POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma, luovat terapiat, tanssi- ja liiketerapia

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan koulutusohjelma, luovat terapiat, tanssi- ja liiketerapia Gila Heimonen MINDFULNESSIIN PERUSTUVA TANSSI- JA LIIKETERAPIA Kvalitatiivinen toimintatutkimus tarkkailevan meditaation käytöstä tanssi- ja liiketerapiassa Opinnäytetyö Syksy 2004

2 OPINNÄYTETYÖ Syksy 2004 Sosiaalialan koulutusohjelma Luovat terapiat Lammenkatu 18 83500 Outokumpu p. (013) 260 6670 Tekijä(t) Gila Heimonen Nimeke MINDFULNESSIIN PERUSTUVA TANSSI- JA LIIKETERAPIA Kvalitatiivinen toimintatutkimus tarkkailevan meditaation käytöstä tanssi- ja liiketerapiassa TIIVISTELMÄ Tutkimus on kvalitatiivinen toimintatutkimus, jonka tarkoituksena oli selvittää, miten mindfulnessia voi käyttää tanssi- ja liiketerapiassa, miten se jo ilmenee siinä ja mitä merkitystä sillä voi olla asiakkaiden elämälle. Tutkimustehtävänä oli myös selvittää, miten tanssi- ja liiketerapeutin tulee työskennellä ohjatessaan mindfulnessiin perustuvaa tanssiterapiaa. Tutkimuksen aineisto kerättiin Uudessa-Seelannissa Aucklandissa suorittaessani siellä kansainvälistä harjoitteluani keväällä 2004. Aineisto koostuu seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten tanssiterapiaryhmän kahdeksan tapaamiskerran prosessista: asiakkaiden kokemuksista ja omista ohjaamiskokemuksistani sekä omasta osallistumisestani Mindfulness Based Stress Reduction ohjelmaan ja sen vaikutuksista ohjaamiseeni. Aineistonkeruumenetelminä olivat teemahaastattelut, asiakkaiden päiväkirjat, oma tutkimuspäiväkirjani ja havainnointi. Aineiston analysointi perustui teoriasidonnaiseen analyysiin. Tanssiterapian menetelmistä työskentelyssä käytettiin mm. improvisaatiota, pari- ja piiripeilauksia sekä erilaisia liikelaatuja. Mindfulnessin menetelmistä käytettiin breathing space ja body scan harjoituksia sekä kävelymeditaatiota, gibberishiä ja latihania. Mindfulnessharjoituksia asiakkaat tekivät myös omalla ajallaan. Tanssiterapian ja mindfulnessin menetelmiä käytettiin työskentelyssä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta erillisinä harjoituksina. Tutkimukseen osallistuneet asiakkaat kertoivat lisääntyneestä kehon, tunteiden, ajatus- ja käyttäytymismallien tiedostamisesta ja hyväksymisestä, oman tahdon ja voiman löytymisestä sekä yleisestä voimaantumisesta. Omasta ohjaamisestani tärkeimmäksi seikaksi nousee esille mindfulnessin päivittäinen harjoittelu ja harjoittaminen omassa elämässä edellytyksenä mindfulnessiin perustuvan tanssiterapian ohjaamiseen. Tanssi- ja liiketerapiaa sekä mindfulnessia yhdistäviä perusajatuksia ovat kehon ja mielen yhteys sekä vuorovaikutus, läsnä oleminen, havainnointi ja tiedostaminen sekä polariteetit ja kokonaisuus. Kieli suomi Asiasanat tanssi- ja liiketerapia, mindfulness, meditaatio, empowerment Sivuja 83 sivua, 20 liitettä

3 THESIS Autumn 2004 Degree Programme in Social Welfare Work Creative Therapies Author(s) Lammenkatu 18 FIN 83500 Outokumpu FINLAND Tel. 358-13-260 6670 Gila Heimonen Title DANCE/MOVEMENT THERAPY BASED ON MINDFULNESS Qualitative action research about dance/movement therapy based on mindfulness ABSTRACT This is a qualitative action research the purpose of which was to clarify how it is possible to use mindfulness in dance/movement therapy, how mindfulness is already manifested there, what kind of meanings it could give to the clients, and how a dance/movement therapist could work when directing dance/movement therapy based on mindfulness. The material was collected in Auckland, New Zealand when I was doing there my practical training in spring 2004. The material consists of an eight-session dance therapy group process of sexual abused women; their experiences of it, my experiences of directing the group, and my experiences of participating in Mindfulness-Based Stress Reduction program and effects of it upon my directing. The material was collected through theme interviews, research diaries of clients, my own research diary and observation. The analysis method of the material was based on a theory connected analysis. Improvisation, mirrorings in a circle and with a partner and using different kind of movement qualities were used among the methods of dance/movement therapy. The methods of mindfulness were breathing space, body scan, walking meditation, gibberish and latihan. The practices of mindfulness were used by the clients also outside of the group, on their own time. The methods of dance/movement therapy and mindfulness were used as separated practices almost without exception. The clients who were participating in the research reported upon increased awareness and acceptance of their own bodies, feelings and patterns of thoughts and behaviors, and finding their own power and will and the sense of empowerment. Practicing mindfulness in my daily life appears to be the most important thing of my directing in order to direct dance/movement therapy based on mindfulness. The similar approaches of dance/movement therapy and mindfulness are connection and interaction between mind and body, presence, observation and awareness, polarities and wholeness. Language Pages Finnish Keywords 83 pages, 20 appendices dance/movement therapy, mindfulness, meditation, empowerment

SISÄLTÖ 4 TIIVISTELMÄ...2 ABSTRACT...3 1 MATKALLE LÄHTÖ...6 2 MATKAEVÄÄT...8 2.1 Ihmiskäsitys...9 2.2 Meditaatio...11 2.3 Mindfulness...11 2.4 Mielen tilat...12 2.4.1 Tekemisen mielentila...12 2.4.2 Olemisen mielentila...13 2.5 Mindfulnessin perusajatukset...14 2.6 Mindfulnessin harjoitteleminen ja oppiminen...16 2.7 Mindfulness Based Stress Reduction ohjelma...18 2.8 Mindfulnessin ohjaaminen...19 2.9 Mindfulnesstutkimuksia...20 3 TANSSI- JA LIIKETERAPIA...21 3.1 Mindfulnessin ilmeneminen tanssi- ja liiketerapiassa...21 3.1.1 Kehon ja mielen yhteys/vuorovaikutus...22 3.1.2 Läsnä oleminen, havainnointi ja tiedostaminen...23 3.1.3 Polariteetit ja kokonaisuus...27 3.2 Empowerment...28 4 MATKAKUMPPANIT...29 4.1 Tutkimusryhmä...31 4.2 Ryhmäläisten kokemukset tanssista ja meditaatiosta...32 4.3 Oletukset tulevan työskentelyn teemoista...34 5 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄT...35 6 TUTKIMUSMENETELMÄT...35 6.1 Kvalitatiivinen tutkimus...36 6.2 Toimintatutkimus...37 6.3 Havainnoinnit ja haastattelut...38 6.4 Aineiston analysointi...42 7 MATKAKOKEMUKSET...46 7.1 Työskentelyn menetelmät...46 7.1.1 Tanssi- ja liiketerapian menetelmät...48 7.1.2 Mindfulnessmenetelmät...50 7.2 Kokemukset menetelmistä...53 7.2.1 Tanssiterapian menetelmät...54 7.2.2 Mindfulnessmenetelmät...55

5 7.2.3 Haasteet...57 7.2.4 Integroituminen arkeen...59 7.2.5 Merkitykset...60 7.3 Ohjaaminen...62 7.3.1 Valmistautuminen...62 7.3.2 Keskustelu/kokemusten jakaminen...63 7.3.3 Harjoitusten ohjaaminen...65 7.3.4 Mindfulness-laadut ohjaamisessa...67 7.3.5 MBSR-ohjelman vaikutus ohjaamiseen...69 8 TEHDYN MATKAN ARVIOINTI...70 8.1 Tulosten tarkastelu...70 8.2 Tutkimuksen luotettavuuden arviointi...73 8.3 Tutkimuksen merkitys...75 LÄHTEET...78 LIITTEET

1 MATKALLE LÄHTÖ 6 Korkeimmankin vuoren huipulle matka taittuu askel kerrallaan. Tutkimus perustuu keväällä 2004 suorittamaani kansainväliseen harjoitteluun Uudessa- Seelannissa Auckland Sexual Abuse Help Foundation klinikalla, jossa työskentelin seksuaalisesti hyväksikäytettyjen naisten kanssa ohjaamalla heille tanssiterapiaryhmää yhdistämällä mindfulnessin ja tanssiterapian menetelmiä. Tutkimusprosessi alkoi teoriaan tutustumisella jo syksyllä 2003. Tuolloin minulla oli voimakas mielikuva itsestäni seisomassa suunnattoman korkean vuoren juurella, katsomassa kohti vuoren huippua ja huokaamassa: Tuonneko pitäisi kiivetä? Pelkkä ajatus tuntui vievän kaikki voimat. Mieleni ehti jo huipulle kehoni ollessa vasta vuoren juurella, ja mieli ehti pohtia jo tulevan matkan vaikeuksia ja haasteita. Tutkimusmatkan etuna oli kuitenkin se, että tutkiessani mindfulnessiin perustuvaa tanssiterapiaa pystyin käyttämään mindfulnessia myös itse tutkimusprosessissa. Kun mieleni karkasi pohtimaan tutkimusprosessin tulevia vaiheita, palautin itseni takaisin läsnä olevaan hetkeen suuntaamalla huomion hengitykseeni ja kehooni, luovuin päämääräkeskeisyydestä ja olin läsnä juuri siinä vaiheessa, missä kulloinkin olin. Mindfulness eli tarkkaileva meditaatio on tietoisen läsnäolon taito (Holmberg 2004, 46), jossa huomio kiinnitetään läsnä olevaan hetkeen erityisellä tavalla, tarkoituksellisesti ilman tuomitsemista tai arvioimista (Segal, Williams & Teasdale 2002, 121). Koska mindfulnessin käsite on vakiintunut suomalaiseen kieleen, käytän sitä tutkimuksessa ilman suomenkielistä käännöstä. Käyttäessäni meditaatio-sanaa tarkoitan nimenomaan mindfulnessia, ellei siitä erikseen mainita muuta. Lähtökohdat tutkimukselle perustuvat omaan kokemukseeni mindfulnessista. Kiinnostuin meditaatiosta ensimmäisen kerran alle kaksikymmentävuotiaana, ja siitä lähtien sen harjoittaminen on ollut elämässäni vaihtelevasti, kahden viimeisen vuoden aikana päivittäin harjoitettuna. Mindfulness on auttanut minua tulemaan tietoisemmaksi omasta itsestäni, ajattelu- ja käyttäytymismalleistani sekä tunteistani. Sen avulla olen pystynyt irrottautumaan enemmän ja enemmän totutuista eikä niin toimivista ajattelu- ja käyttäytymismalleista; jatkuvan automaattisen reagoimisen tilalle on tullut tietoisempi tapa toimia. Nämä kokemukset mindfulnessista sekä tanssi- ja liiketerapian

7 opiskelu ja käytännön harjoittelut vaikuttivat yhdessä siihen, että aloin huomata yhteneväisyyksiä mindfulnessin ja tanssiterapian välillä ja pohtia, voisinko yhdistää näitä kahta toisiinsa tanssiterapeuttina työskennellessäni. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, miten mindfulnessia voi käyttää tanssi- ja liiketerapiassa, miten se jo ilmenee siinä ja mitä merkitystä mindfulnessiin perustuvalla tanssiterapialla voi olla asiakkaiden elämälle. Tutkimuskohteena on myös oma työskentelyni ohjatessani mindfulnessin perustuvaa tanssiterapiaa. Tutkimus on kvalitatiivinen toimintatutkimus, jossa aineistonkeruumenetelminä olivat tutkimusprosessin alussa ja lopussa tehdyt teemahaastattelut, asiakkaiden ja oman ohjaamiseni havainnointi sekä kirjalliset dokumentit. Näitä olivat oma tutkimuspäiväkirjani, terapiaprosessin kirjaukseni ja asiakkaiden pitämät päiväkirjat. Työskentelyni taustalla vaikutti kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, joka koostuu itselläni humanistisen psykologian ihmiskäsityksestä ja zenbuddhalaisuuden näkemyksestä ihmisen olemuksesta. Näen ihmisen neljän eri osa-alueen - fyysisen, psyykkisen, sielullisen ja situationaalisen - muodostamana kokonaisuutena, jossa ihmisen todellinen olemus on hänen ajatustensa takana, ihmisen keskuksessa, ytimessä. Tanssi- ja liiketerapian ohjaamisessa ohjenuoranani oli asiakkaiden voimaannuttaminen. Työssäni pyrin auttamaan asiakkaita niin, että he saisivat omat voimavaransa käyttöönsä, ja tarjosin harjoituksia, joita heillä oli mahdollisuus hyödyntää omassa elämässään - myös terapiaprosessin jälkeen. Tutkijana asetin itseni haasteellisen tehtävän eteen kahdellakin tavalla. Ensinnäkin, miten voisin tehdä riittävän objektiivista ja luotettavaa tutkimusta itselleni läheisestä aiheesta, ja toiseksi, miten pystyisin määrittelemään mindfulnessin, jonka perusolemus on sanatonta ja joka ilmenee ei-käsitteellisellä ja ei-kielellisellä tasolla. Lohdutuksekseni huomasin mindfulnessia käsittelevää teoriaa lukiessani, että myös muut tutkijat ovat painiskelleet saman ongelman kanssa. Rauhala (1992, 33, 128) puhuu kielellisestä kaaoksesta, joka vallitsee meditaatiota tutkittaessa ja siitä keskusteltaessa. Määrittelyn vaikeus perustuu hänen mukaansa siihen, että meditatiivinen kokemus on epäkäsitteellistä; se on yksilöllinen kokemus, jota ei voi ilmaista kielen avulla. Siksi ihmisen, joka haluaa ymmärtää meditaatiota, on harjoitettava sitä itse. Samoilla linjoilla on Mahathera (1990, 9, 16), jonka mukaan meditaatio ilmenee sellaisilla tietoisuuden

8 tasoilla, jotka ovat symbolisia ajatuksia syvemmällä. Joitakin meditaatioon liittyviä asioita ei voi ilmaista sanoilla, mutta se ei tarkoita Mahatheran mukaan sitä, etteikö meditaatiota voisi ymmärtää. Todellinen ymmärtäminen tapahtuu kuitenkin sen harjoittamisen kautta, ei abstraktien termien avulla; meditaatio on kokemuksellista, ei teoreettista. Käsitteiden määrittelyn vaikeus tuli selvästi esille myös MLRN (The Mind and Life Research Network) sähköpostikeskustelulistalla, jossa seurasin mindfulnessin määrittelystä käytävää keskustelua: yhtä oikeaa ja tyhjentävää määritelmää ei ole. Voisi sanoa, että uimisesta voi tietää kaiken teoriassa, mutta vasta kun hyppää veteen ja opettelee uimaan, oppii tietämään, mitä uiminen käytännössä on. Samoin on mindfulnessin laita. Tutkimuksen objektiivisuuteen olen pyrkinyt tiedostamalla ja kirjaamalla näkyväksi omat lähtökohtani ja oletukseni. Eskolan ja Suorannan (2000) mukaan tutkijan objektiivisuus syntyy nimenomaan oman subjektiivisuuden tunnistamisesta. He kyseenalaistavat ajatuksen tutkijan täydellisestä objektiivisuudesta, koska tutkijalla on aina arvostuksia, asenteita ja oletuksia, jotka vaikuttavat tutkimukseen. Olennaista on yrittää tunnistaa omat esioletuksensa ja arvostuksensa. (Eskola & Suoranta 2000, 17.) Tutkimusmatka oli matka symbolisella, mutta myös konkreettisella tasolla. Matkustin aineiston keräämiseen maapallon toiselle puolelle, Uuteen-Seelantiin, joka on olemukseltaan hyvin länsimaalainen, korkean elintason maa. Kulttuurierot eivät olleet hätkähdyttävän suuria, joten niillä ei ollut juurikaan vaikutusta työskentelyyni ja asiakkaiden kohtaamiseen. Siksi en tuo niitä esille tutkimuksessa, ja toisaalta en ollut kulttuurisia vaikutuksia tutkimassakaan. 2 MATKAEVÄÄT Matkalle lähtijä tarvitsee matkalleen varusteita ja eväitä. Ilman karttaa ja kompassia voi eksyä löytämättä perille ja ilman sopivaa varustusta jäädä matkan varrelle. Ihmiskäsitys sekä mindfulnessin ja tanssiterapian peruskäsitteet loivat tutkimusmatkalle vankan

9 perustan, toimivat karttana ja kompassina silloin, kun eksyin sivupoluille palauttaen minut takaisin oikealla tielle ja veivät matkaa eteenpäin kompastellessani kivikoissa. 2.1 Ihmiskäsitys Käsitys siitä, mitä ihminen on, on kaiken inhimillisen vuorovaikutuksen perustana. Tanssi- ja liiketerapeuttina toimiessani minun on tärkeää olla selvillä omasta ihmiskäsityksestäni, koska se vaikuttaa siihen, miten kohtaan asiakkaani, miten tulkitsen hänen liikettään, ajatuksiaan ja ongelmiaan, ja siihen, mitä valintoja ja havaintoja asiakastyössäni teen. Ihmiskäsitys empiirisessä tutkimuksessa koostuu ihmistä koskevista olettamuksista ja näin auttaa tutkijaa rajaamaan tutkimuskohteensa ja valitsemaan menetelmänsä (Rauhala 1983, 13). Humanistisen psykologian ihmiskäsityksen mukaan ihminen on avoin järjestelmä, jonka toiminta on itseohjautuvaa, ainutkertaista ja alati muuttuvaista. Ihminen on etsivä, tutkiva, vaihtoehtoja punnitseva ja valmis muutoksiin ja yllätyksiin. Humanistisen psykologian tutkimuksissa on ollut esillä seuraavia teemoja: itseys, itsensä toteuttaminen, luovuus, rakkaus, arvot, merkityksen ongelma, henkinen kasvu, vastuu, psyykkis-henkinen hyvinvointi ja arkikokemuksen ylittävä tajunta. (Rauhala 1990, 50.) Humanistinen psykologia kannustaa ihmistä tulemaan yhä tietoisemmaksi omasta ainutkertaisuudestaan. Sen yksi tunnetuimmista edustajista psykoterapeutti Carl Rogers päätyi olettamaan, että ihminen pyrkii perimmältään hyviin tavoitteisiin, elämän harmoniaan ja itselle tärkeiden ihanteiden edistämiseen. (Peltola, Himberg, Laakso, Niemi & Näätänen 2001, 140 141.) Rauhalan (1983, 1990) mukaan ihminen todentuu neljässä olemassaolon perusmuodossa, joita ovat kehollisuus, tajunnallisuus eli psyykkis-henkisyys, situationaalisuus ja kuolemattomuus. Nämä olemuspuolet eivät ole irrallisia tai riippumattomia toisistaan vaan ovat läheisesti toisiinsa kietoutuneita ja edellyttävät toisensa ollakseen olemassa. Tajunnallisuuden olemus on mielellisyyttä. Mielen avulla ymmärrämme, tiedämme, tunnemme ja uskomme ilmiöt ja asiat joksikin eli luomme asioille merkityksiä. Tajunnallisuus voidaan erottaa psyykkiseen ja henkiseen, jolloin psyykkisellä tarkoitetaan alempaa tajunnallisuutta eli kokemuksellisuutta, jota voi olla

10 myös eläimillä, kuten hyvän- ja pahanolon tunteita, pelkoja ja viettipaineita. Henkisyydellä tarkoitetaan korkeammanasteista tajunnallisuutta, jossa ihminen voi etäännyttää itsensä psyykkisestä kokemisestaan ja arvioida sitä. Henkisyyttä on myös oman olemassaolon transsendenttisen ulottuvuuden tiedostaminen ja hyväksyminen sekä ydinihmisen löytäminen itsestään. Henkisyyteen kytkeytyy kuolemattomuus, jossa henki tai sielu jatkaisi mahdollisesti elämäänsä orgaanisen elämän sammumisen jälkeen. Keho on tajunnan olemassaolon ehto, sillä ilmennymme fyysisessä kehossamme. Situationaalisuudella eli elämäntilanteella tarkoitetaan kaikkea sitä, mihin ihmisen kehollisuus ja tajunnallisuus ovat suhteessa. (Rauhala 1983, 27; 1990, 35 40, 42, 45.) Humanistisen psykologian ja Rauhalan käsitykset ihmisen olemassaolosta perustuvat holistiseen eli kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen, jossa ihmisen olemuksen kaikki puolet (fyysinen, psyykkinen, henkinen, situationaalinen) huomioidaan. Nämä käsitykset luovat holistiselle ihmiskäsitykselleni perustan, mutta se täydentyy vasta liittäessäni siihen zenbuddhalaisuuden näkemyksen ihmisestä. Zenbuddhalaisuuden juuret ovat buddhalaisuudessa, mutta se ei niinkään ole uskonto tai filosofia vaan pikemminkin elämäntapa ja katsomus (Watts 1973, 19). Zen-sana on japaninkielinen muunnos sanskriitin sanasta dhyana, meditaatio (Mitä zen on 2004). Meditaatio tarkoittaa puolestaan läsnä olemista, eli kun ihminen pystyy vapautumaan mieleensä ja ajatuksiinsa samaistumisesta, etäännyttämään itsensä niistä, oivaltaa hän buddhatilansa eli ydinminänsä. Todellinen ihmisen olemus ei ole hänen ajatuksissaan vaan niiden takana, ihmisen ytimessä, keskuksessa. Zenissä pyrkimys on löytää tämä ydinminä, buddha ihmisen itsensä sisältä. Rauhala (1990) sijoittaa meditaation humanistisen psykologian osaksi. Humanistisessa psykologiassa keskeistä on merkityksen ongelma, joka sisältää ihmisen olemassaolon kaikki tärkeimmät asiat. Merkitystä on kaikki ihmisen mielellinen suhde maailmaan ja omaan itseen, ja näissä koetuissa merkityksissähän ihmisenä olemisen ihanuus ja kurjuus ilmenevät. Meditaation harjoittamisen Rauhala näkee menetelmällisesti ihmisen psyykkis-henkisenä aktiivisuutena, jossa siinäkin on siten kyseessä merkityksen ongelma. (Rauhala 1990, 51 52, 65.) Meditaation avulla ihminen pystyy vapautumaan mielensä luomista merkityksistä ja luomaan siten uudenlaisen suhteen ajatuksiinsa ja itseensä sekä maailmaan.

2.2 Meditaatio 11 Meditaation määritelmiä on lukuisia, ja usein meditaatioon liitetään myös mystiikkaa. Yksinkertaisimmillaan se on kuitenkin tiedostamista ja läsnä olemista tässä ja nyt. Vaikka meditaatiota, läsnä olemista voi harjoitella eri tekniikoiden avulla, se ei ole vain tekniikka tai tietty toiminta vaan pikemminkin laatu, jonka voi tuoda mihin tahansa tekemiseen. Tekniikoiden avulla pyritään oppimaan tämä olemisen ja läsnäolon laatu. Meditaatiota on mikä tahansa, minkä teemme tietoisesti. Käveleminen voi olla meditaatiota, jos kävelemme valppaana, istuminen voi olla meditaatiota, jos istumme valppaana. Mielemme melun kuunteleminen voi olla meditaatiota, jos pysymme valppaana ja tarkkailijana. Meditaatiota on siis tarkkailun, valppaana ja tietoisena olemisen laatu. Olennaista ei ole, mitä tarkkailemme, vaan itse tarkkailu. (Osho 1992, 4.) Meditaatiotekniikoita on olemassa useita, ja tutkijat jaottelevat meditaatiot usein kahteen eri päätyyppiin: keskittyvään ja tiedostavaan ja tarkkailevaan eli mindfulnessmeditaatioon. Keskittyvässä meditaatiossa keskitytään johonkin tiettyyn objektiin tai asiaan, kuten mantraan, uskonnolliseen symboliin tai tajunnan sisäiseen asiaan, jota pyritään kehittämään. Tiedostavassa ja tarkkailevassa meditaatiossa tajunta on valpas ja avoin kaikille sisäisille ja ulkoisille vaikutteille. (Rauhala 1992, 54.) Nämä kaksi päätyyppiä eivät kuitenkaan ole toisistaan erillisiä vaan kulkevat käsi kädessä, ne ovat ikään kuin kolikon kaksi puolta. Ilman keskittymistä ei voi olla mindfulnessia. Keskittyminen suuntaa huomiota esimerkiksi hengitykseen, ja mindfulness tarkkailee, onko huomio hengityksessä, ja jos se siirtyy muualle, tuo sen takaisin hengitykseen. Bhikkhu (1996, 1) puhuu Oikeasta Keskittymisestä, joka itsessään sisältää tarkkailevan laadun eli mindfulnessin. Se ei ole kaiken muun tietoisuudesta poistavaa mieltä pinnistelevää keskittymistä vaan huomion suuntaamista (Mahathera 1990, 58; Mindfulness 2003, 1). 2.3 Mindfulness Mindfulness perustuu yli 2 000 3 000 vuotta vanhaan buddhalaiseen meditaatioperinteeseen. Idän meditaatiotekniikat ovat levinneet ajan myötä länteen, ja

12 vaikka mindfulness-meditaatiota on yleisimmin harjoitettu ja opetettu buddhalaisuudessa, sen olemus on universaalinen. Siksi se ei ole riippuvainen mistään uskonnosta, ideologiasta tai uskomusjärjestelmästä. (Kabat-Zinn 2001, 12.) Kabat-Zinn (2001, 21) korostaa, ettei mindfulnessissa ole mitään epätavallista tai mystistä. Segalin ym. (2002) mukaan hän määrittelee mindfulnessin huomion kiinnittämiseksi erityisellä tavalla, tarkoituksellisesti, läsnä olevassa hetkessä, tuomitsematta tai arvioimatta (Segal ym. 2002, 121). Tarkoituksellisuus on erittäin tärkeä osa mindfulnessia. Se, että tarkoituksellisesti haluamme olla läsnä kokemuksissamme, olipa kyseessä hengityksemme, erityinen tunne tai ajatus tahi arkinen toiminta, kuten syöminen, tarkoittaa aktiivista mielen kehittämistä, itse asiassa välimatkan löytämistä mielemme ja itsemme välille. Tuomitsemattomuus on hyväksymistä niin, että näemme asiat asioina, ajatukset ajatuksina, emmekä takerru mihinkään tai halua paeta mitään. (Bodhipaksa 2004, 1.) Mindfulnessissa ei pyritä pääsemään mihinkään tai kokemaan mitään erityistä vaan olemaan läsnä tässä ja nyt, tämänhetkisten kokemusten kanssa (Kabat-Zinn 2001, 23). 2.4 Mielen tilat Kun alkaa tarkkailla mieltään, huomaa pian, miten mielen täyttää jatkuva ajatusten virta. Suurimman osan ajasta se on joko tulevaisuudessa tai menneisyydessä ja vain harvoin läsnä tässä hetkessä. Tästä saa helposti kokemuksen sulkemalla silmänsä ja kiinnittämällä huomiota hengitykseen kolmen minuutin ajan. Hengitystä ei tarvitse muuttaa eikä kontrolloida eikä sitä ajatella vaan vain tarkkaillaan. Joka kerta kun ajatus karkaa muualle, huomio tuodaan takaisin hengitykseen. (Kabat-Zinn 2001, 22-23.) Tämä lyhyt harjoitus antaa hyvän lähtökohdan mielen tilojen ymmärtämiselle. 2.4.1 Tekemisen mielentila Tekemisen mielentila (doing mode) on nykyihmiselle se mielentila, jossa hän yleensä on. Mieltä tarkkailemalla huomaamme toimivamme suurimman osan ajasta mekaanisesti, tiedostamatta todella, mitä olemme tekemässä tai kokemassa. Kabat-Zinn

13 (2001) kutsuu tätä mielen ominaisuutta autopilotiksi (automatic pilot) eli automaattiseksi toiminnaksi. Siinä keho tekee yhtä ja mieli toista; esimerkiksi autolla ajaessamme on hyvin yleistä, ettemme muista matkan jälkeen, mitä ajomatkalla olemme nähneet tai saatammepa ajatuksissamme ajaa määränpäämme ohi, tai syödessämme emme todella huomioi tai maista syömäämme ruokaa vaan pohdimme menneitä ja tulevia asioita. (Kabat-Zinn 2001, 21 22.) Toinen mielen ominaisuus on jatkuva asioiden arvioiminen ja luokittelu. Mieli luokittelee asioita hyviksi/miellyttäviksi, pahoiksi/epämiellyttäviksi tai neutraaleiksi. Tämä luokittelu saa meidät reagoimaan kokemuksiimme automaattisesti joko haluamalla pitää niistä kiinni (attachment) erityisesti, jos koemme jonkin asian miellyttävänä, tai haluamalla päästä kokemuksistamme eroon tai vastustamaan niitä, mikäli koemme ne epämiellyttäviksi (aversion). (Segal ym. 2002, 191 192.) Tämä ristiriita olemassa olevan todellisuuden ja haluamamme todellisuuden välillä estää meitä olemasta ja kokemasta läsnä olevaa hetkeä. 2.4.2 Olemisen mielentila Mindfulnessin harjoittamisen avulla on mahdollisuus irrottautua jatkuvasta ajatusten virrasta sekä haluamisesta ja vastustamisesta ja siirtyä olemisen mielentilaan (being mode). Kun tekemisen mielentilaa leimaa päämäärähakuisuus ja mieli on joko tulevaisuudessa tai menneisyydessä, niin olemisen mielentilassa mieli on läsnä tässä hetkessä hyväksyen ja sallien hetken sellaisenaan eikä siinä pyritä mihinkään muualle. Suhde ajatuksiin on tarkkaileva: ajatusten annetaan tulla ja mennä. Ajatukset eivät ole faktoja, ne ovat vain ajatuksia, tulkintoja todellisuudesta. Olemisen mielentila ei tarkoita kuitenkaan passiivisuutta, tekemättömyyttä. Tekemisen ja olemisen mielentilat ovat nimenomaan mielen tiloja ja kumpikin voi sisältää aktiivista tekemistä tai tekemättömyyttä. (Segal ym. 2002, 70 75, 256.) Kabat-Zinn (2001, 69) korostaa, ettei ajatteleminen ole paha asia niin, että olennaista olisi päästä eroon ajatusten virrasta ja tavoitella vain hiljaisuutta. Sen sijaan olennaista on, onko ihminen tietoinen ajatuksistaan ja aistimuksistaan, pystyykö hän tarkkailemaan niitä arvioimatta ja luomaan tilaa ajatustensa ja itsensä välille. Kun ihminen on tietoinen

14 omista ajatuksistaan, hän ei reagoi (react) automaattisesti ja mekaanisesti kokemuksiinsa vaan voi valita tietoisesti, miten hän niihin vastaa (response). (Kabat- Zinn 2001, 369; Segal ym. 2002, 202.) 2.5 Mindfulnessin perusajatukset Mindfulnessin harjoittamisen seitsemän perusajatusta/asennetta ovat tuomitsemattomuus, kärsivällisyys, aloittelijan mieli, luottamus, ponnistelemattomuus, hyväksyminen ja hellittäminen/irtipäästäminen. Näitä asenteita kehitetään jatkuvasti mindfulnessissa eivätkä ne ole toisistaan erillisiä vaan vaikuttavat toisiinsa. (Kabat-Zinn 2001, 32 33.) Tämä perusajatusten kietoutuminen toisiinsa tulee selkeästi esille näitä perusajatuksia määriteltäessä: samat tai samankaltaiset määritelmät toistuvat tai niitä katsotaan hieman eri näkökulmasta. Mindfulnessin tuomitsemattomuuden perusajatus on, että olisimme omien kokemustemme puolueettomia todistajia/tarkkailijoita. Pystyäksemme tähän meidän on tultava ensin tietoiseksi jatkuvasta arvioinnin ja reagoinnin virrasta ja sitten otettava etäisyyttä siihen. Tavallisesti luokittelemme mielessämme kaiken kokemamme joko hyväksi, pahaksi tai neutraaliksi. Asiat, tapahtumat ja ihmiset ovat joko hyviä, koska ne saavat meidät tuntemaan olomme hyväksi tai pahoja silloin, kun ne saavat meidät tuntemaan olomme huonoksi. Loput asiat ovat neutraaleja, koska niillä ei ole meille erityistä merkitystä. Tämä jatkuva kokemustemme luokittelu ja arvioiminen lukitsee meidät reagoimaan mekaanisesti tavoilla, joista emme ole edes tietoisia ja joilla ei useimmiten ole objektiivista perustaa. Mieli on kuin jojo mennen ylös ja alas ajatustemme mukana, ja meidän on hyvin vaikeaa löytää rauhaa itsestämme. Harjoittaessamme mindfulnessia tulemme tietoisiksi tästä mielen tavasta arvioida, ja jos esimerkiksi hengitystä tarkkaillessamme mielessämme on tuomitsevia ajatuksia, kuten tämä on pitkästyttävää, tämä ei toimi tai en voi tehdä tätä, on tärkeää vain huomioida/tarkkailla näitäkin ajatuksia tuomitsematta tuomitsevia ajatuksiaan. (Kabat- Zinn 2001, 33-34.) Kärsivällisenä oleminen tarkoittaa olemista avoimena jokaiselle hetkelle, hyväksyen ne kaikessa täyteydessään ja tietäen, että asiat kehittyvät omalla ajallaan. Meillä ei ole

15 mitään syytä olla kärsimättömiä itsellemme, kun olemme jännittyneitä, peloissamme tai harjoittelustamme huolimatta mitään ei tunnu tapahtuvan vaan mieli vaeltelee edelleen sinne tänne. Annamme tilaa näille kaikille kokemuksille, koska ne ovat joka tapauksessa senhetkistä todellisuuttamme. (Kabat-Zinn 2001, 34-35.) Aloittelijan mielellä tarkoitetaan kykyä nähdä asiat ikään kuin näkisimme ne ensimmäistä kertaa. Usein aikaisemmat uskomuksemme ja kokemuksemme estävät meitä näkemästä ja kokemasta asioita sellaisina kuin ne ovat. Meille muodostuu helposti odotuksia esimerkiksi meditaatioharjoituksista aikaisempien kokemustemme perusteella, mutta yksikään harjoitus ei ole samanlainen vaan jokainen hetki on ainutlaatuinen ja sisältää ainutlaatuisia mahdollisuuksia. Aloittelijan mieltä voi käyttää omassa päivittäisessä elämässään esimerkiksi tavatessaan ystäviään ja perheenjäseniään tarkkaillen, näkeekö heidät todella sellaisena kuin he ovat, vai sellaisina, joiksi heidät omilla ajatuksillaan heijastaa. (Kabat-Zinn 2001, 35-36.) Meditaation harjoittelemisessa on tärkeää oppia luottamaan omaan itseensä ja sisäiseen viisauteensa sen sijaan, että etsisi vastauksia itsensä ulkopuolelta. Opettajat, kirjat ja kasetit voivat parhaimmillaankin olla vain oppaita, vaikka jotkut meditaation harjoittajat asettavatkin opettajansa auktoriteeteiksi matkien heitä ja tehden mitä tahansa he sanovat kyseenalaistamatta sitä. Tämä on kuitenkin ristiriidassa meditaation olemuksen kanssa, joka tähdentää oman itsensä ymmärtämistä ja omana itsenään olemista. Mindfulnessia harjoittelemalla harjoittelemme samalla vastuun ottamista itsestämme ja oman olemuksemme kuuntelemista, ja mitä enemmän opimme luottamaan itseemme, sitä enemmän pystymme luottamaan myös muihin ihmisiin. (Kabat-Zinn 2001, 36-37.) Ponnistelemattomuuden ajatus sisältää paradokseja: vaikka meditaation harjoittaminen vaatii ponnisteluja ja energiaa (doing), se on loppujen lopuksi tekemättömyyttä, ponnistelemattomuutta (non-doing). Sillä ei ole mitään muuta tavoitetta kuin että olisimme oma itsemme ja paradoksaalisesti sitähän me jo olemme. Tämä paradoksaalisuus osoittaa uuden itsemme katsomisen tavan, jossa yritämme vähemmän ja olemme enemmän. Vaikka mindfulnessin harjoittajilla on tavoitteita, niin mindfulnessin määritelmä on yksinkertaisesti kiinnittää huomiota läsnä olevaan hetkeen, mihin tahansa mitä tapahtuu, eikä tavoitella tuloksia. Säännöllisellä,

16 kärsivällisellä harjoittelulla tavoitteet alkavat toteutua itsestään, niihin ei tarvitse pyrkiä. (Kabat-Zinn 2001, 37 38.) Läsnä olevan hetken ja sen kokemusten hyväksyminen ei tarkoita alistumista tai sitä, että meidän pitäisi pitää kaikesta tai olla tyytyväisiä kaikkeen. Se ei tarkoita, että ihmisen pitäisi hyväksyä tämänhetkinen olotilansa tai käyttäytymistapansa niin, ettei hän voi muuttua ja kasvaa ihmisenä. Hyväksyminen mindfulnessissa tarkoittaa halukkuutta nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat. (Kabat-Zinn 2001, 38 39.) Jos olet jännittynyt, olet jännittynyt, jos olet vihainen, olet vihainen. Hyväksymällä ja tiedostamalla asiat voivat muuttua luonnollisesti. Usein meidän on kuitenkin vaikea hyväksyä sitä, miten tunnemme. Esimerkiksi jos koemme jotain epämiellyttävää emmekä pysty hyväksymään sitä, tämä ei-hyväksyminen saa meidät tuntemaan olomme pahaksi ja sitten emme pysty hyväksymään tätä pahaa oloa jne. Tämä on noidankehä, johon ajatuksemme meidät saavat. (Bodhipaksa 2004, 1.) Irtipäästäminen, takertumattomuus on tapa antaa asioiden olla ja hyväksyä ne sellaisenaan. Kun alamme kiinnittää huomiota kokemuksiimme, huomaamme, että haluamme pitää kiinni tietyistä ajatuksista, tunteista ja tapahtumista, ja toisaalta joistakin haluamme päästä eroon. (Kabat-Zinn 2001, 40.) Mutta mitä tahansa tässä hetkessä on, siitä on päästettävä irti, jotta voi olla läsnä seuraavassa hetkessä. 2.6 Mindfulnessin harjoitteleminen ja oppiminen Mindfulnessin harjoittelemisessa ei ole epäonnistumisia tai onnistumisia, vaikka sen harjoittajat kokevatkin usein niin (mielen taipumus arvioida ja luokitella). Koska mindfulness on hyväksyvää läsnä olemista suhteessa siihen, mitä tahansa todentuu tässä ja nyt, ei siinä voi olla onnistumisia tai epäonnistumisia. Esimerkiksi jos kehon kuuntelemisharjoituksessa (body scan) kehon fyysiset ongelmat häiritsevät harjoituksen tekemistä, tähän suhtaudutaan hyväksyvästi mitä tahansa tapahtuu, se on okei. Vaikeudet voidaan nähdä mahdollisuutena tuoda tietoisuus kehon aistimuksiin ja hyväksyä ne yrittämättä muuttaa tai välttää niitä. (Segal ym. 2002, 111, 114.) Kabat- Zinn (2001, 149) korostaa, että mikä tahansa voi olla opettajamme: kehomme,

17 asenteemme, mielemme, kipumme, ilomme, muut ihmiset, virheemme, epäonnistumisemme, onnistumisemme, siis jokainen hetki elämästämme. Mindfulnessin/meditaation harjoittaminen vaatii itsekuria ja sitoutumista säännölliseen harjoitteluun. Olemme niin tottuneet mielessämme jatkuvasti olevaan ajatusten virtaan ja siihen samaistumiseen, ettei sen tarkkailu ja hiljaisuuden ja läsnä olemisen oppiminen tapahdu hetkessä. Sen harjoittelua voi verrata minkä tahansa uuden taidon oppimiseen ja ylläpitämiseen; esimerkiksi balettitanssija harjoittelee tekniikkaa vuosia eikä oppiminen koskaan lopu, ja taitojen ylläpitäminen vaatii jatkuvaa harjoittelua. Kabat- Zinn (2001, 41-43) tähdentää juuri tätä: mindfulness ei tule elämäämme itsestään sen jälkeen, kun olemme todenneet sen hyväksi ideaksi, vaan se vaatii voimakasta sitoutumista, itsekuria ja harjoittelua. Voimakas sitoutuminen ja itsekuri auttavat jatkamaan harjoittelua silloinkin, kun se tuntuu vaikealta ja turhauttavalta. Kabat-Zinnin käyttämä motto on sinun ei tarvitse pitää siitä (harjoittelusta), sinun täytyy vain tehdä se. Segal, Williams ja Teasdale (2002) kuvaavat Mindfulness Based Cognitive Therapy for Depression kirjassaan mindfulnessia harjoittavien ihmisten kohtaamia vaikeuksia. Näitä ovat muun muassa mielen jatkuva vaeltaminen asiasta toiseen ja tämän ajatusten virran kokeminen virheeksi ja turhauttavaksi, ajan löytäminen harjoittelulle, olosuhteiden kokeminen vääriksi/vaikeiksi harjoittelulle, pitkästyminen, liiallinen yrittäminen tavoitteiden saavuttamiseksi ja asioiden muuttamiseksi, ja itsensä tuomitseminen, jos muutoksia ei tapahdu, vaikeus olla fyysisten ja henkisten kipujen kanssa sekä yritys pysäyttää ajattelu, olla ajattelematta. (Segal ym. 2002, 131 141.) Ihmisten kohtaamat vaikeudet liittyvät mielen tekemisen mielentilaan (ks. 2.4.1), ja koska mielen perusrakenne on kaikille ihmisille sama, eivät mindfulnessia harjoittavien ihmisten kohtaamat vaikeudet ja haasteet poikkea juurikaan toisistaan. Mindfulnessin harjoittamisen voi jakaa kahteen eri kategoriaan: muodolliseen ja epämuodolliseen harjoitteluun. Muodollinen harjoittelu tarkoittaa erilaisia meditaatiotekniikoita, kuten hengityksen tarkkailua sekä istumis- ja kävelymeditaatioita, ja epämuodollinen mindfulnessin tuomista mihin tahansa hetkeen ja tekemiseen elämässään. Hengityksen tarkkailu on useimpien meditaatiotekniikoiden lähtökohtana ja olennaisena osana. Hengityksemme tapahtuu aina tässä hetkessä ja se on aina mukanamme, se on

18 olemassaolomme perusta. Toimintamme ja tunteemme heijastuvat hengitykseen ja sen rytmiin. Se nopeutuu fyysisessä rasituksessa ja tunnekuohuissa ja hidastuu levossa ja rentoutumisen olotilassa. Huomion tuominen hengitykseen ankkuroi meidät tehokkaasti kehoomme ja siten läsnä olevaan hetkeen. Siksi helpoin ja tehokkain tapa harjoitella mindfulnessia on hengityksen tarkkailu. Ja hengityksen tarkkailu tarkoittaa vain hengityksen tarkkailua, ei sen muuttamista miksikään tai sen ajattelemista. Hengityksen tarkkailua voi tehdä erillisenä harjoituksena tai sitä voi käyttää missä tahansa tilanteessa päivän aikana. Lisäksi se on keskeistä muissa meditaatioharjoituksissa, kuten esimerkiksi istumis- ja kävelymeditaatioissa, kehonkuuntelussa (body scan) ja joogassa. (Kabat-Zinn 2001, 48 53, 57; Segal ym. 2002, 162.) 2.7 Mindfulness Based Stress Reduction ohjelma Tutkimukseni perustuu mindfulnessin osalta filosofian tohtori (PhD) Jon Kabat-Zinnin kehittämään Mindfulness Based Stress Reduction (MBSR) ohjelmaan. Kabat-Zinn perusti 1970-luvulla Massachusettsin yliopiston lääketieteelliseen keskukseen Stress Reduction klinikan, jossa hän aloitti MBSR-ohjelman toteuttamisen. Ohjelma on suunniteltu täydentämään perinteisen lääketieteen tapoja hoitaa stressiä ja kipua. Ohjelma koostuu kahdeksasta 2,5 tunnin viikoittaisesta ryhmätapaamisesta ja yhdestä koko päivän tapaamisesta, joissa harjoitellaan mindfulnessia erilaisin harjoittein, kuten hengitystä ja ajatuksia tarkkailemalla, istumis- ja kävelymeditaatioilla, joogaamalla ja kehonkuunteluharjoituksella (body scan). Aikaa on varattu myös keskustelulle, jotta osallistujat voivat jakaa kokemuksiaan ja oppia toisiltaan. Pääosa harjoittelusta tapahtuu kuitenkin osallistujien omalla ajalla, ja siksi ohjelmaan osallistuminen vaatii vahvaa sitoutumista. Osallistujat harjoittelevat mindfulnessia muodollisten harjoitusten lisäksi epämuodollisesti valitsemalla jonkin arkisen toiminnan, kuten syömisen, suihkussa käymisen, hampaiden pesun tai pukeutumisen, jonka he tekevät tietoisesti ollen läsnä toiminnassaan. (Kabat-Zinn 2001, 142; Segal ym. 2002, 46; North Wales Centre for Mindfulness...2004, 1.) Ohjelman on läpikäynyt yli 10 000 ihmistä, joilla on ollut mitä erilaisimpia terveydellisiä ongelmia, kuten esimerkiksi verenpainetta, sydänsairauksia, ahdistusta,

19 paniikkihäiriöitä, unihäiriöitä, syöpää ja aidsia. Tavoitteena on kehittää ohjelmaan osallistujien tiedostavan läsnäolon taitoa. (Segal ym. 2002, 46-47.) 2.8 Mindfulnessin ohjaaminen Kaikkein olennaisin asia, jopa ehdoton, mindfulnessin ohjaamisessa on, että ohjaaja itse harjoittaa mindfulnessia säännöllisesti. Mindfulness on kokemuksellista, ei teoreettista tai käsitteellistä. Kabat-Zinnin Stress Reduction klinikalla ohjaajilta vaaditaan vähintään kolmen vuoden säännöllistä meditaation harjoittamista ennen kuin he voivat ohjata MBSR-ohjelmaa ja meditaation jatkamista säännöllisesti työskentelyn edellytyksenä (Spencer 2001, 2). Tähän samaan lopputulokseen tulivat myös Segal, Williams ja Teasdale (2002), jotka ovat kehittäneet Kabat-Zinnin ohjelman pohjalta Iso- Britanniaan Mindfulness Based Cognitive Therapy (MBCT) ohjelman. Pilottiryhmää ohjatessaan he kohtasivat lukuisia ongelmia esimerkiksi siinä, miten löytää aikaa käsitellä ryhmän kaikkien jäsenten ongelmia, kunnes osallistuttuaan MBSR-ohjelmaan Massachusettsissa he huomasivat eron ohjaajien työskentelyssä ja tiedostivat, että kaikki ohjaajat klinikalla harjoittavat itse mindfulnessia. Sen sijaan, että ohjaajat olisivat yrittäneet korjata tai tarjota ratkaisuja osallistujien ongelmiin, he rohkaisivat osallistujia kohtamaan ne hyväksyvällä tietoisuudella. Mielen tapa toimia on yhteinen kaikille, niinpä osallistujien tai ohjaajien mielen toiminnassa ei ole eroa. Koska ohjaajat ovat itse käyneet läpi samoja ongelmia mindfulnessia harjoittaessaan, he pystyvät auttamaan osallistujia eteenpäin ja suhtautumaan heidän ongelmiinsa tiedostavasta läsnäolosta käsin. (Segal ym. 2002, 52 56.) Meditaation harjoittamisessa keskeistä on opetella kuuntelemaan ja luottamaan omaan itseensä, tulemaan omaksi aidoksi itsekseen ja ottamaan vastuuta omasta elämästään (Kabat-Zinn 2001, 36). Voimavarat ongelmiensa käsittelyyn ovat ihmisessä itsessään, ja siksi ohjaajan kannalta olennaista on, miten auttaa ihmisiä saamaan nämä voimavarat käyttöönsä (Segal ym. 2002, 57). Ohjaaja pyrkii kaikessa toiminnassaan niin hyvin kuin voi toimimaan tiedostavalla, hyväksyvällä läsnäolollaan. Esimerkiksi harjoituksia ohjatessaan hän ei anna ohjeita etukäteen, vaan juuri sillä hetkellä kuin niitä tarvitaan, ja ohjeistuksessa käyttää mieluummin sanoja niin hyvin kuin voit (as best you can) kuin yritä (try). Ohjaaja tekee itse harjoitukset ohjatessaan niitä niin, että hänen ohjeensa

20 tulevat aina hänen itse kokemastaan läsnä olevasta hetkestä. Osallistujien asiantuntijuutta omasta itsestään tuodaan esille kysymällä heidän kokemuksiaan harjoituksista niin, että he oppivat ensisijaisesti omista ja muiden ryhmäläisten kokemuksista. Ohjaajan kysymysten tulisi olla avoimia, kuten esim. miten haluat kommentoida juuri tekemäämme harjoitusta, ei niinkään suljettuja, kuten tunsiko joku väsymystä. (Segal ym. 2002, 89, 92 93, 102.) 2.9 Mindfulnesstutkimuksia Meditaation (keskittyvän ja tarkkailevan) länsimainen tutkimus alkoi meditaation yhteydessä esiintyvien fysiologisesti rekisteröitävien rinnakkaisilmiöiden mittauksesta ja sen selvittelystä, miten pysyviä todetut elintoiminnolliset muutokset ovat. Eri tutkimuksista saadut tulokset ovat olleet samansuuntaisia ja fysiologiset muutokset selviä sekä erot kontrolliryhmiin tilastollisesti merkittäviä. Fysiologisia muutoksia meditaation aikana ovat olleet muun muassa verenpaineen aleneminen, hapenkäytön väheneminen ja sydämen minuuttitiheyden laskeminen, ja meditaation seurauksena unettomuuden väheneminen, stressin aleneminen ja immunologisen systeemin toiminnan paraneminen. (Rauhala 1992, 100 101.) Fysiologisten muutosten lisäksi on tutkittu psykologisia muutoksia. Näissä kliininen tutkimus on keskittynyt kolmenlaiseen lähestymistapaan: meditaatio itsesäätelyjärjestelmänä, itsen toteuttamisen ja itsetuntemuksen edistäjänä, tietoisuudentilan muuttajana ja itsen vapautumisen keinona. (Sapiro 1980, Rönkän 2000, 7 mukaan.) Kabat-Zinnin kehittämästä MBSR-ohjelmasta ja sen vaikutuksista on tehty lukuisia tutkimuksia. Ne ovat osoittaneet, että useimmilla ohjelmaan osallistuneilla on ollut pitkäkestoisia fyysisten ja psyykkisten oireiden vähenemistä sekä syviä positiivisia muutoksia asenteissa, käyttäytymisessä sekä itsensä, muiden ja maailman käsittämisessä. (Segal ym. 2002, 46.) Yhteen näistä tutkimuksista osallistui 22 ihmistä, joille oli DSM III-R kriteerien mukaan diagnosoitu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö tai paniikkihäiriö, osalla heistä oli myös julkisten paikkojen kammo. Terapeuttien sekä tutkittavien omat arvioinnit saatiin viikoittain ennen ohjelmaa ja MBSR-ohjelman aikana ja kuukausittain ohjelman jälkeen olleesta kolmen kuukauden seurantajaksosta. Tutkimustulokset osoittivat osallistujien merkittävää masennuksen ja ahdistuneisuuden

21 alenemista ja nämä tulokset säilyivät myös seurantajakson aikana. Myös paniikkihäiriön oireet vähenivät olennaisesti. Tutkimuksen johtopäätöksenä oli, että MBSR-ohjelma voi vähentää tehokkaasti ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriön oireita ja auttaa säilyttämään näiden oireiden vähenemisen. (Kabat-Zinn ym. 1992, 936.) 3 TANSSI- JA LIIKETERAPIA Suomen Tanssiterapiayhdistys määrittää tanssiterapian kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen perustuvaksi ennaltaehkäiseväksi ja kuntouttavaksi terapiaksi, joka kuuluu luovuusterapioiden ryhmään. Tanssiterapiassa itseä ja elämäntilannetta tarkastellaan kehon, tanssin ja liikkeen kokemusten avulla. Se on konkreettista ja kokemuksellista, tässä ja nyt tapahtuvaa toimintaa. (Tanssiterapia hoito- ja kuntoutusmenetelmänä 2004.) ADTA (American Dance Therapy Association) määrittelee tanssiterapian psykoterapeuttisena liikkeen käyttönä prosessissa, mikä edistää yksilön emotionaalista, kognitiivista, sosiaalista ja fyysistä integroitumista (Levy 1988, 15). Stanton-Jones (1992, 10) korostaa viidessä tanssiterapian perusperiaatteessa kehon ja mielen jatkuvaa vuorovaikutusta ja sitä, miten ne voivat heijastaa ihmisen persoonallisuutta ja alitajunnan ilmiöitä. Myös Schoop (Schoop & Mitchell 1974/1986) pitää kehon ja mielen välistä yhteyttä tärkeänä. Hänen mukaansa mieli ja keho ovat jatkuvassa molemminpuolisessa vuorovaikutuksessa niin, että mitä tahansa ihminen sisimmässään kokee, se tulee samalla hänen keholliseksi kokemuksekseen, kuten myös keholliset kokemukset vaikuttavat sisimpään itseen. Siksi ihmiseen pystytään vaikuttamaan niin kehon kuin mielenkin kautta. Tanssiterapian tuomat muutokset ihmisen kehossa tuovat muutoksia myös mieleen. (Schoop & Mitchell 1974/1986, 46.) 3.1 Mindfulnessin ilmeneminen tanssi- ja liiketerapiassa Harjoitettuani mindfulnessia vuosia ja opiskeltuani tanssi- ja liiketerapiaa aloin huomata, että kummatkin sisältävät samoja perusajatuksia, lähtökohtia ja laatuja työskentelylle. Tutkimuksen yhdeksi lähtökohdaksi muotoutuikin selvittää, miten

22 mindfulness jo ilmenee tanssi- ja liiketerapiassa. Halusin ikään kuin katsoa tanssi- ja liiketerapiaa mindfulnessin silmälasien läpi: tehdä näkymättömän ilmiön näkyväksi. Valitsin tarkasteltavakseni perusajatukset, jotka nousivat itselleni selkeimmin esille; en siis ole tehnyt kaiken kattavaa luetteloa mindfulnessin ja tanssiterapian yhteneväisyyksistä vaan olen keskittynyt niihin, jotka ovat olleet olennaisimpia itselleni omassa työskentelyssäni. 3.1.1 Kehon ja mielen yhteys/vuorovaikutus Tanssi- ja liiketerapian ytimessä ovat keho ja liike. Tanssiterapian pioneeri Trudy Schoop (Schoop & Mitchell 1974/1986) korostaa kehon ja mielen molemminpuolista vuorovaikutusta ja niiden yhteistyötä, joka takaa ihmiselle ykseyden. Hänen mukaansa vaikuttamalla ihmisen kehoon voidaan samalla vaikuttaa ihmisen mieleen. (Schoop & Mitchell 1974/1986, 46.) Toisen tanssiterapian pioneerin Mary Whitehousen (1999a, 1999b) näkemykset ovat samansuuntaisia Schoopin näkemysten kanssa. Whitehousen mukaan ihmisen fyysinen olemus on tietyllä tavalla myös hänen psykologinen olemuksensa, ja samoin kuin keho muuttuu työskenneltäessä psyykeen kanssa, niin myös psyyke muuttuu sitä mukaa, kun kehon kanssa työskennellään. Whitehouse korostaa, että fyysisen liikkeen tietoinen kokeminen saa aikaan muutoksia psyykessä. (Whitehouse 1999a, 52; 1999b, 42.) Stanton-Jonesin (1992) määrittelemien tanssiterapian perusperiaatteiden mukaan keho ja mieli ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ja keho ja liike heijastavat ihmisen persoonallisuutta (Stanton-Jones 1992, 10). Myös mindfulnessin harjoittelemisen peruslähtökohtana on keho, koska keho on aina läsnä tässä ja nyt, vaikka mieli vaeltelisikin muualla. Näin keho voi toimia ankkurina läsnä olevaan hetkeen, ikkunana mieleen. Esimerkiksi kävelymeditaatiossa kehon tuntemusten ja liikkeen huomioiminen auttavat ihmistä tuomaan itsensä tähän hetkeen, kävelyä voikin kuvata meditaatioksi liikkeessä. (Segal ym. 2002, 175, 180 181.) Tanssiterapeutti ja The Moving Cycle mallin kehittäjä Christine Caldwell (1996) puhuu addiktiivisesta spiraalista, joka alkaa ihmisen kokiessa jotain niin sietämätöntä, ettei hän pysty kohtaamaan sitä. Tämä aiheuttaa sen, että ihmisen on kontrolloitava tunteitaan, ajatuksiaan ja toimintojaan. Koska ihminen ilmentyy kehossaan ja kehon

23 fyysiset aistimukset ovat tunteiden raaka-ainetta, hänen on vetäydyttävä pois kehostaan ja sen tuntemuksista (dissosiaatio) voidakseen välttää tuntemasta tunteitaan. Ihmisen kehosta tulee jännittynyt ja sulkeutunut, liikkeistä tulee kaavamaisia ja hengityksestä kontrolloitua. Kehon tiedostaminen ja tunteminen tarkoittaisivat myös kiellettyjen tunteiden aktivoitumista ja kohtaamista, ja yksi tapa olla tuntematta kehoaan on siirtää huomio kokonaan ajatuksiinsa ja älyllistää asiat. Sietämättömästä, traumaattisesta kokemuksesta toipumisessa on kyse paluusta kehoon, kehon aistimiseen ja tuntemiseen, ja koska keho on läsnä vain tässä ja nyt, paluusta läsnä olevaan hetkeen. Mielen tasolla tämä tarkoittaa ajatusten havainnointia. (Caldwell 1996, 29 31, 47 48, 64.) Tämän saman ovat todenneet myös Segal ym. (2002) työskennellessään masentuneiden ihmisten kanssa; masentuneilla on ollut taipumusta elää useimmiten päässään kuin kehossaan. Heille on ollut turvallisempaa ajatella tunteitaan ja asioitaan kuin tuntea ne kehossaan. Vetäytyminen kehosta mieleen on ollut tapa välttää tunteita, jotka voivat liittyä traumaattiseen keholliseen kokemukseen, kuten fyysiseen ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja väkivaltaan. Sellaisille asiakkaille kehon tuntemusten tiedostaminen esimerkiksi kehonkuunteluharjoituksessa (body scan) voi olla vaikeaa ja nostattaa pintaan menneet kokemukset ja tunteet. (Segal ym. 2002, 139 140.) 3.1.2 Läsnä oleminen, havainnointi ja tiedostaminen Läsnä oleminen, havainnointi ja tiedostaminen muodostavat kokonaisuuden, jossa nämä kolme elementtiä ovat kietoutuneet yhteen. Läsnä oleminen on tietoisena olemista, ja jotta voi tiedostaa, on havainnoitava tässä ja nyt ajatuksiaan, tunteitaan, kehonsa aistimuksia, toimintaansa sekä ympäristöään. Havainnoinnin on puolestaan oltava neutraalia, tuomitsematonta ja kaiken hyväksyvää, koska jos havaitsija arvottaa havaintojaan, ei hän ole enää täysin läsnä ja avoin kaikelle sille, mikä todentuu meneillään olevassa hetkessä. Tanssi- ja liiketerapeutin yksi tärkeimmistä työkaluista on liikkeen havainnointi. Tanssija liiketerapiassa ei ole vääriä liikkeitä vaan asiakkaan liikkumista havainnoidaan hyväksynnällä; havaintojensa perusteella terapeutti auttaa asiakasta erilaisin interventioin tiedostamaan ja laajentamaan omaa liikemateriaaliaan. Bernstein (1986) painottaa tukea antavan, huolta pitävän ja hyväksyvän ympäristön luomista asiakkaalle

24 tukemaan tämän itseluottamusta ja siten liikkumista (Bernstein 1986, 110). Whitehouse (1979/1986) puolestaan muistuttaa, että tanssiterapeutin on oltava halukas luopumaan kaikista sellaisista ennakkokäsityksistä, ideoista ja olettamuksista, joissa hän määrittelee, mikä olisi asiakkaalle hyväksi ja tärkeää. Terapeutin on oltava ns. tietämättömyyden tilassa ja kuunneltava intuitiotaan. Intuitio kertoo hänelle, mitä tehdä ja milloin tehdä. Whitehouse puhuu myös asiakkaan hyväksymisestä, luvan antamisesta asiakkaan itselle ilman vastustusta tai tuomitsemista toteutua eli sallia minkä tahansa liikkeen tapahtua sekä irtipäästämisestä. Tällä hän tarkoittaa huomioimisen aktivoimista niin, että liikkuja seuraa liikettä, huomioi, mitä tapahtuu ja menee sen mukaan. (Whitehouse 1979/1986, 72 75.) Caldwellin (1996) mukaan hyväksyminen kehossa sisältää hengittämisen mihin tahansa esille tulevaan tunteeseen, kehon sallimista liikkua täysin tunteiden mukaan ja rakastavaa ja tuomitsematonta asennetta esille tulevaa tanssia kohtaan (Caldwell 1996, 74). Mindfulness-harjoituksissa kaikkiin esille tuleviin ajatuksiin, tunteisiin ja kehon aistimuksiin suhtaudutaan hyväksymällä ne, yrittämättä muuttaa niitä mitenkään, ja pitäydytään pysymään niiden tarkkailijana ja huomioijana (Segal ym. 2002, 240). Tanssi- ja liiketerapian yhtenä tavoitteena on auttaa ihmistä tulemaan tietoisemmaksi omasta kehostaan ja tavastaan liikkua. Caldwellin (1996) kehittämässä The Moving Cycle mallissa ensimmäisenä vaiheena on tiedostaminen. Caldwellin mukaan paranemisessa on olennaista kyky tuntea ja ilmaista fyysisiä kokemuksiamme, ja jotta pystymme tämän tekemään, tulee meidän olla tietoisia kehomme aistimuksista; tästä tiedostamisesta Caldwell käyttää ilmaisua sensorinen tietoisuus. Tunteminen ja aistiminen vaativat kahdenlaista huomioimista, keskittynyttä ja laajaa. Keskittynyt huomioiminen auttaa näkemään ja ymmärtämään asioita syvemmin, kun taas laaja huomioiminen auttaa näkemään elämän laajasta näkökulmasta ja kattamaan sen eri alueet. Näitä huomioimisen muotoja voi harjoittaa keskittyvän ja tarkkailevan eli mindfulness-meditaation avulla. (Caldwell 1996, 71, 85-86.) Whitehouse (1999b) käyttää oman kehon liikkeen tuntemisesta termiä kinesteettinen aisti. Tätä aistia voidaan kehittää ja herättää käyttämällä mitä tahansa liikettä, mutta tietoisuus kinesteettisestä aistista tulee mukaan vasta sitten, kun sisäinen ja henkilökohtainen yhteys siihen, miltä henkilöstä tuntuu liikkua, on löydetty. Tätä sisäistä fyysisen itsen tuntemista ja yhteyden löytämistä siihen, miltä tuntuu liikkua,