Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi. Toiminnalliset tavoitteet"

Transkriptio

1 Peruskoulutus Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi Uudistetut opetussuunnitelmat on otettu käyttöön perusopetuksessa. Niihin sisältyvät erityisen tuen osalta valtakunnallisesti uudet toimintamallit ja ohjeet. Heikommin koulussa menestyviä tuetaan aiempaa selkeämmillä toimintamalleilla. Tehostetulla varhaisella puuttumisella tuetaan oppilasta yhteistyössä kotien kanssa ja oppilashuoltoryhmien työtä hyödyntämällä. Erityiskoulut itsenäisinä kouluina on lakkautettu ja opetusryhmät siirretty keskustan koulun ja yläkoulun alaisuuteen. Erityisopetuspalveluja kehitetään edelleen, sillä henkilökohtaisten koulunkäynnin ohjaajien tarve on kasvanut. Opettajien ja koulunkäynnin ohjaajien yhteistyötä tehostetaan. Erityistä tukea tarvitsevien määrän kasvaessa myös erilaisten opetusjärjestelyjen ja pienryhmien määrä on lisääntynyt. Opettajien täydennyskoulutuksessa on jatkettu yhteistyötä Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan sekä täydentävien opintojen keskuksen (TOPIK) kanssa. Erityisosaamista oppilaitoksiin projektin hallinnoijana toimii Haapaveden-Siikalatvan seutukunta ja siihen on saatu ESR-rahoitusta seutukunnan kouluille euroa. Kokeilu jatkuu vuoden 2014 loppuun saakka, ja sen päätavoitteena on kehittää Haapaveden, Pyhännän ja Siikalatvan alueen oppilaitosten henkilöstön erityispedagogista osaamista. Kaupunki on toiminut hallinnoijana useissa OSAAVA-hankkeissa. OSAAVA-hankkeet on toteutettu yhteistyössä TOPIK:in ja seutukunnan kuntien kanssa. Vuosina järjestetyn hankkeen Laatua Siikalatvalla (OSAAVA II) tavoitteena oli kehittää koulujen laatujärjestelmiä. Hankkeeseen saatiin tukea AVI:sta euroa. Vuosille on saatu rahoitusta euroa hankkeeseen nimeltä Välineitä osaamisen johtamisen kehittämiseen (OSAAVA III). Hankkeessa kartoitetaan olemassa olevat osaamisen kehittämisen mallit ja tavat ja kehitetään niitä edelleen. Haapavesi on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseen. Tukea on saatu vuosittain vuodesta 2010 lähtien. Vuosille kaikkiaan euroa. Tuen avulla voidaan jakaa opetusryhmiä pienemmiksi ja helpottaa siten yleisopetuksen ryhmien tilannetta. 1

2 Budjettirahoitteisen tehtävän käyttötalousosa Toimintatuotot Toimintamenot Toimintakate (netto) Poistot ja arvonalentumiset Tehtävän kokonaiskustannukset Oppilaat TA2013 TP2013 Esikoulu 114, 116, kouluilla kouluilla Ala-aste Yläaste

3 Toisen asteen koulutus Lukio Rehtori Erkki Seitajärvi Haapaveden lukion toiminta itsenäisenä turvataan. Lukion koulutus pidetään korkeatasoisena ja markkinointia tehostetaan. Lukion toiminnan turvaaminen on tärkeää myös, jotta turvataan yläasteen ja lukion pätevä opettajakunta. Kouluilla on lukuisia yhteisiä opettajia. Opiskelijamäärä on pienentynyt ikäluokkien pienenemisen myötä. Kaksoistutkintojen suorittajien määrää lisätään oppilaitosten yhteistyötä tehostamalla. Haapaveden lukio on Oulun yliopiston kummilukio. Yhteistyötä yliopiston eri laitosten kanssa kehitetään edelleen lukion koulutustarjonnan laatua kohottamalla ja monipuolistamalla. Budjettirahoitteisen tehtävän käyttötalousosa Toimintatuotot Toimintamenot Toimintakate (netto) Poistot ja arvonalentumiset Tehtävän kokonaiskustannukset Oppilaat TA2013 TP2013 Lukio

4 Kirjasto Kirjastonjohtaja Sari Seitajärvi Haapavesi myy kirjastoautopalveluja Raaheen (Vihannin itäiset kylät) ja kirjastonjohtajapalvelua Pyhännälle. Kirjastoautopalvelujen mahdollista myyntiä muihin lähikuntiin pidetään koko ajan vireillä. Haapaveden kirjasto toimii yhteistyössä ja kehittää palvelutarjontaansa yhdessä alueen muiden kirjastojen sekä muiden toimijoiden kanssa. Kirjaston kokoelmien uusiutuminen ja ajankohtaisuus turvataan riittävällä ja monipuolisella hankinnalla. Sähköisten aineistojen kustannukset rajoittavat tämän aineistotarjonnan monipuolistamista. Tällä hetkellä käytössä ovat musiikkitietokanta Naxos ja lehtitietokanta Epress. Oheistoiminnan (esim. satutunnit) ja erilaisten tapahtumien avulla tuetaan erityisesti lasten ja nuorten lukuharrastusta. Resurssien riittäminen oheistoimintaan on tärkeää, koska sillä vahvistetaan kirjaston peruspalvelujen vetovoimaa. Oheistoiminnan järjestäminen vaatii kuitenkin sekä henkilöstöresursseja että taloudellisia resursseja: esim. kirjailijavierailuista on kustannuksia, mutta ne ovat erittäin tärkeitä lasten- ja nuorten lukuharrastuksen innoittajia. Kirjastolla oli 8 taidenäyttelyä yhteistyössä kulttuuritoimen kanssa. Haapaveden Opiston tieto- ja kirjastopalvelun opiskelijat järjestivät 6 kpl satutunteja syksyllä ja lisäksi pidettiin 3 joulutontun satutuntia vapaaehtoisvoimin. Kirjaston vieraina oli OPM:n hankerahoilla kirjailijat Tuula Kallioniemi ja Kari Levola, jotka vierailivat syksyllä 2013 kaikilla alakouluilla ja Kari Levola myös kahdella ryhmällä yläkoululla. Kirjastolla vierailivat myös paikalliset kirjailijat Piia Kaikkonen ja Kari Kangasharju. Muita tapahtumia kirjastolla olivat Kirjastopyhä, Taiteidenyö, 3 kpl peli-iltoja lapsille ja nuorille, 2 kpl yökirjastoja ja kesäpelimannit kävivät 2 kertaa. Kirjaston virkailijakäytössä olevat tietokoneet uusittiin, koska varauduttiin keväällä 2014 tapahtuvaan kirjastojärjestelmän päivitykseen. Budjettirahoitteisen tehtävän käyttötalousosa Toimintatuotot Toimintamenot Toimintakate (netto) Poistot ja arvonalentumiset Tehtävän kokonaiskustannukset

5 Kirjasto TP 2012 TA 2013 TP 2013 Lainojen määrä, pääkirjasto Lainojen määrä, kirjastoauto (sis. Vihanti) Lainan hinta 2,6 2,7 Lainat/asukas 21 20,8 Hankintojen määrä Fyysiset käynnit/asukas 10 8 Aukiolotunnit

6 Ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö Sivistysjohtaja Erkki Seitajärvi Haapavedellä toimivien ammatillista koulutusta antavien oppilaitosten (Haapaveden ammattiopiston, Haapaveden Opiston sekä PSK-Aikuisopiston) oppilaspaikat täytetään. Yhteismarkkinointia ja koulutusmessuilla oppilaitosten esittelyä tehostetaan. Oppilaitosten yhteistyötä parannetaan. Haapaveden Opiston ja PSK-Aikuisopiston itsenäisyys yksityisinä oppilaitoksina turvataan. Aikuiskoulutustarjontaa lisätään työllisyyden edistämiseksi. Muuntokoulutus on eräs mahdollisuus työllisyyden turvaamiseksi ja elinkeinoelämän työvoimatarpeiden tyydyttämiseksi 6

7 Varhaiskasvatus/päivähoito Päivähoidon ohjaaja Rauni Siirtola Uuden päiväkodin rakentaminen aloitettiin keväällä ja päiväkoti ei aivan ehtinyt valmistua vuoden vaihteeseen mennessä. Uuden päiväkodin käyttöönotto siirtyi v tammikuulle. Ryhmäperhepäiväkodit toimivat täydellä teholla koko vuoden. Perhepäivähoitoon saimme yhden uuden vakinaisen perhepäivähoitajan hoitajan kotona tapahtuvaan perhepäivähoitoon. Touhulan ryhmäperhepäiväkoti on järjestänyt perhepäivähoitajien työajan tasausvapaiden aikaisen varahoidon perhepäivähoidossa oleville lapsille. Esiopetusta on järjestetty Ahjolan ja Paakkilan päiväkodeissa. Kotihoidon tuella (sis. yksityisen hoidon tuen sekä kuntalisän) tuettiin lapsiperheitä. Leikkikenttätoimintaa järjestettiin kesäkuussa viidellä kyläkoululla. Vakinaisen kiertävän erityislastentarhanopettajan toimi täytettiin syksyllä ja sen myötä olemme saaneet erityisvarhaiskasvatuksen kehittämisen hyvään alkuun. Budjettirahoitteisen tehtävän käyttötalousosa Toimintatuotot Toimintamenot Toimintakate (netto) Poistot ja arvonalentumiset - Tehtävän kokonaiskustannukset Päivähoito TA 2013 TP 2013 hoitopäiviä alle kouluikäisiä lapsia lapsia päivähoidossa

Koululautakunta. Päivähoito

Koululautakunta. Päivähoito Koululautakunta Päivähoito Uusi kunnallinen päiväkoti on valmistunut ja otettu käyttöön tammikuussa 2014. Uuden päiväkodin myötä kaupungin päivähoidossa voidaan palveluja keskittää ja lopettaa Paakkilan

Lisätiedot

Koululautakunta. Varhaiskasvatus

Koululautakunta. Varhaiskasvatus Koululautakunta Varhaiskasvatus Kunnallista varhaiskasvatusta järjestetään Haapavedellä Ahjolan ja Onnimannin päiväkodeissa, Metsätähdet- ja Minttula- ryhmäperhepäiväkodeissa sekä perhepäivähoidossa. Varhaiskasvatusta

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSRAPORTTI (TALOUSARVIORAPORTTI IV/IV2014)

TILINPÄÄTÖSRAPORTTI (TALOUSARVIORAPORTTI IV/IV2014) TILINPÄÄTÖSRAPORTTI (TALOUSARVIORAPORTTI IV/IV2014) Vuoden 2013 tilinpäätös on 1,6 miljoonaa euroa negatiivinen. Alkuperäiseen talousarvioon verrattuna toimintakate ylittyi noin 300 000 euroa, mutta valtuuston

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.

Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia. Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset.

Johtamisen kehittäminen koko toimialalle jatkuu. Kehittämisessä huomioidaan henkilöstövaihdokset. Sivistyslautakunta Toiminta-ajatus Padasjoen kunta tuottaa laadukkaita sivistystoimen peruspalveluita. Tavoitteena on kasvattaa lapsia ja nuoria vastuuntuntoiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä tukea kaikkia

Lisätiedot

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2 / 2010 Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro 15 16 17 18 19 20 21 Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta

Lisätiedot

Talousarv. 2016. 003006 Opetussuunnitelma 2014-2016 0003 TULOSLASKELMA. 4000 TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688

Talousarv. 2016. 003006 Opetussuunnitelma 2014-2016 0003 TULOSLASKELMA. 4000 TOIMINTAKULUT 4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688 Joroisten kunta Sivu 1 07.01. Ulkoinen/Sisäinen 01.01. - 31.12. 003006 Opetussuunnitelma 2014-4001 Henkilöstökulut -4 000 4300 Palvelujen ostot -4 688-8 688 4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -8 688 6999 VUOSIKATE

Lisätiedot

1.1 Kohderahoitteiset tehtävät. Sitovuustaso. Toiminnan kuvaus/perustehtävä

1.1 Kohderahoitteiset tehtävät. Sitovuustaso. Toiminnan kuvaus/perustehtävä 1.1 Kohderahoitteiset tehtävät Toimiala/Palveluketju Vastuuhenkilö Sitovuustaso Taseyksikkö Kouvolan seudun ammattiopisto Rehtori Timo Olli Toiminnan kuvaus/perustehtävä Kouvolan seudun ammattiopiston

Lisätiedot

Maahanmuuttajien joustava perusopetus

Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus Maahanmuuttajien joustava perusopetus OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella OPM:n hankkeen toteutus Kontiolahdella Aija Vartiainen, Kontiolahden koulu, tammikuu 2008

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1

Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 SIVISTYSPALVELUT 310 Sivistyslautakunta Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS Talousarvio 21 ja taloussuunnitelma 21-212 Uudenkaupungin ammattiopisto Novidan johtokunta 3.9.29 TULOSLASKELMA 21-212 1 euroa 22.9.29 14:9 TP 28 Liikevaihto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen 26.01.2012 Sivu 1 / 1 395/12.01.01/2012 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Lisätiedot

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen

PALVELUALUE: Hyvinvointipalvelut. 1. Toiminta-ajatus. 2. Toimintaympäristö ja sen muutokset. 3. Toiminnan painopistealueet 2016 ja niiden toteutuminen 1 PALVELUALUE: 1. Toiminta-ajatus Palvelualueen toiminnan tarkoituksena on huolehtia siitä, että Kemijärven kaupungissa on laadukkaat ja riittävät sosiaali-, terveys-, opetus-, sivistys- ja vapaa-ajan

Lisätiedot

Hyvän ikääntymisen kehittämisympäristö Sonectus 1.1.2012-31.5.2014

Hyvän ikääntymisen kehittämisympäristö Sonectus 1.1.2012-31.5.2014 Hyvän ikääntymisen kehittämisympäristö Sonectus 1.1.2012-31.5.2014 Hankkeen toimijat Hallinnoi Oulun seudun ammattikorkeakoulu, terveyalan Oulaisten yksikkö Osatoteuttajina: Kalajoen SoTe yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta

Kuukausiraportti 10/2017. Kasvatus- ja opetuslautakunta Kuukausiraportti 10/2017 Kasvatus- ja opetuslautakunta Talousraportti 10/2017, laskennallinen toteutuma 83,3% Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 MERIKARVIAN KUNTA Hyväksytty: kv 9.11.2015 57 Voimaantulo: 11.11.2015 SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimi vastaa opetukseen, koulutukseen, päivähoitoon ja esiopetukseen, virkistykseen

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 LOUNAIS-SUOMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TOIMINTAKERTOMUS 2011 Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä omistaa Liedon ammatti- ja aikuisopiston, Loimaan ammatti- ja aikuisopiston ja Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto

Lisätiedot

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048

Toimintakate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 Vuosikate -68 252-140 175 71 923 49-69 360-161 048 1 Tuloslaskelma Tammikuu-Kesäkuu 2014 Laskenn. toteuma 50 % 19.8.2014 Tot 1-6/2014 TA 2014 Tot 2014-TA Tot % Tot 1-6/2013 2013 TP 510 Varhaiskasvatus 5001 Varhaiskasvatuksen hall. Toimintatuotot 0 0 0

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-%

Toiminnan rahavirta TA Toteuma Tot-% Käyttö Tot-% PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 6/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 4 471 050 1 847 251 41,32 2 037 606 43,33 Maksutuotot 2 713 900

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen.

Kiinteistöverotilitys on vaikuttanut n euron verran vuoden 2016 syyskuun tulokseen. PÖYTYÄN KUNTA Talousraportti 9/2016 1 Tuloslaskelma 2016 2015 TOIMINTATUOTOT TA Muutos Ta+muut. Toteuma Tot-% Edv.tot Tot-% Myyntituotot 4 471 050 0 4 471 050 2 750 516 61,52 2 990 447 63,59 Maksutuotot

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut

SIVISTYSPALVELUT. Toteutunut SIVISTYSPALVELUT Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut raittiustyö Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa

Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa 2 3 Yrittäjyyskasvatus virtaa Kaakossa Kaakkois-Suomen yrittäjyyskasvatusstrategiasta yrittäjyyden ekosysteemiksi http://www.yes-keskus.fi/wpcontent/uploads/2012/09/cursor_yritt_kasv_web_0312.pdf 4 Visio

Lisätiedot

Paula Jordan 20.5.2011

Paula Jordan 20.5.2011 Osaava-hanke 2010-2012 Espoon musiikkiopisto, Kauniaisten musiikkiopisto, Kirkkonummen musiikkiopisto, Musiikkiopisto Juvenalia Kohti uutta kehittyvää musiikkiopistoa Paula Jordan 20.5.2011 Naapurioppilaitokset

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus Taulukko 1. Esiopetus LIITE 1. Oppilasmäärä 20.9.2015 Oppilasmäärä Painotettu oppilasmäärä Esiopetuksen kustannukset Esiopetuksen kustannukset / esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 145 6 071 6 114 32 276

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

Tositteet hyväksyy sivistystoimenjohtaja, varalta lukion rehtori. Sivistystoimenjohtajan laskut hyväksyy lukion rehtori.

Tositteet hyväksyy sivistystoimenjohtaja, varalta lukion rehtori. Sivistystoimenjohtajan laskut hyväksyy lukion rehtori. SIVISTYSLAUTAKUNNAN ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2015 Sivistyslautakunta hyväksyy sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Sivistystoimen toimintaa ohjaa sivistystoimen visio

Lisätiedot

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

20. (29.60) Ammatillinen koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

KOULULAUTAKUNTA. Toiminnalliset tavoitteet Varhaiskasvatus päivähoidon ohjaaja Rauni Siirtola

KOULULAUTAKUNTA. Toiminnalliset tavoitteet Varhaiskasvatus päivähoidon ohjaaja Rauni Siirtola KOULULAUTAKUNTA Toiminnalliset tavoitteet 2017 Varhaiskasvatus päivähoidon ohjaaja Rauni Siirtola Varhaiskasvatukseen sisältyy lasten päivähoito, vuorohoito, esiopetus, erityisvarhaiskasvatus, leikkikenttätoiminta,

Lisätiedot

TULOSTILIT (ULKOISET)

TULOSTILIT (ULKOISET) HYRYNSALMEN KUNTA RAPORTTI 20.5.2010 LIITE 3 TALOUSARVION SEURANTA 30.4.2010 TULOSLASKELMA Talousarvio on toteutumassa suunniteltua paremmin. HYRYNSALMEN KUNTA 30.4.2010 Tilinpäätös Talousarvio Toteutuma

Lisätiedot

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100

ajantasaisilla turvallisuussuunnitelmilla (0-100%) 100 3.2 Sivistystoimen tulosalue Tilivelvollinen sivistysjohtaja Jorma Harju 3101 Sivistystoimen hallinto Sivistystoimi tukee kaustislaisten kehittymistä hyvinvoiviksi ja monipuolisiksi tulevaisuuden osaajiksi

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät vuodelle 2015. Asian on valmistellut sivistysjohtaja.

Sivistyslautakunnan laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät vuodelle 2015. Asian on valmistellut sivistysjohtaja. Sivistyslautakunta 140 10.12.2014 Sivistyslautakunta 13 18.02.2015 Sivistyslautakunta 78 19.08.2015 Sivistyslautakunnan laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät vuodelle 2015 361/04.042/2012 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018

Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Toimialan ajankohtaiskatsaus/ lokakuu 2018 Taloustilanne lokakuun lopussa Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala

Lisätiedot

Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö

Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö Anniina Merikanto-Vuoti Projektipäällikkö Kuidut Käyttöön -hanke Hankeaika: 1.1.2016-30.6.2017 Hankealue: Haapavesi, Pyhäntä ja Siikalatva Hallinnoija: Haapaveden- Siikalatvan seudun kuntayhtymä Rahoittaja:

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot 1/5 TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN YHTEISTYÖSOPIMUS Juankosken sivistyslautakunta 25.3.2014 15, liite 9 Tällä sopimuksella seuraavat osapuolet sopivat Kuopion alueen toisen asteen yleissivistävän ja ammatillisen

Lisätiedot

Ulkoisten menojen toteutuma osoittaa menojen osalta toteumaa 66,0 %.

Ulkoisten menojen toteutuma osoittaa menojen osalta toteumaa 66,0 %. TALOUSARVION TOTEUTUMINEN II/2017 Toisen kolmanneksen talousraportti elokuun loppuun osoittaa toimintakulujen, -tuottojen ja toimintakatteen osalta 65 % toteutumaa, joten tässä vaiheessa tilanne talousarvioon

Lisätiedot

toteutuminen (uusi ta asetelma lukien)

toteutuminen (uusi ta asetelma lukien) KÄYTTÖOSA SAKSANKATU 27 29:N TOIMIPISTE TILINPÄÄTÖS ARVIO TA MUUTOS TOTEUTUMINEN Muutos % Oppilaita 394,1 400,0 394,4 392,4 Opetustunteja 32 781 33 210 32 954 31 823 Opetusryhmien keskikoko 15,0 15,0 14,9

Lisätiedot

LIITE 6 TALOUSARVIO 2016

LIITE 6 TALOUSARVIO 2016 TALOUSARVIO 2016 TP 2014 TA 2015 TA 2016 EROTUS % VALTIONOSUUDET 2016-2015 Yksikköhinta / Ta-arvio 78,75 79,50 79,50 0 Yksikköhinta / Tot. 78,61 79,44-79,44 Tuntiresurssi: Ta-arvio 19 300 18 400 18 000-40

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 KOULU: Paraistenseudun koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016 Kouluverkkoselvitys Tammi-maaliskuu 2016 Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi palvelukokonaisuuksiksi palvelukeskittymittäin.

Lisätiedot

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet

Lisätiedot

Perusopetus ja nuorisopalvelut. Lautakuntien seminaari Ruuhijärvellä

Perusopetus ja nuorisopalvelut. Lautakuntien seminaari Ruuhijärvellä Perusopetus ja nuorisopalvelut Lautakuntien seminaari Ruuhijärvellä 19.6.2019 Perusopetus ja nuorisopalvelut Lakisääteinen palvelu Perusopetuslaki ohjaa perusopetusta Perusopetuksen opetussuunnitelma OPS

Lisätiedot

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä

Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tiedotusvälineille 3.8.2017 Aineistoa vapaasti käytettäväksi Opetushallituksen arvioita syksyn 2017 koulutuksen aloittavien ja opiskelijoiden määristä sekä oppilaitosten lukumääristä Tässä tilastokoosteessa

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2013 2014

VUOSISUUNNITELMA 2013 2014 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2013 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa / 2014 VUOSISUUNNITELMA 2013 2014 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9.

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6.

Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 56100 Ruokolahti Voimaan 1.1.2009 (kv 15.12.2008/ 59) muutos 1.8.2010 (kv. 21.6. Ruokolahden kunta Sivistystoimen johtosääntö 1 (8) 1 Soveltaminen Tämä johtosääntö kattaa sivistystoimen päävastuualueen. Johtosäännön määräyksiä sovelletaan opetus- ja kulttuuritoimeen, varhaiskasvatukseen

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

SOTKAMON KUNTA Sivistystoimi

SOTKAMON KUNTA Sivistystoimi Sivistystoimen lautakunta 19.6.2018, liite 52 SOTKAMON KUNTA Sivistystoimi Delegoitu erityispäätäntävalta VIRANHALTIJAT Sivistysjohtaja kansalaisopiston rehtori Sivistystoimen taloussuunnittelu ja taloudenhoito,

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista

Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjastopalvelut peruspalvelujen arvioinnissa 22.11.2018 Kuopio 1 Pääasiat Mikä peruspalvelujen arviointi? Miksi lukeminen ja lukutaidot arvioitavana juuri

Lisätiedot

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat

KJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI. Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/2010 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-8/ SIVISTYSPALVELUKESKUS SIVISTYSPALVELUKESKUKSEN HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Itä-Suomen oppimisen tuen päivät

Itä-Suomen oppimisen tuen päivät Itä-Suomen oppimisen tuen päivät 9. 10.11.2017 Mikkeli AVAUSSANAT Opetustoimen ylitarkastaja Kari Lehtola Itä-Suomen aluehallintovirasto Kari Lehtola, opetustoimen ylitarkastaja 1 Kari Lehtola, opetustoimen

Lisätiedot

Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut

Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Hallinto ja tukipalvelut Sipoon kunnan ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän yhteistoimintasopimus koskien Enterin hallintoa ja toimintaa Enter näyttäytyy opiskelijalle yhtenä kokonaisuutena, jossa laadukkaan opiskelun etenemiselle

Lisätiedot

Toimintakulut Toimintakate Muutos-% edelliseen -16,9-100,0

Toimintakulut Toimintakate Muutos-% edelliseen -16,9-100,0 SIVISTYSLAUTAKUNTA Opetus- ja kulttuuritoimen hallinto Suoritteet/tunnusluvut TP-215 TA-216 TAE-217 Muutos TA 16/17 TS-218 TS-219 Henkilöstömäärä,5,5,5, 1 1 * vakituiset,5,5 1 1 1 * tilapäiset Luottamushenkilömäärä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMISEN TULOKSIA JA TAVOITTEITA Koordinaattoritapaaminen 19.8. Paasitorni Sanna Mäkinen, KM, sanna.makinen@joensuu.fi Kehittävä arviointi, Joensuun yliopisto TAUSTALLA: Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Kuntamarkkinat 10.9.2009 Teija Toppila Rehtori / aluerehtori Esiintyjä 1 Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä

Lisätiedot

Kouluverkkotyöryhmä selvitti syksyllä kaupungin kouluverkon tilannetta. Muutoksia kouluverkkoon ei tehty.

Kouluverkkotyöryhmä selvitti syksyllä kaupungin kouluverkon tilannetta. Muutoksia kouluverkkoon ei tehty. KOULULAUTAKUNTA Erkki Seitajärvi, sivistysjohtaja Tulot 789 281 35,6 418 53,0 726 92,1 812 102,9 Menot -13699-3238 23,6-6670 48,7-10138 74,0-13 731 100,2 Netto -12910-2957 22,9-6252 48,4-9412 72,9-12920

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti Vantaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala

Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti Vantaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa kehittämisryhmän loppuraportti 7.9.2017 Vantaa 12.10.2019 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala MISTÄ LÖYTYY? Vaativa erityinen tuki esi- ja perusopetuksessa Kehittämisryhmän

Lisätiedot

VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN Hallitus 21.9.2012 LIITE 1 VUODEN 2012 TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1-2 Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen, RAMK, LAO, LAMO ja Urheiluopisto mittarit 3-4 Yhteenveto tulosalueiden tuloksista /31.8.2011-10,

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011

Mikkeli. Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla. Seija Manninen 9.5.2011 Mikkeli Modernin palvelun kasvukeskus Saimaan rannalla Mikkelin kaupungin opetustoimi p Perusopetus kouluja 26 n. 4800 oppilasta p Esiopetus osin koulujen yhteydessä, osin päivähoidon järjestämänä p Perusopetuksen

Lisätiedot

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja

50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 50 SIVISTYSLAUTAKUNTA 500 PERUSOPETUS Vastuuhenkilö: sivistystoimenjohtaja 1. TOIMINTA-AJATUS Perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan

Lisätiedot

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013

MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013 MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013 Maahanmuuttajataustaisten nuorten opintopolut Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Sivistystoimiala opetus

Sivistystoimiala opetus Sivistystoimiala opetus PALVELU MITTARI TP 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 Perusopetuspalvelut Peruskoulut kpl 24 23 23 23 Oppilaita kpl 5 903 5 891 5 860 5 860 * joista erityistä tukea tarvitsevia kpl 431

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista Jonna Kokkonen Laatu- ja kehityspäällikkö Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto 1 SAMIedun organisaatio Yhteensä noin 5500 Opiskelijaa

Lisätiedot

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 8 /2015 Kokousaika

HAAPAVEDEN-SIIKALATVAN SEUDUN KUNTAYHTYMÄ Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 8 /2015 Kokousaika Seutuhallitus KOKOUSKUTSU 8 /2015 Kokousaika Kokouspaikka Käsiteltävät asiat liite 75 Torstai 29.10.2015 klo 14.00 16.06 PSK-Aikuisopisto, Haapaveden Teknologiakylä, Haapavesi PSK-Aikuisopiston toiminnan

Lisätiedot

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta

LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI. Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta LIITE 1: TOIMINTAOHJEET AIHEETTOMIIN POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEKSI Poissaolo koulusta ilman huoltajien ilmoitusta 3 poissaolopäivänä luokanvalvoja ottaa yhteyden kotiin Syy poissaoloille aiheellinen Epäillään

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. %

300 Sivistystoimen hallinto TA 2016 Tot. Erotus Tot. % 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -81526-8888 -72638 10,9 Henkilöstökulut -26726-5596 -21130 20,9 Palkat ja palkkiot -18800-3628 -15172 19,3 Henkilösivukulut -7926-1968 -5958 24,8 Eläkekulut -7160-1795

Lisätiedot

Kirjastoautopalvelut jatkumaan -hanke. Haapaveden kirjasto Haapajärven kirjasto

Kirjastoautopalvelut jatkumaan -hanke. Haapaveden kirjasto Haapajärven kirjasto Kirjastoautopalvelut jatkumaan -hanke Haapaveden kirjasto Haapajärven kirjasto Lähtökohtia hankkeelle Haapaveden auto Hankittu 2002 1,05 henkilötyövuotta Ajettu n. 300 000 km Ajetaan pääasiassa Haapavedellä,

Lisätiedot