TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA"

Transkriptio

1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3712/-86/1/10 Kittilä Haurespää Olavi Auranen TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA Yleistä Valtausalue Haurespää 1 sijaitsee Kittilän kunnassa n. 12 km Tepsan kylästä pohjoiseen topografisen kartan alueella (liite 1). Alue sijoittuu yli kymmenen kilometriä pitkän ja n. kilometrin leveän, jaspiliittien ja rautamuodostumien luonnehtiman kivilajijakson eteläpäähän. Nämä ns. Porkosen-Pahtavaaran rautamuodostumat koostuvat etupäässä magnetiittisesta oksidifasieksesta. Arkeisten vihreäkivialueitten sulfidi- ja karbonaattifasieksissa on tavattu kultaesiintymiä mm. Australiassa, Kanadassa ja Keski- sekä Etelä-Afrikassa. Haurespäällä tehtyjen tutkimusten tarkoituksena oli selvittää, liittyykö Porkosen-Pahtavaaran jaksoon kultaa tai muita arvometalleja sisältäviä sulfidifasieskerroksia. Haurespään alue valittiin kohteeksi, koska siellä aerosähköisten karttojen perusteella saattoi esiintyä sulfidimuodostumia. Tätä ajatusta tuki myös se, että Haurespään etelärinteeltä on löydetty limoniitti-iskoksinen "moreenikonglomeraatti", jonka rautapitoisuus vaihtelee välillä % (Kauko Korpela, 1979, Die Weichsel-Eiszeit und ihr Interstadial in Peräpohjola, Ann. Acad. Sci. Fennicae, A. III. 99). Ko. muodostumaan iskostuneen raudan voi olettaa mieluummin olevan lähtöisin lähialueen kallioperässä olevista sulfideista kuin suhteellisen hyvin rapautumista kestävästä magnetiitista. Tutkimuksia tehtiin vv aikana geologi Olavi Aurasen johdolla. Tutkimuksista vastasi v geologi Ilkka Härkönen ja siitä eteenpäin Olavi Auranen.

2 Tutkimustyöt ja -tulokset Aerosähköisissä kartoissa näkyvien johtavien vyöhykkeiden luonteen täsmentämiseksi mitattiin v. -81 maastossa sähköisesti ja magneettisesti 4 km2 siten, että em. "moreenikonglomeraatti" jäi mittausalueen sisälle. Mittausten tuloksena saatiin runsaasti lounais-koillissuuntaisia vahvoja johteita, joissa suurimmassa osassa Re/Im-suhde on suurempi kuin 4. Magneettiset vedot ovat pienialaisia ja sijoittuvat yleensä johtamattomiin osiin. Anomalioitten selvittämiseksi otettiin alueelta näytteitä Cobra-täryporalla kuudelta linjalta 50 m:n pistevälein yhteensä 114 kpl. Tarkoituksena oli saada mahdollisimman monessa paikassa näyte moreenin alaisesta rapakalliosta. Tässä onnistuttiin 41 pisteessä, joissa pää11ä olevan moreenin paksuus vaihteli välillä m. Moreeni- ja rapakallionäytteistä analysoitiin aluksi Co, Cr, Cu, Mn, Ni, Pb ja Zn. Vahvimmin anomaalisiksi alkuaineiksi osoittautuivat sinkki ja kupari. Rapakallion hienoaineksen korkein Zn-pitoisuus oli 0.49 % ja kuparipitoisuus 0.12 %. Muuten pitoisuudet vaihtelivat muutamista kymmenistä joihinkin satoihin ppm:iin. Niistä näytteistä, joitten analyysien mukaan voitiin olettaa sisältävän runsaiten sulfideja, valittiin 20 kpl kultamäärityksiin. Pitoisuudet osoittautuivat varsin alhaisiksi. Vain yhdessä rapakallionäytteessä saatiin lievästi anomaalinen Au-pitoisuus, 0.1 g/t. Täryporalla saadut, anomaalisia arvometallipitoisuuksia sisältävät näytteet olivat vahvasti rapautuneita, joten niistä ei pystynyt tunnistamaan kivilajeja eikä niissä olevia kiisumineraaleja. Tämän vuoksi valtausalueelle päätettiin v. -83 kairata kaksi geologista tutkimusreikää. Suunnitellulle kairauspaikalle ei kuitenkaan saatu vettä pitkän vesilinjan, korkeuseron ja syystalven -83 ankarien pakkasten takia. Niinpä voimakkaimpien geokemiallisten anomalioitten kairaamisesta oli luovuttava. Reiät kairattiin lähemmäksi vedenottopaikkaa samaan johdevyöhykkeeseen, jossa geokemialliset anomaliatkin olivat. Reiät (M 52/3712/-83/R ) lävistivät vuorottelevia mustaliuskeita ja emäksisiä intermediäärisiä vulkaniitteja, joissa on yleisesti leikkaavia, 1-20 cm leveitä kvartsi- ja kvartsikarbonaattijuonia. Mustaliuskeissa ja vulkaniiteissa on rikki- ja magneettikiisua, paikoin myös vähän kuparikiisua ja sinkkivälkettä pirotteena, kapeina kerroksina ja juonina. Kompaktien sulfidikerrosten paksuudet ovat kuitenkin vain muutamia senttimetrejä. Runsaiten kiisuja sisältävistä palanäytteistä saatiin maksimipitoisuudeksi kuparille vain 0.64 % ja sinkille 2.7 %. Korkein Aupitoisuus on 0.1 g/t.

3 Syväkairausreikien, geofysikaalisesti mitatun alueen ja geokemiallisten näytteenottolinjojen sijainnit käyvät ilmi liitteestä 2. Arviointi Valtausalueella ja sen ympäristössä tehdyissä tutkimuksissa on käynyt ilmi, ettei alueella ole paksuudeltaan merkittäviä sulfidisia rautamuodostumia. Mittauksissa saadut johdevyöhykkeet selittyvät grafiittipitoisista liuskeista ja niissä olevista kapeista kiisukerroksista, joitten arvometallipitoisuudet ovat alhaiset. Koska taloudellisesti käyttökelpoista esiintymää ei löydetty, on tutkimukset lopetettu ja valtauksesta luovuttu. geologi Liitteet 1. Valtausalueen sijainti, kartta 2. Maastotutkimusten sijoittuminen, kartta 3. Luettelo syväkairausrei'istä

4

5

6

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3722/-81/1/10 Kittilä Jalkajoki Markku Rask 30.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3233/-87 /1/10 RANTASALMI Pirilä II Hannu Makkonen 27.1.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen 24.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA VUOMANPERÄNMAA JA POROAITA, KAIV.REK.

Lisätiedot

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3724/-89/1/10 Sodankylä Syväoja Olavi Auranen 5.4.1989 TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA 1988-89 Aihe

Lisätiedot

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10 Lestijärvi Syri Kaj J. Västi 30.1.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LESTIJÄRVEN KUNNASSA VALTAUSA- LUEELLA SYRI 1, KAIV. REK. N:o 4512/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3712/-85/1/10 Kittilä Tepsa Antero Karvinen 29.11.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen 15.12.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KILPISJÄRVI 1-3,KAIV. REK. N:O 3398/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3231/-83/1/10 Joroinen,Juva Suotlampi Hannu Makkonen 21.3.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974

M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30. Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 M 19/1823/-75/1/10 Enontekiö, Kilpisjärvi Olavi Auranen 1975-10-30 Selostus malmitutkimuksista Enontekiön Kilpisjärvellä v. 1974 Syksyllä 1973 lähetti rajajääkäri Urho Kalevi Mäkinen geologisen tutkimuslaitoksen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek.

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3311/-87/1/10 Viitasaari Mäkrä Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1 (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KORPISELKÄ 1 KAIV.- REK. N:o 2787 SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET

SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KORPISELKÄ 1 KAIV.- REK. N:o 2787 SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET M06/3723/-79/1/10 GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS Malmiosasto 5.12.1979 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KORPISELKÄ 1 KAIV.- REK. N:o 2787 SUORITETUT MALMITUTKIMUKSET Johdanto Valtausalueella

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06 / 3231 / -85 / / 10 JUVA Lumpeinen Hannu Makkonen 5.12.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3232/-93/1/10 - Joroinen Tuohilahti Olavi Kontoniemi 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi 8.10.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA KIIMALA 1, KAIV. REK. N:o 4125/1, JA KIIMALA 2,

Lisätiedot

RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA

RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2433/93/2/10 OULAINEN Rimpikoivikko Esko Iisalo 30.4.1993 RIMPIKOIVIKON ZN-PB AIHEEN GEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET JA POKA-KAIRAUS OULAISISSA SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-91/1/10 Kuusamo Iso-Rehvi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA ISO-REHVI 1, KAIV. REK. N:O 4442 MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1.

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3431/-88/1/10 KAJAANI PIRTTIAHO Timo Heino 23.12. 1988 RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. KAIVOSREKIS- 3 Valtausalueella tehdyt tutkimukset

Lisätiedot

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv

SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv M 19/2732, 2734/-77/3/10 Kittilä, Tiukuvaara Olavi Auranen 26.11.1977 SELOSTUS MALMITUTKIMUKSISTA KITTILÄN TIUKUVAARASSA vv. 1975-76 Syystalvella v. 1971 lähetti Eino Valkama Kittilän Tiukuvaarasta geologiselle

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/1834/-91/2/10 Enontekiö Ruossakero Au Jorma Isomaa 11.03.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTE ENONTEKIÖN RUOSSAKERON KULTA-AIHEIDEN TUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-88. Tutkimusalueet sijaitsevat

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka 8.9.1988 GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS RIIMINOJALLA SODANKYLÄN KUNNASSA VUOSINA 1980 1984 2 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87

RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/3721/-93/1/10 KITTILÄ PETÄJÄSELKÄ Veikko Keinänen 4.5.1993 RAPORTTI KITTILÄN PETÄJÄSELÄSSÄ TEHDYISTÄ KULTATUTKIMUKSISTA VUOSINA 1986-87 Johdanto

Lisätiedot

t\~~..'r l F VALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/-95/1/10 Ruukki Niemelä Kaj Västi

t\~~..'r l F VALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/-95/1/10 Ruukki Niemelä Kaj Västi t\~~..'r l F VALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/-95/1/10 Ruukki Niemelä Kaj Västi 28.2.1995 GEOKEMIALLISEN SINKKI-KUPARIAIHEEN TUTKIMUKSET RUUKIN NIEMELÄSSÄ 1992-1994 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3144/-93/1/10 Sulkava Sarkalahti Hannu Makkonen 11.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA 1990-1992 SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989

- - - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA. Hyv /&~ OKME, Outokumpu. Jakelu TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989 Seppo Penninkilampi/KET 17.2.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 02/SEP/1989 Jakelu OKME, Outokumpu Hyv..2.5.83/&~ - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, VEHKAVAARA ZN-CU Karttalehti 4244 02 Sijainti 1 : 400 000 - -

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 06/2633/-91/1/10 Rovaniemen maalaiskunta Rosvohotu Seppo Rossi 29.11.1991 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU

Lisätiedot

KAOLIINI- JA SULFIDITUTKIMUKSET TERVOLAN YMPÄRISTÖSSÄ, KL , 07, O8, , 03, JA 08 VUONNA 1992

KAOLIINI- JA SULFIDITUTKIMUKSET TERVOLAN YMPÄRISTÖSSÄ, KL , 07, O8, , 03, JA 08 VUONNA 1992 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/2631/-93/2/82 (Liittyy 2633 ja 2732) Tervolan ympäristö Teollisuusmineraalit Antero Karvinen 17.12.1993 KAOLIINI- JA SULFIDITUTKIMUKSET TERVOLAN

Lisätiedot

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi 01.11.1991 30( TUTKIMUSTYOSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PUT- (ELA 1, KAIV.REK.NRO 4229/1, SUORITETUISTA MALMITUTKINUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/1/10 Häapavesi Vesiperä Kaj J. Västi 30.9.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA VESIPERÄ 1, KAIV. REK. N:o 3853/1, SUORI- TETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART

ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KART ARKI, 1`t_'+i APU IALk GEO Väli-Suomen aluetoimisto M19/2431/2000/1/10 ALAVIESKA Juku 28.1.2000 Jarmo Nikander SKUS KULTATUTKIMUKSET ALAVIESKASSA KARTTALEHDELLÄ 243108, KOHTEESSA JUKU, VUONNA 1998. 1 TUTKIMUSKOHTEEN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M/06/4522/-88/1/10 Kuusamo Kouvervaara Erkki Vanhanen 13.05. 1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 9, KAIV.REK. NO. 3743/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 9, KAIV.REK. NO. 3743/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3714/90/4/10 Sodankylä Keivitsa Tapani Mutanen 17.12. 1990 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 9, KAIV.REK. NO. 3743/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SUURI- KUUSIKKO 1, KAIV. REK. N:O 4283/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SUURI- KUUSIKKO 1, KAIV. REK. N:O 4283/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2743/-92/1/10 Kittilä Suurikuusikko Ilkka Härkönen 24.11.1992 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SUURI- KUUSIKKO 1, KAIV. REK. N:O 4283/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA

KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/4523/-90/1/10 Kuusamo Vitikkolampi Erkki Vanhanen 15.10.1990 KUUSAMON VITIKKOLAMMIN MALMITUTKIMUKSET VUOSINA 1989 1990 2 YHTEENVETO Aihe malminetsintöiden

Lisätiedot

RIUTTASKORVEN AG-PB-ZN-CU-MINERALISAATION JATKEIDEN ETSIMINEN KURUN AUKEEAHOLLA

RIUTTASKORVEN AG-PB-ZN-CU-MINERALISAATION JATKEIDEN ETSIMINEN KURUN AUKEEAHOLLA RAPORTTITIEDOSTO N:O 2949 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2213/-89/1/10 Kuru Aukeeaho Niilo Kärkkäinen 9.2.1991 RIUTTASKORVEN AG-PB-ZN-CU-MINERALISAATION JATKEIDEN ETSIMINEN KURUN AUKEEAHOLLA TAUSTA Tavoitteena

Lisätiedot

M 19/2734/72/3/30 Kittilä, Riikonkoski Aimo Nurmi SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto. Alueen maaperä

M 19/2734/72/3/30 Kittilä, Riikonkoski Aimo Nurmi SISÄLLYSLUETTELO. Johdanto. Alueen maaperä M 19/2734/72/3/30 Kittilä, Riikonkoski Aimo Nurmi SISÄLLYSLUETTELO Johdanto Alueen maaperä Geokemiallinen näytteenotto - kalustot - näytteiden preparointi ja analysointi Analyysitulosten esittäminen Yhteenveto

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX Q Q K OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX M. Isohanni/TIH 15.6.1983 1 (3) TUTKIMUSRAPORTTI Ni-kriittisten lohkareiden lähtöpaikan selvittely Sievin Petäistön alueella, Sijainti 1 : 400 000 Q OUTOMUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

Lisätiedot

Outokumpu Oy luovutti GTK:n käyttöön aluetta koskevan geologisen, geokemiallisen ja geofysikaalisen perusaineiston sekä aiemmat U-tutkimustulokset.

Outokumpu Oy luovutti GTK:n käyttöön aluetta koskevan geologisen, geokemiallisen ja geofysikaalisen perusaineiston sekä aiemmat U-tutkimustulokset. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/2741/-88/1/60 Kittilä, Muonio Pahtavuoma Kari Pääkkönen 3.3.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN JA MUONION KUNNISSA VALTAUSALUEILLA KOLVA- KERO 1-3, KAIV. REK. N:O 3315

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen 26.08.1992 LUOMASEN Zn-ESIINTYMÄN, KAIV.REK.NUM. 4466/1, TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 1988-1991 1 JOHDANTO Luomasen Zn-esiintymä si]aitsee

Lisätiedot

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 SINKKI- JA KULTAMALMITUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN HANHISUOLLA, JOUTOKANKAALLA JA KULTAVUORELLA, KTL 3323 03, SEKÄ PYLHY- LÄNAHOLLA, KTL

Lisätiedot

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V M19/2131/1998/10/1 Hyrvälä-Ilveskallio Hattula N. Kärkkäinen, K. Karttunen, B Lindmark 15.12.1998 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4487 KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V. 1997-1998.

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SORETIAVUOMA 3(KAIV. RN:o 5290/1) SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SORETIAVUOMA 3(KAIV. RN:o 5290/1) SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/2734/-97/1/10 KITTILÄ Soretiavuoma Veikko Keinänen 31.12.97 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SORETIAVUOMA 3(KAIV. RN:o 5290/1)

Lisätiedot

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0. -3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.-8l,peruttiin 10.12.1984 Valtausalueelta etsittiin lohkareviuhkan lohkareiden

Lisätiedot

RAPORTTITIEDOSTO N:O GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen

RAPORTTITIEDOSTO N:O GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen RAPORTTITIEDOSTO N:O 3426 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1244/-93/1/10 Isokyrö Orisberg Niilo Kärkkäinen 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTE ISONKYRÖN KUNNAN ORISBERGIN ALUEEN MALMITUTKIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUEITA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa 1.11.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RUOSSAKERO 1, 2 JA 3, KAIV. REK. N:O 3451/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA PUILETTILAMPI 1, KAIV.REK. NO. 3856/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA PUILETTILAMPI 1, KAIV.REK. NO. 3856/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3714/90/3/10 Sodankylä Puilettilampi Tapani Mutanen 5.12.1990 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA PUILETTILAMPI 1, KAIV.REK. NO. 3856/1, TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989. Jakelu. OKME 2 kpl MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU

TUTKIMUSRAPORTTI 062/ /SEP/1989. Jakelu. OKME 2 kpl MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 01/SEP/1989 - Jakelu OKME 2 kpl - MOREENITUTKIMUS ILOMANTSI, KERÄLÄNVAARA ZN-CU TUTKIMUSRAPORTTI 062/4244 01/SEP/1989 JOHDANTO MAASTOTUTKIMUKSET TULOSTEN TARKASTELU LIITTEET Näytepistekartta

Lisätiedot

N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet

N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet RAUTARUUKKI OY MOREENIGEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET YLI - KIRVESMAAN N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81 Tut kimu sa lue Laatija Jakelu Yli- Kirvesmaa Reutuoj a E. Korvuo OU mal RO ma l Kunta

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (3) M 06/3741/-88/1/10 Sodankylä Kustruotomanaapa ja Viuvalo-oja Tapani Mutanen 26.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA

Lisätiedot

Venetekemän malmitutkimuksista

Venetekemän malmitutkimuksista ~ U 5 --k- ~~, GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/3214/-80/1/10 Venetekemä Juha Jokinen 30. Väliraportti Venetekemän malmitutkimuksista Pieksämäen mlk. 30.04.1980 Juha Jokinen VÄLIRAPORTTI VENETEKEMÄN MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA VIHOLANNIEMI 1-3, KAIV.REK.N:O 4014/1-3,SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA VIHOLANNIEMI 1-3, KAIV.REK.N:O 4014/1-3,SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3234/-91/1/10 JOROINEN Viholanniemi Hannu Makkonen 13.11.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA VIHOLANNIEMI 1-3, KAIV.REK.N:O 4014/1-3,SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander ARKISTOKKA PAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto M19/2432/-96/1/10 VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander 29.2.1996 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN, PYHÄJOEN JA RAAHEN KUNTIEN ALUEILLA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1 (4) GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1833/-84/1/10 Enontekiö Autsasenkuru Veikko Keinänen 29.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AUTSASENKURU 1, KAIV.REK.N:O 3380/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi ARkI,I, i dc,,.=t= i E 7i71T M 19/2333 Kivijärvi A. L onka 21. 11. 7 2 Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä 1970-72 HISTORIA : Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/4522/-84/1/60 Kuusamo Kouvervaara Kari Pääkkönen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEILLA RIIHIVAARA 1 JA 2, KAIV.REK. N:O 3202 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

Lisätiedot

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu

JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan kunnassa n. 5 km Juvan kirkonkylästä luoteeseen (kuva ). Geologian tutkimuskeskus on tehnyt malmitutkimuksia alu A i C.', >'/AP PA LE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M9/323/-92/6/O Juva Rutkonlampi Hannu Makkonen 2.0.992 RUTKONLAMMEN GRANAATTIGABRON TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 989-990 JOHDANTO Tutkimusalue sijaitsee Juvan

Lisätiedot

AITTONEVAN ZN-CU SULFIDIAIHEEN GEOKEMIALLISET JA POKA-KAIRAUS HAAPAVEDELLÄ

AITTONEVAN ZN-CU SULFIDIAIHEEN GEOKEMIALLISET JA POKA-KAIRAUS HAAPAVEDELLÄ GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2433/93/1/10 HAAPAVESI Aittoneva Esko Iisalo 21. 4. 1993 AITTONEVAN ZN-CU SULFIDIAIHEEN GEOKEMIALLISET JA POKA-KAIRAUS HAAPAVEDELLÄ TUTKIMUKSET SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3122/-87/1 Luhanka Tammijärvi Marjatta Virkkunen Boris Lindmark 18.6.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUHANGAN MUONASUO NIMISELLÄ VALTAUSALUEELLA KAIV.REK.Nro 2905/1-4 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

M 06/3343/-78-80/1_/_10

M 06/3343/-78-80/1_/_10 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3343/-78-80/1_/_10 Rautavaara Pappilanmäki Esko Sipilä 1.10.1084 TUTKIMUSSELOSTUS RAUTAVAARAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAPPILANMÄKI 1, KAIV:REK. N:0 3044/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

;* 2. Paltamo. Haapaselka

;* 2. Paltamo. Haapaselka 2 L* + GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS ;* 2 'I Paltamo Haapaselka Timo Heino TUTKIMUSTY USELOSTUS PALTAMON KUNNASSA VALTAUSALUEILLA HAAPASELKA 1 ja 2 SEK# HORKANLAMPI 1, KAIV. REK. N:O 3130 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA POHJASVAARA II, KAIV. REK. N:O 4432/2 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA POHJASVAARA II, KAIV. REK. N:O 4432/2 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4613/-91/1/10 Kuusamo Hangaslampi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUS- ALUEELLA POHJASVAARA II, KAIV. REK. N:O 4432/2 TEHDYISTÄ

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06 3334/-81/1/10 NILSIÄ Aholansaari Esko Sipilä 4.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA

Lisätiedot

SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992 ja 2000

SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992 ja 2000 GEOLOGIAN TUTKIMUSLAITOS M19/2212/-93/10/1 Parkano Mustajärvi, Alkkia Niilo Kärkkäinen, Juhani Alanen 30.4.2000 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4492 SULFIDIMALMINETSINTÄÄ PARKANON MUSTAJÄRVELLÄ ja ALKKIASSA v. 1988-1992

Lisätiedot

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi Lapin MalmiIE Korvuo Jakelu Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ Ru~o~ ' OKMEILM Rovaniemi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS LAPIN LMNISSA SODANKYMN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 58, kaiv.rek.nro

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LIEKSAN KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA TAINIOVAARA 1, KAIV. REK. N:O 2538/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LIEKSAN KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA TAINIOVAARA 1, KAIV. REK. N:O 2538/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M06/4332/-81/1/10 Lieksa Tainiovaara Jouko Vanne 30.10.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LIEKSAN KAUPUNGISSA VALTAUSALUEELLA TAINIOVAARA 1, KAIV. REK. N:O 2538/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET.

PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA 1996-1998 SUORITETUT KULTATUTKIMUKSET. RAPORTTITIEDOSTO N:O 4403 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Etelä-Suomen aluetoimisto Kallioperä ja raaka-aineet M19/2021/2000/1/10 PAIMIO Korvenala Petri Rosenberg 20.1.2000 PAIMION KORVENALAN ALUEELLA VUOSINA

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN JA PATTIJOEN KUNTIEN ALUEILLA KARTTALEHDILLÄ JA , VUOSINA

MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN JA PATTIJOEN KUNTIEN ALUEILLA KARTTALEHDILLÄ JA , VUOSINA AR. KIS FOKKAr PALE GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-95/1/10 VIHANTI, PATTIJOKI Jarmo Nikander 17.2.1995 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN JA PATTIJOEN KUNTIEN ALUEILLA KARTTALEHDILLÄ

Lisätiedot

ARNSTOKAPPAI. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/96/1/10 PAAVOLA Esko Iisalo

ARNSTOKAPPAI. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/96/1/10 PAAVOLA Esko Iisalo ARNSTOKAPPAI GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2443/96/1/10 PAAVOLA Esko Iisalo 15.9.1996 Paavolan alueen kohteelliset geokemialliset tutkimukset 1994-1996 SISÄLLYSLUETTELO sivu TUTKIMUSALUE

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl V Kemppainen / Suomussalmi 1 kpl Polar Mining Oy / Outokumpu 1 kpl

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl V Kemppainen / Suomussalmi 1 kpl Polar Mining Oy / Outokumpu 1 kpl 1 (9) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl V Kemppainen / Suomussalmi 1 kpl Polar Mining Oy / Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Suomussalmen Jumaliskylän valtausalueilla Lehmilampi 1-3 (kaiv.

Lisätiedot

PIKKU MUSTAVAARAN KUPARI-KULTATUTKIMUKSET VUOSINA Pikku Mustavaara otettiin Gtk:n Keski-Lapin kultaprojektin ( ) tutkimuskohteeksi geo-

PIKKU MUSTAVAARAN KUPARI-KULTATUTKIMUKSET VUOSINA Pikku Mustavaara otettiin Gtk:n Keski-Lapin kultaprojektin ( ) tutkimuskohteeksi geo- GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M19/2734/91/1/10 KITTILÄ Veikko Keinänen 15.4.1991 PIKKU MUSTAVAARAN KUPARI-KULTATUTKIMUKSET VUOSINA 1987-89. Yleistä: Maasto on pinnanmuodoiltaan tasaista ja kasvillisuudeltaan

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ILOMANTSIN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUITTILA 1-3, KAIV. REK. N:OT 3808 ja 3956, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ILOMANTSIN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUITTILA 1-3, KAIV. REK. N:OT 3808 ja 3956, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4244/-90/1/10 ILOMANTSI Kuittila l-3 Martti Damsten 27.7.1990 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ILOMANTSIN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUITTILA 1-3, KAIV. REK. N:OT 3808 ja 3956, SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA MAA- SELKÄ l 3 KAIV.REK. NRO 2791 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA MAA- SELKÄ l 3 KAIV.REK. NRO 2791 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3741/-83/1/10 Sodankylä Maaselkä Seppo Rossi 29.11.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA MAA- SELKÄ l 3 KAIV.REK. NRO 2791 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Kultataskun löytyminen Kiistalassa keväällä 1986 johti Suurikuusikon esiintymän jäljille Jorma Valkama

Kultataskun löytyminen Kiistalassa keväällä 1986 johti Suurikuusikon esiintymän jäljille Jorma Valkama Pohjois-Suomen yksikkö M19/2743/2006/1/10 19.10.2006 Rovaniemi Kultataskun löytyminen Kiistalassa keväällä 1986 johti Suurikuusikon esiintymän jäljille Jorma Valkama GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI

Lisätiedot

6 ~6-&-&5,~. 0 outokumpu mining FINNMINES. OKME/O Hallikainen Kauppa- ja teollisuusministeriö Aleksanterinkatu 10.

6 ~6-&-&5,~. 0 outokumpu mining FINNMINES. OKME/O Hallikainen Kauppa- ja teollisuusministeriö Aleksanterinkatu 10. 0 outokumpu mining FINNMINES OKME/O Hallikainen - -- 23.4.1991 Kauppa- ja teollisuusministeriö Aleksanterinkatu 10 00170 HELSINKI Viite: Asia: KTM nrot 7/460/86 ja 192/460/86 Kaivospiirihakemuksen taydentaminen

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3241/1-98/2/10 LEPPÄVIRTA Heimonvuori 1, 2,3. Jari Mäkinen, Heikki Forss 15.12.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3241/1-98/2/10 LEPPÄVIRTA Heimonvuori 1, 2,3. Jari Mäkinen, Heikki Forss 15.12. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M06/3241/1-98/2/10 LEPPÄVIRTA Heimonvuori 1, 2,3 Jari Mäkinen, Heikki Forss 15.12.1998 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LEPPÄVIRRAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HEIMONVUORI

Lisätiedot

Tutkimustyöselostus Inarin kunnassa valtausalueilla Spiini 1-2 (kaivosrekisterinumerot 5684/1 ja 5684/2) suoritetuista malmitutkimuksista.

Tutkimustyöselostus Inarin kunnassa valtausalueilla Spiini 1-2 (kaivosrekisterinumerot 5684/1 ja 5684/2) suoritetuista malmitutkimuksista. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä 25.11.1998 Tekijät Isomaa Jorma Raportin laji Valtausraportti Toimeksiantaja Geologian tutkimuskeskus Raportin nimi Tutkimustyöselostus Inarin kunnassa

Lisätiedot

TUTKIMUSTYöSELOSTUS PERHON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHVENLAMPI 1, KAIV.REK. N:o 2915 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYöSELOSTUS PERHON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHVENLAMPI 1, KAIV.REK. N:o 2915 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA . Geologian tutkimuskeskus M 06/2332/85/1/1O PERHO Ahvenlampi Kaj J. Västi TUTKIMUSTYöSELOSTUS PERHON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHVENLAMPI 1, KAIV.REK. N:o 2915 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-97/4/10 VIHANTI, RUUKKI Kuusirati Jarmo Nikander

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-97/4/10 VIHANTI, RUUKKI Kuusirati Jarmo Nikander GEOLOGAN TUTKMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M19/2434/-97/4/10 VHANT, RUUKK Kuusirati Jarmo Nikander 14.3.1997 MALMTUTKMUKSET VHANNN JA RUUKN KUNTEN ALUEELLA KARTTA- LEHDELLÄ 2434 06, VUONNA 1996. ~

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy / Outokumpu 1 kpl

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy / Outokumpu 1 kpl Julkinen 1 (7) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy / Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Suomussalmen Kiannanniemellä valtausalueilla Kuikkapuro 1-5 (kaiv.rek. nrot 6748/1, 6841/1,

Lisätiedot

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991.

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S M 19/3323,3314, 3312/- 92/1/1Q, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipuda s MM-projekt i Jarmo Nikande r 5.2.1992 MM-PROJEKTIN MALMIENNUSTEKOHTEIDEN TUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN, PIELAVEDEN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KAA- RESTUNTURI 1, KAIV. REK. N:0 2878/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KAA- RESTUNTURI 1, KAIV. REK. N:0 2878/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3714/-85/1/10 Sodankylä Kaarestunturi Ilkka Härkönen 10.12.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KAA- RESTUNTURI 1, KAIV. REK. N:0 2878/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Tutkimustyöselostus 080145231JJV103 Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl IKME Kaivoslain 19 :n mukainen tutkimustyöselostus Kuusamon Kuparivaaran alueella valtauksilla Kuparivaara 1-3 suoritetuista

Lisätiedot

M 06/3311/87/2 VIITASAARI. Esko Sipilä SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782

M 06/3311/87/2 VIITASAARI. Esko Sipilä SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782 M 06/3311/87/2 VIITASAARI Niinilahti - Pyydysmäki Esko Sipilä 3.12.1987 SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782 - 2 - JOHDANTO Alueen sijainti Tutkimusalue on nelostien välittömässä

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N: SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSI- NA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/1834/-87/1/60 Enontekiö Palkiskuru Ritva Karttunen 13.8.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PAL- KISKURU 1, KAIV.REK. N:0 3226

Lisätiedot

Outokumpu Miniug Oy:n kiii-inostus Lunastettujen tutkimusraporttien mukaan arvioitiin esiintymien hyödyntamismahdollisuuksia

Outokumpu Miniug Oy:n kiii-inostus Lunastettujen tutkimusraporttien mukaan arvioitiin esiintymien hyödyntamismahdollisuuksia RAPORTTI 080131 44 051LG11998 Leo Grundström Johdanto Kauppa- ja teollisuusministeriö on päättanyt 17 päivänä joulukuuta 1996 kaivoslain (503165) 13, 53 ja 54S:n nojalla merkitä kaivosrekisteriin valtausalueiden

Lisätiedot

M 19/3323/82/1/ GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS. Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander

M 19/3323/82/1/ GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS. Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 19/3323/82/1/10 Kiuruvesi Sulkavan järvi Jarmo Nikander 23.9. 1982 ~ 0 's`k LOHKARETUTKIMUKSET KIURUVEDEN SULKAVANJÄRVELLÄ KARTTALEHDELLÄ 3323 07 VUOSINA 1981-82 TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

KAIVOSLAIN 195:N MUKAINEN TUTKIMUSNOSELOSTUS LAPIN LAANISSA SODANKY~N KUNNASSA ALLA LUETELLUILLA VALTAUSALUEILLA SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA:

KAIVOSLAIN 195:N MUKAINEN TUTKIMUSNOSELOSTUS LAPIN LAANISSA SODANKY~N KUNNASSA ALLA LUETELLUILLA VALTAUSALUEILLA SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA: m E Korvuo mpu Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö OKMEIarkisto Outokumpu KAIVOSLAIN 195:N MUKAINEN TUTKIMUSNOSELOSTUS LAPIN LAANISSA SODANKY~N KUNNASSA ALLA LUETELLUILLA VALTAUSALUEILLA SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA. GEOLOGIAN TUTKINUSKESKUS M 06/3433/-91/1/10 SOTKAMO NÄRHINIENI Timo Heino 9.5.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SOTKAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA NÄRHINIEMI 1 KAIV. REK. N:O 4007 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA.

Lisätiedot

NTKIMJSKOHTEEN SlJAINTI AKAIWEN, SAHAKOSKI KARTAN MITTAKAAVA 1 :

NTKIMJSKOHTEEN SlJAINTI AKAIWEN, SAHAKOSKI KARTAN MITTAKAAVA 1 : NTKIMJSKOHTEEN SlJAINTI AKAIWEN, SAHAKOSKI KARTAN MITTAKAAVA 1 : 400 000 OUTOKUMPU Oy Malminets inta MOREENITUTKIMUS AHLAINEN, SAHAKOSKI Tutkimuskohteen sijainti Tutkimuksen tarkoitus Tyon suoritus ja

Lisätiedot

M 06/3741/-79/1 Malmiosasto

M 06/3741/-79/1 Malmiosasto GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS TUTKIMUSTYÖSELOSTUS M 06/3741/-79/1 Malmiosasto 18.12.1979 SODANKYLÄN KUNNAN VALTAUSALUEILLA BONANZA 1 KAIV. REK. N : O 2513, KAITASELKÄ 1-6 ja 8-9 KAIV. REK. N:O 2553 JA KARINKISELKÄ

Lisätiedot

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala RAPORTT 1 080/2143 09/AAK/1989 JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala 2 1. 08. 2006 KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELQSTUS KUHMOINEN, MARKKAVUORI 1, kaivosrekisterinumero

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raaka-ainetoimiala M06/2533/-99/1/10 HAUKIPUDAS Isolahti 1. Esko Korkiakoski 21.12.

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raaka-ainetoimiala M06/2533/-99/1/10 HAUKIPUDAS Isolahti 1. Esko Korkiakoski 21.12. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto Raaka-ainetoimiala M06/2533/-99/1/10 HAUKIPUDAS Isolahti 1 Esko Korkiakoski 21.12.1999 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAUKIPUTAAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISOLAHTI

Lisätiedot

Niinimäki 7801/1. Tutkimustyöselostus Sanna Juurela. ALTONA MINING LTD/VULCAN KOTALAHTI OY Tutkimustyöselostus

Niinimäki 7801/1. Tutkimustyöselostus Sanna Juurela. ALTONA MINING LTD/VULCAN KOTALAHTI OY Tutkimustyöselostus 31.01.2013 Sanna Juurela VULCAN KOTALAHTI OY (Y-tunnus: 2300990-5) Sänkinotkonkatu 6, FIN-83500 Outokumpu, FINLAND Tel. +358 10 271 0090, E-mail. Finland@altonamining.com 1. JOHDANTO Tämä on Vulcan Kotalahti

Lisätiedot

VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1)

VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1) M 06/3311/-89/1/10 Viitasaari Lahnanen Jarmo Nikander 29.8.1989 VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1) 2 AIKAISEMMISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA POHJASVAARA 1 KAIV.REK. N:O 3965 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA POHJASVAARA 1 KAIV.REK. N:O 3965 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4613/-93/1/10 Kuusamo Pohjasvaara Heikki Pankka 23.04.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA POHJASVAARA 1 KAIV.REK. N:O 3965

Lisätiedot

Tutkimuskohteen sijainti: Eli järvi 1 :

Tutkimuskohteen sijainti: Eli järvi 1 : Tutkimuskohteen sijainti: K E M I Eli järvi 1 : 400 000 OUTOKUMPU Oy - Malminetsinta HUMUSTUTKIMUSKOKEILU KEMI, ELIJARVI Tutkimusalueen sijainti Tutkimuksen tarkoitus Näytteenoton suoritus Preparointi

Lisätiedot