 13 349 33,5 6 401 108,5

17 KUNNANHALLITUS MAATALOUDEN OHJAUS EU:n yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän (IACS) paikallisviranomaistehtävät. Maatalouden tulo-, tuotanto- ja rakennepoliittiset tehtävät. TALOUSARVIO 2013 Toiminnalliset tavoitteet 1. Maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alue toimintavalmis Toimivat maaseutuhallinnon palvelut Asiakastyytyväisyyskysely (11/2013) Kunnanjohtaja Toteutuma Maataloushallinnon palvelut on ostettu Janakkalan kunnalta 1.1.2013 alkaen. Asiakastyytyväisyyskysely toteutetaan vuoden 2013 lopussa. Toimintatuotot 12 400 12 400 Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 73 000 73 000 27 240 37,3 14 621 86,3 Toimintakate -60 600-60 600-27 240 45,0-14 621 86,3 Poistot

18 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA RAKENNUSVALVONTA Rakentamisen ohjaaminen siten, että saavutetaan mahdollisimman onnistunut rakennushanke käyttäjän ja ympäristön kannalta katsoen ja siten, että rakentaminen tapahtuu lainsäädännön, rakentamismääräysten, kaavoituksen ja tasapuolisen kohtelun vaatimusten mukaisesti. TALOUSARVIO 2013 Sitovat tavoitteet 1. Asiakaspalvelun/ajankäytön tehostaminen Toimistotiimi käytössä Rakennustarkastaja Johtoryhmä Toteutuma Rakennusvalvonnan henkilöstöresurssin tavoitteen mukainen tarkastelu on toteutettu kunnantalon toimistoresurssien uudelleenallokointiprojektin yhteydessä. Toiminnalliset tavoitteet 1. Neuvonta ja ohjeistus päivitetty Vuosipäivitys Asiakastyytyväisyyskysely vuoden 2013 lopussa Rakennustarkastaja Toteutuma Ohjeita on päivitetty tarpeiden mukaan ja kuunnellen asiakkaiden, suunnittelijoiden ja vastaavien työnjohtajien näkemyksiä. Mittarit ja tunnusluvut 30.4. 2009 30.4. 2010 30.4. 2011 30.4. 2012 30.4. 2013 Rakennus- ja toimenpidelupapäätöksissä vaaditut 169 238 228 142 147 katselmukset katselmusten lukumäärä/lupapäätös 3,13 3,35 3,62 2,90 2,49 Rakennusluvat 41 60 56 34 43 omakotitalot 10 17 15 5 3 - asemakaava-alueet 5 5 9 2 1 - muut alueet 5 12 6 3 2 loma-asunnot 4 4 6 4 4 - ranta-asemakaava-alueet 0 2 2 2 1 - muut alueet 4 2 4 2 3 Toimenpideluvat 13 11 7 15 16 Toimenpideilmoitukset 14 8 12 18 10 Poikkeamispäätökset 1 3 3 2 6 Suunnittelutarveratkaisut 7 5 2 3 2 Poikkeamislausunnot ELY-keskukselle 0 4 5 2 1

19 Resurssien asettaman vaatimuksen mukaan rakennusaikaisia katselmuksia on pyritty vähentämään ja jättämään rakentamisen seuranta vastaavan työnjohtajan varaan. Katselmusten määrä myönnettyä rakennusja toimenpidelupaa kohti on tänä vuonna ollut 2,49 kpl eli vähennystä edellisiin vuosiin on hieman tapahtunut. Vähennystä on tapahtunut erityisesti perustus-, rakenne- ja hormikatselmusten osalla. Rakennuslupien kokonaismäärä on alkuvuonna hieman lisääntynyt edelliseen vuoteen verrattuna, mutta uusien omakotitalojen lupamäärä on edelleen laskusuunnassa. Toimintatuotot 141 100 141 100 32 490 23,0 27 311 19,0 Valmistus omaan käyttöön 1 000 1 000 97-100,0 Toimintakulut 174 470 174 470 51 475 29,5 49 078 4,9 Toimintakate -32 370-32 370-18 986 58,7-21 670-12,4 Poistot 3 840 3 840 2 493 1 280 Arvio talousarvion 2013 toteutumisesta Tuloja on kertynyt noin 32.500 euroa eli 23 % talousarvion tavoitteesta (vuonna 2012 toteutuma 20 %). Menoja on vastaavana aikana tänä vuonna ollut noin 50.900 euroa eli noin 29 % talousarviosta (29 %). Tulokertymän voi kuluvana vuonna olettaa olevan hieman edellistä korkeampi, mutta talousarvion saavuttaminen on epävarmaa.

20 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNTA YMPÄRISTÖNSUOJELU Hoitaa ne tehtävät, jotka laissa ympäristönsuojelun hallinnosta (6 ) on asetettu kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäväksi. TALOUSARVIO 2013 Sitovat tavoitteet 1. Lopen kunnan ympäristön tilan seurantajärjestelmä käytössä Lopen kunnan ympäristön tilan seurantajärjestelmän kehittäminen Seurantajärjestelmäluonnos Ympäristöpäällikkö Toteutuma Seurantajärjestelmän kehittäminen ei ole edennyt ensimmäisellä vuosikolmanneksella sen johdosta, että käytettävissä oleva resurssi on ollut pakko suunnata akuuttien lupa-, valvonta- ja hallintoasioiden, asiakaspalvelun sekä hanketehtävien hoitamiseen. Seurantajärjestelmän kehittämistä pyritään jatkamaan toisella vuosikolmanneksella talousarviossa asetetun sitovan tavoitteen ja käytettävissä olevien resurssien mukaisesti. Toiminnalliset tavoitteet 1. Lopen ilmastomuutoksen hillitsemisen toimenpidesuositukset 2. Materiaalien ja aineiden käyttö ja hankinnat Lopen ilmastomuutoksen hillitsemisen toimenpidesuositukset Materiaalien ja aineiden käytön hillintä Toimenpidesuositusten luonnos valmis Määrä vrt. 2012 Kustannukset vrt. 2012 Ympäristöpäällikkö Ympäristöpäällikkö Johtoryhmä Toteutuma 1 Toimenpidesuositusten laatiminen on ollut pysähdyksissä ensimmäisellä vuosikolmanneksella. Tavoitteen saavuttamiseksi työtä pyritään jatkamaan käytettävissä olevien resurssien mukaisesti. Toteutuma 2 Mittarin mukainen hankintojen määrän ja kustannusten vertailun tekeminen on aloitettu hankinnoista vastaavien tahojen kanssa. Pyritään kokoamaan vuosien 2012 2013 hankintojen vertailu vuoden 2013 toimintakertomuksen laatimiseen mennessä.

21 Toimintatuotot 34 750 34 750 19 551 56,3 23 629-17,3 Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 148 580 148 580 41 971 28,2 45 526-7,8 Toimintakate -113 830-113 830-22 420 19,7-21 897 2,4 Poistot 3 640 3 640 Arvio talousarvion 2013 toteutumisesta Ensimmäisen vuosikolmanneksen perusteella ympäristönsuojelun tehtäväalueen talousarvio näyttää toteutuvan melko hyvin. Tuloja on kertynyt laskennallista tavoitetta vähemmän, mutta käsiteltävänä ja tiedossa olevien lupahakemusten ja huhtikuun lopulla laskutettujen maa-ainesten oton valvontamaksujen perusteella talousarvioon merkityt tulot tulevat loppuvuoden aikana toteutumaan budjetoidusti. Ympäristönsuojelun tehtäväalueen menot, etenkin tutkimus- ja valvontamenojen osalta, toteutuvat tyypillisesti takapainotteisesti vuoden loppupuolella. Näillä perusteilla talousarvio näyttää myös menojen osalta olevan toteutumassa budjetoidusti. Hankkeet Lopen kunta on osallisena Hämeen liiton hallinnoiman Vanajavesikeskus-hankkeen ensimmäisellä kolmen vuoden toimintajaksolla 2011 2013. Kunnanhallituksen päätöksellä kunta on mukana myös toisella, nelivuotisella toimintajaksolla 2014 2017. Kunnan rahoitusosuus on 1 euro/asukas/vuosi. Vanajavesikeskuksen toiminta on kehittynyt ripeästi. Etenkin Loppijärven tilanteen ja hoitotoimenpiteiden selvittelyssä sekä muissa vesiensuojelun edistämisen hankkeissa keskuksen asiantuntemuksesta ja tuesta on jo ollut hyötyä Lopen kunnalle. Osavuosijaksolla on hankkeen avustuksella toteutettu Loppijärven rannalle Kyyniönlahden kosteikko, joka valmistui huhtikuussa 2013. Lopen kunta on osallisena Länsi-Uudenmaan Vesi- ja Ympäristö ry:n hallinnoimassa Hiidenveden kunnostushankkeiden EU-rahoitteisessa jatkohankkeessa 2012 2015. Kunta hyötyy hankkeesta Hiidenveden valumaalueeseen kuuluvan Lopen etelälounaisen osan toteutuneiden ja toteutettavien selkeytysaltaiden ja vesiensuojeluneuvonnan muodossa. Vuotuinen rahoitusosuus on 5.000 euroa, joka maksetaan ympäristönsuojelun tehtäväalueen budjetista. Lopen kunta on osallisena Forssan vesihuoltoliikelaitoksen hallinnoimassa Pohjavesitutkimukset Forssan seudun varavesilähteen löytämiseksi 2011 2013 -hankkeessa. Kunnalla ei ole rahoitusosuutta hankkeessa, vaan kunta osallistuu hankkeeseen virkamiestyöpanoksella. Hanke jatkaa aikaisemmin tehtyjen tutkimusten tarkentamista lisätutkimuksilla Pernunnummen ja siihen liittyen myös Räyskälän alueella, jolloin myös Lopen kunnan käytettävissä oleva tietämys ko. pohjavesialueiden ominaisuuksista tarkentuu. Lopen kunta on osallisena Geologian tutkimuskeskuksen hallinnoimassa Lopen kunnan Kirkonkylän ja Läyliäisten pohjavesialueiden rakenneselvitys -hankkeessa 2012 2013. Hanke on EAKR-rahoitteinen siten, että kunnan rahoitusosuus koko hankkeesta on noin 25 %, yhteensä 17.000 euroa. Hankkeen maastotutkimukset suoritettiin pääosin 2012. Niitä tarkentavat tutkimukset tehdään kevään ja alkukesän 2013 aikana. Hankkeen tuloksena saatava tieto palvelee kunnan maankäytön suunnittelua sekä yhdyskuntarakenteen ja elinkeinoelämän toimintaedellytysten turvaamista. Hankkeiden vastuuhenkilö on ympäristöpäällikkö.

22 PERUSTURVALAUTAKUNTA/TERVEYSTOIMI TERVEYDENHUOLTO Huolehtia perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluiden saatavuudesta kunnan osoittamien taloudellisten resurssien puitteissa. TALOUSARVIO 2013 Toiminnalliset tavoitteet 1. Hoitotakuun toteutuminen Hoitoonpääsyaika Perusturvajohtaja 2. Terveydenhuollon ja perusturvan yhteistyö 3. Toimiva perusterveydenhuolto Joustava asiakaspalvelu, palvelukohtainen sote-integraatio Terveydenhuoltopalvelujen saatavuus Perusturvajohtaja Perusturvajohtaja 4. Oikea hoidon porrastus Pienet sakkomaksut Perusturvajohtaja Toteutuma 1 Puhelimella saavutettavuus on toteutunut 97 % (93 100 % soittajille vastataan). Kiireettömän hoidon tarpeessa vastaanottoaika lääkärille järjestyi keskimäärin 6 vuorokauden ja sairaanhoitajalle 2 vuorokauden kuluttua. Lopen vastaanoton palvelutuottajana aloitti huhtikuun alussa Attendo MedOne. Palveluntuottajan vaihtuminen aiheutti palvelutarpeiden kasautumista ja jonoja muodostui lääkärille sekä lääkärin tekemiin koululaisten terveystarkastuksiin. Toteutuma 2 SAS-työryhmä (selvitä, arvioi, sijoita) kokoontuu kerran viikossa ja toimii hyvin. Kotisairaanhoidon ja kotipalvelun päivittäinen joustava yhteistyö toteutuu kaikissa kotihoitotiimeissä. Yhteisten asiakkaiden hoidon ja palvelun tarvetta sekä työnjakoa käsittelevät tiimipalaverit eivät ole toteutuneet tavoitteen mukaisesti. Terveyskeskuksen yhteyshoitajalla on ollut ongelmia saada uusille asiakkaille perusturvan alaista kotipalvelua ja tukipalveluita järjestymään ongelmaa on ollut etenkin taajamien ulkopuolella asuvien asiakkaiden palveluiden saatavuudessa. Vanhoille kotipalvelun asiakkaille palvelut on saatu järjestymään asiakkaan tarpeen mukaan. Toteutuma 3 Kotisairaanhoitoon ei ole ollut jonoa ja asiakkaat on pystytty ottamaan palveluiden piiriin joustavasti tarpeen mukaan. Osastohoidossa potilaista 55 % on lyhytaikaispotilaita ja päivittäisen potilasvaihdon keskiarvo on tammi-huhtikuussa ollut 1,96 (vuonna 2012 2,16). Alkuvuoden osalta osaston kuormitusprosentti on erittäin korkea, 104 %.

23 Toteutuma 4 Jatkohoidon odotuksen laskutettuja hoitopäiviä on tammi-maaliskuussa 2013 kertynyt Lopen kunnalle 7 pv (vuonna 2012 vastaavana ajankohtana 2 pv). Näistä on kertynyt kunnalle 3.500 euron kustannukset. Toimintatuotot Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 14 243 250 14 243 250 4 811 072 33,8 4 425 191 8,7 Toimintakate -14 243 250-14 243 250-4 811 072 33,8-4 425 191 8,7 Poistot Arvio talousarvion 2013 toteutumisesta Terveyskeskuskuntayhtymän vuosikate oli maaliskuun 2013 lopussa 492.475 euroa ja poistojen määrä 924.300 euroa. Nollatulokseen pääseminen edellyttää, että vuosikate on vuoden lopussa poistojen suuruinen. Suurimmat riskit talousarviossa koko kuntayhtymän tasolla liittyvät avoterveydenhuollon toimintaan ja siellä laboratorio- ja röntgenkulujen toteumaan sekä keskitetyn päivystyksen toimintaan. Maaliskuun lopussa avoterveydenhuollon ylitysriski on terveyskeskuksen esittämänä arviona yhteensä noin 700.000 euroa, suun terveydenhuollon osalta 74.000 euroa.

24 PERUSTURVALAUTAKUNTA/SOSIAALITOIMI YLEISET SOSIAALIPALVELUT Vastata koko sosiaalitoimen hallinnosta sekä tuottaa ja järjestää kuntalaisten tarvitsemat sosiaalihuollon palvelut. TALOUSARVIO 2013 Sitovat tavoitteet 1. Sote-palveluverkkosuunnitelma 2020 yhteistyössä Riihimäen seudun terveyskeskuksen kuntayhtymän ja seudun kuntien kanssa 2. Palveluverkon jatkuva arviointi Hyvinvointikertomuksen käyttöönotto palveluiden kehittämisen ja suuntaamisen välineenä Hyväksytty palveluverkkosuunnitelma Päätös palvelukohtaisesta sote-integraatiosta Hyvinvointikertomus Perusturvajohtaja Kunnan johtoryhmä Toteutuma 1 Ei ole vielä aloitettu. Toteutuma 2 Lopen kunnan ensimmäinen hyvinvointikertomus on käsitelty valtuustossa 3.12.2012 ja sitä hyödynnetään kunnan palvelutoimintoja kehitettäessä. Valtuuston päätöksen mukaan hyvinvoinnin kehittymistä tullaan jatkossa seuraamaan käsitellystä hyvinvointikertomuksesta vuosittain päivitettävän ja siitä edelleen kehitettävän kertomuksen muodossa. Toiminnalliset tavoitteet 1. Palveluverkon jatkuva arviointi Palveluverkon jatkuva arviointi / enintään keskimääräinen palvelun hinta 2. Tiedottaminen Palveluopas vammaispalvelun asiakkaille Palvelun hinta verrattuna valtakunnalliseen tasoon Palveluopas Perusturvajohtaja Johtava sosiaalityöntekijä

25 Koko hallintokunnan yhteiset tavoitteet 3. Seutukunnallisesti vertailukelpoiset maksut ja taksat Seutukunnallisesti vertailukelpoiset maksut ja taksat Maksut ja taksat Perusturvajohtaja Toteutuma 1 Tällä hetkellä on saatavana vuoden 2011 valtakunnallisia tilastotietoja ja niiden mukaan sosiaalitoimen nettokustannukset asukasta kohti olivat: - Loppi 1.284 - Riihimäen seutukunta 1.518 - Kanta-Häme 1.570 - Koko maa 1.589 Toteutuma 2 Palveluopas on valmis. Toteutuma 3 Tiedot annetaan tilinpäätöksen yhteydessä. Toimintatuotot 53 800 53 800 19 529 36,3 23 204-15,8 Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 2 150 850 2 150 850 726 000 33,8 625 652 16,0 Toimintakate -2 097 050-2 097 050-706 471 33,7-602 448 17,3 Poistot Poikkeamat talousarvioon 2013 Lastensuojelun avohuollon ostopalvelut ylittyvät, koska joitakin laitossijoituksia on tehty avohuollon tukitoimena. Lisäksi mm. kuntouttavan luokan perustaminen tuo lisäkustannuksia psykiatrisen sairaanhoitajan palkkauskulujen johdosta.

26 PERUSTURVALAUTAKUNTA/SOSIAALITOIMI KEHITYSVAMMAHUOLTO Kehitysvammahuollon tarkoituksena on edistää ja tukea kehitysvammaisen asiakkaan hyvinvointia eri elämäntilanteissa, rohkaista toimimaan itsenäisesti voimavarojensa mukaan ja pyrkiä mahdollistamaan asuminen, työskentely ja vapaa-ajantoiminta omassa elinympäristössä. TALOUSARVIO 2013 Toiminnalliset tavoitteet 1. Palveluverkon jatkuva arviointi 2. Palveluverkon jatkuva arviointi 3. Palveluverkon jatkuva arviointi 4. Palveluverkon jatkuva arviointi 5. Palveluverkon jatkuva arviointi Uuden erityisryhmien asumisyksikön suunnittelu ja toiminnan aloittaminen Avotyöskentelyn edistäminen Asiakaslähtöisyyden kehittäminen kehitysvammahuollossa, yksilöllisten ja asiakkaan tarpeista lähtevien palvelumuotojen etsiminen ja kehittäminen Ryhmätoiminnan järjestäminen seniori-ikäisille kehitysvammaisille Itsenäistyvien kehitysvammaisten nuorten ryhmätoiminta 6. Tiedottaminen Palveluopas kehitysvammahuoltoon Asumisyksikkö valmis Asuntojen käyttöaste 100 % 3 kehitysvammaista työskentelee avotyössä Asiakastyytyväisyyskyselyn (kysely kehitysvammaisille ja heidän omaisilleen) Toiminta käynnissä Toiminta käynnissä Palveluopas Perusturvajohtaja Johtava sosiaalityöntekijä Sosiaaliohjaaja Johtava sosiaalityöntekijä Johtava sosiaalityöntekijä Johtava sosiaalityöntekijä Johtava sosiaalityöntekijä Toteutuma 1 Suunnitelmat asumisyksikön perustamisesta entisiin hammaslääkärin tiloihin ja Hopeakotiin eivät toteudu, koska tilojen saneerauksen kustannukset nousevat liian korkeiksi ja lisäksi aluehallintoviraston määräysten ja suositusten mukaan tiloihin voitaisiin ottaa ainoastaan kuusi asukasta. Tarkoituksena oli, että ryhmäasumisyksikössä olisi kolmessa eri solussa tilat 9 10 asukkaalle. Toteutuma 2 Avotyössä työskentelee kolme kehitysvammaista. Toteutuma 3 Kysely tehdään syksyllä 2013.

27 Toteutuma 4 Senioriryhmä kokoontuu kerran viikossa asuntola Mäntykodissa. Toteutuma 5 Kehitysvammaisille nuorille suunnattu kokkiryhmä toimii kerran viikossa. Lisäksi kunnassa toimii myös kehitysvammaisille nuorille suunnattu itsetuntoa ja minäkuvaa kehittävä ryhmä, kuntosaliryhmä itsenäisesti tuetusti asuville nuorille kehitysvammaisille ja toimintakeskus Kuuselan palvelujen piirissä oleville nuorille oma kuntosaliryhmänsä. Ryhmät kokoontuvat pääsääntöisesti kerran viikossa. Alkuvuodesta on lisäksi vapaa-ajan toimintana järjestetty kotona asuville ja asuntolassa asuville kehitysvammaisille käynti muumimaailmassa ja elokuvissa. Lopella toimii myös kunnan asumisohjaajan vetämä kehitysvammaisten omaisille tarkoitettu vertaistukiryhmä. Toteutuma 6 Palveluopas on valmis. Toimintatuotot 138 200 138 200 40 918 29,6 35 904 14,0 Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 1 766 250 1 766 250 516 368 29,2 524 802-1,6 Toimintakate -1 628 050-1 628 050-475 451 29,2-488 898-2,8 Poistot 8 870 8 870 2 820 31,8 2 820

28 PERUSTURVALAUTAKUNTA/SOSIAALITOIMI VANHUSTENHUOLTO Järjestää ja/tai tuottaa ikäihmisten tarvitsemat kotihoidon palvelut, tukipalvelut, asumispalvelut, päiväkeskustoiminnan ja tehostetun palveluasumisen sekä myöntää vanhusten omaishoidontuen. TALOUSARVIO 2013 Sitovat tavoitteet 1. Palveluseteli käytössä lapsiperheiden kotipalvelutyössä vuoden 2013 aikana. Ikääntyvän väestön palveluissa valmius ottaa palveluseteli käyttöön 1.1.2014 / omaishoidontuen vapaapäivät. Toteutuma Palveluseteli on ollut käytössä 1.3.2013 alkaen. Palveluseteleiden käyttöaste (tavoitteena 1,5 0,5 htv työpanosta vastaava käyttö lapsiperheiden kotipalvelutyössä). Palveluntarjoajia yli 5 kpl. Toiminnalliset tavoitteet 1. Toimiva hoitoketju Toimiva hoitoketju Siirtoviivemaksupäiviä alle 10 vuodessa. RAVA-indeksin arvot noudattelevat pääsääntöisesti viitteellisiä arvoja. 2. Vanhusten palvelujen kehittäminen huomioiden seudulliset mahdollisuudet Kotipalvelun toiminnan sisältöjen arviointi ja kehittäminen Kotipalvelun palvelu- ja prosessikuvaukset sekä työajan käytön tarkastelu tehty Perusturvajohtaja Vanhustenhuollonjohtaja Vanhustenhuollonjohtaja Perusturvajohtaja Tehostetun palveluasumisen lisääminen Työajan kohdentuminen eri tehtäviin Tarvittavat työajan käytön muutokset toteutettu Työajasta 45 % asiakastyöhön (37 % / 2011) 3. Vanhusten palvelujen kehittäminen huomioiden seudulliset mahdollisuudet Ikääntyvien liikuntamahdollisuuksien edistäminen Terveysliikuntapaikka Eedilän alueella Tekninen johtaja Vanhustenhuollonjohtaja Tehostetun palveluasumisen lisääminen

29 4. Uuden teknologian hyödyntäminen Mobiiliteknologian käytön selvitys kotipalvelussa Valmius ottaa mobiiliteknologian sovellus käyttöön 1.1.2014 Vanhustenhuollonjohtaja Perusturvajohtaja * RAVA-luokitus Avun tarve RAVA-indeksin arvo RAVA-luokka Satunnainen 1,29 1,49 1 Tuettu 1,50 1,99 2 Valvottu 2,00 2,49 3 Valvottu 2,50 2,99 4 Tehostettu 3,00 3,49 5 Täysin autettava 3,50 4,03 6 Huom: Mittaria voidaan käyttää apuvälineenä, ei määräävänä tekijänä asiakkaan hoidossa. Toteutuma 1 Siirtoviivemaksuja ajalla 1.1. 31.3.2013 on ollut yhteensä 7 päivää. Tietoja huhtikuulta ei ole vielä saatu. Toteutuma 2 Hallinnollisesta prosessista prosessikuvaus ja työajan käytön tarkastelu on tehty. Muulta osin tavoitteen toteuttamiseen liittyviä toimenpiteitä tarkastellaan 1.6.2013 käynnistyvässä hankkeessa. Toteutuma 3 Terveysliikuntapaikan suunnittelutyö on käynnissä. Liikuntapaikka valmistuu syksyllä 2013, jos sen perustamiseen hyväksytään rahoitus testamenttivaroista. Toteutuma 4 Lopen kotipalvelun esimiehet ja osa henkilökunnasta ovat tutustuneet mobiiliteknologiaan ja sen käyttöönottoon kotipalvelussa (ja kotisairaanhoidossa). Koska kunnassa ja terveyskeskuksen kuntayhtymässä on käytössä Tieto Oyj:n Effica-asiakastietojärjestelmä, on järkevää ottaa käyttöön mobiiliteknologia ko. palvelujärjestelmän tuottajalta. Mobiiliteknologia tarkoittaa asiakastietojen kirjaamista asiakaskäynneillä suoraan asiakastietojärjestelmään älypuhelimen avulla. Järjestelmä tarjoaa muun muassa reaaliaikaisen tiedon työntekijöiden sijainnista ja todellisen tiedon potilaan luona vietetystä ajasta. Tuote on vasta kehitysvaiheessa, mutta Tieto Oyj:hin on pidetty yhteyttä ja ilmoitettu halukkuudestamme ohjelman pilotointiin. Mobiiliteknologian käyttöön pyritään siirtymään seudullisesti yhtä aikaa. Toimintatuotot 1 537 290 1 537 290 523 263 34,0 529 650-1,2 Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 4 959 320 4 959 320 1 604 146 32,3 1 452 553 10,4 Toimintakate -3 422 030-3 422 030-1 080 884 31,6-922 903 17,1 Poistot 66 230 66 230 21 679 32,7 24 506-11,5

30 Poikkeamat talousarvioon 2013 Lopen kunnan kotipalveluhenkilöstön työhyvinvoinnin ja kotihoidon työkäytäntöjen kehittämishanke 2013 2015: määräraha vuodelle 2013 on yhteensä 10.100 euroa, josta 5.050 euroa saadaan avustuksena Työsuojelurahastolta. Hankkeet Lopen kunnan kotipalveluhenkilöstön työhyvinvoinnin ja kotihoidon työkäytäntöjen kehittämishanke 2013-2015. Hankkeen aikana pureudutaan koko kotipalveluhenkilöstön voimin työhyvinvoinnin eri osa-alueiden kautta työkäytäntöjen kehittämiseen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin edistämiseen sekä tulevaisuuden muutoksien ennakointiin. Hyvä terveys ja työkyky, henkilöstön ajantasainen ammattitaito, myönteinen työpaikan ilmapiiri, sujuvat työkäytännöt ja oikeudenmukainen esimiestyö rakentavat perustan laadukkaalle palvelujen tuottamiselle. Hankkeen tavoitteeksi on asetettu Lopen kunnassa: - kehittää työkäytäntöjä joustavampaan ja yli tiimirajojen suuntautuvaan asiakaslähtöiseen työhön, - kehittää toimenpiteitä ja joustavia työkäytäntöjä, jotka tukevat työhyvinvointia työuran eri vaiheissa sairauspoissaoloja vähentäen sekä - laatia suunnitelmia kotipalvelun tulevia uusia työjärjestelyjä varten. Loppuraportista laaditaan kotipalvelun kehittämistyön tapausesimerkki myös muille kuntaorganisaatioille. Kanta-Hämeen vanhuspalvelujen kehittämishanke 1.8.2013 31.10.2014 Kanta-Hämeen vanhuspalvelujen kehittämishankkeen perustana ovat 1.7.2013 voimaan tulevan vanhuspalvelulain (980/2012) linjaukset sekä hankekuntien Forssan, Jokioisten, Ypäjän, Riihimäen, Hausjärven ja Lopen kehittämistarpeet. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa kotiin vietäviä palveluja ja työskentelytapoja, monipuolistaa hyvinvointia edistävää ja ylläpitävää toimintaa, kehittää palvelutarpeen yksilöllisen selvittämisen käytäntöjä sekä parantaa mahdollisuuksia suunnitella ja seurata vanhustenhuollon palvelukokonaisuutta. Hankesuunnitelma koostuu kolmesta kokonaisuudesta, joissa: 1. kehitetään palvelujen arviointimenetelmiä ja kuntalaiskuulemisen tapoja, 2. lisätään hyvinvointia edistävää ja ylläpitävää toimintaa yhteistyöllä sekä 3. vahvistetaan yksilöllisiin tarpeisiin perustuvaa hoitoa ja huolenpitoa. Hanketta hallinnoi Forssan kaupunki, joka palkkaa hankkeeseen kaksi työntekijää 1.8.2013 alkaen. Hankkeen toteutusaika on 1.8.2013 31.10.2014, mikäli sosiaali- ja terveysministeriö myöntää siihen rahoituksen. Kokonaisbudjetti on 140.000 euroa, johon haetaan valtionavustusta 105.000 euroa. Kuntien omarahoitusosuus olisi 35.000 euroa, joka jakautuisi hankekuntien kesken väestömäärien suhteessa. Lopen kunnan rahoitusosuus olisi näin 3.078 euroa, josta vuoden 2013 osuus 933.

31 PERUSTURVALAUTAKUNTA/SOSIAALITOIMI MUU LAITOSHOITO Järjestää ammatillinen perhehoito tai laitoshoito huostaan otetuille lapsille tai nuorille sekä järjestää päihdeongelmaisten hoitojaksot. TALOUSARVIO 2013 Toiminnalliset tavoitteet 1. Palveluverkon jatkuva arviointi Avohuollon osuus kasvaa lastensuojelussa Laitoshoidossa olevien suhteellinen osuus alle 18-vuotiaista loppilaisista pysyy ennallaan tai laskee Johtava sosiaalityöntekijä Toteutuma Lasten sijoittaminen perhehoitoon laitoshoidon sijaan on lisääntynyt; vuoden 2011 alussa oli 5 lasta perhehoidossa ja nyt perhehoidossa on 11 lasta. Lopella on ajalla 1.1. 30.4.2013 ollut laitokseen sijoitettuna 10 lasta/nuorta. Määrärahaa on varattu lastensuojelun laitos- ja perhekotihoitoon 7:lle ja perhehoitoon 10 henkilölle vuodelle 2013. Lisämäärärahaa ei haeta, koska sijoitettujen lasten määrä vaihtelee vuoden aikana ja tilanteen toivotaan muuttuvan loppuvuonna. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten/nuorten suhteellinen osuus alle 18-vuotiaista on Lopella 1,08 %. Valtakunnallisesti 1,4 % alle 18-vuotiaista oli sijoitettu kodin ulkopuolelle vuonna 2011. Alkuvuonna on laitos- ja perhekotihoidossa ollut 2 henkilöä enemmän kuin edellisenä vuonna vastavana ajankohtana. Toimintatuotot 20 000 20 000 25 527 127,6 6 766 277,3 Valmistus omaan käyttöön Toimintakulut 789 000 789 000 252 476 32,0 221 096 14,2 Toimintakate -769 000-769 000-226 949 29,5-214 330 5,9 Poistot Arvio talousarvion 2013 toteutumisesta Alkuvuodesta 2013 on jouduttu tekemään useita kiireellisiä sijoituksia, joista osa erityisen huolenpidon yksiköihin. Vuoden mittaan on kuitenkin muutamia pitkäaikaisia sijoituksia vastaavasti päättymässä, joten tilanne tasaantunee loppuvuodesta. Lisäksi yksi nuori on alkuvuonna siirretty laitoshoidosta perhehoitoon. Perhehoidon osalta kustannukset tulevat ylittymään.