Henkilökierto Työnantajan ja esimiehen näkökulmasta
VM:n saatesanoja henkilökierto-oppaassa Valtiotyönantaja haluaa liikkuvuuteen kannustaessaan kehittää henkilöstön osaamista ja urasuunnittelua Henkilökierto on näköaloja avaava ja avartava kokemus Henkilökierto vahvistaa kiertoon osallistuvien organisaatioiden sekä viime kädessä valtionhallinnon osaamispääomaa
Henkilökierto VML 20 :n perusteella Virkamies voidaan määräajaksi siirtää työskentelemään toisessa virastossa ja muu virkamies kuin 12 luvussa tarkoitettu tuomari myös muun työnantajan kuin valtion palveluksessa, jos siirto parantaa virkamiehen edellytyksiä virkatehtävien suorittamiseen tai edistää virkamiehen palvelussuhteen jatkumista tai virkamiehen työllistymistä ja jos vastaanottava työnantaja ja virkamies ovat antaneet siirtoon suostumuksensa. Virkamies on tämän määräajan virkasuhteessa siihen virastoon, josta hänet siirretään. HE 90/2016 käsittely on kesken. Toteutuessaan tämä on 1.1.2017 alkaen mahdollista myös osa-aikaisesti. Työsopimussuhteessa olevan henkilöstön osalta voidaan sopia vastaavasta menettelystä
n koordinoima henkilökierto: Tekee mallin tutuksi työnantajille ja henkilöstölle Kerää kokemuksia henkilökierron hyödyntämisestä osaamisen kehittämisessä Tarjoaa tukea henkilökiertoon osallistuville työnantajille ja työntekijöille On mahdollinen kaikille virka- ja työsuhteisille Valtiolle.fi järjestelmän sisäisen liikkuvuuden osion kautta Julkaisee tehtäväilmoitukset keskitetysti Valtiolle.fi-järjestelmässä
Miksi edistämme henkilökiertoa? Henkilökierto tukee osaamisen kehittämistä ja jakamista, sekä edistää verkostojen laajentumista Lisääntyvä osaaminen ja liikkuvuus tukee valtion konsernimaisuutta ja madaltaa raja-aitoja Henkilöstön keskuudessa on kysyntää työtyytyväisyyskyselyyn vastanneista 40 % on kiinnostunut henkilökierrosta Haluamme tehdä työssä oppimisesta ja henkilökierrosta arkipäivää!
HR henkilökierron edistäjänä Ohjeistaa henkilöstöä sisäisen liikkuvuuden Valtiolle.fi osioon kirjautumisessa sisäinen tiedottaminen henkilökierrosta ja ohjeet HR hallitsee Valtiolle.fi:n sisäisen liikkuvuuden osion käytön ja neuvonnan Auttaa esimiehiä henkilökierron käytännön toteutuksessa - tukena viraston sisäinen toimintaohje henkilökierron toteutuksen periaatteista Käsittelee aihetta osana esimiesten valmennusta Rakentaa työnantajakuvaa
Esimies henkilökierron edistäjänä Esimiehen myötävaikutus henkilökierron toteutumisessa on merkittävä voit olla mahdollistaja Tietoisuus ja avoimuus edistää asiaa sekä poistaa toteutukseen liittyviä vääriä käsityksiä tai pelkoja - henkilökierron periaatteista on hyvä keskustella työyhteisössä Kehityskeskustelut oiva paikka ottaa asia keskusteluun yksilötasolla Ole aktiivinen henkilökierron tavoitteiden määrittelyssä Edesauttaisiko omakohtainen kokemus kannattaisiko kokeilla? Jos työntekijän toive lähteä henkilökiertoon tulee yllätyksenä, niin pohdithan vaihtoehtoja ennen tyrmäystä onko esim. aloitusaikaa mahdollista järjestellä tai toteuttaa kiertoa osa-aikaisena?
Näin edistetään henkilökiertoa pitkällä tähtäimellä Työnantajan / johdon positiivinen kannanotto asian puolesta Viraston sisäinen linjaus henkilökierron periaatteista Asenne mahdollisuudet ja plussat etusijalle Esimiesten tietoisuuden lisääminen ja tuki käytännön järjestelyissä Keskustelu aiheesta työyhteisössä (esim. kehittämispäivä tai yksikkökokous) Otetaan esille kehityskeskusteluissa osana osaamisen kehittämistä esimiesten ja työntekijöiden odotusten jatkokäsittely Tuki työntekijöille sisäisen liikkuvuuden osion käytössä
Mitkä tehtävät sopivat henkilökiertotehtäviksi? Tehtävät, joissa erityisesti nähdään hyötyä henkilökierron kautta saavutettavissa olevista hyödyistä Henkilöstön halukkuus henkilökiertoon Tarve erityisosaamiselle, projektiosaajalle, konsultille Tarve lähemmälle yhteistyölle toisen viraston kanssa Haavoittuvat tehtävät: Henkilökiertosuunnitelma mahdollistaa nopealla aikataululla esim. sijaisen ma. vapautuvaan tehtävään
Henkilökiertotehtävien ilmoitukset Henkilökiertotehtävät kesto esim. 6 kk 2 vuotta palvelussuhde säilyy lähettävään virastoon, joka maksaa palkan (virastojen välillä voidaan sopia laskutuksesta) Tutustumisjaksotehtävät kesto esim. 2 3 viikkoa palvelussuhde säilyy lähettävään virastoon joka maksaa palkan
Nyt ja juuri tässä hetkessä Vielä ehtii mukaan henkilökiertopaikat tässä yhteisessä ponnistuksessa tulee olla tallennettuna Valtiolle.fi:n sisäisen liikkuvuuden osioon erillisen ohjeistuksen mukaisesti viimeistään 23.11. julkaisee ilmoitukset keskitetysti 28.11. Lisämateriaalia (mm. ilmoitusohjeet ja sopimusmallit) löytyvät osoitteesta: http://www.valtiokonttori.fi/henkilokierto/tyonantajalle (käyttäjätunnus on Henkilökierto ja salasana P1lott1
Ilmoittautumisaika henkilökiertotehtäviin on käynnissä ajalla 28.11.-11.12.2016 Tietoiskut henkilöstölle informoikaa henkilöstöänne! Kolme saman sisältöistä Skype-tietoiskua henkilöstölle henkilökierron periaatteista ja henkilökiertotehtäviin ilmoittautumisesta Valtiolle.fi järjestelmässä Skypen osallistumislinkki 8.11. klo 14.30-15 >> Skypen osallistumislinkki 16.11. klo 14.30-15 >> Skypen osallistumislinkki 22.11. klo 9.30-10 >>
Olisiko nyt oiva tilaisuus ottaa rohkea askel? Henkilökierrosta aiheutuvat hyödyt ovat molemminpuolisia ja pitkäaikaisia Osaaminen karttuu ja näkemykset avartuvat myös omassa työyhteisössä.
Lisätietoja ja ohjeita henkilökierrosta valtionhallinnossa: www.valtiokonttori.fi/henkilokierto HR-yhteyspäällikkö Juha-Petri Sievänen, p. 0295 50 3327 HR-yhteyspäällikkö Taru Heiskala, p. 0295 50 3331 HR-asiantuntija Jenni Hopia, p. 0295 50 3322 Sähköposti etunimi.sukunimi@valtiokonttori.fi