Vokke projekti AIKUISKASVATUSTIETEEN YDINAINESANALYYSI Aikuiskasvatustieteen jaos Jukka Tuomisto jukka.tuomisto@uta.fi 2.6.2005 AIKUISKASVATUSTIETEEN YDINAINESANALYYSI Seuraavassa analysoidaan aikuiskasvatuksen ydinainesproblematiikkaa kolmesta eri näkökulmasta. Ensimmäiseksi tarkastellaan aikuiskasvatuksen oman koulutusohjelman tarpeellisuutta ja merkitystä yhteiskunnallisen muutoksen näkökulmasta. Toiseksi kartoitetaan aikuiskasvatuksen kandidaatti ja maisterikoulutuksen ydinalueita aikaisemman kokemuksen ja tutkimuksen avulla. Kolmanneksi tarkastellaan aikuiskasvatuksen ydinsisältöjä metateorian, kohdeteorian sekä kohteen ja kontekstin näkökulmasta. 1. Yhteiskunnalliset lähtökohdat Aikuiskasvatuksen tieteelliselle koulutukselle löytyy mm. sisällöllisiä, kohderyhmään liittyviä sekä työmarkkina, koulutus ja yliopistopoliittisia perusteluja. Myös toiminnan kohderyhmät ja toiminnan luonne poikkeavat merkittävästi muusta kasvatus ja koulutustoiminnasta. Kohderyhmät. Aikuiset opetuksen/oppimisen kohderyhmänä muodostavat varsin poikkeavan ryhmän, jos heitä verrataan esim. koulujärjestelmän iältään, kokemustaustaltaan ja osaamistasoltaan suhteellisen yhtenäisiin oppilasryhmiin. Aikuisopiskelijoilla on yleensä hyvin kirjava koulutus ym. tausta, heillä on useimmiten laaja alaiset tiedot ja hyvin monenlaista kokemusta opiskelemaltaan alalta, he kykenevät itsenäiseen päätöksentekoon ja heillä on kullakin omat, erityiset oppimistarpeensa ja tyylinsä. Sisällöt. Paitsi että aikuisten koulutustarpeet eriytyvät hyvin monenlaisiin eri asioihin, niin ne myös muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti. Ne ovat kiinteässä/välittömässä suhteessa yhteiskunnan työelämän, kansalais ja vapaa aikatoiminnan, yhteiskunnallis poliittisen muutoksen sekä yksilöitten omaehtoisten oppimis ja kehittymispyrkimysten kanssa. Aikuiskasvatuksen sisällölliset erityispiirteet pohjautuvat siis toisaalta sen kiinteään suhteeseen yhteiskunnan jatkuvaan muutokseen ja toisaalta sen erilaisten kohderyhmien hyvin monenlaisiin opiskelu ja oppimistarpeisiin. Työmarkkinat. Työmarkkinapoliittisesti aikuiskasvattajilla on merkittävä asema niin työelämän kuin muunkin aikuiskasvatuksen hallinto, suunnittelu, organisointi ja tutkimustehtävissä. Aikuiskasvatuksen (andragogiset) opinnot pitää suunnata selkeästi aikuiskasvatuksen suuntaan, sekä työelämään että vapaaseen sivistystyöhön. On erityisesti huolehdittava, että vapaan sivistystyön tarpeet otetaan alan koulutuksessa huomioon. Kansainvälistyminen ja globalisaatio. Kansainvälisesti alan koulutusta ollaan lisäämässä. Tämä tapahtuu hyvin monien nimikkeiden alla (esim. lifelong learning, human resource development, trade union education, community education, social pedagogy, older education). Esimerkiksi EU:n tutkimusohjelmissa on tultu siihen tulokseen, että aikuiskasvatuksen yliopistokoulutusta pitää lisätä ja syventää. Suomi on aikuiskasvatuksen mallimaa. Meidät tunnetaan maailmalla alan pitkäaikaisesta ja korkeatasoisesta korkeakouluopetuksesta sekä alan korkeatasoisesta tutkimuksesta, kehittyneestä lainsäädännöstä sekä kehittyneestä ja hyvin toimivasta aikuiskasvatusorganisaatiosta. Aikuiskasvatuksen kansainvälisiä ohjelmia, tutkimuksia ja verkostoja syntyy alalla koko ajan lisää. 1
Kehittämällä omaa koulutustamme ja tutkimustamme mahdollisuutemme liittyä ja toimia tasa arvoisena kumppanina näissä ohjelmissa ovat hyvät. Suomi edustaa maailmalla aikuiskasvatuksen "huippua" (muiden Pohjoismaiden kanssa), mitä tulee aikuiskasvatuksen organisointiin sekä aikuisten opiskelun yleisyyteen. Kansainvälisissä aikuiskasvatuksen osallistumistutkimuksissa (alan omat pisatutkimukset ) on jatkuvasti todettu Suomen korkea osallistumisprosentti sekä aikuiskasvatuspalvelusten kattavuus, tasa arvoisuus ja korkeatasoisuus. Myös alan yliopistollinen koulutus ja tutkimus ovat hyvin organisoituneita ja tasoltaan maailman huippuluokkaa. Tälle on luonut hyvän pohjan alan yliopistollinen koulutus, jolla on täällä kansainvälisestikin tarkastellen pitkät perinteet. Muiden maiden tutkijat arvostavat Suomen kehittynyttä aikuiskasvatustiede ja koulutusjärjestelmää. Uusi teknologia. Uusi teknologia on muuttanut koko yhteiskuntaa ja sen tiedonkäsittelyjärjestelmän. Suomi on tässä kehityksessä yksi maailman kärkimaa. Teknologian osaava hyödyntäminen myös tulevaisuudessa antaa mahdollisuuden säilyä edelleen yhtenä maailman kärkimaana. Uusi teknologia mahdollistaa palvelusten kehittämisen niin, että aikuisten opiskelu ja oppimismahdollisuudet edelleen laajenevat ja paranevat. Aikuisväestölle erityisesti syrjäytymisuhan alaisena oleville vähemmistöryhmille on luotava mahdollisuudet uuden teknologian omaksumiseen ja käyttöön tasaveroisesti nuorempien ja hyvin koulutettujen ikäluokkien kanssa. Kasvatustieteen eriytyminen yleensä (alan virat/pääaine/koulutusohjelmat). Jotta yhteiskunnan nopean muutoksen aiheuttamiin uusiin vaatimuksiin voitaisiin vastata, täytyy Suomessa olla riittävän selkeästi eriytyvä ja määrällisesti riittävä aikuiskasvatuksen kandidaatti ja maisterikoulutus. Koulutuspoliittisesti on tärkeää, että aikuiskasvatus säilyy omana yliopistollisena oppiaineena ja koulutusohjelmana. Tähän on nyt hyvät edellytykset, kun aikuiskasvatustiede on vakiinnuttanut asemansa useassa maamme eri yliopistossa. Aikuiskasvatuksen organisaatiomuodot. Aikuiskasvatuksen toiminta alue on laajentunut muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana merkittävästi ja aivan uusille aloille. Nykyisin sen piiriin voidaan lukea mm. ammatillisten oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen ammatillinen täydennyskoulutus sekä avoin yliopistotoiminta, työelämän erilaiset koulutuslaitokset sekä työssä oppiminen, vapaa sivistystyö (nykyisin omaan lakiin perustuvana toiminta alueena) ja muu vapaa ajalla tapahtuva opiskelu ja kulttuuritoiminta. Aikuiskasvatus/aikuiskoulutus on nykyisin niin laaja kasvatus ja koulutusala, että se tarvitsee oman, alaan syvällisesti ohjaavan koulutuksensa. Lisäksi on huomattava, että nykyisin aikuiskasvatuksen tutkijat kaikkialla maailmassa katsovat alan keskeiseksi tutkimusalueeksi ja kehittämiskohteeksi myös institutionaalisen opetuksen ulkopuolella tapahtuvan arki (päivä)oppimisen (informaalinen oppiminen). Tätä kautta aikuiskasvatuksen tutkimuskenttä on laajentunut kattamaan koko aikuisväestön moninaisine kehittymis ja oppimistarpeineen. Tämä vaatii aivan uudenlaisten opetusmuotojen ja oppimisympäristöjen kehittämistä. 2. Ydinainesanalyysi Aikuiskasvatustiede on tieteenala, jonka teoreettisena kohteena on aikuisten kasvattaminen/oppiminen ja joka pyrkii toisin kuin mikään muu tieteenala edistämään tämän kohteen problematiikkaan suuntautuvaa tieteellistä tutkimusta. Aikuiskasvatustieteen yleiset kehittämisvalmiudet edellyttävät aikuiskasvatuksen kohteena olevan käytännön olemuspiirteiden selvittelyä, toimintakentän systemaattista ja käsitteellistä jäsentämistä tutkimuksen avulla sekä tältä pohjalta kasautuvan tietoaineksen järjestä 2
mistä yhteen liittyviksi rakenteiksi. Tämä vaatii alan filosofisten ja historiallis yhteiskunnallisten peruslähtökohtien tuntemusta, perehtymistä aikuisten kasvua, kehitystä, oppimista ja opettamista koskevaan tutkimukseen, toiminnan suunnittelu, toteuttamis ja arviointivalmiuksia, perustietoja alan tutkimusmenetelmistä, realistista käsitystä oman työkenttänsä asemasta ja merkityksestä elinikäisen oppimisen yhteiskunnassa, yhteistyökykyä alan työntekijöiden ja muiden tieteenalojen tutkijoiden kanssa sekä jatkuvaa itsensä ja ammatillisen osaamisensa kehittämistä. Tältä pohjalta voidaan aikuiskasvatuksen ydinainekset hahmottaa ja sijoittaa kandidaatin ja maisterin tutkintoon seuraavasti. (Ks. Alanen 1980; Peters et al. 1991; Tuomisto 2002.) Aikuiskasvatustieteen ydinalueet kandidaattitasolla ovat seuraavat: 1. Johdatus aikuiskasvatuksen perusluonteeseen, funktioihin ja näkökulmaan aikuiskasvatuksen arvoperusteiden, funktioiden ja päämäärien käsittäminen ja itsenäinen omaksuminen aikuiskasvatuksen yhteiskunnallisen tehtävän ymmärtäminen osana elinikäistä oppimista ja kasvatuksellista toimintaa sekä historiallis yhteiskunnallisissa yhteyksissään 2. Aikuisten oppiminen ja kehittyminen aikuisten kehittymisen ja heidän osallistumisensa ja oppimisensa sosiaalisten ehtojen ja edellytysten sekä psykologisten perusteiden tuntemus. Kyky soveltaa näitä tietoja omaan työhön 3. Aikuiskasvatuksen prosessit suunnittelu, toteuttaminen, arviointi ja tutkimus kyky tunnistaa yhteiskunnan ja oman toimintaympäristön aikuiskasvatustarpeita organisaatio, järjestö, ryhmä ja yksityisen ihmisen tasolla sekä arvioida niitä aikuiskasvatuksen kokonaistavoitteiden ja toimintaperiaatteiden kannalta kyky muuntaa tällaiseen arviointiin perustuvat toimintapyrkimykset opetus ja/tai kehittämissuunnitelmiksi ottaen huomioon taloudelliset ja muut voimavarat aikuisten rekrytoinnin, aktivoinnin ja opintojärjestelyjen vaatimat suunnittelu, toteutus ja arviointivalmiudet kyky ohjata ja tukea aikuisia heidän omissa itsekasvatus, opiskelu ja oppimispyrkimyksissään kyky lähestyä aikuiskasvatuksen ongelmia tutkimuksellisesti, perehtyneisyys tutkimuskohteen kannalta relevanttiin yhteiskunta ja kasvatustieteelliseen tutkimusmetodologiaan ja keskeisiin tutkimusmenetelmiin 4. Historialliset, filosofiset ja sosiologiset perusteet aikuiskasvatuksen historiallisen tradition sekä filosofisten peruslähtökohtien tuntemus sekä kyky osallistua alan arvofilosofiseen keskusteluun kokonaisnäkemys aikuiskasvatustyön yhteiskunnallisista tehtävistä, mahdollisuuksista ja rajoituksista sekä valmius aktiiviseen toimintaan sen toteuttamiseksi 5. Kokonaisnäkemys ja yhteistyökyky yhteistyö ja vuorovaikutusvalmiudet työyhteisöissä, yhteiskunnan erilaisissa organisaatioissa ja laajemmassa, kansainvälisessä toimintaympäristössä kyky sijoittaa oma työalue muun yhteiskunta ja aikuiskasvatustoiminnan sekä koulutusjärjestelmän kokonaisuuteen 6. Jatkuva ammatillinen kasvu 3
valmiudet (kyky ja halu) kehittää itseä, omaa tehtäväalaa ja aikuiskasvatustoimintaa kokonaisuudessaan Aikuiskasvatustieteen ydinalueet maisteritasolla ovat seuraavat: 1. Syvälliset opinnot aikuisten oppimisesta ja aktivoinnista (esim. tiettyihin erityisongelmiin liittyvät teoriat ja tutkimus). 2. Niiden sosiaalisten, poliittisten ja taloudellisten tekijöiden syvällinen analyysi, jotka ovat vaikuttaneet aikuiskasvatuksen historiallisen ja filosofisen perustan muotoutumiseen. 3. Perehtyminen erilaisiin (henkilöstö)hallinnollisiin ja johtamisteorioihin, jotka ovat tarpeen toimittaessa alan johto, organisointi ja suunnittelutehtävissä. Näihin sisältyy mm. erilainen yhteistyöhön ja organisaatiossa oppimiseen liittyvä tutkimus ja kehittämistyö. 4. Koulutuspolitiikan, kansalaisyhteiskunnan, työn sekä yhteiskunnan vapaa aika ja kulttuuritoiminnan aktivointi ja uudistaminen sekä niiden edellytysten tutkimukseen perehtyminen. 5. Perehtyminen syvällisesti alan tutkimusmenetelmiin sekä itsenäisen aikuiskasvatustutkimuksen toteuttaminen. 3. Aikuiskasvatuksen ydinsisällöt: metateorian, kohdeteorian sekä kohteen ja kontekstin näkökulmista Seuraavaksi tarkastellaan aikuiskasvatuksen ydinsisältöjä metateorian, kohdeteorian sekä kohteen ja kontekstin näkökulmasta. Tarkastelun pohjana on Pauli Siljanderin (2004) VOKKE projektin symposiumissa Ideoita kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen kehittämiseen 25.5.2004 pitämä luento ja hänen siinä käyttämänsä hyvin yleisluonteinen luokittelu. Olen ottanut sellaisenaan Siljanderin esittämän luokittelun ja pyrin osoittamaan, missä kohdin aikuiskasvatustiede ja (perinteinen) kasvatustiede poikkeavat toisistaan. Esityksen pääpaino on aikuiskasvatuksellisten näkökulmien esiintuomisessa. Kasvatustieteen/aikuiskasvatuksen ydinsisällöt: metateoria 1. Tiedekäsitykset ja tieteenhistoria. Alanen (1985) on käsitellyt tätä asiaa kirjassaan Johdatus aikuiskasvatukseen. 2. Metodologia. Aikuiskasvatustutkimuksen omaa metodologiaa voi tuskin osoittaa. Tässä suhteessa aikuiskasvatustiede ei juuri poikkea muista yhteiskunta ja kasvatustieteistä. Painotukset tosin voivat hiukan poiketa. Aikuiskasvatustieteessä on tehty mm. paljon enemmän ja kauemmin toimintatutkimusta sekä muuta kehittävää, yhteiskunnalliseen muutokseen tähtäävää tutkimusta kuin kasvatustieteissä. Ymmärtävät ja laadulliset menetelmät ja lähestymistavat ovat olleet myös varsin suosittuja, mutta niin ne ovat nykyisin muussakin yhteiskunta ja kasvatustieteellisessä tutkimuksessa. Metodologialtaan aikuiskasvatustutkimus onkin yleensä seurannut yhteiskuntatieteiden antamaa esimerkkiä. 3. Tutkimusmenetelmät. Vapaaehtoisen luonteensa takia aikuiskasvatustieteessä on harrastettu paljon erilaista osallistumis ja rekrytointitutkimusta (hakeva toiminta, osallistava tutkimus, osallistumistutkimus). Samoin erilainen yhteiskunnallinen aktivointi 4
tutkimus on ollut tyypillistä, oli sitten kysymys alistetuista, syrjäytyneistä tai vähän koulutetuista väestöryhmistä. Myös työpaikalla, työssä tapahtuvaa oppimista (ekplisiittinen ja/tai implisiittinen) varten on kehitetty monenlaisia erilaisia teorioita ja tutkimuksellisia lähestymistapoja. Sen sijaan kokeellinen tutkimus on ollut aikuiskasvatustieteessä varsin vähäistä. Kasvatustieteen/aikuiskasvatuksen ydinsisällöt: kohdeteoria 1. Kasvatus ja sivistysteoriat Tältä osin aikuiskasvatustiede on saanut erityispiirteensä toiminnan vapaaehtoisuuden kautta. Niinpä englantilais amerikkalainen liberal (adult) education ja saksalainen sivistysajattelu (bildung) on saanut omat tulkintansa aikuiskasvatuksessa. Vahvoja yhteyksiä toki löytyy kasvatustieteen kanssa niin ennen kuin nytkin. Humanismi on ollut kaikkea aikuiskasvatusta koossapitävä kitti, ainakin markkinoitumiskehitykseen saakka. 2. Opetus ja oppimisteoriat Samat behavioristiset, kognitiiviset, situationaaliset, konstruktivistiset jne. oppimisteoriat ovat elävöittäneet kaikkea kasvatustoimintaa. Aikuiskasvatuksessa opiskelijoiden kokemustausta ja tietynlainen oman elämänsä ja tarpeidensa tunteminen on antanut opetukselle kuitenkin hiukan erilaiset lähtökohdat ja mahdollisuudet. Tämä näkyy selkeimmin self directed learning kehittelyissä (Knowles 1975; Koro 1993; ks. myös Ahteenmäki Pelkonen 1997), kuten myöhemmissä reflektiivisen (esim. Brookfield 1986) ja transformatiivisen (Mezirow 1989) oppimisen kehittelyissä. Yhteistä niille on vankka usko aikuisten kykyyn ja haluun suunnata ja hallita itse omaa oppimistaan. Erilaiset ryhmä ja yhteistoiminnallisuusopit käytiin aikuiskasvatustieteessä läpi jo 1960 luvulla, mutta ne on löydetty jälleen uudelleen työelämän tiimityöskentelyn ja erilaisten yhteistoiminnallisten lähinnä kansalaistoiminnan aktivoinnissa käytettyjen oppimisteorioiden yhteydessä. 3. Kehitys ja sosialisaatioteoriat Kehityspsykologit ja aikuisten oppimisen tutkijat ovat tarkastelleet jo kauan aikuisen ihmisen elämänvaiheita erilaisina kehitysvaiheina ja/tai kriiseinä. Viime aikoina elämänhistoria ja narratiivinen tutkimus on lisääntynyt nopeasti myös aikuiskasvatuksen piirissä. Kaikissa niissä on kysymys ihmisen kehityksestä. Uusi oivallus lienee se, että yksilön persoonallisuuden kehitystä tarkastellaan nyt kokonaisvaltaisesti, yhteydessä historiallis yhteiskunnalliseen kehitykseen. Aikuisiän sosialisaatiotutkimusta on harrastettu ainakin 1970 luvulta lähtien, samoin urasuunnittelu ja tutkimus ovat olleet osa työelämän kehittämistä jo kauan. Viittauksia siihen tehtiin jo ennen viime sotia, mutta jonkinlaista todellisuutta siitä tuli vasta 1980 luvulla. Kriittinen sosiaaliteoria ja kriittisen reflektoinnin teoria ovat tuoneet perinteiseen ammatilliseen urakehitykseen uusia värejä ja tarpeellista kriittisyyttä. Samaa voidaan sanoa intressiryhmäteorioiden perustalta ponnistaneesta professionalisaatiotutkimuksesta. Kehitys ja sosialisaatioteoriat ovat erityisen keskeisiä, tärkeitä ja luontevia aikuiskasvatustieteelle, koska aikuisuus kattaa suuren osan ihmisen koko eliniästä, varsinkin jos vanhuusvaihe sisällytetään siihen. Näin aikuiskasvatuksen tutkijat ovat asian näh 5
neet ja aikuiskasvatustieteen kentällä ovat omat vanhuustutkijansa. Voi olla, että tulevaisuudessa tämä elämänjakso eriytyy omaksi tutkimus ja opetusalakseen. 4. Organisaatio ja instituutioteoriat Organisaatioteoriat ovat olleet suosittuja myös aikuiskasvatustieteessä. Aikaisemmin kiinnitettiin enemmän huomiota esimerkiksi vapaan sivistystyön ja valtion suhteisiin, nykyisin mielenkiinnon kohteena ovat usein uusliberalistisen markkinayhteiskunnan ja koulutuksen suhteet. Painopiste on siirtynyt työorganisaatioihin ja niiden luomiin kehittymis ja/tai oppimismahdollisuuksiin. Kehittävä työntutkimus ja oppivan organisaation tutkimus ovat myös tulevaisuudessa varmasti suosittuja lähestymistapoja. Erityisen mielenkiinnon kohteeksi on viime aikoina noussut yritysorganisaatioissa tacit knowledge, koska sitä kautta on mahdollista parantaa työtehoa ja tuottavuutta suhteellisen halvalla. Oman tärkeän tutkimusalueensa aikuiskasvatustieteessä muodostavat edelleen erilaisten yhteiskunnallisten liikkeiden ja järjestöjen sivistystyö (ks. Alanen 1970 ja 1987). Tällaisessa tutkimuksessa on tarkasteltu mm. sitä, missä määrin vapaus ja sidonnaisuus säätelevät järjestöjen ja niiden jäsenten toimintaa. Tällaisessa tutkimuksessa täsmennetään ja muotoillaan uudelleen vanhimman aikuiskasvatuksen sektorin, vapaan sivistystyön organisaatioiden vapautta ja autonomisuutta suhteessa valtiovaltaan, mutta nykyisin entistä enemmän myös markkinoihin. Kasvatustieteen/aikuiskasvatuksen ydinsisällöt: kohde ja konteksti Perinteisesti on todettu että keskeiset aikuisdidaktiikan peruslähtökohdat ovat opiskelija ja ongelmakeskeisyys. Tässä suhteessa se siis poikkeaa normaalista kouluopiskelusta, näin siitä huolimatta, että kouluopetuksessa on ryhdytty osittain hakemaan samantyyppistä lähestymistapaa silloin, kun se on mahdollista. Erot ovat kuitenkin edelleen selvät. Aikuiskasvatus jäsentyy siis sisällöllisesti useimmiten ongelmakeskeisesti, ei oppiaine tai aihekeskeisesti, kuten opiskelu koulujärjestelmän piirissä. Silloinkin, kun jokin oppiaine nimitetään perinteiseen tapaan oppiaine tai aihekeskeisesti, sen opetuksessa pyritään yleensä ottamaan huomioon osallistujien erilainen tausta, kokemus ja aikaisemmat alan opinnot. Aikuiskasvatuksen lähtökohtana ovat yleensä opiskelijan omat tarpeet. Aikuista ei voida pakottaa opiskelemaan asioita, joita hän ei halua opiskella. Viranomaisilla ja työnantajilla on tosin keinoja ohjailla varsin vahvastikin aikuisten (esim. työttömien) koulutusta ja opiskelua. Tämän tapainen eri intressiryhmien (valtiovalta, työnantajat, ay liike, kansainväliset järjestöt) etujen ristiriidoista nouseva problematiikka on tyypillistä aikuiskasvatuksessa ja sen tutkimuksessa. Kuten voidaan havaita, aikuiskasvatuksen peruskysymykset ja ongelmat poikkeavat melko selkeästi muusta kasvatusjärjestelmästä ja tutkimuksesta. Sen erityispiirteet näkyvät melko selvästi kaikilla tasoilla, mutta kaikkein selvimmin ne tulevat esille, kun tarkastellaan aikuiskasvatuksen kohderyhmiä ja kontekstia, jossa opiskelua tapahtuu. Tästä syystä alan tutkimustehtävät asettuvat melko eri tavoin kuin yleensä kasvatustieteessä. 6
Lähteet Ahteenmäki Pelkonen L. 1997. Kriittinen näkemys itseohjautuvuudesta. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 157. Helsinki: Hakapaino Oy. Alanen, A. 1970. Vapaus ja sidonnaisuus vapaassa sivistystyössä. Teoksessa Karjalainen (toim.) Vapaan sivistystyön tavoitteet. Tapiola: Weilin+Göös. Alanen, A. 1980. Aikuiskasvattajan ammatti: kehityssuuntia ja ongelmia. Julkaisussa Aikuiskasvattaja. Vapaan sivistystyön XXIV vuosikirja. Porvoo: WSOY. Alanen, A. 1985. Johdatus aikuiskasvatukseen. Helsinki: Yleisradio. Alanen, A. 1986. Sivistysjärjestöjen tehtäväkuvan muuttuminen. Aikuis ja nuorisokasvatuksen laitoksen julkaisuja 23/1986. Tampere. Brookfield, S. D. 1986. Understanding and facilitating adult learning: A comprehensive analysis of principles and effective practices. Milton Keynes: Open University Press. Harva, U. 1980. Aikuiskasvattajan arvofilosofia. Julkaisussa Aikuiskasvattaja. Vapaan sivistystyön XXIV vuosikirja. Porvoo: WSOY. Knowles, M. 1975. Self directed learning: A guide for learners and teachers. New York: Association Press. Koro, J. 1993. Aikuinen oman oppimisensa ohjaajana. Jyväskylä studies in education, psychology and social research 98. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Mezirow, J. 1989. Transformation theory and social action: A response to Collard and Law. Adult Education Quarterly 39 (3), 169 175. Peters, J. M., Jarvis, J. et al. 1991. Adult Education. Evolution and Achievements in a Developing Field of Study. AAACE. San Francisco: Jossey Bass Publishers. Siljander, P. 2004. Kasvatustieteen ydinsisällöt yleisen kasvatustieteen opinnoissa. Luento 25.5.2004 Helsingin yliopistossa VOKKE projektin symposiumissa. Ideoita kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen kehittämiseen. [http://www.helsinki.fi/vokke/seminaarit/siljander250504.pdf] Tuomisto, J. 2002. Kansansivistäjien kasvattamisesta konsulttien kouluttamiseen? Aikuiskasvatus 22 (4), 260 273. Tekstin viimeistelystä on vastannut Varpu Tissari (varpu.tissari@helsinki.fi). 7