Rääkkylä. vanha murskelouhos. kiilleliuske

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rääkkylä. vanha murskelouhos. kiilleliuske"

Transkriptio

1 61 Rääkkylä Suurin osa Rääkkylän kallioperästä on kiilleliusketta. Kiilleliuskeiden seassa on välikerroksina lisäksi mustaliusketta (grafiittia, kiisuja) monin paikoin. Osa kiilleliuskeesta on kiviaineksena käyttökelpoista sorateiden kunnostukseen, mutta alueelta puuttuvat mäet tai niillä on asutusta, joten kohteiden hyödyntäminen vaatisi maanpinnan tason alle menevää avolouhosta. Näissä louhoksissa suurena ongelmana ovat veden tulo louhostilaan. Oravisalossa on kiillegneissien keskellä gneissialue, joka poikkeaa laadultaan kiillegneisseistä. Tällä gneissi/metavulkaniitti kivilajialueella on myös Kakkarin kohde. Oravisalossa on myös vanha louhos (x=6918,274; y=3631,149) tien varrella Hämeenlahden lähellä. Tämän vanhan louhoksen läheisyydessä ( m) on nykyisin asutusta. vanha murskelouhos kiilleliuske Kuva 38. Kiilleliuskealueen keskellä on kvarsti-maasälpägneissejä (keltainen väri) ja metavulkaniitteja/amfiboliitteja (vihreä väri). Kiilleliuske on merkitty sinisellä värillä.

2 62 KOHDE 21. Kakkari Kakkarin kohde on laajan mäen päällä. Tällä hetkellä alueelta ei ole näkyvyyttä vesitöihin. Kohteen kivi on kvartsi-maasälpägneissiä, jossa on välissä metavulkaniittia (amfiboliittia ja sarvivälkegneissiä). Luonteenpiirteistä kivelle on voimakas suuntautuneisuus. Kiven hyvä murskeominaisuus on kiilteen vähäisyys. Kivilaji: Metavulkaniitti/gneissi Suuntautuneisuus: Suuntautunut (gneissi) Kiviaineskäyttö: Yleiskäyttö, soratiekäyttö Arvioitu ottomassa: m 3 Testi Tulos Luokka Pohjoismainen 15,6 IV kuulamyllyarvo Los-Angeles-luku LA 35 IV Litteysluku FI 20 III Kiintotiheys 2,65

3 63 Kuva 39. Kohde 21, Kakkari. Rasterilla on merkitty kohdealue.

4 64 Tohmajärvi Tohmajärven kunnan länsiosassa ovat vallalla kiilleliuskeet, jotka soveltuvat sorateiden kunnostukseen. Kiilleliuskeiden välissä on metavulkaniittijaksoja, joita kiviainesta hyödynnetään (Lohja Rudus Oy Ab) Kylmäkallion alueella. Tämän Kylmäkallion alueen itäpuolella (2,5 km) on Perävaaran kallioalue, jonka kiilleliuskeaines (osittain hapan liuske) voi soveltua sorateiden kunnostukseen. "Kovat" kivet ovat Tohmajärven kunnan itäosassa, jossa valtakivilajeina ovat eri tyyppiset syväkivet ja gneissit. Alueella on myös diabaaseja, mutta ne ovat useimmiten suuntautuneita amfiboliitteja. Rekivaara Palovaara Lammasmäki Murtovaara Kuva 40. Tohmajärven alueen kiviaineskohteet.

5 65 KOHDE 22. Rekivaara Graniitti/granodioriitti on vaihtelevasti porfyyrinen kivi (perusmassassa kookkaampia kiteitä). Tämä osaltaan heikentää muuten tasalaatuisen kiven murskeominaisuuksia (kivituhkaa). Kivilaji: Graniitti / granodioriitti Suuntautuneisuus: Heikosti suuntautunut Kiviaineskäyttö: yleiskäyttö Arvioitu ottomassa: m 3 Testi Tulos Luokka Pohjoismainen 10,3 III kuulamyllyarvo Los-Angeles-luku LA 24 II Litteysluku FI 10 I Kiintotiheys 2,65

6 Kuva 41. Kohde 22, Rekivaara. Rasterilla on merkitty kohdealue. 66

7 67 KOHDE 23. Palovaara Granodioriitti on vaaleaa ja hyvin massamaista. Raekoko on keskirakeista. Kivilaji: Granodioriitti /tonaliitti Suuntautuneisuus: lähes suuntautumaton Kiviaineskäyttö: Yleiskäyttö, tiepäällyste Arvioitu ottomassa: m 3 Testi Tulos Luokka Pohjoismainen 7,9 II kuulamyllyarvo Los-Angeles-luku LA 22 II Litteysluku FI 11 II Kiintotiheys 2,62

8 68 Kuva 42. Kohde 23, Palovaara. Rasterilla on merkitty kohdealue.

9 69 KOHDE 24. Lammasmäki Lammasmäen alueen granodioriitti kuuluu ns. pohjan gneisseihin. Kuitenkin tällä mäellä kivi on hyvin massamaista, vaikka sen seassa on pegmatiitti-suonia ja pieniä osueita migmatiittia (seos-kivi). Kivilaji: Granodioriitti Suuntautuneisuus: Paikoin suuntautunut Kiviaineskäyttö: Tie ja yleiskäyttö Arvioitu ottomassa: m 3 Testi Tulos Luokka Pohjoismainen 11,7 III kuulamyllyarvo Los-Angeles-luku LA 22 II Litteysluku FI 14 II Kiintotiheys 2,69

10 70 Kuva 43. Kohde 24, Lammasmäki. Rasterilla on merkitty kohdealue.

11 71 KOHDE 25. Murtovaara Kivilaji: Granodioriitti Suuntautuneisuus: jonkin verran suuntautunut Kiviaineskäyttö: Tie ja yleiskäyttö Arvioitu ottomassa: m 3 Testi Tulos Luokka Pohjoismainen 7,6 II kuulamyllyarvo Los-Angeles-luku LA 20 I Litteysluku FI 13 II Kiintotiheys 2,65

12 Kuva 44. Kohde 25, Murtovaara. Rasterilla on merkitty kohdealue. 72

13 73 Kitee Kiteen kalliokiviaineskohteet ovat kaupungin eteläosassa. Suurin osa Kiteen alueesta on kiilleliusketta, joka voi sopia sorateiden kunnostukseen, jos kiilteiden määrä on kohtuullinen (n. alle 30 %). kiilleliuske granodioriitti karkearakeinen graniitti granodioritiitti/ tonaliitti Kuva 45. Kiteen kaupungin eteläosassa on syväkivialue, jossa on tasalaatuista kiviainesta. Repokiven kohde on merkitty rasterilla on granodioriitti/tonaliitti.

14 74 KOHDE 26. Repokivi Repokiven kohde on laaja granodioriitti-massiivin. Jo rakennuskivi-inventoinnin yhteydessä pidettiin tätä granodioriitti-massiivia potentiaalisena kiviainesten ottoalueena. Kivilaji: Granodioriitti /tonaliitti Suuntautuneisuus: lähes suuntautumaton / suuntautunut/poimuileva Kiviaineskäyttö: Yleiskäyttö Arvioitu ottomassa: m 3 Laatuluokka: Kohteesta ei ole näytettä (keskeisiltä alueilta ei lupaa maanomistajilta näytteenottoon)

15 75 Kuva 46. Kohde 26, Repokivi. Rasterilla on merkitty kohdealue.

16 76 Kesälahti Kesälahdella kohteiden valinta rajoittui vain muutamiin alueisiin, koska monet kallioalueet ovat suojelun piirissä tai asutusta on kallioalueen lähellä. Kesälahden kunnan eteläosassa on gabro/dioriitti-massiivi, jonka sisässä on myös Mörkövaaran kohde (kuva 47). Toinen mahdollinen kiviainesalue (Puruveden graniitti) on Villalan ja Hummovaaran alueella, lähellä Kerimäki-Kiteen tietä. Tätä kalliokohteilta ei saatu maanomistajilta (perikunta) näytteenottolupaa, eivätkä he olleet edes halukkaita hyödyntämään kallioaluetta tulevaisuudessa. graniittia gabroa/dioriitti Mörkövaara Kuva 47. Rasterilla on merkitty Mörkövaaran kohde (2 mäkeä). Mörkövaaran alue on ison gabro/dioriitti-massiivin keskellä (gabro = ruskea väri, graniitti = punainen väri).

17 77 KOHDE 27. Mörkövaara Mörkövaaran kohteeksi on merkitty kaksi kallioaluetta (Mörkövaara ja Kivikumpu, kuva 48). Alueen pääkivilaji on gabro, mutta osin kivilaji on myös dioriittia. Murskekäytössä ei tällä kivilajivaihtelulla ei ole merkitystä. Päämineraalit ovat plagioklaasi (41,9 %), sarvivälke (24,35 %), biotiitti (=kiille) (15,6 %) ja kvartsi (4,0 %). Raekoko myös vaihtelee pienirakeisesta keskirakeiseen ja tällä kiven ominaisuudella on murskeen laadun vaihteluun. Testinäytteen tulos kuvaa kiven laatua, joka jonkin verran vaihtelee raekoon mukaan kiilteen (biotiitti) määrän mukaan.. Kivilaji: Gabro /dioriitti Suuntautuneisuus: lähes suuntautumaton Kiviaineskäyttö: Tie ja yleiskäyttö Arvioitu ottomassa: m 3 Testi Tulos Luokka Pohjoismainen 16,8 IV kuulamyllyarvo Los-Angeles-luku LA 20 I Litteysluku FI 10 I Kiintotiheys 2,91

Polvijärvi. Sotkuman. kupoli Jyrkkävaara

Polvijärvi. Sotkuman. kupoli Jyrkkävaara 47 Polvijärvi Polvijärvellä on 1990-luvulla tehty selvitys Horsmanahon kaivoksen sivukiven käyttömahdollisuuksista. Tämän sivukiven laatu oli kelvollista varsinkin sorateiden kunnostukseen. Suurin osa

Lisätiedot

Nurmeksessa on kalliokiviaineksen ottoa ampumaradan pohjoispuolella sekä Nurmeksen ja Lieksan välisen tien läheisyydessä.

Nurmeksessa on kalliokiviaineksen ottoa ampumaradan pohjoispuolella sekä Nurmeksen ja Lieksan välisen tien läheisyydessä. 17 Nurmes Nurmeksessa on kalliokiviaineksen ottoa ampumaradan pohjoispuolella sekä Nurmeksen ja Lieksan välisen tien läheisyydessä. Selvityksessä keskityttiin lähinnä pääteiden ja rautateiden varsille,

Lisätiedot

Pyhäselkä. kiilleliuske + mustaliusketta

Pyhäselkä. kiilleliuske + mustaliusketta 9 Pyhäselkä Pyhäselän kunnan alueella on suurin kallioperästä on kiilleliusketta ja osin myös kiisuliuskeita (Hammaslahti). Kenttämönniemen alueella on kallioalueita (Petäjikkökallio), joissa ei ole kiilleliusketta,

Lisätiedot

Juuka. Pahkalanvaaran louhos. Kuva 19. Juuan alueen kalliokiviaineskohde 11. Kuvaan on merkitty myös Pahkalanvaaran toimiva louhos.

Juuka. Pahkalanvaaran louhos. Kuva 19. Juuan alueen kalliokiviaineskohde 11. Kuvaan on merkitty myös Pahkalanvaaran toimiva louhos. 33 Juuka Juuan alueella on Vuokossa Pahkalanvaarassa on toimiva kivilouhos. Tämän esiintymän lounaispuolella Pahavaarassa on samaa graniittia, jota nykyisin louhitaan. Juuan eteläosassa Ahmovaaran kaakkoispuolella

Lisätiedot

Montsoniittia. Vulkaniittia. Kiillegneissiä. Granodiorittia

Montsoniittia. Vulkaniittia. Kiillegneissiä. Granodiorittia 46 10.3. Leivonmäki Leivonmäen kallioperä koostuu syväkivistä (graniittiset kivet, gabro) ja pintakivistä (vulkaniitit, kiillegneissi). Graniittia on louhittu murskeeksi. Leivomäen puolella esiintyvää

Lisätiedot

Itä-Suomen yksikkö K/781/41/ Kuopio. Kalliokiviaineskohteiden inventointi. Pohjois-Karjala. Reino Kesola. Tilaaja:

Itä-Suomen yksikkö K/781/41/ Kuopio. Kalliokiviaineskohteiden inventointi. Pohjois-Karjala. Reino Kesola. Tilaaja: 2 Itä-Suomen yksikkö K/781/41/2006 29.12.2006 Kuopio Kalliokiviaineskohteiden inventointi Pohjois-Karjala Reino Kesola Tilaaja: 3 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Tekijät Reino Kesola KUVAILULEHTI Päivämäärä /

Lisätiedot

Kalliokiviainesselvitys Jyväskylän, Keuruun, Leivonmäen, Sumiaisten ja Äänekosken alueilla

Kalliokiviainesselvitys Jyväskylän, Keuruun, Leivonmäen, Sumiaisten ja Äänekosken alueilla Keski-Suomen liitto Regional Council of Central Finland Kalliokiviainesselvitys Jyväskylän, Keuruun, Leivonmäen, Sumiaisten ja Äänekosken alueilla Tekijä: Geologian tutkimuskeskus Kuopion yksikkö Kuopio

Lisätiedot

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Etelä-Suomen yksikkö C/KA 33/09/01 3.7.2009 Espoo Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen yksikkö Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 JOHDANTO

Lisätiedot

Työnumero LAUSUNTO ID Ojalan osayleiskaava-alueen kallioiden kelpoisuusselvitys TAMPERE

Työnumero LAUSUNTO ID Ojalan osayleiskaava-alueen kallioiden kelpoisuusselvitys TAMPERE Työnumero 1613350 LAUSUNTO ID 1966141 Ojalan osayleiskaava-alueen kallioiden kelpoisuusselvitys TAMPERE 27.10.2017 2 (4) Ojalan osayleiskaava-alueen kallioiden kelpoisuusselvitys Yleistä Tässä selvityksessä

Lisätiedot

1. RAKENTAMISEEN SOVELTUVAT ALUEET 2. RAKENTAMINEN VOIDAAN SOVITTAA ALUEELLE 3. RAKENTAMINEN VAARANTAA ALUEEN MAISEMAKUVAN JA YMPÄRISTÖN

1. RAKENTAMISEEN SOVELTUVAT ALUEET 2. RAKENTAMINEN VOIDAAN SOVITTAA ALUEELLE 3. RAKENTAMINEN VAARANTAA ALUEEN MAISEMAKUVAN JA YMPÄRISTÖN MAA VESI ILMA MAANPEITE ELOLLINEN LUONTO RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 1. RAKENTAMISEEN SOVELTUVAT ALUEET 2. RAKENTAMINEN VOIDAAN SOVITTAA ALUEELLE 3. RAKENTAMINEN VAARANTAA ALUEEN MAISEMAKUVAN JA YMPÄRISTÖN 4.

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan POSKI vaihe 3 Kalliokiviainesraportti

Pohjois-Pohjanmaan POSKI vaihe 3 Kalliokiviainesraportti GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kalliorakentaminen ja sijoituspaikat Yksikkö Kokkola 64/2016 30.9.2016 L/75/42/2014 Pohjois-Pohjanmaan POSKI vaihe 3 Kalliokiviainesraportti Heidi Laxström GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan Kalliokiviaines- ja Luonnonkiviprojekti

Keski-Pohjanmaan Kalliokiviaines- ja Luonnonkiviprojekti Länsi-Suomen Yksikkö M10.4/2008/18 31.3.2008 Kokkola Keski-Pohjanmaan Kalliokiviaines- ja Luonnonkiviprojekti 4903002 Loppuraportti Heidi Laxström Sisällysluettelo 1 KESKI-POHJANMAAN KALLIOKIVIAINES-

Lisätiedot

Kvartsidioriitit ovat keskirakeisi-a, suuntautuneita ja gneissimaisia seka sisaltavat usein 4F-raekasaumia. Sar

Kvartsidioriitit ovat keskirakeisi-a, suuntautuneita ja gneissimaisia seka sisaltavat usein 4F-raekasaumia. Sar Kartoitusalueen vallitsevina kivilajeina ovat kvartsi- dioriitit, kiillegneissit ja' im~iboli~neissit, jotka esiintyvat pitkina, kapeahkoina vyohykkeina. Luonnolli- sesti kooltaan epamaaraiset, raekooltaan

Lisätiedot

HIENORAKEISEN ASFALTTIMASSAN KIVIAINEKSEN KULUTUSKESTÄVYYS. Kandidaatintyö Matti Kauppi

HIENORAKEISEN ASFALTTIMASSAN KIVIAINEKSEN KULUTUSKESTÄVYYS. Kandidaatintyö Matti Kauppi HIENORAKEISEN ASFALTTIMASSAN KIVIAINEKSEN KULUTUSKESTÄVYYS Kandidaatintyö Matti Kauppi Johdanto Hiljaiset päällysteet vähentävät liikenteen melua Normaalin asfalttipäällysteen kiviaineksen nastarengaskulutuskestävyyttä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan POSKI vaihe 2. Kalliokiviainesraportti

Pohjois-Pohjanmaan POSKI vaihe 2. Kalliokiviainesraportti GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen Yksikkö Kokkola 109/2014 L/72/42/2013 Pohjois-Pohjanmaan POSKI vaihe 2 Kalliokiviainesraportti Heidi Laxström Dno. L/72/42/2013 Hakemusnumero 819727 Projektikoodi

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan POSKI 1 & 2 Loppuseminaari

Pohjois-Pohjanmaan POSKI 1 & 2 Loppuseminaari Pohjois-Pohjanmaan POSKI 1 & 2 Loppuseminaari 28.4.2015 Olli Breilin, Heidi Laxström & Juha Davidila 28.04.2015 1 GTK:n rooli ja tehtävät Poski 1 & 2 projekteissa GTK kartoitti ja raportoi kiviainekset

Lisätiedot

Taata-alueen ja sen ympäristön luonnonkiviesiintymistä

Taata-alueen ja sen ympäristön luonnonkiviesiintymistä 1 (24) Taata-alueen ja sen ympäristön luonnonkiviesiintymistä Heikki Nurmi Pirkanmaalla inventoitiin vuosina 2001 2005 rakennuskivivarantoja 23 kunnan alueella (Härmä et al). Kahdeksan kivialan yrityksen

Lisätiedot

Kallioperän kartoituskurssi KK3 Humppila 15 26.5.2006

Kallioperän kartoituskurssi KK3 Humppila 15 26.5.2006 K21.42/2006/3 Kallioperän kartoituskurssi KK3 Humppila 15 26.5.2006 Raporttiyhteenveto Espoo 29.05.2006 Pekka Sipilä Geologian tutkimuskeskus Sisällys 2 Yhteenveto toiminnasta... 3 Raportti alueelta 1...

Lisätiedot

Kallioperän kartoituskurssi

Kallioperän kartoituskurssi Itä-Suomen yksikkö 59/2012 18.6.2012 Kuopio Kallioperän kartoituskurssi Kangasniemi 14.-25.5.2012 Perttu Mikkola GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 59/2012 18.6.2012 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 020/2121, 2112/~~~/1982

OUTOKUMPU OY 020/2121, 2112/~~~/1982 9 020/2121, 2112/~~~/1982 J-P Perttula/PAL 8.6.1983 1 (6) Olen suorittanut kartoitustoita karttalehtien 2121 02C, 2121 10B, 2112 06A-D ja 2112 09A-D alueilla seuraavasti. 2121 02C -1ehdella Kiikoisissa

Lisätiedot

v. 19~ ~ IC~{A, va, I-:Ii t:<..., /1h/3 10 I O.P. ::J.so~Q..k;, '; ;CQ.,rloi.I,,~ rca..ro,1h 19;Z'-l ,21/./ 01 ft,(,fk" ~""~ a,1" c...

v. 19~ ~ IC~{A, va, I-:Ii t:<..., /1h/3 10 I O.P. ::J.so~Q..k;, '; ;CQ.,rloi.I,,~ rca..ro,1h 19;Z'-l ,21/./ 01 ft,(,fk ~~ a,1 c... v. 19~ ~ /1h/3 10 I,21/./ 01 O.P. ::J.so~Q..k;, '; ;CQ.,rloi.I,,~ rca..ro,1h 19;Z'-l IC~{A, va, I-:Ii t:

Lisätiedot

Kainuun maaperän ja kallioperän kiviainekset

Kainuun maaperän ja kallioperän kiviainekset Kainuun maaperän ja kallioperän kiviainekset Akseli Torppa Geologian tutkimuskeskus 1 2 Kiviainesten käyttö Yhteen omakotitaloon Yhteen kerrostaloasuntoon Maantiekilometrille Moottoritiekilometrille Pyörätiekilometrille

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan POSKI vaihe 1. Kalliokiviainesraportti

Pohjois-Pohjanmaan POSKI vaihe 1. Kalliokiviainesraportti GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen Yksikkö Kokkola 131/2013 28.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan POSKI vaihe 1 Kalliokiviainesraportti Heidi Laxström Dno. POPELY/77/07.04/2010 Hakemusnumero 807742 Projektikoodi

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan POSKI vaihe 2. Kalliokiviainesraportti

Pohjois-Pohjanmaan POSKI vaihe 2. Kalliokiviainesraportti GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen Yksikkö Kokkola 109/2014 7.11.2014 L/72/42/2013 Pohjois-Pohjanmaan POSKI vaihe 2 Kalliokiviainesraportti Heidi Laxström Dno. L/72/42/2013 Hakemusnumero 819727 Projektikoodi

Lisätiedot

suorittamaan rengasrakenteiden esitutkimukseeri. liittyvien paljastuma- ja lohkarenaytteiden petrografiasta,

suorittamaan rengasrakenteiden esitutkimukseeri. liittyvien paljastuma- ja lohkarenaytteiden petrografiasta, I RO mal E. KO~UO/ERK 25*2. 1977 1 0 ) A. Siitosen Sallan ja Savukosken kuntien N-osissa 20.9-22.10.1976 suorittamaan rengasrakenteiden esitutkimukseeri. liittyvien paljastuma- ja lohkarenaytteiden petrografiasta,

Lisätiedot

Raportti luonnonkivi- ja kiviainestutkimuksista eteläisessä Keski-Suomessa vuosina 2003-2005

Raportti luonnonkivi- ja kiviainestutkimuksista eteläisessä Keski-Suomessa vuosina 2003-2005 Raportti luonnonkivi- ja kiviainestutkimuksista eteläisessä Keski-Suomessa vuosina 2003-2005 1 1. JOHDANTO 1.1 Yleistä rakennuskivituotannosta ja kiviainestuotannosta Maailmassa tuotetun rakennuskiven

Lisätiedot

Elinkaaritehokas päällyste - Tyhjätila Tulosseminaari Ari Hartikainen

Elinkaaritehokas päällyste - Tyhjätila Tulosseminaari Ari Hartikainen Elinkaaritehokas päällyste - Tyhjätila Tulosseminaari Sisältö Tutkimuskysymykset Aikaisemmat tutkimukset Raportti 1 Raportti 2 2016 2017 Raportti 3 Johtopäätökset Tulevaisuus 2 Tutkimuskysymykset Onko

Lisätiedot

ALUEKOHTAINEN TARKASTELU Alueiden edessä oleva numerointi vastaa GTK:n kallioalueselvityksessään käyttämää numerointia.

ALUEKOHTAINEN TARKASTELU Alueiden edessä oleva numerointi vastaa GTK:n kallioalueselvityksessään käyttämää numerointia. KUOPION SEUDUN MAAKUNTAKAAVA Kallionmurskaus - ja rakennuskivikohteet Muistio / jk/9.10.2003 SYKSYN 2003 MAASTOKÄ YNNIT Syksyn 2003 aikana tehtyjen maastokäynnin tarkoituksena oli paikan päällä käyden

Lisätiedot

Joutsenon Lipiälän Ni-tutkimukset 1996 ja Markku Tiainen, Tuire Valjus ja Rauli Lempiäinen

Joutsenon Lipiälän Ni-tutkimukset 1996 ja Markku Tiainen, Tuire Valjus ja Rauli Lempiäinen Etelä-Suomen yksikkö M19/4112/2010/71 2.12.2010 Espoo Joutsenon Lipiälän Ni-tutkimukset 1996 ja 2007-2009 Markku Tiainen, Tuire Valjus ja Rauli Lempiäinen Ylätunnisteen tekstirivi 1 Ylätunnisteen tekstirivi

Lisätiedot

Jänisvaara TUTKIMUSTIEDOT

Jänisvaara TUTKIMUSTIEDOT Jänisvaara Kuva 1. Jänisvaaran keskirakeista pyrokseenidiabaasia 7.8 m syvyydeltä. Esiintymän sarvivälke diabaasi vastaa väriltään kuvan pyrokseeni diabaasia. Kiillotettu näyte. Paikka: Jänisvaara, Taivalkoski

Lisätiedot

Lapin POSKI, vaihe I Kalliokiviainestutkimukset Risto Vartiainen & Panu Lintinen

Lapin POSKI, vaihe I Kalliokiviainestutkimukset Risto Vartiainen & Panu Lintinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen yksikkö Rovaniemi 18.5.2015 Raportti 12/2015 Lapin POSKI, vaihe I Kalliokiviainestutkimukset Risto Vartiainen & Panu Lintinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Raportti 12/2015

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Kallioper%kartoitus suoritettiin Teuvan ja Narpion kuntien rajamailla elokuussa 1982, Siella tehdyt havainnot ovat numerosarjaa 1-KPN - 85-KPN, Karttapohjana on kaytetty

Lisätiedot

VUORES-ISOKUUSI III, ASEMAKAAVA 8639, TAMPERE KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET

VUORES-ISOKUUSI III, ASEMAKAAVA 8639, TAMPERE KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.11.2016 VUORES-ISOKUUSI III, ASEMAKAAVA 8639, TAMPERE KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET

Lisätiedot

Kallioperän kartoituskurssi Kaakkois- Suomessa 22.9.-3.10.2014 Timo Ahtola

Kallioperän kartoituskurssi Kaakkois- Suomessa 22.9.-3.10.2014 Timo Ahtola GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen yksikkö Espoo 30.9.2014 94/2014 Kallioperän kartoituskurssi Kaakkois- Suomessa 22.9.-3.10.2014 Timo Ahtola GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 30.9.2014 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

Kauniit ja kestävät. Kivirouheet

Kauniit ja kestävät. Kivirouheet Kauniit ja kestävät 42R 22R 33R 35R LK300 34R 36R 37R Kivirouheet Valkoinen dolomiitti Paraisten valkoharmaa kalkkikivi Kalannin harmaa graniitti Hyvinkään musta gabro Keltainen kvartsiitti Taivassalon

Lisätiedot

Eavaintoja Pyhäjärven alueen kallioperasta Pieksämaen maalaiskunnassa.

Eavaintoja Pyhäjärven alueen kallioperasta Pieksämaen maalaiskunnassa. Eavaintoja Pyhäjärven alueen kallioperasta Pieksämaen maalaiskunnassa. Paljastumasuhteet. Paljastumia on yleensä suhteellisen viihän ja usein ne ovat kooltaan pieniä. Sensijaan lohkareita, joiden 3 koko

Lisätiedot

Havaintoja Kangasniemen pitäjän

Havaintoja Kangasniemen pitäjän Havaintoja Kangasniemen pitäjän 1 STRUALAN KYLLN KALLI OPS~STA. Tutkimukset. Istrualan kylässä on mv. Reino Kuitusen löytiimien kiisuuntumien perusteella suoritettu kallioperiikartoitusta ja lohkare-etsintä%

Lisätiedot

Alueen geologisen kartoituksen ja lohkaretutkimukset suoritti allekirjoittanut apunaan yo. Risto Valjakka.

Alueen geologisen kartoituksen ja lohkaretutkimukset suoritti allekirjoittanut apunaan yo. Risto Valjakka. 1 M/17/Yt-52/1 Ylitornio Veijo Yletyinen Allekirjoittanut suoritti osaston johtajan toimesta kansannäytteiden No 1208 A. P. Leminen ja No 1244 M. Hautala, tarkastuksen. Tällöin ilmeni, että molemmat molybdeenihohdepitoiset

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimist o M19/2434, 2441, 2443/2000/1/1 0 VIHANTI, RUUKKI. PATTIJOKI Jarmo Nikander

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimist o M19/2434, 2441, 2443/2000/1/1 0 VIHANTI, RUUKKI. PATTIJOKI Jarmo Nikander GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimist o M19/2434, 2441, 2443/2000/1/1 0 VIHANTI, RUUKKI. PATTIJOKI 31.01.2000 Jarmo Nikander POKA-KAIRAUKSET VIHANNIN KESKUSTAN LUOTEISPUOLELLA VIHANNIN, RUUKIN

Lisätiedot

Kiviainestestien vertailukokeet 2015

Kiviainestestien vertailukokeet 2015 Kiviainestestien vertailukokeet 2015 Los Angeles -koe, SFS-EN 1097-2 Kuulamyllykoe, SFS-EN 1097-9 Micro Deval koe, SFS-EN 1097-1 Litteysluku, SFS-EN 933-3 Kiintotiheys, verkkokori, SFS-EN 1097-6 Annex

Lisätiedot

Keski-Suomen luonnonkivilouhimoiden sivukivet

Keski-Suomen luonnonkivilouhimoiden sivukivet 1 Itä-Suomen yksikkö 18.8.2009 Kuopio Keski-Suomen luonnonkivilouhimoiden sivukivet POSKI-Projekti Timo Heino, Reino Kesola ja Akseli Torppa Tilaaja: 2 Sisällysluettelo Yleistä...3 Raportoidut luohimoalueet...4

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 020/4241 b7 A, n, C, D/MTY/I~~~

OUTOKUMPU OY 020/4241 b7 A, n, C, D/MTY/I~~~ 9 OUTOKUMPU OY 020/4241 b7 A, n, C, D/MTY/I~~~ 0 K MALMINETSINTX Martti Yrjöla/LAH 23.9.1982 1(8) KIIHTELYSVAARAN, OSKOLANKOSKEN (4241 07) GEOLOGINEN KARTOITUS KESALLA 1982 Sivu 2 (0 7 Sijainti 1 : 400

Lisätiedot

Rauman kartta-alueen kalliopera

Rauman kartta-alueen kalliopera WOMEN GEOLOGINEN KARTTA 1 : 100 000 GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 : 100 000 KALLIOPERAKARTTOJEN SELITYKSET LEHTI 1132 EXPLANATION TO THE MAPS OF PRE-QUATERNARY ROCKS SHEET 1132 Veli Suominen, Pia Fagerstrom

Lisätiedot

Kivilaj ien kuvaukset

Kivilaj ien kuvaukset 1 Xartoitusalueena karttale?!den 2014 09 A eteläosa. Kivilaj ien kuvaukset SVGN SVGN on kartoitusalueen yleisin kivilaji.yleensa se on hieno- tai keskirakeista ja kohtalaisesti suuntautunutta.er5il- 12

Lisätiedot

Vaakarakoilu Länsi-Metron linjauksen alueella Salmisaaresta Matinkylään Mari Tuusjärvi

Vaakarakoilu Länsi-Metron linjauksen alueella Salmisaaresta Matinkylään Mari Tuusjärvi Kallioperä ja raaka-aineet K 21.42/2007/55 21.11.2007 Espoo Vaakarakoilu Länsi-Metron linjauksen alueella Salmisaaresta Matinkylään Mari Tuusjärvi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI 21.11.07 / Dnro

Lisätiedot

Parhaimmillaan kivi on vaaleata, tiivistä, "simpukkamurroksiin"

Parhaimmillaan kivi on vaaleata, tiivistä, simpukkamurroksiin O U T O K U M P U Oy Malminetsinta HAVAINTOJA KESAN 1974 Zn-OHJELMAN ALUEELLISISTA KOHTEISTA Mustasuon kvartsi-maasalpaliuske Hyvinkään gabron SE-reuna-alue Parhaimmillaan kivi on vaaleata, tiivistä, "simpukkamurroksiin"

Lisätiedot

ILLKKA - Itä-Lapin luonnonkivi- ja kiviainesprojekti

ILLKKA - Itä-Lapin luonnonkivi- ja kiviainesprojekti Geologian tutkimuskeskus Raportti 16/2016 Risto Vartiainen & Panu Lintinen 29.2.2016 ILLKKA - Itä-Lapin luonnonkivi- ja kiviainesprojekti - Väliraportti vuoden 2015 tutkimuksista - ILLKKA - Itä-Lapin luonnonkivi-

Lisätiedot

Valtakunnallisen litogeokemiallisen kartoituksen kulta-anomalioiden tarkistus Etelä-Suomessa kesällä 2006

Valtakunnallisen litogeokemiallisen kartoituksen kulta-anomalioiden tarkistus Etelä-Suomessa kesällä 2006 Geologian tutkimuskeskus Raportti 24/2017 Espoon Yksikkö Johannes Nurmi Elina Sahlstedt Juhani Alanen 30.08.2006 Valtakunnallisen litogeokemiallisen kartoituksen kulta-anomalioiden tarkistus Etelä-Suomessa

Lisätiedot

ILLKKA - Itä-Lapin luonnonkivi- ja kiviainesprojekti

ILLKKA - Itä-Lapin luonnonkivi- ja kiviainesprojekti Geologian tutkimuskeskus Raportti 2/2017 Risto Vartiainen & Panu Lintinen 28.2.2017 ILLKKA - Itä-Lapin luonnonkivi- ja kiviainesprojekti Väliraportti vuosien 2015-2016 tutkimuksista ILLKKA - Itä-Lapin

Lisätiedot

SAARENMAA-RUSKO OYK, KANGASALA KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET

SAARENMAA-RUSKO OYK, KANGASALA KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET Vastaanottaja Kangasalan kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 13.11.2017 SAARENMAA-RUSKO OYK, KANGASALA KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET Tarkastus

Lisätiedot

SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET

SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET M 19/3741/-79/3/10 Sodankylä Koitelaisenvosat Tapani Mutanen 22.2.1979 SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET Koitelaisenvosien kromi-platinamalmi

Lisätiedot

- KIISUISTA. Kvartsidioriittigneissit SELOSTUS LEHDEN D N-OSAN KARTOITUKSESTA. Havainnot ITH - 84 Työaika

- KIISUISTA. Kvartsidioriittigneissit SELOSTUS LEHDEN D N-OSAN KARTOITUKSESTA. Havainnot ITH - 84 Työaika .,., ;;'?*;i:. ',. ',.>. :.,..!..' ;.#::.* ;.",. ;-,* :" SELOSTUS LEHDEN 2114 04D N-OSAN KARTOITUKSESTA Havainnot 500-694 - ITH - 84 Työaika 6.6. - 13.7.1984 SYVAKIVET Gabrot Kvartsidioriitit, Graniitit

Lisätiedot

/ b. biotiittiraitainen grgn, yleensa hyvin snt plagioklaasi ha jarakeinen grgn, yl.

/ b. biotiittiraitainen grgn, yleensa hyvin snt plagioklaasi ha jarakeinen grgn, yl. ' Outokumpu Oy Malminetsintä Viereman alueesta (3324-3342) yleisimmat 'c. tyypit \d. Alueen kivistä suurin osa kuuluu graniittigneisseihin. Niihin on tunkeutunut monenlaisia juonikiviä, joista "vanhimmat?"

Lisätiedot

Mak-33.151 Geologian perusteet II

Mak-33.151 Geologian perusteet II Mak-33.161 tentit Mak-33.151 Geologian perusteet II Tentti 8.5.2001 1. Suomen kallioperän eri-ikäiset muodostumat; niiden ikä, sijainti ja pääkivilajit. 2. Karjalaisten liuskealueiden kehityshistoria Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu A i C.', >'/AP PA LE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M9/323/-92/6/O Juva Rutkonlampi Hannu Makkonen 2.0.992 RUTKONLAMMEN GRANAATTIGABRON TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 989-990 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan

Lisätiedot

kvartsidioriittia,vglimuoto kvartsidioriitin ja myloniitin

kvartsidioriittia,vglimuoto kvartsidioriitin ja myloniitin Y[eta&teknikko Sulo PUinen oli llhett-t Ahlaisten pitiju Lampin kylhsta Poriin radioaktiivisia a&ytteit&,joisaa todettiin olevan uraania,parhaaesa 0.14$. Keaglla 1957 V.O,pohjanlehto $a P,Lammi suorittivat

Lisätiedot

KIVIAINESTEN VERTAILUKOKEET Sami Similä Destia Oy / Asiantuntijapalvelut

KIVIAINESTEN VERTAILUKOKEET Sami Similä Destia Oy / Asiantuntijapalvelut KIVIAINESTEN VERTAILUKOKEET 2015 Sami Similä / Asiantuntijapalvelut Espoo huhtikuu 2015 1 Sisältö: 1. Johdanto sivu 2 2. Testit ja näytteet sivu 3 3. Tulokset testeittäin sivu 3 3.1 Kuulamylly sivu 3 3.2

Lisätiedot

Kalliokiviainestutkimukset Pirkanmaalla

Kalliokiviainestutkimukset Pirkanmaalla Geologian tutkimuskeskus Kalliokiviainestutkimukset Pirkanmaalla Heikki Nurmi, Jouko Vuokko, Paavo Härmä ja Tuure Nyholm TEEMME MUUTOSTA YHDESSÄ Pirkanmaan POSKI-hanke, Työraportti Tässä POSKI-hankkeen

Lisätiedot

Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa

Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Kivipolku Lappeenrannan linnoituksessa Aloitetaan matkamme yllä olevan kuvan osoittaman muistomerkin luota. Pohditaan ensin hetki Lappeenrannan ja linnoituksen historiaa: Lappeenrannan kaupungin historia

Lisätiedot

LÄNSI-LAPIN LUONNONKIVI- JA KIVIAINESPROJEKTI 2011-2013

LÄNSI-LAPIN LUONNONKIVI- JA KIVIAINESPROJEKTI 2011-2013 Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen aluetoimisto Raportti 20/2012 Risto Vartiainen 27.2.2012 LÄNSI-LAPIN LUONNONKIVI- JA KIVIAINESPROJEKTI 2011-2013 Väliraportti vuoden 2011 toiminnasta 2 SISÄLLYS

Lisätiedot

Kansannäytteiden hyödyntäminen Itä- Suomen kriittiset mineraalit-hankkeessa

Kansannäytteiden hyödyntäminen Itä- Suomen kriittiset mineraalit-hankkeessa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Itä-Suomen yksikkö Kuopio 1/2015 Kansannäytteiden hyödyntäminen Itä- Suomen kriittiset mineraalit-hankkeessa Soili Mattila GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Sisällysluettelo Kuvailulehti

Lisätiedot

Pa3lcivilajeina alueella on e~ahomogeeniset kiille- qneissit, Jotka rnineraa1ikokoomuksensa r>uolesta Voidaan

Pa3lcivilajeina alueella on e~ahomogeeniset kiille- qneissit, Jotka rnineraa1ikokoomuksensa r>uolesta Voidaan HAUTAJRRVEN POHJOISPUOLET,LA ESIINTYVISTA KIVILAJEISTA Pa3lcivilajeina alueella on e~ahomogeeniset kiille- qneissit, Jotka rnineraa1ikokoomuksensa r>uolesta Voidaan ta ~orfprob~ast~,-ja (almanfliini, kordieriitti,ja

Lisätiedot

LÄNSI-LAPIN LUONNONKIVI- JA KIVIAINESPROJEKTI 2011-2014 Loppuraportti

LÄNSI-LAPIN LUONNONKIVI- JA KIVIAINESPROJEKTI 2011-2014 Loppuraportti Geologian tutkimuskeskus Pohjois-Suomen yksikkö Raportti 41/2014 Vartiainen, Risto & Lintinen, Panu 28.2.2014 LÄNSI-LAPIN LUONNONKIVI- JA KIVIAINESPROJEKTI 2011-2014 Loppuraportti 2 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Maa- ja kallioperäselvitys

Maa- ja kallioperäselvitys Tahkon matkailukeskuksen keskustan liikennejärjestelyjen ja ympäristön kehittäminen Marja Martikkala Juha Karppinen Tuomas Pelkonen 29. huhtikuuta 2019 / 1 Maa- ja kallioperäselvitys Maa- ja kallioperätutkimuksia

Lisätiedot

Kiviaineksen tekniset laatuominaisuudet. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet

Kiviaineksen tekniset laatuominaisuudet. Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Kiviaineksen tekniset laatuominaisuudet Pirjo Kuula TTY/Maa- ja pohjarakenteet Sisältö Kysymyksiä Mitä varten kiviainestuotteita valmistetaan? Mitä kiviaineksen laatu tarkoittaa? Miten ja miksi kiviaineksen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen rapakivimassiivin kartta-alueiden kalliopera

Kaakkois-Suomen rapakivimassiivin kartta-alueiden kalliopera WOMEN GEOLOGINEN KARTTA 1 :100 000 GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 :100 000 KALLIOPERAKARTTOJEN SELITYKSET LEHDET - SHEETS EXPLANATION TO THE MAPS OF 3023+3014 PRE-QUATERNARY ROCKS 3024 3041 3042 3044 3113

Lisätiedot

Eteläisen Satakunnan kallioperän rakenne ja kehityshistoria

Eteläisen Satakunnan kallioperän rakenne ja kehityshistoria Työraportti 2001-09 Eteläisen Satakunnan kallioperän rakenne ja kehityshistoria Seppo Paulamäki Markku Paananen Toukokuu 2001 POSIVA OY Töölönkatu 4, FIN-00100 HELSINKI, FINLAND Tel. +358-9-2280 30 Fax

Lisätiedot

J ä_., ;;/ <i. r tie..., l::a..-fo~ 1 u. s

J ä_., ;;/ <i. r tie..., l::a..-fo~ 1 u. s V. /!J "J 'l K'. 5 Ö Je,.. J. o /,..,.. ll

Lisätiedot

KOLIN YMPÄRISTÖSSÄ TEHTÄVÄ MAA-AINESINVENTOINTI KÄYTTÖKELPOISTEN HIEKKA- JA SORAESIINTYMIEN SEKÄ KALLIOKIVIAINESTEN LÖYTÄMISEKSI

KOLIN YMPÄRISTÖSSÄ TEHTÄVÄ MAA-AINESINVENTOINTI KÄYTTÖKELPOISTEN HIEKKA- JA SORAESIINTYMIEN SEKÄ KALLIOKIVIAINESTEN LÖYTÄMISEKSI Itä-Suomen yksikkö Kuopio 08.12.2009 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto KOLIN YMPÄRISTÖSSÄ TEHTÄVÄ MAA-AINESINVENTOINTI KÄYTTÖKELPOISTEN HIEKKA- JA SORAESIINTYMIEN SEKÄ KALLIOKIVIAINESTEN LÖYTÄMISEKSI Reino

Lisätiedot

40 Hinnasto alv 24% Murske 0-16 mm 82,00. Asennushiekka 0-8 mm 80,00. Turvahiekka 1-8 mm 102,00. Kuorikate 145,00

40 Hinnasto alv 24% Murske 0-16 mm 82,00. Asennushiekka 0-8 mm 80,00. Turvahiekka 1-8 mm 102,00. Kuorikate 145,00 40 Hinnasto alv 24% Luonnonkivet, mullat, kuorikatteet Somero (singeli) on pyöreäksi hioutunutta, sorasta erilleen seulottua luonnonkiveä. Se soveltuu hyvin koristeluun, pihatielle, sokkelin viereen ja

Lisätiedot

Suomen geoenergiavarannot. Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi

Suomen geoenergiavarannot. Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi Suomen geoenergiavarannot Asmo Huusko Geologian tutkimuskeskus GTK asmo.huusko@gtk.fi 1 Mitä geoenergia on? Geoenergialla tarkoitetaan yleisellä tasolla kaikkea maaja kallioperästä sekä vesistöistä saatavaa

Lisätiedot

KALLIOPERÄKARTOITUKSEN JATKOKURSSI FORSSASSA 11.-22.5.2003

KALLIOPERÄKARTOITUKSEN JATKOKURSSI FORSSASSA 11.-22.5.2003 Etelii-Suomen yksikkö K2 1.42/2006/5 Espoo KALLIOPERÄKARTOITUKSE JATKOKURSSI FORSSASSA 11.-22.5.2003 Mikko ironen GTK PLIPBIP.(XBox% PLIPBIP.O.Boxl237 PLIPBIP.O.Box97 PLIPBIRO.Bos77 Fi-02151 Espoo, P i.d

Lisätiedot

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander ARKISTOKKA PAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto M19/2432/-96/1/10 VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander 29.2.1996 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN, PYHÄJOEN JA RAAHEN KUNTIEN ALUEILLA

Lisätiedot

GEOLOGINEN YLEISKARTTA

GEOLOGINEN YLEISKARTTA GEOLOGINEN KOMISSIONI SUOMEN GEOLOGINEN YLEISKARTTA LEHTI D 4 NURMES VUORILAJIKARTAN SELITYS TEHNYT W. W. WILKMAN 40 KUVAA JA 5 KARTTAA HELSINKI 1921 GEOLOGINEN KOMISSIONI SUOMEN GEOLOGINEN YLEISKARTTA

Lisätiedot

ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART

ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku 28.1.2000 Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KARTTALEHDELLÄ 243108, KOHTEESSA JUKU, VUONNA 1998. 1 TUTKIMUSKOHTEEN

Lisätiedot

Suomen geologinen kartta

Suomen geologinen kartta Suomen geologinen kartta 1 :100000 Kallioperakartan selitykset 4222 Outokumpu 4224 Polvijarvi 4311 Sivakkavaara Outokummun, Polvijarven ja Sivakkavaaran kartta-alueiden kalliopera Summary : Precambrian

Lisätiedot

JULKAISIJA KIVITEOLLISUUSLIITTO RY PL 381 00131 HELSINKI

JULKAISIJA KIVITEOLLISUUSLIITTO RY PL 381 00131 HELSINKI 1 Tekninen tiedote nro 2: Suomalaiset luonnonkivimateriaalit Toinen päivitetty painos, toukokuu 2010 Olavi Selonen ISBN 951-97026-3-6 (nid.) ISBN 951-97026-4-4 (PDF) JULKAISIJA KIVITEOLLISUUSLIITTO RY

Lisätiedot

Geologiset retkeilykohteet Etelä-Espoossa - omatoimisia retkeilykohteita

Geologiset retkeilykohteet Etelä-Espoossa - omatoimisia retkeilykohteita Geologiset retkeilykohteet Etelä-Espoossa - omatoimisia retkeilykohteita Friisilä Friisinkallio muinaisranta Kuitinmäki Nuottaniemi Matinlahti, rapakivi-siirtolohkareet Tiistilä, pirunpelto Matinkylä Olari

Lisätiedot

ILLKKA - Itä-Lapin luonnonkivi- ja kiviainesprojekti

ILLKKA - Itä-Lapin luonnonkivi- ja kiviainesprojekti Geologian tutkimuskeskus Raportti 1/2018 Risto Vartiainen & Panu Lintinen 31.1.2018 ILLKKA - Itä-Lapin luonnonkivi- ja kiviainesprojekti LOPPURAPORTTI ILLKKA - Itä-Lapin luonnonkivi- ja kiviainesprojekti

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1 (4) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1833/-84/1/10 Enontekiö Autsasenkuru Veikko Keinänen 29.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Alavuden ja Kuortaneen kartta-alueiden kalliopera

Alavuden ja Kuortaneen kartta-alueiden kalliopera SUOMEN GEOLOGINEN KARTTA 1 :100 000 GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 :100 000 KALLIOPERAKARTTOJEN SELITYKSET LEHDET 2223 ja 2224 EXPLANATION TO THE MAPS OF SHEETS 2223 and 2224 PRE-QUATERNARY ROCKS Aimo Tyrvainen

Lisätiedot

Kunnossapitoyksikön päällikkö

Kunnossapitoyksikön päällikkö RATAHALLINTO KESKUS BANFÖRVALTNINGS CENTRALEN 8.11.2004 1277/731/2004 STANDARDIN SFSEN 13450 RAIDESEPELIKIVIAINEKSET KANSALLINEN SOVELTAMISOHJE Ratahallintokeskus on hyväksynyt standardin SFSEN 13450 Raidesepelikiviainekset

Lisätiedot

RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998

RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/3642/-99/1/82 PELKOSENNIEMI Suvanto Panu Lintinen 27.9.1999 RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

.- -- Fro gradu-tutkielra Maaserageolcgia Turun yliopisto. Feter ~ohansson L *" *-.- -*- ARKISI-C 1 ' r'c,'i,le 1500

.- -- Fro gradu-tutkielra Maaserageolcgia Turun yliopisto. Feter ~ohansson L * *-.- -*- ARKISI-C 1 ' r'c,'i,le 1500 .- -- ARKISI-C 1 ' r'c,'i,le 1500 L *". - - - *-.- -*- I ', 2 L Fro gradu-tutkielra Maaserageolcgia Turun yliopisto 25.j.1980 Feter ~ohansson Tang tutkielna on tehty geologisen tutkimuslaitoksen naaseraosaston

Lisätiedot

Enon kartta-alueen kalliopera

Enon kartta-alueen kalliopera WOMEN GEOLOGINEN KARTTA 1 : 100 000 GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 : 100 000 KALLIOPERAKARTTOJEN SELITYKSET LEHTI 4242 EXPLANATION TO THE MAPS OF PRE-QUATERNARY ROCKS SHEET 4242 Reino Kesola Enon kartta-alueen

Lisätiedot

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30 Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 Syksyllä 1973 lähetti rajajääkäri Urho Kalevi Mäkinen geologisen tutkimuslaitoksen

Lisätiedot

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI

SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI, KESKI-SUOMI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Timo Ahtola Olli Sarapää 02.10.2000 Raportti M89/2000/2 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4577 SUOMENSELÄN TEOLLISUUSMINERAALIPROJEKTI 1999-2000 KAUDEN 2000 VÄLIRAPORTTI,

Lisätiedot

S elo s t u s Reisjärven Mäntyperällä ~3Y3tJ y v suoritetuista tutkimuksista

S elo s t u s Reisjärven Mäntyperällä ~3Y3tJ y v suoritetuista tutkimuksista Outokumpu Oy Malminetsintäosasto Vihanti 1. Lähtökohta S elo s t u s Reisjärven Mäntyperällä ~3Y3tJ y v. 1957 suoritetuista tutkimuksista Aihe Reisjärven tutkimuksiin saatiin kevättalvella -57, jolloin

Lisätiedot

Pellingin ja Porvoon kartta-alueiden kalliopera

Pellingin ja Porvoon kartta-alueiden kalliopera SUOMEN GEOLOGINEN KARTTA 1 : 100 000 GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 : 100 000 KALLIOPERAKARTTOJEN SELITYKSET LEHDET 3012 ja 3021 EXPLANATION TO THE MAPS OF PRE-QUATERNARY ROCKS SHEETS 3012 and 3021 Matti

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv M 19/2732, 2734/-77/3/10 Kittilä, Tiukuvaara Olavi Auranen 26.11.1977 SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv. 1975-76 Syystalvella v. 1971 lähetti Eino Valkama Kittilän Tiukuvaarasta geologiselle

Lisätiedot

LAHDESJÄRVEN ETELÄOSAN KAAVA-ALUEEN KALLIOMASSOJEN MÄÄRÄ- JA LAATUSELVITYS, TÄYDENTÄVÄT TARKASTELUT (revisio A) TAMPERE ID

LAHDESJÄRVEN ETELÄOSAN KAAVA-ALUEEN KALLIOMASSOJEN MÄÄRÄ- JA LAATUSELVITYS, TÄYDENTÄVÄT TARKASTELUT (revisio A) TAMPERE ID LAHDESJÄRVEN ETELÄOSAN KAAVA-ALUEEN KALLIOMASSOJEN MÄÄRÄ- JA LAATUSELVITYS, TÄYDENTÄVÄT TARKASTELUT (revisio A) TAMPERE ID 1 219 578 1. YLEISTÄ Selvityksen kohde sijaitsee Tampereen Lahdesjärvellä. Alue

Lisätiedot

Helsingin kartta-alueen kalliopera

Helsingin kartta-alueen kalliopera WOMEN GEOLOGINEN KARTTA 1 :100 000 GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 : 100 000 KALLIOPERAKARTTOJEN SELITYKSET EXPLANATION TO THE MAPS OF PRE-QUATERNARY ROCKS Matti Laitala Helsingin kartta-alueen kalliopera

Lisätiedot

RISKIKARTOITUS 0814001 A KUUSIMÄKI

RISKIKARTOITUS 0814001 A KUUSIMÄKI RISKIKARTOITUS 0814001 A KUUSIMÄKI SKVSY 08.05.2012 Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry Sisällysluettelo 1 Kuusimäen pohjavesialue 0814001A... 3 1.1 Geologia ja hydrogeologia... 3 Pohjavesi... 3 Kallioperä...

Lisätiedot

RÄMEPURON SATELLIITTIMALMIN SIVUKIVIEN KARAKTERISOINTI JA YMPÄRISTÖKELPOISUUS

RÄMEPURON SATELLIITTIMALMIN SIVUKIVIEN KARAKTERISOINTI JA YMPÄRISTÖKELPOISUUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Itä-Suomen yksikkö Kuopio LAUSUNTO M91K2012 Endomines Oy Pampalon kaivos RÄMEPURON SATELLIITTIMALMIN SIVUKIVIEN KARAKTERISOINTI JA YMPÄRISTÖKELPOISUUS Teemu Karlsson GEOLOGIAN

Lisätiedot

Raakkylan kartta-alueen kalliopera.

Raakkylan kartta-alueen kalliopera. WOMEN GEOLOGINEN KARTTA 1 :100 000 GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 :100 000 KALLIOPERAKARTTOJEN SELITYKSET LEHTI 4214 EXPLANATION TO THE MAPS OF PRE-QUATERNARY ROCKS SHEET 4214 Seppo Lavikainen Raakkylan kartta-alueen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3144/-93/1/10 Sulkava Sarkalahti Hannu Makkonen 11.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA 1990-1992 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Laadukkaita ja kauniita betonipintoja

Laadukkaita ja kauniita betonipintoja Betonipinta-opas Laadukkaita ja kauniita betonipintoja Niiden ehdoton edellytys on hyvät reseptit, oikeat materiaalit ja oikein tehdyt tekniset ratkaisut. Tässä oppaassa käsitellään tavallisimpia betonipintoja.

Lisätiedot

Kallioperäkartoituksen jatkokurssi Jämsä

Kallioperäkartoituksen jatkokurssi Jämsä GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Mineraalivarat tulosyksikkö Kuopio 31.05.2016 Arkistoraportti 35/2016 Kallioperäkartoituksen jatkokurssi Jämsä 16.-27.5.2016 Perttu Mikkola & Esa Heilimo GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

J. ).. Q.,G(.,,... c:, ~ k 0 &. ~ t+i\d) ~ 111/lc;. ~ Ö r a.; o r //,; 0'2.0 J ~ \ '2.'2.. il, 1..) L? ~ 02.. k, e, ~ ;_ lf;:, 1 '1 ~'

J. ).. Q.,G(.,,... c:, ~ k 0 &. ~ t+i\d) ~ 111/lc;. ~ Ö r a.; o r //,; 0'2.0 J ~ \ '2.'2.. il, 1..) L? ~ 02.. k, e, ~ ;_ lf;:, 1 '1 ~' 0'2.0 J ~ \ '2.'2.. il, 1..) L?.. 1 2 ~ 02.. l HAo/-1 J. ).. Q.,G(.,,... c:, ~ k 0 &. 1-(. 0 11:, 10... : ~ t+i\d) ~ 111/lc;. ~ Ö r a.; o r //,; k, e, ~ ;_ lf;:, 1 '1 ~' Kentt äty:.:jra:pojttt l kesältä

Lisätiedot