Hgin työväenopisto 28.10.2008 FM Jussi Tuovinen
Identiteetin muodostuminen Geenit vai kulttuuri? Kehityspsykologia Muna vai kana? Yksilö vai yhteisö? Individualismi vai kollektivismi? Semioottinen humanismi?
Yksilö on olio, jolla on ominaisuuksia ja relaatioita. Yksilö voi olla esimerkiksi henkilö, biologinen yksilö, tai yleisemmin jonkin joukon yksittäinen jäsen. Biologiassa yksilö on eliön yksittäinen, muista erillinen esiintymä. Se voi koostua yhdestä tai useammasta solusta, mutta sillä on vain yksi perimä. Tilastotieteessä yksilö on yksittäinen tutkimuskohde, vastakohtana populaatio.
Henkilö on olio, jolla on tietyt psykologiset kyvyt, joita pidetään välttämättöminä ja tarpeellisina täyttääkseen vaatimukset. Vaatimuksina on yleisesti muun muassa kyky ajatella, itsetietoisuus ja että on henkilökohtainen identiteetti, joka säilyy läpi elämän. Oikeudellisessa kielenkäytössä on erottelu luonnolliseen henkilöön ja oikeushenkilöön.
Filosofiassa identiteetillä tarkoitetaan sitä, mikä tekee oliosta tai muusta entiteetistä määriteltävän ja tunnistettavan, antamalla sille jotakin ominaisuuksia tai piirteitä, jotka mahdollistavat sen erottamisen muista olioista. Identiteetti tekee asioista samoja asioita tai eri asioita.
Psykologiassa identiteetillä tarkoitetaan ihmisen yksilöllistä käsitystä itsestään. Sen perustana ovat ihmisten omat persoonalliset ominaisuudet, mutta se kasvaa laumassa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten, kuten vanhempien, sisarusten, ystävien, työkavereiden, puolison ja lasten kanssa.
Sosiologiassa identiteetti tarkoittaa yksilön näkemystä erilaisiin ryhmiin kuuluvuudesta. Identiteetin rakennuskomponentteja voivat olla sukupuoli, ikä, ammatti, etniset ryhmät tai mikä tahansa muu tärkeäksi koettu asia. Identiteetin kehittymiseen vaikuttavat vahvasti vallitsevat sosiaaliset olot ja historiallinen aikakausi.
Kulttuurintutkimuksen vallitseva näkemys identiteetistä ei katso ihmisellä olevan muuttumatonta ydintä, essentialistisesti nähtyä identiteettiä. Sitä vastoin identiteetti nähdään prosessina; ihmisessä kamppailee tai neuvottelee koko ajan monenlaiset identiteetit. Identiteetti on siis konstruktiivinen, ei-essentialistinen.
Peirce: I am a sign. Prosessuaalisuus, minuus muotoutuu koko ajan merkitysten ja tulkintojen kautta. Ei lopullista minää ollenkaan. Ei-persoonallinen ja eisubjektivistinen perusjuonne.
Kognitio kuitenkin yksilöllistä, tulkinta tapahtuu jossain tietyssä ajassa ja paikassa tietyn subjektin mielessä, vrt. Popperin maailma 2. Individuaatio Situaatio Aktualisaatio
Individuaatio eli yksilöityminen tarkoittaa yksilön koko elämän jatkuvaa itseksi tulemisen prosessia. Siinä ihminen tutustuu persoonallisuuteensa ja pohtii merkittäviä asioita, kuten kuka olen ja mitkä ovat mielipiteeni. Individuaatio ei ole minkään tietyn tiedon tai taidon oppimista, vaan ihmisenä olemisen oppimista.
Ihminen on situationaalinen olento, joka on suhteessa sekä reaaliseen että ideaaliseen todellisuuteen. Tästä todellisuudesta hänelle muodostuu ainutkertaisia merkityskokonaisuuksia. Kokemusten reaalisisältöjä ovat merkityssuhteiden rakenteet ja subjektiivinen maailmankuva on niiden kokonaisuus. Tällöin todellisuus käsitetään tajunnassa merkityksinä. Tähän subjektiiviseen maailmankuvaan sisältyvät kokemus maailmasta, toiset ihmiset ja oma itse psykofyysisenä kokonaisuutena.
Tapahtumien, merkitysten ja tulkintojen ainutkertainen kytkeytyminen kussakin aikaan ja paikkaan sidotussa merkityksenmuodostumisprosessissa. Toisaalta niiden kumuloituminen ja kytkeytyminen kaikkeen subjektin aiemmin kokemaan ja merkityksiin.
Mitkä tekijät vaikuttavat kunkin yksilön identiteetin muodostumiseen? Perinteinen jakolinja: Luonto vastaan kasvatus (engl. Nature versus nurture) Yhteiskuntatieteissä yleinen kiista siitä, mikä määrä ihmisen käyttäytymisestä on selitettävissä synnynäisillä biologisilla ominaisuuksilla kuten geeneillä ja mikä puolestaan kulttuurilla ja kasvatuksella.
Puhtaan sosiologinen katsantokanta usein perustuu niin kutsuttuun yhteiskuntatieteiden standardimalliin, jonka mukaan biologian vaikutus on joko olematon tai kulttuurin myötä painunut niin olemattomaksi, ettei sitä tarvitse noteerata millään tapaa ihmisen toimintaa selitettäessä. Usein kulttuuri ja syyt ovat yhteiskuntatieteiden standardimallin mukaan täysin tulkinnanvaraisia. Ihminen syntyessään puhdas taulu (tabula rasa).
Tabula rasa, suom. tyhjä taulu on käsitys, jonka mukaan ihminen syntyy "pää täysin tyhjänä", ja ihmisen identiteetti rakentuu täysin syntymän jälkeisten kokemuksien pohjalta. John Locken empirismissä tyhjällä taululla tarkoitetaan tietoteoreettista ajatusta siitä, että ihmiset tulevat maailmaan ilman synnynnäisiä prosessointisääntöjä havaintomaailmalle.
Ymmärrys muodoista, väreistä, kausaliteetista tai moraalista syntyy puhtaasti kokemusten ja havaintojen perusteella. Näin ollen ihmisellä ei ole synnynäistä apriorista tietoa. Myöhemmin yhteiskuntatieteissä tyhjän taulun idea on myös ymmärretty niin, että ympäristö determinoi melko pitkälle henkilön identiteetin rakentumisen.
Evoluutiopsykologia ja muut biologiaa painottavat tutkimussuuntaukset ehdottavat, että koska ihmisen käyttäytymiselle voidaan asettaa myös tieteellisen teorian kriteerit täyttäviä, falsifioitavia selityksiä, olisi järkevää selittää niillä se, mikä voidaan, ja jättää loput kulttuurin tehtäväksi. Yhteiskuntatieteissäkin pitäisi siis luopua tulkinnanvaraisuudesta ja pyrkiä yhdistämään eri yhteiskuntatieteiden haarat niin kutsuttuun integroituun kausaalimalliin (IKM).
IKM:n mukaan biologia ja geenit determinoivat ihmisen kognitiiviset taidot ja "taulun", jolle kulttuuri kirjoitetaan. Ihmisen aivot toimivat modulaarisesti, eikä esimerkiksi oppiminen ole mitään yleistä tiedon imemistä, vaan erityisten asioiden erilaista omaksumista - esimerkiksi kielen, moraalin tai matemaattisten laskutoimitusten opettelemiseen käytetään hyvin erilaisia mekanismeja ihmisen aivoissa.
Toisaalta esimerkiksi lukeminen on biologisesti näkökyvyn ja kielen moduulien vuorovaikutteinen aikaansaannos. IKM-näkemyksen mukaan luonto determinoi sen, miten kasvatus omaksutaan ja miten kulttuuri kehittyy, mutta toisaalta kulttuurikin vaikuttaa siihen, miten kukin yksilö kehittyy ja omaksuu käsityksiä ympäristöstään. Steven Pinker: Blank Slate
Kehityspsykologia psykologian osa-alue, joka tutkii ikään liittyviä henkilökohtaisia muutoksia ihmisessä. Muutoksia tapahtuu muun muassa motorisissa taidoissa, ongelmanratkaisukyvyssä, käsitteellisessä ymmärtämisessä, kielen omaksumisessa, moraalisessa ymmärryksessä ja identiteetin muotoutumisessa.
Kehityspsykologia tarkastelee muun muassa: Miten biologiset tekijät vuorovaikuttavat ympäristön tuottamien kokemusten kanssa määrittäen kehityssuuntaa? Eroavatko lapset laadullisesti aikuisista, vai puuttuuko heiltä vain kokemus, jolle aikuiset pohjaavat? Tapahtuuko kehitys tietämyksen vähittäisen kertymisen kautta vai siirtyminä ajattelun kehitysvaiheesta toiseen? Onko lapsilla synnynnäisesti sisäistä tietoa, vai oivaltavatko he asiat harjaantumisen kautta? Ylläpitääkö kehitystä sosiaalinen viitekehys vai jokin lapsen sisäinen tekijä?
Piaget'n teorian, geneettisen epistemologian, mukaan lapsen sosiaalinen, henkinen ja fyysinen kehitys etenevät käsi kädessä, eikä lapsi voi käsittää kehitystasoonsa nähden liian monimutkaisia asioita. Lapsen kognitiivisissa ja semioottisissa kyvyissä tietyt toisistaan erottuvat vaiheet, joskin siirtymät eivät jyrkkärajaisia. 4 + 1 vaihetta (vrt. Freud).
Ärsykkeisiin reagointia, lapsi siirtyy reflekseistä tahdonalaisiin liikkeisiin. Toimintaan pohjautuvien skeemojen vähittäistä syntymistä. Kehittyy ymmärrys siitä, että esineet pysyvät myös silloin kun niitä ei näe (esinepysyvyys). Semioottinen funktio, eli kyky esittää todellisuutta symbolien ja kielen varassa esimerkiksi leikeissä.
Ajattelu on egosentristä, kykenemättömyys asettua toisen asemaan. Tietyt sanonnat ymmärretään kirjaimellisesti (esimerkiksi mustasukkainen, kaksikielinen). Ajattelu on maagista, vaikea erottaa ajatusta ja tekoa toisistaan. Moraalisessa ajattelussa lapsi harkitsee asioita vain seurauksien näkökulmasta.
Loogisten operaatioiden ymmärtäminen kun asiat ovat konkreettisesti esillä. Ajantaju ja välimatkojen ymmärrys muuttuu varmemmaksi. Egosentrismi vähenee; osaa asettua ainakin osittain toisen asemaan (empatiakyky). Moraalisessa ajattelussa lapsi osaa jo harkita asioita myös teon tarkoituksen näkökulmasta.
Ajattelu ei vaadi kohteen konkreettista läsnäoloa, abstrakti ajattelu. Pystyy deduktiiviseen päättelyyn, eli soveltamaan sääntöjä yksittäisiin tapauksiin. Teoriat ja symbolit ajattelun välineinä. Moraalissa ja maailmankatsomuksessa omakohtaisuus lisääntyy.
Asioiden ristiriitaisuuksien ja vastakohtien hyväksyminen. Asioiden suhteellisuuden hyväksyminen. Kokonaisvaltaisuus. Kyky ymmärtää ja käyttää ironiaa ja muita kielikuvia.
Geenit ja bio-/psykologinen rakenteemme toisaalta asettavat semiosfäärimme rajat, toisaalta tuottavat taipumuksia ja todennäköisyyksiä (Umwelt). Evolutiivinen vaikutus; tietyt piirteet ja taipumukset hyödyllisempiä kuin toiset. Toisaalta kaikilla tasoilla myös yksilöllistä vaihtelua.
(saks.) Ympäristö, ympäröivä maailma. Jakob von Uexküll (1864-1944): Kunkin eliölajin lajityypillinen tapa hahmottaa ympäröivä todellisuus biologis-kognitiivisten edellytystensä perusteella. "Subjektiivinen universumi. Thomas A. Sebeok (1920-2001): Merkitsevä ympäristö, yhteys perustuu merkkeihin. Juri Lotman (1922-93): Yksilöiden ja lajien Umweltien kohtaama yhteinen merkitysten muodostumis alue on semiosfääri.
Yhteisö koostuu ihmisistä, joilla on yhteinen päämäärä tai mielenkiinnon kohde. Yhteisön toiminta on usein kaksisuuntaista ja sisältää antamisen ja saamisen periaatteen. Hyvin toimiva yhteisö antaa jäsenilleen enemmän kuin jos jokainen sen jäsen toimisi erikseen yhteisen päämäärän saavuttamiseksi (lisäarvo).
Joukko ihmisiä voidaan määritellä ryhmäksi silloin, kun joukon jäsenet ovat tietoisia sekä omasta jäsenyydestään että siitä, keitä muita ryhmään kuuluu. Ryhmä on myös joukkoa pysyvämpi, sillä jäsenet tietävät erossa ollessaankin kuuluvansa ryhmään. Ryhmän toiminnan käynnistämisessä ja ylläpitämisessä on keskeistä ryhmän jäsenten välinen vuorovaikutus.
Individualismi eli yksilökeskeisyys on yksilölähtöinen ajatussuunta tai näkökulma erilaisiin asioihin. Tieteissä metodologinen individualismi merkitsee sitä, että yksilöiden katsotaan olevan varsinaisia toimijoita eikä kollektiivien. Individualismi on täten yhteiskuntatieteiden reduktiivinen osa. Yhteiskuntafilosofiassa ja etenkin etiikassa individualismi usein sekoitetaan egoismiin, mikä on kuitenkin täysin eri asia.
Usein sosiaalisissa suhteissa individualismi sekoitetaan myös isolationismiin. Individualismi korostaa tällaisissa asioissa kuitenkin enemmän yksilön oikeuksia ja vapaata osallistumista tai osallistumatta jättämistä erilaisiin yhteisöihin. Ihmisen yksilöllisten valintojen ja oikeuksien korostaminen, ihmisoikeudet, sananvapaus jne.
Kollektivismi oli yhteisöllisyyttä, yhteisöllisyyslähtöisyyttä ja yhteisön korostamista yksilön kustannuksella. Kollektivismi on ollut individualismin eli yksilökeskeisyyden vastakohta. Ihminen on laumaeläin, ryhmien muodostaminen luonnollista. Lisäarvo ravinnonhankinnassa, puolustautumisessa, lisääntymisessä ym. Evolutiivisesti järkevää.
Onko ryhmään kuuluminen vapaaehtoista vai pakollista? Koheesion auktoriteetti (Jumala, valtio, isänmaa, aate, luokka, tavoite ym.) yleensä poissaoleva tai abstrakti => auktoriteettia käyttää tietty välittäjäryhmä, jolle yhteisö on ko. aseman antanut tai jonka se on ottanut => vallankäyttö. Väkivalta ja vallan väärinkäyttö. Milloin ja missä oloissa yksilön ja tämän etujen uhraaminen yhteisön hyväksi perusteltua tai oikeutettua?
Yksilöt eivät synny tyhjään neitseelliseen tilanteeseen, vaan tiettyyn aikaan, paikkaan, yhteisöön ja kulttuuriin. Tämä vaikuttaa heidän kehitykseensä laji- ja yksilösidonnaisten semioosien puitteissa. Merkitykset muodostuvat kuitenkin jokaisessa yksilössä erikseen ja ainutlaatuisina, niinpä tilanteen, yhteisön ja kulttuurin tulkinnat myös yksilöllisiä.
Jo se, että tulkintaeroja on samankin yhteisön sisällä, osoittaa, että ne ovat lähtökohtaisesti yksilöllisiä ei yhteisöllisiä. Myös yhteisöjen sisällä useita sisäisiä ryhmäjakoja ja identiteetin muodostumiseen vaikuttavia tekijöitä (ikä, sukupuoli, sosiaalinen asema yms.), mutta nämäkään eivät yksikäsitteisesti määritä merkityksenmuodostumisia eikä identifikaatiota.
Hierarkiaero: subjektiivinen semioosi ja individualismi eivät sulje pois mahdollisuuksia muodostaa erilaisia ja eritasoisia ryhmiä, ensisijainen kollektivismi taas sulkee pois yksilöllisen valinnanvapauden => Semioottisen humanismin periaate: Ihmisten yksilöllisiä merkityksenmuodostumisprosesseja ja arvostuksia on syytä kunnioittaa kunhan ne eivät loukkaa muiden vastaavia => kultainen sääntö: Älä tee toiselle mitä et toivo itsellesi tehtävän.