1 M/17/Yt-52/1 Ylitornio Veijo Yletyinen Allekirjoittanut suoritti osaston johtajan toimesta kansannäytteiden No 1208 A. P. Leminen ja No 1244 M. Hautala, tarkastuksen. Tällöin ilmeni, että molemmat molybdeenihohdepitoiset näytteet olivat otetut Ylitornion pitäjän Kivilompolon järven lähettyviltä Kainuunkylästä sinne lähtevän tien varrelta Mikkelin joesta n. 800 m W. Koska alustavan tutkimuksen perusteella, suoritettu 2.6. - 12.6.1952 ilmeni, että molybdeenihohteen esiintymisellä voi olla taloudellista merkitystä, varasi allekirjoittanut alueen geologisen tutkimuslaitoksen lähempiä tutkimuksia varten. Varsinaiset tutkimukset aloitettiin 16.7. 1952. Niissä oli mukana maisteri V. Okko, joka suoritti moreenitutkimuksia lohkareiden kuljetussuunnan määrittämiseksi. Pääkohdittain esitettynä ilmeni niistä seuraavaa: 1. Todennäköisin kuljetussuunta on välillä EW - N 72 W. 2. Lohkareet eivät ole pitkämatkaisia. Alueen geologisen kartoituksen ja lohkaretutkimukset suoritti allekirjoittanut apunaan yo. Risto Valjakka. Kallioperäkartoitusta vaikeutti paljastumien vähyys. Niiden paljastumahavaintojen perusteella, jotka ovat nähtävissä oheistetussa kartassa, saa kuitenkin seuraavanlaisen yleispiirteisen kuvan. Kartoitetun alueen eteläosassa ovat liuskeet, jotka ovat amfiboliittia ja tummia kiisuisia fylliittejä. Amfiboliiteista osa on sedimenttistä alkuperää, merkeleitä, ja osa voi olla syväkiviä kuten Hosiojärven pohjoispuolella olevat paljastumat osoittavat. Kokonaisuudessaan liuskevyöhyke on loivana etelään kovertuvana kaarena, jonka kontaktivyöhyke pohjoisen graniitti-gneissin kanssa kulkee lännestä alkaen suurin piirtein seuraavasti: Kallilampi- Hosiojärven N-puoli- Kivijärven N-pää.
2 Edellä jo mainitun graniitti-gneissin pääasiallisena kivilajina on migmatiittisia piirteitä omaava, aina selvään suuntautunut graniitti. Liuskemateriaalin osuus vaihtelee, huomattava kuitenkin on, että graniittisuus on paljastumissa leimaa antavana piirteenä lukuunottamatta Kivilompolon saaria, jossa kivilajina on kvartsiutunut graniittipitoinen kiilleliuske. Useimmiten on kivilajissa kalimaasälpäporfyroblasteja. Silmiinpistävää on runsas kvartsijuonien esiintyminen. Alueella suoritetut lohkaretutkimukset osoittivat lohkareiston olevan melkein yksinomaan graniittisen, liuskeprosentti on suuruusluokkaa 1-5 %. Erittäin hyvän tilaisuuden lohkaretutkimuksille tarjosi vastavalmistettu tie, jonka reunoilla oli runsaasti tuorepintaisia ehjiä ja räjäytettyjä lohkareita ja josta myös useimmat MoS 2 -pitoiset lohkareet löydettiin. Siellä missä lohkareisto oli turve- ja sammalpeittoista oli lohkareiden tutkiminen vaikeampaa, koska MoS 2 - pitoisuus seuralaisineen ei aiheuta kiven rapautumispinnalla ruostumista. Ainoina viitteinä voisi pitää kvartsijuonia ja allekirjoittaneen kokemuksen mukaan kiven kellertävää värisävyä, joka voisi olla yhteydessä molybdeenipitoisuuteen. Löydetyt lohkareet, joita oli noin kolmekymmentä, olivat kooltaan vaihtelevia. Niistä n. 10 kpl oli kooltaan isompia kuin 500 kg ja olivat ne tällöin useimmiten lievästi laattamaisia ja reunoiltaan pyöristymättömiä. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta olivat ne kaikki graniittigneissejä, joissa useimmiten oli kalimaasälpähajarakeita ja aina runsaasti kvartsia. MoS 2 liittyy kvartsijuoniin, jolloin se on tavallisimmin juonien laidoilla. Muina kiisuina esiintyy vähän magneettikiisua ja usein pyriittiä sekä harvoin kuparikiisua. Ohuthieissä osoittautui kivilaji yleensä graniittiseksi. Plagioklaasi on albiitin ja oligoklaasin rajoilla, kvartsi on heikosti aaltosammuvaa ja esiintyy sekundäärisen näköisinä juonina. Kalimaasälpää on runsaasti sellaisissakin harmaissa graniiteissa, joissa sitä ei paljain silmin uskoisi olevan. Se esiintyy sekä isoina porfyyrisinä rakeina että pienempinä ksenoblasteina muitten rakeiden keskellä. Kiilteistä näyttää hienojakoinen muskoviitti olevan voitolla.
3 Molybdeenihohde esiintyy, kuten edellä jo sanottiin, kvartsijuonien yhteydessä vaihtelevan kokoisina kasaumina. Eräissä lohkareissa, joissa oli muutaman millimetrin levyisiä kvartsijuonia, oli hohde tuskin silmin erotettavina pisteinä. Toisaalta suurimmat MoS 2 -kasaumat olivat läpimitaltaan n. 10 cm ja eräässä pyöreämuotoisessa n. 60 kg:n lohkareessa oli n. 25 cm * 25 cm pinta n. 5 mm vahvuudelta puhdasta molybdeenihohdetta. Toista lohkaretyyppiä edustaa laattamainen n. ½ m:n lohkare, jossa kivilaji on paljain silmin katsottuna kvartsirikas, serisiittipitoinen liuske. Mikroskoopissa näki kivilajin koostuneen kvartsista ja serisiitistä, joka viimemainittu esiintyy kvartsin kanssa vuorottelevina kapeahkoina kerroksina. Serisiittikvartsityypissä on MoS 2 liuskeisuutta myötäilevinä pintoina, lisäksi on pyriittiä kauniin omamuotoisina rakeina. Kivestä tehty analyysi osoitti siinä olevan 0,8 Mo, Ag ja Au 0,0 %. Kuvan lohkareiston levinneisyydestä antaa oheistettu lohkarekartta, jonka perusteella voi niiden ajatella muodostavan viuhkan. Yhteenvetona suoritetuista tutkimuksista voi todeta: Alueella on kohtalaisen runsas molybdeenihohdelohkareisto, joista kvartsijuoninen tyyppi on heikompi, joskaan ei vailla taloudellista merkitystä. Serisiittikvartsityyppi on epäilemättä ekonominen, varjopuolena on, että sitä on vain yksi lohkare. Lohkaretutkimuksen tuloksena voisi esittää vain arvailuja mahdollisen esiintymän sijainnista.
4 Alueen kallioperä kvartsi- ja kalimaasälpärikkaine graniittisine kivilajeineen sopii hyvin yleisiin tietoihin molybdeenihohteen esiintymisestä. asiaan. Tehdyn linjoituksen avulla suoritettavat geofysikaaliset tutkimukset tuonevat selvitystä Helsingissä, lokakuun 14. päivänä 1952 Liittyy: Kartat: M/11.1 ja 4/Yt-52/1