Ekologisesti arvokkaat alueet ja luonnonsuojelu Kymenlaakson maakuntakaavan alueella. Kymenlaakson Liitto

Kymenlaakson maakuntakaava, maaseutu ja luonto Perusselvityksiä Kymenlaakson Liitto Ekologisesti arvokkaat alueet ja luonnonsuojelu Kymenlaakson maakuntakaavan alueella Kymenlaakson Liitto 2008

SISÄLLYSLUETTELO KYMENLAAKSON LUONNON ERITYISPIIRTEET... 4 Kallioperä ja maaperä... 4 Ilmasto... 4 Luonnonmaantieteellinen aluejako... 4 Kymenlaakson maisema-alueet... 4 LUONNONSUOJELU... 8 Suojelualueiden tilastot... 8 Kansallispuistojen suojelutilanne...12 Yksityismaiden suojelualueet...14 Seutukaavan suojelualueet...14 Luonnonsuojelulain mukaiset suojellut luontotyypit...15 Metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt...17 Maakunnassa muuten harvinaisten eliölajien esiintyminen...20 Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät alueet...21 Luonnonsuojelukohteiden ja arvokkaiden luontokohteiden osoittaminen maakuntakaavassa...22 GEOLOGISET MUODOSTUMAT JA ELOTTOMAN LUONNON MONIMUOTOISUUS... 23 Arvokkaat harjualueet...23 Arvokkaat kallioalueet...23 Arvokkaat moreenimuodostumat...23 Kymenlaakson topografinen vaihtelu...23 Geologisesti arvokkaiden kohteiden osoittaminen maakuntakaavassa...28 LAAJAT YHTENÄISET LUONTOALUEET... 29 Kymenlaakson luonnonalueet...29 Laajat yhtenäiset suoalueet...36 Laajat yhtenäiset peltoalueet...37 Luontoalueiden pirstoutuminen...38 Ekologisen yhteyksien kehittämistarve...40 Viheryhteydet...42 Yhtenäisten luontoalueiden ja yhteyksien osoittaminen maakuntakaavassa...44 ELINYMPÄRISTÖT... 45 Metsät...45 Metsäluonnon yleispiirteet...45 Lehdot...45 Metsien käyttö...46 Metsien suojelu...47 Maatalousympäristöt...49 Kymenlaakson maatalouden erityispiirteet...49 2 / 79

Maatalouden ympäristötuet...50 Perinnebiotoopit...50 Rannat...53 Kymenlaakson suoluonnon erityispiirteet...57 Soiden ojitus...57 Turvetuotanto...57 Turvetuotannon vaikutukset vesistöön...59 Soiden ennallistamishankkeet...59 Kosteikot...62 Lintuvesien suojeluohjelma...62 Ramsar sopimus...62 FINIBA-alueita...62 Lintuvesien kunnostushankkeet...63 Vesistöt...65 Kymenlaakson pintavesien erityispiirteet...65 Järvet...65 Joet...66 Itämeri...67 Pienvedet...67 Vesistöjen kuormitus...69 Eri elinympäristöjen arvokohteiden huomioiminen maakuntakaavassa...72 ILMASTONMUUTOS... 73 Ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuus ja maakuntakaava...73 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI... 76 KIRJALLISUUS... 79 3 / 79

KYMENLAAKSON LUONNON ERITYISPIIRTEET Kallioperä ja maaperä Kymenlaakson peruskallio koostuu pääosin erilaisista syväkivilajeista, pääosinrapakivigraniiteista. Yleisin rapakivigraniittilaji Kymenlaaksossa on viborgiitti. Maaperälajit ovat pääosin happamia ja niukkaravinteista. Jääkautiset kerrostumat peittävät peruskalliota laajalla alueella. Maisemallisesti tärkeimmät näistä ovat Pohjois- Kymenlaaksoa lännestä itään halkovat reunamuodostumat (Salpausselkä I ja II). Harjuselänteet vaikuttavat monin paikoin maisemakuvaan. Harjujen pääkulkusuunta on pohjoisesta etelään. Glasifluviaalisten muodostumien kuten harjujen ja reunamuodostumien on arvioitu peittävän noin 10 prosenttia Kymenlaakson maapinta-alasta (Kontturi ja Lyytikäinen 1985). Pinta-altaan kattavin glasiaalisedimentti on moreeni. Laajoja siltti- ja savimaa-alueita tavataan Salpausselän eteläpuolella jossa ne muodostavat mm. Elimäen, Iitin ja Anjalankosken tasaiset peltoaukiot. Ilmasto Ilmasto-olosuhteet muuttuvat Kymenlaaksossa vähitellen lännestä itään sekä etelästä pohjoiseen. Lännestä itään mantereen vaikutus vahvenee mutta meren merkittävän vaikutuksen vuoksi vielä selvempiä eroja on havaittavissa Pohjois- ja Etelä- Kymenlaakson välillä. Esimerkiksi ulkosaaristossa vuoden keskilämpötila on 4,6 C kun taas Pohjois- Kymenlaaksossa se on lähes astetta alhaisempi. Salpausselät ovat selkeä ilmastotyypin vaihtumisalue pohjois-eteläsuunnassa. Sademäärät kasvavat rannikolta Salpausselille päin mentäessä ja pienenevät jälleen Salpausselkien jälkeen. Kasvukauden aikainen sademäärä vaihtelee alueella 300 320 mm/v ja kokonaissademäärä 650-750 mm/v. Kasvukauden pituus alueella on 160-175 vuorokautta. Tehoisa lämpösumma (niiden vuorokausikeskilämpötilojen summa, jotka ylittävät +5 C) vaihtelee Kaakkois- Suomessa 1 200-1 400 astevuorokauden välillä. Ilmastoraportit varoittavat lämpenemisen vaikutuksista. Vuoden keskilämpötilan arvioidaan nousevan 3-5 astetta tämän vuosisadan aikana (esim. BAAC 2008). Myös vuotuisen sademäärän odotetaan kasvavan etenkin talviaikaan. Luonnonmaantieteellinen aluejako Kasvimaantieteellisesti koko Kymenlaakso sijoittuu eteläboreaaliseen havumetsävyöhykkeeseen (Ahti et al.1968). Alue ei kuitenkaan ole eliömaantieteellisesti yhtenäinen, vaan alueella risteavat monet eliömaantieteelliset rajat (Godenhjelm 1994, Hamari 1987). Perinteisessä eliömaakuntajaottelussa Kymenlaakson alueelle sijoittuu osia neljästä eliömaakunnasta: Uusimaa ja Etelä-Karjalan eliömaakunta Kymenlaakson Lounais- ja Kaakkois-osassa sekä Etelä-Häme ja Etelä-Savo Kymenlaakson luoteis- ja koillisosassa. Kymenlaakson sisällä on mahdollista osoittaa selkeitä osaalueita. Luonnonmaantieteelliset olosuhteet muuttuvat vähittäin lännestä itään ja etelästä pohjoiseen. Kymenlaakson maisema-alueet Kymenlaakson maakunta on mahdollista jakaa seitsemään maisema-alueeseen (kuva 1). Jokaisella maisema-alueella on luonnon monimuotoisuuden ja maiseman kannalta arvokkaita ja ominaisia elinympäristöjä (taulukko 1&2). 4 / 79

Kuva 1. Kymenlaakson maisema-alueet. 5 / 79

Taulukko 1. Kymenlaakson maisema- alueiden erikoispiirteet Maisema-alue Maiseman- ja luonnon erikoispiirteet Edustavia esimerkkikohteita Pohjois- Kymenlaakson järvialue Järviluonto Erämaa-alueet Kallioluonto Mankalan koskiseutu Repoveden kansallispuisto Salpausselkien maisema-alue Harjuluonto Väliväylä Kelesjärvi / Heisanharju Kyykosken retkeilyalue Hammassyrjämäki Mankalan koskiseutu, Iitti Viljelylakeus Savialueiden jokilaaksot Taasianjoen laakso Kyykoski, Valkeala Etelä- Kymenlaakson metsäalue Laajat suoalueet Kymijoen kosket Valkmusan kansallispuisto Ahvionkosken alueen suojelu- ja ulkoilukohteet Taasianjoen laakso, Iitti Rannikon kulttuurimaisema-alue Kymijoen haarojen luonto Rannikkoluonto Kymijoen haarat ja alueen ulkoilualueet Itämeren rannikon kohteet, esim. Versonkangas, Flakanäs Ahvionkoski, Kotka Saariston maisemaalue Saaristoluonto Itäisen Suomenlahden kansallispuisto Vepsu Lanskeri Kaunissaari Suomenlahden rannikko Vepsu, Hamina 6 / 79

Taulukko 2. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä Kymenlaakson maakunnan eri maisema-alueilla Maisema-alue Pohjois-Kymenlaakson järvialue Arvokkaita maisemaelementtejä / elinympäristöjä Pohjois-Kymenlaakson järvikallio-, harju- ja erämaaluonto Luonnon monimuotoisuuden arvokohteita (esimerkkejä) Repoveden kansallispuisto Heisanharju- Kelesjärven alue, Kymijoen ympäristöt Pohjois- Iitissä Salpausselkien maisema-alue Salpausselkä I ja II Selanpään delta-alue, Hammassyrjänmäki Viljelylakeus Savikkojen jokilaaksot Taasianjoen laakso, Saviojan laakso Etelä-Kymenlaakson metsä- ja suoalue Suovyöhykkeen laajat suoalueet Valkmusan kansallispuisto, ojittamattomat suot Etelä-Kymenlaakson metsä ja Laajat yhtenäiset metsäalueet, Hirvilammen seutu järvi alue erälampia Rannikon kulttuurimaisemaalue Rannikkoluonto, Kymijoki, lintuvedet Kymijoen haarat, Virolahden lintuvedet Saariston maisema-alue Itäisen Suomenlahden saaristo Itäisen Suomenlahden kansallispuisto Kuva 2. Kirkasvetinen ja niukkaravinteinen järvi Pohjois- Kymenlaakson järvialueella. Jaala2007. 7 / 79

LUONNONSUOJELU Luonnonsuojelun tärkein tavoite on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Luonnon monimuotoisuuden säilymistä turvataan perustamalla luonnonsuojelualueita, suojelemalla luontotyyppejä ja uhanalaisia eliölajeja sekä valvomalla ja edistämällä luonnonarvojen huomioimista ympäristöä muuttavissa hankkeissa. Kymenlaakson tärkeimpiä suojelukohteita ovat Itäisen Suomenlahden-, Valkmusan- ja Repoveden kansallispuistot, rannikon lintuvedet sekä Kymijoki (kuva 4-8). Suojeluohjelmien toteutuminen on edennyt. Vanhojen metsien suojeluohjelman toteuttamisaste on 73 %:lla selvästi alhaisin. Muiden ohjelmien osalta tilanne on huomattavasti parempi. Suojeluohjelmien toteutuksesta suuri osa kohdistui lintuvesisuojeluohjelman, rantojensuojeluohjelman- ja soidensuojeluohjelman kohteille. Valtion tavoitteena on toteuttaa vanhat suojeluohjelmat ja Natura -verkosto vuoden 2009 loppuun mennessä. Vanhojen suojeluohjelmien toteuttamisen lisäksi valtio pyrkii parantamaan Etelä-Suomen metsien suojelutilannetta Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelmalla (METSO-ohjelma). METSO-ohjelmassa on varattu vuodelle 2007 koko Etelä-Suomeen viisi miljoonaa euroa metsien vapaaehtoiseen suojeluun. Metsiään voivat tarjota suojeluun yksityiset maanomistajat tai yhteisöt. Yksityisen suojelualueen perustaminen on kiinnostanut pääosaa maanomistajista mutta halukuutta on ollut myös metsän myymiseen valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin. Vuonna 2007 Kaakkois-Suomessa on tehty kauppoja ja rauhoituspäätöksiä 220 ha osalta (1,2 milj. ). Kymenlaaksossa kauppoja on tehty kaksi kpl ( 54 ha ) ja rauhoituspäätöksiä on tehty kolme kpl. (15 ha). Vireillä myyntitarjouksia on 63 hehtaarista sekä rauhoitustarjouksia 23 ha (tilanne: tammikuu 2008). Yhteensä noin 15 000 ha, eli 2,9% Kymenlaakson pinta-alasta on suojelun piirissä. Suojeltuja metsiä on Metsätutkimuslaitoksen ja Kaakkois-Suomen Metsäkeskuksen mukaan yhteensä 7 187 ha. Vapaehtoisen suojelun merkitys todennäköisesti kasvaa, mutta jää suojelualueisiin verrattuna pieneksi. Kaakkois-Suomen metsäohjelman tavoite on perustaa lähivuosina noin 80 ha vapaehtoisia suojelualueita metsämaille. Elinympäristön suojelua edistetään myös suojelualueiden ulkopuolueella. Esimerkiksi metsälain mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä on kartoitettu. Metsälain mukaisten kohteiden kokonaispinta-ala on Kymenlaakson talousmetsissä noin 700 ha, mutta kohteet ovat pieniä, tavallisesti alle 0,5 ha (T. Weckroth, Kaakkois-Suomen Metsäkeskus). Kohteet eivät muodosta isoja aluekokonaisuuksia ja merkittäviä keskittymiä, jotka voittaisin osoittaa maakuntaraavaassa. Suojelualueiden tilastot Taulukko 3. Suojeluohjelmien toteuttaminen Kymenlaaksossa (tilanne2007) Tavoite Toteutettu (Luonnonsuojelulaki) muu toteutus ha ha ha ha % Kansallispuistot 2419 2335 58 21 99 Soidensuojelun perusohjelma 1935 1925 0 41 (?) 98 Lintuvesiensuojeluohjelma 4258 1611 2439 204 95 Toteuttamaton Toteutu saste 8 / 79

Lehtojensuojeluohjelma 137 133 1 6 96 Rantojensuojeluohjelma 2896 2490 0 611 80 Vanhojen metsien suojeluohjelma 460 303 0 180 63 Suojeluohjelmien ulkopuoliset Natura 580 549 0 64 90 2000 -kohteet Yhteensä 12684 9346 2497 1126 91 Lähde: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus / P. Mattila. Taulukko 4. Yksityismaiden suojelualueet (2007) Alueet pinta-ala (ha) Suot 247,7 Vanhat metsät* 1540,2* Lehdot 72,99 Harjut 19,08 Muut yksityiset suojelualueet** 107,49 yhteensä 1987,46 *sis. Valkealan Aarnikotkan metsä-alue joka liittyy Repoveden kansallispuistoon (1380 ha) **sis. Mustilan Arboretum (105,35 ha) Lähde: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Taulukko 5. Kansallispuistojen pinta-alat Kymenlaakson osalta Kansallispuisto pinta-ala (ha) Itäinen Suomenlahti 601 Valkmusa 1726 Repovesi* 1060 Yhteensä 3387 * Koko Repoveden kansallispuiston ja siihen liittyvän luonnonsuojelualueen yhteenlaskettu kokonaispinta-ala lähes 3000 hehtaaria. Lopullisena tavoitteena on, että Repovedelle saataisiin noin 4000 hehtaarin suuruinen suojelualue eli sama kuin Natura 2000 verkostoehdotukseen kuuluva alue. Lähde: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Taulukko 6. Eri suojelualueiden yhteenlaskettu pinta-ala ja osuus kokonaispinta-alasta Suojelukohde pinta-ala (ha) % Kymenlaakson pinta-alasta Suojeluohjelmat 12 684 ha 2,5 yksityiset suojelualueet 1 987 ha 0,38 kansallispuistot 3 387 ha 0,66 Muut valtion suojelualueet 275 ha 0,05 Natura 2000 -kohteet 11 752 ha 2,29 Lähde: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Kuva 3. Uhanalainen taponlehti Saviojan Natura 2000- kohteella. Iitti, 2007 9 / 79

Kuva 4. Natura 2000- verkosto Kymenlaaksossa. Lähde: SYKE 10 / 79

Kuva 5. Suojeluohjelman kohteet Kymenlaaksossa. Lähde: SYKE. 11 / 79

Kansallispuistojen suojelutilanne Kuva 6. Repoveden kansallispuiston sijainti ja suojelutilanne. Lähde: Metsähallitus 12 / 79

Kuva 7. Itäisen Suomenlahden kansallispuiston suojelutilanne. Lähde: Metsähallitus Kuva 8. Valkmusan kansallispuiston suojelutilanne. Lähde: Metsähallitus, SYKE. 13 / 79

Yksityismaiden suojelualueet Isoimmat ja merkittävimmät yksityismaiden luonnonsuojelualueet sijaitsevat Natura 2000 -alueiden tai suojeluohjelmakohteiden välittömässä lähiympäristössä: Aarnikotkan luonnonsuojelualue, Valkeala (Repoveden kansallispuiston alueella) (72 ha) Kolsinpohjan ls alue, Virolahti, (Vilkkilänturan Natura 2000 -alueen rajalla) Toivolan ls- alue, Kotka (Kymijoen Natura 2000 -alueen rajalla) 19 ha Leukkaniemen lehto, Miehikkälä (Tyllijärven Natura 2000-alueen rajalla) 62 ha Karjulansaaren lehto (suojeluohjelman rajalla, 12 ha Laajimmat yksityismaiden luonnonsuojelualueet jotka eivät rajaudu Natura 2000- tai suojeluohjelman kohteisiin ovat: Lampisaaren ls-alue, Valkeala 17 ha Ritakorven ls-alue, Jaala, 50 ha Kylmäsuon metsäalueen ls -alue, Kuusankoski, 19 ha Kaava-alueella on monia pieniä yksityismaiden suojelualueita Natura 2000 -verkoston ja suojeluohjelmien ulkopuolella. Esimerkkeinä voi mainita uhanalaisten kasvien, kuten kangasvuokon, esiintymispaikat. Kohteet ovat kooltaan pieniä, tavallisesti alle yhden ha. Maakuntakaavatasolla kohteet on mahdollista osoittaa suojelukohdemerkinnällä. Seutukaavan suojelualueet Kymenlaakson seutukaavassa on esitetty seuraavat suojelukohteet, jotka eivät ole osaa valtakunnallista suojeluohjelmaa tai Natura 2000 -verkostoa: Långören, Pyhtää. Långören. Pieni ja avoimessa vesimaisemassa oleva kapea harjusaari, jossa osin särkkämäiseksi tasaantunut hajuselänne ja sen jatkeena kivikkoisia särkkiä. Alue on luonnontilainen ja sen kasvillisuus on edustava ja monipuolinen. Saaressa kasvaa mm. heinäkaura ja morsinko. Pieni Kannusjärvi, Hamina. Pieni. Lintuvesi ja kosteikkoalue. Valkealan suurlähteet, Valkeala, Anjalankoski. Arvokkaat ja edustavat lähdelaikut. Kunnaslampi, Iitti. Lintuvesialue Parkonkangas, Syväsuo, Hamina, vanhat metsät, suoalueet Tyllinjärven eteläosa (osa-alue Natura 2000 -kohteen ulkopuolella. Suojelutilanne: osin yksityismaiden suojelualue) Kymijoen koskialueiden saaret Natura 2000-verkoston ulkopuolella, esim. Ahviokosken saaret (?) (Suojelutilanne: Kultaankosken Honkasaari, 0,58 ha ja Suutarinsaaren eteläosa, 7,1 ha on rauhoitettu luonnossuojelualueiksi. Ahvio-Kultaa: yksityismaiden suojelualue(?). Lampisaari (Suojelutilanne: osin yksityismaiden suojelualue: Lampisaari, 18,3 ha) 14 / 79

Luonnonsuojelulain mukaiset suojellut luontotyypit Luonnonsuojelulaki (20.12.1996/1096) määrittelee yhdeksän suojeltavaa luontotyyppiä, joiden ominaispiirteet on kuvattu luonnonsuojeluasetuksessa (14.2.1997/160). Näihin kuuluvia luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteet vaarantuvat. Nämä kohteet ovat yleensä hyvin pienialaisia. Luontotyypin suojelu tulee voimaan kun alueellinen ympäristökeskus on päätöksellään määritellyt suojeltuun luontotyyppiin kuuluvan alueen rajat (LSL 30 ). Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on rajauspäätöksellä hyväksynyt elokuuhun 2007 mennessä taulukossa 7 ja kuvassa 9 esitetyt kohteet. Taulukko 7. Rajauspäätöksellä hyväksytyt suojeltavat luontotyypit Kymenlaaksossa (LSL 30 ). (Lähde: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus) Luonteisesti syntynyt, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuva metsikkö Kohteen nimi Kunta koko (ha) Päätös pvm Halla-Sippolan lehmusmetsikkö Anjalankoski 0,28 4.9.2002 Kukion lehmusmetsikkö Hamina 0,32 4.9.2002 Mullinkosken rantalehto Hamina 0,54 4.9.2002 Suurivuoren jalopuumetsikkö Hamina 0,65 12.9.2001 Metelinniemen lehmusto Iitti 0,33 30.12.2004 Merraslahden lehmuslehto Iitti 0,37 5.9.2005 Apajalahden jalopuumetsikkö Iitti 0,45 22.1.2003 Oahalahdenmäen rantalehmuslehto Iitti 0,73 30.12.2004 Mäyrävuoren lehmusto Iitti 0,86 4.9.2002 Matkuslammen lehmuststo Iitti 2,3 30.12.2004 Löllänvuoren lehmusmetsikkö Iitti 0,27 4.9.2002 Verkkovuoren jalopuumetsä Iitti 2,47 12.9.2001 Korvulinmäen lehmuslehto Jaala 0,3 28.8.2007 Vuorisaaren vaahterikko Kotka 1,06 22.1.2003 Kokonkoski Kotka 3,03 28.11.2003 Halkolansaaren lehmusmetsikkö Kotka 0,2 6.9.2007 Hirvimäen pohjoinen kallionaluslehto Kuusankoski 0,27 22.10.2001 Tykkimäen vaahterikko Kuusankoski 0,62 30.12.2004 Mäyrämäen kallionaluslehto Kuusankoski 1,1 8.5.2007 Kymintehtaan rantavaahterikko Kuusankoski 1,12 28.11.2003 Heinäsaaren jalopuumetsikkö Pyhtää 1,09 22.1.2003 Lauttalamminvuoren lehmusto Valkeala 0,23 4.9.2002 Metsiköt yhteensä: 22 kpl Yhteenlaskettu kokonaispinta-ala: 18,59 ha Kohteiden keskikoko: 0,85 ha, Tervaleppäkorppi Kohteen nimi Kunta koko (ha) Päätös pvm Taskalinmäen tervaleppäkorppi Hamina 1,7 23.8.2001 Vehkolahden pohjukka Jaala 0,18 28.11.2003 Korvet yhteensä: 2 kpl Yhteenlaskettu kokonaispinta-ala: 1,88 ha Kohteiden keskikoko: 0,94 15 / 79

Kuva 9. Luonnonsuojelulain mukaan suojellut luontotyypit Kymenlaaksossa. Lähde: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus. 16 / 79

Metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt Luonnonsuojelulain metsäisten luontotyyppien suojelu ja metsälain erityisen arvokkaiden elinympäristöjen suojelu parantaa metsien ympäristön tilaa myös suojelualueiden ulkopuolella. Kymenlaakson talousmetsissä on kartoitettu noin 700 ha metsälain mukaisia erityisen arvokkaita elinympäristöjä. Kohteet eivät muodosta isoja aluekokonaisuuksia ja merkittäviä keskittymiä, jotka voittaisin osoittaa maakuntakaavassa (Kaakkois-Suomen metsäkeskus / T Weckroth). Elinympäristöjen keskikoko on noin 0,3 ha. Kohteiden sijaintitiedot eivät ole julkisessa käytössä. Kohteiden paikkatietojärjestelmä ylläpitää Kaakkois-Suomen metsäkeskus. Taulukko 8. Metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt. Kunta Anjalankoski 68 Elimäki 30 Hamina 124 Iitti 100 Jaala 105 Kotka 28 Kuusankoski 25 Miehikkälä 59 Pyhtää 28 Valkeala 81 Virolahti 49 yhteensä 697 Lähde: Kaakkois-Suomen metsäkeskus, Timo Weckroth. METE kartoitus. Metsälain tärkeä elinympäristöt, ha (kartoitus-97-03) Kuva 10. Kallioaluslehto. Monilla kallionaluslehdoissa kasvavat lehmuksia. Anjalankoski 2007. 17 / 79

Lajien suojelu Luonnonsuojelulain mukaan laji voidaan määritellä uhanalaiseksi, jos sen luontainen säilyminen Suomessa on vaarantunut. Asetuksella voidaan säätää myös erityisesti suojeltavaksi lajiksi sellainen uhanalainen laji, jonka häviämisuhka on ilmeinen. Erityisesti suojeltavan lajin säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty, kun alueellinen ympäristökeskus on sellaisen rajannut (LSL 46 ja 47 ). Erityisesti suojeltavat lajit luetellaan luonnonsuojeluasetuksen liitteessä. Luonnonsuojelulain 49 :ssä todetaan, että EU:n "luontodirektiivin liitteessä IV (a) tarkoitettuihin eläinlajeihin kuuluvien yksilöiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty". Liitteen IV (a) lajeja koskevia säännöksiä on, toisin kuin liitteen II lajeja koskevia säännöksiä, noudatettava myös Natura 2000 - alueiden ulkopuolella. Kymenlaakson alueella esiintyviä Liite IV (a) lajeja ovat mm: liito-orava, saukko, karhu, ilves, kirjoverkkoperhonen, isokultasiipi, täplälampikorento, lampisukeltaja, hentonäkinruoho, laaksoarho, lietetatar, nelilehtivesikuusi, lepakot, viitasammakko, kievanakorento, sirolampikorento, lummelampikorento ja idänkirsikorento. Euroopan Unionin tärkeänä pitämät eläin- ja kasvilajit, joiden suojelemiseksi on osoitettava erityisten suojelutoimien alueita (Natura 2000 -kohteita) on lueteltu luontodirektiivin liitteessä II. Osa lajeista on priorisoituja. Liite II lajien suojelua edistetään Natura 2000- verkoston avulla. Kymenlaakson Natura 2000 -alueilla esiintyvä priorisoitu laji on liito-orava. Lintudirektiivin liitteen I lajit ovat Euroopan Unionin tärkeinä pitämiä lajeja, joiden suojelemiseksi on myös osoitettava erityissuojelualueita (Natura 2000). Kaakkois- Suomessa sijaitsevilla Natura 2000 -alueilla tavataan kaikkiaan 55 lintudirektiivin liitteen I lintulajia. Uhanalaisten lajien esiintymispaikkatiedot tallennetaan alueellisessa ympäristökeskuksessa. Esiintymistiedot eivät ole julkisia. Tästä syystä esitetään uhanalaisten lajien esiintyminen Kymenlaaksossa vain yleispiirteisellä tavalla (kuva 11). Uhanalaishavainnot on tehty monin paikoin, huomattavan paljon myös taajamailla. Tämä voi selittyä osin sillä, että taajamien ympäristöissä on tehty viime vuosina paljon luontoselvityksiä kaavoituksen ja tiesuunnittelun ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä. Taajamien alueella on tehty esimerkiksi erittäin paljon havaintoja liitto-oravasta (esim. havaintokeskittymät Haminassa). Taajamien ulkopuolella ja suojelualueverkoston ulkopuolella on havaittavissa vain muutamia ja pieniä uhanalaisten lajien esiintymiskeskittymiä. Liitto-orava havaintoja on tehty runsaasti esimerkiksi Iitin kk ja Kouvolan välillä sekä Anjalankosken Haukkasuon eteläpuolella. Uhanalaisten rantakasvien kasvupaikat muodostavat pienen havaintokeskittymän Haminan taajamien itäpuolella ja uhanalaisia harjuluonnon kasveja on tavattu Salpausselällä Kouvolan itäpuolella. Edellä mainitut esiintymispaikat eivät kuitenkaan muodosta sellaisia merkittäviä keskittymiä, jotka voittaisin osoittaa maakuntakaavassa. 18 / 79

Kuva 11. Uhanalaisten ja EU direktiivien lajien esiintyminen Kymenlaaksossa. Yleistetty esitys. Lähde: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus / Hertta tietokannat. 19 / 79

Maakunnassa muuten harvinaisten eliölajien esiintyminen Kymenlaaksolla on runsaan tulokaslajiston esiintymisen vuoksi poikkeuksellinen asema kulttuurikasviston luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Toisin kuin alkuperäislajiston osalta, kulttuurilajiston suojelua varten useimmiten ei ole tarpeen osoittaa erillisiä suojelualueita. Suurin osa huomionarvoisista tulokaslajeista esiintyy avoimilla paikoilla kuten joutomailla, tienvarsilla ja pientareilla, joskus myös rannoilla. Vain harvoin niitä tavataan alkuperäisluonnon ympäristöissä kuten metsissä. Suuri osa harvinaisista kulttuuritulokaslajeista hyötyy selvästi ihmistoiminnasta. Erityiset suojelutoimenpiteet eivät ole tarpeen, mikäli avoimia keto- ja joutomaa-alueita on jatkossakin. Maakunnallisia alkuperäisluonnon erityisiä arvoja vaalitaan sen sijaan erityisesti luonnonsuojelualueilla (esimerkiksi taponlehden suojelu Natura 2000 - kohteissa). Kymenlaaksossa on ns. Suvorovin linnoitusketjun uloin osa ja siksi täällä kasvaa paljon venäläisten linnoituksien kulttuurihistorialliseen käyttöön liittyviä kasveja, ns. sotatulokkaita. Ratojen ja tiestön alueella tavataan myös runsaasti liikennetulokkaita ja Etelä- Kymenlaakson satamissa esiintyy muutamia purjelaiva-aikaan Suomeen rantautuneita painolastikasveja. Suurin osa edellä mainituista lajeista esiintyy taajamien ympäristöissä tai sen läheisyydessä. Maaseutu ja luonto -maakuntakaavan suunnittelualueella harvinaista tulokaslajistoa tavataan mm. Kukourissa. Kukourin saari on mahdollista osoittaa luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaaksi alueeksi. Kohde edustaa hyvin linnoitusluonnon monipuolisuutta ja sopii myös hyvin opetuskohteeksi. Muita vastaavia kohteita ovat Liikalan ja Utin maalinnakkeet, jotka Kokourin tavoin ovat osa laajempaa Suvorovin linnoitusketjuja. Monipuolista lajistoa muinaistulokaskasveineen tavataan myös monilla kyläalueilla, erityisesti vanhan asutuksen ympäristöissä. Arvokkaimmat kohteet on inventoitu valtakunnallisen perinnebiotoppiprojektin yhteydessä (katso maatalous- kappale). Taulukko 9. Sotatulokaslajit (*polemokorit) sekä huomioarvoiset lajit, joita tavataan monilla linnoitusalueilla tai sen lähiympäristöissä. (*)Tieteellinen nimi Berteroa incana* Bunias orientalis* Cerastium arvense* Draba nemorosa* Euphorbia esula Erysimum strictum Myosotis stricta Myosurus minimus Plantago media Hyoscyamos niger* Carduus crispus Bromus inermis Suomenkiellinen nimi harmio idänukonpalko ketohärkki keltakynsimö kenttätyräkki rantaukonnauris hietalemmikki hiirenhäntä soikkoratamo hullukaali kyläkarhiainen idänkattara Esimerkki sotatulokaslajien elinympäristöstä. Linnoitusrauniot ja kedot Kukourin saarella, Kotka 2007 20 / 79

Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät alueet Kymenlaakson luonnonperintö ja maakunnan luonnon monimuotoisuus pyritään säilyttämään osoittamalla kansallispuistoja, luonnonsuojelualueita yms. On lisäksi lukuisia monimuotoisia ja harvinaisia elinympäristöjä, jotka eivät ole suojelun piirissä. Monimuotoisuuden arvokohteet voidaan osoittaa maakuntakaavassa luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeäksi alueeksi. Merkinnällä osoitetaan esimerkiksi lajirikkaita tai ekologisten yhteyksien kannalta merkittäviä laaja-alaisia luontoalueita. Alla on listattu luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita kohteita luonnonsuojelualueverkoston ulkopuolella: Kajasuo, Anjalankoski: Laaja ojittamaton suoalue. Lamminsuo, Anjalankoski: Laaja ojittamaton suoalue Honkalamminsuo, Anjalankoski: Laaja ojittamaton suoalue Vehkaojasuo, Anjalankoski: kaakkoisosan ojittamaton suoalue Hallinsuo, Virolahti, ojittamaton suoalue Hirvilammen seutu, Anjalankoski: Luonnontilassa oleva erämaakaltainen järvi ja metsäalue. Laurinsuo, Kollinsuo. Laaja suoalue ja entinen kosteikko joka soveltuu ennallistamiskohteeksi. Kohde on tulvavaara-alue. Mahdollinen suoluonnon monimuotoisuuden kehittämisen kohdealue Valkealan suuret lähteet, Valkealassa : harvinainen ja laaja lähdeympäristö. Långön saari, Pyhtää. Rakentamaton ja kapea harjusaari edustavine kasveineen. Taasianjoen laakso ja Savioja, Iitti / Elimäki. Meanderijokilaakso harvinaisine lehtoineen Pieni Kannusjärvi, Hamina. arvokas lintuvesi Strukan kalliot ja metsät, Pyhtää. Luonnontilainen metsä ja kalliokokonaisuus rannikolla. Vedenalaiset hiekkasärkät Itäisen Suomenlahden alueella Maakunnalliset viheryhteydet (katso viheryhteys-kappale) Salpalinjan kulttuuri- ja luontoarvot (esim. bunkkereiden kalkkilajisto, lepakot yms.) esim. Sikovuoren / Kyperävuoren alueella. Kyperävuoren alueella lisäksi merkittäviä lähdealueita Etelä-Kymenlaakson suovyöhyke (Valkmusa-Kajasuo-Haukkasuo-Enäsuo) Kyynelmyksenjärvi, Anjalankoski (tyypijärvi /tieteellinen arvo), Lähdealue Lahellampi Vaalimajoen laaksossa (?) Hiekkarannat hietikot (katso kappale rannat ) Hiekkaranta-alueet ja hietikot merenrannalla erikoisarvoalueena: esim. Hypiän hiekat Virolahdella Santasenperä Haminasssa, Flakanäs ja Versonkangas Pyhtäällä sekä muut hietikkokohteet suojelualueverkoston ulkopuolella (katso kappale Rannat) Seutukaavan suojelualueet Kunnaslampi, Iitti. Maakunnallisesti arvokas lintuvesi Kymenlaakson FINIBA-alueet Kymijoen koskialueen saaret (suojelualueverkoston ulkopuoliset) Järvenmäenlampi, Iitti. Arvokas pienvesi, geologisesti omaleimainen. Arvokkaat pienvedet suojelualueiden ulkopuolella (kappale pienvedet) Suvorovin linnoitusketjun kohteet (esim. Kukouri, mahd. myös Liikala, Utti). ominainen, monimuotoinen ja harvinainen linnoitusluonto (Polemokorit). Kymijoen kapeat ja jyrkkärinteiset uomat (Mankalan seutu, Iitti) Aurantola Sahakankas, Jaala. Maakunnalliset arvokkaat De Geer- moreenit Lanskerin kallio. Arvokas kallioalue joka jäi arvokkaiden kallioinventointien ulkopuolelle (sijaitsee Itäisen Suomenlahden kansallispuiston alueella) Vehkajoen latva-alue (luonnontila-kaltaisia joki- ja puro-osuuksia) Virojoen yläosassa Kurjärven alapuolella (luonnontila-kaltaisia joki- ja puro-osuuksia) Sahaoja (Hamina) (luonnontilassa oleva puro-) Valtakunnallisen perinnebiotooppi -inventoinnin kohteet 21 / 79

Luonnonsuojelukohteiden ja arvokkaiden luontokohteiden osoittaminen maakuntakaavassa Alla on listattu esimerkkejä maakuntakaavoituksessa käytetyistä merkinnöistä, jotka voivat soveltua tässä kappaleessa esitettyjen luontoarvojen osoittamiseksi. (Lähdeaineisto: Maankäyttö- ja rakennuslaki 2000. Opas 10: Maakuntakaavamerkinnät ja määräykset. Ympäristöministeriö, Helsinki 100 s. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=43066&lan=fi) Natura 2000 -kohteet Natura 2000 -verkoston alueet esitetään Natura 2000 -aluemerkinnöillä. Luonnonsuojelualueet, suojeluohjelmien kohteet, kansallispuistot Luonnonsuojelulain nojalla suojellut tai suojeltavaksi tarkoitetut alueet osoitetaan Luonnonsuojelualuemerkinnällä. (SL). SL-merkintää käytetään osoittamaan luonnonsuojelulain perusteella rauhoitettuja tai suojeltavaksi tarkoitettuja alueita, mm. luonnonpuistoja, kansallispuistoja, soidensuojelualueita ja lintuvesiä. Muut luonnon arvokohteet Jos luonnonsuojelulain 29 :n mukainen luontotyyppi tai 47 :n mukaisen lajin esiintymisalue halutaan osoittaa itsenäisenä aluevarauksena, suositellaan käytettäväksi Suojelualue tai suojelukohde merkintä (S). Suojelualueen yleismerkintää käytetään silloin, kun ei ole kyse selvästi tietyn erityislainsäädännön mukaisesta suojelutarpeesta (kuten luonnonsuojelulain, muinaismuistolain ja rakennussuojelulain) tai jos on kyse kokonaisuudesta joka voidaan toteuttaa useamman lainsäädännön perusteella tai voidaan toteuttaa MRL:lla ja sen mukaisilla määräyksillä. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeitä aluekokonaisuuksia voi osoittaa kohdemerkinnällä, johon on liitetty indeksi (esim. luo indeksi). Merkinnän selityksestä tai määräyksestä tulee selvästi käydä ilmi kohteen suojelun tarkoitettu toteuttamistapa. Arvokohteet voidaan osoittaa luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeäksi alueeksi. Merkinnällä osoitetaan esimerkiksi lajirikkaita tai ekologisten yhteyksien kannalta merkittäviä laaja-alaisia luontoalueita. Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja merkitään MY-merkinnällä. Merkintää käytetään sellaisten maa- ja metsätalousvaltaisten alueiden osoittamiseen, joilla erityisiin kulttuuri- ja luonnonmaiseman arvoihin ja ympäristönhoitoon tulisi kiinnittää huomiota. 22 / 79

GEOLOGISET MUODOSTUMAT JA ELOTTOMAN LUONNON MONIMUOTOISUUS Arvokkaat harjualueet Arvokkaat kallioalueet Luonnon ja maiseman kannalta arvokkaat harjualueet on selvitetty lukuisissa tutkimuksissa jotka on aloitettu 1970 luvulla (esim. Kontturi & Lyyttikäinen 1985). Selvitykset tarkennettiin POSKI projektin yhteydessä 2004 (Keskitalo et al. 2004). POSKI projektin yhteydessä luonnon ja maiseman kannalta arvokkaaksi harjualueeksi luokiteltiin yhteensä 138 harjualueita. Näistä valtakunnallisesti arvokkaisiin harjualueisiin sisältyy 12 aluetta (4 705 ha), maakunnallisesti arvokkaisiin harjualueisiin 35 harjualuetta (5 017 ha) ja paikallisesti arvokkaisiin harjualueisiin 91 aluetta (5 548 ha)(kuva 13 ja 13). Luonnon ja maiseman kannalta arvokkaat kallioalueet on tutkittu osana Ympäristöministeriön valtakunnallista kartoitushanketta joka käynnistyi 1987 (Hamari et.al 1992). Kymenlaakson arvokkaat kohteet esitetään kuvassa 29. Kaikkein edustavimmat kohteet ovat: Huhkaimenvuoren kallioalue ja Hiidenvuori Iitissä, Lahnavuori Jaalassa, Kokkovuori Pyhtäällä, sekä Olhavanlammenvuori Valkealassa. Geologisesti erittäin arvokkaisiin kallioihin voi myös luokitella Lanskerin kallio Itäisen Suomenlahden kansallispuiston alueella. Kohde on inventoitu valtakunnallisten kartoitushankkeiden jälkeen. Arvokkaat moreenimuodostumat Moreenimuodostumat ovat Suomessa monipuolisin geomorfologisten maaperämuodostumien ryhmä, johon kuuluu syntytavaltaan, rakenteeltaan ja muodoiltaan hyvin erilaisia muodostumia. Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat on kartoitettu Ympäristöministeriön toimesta vuodesta 1989 lähtien. Vuonna 2007 ilmestyneen loppuraportin mukaan, Kymenlaakson alueella on 11 arvokohteita ja niiden yhteenlaskettu pinta- ala on noin 300 ha (taulukko 10 ja kuva 13 ja 14) (Mäkinen et al 2007). Kymenlaakson topografinen vaihtelu Maiseman vaihteleva topografia monipuolisine elinympäristöineen voi paikoin lisätä alueiden luonnon monimuotoisuutta merkittävästi. Kymenlaakson maakunnan topografinen vaihtelu on esitetty kuvassa 15. Kuvassa erottuu hyvin Pohjois- Kymenlaakson kallioalueet, Reitkalli-Saaramaa - kalliovyöhyke sekä Salpausselän muodostumat. Kallioalueiden ja harjumuodostumien elinympäristöt luovat elintilaa monille harvinaisille eliöille. Paahdeympäristöissä kallioiden laella ja harjuselänteillä voidaan tavata esimerkiksi Kymenlaaksossa uhanalainen hietaneilikka ja kangasvuokko. Kallioiden alusmetsät ovat usein ravinteisia ja lehtomaisia. Monissa Kymenlaakson kallion aluslehdoissa kasvaa lehmuksia ja aluskasvillisuus on monipuolinen. Kuvassa 15 erottuvat hyvin Salpausselän delta-alueet. Selänpään delta-alue kuuluu maan parhaimpiin harjuluonnon opetuskohteisiin. Alueella tavataan lukuisia mielenkiintoisia glasiofluviaalisia muodostumia. Varsinaisen delta-alueiden lisäksi esiintyy esimerkiksi edustavia suppa -alueita. Toinen laaja delta- alue sijaitsee Utissa, ja se toimii lentokenttänä. 23 / 79

Taulukko 10. Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat Kymenlaakson alueella. (Ympäristöministeriö 2007) Kunta kohteen nimi tyyppi pinta-ala Anjalankoski Saapaslahden reunamoreeni Reunamoreenivalliparvi 69,3 ha Anjalankoski Pillinkangas Reunamoreenivalliparvi 34,5 ha Elimäki Sikosuonmäki Reunamoreenivalliparvi 16,9 ha Iitti Saunakangas Reunamoreeni 6,7 ha Iitti Pukkikangas Reunamoreeni 7,2 ha Iitti Käyräkoivunvuoret Reunamoreeni 2,4 ha Jaala Ikaalinsuon reunamoreeni Reunamoreeni 17,5 Jaala Taninniemi Reunamoreeni 31 ha Valkeala Suoniemenharju Aitomäki Reunamoreeni 38,7 mustikkamäki Valkeala Kulonpalo Kumpumoreeni 11,6 ha Valkeala Kivonteenkangas Kumpumoreeni 57,7 ha Yhteensä 11 kpl 293,5 ha Kuva 12. Kelesjärven harjualue (Heisanharju). Jaala 2007 24 / 79

25 / 79 K u v a 1 3. L u o n n o n - j a m a i s e m a n k a n n a l t a a r v o k k a a t harjualueet ja valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat Pohjois- Kymenlaakson alueella. Lähde: (POSKI projekti 2004 ja Ympäristöministeriö 2007.

Kuva 14.. Luonnon- ja maiseman kannalta arvokkaat harjualueet ja valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat Etelä-Kymenlaakson alueella. Lähde: POSKI projekti 2004 ja Ympäristöministeriö 2007. 26 / 79

Kuva 15. Kymenlaakson topografinen vaihtelu (Vinovalovarjostus kartta). Kallioalueet ja reunamuodostumat nousevat selvästi esille. Myös Salpausselän delta-alueet Selänpäässä ja Utissa erottuvat. 27 / 79

Geologisesti arvokkaiden kohteiden osoittaminen maakuntakaavassa Arvokkaat harjukohteet ja moreenimuodostumat Arvokas harjualue tai muu geologinen muodostuma -merkinnällä osoitetaan vähintään seudullisesti arvokkaita harju- ja kallioalueita ja muita vastaavia geologisia muodostumia. SL-merkintää käytetään osoittamaan luonnonsuojelulain perusteella rauhoitettuja tai suojeltavaksi tarkoitettuja alueita, mm. harjusuojeluohjelman kohteita. MY-merkintää (Maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja) käytetään sellaisten maa- ja metsätalousvaltaisten alueiden osoittamiseen, joilla erityisiin kulttuuri- ja luonnonmaiseman arvoihin ja ympäristönhoitoon tulisi kiinnittää huomiota. EO-alueeseen voidaan liittää kaavamääräyksiä, jotka ohjaavat yksityiskohtaisempaa suunnittelua. Tällaisia kaavamääräyksiä voidaan antaa esimerkiksi harjualueille liittyen maa-ainesten ottoaluetta ympäröivän harjumaiseman ja harjun geologisten ominaispiirteiden sekä pohjaveden suojelun huomioonottamiseen, turvealueilla pintavedensuojelun huomioonottamiseen sekä maa-ainesten oton ajoittamiseen ja ottoalueen myöhempään käyttöön. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta tärkeitä aluekokonaisuuksia voi osoittaa kohdemerkinnällä, johon on liitetty indeksi ( esim. nat tai luo. Merkinnän selityksestä tai määräyksestä tulee selvästi käydä ilmi kohteen suojelun tarkoitettu toteuttamistapa. Arvokohteet voidaan osoittaa luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeäksi alueeksi. Merkinnällä osoitetaan esimerkiksi lajirikkaita tai ekologisten yhteyksien kannalta merkittäviä laaja-alaisia luontoalueita. (Lähdeaineisto: Maankäyttö- ja rakennuslaki 2000. Opas 10: Maakuntakaavamerkinnät ja määräykset. Ympäristöministeriö, Helsinki 100 s. http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=43066&lan=fi) 28 / 79

LAAJAT YHTENÄISET LUONTOALUEET Kymenlaakson luonnonalueet Ihminen on muokannut Kymenlaakson luonnonympäristöjä monin paikoin voimakkaasti. On kuitenkin mahdollista tunnistaa alueita, joilla ihmisten vaikutus luontoon on selvästi muita alueita alhaisempi. Näitä luonnonalueita on esitetty kuvassa 16. Luonnonalueet ovat laajoja ja yhtenäisiä metsä- ja suoalueita, jotka ovat asumattomia ja joissa ei harjoiteta maataloutta. Alueiden avulla on mahdollista kuvata myös ihmisten vaikutusaste maakuntakaavan suunnittelualueella. Luonnonalueet havainnollistavat maankäytön pääpiirteitä ja eivät kerro suoraan luonnon monimuotoisuuden tilasta. Luonnonalueiden arvo perustuu siihen, että niillä on säilynyt laajempia ja yhtenäisiä alkuperäisluonnon elinympäristöjä. Alueet ovat merkittäviä alkuperäisluonnon ja viheryhteyksien säilymisen kannalta. Luonnonalueilla harjoitetaan yleisesti metsätaloutta, ja valtaosa alueista on suojelualueiden ulkopuolella. Vain osa alueista sijoittuu maiseman- ja luonnonsuojelun arvoaluevyöhykkeisiin. Kymenlaakson luonnonalueet voidaan jakaa eri ryhmiin: 1) Kymenlaakson lounaisosassa sijaitsee laaja luonnonalue joka koostuu sekä metsäettä avosuokohteista (Valkmusan - Kajasuo- Haukkasuo- vyöhyke). Suuri osa avosuosta on suojelun piirissä ja lännessä vyöhyke liittyy Kymijoen arvokohteisiin. Kotka-Kouvola tie pirstoaa vyöhykkeen ja jakaa sen lounaiseen ja koilliseen osaan. 2) Kymenlaakson kaakkoisosassa on laaja luonnonalueverkko joka koostuu pääosin metsistä. Monin paikoin on pieniä järviä ja kallioalueita. 3) Kymenlaakson pohjoisosassa on laaja luonnonalueverkko joka koostuu pääosin metsistä. Näiden välillä on isoja järviä. 4) Kymenlaakson länsiosassa on muutamia yksittäisiä metsävaltaisia luonnonalueita erityisesti Elimäen viljelylakeudella. Alueet eivät muodosta viherverkostoja 29 / 79

Kuva 16. Luonnonalueet Kymenlaaksossa. Luonnonalueet ovat laajoja ja yhtenäisiä metsä-, suo-, kallioalueita jotka ovat asumattomia ja joilla ei harjoiteta maataloutta. 30 / 79

Laajat yhtenäiset metsäalueet Laaja yhtenäinen metsäalue on muihin metsä-alueisiin verrattuna säilynyt pintaalaltaan laaja-alaisena ja pääosin pirstoutumattomana. Pirstoutumisella tarkoitetaan yhtenäisten metsäalueiden jakautumista toisistaan eriytyneiksi saarekkeiksi pysyvän laaja-alaisen liikkumisesteen tai pitkäaikaisen ympäristöhaitan seurauksena. Laaja yhtenäinen metsäalue luokitellaan luonnon ydinalueeksi. Alue tukee metsätaloutta ja luonnon monimuotoisuutta. Metsäalueiden peittävyys ja yhtenäisyys vaihtelee selvästi Kymenlaakson eri maisema-alueilla (kuva17). Laajoja yhtenäisiä metsäalueita sijaitsee Pohjois-Kymenlaakson järvialueella sekä Etelä-Kymenlaakson metsä-alueella. Pienempiä yhtenäisiä metsäalueita esiintyy kuitenkin kaikilla maisema-alueella, myös Elimäen viljelyalueella. Edustavimmat yhtenäiset metsäalueet sijaitsevat edellisessä kuvassa esitetyillä luontoalueella: 1) Kymenlaakson kaakkoisosassa on laaja luonnonalueverkko joka koostuu pääosin metsistä. Monin paikoin on pieniä järviä ja kallioalueita. 2) Kymenlaakson pohjoisosassa on laaja luonnonalueverkko joka koostuu pääosin metsistä. Luonnonalueiden välillä ovat isoja järviä. (esim. Repovedenalue ). 4) Kymenlaakson länsiosassa on muutamia yksittäisiä metsävaltaisia luonnonalueita erityisesti Elimäen viljelylakeudella. Alueet eivät muodosta viherverkostoja. 5) Kymenlaakson lounaisosassa sijaitsee laaja luonnonalue joka koostuu sekä metsä- että avosuokohteista (Valkmusa - Kajasuo- Haukkasuovyöhyke). Luonnon monimuotoisuuden kannalta metsien talouskäyttö on merkittävä ja voi heikentää ekologisia arvoja myös laajalla yhtenäisellä luontoalueella. Yhtenäiset metsäalueet luovat yhdessä vesistöalueiden kanssa keskeinen pohja Kymenlaakson ekologiselle verkostolle. 31 / 79

Kuva 17. Metsien peitto Kymenlaaksossa Corine -luokitusjärjestelmän mukaan 1. Metsäkasvillisuus peittää lähes ¾ Kymenlaakson maapinta-alasta. 1 Corine Land Cover kuvaa Suomen maankäyttöä ja maanpeitettä vuonna 2000. Corine aineisto luotiin yhdistämällä satelliittikuvatulkintatuloksia, olemassa olevia paikkatietoaineistoja sekä maastossa mitattua tietoa 32 / 79

Luonto-, virkistys- ja maisema-arvoiltaan merkittävät käytävät ja vyöhykkeet Kuvassa 18 esitetään luonto-, virkistys- ja maisema-arvoiltaan merkittävät vyöhykkeet. Vyöhykkeet muodostettiin tarkastelemalla maakunnan arvokkaimpia luontomaisema- ja virkistyskohteita (ns. ytimiä) ja tutkimalla niiden alueellista sijoittumista. Arvokkaimpia luonto- ja virkistyskohteita 2 ovat: Kansallispuistot Natura 2000- kohteet Valtakunnallisen suojeluohjelmien kohteet Arvokkaat kallio-alueet Maakuntakaavan ensimmäisen vaiheen ja seutukaavan V, VL, VR, MY ja MU aluevaraukset Maakuntakaavan ja seutukaavan kulttuuriympäristön ja maiseman vaalimisen kannalta arvokkaat alueet Valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Maakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet Vyöhykkeet ovat kokoavia luonnon- virkistyksen- ja maiseman arvoalueita. Ne on muodostettu arvokkaiden kohteiden (ytimien) läheisyyttä ja kytkeytyneisyyttä korostavan periaatteen mukaisesti: Vyöhykkeet on osoitettu alueille, joissa esiintyy maakunnallisesti arvokkaimpia luonto- ja virkistyskohteita erittäin tiheästi. Käytännössä se tarkoitta, että matka arvokohteelta toiselle on lyhyt ja arvokohteita on useita lähekkäin. Arvokohteiden välinen etäisyys on yleisesti alle kaksi kilometriä, joten kyse on arvoalueiden keskittymästä ja verkostosta. Vyöhykkeet ovat laajoja ja niiden pirstoutumisaste on alhainen. Vyöhykkeen esitystapa on yleispiirteinen. Yhteysalueiden sekä mahdollisten monimuotoisuutta lisäävien luonnonhoitohankkeiden tai muiden toimenpiteiden tarkempi osoittaminen alueen sisällä on yksityiskohtaisemman alueidenkäytön suunnittelun tehtävä. Mikäli vyöhykkeitä rajataan tai yhteysalueita osoitetaan vyöhykkeiden sisällä tarkasti, tulee se tehdä yksityiskohtaisen tarkastelun perusteella, ja rajauksen on pohjauduttava riittäviin luontoarvotietoihin. Vyöhykkeet ovat muodoltaan useimmiten käytävänkaltaisia, joten on mahdollista myös puhua luonto-, virkistys- ja maisema-arvoiltaan merkittävistä käytävistä. Arvoalueiden (ytimien) verkosto tukee ekologisten yhteyksien säilymistä esimerkiksi suojelualueiden välillä. Vyöhykkeet voi myös tulkita maakunnallisiksi vetovoimavyöhykkeiksi tai käyttäviksi. Ne voivat luoda pohjan ulkoilureittien tai muiden yhteyksien suunnitteluun. 2 Arvokkaimpia luonto- maisema- ja virkistyskohteita voidaan myös kutsua arvojen ydinalueiksi tai ytimiksi. Vyöhyke muodostuu niistä ytimistä sekä niiden välisistä ympäristöistä. Arvoytimien väliset ja ympyröivät alueet voi olla luonnontilaisia tai ei. 33 / 79

Luonto-, virkistys- ja maisema-arvoiltaan merkittävät vyöhykkeet ja käyttävät on jaettu viiteen ryhmään: Ekologisesti yhtenäiset aluekokonaisuudet Reitkalli- Saaramaa / Kymijoki ja Kymijoen haarat / Pohjois-Kymen järvialue / II Salpausselkä / I Salpausselkä- Väliväylä Taajamien vihervyöhykkeet ja käyttävät Haminan itäpuoli / Salmilahti- Kajasuo / Mussalo-Valkmusa / Kuusankoski - Kouvolan virkistys- ja viherväylät Ekologisesti merkittävät jokilaaksot Kymijoki ja Kymijoen haarat / Vaalimaanjoen laakso / Taasianjoen laakso Maiseman vaalimisen kannalta merkittävä aluekokonaisuudet Hamina -Sippola Saariston vyöhyke Kymenlaakson saaristo 34 / 79

Kuva 18. Luonto-, virkistys- ja maisema-arvoiltaan merkittävät vyöhykkeet ja käytävät Kymenlaaksossa. 35 / 79

Laajat yhtenäiset suoalueet Kuva 19. Laajat yhtenäiset suoalueet Kymenlaaksossa Corine -luokitusjärjestelmän mukaan. Kymenlaakson suovyöhyke ulottuu Pyhtältä Anjalankoskelle. Corine järjestelmä tulkitsee Suomenlahden rannikon suoalueet väärin. Rannikon kohteet ovat pääosin suurruohoniittyjä. 36 / 79

Laajat yhtenäiset peltoalueet Kuva 20. Peltoalueet Kymenlaaksossa. Laajat yhtenäiset peltoalueet sijaitsevat Elimäen alueella, Kymenlaakson viljelylakeudella. 37 / 79

Luontoalueiden pirstoutuminen Isot liikenneväylät ovat merkittäviä ja ylipääsettämättömiä liikkumisesteitä metsäeläimille kuten hirvieläimille. Maaseudun kulttuuriympäristöt ovat sen sijaan useimmiten pelto ja metsäalueiden mosaiikkeja ja ne eivät estä välittömästi eläinten liikkumista. Sama koskee sähkölinjaverkostoja yms. teknisen huollon väyliä. Kartta 22 on esitetty hirvionnettomuudet hirviaitojen sijainti ja liikennemerkit. Kartta esittää merkittävimmät liikkumisen esteet Kymenlaaksossa. Hirvionnettomuuden varoituskyltit osoittavat hirvieläinten säännöllistä liikkumista tieväylien alueella. Varoitusmerkkien avulla on mahdollistaa paikantaa suureläinten reittejä yleisellä tasolla. Metsäalueiden yhtenäisyys on heikentynyt merkittävästi seuraavilla alueilla: Isot ja leveät liikenneväylät, jossa on hirviaita, erityisesti: E 18- liikenneväylä /Helsinki - Vaalimaa) Vt 12- Vt 6Lahti Lappeenranta Vt 15 Kotka Kouvola Isot taajama-alueet, erityisesti: Kotkan seutu Kouvolan seutu Kouvola Kotka - akseli Luontoalueiden yhtenäisyys on alhaisempi myös laajoilla maaseudun kulttuuriympäristöalueella, erityisesti Elimäen viljelylakeudella Kuva 21. Isot liikenneväylät ovat merkittäviä ja ylipääsettämättömiä liikkumisesteitä metsäeläimille. Toisaalta tienpenkereet voivat toimia leviämisreittinä esimerkiksi kuvan ketohanhikille. 38 / 79

Kuva 22. Hirviaidat, hirvikolarit sekä hirvieläinten varoitusmerkit Kymenlaakson alueella. 39 / 79

Ekologisen yhteyksien kehittämistarve Kuvassa 23 on esitetty Kymenlaakson yhtenäiset luonnonalueet sekä luonnon- maiseman- ja virkistyskäytön vetovoimavyöhykkeet. Ekologisten yhteyksien kehittämistavoite on säilyttää em. vyöhykkeiden yhtenäisyyttä ja kehittä niiden välisiä verkostoja. 40 / 79

Kuva 23. Luonnonalueet ja luonto- ja maisemakäyttävät muodostavat Kymenlaakson viheryhteyksien rungon. 41 / 79

Viheryhteydet Kuvassa 24 esitetyt alueet ja vyöhykkeet muodostavat monin paikoin yhtenäisiä viheraluekokonaisuuksia. Luonnonalueita sekä luonto- ja maisemakäyttäviä on mahdollista verkostoida säilyttämällä tai kehittämällä arvoalueiden välisiä yhteyksiä ja estämällä yhteyksien ja arvokohteiden pirstoutumista. Kymenlaakson tärkeimmät viheryhteydet on esitetty yleispiirteisesti kartassa 24. Viheryhteydet yhdistävät maakunnallisesti arvokkaat luontoalueet. Etelä-Kymenlaakson alueella suurin osa viheryhteyksistä kulkee kaakosta luoteiseen mereltä sisämaahan. Yhteydet ovat säilyneet helminauhamaisesti myös isojen taajamien ympäristössä. Itäiset viheryhteydet jatkuvat aivan Pohjois- Kymenlaakson asti ja luovat yhteyksiä mereltä järvialueelle. Viheryhteydet yhdistävät maakunnan keskeisen luonnonperinnön, esimerkiksi Kymenlaakson kansallispuistot. Etelä- Kymenlaakson suurten taajamien pohjoispuolella on laaja ja kaarimainen vihervyöhyke joka ulottuu Valkmusan kansallispuistosta Virolahden Harvajanniemenja Siikasaaren rannikkoalueelle. Vyöhyke on keskeinen länsi- ja itä suuntainen viheryhteys. Vihervyöhyke on pirstoutunut vain Kotkan ja Haminan rajalla, erityisesti Kotka-Kouvolan tien vuoksi. Alueella on kuitenkin lukuisia laajoja metsä- ja kalliokohteita, joilla on paikallista maisema- ja ulkoiluarvoa, ja jotka eivät sijaitse kaukana toisistaan. Em. kohteiden avulla on mahdollista paikoin säilyttää ja kehittää itälänsisuuntaista vihervyöhykettä. Viheryhteys on myös virkistyksen kannalta merkittävä, koska se muodostaa viherväylän Kotkan lentokentän virkistysalueilta Uuperin rinteille Haminassa. (Pahavuori- Kirkonvuoret- Pöytäkallio, Vähävuori- Mäyränmäki, Haukivuori, Roiskonmäki, Uuperinmäki -vyöhyke.) Myös Pohjois-Kymenlaakson alueella on kaarimaisia viheryhteyksiä länsi - itä suunnassa ja hyvin säilyneitä yhteyksiä etelästä pohjoiseen. Tärkeät ovat mm. Väliväylän ympäristöt Kouvolasta itään sekä toisen Salpausselän viheryhteydet. Yleisesti katsottuna on korostettavaa, että Pohjois-Kymenlaakson järvialueen luonto on huomattavasti vähemmän pirstoutunut kuin Etelä Kymenlaakson rannikkoalue. Laajat vesistöt muodostavat omaleimaisen ja laajan luontokokonaisuuden. Viheryhteyksien säilyttämisen ja kehittämisen haasteita on Ensimmäisen Salpausselän isoilla liikenneväylillä. Viheryhteyksien kannalta tärkeät joet (Kymijoki, Vaalimaanjoki, Taasianjoki) sekä viheryhteydet taajamien välittömässä vaikutuspiirissä on esitetty kartassa pääosin viheryhteystarvemerkinnällä. Niiden ympäristöä leimaa vaihteleva maankäytön mosaiikki. Maankäytön paineet ovat paikoin suuria. 42 / 79

Kuva 24. Tärkeimmät vihervyöhykkeet Kymenlaaksossa. Yleispiirteinen esitys. Tarkemmat selitykset tekstissä. 43 / 79

Yhtenäisten luontoalueiden ja yhteyksien osoittaminen maakuntakaavassa Ekologiset yhteydet Viheryhteystarve - merkintää käytetään osoittamaan niitä virkistysaluetai ekologiseen verkostoon liittyviä olemassa olevia tai tavoitteellisia yhteyksiä, joilla on valtakunnallinen, maakunnallinen tai seudullinen merkitys. Merkintää voidaan täsmentää maakuntakaavamääräyksellä, jossa yksilöidään merkinnän ekologiaan, virkistystarpeisiin tai alue- ja yhdyskuntarakenteeseen liittyvät tavoitteet sekä annetaan tarkempia ohjeita toteuttavalle suunnittelulle. Merkintään ei liity rakentamisrajoitusta, ellei sitä erikseen määrätä. Arvovyöhykkeet ja yhteydet voidaan osoittaa luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeäksi alueeksi. Merkinnällä osoitetaan esimerkiksi lajirikkaita tai ekologisten yhteyksien kannalta merkittäviä laajaalaisia luontoalueita. Merkinnällä osoitetaan esimerkiksi lajirikkaita tai ekologisten yhteyksien kannalta merkittäviä laaja-alaisia luontoalueita. Merkintää käytetään alueen käyttötarkoitusta osoittavien merkintöjen rinnalla osoittamaan luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä alueita. Merkintää on myös tarkoituksenmukaista käyttää silloin, kun luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeällä alueella on useita käyttötarkoituksia. Merkintää voidaan käyttää myös alueella, jolle ei kohdistu mitään aluevarausmerkintää. Merkintää voidaan täydentää maakuntakaavamääräyksin, joilla täsmennetään alueen monimuotoisuuden kannalta keskeisiä erityispiirteitä ja joilla ohjataan maakuntakaavaa toteuttavaa suunnittelua ja päätöksentekoa. Suunnittelumääräysesimerkki: Vyöhykkeet ja yhteyksien kehittämisalueet voidaan osoittaa myös ekologisten yhteyksien kehittämisen kohdealueeksi tai luonnon monimuotoisuuden kehittämisen kohdealueeksi. 44 / 79

ELINYMPÄRISTÖT Metsät Metsäluonnon yleispiirteet Metsäkasvillisuus peittää lähes ¾ Kymenlaakson maapinta-alasta (taulukko). Metsätalouden kannalta Kaakkois-Suomen kasvuolot ovat Suomen edullisimpia. Vastaavia kasvuoloja on maassamme vain Lounais- Suomessa. Taulukko 11. Metsätalousmaan pinta-alat Kymenlaaksossa. Metsämaa (ha) Kitumaa (ha) joutomaa (ha) Metsätalousmaat yhteensä (ha) Kymenlaakson kokonanis pintaala (ha) muu kun metsä 352 000 8 400 5 400 365 800 511 196 * 145 396 69 % Kymenlaakson pintaalasta 2% Kymenlaakson pintaalasta 1 % Kymenlaakson pintaalasta 72 % Kymenlaakson pinta-alasta 28 % Kymenlaakson pinta-alasta Lähteet: Kaakkois-Suomen metsäkeskus (2006); *Tilastokeskus (2006). Kymenlaakson pinta -ala tarkennettiin 2006 (aikaisemmin 510 600). Lehdot Kallioperä on yleisesti melko hapanta ja vähäravinteista, joten lehtojen määrä ja niiden pinta-aloja ovat on pieniä ja reilusti alle 1% pinta-alasta (taulukko 12). Kymenlaaksossa on lehtoja valtakunnallisen inventoinnin mukaan noin 3500 ha. Valtaosa metsistä ovat talouskäytössä ja ikärakenteeltaan nuoria. Kymenlaaksossa tavataan vain vähän vanhoja metsiä. Kuva 25. Lehtolaikku. Kuvassa runsas sudenmarjaesiintymä. 45 / 79

Taulukko 12. Lehtojen esiintyminen Kymenlaaksossa. kunta Lehtojen pinta / kokonaispinta-ala % kunta Lehtojen pinta / kokonaispinta-ala % kunta Anjalankoski 0,3 Jaala 1,1 Pyhtää 0,3 Elimäki 0,5 Kotka 0,2 Valkeala 0,4 Hamina 0,2 Kuusankoski 0,5 Virolahti 0,3 Iitti 0,7 Miehikkälä 0,6 Lähde: T. Weckroth, Kaakkois-Suomen metsäkeskus Lehtojen pinta / kokonaispintaala % Metsien käyttö Suurin osa Kymenlaakson metsävaroista ovat yksityisomistuksessa. Yhtiöiden ja valtion omistamia maita on verrattain vähän (taulukko). Taulukko 13. Kymenlaakson metsävarat omistuksen mukaan Metsämaa (ha) Kitumaa (ha) Joutomaa (ha) Metsätalousmaa (ha) yksityiset, 304 000 8 400 4 400 313 700 kunnat ja srk:t Yhtiöt ja 48 000 5 300 1000 52 100 Metsähallitus yhteensä 352 000 3 100 5 400 365 800 Lähde: Kaakkois-Suomen metsäkeskus. Kymenlaakson metsien rakenne on puutuotannon kannalta hyvä, mutta puusto on iältään melko nuorta. Kymenlaakson metsätalousmaan puuston kokonaistilavuus on noin 47 milj. m 3, hehtaaria kohden laskettuna keskimäärin 123 m 3 (ei sisällä joutomaata). (Koskela 2004). Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen alueella oli 1990 -luvun lopulla kuollutta puutta 2,3 m 3 hehtaarilla; tästä määrästä 2/3 oli maapuuta. Uudistushakkuiden pinta-ala on vaihdellut Kymenlaaksossa viime vuosina 3000-4000 ha välillä (taulukko 15). Puuston määrän kehitys (kasvu/ hakkuut) pysynyt viime vuosikylmenneellä positiivisena, eli metsää kasvaa enenemän kuin sitä hakataan. (taulukko ). Taulukko 14. Puuston määrän kehitys Kymenlaaksossa (kasvu / hakkuut) vuosi 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 kasvu/hakkuut 1,375 1,201 1,187 1,132 1,160 1,167 1,220 1,200 1,122 1,205 Lähde: Kaakkois-Suomen metsäkeskus Taulukko 15. Uudistushakkuiden pinta-ala vuosi 1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 kasvu/hakkuut 1,375 1,201 1,187 1,132 1,160 1,167 1,220 1,200 1,122 1,205 Lähde: Kaakkois-Suomen metsäkeskus 46 / 79

Kymenlaakson talousmetsien käyttöä ohjaa vuonna 2006 hyväksytty Kaakkois- Suomen alueellinen metsäohjelma. Metsäohjelman mukaan hakkuiden määrää on mahdollista lisätä merkittävästi luontoarvoja vaarantamatta. Taulukko 16. Metsien hakkuu- ja hoitotavoitteet 2006-2010 Hakkuut (ha / v) Hakkuut (1 000 m 3 ) Metsänhoitotyöt (ha / v) 15 915 1 727 11 455 4,52 % metsäalasta 3,67 % metsävaroista 3,25 % metsäalasta Metsien suojelu Kasvullista metsämaata on Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen mukaan Kymenlaakson suojelualueilla noin 3 700 ha, joista 2 523 ha sijaitsee Repoveden kansallispuistossa. Lehtojensuojeluohjelmaan kuuluu Kymenlaaksossa noin 137 ha, vanhojen metsien suojeluohjelmaan 460 ha (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus 2007). Natura - 2000 verkoston turvin on suojeltu noin 2000 ha metsäisiä elinympäristöjä (taulukko 17). Taulukko 17. Arvokkaat metsäsiset elinympäristöt Kymenlaakson Natura 2000 -verkostossa (ha). Alnus glutinosa ja Fraxinus excelsior-tulvametsät (Alno-Padion,Alnion incanae,salicion 23 albae) Boreaaliset luonnonmetsät 828 Boreaaliset lehdot 143 Harjumuodostumien metsäiset luontotyypit 972 Fennoskandian metsäluhdat 39 Tilio-Acerion rinne-, vyörymä- ja raviinimetsät 1 yhteensä 2006 Lähde: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, muokattu. Luonnonsuojelulain metsäisten luontotyyppien suojelu ja Metsälain erityisen arvokkaiden elinympäristöjen suojelu parantaa metsien ympäristön tilaa myös suojelualueiden ulkopuolella. Kymenlaakson talousmetsissä on kartoitettu noin 700 ha metsälain mukaisia erityisen arvokkaita elinympäristöjä. Kohteet eivät muodosta isoja aluekokonaisuuksia ja merkittäviä keskittymiä, jotka voittaisin osoittaa maakuntakaavassa (Kaakkois-Suomen metsäkeskus / T Weckroth). Kuva 26. Pähkinälehto on Kymenlaaksossa harvinainen ja monimuotoinen metsäympäristö. Kotka, 2006. 47 / 79

Alueellisessa metsäohjelmassa korostetaan, että suojelualueiden verkossa on sekä määrällisiä että laadullisia puutteita. Nykyisillä suojelualueilla ei turvata kaikkia uhanalaisia tai taantuneita lajeja. Suojeltaviin alueisiin tulisi kuulua enemmän lehtoja, reheviä kangasmetsiä, korpia, harjumetsiä ja eri ikä- ja kehitysvaiheessa olevia luonnontilaisia metsiä. Alueellinen metsäohjelma asettaa ohjelmakaudelle 2006-2010 1000 ha:n tavoitteen monimuotoisuuden suojeluun tarkoitettujen alueiden lisäämiselle Kaakkois-Suomessa. Toteutuskeinoina esitetään metsäomistajien neuvontaa, luonnonhoitohankkeita, ympäristötukea ja METSO ohjelman mukaisia toimenpiteitä (katso myös kappale luonnonsuojelu). Suurimmat puutteet ovat metsien suojelussa kasvullisella metsämaalla, joten toimenpiteiden pitäisi kohdistua ensisijaisesti niille. Kymenlaakson maakunnassa asuu noin 186 000 asukasta joten metsien moninaiskäytön merkitys esimerkiksi virkistykseen ja luontomatkailun on suuri. Repoveden kansallispuistossa käy esimerkiksi yli 70 000 kävijää vuodessa. Metsälannoitteiden käytön määrä arvioidaan Kymenlaaksossa pieneksi. Kymenlaakson metsätalous kuormittaa ympäristöä arvioiltaan kuitenkin noin 4,3 tonnilla fosforia ja 66,7 tonnilla typpeä / vuosi (Koskela 2004). 48 / 79

Maatalousympäristöt Kymenlaakson maatalouden erityispiirteet Kymenlaakson maatalouden yleisimpiä tuotantosuuntia ovat kasvintuotanto noin 65 % ja maidontuotanto noin 20 %. Maitotilojen määrä on edelleen laskussa, vähennystä oli esimerkiksi vuodesta 2003 vuoteen 2004 7,9 %. Suurimat maatilat sijaitsevat maakunnan länsiosassa. Kymenlaakson peltoalueiden kokonaispinta-ala on noin 85 000 ha. Maatiloja on noin 2 400 kpl. Tilojen keskikoko on noin 38 ha, joka on noin 5 ha suomalaisten tilojen keskikokoa suurempi. Suomen tilojen määrä on viime vuosina vähentynyt merkittävästi ja tilojen keskikoko on kasvanut 10 vuodessa 22 ha:sta 33 hehtaariin. Taulukko 18. Maatilojen lukumäärä ja koko Kymenlaaksossa. Suomen maatilojen keskikoko on 33, 26 ha. ha lkm keskikoko Anjalankoski 14610 400 36,53 Elimäki 16201 422 38,39 Hamina 7518 268 28,05 Iitti 13206 281 47 Jaala 2954 92 32,11 Kotka 2637 88 29,97 Kouvola 551 10 55,1 Kuusankoski 2007 38 52,82 Miehikkälä 5274 186 28,35 Pyhtää 3740 98 38,16 Valkeala 11058 335 33,01 Virolahti 6073 182 33,37 yhteensä 85829 2400 37,73833 Kuva 27. Kallioketo Iitin Sitikkalassa. 2007. 49 / 79

18000 16000 14000 12000 10000 8000 6000 4000 2000 0 14610 16201 7518 13206 2954 2637 551 2007 5274 3740 11058 6073 ha Kuva 28. Peltoalueiden pinta-ala Kymenlaaksossa kunnittain. Lähde: Kaakkois- Suomen TE-keskus. Maatalouden ympäristötuet Kymenlaaksossa viljellään noin 6 000 ha peltoja luonnonmukaisella menetelmällä. Luomutiloja oli vuonna 2005 145 kpl. Luomutilojen määrää ja -viljelyala pysy lähivuosina todennäköisesti samana. Monet viljelijät ovat solmineet maatalouden ympäristötukisopimuksia kuten suojavyöhykkeiden tai luonnon monimuotoisuuden sopimuksia (taulukko). Luonnon monimuotoisuuden kannalta perinneympäristöjen säilymiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota, koska avoimien ja niittymäisten elinympäristöjen lajisto on uhanalaistunut. Taulukko 19. Maaseutuympäristön erityistuen tilanne Kymenlaaksossa 2005. tukimuoto sopimukset, kpl Luomutuotanto 142 Suojavyöhykkeet 95 Lannankäytön tehostaminen 118 Luonnon monimuotoisuus. 60 Perinnebiotoopit 16 Maiseman hoito 64 Lähde: Kaakkois-Suomen TE-keskus, Maaseutuosaston toimintakertomus 2005. Perinnebiotoopit Kymenlaakson perinnebiotooppi-inventoinnit 1990 -luvulla osoittivat, että perinteisen maatalouden synnyttämät ja luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaat elinym- 50 / 79

päristöt kuten niityt, kedot, hakamaat ja metsälaitumet ovat harvinaistuneet dramaattisesti. Kymenlaaksossa sijaitsee 101 arvokkasta perinnebiotooppia ja niiden yhteenlaskettu pinta- ala on noin 167 ha (kuva 29, taulukko 20). Valtakunnallisesti arvokkaat kohteet on viisi (26,4 ha) ja maakunnallisesti arvokkaita kohteita on 26 (60,4 ha). Noin 70 % perinnebiotoopeista luokiteltiin paikallisesti arvokkaaksi. Monet perinnebiotoopikohteet kasvavat umpeen ja niiden harvinainen lajisto häviää. Kymenlaaksossa on voitu solmia hoitosopimuksia yksittäisten perinnebiotooppien osalta maatalouden erityistuella. Vuonna 2005 Kymenlaaksossa on ollut perinnebiotooppien erityistuen piirissä 16 kohdetta. Maiseman hoidon tukisopimuksia tehtiin yhteensä noin 60:lle kohteelle, joissa osa toimenpiteistä kohdistuu perinnebiotooppeihin. Edellä mainituista sopimuskohteista vain pieni osa kuuluu valtakunnallisen perinnebiotooppiprojektin mukaisiin arvokohteisiin. Ongelma johtuu mm. siitä, että monien arvoalueiden ympäristöissä laiduneläimiä ei enää ole tai maataloutta ei juurikaan enää harjoiteta. Kymenlaakson edustavimmat perinnebiotooppikohteet on sisällytetty Natura 2000 - ohjelmaan. Sellaisiin kohteisiin kuuluu arvokkaita ketoja Pohjois-Kymenlaakson Iitissä ja laajoja merenrantaniittyjä Kotkassa, Haminassa ja Pyhtäällä. Vaikka Natura 2000 -verkostoon kuuluvien kohteiden suojeluasema on vahva, liittyy niihin kuitenkin samoja hoito-ongelmia kuin suojelun ulkopuolella oleville kohteille. Suojelu yksin ei pelasta perinneympäristöä. Kohteita tule hoitaa. Kaakkois-Suomen ympäristökeskus on kohdistanut resursseja arvokkaiden perinnebiotooppien hoitamiseksi ensisijaisesti valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaaksi luokiteltuihin kohteisiin. Alueiden tilan heikentymistä on yritetty estää laatimalla hoitosuunnitelmia, järjestämällä perinnebiotoopeilla raivaustöitä, rakentamalla aitoja yms. Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat perinnebiotoopit on mahdollistaa osoittaa maakuntakaavassa luo -merkinnällä (luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue) tai MY -merkinnällä (Maa- ja metsätalousvaltainen alue jolla on erityisiä ympäristöarvoja). Kohteiden pienen koon vuoksi osoittaminen voisi tapahtua useimmiten vain pisteittäin. Perinnebiotoopit ovat pieniä ja ne sijaitsevat eri puolella Kymenlaaksoa. Kohteet eivät muodosta verkostoja. Kohteiden keskikoko on vain 1,7 ha. Taulukko 20. Kymenlaakson perinnebiotoopit. Kohteet (kpl) 101 Pinta-ala (ha) 166,8 Kovan maan niityt (ha) 42,4 Rantaniityt (ha) 37,8 Haat ja metsälaitumet (ha9 54,4 Muut (ha) 32,3 51 / 79

Kuva 29. Valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaat perinnebiotoopit ja kallioalueet Kymenlaaksossa. 52 / 79

Rannat Rantojen lisääntyvä sulkeutuminen rakentamisen ja erityisesti loma-asutusten seurauksena on koettu merkittävänä haasteena rantojen suojelussa. Kuvassa 31 on esitetty yleispiirteisesti Kymenlaakson rantojen rakennettu- ja vapaa rantaviiva. Vaikka rannat ovat monin paikoin rakennettu, on säilynyt myös runsaasti vapaita ranta-alueita. Noin 10 % Kymenlaakson kokonaisrantaviivasta on suojelun piirissä. On huomioitava, että myös rakennetuilla alueilla voi olla runsaasti luonnontilaisen kaltaisia ja luonnon monimuotoisuudelle arvokkaita rantaosuuksia. Rakennettujen ranta-alueiden käyttötehokkuus esitetään erillisessä maakuntakaavan taustaselvityksessä. Kymenlaakson rantojen keskeiset maankäyttömuodot on esitetty kuvassa 30 ja taulukossa 21. Tarkastelun kohteena on ollut 200 metrin rantavyöhyke. 0 % 0 % 2 % 8 % 13 % 18 % Rakennetut alueet Maatalousalueet Metsä Harvapuustoiset alueet Rantahietikot ja dyynialueet Kalliomaat Kosteikot 59 % Kuva 30. Rantojen käytön ja maanpeitteen pääluokat Kymenlaaksossa. Lähde: Corine paikkatietoaineisto. 53 / 79

Taulukko 21. Kymenlaakson rantojen keskeiset maankäyttömuodot. Lähde: Corine paikkatietoaineisto. Luokka % 200 metrin rantavyöhykkeen pinta-alasta Maankäyttö / maanpeite Rakennetut alueet 0,12 Tiiviisti rakennetut asuinalueet Rakennetut alueet 3,28 Väljästi rakennetut asuinalueet Rakennetut alueet 0,73 Teollisuuden ja palveluiden alueet Rakennetut alueet 5,49 Liikennealueet Rakennetut alueet 0,04 Satama-alueet Rakennetut alueet 0,00 Lentokenttäalueet Rakennetut alueet 0,13 Maa-aineisten ottoalueet Rakennetut alueet 0,02 Kaatopaikat Rakennetut alueet 0,02 Taajamien viheralueet ja puistot Rakennetut alueet 2,77 Kesämökit Rakennetut alueet 0,13 Urheilu- ja vapaa-ajan toiminta alueet Rakennetut alueet yhteensä 12,71 Maatalousalueet 17,63 Pellot Maatalousalueet 0,20 Laidunmaat Maatalousalueet 0,56 Pienipiirteinen maatalousmosaiikki Maatalousalueet yhteensä 18,39 Metsä 1,49 Lehtimetsät kivennäismaalla Metsä 0,47 Lehtimetsät turvemaalla Metsä 42,49 Havumetsät kivennäismaalla Metsä 2,01 Havumetsät turvemaalla Metsä 1,98 Havumetsät kalliomaalla Metsä 8,52 Sekametsät kivennäismaalla Metsä 1,48 Sekametsät turvemaalla Metsä 0,12 Sekametsät kalliomaalla Metsä yhteensä 58,57 Harvapuustoiset alueet 4,28 Harvapuustoiset alueet, cc < 10% Harvapuustoiset alueet 2,38 Harvapuustoiset alueet, cc 10-30%, kivennäismaalla Harvapuustoiset alueet 0,32 Harvapuustoiset alueet, cc 10-30%, turvemaalla Harvapuustoiset alueet 0,26 Harvapuustoiset alueet, cc 10-30%, kalliomaalla Harvapuustoiset alueet 0,30 Harvapuustoiset alueet, sähkölinjan alla Harvapuustoiset alueet yhteensä 7,55 Rantahietikot ja dyynialueet 0,03 Rantahietikot ja dyynialueet Rantahietikot ja dyynialueet yhteensä 0,03 Kalliomaat 0,30 Kalliomaat Kalliomaat yhteensä 0,30 Kosteikot 0,16 Sisämaan kosteikot maalla Kosteikot 0,74 Sisämaan kosteikot vedessä Kosteikot 0,80 Avosuot Kosteikot 0,01 Turvetuotantoalueet Kosteikot 0,07 Merenrantakosteikot maalla Kosteikot 0,67 Merenrantakosteikot vedessä Kosteikot yhteensä 2,46 Kaikki yhteensä 100,00 Harvinaisia ja luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita elinympäristöjä ovat rakentamattomat hiekkaranta-alueet. Vain 0,03 % koko Kymenlaakson rantaviivasta on hietikoita (kuva 32). Erityistä huomiota tulee kiinnittää rannikkoalueen hiekkarantaesiintymiin suojelualueverkoston ulkopuolella. Maatalous vesistöjen läheisyydessä lisää rehevöitymisuhkaa. 54 / 79

. Kuva 31. Rantojen käyttö Kymenlaaksossa. 55 / 79

Kuva 32. Hiekkarannat ovat harvinaisia ja luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita elinympäristöjä Vain 0,03 % Kymenlaakson rantaviivasta on hietikoita.. Erityistä huomiota tulee kiinnittää rannikkoalueen hiekkarantaesiintymiin suojelualueverkoston ulkopuolella. Lähde: Corine paikkatietoaineisto, HSO = Harjujensuojeluohjelma. 56 / 79

Suot Kymenlaakson suoluonnon erityispiirteet Suot peittää noin 15 % Kymenlaakson pinta-alasta. Kymenlaakson suot voi jakaa kolmeen suoyhdistelmätyyppiin: Laakiokeitaat maakunnan eteläosassa, Etelä -Suomen kilpikeitaat alueen keskiosassa sekä Sisä-Suomen vietto- ja rahkakeitaat pohjoisessa. Suurimmat suot sijaitsevat Salpauselän eteläpuolella sekä Kymijokilaakson eteläosissa. Edustavimpiin suokokonaisuuksiin kuuluvat Kananiemen- ja Munasuon ympäristöt Valkmusan kansallispuistossa. Soiden ojitus Soiden suojelu Turvetuotanto Soista on ojitettuna noin 80 %. Erityisesti reheviä soita on vähän ja ne ovat yleisesti pieniä. Soiden vesitalous on muuttunut Kaakkois-Suomen metsäkeskuksen toimialueella yli 100 000 hehtaarilla. Ojituksen vaikutukset ovat huonontaneet myös pienveden tilaa. Soidensuojeluohjelman toteuttaminen on edennyt hyvin. Soidensuojeluohjelmaan kuuluu1 935 ha suoalueita. Suurin osasta arvokkaista ja suojelluista suoalueista on osana Natura 2000 -ohjelmaa. Ainoa suojelualueverkoston ulkopuolella oleva laaja ja ojittamaton suoalue on Kajasuon ympäristö (Kajasuo, Lamminsuo, Honkalamminsuo ja Vehkaojansuon kaakkois-osa). Kohde on suoluonnon monimuotoisuuden kannalta maakunnallisesti merkittävä, ja sen osoittaminen luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaaksi alueeksi on suositeltavaa. Suuret luonnontilaiset ja yhtenäiset suoalueet sekä vesitaloudellisesti ehyet suot sijaitsevat Kymenlaakson lounais- ja keskiosassa Kymenlaakson suovyöhykkeellä (Munasuo- Kajasuo- Haukasuo Enäsuo- vyöhyke). Suojelualueiden lähiympäristössä on laajoja turvetuotantoalueita. Kymenlaakson suovyöhyke ei ole yhtenäinen ja se jakaantuu lounaiseen ja koilliseen osaan. Turvetuotanto vaikuttaa monella tavalla suoluontoon, ilmastoon, maankäyttömuotoihin, maisemaan sekä pinta- ja pohjavesiin. Turvetuotannolla on myös kalataloudellisia vaikutuksia sekä melu- ja pölyvaikutuksia. Tuotantoon liittyy lisäksi muita ympäristöriskejä, kuten paloturvallisuus- ja maaperäriskejä. Kuvassa 33 on esitetty Kymenlaakson turvetuotantoalueet tai turvetuotantoon soveltuvat kohteet. GTK:n inventointien mukaan Kymenlaaksossa on 38 turvetuotantoon soveltuvaa suota (yli 50 ha). Turvetuotantoalueet on tutkittu erillisselvityksessä (Turvetuotanto maakuntakaavassa, Kymenlaakson Liito 2007) ). Vuonna 2000 Kymenlaaksossa turvetuotantoalueita oli 16 kpl ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala 1 460 hehtaaria (Vahti). Turvetuotantoon tarkoitetusta alueesta varsinaisessa tuotannossa oli 78 %. Noin viidennes kokonaispinta-alasta ei ollut tuotannossa vuonna 2000. Vuoden aikana tuotannosta poistui 1 % pinta-alasta ja vajaa 4 % oli kunnostusvaiheessa. Alueella toimivista turvetuotantoyhtiöistä Vapo Oy:n osuus turvetuotannon kokonaisalasta Kymenlaaksossa oli noin 62 %, loput olivat yksityisten yhtiöiden omistuksessa. Turvetuotantomäärä Vapon alueilla oli 249 000 m3 vuonna 2000 (Torpström 2002). 57 / 79

Kuva 33. Turvealueet ja turvetuotanto Kymenlaaksossa. Kentän pohjavärit kuvaavat valumaa-alueita. 58 / 79

Taulukko 21. Suoelinympäristöt Kymenlaakson Natura 2000 -verkostossa (ha). Suoelinympäristöt ha Keidassuot 2841 Vaihettumissuot ja rantasuot 82 Fennoskandian lähteet ja lähdesuot 3 Letot 6,1 Puustoiset suot 644 yhteensä 3576,1 Turvetuotannon vaikutukset vesistöön Turpeenotto kuormitta vesistöä. Turvetuotannon vaikutuksien vesistöön arvioidaan olevaan Kymenlaakson vesistjen kokonaiskuormitukseen verrattuna pieniä (taulukko x). Taulukko 22. Kymenlaakson turvetuotannon aiheuttama vesistökuormitus vuonna 2000 eri laskentamenettelyillä. SYKE (Leijting 1999) VAPO vesienkäsittelymenetelmät VAPO alueiden ominaispäästökertoimet brutto* netto brutto netto Päästö (t/a) Fosfori 0,4 0,2 0,3 0,53 0,37 Typpi 10 7,5 9,6 14 9,8 NH4-N 4,4 4,3 CODMn 134 87 Kiintoaine 102 99 82 89,4 70,7 Org.aines 148 *Brutto- ja nettokuormitusarvot (bruttokuormitus luonnonhuuhtouman arvo = nettokuormitus) Soiden ennallistamishankkeet Kymenlaakson ainoa laajempi soidenennallistamiskohde sijaitsee Valkmusan kansallispuiston alueella (Mustasuon ennallistamiskohde). Suurin osa muista ennallistamishankkeista, kuten kestävän metsätalouden rahoituslain mukaiset kohteet yksityismailla, ovat pieniä ja vaikutuksiltaan lähinnä pakallisia. Entisten turvetuotantoalueiden ennallistamis- tai hyödyntämismahdollisuuksiin tulee kiinnittää tulevaisuudessa entistä enemmän huomiota. Kymenlaakson alueella sijaitsee laajoja turvetuotantoalueita. Osa alueista poistuu käytöstä seuraavien vuosien aikana (kuva 33). Entisten tuotantoalueiden merkitys luonnon monimuotoisuuden kehittämisessä, tulvien ehkäisyssä, ravinnetalouden hallinnassa ja vesitalouden tasapainottamisessa tulee tutkia maakunnallisesti. Ennallistamishankkeilla on mahdollistaa luoda huomattavan laajoja uusia arvokkaita elinympäristöjä kuten monipuolisia kosteikkoja. Ennallistamiseen erityisesti soveltuvien alueiden osoittaminen maakuntakaavassa on tiedonpuutteen vuoksi vielä vaikea. Mahdollisuuksia em. kohteiden osoittamiseksi luonnon monimuotoisuuden kehittämisalueiksi tulee harkita. Myös entisten tuotantoalueiden käyttö bioenergiatuotantoalueina (esim. ruokohelpi) tulee tarkistaa. 59 / 79

Soiden- ja kosteikkojen luonnon monimuotoisuuden kehittämisalueeksi soveltuisivat tulevaisuudessa mahdollisesti myös tulva-alueet. Ennallistamiseen erityisesti soveltuvien alueiden osoittaminen maakuntakaavassa on tiedonpuutteen vuoksi täällä hetkellä vielä mahdotonta. Tulva-alueen kartoitusprosessi on Kymenlaaksossa kuitenkin jo käynnistynyt (kuva 32). Kuva 34. Esimerkki tulvavaara kartasta. Kollinsuon alue Kuusankoskella kuuluu Kymijoen laajimpiin tulvavaara-alueisiin. Entinen laaja kosteikko- ja suoalue pysyy nykyään kuivana jatkuvan pumppauksen avulla. Alueen keskiosassa harjoitetaan maataloutta. Alueella on säilynyt myös pieniä mutta monipuolisia suoalueita. Kymijoen alaosan yleispiirteinen tulvakartta. Luonnos 27.12.07. Lähde: SYKE. 60 / 79

Kuva 35. Laajojen turvetuotantoalueiden tuotannon arvioitu päätymisaika. Lähde: GTK. 61 / 79

Kosteikot Lintuvesien suojeluohjelma Lintuvesien suojeluohjelman tavoitteena on säilyttää Kymenlaaksossa kosteikkoluontoa. Linnustonsuojelun kannalta kosteikot ovat Euroopan uhanalaisin elinympäristö. Kymenlaaksossa lintuvesien merkitys korostuu arktisten lintujen muuttoaikana. Kymenlaakson on merkittävä lintujen muuttoreitti. Kymenlaakson maakunnassa on suojeltu 18 lintuvettä. Esimerkiksi kuivattaminen, säännöstely ja muut vesirakennushankkeet tulee tarvittaessa estää kohteissa. Suurinta osaa kohteista tulee kuitenkin hoitaa. Umpeenkasvun estämiseksi kohteita on esimerkiksi niitetty tai ruopattu. Ohjelmakohteiden pinta-ala on Kymenlaaksossa yhteensä 4 258 ha, mistä suurin osa on vesialueita. Kohteiden pinta-alasta on hankittu valtiolle tai perustettu yksityisiksi luonnonsuojelualueiksi noin 95 %. Suurin osa lintuvesistä kuuluu Natura 2000- verkostoon. Ramsar sopimus Ramsarin sopimus (engl. The Ramsar Convention on Wetlands) on vuonna 1971 Ramsarin kaupungissa, Iranissa solmittu kansainvälinen sopimus kosteikkojen ja vesialueiden suojelusta. Suomen 49 Ramsar-alueen yhteispinta-ala on 785 780 hehtaaria. Kymenlaasossa sijaitsee kolme Ramsar kohdetta (taulukko 23) ja niiden kokonaispinta-ala on 2 553 ha. Alueet on valittu siten, että ne edustavat mahdollisimman hyvin Suomen erilaisia, vesilinnuston kannalta merkittäviä soita, lintujärviä, merenlahtia ja saaristoalueita. Kaikki Suomen Ramsar-alueet kuuluvat Natura 2000 -verkostoon, ja alueiden rajaukset noudattavat Natura-rajauksia. Ramsarin sopimuksen suojelutavoitteet toteutuvat Natura 2000 -alueiden suojelutoimien kautta. Ramsar-alueet kuuluvat myös kansallisiin suojeluohjelmiin, kuten soiden-, lintuvesien- ja rantojensuojeluohjelmiin. Taulukko 23. Kymenlaakson Ramsar- kohteet. Valkmusan kansallispuisto 1 710 ha Haminan Kirkkojärvi ja Lupinlahti 649 ha Kirkon-Vilkkiläntura 194 ha FINIBA-alueita SYKEn ja BirdLifen lintuasiantuntijat ovat nimenneet 411 Suomen tärkeää lintualuetta (FINIBA-aluetta). Nämä lintualueet ovat luonnonsuojelun kannalta merkittäviä uhanalaisten, silmällä pidettävien ja kansainvälisen erityisvastuun lintulajien pesimistai kerääntymisalueita. Kriteerilajien luokittelussa on noudatettu uhanalaisten lajien II seurantatyöryhmän mietintöä (Rassi ym. 2000). 62 / 79

Taulukossa 24 esitellään FINIBA kohteet Kymenlaakson Lintutieteellinen Yhdistys ry:n toiminta-alueella. Kansainvälisesti arvokkaiden lintualueiden aluenumero on merkitty tähdellä. Taulukko 24. FINIBA-alueet Kymenlaakson lintutieteellisten yhdistysten toimintaalueella. Lähde: Birdlife Suomi ( http://www.birdlife.fi/suojelu/paikat/finiba/finibaaluelista.shtml ). Alueen nimi Kunta / kunnat Pinta-ala (ha) Haapajärvi Anjalankoski 227 Heinlahti Pyhtää 201 Onkamaanjärvi-Haudansyvä Hamina 255 Salminlahti Hamina, Kotka 138 Haukkasuo-Alajalansuo Anjalankoski, Valkeala 512 Valkmusa (Kananniemen-, Mustanjärven-ja Lamminsuo Pyhtää, Kotka 983 sekä Haukka-ja Moronvuori) Rautakorpi-Raitvierinen-Aittomäki Anjalankoski, Valkeala 1154 Hämeenkylä-Haavisto-Hirvikoski Elimäki, Ruotsinpyhtää, 2343 Pyhtää Sääskjärvi Iitti 523 Kuusanniemen luhta ja Kuusanlampi Kuusankoski, Valkeala 182 Suurijärvi Anjalankoski 87 Kotojärvi Anjalankoski 11 Hovinsaari Kotka 96 Repovesi Valkeala, Mäntyharju 4407 Kirkkojärvi-Lupinlahti Hamina, 776 Niskajärvi Jaala 26 Vilkkiläntura-Ala-Pihlajanlahti Virolahti 436 Itäisen Suomenlahden saaristo Hamina, Kotka, Pyhtää, 147594 Virolahti, Loviisa, Pernaja, Porvoo Arrajärvi Iitti, Nastola 707 Teutjärvi-Suvijärvi-Tammijärvi Elimäki, Pyhtää, Ruotsinpyhtää 2307 Pyhäjärvi-Pelinginselkä Iitti, Jaala, Kuusank., Valkeala 4994 Lappalanjärvi-Haukkajärvi Valkeala 1755 Tyllinjärvi-Tuorusjärvi Miehikkälä, Virolahti 378 Lintuvesien kunnostushankkeet Merkittävin Kymenlaakson kunnostushanke on EU:n ja alueellisten ympäristökeskusten rahoittama Lintulahdet Life -hanke: Kymenlaaksossa on yhteensä viisi kunnostuskohdetta: Kotkan ja Haminan alueelle ulottuva Salminlahti, Haminan Kirkkojärvi ja Lupinlahti sekä Virolahden Kirkon-Vilkkiläntura. Lisäksi mukana ovat Pyhäjärven lintulahdet Jaalan ja Iitin kunnissa. 63 / 79

Kuva 36. Lintupaikat ja lintutornit Kymenlaaksossa. 64 / 79

Vesistöt Kymenlaakson pintavesien erityispiirteet Koko Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen alueelta löytyy vähintään hehtaarin suuruisia järviä 2288 kappaletta ja sisävesiä yhteensä 2302 neliökilometriä. Jokien yhteenlaskettu pituus on noin 4500 kilometriä ja merialue kattaa 2092 neliökilometriä. Ympäristökeskus seuraa vesistöjen tilaa valtakunnallisen ja alueellisen seurantaohjelman avulla sekä saa tietoa kuormitetuimmista vesistöistä myös teollisuudelle ja yhdyskunnille määrättyjen velvoitetarkkailujen kautta. Kerätyn tiedon perusteella vesistöt on luokiteltu niiden käyttökelpoisuuden mukaan viiteen luokkaan, erinomaisesta huonoon. Uusin luokitus on tehty vuosien 2000-2003 tietojen perusteella ja se valmistui joulukuussa 2004 (kartta). Salpausselän pohjoispuoleisen järvialueen pintavedet ovat pääosin hyvässä kunnossa. Ongelma-alueet ovat lähinnä paikallisia ja pienialaisia. Sen sijaan Salpausselän eteläpuolisissa joissa sekä merialueella esiintyy yleisesti puutteita veden laadussa. Rehevöityminen on keskeinen ongelma, ja Kymijoen osalta pohjasedimenttien myrkyt laskevat luokitusta. Jokialueista 80 prosenttia ja merialue kokonaisuudessaan kuuluu vedenlaadunluokkiin tyydyttävä ja välttävä. Suomenlahti on Itämeren rehevin merialue ja myös sen itäosissa esiintyy yleisesti sinileväkukintoja ja happikatoja. Järvet Kaakkois- Suomen järvien tyypittely on tutkittu vesipuitedirektiivin soveltamistyön yhteydessä. Järvityypit ja niiden runsaus on esitetty taulukossa 25. Osa harvinaisista järvityypeistä on suojelun piirissä (esim. eräät lintuvedet). Harvinaisista järvistyypeistä kalkkista järviä ei esiinny Kymenlaakson alueella. Tutkimustyön yhteydessä ei ole ilmennyt tarvetta osoittaa uusia järviluonnon suojelualueita. Huomiota kiinnitettiin Haminan Merkjärven, Luovijärven ja Valkjärven ekologiseen erikoisasemaan. Järvet ovat kirkkaita ja karuja ja ne poikkeavat selvästi alueen muista järvistä. Taulukko 25. Järvityypien prosentuaalinen jakautuminen pinta-alojen suhteen. Lähde: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, (VPD Internetaineisto) Kpl Km² %- Järvityyppi Pienet ja keskikokoiset vähähumuksiset järvet 87 258 14 Pienet humusjärvet 61 82 4 Keskikokoiset humusjärvet 12 186 10 Suuret vähähumuksiset järvet 7 1222 65 Suuret humusjärvet - - - Runsashumuksiset järvet 14 14 1 65 / 79

Matalat vähähumuksiset järvet 6 10 0,5 Matalat humusjärvet 35 38 2 Matalat runsashumuksiset 20 23 1 järvet Hyvin lyhytviipymäiset järvet 11 25 1 Runsasravinteiset ja kalkkiset järvet 8 20 1 Joet Kymijoki on sekä maiseman- että luonnon monimuotoisuuden kannalta maakunnan merkittävin joki. Kymijoen luonnon monimuotoisuutta vaalitaan Kymijoen Natura 2000 -alueella ja lukuisissa suojelukohteissa. Kymijoen koskijaksossa elää monipuolinen virtavaan veteen sopeutunut lajisto. Koskiensuojelulain mukaan, uuden voimalaitoksen rakentamiseen ei saa myöntää vesilaissa tarkoitettua lupaa seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa: Kymijoen alaosa Koivukosken alapuolelle asti Kotkan kaupungissa Kymijoki Hirvijärven ja Tammijärven välillä Pyhtään ja Ruotsinpyhtään kunnissa Kymijoen Ahvionkoskessa, Kultaankoskessa ja Pernoonkoskissa Anjalankosken ja Kotkan kaupungeissa Kymijoen koskiluonnon suojeluun liittyvät suojeluvaraukset Kymenlaakson seutukaavassa ovat nykyään osaa Natura 2000 -verkostoa. Alueella on myös yksityismaiden suojelualueita (esim. Ahviokoski-Kultaa- alueella) Vesipuitedirektiivin soveltamisen yhteydessä on luokiteltu jokityyppejä ja laskettu niiden prosentuaalinen jakautuminen (kuva 37). Kaakkois-Suomen runsaslukuisiin jokityyppeihin kuuluvat kangasmaiden joet (esim. Kymijoki, Virojoen keskiosa). Pienet kangasmaiden joet ovat puron- tai ojan kokoluokkaa (mm. Haminan Sahaoja, Summan- ja Virmutjokien latvat). Salpausselän eteläpuolelle sijoittuvat savimaiden joet (esim. Taasianjoksi). Turvemaiden jokia ovat mm. Virojoen latvat ja Sippolanjoen latvat Anjalankoskella (Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, VPD Internet -aineisto). Luonnon monimuotoisuuden kannalta avokkaita jokialueita ovat luonnontilaiset jokiosuudet. Laajoja ja täysin luonnontilassa olevia jokia tai puroja ei juuri enää ole. Pienvesi-inventointien yhteydessä (Jokinen 1994) todettiin, että myös pienet luonnontilaiset purot ovat miltei kokonaan tuhottu. Kymenlaaksossa luonnontilaisen kaltaisia joki- ja puro-osuuksia on säilynyt mm: Vehkajoen latva-alueella Virojoen yläosassa (Kurjärven alapuolella) Sahaojalla (Hamina) 66 / 79

Kuva 37. Jokityyppien jakautuminen Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen alueella. Lähde: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus, (VPD Internetaineisto). Itämeri Itäisen Suomenlahden saaristo- ja vedenalainen luonto on erittäin monimuotoinen. Kalliosaarten vastapainona ovat harjusaaret, mm. kahden kilometrin pituinen Pitkäviiri, joka on merestä kohonnut matala pitkittäisharju hiekkarantoineen ja laajoine rantamatalikkoineen. Ulko-Tammion, Ristisaaren ja eräiden muiden saarten sisäosissa on myös reheviä lehtoja. Itäinen Suomenlahti on erittäin merkittävä saaristolinnuston pesimäalue. Sieltä tavataan mm. Suomen suurimmat selkälokkiesiintymät ja merkittäviä kala- ja lapintiirayhdyskuntia. Myös rannikkoluonto lintuvesineen on rikas. Kuorsalon Vanhankylänlahti on ainoita kokoluokkansa luonnontilaisena säilyneitä glo-järviä. Merkittävä osa saaristossa on suojelun piirissä (Itäisen Suomenlahden kansallispuisto, Natura 2000 -alueita). Erityisesti vedenalaisen luonnon osalta on tiedon ja mahdollisesti myös suojelun puutteita. Suomenlahden alueella on merkittäviä vedenalaisia harjumuodostumia ja silakan kutualueita. Vedenalaisen luonnon arvoja kartoitetaan parhaillaan, ja ensimmäisiä tuloksia odotetaan vuonna 2008. Meriluonnon monimuotoisuutta uhkaa alueen rehevöityminen ja onnettomuusriskit. Ilmastonmuutos tulee merkittävästi vaikuttamaan Itämeren fysikaalisiin ja biogeokemiallisiin olosuhteisiin. Ilmastonmuutoksen selkeimmät vaikutukset tulevat ilmenemään Itämeren jääolojen leudontumisena, kesäkauden lämpötilan kohoamisena ja erityisesti suolaisuuden laskuna. Pienvedet Pienvesien tilaa on tutkittu Kymenlaakson alueella 1990 -luvulla (Jokinen & Mäkelä 1994) Tutkimuksessa todettiin, että pienvesien ekologinen tila on huolestuttavaa. Inventoinnit osoittivat, että alkuperäinen puroluonto on alueelta lähes tyystin kadonnut. Suurin osaa arvokkaista pienvesistä ovat suorantaisia lampia. Merkittävimpiä pienvesien luonnon tilaa muuttaneita tekijöitä ovat metsähakkuut, rantarakentaminen, uomien perkaus ja kaivuu ja lampien osalta vedenkorkeuden muutokset. 67 / 79

Selvityksessä esitetyt arvokkaimmat pienvesikohteet esitellään taulukossa 26. Osa niistä on nykyään suojelun piirissä, esimerkiksi Natura 2000 -alueiden sisällä ja kansallispuistossa. On huomioitavaa, että ajankohtaisia inventointitietoja eivät ole käytettävissä, joten osa taulukon tiedoista saattaa olla vanhentuneita. Taulukko 26. Arvokkaimmat pienvesialueet Kymenlaakso. Lähde: Jokinen ja Mäkelä 1994) (tiedot täsmennetään suojelutilanteen osalta) Kunta Nimi Pienvesityyppi koko Arvoluokka 5 (luonnontilainen pienvesi) Jaala Ritin lähteikkö lähde läpimitta 2m Valkeala Alajalansuon lammet Haukkasuon Natura 2000 -alueella lampi Haukilampi + lampi ja puro 5 ha puro Repoveden kansallispuiston alueella Hamina Härkölampi lampi 0,5 ha Vanhankylälahti Natura 2000 -alueella glo-järvi pieniä rimpiä 50 ha Vuorilampi lampi 0,5 ha Arvoluokka 4 (miltei luonnontilainen pienvesi) Anjalankoski Humaljoki joki? lehtojensuojeluohjelman alueella) Löytynlammi suolampare 10 ha Sirkkalampi suolampi 1 ha Elimäki Lähde lähde 2 m Iitti Heruminlammi metsälampi 10 ha Järvenmäenlampi metsälampi 5 ha Jaala Karstavan lampi lintujärvi 2 ha Lampi lampi 1 ha Miehikkälä Juurikkojärvi järvi 16 ha Kangaslampi suolampi 2 ha Mäkilampi metsäjärvi 8 ha Nurmijärvi- pikkupuro pituus 500 m Vaalimaanjoki Virojoen yläosa joki 10 km Valkeala lukuiset kohteet nykyisen Repoveden kansallispuiston alueella Hamina Karkialampi metsälampi 1 ha Lähdelampi suolampi 20 ha Myllyoja puro 2,5 km Pahalampi suolampi 0,5 ha Sahaoja puro 30 m Virolahti Paskolampi suolampi 0,4 ha 68 / 79

Vesistöjen kuormitus Metsäteollisuuden kuormitus pieneni huomattavasti tehostuneen jätevesien käsittelyn ja tuotantoprosessien muutosten ansiosta. 2000- luvulla suotuisa kehitys hidastui osittain eriasteisten häiriöpäästöjen tai puhdistamojen toimintahäiriöiden takia. Merkittävimmät yhdyskuntajätevesillä kuormitetut vesistöt ovat Kymijoen alajuoksu Kuusankoskesta alaspäin sekä Suomenlahden rannikko Kotkassa ja Haminassa. Jätevesien yhteiskäsittely on edennyt, mutta yksittäisiä pieniä puhdistamoja on edelleenkin käytössä, mm. Kymijoen varrella Anjalankoskella. Uusia siirtoviemäreitä valmistuu parhaillaan ja parantavat vesikäsittelyn tilaa. Maatalous on merkittävä vesistöjen kuormittaja Salpausselkien eteläpuolisilla alueilla ja Kymijoen alaosalla, missä jokivarsilla on viljavia savikkoalueita. Metsätalouden kuormittamat vesistöt ovat yleensä pieniä, ojitettujen soiden ympäröimiä metsäjärviä tai jokien latvavesiä. Kookkaammista järvistä metsätalouden vaikutuksia on ollut havaittavissa mm. Kymijoen Urajärvellä Iitissä ja Kivijärven - Valkealan reitillä. Kalakasvatuslaitoksia kuormittavat ympäristöä Pyhtään ja Virolahden edustan merialueella. Kuva 37. Vesistöjen fosfoorikuormitus. Lähde: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus. 69 / 79

Kuva 38. Vesistöjen typpikuormitus. Lähde: Kaakkois-Suomen ympäristökeskus Vesipuitedirektiivi (VPD) EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin tavoitteena on tehostaa vesiensuojelua niin, että vesien tila ei heikkene. Koko EU:n alueella pyritään saavuttamaan vesien hyvä tila vuoteen 2015 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi laaditaan vuoteen 2010 mennessä vesienhoitosuunnitelmat, joissa tarkastellaan ihmisen vaikutusta vesiin ja vesiensuojelutoimien tehostamista. Kuvassa 39 esitetään alueita, jossa todennäköisesti ei saavuteta hyvää ekologista tilaa lähiaikana. Vesisuojelun painopistealueet ja erittäin herkät vesistöt esitetään kuvassa 40. 70 / 79

Kuva 39. Alueita jossa ei saavuteta hyvää ekologista tilaa lähiaikana. Lähde Kaakkois-Suomen ympäristökeskus. Kuva 40. Metsätalouden ja turvetuotannon ympäristönsuojelun painopistealueet (Lähde: Kaakkois- Suomen ympäristökeskus). 71 / 79