TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014

Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2013

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TUKEA LAJILIITTOJEN LASTEN JA NUORTEN URHEILUN KEHITTÄMISTYÖHÖN

Asiakirja liitetään Suomen Nuorisoseurat ry:n toimintasuunnitelman liitteeksi.

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen

LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Hankeviestinnän suunnitelma

LOPEN VUOKRATALOT OY LIITE 1 ISÄNNÖINNIN TEHTÄVÄLUETTELO 1. HALLINNOLLISET TEHTÄVÄT

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina

Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit

Sopimus asiakas- ja potilastietojärjestelmästä Liite 3 Käyttöönotto

Hankkeen tavoitteet voidaan jakaa valvonnan tavoitteisiin ja työsuojeluvalvonnan kehittämisen tavoitteisiin.

MAL-AIESOPIMUKSEN SEURANTA

Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Hengityssairautta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Lasten niveltulehdusta sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Tilannekatsaus Eero Ehanti

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE

Sydänvikaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiantuotannon toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

KR-Tukefin Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi

SUOMENLINNAN HOITOKUNNAN TYÖJÄRJESTYS

Liikkujan polku -verkosto

Uniapneaoireyhtymää sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Hengityssairautta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Suomen vetovoimaisin opiskelijakunta

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

Kielistrategia. 1. Periaatelinjaukset. 1.1 Johdanto. 1.2 Nykytilanne ylioppilaskunnassa ja Aallossa

Fibromyalgiaa sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

SATAKUNNAN SOTE - UUSI VAI UUSVANHA. Aulis Laaksonen

HINKU-HANKKEEN TOIMENPITEIDEN ALOITTAMINEN RAUMALLA

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ja Oulun kaupungin tukipalveluiden yhteistyöryhmän loppuraportti

Muistisairauksia sairastavien aikuisten sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit

Selkärankareumaa, nivelreumaa ja niiden sukuisia sairauksia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssit

OULUN SEUDUN MAANKÄYTÖN JA LIIKENTEEN AIESOPIMUS [ ] [Luonnos ]

HENKILÖSTÖRAPORTTI 2014

Arvioinnin kohteena ovat: Oman työn suunnittelu Työn kokonaisuuden hallinta Laatutavoitteiden mukainen toiminta

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Palvelualan yleinen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

VIRIILI KUHMOINEN STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT

Kestävän kehityksen Toimenpideohjelma

Muistilistan tarkoitus: Valvotaan lain toteutumista sekä tavoitteiden, toimenpiteiden ja koulun tasa-arvotyön seurantamenettelyn laatua.

UUTTA VAHVISTUSTA ASIAKASOHJAUKSEEN

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Vuokra-asuntoyhteisöjen toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

Seudullisten kehittämisyhtiöiden rooli työ- ja elinkeinopolitiikan

Profiloitumistoimi on se toimi, jolla yliopisto aikoo kehittää valittua profiloitumisaluetta.

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen ( ) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

1. Suomi on kilpailukykyinen toimintaympäristö metsiin perustuville liiketoiminnoille

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PITKÄAIKAISSÄILYTYKSEN AINEISTOJEN PAKETOINNIN PILOTIN SUUNNITELMA

Yritysten yleisimmät kysymykset ja vastaukset Team Finlandista

Lausuntopyyntökysely

KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN

PalveluLuotsi. Kehitä asiakaskokemusta

Aiesopimuksen liikenneosuus

PALVELUSUUNNITELMA ( )

Suomi 100 -tukiohjelma

L KAUPUNGINKANSLIA LOPPURAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI INNOVAATIORAHASTO

Ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit

Valtuutettu Antero Aulakosken valtuustoaloite Fennovoiman hankkeeseen valmistautumisesta

Sydänsairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit

Elintarvikevalvonta ja Oiva Helsingissä

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja kalastuslain ajankohtaiset asiat

Kärkihanke 1 Palvelut asiakaslähtöisiksi (PASI) Palvelusetelikokeilu -osahankkeen laajennus Sitra Vuokko Lehtimäki, hankepäällikkö, STM

TOIMINTAKERTOMUS ja TILINPÄÄTÖS

Tuottavuusohjelma

Kuhmoisten kunnan elinkeinoja

Palvelujen tuottaja ja toinen sopijaosapuoli on Eteva kuntayhtymä

3. Rekisterin nimi Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenteen matkakorttijärjestelmän asiakasrekisteri

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja muut ajankohtaiset asiat

VAPAAEHTOISTOIMINTA OPPIMISKOKEMUKSENA

Jyväskylä Suomen INKA cyber-koordinaattori

Alueiden käyttö. Esitys

Pirkanmaan AluePegasoksen ohjausryhmän kokous

Maaret Botska. Asiakirjahallinto ja asiakirjatiedon turvaaminen kunnallisten organisaatioiden muutostilanteissa

INSPIREn määrittelyjen mukaisen tietotuotteen muodostaminen: <TEEMAN NIMI>

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2015 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille , sosiaali- ja terveystoimi (Kh/Kv)

Liikunnallisen elämäntavan valtakunnalliset kehittämisavustukset 2018

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki

Akaa: Onnistunut työ tekee hyvää -hankkeen työpaja

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Viranomaisten yhteiskäyttöiset rekisterit

Terveysosasto Kuntoutusryhmä. MS-kurssit

ENEGIATEHOKKUUSsopimukset. Energiavaltainen teollisuus Metsäteollisuus ry toimenpideohjelma Yhteenveto vuoden 2017 tuloksista

KOLMIPORTAINEN TUKI ESIOPETUKSESSA (POL 16, 16a, 17, 17a )

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

LIEKSAN KAUPUNGIN AVUSTUSOHJE

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA KAUNIAISTEN KAUPUNKI Liite 3

Transkriptio:

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 HHyväksytty hallituksessa 26.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2014

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 2 Sisällysluettel Jhdant 3 1. Avaintavitteet vudelle 2014 3 Merkittävää yhteiskunnallista vaikuttavuutta tukevat timenpiteet: avaintavitteet vudelle 2014 3 Timinnalliset tavitteita kskevat avaintavitteet vudelle 2014 3 Tuttavuus ja kehittämistavitteita sekä investintihankkeita kskevat avaintavitteet vudelle 2014 3 2. Timintasuunnitelma 4 Strategiatyö ja jhtaminen 4 Julkiset hallinttehtävät 4 Kestävä riistatalus 5 Palvelut 6 Tukipalvelut/sisäiset palvelut 8 Viestintä 8 Laitiala 9 Sumen riistakeskuksen hankkeet 10 3. Talusarvi 2014 11 4. Timinnan alueelliset painpisteet 2014 12 LÄNSI-SUOMI 12 Alueen yhteiset timenpiteet 12 Etelä-Häme 12 Phjanmaa 13 Phjis-Häme 13 Rannikk-Phjanmaa 13 Satakunta 13 Uusimaa 14 Varsinais-Sumi 14 ITÄ-SUOMI 15 Alueen yhteiset timenpiteet 15 Etelä-Sav 15 Kaakkis-Sumi 16 Keski-Sumi 16 Phjis-Karjala 16 Phjis-Sav 17 POHJOIS-SUOMI 17 Alueen yhteiset timenpiteet 17 Kainuu 17 Lappi 18 Oulu 18 Liite 1: Sumen riistakeskuksen timinnan vaikuttavuuden ja tulksellisuuden mittarist 19

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 3 Jhdant Jhdant Tässä asiakirjassa esitetään Sumen riistakeskuksen ja maa- ja metsätalusministeriön kanssa svitut avaintavitteet sekä Sumen riistakeskuksen timinnalliset tavitteet timintavudelle 2014. Timinnallisissa tavitteissa n tettu humin maa- ja metsätalusministeriön kanssa käytyjen, tulsspimusta 2013-2015 tarkentavien neuvtteluiden tulkset. Timinnallisten tavitteiden valmistelussa n kuultu alueellisia riistaneuvstja sekä alueiden timihenkilöitä. Alueiden timinnan paintukset n esitetty asiakirjan sassa 4: Alueiden painpisteet. Sumen riistakeskuksen talusarvi n asiakirjan sassa 2 ja Sumen riistakeskuksen timinnan vaikuttavuuden ja tulksellisuuden mittarist liitteessä 2. 1. Avaintavitteet vudelle 2014 Merkittävää yhteiskunnallista vaikuttavuutta tukevat timenpiteet: avaintavitteet vudelle 2014 Tavite Vaikuttavuustavite Prsessi Lunns suden hitsuunnitelmaksi luvutettavissa ministeriölle vuden lppuun mennessä 1, 3 KRT Riistaknsernin yhteiset prsessit (prsessit) kuvattu yhteistyössä strategia- ja ennakintiryhmän kanssa str.päämäärä STRJ, KRT, JHT Haaskan käyttöä kskeva eettinen hjeist laadittu 4 Palvelut Timinnalliset tavitteita kskevat avaintavitteet vudelle 2014 Spimukset riistanhityhdistysten kanssa tehty valtinavustuksen maksamiseksi riistanhityhdistyksille Riistakeskuksen ja Sumen metsäkeskuksen välistä yhteistyötä tiivistetty Palvelut KRT, STRJ Tuttavuus ja kehittämistavitteita sekä investintihankkeita kskevat avaintavitteet vudelle 2014 Riistakeskuksen tietjärjestelmä hankkeissa tettu humin Riistaknsernin tiethallintstrategian linjaukset Palvelut, JHT, SP

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 4 2. Timintasuunnitelma Strategiatyö ja jhtaminen Julkiset hallinttehtävät Valmistellaan riistakeskuksen strategiset ja peratiiviset suunnitelmat ja raprtinti prsessikuvausten mukaisesti alueet ja alueneuvstt sallistaen. Vaikuttavuutta ja tulksellisuutta seurataan tulspimuksessa määritetyn mittaristn mukaisesti. Osana tätä tteutetaan palautekysely ja asiakastyytyväisyystutkimus neljälle pääasiakasryhmälle: 1) Metsästäjät, 2) Sidsryhmät, 3)Riistanhityhdistykset ja 4) Metsästysseurat ja -seurueet Riistakeskuksen strategiaa tteutetaan BSC-tulskrttihjauksella sekä jatkamalla timinnan tulksellisuuden mittaamista. Kaikki prsessit hjeistavat tiiminsä siten, että eri aihealueiden tiimit laativat mat tavitteelliset vusisuunnitelmansa tulskrttiajattelun mukaisesti viimeistään helmikuussa Järjestetään riistaneuvstjen puheenjhtajille ja esittelijöille timinnan kehitysseminaari Osallistutaan riistaknsernin kansainväliseen yhteistyöhön kansainvälisyystrategian mukaisesti Osallistutaan/rganisidaan julkisen riistaknsernin strategiaprsessin timenpiteet; strategiaseminaarit sekä knsernin yhteisten prsessien kuvaaminen (avaintuls khta 2.1.) kehitetään yhteistyötä metsätalus- ja riistaplitiikan yhteensvittamiseksi ja kehittämiseksi (avaintuls 2.2) Käydään henkilökhtaiset kehityskeskustelut henkilöstön kanssa hidetaan riistahallintlain 2 :n 1 mmentissa säädetyt julkiset hallinttehtävät ttaen lupahallinnssa humin vahvistettujen hitsuunnitelmien linjaukset sekä kansallisen vieraslajistrategian tavitteet sallistutaan metsästäjärekisterin kehittämishankkeeseen yhteistyössä Sisäiset palvelut ja Palvelut -prsessien kanssa ylläpidetään metsästäjien ryhmävakuutusta sekä JHT-tehtäviin nimitettyjen riistanhityhdistysten timihenkilöiden vakuutusturvaa sekä niihin liittyvää neuvntaa yhteistyössä Palvelut -prsessin kanssa. kehitetään julkisten hallinttehtävien työnjaka ja timinnan rganisintia sekä saprsesseja ja niiden dkumentintia hulehditaan lainsäädännön ajantasaisesta täytäntöönpansta ja hjeistuksesta niin prsessin sisällä kuin yhteistyössä muiden prsessien ja riistanhityhdistysten kanssa suritetaan asiakastyytyväisyyskysely ja kehitetään asiakaspalvelua sen perusteella sekä varmistetaan timinnan riippumattmuus ja hyvän hallinnn periaatteiden nudattaminen tiedtetaan aktiivisesti julkisista hallinttehtävistä ja ylläpidetään JHT-materiaalit riista.fi -sivustlla (myös saamenkieliversit) kehitetään julkisten hallinttehtävien tarvitsemia rekistereitä ja tietjärjestelmiä, erityisesti WebLH:ta yhdessä Sisäiset palvelut -prsessin kanssa sekä samalla tehstetaan sähköistä tiednkeruuta ja tiednhallintaa sekä raprtintimenettelyitä järjestetään esittelijöille JHT-kulutuspäivät jatketaan ns. byrkratiatalkprjektia julkisten hallinttehtävien keventämiseksi ja asiakaslähtöisyyden kehittämiseksi byrkraattisuutta vähentävien säädösmuutsehdtusten avulla kiinnitetään erityistä humita riistanhityhdistysten metsästyksenvalvnnan tteuttamiseen ja sen kehittämiseen yhteistyössä metsästyksen valvnnasta vastaavien viranmaisten kanssa

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 5 Kestävä riistatalus Hitsuunnitelmaprsessi (kv taigametsähanhi ja susi) Riistatietprsessi laaditaan taigametsähanhen kansallisen hitsuunnitelman ja hirvikannan hitsuunnitelman tteuttamiseen liittyvä käytännön timenpiteiden seuranta jatketaan taigametsähanhen kansainvälisen hitsuunnitelman laatimisen krdinintia yhteistyössä MMM:n kanssa jatketaan susikannan hitsuunnitelmaprsessia riistaneuvstt sallistuvat ja sallistavat sidsryhmät käynnissä levien hitsuunnitelmien laatimiseen ja vahvistettujen hitsuunnitelmien seurantaan. sallistutaan Helcmin työhön maa- ja metsätalusministeriön kanssa svitun työnjan puitteissa ja tteutetaan hyljekantjen hitsuunnitelman käytännön timenpiteitä sallistutaan AEWA:n timintaan taigametsähanhikannan kk muutttien kattavaa kannanhita kskevan hitsuunnitelma-alitteen mukaisesti käynnistetään prsessien ja knsernitimijiden yhteistyönä -hanke, jssa kehitetään kk riistaknsernia palvelevaa saalis- ja riistatietjärjestelmää riistaknsernin tiethallintstrategian linjausten mukaisesti sallistutaan riistavahinkrekisterin (hirvisi) käyttöönttn ja testaukseen jatketaan riistaklmilaskentjen aktivintia kaikilla timinta-alueilla tukemaan metsästyslain 38 :n mukaista metsästyksen säätelyä ja pyritään löytämään timintaan uusia kannustekeinja yhteistyössä RKTL:n kanssa kulutetaan kaikilla alueilla suurpetyhdyshenkilöt uuden Tassu-versin käyttämiseen tuetaan RKTL:sta ja metsästysikeuden haltijita sähköisten havainnnkeruujärjestelmien (Tassu, Srkka) käytön aktivinnissa hulehditaan yhteistyössä RKTL:n kanssa, että klmilaskentatulkset ja pienriistasaalistilast julkaistaan mahdllisimman npeasti verkssa ja kehitetään työkaluja, jiden avulla riistatieta vidaan sveltaa metsästysseurjen päätöksentessa paikkatietasiantuntija kartittaa alueiden paikkatiettarpeet vuden 2014 salta helmikuussa ja laatii aihealueen timenpidehjelman Riistakantjen vertussuunnittelu Kestävä metsästys laaditaan suunnitelma yhtenäisten suunnittelujärjestelmien kehittämisestä hirven, valkhäntäpeuran ja suurpetjen ja muiden direktiivilajien vertussuunnittelua varten määritellään sidsryhmien kanssa aluekhtaisesti hirvieläinkantjen hidn tavitteet ja kehitetään hirvitalusaluekhtaisen kannanhidn menetelmiä tteutetaan hirvikannan hitsuunnitelmassa esitettyjä aihealueen käytännön timenpiteitä ja hankkeita, saprsessin erityistavitteena pidetään hirvieläinkantjen rakenteellisten vertusmallivaihtehtjen kehittämistä kehitetään menetelmiä lieventää suurpetjen aiheuttamia riistatalusngelmia laaditaan suunnitelma pienten hirvieläinten vertussuunnittelukäytäntöjen kehittämisestä riistakeskusalueilla ja metsästysseurissa, kehitetään erilaisia vertussuunnittelumalleja ja laaditaan kulutuspaketti aiheesta laaditaan alueittain pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten vutuiset vertussuunnitelmat alueneuvstt järjestävät sidsryhmäkuulemiset sallistutaan metsästyslain 37 ja 38 :n mukaiseen riistaeläinten metsästysrajitusten sekä suurpetjen pikkeuslupakiintiöiden valmisteluun aktiivisesti yhdessä maa- ja metsätalusministeriön kanssa ja kehitetään aihepiiriin liittyviä riistaknsernin yhteistimintatapja justavammiksi kerätään alueiden näkemykset mahdllisista metsästyksen rajitustarpeista

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 6 Riistavahingt hulehditaan asiaan liittyvästä riistanhityhdistysten kuulemisesta ja laaditaan yhteenvet riistanhityhdistysten antamista lausunnista tteutetaan sähköinen viestintä (sähköinen seurakirje) metsästysseurjen infrmintiin kestävän metsästyksen aihepiiriin liittyvissä asiissa jatketaan JHT- prsessin ja metsästyksen valvnnasta vastaavien viranmaisten kanssa erävalvntamutjen kehittämisyhteistyötä, jnka tavitteena n ehkäistä laitnta tappamista järjestetään vahinkjen ennaltaehkäisymateriaalin jakelu ja ludaan materiaalirekisteri tteutetaan karhuvahinkjen riskikartitus (mehiläistalus) kehittyvän kannan alueella Riistataluden edistäminen ja innvaatihankkeet jatketaan hankkeita, jtka tukevat metsäkanalintujen hitsuunnitelman käytännön timenpiteitä siten, että niillä ludaan rakenne Metsäkanalinnut 2015 Life+ -hanketta varten tteutetaan metsäkanalintujen vertuskäytäntöjen taustja selvittävä ja niiden kehittämiseen tähtäävä tutkimushanke jatketaan työtä Hyvän riistanhidn susitukset -nettisivustn lumiseksi tetaan hanketyötä tukeva suunnittelujärjestelmä käyttöön jatketaan Riistatalus elinkeinna -raprtin pririsitujen hankkeiden tteuttamista jatketaan metsäpeuran palautusistutushankkeen esivalmistelutöitä siten, että vuden 2014 aikana vidaan valita palautusalueet siirrille ja alittaa knkreettiset siirttimenpiteet jatketaan Ktiseutuksteikk Life+ -hankkeen timenpiteitä kaikilla timinta-alueilla laaditaan riistataluden edunvalvnnan ja aihepiirin yhteiskunnallisen vaikuttavuuden timintasuunnitelma ja -hje alueille jatketaan metsäkanalintujen elinympäristöjen hidn kehittämistä ulkpulisen rahituksen (METSO) turvin maa- ja metsätalusministeriölle lähetetään ennen timintavuden alkua erityisavustushakemukset riistataluden edistämiseksi strategisilla hankkeilla, jista luettel sivulla 9 Palvelut Asiakaspalvelu ja neuvnta järjestetään palvelukulutusta asiakaspalvelutiimille kehitetään infrmaatipalvelua sekä asiakaspalvelun ja neuvnnan seurantajärjestelmää. Tistuvat neuvntatapahtumat rekisteröidään Fan-järjestelmään ja niistä tärkeimmät julkaistaan riista.fi -sivuilla. ludaan ja päivitetään sisältöä riista.fi -sivuille asiakkailta saatujen kkemusten perusteella Uuden metsästäjän palvelut hulehditaan, että kk maassa järjestetään riittävä määrä metsästäjäkursseja ja metsästäjätutkinttilaisuuksia sallistutaan riista.fi -sivustn ylläpitn hulehditaan metsästäjätutkintn valmentavan kulutus- ja ppimateriaalin ajantasaisuudesta

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 7 järjestetään timinta-alueittain tarvittaessa kulutustilaisuudet metsästäjätutkinnn kuluttajille ja metsästäjätutkinnn vastaanttajille (yhteistyö JHT-prsessin kanssa) annetaan neuvntaa metsästäjätutkinnn kuluttajille sallistutaan metsästäjärekisterin uudistushankkeeseen alitetaan vuden alussa kaksivutinen hanke metsästäjätutkinnn uudistamiseksi yhdessä muiden prsessien kanssa edellyttäen, että rahitus siihen järjestyy. tuetaan ja esitellään viestinnän keinin paikallistasn nuristimintahankkeita sallistutaan yhteistyöhön sidstahjen kanssa nuristiminnan kehittämiseksi ja uusiin metsästäjiin liittyvässä timinnassa Metsästäjäpalvelut sallistutaan metsästäjien ryhmävakuutukseen liittyvään neuvntaan yhdessä JHTprsessin kanssa. hulehditaan yhdessä viestinnän kanssa metsästyskrtin lähettämisestä ja maksujärjestelyjen timivuudesta. sallistutaan metsästäjärekisterin uudistushankkeeseen tutetaan metsästäjille tietpäivitys lainsäädännöstä, eettisestä metsästyksestä sekä riistatiedsta yhteistyössä muiden prsessien kanssa. Päivitykset julkaistaan Metsästäjälehdessä ja niitä ylläpidetään sähköisessä mediassa alitetaan Sumen Metsästäjäliitn kanssa vunna 2013 suunnitellun riistataluden ja metsästyksen kulutusstrategian linjausten jalkauttaminen ja kehitetään metsästäjien kuluttautumisjärjestelmää edistetään eri metsästysmutjen harrastajien matimista eettisten hjeistjen laadintaa ryhdytään tteuttamaan riistakeskuksen riistatv:tä petuksellisten ja valistuksellisten videmateriaalien julkaisukanavana yhdessä muiden prsessien kanssa Riistanhityhdistysten tuki hulehditaan riistanhityhdistysten taludellisten resurssien kehittämissuunnitelman tteutumisesta strategiaprsessin kanssa hulehditaan yhdessä sisäisten palveluiden kanssa riistanhityhdistysten valtinsuuksien maksatuksista, tarvittavista järjestelyistä (ml. spimukset) ja hjeistuksista laaditaan timinnanhjaajien palkkisusitukset selvitetään riistanhityhdistysten timinnan tehstamismahdllisuuksia sekä yhteistiminta- ja yhdistymismalleja tukemalla pilttihankkeita ja tiedttamalla saaduista kkemuksista tutetaan alueiden käyttöön yhteistä aineista riistanhityhdistysten vusikkuksiin sekä päivitetään kulutusaineista riistanhityhdistysten hallitusten uusien jäsenten perehdyttämiseen sallistutaan metsästäjärekisterin uudistushankkeeseen (avaintuls järjestetään uusien timinnanhjaajien peruskurssi järjestetään timinta-alueittain riistanhityhdistysten puheenjhtajille ja timinnanhjaajille neuvttelu- ja kulutuspäivät sekä erillisiä kulutuspäiviä timinnanhjaajille. Aluetimist vastaa järjestämisistä ja alueen mista aiheista. Osaprsessitiimi valmistelee kaikille alueille yhteiset asiat ja aineistt järjestetään tarvittavaa kulutusta rhy-tukirlin maaville timihenkilöille jatketaan pilttihankkeita riistanhityhdistyksille tarjttavien tilitimisttyyppisten talushallinnn palveluiden kehittämiseksi ja tiedtetaan kkemuksista

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 8 Tukipalvelut/sisäiset palvelut Infrmaatipalvelut Infrastruktuuripalvelut Tukipalvelut tteuttavat strategista tavitetta, jssa timintaresursseja siirretään tukipalveluista ydinprsessien käyttöön. piltinti luttamushenkilöiden asiakirjjen sähköisestä julkaisusta jatkuu. Vunna 2013 saatujen kkemusten perusteella valitaan timivin tteutustapa varast- ja lgistiikkatiminnt nykyaikaistetaan synkrnissa keskustimistn timitilaratkaisun kanssa siten, että riistanhityhdistysten materiaalipalvelut eivät heikkene. kielituki vastaa käännösten tuttamisesta ja käännösalihankintjen kustannustehkkaasta järjestämisestä palveluna ydinprsesseille keskustimistn timitilaratkaisun valmistelua jatketaan vastataan metsästäjärekisterin kehittämishankkeesta yhteistyössä JHT- ja Palvelut - prsessin kanssa. (avaintuls 2.3) riistavahinkrekisterin kehittämiseen sallistutaan yhtenä tutteen mistajana varmistaen siitä saatavat tuttavuushyödyt julkisille hallinttehtäville ja kestävälle riistataludelle. riistaknsernin prtaali -hanke alitetaan tiethallintstrategian mukaisesti erityisesti yhteiskäyttöisyyttä ja palveluknseptia krstaen Talus- ja henkilöstöpalvelut kustannusseurantaa tehstetaan entisestään suraan talushallint-hjelmistn sumia mahdllisuuksia hyödyntäen. Budjetintia tarkennetaan vudelle 2014 saprsessi- ja tulsyksikkökhtaiseksi. hulehditaan yhteistyössä palvelut -prsessin kanssa riistanhityhdistysten valtinsuuksien maksatuksista, tarvittavista järjestelyistä ja hjeistuksista henkilöstöhallint ja saamisen kehittäminen integridaan aiempaa kiinteämmäksi saksi jhtamisjärjestelmää uusi prsessirganisaatin räätälöity palkkausjärjestelmä tetaan käyttöön vunna 2014 henkilöstönhallintasvellus Sympaa käytetään yksinmaisena henkilöstötietjen hallintaja arkistintivälineenä Henkilöstön työhyvinvintikysely tteutetaan ja työhyvinvinnin kehittämissuunnitelma päivitetään tarpeita vastaavaksi. Viestintä Kaikki prsessit (jhtamisen saprsessit, ydinprsessit sekä sisäiset palvelut) vat vastuussa viestinnästä asiakkaille. Prsessit tarvitsevat viestinnän nnistuneeksi tteuttamiseksi viestinnän tukipalveluita. Viestintä (sisäinen ja ulkinen) n tästä syystä ymmärrettävä myös tukipalveluksi, jnka sisäisiä asiakkaita vat prsessit ja niiden mistajat. viestintätiimin timintaa kehitetään ja aktividaan ja kehitetään viestinnän alaprsesseja julkaistaan Metsästäjä ja Jägaren-lehtiä 6 numera vudessa, kehitetään printtimedian ja sähköisen median linkittämistä eli kehitetään mnikanavaista viestintää Riista Vuksi -riistaplitiikan sidsryhmäjulkaisun julkaisemista jatketaan (sähköinen tteutus, jsta pieni printtipains) ylläpidetään ja kehitetään verkkviestintää internetsivut: Riista.fi riistaknsernin uutiskirje Sarvi; sallistutaan tteutukseen

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 9 Laitiala ssiaalinen media (Facebk, Twitter, YuTube, LinkedIn) ylläpidetään ja kehitetään mediayhteyksiä mediatiedtteet: julkaistaan sähköisen mediajakelun kautta sekä valtakunnalliset ja alueelliset Sarvi -uutiskirjeen jakelu medialle ylläpidetään Face T Face -mediakntaktipalvelua, jka tuttaa räätälöityä tieta timittajien erityisaihepiireistä ylläpidetään ja kehitetään sisäistä viestintää (hallitus, jht, riistaneuvstt, henkilöstö) tteutetaan Avanssi-uutiskirje tarpeen mukaan keskimäärin kerran kuukaudessa sisäistä viestintää palvelevat myös muut riistakeskuksen sähköiset arkistt: dkumenttiarkist sekä Dynasty-asianhallinta mediaseurantaa jatketaan ja raprtidaan kk henkilöstölle sekä myös riistanhityhdistyksille tutetaan PR -timintamateriaaleja ja julkaisuja: Sumi riistamaana, riistakeskuksen esittelymateriaali sekä esitteenä että ppt-tiedstna sallistutaan messuihin ja tapahtumiin: Riihimäen Erämessut ja Metsämessut Helsingissä ja tuetaan tarvittaessa aluetimistja alueellisten messujen järjestelyissä tutetaan viestintäpalveluja prsesseille ja alueille suunnittelu (mistä, mitä, miksi, millin, miten ja keille viestitään) krdininti (aikatauluttaminen, tiedn kerääminen ja prsessinti) työ hyvän riistanhidn susitusten rakentamiseksi jatkuu laaditun suunnitelman mukaisesti Laitialan timinta-alueen lunnnhitkhteiden vutuiset hittimenpiteet ja edelleen kehittäminen sekä kiinteistömaisuuden hit Laitialan timipisteessä järjestettävien riistahallinnn kansallisten ja kansainvälisten kkusten, kulutus- ja yhteistyötilaisuuksien valmistelut ja hitaminen sekä tarvittaessa niihin asiantuntijana sallistuminen. Tapahtumien järjestäminen riistahallinnn yhteistyökumppaneille ja sen ktimaisille sekä kansainvälisille vieraille CIC Sumen trfeetiminnan krdininti yhteistyössä CIC Sumen näyttely- ja trfeekmissin kanssa. ELO:n Wildlife Estates hankkeen kansalliseen edistämiseen Metsähallituksen timesta perustetun työryhmän työskentelyyn sallistuminen. WE hanke timii eri Eurpan maissa levien mallialueiden/-tiljen kautta vunna 2009 alitettu ksteikkyhteistyö Lahden Vesijärvisäätiön kanssa jatkuu

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 10 Sumen riistakeskuksen hankkeet Tietjärjestelmät ja muut kehittämishankkeet Riistakeskuksen ja sin riistanhityhdistysten kanssa yhteisten tietjärjestelmien sekä muut timinnan kehittämishankkeet vat seuraavat: Hankkeen nimi Kustannukset Rahitus Yleisavustus 2014 2013 Yleisavustus 2014 Oma pääma Prtal-hanke 413000 180000 83000 150000 Metsästäjärekisterikilpailutus ja rajapinta 75500 55500 20000 Tutkinnnuudistus 110000 110000 Byrkratia-hanke 94500 62125 32375 Lupahallinnan sähköinen asiinti 15000 15000 Riistatiet 142625 42625 100000 Muu järjestelmäkehitys 50000 50000 rhy-talushallinnn kehittäminen 5000 5000 905625 302625 303000 300000 Khtaan liittyy laajasti avaintuls 2.3. Riistaknsernin strategian jalkauttaminen Julkisen riistaknsernin strategiaa jalkautetaan kestävän riistataluden prsessiin kuuluvilla hankkeilla: Susikannan hitsuunnitelman päivittäminen vuden lppuun mennessä (avaintuls 2.1) Taiga Gruse Life+ hankkeen valmistelu (avaintuls 2.2) Metsäkanalintujen vertus riistakeskusalueittain ja analyysi metsästyksen kestävyydestä -tutkimus (Jyväskylän ylipistn kanssa) Kansainvälisen metsähanhisuunnitelman krdininti Metsäammattilaisille ja metsänmistajille suunnattu kulutuspaketti uuden metsälain riistamahdllisuuksista Ktiseutu-Ksteikk-Life Yhteisphjismaisen Supikira-Life hankkeen timintjen jatkaminen (After-Life) (edellyttää YM:n, MH:n, Rutsin ja Nrjan rahallista tukea) Hankkeille haetaan rahitus (TTS suunnittelussa varattu 283 000 ) maa ja metsätalusministeriöltä riistanhitmaksuvarista yleisavustuksen sana. Hankkeiden paisuminen edellyttäisi nin 380 000 rahitusta. Tätä varten rahitusta täydennetään maa- ja metsätalusministeriölle tehtävällä 100 000 erityisavustushakemuksella. Asia neuvtellaan ministeriön kanssa timintavuden alussa. Lisäksi haetaan rahitusta seuraaville hankkeille (hirvi- ja suurpet): Suurpetvahinkjen estäminen ja siihen liittyvään kkeilutiminta Metsäpeurakannan hit Kainuussa Hirvieläinten aiheuttamien vahinkjen estäminen ja siihen liittyvä kkeilutiminta

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 11 3. Talusarvi 2014 Sumen riistakeskus 26.11.2013 Budjetti 2014 Kaikki yhteensä Keskushall, alueet ja niiden palkat yht. Keskushallint Aluetimistt Henkilöstön palkkausment Prjektit Varsinainen timinta TUOTOT Julkisten hallinttehtävien tutt 200 000 200 000 200 000 0 Hanketiminnan tutt 195 000 195 000 Muut tutt (hanketiminnan yleistutt) 169 200 169 200 169 200 0 Tutt yhteensä 564 200 369 200 369 200 0 195 000 KULUT Henkilöstökulut Henkilöstön palkat 3 543 085 2 980 000 2 980 000 563 085 Hallituksen ja riistaneuvstjen palkkit 109 079 109 079 31 150 77 929 Lakisääteiset henkilöstösivukulut 1 159 046 999 081 4 600 19 481 975 000 159 965 Henkilöstökulut yhteensä 4 811 210 4 088 160 35 750 97 410 3 955 000 723 050 Pistt Muut kulut Hallituksen ja riistaneuvstjen kulut 148 231 148 231 28 750 119 481 0 Muut henkilöstökulut 80 000 80 000 80 000 0 0 Henkilöstön matkakulut 394 327 250 507 151 200 99 307 143 820 Aineet, tarvikkeet ja tavarat 351 408 1 000 0 1 000 350 408 Palvelujen stt 2 652 825 1 958 500 1 958 000 500 694 325 Vukrat ja kiinteistökulut 381 110 381 110 130 000 251 110 Muut kulut - timistkulut 373 240 372 740 241 000 131 740 500 - kulutus ja kurssitiminta 164 480 164 480 59 980 104 500 - muut muut kulut 150 622 106 472 96 300 10 172 44 150 Muut kulut yhteensä 4 696 243 3 463 040 2 745 230 717 810 1 233 203 Kulujäämä -8 943 253-7 182 000-2 411 780-815 220-3 955 000-1 761 253 Yleiskustannus 169 200 0 169 200 Varainhankinta Tutt Tiedtuslehdet ja varast 910 000 910 000 910 000 Kulut Tiedtuslehdet ja varast 468 000 468 000 468 000 Varastn muuts +/- 0 0 0 Tutt/kulujäämä -8 670 453-6 740 000-1 969 780-815 220-3 955 000-1 930 453 Sijitus- ja rahitustiminta Tutt 18 000 18 000 18 000 Kulut 0 0 Omatiminen kulujäämä -8 652 453-6 722 000-1 951 780-815 220-3 955 000-1 930 453 Yleisavustukset Valtin talusarvivarat Yleisavustus (mm. 30.40.50, rh) 6 725 000 6 725 000 1 954 780 815 220 3 955 000 0 Yleisavustus, kehittäminen (mm. 30.40.50, rh) 303 000 303 000 Yleisavustus, strategiset hankkeet (mm. 30.40.50, 283 000rh) 283 000 Erityissavustus (mm. 30.40.50, rh) 100 000 100 000 Erityisav. (mm 30.40.41, hirvi) 57 000 57 000 Erityisav. (mm 30.40.42, pet) 0 0 OPO -rahitus 300 000 300 000 + Siirt edelliselstä vudelta 995 453 108 000 108 000 887 453 - Siirt seuraavalle vudelle 111 000 111 000 111 000 0 Tilikauden yli- / alijäämä 0 0 0 0 0 0

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 12 Alueelliset painpisteet 4. Timinnan alueelliset painpisteet 2014 LÄNSI-SUOMI Alueen yhteiset timenpiteet Etelä-Häme Riistatiedn keruun tehstaminen Riistatiedn keruun vapaaehtistyötä tuetaan ja sähköisten järjestelmien käyttö- ja ylläpitkulutusta annetaan asiakkaiden tarpeiden mukaan, jtta Tassu- ja Srkkajärjestelmien kattava käyttö vidaan varmistaa. Erityishumi vunna 2014 n ilveksen lumijälkilaskennan jatkamisella niiden alueiden salta, jilla laskenta n vielä tekemättä. Edelleen riistaklmiverkstn kehittäminen n tärkeällä sijalla riistatiedn keruun salta. Riistaklmiiden salta edistetään myös niiden tuttaman tiedn hyväksikäyttöä metsästysseurjen massa vertussuunnittelussa. Satakunnan jhdlla selvitetään eurpanmajavan esiintymistä suhteessa kanadanmajavaan sekä käynnistetään alueiden yhteistyöhön perustuvan eurpanmajavan hitstrategian valmistelu. Uudenmaan jhdlla kehitettävää ilveksen saalistukseen liittyvää selvitystä tuetaan tarpeellisin sin muiden alueiden timesta. Uusimaa jatkaa hankkeeseen liittyvää selvitystä RKTL:n kanssa. Hirvieläinten kannanhidn kehittäminen Pienten hirvieläinten (metsäkauris ja valkhäntäpeura) kannanhita kehitetään laatimalla kunkin lajin riistanhitn ja vertukseen liittyvä kulutuspaketti, tässä asiassa tehdään yhteistyötä kestävän riistataluden vastuualueen kanssa, jnka jhdlla työ myös tapahtuu. Valkhäntäpeuran kannanhidn tarpeiden ja tavitteiden yhtenäistämisen mahdllisuudet ja tarpeet selvitetään sana työtä. Lisäksi valkhäntäpeurakannan arviintimenetelmien kehittämisen mahdllisuuksien kartittamista jatketaan yhteistyössä riistantutkimuksen ja/tai ylipistjen kanssa. Kaikkien hirvieläinten salta n erityisen kehittämisen khteena rakenteellisen vertuksen laadun parantaminen, jssa pyritään ennen kaikkea yhtenäiseen hjeistamiseen suuraluetaslla. Karhu- ja susikannan hitsuunnitelmien seuranta Länsi-Sumen alueen petkannat vat kasvussa ja hitsuunnitelmien seurannalla varaudutaan tuleviin päivitystimenpiteisiin. Suden hitsuunnitelman päivitykseen liittyvät timenpiteet suritetaan vuden 2014 aikana. Valkhäntäpeuran kannanhidn järjestelyt Jatketaan syksyllä 2012 hyväksytyn suunnitelman ETELÄ-HÄMEEN VALKOHÄNNÄT 2015 mukaisia timenpiteitä alkaen suunnitelman esittelystä kaikissa mahdllisissa tilaisuuksissa ja tarvittavan yhteistyön edistämisestä tarkituksenmukaisessa laajuudessa. Riistatiedt Osallistutaan tarvittavin timenpitein aiemmin mainittuihin Satakunnan ja Uudenmaan jhdlla kehitettäviin majava- ja ilveshankkeisiin.

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 13 Alueelliset painpisteet Phjanmaa Phjis-Häme Rannikk-Phjanmaa Satakunta Palvelut/kestävä riistatalus Järjestetään petyhdyshenkilöille pintmatka Kaakkis-Sumeen susihavainninnin tehstamiseksi sekä järjestetään myös riistanhityhdistyksille suunnattu syysretkeily myöhemmin valittavan ajankhtaisen teeman näkökulmasta. Elinympäristöt Osallistutaan merihanhen siirtistutushankkeeseen. Riistatiedt Edistetään sähköisen hirvihavaintkrtin kattavaa käyttööntta. Muu kehittämistyö Tehstetaan karhuvahinkjen ennalta estämiseen liittyviä timenpiteitä lisäämällä tähän liittyvää kulutusta, edelleen lisätään myös riistaklmilaskennan edistämisen kulutustimenpiteitä. Riistanhityhdistysten yhteistimintaa edistetään selvittämällä useiden riistanhityhdistysten yhteisten timinnanhjaajien mahdllisuutta. Edelleen selvitetään yhteisiä talushallinnn timenpiteitä ja kehitetään kk timialueen kattavaa kuluttajaverksta. Riistatiett Lisätään kulutusta riistaklmilaskennan tehstamiseksi ja timitaan riistaklmiiden määrän lisäämiseksi alueella. Lisätään sähköisen hirvihavaintkrtin täyttämisaktiivisuutta neuvnnan ja kulutuksen keinin. Tteutetaan suurpetjen lumijälkilaskenta. Muu kehittämistyö Kehitetään hirvieläinkantjen vertussuunnittelua sana hirvikannan hitsuunnitelman tteuttamista. Hirven hella kiinnitetään humita valkhäntäpeuran kannanhidn ja vertussuunnittelun kehittämiseen. Riistatiedt Tteutetaan talvella ilveksen lumijälkilaskenta kestävän riistataluden prsessin jhdlla. Muu kehittämistyö Suritetaan hirvitalusalueiden määrittämiseen liittyvät timenpiteet ja itämeren hyljekantjen hitsuunnitelmaan liittyvä tarkastelu alueen näkökulmasta ja erityisesti itämerennrpan salta. Nurten Leirit Jatkna vanhalle perinteelle hjataan ja tuetaan riistanhityhdistyksiä tsikn mukaisten tilaisuuksien järjestämisessä tavitteena rganisida vähintään klmen tilaisuuden tteutus.

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 14 Alueelliset painpisteet Eurpanmajavan kannanhit Jatketaan eri majavalajien esiintymisen kartittamista ja pyritään yhteistyössä muiden alueiden kanssa turvaamaan eurpanmajavan leviäminen uusille alueille. Riistataluden edistäminen sidsryhmätyössä Osallistutaan aktiivisesti hit- ja käyttösuunnitelmien laatimiseen (mm. Selkämeren kansallispuist) sekä perustettavien lunnnsujelualueiden rauhituspäätösten valmisteluun, tavitteena riistataludellisten näkökulmien humin ttaminen näissä prsesseissa. Suurpetihin liittyvä timinta Pidetään yllä ja kehitetään yhteistyössä pliisin kanssa kentän timintavalmiuksia erilaisissa karhutilanteissa timimisesta (SRVA). Tiedtuksella ja neuvnnalla pyritään ennaltaehkäisemään kasvavan karhukannan aiheuttamia knfliktitilanteita (mm. mehiläistarhat). Pyritään yhteistyössä muiden timijiden kanssa alueen susiknfliktin ehkäisemiseen ja hillitsemiseen. Järjestetään susikannan hitsuunnitelman päivittämisen edellyttämät alueelliset timet Uusimaa Ilveksen saalistuksen vaikutus saaliseläinkantihin Käynnistetään asiaan liittyvät selvitykset jatkuvat yhteistyössä RKTL:n kanssa. Varsinais-Sumi Hirvieläinkantjen rakenteen parantaminen Edistetään eri keinin (painpiste: kulutus ja viestintä) hirvieläinkantjen rakenteellista vertusta yhteistiminnassa SORKKA KLÖV 2020 hankkeen kanssa. Ilveksen lumijälkilaskennan järjestäminen alueen mana hankkeena. Pienten hirvieläinten kannanhidn kehittäminen Painpiste n valkhäntäpeurakannan hidn kehittämisellä yhteistyössä krt:n kanssa. Tarvittavaa yhteistyötä tehdään kyseeseen tulevien timijiden kanssa. Ilveskannan hit ja tutkimus: yhteistyössä RKTL:n ja muiden timijiden kanssa käynnistetään ilveskannan tihentymäalueilla ilvesten merkintähanke, jnka tarkitus n selvittää pentueiden elinalueiden kka. Alueen riistaklmiverkst evaluidaan ja parannetaan. Susiknfliktien hallinta Yhteistyöllä pyritään lieventämään alueen susiknfliktia. Edistetään Turun ylipistn bilgian laitksen suurpet-dna tutkimusta. Nuristiminnan tukeminen Tuetaan riistanhityhdistysten ja seurjen nuristimintaa.

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 15 Alueelliset painpisteet ITÄ-SUOMI Alueen yhteiset timenpiteet Etelä-Sav Riistatiedn keruun tehstaminen Sähköisten riistatiednkeruujärjestelmien käyttööntt tulee tapahtua mahdllisimman yhtäaikaisesti ja laaja-alaisesti. Käytössä levien järjestelmien ylläpit ja käytön tehstaminen n myös tarpeellista. Ajankhtaisia järjestelmiä vat Srkka ja Tassu. Itä-Sumen alueella elvytetään edelleen riistaklmilaskentaa, erityisesti kesälaskennan salta. Humita kiinnitetään myös muihin laskentihin. Suurpetvahinkjen ennalta ehkäisyn ja SRVA-timinnan kehittäminen Itä-Sumen alueella n llut useita asutuksen läheisyydessä liikkuvia ja mehiläistarhilla vahinka aiheuttavia karhuja. Lisäksi asutuksen tuntumassa liikkuvat ilvekset ja sudet aiheuttavat ihmisissä hulestuneisuutta. Vahinkjen ennalta ehkäisyyn liittyvää viranmaisyhteistyötä kehitetään edelleen. Rhy-tasn tukeminen Humita kiinnitetään riistanhityhdistysten matimisuuden ja yhteistiminnan kehittämiseen kulutustilaisuuksissa ja yhteisissä kkuksissa. SRVA-timinnan kehittäminen Suurpetknfliktien myötä suurriistavirka-avun käyttö n lisääntynyt. Erityisesti ns. rskapönttökarhut työllistävät SRVA:a paikallisesti hyvin paljn. Yhteydenpitkulutusta pliisin, rhy:n ja SRVA:n välillä (virve-puhelimet) Karktusvälineiden käyttökulutusta Jatktimenpiteet lpetetun suurpedn salta Riistaklmilaskentjen elvyttämisen jatkaminen Sadasta perustetusta riistaklmista lasketaan vusittain n. kaksi klmassaa. Suurin syy klmiiden laskemattmuuteen n laskijiden ikääntyminen ja uusien laskijiden epännistunut rekrytiminen. Riistaklmiiden timinta tarkastetaan ja herätetään sammuneet klmit henkiin yhdessä riistantutkimuksen kanssa Kehitetään seurjen välinen kiertjärjestys klmiille, jiden laskenta kärsii henkilöpulasta Kutsutaan laskentaan mukaan myös sidsryhmien edustajia Riistanhityhdistysten timijiden kuluttaminen Hallituksiin tulee uusia jäseniä ja riistanhityhdistyksen hallituksen tehtävien sujuvan hitamisen varmistamiseksi järjestetään kulutusta. Riistanhityhdistysten muiden timijiden kulutusta järjestetään julkisten hallinttehtävien sujuvan hitamisen turvaamiseksi, uusien järjestelmien käyttööntn helpttamiseksi ja kestävän riistataluden edistämiseksi. Srkka hirvihavaintkrtin käyttööntn tehstaminen Sähköisen hirvihavaintkrtin käyttööntt edellyttää aktiivista tiedttamista ja esillä pitämistä.

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 16 Alueelliset painpisteet Kaakkis-Sumi Nuristiminnan edistäminen Kaakkis-Sumen alueella n käynnissä nurislle tarkitettu Eräakatemia- hanke, jnka alitusta n tuettu Sumen riistakeskuksen nurisrahaststa. Hanke n klmen riistanhityhdistyksen yhteistyössä etenevä nurishanke, jnka tulsten perusteella haetaan yhteistyömahdllisuuksia ja mahdllista laajentumista valtakunnalliseksi timinnaksi sidstahjen kanssa. Sumen riistakeskus Kaakkis-Sumi n mukana hankkeen hjausryhmässä. Sumen riistakeskus Kaakkis-Sumi n mukana myös Riista- ja kalakerhjen piltinnin seurannassa ja kerh-hjaajamateriaalien tuttamisessa(kevät 2014) ja kerhtiminnan levittäminen kk maahan (syksy 2014). Riistalaskentjen kehittämistyö (klmilaskennat ja vesilintulaskennat) Riistalaskennista järjestetään kulutustilaisuuksia ja tiedtusta. Yhteistyö Eviran kanssa eläintautiseurannassa (rabies ja sikarutt) sekä villisian aiheuttamien vahinkjen ennaltaehkäisemiseen liittyvä kehittämistyö Kaakkis-Sumi n keskeinen alue raivtautitrjunnassa ja viime aikina Venäjällä esille tulleiden sikarutttapausten leviämisen ehkäisemisessä. Yhteistyötä n tehty Eviran kanssa j mnien vusien ajan ja tiedtettu metsästäjille näytteiden lähettämisen tärkeydestä. Yhteistyötä jatketaan ja kehitetään entisestään. Villisikjen lisääntyminen alueella edellyttää vahinkjen ennaltaehkäisyyn liittyvää selvittelyä. Keski-Sumi Sumenselän metsäpeurakannan tulevaisuuden turvaaminen Timitaan siten, että metsäpeurakannan hitsuunnitelman tulevassa päivittämisessä ja peurakannan hidn kaikissa timenpiteissä humiidaan suurpetkantjen kasvu. Metsästyksen eettisten hjeiden jalkauttaminen metsästäjäkuntaan Metsästyksen eettisyyttä krstetaan tiedtuksessa ja kulutustilaisuuksissa. Keski-Sumen Metsparlamentti Keski-Sumen Metsparlamentti n Sumen riistakeskus Keski-Sumen vetämä vapaaehtinen työryhmä, jka tekee työtä maakuntalinnun metsn hyväksi. Parlamentissa vat edustettuina seuraavat taht: Sumen riistakeskus Keski-Sumi, Metsänmistajien Liitt Järvi-Sumi, Riista- ja kalataluden tutkimuslaits, Metsäkeskus Keski-Sumi, UPM- Kymmene, Metsäliitt, Metsähallitus, Sumen Metsästäjäliitn Keski-Sumen piiri, Keski- Sumen Lintutieteellinen Yhdistys, Keski-Sumen ympäristökeskus sekä Keski-Sumen liitt. Timinnan tavitteena n hankkia ja välittää ikeaa tieta metssta ja sen elinympäristöstä sekä kehittää erityisesti nurten metsien metsystävällistä käsittelyä. Phjis-Karjala Riistanhityhdistysten matimisuuden kehittäminen Riistanhityhdistyksiä hjataan matimisuuteen. Riistanhityhdistysten timintaa vahvistetaan järjestämällä yhdistystimijille kulutusta ja vahvistetaan yhdistysten välistä yhteistimintaa. Sähköisen hirvihavaintkrtin käyttööntn laajentaminen ja tehstaminen Sähköisen hirvihavaintkrtin käyttööntt edellyttää aktiivista tiedttamista ja esillä pitämistä.

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 17 Alueelliset painpisteet Phjis-Sav POHJOIS-SUOMI Riistatiedn keräämisen vahvistaminen Riistaklmiiden laskenta-aktiivisuuden lisäämiseen tarvitaan lisätimia. Samin muiden riistatiedn keräämismenetelmien aktiivisuutta parannetaan. Annetaan apua Srkan ja Tassun käytössä. SRVA-timinnan krdininti ja rhy-tasn tukeminen k. asiissa Karhuvahinkjen ennalta ehkäisyä tehstetaan. Ilves- ja susingelmaa asutuksen läheisyydessä pyritään vähentämään viranmaisten yhteistimintaa kehittämällä. Perustetaan paikallisia SRVA suurpetryhmiä. Selvitys riistanhityhdistys -tasn tili- ja kirjanpitasiiden keskittämisen hyödyistä alueelliselle riistaneuvstlle ja aluekkukselle. Tehdään tsikssa mainittu selvitys. Alueen yhteiset timenpiteet SORKKA -järjestelmän käyttööntt Siirrytään SORKKA -järjestelmän käyttöön kk alueella. Riistanhityhdistysten ja alueellisten riistaneuvstjen kulutus ja tukeminen Järjestetään riistanhityhdistysten timi- ja luttamushenkilöille sekä alueellisille riistaneuvstille kulutus- ja neuvttelutilaisuuksia (rganisaatin timinta, hirvi, suurpedt). Sidsryhmäyhteistyön kehittäminen Kehitetään sidsryhmäyhteistyötä: muut riistaknsernin timijat, riistan elinympäristöihin vaikuttavat timijat, metsästysalueiden mistajat, riistavahingista kärsivät taht ja lunnnsujelutaht. Riistaklmilaskentjen tehkkuuden lisääminen Tehstetaan riistaklmilaskentja kk Phjis-Sumen alueella. JHT-timinta Alueitten muuta maata humattavasti suuremmasta lupapäätösmäärästä (etenkin hirvi ja suurpedt) jhtuen alueellisten hankkeitten määrä pidetään rajallisena (ks. alla). Lapin ruuhkahuippuja tasitetaan jakamalla päätösten teka vähemmän työllistetyille alueille. Hirvikannan seuranta Phjis-Sumen hirvikannan seurannan kehittämiseksi ja lunnn lsuhteiden vaikutusten arviimiseksi jatketaan yhteistiminnassa RKTL:n kanssa prjektia, jnka tavitteena n kehittää alueelle spivia seurantamenetelmiä. Kainuu Hitsuunnitelmat Panstetaan valmistelussa leviin tai tteutusvaiheeseen tuleviin hitsuunnitelmiin (hirvi, susi, metsäkanalinnut, metsähanhi). Riistaseurannat Riistakantjen seurannassa kiinnitetään erityinen humi klmilaskentjen määrän lisäämiseen sekä suurpetjen havainnintipäivän kehittämiseen.

SUOMEN RIISTAKESKUS TOIMINTASUUNNITELMA 2014 18 Alueelliset painpisteet Lappi Oulu Hirvikannan seuranta Phjis-Sumen hirvikannan seurannan kehittämiseksi ja lunnn lsuhteiden vaikutusten arviimiseksi jatketaan yhteistiminnassa RKTL:n kanssa prjektia, jnka tavitteena n kehittää alueelle spivia seurantamenetelmiä. Käsivarren kansallispuisthanke Mahdllisen Käsivarren kansallispuisthankkeen suunnittelun ja tteuttamisen seuranta ja sallistuminen metsästysmahdllisuuksien säilyttämiseen alueella. Ilveksen lumijälkilaskenta Ilveksen lumijälkilaskenta suritetaan ilveskannan runsaimmalla esiintymisalueella prnhitalueen eteläpulella (muun Sumen kannanhitalue). Laskentaa ei suriteta harvan kannan alueella. Metsäpeuran siirtistutukset Selvitetään metsäpeuran siirtistutusmahdllisuudet ja mahdllinen tteutuksen alittaminen Pyhännän alueelle. Olvassun kansallispuisthanke Mahdllisen Olvassun kansallispuisthankkeen suunnittelun ja tteuttamisen seuranta ja sallistuminen metsästysmahdllisuuksien säilyttämiseen alueella.

SUOMEN RIISTAKESKUS LIITE 2 Liite 1: Sumen riistakeskuksen timinnan vaikuttavuuden ja tulksellisuuden mittarist SUOMEN RIISTAKESKUS LIITE 2 Taulukk 1 Vaikuttavuus Tavite -kriittinen menestystekijä 1. Riistatalus lu hyvinvintia - Viestinnässä tudaan esille riistataluden arva hyvinvinnin tuttajana 2. Riistakannat säilyvät elinvimaisena - Hitsuunnitelmatyö ja timeenpan aktiivista - Riistaseurantjen riittävä aktiivisuus ja kattavuus 3. Metsästys ja riistanhit n eettistä ja vastuullista - Metsästys tapahtuu laillisesti ja turvallisesti - Eettiset hjeet laaditaan ja niistä viestitään tehkkaasti 4. Riistavahingt ja -knfliktit hallinnassa - Sidsryhmien edustajat vat tyytyväisiä vahinkasiiden käsittelyyn ja sallistumismahdllisuuksiinsa - Lupahallint ja vahinkjen trjunta n timivaa - Hirvivahinkjen määrä - Suurpetvahinkjen määrä Mittari/ Arviintikriteeri Hyvinvinti juttujen ja tiedtteiden määrä Mittari/ Arviintikriteeri Hitsuunnitelmatimenpiteiden tteutusaste Riistaklmiiden määrä lasketut/kaikki Saalistiedn kattavuus Mittari/ Arviintikriteeri Tavite Tteutuma Tavite Tteutuma 2 2012 2013 2014 2015 2012 2013 2014 2015 Tavite 1233 1233 71,1 Tteutuma 66,6 % % Tavite 100 Tteutuma 73,3 % 2012 2013 2014 2015 Tietn tulleiden laittmasti tapettujen riistaeläinten määrä Tteutuma Metsästysnnettmuuksien määrä Tteutuma 22 Eettisten hjeistjen määrä Tavite 3 4 5 K. sivujen latauksien määrä ktisivuilla Mittari/ Arviintikriteeri Riistaneuvstjen ja sidsryhmien tyytyväisyyskysely Vahinkperusteisten pikkeuslupien käsittelyaika Tteutuma 2 Tavite Tteutuma Tteuma Tteutuma Ennaltaehkäisevät timenpiteet Trjuntatimet 1746 SRVA-timet 2012 2013 2014 2015

SUOMEN RIISTAKESKUS LIITE 2 Liite1: Taulukk 2 Suritteet Prsessi/ Suritteet Strategia ja jhtaminen/viestintä Annettujen lausuntjen määrä Metsästäjä-lehden painsmäärä ja saavutettujen kntaktien määrä Tulksellisuusmittarit Lausuntjen määrä 49 75 2 200 2 200 Painsmäärä 000 000 2011 2012 2013 2014 2015 Lukijamäärä Lukuaika/lehti Nettikntaktien aktiivisuus Kävijämäärä 413000 355000 Tiedtteiden määrä Käytetty aika 0,117361 0,127778 Tiedtteita 119 78 JHT 2011 2012 2013 2014 2015 Lupapäätösten määrä lupatyypeittäin Pyyntiluvat 178 150 Metsästäjätutkinnn surittaneiden määrä Hirvieläinten pyyntiluvat 2522 1974 Luntdirektiivin pikkeusluvat 401 603 Lintudirektiivin pikkeusluvat 435 697 Muut luvat 472 416 Yhteensä 4008 3840 Henkilöiden kknaismäärä 7001 6552 Jista naisia 18,5 % 20,0 % Palvelut 2011 2012 2013 2014 2015 Asiakaspalvelutapahtumien Puhelintapahtumat 3848 määrä Sähköpstitapahtumat 750 Riistanhitmaksun maksaneet/ Henkilömäärä metsästäjärekisterissä 371507 372828 Rekisterissä levat Riistanhitmaksun maksaneet 311853 308187 Maksaneiden suus 84 % 83 % Metsästäjien keski-ikä 50 49,5 Metsästäjärekisterin Palvelutapahtumat 23277 23738 palvelutapahtumien määrä Itsepalvelutapahtumat RHY-tukitapahtumat Neuvttelupäivät 22 25 Kestävä riistatalus Hitsuunnitelma-timenpiteet Osanttajien määrä niihin 938 1057 Työtunnit rhy-neuvntaan Timenpanaste 2011 2012 2013 2014 2015 Työryhmäjäsenyydet Työryhmiä 95 Sisäiset palvelut 2011 2012 2013 2014 2015 Materiaalipalvelu-tapahtumien määrä Lähetyksiä 5740

SUOMEN RIISTAKESKUS LIITE 2 Liite 1: Taulukk 3 Laatu Prsessi/ Suritteet Strategia ja jhtaminen/viestintä 2011 2012 2013 2014 2015 Lukijatyytyväisyys Metsästäjä 4 3,6 (lukijatutkimus) Jägaren 4 3,6 Nettisivujen käytettävyys Arvsana 3,6 Tiedtteiden läpimen Uutisten määrä 1346 1507 Sidsryhmätyytyväisyys Arvsana JHT 2011 2012 2013 2014 2015 Lupapäätösten laatu Pyyntiluvat 0 % lupatyypeittäin Hirvieläinten pyyntiluvat 32 % Valitusten läpimen- % Luntdirektiivin pikkeusluvat 0 % Metsästäjätutkinnn surittaneiden tyytyväisyys Tyytyväisyys metsästäjävakuutukseen Palvelut Asiakaspalvelutapahtumien laatu (Asiakastyytyväisyystutkimus) Metsästäjäkurssin surittaneiden tyytyväisyys Lintudirektiivin pikkeusluvat 0 % Muut luvat 50 % Metsästäjätutkint Vakuutus 2011 2012 2013 2014 2015 Puhelintapahtumat 3,6 yht Sähköpstitapahtumat Metsästäjäkurssi 4 Tyytyväisyys palveluihin Metsästyskrtti ja maksaminen 4,2 (Asiakastyytyväisyystutkimus) Lehti 3,9 RHY-tukitapahtumat Neuvttelupäivät 3,8 (Rhy-kysely) Neuvntatapahtumat 3,4-3,7 Kestävä riistatalus Sidsryhmätyytyväisyys Sisäiset palvelut Materiaalipalvelu-tapahtumien laatu (Rhy-kysely)) Riistaneuvstt Sidsryhmät Palvelun arvsana 2011 2012 2013 2014 2015 2011 2012 2013 2014 2015

SUOMEN RIISTAKESKUS LIITE 2 Liite 1 Taulukk 4 Taludellisuus Prsessi/ Suritteet Kaikki prsessit 2011 2012 2013 2014 2015 Varsinaisen timinnan kustannukset prsesseittain ja prjekteissa, 1000 Strategia ja jhtamien/viestintä 2036,9 KRT 1460,3 Palvelut 786,4 JHT 1243,8 Sisäiset palvelut 1361,5 Hanketiminta 1576,1 Yhteensä 8465,0 Strategia ja jhtaminen/viestintä 2011 2012 2013 2014 2015 Jhtamisen yleiskustannus Prsessin kknaiskustannus, 1000 658,6 Yleiskustannus-% 7,8 % Lehden nettkustannus Nettkustannukset 1000 /vusi 874,8 Kustannus, /rh-maksun maksanut 2,84 Nettisivujen kustannus Kustannukset, 1000 14,6 Kustannukset/kntakti, 0,035 JHT 2011 *) 2012 2013 2014 2015 Lupapäätösten kustannus lupatyypeittäin, Pyyntiluvat 101 Hirvieläinten pyyntiluvat 161 Luntdirektiivin pikkeusluvat 403 Lintudirektiivin pikkeusluvat 201 Muut luvat 268 Kustannukset yhteensä, 1000 208,3 206,3 Kustannukset/vakuutettu, 0,67 0,67 Yhteensä, 1000 165,1 178,5 /rekisteröity henkilö 0,44 0,48 Metsästäjävakuutuksen kustannus Metsästäjärekisterin hidn kustannus Palvelut 2011 2012 2013 2014 2015 Asiakaspalvelutapahtumien Kustannukset yhteensä, 1000 kustannus Kustannukset/tapahtuma, Sisäiset palvelut 2011 *) 2012 2013 2014 2015 Materiaalipalvelutapahtumien Tutt yhteensä, 1000 36,8-22,9 tutt/tapahtuma Tutt/ tapahtuma, -4,03 Sisäisten palveluiden Kulut yhteensä, 1000 1361,5 kustannukset Yleiskustannus-% 16,1 % Jhtamisen ja tukipalveluiden Yleiskustannus, /HTV 27300 yleiskustannus 23,9 % Tiettekniikan investinnit Yhteensä, 1000 67,6 309 /htv 940 4180 Tiettekniikan käyttökulut Yhteensä, 1000 83,7 134,4 /htv 1160 1810 Timitilakustannukset Yhteensä, 1000 280,1 288,2 / m2 93,4 93,3 / htv 3889 3895 Matkakustannukset Yhteensä, 1000 503,6 457,7 /htv 6996 6180

SUOMEN RIISTAKESKUS LIITE 2 Liite 1: Taulukk 5 Tuttavuus JHT Tuttavuus lupahallinnssa, päätöstä/htv Palvelut Asiakaspalvelutapahtumien tuttavuus Sisäiset palvelut Materiaalipalvelutapahtumien tuttavuus Pyyntiluvat 840 Hirvieläinten pyyntiluvat 525 Luntdirektiivin pikkeusluvat 210 Lintudirektiivin pikkeusluvat 420 Muut luvat 315 Työnkäyttö yhteensä, htv Surite/htv Työnkäyttö yhteensä, htv 0,92 Surite/htv 6239 2011 2012 2013 2014 2015 2011 2012 2013 2014 2015 2011 2012 2013 2014 2015

SUOMEN RIISTAKESKUS LIITE 2 Liite 2: Taulukk 6 Aikaansaannskyky Kaikki prsessit Henkilöstötietja tilinpäätökseen Henkilötyövusien määrä rahituslähteittäin 2011 2012 2013 2014 2015 Mm. 30.40.50 (rh-maksu) 61 62 62 62 62 Mm. 30.40.50 erityisavustus 3 3 3 3 3 Muu rahitus 8 9 9 10 11 Yhteensä 72 74 74 75 76 Henkilötyöpanksen jakauma Strategia ja jhtamien 12 % 10 % 9 % 8 % prsesseittain Kestävä riistatalus 34 % 38 % 40 % 41 % Henkilöstön ikä Palvelut 16 % 17 % 18 % 19 % Julkiset hallinttehtävät 19 % 18 % 18 % 17 % Sisäiset palvelut 20 % 17 % 16 % 15 % Yhteensä 100 % 100 % 100 % 100 % Prjektien suus tästä 15 % 16 % 17 % 18 % Ikäryhmä Jakauma lukkiin 20-29 4 % 5 % 30-39 18 % 18 % 40-49 41 % 35 % 50-59 33 % 34 % 60-4 % 8 % Yhteensä 100 % 100 % Keski-ikä, vutta Naiset 50 51 Miehet 45 45 Kaikki 46 47 Kulutustas Lisensiaatti tai thtri 3 % 4 % Krkeakulututkint 37 % 39 % Opist- / AMK -tutkink 47 % 45 % Ylippilastutkint 3 % 3 % Keski- / peruskulu 10 % 10 % Yhteensä 100 % 100 % Työsuhteen laatu Pysyvä 62 62 Määräaikainen 10 12 Työvimakustannukset Kknaiskustannukset 1000 /vusi 4089,6 4278,4 Kknaiskustannukset 1000 /htv 56,8 57,8 Välilliset kustannukset % palkista 27,9 % 26,8 % Lähtövaihtuvuus Lähtövaihtuvuus, % 6,8 % 2,7 % Tulvaihtuvuus Tulvaihtuvuus, % 5,5 % 5,6 % Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiset Työkyvyttömyyseläkkelle, % 1,4 % Työterveyshult, bruttmen Työterveyshultment, /htv 439 453 ilman Kela-krvausta Työhyvinvinti-indeksi Työhyvinvinti-indeksi 13,3