kvartsidioriittia,vglimuoto kvartsidioriitin ja myloniitin

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "kvartsidioriittia,vglimuoto kvartsidioriitin ja myloniitin"

Transkriptio

1 Y[eta&teknikko Sulo PUinen oli llhett-t Ahlaisten pitiju Lampin kylhsta Poriin radioaktiivisia a&ytteit&,joisaa todettiin olevan uraania,parhaaesa 0.14$. Keaglla 1957 V.O,pohjanlehto $a P,Lammi suorittivat alueella stiteilymittaukeia $a J,Kujarrp& & geologisea kartoitukeen ja n&ytc teenoton, Geigemittareita kliyttiien sitattiin noin 50 neliokilometrin auuruinen alue,mutta sen suurempaa sllteilyg (kahdeksauertainen pohjaellteilyyn uerrattuna) kuin mity oli niias8 kahdeerea paikassa,~osta MaPkinen oli nllytteensi ottanut,ei ~uualta laytynyt.sbtei1ykartta on liitteenl 1. Liitteenl 2 on Kujanp8iii.n tekeml kallioper&kartta,vanhan yleiskartan nukaan ereutu kuuluu kiille~neisrnialueeseen~kiillegneiaaia onki~r jonkin verran,mutta auurin oea kallioperll on kvart- 8idioriittia.Kivilaji on tasa- ja keekirakeista,suuntautunutta kiveh,jossa plhineraaleina ovat plagioklaasi' An35,kvartsi, biotiitti ja sarvivalke. pohjoiseen on ainakin 6 loa pitkl $a leveiauakiltli kohdaltaan melkein 1.5 km leveii mgloniittiutunut vy8hyke.suurinunalta osaltaan kvartsidioriitti on t&ssh vyahykkeessll muuttunut tumaksi hisnorakeisekei liuekeieeksi kiveksi,josaa plagioklaasi on porfyyrising hajarakeina.llkuperainen kvartsidioriitin rakeme on paremmin elilyneissl kohdissa kuitenkin selvgsti &yvissl, Mikroekooppisestikin on myloniittiutuminen hyvin todettavieea. Sarvivkilke on hlvinnyt kokonaan ja biotiitti on osittain muuttunut kloriitiksi.plagiok1aaeirakeet ovat osittain slirkyneit8 ja kiertyneitli,ja kloriitti ja biotiitti myi5tkiilevtit nititll rakeita.kvartei on osittain uudestikiteytynyttg ja ttiyttal muiden mineraalien vi%lipaikkoja. Osa kvartsidioriitista on karttaan merkitty nimikkeellti "porfyyrinen kvartaidioriittin.mineraalikokoomukseltaan tiima kivilaji on samanlaista kuin muukin alueen kvartaidioriitti,mutta rakeme on erilainen.plagiok1aasi nakyy kallion pimasea porfyyria,inti hajarakeina ja mikroakooppiaesti voidaan todeta,etta kivilaji oh heikosti myloniittiutunutta. wporfyyrinen kvartsidioriittin on heikosti myloniittiutunutta kvartsidioriittia,vglimuoto kvartsidioriitin ja myloniitin

2 valilla.paikoitel1en tata kivea on ep&nkiaraisin&i laiskina myos seka myloniitissa etta kvartsidioriitissa myloniittivyohykkeen reunoilla. ~egmatiittigraniittijuonia(pasmineraa1i mikrokliini ja kvartsi) on kaikissa kivilaj eissa. Radioaktiivineh sateily liittyy myloniittivyohykkeeseen.ko1- messa palja,st~assa(258,215 ja 220) vyohykkeen keskivaiheilla on sateilevia pegmatiittigraniittijuonia,joista otetuissa kolmessa,noin kg painoisessa naytteessa Porissa suoritettujen maar&ysten mukaan uraanipitoisuudet olivat 0.018$,0.018% ja 0.028$..Myohemmin on Kouvo kuitenkin todennut,etta kyseessa ei ole uraaaimineraali,vaan ferritoriitti(rautapitoinen Thsi04), joka liswsi sisaltaa merkittavasti Y,Ce,La,Pr,Nd,Sm,Gd,Tb,Dy, Ho ja Er,mutta ei juuri nimeksikah U. Ferritoriitti esiintyy pegmatiiteissa mustina hienorakeisina taplina ja juovina(suurimpien lapimitta pari cm),jotka mikroskoopilla tarkasteltaessa osoittautuvat olevan metamiktisesti hajaantunutta miltei amorfista massaa,jossa ei kiderakenteista ole mitakin jaljella.metamiktisessa tavarassa on hyvin pienig (b 0.01 mm) kiisu- ja oksidihiukkasia, joita ei toistaiseksi ole voitu tarkemmin identifioida. Paljastumasta 215 on liitteena 3 erillinen detaljikartta mittakaavassa 1 : 200. Edellisista poikkeavalla tavalla on radioaktiivinen sateily paljastumassa 225 myloniittivyohykkeen itapuolella Haapajarven pohjoisrannalla, ja kuten on osoittautunut, tassa aiheuttaa siiteilyn uraani eika togrium. Paljastuman SW-puoli on kvartsidioriittia ja NE-puoli kiillegneissia,joiden valissa on pegmatiittigraniittijuonia.uraani ei kuitenkaan ole pegmatiitissa,vaan kiillegneississa,jossa on pienia rakoja,joiden taytteena on rikkikiisua.useiden kiisurakeiden keskella,joka puolelta rikkikiisun ympar6imana,on hyvin pienia(al1e 0.01 mm) uraniniittirakeita,joiden ymparilla on usein reaktiosauma.uraniniittia on vain kapealla vyohykkeella paljastuman reunalla ja tasta otetusta ntiytteestti on maaratty aikaisemmin mainittu 0.14$U.~aljastumzsta on det aljikartta mittakaavassa 1 : 500 liitteena 4. Ottaen huomioon suhteellisen korkean U-pitoisuuden ja todetun uraniniittimaaran vahaisyyden tuntuu silta,etta taytyisi 0lla olemassa joku toinenkin uraanin kantaja,mutta sellaista ei ole toistaiseksi voitu loytaa.

3

4 Tutkirnuskohde no 3 / A,Ruhma / 1957 A h 1 a i n e n,lamppi.. Metsateknikko Sulo Makinen oli lahettanyt Ahlaisten pitajiin Lampin kylasta Poriin radioaktiivisia naytteita,joissa todettiin olevan uraania,parhaassa 0.14%. Kesalla 1957 V,O.pohjanlehto ja P,Lammi suorittivat alueella sateilymittauksia ja J,Kujanpaa geologisen -kartoituksen ja naytteenoton, Geigermittareita kayttaen mitattiin noin 50 neliokilornetrin suuruinen alue,mutta sen suurempaa sateilya (kahdek~an~kertainen pohjaeateilyyn verrattuna) kuin mitti oli niissti kahdessa paikassa,josta Makinen oli naytteensa ottanut,ei muuzlta lcytynyt.satei1ykartta on liitteena 1. Liitteena 2 on Kujanpaan tekema kal1ioperakartta.vanhan yleiskartan mukaan seutu kuuluu kiillegneissialueeseen.kiillegneissia onkin jonkin verran,mutta suurin osa kallioperga on kvartsidioriittia.kivilaji on tasa- ja keskirakeista,suuntautunutta kivea,jossa paamineraaleina ovat plagioklaasi' An35,kvartsi, biotiitti ja sarvivalke. Poikeljarvelta Baapajiirven lansipuolitse maantien suunnassa pohjoiseen on ainakin 6 krn pitka ja leveimmalta kohdaltaan melkein 1.5 km levea myloniittiutunut vyohyke.suurimmalta osaltaan kvartsidioriitti on tassa vyohykkeessa muuttunut tummaksi hienorakeiseksi liuskeiseksi kiveksi,jossa plagioklaasi on porfyyrisina hajarakeina.alkuperainen kvartsidioriitin rakenne on paremmin sailyneissa kohdissa kuitenkin selvasti nakyvissa. Mikroskooppisestikin on myloniittiutuminen hyvin todettavissa. Sarvivalke on havinnyt kokonaan ja biotiitti on osittain muuttunut kloriitiksi.plagiok1aasirakeet ovat osittain sarkyneita ja kiertyneita,ja kloriitti ja biotiitti myoti3ilevat niiita rakeita.kvartsi on osittain uudestikiteytynytta ja tayttaa muiden mineraalien valipaikkoja. Osa kvartsidioriitista on karttaan merkitty nimikkeella "porfyyrinen kvartsidioriitti~.mineraalikokoonukseltaan tiima kivilaji 03 samanlaista kuin muukin alueen kvartsidioriitti,nutta rskenne on erilainen.plagioklaasi nakyy kallion pinnassa porfyyrisinii hajarakeina ja mikroskooppisesti voidaan todeta,ettii kivilaji on heikosti nyloniittiutunutta. "Porfyyrinen kvartsidioriitti" on heikosti myloniittiutunuftz kvartsidioriittia,valimuoto kvartsidioriitin ja myloniitin

5 valilla.paikoitel1en tat& kivea on epiimkikiraisina laiskina myos seka myloniitissa etta kvartsidioriitissa myloniittivyohykkeen reunoilla. ~egmatiittigraniittijuonia(paamineraa1it mikrokliini ja kvartsi) on kaikissa kivilajeisea. Radioaktiivineh sateily liittyy myloniittivyohykkeeseen.ko1- messa pal ja.~tumassa(258,215 ja 220) vyohykkeen lceskivaiheilla on sateilevia pegmatiittigraniittijuonia,joista otetuissa kola messa,noin kg painoisessa naytteessa Porissa suoritettujen maarkysten mukaan uraanipitoisuudet olivat 0.018$,0.018% ja 0.028$,Myohemmin on Kouvo kuitenkin todennut,etta kyseessa ei ole uraanimineraali,vaan ferritoriitti(rautapit0inen ThSi04), Joka lisasi sisaltaa merkittavasti Y,Ce,La,Pr,Nd,Sm,Gd,?b,Dy, Ho ja Er,mutta ei juuri nimeksikaa U. Ferritoriitti esiintyy pegmatiiteissa mustina hienorakeisina taplina ja juovina(suurimpien lapimitta pari cm),jotka mikroskoopilla tarkasteltaessa osoittautuvat olevan metamiktisesti hajaantunutta miltei amorfista massaa,jossa ei kiderakenteista ole mitaiin jaljella.metamiktisessa tavarassa on hyvin pienia (d 0.01 mm) kiisu- ja oksidihiukkasia,joita ei toistaiseksi ole voitu tarkemmin identifioida, Paljastumasta 215 on liitteena 3 erillinen detaljikartta mittakaavassa 1 : 200. Edellisista poikkeavalla tavalla on radioaktiivinen sateily paljastumassa 225 myloniittivyohykkeen itapuolella Haapajarven poh,joisrannalla,ja kuten on osoittautunut,tassa aiheuttaa s&- feilyn uraani eika todrium. Paljastuman SW-puoli on kvartsidioriittia ja NE-puol'i kiillegneissia,joiden valissa on pegmatiittigraniittiju~nia~uraani ei kuitenkaan ole pegmatiitissa,vaan kiillegneississa,jossa on pienia rakoja,joiden taytteena on rikkikiisua.useiden kiisurakeiden keskella,joka puolelta rikkikiisun ympgroimana,on hyvin pienia(al1e 0.01 mm) uraniniittirakeita,joiden ymparilla on usein reaktiosawna.uraniniittia on vain kapealla vyohykkeella paljastuman reunalla ja tasta otetusta naytteestz on maaratty aikaisemmin mainittu 0.14$U.Paljastumzsta on detaljikartta mittakaavassa 1 : 500 liitteena 4. Ottaen huomioon suhteellisen korkean U-pitoisuuden ja todetun uraniniittimaarw vahaisyyden tuntuu silta,etta taytyisi 0lla olemassa joku toinenkin uraanin kantaja,mutta sellaista ei ole toistaise-ksi voitu loytaa.

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V.

M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732. Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. M 19/2723/-76/1/10 Koskee: 2723 2732 Muonio H. Appelqvist GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN URAANITUTKIMUKSET KITTILÄSSÄ JA MUONIOSSA V. 1975 Geologinen tutkimuslaitos suoritti kesällä 1975 uraanitutkimuksia

Lisätiedot

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA INARIN NELLIMÖSSÄ KESÄLLÄ 1976

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA INARIN NELLIMÖSSÄ KESÄLLÄ 1976 M 19/3834/-78/3/10 Liittyy 3843 4812 4821 Inari, Nellimö Veikko Helppi 19.12.1978 SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA INARIN NELLIMÖSSÄ KESÄLLÄ 1976 Johdanto Geokemian osaston kenttäryhmä suoritti kesällä

Lisätiedot

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30 Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 Syksyllä 1973 lähetti rajajääkäri Urho Kalevi Mäkinen geologisen tutkimuslaitoksen

Lisätiedot

SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979

SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/2744/-80/1/10 Koskee: 3722 Kittilä Jyskälaki Veikko Helppi 21.4.1980 SELOSTUS URAANITUTKIMUKSISTA KITTILÄN JYSKÄLAESSA JA POKASSA VUOSINA 1977 JA 1979 Johdanto Tutkimusten

Lisätiedot

suorittamaan rengasrakenteiden esitutkimukseeri. liittyvien paljastuma- ja lohkarenaytteiden petrografiasta,

suorittamaan rengasrakenteiden esitutkimukseeri. liittyvien paljastuma- ja lohkarenaytteiden petrografiasta, I RO mal E. KO~UO/ERK 25*2. 1977 1 0 ) A. Siitosen Sallan ja Savukosken kuntien N-osissa 20.9-22.10.1976 suorittamaan rengasrakenteiden esitutkimukseeri. liittyvien paljastuma- ja lohkarenaytteiden petrografiasta,

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3144/-93/1/10 Sulkava Sarkalahti Hannu Makkonen 11.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA 1990-1992 SUORITETUISTA

Lisätiedot

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu A i C.', >'/AP PA LE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M9/323/-92/6/O Juva Rutkonlampi Hannu Makkonen 2.0.992 RUTKONLAMMEN GRANAATTIGABRON TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 989-990 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan

Lisätiedot

# A-11'Ge,40ti) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

# A-11'Ge,40ti) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS # A-11'Ge,40ti) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3334/ 89/4/6 0 g - Nilsiä Sääskiniem i 011i hikäs GEOLOGIAN 12. 4. 1989 TUTKIMUSKESKU S Koskee : 3334 05 2 7 ' a a KIRJASTO VÄLI-SUOM I Et Lk-Uv A-K ' f _

Lisätiedot

Perustuu Suomen Geologisen Seuran geokemian symposiumissa pidettyyn esitelmaan.

Perustuu Suomen Geologisen Seuran geokemian symposiumissa pidettyyn esitelmaan. - r - Ilmari Haapala 1973-04 -25 HAVAINTO JA RAPAKIVIGRANIITTIEN TINA - JA BERYLLIUM- PITOISUUKSISTA Perustuu Suomen Geologisen Seuran geokemian symposiumissa 9.11.1972 pidettyyn esitelmaan. On vanhastaan

Lisätiedot

Rääkkylä. vanha murskelouhos. kiilleliuske

Rääkkylä. vanha murskelouhos. kiilleliuske 61 Rääkkylä Suurin osa Rääkkylän kallioperästä on kiilleliusketta. Kiilleliuskeiden seassa on välikerroksina lisäksi mustaliusketta (grafiittia, kiisuja) monin paikoin. Osa kiilleliuskeesta on kiviaineksena

Lisätiedot

Alueen geologisen kartoituksen ja lohkaretutkimukset suoritti allekirjoittanut apunaan yo. Risto Valjakka.

Alueen geologisen kartoituksen ja lohkaretutkimukset suoritti allekirjoittanut apunaan yo. Risto Valjakka. 1 M/17/Yt-52/1 Ylitornio Veijo Yletyinen Allekirjoittanut suoritti osaston johtajan toimesta kansannäytteiden No 1208 A. P. Leminen ja No 1244 M. Hautala, tarkastuksen. Tällöin ilmeni, että molemmat molybdeenihohdepitoiset

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3233/-87 /1/10 RANTASALMI Pirilä II Hannu Makkonen 27.1.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA

Lisätiedot

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10 Lestijärvi Syri Kaj J. Västi 30.1.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LESTIJÄRVEN KUNNASSA VALTAUSA- LUEELLA SYRI 1, KAIV. REK. N:o 4512/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1 (4) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1833/-84/1/10 Enontekiö Autsasenkuru Veikko Keinänen 29.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen 26.08.1992 LUOMASEN Zn-ESIINTYMÄN, KAIV.REK.NUM. 4466/1, TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 1988-1991 1 JOHDANTO Luomasen Zn-esiintymä si]aitsee

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M/19/2433/-90/1/10 NIVALA Sarjankylä Esko Sipilä *30

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M/19/2433/-90/1/10 NIVALA Sarjankylä Esko Sipilä *30 ARKis,roK, AP f ALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M/19/2433/-90/1/10 NIVALA Sarjankylä Esko Sipilä 2.1.1990 95*30 KULTATUTKIMUKSET NIVALAN SARJANKYLÄSSÄ 1985 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMA JOHDANTO 1 1.1. Alueen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

M/17/Kui 49/1 Kuivaniemi, Jokikylä Aimo Mikkola Malmitutkimukset Kuivaniemellä 1948

M/17/Kui 49/1 Kuivaniemi, Jokikylä Aimo Mikkola Malmitutkimukset Kuivaniemellä 1948 M/17/Kui 49/1 Kuivaniemi, Jokikylä Aimo Mikkola 3.2.49 Malmitutkimukset Kuivaniemellä 1948 Tutkimusten aihe Geologisen yleiskartoituksen yhteydessä oli maist. A. Enkovaara löytänyt Kuivaniemen Jokikylästä

Lisätiedot

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi

Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Etelä-Suomen yksikkö C/KA 33/09/01 3.7.2009 Espoo Paadenmäen kalliokiviainesselvitykset Paavo Härmä ja Heikki Nurmi Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen yksikkö Sisällysluettelo Kuvailulehti 1 JOHDANTO

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/4522/-84/1/60 Kuusamo Kouvervaara Kari Pääkkönen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

Lisätiedot

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0. -3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.-8l,peruttiin 10.12.1984 Valtausalueelta etsittiin lohkareviuhkan lohkareiden

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1834/-87/1/60 Enontekiö Palkiskuru Ritva Karttunen 13.8.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N:0 3226

Lisätiedot

RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA

RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA ARK 5 i C,", PALE M 19/3314/76/1/10 Koskee 3314 06 Pielavesi Elias Ekdahl 1976-12-30 53 RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA TUTKIMUSKOHTEET Vuonna 1974 Pohjois-Pielavedellä

Lisätiedot

GEOLOGINEN YLEISKARTTA

GEOLOGINEN YLEISKARTTA GEOLOGINEN KOMISSIONI SUOMEN GEOLOGINEN YLEISKARTTA LEHTI D 4 NURMES VUORILAJIKARTAN SELITYS TEHNYT W. W. WILKMAN 40 KUVAA JA 5 KARTTAA HELSINKI 1921 GEOLOGINEN KOMISSIONI SUOMEN GEOLOGINEN YLEISKARTTA

Lisätiedot

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander ARKISTOKKA PAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto M19/2432/-96/1/10 VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander 29.2.1996 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN, PYHÄJOEN JA RAAHEN KUNTIEN ALUEILLA

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3812/-83/1/10 Koskee Inari Kari A. Kinnunen Kai Hytönen MORGAMOJAN MAGNEETTIKIISULOHKARE

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3812/-83/1/10 Koskee Inari Kari A. Kinnunen Kai Hytönen MORGAMOJAN MAGNEETTIKIISULOHKARE GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3812/-83/1/10 Koskee 3812 08 Inari Kari A. Kinnunen Kai Hytönen 21.11.1983 MORGAMOJAN MAGNEETTIKIISULOHKARE 1 Professori Herman Stigzeliukselta saatiin syksyllä 1983 tutkittavaksi

Lisätiedot

Radioaktiiviset tutkimukset Kuusamossa 1957.

Radioaktiiviset tutkimukset Kuusamossa 1957. M 17/Ks-57/1/60 KUUSAMO Ylikitkajärvi R. Lauerma 25.11.1960 Radioaktiiviset tutkimukset Kuusamossa 1957. Talvella 1956-57 suoritettiin geologisessa tutkimuslaitoksessa radiometrisiä tutkimuksia mahdollisten

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek.

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3311/-87/1/10 Viitasaari Mäkrä Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1 (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

Venetekemän malmitutkimuksista

Venetekemän malmitutkimuksista ~ U 5 --k- ~~, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3214/-80/1/10 Venetekemä Juha Jokinen 30. Väliraportti Venetekemän malmitutkimuksista Pieksämäen mlk. 30.04.1980 Juha Jokinen VÄLIRAPORTTI VENETEKEMÄN MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LIEKSAN KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA TAINIOVAARA 1, KAIV. REK. N:O 2538/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LIEKSAN KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA TAINIOVAARA 1, KAIV. REK. N:O 2538/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M06/4332/-81/1/10 Lieksa Tainiovaara Jouko Vanne 30.10.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LIEKSAN KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA TAINIOVAARA 1, KAIV. REK. N:O 2538/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Montsoniittia. Vulkaniittia. Kiillegneissiä. Granodiorittia

Montsoniittia. Vulkaniittia. Kiillegneissiä. Granodiorittia 46 10.3. Leivonmäki Leivonmäen kallioperä koostuu syväkivistä (graniittiset kivet, gabro) ja pintakivistä (vulkaniitit, kiillegneissi). Graniittia on louhittu murskeeksi. Leivomäen puolella esiintyvää

Lisätiedot

I "lrtaa )KS. liiteluettelo. l I 1 TUTKIMUSALUE 1 LAATIJA 1 JAKELU RAUTARUUKKI OY. Ou k. Kivivaara. Pudasjarvi. Ou k

I lrtaa )KS. liiteluettelo. l I 1 TUTKIMUSALUE 1 LAATIJA 1 JAKELU RAUTARUUKKI OY. Ou k. Kivivaara. Pudasjarvi. Ou k RAUTARUUKKI OY MALMINETSI NTA KIVIVAARAN kairaus$a edeltgneet tutkimukset Pudasjarven Jaalangan asutusalueella N:o 4/65 1 TUTKIMUSALUE 1 LAATIJA 1 JAKELU Kivivaara KUNTA l Pudasjarvi HYV. V Makkonen Ou

Lisätiedot

M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943. Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947. Alkulause

M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943. Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947. Alkulause M/17/Hd 47/1 Haukipudas Martinniemi - Jokikylä Aimo Mikkola 15.X1.1943 Malmitutkimukset Haukiputaalla v. 1947 Alkulause Syksyn 1946 kuluessa suoritetut lohkarehavainnot Haukiputaan Putaan kylässä (Vrt.

Lisätiedot

Malmitutkimukset Enontekiöllä kesällä 1956

Malmitutkimukset Enontekiöllä kesällä 1956 M 17/Et-56/1 Enontekiö, Lätäseno, Tenomuotka 12.12.1956 R. Lauerma ja E. Pehkonen Malmitutkimukset Enontekiöllä kesällä 1956 Aiheen tutkimuksiin antoi norjalaisilta saatu tieto, että Pohjois-Norjasta käsivarren

Lisätiedot

M 19/3323/82/1/ GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS. Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander

M 19/3323/82/1/ GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS. Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3323/82/1/10 Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander 23.9. 1982 ~ 0 's`k LOHKARETUTKIMUKSET KIURUVEDEN SULKAVANJÄRVELLÄ KARTTALEHDELLÄ 3323 07 VUOSINA 1981-82 TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

S elo s t u s Reisjärven Mäntyperällä ~3Y3tJ y v suoritetuista tutkimuksista

S elo s t u s Reisjärven Mäntyperällä ~3Y3tJ y v suoritetuista tutkimuksista Outokumpu Oy Malminetsintäosasto Vihanti 1. Lähtökohta S elo s t u s Reisjärven Mäntyperällä ~3Y3tJ y v. 1957 suoritetuista tutkimuksista Aihe Reisjärven tutkimuksiin saatiin kevättalvella -57, jolloin

Lisätiedot

KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek.

KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek. M 06/3312/-83/1/10 Keitele Kangasjärvi Jarmo Nikander 31.10.1983 KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek.n :o 3535/1) 2

Lisätiedot

Nurmeksen Näätävaaran toriumesiintymä

Nurmeksen Näätävaaran toriumesiintymä 025 :4 Ts GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/4323/-89/1/60 Nurmes Näätävaara Olli Äikäs 25. 1. 1989 Koskee : 4323 05 Nurmeksen Näätävaaran toriumesiintymä 11 sivua 14 kuvaa 3 liitettä 1 Sisällysluettelo 1 Johdanto

Lisätiedot

Havaintoja Kangasniemen pitäjän

Havaintoja Kangasniemen pitäjän Havaintoja Kangasniemen pitäjän 1 STRUALAN KYLLN KALLI OPS~STA. Tutkimukset. Istrualan kylässä on mv. Reino Kuitusen löytiimien kiisuuntumien perusteella suoritettu kallioperiikartoitusta ja lohkare-etsintä%

Lisätiedot

Jänisvaara TUTKIMUSTIEDOT

Jänisvaara TUTKIMUSTIEDOT Jänisvaara Kuva 1. Jänisvaaran keskirakeista pyrokseenidiabaasia 7.8 m syvyydeltä. Esiintymän sarvivälke diabaasi vastaa väriltään kuvan pyrokseeni diabaasia. Kiillotettu näyte. Paikka: Jänisvaara, Taivalkoski

Lisätiedot

I l l 1 RO mal. 1 tutkimus -RO- 16/ VERTAA RAUTARUUKKI OY. K Heinänen. Lounais-Rautuvaaran malmien rnineraloginen.

I l l 1 RO mal. 1 tutkimus -RO- 16/ VERTAA RAUTARUUKKI OY. K Heinänen. Lounais-Rautuvaaran malmien rnineraloginen. RAUTARUUKKI OY MALMINETSINTA TUTKIMUSALUE Lounais-Rautuvaara KUNTA Kolari KARTTALEHTI Lounais-Rautuvaaran malmien rnineraloginen 1 tutkimus -RO- 16/76 - LAATIJA K Heinänen i LAAT.PVM l 15.11.76 i I LIITEKARTAT

Lisätiedot

ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART

ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku 28.1.2000 Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KARTTALEHDELLÄ 243108, KOHTEESSA JUKU, VUONNA 1998. 1 TUTKIMUSKOHTEEN

Lisätiedot

M19/2331/-93/1/10 KYYJÄRVI Saunakylä Jarmo Nikander I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

M19/2331/-93/1/10 KYYJÄRVI Saunakylä Jarmo Nikander I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS I GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2331/-93/1/10 KYYJÄRVI Saunakylä Jarmo Nikander 9.2.1993 NIKKELI- JA SINKKI-LYIJYMALMITUTKIMUKSET KYYJÄRVEN SAU- NAKYLÄSSÄ, KARTTALEHDELLÄ 2331 12, VUOSINA 1990-1992. TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

Parhaimmillaan kivi on vaaleata, tiivistä, "simpukkamurroksiin"

Parhaimmillaan kivi on vaaleata, tiivistä, simpukkamurroksiin O U T O K U M P U Oy Malminetsinta HAVAINTOJA KESAN 1974 Zn-OHJELMAN ALUEELLISISTA KOHTEISTA Mustasuon kvartsi-maasalpaliuske Hyvinkään gabron SE-reuna-alue Parhaimmillaan kivi on vaaleata, tiivistä, "simpukkamurroksiin"

Lisätiedot

Leoparditäpläisten vuolukivien ja serpentiniittien tutkimukset Valtimon kunnassa Suurisuolla vuonna 2008 Mauri Niemelä

Leoparditäpläisten vuolukivien ja serpentiniittien tutkimukset Valtimon kunnassa Suurisuolla vuonna 2008 Mauri Niemelä Itä-Suomen yksikkö M19/4322/2010/28 31.5.2010 Kuopio Leoparditäpläisten vuolukivien ja serpentiniittien tutkimukset Valtimon kunnassa Suurisuolla vuonna 2008 Mauri Niemelä Sisällysluettelo Kuvailulehti

Lisätiedot

KULTATUTKIMUKSET TAMPEREEN LIUSKEJAKSOLLA KESÄLLÄ -85

KULTATUTKIMUKSET TAMPEREEN LIUSKEJAKSOLLA KESÄLLÄ -85 RAPORTTITIEDOSTO N:O 2435 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2124/-87/2/10 Ylöjärvi, Tampere, Kangasala Olli Sarapää 28.10.1987 KULTATUTKIMUKSET TAMPEREEN LIUSKEJAKSOLLA KESÄLLÄ -85 1. JOHDANTO Työn tarkoituksena

Lisätiedot

Liite 1 b. Oripään (14.) tarjousalueet kartalla

Liite 1 b. Oripään (14.) tarjousalueet kartalla Liite 1 b. Oripään (14.) kartalla Oripaa 1 Oripää 6 Oripaa 3 Oripaa 4 Tarjousaluekarttojen mittakaavat: 1: 50 000 1 ja 3-6 1: 70 000 tarjousalue 2 Lisätietoja: Tapio Tuhkanen, Varsinais-Suomen liitto,

Lisätiedot

NTKIMJSKOHTEEN SlJAINTI AKAIWEN, SAHAKOSKI KARTAN MITTAKAAVA 1 :

NTKIMJSKOHTEEN SlJAINTI AKAIWEN, SAHAKOSKI KARTAN MITTAKAAVA 1 : NTKIMJSKOHTEEN SlJAINTI AKAIWEN, SAHAKOSKI KARTAN MITTAKAAVA 1 : 400 000 OUTOKUMPU Oy Malminets inta MOREENITUTKIMUS AHLAINEN, SAHAKOSKI Tutkimuskohteen sijainti Tutkimuksen tarkoitus Tyon suoritus ja

Lisätiedot

Työnumero LAUSUNTO ID Ojalan osayleiskaava-alueen kallioiden kelpoisuusselvitys TAMPERE

Työnumero LAUSUNTO ID Ojalan osayleiskaava-alueen kallioiden kelpoisuusselvitys TAMPERE Työnumero 1613350 LAUSUNTO ID 1966141 Ojalan osayleiskaava-alueen kallioiden kelpoisuusselvitys TAMPERE 27.10.2017 2 (4) Ojalan osayleiskaava-alueen kallioiden kelpoisuusselvitys Yleistä Tässä selvityksessä

Lisätiedot

V : Koko alueelta oli käytettävissa ilmakuvat stereopeittona. Aimo Kejonen TEISKON ALUEEN (2124) MAAPE~TOITUS-JA LOPPUTAPKISTUS

V : Koko alueelta oli käytettävissa ilmakuvat stereopeittona. Aimo Kejonen TEISKON ALUEEN (2124) MAAPE~TOITUS-JA LOPPUTAPKISTUS _XL-- 1 Aimo Kejonen i ' Raportti P 13.1,079 TEISKON ALUEEN (2124) MAAPE~TOITUS-JA LOPPUTAPKISTUS V. 1983 Johdanto Teiskon alueen kartoitus saatettiin päätökseen kesän 1983 aikana. Kartoitus- ta suoritettiin

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HALSUAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TIENPÄÄ 1, KAIV.REK. N:o 3381/1, SUORITETUISTA MALMI- TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HALSUAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TIENPÄÄ 1, KAIV.REK. N:o 3381/1, SUORITETUISTA MALMI- TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS - M 06/2332/-84/1/10 Halsua Karvonen, Tienpää Kaj J. Västi 5.3.1984 ; TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HALSUAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TIENPÄÄ 1, KAIV.REK. N:o 3381/1, SUORITETUISTA MALMI-

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY. ' MOHKO-TWPP ISTEN ' LOHKAREIDEN MAHDOLLINEN ALKUPEFtÄ 020/4242, 4243, 4244/TJK/1985. Tapio Koistinen/LAP 25.'1.

OUTOKUMPU OY. ' MOHKO-TWPP ISTEN ' LOHKAREIDEN MAHDOLLINEN ALKUPEFtÄ 020/4242, 4243, 4244/TJK/1985. Tapio Koistinen/LAP 25.'1. OUTOKUMPU OY 020/4242, 4243, 4244/TJK/1985 Tapio Koistinen/LAP 25.'1.198 5 l(10) - MALMINETSINTX ' MOHKO-TWPP ISTEN ' LOHKAREIDEN MAHDOLLINEN ALKUPEFtÄ.... Tutkimusalue 1 : 400 000 ja 'Möhkö-tyyppisiä'

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 06/2633/-91/1/10 Rovaniemen maalaiskunta Rosvohotu Seppo Rossi 29.11.1991 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU

Lisätiedot

RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998

RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/3642/-99/1/82 PELKOSENNIEMI Suvanto Panu Lintinen 27.9.1999 RAPAKALLIOTUTKIMUKSET PELKOSENNIEMEN SUVANNOSSA 1998 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Kallioper%kartoitus suoritettiin Teuvan ja Narpion kuntien rajamailla elokuussa 1982, Siella tehdyt havainnot ovat numerosarjaa 1-KPN - 85-KPN, Karttapohjana on kaytetty

Lisätiedot

J ä_., ;;/ <i. r tie..., l::a..-fo~ 1 u. s

J ä_., ;;/ <i. r tie..., l::a..-fo~ 1 u. s V. /!J "J 'l K'. 5 Ö Je,.. J. o /,..,.. ll

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3122/-87/1 Luhanka Tammijärvi Marjatta Virkkunen Boris Lindmark 18.6.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

tai jokin Cu-faasi). Sarvivalke ja hieman plagioklaasi ovat

tai jokin Cu-faasi). Sarvivalke ja hieman plagioklaasi ovat Näytteet M283--79 ja L-2-ENY-79 on tarkistettu mikroskooppisecti. Ohut- ja pinta-hiekortit on annettu liitteessä. NSyEteiden Cu, Ni, Co, Zn, Ag, (Fe) ja S- pitoisuudet on annettu liitteessa 2. Näyte -

Lisätiedot

SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET

SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET M 19/3741/-79/3/10 Sodankylä Koitelaisenvosat Tapani Mutanen 22.2.1979 SODANKYLÄN KOITELAISENVOSIEN KROMI-PLATINAMALMIIN LIITTYVIEN ANORTOSIITTIEN KÄYTTÖMAHDOLLISUUDET Koitelaisenvosien kromi-platinamalmi

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET RAAHEN JA PATTIJOEN KUNTIEN ALUEILLA KARTTA- LEHDELLÄ 2441 08, VUOSINA 1994-1996.

MALMITUTKIMUKSET RAAHEN JA PATTIJOEN KUNTIEN ALUEILLA KARTTA- LEHDELLÄ 2441 08, VUOSINA 1994-1996. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2441/2000/2 /10 8.8.2000 Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET RAAHEN JA PATTIJOEN KUNTIEN ALUEILLA KARTTA- LEHDELLÄ 2441 08, VUOSINA 1994-1996. 2 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Kalliokiviainesselvitys Jyväskylän, Keuruun, Leivonmäen, Sumiaisten ja Äänekosken alueilla

Kalliokiviainesselvitys Jyväskylän, Keuruun, Leivonmäen, Sumiaisten ja Äänekosken alueilla Keski-Suomen liitto Regional Council of Central Finland Kalliokiviainesselvitys Jyväskylän, Keuruun, Leivonmäen, Sumiaisten ja Äänekosken alueilla Tekijä: Geologian tutkimuskeskus Kuopion yksikkö Kuopio

Lisätiedot

2. Tutkimusalueen sijainti ja yleispiirteet Alueella aikaisemmin tehdyt tutkimukset Selostus tehdyistä jatkotutkimuksista...

2. Tutkimusalueen sijainti ja yleispiirteet Alueella aikaisemmin tehdyt tutkimukset Selostus tehdyistä jatkotutkimuksista... Y30/80/1 Martti Salmi, Jan Mitrega TYÖRAPORTT KALLOPOHJAVESTUTKMUKSSTA NKOON KOPPARNÄSSSA G-1,4-1 Sisältö Sivu 1. Tutkimuksen tausta ja tavoitteet... 1 2. Tutkimusalueen sijainti ja yleispiirteet... 3

Lisätiedot

M/17/Yt 53/1 Ylitornio V. Yletyinen. Ylitornion Kivilompolon malmitutkimukset kesällä 1953

M/17/Yt 53/1 Ylitornio V. Yletyinen. Ylitornion Kivilompolon malmitutkimukset kesällä 1953 M/17/Yt 53/1 Ylitornio V. Yletyinen Ylitornion Kivilompolon malmitutkimukset kesällä 1953 Vuonna 1952 suoritetut malmitutkimukset Ylitornion Kivilompolossa, jossa oli tavattu useita molybdeenihohdelohkareita,

Lisätiedot

Kallioperän kartoituskurssi KK3 Humppila 15 26.5.2006

Kallioperän kartoituskurssi KK3 Humppila 15 26.5.2006 K21.42/2006/3 Kallioperän kartoituskurssi KK3 Humppila 15 26.5.2006 Raporttiyhteenveto Espoo 29.05.2006 Pekka Sipilä Geologian tutkimuskeskus Sisällys 2 Yhteenveto toiminnasta... 3 Raportti alueelta 1...

Lisätiedot

FLUIDISULKEUMA-TUTKIMUS SODANKYLÄN PALOKIIMASELÄN KULTAESIINTYMÄN KVARTSIJUONISTA

FLUIDISULKEUMA-TUTKIMUS SODANKYLÄN PALOKIIMASELÄN KULTAESIINTYMÄN KVARTSIJUONISTA M 19/3742/-80/1/10 Koskee 3742 04 SODANKYLÄ Kari A. Kinnunen 1980-2-22 FLUIDISULKEUMA-TUTKIMUS SODANKYLÄN PALOKIIMASELÄN KULTAESIINTYMÄN KVARTSIJUONISTA Tiivistelmä Palokiimaselän juonikvartsi sisältää

Lisätiedot

VUORES-ISOKUUSI III, ASEMAKAAVA 8639, TAMPERE KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET

VUORES-ISOKUUSI III, ASEMAKAAVA 8639, TAMPERE KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.11.2016 VUORES-ISOKUUSI III, ASEMAKAAVA 8639, TAMPERE KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET KIVIAINEKSEN LAATU- JA YMPÄRISTÖOMINAISUUDET

Lisätiedot

OEOLOOINEN YLEISKARITA

OEOLOOINEN YLEISKARITA GEOLOOINEN TOIMISTO SUOMEN OEOLOOINEN YLEISKARITA LEHTI D 3 JOENSUU VUORILAJIKARTAN SELITYS TEHNEET BENJ. FROSTERUS JA W. W. WILKMAN 70 KUVAA. 4 KARTTAA JA 8 TAULUA HELSINKI 1920] VALTIONEUVOSTON KIRJAPAINO

Lisätiedot

SALLA Jäkälätunturi H.Vartiainen Sorsatunturi OU mal

SALLA Jäkälätunturi H.Vartiainen Sorsatunturi OU mal RAU TARUUKKI OY MALMIN ETSIN TÄ Jäkälätunturin kyaniittiaihe N: o 25/68 TUTKIMUSALU E LAATIJA JAKELU Jäkälätunturi H.Vartiainen KUNTA LAAT.PVM H YV. SALLA 8..68 KARTTALE HTI LI ITtKA Rl'AT JA -SELOSTEET

Lisätiedot

1. RAKENTAMISEEN SOVELTUVAT ALUEET 2. RAKENTAMINEN VOIDAAN SOVITTAA ALUEELLE 3. RAKENTAMINEN VAARANTAA ALUEEN MAISEMAKUVAN JA YMPÄRISTÖN

1. RAKENTAMISEEN SOVELTUVAT ALUEET 2. RAKENTAMINEN VOIDAAN SOVITTAA ALUEELLE 3. RAKENTAMINEN VAARANTAA ALUEEN MAISEMAKUVAN JA YMPÄRISTÖN MAA VESI ILMA MAANPEITE ELOLLINEN LUONTO RAKENNETTU YMPÄRISTÖ 1. RAKENTAMISEEN SOVELTUVAT ALUEET 2. RAKENTAMINEN VOIDAAN SOVITTAA ALUEELLE 3. RAKENTAMINEN VAARANTAA ALUEEN MAISEMAKUVAN JA YMPÄRISTÖN 4.

Lisätiedot

Kallioperän kartoituskurssi

Kallioperän kartoituskurssi Itä-Suomen yksikkö 59/2012 18.6.2012 Kuopio Kallioperän kartoituskurssi Kangasniemi 14.-25.5.2012 Perttu Mikkola GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 59/2012 18.6.2012 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia Savitaipaleen Kuolimojärven alueella. Aiheen tutkimuksiin antoivat ky

YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia Savitaipaleen Kuolimojärven alueella. Aiheen tutkimuksiin antoivat ky GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3132/-84/1/10 Savitaipale Boris Lindmark 16.02.1984 SCHEELIITTITUTKIMUKSET SAVITAIPALEELLA KESÄLLÄ 1982 YHTEENVETO Geologian tutkimuskeskus on kesällä 1982 suorittanut malmitutkimuksia

Lisätiedot

Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948

Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948 M/17/Sdk 49/1 Sodankylä, Tankavaara Aimo Mikkola 10.2.-49 Tutkimukset Sodankylän Tankavaarassa 1948 Kauppa- ja teollisuusministeriö järjesti heinäkuussa 1948 teollisuusneuvos Stigzeliuksen aloitteesta

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19 /3122/85/2 Koskee Luhanka Tammijärvi Markku Tiainen TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19 /3122/85/2 Koskee Luhanka Tammijärvi Markku Tiainen TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19 /3122/85/2 Koskee 3122 06 Luhanka Tammijärvi Markku Tiainen 19.12.1988 LUHANGAN TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA LUHANGAN TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA

Lisätiedot

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3724/-89/1/10 Sodankylä Syväoja Olavi Auranen 5.4.1989 TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA 1988-89 Aihe

Lisätiedot

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS 1 :100000 LEHTI'- SHEET - 2122 IKAALINEN KALLIOPERAKARTAN SELITYS EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS

GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS 1 :100000 LEHTI'- SHEET - 2122 IKAALINEN KALLIOPERAKARTAN SELITYS EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS SUOMEN NEDLOOINEN KIRTTI UEOLOGICAL MAP IF PINLAND 1 :100000 LEHTI'- SHEET - 2122 IKAALINEN KALLIOPERAKARTAN SELITYS EXPLANATION TO THE MAP OF ROCKS KIRJOITTANEET - BY A. HUHMA-I.

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen rapakivimassiivin kartta-alueiden kalliopera

Kaakkois-Suomen rapakivimassiivin kartta-alueiden kalliopera WOMEN GEOLOGINEN KARTTA 1 :100 000 GEOLOGICAL MAP OF FINLAND 1 :100 000 KALLIOPERAKARTTOJEN SELITYKSET LEHDET - SHEETS EXPLANATION TO THE MAPS OF 3023+3014 PRE-QUATERNARY ROCKS 3024 3041 3042 3044 3113

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3712/-85/1/10 Kittilä Tepsa Antero Karvinen 29.11.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2

Lisätiedot

Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä.

Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. M 17 / Mh, Oj -51 / 1 / 84 Muhos ja Oulunjoki E. Aurola 14.6.51. Kalkkikivitutkimukset Oulun läänin Muhoksen ja Oulujoen pitäjissä. Oulu OY:n puolesta tiedusteli maisteri K. Kiviharju kevättalvella 1951

Lisätiedot

UURAINEN Hirvaskankaan muinaisjäännösinventointi 2004

UURAINEN Hirvaskankaan muinaisjäännösinventointi 2004 1 UURAINEN Hirvaskankaan muinaisjäännösinventointi 2004 Timo Jussila Kustantaja: Uuraisten kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Havainnot... 4 Äänekoski 41 Ruokomäki... 5 Yleiskartta... 6

Lisätiedot

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3231/-83/1/10 Joroinen,Juva Suotlampi Hannu Makkonen 21.3.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Ii Olhavan tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010

Ii Olhavan tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 1 Ii Olhavan tuulivoimalahankkeen alueen muinaisjäännösinventointi 2010 Tapani Rostedt Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: TuuliWatti Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta...

Lisätiedot

M19/2431/-77/5/10 Koskee Alavieska Esko Sipilä GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN MALMI- TUTKIMUKSISTA ALAVIESKAN SAARENPERÄLLÄ 1976.

M19/2431/-77/5/10 Koskee Alavieska Esko Sipilä GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN MALMI- TUTKIMUKSISTA ALAVIESKAN SAARENPERÄLLÄ 1976. M19/2431/-77/5/10 Koskee 2431 06-09 Alavieska Esko Sipilä 1978-04-11 RAPORTTI GEOLOGISEN TUTKIMUSLAITOKSEN MALMI- TUTKIMUKSISTA ALAVIESKAN SAARENPERÄLLÄ 1976. SISÄLLYSLUETTELO sivu Aikaisemmat tutkimukset

Lisätiedot

--- - u. . A 8 (kaukopuhdut) Aimo Mikkola 4-1. Outokumpu Oy. suurissa puitteissa, n. 2,506 $. Koska korkea lyijypitoi-

--- - u. . A 8 (kaukopuhdut) Aimo Mikkola 4-1. Outokumpu Oy. suurissa puitteissa, n. 2,506 $. Koska korkea lyijypitoi- Outokumpu Oy. r Portlos.: Helilnkl, kblmlnk. 16 Sllhk-: Kumpi. Helsinki Talon 1141 -- Puh.: vaihda 10510 ' Rikastamomme hpazirikasteen lyijypitoisuus on vaihdellut 1 ' * suurissa puitteissa, n. 2,506 $.

Lisätiedot

Mobiilikapalon geologisen sisällön ohjeistus Perttu Mikkola Versio 2.1

Mobiilikapalon geologisen sisällön ohjeistus Perttu Mikkola Versio 2.1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Geotietovarannon hallinta Kuopio 13.11.2015 Mobiilikapalon geologisen sisällön ohjeistus Perttu Mikkola Versio 2.1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 13.11.20158 Sisällysluettelo 1 TAUSTAA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA. GEOLOGIAN TUTKINUSKESKUS M 06/3433/-91/1/10 SOTKAMO NÄRHINIENI Timo Heino 9.5.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MLK:SSA VALTAUSALUEELLA NIIT- TUOJA 1, KAIV.REK. N:O 3640/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MLK:SSA VALTAUSALUEELLA NIIT- TUOJA 1, KAIV.REK. N:O 3640/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3613/-89/1/60 Niittuoja Kari Pääkkönen 7.12.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MLK:SSA VALTAUSALUEELLA NIIT- TUOJA 1, KAIV.REK. N:O 3640/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen 1 ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (3) M 06/3741/-88/1/10 Sodankylä Kustruotomanaapa ja Viuvalo-oja Tapani Mutanen 26.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA

Lisätiedot

An!tisro:c,;pp,;&~ T. Ruakeerriemi (hav,?-226) lerdlll , B, C Ja D,

An!tisro:c,;pp,;&~ T. Ruakeerriemi (hav,?-226) lerdlll , B, C Ja D, An!tisro:c,;pp,;&~ Itenttarepsrtti kesalta 5984 L I A ~ MP@~;C,S ~ 8 ~ Kfipu: Geologinen kartoitus 1: 4 008 Tehtävä : Kallioperilkartoitu~ 7 : 4000, karttagahdien sutirennos psruskartasta {

Lisätiedot

M 19/4244/-89/1/42 Ilomantsi Kuittila K. Kojonen, B. Johanson Ilomantsin Kuittilan Aumalmiaiheen. ja petrografiaa

M 19/4244/-89/1/42 Ilomantsi Kuittila K. Kojonen, B. Johanson Ilomantsin Kuittilan Aumalmiaiheen. ja petrografiaa /\ 1\S ; KAP PALE M 19/4244/-89/1/42 Ilomantsi Kuittila K. Kojonen, B. Johanson 31.7.1989 Ilomantsin Kuittilan Aumalmiaiheen mineralogiaa ja petrografiaa 5 Taulukko 1. Mikroanalyyseja näytteestä M5.8/84,

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuopion yksikkö M19/3241/-03/1/10 SUONENJOKI Kärpänlampi, Saarinen Koskee 3241,

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuopion yksikkö M19/3241/-03/1/10 SUONENJOKI Kärpänlampi, Saarinen Koskee 3241, 1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Kuopion yksikkö M19/3241/-03/1/10 SUONENJOKI Kärpänlampi, Saarinen Koskee 3241, 3242 30.12.2003 Mäkinen Jari Raportti Suonenjoen kunnassa kohteissa Kärpänlampi ja Saarinen suoritetuista

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA PYHASALMEN MALMISSA HAVAINTOJA KULLAN ESIINTYMI.SESTA. Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino. Teki ja : E Hanninen

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA PYHASALMEN MALMISSA HAVAINTOJA KULLAN ESIINTYMI.SESTA. Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino. Teki ja : E Hanninen 8 OUTOKUMPU OY 0 K LMINETSINTA E Hanninen/EG 11.2.1985 HAVAINTOJA KULLAN ESNTYMI.SESTA PYHASALMEN LMISSA Tilaaja: Pyhasalmen kaivos, J Reino Teki ja : E Hanninen Malminetsinta - Aulis Häkli, professori

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 020/2121, 2112/~~~/1982

OUTOKUMPU OY 020/2121, 2112/~~~/1982 9 020/2121, 2112/~~~/1982 J-P Perttula/PAL 8.6.1983 1 (6) Olen suorittanut kartoitustoita karttalehtien 2121 02C, 2121 10B, 2112 06A-D ja 2112 09A-D alueilla seuraavasti. 2121 02C -1ehdella Kiikoisissa

Lisätiedot

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA PELLON NAAMIJOELLA

SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA PELLON NAAMIJOELLA M 19/2623/-77/3/10 Pello, Naamijoki Veikko Helppi 20.12.1977 SELOSTUS MALMINETSINTÄTUTKIMUKSISTA PELLON NAAMIJOELLA Johdanto Geologisen tutkimuslaitoksen kansannäytetoimistoon Rovaniemelle saapui 26.7.1976

Lisätiedot

SELOSTUS KUPARIAIHEEN TUTKIMUKSISTA YLITORNION KUNNASSA NÄÄTÄVUOMAN ALUEELLA

SELOSTUS KUPARIAIHEEN TUTKIMUKSISTA YLITORNION KUNNASSA NÄÄTÄVUOMAN ALUEELLA 1 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/2634/-80/1/10 Ylitornio Näätävuoma Pertti Murtovaara 18.12.1980 SELOSTUS KUPARIAIHEEN TUTKIMUKSISTA YLITORNION KUNNASSA NÄÄTÄVUOMAN ALUEELLA 1976 1979 JOHDANTO Tutkimusalue

Lisätiedot

GEOLOGIA. Evon luonto-opas

GEOLOGIA. Evon luonto-opas Evon luonto-oppaan tekemiseen on saatu EU:n Life Luonto -rahoitustukea GEOLOGIA Korkokuva Evon Natura 2000 -alueen pohjois-, itä- ja länsireunoilla maasto kohoaa aina 180 m meren pinnan yläpuolelle asti.

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. Merja Makela RAPORTTI PYHAJOEN OLTAVAN ARSEENIKIISU-KULTAESIINTYMASTA. Sijainti 1:400 000.

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. Merja Makela RAPORTTI PYHAJOEN OLTAVAN ARSEENIKIISU-KULTAESIINTYMASTA. Sijainti 1:400 000. Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Merja Makela RAPORTTI PYHAJOEN OLTAVAN ARSEENIKIISU-KULTAESIINTYMASTA 2432 11 B ja 12 A Sijainti 1:400 000 SISALLYSLUETTELO 1 Tutkimuskohteen sijainti... 1 2 Tutkimusvaiheet...

Lisätiedot