FCG Finnish Consulting Group Oy KAINUUN MAAKUNTA-KUNTAYHTYMÄ KAINUUN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueiden luontoselvitys 25.3.2011
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys I 25.3.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 VUOSANGAN AMPUMA- JA HARJOITUSALUEEN LAAJENNUSALUEET... 1 3 MENETELMÄT JA KÄYTETYT TIEDONLÄHTEET... 2 3.1 Menetelmät... 2 3.2 Epävarmuudet... 2 3.3 Lähtöaineisto... 2 3.4 Kohteiden arvottaminen... 3 3.5 Lajien uhanalaisuus... 4 3.6 Luontotyyppien uhanalaisuus... 4 3.7 Suomen kansainväliset vastuulajit... 4 4 LUONNON YLEISPIIRTEET... 5 4.1 Maisema... 5 4.2 Kallio- ja maaperä... 5 4.3 Vesistöt... 6 4.3.1 Pohjavedet... 6 4.3.2 Pintavedet... 6 4.4 Kasvillisuus... 6 4.5 Eläimistö... 8 4.6 Ekologiset yhteydet... 9 4.7 Luonto- ja lintudirektiivilajit... 9 4.7.1 Luontodirektiivilajit... 9 4.7.2 Lintudirektiivilajit...10 4.8 Uhanalaiset ja harvinaiset lajit...11 4.8.1 Uhanalaiset lajit...11 4.8.2 Silmälläpidettävät lajit...11 4.9 Harvinaiset lajit...12 4.10 Suomen kansainväliset vastuulajit...13 5 ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET...13 5.1 Natura-alueet ja suojeluohjelman alueet...13 5.2 Muut luonnonsuojelullisesti arvokkaat alueet ja kohteet...15 6 SUOSITUKSET...26 LÄHTEET...27
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys II 25.3.2011 Liitteet Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Liite 6 Liite 7 Selvitysalueet Kallioperä Maaperä Pohjavesialueet ja 3. jakovaiheen valuma-alueet Luontotyypit Luonnonydin alueet ja ekologiset yhteydet Natura-alueet, arvokkaat luontokohteet, uhanalaiset ja harvinaiset lajit, sekä kanalintujen soidinalueet Pohjakartat Maanmittauslaitos lupanro 977/MML/10 Maaperä Geologian tutkimuskeskus Kallioperä Geologian tutkimuskeskus CORINE Land Cover 2006 SYKE, METLA, MML, MMM ja Väestörekisterikeskus. Valokuvat FCG Finnish Consulting Group Oy
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 1 (29) 1 JOHDANTO Kainuun kokonaismaakuntakaava 2020 hyväksyttiin Kainuun maakuntavaltuustossa 2007 ja se vahvistettiin valtioneuvostossa 2009 (valtioneuvoston päätös YM3/5222/2007). Puolustusvoimat esitti maakuntakaavaa laadittaessa laajennusalueita Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueelle. Koska laajennusalueiden maankäyttöä ei maakuntakaavaa laadittaessa voitu kuitenkaan ratkaista, ne osoitettiin maakuntakaavassa selvitysaluemerkinnällä. Puolustusvoimien ampuma- ja harjoitusalueiden sekä niihin liittyvien mahdollisten laajennusalueiden osalta maakuntakaavaa päätettiin tarkentaa vaihemaakuntakaavalla. Kaavatyö aloitettiin 2007. Tämä luontoselvitys liittyy Kainuun 1. vaihekaavan laatimiseen ja on sen perusselvityksiä. Työssä on selvitetty Vuosangan harjoitusalueen laajennusalueille olennaiset luonnonpiirteet ja luontoarvot, jotta maankäyttösuunnittelussa voidaan huomioida luonnonsuojelun kannalta arvokkaiden luontotyyppien, eläimistöltään ja kasvillisuudeltaan merkittävien alueiden sekä luonnonvaraiselle eläimistölle ja kasvistolle tärkeiden ominaispiirteiden säilyminen. Työ on laadittu olemassa olevien selvityksien pohjalta ja tietoja on täydennetty maastotöillä. Luontoselvityksen on laatinut biologi FM Jari Kärkkäinen FCG Finnish Consulting Group Oy:n Kuopion toimistosta. 2 VUOSANGAN AMPUMA- JA HARJOITUSALUEEN LAAJENNUSALUEET Vuosangan nykyisen ampuma- ja harjoitusalueen pinta-ala on 13 850 ha ja laajennuksen jälkeen pinta-ala olisi 17 750 ha. Ampuma- ja harjoitusalueen laajennuksella on tarkoitus saada toteutettua tiukentuneiden varomääräysten vaatimat suoja-alueet ja sijoitettua tykistön tuliasemia uudelleen. Osa tykistöammunnoista siirtyisi Kivijärven alueelle laajennettavan harjoitusalueen luoteisosaan ja alueen eteläosaan on suunniteltu kaksi tuliasemaa, jotka mahdollistaisivat nykyistä monipuolisemman tuliasematoiminnan. Jalkaväkiammuntojen osalta muuttuisi joidenkin ammuntojen suorituspaikkaa sekä ampumasuuntaa. Uusia teitä on suunniteltu rakennettavaksi 3 5 km sekä tuliasemaurat tykistön tuliasema-alueille. Laajennusalueet sijoittuvat nykyisen ampuma- ja harjoitusalueen luoteis- ja kaakkoispuolelle Ristijärven kunnan ja Kuhmon kaupungin alueille. Laajennusalueita on neljä: Kivijärven Koiravaaran laajennusalue Paloahon laajennusalue Mustinvaaran laajennusalue Pellinkankaan laajennusalue Kivijärven Koiravaaran alue on laajennusalueista laajin ja se sijoittuu ampuma- ja harjoitusalueen luoteis- ja länsipuolelle. Paloaho sijoittuu ampumaja harjoitusalueen koillispuolelle ja Pellinkangas sen kaakkoispuolelle. Ampuma- ja harjoitusalueen itäpuolella on Mustinvaaran laajennusalue. Laajennusalueiden sijainti ilmenee liitekartasta 1.
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 2 (29) 3 MENETELMÄT JA KÄYTETYT TIEDONLÄHTEET 3.1 Menetelmät 3.2 Epävarmuudet Maastotyöt suoritettiin 3.7 ja 8.-11.8.2010. Työ perustui arvokkaiden luontokohteiden inventointiin, jossa kartoitettiin mm. luonnonsuojelulain (LSL 29 ), metsälain (MetsäL 10 ) ja vesilain (VL 1 luku 15 ja 17a ) suojeltujen luontotyyppien esiintyminen alueella. Maastossa tarkemmin tutkittavien kohteiden, mahdollisten arvokohteiden, esivalinta tehtiin kartta- ja ilmakuvatarkastelun perusteella. Arvokkailta luontokohteilta ja eri luontotyypeiltä muistiin merkittiin mm. kasvillisuus, kasvisto ja puustorakenne. Lisäksi arvioitiin arvokkailta luontokohteilta niiden luonnontilaisuus ja edustavuus. Inventoinnin painopiste oli putkilokasvilajistossa. Muun lajiston osalta, kuten linnuston, tiedot pohjautuvat olemassa olevaan aineistoon sekä maastokäynnin yhteydessä tehtyihin havaintoihin. Kasvillisuustyypit määritettiin Toivosen ja Leivon (1997) laatiman luokituksen mukaan. Luonnonympäristön nykytila selvitettiin maastokäynneillä heinä- ja elokuussa. Maastoinventoinnin myöhäisestä ajankohdasta johtuen linnustohavaintojen merkitys on vähäinen. Myös liito-oravakartoitukseen ajankohta on liian myöhäinen. Arvokkaiden luontotyyppien rajaamiseen ajankohta sopi hyvin. 3.3 Lähtöaineisto Luontotyyppikartta on tuotettu Suomen ympäristökeskuksen Corine Land Cover 2006 vektorimuotoisesta paikkatietokannasta. Lisäksi käytössä on ollut paikkatietona Geologian tutkimuskeskuksen Kainuun maaperä- ja kallioperäaineisto ja Metsähallituksen luontotieto. Tiedot alueen uhanalaisista kasvi- ja eläinlajeista on saatu ympäristöhallinnon uhanalaiset eliölajit tietojärjestelmästä (poimintapäivä 29.6.2010). Maastoinventoinnin yhteydessä tehtiin myös havaintoja uhanalaisista lajeista. Muut työn kannalta keskeisimmät lähteet olivat: HERTTA ympäristötietojärjestelmä. Hyppönen, V. 1983: Ontojoen, Hiisijärven ja Kuhmon kartta-alueiden kallioperä. Suomen geologinen kartta 1: 100 000. Kallioperäkarttojen selitykset Lehdet 4411, 4412 ja 4413. Geologinen tutkimuslaitos. Härkönen, A. 2010: Purotaimenen esiintymien Vuosangan alueella. Kainuun Kalatalouskeskus. Sähköpostiviesti 7.1.2011. Kainuun maakunta -kuntayhtymä 2009: Kainuun 1. vaihemaakuntakaava. Lähtökohdat ja tavoitteet. Julkaisu B:19. Kananoja, T. 2004: Kallioperän suojelu- ja opetuskohteita Kainuussa. Suomen ympäristö 692. Kojola, I., Huitu, O., Toppinen, K., Heikura, K., Heikkinen, S. & Ronkainen, S. 2004: Predation on European wild forest reindeer (Rangifer tarandus) by wolves (Canis lupus) in Finland. Journal of Zoology 263: 229 235. Kovalainen, H. Kela, S-M., Sääksniemi, E. ja Vuollo, S. 2000: Kainuun pohjavesivarojen ja harjuainesten luonnonvaraselvitys 1999-2000. Alueelliset ympäristöjulkaisut 202. Luukkanen, A. 2001: Kainuun maakuntasuunnitelma ja kaava 2020. Geologiset tiedot ja mahdollisuudet. Geologian tutkimuskeskus. Maa- ja metsätalousministeriö 2005: Suomen susikannan hoitosuunnitelma. Maa- ja metsätalousministeriö 11/2005.
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 3 (29) 3.4 Kohteiden arvottaminen Maa- ja metsätalousministeriö 2007: Suomen metsäpeurakannan hoitosuunnitelma. Maa- ja metsätalousministeriö 9/2007. Mäkinen, K., Palmu, J-P., Teeriaho, J., Rönty, H., Rauhaniemi, T. & Jarva, J. 2007: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat. Suomen ympäristö 14. Pääkkönen, J., Kuokkanen, P., Parviainen, S. ja Moilanen, J. 2001: Kellon alue-ekologinen suunnitelma. Metsähallitus. Saarelainen, J. ja Vanne, J. 1997: Sotkamon jääjärvi. Terra 109. Uhanalaiset lajit. Suomen ympäristökeskus. 2010, Ympäristöhallinnon Eliölajit-tietojärjestelmä (poimintapäivä 29.6.2010). Welling, M., Juntunen, K., Impiö, T. ja Parviainen, S.1999: Sotkamon alueekologinen suunnitelma. Metsähallitus. Vesi- ja ympäristöhallitus 1994, Kainuun luonnonsuojelullisesti arvokkaat pienvedet, osa I ja osa II; Vesi- ja ympäristöhallituksen monistesarja Nro 531. Wikman, M. (toim.) 2009: Riistakannat 2009. Riistaseurantojen tulokset. Selvityksiä 18/2009. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Helsinki 2009. Tunnetut ja maastotyössä löydetyt arvokkaat kohteet arvotetaan luontoarvojen perusteella. Kohteiden arvotuskriteereinä käytetään kohteen edustavuutta, luonnontilaisuutta, harvinaisuutta ja uhanalaisuutta, luonnon monimuotoisuutta lajitasolla sekä kohteen toiminnallista merkitystä lajistolle. Metsien luonnontilaisuutta arvioitaessa huomioidaan metsän metsähoidollinen tila, lahopuujatkuvuus ja lahopuun määrä sekä elävän puuston rakenne ja puulajisuhteet. Arvoluokitus pohjautuu seuraavaan jaotukseen (Söderman 2003): a) kansainvälisesti arvokkaat kohteet, b) kansallisesti arvokkaat kohteet, c) maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaat kohteet, d) paikallisesti arvokkaat kohteet sekä e) muut luonnonsuojelullisesti arvokkaat kohteet. Vesilain luontotyypit arvotetaan tapauskohtaisesti. Kansainvälisesti arvokkaat kohteet. Tähän ryhmään kuuluvat Natura 2000 verkoston alueet, Ramsar -alueet ja kansainvälisesti merkittävät kosteikot ja lintualueet (IBA alueet). Kansallisesti arvokkaat kohteet. Kansallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuuvat kansallispuistot, luonnonpuistot, suojeluohjelmien kohteet, erämaaalueet, koskiensuojelulain mukaiset vesistöt, valtakunnallisten suojeluohjelmien kriteerit täyttävät kohteet, kansallisesti tärkeät lintuvesialueet (FINIBA - alueet), kohteet, joilla on luonnonsuojelulain luontotyyppejä (LSL 29 ), äärimmäisen ja erittäin uhanalaisten sekä vaarantuneiden lajien esiintymispaikat, erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikat ja muut arvokkaat luonnonsuojelualueet. Lisäksi kansallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat valtakunnallisesti arvokkaat perinnemaisemat ja kulttuurimaisemat. Maakunnallisesti ja seudullisesti arvokkaat kohteet. Tähän ryhmään kuuluvat valtakunnallisissa suojeluohjelmissa maakunnallisesti arvokkaiksi luokitellut kohteet, seutu- ja maakuntakaavan suojelualuevaraukset, alueellisesti uhanalaisten lajien esiintymispaikat ja maakunnallisesti/seudullisesti merkittävät muut luontokohteet. Paikallisesti arvokkaat kohteet. Paikallisesti arvokkaisiin kohteisiin kuuluvat kohteet, joilla on metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä (MeL 10 ), yleis- ja asemakaavojen suojeluvaraukset, paikallisesti uhanalaisten ja harvi-
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 4 (29) 3.5 Lajien uhanalaisuus 3.6 Luontotyyppien uhanalaisuus naisten lajien esiintymispaikat sekä muut paikallisesti harvinaiset ja edustavat luontokohteet. Muut luonnonsuojelullisesti arvokkaat kohteet. Kohteet, jotka eivät ole edellä mainituissa luokissa mutta, jotka ovat luonnon monimuotoisuuden säilymisen kannalta tärkeitä, esimerkiksi suuret yhtenäiset tavanomaisen luonnon alueet ja ekologiset käytävät. Lisäksi tähän luokkaan kuuluvat luonnonmuistomerkit. Uhanalaisuusluokitus pohjautuu Punaisen kirjan 2010 esitykseen (Rassi, ym. 2010). Uhanalaisia lajeja ovat äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU) lajit. Silmälläpidettävät (NT) lajit eivät ole uhanalaisia lajeja. Luontotyyppien uhanalaisuusluokitus pohjautuu Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarviointiin (Raunio ym. 2008a ja 2008b). Arviointi auttaa kohdentamaan suojelua, hoitoa, ennallistamista, tutkimusta ja seurantaa tarkoituksenmukaisesti. Uhanalaisuuden arvioinnissa Suomi on jaettu kahteen osaalueeseen. Pohjois-Suomi vastaa pohjoisboreaalista metsäkasvillisuusvyöhykettä ja Etelä-Suomi hemi-, etelä- ja keskiboreaalista vyöhykettä. Kohdekuvauksissa esitetty uhanalaisuusluokka on koko maan osalta esitetty arvio luontotyypin uhanalaisuudesta. Luontotyyppien uhanalaisuuden arvioinnissa käytetyt uhanalaisuusluokat vastaavat pääpiirteissään lajien uhanalaisuustarkastelussa käytettyjä luokkia. Uhanalaisen luontotyypin esiintymiin tai sen keskeisimpiin laadullisiin piirteisiin kohdistuu äärimmäisen suuri välitön uhka, erittäin suuri uhka lähitulevaisuudessa tai suuri uhka keskipitkällä aikavälillä hävitä tarkastelualueelta. Uhanalaisten luontotyyppien esiintymiä voi uhata pelkästään laadullinen heikkeneminen. Uhanalaisia ovat äärimmäisen uhanalaiset (CR), erittäin uhanalaiset (EN) ja vaarantuneet (VU) luontotyypit. Luontotyyppi on silmälläpidettävä (NT), jos sen esiintymät ovat taantuneet tai se on harvinainen. Säilyvän (LC) luontotyypin esiintymiin ei kohdistu merkittävää häviämisen uhkaa keskipitkällä aikavälillä. Luontotyyppi kuuluu luokkaan hävinnyt (RE), jos sen kaikki esiintymät ovat hävinneet tarkastelualueelta. 3.7 Suomen kansainväliset vastuulajit Suomella on kansainvälinen vastuu tiettyjen lajien säilyttämisestä. Vastuu merkitsee lähinnä, että lajin seurantaa ja tutkimusta on tehostettava ja että lajin elinympäristö tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa (Rassi, ym. 2001). Suomen vastuulla on sellaisia lajeja, joiden kokonaislevinneisyys on laaja, mutta ne ovat yleisiä vain pienellä osalla aluetta, josta merkittävä osa on Suomessa (15 20 prosenttia Euroopan kannasta). Vastuulajien luettelo perustuu uhanalaisten lajien toisen seurantatyöryhmän esitykseen (Rassi, ym. 2001).
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 5 (29) 4 LUONNON YLEISPIIRTEET 4.1 Maisema 4.2 Kallio- ja maaperä Suomen maisemamaakuntajaon mukaisessa jaottelussa Vuosangan alue kuuluu Kainuun vaaraseutuun. Maasto on kohtalaisen alavaa ja korkeussuhteiltaan vaihtelevaa moreeni- ja harjumaata, missä suot ja kangasmetsä vaihtelevat. Maisemanmuotoja hallitsevat mannerjäätikön aiheuttama kasaantumiskorkokuva. Kivijärven itäpuolella sijaitsee luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaaksi luokiteltu harjualue ja alueen eteläosaa halkoo Huuhilovaara- Pellinkangas-Honkivaaran harjujakso. Lisäksi Vuosangan pohjoisosalla on itälänsisuuntainen, kumpuileva moreenimuodostuma-alue. Laajennusalueiden korkein kohta on Kyntölän tilan kohdalla (249 m mpy), missä on jäljellä muutamia vanhoja kainuulaisia talonpoikaisrakennuksia. Laajennusalueilla metsät ovat huomattavalta osin nuoria tai taimikkona. Varttuneet ja vanhat metsät keskittyvät Pellinkankaalle, Kierroskankaalle ja Paljakkavaaran eteläpuolelle. Suot on lähes ojitettu. Vuosangan seutu sijoittuu Kuhmon graniittigneissien alueelle ja rajautuu Kuhmon vihreäkivivyöhykkeeseen (Kananoja 2004, Hyppönen 1983). Kuhmon graniittigneissialue ulottuu Suomussalmelta Sotkamoon ja Kuhmoon. Sen sisään tunkeutuivat alkuperältään vulkaaniset Kuhmon jakson vihreäkivet (liite 2). Maaperä muodostuu pääosin pohjamoreenista ja moreenimuodostumista (liite 3). Sora- ja turvemaita on kohtalaisesti. Seudun maaperä on syntynyt mannerjäätikön viimeinen vetäytyminen ja sitä seuranneet rannansiirtymisen ja soistumisen jälkeen. Maaperä ja maaston pääpiirteet syntyivät 15 000 9 500 vuotta sitten (Saarelainen ja Vanne 1997). Vetäytyvä mannerjäätikkö jakaantui kielekevirroiksi ja Kainuussa Pohjois- Karjalan kielekevirta peitti koko Kainuun. Kielekevirtojen keskiosissa syntyvät jään liikesuuntaa osoittavat virtaviivaiset moreeniselänteet eli drumliinit. Vuosangan seudulla olevat drumliinit kuuluvat osana laajaan Sotkamon Kuhmon drumliinikenttään, joka ulottuu Ristijärveltä ja Suomussalmelta Kuhmoon ja Venäjän puolelle saakka. Kenttä syntyi Pohjois-Karjalan virtauskielekkeessä jäätikön reunan ollessa suunnilleen Salpausselkävaiheeseen kuuluvan Kalevalan reunamuodostuman kohdalla (Mäkinen, ym. 2007). Vuosangan pohjoisosassa on jäätikön kasaama kumpumoreenikenttä, joko kuuluu Kuhmon kumpumoreenikenttään. Kenttä koostuu lähinnä suurehkosta, runsaslohkareisesta ja suuntautumattomasta paikalleen sulaneen jään kumpumoreenikaistaleesta ja pienistä harjujen yhteyteen syntyneistä kumpualueista (Mäkinen, ym. 2007). Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueella sijaitsee arvokas Latvalampien moreenialue (MOR-Y12-060), jonka hiekka- ja soramuodostumat syntyvät virtaavan veden vaikutuksesta, koska kielekevirtojen sauma-alueille oli ominaista voimakas sulamisvesitoiminta. Mannerjäätikön reuna vetäytyi Sotkamon ja Kajaanin tienoilla luoteeseen ja Hyrynsalmella länteen. Mannerjää vetäytyessä Kuhmon ja Sotkamon alueilla syntyi lyhytaikainen, mutta laaja jääjärvi (Saarelainen ja Vanne 1997). Mannerjäätikön alta vapautuva maa jäi veden alle. Myöhemmin maankohoamisen
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 6 (29) 4.3 Vesistöt 4.3.1 Pohjavedet 4.3.2 Pintavedet 4.4 Kasvillisuus myötä alueen nykyiset vesistöt muodostuivat. Heikosti vettä läpäiseville alaville maille kehittyi suot. Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueen itäosassa sijaitsee Tulikankaan pohjavesialue (1129043), joka on luokiteltu II- (A) eli yhdyskuntien vedenkäytölle soveltuvaksi ja III-luokan (B) eli muuksi pohjavesialueeksi (liite 4). Alueen eteläosassa on II-luokan pohja-vesialueet Honkalampi (1129053), Särkkäinsuo (1129054), Tolkansärkkä (1129055) sekä Aapossärkkä-Huuhilovaara (1129056), jotka sijaitsevat kokonaan tai osittain ampuma- ja harjoitusalueen sisällä. Särkkäinsuon ja Tolkansärkän pohjavesialueet sijoittuvat osittain Pellinkankaan, Mustinvaaran ja Kivijärven - Koiravaaran laajennusalueille. Laajennusalueilta on tiedossa useita lähteitä. Lähteet keskittyvät Saarijärven ja Kierroskankaan ympäristöön. Saarijärven itärannalla on yksi lähde ja Saarijoen itärannalla on kolme. Lisäksi lähteitä on Heinilammen puronvarressa ja Kierroskankaan eteläpuolella. Samoin pohjavesi on Haasiosuolla lähellä maapintaa. Tämä ilmenee suolla tihkupintoina. Pääosaltaan Vuosangan ampuma- ja harjoitusalue sekä siihen rajoittuva Kivijärven - Koiravaaran laajennusalue kuuluvat Oulujoen Hyrynsalmen reitin (59.4) Pyhännän alueen (59.48) Hiisijärven - Ämmänjoen valuma-alueeseen (59.484) ja Pitkänperänjoen valuma-alueeseen (59.487). Lisäksi Kivijärven - Koiravaaran laajennusalueelle ulottuu pieneltä osin Syrjäjärven valuma-alue (59.835), joka on osa Sotkamon reitin Nuasjärven - Kiimasjärven valumaaluetta (59.8). Itäosan laajennusalueen vesistöt kuuluvat Sotkamon reitin Ontojärven Lentuan valuma-alueen (59.9) Huhuilonjärven (59.946), Kuivajärven (59.943) ja Kangasjoen (59.942) valuma-alueisiin. Alueella on runsaasti erityyppisiä pienvesiä. Itse Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueella on runsaasti pieniä järviä tai lampia. Laajennusalueilla pienvedet ovat säästyneet ojittamiselta ja muilta metsänparannustoimilta. Laajennusalueiden merkittävin vesistökokonaisuus on alkaa Kivijärvestä ja päättyy Pääjärveen. Kivijärven vedet laskevat Kivijoen kautta Huotraan. Kivijoen kosket, jotka ovat perattu uiton takia, pysyvät avoimina voimakkaan virtauksen vuoksi koko talven avoimina. Huotrasta Kivijärven vedet virtaavat Huotrankosken kautta Jokilampeen ja sitä eteenpäin Ämmäjokea pitkin Pääjärveen. Kivijoen lisäksi läntinen laajennusosa rajautuu Saarijärven ja Saarijoen alun arvokkaaseen pienveteen. Tällä alueella on myös muutama luonnonsuojelullisesti arvokas lähde, joiden kasvillisuus ilmentää runsas-keskiravinteisuutta. Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueella on myös useita arvokkaita pienvesiä, joita ovat mm. Valkeisjärven alue, Hevoshuuhdinpuro, Sutisenjärvi ja - joki, Pellinpuro ja Lauttajärven lähteet (Vesi- ja ympäristöhallitus 1994). Vuosangan alue sijoittuu keskiboreaalisen vyöhykkeen Pohjois-Karjala-Kainuu osa-alueelle ja Kainuun aapasuot vyöhykkeelle. Alueella suot ja metsät muodostavat verkkomaisen mosaiikin, missä soiden ja metsän reunoja on runsaasti.
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 7 (29) Metsäkasvillisuus on varsin karua. Vallitsevana ovat kuivahkot variksenmarjapuolukkatyypin (EVT) mäntykankaat. Myös tuoreiden puolukkamustikkatyypin (VMT) kuusikankaiden osuus on kohtalaisen suuri. Erityisesti Jokilamminvaaran alueella tuoreiden kankaiden osuus on hieman suurempi kuin muualla. Tuoreet kankaat sijoittuvat suurelta osin rinteille. Kuivia variksenmarja-kanervatyypin (ECT) mäntykankaita ja kalliomänniköitä on muutamin paikoin. Lehtomaisia kankaita ja lehtoja on hyvin niukasti. Lehtomaista kangasta on hieman mm. Jokilamminsuon ympäristössä purojen varsilla ja arvokkain lehtokasvillisuus keskittyy pitkälti Kivijoen ja Ämmäjoen varteen. Lehdot ovat tyypiltään metsäkurjenpolvi-käenkaali-mesiangervolehtoja (GOFiT) tai kurjenpolvi-käenkaali-oravanmarjalehtoja (GOMaT). Laajennusalueiden metsät ovat metsätalouskäytössä. Metsät ovat havupuuvaltaisia, nuoria metsiä ja taimikkoja sekä tuoreita hakkuita on runsaasti (liite 5). Nuoret metsät ovat sekametsiä. Alueen laajemmat vanhat metsät keskittyvät Kivijärven-Koiravaaran laajennusalueelle, missä on Kierroskankaan ja Koiravaaran vanhat metsät. Lisäksi Jokilamminvaaran alueella on hieman vanhaa kuusikkoa. Samoin muutamia pienialaisia vanhan metsän kuvioita on jäljellä Haasiosuon länsipuolella ja Paloahon laajennusalueella. Kuva 1. Laajennusalueilla on runsaasti taimikoita. Luonnontilaisia soita on niukasti. Ojituskelpoiset suot korvet ja rämeet on lähes ojitettu. Laajimmat ojittamattomat suot ovat pieniä aapasoita, missä vallitsevana suotyyppinä ovat lyhytkorsi- ja suursaraneva. Laitamilla vallitsevina ovat tupasvilla- ja isovarpuräme. Lisäksi puronvarsilla, lampien ja järvien rannoilla on ojittamattomia korpia, nevoja ja luhtia. Laajimmat luonnontilaiset suot ovat Kierroskankaan pohjoispuolen Teerisuo, Haasiosuo ja Niskasuo. Keskiravinteista ja ravinteista suokasvillisuutta on hieman nähtävissä paikoin Niskasuolla, Haasionsuolla, Mustosensuon itäpuolella ja Koiravaaran itäpuolen
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 8 (29) 4.5 Eläimistö suolla. Näillä soilla on paikoin pienialaisesti keskiravinteista sararämettä, lettorämettä sekä keskiravinteisia ja reheviä korpia. Alueen eläinlajisto on varsin monipuolinen. Näkyvin eläin on metsäpeura, joka elää talvella pääasiassa jäkälikkökankailla ja kesällä reheväkasvuisilla soilla, mutta myös taimikoilla ja peloilla. Vuosangan alue on metsäpeurojen talvehtimisaluetta. Talvella 2009 Vuosangan talvilaitumella oli noin 30 yksilöä (Wikman 2009). Talvella 2010 peuran talvilaidunalue muodostui kahdesta esiintymiskeskittymästä, jotka sijaitsivat Sotkamon kaakkoispuolella Sotkamon keskustan ja Hiidenportin välisellä alueella (289 yksilöä) ja Kuhmon Kellojärven alueella (449 yksilöä) (http://www.rktl.fi). Vuosangan alue on myös metsäpeurojen vasomisaluetta. Vasonta tapahtuu pääsääntöisesti toukokuun viimeisillä viikoilla. Vuosangan alueella sekä Ristijärven kaakkois- ja Sotkamon koillisosalla on yhden susiparin reviiri, jonka laajuus on 400 440 km 2. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (RKTL) arvion mukaan vuonna 2007 Kainuussa eli 55-62 sutta. Kanta keskittyy Kuhmoon, missä arvioitiin olleen 32 yksilöä. Susi saalistaa etupäässä hirveä, mutta myös metsäpeuraa. Suden tärkein saaliseläin on metsäpeura syksyllä ja syystalvella (Kojola ym. 2004). Muista petoeläimistä Vuosangan alueella säännöllisesti liikkuvat ilves, ahma ja karhu. Vuosangan laajennusalueilla on kaksi liito-oravakohdetta. Toinen sijaitsee aivan länsirajan tuntumassa Pääjärven itäosalla ja toinen Kivijärven pohjoispuolella. Lisäksi Pieni Mustin ja Iso Mustinjärven alueella elää majava, joka on rakentanut pesän Pieni Mustin laskupuron suulle. Hirvi on alueella yleinen. Kuva 2. Jokilamminvaaran metsässä petolinnun pesä on järeässä haavassa. Laajennusalueiden linnustoa ei ole selvitetty. Havaintojen perusteella ja muun aineiston perusteella linnusto alueilla on tyypillistä havumetsien lajistoa. Ylei-
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 9 (29) 4.6 Ekologiset yhteydet 4.7 Luonto- ja lintudirektiivilajit 4.7.1 Luontodirektiivilajit simpiä varpuslintuja ovat mm. peippo, pajulintu, metsäkirvinen, punakylkirastas ja laulurastas. Myös korpi ja käki ovat varsin yleisiä lajeja. Kanalinnusta yleisiä ovat pyy, teeri ja metso. Laajennusalueille sijoittuu muutama metson ja teerin soidinalue (liite 7). Petolintujen osalta ei laajennusalueilta ole tiedossa niiden pesiä (Luonnontieteellisen keskusmuseon Rengastustoimisto 14.12.2010), mutta Jokilamminvaaran metsästä löytyi petolinnun, todennäköisesti kanahaukan, pesä. Sutisenjärven, Kivijärven ja Huotra virtavesissä elää uhanalainen purotaimen. Vuosangan alueen ekologinen verkosto käsittää useita yhteyksiä ja yhteydet suojelualueiden välillä ovat esteettömiä (Sito Oy 2009). Mustinvaaran ja Pellinkankaan laajennusalueet ovat kokonaisuudessaan osa luonnon ydinalueella ja Kivijärven - Koiravaaran laajennusalue osittain (liite 6). Ekologinen yhteys Valkesjärven ja Hevoshuuhdinpuron - Pellinkankaan ydinalueiden väillä on Haasiosuon ja Hautavaaran kautta. Hevoshuuhdinpuron sekä Rimpisuo - Tiilipuron suojelualueiden välillä on kaksi yhteyttä. Toinen yhteys on metsällinen ja toinen suoyhteys. Itäosalla Kivijärven alueelta on useita ekologisia yhteyksiä. Ekologisena käytävinä toimivat alueen purot ja joet sekä astinkivinä varttuneet ja vanhan metsäkuviot. Liito-oravan (Pteromys volans) luontaisia elinympäristöjä ovat varttuneet kuusivaltaiset sekametsät. Liito-oravametsissä on tyypillisesti eri-ikäistä puustoa ja useita eri latvuskerroksia. Elinalueet sijoittuvat usein kallioiden alarinteille ja pienvesistöjen varsille. Liito-oravalle kelpaa myös puistot ja puutarhat, mikäli pesäkoloja on tarjolla. Liito-oravat pystyvät käyttämään nuoria metsiä, siemenpuuasentoon hakattuja ja varttuneita taimikoita ruokailuun ja liikkumiseen kuusimetsiköstä toiseen. Liito-orava pesä löytyy yleensä käpytikan tai muiden tikkojen tekemästä kolosta haavasta. Samoin liito-orava käyttää kuusessa olevia vanhoja oravan tai rastaan tekemiä risupesiä hyväksi. Lajin pesiä löytyy myös linnunpöntöstä ja rakennusten ullakoilta. Vaihtopesiä on käytössä useita, yleensä 3-8 kappaletta. Vuodessa syntyy 1-2 poikuetta, joista ensimmäinen syntyy huhtitoukokuun vaihteessa. Toinen poikue syntyy kesäkuulla. Yleensä pesueessa on kaksi tai kolme poikasta, harvoin neljä tai vain yksi. Liito-orava elää noin 3-5-vuotiaaksi. Aikuiset liito-oravat ovat paikkauskollisia. Liito-orava on luontodirektiivin liitteen IV(a) laji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikan hävittäminen ja heikentäminen on luonnonsuojelulaissa kielletty (LSL 49.1 ) 1. Suomessa liito-orava on luokiteltu uhanalaiseksi, vaarantuneeksi lajiksi. Lajista on havainnot Kierroskankaalta ja Ristijärven Pääjärven itäpuolella olevasta Kössintörmän metsästä. Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) viihtyy Vuosangan seudulla. Peuralla on alueella talvilaidun ja se vasoo alueella. Talviaikaan peurat liikkuvat tokissa. Keväällä peurat siirtyvät vasomisalueille ja kesälaitumille, jolloin talvitokat hajoavat. Kesällä peurat syövät ruohoja sekä erilaisia heiniä ja saroja. Kesälaitumet ovat hyvin laajalla alueella. Ne sijoittuvat Kainuuseen, osin Poh- 1 LSL:n (luonnonsuojelulaki 20.12.1996/1096) 49.1 :n mukaan EY:n luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty.
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 10 (29) jois-karjalaan ja Pohjois-Savon pohjoisosiin sekä Venäjän Karjalan alueelle. Syksyllä peurat kerääntyvät tokkiin ja vaeltavat talvilaidunalueille. Talviaikana pääasiallisena ravintona ovat poronjäkälät sekä puilla kasvavat lupot ja naavat. Laji rauhoitettiin vuonna 1913, jolloin laji oli jo hävinnyt Suomesta. Kuhmossa viimeiset metsäpeuralaumat nähtiin 1910 luvulla (Vanninen 1972). Kainuussa metsäpeurakannan elpyminen alkoi 1940- ja 1950-lukujen aikana Venäjältä tulleista yksilöistä (Maa- ja metsätalousministeriö 2007). Kainuussa kanta kasvoi aina vuoteen 2001 saakka, jolloin suoritetussa laskennassa Kainuusta laskettiin olevan 1 700 metsäpeuraa. Vuoden 2001 jälkeen kanta taantui selvästi tasaisesti vuoteen 2007 saakka. Vuonna 2007 laskennassa todettiin 960 yksilöä (Kojola 2007). Sen jälkeen peurakanta taantui hitaammin ja taantuminen taittui vuonna 2009 (Wikman 2009). Vuoden 2009 laskennoissa todettiin 921 metsäpeuraa. Tämän jälkeen kanta jälleen taantui ja vuoden 2010 laskennassa saatiin 811 eläintä. Taantumisen syynä oli lisääntynyt kuolevuus, erityisesti vasakuolemat. Syntyvyydessä ei ole havaittu merkittävää heikentymistä. Keskeisenä tekijä kuolevuuden kasvulle oli suurpetojen, eteenkin susikannan vahvistuminen alueella. Kainuussa susikannan kasvu pysähtyi 2007, mutta karhukanta on pysynyt ennallaan. Metsäpeura on luontodirektiivin liitteen II laji. 4.7.2 Lintudirektiivilajit Kaakkurit (Gavia stellata) pesivät syrjäisillä lammilla ja pikkujärvillä, joiden koko jää yleensä alle 30 ha. Pesimälampi voi olla hyvinkin pieni. Metsärantaisen lammen on oltava vähintään 1-2 ha kokoinen. Kaakkurit käyvät ruokailemassa lähialueen suuremmissa vesissä. Kaakkuri on arka lintu, joten pesät voivat helposti tuhoutua häirinnän takia. Viimeaikaisen vähenemisen tärkeimmät syyt lienevät pesäpaikkojen tuhoutuminen metsä- ja suo-ojituksissa sekä haudonta-aikainen häirintä. Kaakkuri pesii Teerilammella, joka jää noin 220 metrin päähän Pellinkankaan laajennusalueesta. Vuosangan ampumaalueella laji pesii myös Suo-Keljänlammella. Kurki (Grus grus) elää erilaisilla soilla, erityisesti suurilla rimpisillä nevoilla. Lajia tavataan myös peltojen ympäröimiltä järviniityiltä, ruovikoista tai soistuneelta lammelta, jos lähettyvillä on rauhallisia, ruokailupaikoiksi sopivia alueita. Kurkea tavataan Hevoshuuhdinpurolta ja Pellinkankaan alueen soilta ja myös ruokailee laajennusalueiden aapasoilla. Metso (Tetrao urogallus) viihtyy vanhoissa ja keski-ikäisissä kuusimetsissä, mäntykankailla, korvissa ja rämeillä. Laji tarvitsee sopivan ympäristön vuosikierron eri vaiheissa. Metsokannan heikkenemisen tärkein syy on vanhojen, laajojen metsäalueiden väheneminen ja pirstoutuminen. Laajennusalueilla pesiinee muutamia pareja ja laajennusalueilla on kolme soidinaluetta. Metsokoiras havaittiin mm. Pienen Heinävaaran länsirinteeltä. Pyy (Tetrastes bonasia) viihtyy tiheäkasvuissa sekametsissä, missä kasvaa kuusta ja lehtipuita. Laji suosii erityisesti puronnotkoja. Varttuneet tiheät taimikot kelpaavat myös pyylle. Maastotöiden aikana tehtiin muutamia havaintoja pyynaaraista ja pyypoikueista. Selvitysalueilla pesii muutamia pareja. Teerin (Lyrurus tetrix) suosimia elinympäristöjä ovat metsän ja avomaaston valoisat reunavyöhykkeet soiden laiteilla, peltojen tuntumassa, hakkuuaukeilla ja saarissa. Teeri on varsin yleinen selvitysalueella. Mustinvaaran alueella
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 11 (29) 4.8 Uhanalaiset ja harvinaiset lajit 4.8.1 Uhanalaiset lajit 4.8.2 Silmälläpidettävät lajit on teerin soidinalue, jonka läheisyydestä Mustinvaaran länsirinteeltä havaittiin teerinaaras ja poikue. Susi (Canis lupus) on erittäin uhanalainen (EN) laji. Susi on poronhoitoalueen eteläpuolella rauhoitettu ja luontodirektiivin liitteen IV(a) suojeltu laji. Sudet elävät kiinteinä pareina, jotka lisääntyvät yleensä vuosittain. Susi hyödyntää monipuolisesti ravintonaan elinalueensa muita nisäkkäitä. Sen pääravintona ovat sorkkaeläimet, kuten hirvet ja metsäpeurat. Vuosangan seudulla elää yksi susipari. Ahma (Gulo gulo) vaatii laajan elinalueen. Se ahma karttaa asuttuja seutuja. Uroksen elinpiiri saattaa kattaa useita tuhansia neliökilometrejä. Naaralla se on selvästi pienempi. Ahmoja elää Suomessa maan pohjois- ja itäosien erämaissa sekä satunnaisesti myös maamme sisäosissa. Ahma on pääsääntöisesti raadonsyöjä, mutta sen saaliseläimiin kuluu mm. metsäpeura. Laji liikkuu Vuosangan seudulla. Liito-orava (Pteromys volans) on vaarantunut laji (VU). Ks. 4.7.1 Luontodirektiivilajit. Taimen (Salmo trutta) sisävesien kannat napapiirin eteläpuolella ovat erittäin uhanalaisia (EN), koska sisävesien vaeltavista ja paikallisista taimenmuodoista (järvi- ja purotaimen) Etelä- ja Keski-Suomen kantojen tila on viime vuosina selvästi heikentynyt. Purotaimen eli tammukka (Salmo trutta m. fabio) on paikallinen tai suhteellisen vähän vaeltava usein hidaskasvuinen taimenmuoto. Purotaimen elää pienissä puroissa koko Suomessa ja sen kutupaikat ja poikaset ovat virtavesissä. Kivijoen, Huotrankosken ja Ämmänjoen virtavesissä elää purotaimen (Härkönen. 2010). Kalkkikääpä (Antrodia crassa) on erittäin uhanalainen (EN) vanhojen metsien laji, joka kasvaa järeillä maakeloilla yleensä männyllä tai harvemmin kuusella. Lajin elinympäristövaatimukset ovat tiukat. Lajin levinneisyys painottuu Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomeen. Etelä-Suomesta laji on hävinnyt. Suomessa lajista on tehty havainto yli 310 paikalta, joista Pohjois-Karjala Kainuun alueelle sijoittuu 58 havaintoa (Junninen 2009). Näistä elinvoimisia kohteita on vain 28. Kalkkikääpä on erityisesti suojeltava laji, jonka kasvupaikat on luonnonsuojelulailla suojeltu. Kalkkikääpäesiintymä on Koiravaaran vanhassa männikössä. Kairakääpä (Antrodia primaeva) on yksivuotinen kääpä, joka kasvupaikkoina ovat kaatuneet mäntykelot ja kannot. Lajia tavataan vain Itä- ja Pohjois- Suomesta. Vaarantuneen (VU) kairakäävän tiedossa olevat kasvupaikat sijoittuvat Koiravaaran vanhaan metsään. Haaparaspi (Radulodon erikssonii) vaatii säilyäkseen jatkuvasti järeitä haapamaapuita ja varjoisaa ympäristöä. Laji on vaarantunut (VU). Laji on löydetty Kierroskankaan vanhasta metsästä, missä haaparaspille sopivia järeitä haapoja on runsaasti tarjolla. Pursukääpä (Amylocystis lapponica) on yksivuotinen, vanhojen metsien kääpälaji. Laji kasvaa vanhoissa kaatuneissa kuusenrungoissa. Valtaosin lajin
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 12 (29) 4.9 Harvinaiset lajit kasvupaikoista sijaitsee suojelualueilla Etelä- ja Keski-Suomessa. Pursukääpä löydettiin Pellinkankaan laajennusosalta puronvarsikorvesta vuonna 1993. Kohde on myöhemmin hakattu ja alueella kasvaa nuorta metsää. Laji on todennäköisesti Pellinkankaan laajennusosalta hävinnyt. Sirppikääpä (Cinereomyces lenis) on silmälläpidettävä ja se kasvaa männyn ja harvemmin kuusen lahonneilla maapuilla. Usein puut ovat olleet keloja. Kasvupaikat ovat usein joko kuivissa tai tuoreissa kangasmetsissä. Lajin levinneisyys painottuu Keski- ja Pohjois-Suomeen. Sirppikääpää on löydetty Koiravaaran vanhasta metsästä, Kössintörmän metsästä, Kierroskankaalta ja Pellinkankaan laajennusosalta. Pellinkankaan esiintymä on löydetty vuonna 1993 ja tämä päivänä kohteella kasvaa nuori metsä. Laji on todennäköisesti hävinnyt tältä esiintymältä. Riekonkääpä (Antrodia albobrunnea) on kelojen lahottajasieni. Laji on löydetty muutamalta paikalta Koiravaaran mäntymetsästä ja Kierroskankaalta. Aihkinahka (Crustoderma corneum) kasvaa Etelä- ja Keski-Suomessa hyvin harvinaisena, Kainuussa ja Lapissa jokseenkin harvinaisena Kasvualustana ovat järeät maahan kaatuneet mäntykelot. Laji esiintyy Koiravaaran männiköissä. Mäntyraspikka (Odonticium romellii) löytyy lähinnä Suomessa mäntymetsissä. Laji on löydetty Koiravaaran metsästä. Rusokantokääpä (Fomitopsis rosea) esiintyy vanhojen luonnontilaisten metsien kannoissa ja kaatuneissa kuorellisissa kuusissa. Rusokantokääpä on melko yleinen Pohjois-Suomessa, mutta harvinaistuu etelään päin mentäessä. Laji on tavattu 1993 Pellinkankaan laajennusosalta vanhasta kuusikosta. Kasvupaikalla kasvaa nykyään nuorta metsää. ja rusokantokääpä on todennäköisesti hävinnyt tältä esiintymältä. Raidantuoksukääpä (Haploporus odorus) on monivuotinen kääpä. Sen isäntäpuu on raita. Kääpä kasvaa mieluiten vanhoissa ränsistyneissä puissa rungon painanteissa. Sen kasvupaikat ovat tyypillisesti vanhoissa kuusimetsissä ja tiheissä metsissä, missä ilman kosteus on korkea. Laji on löydetty Ison Heinävaaran länsipuolelta Heinilammen metsästä ja Koiravaaran metsiköstä. Metsäpeura (Rangifer tarandus fennicus) ks. 4.7.1 Luontodirektiivilajit. Kaakkuri (Gavia stellata) ks. 4.2. Lintudirektiivilajit. Metso (Tetrao urogallus) ks. 4.2. Lintudirektiivilajit Teeri (Tetrao tetrix) ks. 4.2. Lintudirektiivilajit Keltiäiskäävän (Postia hibernica) kasvualustana ovat kaatuneet ja kuorettomat havupuut. Lajia tavataan koko Suomesta harvinaisena. Laji on löydetty Koiravaaran mäntymetsästä. Okrarypykkä (Phlebia serialis) on tavattu Koiravaaran metsästä. Ruostekääpä (Phellinus ferrugineofuscus) kasvoi 1993 Pellinkankaan laajennusosalta vanhassa kuusikossa. Kasvupaikalla kasvaa nykyään nuorta metsää. Laji on todennäköisesti esiintymältä hävinnyt.
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 13 (29) 4.10 Suomen kansainväliset vastuulajit Laajennusalueilla elää muutama Suomen vastuulaji. Alueen eläimistöstä siihen kuuluvat liito-orava, metsäpeura, teeri, metso ja telkkä. Samoin alueilla liikkuva ahma kuuluu Suomen vastuulajeihin. Kasveista ja sienistä siihen kuuluvat rimpirahkasammal ja raidantuoksukääpä. 5 ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET 5.1 Natura-alueet Laajennusalueille sijoittuu vain osittain Pellinkankaan Natura-alue, josta huomattava osa (45 %) on Vuosangan ampuma- ja harjoittelualueella. Muut esiteltävät Natura-alueet ovat laajennusalueiden läheisyydessä tai kokonaisuudessaan Vuosangan ampuma- ja harjoittelualueen sisällä. Pellinkankaan Natura-alue (FI1200214) on laaja yhtenäinen vanhan metsän alue. Natura-alueen pinta-ala 707 ha ja kohde on otettu Natura 2000 - suojeluverkostoon luontodirektiivin perusteella. Pellinkangas on edustava vanhojen metsien ja soiden muodostama kokonaisuus. Pellinkangas on vanhojen metsien suojeluohjelman kohde ja sen lisäksi alueesta suurin osa kuuluu myös soidensuojelun perusohjelman täydennysehdotukseen. Pellinkankaan länsipuolisissa suosaarekkeissa ja Pitkäkankaalla metsät ovat tervanpolttokauden jälkeen saaneet kehittyä häiriöttä ja ne ovat luontaisesti syntyneitä. Kuivahkot mäntyvaltaiset kangasmetsät ovat vallitsevia. Tuoreemmat kankaat ovat enimmäkseen vyöhykkeinä soiden ja kuivempien kankaiden reunoilla. Pellinkankaan etelä- ja länsipuoliset suot ovat luonnontilaisia ja yhdessä luonnonmetsäsaarekkeiden kanssa ne muodostavat hyvän kokonaisuuden. Alueen arvokkaimmat pienvedet ovat Pellinlampeen tuleva ja siitä laskeva puro, Aaposlampeen laskeva puro sekä kaksi lähdettä. Suojeltavat luontotyypit on esitetty taulukossa 1. Suojelu kohdistuu myös metsäpeuraan (Rangifer tarandus), joka on luontodirektiivin liitteen II laji. Taulukko 1. Pellinkankaan Natura-alueen luontodirektiivin luontotyypit (* = priorisoitu luontotyyppi). Luontotyyppi Koodi Pintaalaosuus (%) Humuspitoiset lammet ja järvet 3160 1 % Pikkujoet ja purot 3260 alle 1 % Vaihettumissuot ja rantasuot 7140 alle 1 % Lähteet ja lähdesuot 7160 alle 1 % * Aapasuot 7310 23 % * Luonnontilaiset tai niiden kalt. kuusivaltaiset vanhat metsät 9010 1 % * Luonnontilaiset tai niiden kalt. mäntyvaltaiset vanhat 9010 24 % metsät * Luonnontilaiset tai niiden kalt. vanhat havupuusekametsät 9010 36 % *Luonnontilaiset tai niiden kaltaiset vanhat havulehtipuusekametsät 9010 alle 1 % Harjumetsät 9060 1 % * Mäntyvaltaiset puustoiset suot 91D0 14 %
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 14 (29) Hevoshuuhdinpuro ja Honkivaara Natura-alue (FI1200207) sijoittuu kokonaisuudessaan Vuosangan ampuma- ja harjoittelualueelle. Natura-alue on vanhojen metsien suojeluohjelman kohde, joka toteutetaan luonnonsuojelulain nojalla. Alueen metsät ovat suurelta osin mäntyvaltaisia kuivahkoja kankaita. Jäkäläkankaita on melko runsaasti ja hieman on koivuvaltaisia metsiköitä. Rajaukseen sisältyy arvokas pienvesikohde, Hevoshuuhdinpuro ja Latvalammet. Natura-alueen pinta-alue on 517 ha. Suojelu kohdistuu metsäpeuraan ja taulukossa 3 esitettyihin luontotyyppeihin. Taulukko 2. Hevoshuuhdinpuron Natura-alueen luontodirektiivin luontotyypit (* = priorisoitu luontotyyppi). Luontotyyppi Koodi Pintaalaosuus (%) * Aapasuot 7310 24 % Humuspitoiset lammet ja järvet 3160 2 % * Luonnontilaiset tai niiden kalt. mäntyvaltaiset vanhat metsät 9010 50 % * Luonnontilaiset tai niiden kalt. vanhat havupuusekametsät 9010 5 % * Mäntyvaltaiset puustoiset suot 91D0 19 % Kalliojärvi-Pitämävaara Natura alue (FI1200511) on rajaukseltaan kaksiosainen vanhan metsän alue, johon kuuluu myös aapasuoluontoa. Pohjoinen osa sijoittuu Kivijärven - Koiravaaran laajennusalueen pohjoispuolelle noin kilometrin päähän laajennusalueesta ja eteläinen osa Kivijärven - Koiravaaran laajennusosan länsipuolelle noin 1,5 km päähän. Alueella on merkitystä vanhojen metsien, näihin liittyvän luonnontilaisten soiden ja pienvesien suojelun kannalta. Kohde on luontodirektiivin mukainen suojelualue. Suojelu kohdistuu liito-oravaan lisäksi taulukossa 3 esitettyihin luontotyyppeihin. Alueen pintaala on 861 ha. Taulukko 3. Kalliojärvi-Pitämävaara Natura-alueen luontodirektiivin luontotyypit (* = priorisoitu luontotyyppi). Luontotyyppi Koodi Pintaalaosuus (%) Humuspitoiset lammet ja järvet 3160 7 % Pikkujoet ja purot 3260 alle 1 % Vaihettumissuot ja rantasuot 7140 alle 1 % *Aapasuot 7310 31 % Silikaattikalliot 8220 alle 1 % Kallioiden pioneerikasvillisuus 8230 alle 1 % *Luonnontilaiset tai niiden kalt. kuusivaltaiset vanhat metsät 9010 2 % *Luonnontilaiset tai niiden kalt. mäntyvaltaiset vanhat metsät 9010 8 % *Luonnontilaiset tai niiden kalt. vanhat havupuusekametsät 9010 33 % *Luonnontilaiset tai niiden kalt. vanhat havulehtipuusekametsät 9010 alle 1 % *Palon jälkeen luonnontilaisina kehittyneet metsät 9010 5 % *Koivuvaltaiset puustoiset suot 91D0 alle 1 % *Mäntyvaltaiset puustoiset suot 91D0 12 %
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 15 (29) Valkeisjärven Natura-alueen (FI1200213) pohjoisraja on lähimmillään noin 200 metrin päässä Kivijärven - Koiravaaran laajennusosasta. Natura-alueen metsät koostuvat pääosin tuoreista ja kuivahkoista kankaista. Pienet korpinotkot tuovat vaihtelua metsänkuvaan. Ympäröivät suot ovat pääasiassa rämeitä ja nevoja ja muodostavat yhdessä metsien ja pienvesien kanssa vaihtelevan kokonaisuuden. Alueella elää useita uhanalaisia ja harvinaistuneita vanhojen metsien lajeja. Valkesjärven Natura-alueen suojelu toteutetaan luonnonsuojelulain nojalla ja se on vanhojen metsien suojeluohjelman kohde. Suojeltavat luontotyypit on esitetty taulukossa 4. Suojelun tavoitteena on myös suojella metsäpeuraa. Taulukko 4. Valkesjärven Natura-alueen luontodirektiivin luontotyypit (* = priorisoitu luontotyyppi). Luontotyyppi Koodi Pintaalaosuus (%) Humuspitoiset lammet ja järvet 3160 9 % Pikkujoet ja purot 3260 alle 1 % Vaihettumissuot ja rantasuot 7140 alle 1 % Lähteet ja lähdesuot 7160 alle 1 % * Aapasuot 7310 39 % Silikaattikalliot 8220 alle 1 % * Luonnontilaiset tai niiden kalt. kuusivaltaiset vanhat metsät 9010 5 % * Luonnontilaiset tai niiden kalt. mäntyvaltaiset vanhat metsät 9010 9 % * Luonnontilaiset tai niiden kalt. vanhat havupuusekametsät 9010 32 % * Mäntyvaltaiset puustoiset suot 91D0 5 % 5.2 Suojeluohjelman alueet ja arvokkaat pienvedet Rimpisuon-Tiilipuron soidensuojelualue (SSO110369) on kokonaan Vuosangan ampuma- ja harjoittelualueella. Alue on kooltaan 265,6 ha ja se on suojeltu luonnonsuojelulain nojalla. Kivijärvi on arvokas pienvesi ja merkittävä virkistysalue. Kivijärvi on lähes luonnontilainen erämaavesistö ja sen ympäri kiertää Kivijärven retkeilypolku. Reitillä sijaitsevat Putkiperän ja Kivijärven laavut. Kivijärvi rajautuu Kivijärven-Koiravaaran laajennusalueeseen. Kainuun maakuntakaavassa Kivijärvi on osoitettu S-merkinnällä. Kivijärven - Koiravaaran laajennusalueelle sijoittuu kokonaisuudessaan pienvesiarvoiltaan arvokas Kivijoki ja osittain Saarijärvi, Saarijoen alku sekä lähteet. Nämä kohteet on kuvattu tarkemmin seuraavassa luvussa. Muut seudun arvokkaat pienvedet sijoittuvat Vuosangan ampuma- ja harjoittelualueelle (Vesi- ja ympäristöhallitus 1994). 5.3 Muut luonnonsuojelullisesti arvokkaat alueet ja kohteet Arvokkaissa luontokohteissa on mukana Metsähallituksen ja luontojärjestöjen sopimat ns. dialogialueet (rajausesitykset). Näiden dialogialueiden suojeluesityksistä on vastannut työryhmä, jonka on nimittänyt metsä- ja maatausministeriö. Rajausesitykset ovat tässä vaiheessa alustavia ja ne tarkentuvat suojelualueiden osalta maastomerkinnän yhteydessä ja muiden kohteiden osalta paikkatiedon päivityksessä.
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 16 (29) Luonnonsuojelullisesti arvokkaat alueet ja kohteet on esitetty liitteessä 7. Kohteiden numerointi kartalla ja tekstissä on yhtenäinen. 1. Kierroskankaan vanhat metsät Pinta-ala: 41,0 ha Arvoluokka: Kansallisesti arvokas kohde Uhanalaiset luontotyypit: Vanhat kuusivaltaiset tuoreet kankaat (VU) ja vanhat mäntyvaltaiset kuivahkot kankaat (NT) Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: Haaparaspi (VU), liito-orava (VU), riekonkääpä (NT) ja sirppikääpä (NT). Kohde koostuu kahdesta vanhan metsän osasta. Alueen lajistoon kuuluvat uhanalaiset liito-orava, haaparaspi ja silmälläpidettävät riekon- ja sirppikääpä. Kasvillisuus on kuivahkoa variksenmarja-puolukkatyypin (EVT) ja tuoretta puolukka-mustikkatyypin (VMT) kangasta. Soistumia on muutamin paikoin. Puusto on sekä kuusivaltaista että kuusettumisvaiheessa olevaa männikköä. Lehtipuiden osuus on kohtalainen tuoreen kankaan osalla. Kuusien joukossa kasvaa koivua ja järeää haapaa. Lahopuuta on selvästi metsäkuvassa nähtävissä ja se koostuu haapa- ja mäntykeloista, koivupökkelöistä, kuusi-, haapaja koivumaapuusta sekä pystyyn kuolleista kuusista. Palokorokantoja on muutamin paikoin. Kääpälajistoon kuuluvat edellä mainittujen lajien lisäksi mm. poimu- ja haavanarinakääpä. Kuva 3. Kierroskankaan länsiosalla metsä on kuusivaltaista. 2. Koiravaaran vanhat metsät ja suot Pinta-ala: 73,1 ha Arvoluokka: Kansallisesti arvokas kohde Uhanalaiset luontotyypit: Aitokorvet (VU), lettorämeet (VU), vanhat kuusivaltaiset tuoreet kankaat (VU) ja vanhat mäntyvaltaiset kuivahkot kankaat (NT)
FCG Finnish Consulting Group Oy Vuosangan luontoselvitys 17 (29) Uhanalaiset ja harvinaiset lajit: kalkkikääpä (EN), kairakääpä (VU), riekonkääpä (NT), keltiäiskääpä (NT), sirppikääpä (NT), aihkinahka (NT) ja mäntyraspikka (NT). Luonnonarvoltaan Koiravaaran metsä- ja suoalue on laajennusalueiden merkittävimpiä kohteita. Vanhojen kangasmetsien lisäksi alueeseen liittyy soita ja kaksi lampea. Kainuun maakuntakaavassa alue on luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeänä kohteena (luo). Alueen maisemaan ja maaston muotoihin vaikuttaa luode-kaakko-suuntainen harjujakso. Metsät ovat lähinnä kuivahkon kankaan männiköitä, mutta itäosalla on myös tuoreen kankaan kuusikkoa. Pääosin männiköt ovat lähes puhtaita, mutta osa männiköistä on kuusettumisvaiheessa. Puustossa on sisäistä vaihtelua. Suurelta osin se on varttunutta tai vanhaa ja rakenne on luonnontilaista tai luonnontilan kaltaista. Lahopuusto koostuu etupäässä mäntykeloista ja kelomaapuista. Palokorokantoja on siellä täällä. Lahopuilla elävät mm. kalkki-, kaira-. sirppi- ja riekonkääpä. Suot ovat valtaosin karuja tupasvilla- ja isovarpurämeitä tai lyhytkorsi- ja suursaranevoja. Kaakkoisosalla on myös hieman mustikka- ja kangaskorpea ja aivan kaakkoisnurkassa on pienalainen suo, jonka kasvillisuus on suursaranevaa, tupasvilla- ja sararämettä ja lettomaista rämettä. Lettoräme on kasvistoltaan hieman vaatimaton. Suon kenttäkerroksessa ruohoihin kuuluvat mm. metsätähti, raate, lakka, suokukka, pyöreälehtikihokki ja kurjenjalka. Heinistä ja saroista mainittakoon siniheinä, pullo- ja jouhisara. Mätäspinnoilla vallitsevat rämevarvut. Pohjakerroksessa kasvavat mm. rusko- ja lettorahkasammal ja pensaskerrosta luonnehtivat mm. harmaaleppä ja kataja. Kohde on ns. dialogialue. Kuva 4. Koiravaaran alueella on hieman sararämettä ja lettoa.