TRAAGISESTA VÄKIVALLASTA RUNOLLISEEN ASUMISEEN Heidegger ja alkuperäinen kokemus tekniikasta

TRAAGISESTA VÄKIVALLASTA RUNOLLISEEN ASUMISEEN Heidegger ja alkuperäinen kokemus tekniikasta Lauri Holländer Teoreettisen filosofian Pro gradu -tutkielma Kevät 2005 Filosofian laitos Helsingin yliopisto

2 HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Laitos Institution Humanistinen tiedekunta Filosofian laitos Tekijä Författare Lauri Holländer Työn nimi Arbetets titel Traagisesta väkivallasta runolliseen asumiseen: Heidegger ja alkuperäinen kokemus tekniikasta Oppiaine Läroämne Teoreettinen filosofia Työn laji Arbetets art Pro gradu Tiivistelmä Referat Aika Datum 6.5.2005 Sivumäärä Sidoantal 71 Tutkielman aiheena on Martin Heideggerin käsitys tekniikasta, erityisesti hänen näkemyksensä sen alkuperästä. Ensimmäistä kertaa Heidegger pyrkii ymmärtämään alkuperäistä kokemusta tekniikasta vuonna 1935. Hän tulkitsee tuolloin Sofokleen Antigone-tragedian kuorolaulua, joka kuvaa ihmisen väkivaltaisia toimia luonnon keskellä. Heideggerin tulkinta avaa keskeiseksi muodostuvan kysymyksen tekniikasta hänen ajattelussaan. Kuitenkin vuonna 1942 hän palaa tulkitsemaan samaa kuorolaulua. Merkitseekö tämä paluu käännettä Heideggerin tekniikkakäsityksessä? Miksi hän tekee uuden tulkinnan? Millä tavalla tulkinnat eroavat toisistaan? Käsitellessään tekniikkaa Heidegger pyrkii paljastamaan sen, minkä traditio on peittänyt. Vuonna 1935 Heideggerin tulkinta Antigonen kuorolaulusta keskittyy ihmisen lävitse vaikuttavien voimien ja luonnon ylitsevallitsevan järjestyksen konfliktiin. Ihminen on oudoista oudoin, olemuksellisesti koditon olento, jonka kautta vaikuttaa olemista (, ) vastaan. Vuonna 1942 Heidegger tulkitsee uudelleen samaa tekstiä, mutta tällä kertaa Hölderlinin hymnirunouden ohjaamana. Outous () ymmärretään nyt ennen kaikkea ei-kotoisuutena. Ihminen vaeltaa olemuksellisesti vieraassa, mutta kaipaa kotiutumista tuttuuden piiriin. Samalla tulkitaan uudelleen historiallisena paikkana, jonka ympärille olevien kokonaisuus kiertyy. Tutkielmassa päädytään siihen, että Heideggerin käsitys tekniikasta liittyy kiinteästi hänen näkemykseensä olemisesta. Tekniikka on esiintuovaa tietämistä, joka kuuluu olemuksellisesti kielessä syntyvään ihmisen ja olemisen suhteeseen. Heideggerin molemmat Antigone-tulkinnat käsittelevät asioita samansuuntaisesti, eikä Heidegger vaihda näkemystään tekniikasta niiden välillä. Hän pyrkii pikemminkin syventämään aiempaa näkemystään uudella, Hölderlinin ohjaamalla tulkinnallaan. Vuonna 1935 Heidegger keskittyy enemmän perustavaan konfliktiin, jossa oleminen vaikuttaa ihmisen läpi itseään vastaan. Vuonna 1942 pääpaino on ihmisen ontologiassa ja suhteessa olemiseen. Avainsanat Nyckelord Heidegger Sofokles Antigone Hölderlin tekniikka fenomenologia tragedia Säilytyspaikka Förvaringställe Philosophica-kirjasto Muita tietoja

3 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 1.1 Tutkimuksen lähtökohta... 6 1.2 Tutkimuksen tarkoitus... 8 2 OLEMINEN, TOTUUS JA TEKNIIKKA... 10 2.1 Olemisen historiallisuus ja metafysiikka... 11 2.2 Alkuperäisestä olemisymmärryksestä unohdukseen... 11 2.3 Uusi aika ja tuotannollisuus... 15 2.4 Totuus olemisen avoimuutena... 18 2.5 Paluu Kreikkaan ja tradition destruktio... 20 2.6 Heidegger ja tekniikka... 22 3 TEKNIIKKAKÄSITYKSEN SUHDE TRADITIOON... 26 3.1 Heidegger ja teknologiapessimismi... 27 3.2 Nietzsche, nihilismi ja vallantahto... 28 3.3 Hölderlin ja runous alkuperäisenä kielenä... 31 3.4 Kansallissosialismin sisäinen totuus ja suuruus... 33 4 ANTIGONE JA ALKUPERÄINEN VÄKIVALTAISUUS... 35 4.1 Kuorolaulutulkinta vuonna 1935... 35 4.2 Ihminen, kaikista oudoin... 37 4.3 Vallankäyttö ylitsevallitsevaa vastaan... 42 4.4 Ihmisen esiintuova tietämys... 44 4.5 Olemisen voimat yhteenliittävä sovittaminen... 45 5 KODITTOMUUS JA KOTIUTUMINEN... 48 5.1 Ajan ja paikan destruktio Hölderlinin virtahymneissä... 51 5.2 Kuorolaulun keskeisimmät kohdat... 54 5.3 Pelottava, vallitseva, ei-tuttu... 56 5.4 Ihminen kotoisan piirissä ja sen ulkopuolella... 60 5.5 Ihmistoiminnan paikka ja sen ylittäminen... 61 6 LOPPUSANAT... 65 LÄHTEET... 69

4 1 JOHDANTO On mahdotonta ymmärtää oikein Heideggerin yritystä löytää tekniikan mieli, jos ei samalla tutkita, miten se liittyy hänen pitkän ajatteluntiensä ainoaan tavoitteeseen. Jacques Taminiaux Kohtaamme arkielämässämme tekniikkaa jatkuvasti eri muodoissa. Tekniikka on meille jokapäiväinen ja tuttu ilmiö vai onko? Mitä oikeastaan tiedämme tekniikasta? Ainakin esimerkkejä tekniikan ilmentymistä voidaan helposti keksiä: tietokoneeni edustaa jollain tavalla tekniikkaa, samoin huoneessa olevat huonekalut, seinällä oleva taideteos on toteutettu sekatekniikalla ja itse asiassa koko talo on rakennustekniikan tuottama. Mitä tämä kertoo tekniikasta? Ainakin sen, että sitä tuntuu olevan kaikkialla. Mikä siis on tämä ilmiö, joka sitoo yhteen valtavan määrän erilaisia asioita? Kun tarkastelemme erilaisia tekniikan ilmentymiä, huomaamme pian, että ne kaikki liittyvät ihmiseen. Voimme jopa jatkaa ajatusta siihen suuntaan, että ne liittyvät jonkinlaiseen ihmiselle kuuluvaan, valmistamiseen liittyvään tietämiseen. Tällainen tietämys ei kuitenkaan ole oman aikamme koulutusjärjestelmän synnyttämää. Tuntuu pikemminkin siltä, että jollain oudolla tavalla ihminen ja tekniikka kuuluvat historiallisesti yhteen. Ihmisen ja tekniikan välinen yhteys vaikuttaa niin itsestään selvältä, että se nousee harvoin tarkemman pohdinnan kohteeksi. Itse asiassa tekniikan kysymyksiin keskittyvä filosofian haara tekniikan filosofia on syntynyt akateemisena oppialana vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla 1. Myöhäisherännäisyys ei kuitenkaan estä nostamasta tekniikkaa keskeiseksi

5 filosofiseksi kysymykseksi. Jos kerran tekniikka tuntuu olemuksellisella tavalla olevan osa ihmistä, eikö jo pyrkimys ihmisen ymmärtämiseen edellytä myös tekniikan kysymistä? Lähestyn tutkielmassani ihmisen ja tekniikan suhdetta Martin Heideggerin (1889 1976) ajattelun kautta. Heidegger on yksi 1900-luvun merkittävimmistä filosofeista, ja hänellä on ollut perustavanlaatuinen vaikutus fenomenologian ja muiden mannermaisen filosofian suuntauksien syntymiseen ja kehittymiseen. Hänen ajattelunsa keskeisin pyrkimys on olemisen ajattelu. Oleminen, sen liike kätkeytymisen ja esiintulemisen välillä, johdattaa kysymään myös ihmisen ja tekniikan olemuksellista yhteyttä 2. Heideggerin ajattelussa kysymys tekniikasta muodostuu keskeiseksi vuonna 1935. Hän tulkitsee tuolloin Sofokleen Antigone-tragedian kuorolaulua, jossa kuvataan kaikista olennoista oudointa ihmistä. 3 Tulkitsemalla kuorolaulua Heidegger päätyy näkemykseen olemisen ja ihmisen suhteesta. Ihmisen lävitse vallitsevat voimat () nousevat väkivaltaisesti olemisen ylitsevallitsevaa järjestystä (, ) vastaan. Tässä perustavanlaatuisessa kiistassa oleva murtautuu esiin ja merkityksellinen maailma syntyy. Tekniikka voidaan siis ymmärtää olemisen voimana, joka vallitsee ihmisen lävitse kohotessaan itseään vastaan. Heideggerille tekniikka on eräänlaista esiintuovaa tietämistä (Wissen) aina vuonna 1933 pidetystä rehtorin virkaanastujaispuheesta ajattelijan viimeisiin elinvuosiin 4. Tämä tietäminen kuuluu olemuksellisesti ihmiseen ja mahdollistaa olemisen tapahtumisen. Vaikka tekniikkakäsityksen ydin säilyy vuodesta toiseen samanlaisena, Heidegger työstää kysymystä tekniikasta eri tavoin useiden vuosikymmenien ajan. 1 Ks. tarkemmin esim. Niiniluoto 2000. Vrt. Niiniluoto 1984. 2 Ensimmäisen kerran Heidegger käsittelee laajemmin ihmisen ja tekniikan yhteyttä kesälukukauden 1935 luentosarjassa Einführung in die Metaphysik. Ks. tarkemmin Heidegger 1983. 3 Heidegger mainitsee tosin jo vuotta aikaisemmin Sofokleen Antigonen käsitellessään Hölderliniä ja sitä, kuinka runoilija säätää sen, mikä on pysyvää. Antigone-tragedia säätää hänen mukaansa kreikkalaisen Daseinin. (Heidegger 1980, 214 216).

6 Vuoden 1935 Antigone-tulkinta on tämän kysymyksen avaus. Hämmentävää kyllä, Heidegger palaa saman kuorolaulun tulkitsemiseen myös vuonna 1942. Uusi tulkinta käsittelee Sofokleen tragediaa suhteessa Friedrich Hölderlinin hymnirunouteen. 5 Ensimmäisen tulkinnan keskeisin aines ihmisen ja luonnonvoimien konflikti ei enää nouse lainkaan käsittelyyn. Heidegger lähestyy kuorolaulua ontologisemmalla tasolla. Ihmisen outous ymmärretään Hölderlinin kautta ei-kotoisuutena; ihminen vaeltaa vieraassa ja kaipaa kotiutumista kotoisan piiriin. Myös tulkitaan uudelleen: se ei enää ole näyttämö, jossa perustavanlaatuinen konflikti tapahtuu. Uudelleenymmärrettynä on historiallinen paikka, jonka ympärille olevien kokonaisuus kiertyy. Tutkielmani aiheena on tekniikka ja alkuperäinen kokemus, johon se pohjautuu. Tämä kokemus voidaan Heideggerin mukaan tavoittaa kreikkalaisen tragediarunouden kautta. Kysymys tekniikasta on kuitenkin kysymys ihmisen ontologisesta ainutlaatuisuudesta. 1.1 Tutkimuksen lähtökohta Lähtökohtani on filosofian perinteisiin nähden poikkeuksellinen. Hyödynnän aineksia akateemisen filosofian ulkopuolelta, ja tutkimukseni liikkuu kreikkalaisesta tragediasta saksalaiseen, romantiikan aikaiseen hymnirunouteen. Tällainen vaeltaminen filosofian alueen ulkopuolelle ei kuitenkaan ole itsetarkoitus. Sofokleen ja Hölderlinin tekstit toimivat työssäni fenomenologisina johtolankoina, joita seuraamalla on mahdollista irrottautua tekniikan filosofian nykyisistä lähtökohdista. Filosofian rajojen 4 Ks. esim. Beistegui 1998, 123; Geiman 2001, 164. 5 Toinen Antigone-tulkinta sijoittuu kesälukukauden 1942 luentosarjaan Hölderlins hymne Der Ister. Ks. tarkemmin Heidegger 1984. Heidegger jatkaa ajatustensa kehittämistä etenkin -tulkinnan osalta myös talvilukukauden 1942 43 Parmenides-luentosarjassa. Ks. Heidegger 1992, 132 143. Ks. myös Kisiel 2001.

7 koetteleminen ja kohtaaminen vieraan kanssa mahdollistaa uudenlaisen kysymisen. Tällöin käy ilmi, että Heideggerin ajattelussa kysymys tekniikasta ei ole filosofian erityisalan (tekniikan filosofian) asia, vaan se sijoittuu ontologian ytimeen. Tutkimuksen kohteena on kaksi Heideggerin tekemää tulkintaa Sofokleen Antigone-tragedian kuorolauluosuudesta. Näistä ensimmäinen sijoittuu Heideggerin vuoden 1935 kesälukukauden luentosarjaan, joka käsittelee johdatusta metafysiikkaan; toinen puolestaan löytyy kesälukukauden 1942 luentosarjasta, jonka aiheena on Hölderlinin Der Ister -hymni. Ensimmäisessä tulkinnassaan Heidegger perustaa kysymyksen tekniikasta; kysymyksen, josta tulee yksi hänen ajattelunsa tärkeimmistä. Mutta miksi Heidegger palaa seitsemän vuotta myöhemmin saman kuorolaulun äärelle? Nämä kaksi Antigone-tulkintaa, niiden väliset jännitteet, toimivat lähtökohtana tutkimukselleni, joka avaa näkymän Heideggerin tekniikkakäsitykseen. Kreikkalainen tragedia ja saksalainen hymnirunous toimivat säikeinä, jotka sitovat alkuperäisen kokemuksen tekniikasta Heideggerin ajattelun ydinteemoihin. Näkökulmani on tuore, ja aiheesta on vain vähän aikaisempaa kirjallisuutta. Vuoden 1935 Antigone-tulkinta on ollut laajemman keskustelun kohteena, sillä se sijoittuu kuuluisaan Einführung in die Metaphysik -luentosarjaan. Vuoden 1942 tulkinta tragedian kuorolaulusta on jäänyt vähemmälle huomiolle. Merkittävimmät näitä kahta kuorolaulutulkintaa käsittelevät lähteet ovat Miguel de Beisteguin ansiokas kirja Heidegger & the Political (1998) sekä Clare Pearson Geimanin artikkeli Heidegger s Antigones (2001).

8 1.2 Tutkimuksen tarkoitus Tutkimustehtävänäni on selventää Heideggerin käsitystä tekniikan, ihmisen ja olemisen suhteista. Lähestyn aihetta käsittelemällä Heideggerin kahta tulkintaa Sofokleen Antigone-tragedian kuorolaulusta. Ensimmäinen tulkinta (1935) perustaa kysymyksen tekniikasta Heideggerin ajattelussa. Mutta millaisena Heidegger ymmärtää alkuperäisen kokemuksen tekniikasta? Tulkinnassa huomio kiinnittyy ihmisen väkivaltaisiin toimiin luonnon keskellä. Onko tekniikka siten ymmärrettävä luonteeltaan väkivaltaisena? Kesälukukaudella 1942 Heidegger tulkitsee uudelleen samaa kuorolaulua. Mutta miksi hän palaa samaan tekstiin, joka oli jo kerran avannut hänen ajattelunsa tekniikalle vuonna 1935? Muuttuuko hänen ymmärryksensä olemisesta, ihmisestä tai näiden suhteesta? Millä tavalla tulkinnat eroavat toisistaan? Heidegger palauttaa kysymyksen tekniikasta kokemukseen, jonka kreikkalaiset nimesivät sanalla. Luon tutkielmassani katsauksen siihen, millä tavalla -käsitys kehittyy Heideggerin ajattelun eri vaiheissa. Syvennän tarkastelun tasoa vuoden 1935 Antigone-tulkinnan yhteydessä ja selvitän, millaisena Heidegger siinä ymmärtää sanan. Heideggerin kumpikin tulkinta käsittelee myös sanaa, joka on laajamerkityksinen mm. pelottavaa, hirvittävää ja outoa tarkoittava ilmaisu. Miten liittyy ihmiseen ja olemiseen? Millä tavalla Heidegger tulkitsee tämän outouden vuosina 1935 ja 1942? Oleminen on Heideggerin ajattelun tärkein kysymys. Erityisen tärkeää on olemisen tapahtuminen, johon ihminen osallistuu. Selvitän työssäni, millä tavalla Heidegger ymmärtää olemisen ja sen suhteen ihmiseen Antigonetulkinnoissaan. Olemisen tapahtuminen tapahtuu aina jollain paikalla. Kuorolaulutulkinnoissa paikka liittyy kreikan sanaan, joka ymmärretään yleensä kaupunkivaltiona. Heidegger kuitenkin antaa tälle

9 avainsanalle oman tulkintansa. Käsittelen tätä näkemystä ja toisaalta sitä, miten se muuttuu kahden kuorolaulutulkinnan välillä. Heideggerin käsitys tekniikasta kytkeytyy useisiin erilaisiin taustavaikutteisiin. Hänen näkemyksensä modernin ajan tekniikasta muistuttavat monin tavoin Ernst Jüngerin ja Oswald Spenglerin ajatuksia. On myös mielenkiintoista havaita, että kysymys tekniikasta herää Heideggerin ajattelussa samaan aikaan, kun hän vähentää toimintaansa natsipolitiikassa. Mikä mahtaa olla näiden tapahtumien yhteys? Käsittelen lyhyesti sitä, millaisia kytköksiä Heideggerin ajattelun kehittymisellä on aikalaisilmiöihin, kuten teknologiapessimismiin ja kansallissosialismiin.

10 2 OLEMINEN, TOTUUS JA TEKNIIKKA Heideggerin koko ajattelu jäsentyy yhden keskeisen ajatuksen ympärille; tämä ajatus on kysymys olemisesta, erityisesti olemisen avoimuudesta. Fundamentaaliontologian kaudella hän lähestyi aihetta Daseinin 6 analytiikkana, myöhemmin muun muassa taiteen, tekniikan ja runouden teemoihin kiinnittyneenä. Näiden erilaisten lähestymistapojen kohde oli kuitenkin sama oleminen ja sen tapahtuminen. Oleminen, totuus ja tekniikka ovat Heideggerin ajattelun ydinteemoja, jotka kietoutuvat toistensa lomaan. Heideggerille oleminen on, itsestään ylösnouseva vallitseminen, joka sallii olevan astua avoimeen. Mahdollistaessaan esiintulemisen oleminen itse vetäytyy ja kätkeytyy. Vastaavasti totuus,, on Heideggerin mukaan olemisen avoimuutta, kätkeytymättömyyttä 7. Tekniikka puolestaan on kreikkalaisille, joka on alkuperäisessä merkityksessään esiintuovaa tietämystä. asettuu ihmisen toiminnassa olemisen voimia vastaan ja sallii olevan astua avoimeen. Tässä totuuden tapahtumassa oleva murtautuu esiin ja saa muodon, merkityksellinen maailma syntyy. 8 6 Seuraan mm. Miika Luodon ja yleisemmin englannin- ja ranskankielisen Heideggertutkimuksen linjaa jättämällä tämän tärkeän käsitteen sen alkuperäiseen kieliasuun. Mahdollisia käännöksiä olisivat esim. täälläolo ja paikallaoleminen. Mutta kuitenkin: [k]ommentaarikirjallisuudelle asettuu toisenlaisia vaatimuksia kuin alkuperäistekstin suomennokselle (Luoto 2002, 72). 7 Ks. tarkemmin esim. Luoto 2002, 40. 8 Ks. tarkemmin esim. luentosarjasta Einführung in die Metaphysik. (Heidegger 1983).

11 2.1 Olemisen historiallisuus ja metafysiikka Heideggerin mukaan oleminen on historiallista se ilmenee eri aikoina erilaisena. Hän puhuu olemisen historiasta kuvatessaan näitä erilaisten olemisymmärrysten aikakausia. 9 Kreikassa oleminen oli kaikessa vaikuttava, itsestään ylösnouseva vallitseminen. Nykyään oleminen on unohdettu, jopa tämä unohtuminen on unohdettu. Näiden kahden ääripään väliin jäsentyy pitkä metafysiikan traditio, jonka eri vaiheissa oleminen on näyttäytynyt eri tavoin. Elämme metafysiikan tradition täydellistymisen aikoja. Oleminen on unohtunut ja oleilemme keskellä olevaa, joka ilmenee vain hyötyajattelun kohteena, teknis-rationaalisen systeemin raaka-aineena. Oleminen unohtui kuitenkin jo Kreikassa, ja siellä alkanutta olemisen unohtuneisuuden traditiota Heidegger kutsuu metafysiikaksi. Hän ei tarkoita metafysiikalla perustavaa filosofian osa-aluetta, joka on saanut nimensä Aristoteleen teosten varhaisilta toimittajilta. Heidegger antaa metafysiikalle oman merkityksensä: käännetään yleensä se, mikä tulee fysiikan jälkeen. Heideggerin myötä sen voisi ajatella tarkoittavan sitä, mikä tulee alkuperäisen olemisymmärryksen jälkeen. 2.2 Alkuperäisestä olemisymmärryksestä unohdukseen Heidegger avaa näkymän alkuperäiseen, kreikkalaiseen olemisymmärrykseen useiden tekstien kautta. Erityisen painokkaasti hän suhtautuu esisokraatikkojen tuotantoon sekä vanhaan kreikkalaiseen runouteen, jossa ajattelun ja olemisen suhde ensimmäistä kertaa ilmenee. 9 Olemisen ja metafysiikan historiaa käsittelee esimerkiksi Taminiaux (1998, 186 187).

12 Jacques Taminiaux esittää, että Parmenides on esisokraatikoista ensimmäinen, joka nimeää ajattelun ja olemisen perustavanlaatuisen suhteen. Heidegger tulkitsee Parmenideen teksteistä näkemyksen siitä, että ajattelu on avautumista olemisen vetoomukselle sen pidättäytyessä siinä, minkä se saattaa ilmenemään. 10 Ihmisen ja olemisen välillä vallitsee erityinen suhde: ajatteleva ihminen osallistuu olemisen tapahtumiseen. Heideggerin mukaan alkuperäisimmillään oleminen on, itsestään ylösnouseva vallitseminen, joka on mukana kaikessa olevan olemisessa. on oleminen itse, sen voimalla oleva ensin tulee ja jää havaittavaksi 11. on siis jatkuvaa ja viipyvää vallitsemista, joka tekee olevan läsnäolon mahdolliseksi. Se on alkuunsaattavaa ylösnousemista kätkeytyneestä. 12 Heidegger ymmärtää olemisen voimana, joka mahdollistaa olevan esiintulemisen avoimeen. Tällöin oleva voi olemisen voimasta tulla läsnäolevaksi ihmiselle. Olemisen esiintulemisen tapahtumassa itse vetäytyy, kätkeytyy. Tällaisen käsityksen voi tulkita esimerkiksi Herakleitoksen fragmentista 123:, oleminen rakastaa kätkeytymistä 13. Olemiseen kuuluu sen oma alkuperä, kätkeytyneisyys: oleminen mahdollistaa jatkuvana vallitsemisena olevan esiintulemisen, mutta kätkeytyy itse tässä paljastumisen liikkeessä. Oleminen on siis esiintulemisen ja kätkeytymisen kaksoisliikettä. 14 Thomas Sheehanin mukaan sekä Parmenides että Herakleitos olivat selvillä prosessista, jossa oleva tulee lähestyttäväksi. He antoivat tälle liikkeelle nimet, ja, jotka tarkoittavat kätkeytymättömyyttä, esiinnousemista ja kokoamista. 15 Vastaavasti Miika Luoto on sitä mieltä, että Heideggerin tulkitsemana on itseensä palaava esiin tuleminen ja kokoontuminen vastakkaisten yhteen jännittymisessä. Luoto 10 Taminiaux 1998, 187 188. 11 Heidegger 1983, 17. 12 Heidegger 1983, 16 17. 13 Fragment 123. 14 Heidegger 1983, 122.

13 nostaa esiin vielä yhden vanhan tavan nimetä oleminen, järjestys, joka ohjaa ja liittää. 16 Heideggerin mukaan alkuperäinen olemisymmärrys on siis nimetty monin eri tavoin.,, ja ovat nimiä, jotka ovat esisokraatikkojen ajattelussa ja vanhassa runoudessa viitanneet olemisen tapahtumiseen. Tätä ilmiötä luonnehtii toisaalta esiinnouseminen ja kätkeytymättömyys, toisaalta vetäytyminen ja kätkeytyminen. Paljastumisen ja peittymisen kaksoisliikkeessä oleminen kokoaa ja järjestää esiintulevaa olevaa. 17 Daniel Dahlstrom esittää, että on alun perin ollut keräämistä ja kokoamista, joka liittyy olemisen ( ) tuottamaan läsnäoloon. on kokoamista vastakkaisten voimien konfliktissa (). 18 Heidegger tulkitseekin kreikkalaisen olemisymmärryksen poleemisena, etenkin 1930-luvun puoliväliin sijoittuvissa teksteissä. Einführung in die Metaphysik -luennoissa hän toteaa olemisen ja esiintulemisen tapahtuvan kamppailussa ihmisen lävitse vaikuttavien voimien kanssa. Tällaisen tulkinnan mahdollistaa Herakleitos kirjoittaessaan, että kamppailu () on kaiken isä. Kaikki läsnäoleva syntyy ja saa asemansa tässä alkuperäisessä kamppailussa. 19 Esiintulemisen poleemisessa kamppailussa oleva murtautuu avoimeen ja samalla tämän murtautumisen alkuunsaattava voima,, kätkeytyy. Der Ursprung des Kunstwerkes -esitelmissään Heidegger jatkaa tällaisen käsityksen kehittämistä käsitellessään maan ja maailman kiistaa taideteoksessa 20. Heideggerin 1930-luvun puolivälin olemisymmärryksessä tarvitsee kiistakumppanin (), jonka kanssa perustavanlaatuinen esiintulemisen kamppailu käydään. Yleensä ymmärretään taiteen ja tekniikan taustalta löytyvänä käsityötaitona, mutta Heideggerille se on tuottamista, rakentamista, tietävänä esiin-tuomisena [Hervor-bringen] 21. Heideggerille 15 Sheehan 2001, 14. 16 Luoto 2002, 104. 17 Ks. myös Taminiaux 1998, 187. 18 Dahlstrom 2001, 91 92. 19 Heidegger 1983, 66 67. 20 Ks. Heidegger 1950, 7 68. 21 Heidegger 1983, 19.

14 on siis ihmisen lävitse vaikuttavaa tietävää esiin-tuomista. Tämä tietämys osallistuu olevan esiintulemiseen, olemisen tapahtumiseen. Heideggerin mukaan alkuperäisessä kreikkalaisessa olemisymmärryksessä oleminen on siis, ja olemisen mielen kreikkalaiset ymmärtävät läsnäolona (, ). Tämän läsnäolon piirissä oleva tulee olevaksi, astuessaan kätkeytyneestä avoimeen. 22 Kaikesta tästä huolimatta oleminen unohtui jo Kreikassa. Vanhat runoilijat ja esisokraatikot, kuten Herakleitos ja Parmenides, pohtivat vielä olevan olemista, mutta heidän kauttaan auennut ymmärrys peittyi Platonin ja Aristoteleen myötä alkaneeseen metafysiikan traditioon. Metafysiikka kerrostuu peittäen samalla lähtökohtiaan; vaihe vaiheelta ymmärrys olevan olemisesta hautautuu yhä syvemmälle traditioon. Taminiaux n mukaan Platonin käsitys ideoista kuvastaa tätä kehitystä. Oleminen ei enää ole ylösnousevan vallitsemista, vaan se kiinnittyy yliaistisiin ideoihin (, ). Platonin mukaan olevat paljastavat ideassaan sen, mitä ne ovat. saa nämä ideat ilmenemään, mutta ideat alkavat kuitenkin etääntyä alkuperästään ja syrjäyttävät sen. ei enää olekaan olemisen kaksiselitteistä liikettä kätkeytymisen ja esiintulemisen välillä, vaan se korvautuu pysyvillä ideoilla. 23 Myös Luoto toteaa: Heideggerin mukaan eidos oli alun perin vain fysiksen, olevan esiintulemisen tarjoama näkymä, mutta Platonista alkaen se saa hallitsevan roolin: siitä tulee perustava ja samalla normatiivinen määre sille, miten oleva kohdataan. Eidos menettää alkuperäisen kytköksensä fysikseen, ja fysis itse esiintulemisena peittyy ajattelulta. 24 Olemisen (, ) siis sivuuttaa ontinen hierarkia, joka Platonilla koostuu aistittavista olioista, järjen tavoittamista ideoista ja korkeimmasta olevasta. Vastaavasti totuuden tapahtuminen sen erikoinen kaksiselitteisyys korvautuu idean kirkkaudella. Totuus tarkoittaa tämän 22 Heidegger 1983, 65 66. 23 Taminiaux 1998, 188. 24 Luoto 2002, 46.

15 myötä sitä, että ajattelu sopeutuu idean kirkkauteen, olevan olevuuteen. 25 Kreikkalainen olemisymmärrys alkaa hämärtyä ja peittyä. Saman kehityksen myöhemmät vaiheet heijastuvat Aristoteleen, stoalaisten ja keskiajan skolastikkojen ajattelussa. 2.3 Uusi aika ja tuotannollisuus Heideggerin käsittelyssä uusi aika saa erityistä painoarvoa metafysiikan täydellistymisen aikakautena. Modernien luonnontieteiden syntyminen on yksi olennainen asia, joka liittyy teknologisen herruuden metafyysisten mahdollisuuksien aukeamiseen. Tällainen tilanne ei kuitenkaan ole tiedemiesten aiheuttama; toisin sanoen Kopernikus, Kepler tai Galileo eivät ole syyllisiä metafysiikan täydellistymiseen. Syyt ovat huomattavasti syvemmällä. Etsiessään näitä syitä Heidegger kuvaa, kuinka Galileo esittelee alun perin luonnosmaisen muotoilun siitä, mitä Newton myöhemmin kutsuu jatkuvuuden laiksi. Hän ajattelee mielessään liikkuvaa kappaletta, joka heitetään tasaiselle pinnalle. Tasainen liike jatkuu tasolla äärettömästi, jos esteitä ei ole. 26 Tällöin mieli tietää ennalta, mitä liike on [ ] ja projisoi ilmiönä olemisen ehdot 27. Tiede ei enää entisessä mielessä perustu luonnonkappaleiden havainnointiin, vaan todellisuus hahmotetaan jo etukäteen laadittujen teorioiden mukaan. Taminiaux n mukaan vastaava kehitys koskee myös totuutta: [t]ässä paljastuu totuuden varsinaisesti moderni muunnos, sen muodonmuutos yhdenmukaisuudeksi, joka pyrkii varmuuteen itsestään. Totuus 25 Suzanne Ziegler on käsitellyt tarkemmin totuus- ja olemiskäsityksen muuttumista Platonin ja Aristoteleen myötä. Alkuperäinen kätkeytymättömyys () muuttuu lausuman oikeellisuudeksi (). Ks. Ziegler 1994, 164 165. Ks. myös Maly 1990. 26 Heidegger 1987, 70. 27 Taminiaux 1998, 190.

16 varmuutena 28. Käsitys totuudesta muuttuu suhteessa kreikkalaiseen alkuperäänsä: uudella ajalla totuus ymmärretään varmuutena. Paljastumisen tapahtuma peittyy yhä syvemmälle traditioon ja totuus rinnastuu yhdenmukaisuuteen mielen projisoiman mallin kanssa. Mielen matemaattinen malli muodostuu määrääväksi; se edeltää ja ohjaa ilmiöitä. Platonin aikana tilanne oli toinen: hänelle tarkoitti ihmisille ilmenevää ideoiden tuttuutta, siis oikeastaan muistoa aikaisemmasta yhteydestä ideoihin. Mutta uudella ajalla, erityisesti Descartes n muotoiluissa on luonnos, ei muisto. Määräävänä luonnoksena se edeltää olevaa, ilmiöitä, ja päättää, mitä niiden pitää olla. 29 Descartes n ja modernien luonnontieteiden synnyn kautta aukeaa metafysiikan viimeinen vaihe. Ihmisestä tulee subiectum. Hän on ainoa viitepiste, perusta, johon kaikki palautuu. Tällöin syntyy vastakkainasettelu, jossa ihminen on subjekti ja oleva näyttäytyy objekteina. Nämä objektit alistuvat malliin, jonka subjektin projisoima niille määrää. Tähän perustuu nykyisen, laskevan ajattelun metafyysinen synty; matemaattinen malli nousee hallitsemaan olevaa. Moderni subjekti muotoutuu, ja ihmisestä tulee perusta olemiselle ja totuudelle. Aistit saattavat pettää, mutta järjen todistus on oikeassa. 30 muuttuu täysin yleispäteväksi ja hallitsevaksi, sillä se määrää ja suunnittelee kaiken sen, mitä on 31. Beisteguin mukaan tulkitsemalla Nietzscheä Heidegger jatkaa tätä ajatusta: vallantahto saattaa loppuun karteesiolaisen subjektin, ja samalla ihmissubjekti muodostuu kaiken varmuuden horjumattomaksi perustaksi 32. Heidegger syventyy nykyihmisen ja aikakautemme käsittelyyn myöhemmässä pääteoksessaan Beiträge zur Philosophie vuosina 1936 38. Aikakaudellamme ihminen ei enää varjele olemisen esiintulemista, vaan 28 Taminiaux 1998, 190. 29 Taminiaux 1998, 190. 30 Heidegger 1987, 81 82. Ks. myös Taminiaux 1998, 191; Luoto 2002, 48, 69; Jakob 1996, 148. 31 Taminiaux 1998, 191.

17 elää valmiiksi paljastuneen, paljastetun, keskellä. Aiemmin kieli, ajattelu ja muut hänen lävitseen vaikuttavat voimat saivat olemisen tapahtumaan. Mutta nyt oleva näyttäytyy ihmiselle aina esilläolevana kohteena, esiinasetettuna (Vor-gestellten). 33 Olemisen vallitseminen, paljastumisen ja kätkeytymisen liike, on kadonnut. Siksi oleva näyttäytyykin hyvin yksipuolisesti ja staattisesti esilläolevana, alati läsnäolevana. Se ymmärretään yhteydessä valmistamiseen tai valmistettuna joka tapauksessa aina ihmisen haltuunottamana. Heidegger kuvaa omaa aikaamme eräänlaisena tuotannollisuutena (Machenschaft), joka muodostaa olemisen olemukselle vastakohdan, epäolemuksen 34. Tämä tuotannollisuus hallitsee olevuutta olemisen sijaan ja sulkee sisäänsä inhimillisen elämän käytännöt sekä mahdollisuuden olevan kohtaamiseen. Oleva on irrotettu olemisestaan jatkuvaan läsnäoloon, jossa se näyttäytyy aina esiin-asetettuna, laskelmoinnin tai elämyksen kohteena. Oleva on matematisoitu ja kiinnitetty laskelmoinnin varmuuteen, joka sulkee sisäänsä olevuuden perustan. Tällainen tilanne luo käsityksemme siitä, mikä ylipäänsä on olevaa. Kaikki hallinnan ulkopuolelle jäävä toimii ainoastaan kiihokkeena tuotannollisuuden piirin jatkuvalle laajenemiselle. 35 Modernilla aikakaudella tekniikasta on tullut haastavaa. Se asettaa olevalle vaatimuksen, muodon, jossa sen on paljastuttava. Tekniikan haastavan vaatimuksen Heidegger nimeää ilmaisulla Ge-Stell, joka voidaan kääntää esimerkiksi kehykseksi, puitteeksi tai asettimeksi 36. Se tarkoittaa ihmiselle asetettua haastetta paljastaa oleva ainoastaan hyödynnettävänä varantona. Ge-Stell on tekniikan olemus 37. Ge-Stell on ennaltamääräävä paljastumisen malli, joka pakottaa olevan esiin määrätynlaisena. 32 Beistegui 1998, 75. 33 Heidegger 1989, 108 109. 34 Heidegger 1989, 107, 126. Ks. myös Haar 1993, 169; Luoto 2002, 82 83. Tuotannollisuus (Machenschaft, ) on yksi Heideggerin tekniikkakäsittelyn avainkäsitteistä. Vuonna 1935 hän käyttää sitä rinnasteisesti kreikan sanan kanssa, mutta jo 1930-luvun lopulla se kuvaa metafysiikan tradition nihilististä loppuvaihetta. (Beistegui 1998, 123). 35 Heidegger 1989, 109. 36 Heidegger 1994, 32. 37 Heidegger 1994, 40.

18 Ge-Stellin ohjaamana läsnäolevan kokonaisuus asetetaan varannoksi [Bestand] 38. Jokeen rakennettu pato ja vesivoimala turbiineineen asettavat koko joen vesivoiman tuottajaksi 39. Vastaavasti metsät näyttäytyvät selluloosan raaka-aineena 40. Maanviljely on Heideggerin mukaan nykyään motorisoitua elintarviketeollisuutta 41. Koko todellisuus paljastuu eri tavoin hyödynnettävänä varantona. Tietyssä määrin tällaista tilannetta voidaan lähestyä myös tekniikan filosofian käsittein: Kun tieto ja keino sen hyödyntämiseen ovat olemassa, teknologinen imperatiivi pitää lopusta huolen. Sen mukaan kaikki tekniset mahdollisuudet tulee toteuttaa. 42 Tätä kehitystä voimme seurata omana aikanamme. Tieteelliset teoriat mahdollistavat esimerkiksi ihmisen kloonaamisen ja tähän on olemassa tarvittava teknologia; tiede toteuttanee tämän mahdollisuuden teknologisen imperatiivin ohjaamana. Olemme haastettuja paljastamaan jopa ihmisen varantona muunneltavissa olevaa perimää. 2.4 Totuus olemisen avoimuutena Totuus ja oleminen ovat aina olleet filosofian keskeisiä kysymyksiä, mutta ymmärrys niistä on muuttunut ratkaisevasti. Nykyään ajattelemme, että totuutta koskevat kysymykset kuuluvat epistemologian ja vastaavasti olemiseen liittyvät kysymykset ontologian alaan. Heidegger kuitenkin toteaa, että [f]ilosofia on ammoisista ajoista asettanut totuuden yhteen olemisen kanssa 43. Mitä tälle perustavalle suhteelle on tapahtunut? 38 Heidegger 1994, 32; ks. myös Jakob 1996, 106 108. 39 Heidegger 1994, 28. 40 Heidegger 1994, 38. 41 Heidegger 1994, 27. 42 Niiniluoto 2000, 29. 43 Heidegger 1977, 282.

19 Totuutta lähestytään erilaisten teorioiden avulla, mutta hyvinkin erityyppisiä näkemyksiä yhdistää jaettu käsitys siitä, että totuus on lausuman totuutta, totuuden paikka on kielenilmaisussa käytännössä väitelauseessa. Totuuden ajatellaan olevan tällaisen lausuman oikeellisuutta, jolle eri teoriat antavat erilaisia kriteereitä. Länsimaiselle ajattelulle ominainen käsitteellistämisen muoto periytyy Aristoteleelta. Hänelle väitelause on. Vaikka kaikki puhe () onkin merkityksellistä, vain väitelause voi olla tosi tai epätosi. 44 Totuuden korrespondenssiteoria on myöhemmin rakentunut tälle perustalle: totuus ymmärretään väitelauseen yhtäpitävyytenä kohteensa kanssa. Yhden varhaisimmista korrespondenssiteorian muotoiluista on esittänyt Tuomas Akvinolainen keskiajalla. Hänen mukaansa totuus on intellektin ja asian yhtäpitävyyttä, veritas est adaequatio intellectus et rei. 45 Ontologian alueella vallitsee laajasti jaettu käsitys olemisen suhteen: olemisen ajatellaan olevan triviaalisti kaikkeen olevaan kuuluvaa eli täysin tyhjä käsite. Kun oleminen on näin sivuutettu, ontologia liikkuu enää vain kategorioiden, universaalien ja muiden olevien tasolla. Tällaisen muutoksen johdosta ontologian ja epistemologian välille on kasvanut kuilu; totuuden ja olemisen välille ei ajatella enää yhteyttä. Nykyinen käsitys olemisesta ja totuudesta on Heideggerin mukaan kehittynyt pitkän ajan kuluessa hyvin erilaisesta lähtökohdasta. Varhaisessa kreikkalaisessa ajattelussa oleminen ja totuus liittyivät nimittäin kiinteästi yhteen. Oleminen oli kreikkalaisille, esiintuleva ja kätkeytyvä vallitseminen, joka mahdollisti olevan olemisen, sen läsnäolon. Totuus () oli heille olemisen avoimuutta, kätkeytymättömyyttä (Unverborgenheit). 46 44 Tulkinnasta 17a2 6. 45 Heidegger 1977, 284. 46 Heidegger 1977, 290. Ks. myös Luoto 2002, 40.

20 Oleminen ja totuus kietoutuvat yhteen alkuperäisessä kokemuksessa. Taminiaux n mukaan kreikkalaisen maailman vanhimpien runoilijoiden lauluissa ja ajattelijoiden kielenkäytössä,, ja ovat vaihdettavissa keskenään. Ne käsittelevät kokemusta samasta asiasta; niissä kaikissa vaikuttaa pidättäytymisen ja ilmenemisen kaksiselitteisyys. Oleminen on oudolla tavalla eriytynyttä: se on läsnäoloa, joka väistyy siinä, minkä se tekee läsnä olevaksi. 47 Heideggerilaisittain oleminen voidaan siis ymmärtää mahdollistavana ja vetäytyvänä voimana, ja totuus on vastaavasti tämän olemisen avoimuutta. 2.5 Paluu Kreikkaan ja tradition destruktio Kreikkaan palaaminen on Heideggerin ajattelun tyypillinen piirre, aina varhaisimmista luennoista myöhäiseen ajatteluun. Se ei kuitenkaan merkitse palaamista historialliseen Kreikkaan tai yleisemmin Euroopan historian alkuun. Heidegger pyrkii pikemminkin avaamaan sitä alkuperäistä kokemusta, alkuperäistä olemisymmärrystä, joka heijastuu rikkaaseen kreikan kieleen. Heideggerin läpi elämän jatkunut pyrkimys on kysyä, löytää uusia mahdollisuuksia kysymiseen. Tätä kysymistä luonnehtii paluu alkuperään. Kreikassa syntyi se perusta, jonka varassa oma kulttuurimme lepää. Sittemmin tämä alkuperä on hautautunut tradition itsestäänselvyyksiin. Samoin on käynyt käsityksellemme tekniikasta nykyään se on laaja ja olemukseltaan vieras ilmiö. Heidegger lähestyy myös tekniikkaa Kreikan kautta: on hänelle alkuperä,. Beistegui esittää, että hän ei pyri ymmärtämään tekniikkaa nykyisen laskelmoivan ja rationaalisen ajattelun kautta, vaan jäljittää kokemuksen alkuperää ajattelun syntysijoilta. 48 47 Taminiaux 1998, 187. 48 Beistegui 1998, 50.

21 Tekniikan ymmärtäminen siihen liittyvän alkuperäisen kokemuksen () kautta on esimerkki menetelmästä, jota Heidegger kutsuu tradition destruktioksi. Tällaisen menetelmän avulla Heidegger tuo esiin kreikkalaiseen -sanaan liittyneen käsityksen ihmisen lävitse hallitsevista voimista. Heidegger esittelee menetelmäänsä fundamentaaliontologian kauden pääteoksessaan Sein und Zeit. Oma menneisyys ja tämä on aina sukupolven menneisyys ei seuraa täälläoloa [Dasein], vaan menee jo sen edellä 49. Näissä sanoissa kiteytyy Heideggerin näkemys tradition valtavasta vaikutuksesta elämäämme. Traditio ei ole vain historia, jonka olemme jättäneet taaksemme se on pikemminkin kaikkea toimintaamme jo edeltä ohjaava prinsiippi. Kun esimerkiksi harjoitamme filosofiaa toimimme aina tradition jo edeltä laskemassa kehikossa. Antiikin Kreikassa muodostuneet käytännöt, siellä tehdyt erottelut ohjaavat nykyaikaista ajattelua ja rajaavat filosofiaksi luokittelemamme toiminnan. Koska traditio on jatkuvasti läsnä kaikessa, se jää usein vaille ansaitsemaansa huomiota, kuten Heidegger toteaa: [Traditio] luovuttaa perintönsä itsestäänselvyyksille ja tukkii mahdollisuuden lähestyä alkuperäisiä lähteitä, joista perityt kategoriat ja käsitteet ovat osaksi aidolla tavalla syntyneet. Traditio saa jopa unohtamaan sellaisen syntyperän. 50 Traditio saa meidät pitämään ajatteluamme ohjaavia tekijöitä itsestäänselvyyksinä; emme enää tiedosta traditiota, jota kaiken aikaa toteutamme. Tämän takia Heidegger ryhtyy vuoropuheluun tradition kanssa ja hänen metodinsa on tradition destruktio. Destruktio ei Heideggerilla ole ainoastaan tuhoisaa, vaan sillä on positiivinen pyrkimys 51. Destruktio pyrkii selvittämään ontologian tradition positiivisia mahdollisuuksia. [O]n tarpeen hämmentää kovettunutta traditiota ja vapauttaa sen myötä hautautunut 52. Myöskään Luodon mukaan [e]i-ajateltua koskeva vuoropuhelu ei pyri osoittamaan tradition virheitä, laiminlyöntejä tai 49 Heidegger 1977, 27. 50 Heidegger 1977, 29. 51 Heidegger 1977, 31. 52 Heidegger 1977, 30.

22 kykenemättömyyttä. Pikemminkin destruktio avaa pääsyn tradition piilevään rikkauteen. 53 2.6 Heidegger ja tekniikka Heideggerin ajattelussa kreikan, taide ja tekniikka nousevat keskeisiksi teemoiksi 1930-luvulla ja säilyttävät merkittävän asemansa ajattelijan kuolemaan saakka. Koko myöhäiskauden ajan onkin yksi hänen ajattelunsa tärkeimmistä kysymyksistä. 1920-luvulla Heideggerin ajattelu jäsentyy fundamentaaliontologian projektin ympärille. Tällöin tekniikan tutkiminen alkaa saada jalansijaa hänen ajattelussaan Aristoteles-tulkintojen myötä. Ensimmäistä kertaa Heidegger otti -sanan laajempaan käsittelyyn Platon: Sophistes - luennoissa talvilukukaudella 1924 25. Tällöin hän käsitteli Aristoteleen Nikomakhoksen etiikan 6. kirjassa esiintyvää erottelua sanojen ja välillä. on Aristoteleen mukaan käsityöläisen tai taiteilijan toimintaa ohjaava ja puolestaan ihmisen yleistä toimintaa () ohjaava ymmärrys. Aristoteles korostaa eroa valmistamisen ja toimimisen välillä, ja nousee hänellä ensisijaiseksi. Heidegger tulkitsee Aristotelesta 1920-luvulla seuraten alkuperäistekstin ajatuksia, eikä hän vielä tässä vaiheessa syvennä tai kyseenalaista sanalle annettua asemaa. Tällä kaudella Heideggerin -käsitys liittyykin käsityöhön ja tuottamiseen. 54 Fundamentaaliontologian kauden pääteos on vuonna 1927 ilmestynyt Sein und Zeit. Siinä Heidegger työstää olemiskysymystä Daseinin eksistentiaalisen analytiikan kautta. Tekniikkaa sivuavat teemat liittyvät lähinnä täälläolon praktiseen toimintaan maailmassa, eikä 53 Luoto 2002, 97. 54 Geiman 2001, 162 163.

23 edelleenkään ole tärkeä kysymys. Käytännön toimintaan ja tekniikkaan liittyviä teemoja ovat Olemisessa ja ajassa etenkin välineen (Zeug) ja käsilläolevuuden (Zuhandenheit) käsittelyt 55. 1920-luvulla Heideggerin voisi karkeasti sanoa ajattelevan, että on Daseinin käytännöllistä tietoa. 1930-luvulla Heidegger ei enää etsi ratkaisua fundamentaaliontologiasta; vuonna 1933 pidetty kuuluisa rehtorin virkaanastujaispuhe, Rektoratsrede, enteilee Geimanin mukaan muutosta Heideggerin tekniikkakäsityksessä 56. Myös Beistegui paikantaa heräämisen tekniikkakysymykselle virkaanastujaispuheeseen. Heidegger ajattelee tuolloin ja seuraavina vuosikymmeninä, että on tietämistä (Wissen) ja kysymistä (Fragen) 57. Ensimmäinen laaja yritys uuden -käsityksen muotoilemiseksi tapahtuu kesälukukaudella 1935 Einführung in die Metaphysik -luennoissa. Kyseisissä luennoissa Heidegger käsittelee olemisen historiallisuutta ja jäljittää kreikkalaisten alkuperäistä kokemusta ihmisestä kaikkein oudoimpana: olentona, joka ohjaa lävitseen hallitsevat voimat () ylitseen hallitsevia ( ) vastaan. Heidegger tulkitsee Sofokleen Antigone-tragedian kuorolauluosuutta, joka avaa näkymän kreikkalaiseen ymmärrykseen ihmisen ja olemisen suhteesta. Ihminen on outo ja kauhistuttava vallankäyttäjä, jonka lävitse vaikuttaa muun muassa kielen, ymmärryksen ja rakentamisen voimia nämä kaikki kuuluvat sanan alaan. Tuo vallankäyttäjä ohjaa lävitseen vaikuttavat voimat väkivaltaisesti ylitsevallitsevia olemisen voimia vastaan. Tässä esiintuovan tietämyksen ja olemisen kiistassa oleva astuu kätkeytyneisyydestä avoimeen, maailma mielekkyyden piiri syntyy. Heideggerin tulkinnassa korostuu poleeminen kiista ihmisen lävitse vaikuttavan tietämisen () ja olevan olemisen ( ) välillä. ja esiintyvätkin aina yhdessä, ne edellyttävät toisiaan. Itse asiassa nämä 55 Heidegger 1977, 15. 56 Geiman 2001, 164. 57 Beistegui 1998, 123.

24 kaksi voimaa jakavat yhteisen alkuperän; kumpikin on osaltaan olemisen ylitsevallitsevuutta, josta osa kanavoituu ihmisen lävitse itseään vastaan. Heidegger jatkaa tämän perustavan konfliktin työstämistä Der Ursprung des Kunstwerkes -esitelmissä vuosina 1935 36. Hän käsittelee taideteosta ja olemisen paljastumista, totuuden asettumista teokseen tekeille. Geiman esittää syyksi tähän sitä, että Heidegger näkee taiteessa mahdollisen ulospääsyn matemaattisen ajattelun hallinnasta, sillä taide ei ole olemassa samalla tavalla kuin käyttöesineet ja luonnontieteen kohteet 58. Taiteella on siten oma olemisensa tapa, jota Heidegger pyrkii 1930-luvun puolivälissä ymmärtämään. Vastaavasti 1930-luvun loppupuolen teksteissä on teema, johon palataan toistuvasti. Esimerkkeinä voidaan mainita Nietzsche-luentosarjat, myöhempi pääteos Beiträge zur Philosophie (1936 38) ja essee Die Zeit des Weltbildes (1938). Myös kirjoitukset Überwindung der Metaphysik ja Wissenschaft und Besinnung käsittelevät tekniikkaa. 1940-luvun alussa Heidegger syventyy Hölderlinin runouteen ja lähestyy sen kautta uudelleen Antigonen kuorolaulua, joka oli avannut hänelle tien kreikkalaiseen -ymmärrykseen vuonna 1935. Uusi Antigone-tulkinta sijoittuu luentosarjaan Hölderlins hymne Der Ister (1942). Heidegger tulkitsee siinä ihmisen outoutta Hölderlinin virtahymneissä esiintyvän kotiutumisen (Heimischwerden) kautta. Nyt outous ymmärretään ennen kaikkea ei-kotoisuutena: ihminen vaeltaa vieraassa, mutta kaipaa kotiutumista omaan. Myös tulkitaan tässä luentosarjassa uudelleen historiallisena paikkana, jonka ympärille olevien kokonaisuus kiertyy. Tekniikkaa ei enää käsitellä erillisenä ilmiönä, vaan tarkastelussa se on sulautettu olemisen ja ihmisen olemukselliseen yhteyteen. Tunnetuin yritys työstää kysymystä tekniikasta on vuonna 1949 Bremerissä pidetty esitelmäsarja Einblick in das was ist. Se koostui neljästä esitelmästä: Das Ding, Das Ge-Stell, Die Gefahr ja Die Kehre. Das Ge-Stell 58 Geiman 2001, 165.

25 on julkaistu vuonna 1954 laajennetussa muodossa nimellä Die Frage nach der Technik. Tekniikka säilyy tärkeänä teemana Heideggerin ajattelussa tämänkin jälkeen. 1950 70-luvuilta löytyy vielä lukuisia tekniikkaa ja metafysiikan ylittämistä käsitteleviä tekstejä.

26 3 TEKNIIKKAKÄSITYKSEN SUHDE TRADITIOON Heidegger pyrkii omassa ajattelussaan tarkastelemaan traditiota kriittisesti: hän palaa toistuvasti ajattelemattajääneeseen, siihen, minkä traditio on kätkenyt sisäänsä. Heideggerin oma ajattelu ei kuitenkaan kehity traditiosta irrallaan, vaan se on monessa suhteessa altis vaikutteille sekä filosofisille että poliittisille. Heideggerin tekniikkaa ja teknologiaa käsittelevät tekstit kuuluvat nimellisesti tekniikan filosofiaan 59. Hänen yhteytensä tekniikan filosofian traditioon on kuitenkin etäinen lukuun ottamatta erästä sen sivuhaaraa maailmansotien välissä vaikuttanutta saksalaista teknologiapessimismiä. Ernst Jünger ja Oswald Spengler ovat Beisteguin mukaan keskeisiä taustavaikuttajia, jotka ovat ohjanneet Heideggerin ajattelua tekniikan pariin 60. Heideggerin näkemykset omasta aikakaudestamme ovat tietyissä asioissa hyvin samanlaisia kuin Jüngerillä ja Spenglerillä. Heideggeria, Jüngeriä ja Spengleriä yhdistää puolestaan varhaisempi taustavaikuttaja, jonka ajatukset nihilismistä ja vallantahdosta ovat vaikuttaneet kaikkiin kolmeen. Kyseessä on Friedrich Nietzsche, jonka runolliseen ajatteluun Heidegger syventyy 1930-luvun loppupuolelta alkaen. Nietzschen myötä herää kysymys nihilismistä ja sen ylittämisestä. 1940- luvulla Heidegger alkaa tukeutua yhä voimakkaammin Friedrich Hölderlinin ajattelevaan runouteen etsiessään vastausta tähän kysymykseen. 59 Heideggerin tekniikan kysyminen on luonteeltaan hyvin erilaista kuin tekniikan filosofia yleensä. Hänen ajattelustaan voidaan kuitenkin löytää samankaltaisuuksia esimerkiksi suhteessa Ernst Cassirerin käsitykseen tekniikasta symbolisena muotona. Ks. Margreiter 1991; Orth 1987.

27 3.1 Heidegger ja teknologiapessimismi Tekniikan filosofian traditiossa Heideggerin tärkeimmät taustavaikuttajat ovat Ernst Jünger ja Oswald Spengler, jotka kumpikin ovat käsitelleet oman aikakautensa nihilismiä ja teknologian herruutta. Heidegger vahvisti, että Ernst Jüngerin teos Der Arbeiter (Työläinen, 1932) oli avannut hänen silmänsä ylimetafyysiselle visiolle modernin sosiaalisen, poliittisen ja taloudellisen järjestyksen todellisesta merkityksestä kolme- ja neljäkymmenluvuilla. 61 Jüngerin käsittelemä työläisen muoto rinnastuu Heideggerin ajatukseen modernia aikakautta hallitsevasta tuotannollisuudesta. Jünger esitti teknologiakriittisiä näkemyksiään 1930-luvun alussa ja ainakin kirjoilla Die totale Mobilmachung (1930) ja Der Arbeiter (1932) on Beisteguin mukaan ollut vaikutusta Heideggeriin 62. Maailma todisti [ ] planetaarista hallintaa, joka paljastui työläisen (Arbeiter) hahmossa (Gestalt). Jokaista epookkia merkitsee tai leimaa tietty hahmo, joka muovaa maailmaa tietyllä tavalla. 63 Jüngerille työläisen hahmo on ilmaisu hänen oman aikansa hallitsevalle, maailmaa muovaavalle ilmiölle. Nimestään huolimatta tämä hahmo ei viittaa mihinkään yhteiskuntaluokkaan tai sosiaaliseen rakennelmaan. Beisteguin mielestä työläinen on kiteytys, joka pyrkii tavoittamaan kaikkea hallitsevan rakenteen. Tämän työläisen hahmo heijastuu kaikkialle ja kaikki seuraa sen logiikkaa. Koko maailma on vallantahdon totaalisen suunnittelun ja globaalin organisoinnin alaisena. 64 60 Beistegui 1998, 72. 61 Sheehan 1998, 47 48. 62 Beistegui 1998, 67. Heideggerin suhde Jüngeriin ei kuitenkaan ole omaksumista, vaan hänen positionsa on kriittinen. Heidegger käsittelee itse näkemystään kirjoituksessaan Zur Seinsfrage. (Heidegger 1976). 63 Beistegui 1998, 68. 64 Beistegui 1998, 68.

28 Jüngerin käsitys työläisen hahmosta muistuttaa elävästi Heideggerin käsitystä Ge-Stellistä tai tuotannollisuudesta (Machenschaft), jotka hallitsevat ja määräävät olevan paljastumista metafysiikan historian viimeisessä vaiheessa. Sekä Jüngerin että Heideggerin käsitykset koskevat perustavia rakenteita, joiden logiikka vaikuttaa paljastumiseen ja määrää sitä tiettynä aikakautena. Oswald Spengler on toinen keskeinen teknologiapessimisti, joka tunnetaan länsimaiden perikatoa käsittelevästä tuotannostaan. Vuonna 1931 Spengler julkaisi teoksen Der Mensch und die Technik, jossa hän käsittelee määräävää paljastumista yhtä pessimistisesti kuin Heidegger mutta ennen Heideggeria. Spengler kuvaa sivilisaation muuttumista mekanistiseksi koneeksi, joka ajattelee kaikkea hevosvoimissa. Vesiputous näyttäytyy vain valjastettavana energiana ja karjalaumat lihan raaka-aineena. 65 Heidegger käyttää itse lähes samoja ilmaisuja parikymmentä vuotta myöhemmin 66. Jünger ja Spengler ovat monessa suhteessa ohjanneet Heideggerin ajattelua modernin tekniikan ja nihilismin ongelmiin. Erityisen merkittäväksi tällainen pohdinta tulee, kun Heidegger löytää sen nietzscheläiset lähtökohdat. 3.2 Nietzsche, nihilismi ja vallantahto Tiettävästi jo 1910-luvulla Heidegger luki kokoelmaa Nietzschen kirjoituksista, mutta tätä varhaista kohtaamista seuraa vuosikausien tauko, ennen kuin Nietzsche muodostuu yhdeksi hänen ajattelunsa ydinteemaksi. Heidegger mainitsee Nietzschen silloin tällöin, mutta vasta vuonna 1936 65 Spengler 1931, 55. 66 Ks. Heidegger 1994.

29 hän nousee luentosarjan aiheeksi. Ensimmäisten luentojen jälkeen Heideggerin ajattelu kytkeytyy yli kymmeneksi vuodeksi (1936 1948) läheisesti kiinni Nietzscheen ja tämän ajattelun tulkitsemiseen. 67 Heideggerille Nietzsche on merkittävä sen takia, että metafysiikka huipentuu hänen ajattelussaan. Nietzschen keskeiset teemat, nihilismi ja vallantahto, kuvaavat metafysiikan täydellistymistä. Nihilismi ja Jumalan kuolema rinnastuvat Heideggerin ajattelussa olemisen hylkäämiseen ja olevien staattiseen esilläoloon. Vastaavasti vallantahto vie subjekti-objektisuhteen äärimmilleen. Oleva on tällöin sitä, mitä subjektin tahto määrää; se näyttäytyy hyödynnettävinä objekteina. Taminiaux toteaa: Olevan olemus on vallantahto, ja sen kokonaisuuden perusta on saman ikuinen paluu, joka siten myös voisi ilmaista modernin tekniikan olemuksen 68. Teknologiaan liittyvä, jatkuvasti itseään uudistava valmistautuminen toteuttaa Nietzschen alun perin muotoilemaa saman ikuisen paluun ajatusta. Beistegui esittää, että Jünger ja Spengler käsittävät teknologian eräänlaisena vallantahdon kulminaationa. Vaikka kumpikaan ei suoraan sitoudu Nietzschen näkemyksiin, he käsittelevät omaa aikakauttaan nietzscheläisin käsittein. Heidegger, joka altistui ensimmäistä kertaa keskustelulle teknologiasta lukemalla Jüngeriä ja Spengleriä, kohtasi de facto sen nietzscheläisen taustan. 69 Heidegger otti tämän taustan vakavasti, ja hänen ajattelunsa kytkeytyi pitkäksi aikaa Nietzscheen ja tätä edeltäneeseen metafysiikan historiaan. Heideggerille Nietzschen nihilismi on tapahtuma historiassa. Tämä tapahtuma merkitsee ylimpien arvojen muuttumista arvottomiksi ja päämäärien katoamista. 70 Beisteguin mukaan tämä johtuu siitä, että kaikki oleva saa arvonsa ja totuutensa ylimmän transsendentin valossa, mutta kun transsendentti on poissa, olevat muuttuvat merkityksettömiksi. Tapahtumaa voidaan kutsua myös Jumalan kuolemaksi. Nihilismi itse asiassa on Jumalan 67 Ks. esim. Beistegui 1998, 63. 68 Taminiaux 1998, 192. 69 Beistegui 1998, 72.

30 hitaasti paljastuvan kuoleman historiaa. Kun tähdet kuolevat, niiden valo loistaa maahan vielä pitkään; samaan tapaan Jumala luo varjoaan maan päälle vielä kuolemansa jälkeen. 71 Nihilismi on aikamme olemus, metafysiikan viimeinen vaihe. Nietzschen tapaan voidaan ajatella, että ylin transsendentti on poissa, mutta erilaiset arvot, säännöt ja normit luovat vielä heikkenevää valoaan maahan. Lopulta tämä tyhjä rakennelma romahtaa ja tällöin koittaa historiallinen hetki, joka avaa mahdollisuuden uudelle arvioinnille. Oleva on arvioitava uudelleen, mutta arvio ei voi tulla enää transsendentista. Sen siis täytyy kohota olevista itsestään. Tällaisena olevaa kuvaavavana periaatteena Nietzsche esittelee vallantahdon. Vallantahto on alati jatkuva kasvun prosessi, joka pyrkii oman valtansa ylittämiseen. 72 Nietzschen runollinen ajattelu synnyttää ajatuksen siitä, että Jumala on kuollut. Hölderlin puolestaan runoilee ajattelevassa runoudessaan, että jumalat ovat paenneet. Beisteguin mukaan nämä runolliset ilmaisut kuvaavat samaa tapahtumaa, jolle Heidegger antaa nimen Seinverlassenheit, olemisen hylkääminen. 73 Kun oleminen unohdetaan, transsendentti on poissa olevien kokonaisuus pelkistyy staattiseen esilläoloon. Ihmissubjekti kohtaa olevan enää vain elämyksen ja laskelmoinnin kohteena. Nihilismin ylittäminen on teema, johon Heidegger toistuvasti palaa. Hän etsii mahdollisuutta, joka sallisi jälleen olemisen tapahtumisen. Beisteguin mukaan ensimmäinen tällainen yritys tapahtuu nietzscheläisen estetiikan kautta ymmärretyn taiteen kautta 74. Myöhemmin keskeiseksi lähtökohdaksi muodostuu Hölderlinin ajatteleva runous. 70 Heidegger 1961, 183. 71 Beistegui 1998, 72. 72 Ks. esim. Beistegui 1998, 73. 73 Beistegui 1998, 95 96. 74 Beistegui 1998, 72.