Talousarvio 2017 Taloussuunnitelma 2017 2019 Kaupunginjohtajan esitys 11.10.2016
Lahti kasvussa Suomi kaupungistuu ja keskittyy, talouden pitkä taantuma vaihtunee hitaaseen kasvuun, yritystoiminnassa nopeita muutoksia. Lahden asukasluvun kasvu on nopeutunut. Työllisyystilanne on parantunut. Lahden alueen yritysten investoinnit ovat lisääntyneet. Lahti järjestää kansallisesti ja kansainvälisesti merkittäviä tapahtumia. tiistai, 11. lokakuuta 2016 2
Talousarvioesitys valmistaa muutokseen Nastolan ja Lahden yhdistyminen antoi uusia mahdollisuuksia toiminnan tehostamiseen. Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista ensi vuoden alusta alkaen. Uusi kuntayhtymä on valmistautumista tulevaan maakuntauudistukseen. Yhtymään siirtyy lähes 2 400 työntekijää, kaupungin palvelukseen jää 3800 henkilöä, ja tukipalvelujärjestelyt vuoden 2017 aikana vähentävät henkilöstöä edelleen merkittävästi. Kaupungin rooli muuttuu ratkaisevasti 2017 ja 2019 sivistys ja elinvoima, vastuu kaupunkiympäristöstä ja alueen kehityksestä korostuvat Koko kuntatalous 2019 on erittäin vaikeasti ennustettavissa
Lahden kaupungin strategia Yhteistyössä, avoimesti ja vastuullisesti Toteuttaa yhdistymissopimusta. Strategia viedään käytäntöön muutosohjelmilla (A E). Muutosohjelmat ovat kaupunkitasoisia ja organisaation poikkileikkaavia.
Taloussuunnitelma 2017-2019 Talousarvio ja taloussuunnitelma turvaa ja kehittää palveluita, tukee kaupungin kasvua ja työllisyyttä sekä ylläpitää talouden tasapainoa Palveluiden turvaaminen, ei alijäämää 2017 2019 Palveluiden uudistaminen, oma palveluverkko, hyvinvointiyhtymän palvelut, pohjan luominen maakunnan sote-palveluille 2019 Poikkeuksellisen isot investoinnit, aikataulutus Elinvoimapanostukset edelleen korkealla tasolla (Ladec, Region, yliopistot) Uudet hallinnolliset ja toiminnalliset ratkaisut täsmenevät vähitellen tiistai, 11. lokakuuta 2016 5
Kaupungin elinvoimaisuus Eteläisen kehätien toteutus ja radanvarren rakentaminen yritys- ja elinkeinotoiminnalle sijoittumismahdollisuuksia Kaupunkiseudun kilpailukykystrategian ja Maaseutupoliittisen ohjelman toteuttaminen Osaamisen vahvistaminen, koulutuksen lisääminen, korkeakoulutoiminnan vahvistaminen Kumppanuus alueen yritysten kanssa, innovatiiviset hankinnat, smart&clean kasvusopimus Kaupunkikeskustan vetovoiman vahvistaminen -- Hennala, Rakokivi Urheilukeskus-satama -akselin kehittäminen tapahtumien ja vapaa-ajan vyöhykkeenä Lahti2017 hiihdon MM-kisat Kansalaisdemokratiaa vahvistavat työkalut ja toimenpiteet elävä kaupunkikeskusta ja aktiiviset asukkaat tiistai, 11. lokakuuta 2016 6
Talousarvio 2017 Vuosikate 41,2 M, tulos -1,3 M, nettoinvestoinnit 76,7 M Kaupungin toimintaa tehostetaan ja organisoidaan uudelleen, ratkaisuja nyt ja ensi vuoden aikana. Tulos perustuu kiinteistöveron korotukseen (noin 5 milj. euroa) ja toiminnan tehostamiseen sekä karsintoihin. Hyvinvointiyhtymältä odotetaan tehokkuutta ja vaikuttavuutta, yhtymä tuottaa lahtelaisille sote -palveluita noin 340 milj. eurolla. Koulujen ja päiväkotien tilainvestoinnit ovat mittavat.
tiistai, 11. lokakuuta 2016 8
Toimintaympäristö ASUKASLUKU 119 201 elokuu 2016 +458 hlöä alkuvuodesta LAHDESSA ASUVA TYÖVOIMA 46 238 TYÖTTÖMYYSASTE 16,6 % Elokuu 2016 ASUNTOKUNTIA 61 930 + 457 viime vuodesta
Toimintaympäristö, työ ja elinvoima Työttömyysaste: 16,6 % elokuussa 2016 Työpaikat alueittain Keskustan suuralue 32 % Laune 18 % Kivimaa-Kiveriö-Joutjärvi 14 % Kärpänen 14 % Nastolan alue 10 % muut alueet 12 % Nastolan ja Lahden yhdistyessä kaupunki sai 5 090 uutta työpaikkaa, joista 2 149 teollisuustyöpaikkoja.
Talousarvio 2017 TP 2015 TA+LTA:t 2016 TA 2017 Asukasluku 31.12. 118 644 119 756 120 431 Veroprosentti 20,25 % 20,25 % Lahti 20,25 % Nastola 20,50 % Verotulot (milj.) 447,28 446,30 445,50 Toimintakate (milj.) 599,37 613,37 594,32 Vuosikate 32,82 29,45 41,19 Lainat vuoden lopussa (milj.) 235,30 210,00 243,60 Vuosikate % poistoista 78 % 68 % 97 % Lainat euroa/ asukas * 1 983 1 754 2 023 Toimintakate on toimintatulojen ja -menojen erotus, joka osoittaa vero-rahoituksella (verot + valtionosuudet) katettavan osuuden. Vuosikate on kunnan tulojen ja menojen erotus, joka on käytettävissä investointien rahoittamiseen ja lainojen lyhentämiseen.
Vuosikate 2000 2019
Vuosikate ja poistot 2000 2019
Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2000 2019
Tuloslaskelma TP TA+ LTA:t TA Muutos-% TS Muutos-% TS Muutos-% 1 000 2015 2016 2017 2016/ 2017 2018 2017/ 2018 2019 2018/ 2019 Toimintatuotot 230 538 234 482 175 017-25,36 % 172 820-1,26 % 175 456 1,53 % Toimintakulut 830 423 848 352 769 838-9,25 % 771 201 0,18 % 773 377 0,28 % TOIMINTAKATE -599 370-613 370-594 321-3,11 % -597 880 0,60 % -597 420-0,08 % Verotulot 447 282 446 300 445 500-0,18 % 454 900 2,11 % 467 900 2,86 % Valtionosuudet 177 694 192 042 187 100-2,57 % 185 900-0,64 % 184 500-0,75 % Rahoitustuotot ja -kulut 7 216 4 482 2 912-35,02 % 1 046-64,09 % -1 625-255,39 % VUOSIKATE 32 822 29 454 41 191 39,85 % 43 966 6,74 % 53 355 21,36 % Poistot ja arvonalentumiset 42 235 43 582 42 475-2,54 % 45 973 8,24 % 49 658 8,02 % TILIKAUDEN TULOS -1 227-14 128-1 284-90,92 % -2 007 56,40 % 3 696-284,14 % Poistoeron lisäys tai vähennys 451 125 85-32,00 % 85 0,00 % 85 0,00 % Rahastojen lisäys tai vähennys 1 184 0 0 0,00 % 0 0,00 % 0 0,00 % TILIKAUDEN YLI-/ ALIJÄÄMÄ 408-14 003-1 199-91,44 % -1 922 60,40 % 3 781-296,70 %
Rahoituslaskelma TP 2015 TA+ LTA:t 2016 TA 2017 TS 2018 TS 2019 TOIMINNAN RAHAVIRTA 40 503 25 779 36 149 41 546 50 855 Vuosikate 32822 29 454 41191 43966 53 355 Satunnaiset erät 8 185 0 0 0 0 Tulorahoituksen korjauserät -505-3 675-5042 -2420-2 500 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -80 334-47 405-70 130-97 399-106 711 Investointimenot -94 288-68 840-76922 -102139-111 351 Rahoitusosuudet investointimenoihin 4 456 160 250 320 140 Pysyvien vastaavien hyödykkeiden luovutustulot 9 498 21 275 6542 4420 4 500 TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -39 831-21 626-33 981-55 854-55 856 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA Antolainauksen muutokset -37 321-50 352-31 933-9 377-8 637 Antolainasaamisten lisäykset -72 745-84 000-75 000-45 000-45 000 Antolainasaamisten vähennykset 35 424 33 649 43 067 35 623 36 363 Lainakannan muutokset 81 948 53 240 65 570 65 400 64 400 Pitkäaikaisten lainojen lisäykset 132 619 107 000 59 000 127 000 127 000 Pitkäaikaisten lainojen vähennykset -50 017-53 760-52 430-61 600-23 600 Lyhytaikaisten lainojen muutokset -654 0 59 000 0-39 000 Muut maksuvalmiuden muutokset 10 991 0 0 0 0 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA 55 618 2 889 33 637 56 023 55 763 VAIKUTUS MAKSUVALMIUTEEN 15 787-18 737-344 170-93
Verot ja valtionosuudet TP TA+ LTA:t TA TS TS 1 000 2015 2016 2017 Muutos-% 2018 2019 Kunnan tulovero 385 158 390 300 381 900-2,2 % 390 700 403 500 Yhteisövero 25 660 19 700 21 500 9,1 % 21 800 21 800 Kiinteistövero 36 465 36 300 42 100 16,0 % 42 400 42 600 Yhteensä 447 282 446 300 445 500-0,2 % 454 900 467 900 TP TA+LTA:t TA TS TS 1 000 2015 2016 2017 Muutos% 2018 2019 Kunnan peruspalvelujen valtionosuus 162 536 173 742 161 800-6,9 % 160 600 159 200 Opetus- ja kulttuuritoimen muut valtionosuudet -7 784-6 100-3 100-49,2 % -3 100-3 100 Verotuloihin perustuva valtionosuuksien tasaus 22 942 24 400 28 400 16,4 % 28 400 28 400 Yhteensä 177 694 192 042 187 100-2,6 % 185 900 184 500 18
Kiinteistöverotarkastelu Kiinteistöveron korotuksen tuottoarvio yhteensä 5,1 milj. Kiinteistöveroprosentit verotuskohteittain eriteltynä Lahti Lahti Raja-arvot Raja-arvot 2016 2017 2016 2017 Esitetyn korotuksen tuottoarvio 2017 Yleinen kiinteistöveroprosentti 1,15 1,35 0,80 1,55 0,93 1,80 3,5 milj. Vakituinen asuinrakennus 0,55 0,6 0,37 0,80 0,41 0,90 1,4 milj. Muu kuin vakituinen asuminen 1,15 1,35 0,93 1,80 0,05 milj. Rakentamaton rakennuspaikka 3,00 4,00 1,00 4,00 2,00 6,00 0,1 milj. Yleishyödyllinen yhteisö 0,55 0,6 0,00 1,55 0,00 1,80 0,03 milj. Voimalaitos 2,85 3,1 0,60 3,10 0,60 3,10 0,008 milj. 19
Henkilöstö Henkilöstön määrän ja palkkasumman muutokset 2015 2016 2017 2018 2019 Kaupunginhallituksen toimiala 747 710 664 635 635 vakinaiset 651 631 615 594 595 määräaikaiset 96 79 49 41 40 palkkasumma 21 501 655 22 862 000 20 414 920 20 482 800 20 396 550 Sivistystoimiala 3 036 3 003 2 936 2 907 2 905 vakinaiset 2 429 2 434 2 410 2 406 2 404 määräaikaiset 607 569 526 501 501 palkkasumma 92 289 025 91 210 845 89 864 090 89 273 118 89 271 842 Tekninen ja ympäristötoimiala 215 217 217 215 214 vakinaiset 203 206 208 207 206 määräaikaiset 12 11 9 8 8 palkkasumma 8 510 717 8 982 300 9 043 000 9 111 969 9 251 011 Sosiaali- ja terveystoimiala 2 512 2 414 15 15 15 vakinaiset 2 087 2 059 15 15 15 määräaikaiset 425 355 0 0 0 palkkasumma 71 820 812 76 678 400 841 500 841 500 841 500 Henkilöstö yhteensä 6 510 6 344 3 832 3 772 3 769 Vakinaiset yhteensä 5 370 5 330 3 248 3 222 3 220 vakinaisten osuus (%) 82 % 84 % 85 % 85 % 85 % Määräaikaiset yhteensä 1 140 1 014 584 550 549 Palkkasumma yhteensä 194 122 209 199 733 545 120 163 510 119 709 387 119 760 903
Menot ja tulot lajeittain 2017 MENOT 790,2 milj. TULOT 830,9 milj. Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Muut toimintakulut Rahoitusmenot Yhteensä 177,0 milj. 450,4 milj. 22,1 milj. 52,5 milj. 67,7 milj. 20,4 milj. 790,2 milj. Verotulot Valtionosuudet Toimintatuotot Rahoitustuotot Yhteensä 445,5 milj. 187,1 milj. 175,0 milj. 23,3 milj. 830,9 milj.
Toimintamenot toimialoittain 2017 MENOT 769,8 milj. Kaupunginhallituksen toimiala sis. taseyksiköt Sosiaali- ja terveystoimiala Sivistystoimiala sis. taseyksiköt Tekninen ja ympäristötoimiala Yhteensä Eläkevastuuvarauksen purku Yhteensä 138,5 milj. 348,1 milj. 237,2 milj. 46,6 milj. 770,3 milj. 0,5 milj. 769,8 milj.
Toimintatulot toimialoittain 2017 TULOT 175,0 milj. Kaupunginhallituksen toimiala sis. taseyksiköt Sosiaali- ja terveystoimiala Sivistystoimiala sis. taseyksiköt Tekninen ja ympäristötoimiala Yhteensä 102,2 milj. 2,4 milj. 33,5 milj. 37,0 milj. 175,0 milj.
Lahden kaupungin investoinnit 2017-2019 290,4 milj. 54 % 10 % 35 % Talonrakennusinvestoinnit 157,5 milj. Koulujen ja päiväkotien perusparannukset 34,9 milj. Pääterveysaseman uudistaminen 27,5 milj. Launeen monitoimitalo 24,5 milj. Kivimaan yläkoulu 18,4 milj. Julkinen käyttöomaisuus 102,7 milj. Kadunrakennus 47,3 milj. Eteläisen kehätien rakentaminen 44,7 milj. Valaistus 4,1 milj. Viheralueet 3,6 milj. Muut investoinnit 30,2 milj. Kiinteä omaisuus 15,0 milj. Irtain omaisuus 12,5 milj. Arvopaperit ja osuudet 2,7 milj.
Bruttoinvestoinnit ryhmittäin
Kaupungin omaan käyttöön otetut lainat 2000-2019
Lahti-konsernin tavoitteet tytäryhteisöille Kaupungin uudistuvassa roolissa konsernin merkitys koko alueen kehittämisessä vahvistuu Tytäryhteisöiltä edellytetään mm. kaupungin strategian mukainen toiminta innovatiivisten hankintojen edistäminen yhdessä alueen yritysten kanssa sosiaaliset kriteerit hankinnoissa, työllisyyden edistäminen terve, pitkäjänteinen taloudenpito ja toiminnan kannattavuus Osinkotavoite tytäryhtiöille yhteensä 12 milj. euroa
Lahti-konsernin investoinnit
Lahti-konsernin investoinnit Merkittävimmät käynnistyneet investoinnit Lahti Energia Oy Kymijärvi III-voimalaitos (KYVO III) noin 200 milj. euroa. Kymijärvi III korvaa Kymijärvi I -hiilivoimalan vuonna 2019. Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy investoi uuteen jätteiden mekaaniseen käsittelylaitokseen 11,5, milj. euroa, joka valmistuu tämän vuoden aikana. Tiedossa olevat merkittävimmät investointisuunnitelmat 2017 2019 Lahden Talot Oy kiinteistöjen uudistuotanto noin 17,5 milj. euroa Lahden vanhusten asuntosäätiö uudisrakennukset ja perusparannukset noin 16,3 milj. euroa Oppilastalot Oy perusparannusinvestoinnit noin 6,8 milj. euroa Päijät-Hämeen Jätehuolto Oy investoinnit noin 4,9 milj. euroa LAMK Oy uuden kampuksen investointimenotnoin 4 milj. euroa
Lahden kaupunkikonsernin lainakanta 2000-2019
Lahden kaupungin toiminnan virtaviivaistaminen Kaupunginhallitus päätti 3.10.2016, että kaupungin toiminnan ja organisaation virtaviivaistamisesta valmistellaan selvitys, joka tuottaa vähintään 1,1 milj. euron säästöt kaupungin kustannuksiin. Esitykset valmistellaan kaupunginhallituksen 7.11.2016 alkavaan talousarviokäsittelyyn mennessä. Esitettävät toimet liittyvät kaupungin toiminnan ja toimintatapojen mittavaan uudelleenarviointiin, joka on mahdollista, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät vuodenvaihteessa kaupungilta hyvinvointiyhtymän järjestettäviksi. tiistai, 11. lokakuuta 2016 31
Lahti menestyy kansainvälisesti rohkeana ihmisten ja yritysten ympäristökaupunkina Kaupungin vetovoima rakentuu kaupunkiympäristöstä, yhteisöistä, tapahtumista, monipuolisista asuinmahdollisuuksista, yritystoiminnan edellytyksistä, palveluista, yhteyksistä. Kuntien tai organisaatioiden rajat eivät ole niin tärkeitä kuin yhteinen visio tulevaisuudesta. Yhteiset tavoitteet ja keskinäinen arvostus luovat menestyksen pohjan, niin kaupunkiorganisaation sisällä kuin koko alueella. Osallisuuteen ja vuorovaikutukseen pitää panostaa. Lahti on edelläkävijä muuttuvassa kaupunkiroolissa, miten kaupunki ilman sotea luo hyvinvointia ja menestystä? Miten uusi maakuntamalli antaa kaupungeille edellytykset tähän? tiistai, 11. lokakuuta 2016 32
Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta jyrki.myllyvirta@lahti.fi