SELVITYS TARKASTUSLAUTAKUNNALLE VUODEN 2013 VANHUSTEN PALVELUIDEN MENOJEN YLITYKSIIN Vanhusten palvelujen menot ylittyivät vuonna 2013 yhteensä 205 100 euroa Selittäviä tekijöitä ylityksille: Pirkkalan yhteistoiminta-alueen vanhusten palveluissa ylittyivät sijaismäärärahat erityisesti pitkäaikaishoidossa ja tehostetussa palveluasumisessa, mutta myös kotipalvelussa. Ylitykset olivat yhteensä noin 109 000 euroa. Sijaismäärärahat oli alun perin budjetoitu liian pieniksi. Lisäksi Vesilahden pitkäaikaishoito on ollut vuonna 2013 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tarkkailussa henkilöstömitoituksen vuoksi. Sijaisia on ollut pakko ottaa, jotta henkilöstömitoitus on riittävä. Avi teki uuden tarkastuskäynnin 3/2014 ja henkilöstömitoitus on selvitetty jälleen. Avin lausuntoa odotellaan kesäkuussa 2014. Vesilahden kunnan talouden tasapainotusohjelman mukaan henkilöstömitoitus tulee korjaantumaan, kun pitkäaikaishoidon ja tehostetun palveluasumisen asukaspaikkoja vähennetään avin ohjeiden mukaisesti. Omaishoidontuen keskitetyt palvelut ylittyivät noin 11 000 euroa, koska Vesilahdessa tehtiin uusia omaishoidontuen päätöksiä huomattavasti arvioitua enemmän. Puhtaanapitopalvelut ylittyivät noin 16 000 euroa osittain Vesilahden kunnan sisäisen laskutuksen johdosta. Muita ylityksiä vuonna 2013 oli ATK-palveluissa, ennakoimattomia menoeriä eri ohjelmien integraation johdosta yhteistoiminta-alueeseen siirtymisen myötä. Asiakasmaksutuotoissa oli alitusta vanhusten palveluissa. Kotihoidon osalta tätä selittää siirtyminen käyntiperusteisesta laskutuksesta aikaperusteiseen laskutukseen. Vuodelta 2012 Vesilahden kunnan vanhusten palvelujen henkilöstön lisä- ylityö yms. korvauksia yhteensä noin 20 000 euroa tuli maksuun vuonna 2013 ja ne näkyvät vuoden 2013 tilinpäätöksessä. Samoin Tampereen Aterian joulukuun 2012 ateriapalvelun lasku noin 9 000 euroa tuli maksuun vuonna 2013 siten, että se ei ehtinyt vuoden 2012 tilinpäätökseen. Kaiken kaikkiaan erilaisia menoja vuodelta 2012 tuli vielä maksuun vuonna 2013 aika tavalla siten, että ne eivät ehtineet vuoden 2012 tilinpäätökseen. Vesilahdessa 26.5.2014 Pirkko Partanen Sosiaali- ja terveystoimen johtaja
Raami koko kunta 2015-2017 Tuloslaskelma 922 Vesilahti KV TA2014 Talouden tasapainotus TA 2014 yhteensä raami 2015 2016 2017 Toimintatuotot 6 416 447 450 000 6 866 447 6 669 600 6 760 300 6 567 300 Toimintakulut -29 542 192 310 890-29 231 302-28 722 890-28 283 719-28 602 866 Toimintakate -23 125 745 760 890-22 364 855-22 053 290-21 523 419-22 035 566 Verotulot 15 200 000 15 200 000 15 700 000 16 150 000 16 500 000 Valtionosuudet 8 576 000 8 576 000 8 195 795 7 940 150 7 674 355 Rahoitustuotot ja -kulut -421 800-421 800-470 900-516 000-530 000 Vuosikate 228 455 760 890 989 345 1 371 605 2 050 731 1 608 789 Poistot ja arvonalentumiset -1 616 800-1 616 800-1 549 000-1 546 000-1 550 000 Tilikauden tulos -1 388 345 760 890-627 455-177 395 504 731 58 789 Poistoeron muutos 39 100 39 100 39 100 39 100 39 100 Tilikauden ylijäämä (alij.) -1 349 245 760 890-588 355-138 295 543 831 97 889
Raami lautakunnat 2015-2017 Tuloslaskelma Talouden TA 2014 Vaalit KV TA2014 tasapainotus yhteensä raami 2015 2016 2017 Toimintatuotot 5 800 0 5 800 5 800 0 0 Toimintakulut -4 939 0-4 939-4 938-8 083-5 039 Toimintakate 861 0 861 862-8 083-5 039 Talouden TA 2014 Tarkastuslautakunta KV TA2014 tasapainotus yhteensä raami 2015 2016 2017 Toimintatuotot 0 0 0 0 0 0 Toimintakulut -14 900 0-14 900-15 000-15 100-15 200 Toimintakate -14 900 0-14 900-15 000-15 100-15 200 Talouden TA 2014 Kunnanhallitus KV TA2014 tasapainotus yhteensä raami 2015 2016 2017 Toimintatuotot 2 663 611 250 000 2 913 611 2 649 500 2 590 600 2 590 600 Toimintakulut -15 932 219 275-15 931 944-15 602 957-15 479 465-15 662 711 Toimintakate -13 268 608 250 275-13 018 333-12 953 457-12 888 865-13 072 111 Talouden TA 2014 Kasvatus- ja opetusltk KV TA2014 tasapainotus yhteensä raami 2015 2016 2017 Toimintatuotot 622 436 0 622 436 617 300 617 300 617 300 Toimintakulut -9 864 112 250 210-9 613 902-9 282 091-8 976 716-9 076 462 Toimintakate -9 241 676 250 210-8 991 466-8 664 791-8 359 416-8 459 162 Talouden TA 2014 Hyvinvointiltk KV TA2014 tasapainotus yhteensä raami 2015 2016 2017 Toimintatuotot 66 000 0 66 000 66 000 66 000 66 000 Toimintakulut -773 858 3 435-770 423-777 397-781 303-789 158 Toimintakate -707 858 0-707 858-711 397-715 303-723 158 Talouden TA 2014 Tekninen ltk KV TA2014 tasapainotus yhteensä raami 2015 2016 2017 Toimintatuotot 2 993 100 193 000 3 186 100 3 248 500 3 381 900 3 188 900 Toimintakulut -2 712 400 52 020-2 660 380-2 803 173-2 784 501-2 813 299 Toimintakate 280 700 245 020 525 720 445 327 597 399 375 601 Talouden TA 2014 Rakennus- ja ymp. ltk KV TA2014 tasapainotus yhteensä raami 2015 2016 2017 Toimintatuotot 65 500 7 000 72 500 82 500 104 500 104 500 Toimintakulut -239 764 4 950-234 814-237 333-238 551-240 998 Toimintakate -174 264 11 950-162 314-154 833-134 051-136 498 Talouden TA 2014 Yhteensä KV TA2014 tasapainotus yhteensä raami 2015 2016 2017 Toimintatuotot 6 416 447 450 000 6 866 447 6 669 600 6 760 300 6 567 300 Toimintakulut -29 542 192 310 890-29 231 302-28 722 890-28 283 719-28 602 866 Toimintakate -23 125 745 760 890-22 368 290-22 053 290-21 523 419-22 035 566 0 0 0 Kasvatusltk:n ta2014 luvuista vähennetty kirjasto- ja kulttuuritoimen luvut ja siirretty ne hyvinvointiltk:n lukuihin liikunta- ja nuorisotoimen lukujen kanssa. Talouden tasapainotusohjelman säästö 85.000 euroa, joka kohdistuu elinkeino- (ml. matkailutoimi), kirjasto-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimeen, on raamissa kohdennettu vain kunnanhallituksen vastuualueeseen. Jako kunnanhallituksen ja hyvinvointilautakunnan välillä voidaan tehdä vasta, kun tarkemmat suunnitelmat toimenkuvien uudistamisesta on tehty. Säästötoimenpiteistä palkattomat virka- ja työvapaat sekä lomarahat on jaettu raamissa kevään 2014 mukaisilla prosenttiosuuksilla lautakunnille. Koulutusmäärärahasäästöt on jaettu hallintokunnille henkilökunnan määrän suhteessa. Sairauspoissaolojen säästötavoite 50.000 vuonna 2016 on merkitty kokonaisuudessaan kunnanhallituksen alle.
VESILAHDEN KUNTA TALOUSARVION JA -SUUNNITELMAN 2015 2017 LAATIMISOHJEET
2 1 Talousarvion viitekehys Vesilahden kunnan viime vuosien tilinpäätökset ovat olleet alijäämäisiä ja talousarvio- ja taloussuunnitelmakausi 2014 2016 on merkittävän alijäämäinen. Kunnassa on tehty talouden tasapainotusohjelma vuosille 2014 2016, jonka kunnanvaltuusto on hyväksynyt 26.5.2014 kokouksessaan. Hyväksytyn tasapainotusohjelman säästötoimenpiteitä tulee noudattaa ja sisällyttää säästötoimenpiteet myös suunnitelmavuosille. Talousarvion laadinnan lähtökohtana on, että henkilöstökuluja lukuun ottamatta käyttömenot eivät kasva. Väkiluvun ja lakisääteisten tehtävien kasvusta tai alenemisesta johtuva tuotettavien palvelujen määrän lisäys tai vähennys tulee kuitenkin ottaa huomioon. Alibudjetointia ei tule tehdä. 2 Talousarvion laadinta-aikataulu 2.6.2014 Talousarvioraami ja laadintaohjeet Kunnanhallitus 23.6.2014 Talousarvioraami Kunnanvaltuusto 2.6.2014 Budnet avautuu Keskustoimisto 5.6.2014 Palkat ja poistot Budnetissa Keskustoimisto 16.6.2014 Tilavuokrat Budnetissa 25.6.2014 Tukipalvelut Budnetissa 31.8.2014 Talousarviot laadittuina Budnetissa Budjettivastuulliset 15.09.2014 Talousarviotekstit Y:llä Lautakunnat Lokakuu Talousarviokäsittely Kunnanhallitus Marraskuu Talousarviokäsittely Kunnanvaltuusto HUOM! Talousarvio ja suunnitelma viedään lautakuntaan vasta sitten, kun budjettiluvut on syötetty Budnettiin. Kun luvut ovat valmiit lautakuntaa varten, tulee asiasta ilmoittaa taloussuunnittelijalle, joka tulostaa luvut Budnetista. Budjettivastuullisten ja lautakuntien kannattaa varautua syyskuussa mahdollisesti tehtävään budjetin tarkistuskierrokseen. 3 Talousarvioraami Kunnanvaltuusto hyväksyy 23.6.2014 raamin talousarvion laadinnalle vuodelle 2015. Kunnanvaltuuston hyväksymää raamia tulee noudattaa. Tilavuokrien ja tukipalvelujen osalta budjetointi tulee tehdä jo ennen valtuuston hyväksymää raamia kunnanhallituksen päätöksen pohjalta. Jos kunnanvaltuusto päättää muuttaa raamia, tulee tarvittavat muutokset tehdä mahdollisimman pikaisesti kuitenkin viimeistään 7.8.2014 mennessä. 4 Lomakkeet Hallintokunnat tekevät käyttötalousehdotuksensa vastuualuekohtaisille word-lomakkeille. Lautakuntakäsittelyä varten talousarviopohja löytyy Y-verkkoasemalta: Y:\Yhteiset\Talousarvio\ Valtuusto\TA2015. Esim. liikunta- ja nuorisotoimen lomake on nimetty 7400 Liikunta- ja nuorisotoimi.docx.
3 Lomakkeita ei saa poistaa kansioista ja ne tulee tallentaa aina samalla nimellä. Lomakkeissa on linkit Budnettiin ja lomakkeen avautuessa tiedot tulee päivittää. 4.1 Tavoitteet Tarkastuslautakunta ja valtuusto kiinnittävät erityistä huomiota tavoitteiden asetantaan ja niiden toteutumiseen. Kuntaliiton Kunnan ja kuntayhtymän talousarvio ja suunnitelma julkaisussa todetaan tavoitteista seuraavaa: Kuntalaki edellyttää kunnan toiminnalta tavoitteellisuutta ja suunnitelmallisuutta. --- Toiminnallinen tavoite liittyy nimensä mukaisesti toimintaprosessiin ohjaamiseen ja taloudellisilla tavoitteilla ohjataan kunnan tulo- ja pääomarahoitusta sekä resurssien jakoa. Toiminnalliset tavoitteet esitetään ja niihin osoitetaan tarvittavat voimavarat talousarvion ja suunnitelman käyttötalousja investointiosissa. Tavoitteet on pyrittävä asettamaan siten, että ne kattavat tehtäväalueen perustehtävä ja ovat toteutettavissa niihin osoitetuilla voimavaroilla. Määräraha tai siinä pysyminen tai lakisääteisten velvoitteiden täyttäminen eivät itsessään ole kuntalain tarkoittamia tavoitteita. --- Talousarviossa ja suunnitelmassa asetettavien tavoitteiden tulisi olla mitattavissa määrällisesti tai laadullisesti. --- Investointi- ja kokonaistaloudelliset tavoitteet voidaan asettaa rahamääräisissä mitoissa. Talousarvion ja suunnitelman sanallisesta osasta tulee siis ilmetä hallintokunnan toiminnan tavoitteet ja mahdolliset muutokset suunnitelmakaudella sekä perustelut toiminnan lisäämiselle tai supistamiselle. Suunnitellun toiminnan ja hankkeiden on oltava realistisia suhteessa käytettäviin varoihin. 4.2 Tavoitteiden asettaminen Kuntalaisten tarpeet Toiminta-ajatus Mikä on toimialan toiminnan tarkoitus? Tavoitteiden asettaminen Toimiala, kv Seuranta Arviointi Esimerkki tavoitteiden asettamisesta: Toiminnalliset tavoitteet Tavoite Tavoitetaso/Seurantatapa Toteutuminen 2013 Iäkkäiden kuntalaisten osallistaminen Tehdään aktiivista yhteistyötä seniorifoorumin, eläkeläisneuvoston ja järjestöjen kanssa sekä tuetaan vapaaehtoistyöntekijöiden osallistumismahdollisuuksia. Kotona asumisen tukeminen Kehitetään paljon palveluja käyttävien vanhusten palveluketjuja, iäkkäiden palveluohjausta ja muistikuntoutusta.
4 Vanhusten palvelukokonaisuuksien hallinta Nimetään vanhukselle vastuutyöntekijä lainsäädännön edellyttämissä tilanteissa (vanhuspalvelulaki) Tunnusluvut Määrätavoitteet TP2011 TA2012 TA2013 Kotipalvelukäynnit 13 708 14 000 14 300 Kotisairaanhoidon käynnit 4 105 4 100 4 200 Tukipalveluasiakkaat 183 190 195 Omaishoidon tuen saajat 13 14 15 Hoivaosaston hoitopäivät Vanhainkodin hoitopäivät joista lyhytaikaiset hoitopäivät 10 724 10 950 10 950 - - - Tehostettu palveluasuminen (sisältää ostopalvelun) 3 564 3 500 3 500 Taloudelliset tavoitteet TP2011 TA2012 TA2013 Kotihoidon nettomenot (kotipalvelu, tukipalvelut, kotisairaanhoito) 147 139 157 /asukas Omaishoidon nettomenot/asukas 17 20 21 Pitkäaikaisen laitoshoidon nettomenot/asukas 261 262 259 Tehostetun palveluasumisen nettomenot/asukas 47 55 61 5 Budnetti Talousarvio laaditaan Budnetti-ohjelmassa, johon on oikeudet erikseen sovituilla talousarviovalmistelijoilla. He syöttävät käyttötalouden luvut ohjelmaan. Taloussuunnittelija tallentaa investoinnit. Määrärahat ilmoitetaan 100 euron tarkkuudella ja budjettilukuja laskettaessa tulee kiinnittää huomioita kuluvan vuoden ja vuoden 2013 toteumiin. 5.1 Henkilöstömenot Budnettiin on pohjatiedoksi ajettu toukokuun 2014 palkat. Budjetointivastuullisen tulee tarkastaa kustannuspaikoittain palkkojen ja henkilöiden oikeellisuus! Tiedossa olevat muutokset palvelussuhteen kestossa tai palkassa tulee huomioida. Huomioikaa myös talouden tasapainotusohjelmaan merkityt henkilötyövuosivähennykset suunnitelmavuosilla. Palkkojen korotusvaraus (1,0 %), lomaraha ja henkilösivukulut ohjelma laskee automaattisesti. Suunnitelmavuosille ei lasketa palkkojen korotusta. Varhaiseläkemenoperusteiset ja eläkemenoperusteiset eläkemaksut syöttää taloussuunnittelija kustannuspaikoittain kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Luottamushenkilömenot huomioidaan talouden tasapainotusohjelman mukaisilla palkkioilla eikä siis 1.1.2013 voimaan tulleen palkkiosäännön mukaisina. Vuonna 2015 2017 voidaan toteuttaa vain pakolliset/lakisääteiset koulutukset, vrt. talouden tasapainotusohjelma. 5.2 Kunnan yhteiset it-menot Ilmoitetaan hallintokunnille 5.6.2014 mennessä Leasing-vuokrakulut budjetoidaan 4850-tilille
5 Fujitsun toimittama perustietotekniikkapalvelun määrärahat budjetoidaan tilille 4345 Tietoliikenteen kustannukset budjetoidaan tilille 4360 Hallintokunnilla voi olla lisäksi omia it-menoja ohjelmistoista, jotka hallintokuntien tulee itse budjetoida, esim. Wilma-ohjelman vuosimaksut, Vesikanta, Rakennusvalvonta. Näistä ei ole keskustoimistossa tietoja. Kysyttehän tarvittaessa lisätietoja, mitkä menot keskitetysti ilmoitettuihin menoihin sisältyvät. 5.3 Sisäiset erät Tekninen toimi käy neuvottelut tilojen käyttäjien kanssa ja sisäiset vuokrat ilmoitetaan taloussuunnittelijalle viimeistään 12.6.2014. Tukipalvelut ilmoitetaan taloussuunnittelijalle viimeistään 19.6.2014. Taloussuunnittelija syöttää kaikki sisäiset erät ja ne ovat syötettyinä Budnettiin viimeistään 16.6. (vuokrat) ja 25.6. (tukipalvelut). 5.4 Suunnitelmavuodet Suunnitelmavuosille ei budjetoida lainkaan henkilöstömenojen kasvua. Taloussuunnittelija tekee siirrot suunnitelmavuosille hallintokuntien ilmoitusten jälkeen. Hallintokuntien tulee itse tarkastaa ja tarvittaessa korjata suunnitelmavuodet, jotta ne vastaavat tasapainotusohjelman säästötavoitteita. 5.5 Investoinnit Investoinnit ilmoitetaan hankkeittain. Useita hankkeita ei saa niputtaa yhdeksi hankkeeksi, vaan kaikki hankkeet käsitellään omina kokonaisuuksina. Määräraha varataan talousarvion investointiosaan, jos hankkeen/kohteen hankintakustannus ylittää 10.000 euroa. Kiinteistön arvoa ylläpitävä peruskorjaus on käyttötalousosaan kirjattavaa menoa. Kiinteistön arvoa nostava perusparannus puolestaan kirjataan investointimenoksi. Investointien vaikutuksesta käyttötalouteen tulee antaa taloussuunnittelijalle selostus (esim. kiinteistömenojen lisäys/vähennys, henkilöstömenojen lisäys/vähennys jne). 5.6 Muuta Jokaisen hallintokunnan tulee tarkastaa maksujen ja taksojen ajanmukaisuus sekä tehdä mahdolliset korotusehdotukset. Muut kulut tilille ei saa varata määrärahaa ilman yksityiskohtaisia perusteluja, joten käyttäkää Budnet-ohjelman info-painiketta perustelujen tallentamiseen. Lisätietoja antavat Merja Laakkonen 050-3895204 tai Minna Hutko-Peltoniemi, puh. 050-3895202. VESILAHDEN KUNNANHALLITUS