- 1 - Kaikki varhaiskasvatuksen yksiköt toimivat perhepäivähoidon varahoitopaikkoina.

Samankaltaiset tiedostot
- 1 - Kaikki varhaiskasvatuksen yksiköt toimivat perhepäivähoidon varahoitopaikkoina.

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy ).

- 1 - koulutoimen tavoite sujuvan oppimispolun prosessista ja varhaisen tuen käytännöistä.

Tilivelvollisena viranhaltijana päävastuualueen tehtäväalueista vastaa koulutoimenjohtajan tehtäviä hoitava yhteiskoulun rehtori.

KOSKEN TL KUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2015

Koulutoimen päävastuualueen toiminta-ajatuksena on:

5.7. Sivistyslautakunta

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

Emmi Ristolainen Emmi Ristolainen

1 Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön tavoitteet Yhteiset tavoitteet Peruskoulun tavoitteet Lukion tavoitteet...

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Strategia Koululautakunta

Kasvatus ja koulutus Peruspalvelujen tila Neuvotteleva virkamies Timo Ertola,

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tulospalkkiotavoitteet vuonna

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 VARHAISKASVATUSPALVELUT

Strategia Koululautakunta

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

Lappeenranta. Hämeenlinna. Jyväskylä. Kuopio

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Kota- hanke. Kohdennetun tuen antaminen

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Työsuunnitelma Sivistyspalvelut Varhaiskasvatus

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

KELPO- muutosta kaivataan

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

5.7. Sivistyslautakunta

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

Varhaiskasvatuksen tilatarveselvitys 2017 alkaen RA

Hiukkavaaratalo. Elina Väisänen

Eurajoki Raportti kunnanhallitukselle varhaiskasvatuksen siirtymisestä koulutoimeen

Perusopetuksen opetussuunnitelma alkuopetuksen näkökulmasta

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

LAPSEN KUVA LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. Julkisuuslaki 24 1 mom. 25-k.

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen yhdentyminen Toimintakulttuurien yhtenäistäminen. Oppilaitosjohdon foorumi Ritva Järvinen Aija Rinkinen

Koulun nimi lukuvuosi Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta /47

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa Ikaalinen

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Esiopetuksesta perusopetukseen. Anja Huurinainen-Kosunen

Sivistyslautakunta Liite 80 Tark. /

Kouluunkin voi eksyä - vai voiko..?

KOULUTUSLAUTAKUNTA 67

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa

Hyrsylän koulun vanhempien oikaisuvaatimus

Kajaanin varhaiskasvatus SK

TEHTÄVÄ:KESKITETYT OSASTOPALVELUT JA PERUSKOULUPALVELUT

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

1.4. Hoidon erityispiirteistä vastaaminen: diabeteksen pistoshoito 25

Koulutuksellisen tasa-arvon toimenpideohjelma. Neuvotteleva virkamies Ville Heinonen

Monilukutaito kärkihankkeena kehittämisohjelman esittely. Media mahdollisuuksien maailma varhaiskasvatuksessa ja nuorisotyössä, 1.11.

Suomenkielinen koulutusjaosto. Porvoon kaupungin esiopetussuunnitelma / päivitetty

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.

Tervetuloa esiopetusiltaan! Esiopetuksen info-ilta

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Erityinen tuki ja pidennetty oppivelvollisuus esi- ja perusopetuksessa

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatu ja tulevaisuuden oppimisympäristöt

Kouluikkunan käyttö suunnittelun ja päätöksenteon perustana

Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat

S2-opetuksen toimintamalli

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi

Koululautakunta. Varhaiskasvatus

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Kauhava. Nivelvaiheiden vuosikello - esi- ja perusopetus

OAJ:n linjaukset lapsiryhmien muodostamisesta päiväkodissa alkaen

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ja paikalliset suunnitelmat

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Autismin kirjon oppilaiden perusopetus Helsingissä Helsingin kaupungin koulut

Keski-Satakunnan kuntajakoselvitys Varhaiskasvatus, opetus ja vapaa-ajanpalvelut. Ohjausryhmän seminaari

Sosiaalilautakunta. Päivähoito TOIMINTA

Koulutus ja tietoyhteiskunta vuoteen 2020 mennessä

TOINEN KELPO-AALTO. Hokusain aalto

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Koulun nimi lukuvuosi Oppilasmäärä lukuvuoden päättyessä. Luokalle jääneiden lukumäärä. Työnantajan järjestämä koulutus

Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

Selvitys Eurajoen kunnan perusopetuksen vuosiluokkien 0-6 yksiköistä

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

MAOL Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Transkriptio:

- 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Uuden 1.8.2015 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain mukaisia tavoitteita viedään eteenpäin mm. varhaiskasvatussuunnitelmia ja lasten ja vanhempien osallisuutta kehittämällä. Opetushallitus antaa uudet perusteet varhaiskasvatussuunnitelmille viimeistään vuonna 2017, jonka jälkeen kunnan varhaiskasvatussuunnitelma päivitetään yhteistyössä Luvian kanssa. Työntekijöiden osaamista tuetaan mm. osaamiskartoituksilla, kehityskeskusteluilla, täydennyskoulutuksella ja työssä jaksamiseen liittyvillä varhaisen tuen toimintakäytännöillä. Kaikki varhaiskasvatuksen yksiköt toimivat perhepäivähoidon varahoitopaikkoina. Valtuustosopimuksen mukaisesti kaikille 1-2.luokkalaisille järjestetään aamu- ja iltapäiväkerhopaikka. Kouluissa sijaitsevat aamu- ja iltapäiväkerhot siirtyvät kokonaan rehtorien alaisuuteen. Keskustan koulun remonttiin liittyen suunnitellaan esiopetusikäisten ja aamu- ja iltapäiväkerholaisten sijoittumista koulun tiloihin kokopäiväisesti remontin valmistuttua. Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) on toteutettu kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä, ja lasten vanhempien kanssa on käyty kasvatuskumppanuusneuvotteluja lapsen henkilökohtaisen vasun yhteydessä. Opetushallitus on mahdollistanut kunnille varhaiskasvatussuunnitelmatyöhön osallistumisen, ja suunnitelman perusteita odotetaan vielä syksyn aikana. Luvian kanssa on suunniteltu yhdistyvän kunnan työntekijöiden vastuita ja rooleja sekä muita toimintakäytäntöjä. Tulevassa matriisiorganisaatiossa varhaiskasvatuksen prosessina on alle kouluikäisen lapsen hoidon sekä kasvun ja kehityksen turvaaminen. Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen moniammatillista yhteistyötä on kehitetty säännöllisillä kokoontumisilla. Varhaiskasvatuksen vuoden pääteemaa, lasten ja vanhempien osallisuuden lisäämistä varten yksiköissä on laadittu toimintasuunnitelmat. Varhaiskasvatus on innolla myös osallistunut Ilo kasvaa liikkuen-toimintaohjelmaan, jonka päätapahtuma oli 10.5.2016 urheilukentällä (Unelmien liikuntapäivä).

Eurajoen ja Luvian varhaiskasvatushenkilöstö osallistuu laajaan Kasvatuskumppanuus- eli Kasku-koulutukseen, jonka kustannuksiin saadaan opetus- ja kulttuuriministeriötä kehittämishankemäärärahaa. Henkilöstö on osallistunut Heteka-liikuntaohjelmaan, ja henkilöstöä on toiminut liikunta-agentteina eri yksiköissä. Perhepäivähoidon varahoitoa on toteutettu mahdollisuuksien mukaisesti eri toimintayksiköissä. Kaikille aamu- ja iltapäiväkerhopaikkaa hakeneille 1-2. luokkalaisille on järjestetty kerhopaikka. Esiopetusta täydentävän päivähoidon eli Mursut-ryhmän ja Kaharin aamu- ja iltapäiväkerhojen siirtymistä keskustan koululle on suunniteltu yhteistyöhankkeessa, jota vetää keskustan koulun rehtori. Lasten kotihoidontuen kuntalisää on maksettu entisten perusteiden mukaisesti. Jatkosta päätetään vuoden 2017 talousarvion yhteydessä. Varhaiskasvatus 494 800 494 800 344 704 150 096 Varhaiskasvatus 3 712 963 3 712 963 2 534 954-1 178 008 Tulojen toteutumaprosentti oli 69,67. Menojen toteutumaprosentti oli 68,27. 1.1.2 Peruskoulutus Esiopetus toteutetaan OPM:n suosituksen mukaisena. Perusopetus toteutetaan laadukkaana mm. turvaamalla riittävän pienet ryhmäkoot. Myös ns. jakotunteihin on turvattava riittävä resurssi. Oppimisen tehostettu ja erityinen tuki toteutetaan lain ja asetuksen mukaisena.

Perusopetuksen osalta pyritään riittävien oppimistulosten säilyttämiseen. Kuntakeskiarvona peruskoulussa tulisi olla vähintään arvosana 7,5 (esim. perusopetuksen valtakunnallisia kokeita tai päättötodistusten keskiarvojen keskiarvoa mittarina käyttäen). Syrjäytymisen ehkäisemiseksi pyritään säilyttämään jatko-opintoihin sijoittumisessa nykyinen hyvä valtakunnallisen keskitason ylittävä taso. Lukuvuonna 2016-2017 esikouluryhmät ovat kooltaan seuraavat: Huhdan koulu: 10 esioppilasta, erillinen ryhmä. Keskustan koulu: kaksi ryhmää; 18 + 15 esioppilasta. Ryhmissä avustajat. Kuivalahden koulu: 3 esioppilasta, ryhmä esi-2 yhteensä 6 oppilasta. Linnamaan koulu: 5 esioppilasta, esi-2 -ryhmä, jossa oppilaita yhteensä 9 Rikantilan koulu: 3 esioppilasta, ryhmä esi-2 yhteensä 11 oppilasta. Sydänmaan koulu: 2 esioppilasta, ryhmä esi-2 yhteensä 14 oppilasta. Ryhmässä avustaja sekä osan aikaa jakotunteja esiopettajalla. Lapijoella 2 esiopetusryhmää päiväkoti Metsätähdessä, oppilaita 13+10, avustaja Päiväkoti Majakan esiopetusryhmässä 6 oppilasta Opetusministeriön suosituksen mukaan esiopetusryhmään saa kuulua enintään 13 oppilasta. Jos esiopetusta antavan opettajan ohella ryhmän työskentelyyn osallistuu enimmän aikaa koulunkäyntiavustaja, opetusryhmän enimmäiskoko voi olla kuitenkin enintään 20 oppilasta. Varsinaisia määräyksiä yleisopetuksen ryhmäkoosta ei ole, mutta suositeltavaa olisi, että perusryhmät olisivat maksimissaan 24-25 oppilaan suuruisia alkuopetuksessa ja 7.- 9. luokilla noin 20 oppilaan suuruiset. Perusopetusasetuksen 2 :n mukaan erityisopetuksen ryhmässä saa olla enintään kymmenen oppilasta. Suurimmat ryhmät Keskustan koulussa ovat 25-26 oppilasta. Perusopetuksen vuosiluokkien 1-6 keskimääräinen ryhmäkoko on 17,3 oppilasta. Vuosiluokkien 7-9 opetusryhmien keskimääräinen ryhmäkoko on 15,7 oppilasta. Erityisopetuksen pienryhmissä on Keskustan koulussa 9 + 4 + 5 ja yhteiskoulussa 9 oppilasta. Ryhmät ovat lainmukaiset. Lisäksi kunnassa toimii kaksi kiertävää laaja-alaista erityisopettajaa ja luokilla 7-9 laaja-alainen erityisopettaja. Peruskoulutus 61 100 61 100 81 979 20 879 Peruskoulutus 6 037 458 6 037 458 3 870 590-2 166 868

Tulojen toteutumaprosentti oli 134,17. Menojen toteutumaprosentti oli 67,11. 1.1.3 Keskiasteen koulutus Lukiokoulutuksen oppimistuloksissa tulisi säilyttää nykyinen hyvä taso. Lukio tarjoaa kattavan kurssitarjonnan. Kurssitarjonta toteutetaan siten opiskelijoita palvelevasti, että opiskelijat voivat käyttää opiskeluajan tehokkaasti. Pyritään kasvattamaan suoritettujen kurssien osuutta. Sähköiset ylioppilaskirjoitukset on aloitettu syksyllä 2016. Eurajoen lukion sijoitus syksyllä 2016 oli HS:n tilastossa 144. (kevät 2015 sijoitus oli 192). STT:n vertailussa lukio on sijalla 79. Erilaiset sijoitukset eri vertailuissa johtuvat erilaisesta laskentatavasta. Lukioita vertailuissa oli mukana n. 400. Eurajoen lukion kokonaissijoitus vertailuissa on keskiarvoa ylempänä. Kurssitarjontaa on pidetty laajana, jotta valinnat voitaisiin hyvin toteuttaa. Etenkin ensimmäisen vuoden kurssitarjotinta on pidetty laajana, jotta on voitu tukea opiskelijoita, joiden opinnoissa on aikaisemmin ollut vaikeuksia. Lukiossa on voinut opiskella myös soveltavia kursseja. Osa opiskelijoista on ohjattu tarpeen mukaan verkko-opintoihin. Opettajat ovat saaneet koulutusta mm. sähköisten oppimisympäristöjen käytöstä ja tietotekniikasta on tullut luonteva osa opetusta jo useissa oppiaineissa. Yli 80 opiskelijaa on suorittanut hyväksyttävästi kymmensormijärjestelmäkurssin. Lisäksi kaikilla ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoilla on käytössään kannettava tietokone. Ensimmäinen Abitti-harjoituskoe (sähköinen ylioppilaskoe) on järjestetty toukokuussa 2015. Sähköisiä kokeita on järjestetty koeviikkojen yhteydessä lukuvuonna 2015-2016 lähes 30 kertaa. Keskiasteen koulutus 9 000-9 000 98-9 098

Keskiasteen koulutus 976 601-976 601 614 210-3621 391 Tulojen toteutumaprosentti oli 1,09. Menojen toteutumaprosentti oli 62,89. 1.1.4 Aikuiskoulutus Talousarviossa ei ollut määriteltyjä tavoitteita. Aikuiskoulutus - - - - - Aikuiskoulutus 95 000-95 000 73 393-21 607 Menojen toteutumaprosentti oli 77,26.