ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI 30.4.2013 KUNTAJAKOSELVITTÄJÄN TEHTÄVÄKSIANTO KUNTAJOHTAJIEN ASETTAMILLE VALMISTELUTYÖRYHMILLE Yleistä Eduskunnan käsittelyssä oleva kuntarakennelaki raamittaa valmistelutyöryhmien työtä. Kuntajaon tavoitteena on elinvoimainen, alueellisesti eheä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimiva kuntarakenne, joka vahvistaa kunnan asukkaiden itsehallinnon edellytyksiä. Tavoitteena on myös, että kunta muodostuu työssäkäyntialueesta tai muusta toiminnallisesta kokonaisuudesta, jolla on taloudelliset ja henkilöstövoimavaroihin perustuvat edellytykset vastata kunnan asukkaiden palveluiden järjestämisestä ja rahoituksesta sekä riittävästä omasta palvelutuotannosta. Kuntajakoa voidaan muuttaa, jos muutos edistää edellä mainittuja kuntajaon kehittämisen tavoitteita sekä parantaa 1) kunnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä vastata palveluiden järjestämisestä ja tuottamisesta tai muutoin edistää kunnan toimintakykyä; 2) alueen asukkaiden palveluja tai elinolosuhteita; 3) alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia; tai 4) alueen yhdyskuntarakenteen toimivuutta Selvitysten lähtökohtana on nykytila-analyysi kuntien tehtävistä ja vastuista. Sen perusteella arvioidaan mitä etuja ja haittoja mahdollinen kuntaliitos toisi mukanaan. Taustalle muodostetaan käsitys alueen kehityksestä vuoteen 2030 asti, kun tiedetään esim. väestön määrän ja rakenteen muutokset, palveluverkossa tapahtuva kehitys, työntekijöiden eläköityminen jne. Selvityksissä arvioidaan siis uuden kunnan perustamisen todennäköisiä etuja ja haittoja verrattuna nykyiseen viiden kunnan tilanteeseen. Tarkastelujakso Tarkastelu ulotetaan mahdollisuuksien mukaan vuoteen 2030 ja välitarkasteluna arvioidaan vuoden 2017 tilannetta. Lähtökohtana käytetään vuoden 2012 aineistoa tai tuoreinta tietoa. Valmistelutyöryhmät tekevät yhteistyötä tarpeellisilta osin. Lainsäädännön muutosten seuranta (esim. sote -kokonaisuus ja valtionosuusuudistuksen koelaskelmat) kuuluu kaikkien työryhmien tehtäviin. Muutoskaavailut pyritään arvioimaan ja ottamaan huomioon mahdollisuuksien mukaan mm. palvelujen ja erityisesti lähipalveluiden arvioinneissa. 1
Ennakoinnin perustana käytettävä tilasto- ym. aineisto tuotetaan mahdollisimman laajasti keskitetysti. Työryhmien käyttöön on tilattu FCG:ltä oheisen liitteen mukainen ennakointiaineisto (palvelutarpeitten ennakointi, kuntatalouden ennakointi erikseen menojen ja tulojen osalta, odotekustannukset ja rekrytointitarve). Aineisto valmistuu noin kolmen viikon kuluessa lukuun ottamatta rekrytointitarpeita, joidenka toimitusaika on kuusi viikkoa. Valmistelutyöryhmät organisoivat työnsä päättämällään tavalla huomioimalla asetetun toimeksiannon ja erittäin lyhyen toteuttamisaikataulun (keskitytään olennaisiin kokonaisuuksiin) Valmistelutyöryhmien kokouskutsut lähetetään tiedoksi kuntajakoselvittäjälle ja pääsihteerille, jotka osallistuvat kokouksiin mahdollisuuksiensa mukaan. Valmistelutyöryhmät laativat väliraportin viimeistään 14.6.2013 ja loppuraportin viimeistään 23.8.2013 mennessä. Tiedottaminen valmistelusta kuluu työvaliokunnalle ja johtoryhmälle Lisätietoja tehtävästä antavat kuntajakoselvittäjä Ossi Repo, s-posti ossi.repo@gmail.com puhelin 0407534350 ja 20.5. alkaen 0504389965 pääsihteeri Juhani Rouvinen, s-posti juhani.rouvinen@jns.fi puhelin 0500673781 Toimistoapua kokousten järjestelyissä ja yhteyksien muodostamisessa ym vaativissa sihteerin tehtävissä antaa Helena Riikonen, s-posti helena.riikonen@jns.fi puhelin 0504092184 ----------------- Kuvaukset valmistelutyöryhmien tehtävistä: Taloustyöryhmä Työryhmä kartoittaa kuntien talouksien nykytilaa ja sen tulevia kehityssuuntia olemassa olevien haasteiden valossa. Työryhmä selvittää mahdollisia uhkatekijöitä, tarkastelee taloutta nykyisellä kuntarakenteella ja yhdistettynä yhdeksi kunnaksi sekä tuottaa tarpeelliseksi katsomaansa muuta tietoa kuntajakoselvityksen käyttöön. - pieni taloushistoria, vuodet 2010-2012 -tilinpäätösten yhteenveto -yhteinen tase -konsernitarkastelu -talous ennusteiden valossa 2017 ja 2030 Tuotettavan aineiston avulla arvioidaan kuntien yhdistymistä ja sen talousvaikutuksia siten, että kyetään kuvaamaan liitteen 1 kohdassa 9 esitettyjä asioita. 2
Työryhmä seuraa lisäksi valtionosuuslainsäädännön uudistustyötä ja hyödyntää koelaskelmat heti niiden valmistuttua. Kunnallistekniikka- ja maankäyttötyöryhmä Työryhmä selvittää kuntien maankäytön nykytilan, asukkaiden ja palveluiden sijoittumisen (työpaikat, pendelöinti jne.). Nykytilan analyysin tulee sisältää tarkastelu siitä, miten asutus ja palvelut ovat kehittyneet ja sijoittuneet (keskittymiskehitys?) eri kunnissa esim. vuodesta 2000 lähtien. Työryhmän tulee mm. Joensuun Seudun yleiskaava 2020 tavoitteiden ja toteutuksen perusteella hahmotella asutuksen, työpaikkojen ja palveluiden sijoittumisen kehityssuuntia. Lisäksi työryhmä ottaa huomioon alueen mahdolliset suurhankkeet. Etujen ja haittojen vertailu tehdään nykyisen kuntarakenteen ja yhden kunnan mallin välillä. Työryhmän tulee myös tarkastella kuntien teknisten palveluiden tuottamista ja siinä mahdollisesti saatavia rationalisointihyötyjä tai haittoja (kunnallistekniikka, henkilöstö ym). yhden kunnan tilanteessa. Sosiaali- ja terveydenhuollon työryhmä Työryhmän tulee tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisen nykytilan kuvaus sekä ennakointi tulevista tarpeista. Työryhmän tulee erityisesti ottaa huomioon kuntien palvelutarpeiden, palvelujen tuottamistapojen ja henkilöstön rekrytoinnin muutokset väestön rakenteen muuttuessa. Tarkastelun tulee sisältää selvitys siitä, miten palvelujen järjestäminen toteutettaisiin tulevaisuudessa nykyisellä kuntajaolla tai mikäli selvitysalue olisi yhtenä kuntana (Kuntamaisema-aineisto?). Huom! Sotelinjaukset Kataisen asettamalta työryhmältä 15.5.2013. Sivistystyöryhmä Työryhmä selvittää sivistys- ja erityisesti koulutuspalveluiden (ml. varhaiskasvatus) järjestämisen nykytilan ja myös alueellisen sijainnin (huom. lähipalvelut ja niiden karttaesitys). Työryhmälle kuuluu selvityksen tekeminen myös kulttuuri-, nuoriso-, liikunta ym. vapaa-ajan toiminnoista. Tulevaisuuden palvelurakennetta tulee tarkastella palvelutarpeen muutoksia taustana käyttäen. Tarkastelu tulee tehdä nykyisen viiden kunnan toimintana tai yhden kunnan toimintana. Tulevaisuustyöryhmä (mukana elinkeinot) Työryhmä laatii Joensuun alueen tulevaisuudesta (v. 2030) kolme skenaarioita erilaisten kehitystrendien toteutuessa. 3
Tarkastelun sisältää mahdollisuuksien tulevaisuuskuvan (elinvoimaisuus keskeistä), nykyisen kehityksen mukaisen peruskuvan ja taantuvan kehityksen mukaisen arvion. Erityisesti työryhmän tulee pohtia näköpiirissä olevien mahdollisuuksien (esim. kansainvälistyminen, itäraja) ja uhkien (väestö vähenee, keskittyy ja vanhenee) vaikutuksia alueelle ja niiden tuomia haasteita kunnille ja seudulle. Työryhmä arvioi nykyisen kuntarakenteen ja yhden kunnan mallin eroavaisuuksia seudun kilpailukyvyn/elinvoimaisuuden kehittymisessä soveltaen esim. alla olevaa rakennetta: 1. Selvitysalueen yleiskuvaus (Huom. karttaesityksien hyödyntäminen) - alue - väestö (historia, nykytila ja ennuste 2030, muutoksen kuvaus: määrä, rakenne) 2. Megatrendit ja selvitysalueen uudet hankkeet ja avaukset (Onko merkittäviä isoja?) 3. SWOT - 1. uuden kunnan malli - 2. nykyinen malli 4. Skenaariot tavoitevuosi 2030 - Mahdollisuuksien malli (positiivinen) - Nykytilan jatkuminen (realismia) - Taantuva malli (negatiivinen) 5. Yhteistyö - seutu - maakunta - Itä-Suomi - kansainvälisyys (lähialueyhteistyö) 6. Vaihtoehtojen tarkastelu - uusi Joensuu - jatketaan nykyisellään Demokratiatyöryhmä Työryhmä luonnostelee palvelujärjestelmien yhteensovittamisen ja hallinnon järjestämisen yhden kunnan mallissa soveltaen seuraavia teemoja: Johtamisjärjestelmä ja konserniohjaus Palveluiden järjestämistapa Luottamushenkilöorganisaatio Kunnanjohtajien asema Henkilöstötyöryhmä Työryhmä luonnostelee myös esityksen asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksista lähipalveluiden järjestämisessä yhden kunnan mallissa ja vertaa esitystä nykytilanteeseen. Tarkastelunäkökulmina voivat olla esim. palvelualuerakenne ja aluelautakuntamalli. 4
Työryhmä kartoittaa kuntien nykyisen henkilöstön määrän ja rakenteen yhteistyössä muiden valmistelutyöryhmien kanssa. Myös konsernin ja yhteistyöorganisaatioiden osalta kartoitetaan tilanne tarpeellisilta osiltaan. Työryhmän tulee selvittää henkilöstön osaamis- ja rekrytointitarpeet huomioiden palvelutarpeen muutokset, nykyisen henkilöstön eläköitymisen, tuotantotapojen muutokset sekä kilpailulliset seikat (monikanavainen tuotantomalli). Henkilöstön osaamis- ja rekrytointiarvioissa tulee verrata nykykuntarakenteen tarpeita yhden kunnan malliin. Henkilöstön osalta tulee ottaa huomioon kuntajakolain mukainen viidenvuoden siirtymäaika ja mahdollinen tarve palkkojen harmonisointiin. Joensuussa 30. päivänä huhtikuuta 2013 Ossi Repo kuntajakoselvittäjä Liite 1. Luonnos yhdistymissopimuksessa käsiteltävistä asioista: 1. Joensuun alueen viiden kunnan yhdistymissopimus 1.1. Sopimuksen perusta 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo 2. Strateginen yhdistyminen 2.1. Lähtökohdat 2.2. Pääasiat sopimukseen 2.3. Yhdistymisen arvot (johtoryhmän asia) 2.3. Yhdistymisen visio (johtoryhmän asia) 2.4. Yhdistymisen tavoitteet 2015-2030 (johtoryhmän asia) 3. Kuntajaon muuttamisen tavoitteet ja edellytykset 4. Yhdistymisen toteuttaminen 4.1. Uuden kunnan perustaminen 4.2. Nimi ja vaakuna 4.3. Yhdistymishallinto 5
4.4. Yhdistymishallituksen toimivalta 4.5. Yhdistymisen toteuttaminen 2015-2016 5. Uuden kunnan perustaminen 5.1. Elinvoimainen ja toimintakykyinen uusi kunta 5.2. Yhteistyö ja osallistaminen 5.3. Yhdistymisen seuranta 6. Hallinnon periaatteet 6.1. Johtamisjärjestelmä ja konserniohjaus 6.2. Palveluiden järjestämistapa 6.3. Kunnanjohtajien asema 6.4. Luottamushenkilöorganisaatio 7. Henkilöstö 7.1. Viiden vuoden irtisanomissuoja 7.2. Henkilöstösopimus 7.3. Palkkojen harmonisointi 7.4. Valmisteluvaiheen yhteiset periaatteet 7.5. Muutostuki ja henkilöstöohjelma 7.6. Henkilöstön sijoittaminen 7.7. Henkilöstötyöryhmä 8. Palveluperiaatteet 8.1. Asukaslähtöiset palveluperiaatteet 8.2. Monikanavainen palveluverkosto 8.3 Asukaslähtöiset palveluprosessit 8.4. Tärkeät lähipalvelut 9. Taloudenhoidon periaatteet 9.1. Taloudenhoito ennen yhdistymistä 9.2. Yhdistymisavustuksen käyttö 6
9.3. Uuden kunnan taloudenhoidon periaatteet 10. Yhdistymisen muut järjestelyt 10.1. Sopimukset 10.2. Kunnalliset säännöt ja maksut 10.3 Kuntien omistamat yhtiöt ja yhteisöt 10.4. Yhteisöjen ja säätiöiden kotipaikat 7
Sivu 8 / 8 ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU KONTIOLAHTI LIPERI OUTOKUMPU POLVIJARVI 4-10/2013; OSSI REPO