GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/2542/-84/1/10 Tervola, Tornio, Keminmaa Seppo Rossi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/2542/-84/1/10 Tervola, Tornio, Keminmaa Seppo Rossi 6.11.1984 PERÄPOHJAN LIUSKEALUEELLA KARTTALEHDEN 2542 RAJAAMALLE ALUEELLE SUUNNITELLUT MALMINETSINTÄTOIMET JA KESÄN 1984 MAASTOTUTKIMUKSET

SISÄLLYS 1. JOHDANTO 4 2. TUTKIMUSSUUNNITELMA 7 3. SUORITETUT MAASTOTUTKIMUKSET 11 3.1 Geofysikaalinen maastomittaus 11 3.2 Kallioperäkartoitus ja lohkare-etsintä 11 3.2.1 Papinhuhta 11 3.2.2 Pilkkaviita ja Koivurovanjäkkä 13 3.2.3 Lautamaa 14 3.2.4 Tieksonjänkä 15 3.2.5 Petäjämaa 16 3.2.6 Tattarakumpu I 17 3.2.7 Tattarakumpu II 19 3.2.8 Uusijärvi 20 3.2.9 Rökäsjärvi 21 3.2.10 Lautakodanjänkkä 21 3.2.11 Palorova 22 3.2.12 Keukonen 23 3.2.13 Lintujänkkä 24 3.2.14 Kivijärvi 25 3.2.15 Varessaari 26 3.2.16 Välijänkkä 27 3.2.17 Jokiaho 28 3.2.18 Pukinjänkä 30 3.2.19 Pajujänkä 31 3.2.20 Vitsajänkä 32 3.2.21 Saavanoja 33 3.2.22 Polvenjänkä 34 3.2.23 Mukanmaa 35 3.2.24 Lammasjänkä 2 36 3.2.25 Lammasjänkä 1 37 4. PETROFYSIKAALISET MITTAUKSET PALANÄYTTEISSÄ 38 5. LÄHDEKIRJALLISUUS 41 6. LIITTEET 42 7. LIITTYY 43

2 YHTEENVETO Tutkimukset alkoivat malminetsinnän yksikön Pohjois-Suomen tutkimusryhmän esimiehen, geologi Olavi Aurasen toimeksiannosta. Kallioperän yleispiirteiltään tunnetulta Kuusamon liuskealueelta oli saatu hyviä tuloksia aerogeofysikaalisen matalalentotiedon hyväksikäytöstä malmitutkimuskohteiden rajaamisessa. Litologialtaan Kuusamon liuskejaksoa vastaavalta Peräpohjan liuskealueelta tutkimuskohteeksi valittiin karttalehden 2542 alue. Karttalehdeltä 2542 oli kallioperäkartta valmistunut vuonna 1972 ja aerogeofysikaaliset matalalentokartat vuonna 1983. Kallioperä karttalehden 2542 alueella muodostuu Perttusen (1983) mukaan Kaleva- ja Jatuliryhmään jakautuvista suprakrustisista kivistä sekä niitä leikkaavista intrusiivikivistä. Jatuliryhmä koostuu kvartsiitista, emäksisistä vulkaniiteista ja dolomiitista. Kalevaryhmä koostuu fylliitistä. Kalevaryhmän fylliitti tuottaa niin runsaan geofysikaalisen informaation, että siitä on vaikea rajata malminetsinnällisesti mielenkiintoisia kohteita. Tämän vuoksi aerogeofysikaalisen matalalentotiedon avulla suoritettu malmitutkimuskohteiden rajaaminen kohdistui Jatuliryhmän alueelle. Lisäksi Nosan granodioriitin kontaktin seutua erityiskohteena tarkasteltiin huolella. Työn suoritti Aurasen 5.4.1984 koolle kutsuma työryhmä, jossa Aurasen lisäksi toimivat edustaja kallioperäosastosta, geokemian osastosta, geofysiikan osastosta ja malmiosastosta. Työryhmä kokoontuu Aurasen kutsusta aina tarpeen vaatiessa. Kaikkiaan 26 tutkimuskohdetta nimettiin. Niistä työryhmä kokouksessaan osoitti 23 ja 3 otettiin mukaan myöhemmin. Valittuihin malmitutkimuskohteisiin suunniteltiin kesäksi 1984 maastotutkimus, joka yhtenä osana käsittää kalliopaljastumien havainnoinnin ja lohkare-etsinnän sekä toisena osana geofysikaalisen maastomittauksen. Geofysikaalinen maastomittaus on vielä jonkin verran kesken, mutta muilta osin maastotutkimus saatiin suoritettua suunnitelmien mukaisesti. Koko karttalehden 2542 alueen kattava harvapistenäytteenottoon pohjautuva geokemiallinen moreenitutkimus on suunniteltu valmistuvaksi heinäkuussa 1985. Sen päätavoitteena on mahdollisten malminetsinnällisesti kiinnostavien kohteiden

3 esille saaminen Kalevaryhmän fylliittialueelta. Jokaisesta valitusta malmitutkimuskohteesta tullaan selvittämään niiden malmipotentiaali.

4 1. JOHDANTO Tutkimuksen kohteena olevan karttalehden 2542 alue sijoittuu Kemin ja Tornion pohjoispuolelle Ruotsin rajalle osan karttalehden lounaisnurkkauksesta ulottuessa Ruotsin puolelle. Karttalehden sijainti on esitetty kuvassa 1. Luonnonoloiltaan karttalehden 2542 alueesta valtaosa on metsäistä tai avointa suota. Metsäisillä kangasmailla kuusivaltainen puusto saattaa olla niin tiheää, että se vaikeuttaa liikkumista. Suot ja kosteikkoiset kankaat ovat suurelta osin ojitettuja. Ojitetuille alueille on tyypillistä tiheä 10-20 vuotta vanha erittäin vaikeakulkuinen koivuvesakko. Alueella kasvaa vaateliaita lehtokasveja, kuten kieloa, näsiää ja harvinaista rauhoitettua tikankonttia, jota on tavattu kahdesta paikasta, karttalehden 2542 05 kaakkoiskulmasta Lautakodanjängältä ja karttalehden 2542 09 kaakkoiskulmasta Pajujängältä. Kuva 1. Tutkimusten kohdealueen, karttalehden 2542 sijainti.

5 Valtioneuvoston 26.3.1981 vahvistamassa valtakunnallisessa soidensuojelun perusohjelmassa (Maa- ja metsätalousministeriö 1981) on karttalehden 2542 alueelta osoitettu useita suokohteita, joista on tarkoitus muodostaa luonnonsuojelulain mukaisia soidensuojelualueita. Seuraavassa on lueteltu suojelukohteista nimi ja kunkin suojelukohteen aluetta sisältävät karttalehdet: Karsilonmaa 2542 04 Rakanjänkkä 2542 04 Ksiaiskorpi- Palojänkkä- Alkumaa 2541 06, 09, 2542 04, 07 Vaaranjänkkä- Rovajänkkä 2542 05 Sattavuoma 2542 06 Isokummunjänkä- Tuohomaanjänkä 2541 09, 2542 07 Visanmaan letot 2542 09 Suuripään alue 2542 10, 11, 2544 O1, 02 Liikkumista karttalehden 2542 alueella helpottaa kohtalaisen tiheä ja tasaisesti jakautunut tieverkko, joka muodostuu laadultaan vaihtelevan tasoisista maanteistä ja metsäautoteistä. Malminetsintäkohteet sijoittuvat joko aivan autoteiden viereen tai kohtuullisen etäisyyden päähän niistä. Malminetsintäkohteiden valintaperusteista ja niihin suunnitelluista toimista kerrotaan luvussa "tutkimussuunnitelma". Karttalehden 2542 alueesta on Perttunen (1972) tehnyt kallioperäkartan. Se sisältyy hänen Peräpohjan eteläosan geologiaa käsittelevään lisensiaattityöhönsä (Perttunen 1983), missä hän esittää Peräpohjan liuskealueen eteläosan litostratigrafian. Perttusen (em.) lisensiaattityössä on viittaukset sen kohdealueen aikaisempia kallioperätutkimuksia käsitteleviin julkaisuihin ja opinnäytteisiin. Kallioperätutkimusten lisäksi on Peräpohjan liuskealueen eteläosassa tehty myös malmitutkimuksia. Keminmaan Laurilassa on selvitelty kulta-ihetta (Tegengren 1951). Tervolan Vähäjoella on tutkittu rautamalmiaihetta (Vornanen 1963) ja

6 Ylitornion Kivilompolossa molybdeeniesiintymää (Yletyinen 1967). Tervolan Mustamaassa on Korkalon (1971) kartoittamalta alueelta selvitelty uraanifosfori-esiintymää (Yrjölä 1982). Kallioperä- ja malmitutkimusten tuloksena on Peräpohjan liuskealueen eteläosassa useita louhoksia. Suurin niistä on Outokumpu Oy:n Elijärven kromikaivos Keminmaassa. Huomattavasti pienempiä ovat Tervolassa sijaitsevat Rauma-Repola Oy:n Kalkkimaan ja Lapin Marmori Oy:n Louepalon karbonaattikivilouhokset. Pientä toimintaa on Tervolan Rantamaan karbonaattikivilouhoksella, mutta Tervolan Kivimaan kulta-kuparimalmi (Rouhunkoski ja Isokangas 1974) on louhittu loppuun. Geologian tutkimuskeskuksen geokemian osaston toimesta Peräpohjan liuskealueen eteläosassa on tutkittu moreenin geokemiaa. Albiittidiabaasiin liittyvän Kivimaan kulta-kuparimalmin (karttalehti 2631 10) ja Reinon (1973) kuvaamaan Vinsan albiittidiabaasiin (karttalehti 2633 03) liittyvän mineralisaation heijastumisia moreenin kupari-, koboltti- ja kultapitoisuuksissa on testattu (Koivisto 1984a). Positiivisten tulosten myötä Peräpohjan liuskealueelta on alueellisella moreenin harvapistenäytteenotolla karttalehtien 2633 ja 3611 alueilta pyritty löytämään uusia kuparin, koboltin ja kullan suhteen anomaalisia kohteita (Koivisto 1984b ja 1984c). Karttalehden 2544 alueella suoritetussa tutkimuksessa on todettu harvapistenäytteenotossa moreenin anomaalisten kupari-, sinkki-, lyijy-, koboltti- ja nikkelipitoisuuksien yhdessä ilmentävän Perttusen (1983) Peräpohjan liuskealueen stratigrafisen luokituksen Yläjatuliryhmää (Koivisto 1984d). Metallien esiintymistapaa moreenissa Peräpohjan liuskealueella on tutkinut Peuraniemi (1982) Petäjäskoskelta pienen kuparimineralisaation kohdalta kerätyistä näytteistä. Peräpohjan liuskealue kokonaisuudessaan sijoittuu pohjoiskalottiprojektin geokemian osaprojektin näytteenotto-ohjelman alueelle. Näytteistä geokemian osaprojekti tulee tuottamaan runsaasti erilaista analyysitietoa. Tuloksia ei vielä ole ollut käytettävissä.

7 2. TUTKIMUSSUUNNITELMA Malmitutkimuksissa Kuusamon liuskealueella on saatu konkreettisia kokemuksia siitä, miten aeromagneettisten karttojen pienikin indikaatio kivilajiltaan täysin geofysikaalisesti neutraalin suprakrustisen muodostuman kohdalla saattaa merkitä malminetsinnällisesti mielenkiintoista kohdetta. Malminetsinnän yksikön Pohjois-Suomen tutkimusryhmän esimies geologi Olavi Auranen pani alulle Kuusamon liuskealueella hyväksi koetun menetelmän kokeilun Kuusamon liuskejaksoa litologialtaan vastaavalla Peräpohjan liuskealueella. Aurasen kutsumana kokoontui Rovaniemellä 5.4.1984 työryhmä, jossa hänen lisäkseen olivat mukana Terho Koivisto geokemian osastosta, Vesa Perttunen kallioperäosastosta, Pertti Turunen geofysiikan osastosta ja Seppo Rossi malmiosastosta (neuvottelumuistio 5.4.1984). Auranen esitti työskentelyn kohteeksi Peräpohjan liuskealueelta karttalehden 2542 rajaamaa aluetta, jolta ovat olemassa Perttusen (1972) laatima kallioperäkartta lehti-2542+2524-karunki ja vuonna 1983 valmistuneet geofysikaaliset matalalentokartat. Työssään työryhmä käytti seuraavia karttoja: -mittakaavassa 1:100 000 kallioperäkartta, -mittakaavassa 1:50 000 peruskartan pienennös, aeromagneettinen harmaasävykartta, aeromagneettinen samanarvokäyräkartta, aerosahköinen reaalikomponentin samanarvokäyräkartta, aerosähköinen imaginäärikomponentin samanarvokäyräkartta. Karttalehden 2542 alueesta rajattiin tarkastelun ulkopuolelle Lapin Malmin tutkimusalueina 1:20 000 -mittakaavaisen jaottelun mukaiset lehdet 01 ja 02. Karttalehden 2542 alueesta jäljelle jäävän osan (kuva 2) kallioperä koostuu suprakrustisista kivistä ja intrusiivikivistä, joista Nosan granodioriittimassiivi sijoittuu laaja-alaisena, pyöreämuotoisena alueen lounaisosaan ja emäksisiä, kerrosmyötäisiä juonia sen kohdalle karttalehden pohjoisreunaan. Tutkimussuunnitelman kohdealueen (kuva 2) suprakrustiset kivet jakautuvat Perttusen (1983) mukaan seuraaviin ryhmiin lueteltuina nuorimmasta vanhimpaan: Kaleva, Yläjatuli ja Keskijatuli. Kyseisiin ryhmiin sisältyvät muodostumat ja muodostumien kivilajit on esitetty taulukossa 1.

8 Kuva 2. Stratigrafisten ryhmien ja intrusiivikivien jakautuminen sekä malminetsintäkohteiden sijoittuminen karttalehdellä 2542. Malminetsinnällisesti mielenkiintoisten indikaatioiden etsimisessä rajoituttiin Jatuliryhmän kiviin, koska Kalevaryhmän fylliittien tuottamasta runsaasta geofysikaalisesti informaatiosta aerogeofysikaalisilta matalalentokartoilta on silmämääräisesti vaikea erotella malminetsinnällisesti kiintoisat piirteet. Erityisen tarkkaavaisesti tutkittiin alueen kaikkia suprakrustisia muodostumia leikkaavan Nosan granodioriittimassiivin kontaktialueet. Tarkkailun kohteena oleva geofysikaalinen informaatio analysoitiin mahdollisimman huolellisesti. Siitä pyrittiin erottelemaan ihmisen tuottamat indikaatiot, kuten sähkölinjojen ja asutuksen aiheuttamat johteet. Geologisista indikaatioista pyrittiin selvittämään savikoista aiheutuneet johteet ja eri kivilajityyppeihin liittyvät geofysikaaliset ominaispiirteet.

Taulukko 1. Litostratigrafia kuvassa 2 esitetyn kartan alueelta Perttusen (1983) mukaan. Taulukossa ylimpänä on nuorin ja alimpana vanhin kivilajiyksikkö. 9 Ryhmä Muodostuma Kivilaji Kaleva Martimon muodostuma Fylliitti Yläjatuli Rantamaan muodostuma Dolomiitti Tikanmaan muodostuma Tuffiittinen vihreäkivi Kvartsimaan muodostuma Kvartsiitti Keskijatuli Jouttiaavan muodostuma Ekstrusiivinen, yleensä mantelirakenteinen vihreäkivi Kivalon muodostuma Kvartsiitti Malminetsintäkohteita valittiin kaikkiaan 26. Työryhmä osoitti niistä 23 ja myöhemmin otettiin mukaan loput 3. Malminetsintäkohteille annettiin nimet niiden sijaintipaikan maastokohdan mukaan. Niistä valtaosa sijoittuu Yläjatuliryhmään (kuva 2) ja usein vielä stratigrafiassa sen yläosaan. Kohteiden nimet on seuraavassa lueteltu karttalehdittäin: 2542 03 Papinhuhta 2542 07 Varessaari Koivurovanjänkkä 2542 09 Pukinjänkkä Pilkkaviita Välijänkkä 2542 04 Tattarakumpu 1 Jokiaho Tattarakumpu 2 Pajujänkä Petäjämaa 2542 10 Saavanoja Tieksonjänkkä Vitsajänkä Lautamaa 2542 12 Polvenjänkä 2542 05 Rökäsjärvi Lammasjänkä 1 Lautakodanjänkkä Lammasjänkä 2 Uusijärvi Mukanmaa Palorova 2542 06 Keukonen Lintujänkkä Kivijärvi

10 Valituista malminetsintäkohteista kolme sijoittuu alueelle suunniteltujen soidensuojelukohteiden yhteyteen. Karttalehden 2542 09 eteläreunassa malminetsintäkohde Välijankkä sijoittuu keskelle suojelukohdetta Vinsanmaan letot. Karttalehdellä 2542 07 malminetsintäkohde Keukonen ulottuu suojelukohteen Sattavuoma eteläosan päälle. Karttalehdellä 2542 05 malminetsintäkohde Rökäsjärvi sivuaa suojelukohteen Rovajänkkä kaakkoisreunaa. Tutkimusten ensimmäisessä vaiheessa kesän 1984 aikana oli tavoitteena suorittaa maastotutkimus. Se käsittää jokaisessa malminetsintäkohteessa kalliopaljastumien havainnoinnin ja lohkare-etsinnän sekä geofysikaalisen maastomittauksen. Lohkare-etsintään tässä yhteydessä sisällytetään kaikkien maapeitteestä malminetsintää auttavien ilmiöiden huomioiminen. Tutkimusten toisessa vaiheessa(neuvottelumuistio 27.8.1984 ja työsuunnitelma 29.9.1984, Terho Koivisto) suoritetaan karttalehden 2542 koko alueen kattava harvapistetyyppinen moreeninäytteenotto. Se suoritetaan näytepistetiheydellä 4 näytteenottopistettä neliökilometrillä, mikä on yhteensä noin 4 500 näytteenottopistettä. Näytteet otetaan tasaisen 500 x 500 m ruudukon mukaan. Jokaisesta näytteenottopisteestä tullaan ottamaan kaksi näytettä, jotka sekoitetaan näytteenottopaikalla. Näytteenotto on suunniteltu saatavan päätökseen viimeistään huhtikuussa 1985. Näytteistä analysoitavista alkuaineista ja käyttöön otettavista analyysimenetelmistä tehdään lopullinen päätös viimeistään alkuvuodesta 1985. Suunnitelman mukaan analyysitulokset ovat geokemiallisten karttojen muodossa heinäkuussa 1985. Tutkimusten kolmannessa vaiheessa selvitetään lopullisesti jokaisen malminetsintäkohteen malmipotentiaalinen merkitys. Kohdekohtaisista menetelmistä tavoitteen saavuttamiseksi tehdään suunnitelmia tutkimusten ensimmäisen ja toisen vaiheen toimenpiteiden edistyessä ja lopulliset päätökset tulosten valmistuttua. Tässä suunniteltua tutkimusta johtaa geologi Olavi Auranen. Suunnitelman toteuttamisesta vastaa geologi Seppo Rossi. Geofysikaalisesta maastomittauksesta ja sen tulosten tulkinnasta vastaa geofyysikko Pertti Turunen. Moreeninäytteenotosta ja sen tulosten saattamisesta geokemiallisten karttojen muotoon vastaavat geologit Matti Äyräs ja 15.12.1984 asti Terho Koivisto.

11 3. SUORITETUT MAASTOTUTKIMUKSET 3.1 Geofysikaalinen maastomittaus Geofysikaalinen maastomittaus aloitettiin kesäkuun puolivälin jälkeen 1984 ja sen oli tarkoitus valmistua saman kesän aikana. Mittausohjelmaa ei kuitenkaan vielä ole saatu päätökseen sateisen kesän ja muiden kiireellisempien mittauskohteiden aiheuttamista keskeytyksistä johtuen. Lisäksi monessa kohteessa liian läheltä kulkevat sähkölinjat ovat asettaneet käytössä olleelle slingram-menetelmälle rajoituksia. Geofysikaalisille maastomittauksille on sovittu seuraavanlainen uusi aikataulu. Nyt kokonaan mitatuista kohteista valmistuu tulkinta vuoden 1984 loppuun mennessä. Kokonaan mittaamattomissa kohteissa maastotyö suoritetaan talven 1984-1985 aikana. Sähkölinjojen mahdottomaksi tekemää slingram-menetelmää korvaava mittaus suoritetaan alkukesän 1985 aikana. 3.2 Kallioperäkartoitus ja lohkare-etsintä Kallioperäkartoitus ja lohkare-etsintä saatiin kesän 1984 aikana loppuun suoritettua. Siinä minun (SIR) apunani olivat kesäapulaiset Jaana Kalliomäki (JHK) ja Kaisa Männikkö (KHM). Tulokset kohteista on esitetty seuraavassa karttalehdittäin 1:20 000 -mittakaavaisen jaotuksen mukaisessa numerojärjestyksessä. Malminetsintäkohteen nimen yhteyteen sulkuihin on merkitty karttalehden numero, maastotutkimusten suorituspäivät ja tutkimuksen tekijän tunnus. 3.2.1 Papinhuhta (2542 03. 20.-21.6. ja 3.7., SIR) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983) kohteessa kuuluu litostratigrafialtaan Keskijatuliryhmään. Kivilajien kulku on itä-länsi-suuntainen. Jouttiaavan muodostuman mantelirakenteinen ekstrusiivinen vihreäkivi rajautuu etelässä ja pohjoisessa stratigrafiassa sen olla olevaan Kivalon muodostuman kvartsiittiin. Heti kohteen itä- ja länsipuolella esiintyy mantelirakenteisen ekstrusiivisen vihreäkiven ja kvartsiitin välissä fylliittikerroksia sisältävää dolomiittia.

12 Geofysiikka (matalalehto): Sähkömagneettisessa kentässä esiintyy kaksi ympäristöstään terävästi rajautuvaa lähekkäistä paikallista anomaliaa. Ne muodostavat itä-länsisuunnassa pitkulaisen kokonaisuuden. Reaalikomponentti on imaginäärikomponenttia hiukan vahvempi, mutta niiden anomaliakuviot ovat täsmälleen saman muotoiset. Niitä sivuavat heikot nauhamaiset magneettiset anomaliat. Lisäksi idänpuoleiseen johteeseen liittyy heikkoa magneettisuutta. Maasto ja kulkuyhteydet: Maasto on valtaosin avointa ja tiheästi ojitettua suota. Metsäiset, paikoin vesakkoiset kankaat ovat siinä loivamuotoisina, vaihtelevan kokoisina saarekkeina. Palovaaran eteläpuoliselta maantieltä Pukinlehdon kohdalta lähtevä kesällä 1984 valmistunut metsäautotie menee kohteen länsipään yli. Tutkimukset: Idänpuoleisen johteen läheltä on tavattu paljastumista dolomiittia (SIR-84-24) ja kvartsiittia (SIR-84-49). Lännenpuoleisen johteen reunalta on myös tavattu kvartsiittia (SIR-84-44) sekä fylliittivälikerroksia kvartsiitissa (SIR-84-27). Samasta yhteydestä on lohkarehavainto mustaliuskeesta (SIR-84-L28). Lännenpuoleisen johteen kohdalla on metsäautotien ojassa paljastumassa mustaliuske-, fylliitti- ja kvartsiittikerroksia (SIR-84-29). Petrofysikaalisia mittauksia on tehty näytteistä SIR-L28-1 ja 29.3. Havainnossa SIR27 ja 29 kerroksellisuuden suunta myötäilee johteen pituussuuntaa. Lännenpuoleista johdetta länsipuolelta sivuavan heikon magneettisen anomalian alueelta on tavattu kaksi gabropaljastumaa (SIR-84-30,31). Näistä toisessa (SIR-30) on tuffimaista amfiboliittia kontaktissa gabroon, joka on joko laavapatja tai kerrosmyötäinen diabaasi. Idänpuoleista johdetta eteläpuolelta sivuava heikko magneettinen anomalia kääntyy johteiden väliin ja katkeaa siihen. Heti katkoksen pohjoispuolella on paljastuneena vuorokerroksina esiintyvää serisiittipitoista kvartsimaasälpäliusketta ja dolomiittia (SIR-84-26). Magneettisen anomalian alueelta on tavattu raekooltaan pienikeskirakeista amfiboliittia. Se on osin laavamaista (SIR-84-25,45,47,48). Sen rapautumispinnalla on pyöreämuotoisia pieniä onteloita (kaasurakkuloita?). Osin se on kerrosrakenteista, tuffimaista (SIR-8446,51). Myös gabroa on tavattu (SIR-84-50,52).

13 Loppupäätelmät: Läntinen johde selittyy todennäköisesti sen yhteydestä paljastumasta tavatulla mustaliuskeella. Itäisestä johteesta ei tavattu suoraa näyttöä, mutta se näyttäisi kallioperätaustaa vasten analogiselta läntisen kanssa. 3.2.2 Pilkkaviita ja Koivurovanjänkkä (2542 03, 4.- 5.7., SIR) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983): Alue on Keskijatuliryhmän ja Kalevaryhmän kontaktissa. Kohde Pilkkaviita sijoittuu Keskijatuliryhmän puolelle Jouttiaavan muodostuman mantelirakenteisen ekstrusiivisen vihreäkiven ja Kivalon muodostuman kvartsiitin yhteyteen. Kohde Koivurovanjänkkä sijaitsee Kalevaryhmän puolella Martimon muodostuman fylliitin yhteydessä. Geofysiikka (matalalento): Aluetta hallitsee leveä magneettinen anomalia. Sen kanssa päällekkäisesti sähkömagneettisen kentän reaalikomponentti muodostaa voimakkaasti anomaalisen Keskijatuli- ja Kalevaryhmän kontaktia Keskijatuliryhmän puolelta myötäilevän vyöhykkeen, josta paikoin tulee ulokkeita Kalevaryhmän puolelle. Kohde Pilkkaviita sijoittuu laajahkoon kaarenmuotoiseen reaalikomponentin anomaliaan Keskijatuliryhmän puolelle ja kohde Koivurovanjänkkä sen pieneen pyöreään anomaliaan Kalevaryhmän puolelle. Imaginäärikomponentti on kohteessa Pilkkaviita reaalikomponenttia hieman heikompi, mutta kohteesta Koivurovanjänkkä imaginäärikomponentti puuttuu lähes kokonaan. Maasto ja kulkuyhteydet: Kohdetta Pilkkaviita sivuavat maantie ja siitä risteävä metsäautotie. Maastopohja on valtaosin hakattua ja vesottunutta metsää tai runsaasti ojitettua vesakkoista rämettä. Kohde Koivurovanjänkkä sijoittuu korkeajännitelinjalle vaikeakulkuisen runsasojaisen ja vesakkoisen metsän reunustamalle pienelle suolle noin yhden kilometrin päähän maantiestä. Tutkimukset: Kohteessa Pilkkaviita löytyi sähköisen anomalian keskeltä magneettikiisupitoinen mustaliuskepaljastuma (SIR-84-54), jossa on näkyvissä poimuttunutta kerrosrakennetta. Näytteestä SIR-84-54.1 on tehty petrofysikaalinen mittaus. Sähköisen anomalian välittömässä läheisyydessä on paljastumassa fylliittiä välikerroksina sisältävää kvartsiittia (SIR-8o-53). Kapeat fylliittikerrokset paikoin muodostavat kvartsiitin

14 kanssa kerrallista rakennetta. Pohjan suunta on pohjoiseen. Kohteen Koivurovanjänkkä länsipuolelta löytyi kaksi kiilleliuskepaljastumaa. Niistä toisessa kiilleliuskeessa on kapeina suikulamaisina sulkeumina fylliittiä (SIR-84-55) ja toisessa on nähtävissä kerrallisuuteen viittaavaa kerrosrakennetta (SIR-84-56). Kerrallisuus ei ole riittävän yksiselitteistä pohjan suunnan määräämiseksi. Loppupäätelmät: Kohteen Pilkkaviita sähköinen ja magneettinen anomalia selittyvät ilmeisesti magneettikiisua sisältävällä mustaliuskeella. Sähköisen anomalian kaaren muoto selittynee mustaliuskeen poimuttumisella. Kohteessa Koivurovanjänkkä ei ole saatu paikallista tietoa kalliosta. Sähkölinjalla saattaisi olla osuutta sähköisen anomalian syntyyn. 3.2.3 Lautamaa (2542 04, 3. - 4.7., JHK) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983) kohteessa koostuu pääasiassa Yläjatuliryhmään kuuluvan Kvartsimaan muodostuman kvartsiiteista. Pohjois- ja eteläosaan tulee hieman Kvartsimaan muodostuman päällä olevan Tikanmaan muodostuman tuffiittista vihreäkiveä. Kohde sijoittuu Nosan granodioriitin itäpuolelle sen välittömään läheisyyteen. Geofysiikka (matalalento): Kohteessa magneettista anomaliavyöhykettä sen eteläreunalla reunustaa sähkömagneettisen kentän reaalikomponentin pieni mutta selvästi rajautunut anomalia. Imaginäärikomponentti on sitä laajempi, epämääräisempi ja korkeampi. Maasto ja kulkuyhteydet: Kohde Lautamaa on pääosin vaikeakulkuista suota ja peltoa. Eteläosa sijoittuu harjun päälle ja on helposti saavutettavissa kohdetta halkovilta maanteiltä. Tutkimukset: Kohteen eteläosan vanhoista soramontuista on tehty kaksi lohkarehavaintoa. Lohkare JHK-84-L11 on kiisupitoista mustaliusketta, jota esiintyy hyvin vähän lohkareistossa. Näytteestä JHK-L11.1 on tehty petrofysikaalinen mittaus. Lohkare JHK-84-L12 puolestaan on erittäin runsaasti dolomiittia sisältävää fylliittiä, jossa kiisuja on vähemmän.

15 Soramontusta löytyi myös yksi stromatoliittilohkare. Stromatoliittirakennetta esiintyy alueen itäpuolella dolomiitissa. Tämä viittaisi kuljetukseen idästä. Kohteella ei ole kalliopaljastumia. Kohteen ulkopuolelta on kalliohavainto JHK-84-5, jossa kivilajeina on Nosan granodioriittipahkun reunaosien dioriittia, tuffiittista vihreäkiveä sekä diabaasia leikkaavana juonena. Lohkarehavainnossa JHK-84-L13 yllämainitut kivilajit esiintyvät lohkareina. Loppupäätelmät: Lohkare- ja kasvillisuushavaintojen pohjalta ei voi tehdä varmoja päätelmiä sähköisen anomalian syistä. Kvartsiitissa saattaa esiintyä välikerroksina mustaliusketta. Asiaan valaistusta antavia geofysikaalisia maastomittauksia häiritsevät alueen poikki menevät kaksi korkeajännitteistä sähkölinjaa. Kohteen sähköinen anomalia saattaa johtua sähkölinjoista? 3.2.4 Tieksonjänkä (2542 04, 26. - 29.6., JHK) Kallioperä (Perttunen 1972. 1983) kohteessa on kauttaaltaa Kalevaryhmään kuuluvan Martimon muodostuman fylliittiä. Kohde sijoittuu lähelle Nosan granodioriittia. Geofysiikka (matalalento): Kohde sijoittuu magneettisen taustan ja heikon magneettisen anomalian yhteyteen. Sähkömagneettisen kentän anomalia jakaantuu kahtia. Toimen osa on päällekkäinen magneettisen anomalian kanssa ja toinen sen vieressä. Reaali- ja imaginäärikomponentti ovat kummassakin osassa laajuudeltaan suuria. Imaginäärikomponentti on arvoltaan reaalikomponenttia noin kaksi kertaa suurempi. Maasto ja kulkuyhteydet: Kohteen pääosa on pensaikkoista suota sekä peltoa. Alueelle pääsee helposti sitä halkovalta maantieltä. Tieksonjoesta ei kohteen kohdalla pääse ilman apuneuvoja ylitse, silta löytyy kohteen luoteispuolelta. Tutkimukset: Hieman kohteen ulkopuolella on kalliopaljastumia, joista ovat havainnot JHK-84-1, 2, 4. Kivilajihavainnoissa on fylliittiä ilman näkyviä mustaliuskevälikerroksia.

16 Itse kohteen alueella oli lohkareita niukalti. Lohkare JHK-84-L4 on pyöristynyt fylliittilohkare, jossa on erittäin heikosti rikkikiisua. Kasvillisuus ei antanut viitteitä kallioperän erityispiirteistä. Koska varsinainen kohde ei tuottanut enempää tulosta, tutkimuksia jatkettiin kohteen lounaispuolella olevilla metsäaurausalueilla, Vähällä ja Isolla Kylkimaalla. Näiltä alueilta löytyi sekä mantelirakenteisia emäksisiä vulkaniittilohkareita,havainnot JHK-84-L5, L8, L9, että fylliitti- ja mustaliuskelohkareita, havainnot JHK-84-L7, L10. Petrofysikaalinen mittaus on tehty näytteestä JHK-L10.1. Mustaliuskelohkareiden määrä oli huomattava. Lohkareet ovat useimmiten pienikokoisia kivilajin hauraudesta johtuen. Lohkare JHK-84-L7 edustaa alueella poikkeavaa lohkaretta, sillimaniittigneissiä. Loppupäätelmät: Koska Vähän ja Ison Kylkimaan lohkareisto osoittaa selvästi mustaliuskeiden olemassaoloa lähistön kallioperässä, on syytä olettaa, että kohde Tieksonjänkkä olisi yksi tällainen alue. Pyöristyneet, kiisuja sisältävät vulkaniittilohkareet antavat aiheen olettaa niiden olevan peräisin kauempaa pohjoisesta. Kohteen sähkömagneettisen anomalian kahtiajakoisuus saattaa ilmentää eri mustaliuskehorisontteja fylliitissä. Imaginäärikomponentin huomattava suuruus reaalikomponenttiin nähden antaa aiheen kuitenkin olettaa, olisiko kyseessä sittenkin tiiviiden savikerrosten esiintyminen maaperässä ja niiden aiheuttama sähkömagneettinen häiriö. 3.2.5 Petäjämaa (2542 04, 2. - 3.7., JHK) Kallioperä: Tämä kohde on hyvin analoginen kohteen Tieksonjänkkä kanssa. Kallioperä koostuu (Perttunen 1972, 1983) Kalevaryhmän Martimon muodostuman fylliiteistä. Kohde sijoittuu lähelle Nosan granodioriittia. Geofysiikka (matalalento): Sähkömagneettisen kentän reaali- ja imaginäärikomponentti ovat samanlaajuiset ja selvärajaiset. Reaalikomponentti on arvoltaan suurempi

17 kuin imaginäärikomponentti. Ne muodostavat suppean anomalian, joka sijoittuu rajallisen, pitkulaisen magneettisen anomalian yhteyteen sen jatkeelle. Maasto ja kulkuyhteydet: Kohteen maasto on pääosin helppokulkuista metsämaata, jossa on ohut maapeite. Kohteelle pääsee helpoimmin Kivelän talon kautta kärrytietä pitkin. Tutkimukset: Kohteen lounaisosassa kallioperä tulee näkyviin maapeitteen alta. Havainto JHK-84-3 on fylliittiä, jossa on näkyvissä kerroksellinen ja kerrallinen rakenne. Kiisupirote on erittäin heikkoa, mustaliuskekerroksia ei näy. Pääosa aluetta peittävän moreenin lohkareista on granitoidisia, toiseksi eniten esiintyy fylliittilohkareita. Havaituissa fylliiteissä ei tosin esiintynyt mustaliuskeita. Alueen kasvillisuus ei antanut aihetta malminetsinnällisiin johtopäätöksiin. Loppupäätelmät: Koska Petäjämaan kohde on lähellä kohdetta Tieksonjänkkä ja koska geofysikaaliset anomaliat ovat melko samankaltaisia toistensa kanssa, on syytä olettaa, että niiden aiheuttajana olisi tässäkin tapauksessa fylliitissä välikerroksina esiintyvä mustaliuske. Tämä mahdollinen samankaltaisuus sulkisi pois Tieksonjänkän mahdollisen saven aiheuttaman anomalian sähkömagneettisella kartalla. 3.2.6 Tattarakumpu 1 (2542 04, 20.6., KHM) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983) alueella on tuffiittista vihreäkiveä ja dolomiittia. Kivilajit kuuluvat Yläjatuliryhmään. Vihreäkivi kuuluu Tikanmaan ja dolomiitti Rantamaan muodostumaan. Kohde sijoittuu Nosan granodioriitin välittömään läheisyyteen sen lounaispuolella. Geofysiikka (matalalento): Pitkän ja kapean magneettisen anomalian reunassa on siitä suunnaltaan hiukan poikkeava sähköinen anomalia. Sen reaalikomponentti on voimakas ja muodoltaan soikeahko. Imaginäärikomponentti on myös selvä, mutta vähän reaalikomponenttia heikompi ja laajemmalle alalle levinnyt.

18 Maasto ja kulkuyhteydet: Nelostieltä Arpelan kautta Tornioon kulkeva tie halkaisee alueen kahtia. Alueen sydämen muodostavat pellot, joista osaa viljellään ja osa on pusikoitunutta pakettipeltoa. Peltojen läpi kulkee pari metriä leveä oja. Metsät ovat sekä rehevää korpikuusikkoa että rämettyvää lehtipuu- ja pusikkovaltaista ryteikköä. Suuri sähkölinja kulkee luoteesta kaakkoon noin yhden kilometrin päässä alueen eteläpuolella. Tutkimukset: Alueella ei ole kalliopaljastumia ja lohkareetkin rajoittuvat peltojen reunoilla oleviin kivikasoihin. Näissä olevat lohkareet ovat pyöristyneitä ja enemmän tai vähemmän pitkämatkaisia. Ympäröivien alueiden kivilajit ovat hyvin edustettuina: fylliittejä, granitoideja, silmägneissejä, kalkkikiviä, karsia, emäksisiä vulkaniitteja. Ojien pohjalla oleva vesi on yleisesti ruskehtavaa ja hötyleistä. Tämä kuitenkin muistuttaa enemmän kalkkikiven kuin kiisujen rapautumisesta aiheutuvaa ruosteisuutta. Alueen pellot ovat turvemultaisia ja ojien pohjalla tulee näkyviin harmaa savikerros. Alueella suoritettavia geofysikaalisia maastomittauksia vaikeuttaa sähkölinjojen vaikutus. Loppupäätelmät: Koska lohkareet eivät anna mitään viitteitä kiisu- tai grafiittipitoisuudesta kallioperässä ja koska geofysikaalisten matalalentomittausten mukaan alueen sähkömagneettisen kentän reaali- ja imaginäärikomponentti ovat samaa suuruusluokkaa, voisi olettaa alueen anomalian olevan peräisin savipitoisesta maakerroksesta. Myös sähkölinjojen merkitys anomalian aiheuttajana tulisi ottaa huomioon.

19 3.2.7 Tattarakumpu 2 (2542 04, 20.6., KHM) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983): Alue sijoittuu juuri Nosan granodioriittipahkun ja tätä ympäröivien, Yläjatuliryhmään kuuluvien kivilajien kontaktiin. Näitä ovat Tikanmaan muodostumaan kuuluva tuffiittinen vihreäkivi sekä Rantamaan muodostuman dolomiitti. Myös granodioriittipahkun dioriittista reunaosaa ulottuu alueelle. Geofysiikka (matalalento): Magneettinen anomalia sivuaa aluetta. Sähkömagneettisen kentän reaalikomponentti on soikeahko ja kohtalaisen voimakas. Se sivuaa magneettista anomaliaa ja on magneettiseen anomaliaan nähden lähes poikittainen. Imaginäärikomponentti myötäilee reaalikomponentin muotoa, mutta ulottuu laajemmalle ja on jonkin verran voimakkaampi. Maasto ja kulkuyhteydet: Alue sijaitsee noin kilometrin verran Tattarakumpu 1:stä itään. Alueen keskelle pääsee Arpelan - Tornion tieltä Mattilan talon eteläpuolelta lähtevää kärrytietä pitkin. Alueen eteläosa on turvemultaista peltoa, pohjoisosa rämettyvää lehtimetsävaltaista pusikkoa. Alueen eteläpuolella kulkee voimakas sähkölinja. Tutkimukset: Alueella ei ole kalliopaljastumia ja lohkaretilannekin on hyvin huono. Pellon lounaisreunassa on muutama pyöristynyt fylliitti- ja granitoidilohkare. Pellot ovat turvemultaisia ja ojien pohjalla on näkyvissä harmaa savikerros. Loppupäätelmät: Alue on samantyyppistä kuin Tattarakumpu 1. Lohkareet eivät antaneet tietoa anomalian aiheuttajasta. Koska sähkömagneettisen kentän imaginaarikomponentti on suurempi kuin reaalikomponentti, voisi olettaa anomalian aiheutuvan savipitoisesta kerroksesta. Myös sähkölinjat vaikuttanevat häiriötä aiheuttavasti.

20 3.2.8 Uusijärvi (2542 05, 21.6. ja 25.6., JHK) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983): Kohteen kallioperän muodostavat Yläjatuliin kuuluvan Tikanmaan muodostuman tuffiittinen vihreäkivi sekä sitä pohjois- ja eteläosissa ympäröivät nuoremmat Yläjatulin Rantamaan muodostuman dolomiitit. Geofysiikka(matalalento): Alueen poikki menee magneettinen anomaliavyöhyke. Sen toiseen reunaan sijoittuu sähkömagneettisen kentän reaalikomponentin selväpiirteinen rajallinen anomalia. Se on korkeampi kuin imaginäärikomponentti. Maasto ja kulkuyhteydet: Kohteen itäosan maasto on vaikeakulkuista, ojitettua suota. Muissa osissa maasto on pääosin metsää. Alueelle pääsee kätevimmin aluetta halkovalta Pahkamaalle vievältä maantieltä. Tutkimukset: Alue on sikäli tyypillinen, ettei siitä maastossa saanut paljoa irti visuaalisin keinoin. Aluetta halkovan maantien ympäristössä on metsäaurausalueita, joissa on tehty lohkarehavaintoja. Lohkareet JHK-84-L1, L3 ovat runsaahkosti rikki- ja kuparikiisua sisältävää diabaasia. Tämä lohkaretyyppi on tällä alueella melko tyypillinen. Yleisiä ovat myös mustaliuskelohkareet, joita edustaa havainto JHK-84-L2. Mustaliuskelohkareet ovat pieniä kooltaan. Alueen kasvillisuus ei antanut aihetta merkittäviin johtopäätöksiin. Paikoin runsaana esiintyvä katajisto osoittaa dolomiitin läheisyyden. Loppupäätelmät: Koska lohkaretutkimus ei antanut viitteitä itse kohteen alaisesta vihreäkivikallioperästä, on aiheellista tehdä vain analogisia oletuksia. Ne pohjautuvat kohteisiin Välijänkkä karttalehdellä 2542 09 sekä Kivijärvi karttalehdellä 2542 07. Näissä anomalioiden kohdalla samanlaisella kallioperäalustalla on kohtalaisen runsasta rikkikiisupirotetta. Kohteen Uusijärvi alainen kallioperä saattaa myös sisältää kiisupirotteisia kerroksia tuffiittisessa vihreäkivessä.

21 3.2.9 Rökäsjärvi (2542 05, 9.7., JHK) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983) on Yläjatuliin kuuluvan Rantamaan muodostuman dolomiittia, jossa on kvartsiittisia välikerroksia. Dolomiittia ympäröivät nuoremmat Kalevaryhmän Martimon muodostuman fylliitit. Geofysiikka (matalalento): Alue on magneettista taustaa. Sähkömagneettisen kentän reaalikomponentti on selvärajainen ja korkea. Imaginäärikomponentti on epämääräisempi ja alhaisempi. Maasto ja kulkuyhteydet: Kohteen itäosan maasto on pääosin ojitettua suota ja metsää. Kokonaisuudessaan kohde on helppokulkuista ja sinne pääsee kätevimmin Kentänmaan talon kautta kärrytietä pitkin. Tutkimukset: Alueelta löytyi dolomiittipaljastuma, havainto JHK-84-6. Paljastuman ympäristössä myös runsaahkosti dolomiittilohkareita. Alueen keskiosassa olevalta vanhalta aurausalueelta löytyi lohkareiden JHK-84-L1, L3 kanssa samantyyppinen kiisuja sisältävä diabaasilohkare. Kasvillisuudessa ei näyttäisi olevan mitään erityisen poikkeavaa. Katajia tosin esiintyy hieman tavallista enemmän. Loppupäätelmät: Sähkömagneettisen kentän anomalian voisi ajatella liittyvän dolomiitin kvartsiittivälikerroksiin. Nämä kvartsiittiset osueet voivat sisältää mustaliuskeita, kuten oletetaan olevan myös kohteessa Keukonen (kl 2542 06). Toisaalta, mikä estäisi johtavien mustaliuskekerrosten esiintymisen itse dolomiitissa. 3.2.10 Lautakodanjänkkä (2542 05, 4.-5.7., KHM) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983): Alue sijoittuu Nosan granodioriittipahkun itäreunalle. Granodioriitti leikkaa Yläjatuliryhmän kiviä. Alimpana stratigrafiassa on Kvartsimaan muodostumaan kuuluva ortokvartsiittipatja, sen päällä on Tikanmaan muodostuman tuffiittinen vihreäkivi, jossa on dolomiittisia välikerroksia.

22 Geofysiikka (matalalento): Kohde sijoittuu laajan magneettisen anomalian reunaan sen sisälle kaareutuvan magneettisen taustan kohdalle. Sähkömagneettisen kentän anomalia on voimakas ja bumerangin muotoinen. Sen muoto ei seuraa magneettisen anomalian reunan muotoa. Imaginäärikomponentti on selvästi reaalikomponenttia suurempi ja laajemmalle alalle levinnyt. Maasto ja kulkuyhteydet: Kohteen reunaan pääsee autolla Tieksonahon ja Lautamaan väliseltä maantieltä lähtevää tietä myöten. Itse kohde sisältää maastotyyppeinä laajan turvemultaisen peltoalueen, jonka erottaa rehevästä varpusuosta pari metriä leveä, pusikkoreunainen oja. Alueen kaakkoisnurkassa, Kurkisennokalla, on pieni, korpimainen kukkulanaavistus. Lautakodanjänkkä on vaikeakulkuista, pusikkoista ja kuoppaista. Alueen kasvillisuus on rehevää. Alueen itäpuolelta löytyi tikankontti (cypripedium calceolus) -niminen kalkinsuosijakasvi. Tutkimukset: Alueen sisällä ei ole kalliopaljastumia, mutta hieman alueen ulkopuolelta löytyi tuffiittipaljastuma (KHM-84-13), johon liittyi pieniä dolomiittilinssejä sekä lievää epidoottiutumista ja rikkikiisupirotetta. Alueen ainoat ja harvat lohkareet - granitoideja - löytyivät Kurkisennokalta. Loppupäätelmät: Alueen kivistö tai kasvisto eivät antaneet minkäänlaista viitettä anomalian aiheuttajasta. Koska alueen sähkömagneettisen anomalian imaginäärikomponentti on selvästi reaalikomponenttia suurempi ja alueen pellonojista on havaittu savikerros, voisi tämä ainakin osittain olla anomalian aiheuttaja. 3.2.11 Palorova (2542 05, 9.7., KHM) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983) koostuu Kalevaryhmän Martimon muodostuman fylliitistä ja sen alta esiintyöntyvästä Yläjatuliryhmän Tikanmaan muodostuman tuffiittisesta vihreäkivestä.

23 Geofysiikka (matalalento): Kohde sijoittuu pitkän magneettisen anomaliavyöhykkeen katkokseen. Sähkömagneettisen kentän reaalikomponentti on voimakkuudeltaan keskinkertainen, mutta selvästi suurempi kuin imaginäärikomponentti. Sähköinen anomalia on osin magneettisen anomalian päällä ja osin magneettisen anomalian katkoksessa. Maasto ja kulkuyhteydet: Alueen halki kulkee Aapajärven ja Arpelan välinen tie. Maasto on helppokulkuista ja kasvillisuus on rehevää. Tutkimukset: Alueella ei ole paljastumia, mutta suon reunassa oleva soranottopaikka sekä alueen vastakkaisella puolella oleva laaja kivikasa antanevat totuudenmukaisen kuvan ympäristön kivilajeista. Suurin osa lohkareista on pyöristyneitä granitoideja. Myös kalkkikiviä, liuskeita ja emäksisiä vulkaniitteja esiintyy jonkin verran. Mustaliuske on osin kiisupitoista. Siinä on myös aavistus grafiitista. Loppupäätelmät: Tutkimukset eivät antaneet viitteitä, joiden perusteella sähkömagneettisen kentän anomalian aiheuttaja olisi saatu selvästi tunnistettua. Savesta tuskin on kyse. 3.2.12 Keukonen (2542 06, 10.7., JHK) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983): Kohteen kallioperän kivilajit pohjoisesta etelään eli vanhimmasta nuorimpaan ovat Keskijatuliryhmään kuuluvat Kivalon kvartsiitti ja Jouttiaavan emäksinen, mantelirakenteinen vulkaniitti sekä Yläjatuliryhmään kuuluvan Kvartsimaan muodostuman kvartsiitti. Geofysiikka (matalalento): Eri-ikäisten kvartsiittien välillä oleva ekstrusiivinen vihreäkivi tulee magneettisella kartalla selvästi esiin. Ympäröivät kvartsiitit ovat magneettisesti lähes neutraaleja. Sähkömagneettisella kartalla puolestaan kvartsiitti, tarkemmin sanottuna kvartsiitin kontakti vihreäkiveen nähden, tulee esille. Sähkömagneettisen kentän reaalikomponentti on alhaisempi kuin vastaava imaginäärikomponentti, joka muodostaa edellistä epämääräisemmän alueen anomaliana.

24 Maasto ja kulkuyhteydet: Kohteen maasto on lähes yksinomaan suota, joka alueen poikki virtaavan Kaakamojoen koillispuolella on vaikeakulkuista. Kohteen kaakkoisnurkkaan sijoittuu peltoja. Kohteelle pääsee joko alueen pohjoispuolella kulkevaa Kaakamoharjua pitkin tai alueelle idästä tulevaa kärrytietä pitkin. Kohteen eteläpuolelta kulkevalta soratieltä niinikään pääsee helposti alueelle. Tutkimukset: Kohde on kuljettu kertaalleen ristiin rastiin läpi. Maastosta ei itse kohteen alueelta löytynyt mitään, joka selittäisi geofysikaalisten anomalioiden syitä. Lohkareita ei ollut ja kasvillisuus on tavanomaista suokasvillisuutta (koivu, vaivaiskoivu, raate, sammalet, heinät). Loppupäätelmät: Kohteella aerosähköiset anomaliat sattuvat kivilajikontakteihin kvartsiitin puolelle, joten niiden aiheuttajana saattavat olla kvartsiiteissa esiintyvät mustaliuskevälikerrokset. Toisaalta, koska koko alue on mahdollisesti savipohjaista suota ja peltoa sekä alueella imaginäärikomponentti on reaalikomponenttia korkeampi, saattaa aerosähköinen anomalia selittyä saven esiintymisellä. 3.2.13 Lintujänkkä (2542 O6, 17.7., JHK) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983) koostuu Kalevaryhmän Martimon muodostuman fylliiteistä sekä sitä reunustavasta vanhemmasta Yläjatuliryhmän tuffiittisesta vihreäkivestä. Geofysiikka (matalalento): Kohde sijoittuu kahden samansuuntaisen magneettisen anomaliavyöhykkeen väliin. Sähkömagneettisen kentän reaalikomponentti on selvä ja korkea. Se sivuaa toista magneettista anomaliaa. Imaginäärikomponentti on hieman epämääräisempi ja alhaisempi. Maasto ja kulkuyhteydet: Kohde on maastoltaan pääasiassa helppokulkuista suota. Koillisnurkassa on havumetsää. Kohteelle pääsee parhaiten Onkimajärvenahon kärrytietä pitkin. Tutkimukset: Kohteen eteläosasto löytyi yksi paljastuma, havainto JHK-84-7. Kohteen ulkopuolelta, lounaasta löytyi niinikään kalliopaljastuma, Kaakamojoen rannalta

25 Kuusimaankoskelta, JHK-84-8. Molemmat havainnot ovat tuffiittisesta vihreäkivestä. Havainnossa JHK-84-7 esiintyy lievästi kiisuja, joita ei ole havainnossa JHK-84-8. Kivilaji on paikoitellen hyvin massamaista, toisaalta taas erittäin liuskeista ja rakoillutta. Kohteen koillispuolella, Onkimajärvenaholla on metsäaurausalue, jossa alueen lohkareistoa on näkyvissä. Pääosa merkittävistä lohkareista on kiisupitoista vihreäkiveä. Mustaliuskelohkareita on niukalti ja ne ovat kooltaan pieniä. Itse kohteen keskeltä, Lintujänkkältä ei tullut minkäänlaista viitettä kallioperän luonteesta. Kasvillisuus oli tavanomaista. Loppupäätelmät: Sähkömagneettisen kentän reaalikomponentin voimakas ja selvä esiintyminen antaa aiheen olettaa, että alueella esiintyy mustaliuskehorisontteja fylliitissä. Toisaalta sähköinen johde ulottuu myös tuffiittisen vihreäkiven alueelle eteläosassa. Tämä saattaa osittain selittyä kiisupirotteella, jota on esim. havainnossa JHK-84-7. 3.2.14 Kivijärvi (2542 06, 10.-11-17., KHM) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983) on Yläjatuliryhmään, Tikanmaan muodostumaan kuuluvaa tuffiittista vihreäkiveä, jossa on dolomiittisia ja fylliittisiä välikerroksia. Alueella esiintyy lisäksi samaan ryhmään kuuluvaa Kvartsimaan muodostuman kvartsiittia. Geofysiikka (matalalehto): Alueelle osuu kohtalainen magneettinen anomalia. Sitä sivuava sähkömagneettisen kentän reaalikomponentti on pisaramainen ja selvästi ympäristöstään erottuva. Imaginäärikomponentti myötäilee reaalikomponentin ääriviivoja ja on hivenen heikompi. Maasto ja kulkuyhteydet: Alueelle pääsee helpoimmin Sattajärven tieltä, Kreivin talon eteläpuolelta, tilan rajaa myöten kulkevaa talvitietä pitkin.

26 Alueen pohjoisosa käsittää pakettipeltotilkun sekä ryteikköistä metsää. Kohteen länsiosassa on suhteellisen helppokulkuista ojitettua varpu- ja pensassuota. Alueen keskellä kulkee pieni harju, jonka eteläpäässä tilan 1227 palsta on hakattu ja aurattu sekä suoalue ojitettua. Tutkimukset: Alueen keskiosassa olevalle hakkuualueelle osuu kalliopaljastuma (KHM-84-14). Tämä on harmaan vihertävää, hienorakeista tuffiittia, jossa esiintyy selvästi liuskeisia sekä hieman massamaisempia osueita. Paljastuman eteläpäässä on ohuena kerroksena kookkaita, omamuotoisia rikkikiisurakeita. Näytteestä KHM-84-14.1 on tehty petrofysikaalinen mittaus. Alueen lähiympäristöstä on tehty kolme havaintoa (KHM-84-15,16,17). Nämä kaikki ovat vastaavaa hienorakeista tuffiittia. Vaihtelua on havaittavaissa rikkikiisun määrässä ja esiintymistavassa, rakennepiirteiden voimakkuudessa ja osin mineraalikoostumuksessa siten, että vihertävät ja harmaat kerrokset vaihtelevat korreloiden epidootin ja kloriitin määrän kanssa. Myös dolomiittilinssien määrä ja koko vaihtelee. Alueen lohkareet löytyvät hakkuu- ja aurausalueelta: kalkkikiviä, granitoideja, emäksisiä vulkaniitteja. Loppupäätelmät: Aerosähköisen anomalian todennäköisin aiheuttaja on tuffiittinen vihreäkivi, jossa on vaihtelevassa määrin rikkikiisupirotetta. 3.2.15 Varessaari (2542 07, 17.-18-7., KHM) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983): Kohdealue osuu antikliiniin, jossa Kalevaryhmän fylliittien alta tulee näkyviin Yläjatuliryhmään kuuluvia kivilajeja. Näistä stratigrafiassa nuorin on Kalkkimaan muodostuman dolomiitti, sitä vanhempana Tikanmaan muodostuman tuffiittinen vihreäkivi ja vanhimpana Kvartsimaan muodostuman kvartsiitti. Geofysiikka (matalalehto): Alueella on voimakas magneettinen anomalia, joka jatkuu

27 itään ja länteen myötäillen tuffiittista vihreäkiveä. Sähkömagneettisen kentän reaalikomponentti erottuu selvästi ympäristöstä ja on suhteellisen suuri. Se myötäilee magneettisen anomalian kulkusuuntaa. Imaginäärikomponentti on heikompi ja ei erotu ympäristöstä yhtä selvästi, ei myöskään myötäile magneettista anomaliaa. Maasto ja kulkuyhteydet: Alueen halki kulkee Könölän ja nelostien välinen maantie. Sen suuntaisena virtaa peltojen ympäröimä ja vaikeasti ylitettävä Kaakamojoki. Alueen tiestö on hyväkuntoista. Kärrypolut ovat ruohottuneita, mutta muuten kävelykunnossa. Metsälinjoja ja suo-ojituksia on runsaasti. Useimmat metsälinjat ovat kaikki uusia ja selvästi näkyviä. Ojitetut suoalueet ovat ryteikköisiä, märkiä ja vaikeakulkuisia. Tutkimukset: Alueella ei ole kalliopaljastumia ja lohkareitakin vain vähän parilla karttaan merkitsemättömällä hakkuualueella (mm. Ristinivankumpu). Näillä ovat edustettuina alueen ja ympäristön yleiset kivilajit. Loppupäätelmät: Geofysiikan mukaan alueen kallioperän tuffiittisessa vihreäkivessä sijaitsee sähköinen johde. Tutkimuksissa ei kuitenkaan tullut esille mitään, mistä voisi varmuudella päätellä johteen luonnetta. Analogian perusteella (mm. Kivijärvi) anomalian voisi kuvitella johtuvan vaikkapa tuffiittisessa vihreäkivessä olevasta kiisupitoisesta horisontista. 3.2.16 Välijänkkä (2542 09, 23.7. ja 25.-27.7., JHK) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983): Kohde sijoittuu Yläjatulin Tikanmaan muodostuman tuffiittisen vihreäkiven ja Kalevaryhmän Martimon muodostuman fylliitin kontaktiin. Geofysiikka (matalalento): Kahden lähekkäisen ja samansuuntaisen magneettisen anomaliavyöhykkeen välissä muodostaa sähkömagneettisen kentän reaalikomponentti pyöreän, selvärajaisen ja korkean anomalian. Imaginäärikomponentti on arvoltaan sitä pienempi.

28 Maasto ja kulkuyhteydet: Kohteelle asti vie hyväkuntoinen metsäautotie. Tosin tämä tie on useimmiten puomilla suljettu, sillä alueella on Veitsiluoto Oy:n turvetyömaa. Kohteen maasto on helppokulkuista. Pohjoisosassa on metsää ja eteläosassa suota. Paikoin on avohakkuualueita ja metsäaurauksia. Tutkimukset: Kohteella sekä sen itä- ja varsinkin länsipuolella on laajat avokallioalueet, joista tehty havainnot JHK-84-(9-19) ja JHK-84-11 karttalehdellä 2542 06. Lisäksi on lohkarehavainto JHK-84-L15 kohteen itäpuolelta. Kivilaji koko paljastuneella alueella on hyvin monotonista tuffiittista vihreäkiveä. Kohteen kohdalla (havainnot JHK-9 ja -10) on kallioissa havaittavissa rikkikiisua tavallista enemmän. Muualla kiisupirote on erittäin heikkoa. Yleensä se puuttuu täysin. Lohkare JHK-84-L15 on erittäin kiisupitoista mantelikiveä. Näytteistä JHK-L15.1, L15.2, 10.1 ja 10.2. on tehty petrofysikaalinen mittaus. Alueen kasvillisuudessa esiintyy paikoin runsaasti katajaa, jota kasvaa varsinkin kallionnokkien välisissä syvissä rotkoissa, kaiketi voimakkaimmin erodoituneiden dolomiittikerrosten kohdalla. Loppupäätelmät: Aerosähköisen anomalian sattuminen juuri kiisupitoisimpaan kohtaan koko 4 km pitkällä monotonisella paljastuma-alueella antaa aiheen olettaa, että sähköinen johde juontuisi kiisupitoisuuden kasvusta. Alueen eteläosaan ulottuva fylliittijakso saattaa niinikään sisältää johtavia mustaliuskevälikerroksia. Aluetta halkoo sähkölinja, joka vaikeuttaa geofysikaalisia maastomittauksia. 3.2.17 Jokiaho (2542 09, 18.-19.7., JHK) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983) koostuu yksinomaan Yläjatuliryhmän Kvartsimaan muodostuman kvartsiiteista. Geofysiikka (matalalento): Kohde sijoittuu magneettiseen taustaan. Sähkömagneettisen kentän reaalikomponentti on selkeä ja korkea, imaginäärikomponentti puolestaan epämääräinen ja laaja.

30 Maasto ja kulkuyhteydet: Kohteelle on helppo päästä. Se sijaitsee lähellä maantietä. Pääosan alueesta muodostava Lakanaapa on helppokulkuista suota. Tutkimukset: Lakanaavan alueelta ei löytynyt mitään visuaalista merkkiä sähköisen anomalian aiheuttajaksi. Kohteen itäosasta Jokiaholta löytyi pieni metsäaurausalue, jossa on lohkareita näkyvissä. Fylliitti- ja mustaliuskelohkareita on niukasti. Pääosa merkittävistä lohkareista on mantelikiveä, joissa on lievää kiisupirotetta. Alueelta ei ole lohkare- tai kalliohavaintoja. Kasvillisuus ei antanut aihetta erityishuomioihin. Loppupäätelmät: Kohteen havainnointi ei antanut aineistoa pätevien loppupäätelmien tekoon. Kallioperätietojen sekä geofysikaalisten anomalioiden luonteen (reaalinen suurempi kuin imaginäärinen komponentti) pohjalta voisi olettaa sähköisen anomalian aiheuttajana olevan kvartsiitissa välikerroksina esiintyvän mustaliuskeen. 3.2.18 Pukinjänkä (2542 09, 30.7., JHK) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983): Kohteessa on Keskijatuliryhmään kuuluvaa Kivalon kvartsiittia. Kyseessä on stratigrafisesti alempi kvartsiittimuodostuma kuin kohteessa Jokiaho. Geofysiikka (matalalento): Magneettisesti alue on lähes neutraali. Sähkömagneettisen kentän reaalikomponentti on selväpiirteinen ja korkea. Imaginäärikomponentti on epämääräisempi ja hieman korkeampi. Maasto ja kulkuyhteydet: Kohde sijaitsee Pukinjängällä, joka on osittain vaikeakulkuista. Kohteelle pääsee kätevimmin Kuikeroaavalta sekä Kuusikonmaan kautta. Kuikerojoki on paikoin vaikeasti ylitettävä. Tutkimukset: Itse kohde ei antanut viitteitä anomalian aiheuttajasta. Alueen länsipuoliselta Kuusikonmaalta on lohkarehavainto JHK-84-L16, joka on melko tyypillistä mantelikiveä. Kiisujen määrä lohkareessa on vähäinen. Kalliopaljastumia ei ole, eikä kasvillisuus indikoinut mitään erikoista.

31 Loppupäätelmät: Kohde on olosuhteiltaan hyvin analoginen kohteen Jokiaho kanssa. Tässäkin voisi ajatella sähkömagneettisen anomalian syyksi kvartsiitissa olevat mustaliuskekerrokset. Tosin tässä, päinvastoin kuin edellisessä kohteessa, imaginäärikomponentti on suurempi kuin reaalinen, mikä saattaisi merkitä tiiviin saven aiheuttamaa johdeilmiötä. 3.2.19 Pajujänkä (2542 09, 19.7., KHM) Kallioperä (Perttunen 1972, 1983) kohteessa osuu Kalevaryhmän Martimon muodostumaan kuuluvan fylliitin sekä Yläjatuliryhmän Tikanmaan muodostumaan kuuluvan tuffiittisen vihreäkiven kontaktiin. Geofysiikka (matalalento): Alueella on voimakas magneettinen anomalia, joka kuuluu itä-länsisuuntaiseen anomaliavyöhykkeeseen. Sähkömagneettisen kentän reaalikomponentti on kohtalaisen vahva ja selvästi ympäristöstään erottuva. Se sijoittuu keskelle magneettista anomaliaa. Imaginäärikomponentti on reaalikomponenttia heikompi ja epämääräisen muotoinen. Maasto ja kulkuyhteydet: Alueelle ei pääse pohjoisesta, Kaisajoen yli ilman venettä. Sen sijaan karttalehdeltä 2542 08 menee kärrytie (alkaa nelostieltä) suhteellisen lähelle aluetta. Alue käsittää hakattua kangasmaata (Ylä-Haapakumpu), ojitettua suota sekä rehevää korpiryteikköä. Itse alueella on vaivatonta liikkua, mutta ympäröivät alueet ovat harmillisia. Tutkimukset: Alueella ei ole kalliopaljastumia, mutta Kaisajoen ja varsinaisen alueen välimaastosta löytyy runsaasti lohkareita sekä karttaan merkitsemättömiltä hakkuualueilta että merkityn vesiojan reunoilta. Reilusti alueen ulkopuolelta on havainto KHM-84-L1 joka on mantelirakenteinen emäksinen vulkaniitti. Näytteestä KHM-84-L1.1 on tehty petrofysikaalinen mittaus. Kivi sisältää rikkikiisua pesäkkeinä epidoottijuonten yhteydessä. Tämän tyypin lohkareita on alueella useita ja ne ovat sekä kulmikkaita että kookkaita, joten ne edustanevat paikallista kallioperää.