JOUPIN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI Joupin ryhmis sijaitsee Joupin viihtyisällä asuntoalueella hyvien ulkoilumahdollisuuksien läheisyydessä. Ulkoilemme paljon läheisillä leikkikentillä sekä teemme metsäretkiä Kultavuoressa. Ryhmiksessä toimii Sininen ja Vihreä tupa, joissa molemmissa on 12 lasta. Lapset ovat iältään 1-5- vuotiaita. Molemmissa tuvissa on kolme hoitajaa. Teemme yhteistyötä lähellä sijaitsevan Joupin päiväkodin kanssa. TOIMINTA-AJATUS JA TAVOITTEET Ryhmis tarjoaa luottamuksellista ja joustavaa, perheen ja kodin merkitystä korostavaa lempeän lujaa kasvatusta. Järjestämme tavoitteellista toimintaa ja luomme turvallisen, kodinomaisen kasvuympäristön, jossa lapsi tuntee itsensä hyväksytyksi. Tavoitteenamme on lapsen kehityksen ja kasvun laaja-alainen tukeminen. Lasten leikeille annetaan tilaa ja aikaa, koska leikkimällä lapsi tutustuu ympäröivään maailmaan. Toiminnallamme pyrimme kannustamaan lapsen omatoimisuutta ja muiden huomioon ottamista. Autamme lasta myönteisen minäkuvan luomisessa. Yhteistyö lasten vanhempien ja hoitajien välillä onkin meille tärkeää. Päivittäisen kanssakäymisen lisäksi järjestämme rauhallisen keskusteluhetken jokaisen lapsen vanhempien kanssa noin kerran vuodessa. Toivomme, että vanhemmat keskustelevat avoimesti kanssamme lasta koskevista asioista.
KASVATUSKUMPPANUUS Kasvatuskumppanuus alkaa perheen tullessa tutustumaan ryhmikseen. Keskustelemme perheen kasvatuskäytännöistä ja periaatteista sekä ryhmiksen päivärytmistä ja toimintatavoista. Tavoitteenamme on tukea perhettä heidän kasvatustehtävässään. Otamme huomioon vanhempien toiveet ja mielipiteet omassa toiminnassamme. Kunnioitamme perheen arvoja, tapoja ja sääntöjä. Meille on tärkeää avoin kanssakäyminen vanhempien kanssa. Hyvän kasvatuskumppanuuden pohjana on molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus. Vanhempien kanssa keskustellaan päivittäin tuonti- ja hakutilanteissa. Nämä keskustelut luovat luottamuksellisen ja avoimen suhteen lapsen hoitoon ja kasvatukseen liittyen. Lapselle laaditaan vuosittain varhaiskasvatussuunnitelma (Vasu). Vasu keskustelu käydään kerran vuodessa lapsen syntymäpäivän tienoilla. Kasvatuskumppanuutta tukevia yhteistyötahoja ovat Kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja (Kelto) Neuvola Seurakunta Puhe-, toiminta- ja fysioterapeutit Kuntoutusohjaajat Psykologi- ja perheneuvontapalvelut Alueemme sosiaalityöntekijät
LAPSEN YKSILÖNÄ HUOMIOIMINEN OIKEUDENMUKAISUUS HYVÄKSYTYKSI TULEMINEN KÄYTÖSTAVAT ARVOT TURVALLISUUS PERHEEN KUNNIOITUS LUOTTAMUS OMATOIMISUUDEN TUKEMINEN
KASVATUSPÄÄMÄÄRÄT Minun on hyvä olla Meille on tärkeää, että lapsi kokee hoitopäivän aikana olonsa turvalliseksi. Lapsi kokee tulevansa kuuluksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Hoitaja on aidosti läsnä ja havainnoi lapsia kaikissa tilanteissa. Turvallisuuden perusta on tutut hoitajat sekä säännöllinen päivärytmi, johon sisältyy ulkoilu, ruokailu sekä lepohetki. Minä ja muut Aikuinen toimii esimerkkinä kaikissa tilanteissa. Tätä kautta lapsi opettelee sosiaalisia taitoja ryhmänjäsenenä. Lapsi oppii kuinka minä olen yksi muiden joukossa. Ryhmiksessä kaikki ovat kavereita keskenään, eikä ketään jätetä yksin. Opettelemme päivittäin suvaitsevaisuutta, erilaisuuden hyväksymistä ja käytöstapoja. Ryhmiksessämme on kaikille samat säännöt ja rajat, joita noudatetaan oikeudenmukaisesti lapsen ikä ja kehitystaso huomioonottaen. Minä osaan Kannustamme lasta toimimaan itsenäisesti omien taitojen mukaisesti. Esimerkiksi pukeminen, riisuminen, syöminen, omasta hygieniasta huolehtiminen. Kannustetaan lasta kertomaan omista toiveistaan ja mielipiteistään. Lapselle annetaan positiivista palautetta luomalla onnistumisen mahdollisuuksia ja kokemuksia. Onnistumisten myötä lapsen itsetunto kehittyy ja omatoimisuus lisääntyy.
LAPSELLE OMINAINEN TAPA TOIMIA Leikkiminen, liikkuminen, tutkiminen sekä taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen ovat lapselle ominaisia tapoja toimia ja ajatella. Lapsi innostuu ympäristöstään tutkimalla ja oppii helposti sen kautta. Lapsi on luontaisesti kiinnostunut ympärillään olevista asioista. Toiset kiinnostuvat esimerkiksi tekniikasta, toiset kauneudesta ja toiset ihan kaikesta. Tutkiminen on ympäristön ihmettelyä ja siitä lapsi saa virikkeitä. Leikin kautta lapsi ilmaisee tunteitaan ja oppii uusia asioita ja sosiaalisia taitoja. Annamme tilaa ja aikaa sekä yksilö- että yhteisleikkeihin. Ohjaamme ja valvomme leikin kulkua ja huomioimme, että kaikilla on mahdollisuus leikkiin. Ystävyys ja ilo Empatiakyky Kehittää ajattelua, keskittymiskykyä sekä vuorovaikutustaitoja Käsitteiden ymmärtäminen Luovuus ja mielikuvitus Normien sisäistäminen sekä ongelmien ratkaisutaito Leikki Pettymysten sietokyky Karkea motoriikka Puheen ymmärtäminen ja tuottaminen
Liikkumisen kautta lapsi oppii hallitsemaan omaa kehoaan ja tutkii ympäristöään. Järjestämme toimintavuoden aikana liikuntaa mahdollisimman monipuolisesti, että jokainen lapsi löytäisi itselleen mieluisan tavan liikkua. Leikkikenttä, retket Salivuorot, jumppatuokiot Liikkuminen Urheilupäivät, omat olympialaiset Vuodenajat huomioonottaen Oman pihan leikkivälineet Taiteen kautta lapsi ilmaisee itseään ja tunteitaan. Lapsen persoonallisuus, luovuus, itseilmaisu ja mielikuvitus kehittyvät. Lapsella on mahdollisuus päivittäin piirtää ja värittää omaehtoisesti. Välineet ovat helposti saatavilla. Laulu ja musiikki Kuvista kertominen ja satuhetket Esittäminen Taide Askartelu, maalaaminen, muovailu Taidenäyttelyt, konsertit